1AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

A G O NPOHJOINEN FILOSOFIYHDISTYS RY

NORDLIGA FILOSOFSÄLLSKAPET RF

NORTHERN PHILOSOPHERS

1/201110. VSK.16.3.2011N:o

29

AGON

AGON

USKOMATON SUORITUS EERO PERUNKA S.4

RAHOITUSKRITEERIT KOETTELEVAT YLIOPISTOLAITOSTA ZOON POLITIKON S.6

AVARUUSROJUA JUHANI NISKANEN S.7

HEIDEGGERIN METAFYSIIKKA, ERITYISTIETEIDEN PERUSTA JA PSYKOLOGIATIEDE KOSTI JOENSUU S.8

MARJOJEN POIMINNASTA PIA-KRISTA RIMPPI S.10

KAIKKI MITÄ NÄÄT VOI OLLA HARHAA TAI YHTÄ HYVIN UNELMAA

KOHTI HALLITSEMATONTA MAAILMANPOLITIIKAN JULKISUUTTA TOMMI KOIVULA S.12

MISSÄ ON KOTINI? - NUORTEN TILAT ANNA-LIISA HAAKANAN NUORTENKIRJOISSA KATI KANTO S.16

LAATUKIRJAILIJAN KRITEERIT JUHA RUUSUVUORI S.19

AJATUKSIA KAUPUNKIRAKENTAMISESTA KRISTIINA JA ESA TIKKALA S.20

FEEBERI JA SIMYLANTIT BENGT POHJANEN S.23

REETORIN KUULUSTELU - TENTISSÄ KATI KANTO S.24

2 AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

PäätoimittajaNiilo NikkonenToimituksen osoite:Kittiläntie 469097310 PATOKOSKI

Taitto:Niilo NikkonenKuvat:NN-arkisto, ellei toisin mainitaKirjankannet kustantajilta

AGON Pohjoinen filosofiyhdistysLapin yliopistoPL 122ROVANIEMIPuheenjohtaja:Kati KantoKati.Kanto@rovaniemi.fiSihteeri:Kosti Joensuukjoensuu@ulapland.fiRahastonhoitaja:Rainer Salosensaarirainer.salosensaari@ulapland.fi

JÄSENMAKSUT 2011Jäsenmaksu 15,- euroaOpiskelijat, työttömät ja muutvähävaraiset 10,- euroaKannatusjäsenyys 15,- euroaPostitusmaksu 4,- euroaVuosikerta yhteisöille 30,- euroa

AGON Pohjoinen filosofiyhdistysPohjolan Osuuspankki (POP)F10756405020003533BICOKOYFIHH

Jäsenhakemuksen ja osoitteenmuutoksen voi jättää pu-heenjohtajalle sähköpostilla.agon@ulapland.fi

AGON numero 2910. vuosikertaIlmestyy neljä kertaa vuodessa.Kustantaja:AGON Pohjoinen filosofi-yhdistys ry.copyright AGON ja kirjoittajatPaino:Lapin yliopistopainoROVANIEMI

http://www.ulapland.fi/agon

ISSN-L 1799-1781ISSN 1799-1781ISSN 1799-1900 (PDF)

PÄÄKIRJOITUSNiilo Nikkonen

Japani ja Euroopan Japani

Japanissa tapahtuneet maanjäristykset ja tsu-nami ovat aiheuttaneet “suunnatonta tuhoa”. Tu-hot arvioidaan lehdissä jo suuremmiksi kuin vuo-si sitten sattuneessa Haitin maanjäristyksessä.Varmasti dollareilla mitattuna näin onkin. Japa-nissa on tuhoutunut infrastruktuuria, öljynjalostamo on palanut,kaksi ydinvoimalaa on kriittisessä tilassa jäähdytyksen katket-tua. Autoja, laivoja, lentokoneita ja neljä junaa on kulkeutunuttsunamin myötä pitkin maita ja mantuja. Ruumiitakin varmastilasketaan tuhansissa. Huoli suomalaisista turisteista tihkuu hi-kenä lööppilehtien otsikoista. Nikkei indeksi vapisee ja jeninarvo laskee. Mitäpä tuohon verrattuna on Haitin kaltaisen taka-pajulan tuhot - pikkurahoja, jotka eivät maailmantaloutta hei-lauttaneet. Tosin Haitissa kuoli välittömästi noin 230 000 ihmis-tä, miljoona jäi kodittomiksi ja kulkutaudit ryöstäytyivät valloil-leen, mutta Haitissa ei ollut mainittavaa turismia.

STUK rauhoittelee suomalaisia kertoen johtajiensa suilla, etteilaskeumia tule Suomeen vaan ne kulkeutuvat Tyynelle valtame-relle. Niinpä niin, mereen mahtuu jätteitä ja saasteita, on ainamahtunut. Sitä paitsi Tyynen valtameren syvänteissä elää jo en-tuudestaan sarvipäisiä kaloja - so what.

Eero Perungan pamfletti sivulla 4 on peräti ajankohtainen.Ydinonnettomuuden ei tarvitse olla näyttävä räjähdys. Se voiolla kaivostoiminnan seurauksena hiipivää maaperän ja pohja-vesien saastumista.

38 kansanedustajaa ei pyri enää jatkoon. Tosin Jörn Donnerpyörsi päätöksensä ja asettui vaihteeksi RKP:n ehdokkaaksi.Lapissa voi myös äänestää RKP:n ehdokkaita. Mitä kertoo saa-melaisparlamentin puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven aset-tuminen ruotsalaisten ehdokkaaksi? Onko jotain perusteita sii-nä, että keskustalaiset pääministerit eivät ole suvainneet suodasaamelaisten edustajille virallista audienssia koko Jäätteenmäen-Vanhasen-Kiviniemen pääministerisession aikana? Vaaliasetel-ma on muutenkin mielenkiintoinen lähinnä Perussuomalaistenansiosta. Odotettavissa on harvinaisen korkea äänestysprosentti.Arkadianmäen Torkkulaan odotetaan jopa sataa uuttaa kansan-edustajaa. Kansalaisoikeuden käyttöön innostaa tyytymättö-myys toteutettuun politiikkaan, tuskin ainakaan keväämmällesiirretty äänestysaika.

Arabimaissa on tapahtunut vallankumouksia ja kuohunta jat-kuu. Suomessa ei sentään vielä olla siinä pisteessä. Tommi Koi-vulan artikkeli sivulta 12 alkaen perehdyttää viestintäteknolo-gian merkityksiin kansannousuissa.

MUISTA ÄÄNESTÄÄ!

3AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

PUHEENJOHTAJALTA

Rovaniemellä 2.3.2011

Tervehdys hyvät Agonin lukijat!

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja paljon vilkasta toimintaa on luvassa. Hallituk-sen kokouksessa on pohdittu jo useaan otteeseen tulevan juhlasymposiumin sisältöä.On ollut todella hieno huomata, kuinka paljon maassamme on henkilöitä, joilla on hal-linnassa jokin erityisalue, jonka kautta he voivat laajentaa näkemyspiiriämme. Tarkoi-tuksena on siis järjestää syyskuun loppupuolella kaksipäiväinen Agonin 10-vuotisjuhla-symposium. Siinä tullaan kuulemaan luentoja taiteen ja tieteen alueelta. Kaikki ehdotuksen jaideat jäsenten puolelta tapahtuman onnistumiseksi ovat tervetulleita.

Filosofia on monipuolinen tiede, jonka kautta voidaan avata ovia itseen ja ulkomaailmaan. Puhutaan arjen filoso-fiasta, tieteen filosofiasta, taiteen filosofiasta, feministisestä filosofiasta – kaikilla on sama päämäärä; selventää maa-ilmaa, pyrkiä löytämään ratkaisua siihen, mikä on elämä yleensä, mikä on ihmisen paikka siinä, miksi me olemmetäällä ja niin edespäin. Uskonpa, että lopullinen vastaus jää kuitenkin salaisuuksien varjoon. Silti tarvitsemme filoso-fiaa, oppiaksemme ymmärtämään itseämme ja toisiamme, maailmaa yleensä.

Filosofian kautta maailma voi muuttua paremmaksi. Sitä voi tehdä ainoastaan humanistinen tiede ja taide – ne ovatavainasemassa tässä kaupallisuuden ja median yhteiskunnassa. Ei ole mitään muuta keinoa, kuin toimia filosofian jahumanismin puolesta. Taistelevien metsojen tavoin olemme hakemassa vielä kerran Impivaaran kaltaista rauhan tyys-sijaa, jota nykyajan yhteiskunnasta on niin vaikea löytää. Se löytyy ainoastaan omasta itsestä sitten, kun on oivaltanutjotain elämästä.

Tähän on olemassa ainoastaan yksi lääke: pysähtyminen. Pysähtyminen keskelle metsää tarkkailemaan, mitä siellätapahtuu. Eläinten käyttäytymisessä piilee syvää filosofiaa. Pysähtyä kuuntelemaan lasta - sanotaanhan, että lapsi onparas filosofi. Kuinka monta kirjaa onkaan koottu lasten sanomisista, hauskoista elämän oivalluksista. Kuunnella elä-mää kokeneen vanhuksen puhetta ja kenties löytää siitäkin jotain omaan elämään sovellettavaa. Katsella taideteosta,lukea kirjaa, kuunnella musiikkia, tutustua, ihmetellä, tutkia - hämmästyä.

Hyvät Agonin lukijat, kohotetaan lippu filosofian ja Agonin puolesta vuodelle 2011: Eläköön filosofia, eläköönhumanismi!

Flumina pauca vides de magnis fontibus orta: plurima collectis multiplicantur aquisVirta ei yleensä synny suurista lähteistä vaan siihen yhtyneistä monista puroista. (Ovidius 96 – 7)

Kati Kanto

KIRJAESITTELYJÄNiilo Nikkonen

Gradutakuu eroaa tavanomaisista graduoppaista olemalla samalla harjoituskirja. Kimmo Svin-hufvud lupaa paljon antaessaan takuun gradun valmistumisesta. Takuu ei ole mikään mainoskik-ka, vaan perustuu kirjan tehtävien järjestelmälliseen suorittamiseen.

Pedagogiset huomiopisteet ovat tyhjän paperin voittamisessa ja henkisen voiman kasvattamisessa. Ensimmäisetharjoitukset ovat vapaata kirjoittamista tajunnanvirran viemänä. Svinhufvud suosittelee tekniikkaa päivittäisenä vi-rittymisenä varsinaiseen projektiin. Vapaassa kirjoittamisessa nousee esille myös varsinaiseen tekstiin hyödynnettä-viä asioita. Graduseminaari, tukihenkilötapaamiset, jopa valittaminen ja itsesyytöksetkin muuntuvat Svinhufvudinohjeilla voimavaraksi. Tärkein anti Gradutakuussa on omien ongelmien tunnistaminen ja itsetunnon nostatus.

Monesti graduoppaissa korostetaan vain kirjoittamisen ja tutkimuksen teknisiä seikkoja, jotka saavat opiskelijantuskastumaan ja epäilemään omia kykyjään. Tähän tautiin Gradutakuu on oiva lääke. Svinhufvud muistuttaa gra-dun tärkeimmästä ominaisuudesta ja sen tekemisen syystä - oppimisesta. Gradu opettaa asiantuntijuuteen ja palkit-see tekijänsä tietojen ja taitojen kehittymisenä. Non scolae, sed vitae, kuten jo muinaiset roomalaiset sanoivat!

Gradutakuu on niin helposti lähestyttävä opas, että sitä voi suositella hankittavaksi jo opiskelun alussa. Kirjan oh-jeista on suunnattomasti apua minkä tahansa esseen tai seminaarityön teossa. Kimmo Svinhufvud pitää Gradutakuu-blogia, josta moni on saanut lisää tukea työhönsä. Gradutakuun avulla on tehty myös väitöskirjoja.

Fuksin paras tawaraGradutakuuKimmo SvinhufvudTAMMI, 2010, 224s.ISBN 978-951-31-4699-3

4 AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

USKOMATON SUORITUS

Eero Perunka

Voltaire marssitti keväällä 1752 kahdeksan mailia korkean Mikromegas -jättiläisen Sirius-tähdeltä Perämerenpohjukkaan, Simon tietämille. Novellin lopussa tämä maailmankaikkeuden kulkija Mikromegas kommentoi pil-kallisen römeällä naurulla Maupertuis’n retkikunnan tiedemiesten ja filosofien käsitystä ihmisen ainutlaatuisuu-desta ja ensisijaisuudesta tällä planeetalla. Mittasuhteet tuntuvat tänään kadonneen tyystin niiltä jotka esittävätvajaan 200 000 asukkaan Lapin tarvitsevan atomivoimalan ja nyt yht’äkkiä Lapista löytyneiden uraanivarojenhyödyntämisen olevan jonkinlaisen yleisen moraalisen velvollisuuden, ennen kuin lumet sulavat. Mitä on tämäuraaniherätys ja olemmeko myöhästyneet jostakin?

Puolaa ja ranskaa pääkielenään taitavalla Rauman ja Porin rannikkoseudulla rakennetaan parasta aikaa maa-ilma suurinta ydinreaktoria. Rakennetaan on tässä passiivissa koska sitä todellista työn tekijää ei viime tietojenmukaan ole kenenkään kirjoissa tai tiedossa. Se on jännä seurakunta tämä atomivoimateollisuus, vaikka silläkyllä luulisi olevan pääomaa vakuuttaa vaikka korppi valkoiseksi. Esimerkiksi saksalainen Eon energiakonsernikäytti viime vuonna mainontaan noin 200 miljoonaa ja yli 400 miljoonaa euroa ystävällisiin neuvoihin tietoajanoaville kansalaisille. Neuvoihin, joissa selkokielinen insinöörien numerofraseologia peittää sen viimeisenkinymmärryksen ja tiedon ytimen. Helppoja lukuja pyöriteltäväksi.

ERP- reaktori, niin kuin tätä koskaan missään kokeilematonta Molokia kutsuvat he joilta ei älypuhelinta syn-ny, tuottaa tehokkuutensa ja moderniutensa ohella voimakkaammin säteilevää jätettä kuin mikään tähän men-nessä käytössä oleva reaktorityyppi. Atomijätteiden sijoituspaikkahan ei sijaitse sen kukkulan alla, millä valtaistuu, ei. Tavallinen veronmaksaja on viime kädessä se, joka on helisemässä atomijätteiden sijoituksen kanssa.Saksan haahuilua atomivoimasta johtuvan ympäristöongelman kanssa on ollut hyvä seurata. Saksalaisilla kunon historiallisesti kokemusta siitä, että vallan tekoja on hyvä seurata, eikä vain silmät suitsirenkaina ihmetellä.Helsingissä on Hesari tehnyt kyselyn siitä mikä olisi sopiva viesti 100-200 000 vuoden päähän meidän sukupol-veltamme. Yleisin toive taisi olla pääkallo.

Samalla Wikipedian haulla oikeutusperiaate löytyvät: säteilyturvallisuus, uraanikaivos ja anastus. Meillä on kai-voslaki ajalta kuin ihmisiä piti vielä kieltää lailla sekaantumasta navettakarjaan, ja sylkemästä permannolle. Kun1600-luvulla taantumus ja monarkia restauroi maanhankinnalla reformaatiossa repsahtanutta olemisensa kuvaa,piti tälle aktiivisuudelle löytää henkinen ponnin sekä jokin ylevä selitys. John Locken maankäytön filosofia (lie-nee alkujaankin mittatilaustyötä) oikeutti ryöstämään kokonaisia mantereita luonnonkansoilta, maan korkeam-paan kultivointiin vedoten. Liberaalista oikeudesta maahan, siihen suunnatun työn arvon kautta, on tullutmeillä uusliberaali oikeutus anastaa elinmahdollisuus vuosisataisista perinteistä eläviltä kyliltä ja niiden asuk-kailta, aivan kuin kerran intiaaneilta ja aboriginaaleilta kauan sitten. Kun nyt joku ventovieras tulee, ja pistäälapiolla siihen sinun marjapensaasi juureen löytäen uraaniesiintymän, on oikeutusperiaate se jonka myötä sinunon marjasi korjattava ja vähin äänin paikalta häivyttävä. Hän on löytänyt suuremman hyödyn kuin sinun onnet-

Parasta olisi tietysti olla visusti puhumatta koko mokomasta. Siinä on kuiten-kin jotakin dopingmaista tässä uraanin voimassa. Sen ei pitäisi näkyä missään.Kaikki näyttää siltä kuin ennenkin, mutta suorituksesta löytyy tehoa joka häm-mentää. Itse suorituksen kätkee luminen metsä tai vahvat muurit. Rikkoontunutsauva on sitten se metaforan piste, jossa kaikki romahtaa, mutta kuka uskaltaaniin kauas ajatella.

5AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

tomat herukkasi. Suomalaisen Wikipedian kaivosteollisuutta käsittelevät sivut ovat muuten yksisilmäisen kri-tiikittömät ja edustavat hengeltäänkin enemmänkin atomivoimateollisuuden ja heidän suomalaisen serkkunsaSTUK:n hännännostoa, kuin asiallista ja riippumatonta informaatiota. Katsokaa vaikka tuota uraanikaivossivua:aivan kuin skannattu kaivosteollisuuden lobbaussivuilta. Niin kuin Tšernobyl olisi unohtunut kokonaan, kaikenmuun inhimillisen toheloinnin seurauksena.

