TEOSOFINEN MAAILMANKATSOMUS

IHMINEN NÄKYVÄISENÄ

JA NÄKYMÄTTÖMÄNÄ

[Man Visible And Invisible]

[1902]

Esimerkkejä eri ihmistyypeistä

nähtynä harjaantuneen selvänäön avulla

Kirjoittanut

C. W. LEADBEATER

Suomentanut

J. T.

Kolme diagrammia ja 23 värillistä kuvaliitettä

HELSINGISSÄ

SUOMEN TEOSOFINEN SEURA

1927

*

[Sanojen kirjoitusasua nykyaikaistettu]

2

Sisällysluettelo

Kuvaluettelo ..................................................................................... 3 I LUKU Miten näistä asioista saadaan tietoa ................................... 5 II LUKU Luonnon tasot ................................................................... 10 III LUKU Selvänäkö ......................................................................... 17 IV LUKU Ihmisen käyttövälineet ................................................... 24 V LUKU Kolminaisuus .................................................................... 30 VI LUKU Aikaisemmat vuodatukset .............................................. 41 VII LUKU Eläinten ryhmäsielut ...................................................... 47 VIII LUKU Ylöspäinen kaari ............................................................ 51 IX LUKU Ihmisen tajunta ................................................................ 56 X LUKU Kolmas vuodatus .............................................................. 62 XI LUKU Kuinka ihminen kehittyy ................................................. 72 XII LUKU Mitä ihmisen ruumiit ilmaisevat .................................... 78 XIII LUKU Värit ja niiden merkitys ................................................. 82 XIV LUKU Ihmisen aikaisemmat kehitysvaiheet ........................... 89 XV LUKU Tavallinen ihminen ......................................................... 94 XVI LUKU Äkilliset tunnetilat ....................................................... 100 XVII LUKU Pysyväisemmät tilat ................................................... 110 XVIII LUKU Kehittynyt ihminen ................................................... 125 XIX LUKU Terveysaura ................................................................. 137 XX LUKU Adeptin syyruumis ........................................................ 144

3

Kuvaluettelo

1. Värien merkitys

2. Luonnon tasot

3. Kolme vuodatusta

4. Kehityksen alas- ja ylöspäinen kaari 5. Villi-ihmisen syyruumis

6. Villi-ihmisen mentaaliruumis

7. Villi-ihmisen astraaliruumis

8. Tavallisen ihmisen syyruumis

9. Tavallisen ihmisen mentaaliruumis

10. Tavallisen ihmisen astraaliruumis 11. Rakkauden äkillinen puuska

12. Uskonnollisen hartauden puuska

13. Ankara viha

14. Pelästyminen

15. Rakastuneen ihmisen astraaliruumis 16. Ärtyisän ihmisen astraaliruumis

17. Saiturin astraaliruumis

18. Masentuneen ihmisen astraaliruumis

19. Uskonnollinen tyyppi

20. Tieteellinen tyyppi

21. Kehittyneen ihmisen syyruumis 22. Kehittyneen ihmisen mentaaliruumis

23. Kehittyneen ihmisen astraaliruumis

24. Normaali terveysaura

25. Sairaan ihmisen terveysaura

26. Arhatin syyruumis

4

1. Värien merkitys

5

I LUKU

Miten näistä asioista saadaan tietoa

Ihminen on merkillisen monisyinen olento, ja hänen

menneen, nykyisen ja vastaisen kehityksensä tutkiminen on ehtymättömän mielenkiintoista kaikille, jotka pysty-

vät näkemään ja ymmärtämään. Millaisia vaivalloisia

ikuisuuksia hänen asteittainen kehityksensä nykyiselle

asteelleen on vaatinut, mille askelmalle hänen kehitys-

kulkunsa pitkillä portailla hän on tähän mennessä ehti-

nyt, mitä vastaisen kehityksen mahdollisuuksia meiltä tulevaisuuden esirippu peittää — nämä ovat kysymyk-

siä, jotka kaikkina aikoina ovat askarruttaneet kaikkia

niitä, jotka yleensä ovat ollenkaan ajatelleet.

Täällä länsimaissa ovat näihin kysymyksiin annetut

vastaukset olleet monet ja moninaiset. On esitetty monta dogmaattista väitettä, jotka on pohjattu ns. ilmoituksen

erilaisiin tulkintoihin; on esitelty monta nokkelaa speku-

latiivista teoriaa, jotka useissa tapauksissa ovat olleet sy-

vällisen metafyysisen ajattelun tulosta. Nuo dogmaatti-

set väitteet vaativat meitä usein uskomaan ilmeisiä

mahdottomuuksia, kun taas länsimainen spekulatiivinen ajatus liikkuu suurimmaksi osaksi materialistisia raiteita

pitkin. Kumpikaan, dogmatismi ja spekulatiivinen aja-

tus, ei lähesty puheenaolevia kysymyksiä käytännöllisel-

6

tä näkökulmalta asioina, joita voidaan tutkia, kuten

kaikkia muitakin tieteen kysymyksiä.

Teosofia esiintyy teorioin, jotka lepäävät kokonaan toisenlaisilla perustuksilla. Pyrkimättä ollenkaan halven-

tamaan siitä tietoa, jota saavutetaan muinaisia pyhiä kir-

joja tutkimalla tai filosofisen pohdinnan avulla, pitää se

kuitenkin ihmisen rakennetta ja kehitystä yksinkertaisen

tutkimuksen eikä pelkän spekulatiivisen ajatuksen asioi-na — tosiasioina, eikä hämärien teorioiden epämääräisi-

nä otaksumina. Teosofian toteamukset ovat aivan selvät:

ihmisen menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta voi-

daan tutkia ensi käden lähteistä ja siihen pystyy jokai-

nen, joka on ottanut vaivakseen siihen valmistautua.

Näin tutkittuina ne osoittautuvat suurenmoisen suunni-telman osiksi — suunnitelman, joka on johdonmukainen

ja helposti käsitettävä, joka, samalla kun se pitää yhtä

monien vanhojen uskontojen opetusten kanssa ja selittää

niitä, ei kuitenkaan ole mitenkään niistä riippuvainen, se

kun kohta kohdalta voidaan todeta käyttämällä sisäisiä kykyjä, jotka kylläkin ovat vielä salattuja ihmiskunnan

enemmistöltä, mutta joita kuitenkin on jo oppinut käyt-

tämään melkoinen joukko tutkijoitamme.

Ihmisen menneisyyteen nähden teosofiset opit eivät

nojaudu vain varhaisempien uskontojen välittämän pe-

rimätiedon yksimieliseen todistukseen, vaan myös erää-seen luotettavaan aikakirjaan — aikakirjaan, jota voi

nähdä ja tutkia jokainen, jolla on selvänäköä siinä mää-

7

rin, että voi tajuta sen hienosyisen aineen värähdykset,

johon tuon aikakirjan muistimerkit ovat painetut. Ihmis-

kuntaa odottavaan tulevaisuuteen nähden teosofiset opit nojautuvat ensiksikin loogisiin johtopäätelmiin tähänas-

tisen kehityksen luonteesta, toiseksi sellaisilta ihmisiltä

saatuihin tietoihin, jotka jo ovat saavuttaneet kehitysas-

teet, jotka useimmille meistä siintävät läheisemmässä tai

kaukaisemmassa tulevaisuudessa, ja kolmanneksi vertai-luihin, joita voi tehdä jokainen, jolla on mahdollisuus

nähdä korkealle kehittyneitä ihmisiä heidän eri kehitys-

tasoillaan. Voimme ottaa esimerkiksi lapsen, joka ei

muusta tuntisi luonnon kulkua, mutta joka kuitenkin

saattaa päätellä tulevansa kasvamaan aikuiseksi sen to-

siasian nojalla, että hän on jo kasvanut erääseen mittaan ja eräällä tavalla ja että hän näkee ympärillään toisia lap-

sia ja nuoria, kaikkia lapsuuden ja aikuisiän välisiä kehi-

tysasteita.

