Lastensuojelulla on tänä päivänä kielteinen kaiku, mikä nostaa jo perheiden kynnystä hakea apua.

Lastensuojelu koetaan rangaistuksena se-kä lapselle että perheelle. Lisäksi lasten-suojelutoimia pidetään mielivaltaisina.

Ongelman nosti esiin Lastensuojelun keskusliitto keväällä julkaisemassa tie-dotteessaan.

– Lastensuojelun asiakkaista 80 % saa tukea ja apua avohuollossa. Tuki on van-hempien vapaaehtoisesti vastaanottamaa ja yhdessä lapsen, nuoren sekä vanhem-pien kanssa suunniteltua. Lastensuojelun asiakkuus käynnistyykin usein vanhem-pien aloitteesta, muistuttaa Lastensuoje-lun keskusliiton ohjelmajohtaja Hanna Heinonen.

Samaa huolta kantaa myös Suomen ensimmäinen ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja, joka on eläkkeellä Helsingin kaupungin sosiaalijohtajan tehtävästä. Kananoja tekisi lastensuojelusta ja erityi-sesti avohuollosta nykyistä avoimempaa ja läpinäkyvämpää.

– Ihmiset eivät tiedä, mitä avohuol-to tarkoittaa ja miten se auttaa perheitä. Tarvittaisiin työn vaikuttavuutta kuvaa-vaa tietoa. Ja jos työllä jostain syystä ei saa-vuteta haluttuja vaikutuksia, pitäisi myös siitä uskaltaa kertoa. Nykyisin lastensuo-jeluun liittyy ihan liikaa mystiikkaa. Se ei ole hyvä alan maineelle. Menetelmät ja käytännöt pitäisi nostaa esiin.

Tietoa tarvittaisiin laajemminkin esi-merkiksi nuorten lisääntyneiden huos-taanottojen syistä, koko lastensuojelu-prosessista ja eri sijaishuollon muotojen vaikuttavuudesta.

– Herää kysymys, miksei nuorten ongel-miin puututtu aikaisemmin. Usein seura-taan tilannetta liian pitkään, vaikka merkit pahoinvoinnista olisivat jo nähtävillä. Li-säksi varhaislapsuuden ongelmat saattavat tulla esiin vasta teini-iässä. Ja osalla mur-rosikä vain voi olla niin raju, etteivät van-hemmat enää pärjää nuoren kanssa.

Sijoitettujen lasten taustojen selvittämi-nen auttaisi pääsemään kiinni sijaishuol-lon toimivuuteen.

– Meillä on tietoa siitä, miten sijoitetut lapset selviävät myöhemmässä elämäs-sään. Mutta emme tiedä, mitkä heidän taustansa olivat ennen sijoitusta ja miten tämä tausta vaikuttaa heidän selviämi-seensä. Sijoitus voi olla pelastus tai sitten se ei enää pysty korjaamaan tapahtuneita vaurioita, toteaa Kananoja.

Sekä perhehoidosta että erimuotoisesta laitoshoidosta tarvittaisiin seurantatietoa.

– Ihmisten oma kokemus tulisi saada esiin. Seurannan pitäisi myös olla riittä-vän pitkäkestoista.

Kotipalvelut eivät riitä kaikille

Nuorten syrjäytymisen ehkäisy on nostet-tu yhdeksi valtakunnalliseksi tehtäväksi. Sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistö että hallitus haluavat puuttua nuorten pa-hoinvointiin. Hallitus tukee kuntia tässä tehtävässä toimenpideohjelmalla.

– Syrjäytymistä voidaan ehkäistä tu-kemalla vanhemmuutta ja vähentämällä työttömyyttä ja köyhyyttä. Erityisen tär-keää on edistää nuorten koulutukseen ja

työelämään pääsyä, helpottaa työttömien työn vastaanottamista sekä vähentää yli-sukupolvista toimeentulotukiasiakkuutta, totesi sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko sosiaali- ja terveysministeriön järjestämässä Hyvät eväät -seminaarissa kesäkuussa.