Clio-onlinen artikkelissa 16.04.2010, Humboldt yliopiston tutkija Rainer Karlsch kiistää tsekkiläisen tutkijanO.Pustejovskyn väittämään, että venäläiset olisivat käyttäneet toisen maailmansodan jälkeen Joachimsthalinuraanikaivoksessa järjestelmällistä joukkotuhontaa. Rainer Karlsch tuo kuitenkin artikkelissaan esille erään mie-lenkiintoisen yksityiskohdan aikaisemmilta, kolmannen valtakunnan uraanikaivoksilta. On tiedossa vain yksisuunnitelma, kirjoittaa Rainer Karlsch, jossa Joachimsthalin uraanikaivosta olisi käytetty työllä tuhoamiseen.Suunnitelman esitti 1942 aluetyöterveyslääkäri tohtori Arthur Brandt Saksenista. Tohtori Brandt halusi suojellasaksalaisten kaivostyöläisten terveyttä, ja sijoittaa heidän sijastaan uraanikaivoksiin ulkomaalaisia kaivostyö-läisiä. Tohtori Arthur Brandtin perustelu kuului: “Ei ole mitenkään vastuullista, että arvokas saksalainen kan-sanaines joutuu työtehtäviin, jotka hyvin suurella varmuudella myöhemmin johtavat ennenaikaiseen keuhko-syöpään ja kuolemaan. Jos radonin hyödyntäminen on valtiolle välttämätöntä, olisi tällaisiin tehtäviin pääasi-assa sijoitettava vähempiarvoista työvoimaa, jonka aikaisempi kuoleman ei ole vahingoksi arvokkaalle saksa-laiselle kansanainekselle.” Tohtori Brandt lähetti tämän ‘ennakoivaan työvoimanvalintaan’ nimeämänsä ehdo-tuksen noin 40:neen eri valtiolliseen toimielimeen, saamatta kuitenkaan hyväksytyksi ehdotustaan. Miksi sittentätä ennakoivan työvoimanvalinnan ehdotusta ei toteutettu, sehän olisi sopinut natsi-Saksan etiikkaan oikeinhyvin. Eikö Hitler ehkä luottanut näitä alempiarvoisia ulkomaalaisia tähän tärkeään tehtävään, ja halusi uhratasiihen omat kaivosmiehet. Hänellä oli valta.

Atomivoimalla on kaappi luurankoja täysi, mutta mitä oikeastaan on uraani? ”Köyhdytettyä uraania käy-tetään sen läpäisyominaisuuksien, ei radioaktiivisuuden, takia. Uraani on myrkyllinen raskasmetalli. Köyhdy-tetty uraani on vähemmän radioaktiivista kuin luonnon uraani.” Näin uraaniteollisuus esittelee sivullaan per-hepotrettiaan. Joku päivä se haluaa ampua sen uraanin takaisin siihen sinun vaarallesi. Ja sinulla on moraalinenvelvollisuus sanoa, niin sanoa – mitä ?

Uusliberaali kapitalismi on kurkunleikkaajiensaari. Näillä uraanipäätöksillä on vaikutusta tavallisen, kiin-tokuutioina ja kantorahoina elämänsä onnellisuutta mittaavan ihmisen elämään. ”Maaseutua ei voi tuoda”, oliMTK:n ladonseinä-slogan EU-äänestyksen aikoihin. Ei sitä silloin kukaan käsittänyt. Ei sillä liioin ole nytkäänmitään relevanttia pitoa tämän maailman kanssa. Tavara kulkee sinne tänne, saksalaiselle syötetään italialaisenruuat ja me syömme saksalaisen juustot. Muutaman kympin hehtaarikorvaukset piilouraanivaltauksista maan-omistajalle ovat jo kuitenkin niin suurta julkeutta, että puistattaa. Miksi siinä notkollaan olevan ladon seinässäei lukenut: ”Jos antaa vapaat kädet kaikenmaailman kauppasaksoille, voi maaseudulla pilata paljon.”

Teoillahan tapaa olla seuraukset. Onko ennen tehty kiireessä vääriä päätöksiä, joista on sitten kärsitty jälkeen-päin? Sonera teki 1990-luvun puolenvälin tietämillä viikon verran umts-huutokauppaa ja nopeita ripeitä päätök-siä. Suomen vanha Telelaitos oli mennyttä sen sileän tien. Mikä onkaan männyn keskirunkokoko tänään Lapis-sa? Pikkutukki ja pikavippi! Euroopan nopeimpaan luonnonmetsien hävittämiseen avohakkuilla tarvittiin enem-mänkin aivopesua kuin tutkimusta. Vajaatuottoiset kuusikot, metsäporon ainoa turva maaliskuussa, ovat mel-kein jo historiaa ja meneillään on viimeisten todisteiden hävittäminen. Luonnonlohijoki padottiin jonnekin ete-lään jo 1940-luvulla, sekin nopeiden ja ripeiden otteiden seurauksena. Näitä ahtaasta kansallisesta hätätilastatehtyjä ripeitä päätöksiä voisi luetella enemmänkin, ja seurausten jälkihoito on yhtä kaukana kuin nousulohiKemihaarasta. Teollistunut elintarviketuotanto takaa kissankokoisia otsikoita metropolien päivälehtiin. Taan-noisessa dioksiiniskandaalissa rehuteollisuus syötti kanoille ja sioille niitä samoja rasvoja millä autot kulkevattöihin ja sieltä takaisin kotiin. Creutzfeldt-Jakobin-taudin saimme, kun joku älysi jauhaa lampaan ja syöttää senlehmälle. Se tuotanto, joka ei tarvitse kasvihuoneita tai ilmastoituja elementtituotantohalleja, ajetaan yhä ah-taammalle myös Lapissa. Asutamme kuitenkin vielä Euroopan viimeisimpiä nurkkia, mitä ei ole täysin asfaltoi-tu eikä ilmastoitu. Täällä on mahdollisuus ja ehkä vielä lupakin ottaa askel törmäämättä ehdottomaan, läpikul-kemisen tai pysähtymisen kieltävään, varoituskylttiin.

Poro, joka ystävällisyyttään joskus neuvoi meille tien tänne pohjoiseen, tuntuu nyt kaivelevan hyvin. Eesti-läiset ovat oikeassa: meissä on hitunen poroa, ja me pidämme siitä vähästä kiinni. Esteetikkojamme vaivaa pro-testanttinen kauhukuva siitä kuinka laiska lapinäijä käärii rahaa syöttötariffeilla ja etelän kultivoitu ihmisjalosteei voi rauhoittua vuotuista kaksiviikkoistaan toiveittensa Stillebenissä. Mylly pyörii vaaralla, vai onko se Mikro-megas?

26.02.11

6 AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

Kun tieteellisten artikkelien julkaiseminen merkitsee entistä enemmän yliopiston saamassa rahoituksessa, yliopistotjoutuvat muuttamaan arkisia käytäntöjään. Henkilökunnan työaikaa on kohdennettava artikkelien kirjoittamiseen,toisin sanoen erityisesti opetustehtävissä toimivien on ruvettava tutkimaan sillä tavalla, että julkaisuja syntyy. Nyky-tilanteessa ei riitä, että opetus perustuu omakohtaiseen tieteelliseen mielenkiintoon vaan ajatukset, löydökset ja kehi-tystyö täytyy tulla esiin artikkeleina. Jos näin ei käy, kyseisen yliopiston rahoitus supistuu verrattuna muihin yliopis-toihin.

Miten homma toteutuu ja mitä seurauksia tapahtuu yliopistoyhteisössä?

Muutos voi tapahtua hyvin huomaamattomasti, kuten on ilmeisesti tarkoitettukin. Jokunen kirjoitus yliopistoleh-dissä ei paljon kolahda. Sen sijaan aikaa myöten seuraukset saattavat olla varsinkin pienissä yliopistoissa yllätyksel-lisiä.

Määrällisesti meriittiartikkeleja kirjoitetaan entistä enemmän. Paraneeko silloin julkaisujen laatu?

+ Vanhoja papereita ja aiemmin julkaistuja tekstejä muokataan uuteen ajantrendin mukaiseen muotoon.

+ Tutkimusryhmän jokainen jäsen on mukana jokaisessa uudessa julkaistussa tekstissä. Kun esimerkiksi viidenhengen tutkimusryhmässä jokainen kirjoittaa artikkelin, silloin jokainen saa nimensä viiteen julkaisuun. Ryhmätyö onvoimaa julkaisemisessa.

+ Ystävyyssuhteiden merkitys korostuu etenkin ensimmäisten omien tekstien osalta. Kirjoittajat pääsevät sisäänkuvioihin tekemällä vaihtokauppoja ja pahimmillaan nuori tutkija joutuu myymään itseään.

+ Auktoriteettiasemassa olevien sanat ja päätökset saavat uutta lisäarvoa. Kritiikki suuntautuu kunkin julkaisunnäkökulmasta koskemaan sille itselle vaarattomia näkemyksiä.

+ Artikkelin kirjoittamisen metodiksi tulee yksioikoinen: kopioi, liitä ja muokkaa -menettelytapa.

+ Jotta saa aikaiseksi julkaistavaa tekstiä, silloin on syytä välttää sekä hankalia ongelmia että periaatteellisia kysy-myksiä.

+ Kirjoittaminen muuntuu yhä suuremmassa määrin tekniseksi suoritukseksi eli välineelliseksi tosiasioiden esit-telyksi ja kulloisenkin trendin oikeuttamiseksi.

+ Julkaistut artikkelit ovat luonteeltaan entistä enemmän universaaleja, ne irtoavat paikallisista kiinnekohdistaan.

Johtopäätös:

Tehostamistoimien seurauksena aidosti uusi tieto pysyy entistä visummin piilossa. Sen sijaan tieteellinen jargonlisääntyy.

Jotta kyseiseen ihanuuteen päästää, on yliopiston voimavaroja siirrettävä opetuksesta kirjoittamiseen. Se tapahtuukätevästi siten, että tavalliset luennot ja seminaari-istunnot saavat kertoimen 1,5 eli yhtä pidettyä opetustuntia kohdenyliopisto-opettaja saa merkitä työaikaansa puoli tuntia valmisteluaikaa. Normaalipituisen luennon pitämiseen ei siissaa käyttää työaikaa senkään vertaa, että kykenisi syventymään kokonaiseen uuteen teokseen. Ajan trendin ymmär-tävä nuorehko opettaja alkaa pitää luentonsa aikoinaan tenttimiensä kirjojen ja kyseisen alan standardiesitysten poh-jalta syventymättä alkuperäisjulkaisuihin. Esimerkiksi filosofiassa on odottamassa tilanne, jossa luennoitsija puhuukymmenen tuntia Platonista filosofian historian yleisesitysten ja Wikipedian avulla tutustumatta mihinkään Platoninomaan teokseen.

KA

NN

US m

ielipidepalstakr. m

yops kannus, paarma

KA

NN

US

mie

lipi

depa

lsta

kr. m

yops

kan

nus,

paa

rma

RAHOITUSKRITEERIT KOETTELEVAT YLIOPISTOLAITOSTAZoon Politikon

7AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

Venäläisen ydinfyysikon Lev Landaun kerrotaan lohkaisseen että kosmologit erehtyvät usein, mutta epävarmoja he eivät ole koskaan.Nykyään tämä huomio vaikuttaa jälkijättöiseltä, sillä kosmologit nimenomaan ovat epävarmoja, epävarmoja teoriahahmotelmistaan,

epävarmoja koko avaruuden luonteesta. Pimeää energiaa universumissa pitäisi laskelmien mukaan olla 72%, pimeää ainetta 23%, ja taval-lista, meidän tuntemaamme ainetta vajaa 5% ja siitäkin suurin osa kaasua, avaruuspölyä. Sana ”pimeä” tarkoittaa että jaoitus on laskennal-lista, epäselvää vain on tuon koko kosmoksen peittävän ”pimeän” olemus. Eipä silti, vaikeaa olisikin selittää seikkoja, joille kielessä ei ole kä-sitteitä, ei sanoja.

Nicolaus Kopernikus kuvasi pääteoksessaan v. 1543 nimeään kantavan aurinkokeskisen maailmanjärjestelmän, jota tosin oli jo antiikinKreikassa tarjonnut mm. Aristarkhos Samoslainen. Vallitseva maailmankäsitys 1600-luvulle oli kuitenkin egyptiläisen tähtitieteilijän Klau-dios Ptolemaioksen geosentrinen järjestelmä, jonka hän esitti 2.vuosidalla jkr. Inkvisition edessä v. 1632 italialainen astronomi Galileo Gali-lei joutui henkensä säilyttääkseen kieltämään kopernikaanisen maailmankuvan. Kerrotaan Galilein silloin hiljaa tokaisseen: Se pyörii sitten-kin…

Fenomenologi hämmentää vanhaa asetelmaa.

Edmund Husserlin fenomenologiasta väitellyt filosofi Juha Himanka julkaisi v. 2002 kirjan nimeltä ”Se ei sittenkään pyöri”. Filosofien,fyysikkojen ja astronomien keskustelu jatkuu yli vuosisatojen… Fenomenologille empiirinen tiedonsaanti on ensisijaista. ”Aloittaessaanpuhtaalta pöydältä fenomenologia ei näin ylenkatso tiedettä vaan pyrkii palauttamaan sen aidosti merkitykselliseksi osaksi kokemustammeja elämäämme”, selvittää Himanka vastineessaan kirjansa arvosteluun (Tieteessä tapahtuu 2004/5 s.51). Himangan argumentaatio kulkeeseuraavasti: Avaruudessa ei ole kiintopisteitä, joiden suhteen voisi määrittää taivaankappaleiden liikettä. Niinpä näiden liike määrittyy vainsuhteessa toisiin taivaankappaleisiin. Esimerkiksi kahdesta toistensa suhteen kieppuvasta pallosta ei voida sanoa kumpi kiertää toista. Edellämainitussa SESP- kirjassaan Himanka katsoo, että kysymys todellisuuden perimmäisestä luonteesta ei ole ratkennut ja siksi aito keskustelujatkukoon.

Näkemystään Himanka selvittää edelleen artikkelissa Yritys ymmärtää Kari Enqvistiä (TT 2010/3. ss.29-32). Kirjassaan Monimutkaisuus(WSOY 2007) Enqvist oli leimannut Himangan geosentriset ajatukset ”järjettömyydeksi” ja nimennyt mm aurinkokeskisen maailmanjärjes-tyksen totuudeksi jota parempaan ihmiskunta ei pysty. Tähän Himanka sivaltaa, että Enqvist asettaa omat rajoitteensa koskemaan koko ih-miskuntaa… Vastineessaan (TT 2003/4-5 ss.43-46) Enqvist korostaa, että ”Auringon ja Maan massaeron täytyy jollain tavoin näyttäytyäAurinko - Maa -systeemin dynaamisessa ymmärryksessä”. Hän lisää kuitenkin että ”mitään absoluuttista todistusta Maan kiertoliikkeestä Au-ringon ympäri ei tietenkään ole eikä voi olla olemassa.” Tätä kiertoliikettä voi Enqvistin mielestä kuitenkin pitää ”käytännön totuutena”.”Fysiikan voi sanoa määrittävän elämänmuotomme raamit, jota meidän on järjetöntä epäillä filosofisin perustein”, kirjoittaa Enqvist. Ja”…oikeasti Maa kiertää Aurinkoa ja vain meille ihmisille luontaisen koordinaatistovalinnan ansiosta asia näyttää päinvastaiselta”. (s.45)

Mitä auktoriteetit sanovat

Enqvistin myönnytys, että todistetta Maan kiertoliikkeestä Auringon ympäri on mahdotonta saada, ei riitä Himangalle. Hän korostaaedelleen näkemyksensä oikeellisuutta auktoriteettien kannanotoilla. Esim. Albert Einstein ja Leopold Infeld ovat kirjoittaneet (TT 2010/7 ss48-53): ”Voimmeko muotoilla fysiikan lait siten että ne pätevät kaikille koordinaatistoille? Jos pystymme tekemään tämän, vaikeutemme ovatohi… Lauseet ’Aurinko on levossa ja Maa liikkuu’ ja ’Maa on levossa ja Aurinko liikkuu’ tarkoittaisivat vain kahta eri konventiota koskienkahta koordinaatistoa… Tämä todellakin on mahdollista… Fysiikan lakien muotoilu kaikille koordinaatistoille ratkaistiin niin kutsutulla ylei-sellä suhteellisuusteorialla.”

Hans Reichenbach puolestaan toteaa: ”Ei ole mieltä puhua totuudellisesta erosta Kopernikuksen ja Ptolemaioksen välillä: molemmatkuvaukset ovat yhtä lailla hyväksyttäviä.”

Himangan lähtökohta on fenomenologinen tutkimusasenne. ”Husserlin merkittävin saavutus oli näyttää meille lähtökohtainen jäsennyk-semme todellisuudesta, sae miten ilmenevä todellistuu meille.”

Mitä jäi käteen

Väliin nokitteluksikin äitynyt keskustelu aikanaan kovin vaarallisesta aiheesta on polveilussaan TT-lehdessä ollut kiinnostavampaa kuinmitkään lukemani tämän talven romaanit - tässä aihepiirissä kylläkin tavallinen huomio, (keskustelu kokonaisuudessaan luettavissa netissäTT-lehden sivustolla). Vaikka aihe on ehkä triviaali, esimerkkinä se kiehtoo filosofian ja fysiikan lähestymistapojen hedelmällisestä hankauk-sesta.