Ihmisen nykyisen olotilan tutkimista, hänen kehityk-

sensä välittämiä apuneuvoja ja hänen ajatustensa vaiku-tusta tähän kehitykseen pitää teosofinen tutkija asioina,

joihin on laajana yleisenä periaatteena sovellettava eräitä

hyvin tunnettuja lakeja, sitten on huolellisesti tutkittava

ja kärsivällisesti vertailtava monia tapauksia saadak-

semme selville noiden lakien vaikutuksen yksityiskoh-

dat. Näiden asioiden tutkimiseen tarvitaan itse asiassa vain näkökykyä, ja tämä kirja julkaistaankin siinä toivos-

sa, että se ensiksikin auttaisi niitä vakavia opiskelijoita,

8

joilla ei vielä ole tuota näkökykyä, tajuamaan, miltä sielu

ja sen käyttövälineet näyttävät sen avulla tutkittuina; et-

tä se toiseksi auttaisi niitä jo hyvin lukuisia henkilöitä, jotka paraikaa opettelevat käyttelemään tuota näköky-

kyä, ymmärtämään näkemänsä merkitystä.

Minä olen hyvinkin tietoinen siitä, että maailma

yleensä ei vielä ole vakuuttunut selvänäön olemassaolos-

takaan; mutta minä myös tiedän, että kaikki ne, jotka ovat asiaa tosissaan tutkineet, ovat havainneet todisteet

sen puolesta kiistämättömiksi. Jos kuka tahansa tavalli-

sillakaan lahjoilla varustettu henkilö ottaa vaivakseen

lukea ne oikeiksi todistetut kertomukset selvänäöstä,

jotka olen esittänyt Selvänäkö-nimisessä kirjassani, ja jos

hän vielä tutustuu niihin kirjoihin, joista ne ovat vali-koidut, niin hän on heti oivaltava, että on olemassa val-

tava määrä kumoamattomia todisteita tämän kyvyn

puolesta. Niistä taas, jotka pystyvät itse näkemään ja jot-

ka joka päivä käyttävät tätä korkeampaa näkökykyään

tuhansilla eri tavoilla, näyttävät tietämättömän enem-mistön yritykset kieltää tämä kyky naurettavilta. Sel-

vänäköisen mielestä ei sen kanssa kannata väitellä. Jos

jokin sokea alkaisi väitellä kanssamme tavallisesta fyysi-

sestä näöstä, väittäen, että olemme harhakäsityksen val-

lassa uskoessamme omaavamme tuon kyvyn, me luulta-

vastikaan emme katsoisi kannattavan sen enempää kiis-tellä näkökykymme puolesta, vaan sanoisimme vain:

”Minä varmasti näen, minkä vuoksi on turhaa koettaa

9

saada minut vakuutetuksi, etten muka näkisi. Elämäni

jokapäiväiset kokemukset osoittavat minulle, että minä

näen, enkä sen vuoksi antaudu väittelyihin asiasta, jonka minä tiedän varmaksi tosiasiaksi.” Tarkalleen samaa

tuntee harjaantunut selvänäkijä kuullessaan tietämättö-

mien ihmisten tyynesti väittävän mahdottomuudeksi, et-

tä hänellä olisi kyky, jota hän juuri sillä hetkellä käyttää

noiden kieltävien tietoviisaiden ajatusten tukemiseen. Siksi tässä kirjassani en koetakaan todistella sel-

vänäön olemassaoloa; minä edellytän lukijan tunnusta-

van selvänäön tosiasiaksi ja ryhdyn vain kuvailemaan,

mitä sen avulla nähdään. En myöskään tahdo toistaa nii-

tä selvänäön menetelmiä koskevia yksityiskohtia, jotka

ovat tavattavissa mainitsemassani pikku kirjasessa, vaan rajoitun selostamaan ilmiön suuret periaatteet niin lyhy-

esti kuin suinkin on mahdollista, tämän kirjani silti tu-

lematta käsittämättömäksi niille lukijoille, jotka eivät ole

tutustuneet muuhun teosofiseen kirjallisuuteen.

10

II LUKU

Luonnon tasot

Mainittujen suurten, yleisten periaatteidenkin selos-

taminen on aloitettava tekemällä selvää eräistä tosiasiois-ta, jotka on opittu tuntemaan juuri puheenaolevaa kykyä

käyttäen. Ensimmäinen seikka, joka on täysin tajuttava,

on meitä ympäröivän maailman ihmeellinen monisyi-

syys — se tosiasia, että ympäröivä maailma käsittää pal-

jon enemmän kuin mitä sisältyy tavallisen näkömme pii-

riin. Me kaikki tiedämme, että aineella on eri tiloja ja että

se voidaan muuttaa toisesta tilasta toiseen muuttamalla

painetta ja lämpötilaa. Me tunnemme nuo aineen kolme

tilaa: kiinteän nestemäisen ja kaasumaisen, ja tiede opet-

taa, että lämpötilaa ja painetta muuttelemalla jokainen alkuaine voidaan saattaa jokaiseen näistä tiloista. Tie-

tääkseni, on vielä muutamia alkuaineita, joita kemistien

ei ole onnistunut siirtää tilasta toiseen. Mutta yleinen kä-

sitys on kuitenkin se, että aivan kuten vesi muuttuu

jääksi alhaisessa ja höyryksi korkeassa lämpötilassa, sa-

moin muuttuu jokainen tuntemamme kiinteä aine nes-temäiseksi tai kaasumaiseksi sopivissa olosuhteissa, jo-

kainen neste kiinteäksi tai kaasuksi ja jokainen kaasu

11

nesteeksi tai kiinteäksi. Me tiedämme, että ilmakin on

saatu muutetuksi nesteeksi ja että eräät toiset kaasut

jähmeiksi kimpaleiksi. Okkulttinen kemia tietää kertoa meille toisesta, kaa-

sumaista korkeammasta aineen olotilasta, johon kaikki

tunnetut alkuaineet voidaan saattaa, ja tälle olotilalle on

annettu nimeksi eetterinen. Se, mistä tiede puhuu eette-

rinä, ei okkulttisen kemian mukaan olekaan homo-geenista, yhtenäistä ainetta, vaan ainoastaan aineen yksi

olotila; se ei siis olekaan mikään uusi alkuaine, vaan ta-

vallista ainetta erikoiseen olotilaan saatettuna. Niinpä

vety saattaa olla paitsi kaasumaisessa tilassa myös eette-

risessä, ja samaten saattaa kulta ja hopea tai mikä tahan-

sa alkuaine, olipa se tavallisesti joko kiinteä, nestemäi-nen tai kaasumainen, olla myös tässä korkeammassa,

eetteriseksi nimittämässämme olotilassa. Aivan kuten

tässä meitä ympäröivässä maailmassa on alkuaineita,

jotka normaalissa tilassaan ovat kiinteitä, kuten kulta, tai

nestemäisiä, kuten elohopea, tai kaasumaisia, kuten happi, niin samaten on olemassa alkuaineita, joiden

normaali olotila on eetterinen — jotka siis tavallisesti

ovat eetterisessä tilassa, vaikkakin ne erityisellä käsitte-

lyllä voidaan saattaa alempaan kaasumaiseen tilaan tai

johonkin vielä eetteristäkin hienompaan olotilaan.

