�Nro. 112

Sosialistiliiton lehti l �,5 e l Tukihinta 2 e Nro ��2 ww

w.m

urr

os.

ne

t TäSSä NumeroSSa myöS:Euroopan sosiaalifoorumi s. 2Pieneläinhoitajien kamppailu s. 10Globaali kriisi s. 6-7Kansanauto käy kalliiksi s. 12

KAPITALISMI EI TOIMI

2 Nro. 112uuTiSeT

Viidennen Euroopan sosiaalifoorumin ongelma oli yhtenäisyyden puute, raportoi Juha Lievonen.Viides Euroopan sosiaalifoorumi (ESF) keräsi tuhansia osallistujia Ruotsin Malmöön 17.–21. syys-kuuta. Kuutisensataa keskustelua ja kulttuuritapahtumaa kuvaavat tilaisuuden massiivisuutta. Kes-kusteluja käytiin Palestiinasta, EU-politiikasta, mediasta, poliittisesta islamista, feminismista, sodanvas-tustamisesta, HIV-epidemiasta, ydinaseista, ay-liikkeestä, Lati-nalaisesta Amerikasta ja kaikesta siltä väliltä.

Tilaisuudet ripoteltu ympäri kaupunkia, kun aiemmissa Eu-roopan sosiaalifoorumeissa ta-pahtumat ja ihmiset ovat pysyneet yhdellä alueella. Samanlaista yh-tenäisyyden tunnetta ei päässyt syntymään ja järjestöjen telttojen sijaitessa erinäisten puistojen pe-rukoilla kaupungin eri kolkissa, ei myöskään päässyt näkemään koko edustettujen järjestöjen kirjoa.

Vasta lauantaina 20. syyskuu-ta järjestetyssä yhteisessä mie-lenosoituksessa huomasi, kuinka paljon ihmisiä todella sosiaalifoo-rumiin osallistui. Mielenosoitus keräsi 15 000 ihmistä. Malmön kaduille vaatimaan toisenlaista Eurooppaa.

Mielenosoituksessa huudettiin iskulauseita ”Occupation is a cri-me – free Iraq and Palestine! (mie-(mie-hitys on rikos – vapaus Irakille ja Palestiinalle!)”, ”When they say warfare – we say welfare! When they say cutback – we say fight back! (Kunhesanovat sodankäynti(Kun he sanovat sodankäynti – me sanomme hyvinvointi! Kun he sanovat leikkaus – me sanomme kamppailu!), ”Kampen fortsättas – Kriget ska stoppas! (taistelu jat-kuu – sota loppuu!)”.

Tärkeimpiä sosiaalifoorumin päätöksiä oli kehotus koota Euroo-pan kansalaisliikkeet yhteiseen Na-ton vastaiseen mielenosoitukseen,

Naton 60-vuotisjuhlien aikaan 3.-4. huhtikuuta 2009 Strasbourgissa (Ranskassa) ja Kehlissä (Stras-bourgin naapurikaupunki Saksan puolella).

Vesiliikkeiden keskusteluissa todettiin, että veden yksityistämis-tä tapahtuu myös Euroopassa ja se on ”vesi-imperialismin” päämuoto. Euroopan maat tulisi yhdistää yh-teiseen vesiliikkeiden verkostoon, jollainen Amerikoissa jo on. Maa-ilman viiden vesifoorumi pidetään maaliskuussa 2009 Istanbulissa, ja sinne tullaan järjestämään saman-aikainen varjotapahtuma.

Myös joulukuussa 2009 Köö-penhaminassa järjestettävään YK:n ilmastokokoukseen aletaan jo rakentamaan varjokokousta. Sitä ennen on tänä vuonna parajasti linnan juhlien aikaan 6. joulukuuta

taas maailmanlaajuinen ilmastotoi-mintapäivä.

Seuraava Euroopan sosiaalifoo-rumi järjestetään 2010 Istanbulissa. Maailman sosiaalifoorumi järjes-tetään tammi–helmikuussa 2009 Belemissä, Brasiliassa.

Kaikki huhtikuussa Strasbourgiin tekemään loppu Natolle!Euroopan sosiaalifoorumin sodan-vastaisessa tapaamisessa kehotet-tiin organisoimaan yhteinen Naton vastainen mielenosoitus huhtikuus-sa 2009 Strasbourgissa ja Kehlis-sä. Tilaisuudessa kehotettiin myös vastustamaan Naton tukikohtia paikallisesti Euroopassa.

Samalla muistutettiin, että Yh-dysvaltojen ”ohjustorjunta” hanke Itä-Euroopassa on Venäjää vastaan suunnattu asejärjestelmä, ja tulee entisestään lisäämään kilpavarus-telua (kukaan maailmankarttaa jos-kus vilkaissut tuskin uskoo Yhdys-valtojen virallisia väitteitä, joiden

PaljoN keSkuSTeluja, muTTa liiaN hajallaaN

mukaan ohjustorjuntajärjestelmä on suunnattu suojelemaan ”roisto-valtioiden” kuten Pohjois-Korean ja Iranin ohjusiskuilta).

Italialainen sodanvastustaja Pie-ro kutsui jatkamaan sodanvastaista kamppailua:

– Yhdysvaltojen valta on heiken-tynyt viime aikoina pankkikriisin vuoksi, ja siten heillä on vain yksi voimakas valtti: sotakoneisto. Kun sota on muuttunut jatkuvaksi, on myös sodanvastustus oltava jatku-vaa. 2003 sodanvastustajat olivat suuri voima, mutta sitten monet jättivät taistelun. Nyt pitäisi jatkaa, kuten Euroopan sosiaalifoorumissa Firenzessä 2002, jossa päätettiin järjestää sodanvastaiset mielen-osoitukset vuodelle 2003. Nyt eh-dotamme suurta mielenosoitusta 2009 Naton 60-vuotispäivänä.

– Nato on hirvittävin sotako-neisto maailmassa, etenkin nyt Georgian sodan jälkeen, kun kak-si suurta ydinasevaltaa USA ja Venäjä ovat taas toisiaan vastaan. Ihmiset Italiassa ja muualla ihmiset ovat nousseet vastustamaan Naton

tukikohtia. Myös 50-60-luvuilla organisoitiin toimintaa tukikohtia vastaan, mutta silloin se kiinnosti vain vasemmistoa – nyt se kiinnos-taa kaikkia.

Georgialainen aktivisti Georgi-an rauhankomiteasta muistutti Naton ja Venäjän välisestä kon-fliktista:

– Kaikki tietävät Georgian traa-gisesta sodasta. Se oli sota Naton (lännen) ja Venäjän välillä. USA ja Nato haluavat näyttää voimansa alueella ja Georgian hallitus auttaa heitä. Myös Venäjällä on intressinsä alueella ja siksi se tukee Abhasian ja Etelä-Ossetian separatistihal-lintoja. Alueemme ongelmien ki-ristyminen ei ole vaarallista vain meille, vaan kaikille maailman maille. Venäjä tulee rakentamaan alueelle sotilastukikohtia. Toisaalta USA ja Nato rakentavat uutta so-tilasinfrastruktuuria Georgiassa. Kaukasuksesta on tullut Venäjän ja Nato-USAn imperialismien linna-ke, jossa taistellaan öljyputkista.

Palestiinan ”Naiset mustissa” verkoston edustaja muistutti, että siviilit eivät kärsi vain sodissa vaan myös miehityksessä:

– ”Naiset mustissa” verkosto on taistellut sotaa vastaan 10 vuotta. Seksuaalista häirintää tai raiskauk-sia ei tapahdu vain sodassa, vaan myös miehityksessä, joka myös kasvattaa naisten määrää prosti-tuoituina. Kun puhumme Naton vastaisesta toiminnasta, pitää pu-hua myös naisten monenlaisesta hyväksikäytöstä. Toki muistam-me, että myös USAn naissotilaat kiduttivat vankeja. Emme siis sa-no, että miehet olisivat pahoja ja naiset hyviä.

Englantilainen sosialisti Alex Callinicos muistutti Naton tärke-ydestä Yhdysvaltojen voimapoli-tiikalle:

– Vaikka Yhdysvaltojen hallin-nolla on illuusio, että se voi toimia yksin, niin itseasiassa sen tausta-voimana on Nato. Naton tärkeys korostuu Afganistanissa. Kun britit vähentävät joukkojaan Irakissa ja siirtävät niitä Afganistaniin tulee meidän sanoa ”60 vuotta on liikaa! Kaikki Strasbourgiin tekemään lop-pu Natolle!”

mURROS haastatteli ESF:n osallistuneita aktiiveja. Kysyimme:1. Kiinnostavin seminaa-

rin aihe?2. Mikä jäi parhaiten mieleen ky-seisestä keskustelusta?3. Mikä on ollut vaikuttavinta täällä?4. Oletko aiemmin osallistunut Eu-roopan sosiaalifoorumiin? Jos olet, niin miten tämä erosi aiemmista?

Lotta Sidén (56)Tukholma, Ruot-si. Työtön sosiaali-työntekijä. Toimi-nut Naiset rauhan puolesta ja Afga-nistan solidaari-suus järjestöissä.

1. Olen käynyt vain yhdessä (se-minaarissa) – ”Joukot ulos Afga-nistanista”.

2. Erot sotajoukkojen välillä rauhan aikana ja taistelussa. Ne käyttäytyvät eri lailla, eivätkä voi tehdä molempia asioita samaan aikaan.

3. Että ihmiset ovat järjestäneet tämän, niin paljon työtä kaiken tä-män takana.

4. En ole aiemmin osallistu-nut.

YunuS Sari-kaYa (29)Istanbul, Turkki. Filosofian opiske-lija. Ottanut osaa kulttuurikeskuk-sen rakentamiseen ja taidetalon toi-mintaan Istanbu-lissa.

1 . B e r t o l t Brecht.

2. 60–70 vuoden ikäiset ihmiset soittivat orkesterissa.

3. Polkupyörien määrä kaduil-la, antifa tapaaminen, katuperfor-

manssit.4. En.

Lene Junker (55)Odense, Tanska. Opettaja. Toimii Tanskan Ei Sodal-le –verkostossa.

1. Afganistan –seminaari.

2. Yhdysvalto-jen taloudellinen valta hupenee, ja se yrittää saada välimatkaa kiinni sotavoimin. Tämä on todellinen tausta sodilla Irakissa ja Afganis-tanissa.

3. Turkista tuli kolmesataa ih-mistä tänne, edustaen hyvin aktii-vista sodanvastaista liikettä.

4. Osallistuin Euroopan sosiaa-lifoorumiin Firenzessä 2002. Se oli suurempi, ja kaikki olivat sa-massa paikkaa yhdessä. Malmös-sä olemme kaikki erikseen ympäri

kaupunkia. Firenzessä annoimme alun maailmanlaajuiselle sodan-vastaiselle liikkeelle.

VaLentina Stamerra (36) Lecce, Italia. Ju-risti.

1 . Seminaa-ri maahanmuutto ongelmista.

2. Puhuttiin al-gerialaisten on-gelmista. Algerialaiset kärsivät islamististen ääriliikkeiden aihe-uttamasta sorrosta.

3. Eri järjestöjen ja maiden välinen kanssakäyminen ja kes-kustelu.

4. Olin Ateenassa 2006. Pidin enemmän Ateenasta, sillä siellä kaikki oli samassa paikkaa. Tuntui kuin olisi ollut enemmän ihmisiä. Täällä kaikki on levällään ympäri kaupunkia

�Nro. 112 uuTiSeT

Poliisi kosti ulko-puolisille Malmössä

KH

Suomessa ollaan kuntavaaleissa kokeilemassa sähköistä äänestystä äänestyspaikalla. Tässä äänestäjä voi paperilipukkeen sijasta äänes-tää halutessaan koneella. Erityisesti EFFI, Electronic Frontier Finland, kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava järjestö, on arvostellut sähköisen äänestyksen käyttöön ottoa, mm. koska vaalituloksen var-mentaminen ilman lipputositetta ei olisi mahdollista ja väärentäminen olisi nykyistä helpompaa.

Suomessa kokeiltava järjestel-mä ei ole nettiäänestys, jonka riskit olisivat vielä suuremmat. Sellainen on ollut kuitenkin käytössä Virossa. Meidän kokeilumme ei myöskään ole ensimmäinen maailmassa, vaan etenkin Yhdysvalloissa sähköinen äänestäminen on levinnyt laajalle. Ongelmista kertonee sielläkin se, että puolet osavaltioista on kiel-tänyt tällaisen. EFFI on lainannut useita tapauksia, joissa sähköisessä äänestyksessä on syntynyt ongel-mia nimenomaan USA:ssa, mm. ehdokkaat ovat saaneet negatiivisia äänimääriä.

Oikeusministeriön lausunnossa on perusteltu sähköistä äänestä-mistä etenkin ennakkoäänestyksen nykyisellä monimutkaisuudella ja vaalituloksen saamisen nopeutu-misella. Kaiketi tuloksen varmistu-minen ei Suomessa kuitenkaan ole ollut lippuäänestyksenkään takia

mikään ongelma.Järjestelmän auditoineen Turun

yliopiston raportissa jätetään myös periaatteessa auki väärentämisen mahdollisuus: ”Joukko järjestel-män sisäpiiriläisiä pystyy peri-aatteessa generoimaan kokonaan uuden, aidon näköisen sähköisen vaaliuurnan ja järjestämään sii-tä laskettavat vaalitulokset halu-amikseen.”

Suurin ongelma sähköisessä ää-nestyksessä ei varmastikaan ole jär-jestelmän toimivuus, jonka suhteen EFFI on esittänyt runsaasti varau-mia ja esimerkkejä muista maista. Eniten kyse on luottamuksesta. Perinteinen vaaliuurnaäänestys on äänestäjälle yksinkertainen ja

ymmärrettävissä, ja eri puolueiden edustajat vaalielimissä varmista-vat, ettei välistäveto ole mahdolli-nen enää äänestyksen yhteydessä. Useimpien ihmisten kokemukset tietokoneista, jos kokemusta on, ovat kaksinaiset. Koneen kaatumi-seen on törmännyt jokainen ja pank-kiautomaattien sekä nettipankkien ongelmat ovat olleet usein uutisissa. Miksi oletetaan, että nyt olisi kehi-tetty systeemi, jota ei voi huijata ja joka toimii aina moitteetta?

Sähköistä äänestystä kohtaan esitetyt oikeutetu epäilyt heiken-tävät luottamusta vaikutusmah-dollisuuksiin samaan aikaan, kun ihmisten äänestysaktiivisuus on muutenkin alenemassa. Uudis-

SähköiNeN ääNeSTyS ja PorVarilliSeN DemokraTiaN uSkoTTaVuuS

Matti MaMia

Kun vertaillaan äänestysprosentteja eri vaaleissa, ovat kunnallisvaalit järjestään hännillä - eurovaalit tietysti vielä omassa kastissaan. Valtuustoissa kuitenkin päätetään asioista, jotka kaikkein konkreet-tisimmin vaikuttavat ihmisten ar-keen. Tavallisen tallaajan elämää ei juuri heilauta se, kuka kulloinkin pönöttää kuusi vuotta presidentin-linnassa. Tästä huolimatta presi-dentin valinta kiinnostaa ihmisiä paljon enemmän kuin valtuuston kokoonpano. Mistä tämä johtuu? Onko järjestelmässä itsessään ken-ties jotain vikaa?

Unohdetaan tyhjät lupaukset, niitähän annetaan kaikissa vaaleis-sa. Unohdetaan myös poliitikkojen käyttämä vastenmielinen kapula-kieli, josta ei pirukaan ota tolkkua. Sitäkin viljellään jatkuvasti. Entäpä itse valtuuston toimintamekanismi, onko se kaikille selkeä ja ymmärret-tävä? Eipä taida olla edes kaikille valtuutetuillekaan. Presidentin val-taoikeudet on selkeästi määritelty, samoin eduskunnan perustehtävä. Valtuusto onkin vähän kinkki-sempi tapaus. Kuka siellä päättää ja mitä?

Sanat vs. teotHelsingissä homma toimii niin, että kolmen suurimman puolueen (=ko-koomus, vihreät ja demarit) kes-ken sovitaan hyvissä ajoin ennen asioiden virallista käsittelyä miten tärkeimmät päätökset hoidetaan. Merkittävää valtaa käyttää myös joukko kaupungin virkamiehiä, jotka eivät joudu asukkailta man-daattia kerjäämään. Monen asian käsittely valtuustossa onkin lähinnä irvokasta teatteria jossa hankitaan virallinen hyväksyntä päätökselle joka todellisuudessa on jo tehty.

Budjettiesitykset ovat oma lu-kunsa. Varsinkin sosiaalimenojen kohdalla käytäntönä on tietoinen

alibudjetointi vuodesta toiseen. Sitten kauhistellaan määrärahojen loppumista kesken vuoden, vaikka asia on ollut tiedossa jo budjettia tehtäessä. Kun määrärahoihin eh-dotetaan lisäystä, vedotaan siihen, että on varauduttava huonoihin aikoihin. Kun kaupungissa on tu-hansia asunnottomia, satojen met-rien mittaiset leipäjonot ja suuri osa palveluja tarjoavista yksiköistä on kroonisessa rahapulassa, eikö huono aika ole tässä ja nyt? Hel-singillä on tiettävästi rahaa kiinni eri rahastoissa ja sijoituksissa noin miljardi euroa. Miksi tästä huoli-matta peruspalvelut ovat jatkuvan leikkausuhan alla?

Vasemmisto on ajoittain laatinut Helsingille vaihtoehtobudjetteja ja ehdotuksia palveluiden parantami-seksi tehdään jatkuvasti. Mikä on

tulos? Sama paska jatkuu. Ei ihme, jos koko touhu lakkaa kiinnosta-masta yhtä jos toistakin asukasta.

Onko järkee vai ei?Kaikesta huolimatta nimenomaan kuntavaalit ovat nykyjärjestelmäs-sä ne kaikkein tärkeimmät. Jos ei muuten onnistu motivoimaan itse-ään uurnille niin ainakin voi vetäistä punaisen viivan ihan vaan porva-reita ja kaiken maailman perssuo-malaisia vastaan.

Vaikka vasemmiston saavutuk-set kunnallispolitiikassa ovatkin viime vuosina olleet varsin vaati-mattomia, jotain sentään on saatu aikaiseksi. Yksittäisten ehdotusten satunnaisten läpimenojen lisäk-si on saavutettu torjuntavoittoja, kun porvarit ovat säästötalkoissaan

pyrkineet lakkauttamaan mm. ter-veyskeskuksia ja kirjastoja. Näis-sä kamppailuissa merkittävän pa-noksen ovat antaneet valtuuston ulkopuoliset asukasliikkeet kuten Pro Kuntapalvelut –verkosto, joka toiminnallaan paljasti Helsingin johdon valehdelleen ettei Helsingin energian rahoja voi käyttää perus-palveluihin.

Sekin on hyvä muistaa, että vaikka nykyinen demokratia on vajavainen ja riittämätön, on se kui-tenkin saavutettu aikanaan työvä-enluokan taistelulla. Äänestämättä jättäminen ei ole tapa protestoida järjestelmää vastaan vaikka jotkut niin väittävätkin. Vaikkei vallan-kumousta kunnallisvaaleissa ää-nestämällä synnykään, kannattaa äänioikeuttaan silti käyttää aina kun siihen on mahdollisuus.

miksi kunnallispolitiikka ei kiinnosta?

Poliisiväkivalta nousi otsikoihin 2001 Göteborgin EU-mielen-osoitusten yhteydessä. Malmössä poliisi ei hyökännyt mielenosoit-tajia vastaan, vaan kosti ulkopuo-lisille.