Tylyn kommentin aiheeseen heittää professori emeritus, kosmologi Matts Roos (TT 2010/8 s.50). Hän lainaa Enqvistiä: ”Fysiikan laitsallivat meidän valita vapaasti näkökulmamme, mutta näkökulman voi valita viisaasti tai vähemmän viisaasti.” Viisas valinta johtaa yksin-kertaisempiin fysikaalisiin malleihin, kirjoittaa Roos. ”Maakeskeinen malli on vähemmän viisas valinta… mutta jos filosofit näin haluavat,voidaan myös polkupyöräilijän liike esittää koordinaatistossa, jossa kiintopiste on takapyörän venttiilissä.”

Empiirisissä tieteissä saadaan vain enemmän tai vähemmän todennäköisiä tuloksia. Kuka vielä ei tajua että universumi on mystisyydes-sään tarinoiden loputon aarreaitta, joutuu kerta toisensa jälkeen yllättymään, ihastumaan tai pettymään. Kalevalan sotkan muna on aivan yhtäoikea selitys maailman synnystä kuin kanonisoitu alkuräjähdys.

Kari Enqvist on fyysikko, kosmologian professori Helsingin yliopistossaJuha Himanka on dosentti Helsingin yliopiston filosofian laitoksella

Juhani Niskanen

AVARUUSROJUA

AVARUUS ON AINA OLLUT MYSTINEN PAIKKA.

8 AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US Heideggerin fenomenologisessa metafysiikassa raken-

tuu ero perinteiseen länsimaiseen metafysiikkaan ja silläon nykyisin suuri vaikutus kaikille filosofian osa-alueilleja tieteen eri aloille. Heideggerin teokset kiinnittyvät toi-siinsa ja siksi niitä on hyvä tarkastella yhdessä. Usein hä-nen kirjoituksiaan on vaikea ymmärtää omaperäisen kie-lenkäytön ja ajatusten laaja-alaisuuden vuoksi. Lukemi-nen vaatiikin kärsivällisyyttä ja sen mietiskelyä, mitä esi-neellistämiseen taipumaton olemisen ja elämisen ulottu-vuus omakohtaisessa kokemuksessa tarkoittaa. Heideg-gerin teokset kelpaavat mainiosti muun muassa psykolo-gian filosofian lukemistoon, koska niissä hahmottuu hu-manistisille tieteille välttämättömän holistisen ihmiskäsi-tyksen perusta.

Pääteoksessaan Oleminen ja aika (Sein und Zeit, 1927)Heidegger katsoo, että filosofian traditio on keskittynyttarkastelemaan pelkästään ilmenevää todellisuutta eli ole-vaa objektivoituna kohteena. Tällöin menneisyyteen jatulevaisuuteen ulottuva oleminen ja elämä olevan (koke-muksellisena) merkityshorisonttina jää huomiotta. Nosta-malla ensisijaiseksi tutkimusaiheeksi olemisen, Heideg-ger purkaa perinteistä ihmiseen kohdistuvaa esineellistä-vää metafyysistä lähestymistapaa. Olemisen jäsentämi-nen on ensisijaista, koska oleminen perustaa olevien ilme-nemistä merkityksinä. Osaltaan Heideggerin tavoitteenaon näin jäsentää uudella tavalla mielen ja ruumiin sekäihmisen ja maailman välistä suhdetta.

Olemisessa ja ajassa Heidegger esittää traditiosta poik-keavan käsityksen ihmisestä täälläolona (Dasein), jolla onalati rakentuva ymmärtävä suhde omaan olemiseensa.Toisin kuin esineen kaltaiset olevat, ihmisen täälläolo to-teutuu tilannekohtaisena maailmassa-olemisena, jokamäärittää ihmisen olemisen tapaa. Heideggerin mukaanmaailmassa-oleminen kuvaa ihmisen olemisentapaa koh-dallisemmin kuin mikään perinteinen metafyysinen mää-ritelmä subjektista, minästä tai persoonasta, jotka lähtö-kohtaisesti erottavat ihmisen olemisen yhteydestä (ja syn-nyttävät eron ihmisen ja maailman välille). Ihminen on[merkitys]suhteensa ainutkertaiseen maailmaan, eikähäntä voida ymmärtää erillisenä tuosta historiallisesta,kielellisestä ja sosiaalisesta maailmasta. Näin ollen ihmi-sen oleminen on ainutkertaista. Ihmisen olemusta ei voi-da yleisesti määrittää, mutta olemisen perusrakenteita jamahdollisuuksia – joissa ihmisen elämä toteutuu mielel-lisenä ja joissa psyyke, minä tai persoona rakentuu oleva-na – voidaan jäsentää. Heidegger ajattelee täälläolon –analyysin edeltävän ja perustavan erityistieteellistä tutki-

musta ja nimeää Dasein –analyysin fundamentaaliontolo-giaksi.

Hiljattain suomennettu teos Johdatus metafysiikkaan(Einführung in die Metaphysik, luennot 1935, julkaistu1953) ilmentää suuntaa, johon Olemisen ja ajan julkaise-mattoman toisen osan oli tarkoitus edetä. Johdatuksessametafysiikkaan Heidegger siirtyy täälläolon eksistentiaalis-ontologisten rakenteiden analyysista olemisen sellaise-naan (das Sein) analyysiin. Olemisessa ja ajassa Heideggervalmisteli tietä olemisen sellaisenaan ajattelemiseen ja tulisamalla kirjoittaneeksi nykyfilosofian vaikutusvaltaisim-man teoksen. Oleminen ja aika ja Johdatus metafysiikkaanovat erottamattomassa yhteydessä toisiinsa ja selventävättoistensa tavoitteita. Niiden lukeminen yhdessä auttaaymmärtämään Heideggerin olemiskysymyksen ulottu-vuuksia sekä sitä, kuinka analyysit olevasta ja olemisestaovat aina suhteessa kysymykseen ihmisen merkitystodel-lisuudesta. Siksi erityisesti ihmistieteet tarvitsevat feno-menologista metafysiikkaa; positiivisina tieteinä neuseimmiten kohdistavat tutkimuksen olevaan eivätkätartu kysymykseen ihmisestä (olemisen) kokonaisuudes-sa.

Johdatus metafysiikkaan johdattaa kysymään metafysii-kan peruskysymyksenä ”Miksi ylipäätään on olevaa eikäpikemminkin ei mitään?”. Kysymys on hämmentävä jaouto filosofinen kysymys, jonka Heidegger pyrkii avaa-maan luonnollisena ihmisen elämään kuuluvana kysy-myksenä. Heidegger painottaa erityisesti kysymyksenloppuosaa – ”miksi […] pikemminkin ei mitään?” – jokatavoittelee sen pohtimista, miksi asiat ilmenevät koke-muksessa merkityksellisinä? Olemisessa ja ajassa täälläolonsuhde ei mihinkään tarkoittaa lähinnä ajallisuutta täällä-olon merkityksellisyyden horisonttina; läsnä olevan ny-kyisyyden merkityksellistyminen menneisyyden (ei-enää-olevaa) ja tulevaisuuden (ei-vielä-olevaa) taustaavasten. Johdatus metafysiikkaan tarttuu suoraan peruskysy-myksessä esiintyvään ei mihinkään (das Nichts). Ei mihin-kään suuntautuvan ajattelemisen kautta ilmenevään to-dellisuuteen kohdistuva objektivoiva ajattelutapa voi-daan ylittää. Ei mikään avaa Heideggerille mahdollisuu-den irrottautua olevan eksistentiaalisten ja ontologisten

Kosti Joensuu

Metafysiikka on nimi filosofiaa määrittävälle ytimelle, jossa tutkitaan ilmenevään todellisuuteen eliolevaan liittyviä ensimmäisiä ja perustavimpia kysymyksiä, kuten mitä, miten ja missä mielessä jokinon olemassa. Myös erityistieteiden on selvitettävä metafyysiset sitoumuksensa ja perusteltava lähtökoh-tansa: mitä otetaan annettuna, mikä on kulloinenkin tutkimuskohde ja miten sen tulkitaan olevan ole-massa. Lähtökohdat suuntaavat tukimusta, rajaavat ymmärryshorisonttia ja mahdollisia tutkimustu-loksia sekä mahdollistavat tutkimisen ylipäänsä.

HEIDEGGERIN METAFYSIIKKA, ERITYISTIETEIDEN

PERUSTA JA PSYKOLOGIATIEDE

Heidegger Martin: Johdatus metafysiikkaan.Tutkijaliitto, 2010, 198 s. Suom. Jussi Backman.

ISBN 978-952-5169-64-5

9AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

rakenteiden jäsentämisestä ja pääsyn olemisen sellaise-naan ajatteluun.

Johdatus metafysiikkaan –teoksen pääajatus on, että pe-rinteinen metafysiikka on tarkastellut pelkästään olevaaja jättänyt ajattelematta olemisen ulottuvuuden. Keskittä-essään tutkimuksen olevaan, perinne on sivuuttanut ole-van ei-ilmenevän taustan huomioimisen ja ymmärtämi-sen. Teoksen pääsisältö muodostuu perinteisen metafysii-kan olevaan kohdistuvien rajausten analyyseista: (1) tule-minen, (2) näennäisyys, (3) ajattelu ja (4) pitäminen vas-takkaisina olemiselle. Perinteisessä metafysiikassa muo-dostuneiden rajausten taustaoletukseksi osoittautuu käsi-tys olemisesta pysyvänä läsnäolona (kr. ksia). Pysyvä läs-näolo tarkoittaa, että olevan olemiseen mielletään ainoas-taan se, mikä on läsnä havaittavana ja pysyvänä nykyi-syydessä, jolloin on vaikea ymmärtää esimerkiksi olevaankuuluvaa muutoksen ilmiötä ja olemisen tapahtumaluon-netta (Ereignis). Tästä on yleistäen seurannut: (1a) ajallistamuutosta ja tapahtumista ei voida lukea varsinaiseksitodellisuudeksi miellettyyn olevaan; (2b) teoreettisessaajattelussa tavoitettu abstrakti ja muuttumaton (ilmeisyy-den taso) eriytyy siitä, kuinka arkisissa kokemuksissa asi-at ilmenevät erilaisilla tavoilla; (3c) itseriittoinen tietoi-suus asettaa olemisen esineelliseksi kohteeksi, johon suh-detta määrittävät tietäminen ja sen loogiset säännöt; (4d)moraalin, eettisten käsitysten ja normien ajattelu eriytyykokonaisvaltaisesta inhimillistä olemassaoloa koskevastaajattelusta. Tulkintani mukaan erottelut antavat näin ol-len myös suunnan, josta filosofian eri osa-alueiden ”onto-logista” kiinnittämistä tulisi etsiä.

Psykologiassa, kuten muissakin erityistieteissä, perin-teisen metafysiikan olemiskäsitys (kr. ksia) on merkinnytesineellistävän teoreettisen asenteen korostumista ja uni-versaalisen tiedonintressin korostumista. Tämä näkyyesimerkiksi kokeellisessa empiirisessä tutkimuksessa.Näin ollen myös käsitys totuudesta ja todellisuudesta onmuuttunut; ihminen nähdään perustaltaan erilliseksimaailmasta. Ihmisen suhdetta maailmaan määrittää ko-rostuneesti tieto – käsitettynä ulkoisen todellisuuden rep-resentaatioksi – subjektin tietoisuudessa. Perinteinen ole-miskäsitys vaikuttaa myös arkiymmärryksessämme, jol-loin suhde elämään, toisiin ihmisiin ja itseen on ulkoistu-nut. Näihin ajatuksiin liittyy Heideggerin puhe ”olemisenunohtamisesta” ja ”olemisen rajautumisesta”, jotka viit-taavat samaan asiaan.

Heideggerin käsitys olemisen kysymisestä ja koke-muksellisesta ei-esineellisen alueen, ei minkään, avautumi-sesta on psykologian kannalta kiinnostava. Metafysiikaneli ilmenevän todellisuuden ylittävän ajattelun alkusysä-ys ei ole Heideggerille intellektuaalinen vaan kokemuk-sellinen. Todellisuuden ei-ilmenevä taustahorisonttiavautuu olemassaolokokemuksen perusvirityksissä ku-ten ahdistuksessa, pitkästymisessä, epätoivossa ja riemus-sa. Nämä perusviritykset eivät suuntaudu mihinkäänyksittäiseen asiaan tai olevaan, vaan avaavat olemassa-olon kokonaisuudessaan. Transsendentaali alue, ei mi-kään, näyttäytyy olevaan kuuluvana ja osoittautuu va-pauttavaksi, kaiken olevan merkityksellistymisen ehdok-si ja horisontiksi. Ahdistuksessa elämä yksilöityy ja avaamahdollisuuden kysymiselle; ”kuka minä olen?” ja ”mitä

olevat ja asiat merkitsevät juuri minulle?”. Juuri ei mikäänkäsittää kokemuksellisen olemassaolon aluetta sekä tie-toisuuden sfääriä, joka ylittää läsnä-olevan ilmeneväntodellisuuden.

Perusviritykset ovat tärkeitä merkityssuhteiden jaomakohtaisen elämän rakentumisessa. Tyhjyyden ja mi-tättömyyden kokemukset ovat runsautta uhkuvassa ajas-samme paradoksaalisella tavalla yleistyneet. Heideggerinfilosofia tarjoaa mahdollisuuden ajatella peruskokemus-ten merkityksiä tärkeänä osana ihmisenä olemista. Suhdeitseen, toisiin ihmisiin, maailmaan ja olemassaoloon yli-päänsä on rakennuttava omakohtaisesti elämässä ja ajat-telussa: mitään absoluuttista perustaa ja keinoja ei oleannettu valmiina.

On mielenkiintoinen kysymys, mitä kaikkea metafy-siikan uudelleentulkinta merkitsee erityistieteiden ja eri-tyisesti psykologian näkökulmasta. Psykologiassa perin-teinen metafyysinen lähtökohta näkyy esimerkiksi silloin,kun ihmisellä oletetaan olevan mieli ja tutkimus kohdiste-taan siihen, jolloin mielen olemisesta suhteessa ruumiiseenja maailmaan tehdään erilaisia tulkintoja. Fenomenologi-nen metafysiikka avaa ihmisen todellisuuden psykologi-sena tutkimuskohteena koko laajuudessaan. Heideggerinfilosofiaan perustuu erityisesti fenomenologis-eksitentiaa-lisen psykologian suuntauksia, jotka vastustavat ihmiseenkohdistuvaa reduktionismia (subjekti, psyyke, kognitiot,neuronit) sekä dualismeja (mieli/ruumis, minä/maailma)ylläpitäviä tutkimusperinteitä. Suuntausten tavoitteenaon tarkastella ihmistä kokemuksellisen merkitysmaail-man lähtökohdasta painottaen ihmisen ja maailman in-tentionaalista suhdetta ihmistä määrittävänä tekijänä.Yleisesti voidaan sanoa, että Heideggerin filosofia jäsen-tää sitä perustaa (elämismaailmaa), jota vasten ihmisen japsyyken erilaisia olemistapoja voidaan kokonaisvaltaises-ti vasta ymmärtää ja tarkastella. Heideggerin fenomeno-logisen metafysiikan näkökulmasta ihmistä ja psyykeätulisi tarkastella olemisen ja maailman yhteydessä.

Psykologiatieteessä keskeisimpänä Medard Boss(1903-1990) kehitteli Heideggerin filosofiaan pohjautuvaapsykologista Dasein –analyysia. Suomalaisessa psykolo-giatieteessä ainakin Lauri Rauhala, Martti Siirala ja JuhaPerttula pohjaavat fenomenologis-eksistentialistiseen filo-sofiaan.

Johdatus metafysiikkaan ei ole kevyt teos. Olemisen jaajan filosofia onkin syystä ollut psykologiassa etusijalla.Mikäli kuitenkin haluaa etsiä vaihtoehtoa esineellistävällemetafyysiselle tutkimustavalle, Johdatus metafysiikkaan –teokseen on syytä perehtyä. Johdatus metafysiikkaan onvälttämätön lisä Heidegger –käännösten sarjaan, koska setoimii siltana Heideggerin myöhemmän filosofian ym-märtämiseen. Jussi Backman on tehnyt huolellisen kään-nöstyön, jota tukee hänen kirjoittama johdantoteksti Joh-datukseksi Martin Heideggerin vuoden 1935 luentoihin (Tie-de ja edistys 2/2010).

Muut lähteet:Heidegger M. (2000) Oleminen ja aika. Tampere, VastapainoHeidegger M. (2010) Mitä on metafysiikka? Tampere, niin&näin –kirjat

10 AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

Suomen metsät pullistelevat luonnonmarjoista, joiden

pelätään mätänevän metsiin.