Tavallisessa tieteessä puhutaan hapen atomista, ve-dyn atomista tai minkä tahansa niiden aineiden atomeis-

ta, joita kemistit nimittävät alkuaineiksi, joita ei enää voi

12

hajottaa yksinkertaisempiin alkutekijöihin, ja kullakin

näistä alkuaineista on oma atominsa, jota, kuten sanan

kreikankielinen merkitys sanoo, ei voi enää pitemmälle jakaa. Okkulttinen tiede opettaa meille, mitä monet tie-

demiehet ovat jo aavistelleet, että yksikään näistä ns. al-

kuaineista ei olekaan mikään alkuaine, että mitä me kut-

summe hapen ja vedyn atomiksi, ei olekaan mikään pe-

rimmäinen alkutekijä, ja näin ollen ei olekaan mikään atomi, vaan molekyyli, joka erinäisissä olosuhteissa voi-

daan edelleen jakaa. Jatkamalla tätä jakamista saavutaan

lopulta äärettömän moneen fyysiseen atomiin, jotka

kaikki ovat yhdenlaisia, niin että kaikkien eri alkuainei-

den perällä on yksi alkuaine ja että näiden perimmäisten

atomien eri yhdistymät tunnetaan kemiassa hapen tai vedyn, kullan tai hopean, litiumin tai platinan ym. ato-

meina. Jakamalla nämä alkuaineet edelleen saavutaan

atomeihin, jotka kaikki ovat yhdenlaisia muutoin, paitsi

että toiset niistä ovat positiivisia, toiset negatiivisia.

Näiden atomien ja niiden yhdistymismahdollisuuk-sien tutkiminen on itsessään mitä mielenkiintoisinta,

mutta ei sisälly kirjamme kysymyksiin. Kuitenkin ne,

jotka haluavat lähempiä tietoja asiasta, löytävät niitä An-

nie Besantin kirjasta Occult Chemistry. Mutta nämäkin

atomit ovat atomeja vain meidän fyysiseltä tasoltamme

katsottuina; tarkoitamme, että on olemassa keinoja, joi-den avulla nämäkin voidaan edelleen jakaa, mutta että

ne edelleen jaettuina antavat tulokseksi aineen, joka kuu-

13

luu aivan eri luontokuntaan — aineen, jota ei mikään

tuntemamme lämmön aste laajenna eikä mikään tunte-

mamme kylmyys kutista. Mutta tämäkään korkeampi aine ei ole yksinkertaista, vaan kokoonpantua, ja me tie-

dämme, että silläkin on omat olotilansa, jotka jokseenkin

tarkasti vastaavat niitä fyysisen aineen tiloja, joita me sa-

nomme kiinteäksi, nestemäiseksi, kaasumaiseksi ja eette-

riseksi. Jatkamalla tätä jakamista kyllin pitkälle saavu-taan toiseen atomiin — sen luontokunnan atomiin, jolle

okkultistit ovat antaneet nimen astraalitaso, tunnemaa-

ilma.

Tätä jakamista voidaan vielä jatkaa yhä edelleen, ja

siten jakamalla edelleen tunnemaailman atomia saavu-

taan atomiin, joka kuuluu vieläkin korkeampaan, vielä-kin hienompaan, mutta silti vielä aineelliseen maail-

maan. Ja tämänkin aineen me tapaamme erilaisissa ti-

loissa, jotka paljon korkeammilla tasoilla vastaavat niitä

tiloja, jotka me hyvin tunnemme. Ja tämän tutkimuksen

tuloksena on atomi, joka kuuluu kolmanteen suureen luontokuntaan, jota teosofit sanovat mentaalitasoksi,

älymaailmaksi. Mikäli tiedämme, tämän jakamisen jat-

kamisella ei ole mitään rajaa, mutta meidän kyvyllämme

havaita sen antamia tuloksia on hyvinkin tietty rajansa.

Mutta me pystymme näkemään kylliksi ollaksemme

varmoja näiden useampien eri valtakuntien olemassa-olosta, joista kukin on tavallaan oma maailmansa, joskin

toisessa ja syvemmässä mielessä ne kaikki ovatkin yhden

14

suunnattoman kokonaisuuden osia.

2. Luonnon tasot

15

Teosofisessa kirjallisuudessa luonnon eri valtakuntia

käsitellään usein tasoina, koska niitä kuvailtaessa on

mukavaa kuvitella ne toistensa yläpuolella sijaitseviksi aina sen mukaan, kuinka tiheää niistä kunkin aine on. Si-

ten ne on esitetty oheen liitetyssä 2. kuvaliitteessä ole-

vassa kaavakuvassa. Mutta on pidettävä visusti mieles-

sä, että näin on esitetty vain mukavuussyistä, symboli-

sesti, joten kaavakuvamme ei kuvaa eri tasojen todellisia suhteita. Niitä ei saa kuvitella toistensa yläpuolella sijait-

sevina, kuten kirjakaapin hyllyt, vaan paremminkin sa-

man tilan täyttävinä ja toisensa läpäisevinä. On tieteelle

hyvin tuttu tosiasia, että kovimmassakaan aineessa ato-

mit eivät kosketa toisiaan, vaan että kullakin atomilla on

vaikutus- ja värähdyskenttänsä, ja kullakin molekyylillä taas vuorostaan oma laajempi kenttänsä, niin että niiden

välissä on aina ja kaikissa oloissa tilaa. Jokainen fyysinen

atomi uiskentelee astraalisessa meressä — astraalisen ai-

neen meressä, joka ympäröi fyysistä atomia ja täyttää

siinä jokaisen loven. Ja yleinen on se käsitys, että eetteri läpäisee kaiken tunnetun aineen, olipa se jähmeimmin

kiinteää tai harvinta kaasua; ja aivan kuten eetteri liik-

kuu täysin esteettömästi jähmeimmän aineen hiukkasten

lomitse, samaten myös tunnemaailman aine liikkuu eet-

terin hiukkasten välitse. Älymaailman aine taas puoles-

taan läpäisee tunnemaailman aineen tarkalleen samalla tavalla, joten luonnon eri valtakunnat eivät ole paikalli-

sesti toisistaan erotettuja, vaan kukin niistä ympäröi mei-

16

tä juuri tässä ja tällä hetkellä, joten niiden tutkiminen ei

vaadi mitään liikettä avaruudessa. Meidän tarvitsee vain

avata itsessämme ne aistit, joiden avulla ne ovat havait-tavissa.

17

III LUKU

Selvänäkö

Se, mitä äsken sanoimme, johdattaa mieleen erään

toisen hyvin tärkeän lähtökohdan: edellä kuvattuja hie-nomman aineen vaihteluita ei esiinny vain ulko-

puolisessa maailmassa, ne ovat olemassa ihmisessäkin.