Euroopan sosiaalifoorumin ai-kana Reclaim the Streets järjesti Malmössä kadunvaltauksen per-jantai-iltana 19. syyskuuta. Ta-pahtumaan osallistui 700-1000 ihmistä, mutta siinä vaiheessa kun paikalle oli jäänyt enää noin sata mielenosoittajaa alettiin rikkomaan ikkunoita. Poliisi tässä vaiheessa perääntyi, eikä syytteitä ikkunoiden rikkomisista nostettu.

Göteborgilainen sosialisti Amanda Dübeck ei ollut kadun-valtaukseen osallistunut, mutta kä-veli samana iltana muualla Malmön keskustassa yhdessä kolmen ystä-vänsä kanssa. Dübeck huusi ohi-kulkiessaan poliiseille herjauksen ”Ein, zwei, drei – Nazi Polizei!” ja jatkoi matkaansa.

Tässä vaiheessa Dübeck kuuli poliisien neuvottelevan keskenään ”otetaanko se kiinni?”. Sitten po-liisit lähtivät juoksemaan perään, mutteivät missään vaiheessa huu-taneet pysähtymiskäskyä. Poliisit tarttuivat Dübeckiin sanoen: ”sinä tulet mukaamme!”. Mukana olleen ystävän poliisi työnsi seinää vas-ten ja uhkasivat pamppu pystyssä: ”Hiljaa! Hiljaa!”.

– Poliisit painoivat minut ensin maahan ja sitten poliisit tarttuivat minua käsistä, siten että yksi po-liisi veti yhdestä ja toinen poliisi toisesta kädestä, ja he raahasivat minua pitkin katua, Dübeck kertoo. Sitten he nostivat minut ilmaan, ja kantaessaan minua ruiskuttivat pip-purijauhetta silmiini. Sitten minut painettiin taas maahan kasvot maata vasten poliisiauton edessä ja pantiin käsiraudat. Minut nostettiin poliisi-autoon, jossa käsiraudat vaihdettiin nippusiteeseen.

– Minut vietiin Malmö Mässa-niin, jonne oli perustettu pidätys-keskus. Siellä annettiin minulle keittosuolaa, jonka olisi pitänyt pestä pippurijauhe pois silmistä, mutta se ei auttanut. Antoivat sitten vesiämpärin ja pyysivät poistamaan piilolinssit, mutta poistettuani piilo-linssit jouduin huutamaan tuskasta. Poliisi alkoi kuulustelemaan, kun minulla oli vielä pää ämpärissä: ”Tiedätkö miksi olet täällä? - En”, ”Olet täällä, koska olet ollut vä-kivaltainen kadulla – En”. Sitten kyselivät henkilötietoni ja päästivät menemään.

– Luulen, että poliisi halusi kos-taa jollekin ulkopuoliselle, kun oli joutunut perääntymään aiemmin samana iltana ikkunoiden rikko-misten yhteydessä. Tapasin kaksi päivää myöhemmin lakiavustajan, joka kertoi että pippurijauheen käyttö kiinniotettuihin on kiellet-tyä poliisilta, sillä se on tarkoi-tettu viimeiseksi keinoksi. Myös poliisin toiminta Malmö Mässanin pidätyskeskuksessa oli hyvin epäi-lyttävää, sillä yhtään lakimiestä ei päästetty paikalle. Lakiavustajat ovat tekemässä asiasta valituksen oikeusasiamiehelle.

tusta kuitenkin ajetaan ajan- ja työvoiman säästön vuoksi ikään kuin demokratiaan kuuluva oikeus äänestää olisi jotain ylimääräistä, josta voitaisiin leikata.

Kysymys on kuitenkin porva-rillisen demokratian uskottavuus-kysymyksestä, ja on valtaapitävien kannalta riski lähteä leikkimään asialla, jolla nykyjärjestelmä on ihmisille myyty – suuri osa val-lankäytöstä, vaikkapa taloudessa, on riippumatonta valtiollisten ja kuntavaalien äänestystuloksesta ja epäluottamus vielä siihen jäl-jelläolevaan osaan vaikuttaa asi-oihin veisi pohjan järjestelmän ns. legitimiteetiltä. Valta nojaisikin siihen, että meidän olisi uskottava yksityisen, liikevoiton takia toimi-va laite- ja järjestelmätoimittajan liikesalaisuudella meiltä suojattuun systeemiin.

Vaikka porvarillinen demokra-tia onkin rajallista, on se ihmisten taistelelulla saavutettu ja parempi kuin aiemmat muodot. Sosialisti-en kannalta asia ei ole niin, että ihmisten pyrkimys lain mahdol-listamin vähin keinoin vaikuttaa asioihin olisi joutavaa ja että luot-tamuksen väheneminen rajalliseen demokratiaan mitenkään edistäisi laajemman demokratian luomista, oli tämä sitten massojen vallanku-mouksella tai reformein. Lisää EFFI:n sivuilla www.effi.org

� Nro. 112

Hihat kääriviä tuloksiaJoitakin vaaleja sitten kuultiin erään nimekkään demarin huokaisevan vii-meisen vaalimökkitilaisuuden jälkeen, että ”no nyt ei sitten tarvitse tehdä mitään neljään vuoteen”. Hyvin on siitä linjasta sitten pidettykin kiinni. Moni suomalainen tuskin muistaa, että demarit ovat johtava oppositiopuolue.

Kunnallisvaalien tulos oli tietyssä määrin pettymys kaikille vasemmis-tolaisille. Vai oliko? Jotenkin kuvaavaa on, että sosialidemokraatit pitivät tulosta ”torjuntavoittona” ja paistattelivat keskustan vielä suuremman vaa-litappion lämmössä.

Vasemmistoliiton kannatus tuntuu murheellisesti alenevan hiljakseen ja tasaisesti samalla kun vihreät vievät sen potentiaalisia äänestäjiä ilmeisesti juuri nuorimmasta päästä. Valittujen vasemmistoliiton valtuutettujen keski-ikä on nyt 52, hyvästä yrityksestä huolimatta. Puolueen vasemmistolaisuus on kovin loivaa ja vaikka puolueen varapuheenjohtaja arvelikin, etteivät ihmiset uskaltaneet äänestää vasemmistoa, tosiasia kai on, ettei se vasemmistolaisuus kovin paljon eronnut lopulta vihreistä. Ainakaan ulkopuolelta katsottuna, ja sieltähän suurin osa politiikkaa valitettavasti katselee.

Kokoomus vei porvaripotista nyt keskustaa suuremman osan. Moni kunta muuttuu nyt oikeistojohtoiseksi, ja palvelujen ulkoistaminen ja yksityistämi-nen saa lisää vauhtia. Ei tarvitse pelätä, että kokoomus tästä vaalilupauksesta lipeäisi, sillä vaikka demarit ja vasemmistoliitto ovat oman yhteiskuntaluok-kansa enemmän tai vähemmän hylänneet, kokoomus pitää tiukasti oman luokkansa puolta. Kunnan tehtävä ei ole tuottaa palveluita, vaan kuntalaiset saavat kääriä hihansa ja rahoittaa talkoilla yksityistä voitontavoittelua.

Populistististen perussuomalaisten voimakas eteneminen hätkähdytti monia, etenkin kun tuossa todella kirjavassa joukossa oli joitakin avoimen ulkomaalaisvastaisia ehdokkaita. Enemmänkin olisi silti huolestuttava niistä perussuomalaisista puheenvuoroista, jotka ulkomaalaiskammoisia puheen-vuoroja vähättelevät.

Mutta katse eteenpäin. Perussuomalaisten ja vihreidenkin etenemistä ei välttämättä kannata pitää minään katastrofina. Vaalivasemmisto saa kaivat-tua syytä katsoa peiliin, vaikka voidaan pelätä, että käytetty peili on liian mairitteleva ja imartelevasti vääristävä. Etenkin uusvennamolaisten ryn-nistys on merkkinä sekä pienimmän porvarin hätääntymisestä ja hämmen-nyksestä että äänestäjien vielä vaistonvaraisesta vastalauseesta hallitsevaa eliittiä kohtaan.

Talouden näkymät heikkenevät hätkähdyttävää vauhtia ja epävarmuus al-kaa kaihertaa ihmisten mieliä. Järjestelmän toimimattomuus alkaa paljastua yhä enemmän. Siinä meille sosialisteille vaalitulosta kerrakseen ja työmaata tuleviksi vuosiksi.

Kääritään ne hihat ja lähdetään liikkeelle, mutta ei talkoisiin porvarival-lan ikuistamiseksi.

Pukit rahoituskaalimaata pelastamassaKansainvälistä rahoituskriisiä ratkaisemaan on saatu maailman kes-

kuspankit ja valtioiden hallitukset pelastuspaketteineen. Yhtäkkiä uusliberalistinen yksityistäminen ei olekaan iskusanana, vaan Yh-dysvaltoja myöten rahoituslaitoksia on kansallistettu.

Kansallistaminen saattaa kutkuttaa niitä vasemmistolaisia, jotka usko-vat valtion olevan kaiken yläpuolella oleva neutraali ”kaikkien yhteinen” valtio, mutta todellisuudessa ei ole lainkaan kysymys hiipivästä sosialis-mista, vaan kapitalistien käsissä olevien valtioiden yritys käyttää ennenkin käytettyä keinoa kapitalismin pelastamiseksi. Valtio voi toimia hyvin kapi-talistina, eikä yksityinen kapitalismi ei ole ainoa kapitalismin muoto. Joku ehkä muistaa Itä-Euroopassa aiemmin vallinneen järjestelmän, jossa valtio oli ainoa kapitalisti.

Pelastuspaketit, joilla valtio takaa pankkien välisiä lainoja tai ”pääomit-taa” pankkeja, on tarkoitettu lisäämään pankkien luottamusta toisiinsa viime vuoden elokuussa alkaneen luottokriisin jälkeen, kun rahoituslaitokset eivät enää luottaneet toistensa maksukykyyn.

Rahoituskriisi alkoi asuntoluottokuplasta USA:ssa ja eräissä muissa maissa ja levisi kansainvälisillä luottomarkkinoilla valtavaksi rahoituskuplaksi.

Tätä kuplaa yritetään nyt ratkaista pistämällä valtioihin maksajina tunnettu luottamus peliin. Suomessa on vakuuteltu pankkien vakavaraisuutta ja annettu ymmärtää, että ongelmaa ei ole, mutta kansainvälisen luototuksen ongelmat leviävät ns. reaalitalouteen, jossa ei olla tuotettu kuvitteellisia asioita, vaan vaikkapa asuntoja, koneita ja muuta todellista. Yksi maa ei voi jäädä tämän kansainvälisen kriisin ulkopuolelle. Sellaista veräjänrakoa ei ole kuin por-variministerien kyhnytyspuheessa.

Jo nyt on liikkunut huhuja valtioiden maksukyvyn joutumisesta heikoil-le useiden hallitusten hankkiessa varoja pelastuspakettejaan varten. Onhan tervettä kysyä, mistä valtiot rahaa ottavat.

Pelastuspakettien maksajina ovat tavalliset työtätekevät. Näillä paketeilla pelastetaan pankkeja ja kriisin aiheuttanutta kapitalistista järjestelmää, ei vel-kaloukkuun joutuneita asuntosäästäjiä eikä talouden taantuman vuoksi kilo-metritehtaalle joutuvia työntekijöitä. Meille on tarjolla vain uhrautumista.

Rahoituspakettien, jotka on esitetty ainoana vaihtoehtona, sijaan voitai-siin kyllä yhtä hyvin taata lainansaajat, valtio voisi säännellä pankkien peri-miä korkoja, lainojen myöntäminen keinotteluun voitaisiin kieltää, yritysten liikesalaisuus lakkauttaa ja ottaa pankit yhteiskunnan omistukseen. Mutta kapitalistien hallitusten poliittinen päätös on rahoittaa kuplan aiheuttajia, mikä pahimmassa tapauksessa tarkoittaa sitä, että keinottelua voidaan jatkaa edelleen, nyt tavallisten veronmaksajien kustannuksella.

Sosialistit ovat Marxia seuraten ennustaneet talouskriisejä silloinkin, kun kysymyksessä on ollut pelkkä pörssin hikka, mutta oikeassa sosialistit ovat olleet siinä, että aina se kriisi on tullut, jos ei ennemmin, niin vähän myöhemmin.

Oikeassa oleminen ei pelasta yhtään mitään, kun talouskriisistä joutuvat kärsimään eniten vähäosaiset, työläiset ja muut alistetut.

Mutta tilanteessa, jossa kapitalistisen järjestelmän puutteet tulevat ny-kyisellä tavalla konkreettisesti esille, meidän on ennen kaikkea pystyttävä esittämään vanhalle järjestelmälle vaihtoehto.

Sosialistiliiton kuukausilehti. Numero 112 (06/2008). 12. vuosikerta. ISSN 1239-1425. Päätoimittaja: Kaj Henriksson.Tilaukset: Vuositilaus 22 e, Puoli vuotta 14 e. Tilaukset tilille 800016-70441204 osoitetietojen kanssa. Tilaukset onnistuvat myös puhelimitse tai sähköpostitse. Yhteystiedot: MURROS, PL 288, 00171 Helsinki. Pu-helin: 09-278 2244. Sp: toimitus@murros.net Kotisivu: www.murros.net

PääkirjoiTukSeT

JuHani Valo

Tarvitsemme uudenlaisen ja radi-kaalin vasemmiston ja tarvitsem-me uuden järjestelmän, ekososi-alismin.

Nykyinen uusliberalistinen eliittimme on murentamassa hy-vinvointivaltiotamme, siis selko-kielellä ajamassa sitä alas. Pyrim-me taistelemaan kynsin hampain alasajoa vastaan, sillä olemmehan olleet varmoja siitä, että hyvinvoin-tivaltion verkko antaa turvatakuun, jos olemme syystä tai toisesta pu-toamassa pelistä tai muuttumassa eläkeläisiksi. Nyt olemme vihai-sia, kun turvaa ”uudistetaan” eli ajetaan alas.

Hetkinen.Miksi meidän pitäisi itkeä me-

netettyä hyvinvointivaltiotamme? Me itsehän loimme sitä, rakensim-me sen perustuksen ja seinät mutta samalla me vain paikkasimme ka-pitalistista järjestelmää.

Tämä järjestelmä oli kapita-listien armoilla, vaikka itse nä-ennäisessä joukkovoimassamme uskoimme hyvinvointivaltiomme olevan ikuinen ja pysyvä, kuten meidän joukkovoimammekin.

Me menimme niin sanotusti miinaan toimiessamme ammat-tiyhdistysaktiiveina tai reformis-tisten puolueiden rivijäseninä tai yrittäessämme muka-radikaaleina palauttaa valtaan jo kertaalleen ko-ettua valtiokapitalismin ihannetta, stalinistisuutta.

Näissä pyrkimyksissämme em-me hallinneet kokonaisuutta vaan näpräsimme pienten asioiden, pien-ten askelten politiikkaa.

Emme kyenneet ymmärtämään sitä, että kapitalistinen järjestelmä hallitsee kaikkea merkittävää ko-neistoa, jolla hyvinvointivaltio joko pidetään pystyssä tai tarvittaessa romutetaan. Tämä hyvinvointi oli se porkkana, jolla meidät saatiin uskomaan yhteisen konsensuksen voimaan, vakauteen, olemaan iloi-sina ja tehokkaina kapitalistin käy-tettävissä, emmekä ymmärtäneet koko hyvinvointivaltion olevan vain eräänlaisen kumisen auton-renkaan veneen kyljessä.

Tämä rengas ottaa vastaan laitu-rin tönäisyn ja se voidaan poistaa, kun kapitalisti haluaa suurentaa voittojaan tai kun nyttemmin uus-liberalistiseksi muuttunut maamme talous notkahtaa.

Tätä tarkoitti, kun pääomapiirit totesivat laman aikana, talousjär-jestelmäämme muuttaessaan, että ”löysät otetaan pois”.

Kun tohkeissamme osoitimme voimaamme järjestelmälle, me olimme iloisia vain näennäiskor-jauksista järjestelmään.

Emme ymmärtäneet tätä, em-mekä olisi osanneet tulkita sitä oikein, vaikka olisimme ymmär-täneetkin.

Toimin innokkaasti, tosin tais-telunhaluisesti ay-liikkeessä työ-paikallani, mutta jälkeenpäin olen miettinyt sitä, että alistuin itsekin vain olemassa olevan järjestelmän paikkaamiseen, enkä sen muutok-seen. En ymmärtänyt kokonaisuutta tai tuntenut vastapuolen siirtoja ja niiden perimmäistä tarkoitusta.

Ei hyödyttänyt, vaikka esitin varsin radikaaleja mielipiteitä; Lenin olisi kaiketi määrittänyt tuonaikaiset sanani vain ”vasem-mistolaisuudeksi lastentautina kommunismissa”.

Kommunismissa? Mieluummin

kuitenkin aluksi sosialismissa, sillä olemme käyneet läpi kapitalismin, joka toi hyvinvointia joillekin, mut-ta vain määrätyin, kuuliaisuuteen sidotuin ehdoin. Käymme parasta aikaa uusliberalistista tietä ja yhä useammalta puhkeaa rengas tien töyssyissä ja rosokohdissa.

Olemme masentuneita kaikes-ta, sillä ihminen tarvitsee pysyviä elämänarvoja, mikä kohdallamme tarkoitti hyvinvointivaltion takaa-maa taloudellista, materiaalista ja siten myös henkistä perusturvaa. Masentuneisuutemme ti oikeam-min pettymystemme johdosta, pettymyksestä siihen, että JOKU MUU ei ole onnistunut ajamaan asioitamme, emme enää jaksa tai halua muutosta vaan jätämme ää-nestämättä.

Ymmärrän sen toisaalta oikein hyvin, sillä itse asiassa äänestämi-nen vain takaa nykyisen järjestel-män olemassaolon, säilyttää sys-teemin. Äänestäessämme olemme purkavinamme pahaa oloamme kun joku protestipuolue saa sen ainoan äänemme. Kun mikään ei muutu, me masennumme entises-tään ja turvaudumme alkoholiin ja sen seurauksena joskus väkivaltaan joko itseämme tai lähimmäisiäm-me kohtaan.

Muutosta haluamme, mutta mi-kä olisi suuntamme? Kuinka pää-sisimme siihen?

Ensiksi haluan korostaa sitä, et-tä emme voi ohjata muutosta vain saadaksemme enemmän kulutus-tavaroita tai muuta omaa oloamme parantavaa esineistöä, meidän on oltava valmiina kovaan ja pysy-vään työhön, jotta jokaisella olisi perusturvansa. Minä-muodon si-jasta meidän on otettava käyttöön me-muoto, sillä kyllä oma yksilöl-lisyytemme tulee esiin, ei se häviä mihinkään.

Elämisen laadun sijasta meidän on keskityttävä elämänlaatuun!

Meidän on ajateltava ilmaston-muutosta, luonnonvarojen ehtymis-tä, luonnonkatastrofeja ja muita ikä-viä mutta todellisia asioita, joihin nykyinen järjestelmä ei anna eikä haluakaan antaa oikeaa vastausta. Tämä haluttomuus on nähtävissä USA:n haluttomuudesta erilaisiin kasvihuoneilmiötä rajoittaviin pää-töksiin, päätöksillä kun on aina ta-loudellinen hintansa.

Jäätiköiden sulaessa ja sademet-sien tultua hakatuiksi pahenevat

ympäristöongelmat ja vääjäämä-tön evoluutio ihmisen häviämi-seksi alkaa.

Ratkaisuksi on valittava yksi-tyisen omistuksen hylkäävä eko-sosialismi ja ikävä sanoa, mutta myös tiukat säännöt, jotka pakot-tavat ihmiset ajattelemaan oikeasti yhteistä tulevaisuuttamme. Ran-gaistusten, jotka seuraisivat tässä järjestelmässä velvollisuuksiaan laistaneita maita ja kansakuntia tai yksittäisiä ihmisiä, on oltava anka-ria ja kerralla tuntuvia. Järjestelmän paikkaamiseen ja siten ympäristön vahinkojen lisäämiseen ei ole varaa, kun kyseessä on meidän kaikkien elämämme.