Maassamme on noin parisenkymmentä isoamarjayrittäjää, jotka ostavat, välittävät ja jalostavatmetsämarjoja. Yrittäjät haluavat luonnollisesti ostaamarjat mahdollisimman halvalla ja he ovat keksineethienon tavan hankkia itselleen edullisia työntekijöitä,jotka ovat tottuneet huomattavasti alempaanpalkkatasoon, kuin suomalaiset poimijat. Suuretmarjanostajat eivät tuo Suomeen työntekijöitä, vaanyrittäjiä, jolloin heidän ei tarvitse välittää työnantajanvelvotteista, vaan riskin kantavat ulkomaisetpoimijayrittäjät. Nämä esimerkiksi Thaimaasta tulevatpoimijat maksavat itse matkat ja viisumit, joihin meneearviolta 1300 euroa. Suomessa poimijat maksavat vieläruuan, asumisen ja bensakulut. Huonona marjavuonnavoi poimija jäädä miinuksen puolelle, mutta yrittäjänätoki kantaa itse vastuunsa siitä. Joillakin suomalaisillamarjojen sisäänostajilla kuitenkin menee tästäkinhuolimatta niin heikosti, että poimijoille ei ole tarjotaedes kunnollisia majoitustiloja ja käyttöön annetutautotkin voivat olla vaarallisen huonokuntoisia.Mielenkiintoista on myös se, että ulkomaalaisetmarjanpoimijat tulevat tänne turistiviisumeillakäyttämään jokamiehenoikeuksia ja toimivat samaanaikaan alihankintayrittäjinä.

Monikulttuurisuus kukoistaa kesäaikaan

suomalaisissa syrjäkylissä ja metsäteillä, mutta eri

kulttuurien kohtaamiset eivät aina ole ristiriitoja

vailla.

Viime kesänä eräällä Rovaniemen syrjäkylällä istuinnaapurimökin isännän auton kyydissä ja kun tulimmetoisen naapurin pihamaalle, niin siellä oli kääntymässäouto auto. Kuskini alkoi vihoissaan puida nyrkkiään japihalla seisoi toinen vihainen isäntä rystysetpuristuksissa. Vieraasta autosta vilkutti takaisin iloinen

joukko thaimaalaisia marjanpoimijoita. Tilanteenkoomisuus oli käsinkosketeltavaa, mutta jätin naurutsisälleni tällä kertaa. Sama poimijaryhmä kun oli jomonta kertaa käynyt tutkimassa maastoa ja tosiasiassahe eivät olisi enää viime kesänä saaneet tulla kylänalueelle poimimaan ollenkaan. Kylätoimikunnat jamarjayrittäjät olivat sopineet nk. suoja-alueista kylienympärillä, että paikalliset saisivat marjastaa vanhoillapaikoillaan. Onhan se selvää, että thaimaalaiset eivätuskalla yksin lähteä kovin kauas metsään ja heidän ontosiaan pakko repiä ne rahat, joita ovat tulleettienaamaan. Monet heistä ovat ottaneet lainaapäästäkseen tänne. Pitäisin itse aika isona urakkanasaada edes kuluihin mennyt 1300 euroa poimituksinykyisillä hinnoilla, mutta en olekaan kovin tehokasmarjastaja.

1990-luvun alussa kävin vuosittain keräämässä

lisätienestiä hillajängillä ja se tosiaan kannatti.

Vanhempani, jotka siihen aikaan asuivat vieläsuurimman osan vuodesta Kittilän pohjoispuolenmetsissä, onnistuivat aina löytämään hyvät hillapaikat.Isäni käveli pitkillä jaloillaan jängät läpi useaan kertaanseuraten eri paikkojen kypsymisvauhtia. Kun tyttärettulivat hillastamaan, niin ei niitä paikkoja enää etsitty,vaan mentiin suoraan marjastamaan. Poimintapaikatolivat erittäin syrjässä. Niiden saavuttamiseen tarvittiinhyvää paikallistuntemusta ja yleensä myös vene.Perheellämme oli maine erityisen hyvien ja puhtaidenmarjojen poimijoina, joten yleensä saimme marjatmyytyä todella hyvään hintaan. Meille marjojenpoimiminen ei ollut vain rahan hankintaa, vaan tapaviettää yhdessä aikaa. Kun muut suvut kerääntyivätmökeilleen pitämään hauskaa viinan voimalla, niin mekokoonnuimme marjastamaan ja kalastamaan yhdessä.Tosiasiassa hillasöörin ollessa kiivaimmillaan, ei aikaaolisi huvitteluun jäänytkään. Lähdimme aamuisin neljän

MARJOJEN POIMINNASTAPia-Krista Rimppi

Metsämarjojen poiminta on viime vuosina alkanut aiheuttaa sekä suomalaisille että ulkomaisillepoimijoille ylimääräistä stressiä. Joka vuosi paha mieli valtaa kotimaiset poimijat, kun meitä haukutaanlaiskoiksi ja kateellisiksi verrattuna ulkomailta tuotuihin tehopoimijoihin. En lähde pohtimaan sitä, onkonykyinen tilanne oikea vai väärä, vaan yritän pohtia, mikä tilanteessa aiheuttaa niin suuria tunteita.Tähän mennessä Suomi on pysynyt sivussa muualla maailmalla tapahtuneesta kolonialismista, muttaglobalisaatio antaa nyt meidänkin yrittäjillemme mahdollisuuden tuoda halvempia työntekijöitä muiltamailta. Tietysti jo Suomenlinnan rakentamiseen käytettiin mm. kiinalaista työvoimaa puhumattakaanmonista maamme tiehankkeista.

11AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

aikaan ennen sääskiä ja kuumuutta kohti soita.Palasimme jo kymmeneltä aamulla syömään janukkumaan. Iltapäivällä kovimmat kerääjät kävivätvielä toisen reissun.

Marjareissuumme kuului luonnon kauneudestanauttiminen. Aamuyöllä astuimme veneeseen jakuljimme hiljaisuudessa pitkin usvaista Loukisen virtaa.Uni painoi vielä silmissä, mutta ne avautuivat kurkienliitäessä äänettömästi joen yllä tai kun pieni vasakurkisteli puun takaa venettämme. Suolla ei edes otsontuoksu pelottanut, kun mukanamme oli maailman parashillakoira, Rieki, joka osasi ohjata meidät pois ohtosenreiteiltä. Marjanpoimintareissuilla vahvistettiinperheemme yhteenkuuluvuudentunnetta. Muisteltiin janaurettiin lapsuuttamme ja toisiamme. Luulen, ettämarjareissut ovat sitä samaa muillekin suomalaisilleperheille ja metsä on ruuan lisäksi myös ilon lähde. Kunme kuljemme tutuilla mailla, niin suhteemme siihen onerilainen, kuin ulkomaisten marjanpoimijoiden.Tunnemme vastuuta marjapaikoistamme ja toivommepalaavamme sinne uudelleen, joten emme jätä sinneroskia ja kakkapapereita lojumaan. Metsä on siisti

paikka, sillä luonnolla on tehokasjätteenpoistojärjestelmä jatkuvassa toiminnassa.

Marjojen poiminta on taloudellisesti järkevää, kun

saan niistä ilmaista ravintoa.

Kuitenkin se tärkein asia on luonnossa kulkeminen jakokeminen. Poimin usein marjoja käsin, sillä haluanliikkua kiireettömästi. En vouhota naama maassa hullunlailla, vaan pysähdyn katselemaan ympärilleni ja nautinolostani. Metsä on ollut suomalaiselle henkinen jafyysinen koti ja sen takia allekirjoittanut on tuohtunutnykyisestä marjojen raastamisesta. Tutuilla metsämaillaja soilla on suuri merkitys. Niihin liittyy muistoja,tarinoita ja ihmisiä. Suomen metsät ovat eri tavallamerkityksellisempiä minulle kuin ulkomaisellepoimijalle, jolle metsä on vain työpaikka. Minulle se onkoti ja turvallinen syli. Eikä sitä saa eikä pidä repiätyhjäksi, eikä sitä saa sotkea. Metsässä on vielä joidenkinmielestä raja, se pyhä, jota pitää kunnioittaa eikä siellävoi kulkea välinpitämättömänä. Kaupallisetmarjayrittäjät hokevat vuosi toisensa jälkeen, että sinnene jäävät marjat mätänemään. En silti muista koskaannähneeni hillasoilla mädäntyneitä edellisen vuodenmarjoja. Kyllä ne kuuluvat ihan normaaliin luonnonkiertoon ja niille on myös muita käyttäjiä, kuin ihminen.

12 AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

Vaikka mullistusten kaikki vaikutukset eivät olenäköpiirissä, laaja yksimielisyys tuntuu vallitsevansiitä, että sosiaalisella medialla on ollut vähintäänkintärkeä rooli tapahtumissa. Matkapuhelimet ja internet-yhteydet ovat olleet avainasemassa vallankumoustenorganisoinnissa. Kun aikaisemmin hallintoon tyyty-mättömien kansalaisten mobilisointi saattoi viedä viik-koja tai kuukausia, onnistuu se tänä päivänä muuta-massa minuutissa tekstiviestillä tai Facebookissa jaTwitterissä. Turvallisuusviranomaisten voimakäytönseuraukset ovat puolestaan kaikkien nähtävillä You-Tubessa.

Merkitseekö nykyaikaisen sosiaalisen median esiin-nousu uudenlaista poliittisen organisoitumisen logiik-kaa? Vai onko kyse viime kädessä pintapuolisesta lois-kiehunnasta ja lyhytaikaisesta kansanvallan pyrskäh-dyksestä, jonka jälkeen vallankäyttö taas palaa ikiai-kaisiin uomiinsa? Onko nykyaikainen julkisuus moni-naisine ilmenemismuotoineen vapauden tai emansi-paation väline vai vallankäytön käsikassara?

Kysymykseen on viime vuosina esitetty kahdenlai-sia vastauksia. Näkökulma, jota voisi kutsua liberaa-liksi, painottaa joukkoviestimien ja julkisen mielipi-teen myönteistä, demokratiaa ja vapautta edistävääroolia. Tämän ajattelutavan mukaan julkisuuden onuskottu palvelevan kansalaisten etua tuottamalla tie-toa, nostamalla esille epäkohtia, paljastamalla salassapidettyjä asioita ja tätä kautta ikään kuin toimivankontrolloimatonta vallankäyttöä estävänä voimana.Klassinen esimerkki tästä voisi olla vaikkapa Waterga-te-skandaali 1970 –luvulla, jolloin sinnikkään toimitta-jakaksikon katsottiin ratkaisevasti myötävaikuttaneenpresidentti Nixonin hallintoon pesiytyneiden väärin-käytösten paljastumiseen.

Tämän ajattelutavan rinnalla on elänyt kriittinentulkinta, jota voitaisiin kutsua myös orwellilaiseksi nä-kökulmaksi. Esimerkiksi Persianlahden sodan jälkeenmedian ja politiikan tutkijat julkaisivat runsaasti kir-jallisuutta, jossa korostettiin voimakkaiden maailman-politiikan toimijoiden kuten suurvaltojen tai viestintä-alan suuryritysten kykyä ohjailla ja manipuloida julki-suutta omien päämääriensä edistämiseksi. Yhteistänäille tulkinnoille on ollut, että viestintäteknologia on

nähty ennen kaikkea kansalaisten ohjailun, vallankäy-tön ja hallinnan välineenä, oli kyse sitten suoranaisestapropagandasta tai muilla tavoin manipuloidusta julki-suudesta.

Tässä artikkelissa pyritään jäsentämään näitä kysy-myksiä tarkastelemalla viestintäteknologian luonnettaja kehitystä alkuajoista nykyiseen monimuotoiseenkirjoonsa. Huomio kiinnittyy erityisesti teknologiantuottamaan kokemuksellisuuden määrään sekä kyn-nykseen, jota julkisuuden tuottajaksi pääsy on kulloinkinedellyttänyt.

Julkisen maailmanpolitiikan varhaisvaiheet

Kautta aikojen vaivalloinen tiedonkulku, rajallisettiedot muista maista ja usein myös vahvasti paikallisetidentiteetit ovat rajoittaneet ihmisten mahdollisuuksiaajankohtaisen tapahtumien seuraamiseen. Tuhansienvuosien ajan uutiset ja tiedot kaukaisista tapahtumis-ta kulkivat verkkaisesti suullisina kertomuksina, lau-luina ja piirroksina. Erityistä maailmanpolitiikkaa einykyisessä mielessä ollut olemassa, vaan ajankohtais-ten asioiden seuraaminen rajoittui paikallisten ja lähi-alueiden asioiden seuraamiseen.

Tänä päivänä vain harva aikaansa seuraava ihminen kyseenalaistaa väit-teen, että Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän mullistuksissa on tekeillä jotain suur-ta. Muutosta on verrattu Euroopan vuosien 1968 ja 1989 tapahtumiin.

Tommi Koivula

Kaikki mitä näät voi olla harhaa tai yhtä hyvin unelmaa

Kohti hallitsematonta maailmanpolitiikan julkisuutta

Tommi Koivula

YTT (Tampereenyliopisto, 2004)

Kirjoittaja työskentelee erikoistutkijana Maan-puolustuskorkeakoulun Strategian laitoksella

13AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

Tätä asiaintilaa voi viestintäteknologian näkökul-masta luonnehtia narratiivisen paradigman aikakau-deksi. Tieto maailman tapahtumista kulki suullisina,kirjallisina tai kuvan muotoon saatettuina kertomuksi-na tai narratiiveina, jotka vähitellen kulkeutuivat ta-pahtumapaikoilta kotiseuduille. Kuvaavaa tälle histo-rian pitkälle (ja monissa osissa maailmaa edelleenajankohtaiselle) viestintäjärjestelmälle on ollut sellais-ten henkilöiden huomattava rooli yhteisöissä, jotkaolivat itse käyneet kaukaisissa paikoissa ja pystyivätkotiseudulle palattuaan kertomaan muille näkemis-tään asioista. He ikään kuin toimivat välittäjinä kau-kaisten tapahtumien ja kotiseudun asukkaiden välillä.

Kommunikaatioteknologian nopea kehittyminen1800-luvun puolivälistä alkaen kuitenkin muutti radi-kaalisti viestinnän perusteita. Vallankumouksellinenmuutos oli lennättimen käyttöönotto, jolloin periaat-teessa kävi mahdolliseksi saada tapahtumista tietoaetäisyyksistä riippumatta miltei välittömällä nopeu-della. Tällöin voidaan sanoa kuljettamisen (transporta-tion) ja viestinnän (communication) eronneen toisis-taan, koska lennättimen käyttöönotossa viestintä ikäänkuin irtosi materian tilassa siirtymisen rajoitteista. Ai-kaisemminhan tieto oli kulkenut yhtä nopeasti kuinnopein ratsumies tai parhaassa tapauksessa juna taihöyrylaiva. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että en-simmäistä kertaa historiassa säännöllisten suhteidenpitäminen toisiin maanosiin tuli mahdolliseksi niinvaltioille kuin kansalaisillekin.

Siten maailmanpolitiikka alkoi vähitellen avautuakansalaisille näyttämönä, jolla jatkuvasti tapahtui jota-kin. Ensimmäisiä ajankohtaisia ilmiöitä tällä uudellamaailmanpolitiikan näyttämöllä olivat sellaiset laajaahuomiota, kiistelyä ja viranomaisten arvostelua herät-täneet tapahtumat kuin Krimin sota ja Irlannin nälän-hätä.

Seuraava viestintäteknologian huomattava edistys-askel oli valokuvaus. Piirroksen ja maalauksen rinnal-le nousseena se saavutti nopeasti arvovaltaisen ase-man uskottavana ”todellisuuden” kuvaajana. Valoku-valla katsottiin vielä 1900 –luvun alussa olevan kaikkiehdottoman dokumentin ja totuudellisuuden piirteet.Lisäksi se koettiin sellaisten asioiden kuin kulttuurin,ideologian, runouden ja kaikentyyppisten valmiiksiajateltujen mallien vastakohdaksi. Se oli ikään kuinitse elämä reaalisuudessaan ja aitoudessaan.

Yhdysvaltain sisällissota merkitsi valokuvan läpi-murtoa poliittiseen merkittävyyteen. Se oli ensimmäi-nen huomattava aseellinen konflikti jossa tapahtumiadokumentoitiin runsaasti valokuvina ja josta myös le-visi maailmalle hyvinkin puhuttelevaa ja aikanaanpoliittisesti kuohuttavaa valokuvamateriaalia.

Elokuvan synnyn myötä tullut liikkeen vangitsemi-sen mahdollisuus lisäsi entisestään luottamusta kuvandokumentaariseen aitouteen. Sekä valokuva että elo-kuva näyttävät kuvaavan maailmaa sellaisena kuinitse sen näemme. Kuitenkin katsojan suhde elokuvaan

on emotionaalisesti voimakkaampi kuin suhde valo-kuvaan. Inhimillisen kognition perusominaisuus näyt-tää nimittäin olevan, että siirtyminen liikkumattomas-ta valokuvasta liikkuvaan koetaan avaruusvaikutel-man lisäämisenä kuvaan. Tämän seurauksena eloku-van katsojalle syntyy todellisuuden tunne tai aistimussiitä, että se on samankaltainen ”todellisen” elämänkanssa.

Tällainen ”elävä” mustavalkoinen kuva yleistyi en-simmäisen maailmansodan aikoihin, jolloin esimerkik-si valtiovierailuista ja taistelukentällä hyökkäävistäjoukoista saatiin kotirintamalle filmimateriaalia. Myö-hemmin radion ansiosta nopea uutisraportointi saa-vutti laajat kuulijaryhmät. Toisen maailmansodan aat-tona elokuvaan lisättiin ääni. Seurauksena oli, ettäkuva muuttui mykkäfilmiin verrattuna taas pykälänverran todentuntuisemmaksi. Filmit taas muuttuivatvärillisiksi 1950-luvulta alkaen.