Ihmisellä ei ole vain se fyysinen ruumis, jonka me nä-

emme, vaan sen lisäksi ruumiita, joiden voimme sanoa

vastaavan edellä kuvattuja luonnon eri valtakuntia ja

jotka ovat kokoonpannut kunkin niiden aineesta. Ihmi-sen fyysisessä ruumiissa on eetteristä ainetta, kuten siinä

on jähmeää, silmillemme näkyvää ainetta. (Ks. 24. ja 25.

kuvaliitettä). Ja tämä eetterinen aine on selvänäköiselle

silmälle helposti näkyvää. Samaten näkisi korkeammalle

kehittynyt selvänäköinen, joka pystyisi havaitsemaan vieläkin hienompaa tunne-maailman ainetta, tuohon

tunnemaailmaan kuuluvan ihmisen ainejoukkona, joka

todellisuudessa on tämän ruumis tai käyttöväline pu-

heenaolevaan tasoon nähden. Ja tarkalleen sama olisi

asianlaita vuorostaan älymaailmaan nähden. Ihmisen

sielulla ei ole vain yksi, vaan monta ruumista, sillä riittä-västi kehittyneenä hän kykenee ilmaisemaan itseään

luonnon kaikilla tasoilla, ja sen vuoksi hänet on varustet-

18

tu käyttövälineillä, jotka ovat kokoonpannut kunkin

noiden tasojen aineesta. Ja näiden eri käyttövälineiden

avulla hän pystyy ottamaan vastaan vaikutelmia niistä maailmoista, joita ne vastaavat.

Me emme saa luulla, että ihminen luo nämä käyttö-

välineensä vastaisen kehityksensä aikana, sillä ne ovat

olemassa jokaisessa ihmisessä jo alusta alkaen, vaikka-

kaan hän ei ole tietoinen niiden olemassaolosta. Me käy-tämme alinomaa jossain määrin tuota meissä piilevää

korkeampaa ainetta, joskin tämä käyttö onkin tiedotonta.

Aina kun ajattelemme, panemme itsessämme liikkeelle

älymaailman ainetta, ja selvänäköinen näkee ajatuksen

tuon aineen värähtelyinä, joiden lähtökohta on ihmises-

sä, mutta jotka sitten vaikuttavat samaa tiheyttä olevaan aineeseen hänen ulkopuolellaan. Mutta ennen kuin täl-

lainen ajatus voisi vaikuttaa fyysiseen tasoon, sen on

siirryttävä älymaailman aineesta tunnemaailman ainee-

seen. Ja kun se on tässä herättänyt samanlaisia värähtely-

jä, vaikuttaa tunnemaailman aine vuorostaan eetteriseen aineeseen synnyttämällä siinä säestäviä värähtelyjä, ja

nämä taas vuorostaan vaikuttavat tiheämpään fyysiseen

aineeseen, aivojen harmaaseen aineeseen.

Täten me joka kerran ajatellessamme käymme läpi

paljon pidemmän tapahtumasarjan kuin tiedämme, ai-

van kuten me käymme aina, kun aistimme jotakin, läpi tapahtumasarjan, josta me olemme aivan tietämättömiä.

Me kosketamme jotakin esinettä ja tunnemme sen liian

19

kuumaksi; me tempaisemme pois kätemme, kuten meis-

tä tuntuu, aivan samassa silmänräpäyksessä. Mutta tiede

opettaa, että tämä ei tapahdukaan samassa silmänräpä-yksessä ja että se, mikä tuntee, ei olekaan käsi, vaan ai-

vot; että hermot kuljettavat tiedon polttavasta kuumuu-

desta aivoihin, jotka heti paikalla sähköttävät her-

mosäikeitä pitkin käskyn käden pois vetämisestä; että

käden pois vetäminen voi tapahtua vasta kaiken tämän jälkeen, kun se meistä sitä vastoin tuntuu tapahtuvan ai-

van välittömästi. Tällä tapahtumasarjalla on määrätty

kestonsa; joka voidaan mitata riittävän herkillä laitteilla,

ja sen vaatiman liikkeen vauhti on tarkasti mitattu ja tut-

tu fysiologeille. Samoin tuntuu ajatuskin olevan silmän-

räpäyksessä tapahtuva prosessi, mutta sellainen se ei ole, sillä jokainen ajatus saa läpikäydä kuvaamani vaiheet.

Jokainen tuntemus, jonka me aistimiemme välityksellä

otamme vastaan aivoissamme, saa kulkea kuvaamani

aineasteikon läpi, ennen kuin se tavoittaa todellisen ih-

misen, egon, itsessämme piilevän sielun. Tässä meillä on siis eräänlainen lennätinjärjestelmä

fyysisen tason ja sielun välillä, ja on tärkeää pitää mieles-

sä, että tällä lennätinlinjalla on väliasemansa. Vaikutel-

mia ei saada vain fyysiseltä tasolta; kussakin ihmisessä

piilevä tunnemaailman aine ei kykene ottamaan vastaan

värähdyksiä vain eetterisestä aineesta ja lähettämään ne älymaailman aineeseen, vaan pystyy hyvinkin ottamaan

vastaan vaikutelmia oman tasonsa ympäristöstä ja lähet-

20

tämään ne älyruumiin kautta egoomme. Siten saattaa

ihminen käyttää tunneruumistaan välineenä vaikutelmi-

en vastaanottamiseksi häntä ympäröivästä tunnemaail-masta ja havaintojen tekemiseksi siinä, ja tarkalleen sa-

malla tavalla saattaa hän älyruumiinsa avulla tehdä ha-

vaintoja ja hankkia tietoja älymaailmasta. Mutta pysty-

äkseen tähän on hänen ensin opittava siihen tarvittavat

menetelmät, toisin sanoen hänen on opittava keskittä-mään tajuntansa tunne- ja älyruumiiseensa, aivan kuten

hän osaa keskittää sen aivoihinsa. Tätä kysymystä olen jo

käsitellyt pienessä kirjassani selvänäöstä, joten minun

tarvitsee tässä vain viitata siihen.

Vaikka tiede ei vielä olekaan halukas myöntämään

näiden eri tasojen ja aineen eri asteiden olemassaoloa luonnossa, ei olettamuksemme sisällä mitään, mikä sotisi

sen oppeja vastaan. Sitä paitsi on aina pidettävä mieles-

sä, että kaikki, miltä edellä olemme väittäneet, nojautuu

välittömään tietoon ja on varmaa kaikille niille, jotka

ovat näitä asioita tutkineet syvemmin, vaikkakin se esite-tään maailmalle pelkästään olettamuksena. Mutta sekin,

joka kuulee näistä asioista ensi kerran, oivaltanee, että

esittäessämme väitteemme me emme suinkaan vaadi ke-

tään uskomaan mihinkään ihmeeseen, vaan että keho-

tamme vain tutkimaan erästä järjestelmää. Aineen kor-

keammat asteet seuraavat toisiaan säännöllisessä järjes-tyksessä alkaen niistä asteista, jotka tunnemme, niin että

vaikka kutakin tasoa voidaankin pitää omana maailma-

21

naan, on kuitenkin totta, että niiden kokonaisuus on to-

dellisuudessa yksi suuri maailma, jonka vain korkealle

kehittynyt sielu kykenee näkemään täydellisesti. Helpottakaamme tämän käsittämistä ottamalla esi-

merkin, joka itsessään on mahdoton, mutta joka silti

saattaa olla meille hyödyksi, koska se vihjaa meille eräis-

tä varsin yllättävistä mahdollisuuksia. Otaksukaamme,

että meillä nykyisen näkömme sijasta olisikin hieman toisella tavalla järjestetty näköelin. Ihmisen silmässä on