Vanha sosialistinen järjestelmä epäonnistui monestakin syystä, mutta myös pyrkimyksissään kas-vattaa niin sanottua sosialistista ihmistä kun se ei poistanut ihmi-sen halua omistukseen tai muuhun yltiöitsekkääseen elämäntapaan samalla kun tuo järjestelmä laimin-löi perusteellisesti ympäristöasiat omassa kilpailunhimossaan kapi-talistisen systeemin kanssa. Vanha Itä-Saksan alue, Puola, Eesti, Latvia ja Liettua, Neuvostoliiton tasaval-tojen kuten Kazakstanissa sijaitse-va Aral-järvi tai Kuolan niemimaan alue, ovat kärsineet tavattomasti ympäristötuhoista.

Pelkästään näitä tuhoja tarkas-tellen on todettava, että vanhassa järjestelmässä vallinneet ankarat rangaistukset eivät koskeneet il-maa, jota sosialististen maiden ihmiset hengittivät, pakotteet ei-vät koskeneet vesialueita, joita he käyttivät eivätkä maa-alueita, joissa asunnot ja tehtaat olivat.

Meidän on voitettava kaiken hyvinvointivaltion menetyksistä johtuva masennuksemme ja yritet-tävä uudestaan, tällä kertaa meidän tavoitteenamme tulee olla vain ym-päristö, ekologinen omaisuutemme sekä oma sopeutumisemme ympä-ristön vaatimiin ehtoihin.

Kun rakennamme ekososialis-mia, meidän on oltava, ei ainoastaan ankaria, vaan suorastaan pelottavia esteinämme olevia päinvastaiseen suuntaan pyrkiviä kohtaan. Jokai-sen valveutuneen tulee toimia ikään kuin itse olisi pieni taisteluryhmä, sillä aikaa ei ole hukattavana koru-lauseisiin tai vaatimattomien refor-mien puolesta nyhräämiseen.

Samanaikaisesti meidän on es-tettävä uusliberalismin ja kapita-

kommentti

uuden vasemmiston tarpeesta

5Nro. 112

lismin tai vaihtoehtoisesti myös valtiokapitalismin kehittyminen ns. kehittymättömissä maissa, sil-lä teollisuustuotannon lisääminen ja viljelyspinta-alan väheneminen aiheuttaa valtavia tuhoja varsin ly-hyen ajan perästä.

Käyttäisin mielelläni termiä aito ja aatteellinen ”puna-vihreä liike”, ellei se olisi nykyisellään Suomes-sa mielestäni varsin suurta hyvin-vointirunkkailua, yksityisajatte-lua, jonka sanoma ei leviä omien tyytyväisten masturbaatiopiirien ulkopuolelle.

Sen sijaan panostuksemme tiedottamisessa on suunnattava tarpeeksi iskevästi ja selkeästi, heikkolahjaisemmankin ymmär-rettäväksi ja selkein tavoittein laa-dituksi teesistöksi, jota opetetaan, jankutetaan ja pakotetaan ymmär-tämään. On turvauduttava radikaa-liin toimintaan, on saatava aikaan havahtuminen ja herääminen.

Pelkästään tämä saattaa edel-lyttää kovaa ja tehokasta kuria, sillä ihminen on taipuvainen kuu-lemaan mutta ei ymmärtämään kuulemaansa.

Muutoinhan me emme ryyppäi-si, tupakoisi, tappelisi, sotisi, tuho-aisi ympäristöämme tai pyrkisi vain paikkailemaan omien hyötyjemme maksimoimiseksi vanhoja talous-järjestelmiä, kuten yllä mainittuja kapitalismia tai uusliberalismia.

On vain todettava ja myönnet-tävä se tosiasia, että me maapallon asukkaat emme ole itse ja yksin kypsiä tai edes halukkaita ratkai-semaan ongelmiamme vapaaeh-toisesti, joten on siirryttävä sen vuoksi kunnollisiin perusteluihin tiettyjen toimien oikeuttamiseksi mutta myös ei-vapaaehtoisuuteen toimintamenetelmien käyttöön ot-tamiseksi.

Muuten tuhoudumme aiemmin, keinoja meillä on, jotta voimme vaikuttaa jopa siihen, tuhoutuuko jälkipolvemme vai selviääkö ja voittaako elämä.

Teoriassa tämä on hyvin yksin-kertaista. Tarvitsemme vain taiste-lujärjestön toimimaan yhteiskun-nallisena herätyskellona ja itsemme tukemaan, toimimaan siinä, meidän jokaisen tiedostavan aktiivin kumo-uksellisen on revittävä itsestämme pois jo muinaisten roomalaisten harrastamat orgialliset taipumukset ja valmennettava itseämme perus-tiedoin ympäristötuhoista, ilmas-tonmuutoksen seurauksista, (niistä, joista on kiistatonta tietoa)

Meidän tulee hylätä ”vanha va-semmisto” asemiinsa luutuneina ja meidän on toimittava sekä yk-silöinä tietoisuuttamme lisäten että yhteisöinä, soluina, kuten Ranskan vuoden 1968 opiskelijaliike par-haimmillaan mutta valitettavan lyhytkestoisesti osoitti.

Joukkovoimaa yhteisten tavoit-teiden saavuttamiseksi ja pitämi-seksi on harkittava, mutta joukko-voiman ollessa itsetarkoituksena seuraavat sittemmin eripurat val-lasta taistellessa ja nämä kaatavat tai halvaannuttavat minkä tahansa systeemin. Omalta kohdaltani et-sisin yhteistyötukea radikaaleista palestiinalaisista, mutta en radi-kaaleista islamisteista.

Vallankumouksen on oltava jatkuvaa, jokaisen kansalaisen velvollisuus on toimia tämän puo-lesta. Ilmastonmuutos koskettaa jokaista elävää olentoa maapallol-la, joten radikaalin ja valitettavasti väkivaltaisenkin vallankumouksen on levittävä nopeasti ja voimalla planeettamme joka kolkkaan ja tämän kumouksen idun on kasvet-tava jokaisessa ihmisessä, tai itu on saatava kasvamaan niin, ettei van-haan ole paluuta. Taistellessamme henkemme hädässä ovat uhritkin ja uhraukset odotettavissa ja siihen on valmistauduttava myös uudessa puna-vihreässä vasemmistossa.

Mattias nylund, Gnistan

Ruotsin valtiopäivät hyväksyi 18. kesäkuuta äänestyksessä useita laki-muutoksia ja uuden lain, jota kansan suussa on alettu kutsua FRA-laiksi. Lakimuutokset ja uusi laki koskevat Ruotsin puolustusvoimien tiedustelu-toimintaa (FRA – Puolustusvoimien radiolaitos), joka nyt saa oikeuden jäljittää signaaleja Ruotsin rajojen sisäpuolella kulkevassa kaapelilii-kenteessä. Laki astuu voimaan 1. Laki astuu voimaan 1.Laki astuu voimaan 1. tammikuuta 2009.

Tänään on yhä ilmeisempää, että uusliberaali politiikka vaatii, että sen kanssa rinnan on väkivallan ja val-vonnan politiikka. FRA-lakia olisi FRA-lakia olisiFRA-lakia olisi pidettävä jälleen yhtenä palana yhä vahvemman kontrolliyhteiskunnan luomisessa, prosessissa, joka on ol-lut käynnissä etenkin 11. syyskuu-ta tapahtumien jälkeen. Esimerkit EsimerkitEsimerkit hyökkäyksistä, jotka ovat saaneet huomiota sen jälkeen, ovat lukuisia. Ruotsissa huomattavimpia ovat olleet tapaukset, jossa kolmen somalialais-taustaisen ruotsalaisen varat ilman todisteita tai selityksiä jäädytettiin ja vasta viiden vuoden taistelun jälkeen henkilöt voitiin poistaa ”terrorilistal-ta”, sekä se, jossa palestiinalainen pakolainen, Hassan Assad, asuttuaan Ruotsissa 11 vuotta, menetti yhtäkkiä ja ilman todisteita oleskelulupansa terrorismiepäilyksistä.

FRA-laki tulee yhteydessä, jossa valtaa siirretään radikaalisti kansalta valtiolle ja pääomalle.

FRA-lain mukaan ei enää vaadita rikosepäilyä valvonnan aloittamisek-si, kaikki ovat siis tavallaan epäiltyjä

alusta lähtien. Kansainväliset järjes- Kansainväliset järjes-Kansainväliset järjes-töt, jotka seuraavat yksityisoikeuden kysymyksiä Internetin käyttäjien parissa, ovat katsoneet, että Ruotsi FRA-lailla saa pisimmälle menevän lainsäädännön maailman demokraat-tisten maiden keskuudessä signaa-linjäljityksen suhteen. Miltei kaikki Miltei kaikkiMiltei kaikki tiedonvälitys Ruotsin sisällä ylittää nykyään kansallisen rajat; sähkö-posti, nettiliikenne, tekstiviestit, niin matka- kuin perinteisetkin puhelut, ja kaikkia tullaan analysoimaan ilman, että rikosepäilyä vaadittaisiin.

FRA-lakia on kritisoitu jopa siitä, että se rikkoo niin ihmisoikeuksia, Ruotsin perustuslakia, oikeusturvaa ja Euroopan ihmisoikeussopimusta kaatamalla välittäjäsuojan. Tämä TämäTämä on johtanut siihen, että kaikki alka-en tunnetuista terrorismin tutkijoista historioitsijohin, asianajajaliittoon ja Ruotsin turvallisuuspoliisiin SÄPO:on sekä toimittajakuntaan ovat esittä-neet arvostelua. Esimerkiksi SÄPO: Esimerkiksi SÄPO:Esimerkiksi SÄPO:n, joka vuosikymmenet on vainonnut, vakoillut ja rekisteröinyt vasemmis-toradikaaleja, lausunnosta voidaan lukea seuraavaa:

Kysymys on näin ollen mitta-vasta puhelinkuuntelusta ja ehdotus sisältää yksilön suojan loukkauksen, joka ylittää huomattavasti sen louk-kauksen, jonka ehdotus hakkuusta ja ennaltaehkäisevistä pakkokeinoista yhteensä sisältää.

FRA-laki on aiheuttanut jopa eripuraa porvarillisten puolueiden välille samalla kun kaikki valtio-päiväpuolueiden nuorisojärjestöt ja kaikki asiasta lausunnon antaneet opiskelijajärjestöt vastustavat lakia. Jopa osa elinkeinoelämästä on osoit-tanut tyytymättömyyttään ja uhannut lopettaa investointinsa maassa, jon-ka kuuntelumenetelmät ovat näin radikaaleja.

Syy, jonka hallitsevat jatkuvasti antavat sille, että meidän demokraat-tisia vapauksiamme ja oikeuksiamme on tällä tavoin loukattava, on tunne-tusti ns. terrorisminvastainen sota.

Terrorisminvastainen sota onTerrorisminvastainen sota on kuitekin osoittautunut vain verhoksi väkivaltaisen imperialismin oikeut-tamiseksi. Kuten aina ennenkin on Kuten aina ennenkin onKuten aina ennenkin on kapitalistiluokan tarve tehdä demo-neja niistä, jotka ovat siinä osassa

maailma, jonka kaupan, työvoiman ja raaka-aineet se haluaa valvontaan-sa. Historioitsija Peter Englund, joka Historioitsija Peter Englund, jokaHistorioitsija Peter Englund, joka on työskennellyt puolustusvoimien radiokuuntelussa, sanoo seuraavaa FRA-laista:

Se pommintekijä, joka käyttää sähköpostia toiminnassaan, on to-dennäköisesti reputtanut Tora Bo-ran terroristikoulun.� �uten kaikki �uten kaikki�uten kaikki tiedämme, se on suunnilleen yhtä suojassa uteliailta silmiltä, kun ter-vehdykset postikortissa Mallorcal-ta…� .�.�.�on kuin tyhjennettäisiin koko .�.�.�on kuin tyhjennettäisiin kokoon kuin tyhjennettäisiin koko järvi katkarapujen saamiseksi, mut-ta saataisiin selville, että siellä on vain kuhaa.�

Mikä sitten on FRA-lain tarkoi-tus? Eivät rikkaat ja mahtavat ole Eivät rikkaat ja mahtavat oleEivät rikkaat ja mahtavat ole niitä, jotka tänään ovat valvonnan katseen alla, vaan sen sijaan työt-tömät, sairaat, maahanmuuttajat, muslimit ja vasemmistoradikaalit. FRA-lain pointti on, että riippumatta siitä, kuunnellaanko todellisuudessa vai ei, funktio pysyy; tammikuusta alkaen me elämme hyvin ikävässä valvontayhteiskunnassa, jossa kaik-ki puhelusi ja sähköpostisi ehkä ovat seurannassa. Ehkä koskettavimpia Ehkä koskettavimpiaEhkä koskettavimpia kuvauksia tällaisesta yhteiskunnas-ta ovat esittäneet George Orwell ja Michael Foucault – pelkkä tieto, että on ehkä ”kuunneltu”, johtaa itsesen-suuriin, joka heidän dystooppisissa kertomuksissaan miltei lopettaa val-lan tarpeen kontrolloida kansaa. Jos JosJos haluaa saada työpaikan tämän päivän tiukoilla työmarkkinoilla, ei uskalla olla sen kummemmin muslimi kuin sosialistikaan. Kuka uskaltaa ilmais- Kuka uskaltaa ilmais-Kuka uskaltaa ilmais-ta itseään? Mikä mielipide pitää olla Mikä mielipide pitää ollaMikä mielipide pitää olla ilmaistakseen itseään?

ruotsin telekuuntelulaki ja terrorisminvastainen sota

NUORI aikuinen ampui kou-lussa kymmenen ihmistä kuoliaaksi ja sytytti tulipa-lon. Lopuksi hän ampui it-

sensä. Yhteiskunnan johtajat puhuvat aselain tiukentamisesta ja Internetin kontrolloimisesta, kun radiossa voi-votellaan nuorten mielenterveyshoi-don olemattomuudesta. Yhteiskunnan rakenteet ovat kuuroutuneet nuorten äänille. Nuoret ovat kuristumassa yh-teiskunnan rakenteisiin.

Suomalainen nuori kasvaa laitos-maailmaan ja syntymästä alkaen yksilö halutaan luokitella. Terveyskeskukset arvioivat ikäsidonnaista kehitystä. Koululaitokset taas numeroilla luo-kittelevat lapset paremmuusjärjestyk-seen. Sosiaalinen kanssakäynti tapah-tuu pääasiassa kylmissä ja kolkoissa laitoksissa, virastoissa ja keskuksissa. Yhteiskunnalle on sysätty vastuu lasten kasvatuksesta ja vanhusten hoidosta. Kuuntelevan ystävän on korvannut psykologi ja flunssan lääkitsevän iso-äidin on korvannut lähiön terveyskes-kushoitaja. Perheelliset tai feminiinit arvot kuten rakkaus, ymmärrys ja so-lidaarisuus ovat jääneet maskuliinisten tiedearvojen alle.

Perheet ovat vähenemässä määrin solidaarisia ryhmiä, jotka huolehtivat toisistaan. Yhteiskunnassa on lisään-tynyt ikäsidonnainen erillisyys. Eri ikäiset ihmiset eivät muodosta yhtei-söjä vaan ihmiset jakautuvat erillisiin ikäryhmiin. Lasten ja nuorten pääasi-alliset kasvattajat ovat koulutuslaitos, Internet ja media. Internet ja media opettavat vääristyneitä kuvia seksistä ja väkivallasta, ja koulusta oppii hie-rarkkisen syrjinnän aakkoset.

Lapset ja nuoret käyvät koulua, jot-ta heistä tulisi yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Koulutussuunnitelma on muuttunut vaativammaksi ja raskaam-maksi sitä mukaan, kun yhteiskunnan kehityksen vauhti kiihtyy. Tiedepoh-jainen koulutussuunnitelma kertoo yhteiskunnasta, jossa arvostetaan tie-dettä. Lapsille opetetaan niin paljon

kuin mahdollista, koska myös tiedon määrää arvostetaan.

Lapsi ei yleensä saa valita aineitaan. ”Vanhat ja viisaat” ovat päättäneet sen, mitä kuuluu oppia ja tietää. Täten on lapsen istuttava koulutuslaitoksessa keskimäärin yhdeksän vuotta kuunnel-len. Lasta ei kannusteta kyseenalaista-maan ja osallistumaan. Se kannustetaan vaikenemaan ja hyväksymään tieto. Niin kutsuttuja pakko-aineita on paljon. Luovuus tapetaan pakkoliikunnalla, pakkolaululla ja pakkokudonnalla.

Peruskoulun jälkeen nuori voi koulut-tautua velaksi kymmenenkin vuotta ja sen jälkeen raataa pätkätöissä toiset kymmenen vuotta päästäkseen haavei-lemallensa johtajan pallille. Nuori voi myös jättää koulut kesken, ruveta duu-nariksi ja tehdä töitä johtajille. Työ tuo rahaa ja vaurautta, mutta hyvinvointia työ ei itsessään takaa.

Paradoksaalisesti juuri kilpaileva työilmapiiri on luonut yhteiskunnalle loputtoman määrän vitsauksia, jotka selkeimmin näkyvät koko kansan ruu-miin- ja mielentilan terveysongelmina. Toistaiseksi yhteiskunta on lääkinnyt sairaat, mutta erityisesti mielenterve-ysongelmia moderni lääketiede har-voin onnistuu parantamaan. Sen sijaan potilas saa vuosien lääkeriippuvuuden ja elää huumattuna. Tätä trendiä ei varmastikaan paranna se fakta, että lääkeyritykset tekevät valtavat voitot psyykelääkkeillään.

Nyky-yhteiskunta on ajautumassa itse-tuhon partaalle, jos voitot ovat tärkeäm-piä kuin ihmisten hyvinvointi. Kaikki säästö sosiaalisilta sektoreilta tuo lisää kärsimystä, kuten nuorten väkivaltaista käyttäytymistä. Valtion pitäisi olla ih-misten ja luonnon hyvinvointiin keskit-tynyt yhteisö eikä talouteen ja voittoihin keskittynyt elitistinen instanssi.

Nuoret sukupolvet näkevät tulevai-suuden kehityssuunnan varmasti eri-lailla kuin heidän vanhempansa, jotka nyt johtavat sitä. Valitettavasti nuorilla on nyky-yhteiskunnassamme hyvin

minimaaliset mahdollisuudet vaikuttaa mihinkään yhteiskunnan asioihin ja se jo itsessään lisää nuorten pahoinvointia. Edes koulutuspoliittisissa päätöksissä lapsia ja nuoria ei kuunnella.

Moderni yhteiskunta uskoo, että nuoresta tulee älykäs lähes yhdessä yössä, kun hän täyttää 18-vuotta. Tä-mä ajatus on naurettavaa ikähierark-kista syrjintää. Lapsilla on jo nuoresta iästä viisaita ajatuksia, mutta koska he eivät tunne yhteiskunta-nimisen koneiston rakenteita tarpeeksi hyvin, heidät vaimennetaan lähes kahdeksi vuosikymmeneksi.

Yhteiskunnan terveellisen toimi-vuuden kannalta olisi tärkeää, että lap-set ja nuoret saisivat olla vaikuttamassa ympäröivään maailmaansa yhtä paljon kuin aikuisetkin. Vaikuttamisesta pitäi-si tehdä helpompaa. Valta pitäisi jakaa lukuisille pienille yhteisöille. Ihmisiä pitäisi tukea rakentamaan yhteisöllis-tä toimintaa lähiympäristössä ja näin luoda aitoa demokratiaa, jossa kaikki yhteisön jäsenet ovat tasa-arvoisessa asemassa.