Myös ylisosiaalineuvos Aulikki Kanano-ja haluaa katkaista huono-osaisuuden pe-riytymisen sukupolvelta toiselle.

– Tämä kierre pitäisi saada katkaistua. Miten turvata lapsille sellainen lapsuus, joka antaa hyvät eväät aikuisuuteen ja ai-kanaan omaan vanhemmuuteen? Perheitä on tuettava riittävän varhaisessa vaihees-sa, ja työntekijöiden on pystyttävä arvioi-maan perheen voimavarat taata lapselle turvallinen kasvuympäristö. Myös lasten-suojelun lähestymistapoja pitäisi kehittää, jotta huostaanottoja ei tarvitsisi pelätä, ylisosiaalineuvos ehdottaa.

Julkisessa keskustelussa yhdeksi synti-pukiksi perheiden vaikeuksiin on esitetty 1990-luvun laman aikoihin tehtyjä koti-palvelujen vähennyksiä. Kananoja muis-tuttaa, ettei kodinhoitoon keskittyvä apu riitä kaikille perheille.

– Syyt perheiden pahoinvointiin ovat syvällä. Tuntosarvien pitäisi olla päällä erityisesti neuvolassa ja päivähoidossa, joissa työskentelee kokeneita ammatti-laisia. Heidän pitäisi tunnistaa tuen tar-peet. Esimerkiksi Helsingissä työskenteli perheterapeutti päiväkodin yhteydessä, jolloin hän pystyi nopeasti puuttumaan ongelmatilanteisiin ilman lastensuojelun leimaa. Työntekijöiltä vaaditaankin osaa-mista perheiden kanssa työskentelystä. Monilla nuorilla kasvuolosuhteet eivät ole tukeneet kykyä kiinnittyä. Siksi jälki-huollon pitäisi olla aktiivista ja jatkuvaa, kunnes nuoren oma polku löytyy.

Sijaisperheille riittävä tuki

Vuodenvaihteessa voimaan tullut laki-muutos teki perhehoidosta ensisijaisen hoitomuodon lastensuojelun sijaishuol-lossa. Kananojan mielestä se ei sinänsä tuo mitään uutta lastensuojeluun, koska

perhehoidon tärkeys on ymmärretty aina.– Hyvää on toki se, että perheenomaista

kasvuympäristöä korostetaan. Lakiuudis-tus koskee kaikkia lapsia ja nuoria, mutta tosiasia on, ettei etenkään vaurioituneille nuorille löydy sopivia perheitä. Sijoitus-päätöksissä on korostettava yksilöllisyyt-tä ja arvioitava tilanteet tapauskohtaises-ti. Mielestäni nuorten kohdalla muutkin sijoitusvaihtoehdot voivat toimia kuin perhesijoitus. Olennaista on, että sijoi-tuspaikka pystyy tarjoamaan turvallisen, välittävän ja korjaavan aikuissuhteen.

Perhehoito on oleellinen osa koko si-jaishuoltoa, mutta se tarvitsee toimiak-seen paljon tukea.

– Sijoitettujen lasten taustat ovat vaikei-ta, ja jokainen lapsi on yksilö. Silloin myös tuen pitäisi olla yksilöllistä. Jo rekrytoin-tivaiheessa olisi hyvä kartoittaa perheen tukiverkkoja sekä taloudellisen tuen riit-tävyys. Perheiden on saatava realistinen kuva tilanteesta. Toisen ihmisen lapsen kasvattamisessa vastuu on suuri.

Lapsen ääni kuuluviin

Lapsen osallisuuden lisääminen ja työs-kentely lapsen kanssa on Kananojan mie-lestä tärkeä osa lastensuojelua.

– Se avaa meille työntekijöille lapsen maailmaa ja tuo hänen kokemuksiaan nä-kyviin – ja myös valottaa sitä, milloin ti-lanteeseen pitäisi puuttua. Työskentely on ollut liian aikuiskeskeistä. Lapselle pitäisi syntyä kokemus siitä, että häntä on kuultu ja hänen kokemuksensa otettu huomioon.

Myös biologisten vanhempien kanssa työskentely on tärkeää.