sekä jähmeää että nestemäistä ainetta. Kuvitelkaamme,

että silmässämme kumpikin näistä aineen olotiloista ky-

kenisi ottamaan vastaan eri aistimuksia, mutta kukin

vain senlaatuisesta aineesta, jota se ympäröivässä maa-

ilmassa vastaa. Olettakaamme, että toisilla ihmisillä olisi toinen näistä näön lajeista, toisilla toinen. Ajatelkaa, mi-

ten hullunkurisen epätäydellinen tulisi kummankin näi-

den ihmistyypin maailmankuva olemaan! Kuvitel-

kaamme heidän seisovan meren rannalla. Toiset, jotka

kykenisivät näkemään vain jähmeän aineen, olisivat ai-van tiedottomia heidän eteensä avautuvasta merestä,

näkisivät vain meren uoman suunnattoman onkalon

kaikkine epätasaisuuksineen, ja kalat ynnä muut sy-

vyyksien asukkaat näyttäisivät heistä leijailevan ilmassa

tämän suunnattoman laakson yläpuolella. Jos taivaalla

sattuisi olemaan pilviä, olisivat ne heille aivan näkymät-tömiä, koska ne koostuvat nestemäisessä tilassa olevasta

aineesta; heille aurinko paistaisi aina päivän aikana, ei-

22

vätkä he voisi ymmärtää, miksi sellaisina päivinä, jotka

meistä toisista ovat pilvisiä, lämpö on niin paljon alhai-

sempi; jos heille ojenneltaisiin lasi vettä, näyttäisi se heis-tä tyhjältä.

Ajatelkaamme näiden vastakohtana ihmistä, joka nä-

kisi aineen vain sen ollessa nestemäisessä tilassa; miltä

maailma näyttäisikään hänestä! Hän kyllä olisi tietoinen

merestä, mutta hänestä ei rantoja ja kallioita olisi ole-massakaan; hän kyllä näkisi pilvet hyvin selvästi, mutta

tuskin näkisi mitään maisemista, joiden yli ne liitelevät.

Vesilasista hän ei kykenisi. ollenkaan näkemään lasia,

ainoastaan veden, ja hänestä olisi mahdotonta käsittää,

miksi tuo vesi säilyttää niin salaperäisellä tavalla sen

muodon, jonka me toiset näemme lasin sille antavan. Kuvitelkaamme nyt, että nämä eri näkökyvyillä varuste-

tut ihmiset seisoisivat rinnakkain kuvailemassa samaa

maisemaa näkemänsä mukaisesti, kummankin ollessa

aivan varma, että mitään muunlaista näköä ei ole koko

kaikkeudessa kuin heidän omansa: toinen, joka väittäisi näkevänsä enemmän tai jotakin muuta, tulisi toisen mie-

lestä olemaan joko haaveksija tai petkuttaja!

Meitä pyrkii hymyilyttämään näiden hypoteettisten

havainnontekijöiden epäuskoisuus, mutta tavallisen ih-

misen on tavattoman vaikeaa käsittää, että kaiken näh-

tävän kokonaisuuteen verrattuna hänen näkökykynsä on paljon vaillinaisempi kuin jommankumman noiden hy-

poteettisten havainnontekijöiden näkökyky hänen nä-

23

kemäänsä maailmaan verrattuna. Ja hänelläkin on vahva

halu vihjailla, että ne, jotka näkevät vähän enemmän

kuin hän itse, ammentavatkin väittämänsä tosiasiat mie-likuvituksensa lähteestä. Sillä onhan kaikkein tavalli-

simpia erehdyksiä pitää aistimiskykymme rajoja myös

kaiken aistittavan rajoina. Mutta tiede todistaa eittämät-

tömästi tätä yleistä erehdystä vastaan, sillä eihän saata

olla mitään epäilystä siitä, että kaikkien eri aaltolajien (aaltoasteikon) kokonaisuudesta meidän aistiemme tun-

temat aaltolajit (aaltoasteikon osat) muodostavat vain

häviävän pienen osan. Selvänäköinen on vain se ihmi-

nen, joka kehittää itsessään kyvyn vastata aisteillaan

kaikkien mahdollisten värähdysten suunnattoman as-

teikon toisiinkin oktaaveihin ja siten tekee itselleen mahdolliseksi nähdä häntä ympäröivästä maailmasta

enemmän kuin tavalliset, rajoitetummalla havaintoky-

vyllä varustetut ihmiset.

24

IV LUKU

Ihmisen käyttövälineet

Jos käymme tarkastelemaan 2. kuvaliitettä, näemme

siinä kaavakuvan näistä luonnon tasoista, ja me ta-paamme myös ne nimet, joita on käytetty noita tasoja

vastaavista ihmisen käyttövälineistä eli ruumiista. Me

huomaamme, että ne nimet, joita teosofisessa kirjallisuu-

dessa käytetään korkeammista tasoista, ovat peräisin

sanskritista, sillä länsimaisessa filosofiassa ei vielä ole

mitään nimityksiä noille korkeammille, aineen hie-noimmista olotiloista kokoonpannuille maailmoille. Kul-

lakin näistä nimityksistä on erikoinen merkityksensä,

vaikkakin noihin korkeampiin tasoihin nähden ne ilmai-

sevat vain, kuinka vähän me tiedämme noista olotiloista.

Sanaa nirvâna, on kaikkina aikoina käytetty idässä ilmaisemaan korkeinta mahdollista henkistä saavutusta.

Nirvânaan pääseminen on merkinnyt ihmisyyden si-

vuuttamista, sellaisen rauhan ja autuuden tason saavut-

tamista, joka kohoaa kauas yläpuolelle maisen käsitys-

kyvyn. Niin täydellisesti jätti se pyrkijä, joka saavutti

tämän tason ylivertaisen ihanuuden, kaiken maallisen taakseen, että muutamat eurooppalaiset orientalistit lan-

kesivat aluksi siihen erehdykseen, että otaksuivat sen

25

merkitsevän ihmisen täydellistä tuhoa — käsitystapa, jo-

ta totuudenvastaisempaa ei saata olla. Päästä täydessä

määrässä käyttämään tämän erittäin korkean henkisen tilan ylevää tajuntaa tarkoittaa samaa kuin saavuttaa se

maali, joka on asetettu inhimilliselle kehitykselle täksi

maailmankaudeksi — tulla adeptiksi, ihmiseksi, joka on

enemmän kuin ihminen. Ihmiskunnan suurelle enem-

mistölle tulee tämä maali olemaan saavutettavissa vasta monien kehityskierrosten jälkeen, mutta ne harvat päät-

täväiset sielut, jotka eivät anna vaikeuksien masentaa it-

seään, vaan jotka valloittavat taivaan niin sanoaksemme

väkirynnäköllä, saattavat päästä tähän ylevään maaliin

paljon aikaisemminkin.

Tämän tason yläpuolella olevista tajunnan olotiloista me emme tietenkään tiedä mitään muuta, kuin että ne

ovat olemassa. Para merkitsee ”takana” ja maha merkit-

see ”suuri”, joten näiden tasojen nimitykset ilmoittavat

vain sen, että niistä ensimmäinen on nirvânan takana

oleva taso ja toinen on suuri nirvânan takana oleva taso — joten ne, jotka tuhansia vuosia sitten antoivat noille

tasoille näinä nimet, eivät tienneet niistä välittömästi

enempää kuin mekään, tai jos tiesivät, näkivät mahdot-

tomaksi keksiä sanoja, jotka lähemmin kuvaisivat noiden

olotilojen luonnetta.