On aika luopua harhakuvista, että demokratia on äänestämistä ja ää-nestäminen on vaikuttamista. Ihmiset turhautuvat valtakoneiston alle, joka syytää lakeja ja sääntöjä. Rakkaudesta tai ystävyydestä ei puhu poliitikot eikä opettajat. Siksi nykynuori ei äänestä vaan menee polttamaan kirkon ja am-puu rehtorin.

Syyt nuorten väkivaltaiseen käyt-täytymiselle ovatkin syvällä yhteiskun-nassa. Nuori kasvaa kilpailuhenkiseen kulttuuriin, missä sille jo lapsesta ker-rotaan, että sen on voitettava, oltava paras ja kaunein. Valitettavan harvoin vanhemmat haluavat tietää nuoren todellisista unelmista ja kuuntelevat lastaan tuomitsematta ja ymmärtäen. Peruskoulun aikana lapsi keskustelee kuraattorin kanssa keskimäärin kerran tai kaksi. Tunteet ja unelmat ovat kan-nettava sisässä yksin.

Yhteiskunta ja sen kasvatukseen keskittyvät instituutiot eli perhe ja kou-

lu eivät tue lapsia vahvaan itsetuntoon, onnellisuuteen tai terveeseen elämään. Yhteiskunnan tuki on toistaiseksi ollut pakkoa, mikä ei stimuloi tai inspiroi lapsia tai nuoria millään tavalla. Osa ihmisistä on taiteellisesti luovia ja osa on tieteellisiä, osa kasvaa perheelli-siksi ja osa matkailijoiksi. Jokainen on yksilö.

Yhteiskunnan pitäisi pohtia tar-koin, mitä arvoja se kouluissa opettaa ja minkälaisia yksilöitä se haluaa kas-vattaa. Koululla olisi valtavat mahdol-lisuudet lisätä lasten ja nuorten hyvin-vointia. Lapsella ja nuorella saisi olla laajempi skaala oppia elämäntaitoja kuin mitä nykyinen ahdistava koulu-tuslaitos tarjoaa. Taideaineita pitäisi olla huomattavasti enemmän tarjolla. Päivittäinen liikunta ja taiteilu lisäävät hyvää oloa.

Koulussa olisi myös mahdollisuus opettaa lukuisia elämäntaitoja, kuten äitiyttä ja ensiapua. Nyt kaikki lap-set pakotetaan opiskelemaan tiettyjä ja tarkoin määriteltyjä aineita, koska lapsista halutaan muokata tottelevaista massaa. Poliitikot eivät halua Suomen koostuvan onnellisista ja taiteellisista monitaitureista vaan ahdistuneista ja aivopestyistä tietäjistä.

Nyt on tullut yhteiskunnan aika katsoa peiliin ja miettiä todellisia syi-tä nuorten väkivaltaisille teoille. Sen sijaan että pohditaan uusia lakeja ja sääntöjä, ministerit voisivat mennä kiertämään kouluja ja kuuntelemaan nuoria. Hallitus voisi kysyä nuorilta, mitä ja miten he haluaisivat oppia. Sen sijaan, että ministerit jauhaisivat loputtomia, monotonisia selityksiään, voisivat he hetkeksi hiljentyä ja miet-tiä oikeasti tärkeitä asioita kuten sitä, mikä tekee lapsista tasapainoisia ja sitä, mikä tekee hyvinvointivaltiosta hyvinvoivan.

Suvi itkonen

Mitä sinä haluaisit oppia?KOLUMNI

� Nro. 112

SUNNUNTAINA 7. syyskuuta USA:n 75 vuoteen oikestolai-sin republikaanihallitus pani toimeen asuntoluottojättien

Freddie Macin ja Fannie Maen hal-tuunoton. Kyseessä näytti siten ole-van ”ihmiskunnan historian suurin kansallistaminen”, kuten Nouriel Roubini, New Yorkin yliopiston pro-fessori ja entinen USA:n hallituksen neuvonantaja, sitä kuvasi.

Sunnuntaina 14. syyskuuta sama hallitus irtautui 75 vuoden mallista ja antoi suuren rahalaitoksen, Leh-man Brothersin, ajautua vararikkoon. Niin tehdessään se aiheutti paniikkia ympäri maailmaa niiden kymmenien tuhansien ihmisten joukossa, jotka ovat tarpeeksi vauraita investoidak-seen pankkeihin, vipurahastoihin ja johdannaismarkkinoihin, ja pelon siitä, menettäisivätkö he lisää. Se sai myös sadat miljoonat vähem-män rikkaat ihmiset kysymään, mitä tapahtuisi seuraavaksi heidän sääs-töilleen, eläkkeilleen, kodeilleen, työpaikoilleen ja jopa maksetuille asioille, kuten lomille ja vakuutus-maksuille.

Samaan aikaan maailman tie-dotusvälineet kiinnittivät huomion USA:n pankkiireihin, poliitikkoihin ja hallituksen virkamiehiin, jotka miltei yhtäjaksoisesti olivat kokoon-tuneina päättääkseen, kuinka estää amerikkalaista vakuutusjättiä AIG:tä seuraamasta Lehman Brothersia vararikkoon. Bushin hallitus päät-ti lopulta pelastaa sen lainaamalla 85 miljardia dollaria vastineeksi 80 prosentista yhtiön osakkeita – kan-sallistaminen oli vielä suurempi kuin Freddie Macin ja Fannie Maen. Pe-rään tuli 700 miljardin paketti, jolla ostetaan markkinoilla kaaosta luovat roskalainat.

Ei ihme, että lehdistö kutsui 15. syyskuuta mustaksi maanantaik-si. Luottokriisin vaikutukset olivat aiemmin näyttäneet koskevan vain pääasiassa suppean piirin tapahtu-mia rahoitusjärjestelmän yläosissa – eiväthän brittiläiseen Northern Rock –pankkiin säästäneet lopulta menettäneet rahaa. Nyt näytti äkkiä siltä, että vaikutus olisi jokaisen ar-kikokemukseen.

Tapahtumat olivat merkkinä mit-tavasta ideologisesta vedenjakajas-

ta, yhdestä niistä tilanteista, jolloin aatteet, joita ihmisten on tarkoitus pitää itsestään selvinä, joutuvat laa-jassa mitassa kyseenalaisiksi. Kolme vuosikymmentä ihmisiä oli ruokittu viestillä, että pidäkkeetön yksityinen voitontavoittelu on ainoa tie hoitaa olennainen tehtävä tuottaa asioita, joista me kaikki olemme elantomme suhteen riippuvaisia.

Tässä uusliberaalissa ideologi-assa on ollut aina valtava annos hämäävää kieltä. Voimakkaimmat kansallisvaltiot tekivät läheistä yh-teistyötä jättiyhtiöiden kanssa, joiden tukikohta oli niiden rajojen sisällä. Ne antoivat näille loistavia asetila-uksia, miljardien dollarien tukiaisia ja toistuvia verohelpotuksia. Ne tais-telivat kilpailevien, toisista maista toimivien monikansallisten yhtiöi-den vastakkaisia etuja vastaan WTO:ssa, ja ne toimivat yhdessä IMF:n kautta houkutellakseen kolmannen maailman maita suostumaan niiden vaatimuksiin vapaasta kaupasta, rajoittamattomista investoinneis-

ta ja loputtomasta velanmaksusta. Vapaista markkinoista piti muiden kärsiä, ei voimakkaimpien maiden suurimpien kapitalistien.

Mutta niiden äänet, jotka puhui-vat tuosta todellisuudesta, hukkui-vat useimmiten siihen valtavaan kuoroon, joka toisti uusliberaalia viestiä.

7. syyskuuta luottokriisin suora-nainen mittakaava rikkoi tuon kuo-ren. USA:n kapitalismin luottokrii-sin pelko oli niin suuri, että Bushin hallituksen oli puututtava talouteen hyvin julkisesti ja käytettävä valtio-kapitalistisia menetelmiä, jotka se oli aina tuominnut ”sosialistisiksi”.

Silti viikkoa myöhemmin kes-kuspankin johtaja, Ben Bernanke, ja USA:n valtiovarainministeri, Hank Paulson, katsoivat vierestä ja antoivat Lehman Brothersin mennä nurin. Tämä osoittaa, ettei heillä ole selkeää tietä käsitellä kriisiä, joka on pakottanut heidät muuttamaan omaa ideologiaansa.

Financial Timesin pääkirjoitus tulkitsi heidän järkeilyään: ”Jos Fan-nie Maen annetaan romahtaa, USA:n talous saattaa hyvin romahtaa sen mukana. Mutta jokaisen pelastami-nen, joka nätisti pyytää, olisi resepti, jolla edistettäisiin (vielä enemmän) vastuuttomuutta ja taas uutta kriisiä tulevaisuudessa.” Rahan syytämi-nen Lehman Brothersin tapaisten yhtiöiden pelastamiseen rohkaisisi muita pankkiireja ajattelemaan, että he voisivat pelata ja tietää, että val-tio kattaisi kaikki heidän tappionsa – ”moraalisen uhkapelin”. Sellainen linja voisi vahingoittaa dollaria ja lopulta luoda ongelmia USA:n val-tion itsensä luottokelpoisuudelle. Niinpä Lehman Brothers pakotettiin konkurssiin siinä toivossa, että loput USA:n kapitalismin ”elinkelpoisista henkiinjääjistä” voisivat voitonta-voittelijoina hyötyä sen tuhosta .

Mutta kuten Financial Times myös totesi, päätös sallia valtava konkurssi oli myös ”valtava riski”. Kuinka suuri, se näkyi tuntien si-sällä AIG:hen liittyvänä kuohunta-na ja pankkien pörssiarvon laskuna kautta maailman. USA:n valtion oli unohdettava ”moraaliset uhkat” yh-tä nopeasti kuin se oli muistanut ne muutama päivä aiemmin.

Näin harhaileva käytös ei ole sattumaa. Se juontuu kriisin vaka-vuudesta sen asettaessa kapitalistin kapitalistia vastaan, kun kukaan heis-tä ei ole selvillä mitä pitäisi tehdä, mutta kaikki ovat huolissaan siitä, mitä saattaisivat menettää jos muut saavat tahtonsa läpi.

MaanjäristysSe osoittaa, kuinka hankalia järjes-telmän kohtaamat ongelmat ovat. Ne eivät johdu, vaikka jotkut vasemmis-tolaiset kolumnistit niin väittävät, pelkästään sääntelyn epäonnistumi-sesta, rahoittajien epäilemättömästä ahneudesta tai siitä, kuinka helposti ne voivat huijata hallituksia. Niillä on syvemmät juuret järjestelmässä itsessään.

Kapitalismi on aina ollut kriisi-altis. Kaudet, jolloin väitettiin, että asiat sujuivat hyvin ja että kyseessä oli kaikista järjestelmistä paras, ovat aina päättyneet miljoonien ihmisten kärsimyksiin heidän menettäessään työnsä, elantonsa ja aivan liian usein asuntonsa. Asiat eivät voisi olla toi-sin, sillä ainoa koordinaatio yhtiöi-den välillä, jotka valvovat elämän välttämättömyystarvikkeiden (ja vä-littömän kuoleman tuovien välinei-den) tuotantoa on niiden keskinäisen sokean kilpailun kautta. Karl Marx selitti tämän Pääomassa 140 vuotta sitten tavalla, jota valtavirran talous-miehet eivät halunneet tunnustaa vielä 60 vuoteen. Ja lisäksi Marxin kirjoituksen jälkeisinä vuosina, kun järjestelmä levisi kattamaan koko maailman ja suurimpien yhtiöiden koko suureni vielä enemmän, krii-seistä tuli yhä suurempia, kunnes 30-luvulla koettiin lama, jollaista ei ennen oltu nähty.

Tuossa vaiheessa kaukonäköisim-mät kapitalismin kannattajat tulivat johtopäätökseen, että vain valtion sekaantuminen ja ainakin osittai-nen siirtyminen valtiokapitalismiin saattoi estää järjestelmän itsetuhon. Se näytti toimivan 40-luvun alusta 70-luvun puoliväliin. Kapitalismi kukoisti kuin ei koskaan ennen ja vastuu siitä liitettiin valtion puoleen kääntymisestä teorian tehneen talo-ustieteilijän, John Maynard Key-nesin, ajatuksille. Mitä juurikaan

ei huomattu, oli että eivät Keynesin liberaalit ajatukset, vaan USA:n sotakoneiston menojen suoranainen laajuus oli se, joka vei muuta maail-man taloutta eteenpäin.

Sitten 70-luvun puolivälissä taian-omaiseksi oletettu sodanjälkeisen ajan kaava lakkasi äkkiä toimimasta. Yritykset soveltaa Keynesin mene-telmiä ensimmäisiin sodanjälkeisiin taantumiin vuosina 1974 ja 1980 eivät toimineet. Menetelmät eivät johtaneet aiempien vuosikymmenten suuriin kasvulukuihin ja alhaiseen työttömyyteen, vaan inflaatioon ja taantumaan. Kapitalistit ja valtiot luopuivat Keynesin näkemykses-tä, että valtio voisi torjua kriisit, ja ottivat päinvastaisen kannan, jonka olivat esittäneet monetaristiset ja uusliberaalit talousihmiset, että vain valtion sekaantumisen lopettaminen auttaisi.

Sekään ei toiminut. Se oikeut-ti sosiaalietuuksien leikkaamisen, ammattiliittojen vastaisen lainsää-dännön, työläisten pakottamisen keskinäiseen kilpailuun työpaikois-taan markkinaistamisen kautta ja verotuksen alentamisen yhtiöille ja rikkaille. Näistä syistä se oli ka-pitalismille tervetullut ideologia ja mahdollisti rajallisen parannuksen voittoasteisiin vuodesta 1982 alkaen. Se ei kuitenkaan palauttanut järjes-telmän vanhaa terveyttä.

Talouskriiseistä toivuttiin jossain määrin 80-luvun alussa, 90-luvun alussa ja 2000-luvun alussa, mutta suuressa määrin se perustui finans-sikeinotteluun. Pankit, sijoitusra-hastot ja vipurahastot saivat valtavia voittoja lainaamalla ennennäkemät-tömässä mitassa. Kasvava velkaan-tumisaalto antoi ihmisille mahdol-lisuuden ostaa asioita, joihin heillä ei muuten ollut varaa, ja se kiskoi koko taloutta eteenpäin. Oli kuin sodan jälkeisten vuosikymmenien jatkuva varustelutalous olisi muuttu-nut ainakin USA:ssa ja Britanniassa jatkuvaksi finanssitaloudeksi.

Se saattoi kuitenkin tuoda vain väliaikaista helpotusta järjestelmälle kokonaisuudessaan. Rahoituslaitok-set eivät valmista mitään. Ne vain antavat niille, jotka niitä johtavat tai niissä työskentelevät, rahaa os-taa muiden toimittamia tavaroita.

markkina- mielettömyys

USA:n ja Britannian hallitsevat luokat horjuvat järjestelmänsä talouden ytimen sulamisen edessä ja kapitalismin todellinen luonne paljastuu, kirjoittaa Chris Harman.

"Talouskriisi ei johdu sääntelyn epäonnistumisesta, vaan ongelman juuri on järjestelmässä itsessään."

�Nro. 112

Jossain vaiheessa oli piste, jossa kei-notteluun ryhtymisen tuomat oletetut ihmevoitot sulaisivat pois ja joudut-taisivat uudistunutta kriisiä.

Hallitusten ja keskuspankkiirien vastaus oli palata valtiokapitalisti-sen, ”keynesiläisen” lääkkeen an-nosteluun, jonka ne olivat puheis-saan torjuneet. Ne syysivät rahaa fi-nanssi- ja teollisuusmiehille samalla kun saarnasivat ”samassa veneessä olemisen” uhrautumista ihmisten enemmistölle. Tällä tavoin rahoit-uskuplan aiheuttamat ongelmat 80-luvulla voitettiin väliaikaisesti suu-remmalla rahoituskuplalla 90-luvun puolivälissä, ja sen aiheuttamat on-gelmat ratkaistiin vielä suuremmalla kuplalla vuosina 2002—2007. Mutta joka kerran velan yleisestä tasosta järjestelmän ytimessä tuli suurem-pi. Ja tämä oli se, joka mahdollisti teollisuudelle, ei vain Euroopassa ja USA:ssa, vaan myös Aasian uu-sissa kasvavissa talouksissa, uusia markkinoita.

Viime vuoden elokuun luottokrii-si merkitsi sen äkillistä tajuamista, että suurta osaa velkakasasta ei voi-tu maksaa takaisin. Pankkeja ja vi-purahastoja uhkasi nyt, etteivät ne pystyisi maksamaan edes omia las-kujaan, ja koska ne olivat lainanneet toisilleen, yhden kaatuminen vahin-goittaisi toisia. Nyt kapitalismin yli-papit pelkäävät rahoitusjärjestelmän ytimen katastrofimaista sulamista. Ja he tietävät, että se vaikuttaa muuhun talouteen, jossa todellinen vauraus tuotetaan, sillä vain rahoituskuplat olivat pitäneet reaalisen talouden kasvamassa.

Maailman suurimmat valtiot USA etunenässä joutuvat valitsemaan joko ennennäkemättömät annokset valtiokapitalismia edistämään uusia, ja lopulta vieläkin vaarallisempia kuplia, tai antaa suuryritysten mennä nurin, vaikka riskit 30-luvun laajui-sesta kriisistä ovat olemassa. Se että ne ovat yrittäneet tehdä kumpaakin osoittaa, kuinka epävarma tilanne on. Jos ne jotenkin onnistuvat estämään pahinta tapahtumista, se on onnea, ei osaamista, parhaimmillaan taas uu-den kuplan luomista, joka puhkeaa vieläkin tuhoisammin.

Niiden hämmennys, niiden jakau-tuminen ja sokki, jonka ne ovat aihe-uttaneet miljoonille, jotka uskoivat niihin, antavat tilaisuuden selittää kapitalismin todellista luonnetta ja välttämättömyyttä korvata se. Krii-sin kehittyessä se tuo myös lukuisia tilaisuuksia luoda vastarintaa. Mei-dän on tartuttava näihin tilaisuuksiin tietäen, että vaikka heidän luokkansa saattaa kärsiä kriisistä vähän, meidän luokkamme voi kärsiä siitä laajasti, ellei se taistele.

Roubini kommentoi sarkastisesti artikkelissaan Fannie Maesta ja Fred-dy Macistä: ”Toverit Bush, Paulson ja Bernanke ovat nyt tehneet Ameri-kan Yhdysvalloista Amerikan Sosia-listisen Yhdysvallan. Sosialismi to-dellakin voi hyvin Amerikassa; se on kuitenkin sosialismia rikkaille, niille, joilla on suhteita, ja Wall Streetille, sosialismia, jossa voitot yksityiste-tään ja tappiot sosialisoidaan, kun amerikkalaiset veronmaksajat saavat 300 miljardin dollarin laskun.”

Meidän on tartuttava tilanteeseen, jonka heidän aatteellinen kuperkeik-kansa antaa, argumentoidaksemme aidon sosialismin puolesta niiden eduissa, jotka tekevät työtä ja kärsi-vät tässä järjestelmässä. Ja meidän on oltava osa suunnatonta joukkoa vastarinnan muotoja, johon ihmiset ryhtyvät, kun yhdistelmä taantumaa ja inflaatiota iskee.

Pahimman talous-kriisin sitten vuoden 1929 romahduksen riepoessa maailman markkinoita Alex Callinicos erittelee tekijöitä, jotka vievät yhä suurempaan poliittiseen epä-vakaisuuteen eri puolella maailmaaMaailma otti pitkän askeleen vieläkin suurempaan taloudelliseen ja geopo-liittiseen epävakaisuuteen kesällä ja varhaissyksyllä 2008. Finanssimark-kinoiden jähmettymisestä elokuussa elokuuta alkanut luottokriisi osoittaa kaikkia merkkejä, että siitä olisi tu-lossa maailmanlaajuinen talouskrii-si. Ja USA:n pyrkimys varmistaa ase-mansa johtavana kapitalistivaltiona on jouduttanut potentiaalisesti hyvin vaarallista yhteenottoa Moskovan kanssa Venäjän ja Georgian välillä käydyn lyhyen sodan jälkeen elo-kuussa. Koskaan ei ole ollut enem-män tarvetta voimakkaalle kapita-lismin- ja imperialisminvastaiselle vasemmistolle.