Tiedon lisääntyminen ja tiedonkulun nopeutumi-nen lennättimen myötä vakiinnutti siis säännöllisentiedonkulun kaukaisista tapahtumista. Se ei kuiten-kaan muuttanut perusasetelmaa, että kansalaisten jamaailmanpolitiikan suhde oli luonteeltaan välittynytja vailla henkilökohtaista kokemuksellisuutta. Maail-manpolitiikan ”näyttämön” ja yksityisen vastaanotta-jan välillä ei ollut kokemuksellista kytkentää - elleisattunut itse olemaan paikan päällä, mikä tosin ei vält-tämättä sekään taannut hyvää yleiskuvaa tapahtumis-ta. Vaikka esimerkiksi sanomalehdistön uutisointisaattoi olla tunteisiin vetoavaa, se ei muuttanut perus-asetelmaa, että lukija oli itse muualla, ilman että hänkoki olevansa osa tapahtumista.

Kuka tahansa - mitä tahansa

Kansalaisten ja maailmanpolitiikan suhteen kannal-ta poikkeuksellisen merkittäväksi osoittautui suorantelevisioraportoinnin synty ja kehittyminen 1960 -lu-vulta alkaen. Tätä television aloittamaa kehitystä onvoimistanut telekommunikaatiota ja tietojenkäsittelyäyhdistelevän ns. uuden sähköisen median esiinnousuja yleistyminen eri muodoissaan. Näin viestimien tek-nisen ja sisällöllisen muutoksen voi sanoa olleen hyvinnopeaa lennättimen käyttöönoton jälkeen: viestintä-teknologia on siitä lähtien jatkuvasti teollisuusmaissamoninaistunut, laajentunut ja tullut kattavammaksi.

Keskeinen muutos nykyaikaisen viestintäteknolo-gian myötä on sen kyky tuottaa runsaasti ja nopeastieläviä visuaalisia kuvia kommunikaation välineenä.Muutoksen ytimessä on, että uudenaikaisen teknolo-gian tuottama materiaali muistuttaa eri muodoissaanmaailmaa yhä enemmän sellaisena kuin me sen itsenäemme. Näyttää siltä, että inhimillisen kognition pe-rustavanlaatuinen tunnuspiirre on, että ”elävään” ku-vamateriaaliin suhtaudutaan kuin todelliseen tapahtu-maan, vaikka sen epätodellisuus tiedostettaisiinkin.Meillä on siis intuitiivinen taipumus suhtautua esi-merkiksi television tuottamaan kuvaan yhtä emotio-naalisesti kuin todelliseen tapahtumaan, vaikka epäi-lisimmekin kuvan aitoutta. Tällainen välitön suhde

14 AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

kuvattavaan kohteeseen perustuu siten ihmiselle luon-nolliseen mentaaliseen prosessiin, jota ei voi välittääsanoilla tai muilla sosiaalisille konventioille perustu-villa viestinnän menetelmillä. Asian voi muotoillaniinkin, että kyseessä on luottamus tai usko siihen, ettäkatsoja näkee television ja muun liikkuvaan kuvaanperustuvan teknologian näyttämät sinänsä rajatut javalikoidut tapahtumat kokonaisuutena ja omilla sil-millään. Luonnolliselta vaikuttava kuvamateriaali kos-kettaa tietoisen säätelyn ulottumattomissa olevaa ta-junnan tasoa, jolloin se ikään kuin menee katsojan”selkäytimeen”. Teknologian tuottama välitön koke-mus on kuitenkin kulttuurisidonnainen. Kaikki katso-jat eivät koe materiaalia samanlaisena, vaan monimut-kaisten kytkentöjen kautta se nivoutuu katsojan aikai-sempaan kulttuuriseen kokemukseen.

Toinen poliittisilta seuraamuksiltaan merkittävä javiimeaikaisempi muutos on ollut viestintäteknologianminiatyrisoituminen. Potentiaalisesti laajalle vaikutta-vaa viestintäteknologiaa on yhä helpommin saatavis-sa, jolloin kynnys tiedon tuottajaksi laskee jatkuvasti.Nykyaikaisen viestinnän edellyttämä kallis ja suurtaammattitaitoa vaativa teknologia, esimerkiksi televi-sioteknologia, on tähän asti aiheuttanut sen että julki-suuden tila on vielä pysynyt hyvin rajoitetun instituu-tiojoukon käsissä - viime kädessä vain pieni joukkoerilaisia toimijoita on pystynyt tuottamaan julkisuuttaja kamppailemaan sen hallinnasta. Jatkuva viestintä-teknologian miniatyrisoituminen ja halpeneminen onkuitenkin laskenut julkisuuteen pääsyn kynnystä.Matkapuhelinten, YouTuben, Facebookin ja Twitterinkaltainen halpa ja helppokäyttöinen viestintäteknolo-gia on muuttamassa perinteistä asetelmaa radikaalis-ti. Julkinen tila ei enää ole vain voimakkaiden instituu-tioiden hallussa, vaan periaatteessa kuka tahansa

- hyökkääjä, uhri, yksilö, järjestö, yhtiö - voi tuottaajulkisuuteen mitä tahansa materiaalia. Tyytymättö-myyden organisoituminen on helpottunut radikaalis-ti.

Teknologian muutokset eivät kuitenkaan tarkoitakansalaisten kannalta sitä, että asetelma olisi tullutolennaisesti selkeämmäksi tai hallittavammaksi. Ai-kamme järjestäytymättömän ja sirpalemaisen tietovir-ran keskellä yksittäinen ihminen ei kykene jäsentä-mään joukkoviestimien tuottamaa massaa mielekkääk-si kokonaisuudeksi maailmankuvansa puitteissa. Tyy-pillistä runsaasta materiaalitarjonnasta huolimatta (taijuuri siitä johtuen!) on tapahtumia selittävän kehyksenvaillinaisuus tai puuttuminen. Suurten juonien sijastayleisölle on tarjolla maailmanpolitiikasta näennäisenloppumaton määrä irrallisia ”episodeja”, joiden keski-näinen yhteenliittyminen on vaarassa jäädä epäselväk-si. Aikaisemmin maailmankuvamme oli selkeämpi,koska se perustui ohjaillumpaan tiedonvälitykseen.

Hallitsematon julkisuus lisääntyy

Tiedonkulku on nopeutunut ja se on yhä kokemuk-sellisempaa. Yhä useampi taho pystyy osallistumaanjulkiseen keskusteluun. Teknologia ja sen mahdollista-ma julkisuus ovat siis tuoneet maailmanpolitiikan lä-

hellemme, mutta kysymykseen siitä, ketkä sitä hallit-sevat tai ketkä valitsevat sen sisällön ei ole olemassayhtä, yleispätevää vastausta.

Voimakkailla maailmanpolitiikan toimijoilla näyt-tää edelleen olevan ajoittain kykyä ohjailla ja manipu-loida kansainvälistä julkisuutta omien päämääriensäedistämiseksi. Joissakin tapauksissa teknologian ja jul-kisuuden vaikutus näyttää taas liberaalin ajattelutavanmukaisesti olevan sellainen, että valtiot joutuvatmuuttamaan politiikkaansa ja reagoimaan julkisiinpaineisiin ja kansalaismielipiteeseen. Näin sekä orwel-lilaisella että liberaalilla julkisuustulkinnalla on tänä-kin päivänä relevanssia.

Näihin kahteen perinteiseen ulottuvuuteen on kui-tenkin syytä lisätä myös kolmas uusimman teknolo-gian kehitykseen kytkeytyvä tulkintatapa, jota voisikutsua julkisuuden autonomiseksi tai ”hallitsematto-maksi” ulottuvuudeksi. Varsinkin viime vuosina julki-suutta on voinut useissa tapauksissa tulkita liberaalivs. orwellilainen -vastakkainasettelun lisäksi eräänlai-sena maailmanpolitiikan hallitsemattomana tai auto-nomisena voimana, joka ei ole valtioiden tai suuryri-tysten ohjailtavissa, mutta joka ei myöskään ensisijai-sesti vaikuta ”alhaalta ylöspäin”, sillä tavalla kuin li-beraali ajattelutapa edellyttää. Taustalla on prosessi,jossa teknologian miniatyrisoitumisen ja toimijajoukonmoninaistumisen takia julkisuus entistä alttiimminpakenee valtion tai ylipäätään minkään yksittäisentoimijan kontrollista käyden siten luonteeltaan entistähallitsemattomammaksi.

1990 -luvun alussa syntynyt kansainvälinen henki-lömiinojen kieltämiseen tähtäävä kampanjointi ja senseurauksena syntynyt julkisuus on varhaisia esimerk-kejä tällaisesta uudenlaisesta, perinteisten määritelmi-en ulkopuolelle jäävästä julkisuudesta. Kun miinojenvastaista kansainvälistä julkisuutta tarkastellaan jälki-käteen, on siinä huomattavaa se, että sillä ei ole ollutosoitettavissa mitään yksittäistä alkuunpanijaa. Itseasiassa henkilömiinakampanja on ollut historiassa en-simmäinen kerta, kun jokseenkin spontaani, järjestö- jakansalaistasolta lähtenyt kansainvälinen julkinen pai-ne on vaikuttanut valtioiden tekemisiin turvallisuus-politiikkaan liittyvässä kysymyksessä.

Erityisen mielenkiintoista uudenlainen miinajulki-suus oli Suomen tapauksessa, jossa ulko- ja turvalli-suuspolitiikkaa koskevat kysymykset on perinteisestisuojattu julkiselta keskustelulta suppean ”valistuneeneliitin” piiriin. Miinojen kieltämiseen liittyvässä kes-kustelussa suomalaiset poliitikot olivat kuitenkin läh-tökohdiltaan monessa suhteessa kansainvälisen miina-keskustelun armoilla, sillä keskustelun ja oman argu-mentoinnin teemat ja ehdot tuotettiin kehitysmaidenerottelemattoman miinasodankäynnin seurausten jär-kyttämässä ”suuressa maailmassa”. Vaikka yksittäisil-lä poliitikoilla oli mahdollisuus harkita omien kannan-ottojensa sisältöä ja myös vaikenemismahdollisuuksia,ei Suomen kaltainen toimija näissä tapauksissa itsemäärännyt sitä, millä ehdoilla miinailmiössä keskus-teltiin. Ilmiö saattaa kuvastaa laajempaa aikamme

15AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

maailmanpolitiikan julkisuuden logiikkaa: yksittäiset,kenties tyypillisesti juuri pienet maat puhuvat suurtenkansainvälisen keskustelujen ehdoilla ja ovat tuomit-tuja toimimaan sen tuomien vaatimusten ja haasteidenpohjalta. Tätä voisi kutsua nykyaikaisen julkisuudentuottamaksi ”ylikansalliseksi paineeksi”, joka saattaakovakouraisestikin runnoa kansallisia keskusteluja,valtioiden kannanottoja ja niiden ehtoja ulkoa asetet-tuihin muotteihin.

Tällainen hallitsematon julkisuus saattaa kuitenkinkohdata yhtä lailla myös suurvaltaa. Miinatapauksenkanssa vastaavanlainen esimerkkitapaus aikammehallitsemattomasta julkisuudesta oli Irakin Abu Gh-raib -vankilassa ilmitullut Yhdysvaltain miehitysjouk-kojen väärinkäytösten sarja vuonna 2004. Koko tapa-uksenhan esille nousua edisti olennaisella tavalla se,että yksittäiset vankilassa palvelleet sotilaat toisistaantietämättä lähettivät kidutuksista valokuvia, video-nauhoja, sähköpostiviestejä ja matkapuhelimella otet-tuja kuvia tutuilleen, joiden kautta tapaus ryöpsähtilehtien sivuille ja televisioon. Kyse ei ollut siis siitä,että tarmokas ja aloitteellinen lehtimies olisi paljasta-nut väärinkäytökset, vaan koko tapaus sai alkunsasuunnittelemattomista ja spontaaneista toistensa toi-minnasta tietämättömien yksilöiden teoista, jotka uu-denaikainen pienikokoinen, halpa ja helppokäyttöinenviestintäteknologia teki mahdolliseksi.

Miten valtiot ja kansalaiset pärjäävät?

Nykyaikaisen viestintäteknologian mahdollistamajulkisuus näyttelee siis entistä suurempaa roolia kan-salaisten tavassa ymmärtää ja jäsentää maailmanpoli-tiikkaa. Me saamme maailmanpolitiikasta informaa-tiota yhä enemmän ja nopeammin, informaatio on yhävoimakkaammin tunteisiin vetoavaa ja sitä tulee yhäuseammista lähteistä.

Nämä kehityskulut tulevat lähitulevaisuudessa jat-kumaan. Ei ole odotettavissa, että teknologian minia-tyrisoitumisprosessi, laitteiston fyysinen pienenemi-nen ja muuttuminen entistä helppokäyttöisemmäksi jahinnaltaan edullisemmaksi, pysähtyisi tai edes hidas-tuisi. Päinvastoin, kynnys julkisuuden tuottajaksi tuleeluultavasti edelleen laskemaan ja informaatiovirtaedelleen voimistumaan. Teknologia antaa lisäksi entis-tä enemmän mahdollisuuksia myös materiaalin kai-kenlaiseen manipulointiin ja väärentämiseen.

Todennäköisesti tämä kehitys on kuitenkin saavut-tamassa kulminaatiopisteensä. Onkin luultavaa, että1900 -luvulle leimallinen kansalaisten luottamus julki-suuteen tuodun kuvamateriaalin todenperäisyyteenalkaa horjua ja kansalaiset alkavat suhtautua kuvaanja sen uskottavuuteen aikaisempaa suuremmalla skep-tisyydellä – informaatiotulvassa ja lukuisten paljastu-neiden julkisuuden manipulointiyritysten jälkeen ylei-sön vakuuttaminen viestinnän keinoin käy entistä vai-keammaksi.

Skeptisyyden rinnalla on omiaan yltymään myöskansalaisten kokema vieraantuneisuuden tunne. Joka

paikkaan jatkuvana virtana välittyvä maailmanpoli-tiikka on entistä enemmän omiaan herättämään kylläs-tyneisyyttä ja turtumusta tilanteessa, jossa kaikki bru-taaleimmatkin yksityiskohdat näytetään ja yksilö yhäenemmän epäilee saamansa tiedon todenperäisyyttätai ainakin viestinnän kykyä kuvata kattavasti sitä,mitä sen pitäisi. Tällä tavalla miniatyrisoituva viestin-täteknologia altistaa meitä julkisuuden kuluttajina in-formaatioähkylle ja vieraantuneisuudelle. Toisaaltasama ongelmallinen prosessi avaa kansalaiselle myösmahdollisuuksia: tiedontuottajien ja näkökulmien li-sääntyessä mahdollisuudet punnitun ja kriittisen ko-konaiskuvan muodostamiseksi paranevat resurssejaomaaville ja aktiivisille yksilöille, kun tarjolla on mo-nista eri lähteistä saatua materiaalia.

Valtioiden näkökulmasta sama prosessi näyttää toi-senlaisen puolensa. Niille viestintäteknologia näyttäämuuttuvan yhä merkittävämmäksi, mutta samalla en-tistä vaikeammin kontrolloitavaksi voimaksi.

Ensinnäkin yltyvä tietovirta ja ajoittainen hallitse-maton julkisuus tuo kokemuksellisuutensa ja reaaliai-kaisuutensa vuoksi valtioille uusia pakkoja ja rajoittei-ta poliittiseen päätöksentekoprosessiin ja toimintata-poihin. Päätöksenteko muuttuu entistä näkyvämmäk-si, ratkaisuista ja niiden perusteista keskustellaan en-tistä laajemmin julkisuudessa – riippumatta siitä, ol-laanko julkisuudessa selvillä kaikista päätöksiin vai-kuttavista tekijöistä vai ei.

Toisaalta yleisen mielipiteen merkitys näyttää edel-leen kasvavan maailmanpolitiikassa ja erityisesti val-tioiden strategisissa laskelmissa, samoin asiantuntijoi-den ja mielipidevaikuttajien rooli korostuu kansalais-ten maailmankuvan rakentajina.

Poliittisten päättäjien ja viranomaisten - valtioiden- on käytännössä mahdotonta täysin kontrolloida täl-laista julkisuutta, johon uusi teknologia antaa entistäenemmän mahdollisuuksia. Päätöksentekijöiden kan-nalta aikamme maailmanpolitiikan julkisuus on yhätyypillisemmin sitä, että poliitikot joutuvat ottamaankantaa johonkin jo julkisuuteen nousseeseen ja sitäkautta ajankohtaistuneeseen kysymykseen ja tätenikään kuin ainoastaan reagoimaan, sen sijaan että heitse tuottaisivat sitä asialistaa, josta suuri yleisö kes-kustelee.