Nimi buddhi on annettu sille ihmisen prinsiipille eli perusosalle, joka ilmestyy neljännen tason aineen kautta,

kun taas mentaalitaso eli älymaailma on ihmisen älyksi

26

nimitetyn perusosan toiminnan piiri. Huomattavaa on,

että tämä taso jakautuu kahteen osaan, jotka eroavat toi-

sistaan väriltään ja nimiltään: toista nimitetään rûpaksi (muodolla varustetuksi), toista arûpaksi (muotoa vailla

olevaksi). Nämä nimitykset on tarkoitettu ilmaisemaan

puheenaolevan tason aineen eräitä ominaisuuksia, nimit-

täin, että alemman osan aine muovautuu hyvin helposti

ihmisajatuksen voimasta selviin muotoihin, kun taas ylemmän osan aineessa tätä ei tapahdu, vaan sen sijaan

ilmestyy abstrakti ajatus tässä tason osassa selvänäköi-

selle silmälle välähdyksinä ja viiruina. Yksityiskohtai-

sempi esitys tästä asiaintilasta on tavattavana Älytaso yn-

nä taivasmaailma -nimisessä kirjassa.

Aikaisemmin käytetyn astraali-nimityksen olemme perineet keskiaikaisilta alkemisteilta. Se on johdettu täh-

teä merkitsevästä latinan sanasta, ja luullaan sitä käyte-

tyn fyysistä tasoa lähinnä seuraavasta tasosta sille omi-

naisen kirkkaan valoisuutensa vuoksi, mikä valoisuus

johtuu sen aineen nopeasta värähtelystä. Tämä astraali-taso eli, kuten sitä nyt nimitetään, tunnemaailma on in-

tohimon, tunteen ja aistimuksen maailma, ja juuri tähän

tasoon kuuluvan käyttövälineen kautta ilmenevät ihmi-

sen tunteet selvänäköiselle tutkijalle. Siksipä ihmisen

astraaliruumis muuttuu alituiseen sitä mukaa, kuin hä-

nen tunteensa muuttuvat, kuten seuraavassa tullaan lä-hemmin osoittamaan.

Kirjallisuudessamme on käytetty eräitä määrättyjä

27

värejä edustamaan kutakin näistä alemmista tasoista, jol-

loin on nojauduttu siihen väritaulukkoon, jonka mada-

me Blavatsky on esittänyt monumentaalisessa teokses-saan Salainen oppi. Mutta on pidettävä tarkasti mielessä,

että niitä on käytetty vain eroja ilmaisevina merkkeinä,

että niitä on käytetty pelkästään symboleina, joten niitä

ei ole tarkoitettu ilmaisemaan minkään erityisen sävyn

voittopuolisuutta niillä tasoilla, joista niitä on käytetty. Kaikki tunnetut värit ja monia tuntemattomia on kussa-

kin näistä luonnon korkeammista tasoista, mutta tasolta

tasolle kohottaessa huomataan niiden tulevan yhä her-

kemmiksi ja kirkkaammiksi, joten niitä voitaisiin nimit-

tää korkeammiksi värioktaaveiksi. Tästä tullaankin pu-

humaan lähemmin myöhemmin eri tasoille kuuluvia käyttövälineitä kuvattaessa.

On syytä kiinnittää huomiota siihen seikkaan, että

tasojen luku on seitsemän ja että niistä kukin on jaettu

seitsemään alatasoon. Tätä seitsenlukua on aina pidetty

pyhänä ja salatieteellisenä lukuna, koska sen on huomat-tu olevan ilmiöiden pohjalla monellakin tavoin. Alem-

milla tasoilla, jotka ovat tutkimuksemme ulottuvissa, on

tämä seitsenosaisuus hyvin selvästi nähtävissä, ja monet

seikat näyttävät oikeuttavan meidät otaksumaan, että

niilläkin korkeammilla tasoilla, joihin välitön havain-

tomme ei ulotu, vallitsee sama järjestys. Kun ihminen oppii vaikuttamaan aineen korkeam-

missa muodoissa, huomaa hän, että alemman elämän ra-

28

joitukset tulevat voitetuiksi toinen toisensa jälkeen ja pu-

toavat pois. Hän huomaa olevansa maailmassa, jolla on

useampia kuin kolme ulottuvuutta, ja jo yksistään tämä tosiasia avaa hänelle joukon kokonaan uusia ja monen-

suuntaisia mahdollisuuksia. Näiden uusien ulottuvai-

suuksien tutkiminen on niin mielenkiintoista kuin suin-

kin saattaa kuvitella, ja niille, joiden mieltä kysymys

kiinnittää, ei voi suositella parempaa johdantoa kuin on C. H. Hintonin mainio kirja Scientific Romances. Jos puut-

tuu kyky nähdä toisia tasoja välittömästi, niin ei ole

muuta keinoa selvän käsityksen saamiseksi astraalitasos-

ta kuin neljännen ulottuvuuden tajuaminen.

Tarkoitukseni ei ole kuvailla tässä sitä ihmeellistä ta-

jun avartumista, joka on ominaista korkeammille tasoille — muuten olen sitä käsitellyt varsin laajasti eräässä ai-

kaisemmassa teoksessani. Tällä hetkellä meidän tarvitsee

kosketella yhtä tutkimuksen haaraa, nimittäin sitä, joka

koskee ihmisen kokoonpanoa ja hänen kehityshistori-

aansa. Ihmisen aikaisemmasta kehityshistoriasta saadaan

tietoa ainoastaan tutkimalla niitä häviämättömiä men-

neisyyden aikakirjoja, joista voidaan lukea kaikki tapah-

tumat aina siitä lähtien, jolloin aurinkokuntamme ole-

massaolo alkoi, ja panna ne liukumaan sielun silmien

editse, niin että katsoja näkee ne aivan kuin olisi ollut läsnä niiden tapahtumishetkellä, kuitenkin sillä suunnat-

toman tärkeällä poikkeuksella, että hän voi pidättää lä-

29

hemmin tarkasteltavakseen minkä tahansa yksityiskoh-

dan tai voi silmäillä kokonaisen vuosisadan tapahtumat

muutamassa hetkessä, jos hän niin haluaa. Tätä jumalal-lisen muistin heijastusta ei kuitenkaan voi käyttää hy-

väksi mentaalisen tason alapuolella täydellä varmuudel-

la, sillä jotta tutkija voisi lukea vaivattomasti tätä varhai-

sempaa historiaa, on tarpeen, että hän on oppinut käyt-

tämään aivan vaivattomasti mentaalisen ruumiinsa aiste-ja. Ja jos hän on niin onnellisessa asemassa, että hänen

käytettävänään on vieläkin korkeamman ruumiin kyvyt,

on tämä tehtävä vieläkin helpompi. Näitä aikakirjoja on

kosketeltu seikkaperäisemmin pienessä Selvänäkö-

nimisessä kirjassani, sen VII luvussa, johon kehotamme

lukijaa tutustumaan hänen halutessaan tarkempia tieto-ja.