Kuukausikaupalla luottokriisin alkamisen jälkeen monet vallitsevan järjestelmän kommentaattorit kat-soivat, että kriisi olisi hallittavissa. Heillä oli erilaisia syitä – kriisi vai-kuttaisi vain finanssimarkkinoihin tai vapaiden markkinoiden ”anglosak-sisiin” talouksiin, euroalue kasvaisi edelleen selvästi, suuret ”nousevat markkinataloudet”, kuten Kiina ja Intia olivat ”irtautuneet” USA:sta ja niistä oli tulossa maailmankapita-lismin moottori – mutta johtopäätös oli sama. Alan Greenspan, USA:n keskuspankin entinen puheenjohtaja, väitti keväällä, että ”pahin oli ohi”.

Hänen on täytynyt tuntea itsensä aika typeräksi, kun Wall Street jou-tui kaaokseen maailmanlaajuisen in-vestointipankin, Lehman Brothersin, romahdettua maanantaina 15. syys-kuuta. Nyt on selvää, että yleinen maailmanlaajuinen talouden hidas-tuminen on tulossa ja se vaikuttaa maailmankapitalismin kaikkiin pää-alueisiin. Kuten aina, hidastuminen on epätasaista. Viimeiseltä kaudelta, jolta on lukuja, vuoden 2008 toiselta neljännekseltä, euroalueen, Japanin, Britannian ja Kanadan taloudet pol-kivat paikallaan tai kutistuivat, ja USA, josta kriisi alkoi, kasvoi 3,3 prosentin vuosivauhtia. Pääoma alkaa paeta nousevista markkinata-louksista – 29,5 miljardia dollaria kesäkuun alusta syyskuuhun. Shang-hain osakepörssi putosi 57 prosenttia vuoden 2008 ensimmäisinä kahdek-sana kuukautena.

Kehittyvää talouden taantumista edistää kolme tärkeätä mekanismia. Ensimmäinen on luottokriisi. Tämän vuosikymmenen alussa Greenspan keskuspankkiirikumppaneineen pyr-ki estämään sitä, ettei USA:n aleneva kannattavuus synnyttäisi suoranaista lamaa, ja syytivät USA:lle ja maail-mantaloudelle halpoja lainoja. Tästä seurannut keinottelukupla, joka kes-kittyi asuntomarkkinoille (ei vain USA:ssa, vaan esimerkiksi myös Britanniassa, Irlannissa ja Espanjas-sa), puhkesi elokuussa 2007.

Valtavat roskaluotot, jotka jäivät amerikkalais- ja eurooppalaispan-keille, sekä epävarmuus siitä, mitkä pankit olivat suurimmissa vaikeuk-sissa, ovat halvaannuttaneet maail-

man finanssimarkkinat. Pankit ovat käytännössä lakanneet lainaamasta toisilleen. Mikäli täysimittainen taantuma syntyy, sen lisävaikutukset aiheuttavat tilanteen pahenemisen. Yritysten joutuessa vararikkoon ja kotitalouksien huomatessa, etteivät ne pysty hoitamaan velkojaan inflaa-tion ja/tai työttömyyden takia, lanke-aa pankeille yhä lisää roskaluottoja. Koska luoton saatavuus on pääoman kasautumisprosessin keskeinen ehto, ongelma on hyvin vakava.

Toinen mekanismeista on inflaa-tio. Lainoilla ruokittu USA:n talou-den elpyminen ja Kiinan päätäpah-kainen laajentuminen halpojen teol-lisuustuotteiden toimittajana USA:han mahdollistivat maailmantalou-den noususuhdanteen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puo-livälissä. Kysynnän lisääntyminen nosti öljyn ja muiden luonnonvarojen hintaa – vaikka jyrkkä pudotus öljyn-hinnassa heinäkuun huippulukemas-ta syyskuun puoliväliin, miltei 150 dollarista barrelilta alle 100 dollariin, korostaa sitä tärkeätä osuutta, jota finanssikeinottelijat esittävät tava-ramarkkinoilla.

Korkealla inflaatiolla on kaksin-kertaisen kielteinen vaikutus nykyi-seen taloustilanteeseen. Ensinnäkin se alentaa reaalituloja. Monille glo-baalin etelän köyhille siinä saattaa olla kysymys henkiinjäämisen ja nälkiintymisen välillä. Mutta vaikka vaikutus olisikin vähemmän ankara, ihmisillä jää vähemmän käytettäväk-si tavaroihin ja palveluihin. Kuten Karl Marx ja John Maynard Keynes kumpikin omalla tavallaan osoit-tivat, merkitsee alentunut kulutus, että jotkut työläisistä, jotka tuottavat tavaroita ja palveluita, irtisanotaan, mikä johtaa edelleen kysynnän ja työllisyyden vähenemiseen alaspäin suuntautuvana kierteenä.

Toiseksi, yksi tärkeimmistä uusli-beralismin voiton vaikutuksista ku-luneiden 30 vuoden aikana oli luoda uusi taloudellinen poliittinen järjes-telmä. Se on antanut vaaleilla valit-semattomille keskuspankkimiehille vallan päättää koroista. Tavallisesti tuo valta on sidottu velvollisuuteen pitää inflaatio alhaisena. Nykyolois-sa se merkitsee, että keskuspankeilla on paine pitää korot korkealla, vaikka sen vaikutus olisi, että luotosta tulee nykyistä entistä vaikeampaa saada ja kalliimpaa. Sekä Euroopan keskus-pankki että Englannin pankki ovat tehneet selväksi, että taantuma on hyväksyttävä hinta inflaation alen-tamisesta.

Ja lopuksi kriisin takana olevana mekanismina on vielä vaihtokurssien vaihtelu. USA:n asemaa johtavana kapitalistisena maana heijastaa se, että USA:n keskuspankki on vasta-puoliaan paljon innokkaampi leik-kaamaan korkoja kasvun kiihottami-seksi. Tällä saattaa olla se vaikutus,

että sijoittajat ovat haluttomampia pysymään dollareissa, koska voivat saada muualta korkeammat tuotot. Bushin hallitus on enemmän tai vä-hemmän avoimesti ajanut halvan dollarin politiikkaa, jonka tarkoituk-sena on ollut lisätä USA:n viennin kilpailukykyä.

Dollarin heikkenemistä – sen ar-vo laski neljänneksen vuoden 2002 alusta vuoden 2008 alkuun – kiihdytti luottokriisin puhkeaminen. Sen vai-kutus oli, että USA:n vienti lisääntyi sen halventuessa. Miltei kaikki USA:n talouden kasvu vuoden 2008 toi-sella neljännekselle heijasti viennin kasvua ja tuonnin vähenemistä. Sillä oli kuitenkin vastakkainen vaikutus muualla. Euron, joka nyt on dollarin tärkein kilpailija maailman varanto-valuuttana, vaihtokurssi on noussut jyrkästi.

Tekemällä euroalueen viennistä kalliimpaa se on edesauttanut ta-louden hidastumista alueella. Saksa nousi uudelleen 2000-luvun ensim-mäisen vuosikymmenen puolivälissä maailman suurimmaksi viejäksi teol-lisuuden rajun uudelleenjärjestelyn jälkeen, joka painoi reaalipalkkoja jyrkästi alas, ja sille tämä on hyvin vakava ongelma. Japani, jonka heik-ko elpyminen 90-luvun pitkästä taan-tumasta on ollut täysin vientivetoista, on vieläkin haavoittuvampi.

Kapitalistisen talousjärjestelmäs-sä monimutkaisuus, kun vuorovaiku-tuksessa ovat erilaiset mekanismit ja suuntaukset, tarkoittaa, että on vai-kea ennustaa nykykriisin suuntaa ja vakavuutta. Vaihtokurssit kuvaavat ongelmaa. Pudottuaan seitsemän prosenttia vuoden 2008 alkukuukau-sina dollari nousi sitten 10 prosenttia syyskuun alussa. Se johtuu luultavas-ti siitä, että kun kriisin mittakaava käy selväksi, ”huutokaupparaha” (varat, jotka virtaavat maahan käyt-tääkseen hyväksi edullista korkoa), hakee turvapaikkaa aivan järjestel-män ytimestä. Sen seurauksena euro on halventunut, ja punta, heijastaen Britannian erityistä haavoittuvuutta asunto- ja finanssikriisille, on pu-donnut kuin kivi. Jos tämä jatkuu, suunnanmuutos voi jouduttaa jyrk-kää hidastumista USA:ssa.

Tätä USA:n valtio pyrkii estä-mään. Oikeistolaisin republikaani-hallitus sitten 30-luvun on syytänyt valtavia summia rahaa finanssimark-kinoille. Merkittävimmät puuttumi-set on organisoinut valtiovarainmi-nisteri Hank Paulson. Ensimmäisenä tuli investointipankki Bear Stearn-sin pelastaminen helmikuussa. Sitä seurasi asuntoluottojättien Freddie Macin ja Fannie Maen syyskuun alussa käytännössä tapahtunut kan-sallistaminen. Fannie ja Freddie vastaavat kolmesta neljäsosasta kai-kista USA:n asuntolainoista. Niiden haltuunotto kasvatti USA:n valtion-velkaa summalla, joka vastaa kahta

viidesosaa kansantulosta. Sitten 15. syyskuuta dramaattisella viikolla Paulson pyrki estämään paniikkia Lehman Brothersin romahdettua käyttämällä ensin 85 miljardin dol-larin lainaa vakuutusyhtiö AIG:n lunastamiseen ja ilmoittamalla sitten mammuttimaisesta 700 miljardin dollarin summasta niiden huonojen lainojen ostamiseksi, joista pankit eivät päässeet eroon aiempien kei-notteluseikkailujensa takia.

RajatNämä dramaattiset askeleet heijas-tavat sitä, kuinka päättäväisiä val-tion johtajat ovat estäessään USA:n rahoitusjärjestelmää romahtamasta 30-luvun malliin. Se että vertauskoh-daksi voidaan ottaa 30-luku, kuten mm. Greenspan, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Britannian uuden Labourin onneton valtiovarainminis-teri, Alistair Darling, ovat tehneet, on oire siitä, kuinka vakavasti maailman hallitsevat luokat ottavat kriisin.

On kuitenkin rajansa sille, mi-tä valtio voi tehdä. Paulson antoi Lehmanin mennä nurin kahdesta syystä. Ensinnäkin hän pelkäsi, että pelastaminen rohkaisisi pankkiireja keinottelemaan vieläkin enemmän siinä oletuksessa, että heidät pelas-tettaisiin, mikäli vedot menisivät pie-leen. Toiseksi, rahoitusalan tutkijan Avinash Persaudin mukaan, USA:n valtionvelan voimakkaan kasvun seurauksena ”luottomarkkinat ovat alkaneet pohtia sitä mahdollisuutta, ettei USA:n hallitus pysty hoitamaan velkaa”. Tämä ”ennakoimaton kehi-tys” tarkoittaa, että jopa Washingto-nin on huolehdittava markkinoiden luottamuksen säilyttämisestä. Se että Paulson myöhemmin muutti suuntaa on merkki siitä, kuinka huolestunei-ta USA:n valtion johtajat ovat. Se ei tarkoita sitä, että rahoitusjärjestelmä olisi turvassa.

Lisäksi pääoman kasautumista ajaa yksittäisten pääomien välinen kilpailu. Jokainen johtavista maista yrittää varmistaa, että niiden alu-eelta toimivat yritykset on suojattu pahimmalta kriisiltä. Valuuttakurs-sien vaihtelut ovat kuin tuolileikki, jossa maat, joilla on vahvin valuutta, tapaavat kärsiä tuotannon alenemi-sesta ja työttömyyden kasvusta, mikä painaa valuuttaa alaspäin ja työntää taakkaa maille, joiden valuutta on vahvistunut. Dohan kaupanvapautta-misneuvottelukierroksen äskettäinen kaatuminen ei välttämättä tarkoita, että edessä on jyrkkä käänne pro-tektionismiin. Se kuitenkin osoittaa, kuinka suurten kauppaa käyvien ta-louksien (niin etelässä kuin pohjoi-sessakin) kompromissimarginaali on kutistunut.

Kasvanut taloudellinen epävaka-us vaikuttaa samalla vahingollisesti yhdessä geopoliittisten jännitteiden

JärJESTELMävIrhE: talouskuohunta ja loppumaton sota

� Nro. 112Teoriakanssa valtioiden kansainvälisen järjestelmän puitteissa. Tämä on tärkeätä, koska nykyistä kapitalis-tista imperialismia määrittää talo-udellisen ja geopoliittisen kilpailun yhdistyminen. Maailman politiik-kaa ovat 11.9. hyökkäysten jälkeen hallinneet Bushin hallituksen yri-tykset pitää yllä USA:n maailman-laajuista herruutta käyttämällä hy-väksi maan sotilaallista ylivoimaa. Irakin valtauksen piti olla tärkein askel tässä prosessissa ja aloittaa Lähi-idän muuttaminen liberaalin kapitalismin suuntaan sekä lujittaa USA:n herruus alueella, jonne maa-ilman tärkeimmät öljyvarat olivat keskittyneet, ja pelotella kaikki muut kuuliaisiksi.

Bushin sotapyrkimysten tase ei ole hyvä. Hallitus voi väittää saaneensa Irakissa aikaan tiettyä vakautta ensimmäisten katastrofi-maisten kolmen ja puolen vuoden miehityksen jälkeen. Se ei niinkään ole tulosta kuuluisasta ”hyöystä” amerikkalaisjoukkojen määrässä, vaan kahdesta poliittisesta sopi-muksesta. Ensimmäinen on Sad-dam Husseinin kaatamisen vah-vistaman alueellisen vallan, Iranin, ja Nouri al-Malikin hallituksessa johtavassa asemassa olevien, Iranin kanssa liittoutuneiden shiiapuolu-eiden kanssa. Toinen on niiden sun-nivastarintaryhmien kanssa, jotka aluksi taistelivat miehitystä vas-taan, mutta olivat valmiita liittou-tumaan USA:n kanssa vastineeksi rahasta ja suojelusta sekä Malikin hallitusta että al-Qaidan lahkolais-kiihkoilijoita vastaan.

Tässä strategiassa on selvä on-gelma. USA on tällä hetkellä kah-denlaisten, toisilleen hyvin viha-mielisten liittolaistensa erotuoma-rina. Sen kyky pitää koossa tämä huojuva järjestely heikkenee toden-näköisesti ajan myötä, etenkin, kos-ka Maliki on pystynyt pakottamaan Washingtonin vetämään hyvin vas-tahakoisesti USA:n joukot maasta vuoden 2011 loppuun mennessä. Sunnien Herääminen-liike valittaa jo, että Malikin hallitus vainoaa sen kannattajia eikä kunnioita USA:n lupauksia hankkia heille työpaikko-ja suojattiarmeijassa ja poliisissa. Samaan aikaan Muktada al-Sadrin Mahdin armeija, joka yhdistää köy-hien shiiojen tuen ja miehityksen vastustamisen, pysyttelee hiljaa, mutta se ei kestä ikuisesti.

Afganistanissa USA ja Nato käyvät toivotonta sotaa samoja voimia vastaan, jotka mursivat Neuvostoliiton Puna-armeijan 80-luvulla. Mikä vieläkin vaarallisem-paa, sota on levinnyt Pakistaniin, missä se auttoi kaatamaan Pervez Musharrafin. Ennen vaaleja, jossa hänen seuraajakseen valittiin Asif Ali Zardar, USA käynnisti kom-mandoiskun ja ohjushyökkäyksen Afganistanin rajan yli Pakistaniin. Suuttumus aiheutuneisiin siviili-kuolemiin voi vain vahvistaa Pa-kistanin kasvavaa Talibania. Bush ja Cheney saattavat jäähyväisiksi hyökätä Iraniin, ehkä viime hetken yrityksenä varmistaa Valkoinen ta-lo John McCainille, mutta vain ne oikeistohörhöt, jotka ovat teheneet Sarah Palinista sankarin, saattaisi-vat kuvitella, että tällä olisi mitään muuta seurausta, kuin että tilanne vain pahenisi.

Samalla Bushin hallitus on ai-heuttanut vielä uuden ongelman. Se ei ole yhtä ilmiömäinen kuin 9/11, mutta mahdollisesti yhtä va-kava – yhteenoton provosoiminen Venäjän kanssa Kaukasuksella. Yksi USA:n suuren strategian tär-keitä ulottuvuuksia kylmän sodan päättymisen jälkeen on ollut käyt-tää häikäilemättä hyväksi Venäjän heikkoutta laajentamalla EU:ta ja Natoa Itä- ja Keski-Eurooppaan keinona sekä piirittää Venäjä että laajentaa USA:n vaikutusta syvälle Euraasiaan. Linjaa, joka aloitettiin Bill Clintonin kaudella 90-luvulla, on laajentanut Bushin hallitus, joka

on antanut innokasta tukea Ukrai-nan ja Georgian varsin horjuville länsimielisille hallituksille.

Venäjän heikkouden hyväksi-käyttäminen on saattanut tuntua varsin edulliselta politiikalta Boris Jeltsinin presidenttikauden epäjär-jestyksen ja hajoamisen kaudella 90-luvulla. Venäjä Vladimir Puti-nin ja tämän suojatin ja seuraajan, Dmitri Medvedjevin, kaudella on aivan toinen asia. Venäjän talous on yksi tärkeimmistä tämän vuo-sikymmenen puolivälin energia-boomin hyötyjistä. Putin palautti käytännössä poliittisen kontrollin öljy- ja kaasualalle. Hän toi järjes-tyksen Venäjän valtioon, palautti sen sotilaalliset kyvyt ja edisti sellaista autoritaarista kapitalis-mia, jolle ideologisesti keskeistä on kiivas nationalismi, joka on si-toutunut mahdollisimman pitkälle peruuttamaan neuvostoimperiumin romahduksen.

VastuutonJoka tapauksessa pyrkiminen Naton laajentamiseen Ukrainaan ja Ge-orgiaan, Venäjän kahteen tärkeään naapuriin, olisi ollut vastuutonta. Kun ottaa huomioon Washingtonin ja Moskovan välisen voimatasapai-non muutoksen, oli linja, jota Bush ajoi voimakkaasti Naton huippu-kokouksessa Bukarestissa viime huhtikuussa, hulluuden huippu. Kuten Irakissa, ylimielisyydestä rangaistiin kreikkalaisten jumalien sallimalla kostolla. Kuten tavallis-ta, on spekuloitu paljon sotkun ja salaliiton suhteellisesta osuudesta sodan puhkeamisessa Venäjän ja Georgian välillä. Rohkaisivatko Georgian nuhruista presidenttiä, Mihail Saakašvilia, valtaamaan Etelä-Ossetian Cheney ja muut Washingtonin oikeistolaiset? Vai astuiko hän Kremlin sakinpelaajien huolellisesti valmistaan ansaan?

Ehkä vastaus molempiin kysy-myksiin on kyllä. Mutta tavallaan se on vähemmän tärkeätä kuin ne kol-me tärkeätä etua, joihin venäläiset voivat nojata. Ensinnäkin, heillä oli valtava paikallinen sotilasylivoima, mitä mikään Saakašvilin USA:lta ja Israelilta saama ase- ja neu-vonantajamäärä ei ohita. Toiseksi, jokainen USA:n yritys vastata so-tilaallisesti – mikä olisi vaadittu, jos Georgia olisi ollut Naton jäsen – olisi uhannut laajalla sodalla. On varsin epätodennäköistä, että edes Bush ja Cheney olisivat valmiita käymään ydinsotaa Georgian takia. Joka tapauksessa niin suuri osuus USA:n sotilaallisesti kyvystä on sidottu Irakiin ja Afganistaniin, että Washingtonin vaihtoehdot ovat val-

tavan rajoitetut. Ei pitäisi unohtaa, että kylmän sodan vaarallisimmas-sa kriisissä, Kuuban ohjuskriisissä lokakuussa 1962, USA:lla oli val-tava paikallinen ylivoima tavan-omaisissa aseissa.