Jossakin määrin kärjistäen voitaisiin puhua poliitti-sen auktoriteetin tietynlaisesta uudelleenjakautumi-sesta, jossa valtiot ovat menettäneet asemaansa ajan-kohtaisten asioiden tulkitsijoina ja mahdollisuuksia.Sen sijaan vastuuta kasautuu yhä enemmän yksilönharteille. Samalla on kuitenkin aiheellista kysyä, tu-lemmeko kansalaisina sopeutumaan maailmanpolitii-kan informaatiotulvaan ja entistä intensiivisemmänjulkisuuden olosuhteisiin – kehittyvätkö siis medialu-kutaitomme ja kykymme julkisuuden kriittiseen tul-kintaan yhtä nopeasti kuin teknologian sille asettamatvaatimukset?

16 AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

Koti on vahvasti tunnelatautunut käsite. Koti ei ole vain tilaja paikka jossain, vaan ennen kaikkea tunne. Yhteisön jäsenilläon oltava aina jotain yhteistä. Konkreettisen toiminnan ja tietoi-suudessa syntyvän yhteenkuuluvuuden tunteen tuloksena ke-hittyy ryhmäidentiteettiä vahvistava tietoisuusmuoto. Sosiaa-linen vuorovaikutus tuottaa ja uusintaa jatkuvasti symbolistayhteisyyttä, joka ilmentää aidosti ihmisten pyrkimyksiä omastamielestään elämisen arvoisen elämän järjestämiseen. (Lehtonen1990, 23, 27.) Myönteisessä mielessä koti on paikka, jossa voiolla oma itsensä, saada ravintoa, toipua sairauksista, levätä jakerätä voimia. Kodin tila on yksityinen, ulkomaailmalta suojat-tu ja sen sosiaaliset suhteet ovat usein intiimejä ja intensiivisiä.(Lauren 2008, 35.) Kodin käsitteeseen kuuluu rajanveto sisäisenja ulkoisen välillä; koti on jotain, jossa ollaan ja josta lähdetäänulkopuolelle.” (Laitinen 2002, 196, Lauren 2008, 35.)

Haakanan nuoret ja kotiTutkimukseni kohde, sodankyläläinen Anna-Liisa Haaka-

na (s. 31.1.1937) on nuortenkirjailijana erilaisessa asemassa kuinmuut Lapin kirjailijat. Nuortenkirjoillaan Ykä yksinäinen (1980),Ykköstyttö (1981), Kukka kumminkin (1983) sekä Kehnompi Ket-tunen (1986) hän sijoittuu samalla valtakunnalliseen nuortenkir-jallisuuden genreen, mikä vapauttaa hänet olemasta suoranai-sesti osa etelästä tulevaa valtadiskurssia. (Ks. Ridanpää 2005,61.) Haakana tarjoaa monia mielenkiintoisia kirjallisuustutki-muksellisia näkökulmia. Tässä artikkelissa tarkastelen nuortensijoittumista nuorisokulttuuriin, joka sodankyläläisessä pikku-kylässä näyttäytyy hieman eri valossa kuin etelän valtadiskurs-seissa.

Haakanan nuorille koti merkitsee paikkaa, jossa tyydyte-tään perustarpeet; syödään, nukutaan, peseydytään. Kodintunteen voi kuitenkin laajentaa koskemaan pihaa, piharaken-nuksia ja edelleen ympärillä avautuvaa luontoa. Merkittäväihmisen muodostamista tiloista on myös suomalaiseen kansal-listunteeseen kuuluva sauna, joka esiintyy merkittävänä miljöö-nä jokaisessa kirjassa. Haakanan saunakuvaukset ovat hyvinintensiivisiä ja tarkasti kuvattuja. Nuori kokee saunassa omanruumiillisuutensa, se symboloi myös vallan jakautumista sekäosoittaa myös rajan sukupuolta ja sukupolvien välillä. Sauna onnuorille tärkeä identiteetin hahmottaja. Ykä yksinäisessä nuor-ten eräretkeen liittyvä saunakohtaus mahdollistaa myös nuor-ten seksuaalisuuden kohtaamisen. Sauna on kuin äiti, lämminja turvallinen.

Mie olin tiennyt että yhdessä saunottaisiin, mutta oudoltatuntui repiä vieraiden likkojen kanssa vaatteita yltään. Onneksioli saakelin pimeää, meillä paloi vain pieni kynttilä saunan ik-kunalaudalla eikä saunassa pukuhuonetta ollutkaan, vaatteetpiti jättää kylmään katokseen, jossa puita säilytettiin. Mie näinSeijan valkoisen selän ja pakarat ennen kuin se livahti sisään.(Ykä yksinäinen, 37.)

Haakanan nuoret saavuttavan itsenäisyytensä melko var-haisessa vaiheessa. Koska ympäristö on heille laajemminkinkoti, myös talon ympärillä avautuva luonto, he kykenevät löy-tämään turvaa myös kauempana vanhemmistaan. Ympäristöalkaa saada negatiivisia merkityksiä vasta, kun nuoret puhuvatkaupungista, lähinnä Rovaniemestä ja yleensä etelästä. Keskus-kohdan muodostavat oma pihapiiri, koti, maantie, talo, pellot,metsät ja suot. Maantie mahdollistaa konkreettisen siirtymisenpaikasta toiseen. Maantietä voi lähteä pois, mutta maantielle,kotitalon läheisyyteen palataan myös aina tavalla tai toisella.(Ks. Seutu 2001, 7.)

Niin mie saapastelin pimeässä illassa taskulampun valossaja kylätie oli ah niin hiljainen. Puut puhuivat ympärillä minkäpuhuivat, taivas kiilui kuin lyhty tähtiä täynnä ja revontulet, sel-laiset haaleanvihreät repaleet, loiskivat ylös ja alas. Jalan alla na-rahteli tie ja mie laulelin mitä lie menolippua, jota mulla ei ole.(Ykä yksinäinen, 49.)

Filosofi Eero Ojasen mukaan tie on ihmisen ja luonnon yh-teinen todellisuus. Tie on ihmisen merkki maailmassa, mutta seon vielä enemmän: ihmisen tapa olla maailmassa. (Ojanen2006, 13.). Tie merkitsee itsenäistymistä, omaa tietä, omaa elä-mää. Kuten Ojanen kirjoittaa, kotoa lähdetään tielle, maailmaon tie, tie vie aina jonnekin. (Ojanen 2006, 19.) Haakanan teok-sissa tie on merkittävässä asemassa. Tiellä tapahtuvat tärkeätkohtaamiset. Tiellä nuoret ovat järjestäytyneen yhteiskunnanjuurilla. Risteykset lähtevät eri suuntiin ja nuoren on päätettä-vä, mihin suuntaan hänen tulee lähteä. (Ojanen 2006, 23 - 24.)Tie on ihmisen ja maailman kokonaisuus, kulkemista.

1980-luvun nuoriVälitila on toistuva, nuoruutta jäsentävä ja arvottava meta-

fora, jonka kautta nuoruus tai nuorisokulttuuri määritelläänajallisesti: nuoruus on vaihe ennen aikuisuutta, jolloin se ym-märretään ikään kuin eteisenä matkalla aikuisuuteen. Nuorinähdään ikään kuin ulkopuolisena tai eteisessä sisäänpääsyäodottamassa. Nuoriso nähdään mellastavana ryhmänä ja yh-teiskunnan tulevaisuuden resurssina, nuoruus hauskanpitonatai elämänetsintänä. Nuorten kulttuurit ovat kietoutuneitaosaksi suurempaa, usein luokkataustaista emokulttuuria. 1980-luvulla uusi metaforiikka valtasi alaa nuorisotutkimuksen pii-rissä. Post- tai myöhäismodernia käsittelevien ajatussuuntienmyötä kielikuvat kulttuurisista muutosprosesseista tulivatmyös nuorisotutkimukseen, minkä kautta oli mahdollista ku-vata muutosta ja nuorten vaihtelevia identiteettejä sekä kiinni-tyksiä erilaisiin taustaryhmiin sekä globaaleihin populaarikult-tuurisiin virtauksiin. Nuoritutkimuksessa painotettiin nyt muu-tosta, ironisia irtiottoja, sukkulointia ryhmästä toiseen, kaiken-laista irrallisuutta, vaihtelua, nuorten tekemää tunnetyötä sekänuorten luomaa omaa tilaa ja monimuotoisia identiteettejä vas-takohtana kiinteille luokkaan, paikkaan tai yhteen ryhmään si-toutuneille indentiteeteille ja tyyleille. Postmodernin ajattelun

MISSÄ ON KOTINI? – NUORTEN TILAT ANNA-LIISAHAAKANAN NUORTENKIRJOISSA Kati Kanto

Lapsi oppii tajuamaan ympäristöään vähitellen. Hänen mielenkiintonsa ja tietonsa suuntautuu aluk-si pieneen paikallisyhteisöön, sitten kaupunkiin, josta edelleen maahan ja muihin maihin. (Tuan 2003,31.) Yi- Fu Tuan kirjoittaa, että ei ole mitään muuta samanlaista paikkaa maailmassa kuin koti. Mikäon koti? Onko se vanha kotipaikka, naapuruus, kotikaupunki vai isänmaa? Tutkijat puhuvatkin termis-tä “sense of place” eli paikan tunteesta. (Tuan 2003, 3.)

17AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

etuja oli suuremman tilan jättäminen toimijuudelle ja yksilölli-sille tulkintaeroille nuorten kulttuureissa. (Tolonen 2001, 22 –27.)

Haakanan teokset kuuluvat 1980-luvun nuortenkirjoihin,joissa vapauduttiin siitä edistyksellisen valistuksellisuuden pu-ristuksesta, jossa ne olivat olleet 1960-luvulta lähtien. Edelleen-kin vanhemmat kuitenkin ohjaavat nuorten valintoja oikeaan.Kokeilut tehdään tietysti piilossa vanhemmilta, luonnon hel-massa. Kun kylähullu Leuku-Eenokki yllättää Anitran ja Han-nen tupakoimasta ja juomasta alkoholia puupinon takaa, hänpitää heille saarnan ja uhkaa ilmoittaa asiasta tyttöjen kotona.Kokeilut loppuvat siihen.

Seksuaalisuuden alueella nuortenkirja uskaltautui kuvaa-maan myös valtavirrasta poikkeavia tilanteita ja yhä useammintilanteita, jotka poikkeavat yhtenäismoraalin opetuksesta, vaik-ka tavallisimmin sen yhdeksi tehtäväksi ajatellaankin sosiaalis-taminen ja vallitseviin arvoihin ohjaaminen. Anna-Liisa Haaka-na kuvaa Ykköstytössä tätä tilannetta, samoin teoksessaanKehnompi Kettunen, jossa Jukkiksen veljen Antin tyttöystäväRiitta tekee abortin. Haakanan nuoret voi sijoittaa “kadotettuunsukupolveen”, jonka länsimainen yhteiskunta on synnyttänytkylkeensä. (Grunn 2003, 292.)

Kodittomuuden tila

Nuoruusikäiset voivat kokea myös tilan, jossa he tuntevatolevansa erillään arjen rutiinitoimista ja vuorovaikutussuhteis-ta, ja kokevat olevansa ikään kuin irtileikattuina tai täysin yksin.Tällainen kokemus voi olla heille pelottava, mutta se rakentaauudelleen koko kognis-affektiivisen kentän. Yhtäkkiä nuorenminuuden tunne ja itserepresentaatio ovat käytössä. Tämänkautta he voivat kokea itsensä olemassa oleviksi myös yksinäi-sinä sekä olevansa olemassa oman itsensä takia. Tämän tunteenkuvaamiseksi sopii parhaiten saksankielinen sana Unbehaust-heit, kodittomuuden tila. (Bohleber 2010, 28 – 29.)

Mie en tiedä mikä minuun oikein oli, mutta kun mie näin,että Hilla rakensi hiekkalinnoja saunarannassa, ukki jo sytyttelikokkoa ja vesirajaa lähestyi kaksi ihmistä peräperää, Sauli jaTuulikki, minussa repesi uusi raivo. Mie en aikonut mennä se-littelemään niille äidin poissaoloa, katsomaan vaisuja hymyjä,ymmärtäväisiä säälinsekaisia silmäyksiä, ukin vaivoin kätket-tyä kiukkua. Mie halusin pois koko roskasta. (Kukka kummin-kin, 145.)

Luonto on kotini

Kate Soper määrittelee teoksessaan What is nature? (1995)luonnon seuraavasti: “- - the term nature refers to everythingwhich is not human and distinguished from the work of huma-nity”. Luonto on siis kaikkea, mikä ei ole ihmisestä tai ihmisentuotetta. (Soper 1995, 15.)

Luonto on yhdistetty usein naiseuteen, miehet kulttuuriin.Feministisestä näkökulmasta tämä on hyvin ongelmallista, sillänainen representoidaan näin ollen äiti-myytteihin, joten se vah-vistaa vastakkainasettelua maskuliininen-feminiininen välillä.Maan feministisointi tuottaa siis kahdenlaista tulkintaa: maa onjoko riiston kohteena tai hellyyden tai huolenpidon kohteena.Ekofeministinen näkemys korostaa huolenpitoa luonnosta.(Keskitalo-Foley 2003, 41.) Luonto vapauttaa tytön luomastaomaa naiseuttaan sosiaalisena konstruktiona. Nainen voi ollaluonnossa vapaampi sukupuolidiskursseista, joiden avullayleensä kirjoitetaan ruumiiseen sitä koskevat kulttuuriset sään-nöt, hierarkiat ja metafyysiset sopimukset. Sukupuolidiskurs-

sien avulla hallitaan naisen olennaisinta osaa, hänen ydintääneli minuuttaan. (ks. Nykyri 1996, 35.)

Kun väsyttiin, kaivauduttiin toistemme kylkiin, Mara tarjosiminulle käsivartensa tyynyksi ja siihen mie käperryin. Hanneja Per-Gunnar olivat muka kiven varjossa intiimisti kahden,mutta Sepe ja Lille-Hanne meidän kanssamme samassa vyyh-dissä. (Ykköstyttö, 68.)

Samalla tavoin myös maskuliinisuus on vapaampi linnoit-tautumisestaan, joka perustuu binaariselle, kaksijakoiselle ajat-telulle, jota luonnehtii ennen kaikkea poissulkevuus, identitee-tin määrittyminen kiellon ja torjunnan kautta. (ks. Leppihalme1998, 78.)

Metsä tapahtumien näyttämönä

Erityisen merkittävä paikka Haakanan teoksissa on metsä.Metsää pidetään usein kaikkein tärkeimpänä elementtinä suo-malaisten ja ylipäänsä uralilaisten kansojen maailmankuvassa.Metsän henkinen ulottuvuus liittyy Suomessa kansalliseenmentaliteettiin ja mielenlaatuun, jolle on tyypillistä taipumusyksityisyyden korostamiseen. Metsä on paikka, jossa suomalai-nen voi kääntyä kohti itseään, kohti omaa sieluaan ja tunteaeheytyvää yhteenkuuluvaisuutta luonnon, maaperän ja maise-man kanssa. (Varis 2003, 29.) Metsien merkitykset liittyvät pit-kälti luonnosta saatavan elannon ja elämysten ympärille, jolloinpaitsi merkitysten myös niistä kertovien tarinoiden kirjo on laa-ja ja värikäs. Toisinaan suomalaisuus liitetään myös takapajui-suuteen viittaavaan metsäläisyyteen, jolloin siihen liittyy myösmarginaalisia merkityksiä. (Lauren 2008, 33) “Metsässä synty-män, elämän ja kuoleman ikuinen ja vääjäämätön liitto tulevatluonnollisesti ymmärrettäviksi, mikä auttaa suuressa ahdistuk-sessa ja surussa” (Lauren 2008, 42).

Kun nousin ja jatkoin matkaa, puut pudottelivat oksiltaanpisaroita vaikka ei satanut. Mie olin itse kyyneleisempi kuinmetsä ja pensaikot, tai me kyynelöitiin kilpaa. (Kukka kummin-kin, 95.)

Metsään liittyvissä kuvauksissa tulee ilmi myös henkilöidensisäinen maailmankuva ja tunnetila kerronnan hetkellä. Met-sässä opittu yksinäisyys johtaa siihen, että henkilöt eräällä taval-la pelkäävät elää kylässä – toisten ihmisten ja ongelmien paris-sa. Metsä sulkee sisäänsä yksityisen jättäen ulkopuolelle julki-sen ja yleisen. Metsään mennään ikään kuin piiloon toisilta, siel-lä ihminen palaa autenttiseen ja vastaanottavaiseen olemassa-olon tilaan, joka johdattelee ihmisen usein lapsuusmuistoihin.(Lauren 2008, 43.)

Kun lapset kasvavat, vanhemmat jättävät kuvainnollisestilapset yksin metsään. Doreen Masseyn mukaan kotiin ei oleenää paluuta, ainakaan silloin, jos kuvitellaan koti pysyväksipaikaksi, josta olemme lähtöisin. Kodiksi kutsutun paikan kai-paus, nostalginen näkemys paikasta, puolestaan ryöstää kodil-ta sen historian. Vaikka nostalgia ei ole paha asia, se täytyy työs-tää niin, ettei se halvauttaisi kohdettaan. Tämä lähestymistapatoimii samalla tavalla kuin tunnetut luonnon ja kulttuurin vä-liset dualismit. Se kaikuu myös käsityksissä paikasta naisena jaäitinä, jonain mikä on jätetty taakse, mutta pysyy muuttumat-tomana. Masseyn mukaan nostalgia on lohduttavaa, mutta sii-tä täytyy luopua. Paikat jatkavat radoillaan ilman meitä, sa-moin kuin äideillä on omatkin elämänsä. “Takaisin ei siis olemenemistä, emmekä voi tehdä mitään muuta kuin jatkaaeteenpäin. Eikä siinä ole mitään pahaa”, Massey toteaa. (Mas-sey 2008, 217.) Luonnolla ajatellaan olevan kyky palauttaa järk-kyneen mielen tasapaino. Kun nuori kokee itsensä kotona ulko-

18 AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

puoliseksi, hän lähtee etsimään itseään kodin vaikutuspiirinulottumattomissa.