– Jos se jää kesken, perhesijoitus kuor-mittuu. Vanhempien on saatava käydä lä-pi raskasta kokemustaan. He ovat olleet viime vuosiin saakka vähän katveessa eikä ole ymmärretty vanhempien kanssa teh-tävän työn merkitystä lapselle.

Ammattilaisia arvostellaan usein siitä, että he syyllistävät biologisia vanhempia.

– Mahdollisimman yksilöllisen tilan-nearvioinnin tekeminen sekä lapsen tarpeista että perheen tilanteesta ja kas-

Lisää avoimuutta lastensuojeluunNuorten syrjäytymisen ehkäisy on yhteinen tehtävä

Ylisosiaalineuvos• sosiaalialan korkein mahdollinen arvonannon osoitus, joka voi olla samanaikaisesti vain yhdellä henki- löllä ja vertautuu arkkiatrin arvonimeen.• toimii sosiaalialan arvojohtajana ja nostaa esiin alan eettisiä kysymyk- siä. Hän on riippumaton yhteiskun - nallinen keskustelija ja kannanottaja.• sosiaalijohtaja, YTM Aulikki Kananoja edustaa laaja-alaista ja monipuolis- ta sosiaalialan kokemusta. Hän on kehittänyt merkittävästi sosiaalialaa, soveltanut tutkimustietoa käytän- töön, osallistunut aktiivisesti alan kotimaiseen ja kansainväliseen keskusteluun ja toiminut myös sosiaalityön opettajana.

Teksti Kirsi-Marja NurminenKuva Veikko Somerpuro

vatusmahdollisuuksista ei etsi syyllisiä, vaan pyrkii ymmärtämään ja ennakoi-maan lapsen kasvamisen mahdollisuuk-sia. Näin voidaan myös annettava apu suunnitella ja toteuttaa juuri lapsen tar-peita vastaavalla tavalla. Joskus vanhem-pien kokema syyllisyys on terve reaktio niihin kokemuksiin, joita lapsella omassa perheessään on ollut. Tällaista syyllisyyttä ei tule lieventää, vaan auttaa vanhempia ymmärtämään tilannetta lapsen kannalta ja käsittelemään tunteitaan.

Palvelujen saantia helpotettava

Aulikki Kananoja kokee ylisosiaalineuvok-sen roolin valtakirjana toimia eettisten nä-kökohtien esillä pitäjänä ja ammatillisen moraalin tukena silloin, kun yhteiskunnal-liset ja taloudelliset paineet uhkaavat oikeu-denmukaisuutta, kasvattavat työn jännittei-tä ja siten kärjistävät eettistä kuormitusta.

– Sosiaalityö toimii ihmisten tarpeiden ja yhteiskunnan palveluiden risteyskoh-

dassa, ja tämä tuo työhön väistämättä jän-nitteitä. Mitä niukemmat ovat yhteiskun-nan voimavarat, sitä suuremmat paineet kohdistuvat sosiaalialan työn ja käytäntö-jen eettisyyteen. Yksittäisten sosiaalialan työntekijöiden ei tulisi joutua vastuuseen niistä priorisoinneista, joita talouden asettamien rajojen vuoksi joudutaan te-kemään, pohtii Kananoja.

Kananoja nostaa esille myös yhteistyön merkityksen.

– Sosiaalisten tavoitteiden toteuttami-nen ei ole vain sosiaalialan tehtävä vaan hallinnonalat ja ammatilliset reviirit ylit-tävä eri instituutioiden yhteinen tehtävä. Ongelmaksi on muodostunut jäykästi lo-keroitunut palvelurakenne, joka vaikeut-taa monin tavoin huono-osaisten ihmis-ten mahdollisuutta saada apua tilantee-seensa. Lastensuojelussa ei voida nähdä vanhempien vastuuta ja yhteiskunnan vastuuta vaihtoehtoina. Kysymys on aina yhteisestä vastuusta lapsen kasvusta ja sen edellytyksistä. l

18 l Perhehoito 4 / 2012 Perhehoito 4 / 2012 l 19