Kolmanneksi, Putin ja Medved-jev voisivat pelata samaa hajoita ja hallitse –peliä ”uuden” ja ”vanhan” Euroopan välillä, jonka Bushin silloin puolustusministeri, Donald Rumsfeld, omaksui julkisesti Irakin sodan edellä. Keski- ja Itä-Euroo-pan valtiot näkevät EU:n ja Naton jäsenyyden pakettina, joka tarjoaa sekä pääsyn liberaaliin kapitalis-tikerhoon että antaa turvatakuun Venäjää vastaan. Georgian sodan jälkeen heihin ovat liittyneet Mos-kovan tuomitsemisessa ja Naton solidaarisuuden vaatimisessä Ge-orgialle ja Ukrainalle Washingtonin surkeat juoksupojat, Gordon Brown ja David Miliband. Puola kiirehti allekirjoittamaan hyvin epäsuo-situn ohjuspuolustussopimuksen USA:n kanssa.

Johtavat mannervallat, Rans-ka ja Saksa, ovat ottaneet hyvin toisenlaisen kannan. Ne käytti-vät veto-oikeuttaan Naton aikeita vastaan ottaa Ukraina ja Georgia jäseniksi huhtikuussa. Ne ovat varmistaneet, että Naton ja EU:n huippukokoukset ovat hyökkäyk-sen jälkeen rajoittuneet puheisiin, ei tekoihin. Jopa Silvio Berlusconin oikeistohallitus on ottanut pehmeän kannan Georgiaan. Syyt tähän kan-taan ovat läpikotaisin kunniattomia (etenkin Berlusconin tapauksessa), mutta tärkein niistä – EU:n kasvava energiariippuvuus Venäjästä – ei ole kovin lähiaikoina muuttumassa.

Euroopan maakaasutuotannon on suunniteltu puolittuvan vuoteen 2020 mennessä puoleen vuoden 2006 tasostaan. Venäjällä on maa-ilman suurimmat maakaasuvarat. Ei ole korkeata matematiikkaa en-nustaa, että Venäjän kaasun osuus Euroopan kulutuksessa kasvaa nykyisestä 25 prosentin tasostaan. Simon Blakey Cambridge Energy Research Associatesista sanoi Fi-nancial Timesille: ”Keskinäinen riippuvuus on niin valtavaa, ettei todella ole mahdollista saada ai-kaan suurta muutosta siihen edes kahdessa vuosikymmenessä.”

Se antaa Venäjälle pitkän aika-välin etulyöntiaseman mahdollista-malla Washingtonin eurooppalais-liittolaisten jakamisen ja heikentää siten sen kykyä koota nämä yhteen yhteenotossa Moskovan kanssa. Tämä on yksi monista syistä, mik-si me emme tule näkemään uutta kylmää sotaa. Tärkein kuitenkin on, että Venäjän suhteellinen voi-ma on heikentynyt pitkällä aikavä-

lillä, vaikka se onkin saanut osan voimasta takaisin viime aikoina. Neuvostoliitto nousi toisesta maail-mansodasta Euraasian suurimpana maavoimana. 70-luvulle tultaessa sillä oli laaja ydinase-arsenaali ja kyky toteuttaa tavanomaista so-tilasvoimaa maailmanlaajuisesti. Vielä vuonna 1980 Neuvostoliitto vastasi 14,8 prosentista maailman teollisuustuotantoa, mikä oli miltei puolet USA:n 31,5 prosentista.

Vuonna 2007 suosiollisimman kansantulon mittarin mukaan (os-tovoimapariteetti) Venäjä vastasi 3,2 prosentista maailman brutto-kansantuotteesta, vähemmän kuin mitä sen osuus vuonna 1992, 4,2 prosenttia, oli, ja paljon pienempi kuin USA:n 21,63 prosentin osuus. Korkein arvio Venäjän sotilasme-noista vuonna 2006 oli 70 miljar-dia dollaria, verrattuna Pentagonin 535,9 miljardiin. Venäjä on menet-tänyt strategisesti ja taloudellisesti elintärkeät Ukrainan ja Keski-Aa-sian alueet, ja sen väestö pienenee edelleen. Se on myös haavoittuva, koska se on paljon enemmän in-tegroitunut maailmanmarkkinoihin kuin valtiokapitalistisella kaudella. Georgian sodan jälkeen Venäjä on kokenut huomattavan pääomapaon. Moskovan osakepörssin putosi 50 prosenttia huipustaan toukokuussa syyskuun puoliväliin (vaikka tämä johtuikin osittain luottokriisin pai-kallisversiosta).

Nämä heikkoudet tulisi kuiten-kin asettaa oikeaan mittasuhtee-seen. Kuilu Washingtonin ja Mos-kovan taloudellisen ja sotilaallisen kyvyn välillä on kyllä paljon suu-rempi kuin kylmän sodan aikana. Se tarkoittaa, että USA on ainoa aidosti maailmanlaajuinen imperia-listinen valta. Sen on siksi levitettä-vä voimavaransa paljon laajemmin kuin mikään muu valtio ja siksi se on haavoittuva sille, mitä histori-oitsija Paul Kennedy on kutsunut ”imperiumin ylivenyttämiseksi”. Juuri tällaista kriisiä, joka nousee USA:n sekaantumisesta läntisessä Aasiassa, on Venäjä pystynyt käyt-tämään hyväksi.

Moskovalla on edelleen hyvin huomattava sotilaallinen kyky, jota on uusittu suotuisten energiatulojen ansiosta. Se on osoittanut Georgi-assa sekä kykyään että tahtoaan toteuttaa omia suurvaltaetujaan rajoillaan. Venäjä ei ehkä pysty kilpailemaan USA:n kanssa maa-ilmanlaajuisesti, mutta se voi kil-pailla Washingtonin vaikutusvallan kanssa useilla tärkeillä alueilla, etenkin niillä, jotka ovat kriittisiä energiantoimittajia – ainakin Kau-kasuksella ja Keski-Aasiassa sekä mahdollisesti myös Lähi-idässä.

Mitä tämä osoittaa, on että USA:n johtavuudesta huolimatta nykyis-tä maailmanpolitiikkaa muokkaa edelleen se, mitä marxilaiset ovat perinteisesti kutsuneet imperialis-tien väliseksi kilpailuksi. Eikä tässä oteta huomioon sitä maailman ta-loudellisen voiman huomattavaa uudelleenjakoa, joka nykyään on ta-pahtumassa Kiinan päätäpahkaisen laajentumisen tuloksena. Kiinan mainostaminen ”uutena superval-tana” on pötyä. Vaikka sen kasvu jatkuisikin 8-10 prosentin vuosi-vauhtia, se pysyy köyhänä maana vielä vuosikymmeniä.

Kiinasta on kuitenkin tulossa Itä-Aasian voimakkain valtio, ja alue on ollut maailmankapitalismin dy-naamisin kuluneen neljännesvuosi-sadan aikana. Kun ottaa huomioon, että USA pyrkii herruuteen tuolla alueella samoin kuin Euroopassa ja Lähi-idässä, ja kun ottaa huomioon, että Kiinan pyrkimys saada raaka-aineita on jo nyt pannut voimak-kaasti uuteen malliin riippuvuus-suhteita Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa, on Washingtonin ja Beijingin välille muodostuttava suuremman kilpailun. Pentagonin on jo annettava USA:n kongressille vuotuinen raportti Kiinan sotilas-kyvyn kehittymisestä.

Näin meidän edessämme on epä-vakaisuuksien sekoitus. Lisääkin voi pistää mukaan: mitä esimerkik-si, jos Kiinan huojuva hybridivaltio ja yksityiskapitalismi räjähtävät sisäänpäin, kuten monet kommen-taattorit olettavat? Epävakaisuuden tärkeimmät lähteet ovat kuitenkin varsin selvät – keskinäisvaikutus kapitalismin kriisilähtöisen talous-kehityksen ja USA:n pyrkimysten välillä pitää yllä herruuttaan aikana, jonka muutokset valtioiden suhteel-lisessa voimassa heikentävät sen asemaa. Vaaroja, joita tuo keski-näisvaikutus tuottaa, on korostanut Kaukasuksen sota.

Parannuskeino on selvä, joskin vaikeasti tavoitettavissa. ”Ainoan supervallan” taantuessa meidän on elvytettävä ”toinen superval-ta”, josta New York Times puhuui sodanvastaisten joukkomielenosoi-tusten aikana 15. helmikuuta 2003. Tällä kertaa meidän on kuitenkin suunnattava sen voima ei vain so-danlietsojia ja keinottelijoita, vaan myös heitä pyörittävää järjestelmää vastaan.

�Nro. 112

näihin päiviin saakka ja New Or-leansin tuhon jälkeen häärättiin jo omallakin maaperällä tutun tuhoi-sin seurauksin.

Irakin sodan kohdalla uutta on ollut se, että varsinainen katastrofi (sota) on paitsi keinotekoisesti luo-tu, myös yksityistetty. Sodan yllä-pitäminen itsessään on tuottoisaa liiketoimintaa. Suurimmat rohmut ovat mukana sodan kaikissa vai-heissa: myymällä aseita armeijalle ja tarjoamalla yksityisiä turvalli-suuspalveluita sekä kahmimalla itselleen jälleenrakennusurakoita, joiden hinnoittelua ja toteutusta kukaan ei tunnu valvovan.

Härskeimpiä esimerkkejä tuho-kapitalismista ovat kuvaukset Ve-näjän ja Etelä-Afrikan talouksien ”vapauttamisesta”. Vasta apartheid –politiikan ikeen alta vapautunut Etelä-Afrikka päätyi uusliberalis-tisen ryöstöpolitiikan koelaborato-rioksi, eikä ANC:n periaatejulistus (Freedom Charter) ollut enää kuin kauniita sanoja paperilla. Etelä-Af-rikka onkin saanut kyseenalaisen kunnian olla maailman taloudelli-sesti eriarvoisin valtio. Vallanku-mouksellinen riemu vaihtui pet-tymyksen kyyneliin, kun ihmiset

Matti MaMia

Julkaistuaan läpimurtoteoksensa No logo- Tähtäimessä brändival-tiaat, kanadalainen Naomi Klein nostettiin globalisaatiokriittisessä liikkeessä lähes messiaan asemaan. Aktivistit ympäri maailman lukivat kirjan ja Klein antoi kasvot uuden vuosituhannen vasemmistolaiselle kansalaisliikehdinnälle.

Muutaman hiljaisemman vuo-den jälkeen Klein tykittää taas täysillä. Tuhokapitalismin nousu on järkälemäinen opus, jonka pu-naisena lankana on niin sanottu ka-pitalismin shokkidoktriini. Kuulus-teltaville vangeille annetaan mm. sähköshokkeja, jotta heidät saadaan murtumaan. Sama pätee myös yh-teisöihin. Katastrofit, ihmisen tai luonnon aiheuttamat, ovat oiva tapa saada massojen valppaus ja vastarinta lamaantumaan hetkeksi. Yhteiskunnan ollessa shokkitilassa, voi ajaa läpi uudistuksia jotka nor-maalitilanteessa kohtaisivat laajaa vastustusta.

Lamaannustilaa käyttävät hy-väkseen globaalia bisnestä pyö-rittävät kapitalistit, jotka saapuvat paikalle kuin hyeenalauma ja ryh-tyvät lypsämään hätään joutuneen alueen varallisuutta itselleen. Apu-naan heillä on hallitus, jonka jäsenet ovat vahvasti sidoksissa shokkeja hyödyntäviin yrityksiin sekä Maa-ilmanpankki ja IMF. Kaikkialla ta-voite on hyvin samankaltainen; jul-kisten palveluiden yksityistäminen ja koko julkisen sektorin alasajo tai huomattava supistaminen, markki-noiden täydellinen vapauttaminen ja valtion roolin kutistaminen mah-dollisimman pieneksi.

Milton Friedman ja Chicagon pojatShokkikapitalismin ideologise-na isähahmona Klein pitää pari vuotta sitten kuollutta Chicagon yliopistosta maailmanmaineeseen noussutta taloustieteilijä Milton Friedmania. Surullisen kuuluisat ”Chicagon pojat” ovat hänen ope-tuslapsiaan, joita on lähetetty pitkin maailmaa eri kriisipesäkkeisiin to-teuttamaan friedmanilainen talou-den vapauttaminen. Shokki voi olla vaikkapa tsunami, hurrikaani tai muu luonnonmullistus, mutta tar-vittaessa sellaisen voi myös järjes-tää. Tästä todisteena ovat lukuisat sotilasvallankaappaukset, joiden toteuttamisessa Yhdysvalloilla on ollut näppinsä pelissä. Kidutus, toisinajattelijoiden vangitsemiset ja katoamiset ovat yleinen ilmiö shok-kihoitoon päätyvillä alueilla. Pelko pidentää shokin vaikutusta.

Chicagon koulukunta sai pitkään vain haaveilla kahleettomasta ka-pitalismista, kun Yhdysvaltojen ta-loudessa sovellettiin keynesiläistä mallia missä valtiolla oli varsinkin taloudellisten laskusuhdanteiden aikana merkittävä rooli. Tositoi-miin Chicagon pojat pääsivät Chi-lessä vuonna 1973 kun diktaattori Pinochet kaappasi CIA:n tuella vallan vasemmistolaisen Salvador Allenden johtamalta hallitukselta. Kun toisinajattelijoita murhattiin, kidutettiin ja kärrättiin vankiloihin,

oli aika toteuttaa radikaaleja ta-lousuudistuksia kansan vapistessa shokkitilassa.

Pinochetin johtamalla juntalla oli joukko Chicagossa koulutettu-ja neuvonantajia, joiden laatiman ohjelman mukaan kansan omai-suutta ryöstettiin suuryrityksille. Myöhemmin Friedman seuraa-jineen hehkutti, miten loistava menestystarina Chilestä oli tullut. Todellisuudessa vain ohut eliitti sai luotua itselleen valtavasti lisää omaisuutta tavallisen kansan elin-tason laskiessa jyrkästi.

Pelikenttänä koko planeettaChilen jälkeen maailma oli valmis valloitettavaksi, eikä shokkikapita-listien ahneudella ollut enää mitään rajoja. Klein vyöryttää kirjassaan lukijan ihmeteltäväksi tapahtumia eri puolilta maailmaa, joista kaikis-ta löytyy samoja piirteitä ja kaiken kukkuraksi samat talousnerot taus-talta. Etelä-Amerikan sotilasval-lankaappausten jälkeen toiminta globalisoitui; Kiina, Venäjä, Puo-la, Sri Lanka, Etelä-Afrikka, Irak, Afganistan…toiminta on jatkunut

Turbokapitalismin nousu

huomasivat, ettei apartheidin lop-puminen merkinnytkään elinolojen paranemista vaan taloudellinen eri-arvoisuus päinvastoin kasvoi suu-remmaksi kuin koskaan ennen. Jos poliittinen ja taloudellinen päätök-senteko eriytetään toisistaan, kyse ei ole todellisesta vapaudesta. Ka-pitalistit pitävät siitä huolen.

Mihin vasemmiston visiot ovat kadonneet?Tuhokapitalismin nousu on vaati-nut tekijältään valtavan taustatyön ja suuren avustajakaartin. Klein onkin kiertänyt useamman vuo-den ajan pitkin maailman kriisi-pesäkkeitä havainnoimassa tuho-kapitalismin käytännön seurauk-sia. Tulokset puhuvat puolestaan; shokkihoitoa saaneiden alueiden ihmisten enemmistön elinolot ovat kurjistuneet ja taloudellinen eriar-voisuus on kasvanut. Tätä taustaa vasten tuntuu täysin järjettömältä, että moista oppia on vuosikaudet tuputettu ihmisille ainoana mahdol-lisena talousjärjestelmänä.

Loppupäätelmissään Naomi Klein peräänkuuluttaa niin sanottua kolmatta tietä, jossa valtion valvo-

ma markkinatalous ja erilaiset kan-salaisyhteiskunnasta kumpuavat paikalliset liikkeet ja osuuskunnat kulkisivat käsi kädessä. Tällainen visiohan löytyy monen vasemmis-topuolueen ohjelmasta. Totuus vain on se, että porvarillisen demokrati-an kompromisseissa harvoin pääsee lähellekään tavoitettaan. Juuri tämä on johtanut merkilliseen ilmiöön, jota Suomessakin on päästy todis-tamaan mm. Lipposen hallitusten aikana; sosialisteiksi itseään kut-suvat poliitikot tekevät uuslibera-listista politiikkaa. Ehkäpä visiota kannattaisi tarkistaa?

Oli tekijän johtopäätöksistä mitä mieltä hyvänsä, on Tuhokapitalis-min nousu kokonaisuudessaan va-kuuttava, kattava ja rankka kuvaus siitä mihin kahlitsematon kapita-lismi vääjäämättä johtaa. Samalla Kleinin kirja kannustaa kyseen-alaistamaan nykyisen yhden to-tuuden talouspolitiikan ja etsimään sille inhimillisiä vaihtoehtoja.

Kirja-arvio: Naomi Klein – Tu-hokapitalismin nousu

(Julkaisija: Wsoy 2007, käännös Ilkka Rekiaro)

Humoristista satiiria Tampereen Työväen Teatterissaleena enboM

Tampereen Työväen Teatterin pie-nelle näyttämölle kipuavat kuut-takymppiä lähentelevä työtön lai-tosompelija Aili (Tuire Salenius), kansaneläkkeellä kituuttava Äite (Maria Aro), pätkätyöläinen-maa-hanmuuttaja Hamed (Pentti Helin), pitkäaikaistyötön Kaitsu (Aimo Räsänen) sekä varaton opiskelija Jaana (Miia Selin). Tapahtumapaik-kana on muuttotappiokunta Liesua ja 24 neliön vuokrayksiö, joka tar-joaa sateensuojan ja tarjouseineksiä koko poppoolle. Sirkku Peltolan ”Yksiöön en Äitee ota” -näytelmän henkilögalleria kertoo vähintään yhtä paljon nyky-yhteiskunnasta kuin itse tarinan juoni. Tapetilla ovat nykytodellisuutemme ilmiöt kuten irtisanomiset, pätkätyöläi-syys, tulosvastuullisuus, maahan-muutto, hyvinvointipalvelujen tila, juurettomuus ja syrjäytyminen.

Näytelmä ei luo suuria tulkintoja yhteiskuntamme synkistä ilmiöistä ja niiden syistä. Peltolan ratkaisu on sen sijaan antaa henkilöidensä arjen puhua: ”Kotoutettu” irakilaispako-lainen Hamed, joka on ansiokkaasti jo usean vuoden ajan tehnyt kaikki terveyskeskuksen vuodeosaston

sairasloma-, äitiysloma-, kesäloma-, talviloma- ja vuorotteluvapaasijai-suudet – välistä kolmekymmentä-kin yövuoroa peräkkäin –, löytää itsensä asumasta Ladastaan K-kaupan parkkipaikalta, kun kunta säästösyistä päättää lopettaa sijais-ten palkkaamisen. Sirkku Peltolan yhteiskuntakritiikki ei visioi vaan parodioi arkea mustan huumorin keinoin. Ja kun asiaa tarkemmin pohtii, katsoja huomaa, etteivät lavan koomiset tapaukset olekaan niin ylivedettyä vaan pelottavan lähellä arjen realiteetteja.