30

V LUKU

Kolminaisuus

Meidän on nyt koetettava ymmärtää, miten ihminen

tulee olemassaoloon tässä luonnontasojen ihmeellisessä järjestelmässä. Tämän vuoksi meidän täytyy poiketa teo-

logian alalle, vaikkakin siinä teologiassa, joka kiinnittää

meidän mieltämme, ei ollakaan tekemisissä hurskaiden

mielipiteiden ja mietiskelyjen, vaan niiden asioiden

kanssa, jotka ovat tieteellisesti todistettuja tosiasioita.

Kun me halutessamme ymmärtää ihmisen alkuperää tarkastelemme mainitunlaisia tosiasioita, mitä silloin nä-

emme? Me näemme, että ihminen on huolellisen ja kau-

niin kehityssuunnitelman tulos ja että jumalallisen elä-

män kolme virtaa kaartuvat yhteen hänessä. Eräässä

maailman pyhistä kirjoista sanotaan, että Jumala loi ih-misen oman kuvansa mukaiseksi, ja oikein ymmärretty-

nä tämän lausuman havaitaan sisältävän suuren okkult-

tisen totuuden. Kaikki uskonnot kuvailevat yksimielises-

ti jumaluuden kolminaiseksi ilmestyksessään ja me tu-

lemme näkemään, että ihmissielukin on kolminainen ja

että nämä kaksi tosiasiaa ovat mitä läheisimmässä yh-teydessä keskenään.

On itsestään selvää, ettemme nyt puhu Absoluutista,

31

Korkeimmasta ja Äärettömästä, sillä hänestä me luon-

nollisestikaan emme tiedä muuta kuin että hän on, vaan

siitä hänen mahtavasta ilmestyksestään, joka on meidän oman aurinkokuntamme suuri ohjaava voima ja juma-

luus, jota filosofiassamme sanotaan aurinkokuntamme

logokseksi. Hänestä ovat tosia kaikki ne ominaisuudet,

jotka omistetaan Jumalalle — kaikki hyvät ominaisuu-

det, sillä näinä aikoina me saamme kuulla hänelle omis-tettavan niin monia ominaisuuksia, jotka eivät ole hyviä.

Ne, jotka väittävät palvelevansa häntä, omistavat hänelle

usein omia paheitaan ja rohkenevat jumalattomasti ku-

vata hänet vihaiseksi, kostonhimoiseksi ja julmaksi. Täl-

laiset riettaat rienaukset saattavat olla vähemmän inhot-

tavia, jos kysymyksessä ovat Keski-Afrikan villit; mutta ihmiset, jotka sanovat olevansa sivistyneitä, eivät voi

puolustaa menettelyään millään verukkeella, ja ne jotka

herjaavat hyvyyden ja rakkauden lähdettä, tekevät itsen-

sä syypäiksi rikokseen, jonka pahat seuraukset ovat ar-

vaamattomia. Mutta kaikki se Hyvä, minkä olemme kuulleet omistettavan Jumalalle: rakkaus, viisaus, valta,

kärsivällisyys ja laupeus, kaikkitietävyys ja kaikkialla-

olevaisuus, kaikkivoipaisuus — kaikki nämä ja monet

muut hyvät ominaisuudet ovat tosia aurinkologoksesta,

jossa me mitä todellisimmin elämme, liikumme ja olem-

me. Ja muistettakoon, että teosofia ei esitä tätä minään hurskaana mielipiteenä tai uskonkappaleena, sillä sel-

vänäköiselle tutkijalle hänen mahtava olemassaolonsa on

32

varmaa. Emme tarkoita, että pelkkä inhimillinen kehitys

tekisi meidät kykeneviksi näkemään hänet välittömästi,

vaan että eittämättömät todisteet hänen toiminnastaan ja hänen tarkoituksistaan ympäröivät meitä joka puolelta

tutkiessamme korkeimpien tasojen elämää.

Ilmaistessaan itsensä meille työssään, aurinkologos

epäilemättä on kolminainen — kolme ja kuitenkin yksi,

kuten uskonto on jo aikoja sitten meille opettanut. Kir-kon vanhojen oppilauselmain sisältämissä väitteissä tä-

hän kysymykseen nähden on paljon sellaista, mikä äkkiä

nähden näyttää aivan käsittämättömältä, mutta teosofis-

ten oppien valossa selitettyinä ne sisältävä merkillisen

täsmällisen ja kauniin ilmauksen totuudesta, vaikkakin

niissä sinne tänne on päässyt pujahtamaan mitä halvinta materialismia. Esimerkiksi Atanasiuksen tunnustuksen

todellinen kauneus ja sisällys voidaan tajuta vasta silloin,

kun sitä tutkitaan kohta kohdalta teosofisten oppien

avulla.

On ilmeisesti mahdotonta kuvata tätä jumalallista ilmestymistä millään tavoin, sillä se pakostakin jää koko

meidän ilmaisu- ja käsityskykymme ulkopuolelle, mutta

pieni osa sen toiminnasta kenties voidaan saattaa jossain

määrin käsityskykymme ulottuville käyttämällä eräitä

yksinkertaisia symboleja, kuten sellaisia, joita on käytet-

ty 2. kuvaliitteessä. Siinä on logoksen kolminainen ilmes-tyminen seitsemännellä eli korkeimmalla tasolla kuvattu

kolmella ympyrällä, jotka edustavat hänen kolmea as-

33

pektiaan eli olemuspuoltaan. Kullakin näistä olemus-

puolista näyttää olevan oma laatunsa ja voimansa. En-

simmäiseltä olemuspuoleltaan hän ei ilmennä itseään yhdelläkään korkeinta alemmalla tasolla, mutta toiselta

olemuspuoleltaan hän laskeutuu kuudennelle tasolle ja

vetää ympärilleen sen ainetta, ja siten hänestä syntyy ai-

van toinen ja alempi ilmestys. Kolmannelta olemuspuo-

leltaan hän laskeutuu viidennen tason ylempään osaan ja vetää ympärilleen tämän tason ainetta, minkä kautta hä-

nestä syntyy kolmas ilmestys. Huomattava on, että nämä

kolme ilmestystä ovat kukin omalla tasollaan toisistaan

täysin erillisiä, ja kuitenkin meidän vain tarvitsee seurata

pisteviivoja ylöspäin nähdäksemme, että nämä eri per-

soonat ovat todellisuudessa ainoastaan yhtä samaa ole-muspuolta. Persoonina on kukin tasollaan aivan erillinen

— ilman mitään diagonaalista yhteyttä, mutta kuitenkin

kukin on pystysuorassa yhteydessä itsensä kanssa sillä

tasolla, jolla nämä kolme ovat yksi.

Tästä näemme, että kirkko tarkoittaa hyvinkin todel-lista asiaa teroittaessaan, että ”me yhtä Jumalaa kolmi-

naisuudessa ja kolminaisuutta yhdessä jumaluudessa

kunnioitamme, ei sekoittaen persoonia eikä erottaen ju-

malallista alentaa” — toisin sanoen koskaan sekoittamat-

ta mielessämme näiden kolmen tasollaan erillisen ilmes-

tyksen töitä ja toimintoja, kuitenkaan koskaan hetkeksi-kään unohtamatta sen substanssin iäistä ykseyttä, joka

korkeimmalla tasolla on kaiken takana.