Mie painoin kasvoni sen selkää vasten, tuuli pyyhki lujastiotsaa, jos vähänkin kurkkasin sen olan yli. Ilma oli sininen, lumisininen, taivas tumma ja korkea, tähdet näyttivät keinuvan,tuuli ja moottorin ääni humisivat korvissa, rannoilla vilahtelivatohi mustat puut. Sitten tultiin kylän kohdalle, talojen valot va-luivat hangilla ja lumisilla kaduilla, varjot näyttivät mustiltakuiluilta, sitten taas vain varvikkoa, ilman ja lumen kirpeysposkilla, Jari-Pekan pusakan karhea kangas. (Kukka kummin-kin, 68.)

Feminiininen ja luonto

Feminiinisen ja luonnon välinen kytkös on toiminut merkit-tävänä naisten oikeuksien ja vapauden rajoittajana. Joessa yh-distyvät vapaudenkaipuu sekä kaikkivoipainen kaipuu säädel-lä jokirantojen viljelyä sekä ehdoton puhtauden vaatimus (Mel-kas 2008, 145):

Kesänmaku maisemassa vielä viipyi, vain joki näytti mel-kein mustalta, sen pinnassa keinui pehmoinen vesiheinä. Mei-dän ranta on aika matala, vedessä kasvaa ahvenruohoa, rannal-la violetinkarvaista kaarlenvaltikkaa. (Ykköstyttö, 23.)

Veden äärellä tytöt kokevat myös ensirakkauden ja ensim-mäiset seksuaaliset kokemukset. Näissä kuvauksissa henkilöi-den intohimo maata kohtaan ei ole isänmaallista tai kotiseutu-rakkautta (topofilia), vaan seksuaalinen intohimo ja rakkauskohdistuvat kuin maahan itseensä. Henkilöhahmot kuvataankuin luontoon upotettuina, vailla rajoja heidän ja heitä ympä-röivän luonnon välillä. Kehot elävät samaa aikaa ja metamor-foosia suuren äitinsä kanssa: maasta ihmiseksi ja ihmisestämaaksi: luonto on niin lähellä ihmistä, että se tulee jo hänen si-säänsä:

Mie tunsin maan allani ja oli kuin se olisi kasvanut minunlävitseni, pehmeät kissankäpälät, leinikkien valo ja heinien huo-junta. Maukka oli pilvi ja sade ja korkea taivas. (Ykköstyttö, 29– 30.)

Maan seksualisointi poikkeaa näin myös romanttisesta jaantroposentrisestä luontokuvauksen traditiosta. Kuvauksissaluontoa ja naista ei esitetä toisena, ne eivät ole olemassa meillevaan itselleen.

Mieheksi feminiinisessä

Ykä yksinäisessä 15-vuotias Ykä ystävystyy ikäisensä, syöpääsairastavan pojan kanssa. Sairaudesta muodostuu tila, jossapohditaan suuria elämän lainalaisuuksia, nimenomaan sitä,mitä on sairaus, mitä se saa aikaan ihmisessä, miten määräytyyse, sairastuuko joku, kuoleeko vai paraneeko hän. Ykä kokeevierauden kokemuksen ystävänsä sairaudessa - hän antaa tällelisänimen Yksijalkainen. Vierauden kokemus sairaudessa hah-mottuu teoksessa omaksi lajikseen muiden vierauden koke-musten joukossa, joita ovat maailmankaikkeuden ilmiöiden jaasioiden yleinen käsittämättömyys, olemisen vierauden taju-aminen murrosiässä, toisen henkilön vierauden tajuaminen taivieraus, joka näkyy yhteisössä. Sairaus pakottaa ihmisen näke-mään perimmäisiä kysymyksiä. Sairaudessa on läsnä se ajatus-prosessi, joka käynnistyy aina nopeasti, kun jokin vieras tai yl-lättävä vaikuttaa minuun. (Seutu 2001, 104 – 105, 115.)

Mie päätin taas kerran, että menen sitä pian morjensta-maan. Turha päätös se oli, sillä koulupäivän päätteeksi miekuulin uutisen joka oli kuin isku palleaan. Ihmiset puhuivatautossa suureen ääneen ja nyt varsinkin emännät tuntuivat ole-

van ylen määrin kilakoita. Säälin ja sensaation kiihdyttämisnäne haastoivat toisilleen, että poika on viety Ouluun. Tiesin hetikuka. Kuuntelin sydän jyskyttäen, mitä naiset puhuivat tau-dinennusteesta, sanoivat toisilleen, ettei kukaan ollut kestänythengissä kolmeakaan vuotta, siihen kuolee, siihen kuolee, sii-hen kuolee.

- Näkkeekhän poika ennää kessää, sanoi joku.Minua palelsi kuin horkassa ja silmiä särki. Ja samalla ylit-

seni humahti hurja tunne omasta olemassaolosta, elossa olos-ta. (Ykä yksinäinen, 64 – 65.)

Luonto tarjoaa Ykälle paikan, jossa hän voi kohdata omanheikkoutensa ja myöntää oman puutteellisuutensa sekä toisenihmisen läheisyyden tarpeen oman identiteetin rakennusainee-na ilman että sitä leimattaisiin naismaiseksi homoudeksi taihulluudeksi. (Siltala 1994, 466, Jokinen 2000, 226.) Yksijalkainenkieltäytyy miesten keskinäisestä kilpailusta eikä tavoittele val-taa ja asettuu näin alttiiksi leimautua heikoksi ja epäilyttäväk-si, potentiaaliseksi homoksi. Sairaus sulkee hänet pois normaa-lista hegemonisesta maskuliinisuudesta. (Jokinen 2000, 227.)Ykän ja Yksijalkaisen välillä vallitsee eräänlainen miessidos,male-bond. Miessidos voi näyttää ystävyydeltä, mutta se voiollakin este läheiselle ystävyydelle. Miessidos on tiettyjen nor-mien rajaama miesten välisen kumppanuuden ja yhteisym-märryksen muoto, joka tukee maskuliinista hegemoniaa. Sidosliittää joukon miehiä, tässä tapauksessa Ykän ja Yksijalkaisenyhteen muita miehiä ja naisia vastaan. (Jokinen 2000, 224.) KunYkä “tarjoaa” Yksijalkaiselle veneretken joelle, jossa hän itse onkäynyt isän kanssa aiemminkin, hän osoittaa samalla olevan-sa Yksijalkaisen yläpuolella. Rentukat edustavat naiseutta, “uh-keaa” luontoa, jota pojat eivät kykene hallitsemaan. Feminiini-nen vetää heitä puoleensa, he ovat sen lumoissa molemmat.Keltainen väri lyö heidän silmilleen mustasta vedestä kuinaurinko – sen edessä he ovat molemmat tasaveroisia:

- Nyt kato, mie sanoin Yksijalkaiselle. – Mie tarjoan eikämaksa paljo. Pitelin venettä paikallaan nojaamalla selkäänipuunrunkoon. Joka puolella kasvoi rentukoita, vesi lipui niidenvälissä ja pitkät vesiheinät kelluivat kuin hiukset. Liikuimmekukkameressä kun lykin hiljalleen venettä eteenpäin.

- Onpa uhkeeta, sanoi Yksijalkainen, - onpa uhkeeta.Rannoilla kasvoi kortetta ja kynttiläkuusia, horsmaa, mut-

ta se ei kukkinut vielä. Kulleronkukkia näkyi, keltaista leinik-kiä, koko maailma auringonväriä tulvillaan.

- Onpa uhkeeta, Yksijalkainen hoki hokemistaan.Iskin sauvoimen veteen, työnsin ja nostin taas. Joka painal-

lus musersi nahkeita, raikkaita rentukoita sauvoimen alle. Asi-alle ei voinut mitään, niitä oli niin paljon, ettei niitä voinut väis-tää, niiden oli pakko murskaantua. (Ykä yksinäinen, 123 – 124.)

Yksijalkaisen kuolema merkitsee Ykälle vapautumista ai-emmasta sidoksesta. Näin hän kykenee luomaan suhteen toi-seen sukupuoleen:

Kyllä se oli Seija. Se nauroi, sen ruskeat silmät kipunoivat,se heitti mustaa lettiään ja oli ihan okei.

- Hei, se sanoi. – Mitä Ykä?- Mitäpä tässä. Mie elän. (Ykä yksinäinen, 146.)

PRIMAARILÄHTEET:Haakana, Anna-Liisa 1980: Ykä Yksinäinen: Juva: WSOY.— 1986: Kehnompi Kettunen. Juva: WSOY.— 1983: Kukka kumminkin. Juva.WSOY.— 1981: Ykköstyttö. Juva: WSOY.

19AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

KOLUMNAATTORIJuha Ruusuvuori

Laatukirjailijan kriteerit

Helsingin Sanomat -niminen julkaisu on innostunut keksimään laatukriteereitäkustantajille ja kirjailijoille. Näihin kriteereihin kuuluu muun muassa hyvä myynti,hyvät palkinnot ja hyvät arvostelut Helsingin Sanomissa. Näin saadaan kirjallisuu-den laadulle lopultakin matemaattinen tilastointimalli, jota onkin odotettu Genjintarinasta saakka eli noin tuhat vuotta.

Kriteerit ovat kuitenkin pahasti puutteelliset. Kirjailijan laatua suomalaisessakirjallisuudessa ei voi mitata vain myynnillä ja kivoilla kriitikkokavereilla. Pitää olla substanssia ja! Seuraavatviisi kriteeriä pitää oitis liittää tähän kirjallisuuden pisaistamiseen.

1. Nukahtamiskriteeri.Suomalainen proosa on aina ollut tunnettu hyvän unen tuojana. Parhaat pisteet saa romaani, joka uinaut-

taa lukijansa viidessä minuutissa, heikoin esitys on kirja, jota saa tankata puoli tuntia, eikä vieläkään tule Nuk-kumatti silmään.

2. Noitumiskriteeri.Kotimainen alkuvoimainen proosa on sitä parempaa, mitä enemmän siinä kiroillaan, koska se silloin ku-

vastaa elämää, ihmisiä ja yhteiskuntaa sellaisena kuin ne ovat. Älkäämme tinkikö realismin ilosanomasta! Kym-menen pistettä per ulkosynnytin/sielunvihollinen per sivu.

3. Vulgääriseksikriteeri.Hyvä suomalainen proosa kukkii litinää, lätinää, ähinää ja huohotusta läpimärällä hetekalla. Ten points

per ejakulaatio ja viisi pinnaa pettingistä per sivu.4. Sotakriteeri.Ei romaania ilman sodan läsnäoloa, ei ainakaan Suomessa. Täydet 10 pistettä, mikäli joka sivulla maini-

taan joko sisällis-, talvi- tai jatkosota. Korean sodasta erityismaininta.5. UlkonäkökriteeriSuomalaisen nykyproosan vahvuutta mitataan sillä, miten sieviä kirjailijat ovat kirjan takakannen väriku-

vassa. Parhaat pisteet eli täydet kymmenen vaaleasta, pörröisestä enkelikuontalosta ja mietteliäistä rusohuulista,jotka ovat naiskirjailijalla sopivasti mutrullaan ja mieskirjailijalla skeptisesti vinossa.

6. TasalaatuisuuskriteeriUpouutena kriteerinä joukkoon on lisättävä tasainen laatu, ehjä kielioppi ja hyvä suoritus. Tämä tarkoittaa

sitä, että kirjailijalla ei ole mitään kerrottavaa, mutta hän on taitava laittamaan peräkkäin yhdentekeviä lauseita.Näillä kriteereillä mikä tahansa kirja pääsee hivuttautumaan kansakunnan kirjakomuutin päälle ja pysy-

mään siellä ainakin kolmien Linnan juhlien ajan.

KIRJAESITTELY Niilo Nikkonen

Pasi Lönn on kirjoittanut vetävän rikosromaanin nuorisolle. Harhaisku noudattaa perinteistä poikien seikkailutari-noiden linjaa. Kirjan päähenkilöt ovat Pertsan ja Kilun reinkarnaatioita positiivisesti. Väinö Riikkilä jätti isot saappaatjoihin Pasi Lönn on onnistunut astumaan luontevasti.

Kirjan parhainta antia on todella hyvä juoni, jossa olisi ainesta ja esimerkkiä mihin tahansa dekkariin. Kieli on luon-tevaa, turhia sievistelemätöntä ja hyvin aikaamme kuvaavaa. Lönn kritikoi yhteiskunnan ilmiöitä nostamatta kuiten-kaan heristelevää sormea pystyyn. Osansa kritiikistä saavat myös poliisintyön lieveilmiöt miehisen egon nostattajina.Poliisina Lönn tietää mistä kirjoittaa.

Nuortenkirjana Harhaisku on ehdottomasti parhaimmistoa ja dekkarina se peittoaa mennen tullen suuren osankotimaista “kovaksi keitettyä” rikoskirjallisuutta.

Pasi LönnHarhaisku

ISBN: 978-951-31-5924-5TAMMI, 2011, 191s.Kannen tekijä: Jussi Kaakinen

20 AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

IKaupunkikuvaa hahmotetaan ja havaitaan ensisijaisesti visuaalisesti, mutta myös tilallisena kokemuksena. Tiettyäpaikkaa havainnollistetaan tai verbalisoidaan luonnon tai arkkitehtuurin maamerkkejä muistelemalla. Vesistöt,vaarat, mäet ja rakennukset määrittävät paikkakuntaa. Valtarakenteet ja elinkeinot merkitsevät alueita omikseen janämä merkkaukset muuttuvat valtarakenteiden mukana.

Ennen kohosivat kirkontornit kylien ja kaupunkien maamerkkeinä. Tänään massiiviset kauppakeskukset valtaavatpinta-alaa niin kaupungeissa kuin maaseudullakin muistuttaen tehtävästämme ensisijaisesti kuluttajina. Puistot japuutarhat ovat saaneet väistyä henkilöautoilun ja paikoituksen tieltä niin monen vuosikymmenen ajan, että sitäerehdytään pitämään jo ainoana totuutena liikennejärjestelyssä.

Kulloinkin vallassa olevat jättävät merkkinsä rakennettuun ympäristöön. Nykyajan nimettömät markkinavoimat eienää alleviivaa mahtiaan rakennusarkkitehtuurilla kuten aiemmin yksityiset suuromistajat tekivät. Aateliset jatehtaan patruunat sijoittivat persoonalliseen, taidokkaaseen, jopa pröystäilevään arvorakentamiseen. Heille olitärkeää saada myös kulttuurista arvonantoa elinkeinotoiminnalleen, joten myös teollisuusrakennuksia suunnittelivataikansa parhaat arkkitehtuurin taitajat Siksi monista 1900-luvun alkupuoliskon rakennuksista, käyttötarkoituksestariippumatta on löydettävissä kestäviä esteettisiä arvoja, toisin kuin tämän päivän nopeasti pystytetyistäteollisuushalleista.

Rovaniemellä vanhoja kauniita esimerkkejä elinkeinorakentamisesta ovat mm. Marttiinin vanha puukkotehdas jaPostiautovarikko, joka nykyisin palvelee taidemuseona. Tämän päivän huonosta suunnittelusta puolestaanvaroittavana esimerkkinä on ”parkkihallikauppa” kahden päiväkodin ja lasten kuvataidekoulun naapurissa. Onuskomatonta, että vielä 2000-luvulla ohitetaan niin eettiset, esteettiset kuin ekologisetkin arvot kaupunginkeskustasuunnittelussa. Päiväkotilasten lähimaisema on nyt massiivinen betonihyllystö autoineen ja puristuksiin jäimyös kaupungin yksi harvoista arvorakennuksista, satavuotias Rovaniemen ensimmäinen asemarakennus.

Kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen ilmentävät yhteiskunnassa vallalla olevien arvojen paikallisia sovellutuksia.Ne ovat valintoja joilla voidaan edistää asukkaiden viihtyvyyttä ja mielenterveyttä tai pelkästään lyhytnäköistävoiton maksimointia.Kaupunkisuunnittelu voisi aivan yhtä hyvin lähteä kaikenikäisten asukkaiden hyvinvoinnin tavoittelusta, eikä sentarvitse olla ristiriidassa elinkeinotoiminnan kanssa.

IISuomalainen lainsäädäntökaavoituksen osaltamahdollistaa haluttaessaasukkaiden laajan kuulemisenja eri intressipiirien näkemystenm i e l e k k ä ä nyhteensovittamisen. Kuitenkinvallalla oleva käytäntö on jotainmuuta: markkinavoimillealistuen tyydytään liian useinp e r s o o n a t t o m a a ntalotuotantoon, jonkatärkeimmät kriteerit ovat vainnopea aikataulu ja halvatkustannukset. Kestävän

AJATUKSIA KAUPUNKIRAKENTAMISESTATeksti: Kristiina ja Esa TikkalaKuvat: Aleksi Tikkala

21AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

kaupunkirakentamisen tulisi kuitenkin olla pitkäjänteistä ja harkintaan perustuvaa toimintaa.