Peltolan teksti nojaa vahvasti karrikoituihin henkilöhahmoi-hin, jotka katsoja saattaa mieltää ryhmiensä edustajiksi. Näytelmä antaakin aihetta pohtia, miten tyy-pittely poliittisen vaikuttamisen strategiana toimii. Pahimmillaan se voi merkitä uusien stereotypioiden luomista tai vanhojen vahvistamis-ta, parhaimmillaan katsojan herät-tämistä ajattelemaan, tuntemaan empatiaa kuvattuja hahmoja koh-taan ja toimimaan sen mukaisesti. Vaikka osattomuuden kuvaamises-sa kategorisoitujen henkilöhahmo-

jen kautta on riskinsä, ei Peltolan teksti tee katsojaa kyyniseksi. Lavalla suurten suhdanteiden ja arkisten ongelmien pyörteissä pon-nistelevat ihmiset saavat katsojan sympatiat puolelleen, ja näytelmän näkeminen tuottaa ennen kaikkea kokemuksen osallisuudesta kuin vetäytymisen ulkokohtaisuuteen. Peltolan huumorilla ja yliampu-villa henkilöhahmoilla toteutettu kritiikki on kaikkiaan onnistunut ratkaisu.

Tampereen Työväen Teatterin yli 100-vuotisen historian aikana teatterin rooli on monessa suhteessa muuttunut. Jos erilaisten näytelmä-seurojen ja työväennäyttämöiden kokoonpanemat esitykset olivat 30-luvulla massaviihdettä, on tämän päivän teatterissa käynti huomat-tavasti marginaalisempaa kulttuu-rin harrastamista. Sirkku Peltolan tekstillä on paikkansa nykyteatte-reiden ohjelmistojen joukossa: se tuo ”hyvinvointiyhteiskuntamme” todellisen luonteen paljastavan pu-heenvuoron klassikkotekstien ja hupailujen joukkoon. Näin kun-tavaalien alla Peltolan näytelmä on erityisen ajankohtainen, sillä se näyttää toteen hupaisan karulla tavallaan kunnallisten peruspalve-lujemme tilan.

”YKSIÖÖN EN ÄITEE OTA”

�0 Nro. 112

Grace lally

Tuotantoon viitataan marxi-laisissa kirjoituksissa jatku-vasti.

Kapitalismi on ”tuotantota-pa”. Yhteiskunnallisten suhteiden juuret ovat ”tuotantosuhteissa”. Kapitalistisia talouksia ravistele-vat toistuvasti ”ylituotantokriisit”. Hallitseva luokka hallitsee, koska se kontrolloin ”tuotantovälineitä”. Tätä tuotannon keskeisyyden ko-rostamista on joskus luonnehdittu ”taloudelliseksi yksinkertaistami-seksi”, koska väitetään, että inhi-millisen elämän monimutkaisuut-ta on ymmärrettävä eri kriteerien kautta, jotka ovat taloudellisten seikkojen ulkopuolella.

Karl Marxilla tuotanto muo-dostaa kaiken inhillisen elämän perustan, koska se on kaiken muun aineellinen edellytys – ihmiskun-nan ”on ennen kaikkea syötävä, juotava, saatava suoja pään päälle ja vaatetus, ennen kuin se voi har-rastaa politiikkaa, tiedettä, taidetta, uskontoa jne.”

Mutta lisäksi Marx ymmärsi tuotannon yhteiskunnallisen työn kautta ytimeksi sille, mitä tarkoittaa olla ihmisolento. Siksi tuotannon ja talouden pitäminen karkeana huomion kääntämisenä pois ”kor-keammista” toimintamuodoista, joita ihmiset harrastavat, kuten taiteesta, rakkaudesta ja oppimi-sesta, on itse heijastusta tavasta, jolla luokkayhteiskunta, viedessään meiltä kontrollin omaan työhöm-me, vieraannuttaa meitä omasta inhimillisestä luonnostamme. Tuo kontrollin puute tuotantoon on myös sen ytimessä, kuinka kapi-talismi vieraannuttaa meitä toisis-tamme ja luonnosta. Aineettomil-la voimilla, kuten osakepörssillä ja ”työmarkkinoilla”, jotka itse asiassa ovat tuotantoa järjestävän yhteiskunnallisen järjestelmämme luomia, näyttää olevan itsenäinen valta hallita ja valvoa meitä.

Taistelu tuotannon demokraat-tisen kontrollin puolesta merkitsee taistelemista paljon enemmästä, kuin että jokaisella olisi yhdenver-tainen oikeus aineellisiin tavaroi-hin, joita he tarvitsevat pysyäkseen hengissä (eikä tämä tietenkään ole vähämerkityksistä!) Kyse on myös itsemme vapauttamisesta vieraan-tumisesta, joka tekee kaikesta toi-minnan muodosta raatamista, jota on kärsittävä, eikä todellisen itsem-me ilmaisua ja täyttymystä.

Voidaa väittää, että nykyaikai-nen ”tietotalouden” nousu tekee Marxin tuotannon korostuksesta hiukan vanhentunutta – että tekno-logian muuttuminen vapauttaa ih-misiä yhä enemmän osallistumaan luovempaan älylliseen työhön ruu-miillisen työn sijasta. Kiistämä-töntä todellisuutta kuitenkin on, että tuli töistä sitten kuinka high-teciä, meidän on silti vaikutettava luontoon ja käytettävä ruumiillista ja henkistä työtä tuottaaksemme tavaroita, joita tarvitsemme elääk-semme.

Kaikki työn muodot pysyvät toisistaan hyvin riippuvaisina ja viime kädessä niiden juuret ovat aineellisessa maailmassa. Esimer-kiksi internetin virtuaalimaailma on riippuvainen reaalimaailman valtavista tietokeskuksista – suun-nitelmat rakentaa sellaisia lisää Lontooseen epäonnistuivat hiljan, koska sähköverkon rapistuva fyy-sinen infrastruktuuri ei selvinnyt vaatimuksista.

Valtava toisiinsa liittyvien tuo-tantoprosessien verkosto pysyy välttämättömänä millaisessa ta-hansa sosialistisessa tulevaisuuden yhteiskunnassa, halusivat jotkut ihmiset sitten työskennellä oma-

varaisilla maaseututonteilla tai jotkut korkean teknologian labo-ratorioissa. Yhteiskunnan kollek-tiiviset tarpeet, terveydenhuollosta ratkaisujen kehittämiseen ilmaston lämpenemiseen, on edelleen tyydy-tettävä monimutkaisella työnjaol-la. Se, miten me järjestämme tuon tuotannon yhteiskuntana, eivätkä erityiset teknologiat tai resurssit, joita käytämme, määrittävät sen, millaisessa yhteiskunnassa me elämme.

Tuotantoa kapitalistisessa talou-dessa ajaa sokea kilpailu voitoista eikä sitä olla tietoisesti koordinoi-tu täyttämään inhimilliset tarpeet. Tässä prosessissa ihmistyöltä rii-sutaan sen todellinen arvo tietois-ten yksilöiden henkilökohtaisena ja luovana energiana. Sen sijaan työajasta tulee nimetön voima, joka tekee mahdolliseksi, että tuotteet ja palvelut, joiden käyttöarvot poikke-avat toisistaan voimakkaasti – hius-tenleikkuusta limppuun – voidaan verrata ja vaihtaa markkinoilla sen mukaan, kuinka paljon ”abstraktia” työaikaa niiden tuottamiseen on mennyt. Kaikesta, myös työajas-ta, tulee ”tavaraa”, joka voidaan muuttaa rahahinnaksi. Jos tuotanto markkinoita varten epäinhimillistää meitä tällä tavoin, se ei myöskään tuo tehokasta jakelua edes perus-resursseille.

Vain voittovetoisen talouden mielettömyydessä yrityksille on mieltä purkaa tyhjiä toimistoraken-nuksia välttääkseen maksamasta niistä samalla kun niin moni on koditon; tai käyttää viljaa autojen polttoaineeksi samalla, kun miljoo-nat näkevät nälkää.

Taantuman häämöttäessä sosia-listiset argumentit, että markkinat ovat täysin järjetön tapa järjestää tuotanto, käyvät selvemmiksi. Vaatimus Britannian kaasulaitok-sen uudelleenkansallistamiseksi voi esimerkiksi alkaa ilmaista mil-joonien halua saada tapa järjestää tuotanto, joka on valjastettu huo-lehtimaan ihmisistä, nuorista ja vanhoista, riippumatta siitä, ovatko he työvoiman ”tuottavia” jäseniä vai eivät.

Olemme kuitenkin myös näh-neet valtioiden kansallistavan yk-sityisiä yrityksiä, kuten Northern Rockin Britanniassa tai Fanny Maen ja Freddie Macin USA:ssa – ei vaihtoehdon tuomiseksi kapi-talistiselle tuotantojärjestelmälle, vaan sen pelastamiseksi.

Tämän vuoksi sosialistinen ar-gumentti tuotannon kontrollista ei koskaan ole pelkästään kysymys julkisesta vastaan yksityinen.

Me taistelemme jokaisesta hi-tusestakin valtion sekaantumista, joka voi helpottaa taakkaa, jon-ka nousevat hinnat ja kasvava työttömyys aiheuttavat työläisten elinoloille. Me kuitenkin lähdem-me siitä käsityksestä, että valtion kontrolli tuotannossa, kuten oli Stalinin Neuvostoliitossa tai Kii-nassa, ei ole se vaihtoehto vapaille markkinoille, ja että me emme sen kummemmin voi käyttää omaa ”de-mokraattista” kapitalistivaltiotam-me johtamaan tuotantoa tavallisten ihmisten eduissa.

Vain työläisten oma toiminta joukkoliikkeissä tuollaisten uudis-tusten puolesta tarjoaa todellisen vaihtoehdon. Mielenosoitusten, asuinaluekampanjoiden, mutta en-nen kaikkea lakkotoiminnan kautta työläiset voivat käytännössä oppia, että me olemme todellisen työn tekijä; meidän puolemme, jolla on voima pysäyttää kapitalistinen ko-neisto; ja meidän kykymme orga-nisoida kollektiivisesti taistelussa, joka on perusta kaikelle tuotannon järkevälle ja demokraattiselle jär-jestämiselle.

T niinkuin tuotanto

STTK:laiseen Erityisalojen Toimihenkilöliittoon (ER-TO) järjestäytyneet pien-eläinhoitajat taistelevat val-

takunnallisen vähimmäispalkka-suosituksen puolesta. Tähän saakka pieneläinhoitajat ovat neuvotelleet palkoistaan työpaikkakohtaisesti, ja valtakunnallisen työehtosopi-muksen puuttuessa työläiset ovat käytännössä joutuneet suostumaan työnantajan sanelupolitiikkaan. Suurin osa pieneläinhoitajista työskentelee pienissä yksityisis-sä eläinklinikoissa, joka vaikeut-taa yhteisten palkkavaatimusten laatimista. Vuoden 2007 alussa ERTO valmisteli alan ensimmäi-sen vähimmäispalkkasuosituk-sen yhtenäistämään palkkausta. Pieneläinhoitajien keskipalkka on nykyisellään 1365 euroa kuussa. Pomojen edustajana alalla on EK:n jäsenjärjestö Erityispalvelujen Työnantajaliitto.

5. toukokuuta pieneläinhoitajat aloittivat lakon Jyväskylän maa-laiskunnassa sijaitsevalla Keski-Suomen Eläinklinikalla ja liitto asetti klinikan hakusaartoon. Syynä on, että työnantaja kieltäytyi työeh-tosopimusneuvotteluista.

– Vaadimme, että pieneläinhoi-tajille laaditaan oikeudenmukainen työehtosopimus, jossa määritellään hoitajien työ- ja palkkaehdot. Nyt töitä tehdään epäyhtenäisten ja mo-nenkirjavien työehtojen puitteissa, kommentoi ERTOn puheenjohtaja Tapio Huttula (STTK:n uutiset 5.5.2008).

– Työehtoneuvottelut ovat ol-leet hyvin vaikeita. Työnantaja on pyrkinyt neuvottelemaan jokaisen hoitajan kanssa erikseen, emmekä ole saaneet tuoda liiton edustajaa mukaan keskusteluun, toteaa Kes-ki-Suomen Eläinklinikan lakossa oleva hoitaja ja luottamusvaltuu-tettu Marjo Puoliväli (Uutispäivä Demari 24.6.2008).

Neljällä eläinklinikalla järjes-tettiin ulosmarssi 8. elokuuta. Jy-väskylässä marssittiin ulos Eläin-klinikka Otsossa, ja loput kolme ulosmarssia tapahtuivat Oulussa Eläinlääkäriasema Akuutissa, Eläinlääkäriasema Lemmikissä sekä Oulun Hevosklinikalla.

– ERTO tulee määrätietoisesti jatkamaan painostustoimia, kunnes neuvotteluprosessiin päästään, Ta-pio Huttula toteaa (STTK:n uutiset 7.8.2008).

Helsingin eläinsuojelu-yhdistyksen työläiset uhkaavat ulosmarssillaHelsingin Eläinsuojeluyhdistyksen (HESY) työntekijät järjestivät vuo-rokauden mittaisen työseisauksen 17. syyskuuta ”kissatalolla” Hel-singin Itä-Pakilassa. Lisäksi ERTO on asettanut HESY:n hakusaartoon 16.9. alkaen. Syynä on työnantajan haluttomuus ryhtyä työehtosopi-musneuvotteluihin, joita työnteki-jät ovat jo pitempään vaatineet.

Työnantajapuoli ei halua kuulla-kaan työehtoneuvotteluista. Työn-antajan edustaja, HESY:n puheen-johtaja Hannele Luukkainen, on tyrmännyt työläisten vaatimukset palkkojen yhtenäistämisestä ja nostamisesta ERTOn suosituksen mukaiselle tasolle, ja käyttäyty-nyt epäkohteliaasti työläisiä koh-taan näiden ottaessa asian edes puheeksi.

Sinänsä tämä ei ole mikään ih-me, sillä Luukkainen tunnetaan ennestäänkin vihamielisestä suh-

tautumisestaan työläisten järjes-täytymiseen. Kaksi vuotta sitten Vihreistä Kokoomukseen loikannut Helsingin kaupunginvaltuutettu suututti bussikuskeja, kutsuessaan bussikuskien lakkoa syyskuussa 2004 laittomaksi, ja väittäessään lakon vähentäneen suuren yleisön luottamusta julkiseen liikentee-seen, sekä kasvattaneen autoilun suosiota:

– Lakko veti pohjan pois jouk-koliikenteen luotettavuudelta, au-toilijat iloitsivat kun keskustassa pystyi ajamaan sujuvasti, työnan-taja osapuolta tuolloinkin edustanut Luukkainen totesi (Kaupunginval-tuuston kokous 15.9.2004).

Luukkaisen kommentit ovat jälleen julkisuudessa olleet yh-tä vihamielisiä HESY:n työläisiä kohtaan. Luukkainen pitää työn-antajaa peräti ”vastuullisena” ja itseään suurena humanistina, kun tämä ei anna potkuja lakkoileville työläisille:

- Olemme tehneet todella vas-

Pieneläinhoitajat taistelevat yhtenäisen

työehtosopimuksen puolesta

tuullista työnantajapolitiikkaa, kos-ka emme ole lomauttaneet tai irtisa-noneet väkeä, vaikka työmäärä on pudonnut puoleen, Luukkainen to-kaisee (Ilta-Sanomat 17.9.2008).

Luukkaisen mukaan palkan-korotukset ovat mahdollisia vain potkimalla työläisiä pihalle:

- Tämä osoittaa sen, että meillä on aivan liikaa ihmisiä töissä, kun puolet voivat olla lakossa, Luuk-kainen jatkaa.

Työseisauksen ajan eläinten hoitaminen HESY:ssä tapahtui vapaaehtoisvoimin. Käytännössä siis hyväntahtoisia eläintenystäviä ja vapaaehtoistyöntekijöitä, sekä harjoittelijoita käytetään lakon-rikkureina.

Mikäli sopimusneuvottelut ei-vät käynnisty, HESY:n työläiset jatkavat ulosmarsseja 24.–26. lo-kakuuta. Allekirjoita verkossa adressi tukeaksesi pieneläinhoitajien palkkavaatimuksia: www.erto.fi/pienelainhoitajat/

TOIMINTA asunnottomuutta ja korkeita vuokria vastaan jatkui kunnallisvaalien alla.

Joukko asunnottomia ja epä-varmassa asuntotilanteessa olevia ihmisiä valtasi 23.10. usean eri puolueen vaalimökit Kolmen se-pän aukiolla.

Toiminta oli jatkoa edellisenä viikonloppuna Neitsytpolku 1B:ssä vallatussa talossa järjestetylle hätämajoitukselle. Hätämajoituk-sen väki otti kohteekseen puoluei-den vaalimökit saadakseen selville, miten poliitikot todella suhtautuvat asunnottomuuteen. Käytännössä

puolueväeltä vaadittiin, että ihmi-set, joilla ei ole kattoa päänsä päällä, saavat yöpyä vaalimökeissä.

SDP:n ja Kokoomuksen edusta-jat kutsuivat paikalle poliisit saa-dakseen asunnottomat ajettua ulos vaalimökeistään klo 18 jälkeen. Vihreän liiton vaalimökki myöntyi avaamaan ovensa asunnottomille yön ajaksi. Lisäksi Lasipalatsin lähistöllä sijaitsevalta Vasemmis-toliiton vaalimökiltä vastattiin, että heidän vaalimökkinsä on yön ajan avoinna asunnottomille.

��Nro. 112

TäTä mielTä olemmeTYÖTTÖMYYS, ympäristötuhot, nälkä ja sota ovat kapitalismin tuotteita. Kapitalismi on järjestelmä, joka asettaa omistavan luokan voitot ja vallan tavallisten ihmisten tarpei-den edelle.

Työväenluokka luo ne hyödyk-keet, joita hallitseva luokka kont-rolloi. Se on luokkayhteiskunnan luonne.

Sosialistinen yhteiskunta, joka tuottaa ihmisten tarpeiden mukaan, voidaan rakentaa vain siten, että työväenluokka ottaa valvontaansa työnsä tuotteet ja vapauttaa yhteis-kunnan asteittain.

TYÖVÄENLUOKKA ei voi ottaa käyt-töönsä nykyistä eduskuntaa, armei-jaa, poliisia ja oikeuslaitosta. Vallit-sevat valtion rakenteet ovat syntyneet kapitalismissa suojelemaan hallitse-vaa luokkaa kansalta. Tarvitsemme aivan toisenlaisen valtion.

Sosialismissa työläisten edustaji-en neuvostot korvaavat eduskunnan ja vapaaehtoiset työläiskaartit armei-jan ja poliisin. Kaikki kapitalismissa vallitsevat riiston, sorron ja yhteis-kunnallisen epätasa-arvon muodot on hävitettävä, jotta luokaton ja valtioton yhteiskunta tulee mahdolliseksi.

Tällainen yhteiskunta on suuren enemmistön demokratiaa, joka voi perustua vain työväenluokan omaan aktiivisuuteen. Parlamentaarista toi-mintaa voidaan käyttää muutoksen voimien kokoamiseksi radikaalien uudistusten puolesta, mutta vain ta-vallisten ihmisten joukkotoiminta voi muuttaa koko yhteiskuntajär-jestelmän.

KAMPPAILU sosialismin puolesta voi menestyä ainoastaan silloin kun se on kansainvälistä. Neuvostoliiton esimerkki osoittaa, ettei sosialis-tinen vallankumous voi selviytyä eristyksissä yhdessä maassa. Maail-manmarkkinoiden voima murskasi eristäytyneen sosialistisen vallan-kumouksen. Kilpaillakseen muun maailman kanssa Neuvostoliitosta tuli valtiokapitalistinen. Myöhemmin muun muassa Kiinaan, Kuubaan ja Itä-Eurooppaan perustettiin saman-laiset järjestelmät.