Kaupunkisuunnittelu- ja rakentaminen ilmentävät aina myös aikakautensa päättäjien arvovalintoja ja sosiaalisiapainotuksia. Kaupunkiratkaisut joko huomioivat tai laiminlyövät eri ikäisten asukkaiden mahdollisuudet osallistuayhteisön arkeen. Tuskin koskaan ajatellaan, että rakentaminenkin voi olla joko syrjäytymistä ehkäisevää tai edistäväälapsi- ja nuorisotyötä. Suunnittelun ongelma onkin, että elämän eri sektorit erotetaan keinotekoisesti toisistaan.Yhdyskuntasuunnittelu on samalla asuntopolitiikkaa, sosiaalityötä, kulttuuripolitiikkaa tai ennaltaehkäisevääterveydenhuoltoa.Entäpä, jos rakennussuunnittelussapitäisi miettiä rakentamisenvaikutuksia laajasti ihmisenterveyteen. Mitäpä, jos pohdittaisiinympäristöpsykologian mukaisestiihmisen hyvinvointia,luontokokemuksen tarvetta, lapsenoikeutta liikkua ja leikkiä ja kohdataluonto omassa kotipihassaan,hyötyliikunnan välttämättömyyttäkaikenikäisille?

Eikö nyt 2000-luvulla ekosysteemintulevaisuus pitäisi olla myöskaupunkisuunnittelun kantavaperiaate. Ekologista on välttää uudenturhaa rakentamista ja sen sijaankehittää laadukastakorjausrakentamista. Samanlainenhinta uuden rakentamiselle ja vanhankorjaamiselle puoltaa tietenkin korjaamista! Korjaaminen säästää luontoa ja kulttuuria sekä tarjoaa luovia haasteitarakentamiselle.

Ekologiset, ympäristöseikat, sosiaaliset tekijät, asumisviihtyvyys ja esteettiset arvot jäävät kiireessä helpostihuomiotta. Kaupunkeja tulee suunnitella ei ainoastaan vuosikymmenien vaan vuosisatojen aikaperspektiivillä.Tanskalainen ympäristöarkkitehti Jan Gehl pitää kaupunkirakentamisessa kolmena tärkeimpänä periaatteenaterveyttä, esteettisyyttä ja ekologisuutta. Ihmiset liikkuvat keskustassa jalan ja pyörällä, lisäksi puistot ja viheralueettakaavat hyvän ilmaston. Rakentamisessa valo ja luonnon kasvuaika huomioidaan sekä tietenkin rakennustenmittasuhteet ja kauneus.

Esimerkiksi Keski-Euroopan viehättävät vanhat kaupungit näyttäytyvät nykyihmisille miellyttävinä aikakerrostumiasisältävinä paikkoina joissa on helppo viihtyä ja aistia ihmiselämän ylisukupolvinen jatkumo. Suurissakinkaupungeissa monesti pieni on kaunista vaikka sen vastapainona saakin nauttia aiempien mahtijärjestelmiensuureellisesta ja taidokkaasta monumentaalirakentamisesta.

IIIElinympäristömme vaikuttaa meihin monin tavoin. Pyrimme muokkaamaan omaa lähiympäristöämmemieleiseksemme. Olemme aina vuorovaikutteisessa suhteessa ympäristöömme joko aktiivisesti taitiedostamattamme.

Kaupunkikeskuksissa asuvilla on rajatut mahdollisuudet vaikuttaa ympäristöönsä. Siksi suunnittelu- jakaavoitusvaiheessa tämä suhde asuinympäristöön on otettava erityisen vakavasti. Monipuolinen asukkaidenkuuleminen ja heidän näkökantojensa huomioiminen on oikeudenmukaisuuden ja demokratian kannaltavälttämätöntä.

Kaikki hyvin suunnitellun kaupungin edut, jotka tekevät asukkaiden elämän mielekkääksi viehättävät myösvierailijaa. Kaupunki jossa asukkaat viihtyvät on paikka jossa myös kävijöiden viihtyminen on taattu.

Kaupunki on elävä ajassa muuttuva yhteisö. Sillä on oma historiansa, oma nykyhetkensä ja toivoaksemme oma hyvätulevaisuutensa. Sillä on omat tarinansa, oma oikea elämänsä, oma luonteensa. Näiden unohtaminen lyhytnäköisenmarkkinavoimien intressien alle on anteeksiantamaton ja hyvin vaikeasti korjattavissa oleva vääryys.

22 AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

IVKotikaupunkimme 51-vuotias Rovaniemi on kasvanut ainutlaatuiseen luonnonympäristöön. Kahden suuren joenkohtaaminen hulppeiden vaarojen ympäröivässä jokilaaksossa on viehättänyt ihmisiä tuhansia vuosia. Varhaisenasumisen jälkiä on viime aikoihin saakka löydetty aivan kaupungin keskustasta. Yhdistetyn rautatie- ja maantiesillankummallakin rannalla on merkkejä ikiaikaisesta asumisesta ja elämästä.

Lokakuussa 1944 saksalaisten tuhoamaan kauppalaan jäi vain harvoja rakennuksia jälkipolville. Sodan jälkeen tuhoon jatkunut ”omin voimin”, osa säästyneistä rakennuksista ja huomattava osa jälleenrakennusajan rakennuksista onsaanut väistyä rakennusfirmojen teollisesti tuotettujen elementtilaatikoiden tieltä. Tämä persoonatonelementtirakentaminen jatkuu edelleen ja uhkaa yhä uusia historiallisia kohteita.Ainoa innovatiivisuus tässä elementtirakentamisessa rajoittuu rakennusten nimeämiseen, nouseehan kaupunkiinyhtä aikaa betoniset hallitsijat ”Majesteetti” ja ”Paroni” sekä naapureidensa yli kurkotteleva ”Joutsen”!

Kaunis kulkutautisairaalana toiminut hirsirakennus Ounaskosken sillan itäpäässä, Teräksen talo Valtakadun varrella,entisen kansalaiskoulun rakennus Rovakadun alkupäässä olkoon tässä esimerkkeinä.Yksi omituisimmista ja ekosysteemin kannalta arveluttava suunnitelma on tuhota Kirkonjyrhämän ranta-aluekasaamalla jätemaata rantavesiin ja täyttämällä puistoalue rakennuksilla. Tämä Rovaniemen korkeudella harvinaisiapuulajeja sisältävä, nykyisen terveyskeskuksen eteläranta on alue, jolta useimmat kivikautiset löydöt on tehty.

Keskeinen nyt jo osittain hävityksen kohteena olevan kaupunkikuvan suunnittelija Alvar Aalto kaavaili aikoinaankauaskatseisesti rakennuskorkeudeksi neljä kerrosta. Se on sama kuin alueemme puuston kasvukorkeus. Aallonperiaate on kannatettava ja kestävä ekologisesti, esteettisesti, ottaen huomioon niin valon kuin tilankin sekäympäröivän vaaramaiseman.

Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana Rovaniemellä vallitsi ennenäkemätön yhteishenki ja innostus. Siitä ajastamuistuttavat jälleenrakentajien työt. Ranskalaisen taidehistorioitsijan Charlotte Malapraden esille nostamanFerdinand Salokankaan työt ovat saaneet laajaa arvostusta kaikilta muilta paitsi Rovaniemen kaavoittajilta.

Onneksi entinen kauppalantalo säilyy omistajansa kulttuuriymmärryksen ansiosta. Tuho uhkaa kuitenkinSalokankaan suunnittelemaa entistä kansalaiskoulun rakennusta. Jos tämä talo hävitetään YIT:n elementtilaatikoidentieltä katoaa ainoa Rovakadun eteläpään 50-luvulta säilynyt katunäkymä.

Edellä olemme kuvanneet vain muutamia kaupunkikuvan ja kaupunkimme historian kannalta keskeisiä paikkoja.Kaupunkimme harvojen säilyneiden vanhojen rakennusten tuhoaminen on Rovaniemen dementoimista. Se ei saapäästä tapahtumaan.

VRovaniemen pienehkö perinteinen keskikaupunki on varsin hyvä paikkaasua kaikenikäisille. Palvelut, kulttuuri- ja harrastusmahdollisuudet ovatlähellä, jopa luonto, kunhan jokirannat säilytetään asukkaiden vapaanavirkistysalueena. Jotta se sellaisena säilyy on jokainen vihreä paikkasäilytettävä. Rovaniemellä on tilaa toteuttaa monenlaista rakentamistamuualla.

Pieni kaupunkikeskusta mahtavan luonnon, Ounasvaaran ja jokienkainalossa on ainoa todellinen vahvuutemme. AinutlaatuiselleOunasvaaralle pääsee jalkaisin varttitunnissa keskikaupungilta.

Kaupunkimme ei saa mitään lisäarvoa korkeista rakennuksista taitäyteen ahdetuista kortteleista rakennusyhtiöidenstandardirakennuksineen. Ei Rovaniemi muutu suurkaupungiksi josValionrantaan toteutetaan järjetön korkea hotelli tai jätemaalla täytetäänKemijokea Kirkonjyrhämän alueella. Nämäkin suunnitelmattoteutuessaan johtavat kaupunkimme identiteetin ja ainoan todellisenvetovoimansa luonnonläheisyyden katoamiseen.

Emmehän anna sellaisen tapahtua.

23AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

foto: www.sirillus.seMeänmaan filosofii muistuttaa paljolti venäläistä: se

oon feeperiä, joka pannee ihmiset maaperhään. Se tekkeeäkkitoppia ja kääntää ko se huomaa, ette tie oon oikeamutta menosuunta väärä. Se lähtee kotia ko eksyksissäolhaan ja se oon ko yksrivinen haitari, jolla freistathaanhuiskuttamalla pelata Hammarforsin kohinaa.

Meänmaassa oon ollu monta feeperiä: Mataringissä oli Wiklundilai-suus 1700-luvula. Feeperi oli niin korkea, ette jokku tansasit alasti väy-lässä ja toiset saarnasit mailmanloppua.

1845 Karesuanossa tuli äkkitoppi ko Laestadius seiso keskelä rait-tia ja kaato viinatynnyrit maahan ja käski pojat kotia hoithaan omhai-sia. Tämä kuume levisi heimolaisten tykö Norhjaan, jossa poltethiinherroitten talo ja lyöthiin nimismies hengiltä. Meänmaan yinalueelaalko korpelalaisuus, joka oli yksrivisen hanurin jieskausta ja villiruusuakurkkupuristuslauluna.

Samanaikasesti reisukuume nousi ja Meänmasta tuli Ruottin issoin reisukontturi. Kirunalaiset sait aatok-sen kruuvassa hathuun ja lähit kurkku suorana ulvoen junila Stalinin paratiishiin. Pajalassa ulvonta meni niinhyvin kaupaksi, ette yks Niemen Kalla myi ihmisiä Neuvostoliithoon. Makson se sai Ameriikan taaloissa ja op-likasuunissa. Sanova, ette plakkarit pursusit ko se marsi raitila. Täränössä laitethiin punaliput ja pruunit ynifor-mit. Feeperi oli kova.

Mitäs näistä filosooffiisistä raivokohtauksista oon jäljelä? Mulla oon näistä henkilökohtasia kokemuksia, senverran vanhaa mie olen. Muistan ko mie johin Kesäkirkkoa 40 vuotta aikaa. Met meinasimma laulaa joitaki lau-luja Kihlankissa, mutta met emmä saahneet rauhaa. Tuli miehiä, joitten silmät paloit ko sysinhauat ja net käs-kit plokata kampheet ja jatkaa matkaa. Yhessä kylässä mie pruukasin piittää jumalanpalveluksia. Kylän otta olitulikuuma filosooffisestä feeperistä, rintamakarkuria piethiin pyhimyksinä ja Stalini oli vielä ylin jumala. Saar-nan jälkhiin tuli kolo tinka. Jieskathiin ja puhisthiin, nuuskua mollathiin ja piippua veethiin keuhkotki kuumina.Mie triivastuin ko Villi-Kero Narviikissä, jossa kerranki sattu ihmishiin ko pääsi varsin tappelheen merimiestenkans. Sitte ko Neuvostoliitto hajosi mie päätin, ette annappa mie käyn siinä kylässä kysymässä, ette ”noh?” Miemenin entisheen kirkonmenopaikhaan. Joima kahvia ja porisimma. Mie kattoin emäntää oikeen silhmiin ja sa-noin, ette ”noh!” Se, ette ”mitäh?” Mie, ette ”noh, mitäs tet nyt sanotta? Vieläkös kylässä olhaan kovia komunis-tiä?” Vaimo puihhautti päätä ja sano, ettei ”tässä kylässä ole koskhaan ollu komunistiä, mene Kihlankhiin, sieläsaattaa olla!” Jo mie nauroin ja emäntä kans. Äkkitoppifilosofiitä. Passaa seki.

50-luvula Meänmaassa oli vielä filosooffistä kuumetta. Sitte tuli 60-luku. Uusi aika. Neljäkymmentäluku-laiset paranuit kuuhmeista ja freistasit lieventää aatheita ja kaikin olit yhtäkkiä muka niin terhveitä, ettei tinka-kaveria löytyny paljon misthään. Ko mie olin Uppsalassa 1968 ruottalainen keskiluokka ja hullunfiinitten ihmis-ten kläpit aloit hajothaan paikkoja, muka feeperissä, vaikka pruuari ei noussu yli 37. kraita. Elämöittit ittelevirkoja, pahasen porvarit.

80-taalila ei ollu ennää aatoksista jäljilä ko murusia. Filosooffinen jästi oli menettänny käymisskyvyn. Sil-loon alethiin hoksaahmaan ja keskhiin asioita. Tosi filosofiitä ei ennää syntyny, kansankoti ja harmaja sossuhoitooli syöttäny kaikile pensiliiniä. Joka halusi kuumetta, hääty simyleerata, tällätä. Hypokontrii leivisi.

Simylantismi oon 80-luvun ja 90-luvun filosofii. Simylantit aloit valithaan päänsärkyä ja niskakipua ko hetolit koulussa saahneet tukkamyllyä kielen takia ja muka narrihiuksista veetty ko net olit suomea puhuhneet.Niin net kokkoonuit ruottiksi, ko monet ei suomea osahneet. Net kaappasit kielen omaksi filosofiiksi.

Meänmaan filosofiin yks suunta nyt oon simyltanismi, saahaan siukkarahhaa. Simyltanismin eliittiroikkahokkee, ruottiksi, ette sorrettu. Ko mie meänkielelä kysyn kuka heitä oon sortanheet, net vahtaava ko lehmä uut-ta kesänavettaa, ete ”Vah?” Ko net ei ees käsitä kysymystä.

Met, jokka olema feeperin lapsia, met saama armonpenikkoina tytyä murishiin, joita ummikoitten pöyil-tä putoaa.

Mutta älästä huoli: Leipää n’oon rieskan murutki!

Bengt PohjanenKirjailia

MEÄNMAAN FILOSOFII – FEEPERI JA SIMYLANTITBengt Pohjanen

24 AGON 29 16.3.2011

EX

TR

A

PH

IL

OS

OP

HI

AM

N

UL

LA

S

AL

US

REETORIN KUULUSTELU

TENTISSÄ AGONIN UUSI PUHEENJOHTAJA KATI KANTO

Kati Kanto, olet AGONin uusi puheenjohtaja. Puheenjohtajanensimmäisiä virkavelvollisuuksia on vastata Reetorin kuulusteluun.

1. Mistä olet?Olen Torniosta. Minulla on kaksi veljeä, kolme siskoa, vanhempani

ovat eläkkeellä. Äitini on ollut luokanopettaja, isä rakennusmestari.Olen saanut luonnonläheisen ja perinteisen kasvatuksen. Isäni suku onArpelasta, äitini Satakunnasta, syvältä Hämeestä, nykyisen Sastamalankunnasta.

2. Mikä olet?Olen nainen. Olen opettaja, taiteilija, tutkija, opiskelija, toimittaja.

3. Mitä harrastat?Harrastan liikuntaa, lukemista, kaikenlaista taiteilua kirjoittamisesta

ja kuvataiteesta laulamiseen.

4. Milloin filosofia kolahti?Se on kolahtanut aina, aina olen tykännyt pohdiskella asioista, miet-

tiä. Tieteenä se on alkanut kiinnostaa opiskeluiässä.

5. Mikä filosofia sinua kiehtoo?Minua kiehtoo taiteen filosofia, oikeastaan kaikki filosofia.

6. Kuka on suosikkifilosofisi?Aristoteles

7. Mitä on taiteenfilosofia?Taiteenfilosofia tutkii taiteen olemusta ja sitä, miten taidetta voitai-

siin edistää. Se on hyvin lähellä estetiikkaa, joka on sen rinnakkaistiede.

8. Miten edistäisit filosofian harrastusta?Järjestäisin filosofisia kerhoja ja kokoontumisia myös nuorille. Halu-

aisin myös kehittää taiteen harjoittamista kaikissa eri muodoissa jokaikävaiheessa – se on yksi avain myös filosofiselle pohdinnalle.

9. Kirjoita filosofinen runo! (noin viisi säettä)

Olen asunut kaukana,

kaikkiliian

tässä on

hyvä

Kuva: Kati Kanto