SOLIDAARISUUS muiden maiden työläisille on tärkeää. Vastustamme kaikkea, mikä kääntää yhden maan kansan toista kansaa vastaan, kuten rasismia, imperialismia ja kaikkia maahanmuuton rajoituksia. Tuem-me kansallisia vapautusliikkeitä ja sorrettujen ryhmien taistelua kansa-laisoikeuksiensa puolesta.

Kannatamme ihmisten välistä yhteiskunnallista, taloudellista ja poliittista tasavertaisuutta syntype-rään, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.

Kestävän kehityksen tulee olla luonnonvarojen käytön lähtökohtana voitontavoittelun sijaan.

MEITÄ hallitsevat ovat järjestäytyneet hyvin – heillä on pääoma, media, oikeuslaitos ja armeija. He käyttä-vät kaikkia keinoja rajoittaakseen ja estääkseen vastarinnan syntyä. Voidaksemme kaataa kapitalismin ja rakentaa toisenlaista, sosialistista maailmaa pitää myös vallankumouk-sellisten olla hyvin organisoituneita. Tarvitaan järjestö, joka liittää yhteen taistelutahtoisimmat kansalaisliik-keiden ja työväenluokan osat. Sellai-nen järjestö voidaan luoda toimimalla aktiivisesti joukkojen keskuudessa vallankumouksellisina sosialistei-na. Arkipäivän kamppailun kautta voidaan osoittaa, että reformistijoh-tajat ovat tavallisten ihmisten etuja vastaan. Itsenäinen luokkajärjestö on välttämätön.

Kehotamme kaikkia, jotka ovat samaa mieltä kanssamme, liittymään taisteluun vallankumouksellisen jär-jestön rakentamiseksi.

OTA YHTEYTTÄ:HELSINKIsl.hki@sosialistiliitto.org

HELSINGIN YLIOPISTO (HYSL)www.helsinki.fi/jarj/sosialisti-liitto

KESKI-UUSIMAAsl.keskiuusimaa@sosialisti-liitto.org

TURKUPuhelin 050-5872013sl.turku@sosialistiliitto.org

JYVÄSKYLÄPuhelin 050-5376098sl.jkl@sosialistiliitto.org

MUUT:

MURROS09-278 2244murros@sosialistiliitto.orgwww.murros.net Postita kuponki: Sosialistiliitto, PL 288, 00171 Helsinki tai laita sähköpostilla info@sosialistiliitto.org

liity Sosialistiliittoon!

ToimiNTa

Haluan infoa Sosialistiliitosta Haluan liittyä jäseneksi Tilaan Murroksen vuosikerran (11 num. 22 eur) Tilaan Murroksen puoleksi vuodeksi (6 num. 14 eur)

Nimi

Osoite

Puhelin Sähköposti

keskusteluja kapitalismista, rasismista, imperialismista – ja vastarinnasta!Puhujina mm. Juhani Lohikoski (SL), Murroksen päätoimittaja Kaj Henriksson, kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas), Dan Koivulaakso (Vapaa liikkuvuus -verkosto), Pekka Tiainen (STP) ja luottamusmies Reko Ravela.TILAISUUDEN OHJELMA

Polittisen elokuvan ilta pe 7.11.2008 klo 18–21, Uusi yliop-pilastalo 4. krs (Cajsa+Politicus-salit)

Esitellään klassikkoelokuva ”Lokakuu” ja dokumentaristinen kollaasi ”Romanovin dynastian tuho” aidolla vanhalla kuvama-teriaalilla. Yleisö päättää, kumpi katsotaan!

Keskustelufoorumi la klo 8.11. 2008, klo 10-18.15, Vanha yliop-pilastalo (Tiedekuntasali)

Aiheina:10.00–11.00: Kapitalismin kriisi 11.15–12.15: Eurooppa vuonna -68 12.30–13.30: Mikä ruokkii rasismia? 14.30–15.30: USA vaalien jälkeen – Muuttuiko mikään? 15.45–16.45: ”Uusi” imperialismi 17.00–18.15: Vasemmisto ja vaalit

Tilaisuuden järjestää SL (www.sosialistiliitto.org)

PuNaiNeN lauaNTai (�.-�.��.200�)

�2 Nro. 112auToliiTe

MiKKo ZenGer

Supertähti Intia teki sen taas, kiihdytti eturiviin. Maailman halvin auto Nano maksaisi alle pari tuhatta autoa. Näin

maailman media suitsutti vuosi sitten. Kenellä olisi enää kanttia väittää, että jättiläisvaltio harjoit-taisi muka elitististä kehityspo-litiikkaa, kysyivät Intia-ilmiön myyntimiehet.

Formula-ajot, jotka vakavaa supervaltakompleksia potevalle Intialle on luvattu vuodeksi 2011, ovat eliitin juttu, mutta Nanon kyytiin mahtuisi koko Intia. Sadat miljoonat intialaiset kiitäisivät kan-sanautoillaan pitkin kuusikaistaisia moottoriteitä metropolista toiseen samalla kun he puntaroivat osake-salkkujensa sisältöä englanniksi – tietysti nokialaisiinsa.

Kansanauto ja autostraadat? Kuulostaa pelottavan tutulta, jyri-see uuden Intian kovimpiin kriiti-koihin kuuluva kirjailija-aktivisti Arundhati Roy, joka on tunnista-nut kotimaansa kehitysopeista yhä enemmän piirteitä, joiden jäljet joh-tavat 1930-luvun Saksaan, Nanon intialaiset kriitikot on hiljennetty ilonpilaajina, oman pesän likaajina tai maolaisina(?).

Nano-ilmiötä ruotineet ulko-maalaiset hiljennettiin samalla reseptillä kuin Intian ydinpolitii-kankin kriitikot: ydinapartheidin rinnalla puhuttiin autoapartheidis-ta. Eikö intialaisilla saisi olla sama oikeus ruiskuttaa bensaa suoniinsa ja pakokaasuja ilmaan kuin teolli-suusmaidenkin kansalaisilla.

Koska Murroksen moottoritoi-mittaja kuvittelee olevansa myös Intian ystävä, hänkin puuttuu kes-kusteluun. Osa intialaisista on vau-rastunut kiistämättä kovaa kyytiä. Tuttuni ovat vaihtaneet polku- ja moottoripyöränsä autoihin, mutta he kuuluvatkin keskiluokkaan, juu-ri siihen neljännekseen intialaisista, minkä takia Intia on investoijien unelmakohde.

Useimmat intialaiset eivät ole mahtuneet mukaan Intia-ilmiöön. Intialla on yhä aliravittujen määrän maailmanennätys. Viime vuonna julkaistun Intian hallituksen tilas-toihin perustuvan raportin mukaan 77 prosenttia intialaisista eli noin 836 miljooonaa joutuu tulemaan toimeen alle kymmenellä eurol-la kuukaudessa. Päivää kohti se tekee noin 20 Intian rupiaa. Ge-orge Bushille tiedoksi, että se on Intiassakin hyvin vähän, vaikkapa muutettuna ruuaksi Bushan leimasi ruokaa ahmimaan ryhtyneet intia-laiset kiinalaiset syyllisiksi maail-man ruokakriisiin.

Entä 20 rupiaa autoksi muutettu-na? Nanon hinnaksi on arviotu noin 120 000 rupiaa, joten intialaisten suureen enemmistöön kuuluvalta autonostajalta kuluisi viitisentoista vuotta kansanauton maksamiseen. Edellyttäen tietysti, että hän pystyi-si paastoamaan koko maksuajan.

Ambassadorit ja Marutit.1990-luvun taitteessa Intian eliitti oli jakautunut kahteen autokuntaan. Opin nopeasti, että pihassa seisovan auton perusteella saatoit päätellä, kuuluiko haastateltavasi vanhan vai uuden Intian kannattajiin.

Vanhan Intian eli nehrulaisen sosialismin kannattajat suosivat Ambassadoria, 1950-luvulta pe-

räisin olevaa brittiläistä Austinia, jota valmistetaan yhä ja jolla huip-pupoliitikkoja liikutellaan tänäkin päivänä. Hmm, brittiläiset siir-tomaaisännät luovuttivat gentle-manni-tyyliin kruununjalokivensä hallinnan vuonna 1947 intialaisille isännille. Samaan tyyliin Austinista on vuosien saatossa tullut läpeensä intialainen Ambassador.

1980-luvun alussa Intian kes-kiluokan edustajat valittivat, että venäläisetkin ajavat paremmilla autoilla kuin he. Pääministeri Ra-jiv Gandhi vastasi huutoon. Intian teille ilmestyi intialais-japanilai-sen yhteisyrityksen tuottama pieni Maruti. Sillä ryhtyivät ajamaan ne, jotka vaativat, että Intian olisi mitä pikimmin pantava vilkku päälle ja siirryttävä suljetusta kansallisesta sarjasta kansainväliseen talous-sarjaan.

Vuonna 1991 tekikin talous-poliittisen täyskäännöksen, jonka seurauksena Intia on tänään yksi uusliberalistisen talouspolitiikan eturivin kulkijoita. Intian päämi-nisteri julisti taannoin Davosissa maailman talousjohtajille maansa olevan maailman suurin vapaiden markkinoiden demokratia. Härkä-vankkureiden ja häpeän aika on nyt ohi.

Tataa ei parane arvostellaVanhan Intian ykkösgurulle Jawa-harlal Nehrulle jättimäiset teolli-suuskombinaatit olivat suurpatojen ohella maan uusia temppeleitä. Valtion ohella arvostetuin temp-pelinrakentaja oli mahtava Tata, jonka teräskombinaatit kuuluivat Intian teollisuuden näytekappa-leisiin. Tata oli niittänyt mainetta myös Intian salatun ja salaperäisen, niin rauhanomaisia kuin etenkin sotilaallisia ulottuvuuksia omaa-van ydinteknologisen apparaatin pystyttämisessä. Nehrun Kong-ressi-puolue oli vuosikausia Intian valtionhoitajapuolue, Tata taas In-tian valtionhoitajayritys. ”Yhteis-yrityksen” sääntöihin kuului, että Tata kartutti Kongressipuolueen kirstuja avokätisesti ja sai vasta-lahjaksi hoidettavakseen rahak-kaimmat jättiprojektit vanhassa ”sosialistisessa” Intiassa .

Tata on sopeutunut loistavasti uuteenkin Intiaan. Maan media on ylistänyt yrityksen maailmanval-loitusvauhtia, joka saa kuulemma jokaisen intialaisen tuntemaan it-sensä ylpeäksi. Ensiksi Tata kohah-dutti ostamalla brittiläisen Tetleyn teeyrityksen,. Kun yhtiö osti Euroo-pan toiseksi suurimman teräsyhtiön Coruksen, lehdet rummuttivat kau-pan olevan merkki siitä, että lännen taloudellinen ylivalta oli ohi. Viime talvena Tata nöyryytti brittejä vielä perusteellisemmin hankkimalla Ja-guarin ja Land Roverin autotehtaat määräysvaltaansa.

Ensimmäisten Nanojen piti il-mestyä Intain teille jo ennen vuoden loppua. Kaiken piti olla kunnossa, kunnes omat koirat purivat myös Tataa. Ei auttanut edes kymppi käytöksessä eikä aiemmat uroteot kansakunnan hyväksi kun 900 mil-joonan kehitysmaa-Intia hyökkäsi 300 miljoonan Super-Intian kehi-tyshankkeita vastaan.

Talouttakin nopeammin Intiassa on kasvanut eriarvoisuus, minkä seurauksena maan rajojen sisälle on syntynyt kaksi äärimmäisen eri-laista Intiaa. Miten rikkaiden Intia

saisi köyhän naapurinsa paremmin komentoonsa? Ottamalla oppia his-toriasta? Siirtomaa-aikana noin 40 prosenttia Intian maa-alueesta oli pirstoutunut noin 700 näennäisesti itsenäiseen ruhtinaskuntaan, jotka britit paimensivat taitavalla hajota - ja hallitse politiikallaan.

Tänään uusia ruhtinaskuntia kutsutaan lyhenteellä SEZ (Special Economic Zones). Viime kesään mennessä oli virallisesti hyväksytty 467 SEZ:iä. Virallisen Intia-ilmiön kielellä SEZ:jä on perustettu siksi, että Intia pystyisi luomaan omille ja kylään tulleille yrityksille sellaisen infrastruktuurin, että ne pystyisivät kilpailemaan kiitettävästi maail-manmarkkinoilla. Mainosmies-ten mielikuvastoissa maalaillaan unelma sadoista ”pikku Kiinoista”, jotka jauhavat Intiasta pohjoista esikuvaansa paremman tiikerin ja elefantin yhdistelmän.

Intian valtionvarainministeri P.Chidambaram julisti äsken, et-tä vuonna 2030 hänen Intiassaan 85 prosenttia kansalaisista asuisi kaupungeissa ja saisi elantonsa teollisuuden parista. Se tarkoittaisi käytännössä 600-700 miljoonaan muuttoa Intian kaupunkeihin 25-vuoden sisällä. Nanoilla pitäisi kiirettä…

Kriitikoiden mukaan SEZ-buu-missa on kyse turvamuureilla ym-päröityjen ”laittomien” kaupun-kivaltioiden rakentamisesta Intian sisään. Näistä linnakkeista syntyisi puoli-autonomisia vaurauden saa-rekkeita köyhyyden ja kurjuuden meren keskelle. Alistumalla orja-työhön pieni osa kehitysmaa-Intian ihmisistä voisi lunastaa paikkansa paratiisissa.

SEZ:it merkitsevät myös val-tavaa maansiirtoa pienviljelijöiltä suuryrityksille. Keskushallituksen ja osavaltiohallitusten kuuluu hank-kia yrityksille halvalla maata, mut-ta niiden ei herra varjelkoon kuulu puuttua muuten yritysten toimin-taan. Sehän tietäisi historian loppu-mista. Kehitysterrorismin uusista muodoista puhuneet irvileuat ovat vääntäneet SEZ:itn muun muassa ”erityisorjuus ja erityiseliminointi vyöhykkeiksi”

Arundhati Roy on kirjoittanut siitä, miten Tata on onnistunut pitä-mään maineensa puhtaana rahoitta-malla aktivisteja ja kansalaisjärjes-töjä.. Siis Tata protestoimassa Tataa vastaan, hallitusti ja hillitysti. Oli miten oli, Tatan maine tahraantui pahemman kerran jo vuonna 2006 Orissassa. Tällöin paikalliset adi-vasit eli heimoväestöön kuuluvat protestoivat maidensa menettämis-tä Tatan vasta-avatun terästehtaan porteilla. Ainakin 12 adivasia sai surmansa.

Tervemenoa Tata!Samana vuonna Tata oli ilmoitta-nut Nanon tehtaan sijoittamisesta kommunistien hallitsemaan Län-

si-Bengaliin. Kaikkien aikojen vaalivoiton saaneet kommunistit olivat julistaneet ryhtyvänsä teol-listamaan maataan hartiavoimin. Hallius käytti hyväkseen vanhaa brittiajalta olevaa maanhankintala-kia ja vuokrasi Tatalle 400 hehtaa-ria maata. Noin kuudennes maansa menettäneistä pienviljelijöistä ei hyväksynyt kuitenkaan osavaltio-hallituksen tarjoamia korvauksia. He halusivat pitää maansa hinnalla millä hyvänsä.

Länsi-Bengalista oli samaan ai-kaan tullut SEZien vastaisen kam-panjoinnin keskus Nandigramin tapahtuminen seurauksena. Indo-nesialaisen Salim-ryhmittymän piti rakentaa alueelle jättimäinen kemi-ankombinaattinsa. Hankkeen seu-rauksena noin 40 000 ihmistä olisi menettänyt kotinsa. Hyvin veristen tapahtumien jälkeen, jossa globali-saation vastustajiksi ja köyhien oi-keuksien puolustajiksi julistautunut paikallinen kommunistinen puolue CPM likasi maineensa perinpohjai-sesti, hanke kariutui. Kirjava SEZ:jä vastustava liike oli nyt voimansa tunnossa. Nyt oli Tatan autoteh-taan vuoro Singurissa joutua sen silmätikuksi.

CPM valjasti jälleen kerran niin kansalliset kuin kansainvälisetkin tukijansa. Se teki asiasta koko In-tiaa koskevan kysymyksen, jossa vastakkain olivat laillinen ja laiton yhteiskunta.

Intian sisäisistä rintamajaosta kertoo paljon se, että jopa kommu-nistien kielellä maan vohkintapo-litiikkaa vastustavat kapinoitsijat leimataan maolaisiksi. Se puree ter-rorismisodan aikakaudella etenkin nyt kun Intia on valinnut puolensa ja parkkeerannut itsensä Yhdys-valtojen syliin. Eihän maolaisek-si kruunattu pienviljelijä voi olla

oikeassa? Paljonko hänen sanansa painaa kansakunnan aateliin kuu-luvan Tatan sanan rinnalla?

Jos Tata vetäytyisi Länsi-Ben-galista, se olisi kuolinisku koko osavaltion teollistamisbuumille, jyrähti hallituksen puolivirallinen markkinamies, taloustieteen No-belisti Amartya Sen. Minkälainen signaali se olisi ulkomaisille sijoit-tajille, jotka olivat jo Nandigramin tapahtuminen takia kauhuissaan, kysyivät muut.

Lokakuun alussa Tatan johto ilmoitti antavansa periksi, vaikka 80 prosenttia tehtaasta oli jo val-miina. Usea osavaltiohallitus toi-votti Tatan tervetulleeksi. Paikal-liset maanviljelijät viestivät toista. Se että Nanon siirtyi Gujaratiin ei ollut sattuma. Intian liike-elämän huiput ovat nimenneet äärihindu-laisuuden laboratorioksi nimetty Gujaratin maan parhaaksi inves-tointikohteeksi.

Nandigram ja Singur viestivät ruohonjuuritason demokratian kas-vusta Intiassa, julistavat intialaiset aktivistit. Sanelupolitiikallakin on rajansa. Silti kuva, jossa Tatan johtaja Ratan Tata ja Gujaratin muslimivastaisen pogromin vuon-na 2002 orkesteroinut Nadendra Modi hymyilevät kilpaa, kuvot-taa ja hämmentää Intian ystävää. Kuinka moni intialainen muslimi, kristitty, kastiton tai adivasi halu-aisi astua Modin Nanoon, vaikka hänellä olisi varaa.

Moottoritoimittaja lukee lehtiä: Delhin lähellä paikalliset yritykset ovat ryhtyneet aseistautumaan. Harvat yritykset uskaltavat palka-ta enää paikallisia järjestäytyneitä työntekijöitä. He tukeutuvat mie-luummin maalta tulleisiin työn-hakijoihin.

kansanauto käy kalliiksi kansalaisille

ETELÄ-INTIAN CURRYKIERROS 1 21.12.08 – 11.01.09 www.riskimatkat.com

Miksi Kerala on nimetty Jumalan ja Marxin yhteisyritykseksi? Miltä intia-ilmiö näyttää kastittomien kylistä käsin? Miksi lapset kirkuvat ”pen pen pen ” Keralan takavesillä? Minne 50 miljoonaa naista on kadonnut intiasta? Vastaukset selviävät “viidakkovaltio” Keralaan ja “temppelivaltio” tamil naduun suuntautuvalla rennolla mutta mielikuvastot mullistavalla turneella.

Maapaketti (1599 e/hlö 2h huoneessa) sisältää kaikki kuljetukset ja majoituksen aamiaisineen. Helsinki – Mumbai - Helsinki lennot eivät sisälly hintaan.

Matkan vetäjänä toimii 20 opintomatkaa intiaan luotsannut Mikko Zenger. tilaa matkaohjelma ja muista myös curry 2 , 18.01. – 05.02. 2009

Palataan (a)asiaan!

Mikko Zenger, 040-5697860, zenger@kaapeli.fiKiki Molander, 050-5202260, kiki.molander@welho.com