34

Tässä on hyvin opettavaista muistuttaa itsellemme

persoona-sanan täsmällinen merkitys. Se on pantu ko-

koon kahdesta latinankielisestä sanasta, per (kautta, läpi) ja sona (ääni, sointi) ja merkitsee siis ”sitä, jonka kautta

ääni tulee”, eli muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten

näyttelijöiden naamiota, joka osoitti, mitä osaa hän kul-

loinkin näytteli. Sen vuoksi on hyvin sattuvaa nimittää

niitä väliaikaisia alempia käyttövälineitä, joihin sielu pu-keutuu laskeutuessaan alas ruumiillistuakseen, hänen

persoonallisuudekseen. Samaten on myös sattuvaa ni-

mittää Yhden eri tasoillaan erillisiä ilmestyksiä per-

sooniksi.

Täten me näemme, kuinka on mahdollista sanoa:

”Toinen on Isän persoona, toinen on Pojan ja toinen on Pyhän Hengen. Mutta Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat

sama Jumala, yhdenvertaiset kunniassa, yhdenvertaiset

iankaikkisessa majesteetissa.” Totisesti ovat nämä ilmes-

tykset erillisiä tasoillaan, ja toinen on siis toista alempi, ja

kuitenkin meidän tarvitsee vain palata takaisin seitse-männelle tasolle nähdäksemme, että ”tässä kolminai-

suudessa ei ole yksikään persoona ollut ennen eikä jäl-

keen toistaan, eikä yksikään ole toistaan suurempi eikä

vähempi; vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ian-

kaikkiset ja juuri yhdenkaltaiset.” Samaten on myös

”kukin persoona erittäin Jumala Herra”, ”eikä kuiten-kaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra”.

35

3. Kolme vuodatusta

36

Katsokaamme edelleen, kuinka selviksi ja ymmärret-

täviksi tulevatkaan monet toista olemuspuolta ja sen ai-neeseen astumista koskevat väitteet. Niihin sisältyy pal-

jon laajempi merkitys, kuten näkyy 3. kuvaliitteestä,

mutta se, mikä pitää paikkansa tuosta mahtavammasta

alasastumisesta, pitää paikkansa myös tästä. Sillä kun

me muistamme, että tämä olemuspuoli on korkeammalla tasolla se substantiaalinen Jumaluus, joka sielullistaa

suhteellisesti alhaisemmassa, joskin silti ajatuskykyäm-

me korkeammassa aineessa tapahtuneen ilmestyksen,

me ymmärrämme, kuinka on mahdollista, että ”Jumala

on hän Isänsä olennosta, ennen kaikkia aikoja syntynyt;

mutta ihminen on hän äitinsä olennosta, ajassa synty-nyt”. Sillä jumalallisena olemuspuolena oli hän olemassa

ennen aurinkokuntamme syntyä, mutta hänen ilmestyk-

sensä kuudennen tason aineessa tapahtui tämän aurin-

kokunnan elinaikana.

Siispä vaikka hän on ”Jumala ja ihminen, ei kuiten-kaan ole kahta Kristusta, vaan yksi. Yksi hän on; ei niin,

että jumaluus on muuttunut ihmisyydeksi, vaan juma-

luus on ottanut ihmisyyden itseensä.” Hän on siis yksi,

ei vain olennaisen ykseytensä vuoksi, vaan myös sen

mahtavan kyvyn nojalla, jonka avulla hän voi vetää it-

seensä kaiken sen, mikä on saavutettu astumalla alem-paan aineeseen. Mutta tämä kuuluu paremminkin siihen

suurempaan alasastumiseen, joka esitetään havainnolli-

37

sesti 3. kuvaliitteessä.

Suurin oppiriita, mikä on koskaan riehunut kristilli-

sessä kirkossa, oli se, joka jakoi kirkon kahteen osaan, itäiseksi kreikkalaiskatoliseksi ja läntiseksi roomalaiska-

toliseksi kirkoksi. Vaikkakin on tosiasia, että sekä poliit-

tiset että taloudelliset seikat vaikuttivat tässä pesäerossa,

sen väitettynä opillisena syynä oli se otaksuttu totuuden

väärennys, jota muka merkitsi se, että Toledon kirkollis-kokous v. 589 lisäsi uskontunnustukseen sanan filioque

(pojastakin).

Riitakysymyksenä oli, lähteekö Pyhä Henki yksin

Isästä vaiko Isästä ja Pojasta, mikä kylläkin oli siksi epä-

käytännöllinen ja inhimillisen tiedon yläpuolella oleva

kysymys, ettei sen olisi tarvinnut panna kirkon yhtenäi-syyttä ja sopua vaaraan. Mutta teologiset kiistat näyttä-

vät aina riehuvan katkerimmin kaikkein hämärimpien,

merkityksettömimpien ja mielenkiinnottomimpien ky-

symysten ympärillä. Kaavakuviomme kuitenkin antaa

meidän nähdä tämän riitakysymyksen luonteen ja lisäksi se, merkillistä kyllä, osoittaa, että kumpikin riitapuoli oli

oikeassa ja että jos he olisivat selvästi tajunneet asian, ei

olisi tarvinnut olla mitään skismaa.

Latinalainen kirkko väitti — syystäkin — että vii-

dennellä tasolla ei voi olla mitään sellaisen voiman il-

mestystä, joka tunnustetusti tuli seitsemänneltä tasolta ilman että se olisi kulkenut välillä olevan kuudennen ta-

son kautta, ja siksi se selitti, että se voima, Pyhä Henki,

38

lähti sekä Isästä että Pojasta. Kreikkalainen kirkko taas

piti jyrkästi kiinni kolmen ilmestyksen erillisyydestä ja

aivan oikein pani vastalauseensa sitä oppia vastaan, että Pyhä Henki lähtee ensimmäisestä ilmestyksestä toisen

ilmestyksen läpi, kuten olisi asianlaita, jos kaavakuvas-

samme voitaisiin vetää vinoviiva ensimmäisestä ilmes-

tyksestä toisen läpi kolmanteen. 2. kuvaliitteen oikean-

puolinen pisteviiva osoittaa kolmannen olemuspuolen laskeutumisen tasojen läpi ja sen lopullisen ilmestyksen

viidennellä tasolla, ja se osoittaa, miten alasastuminen

todellisuudessa tapahtuu, ja se saattaa ehdottomaan so-

pusointuun nuo kaksi ristiriitaiselta näyttävää ajatusta-

paa.

Se ihmeellinen tapa, jolla ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, näkyy, jos vertaillaan ihmissielun kolminaisuut-

ta ylläselostetun ilmestyksen kolminaisuuden kanssa.

Niin hämmästyttävän aineellisia kristilliset käsitykset

asiasta ovat olleet, että tämä kohta Raamattua on aivan

kirjaimellisesti tulkittu siten, että se muka merkitsee, että Jumala loi ihmisen ruumiin hahmoltaan samanlaiseksi,

jollaisen hän muka ennalta näki Kristuksen tulevan va-

litsemaan maan päälle astuessaan, mikä on hämmästyt-

tävää järjen sekaannusta teologienkin järkeilyksi.

Silmäys 2. kuvaliitteeseen näyttää meille heti paikalla

puheenaolevien sanojen todellisen merkityksen. Ei ihmi-sen fyysisessä ruumiissa, vaan hänen sielunsa rakentees-

sa toistuvat ihmeellisen täsmällisesti jumalallisen ilmes-

39

tyksen menetelmät. Aivan samoin kuin jumalallisen

kolme olemuspuolta seitsemännellä tasolla näemme me

ihmisessä piilevän hengen jumalallisen kipinän olevan kolminaisen ilmestyksessään viidennellä tasolla. Kum-

massakin tapauksessa on toinen olemuspuoli kykenevä

astumaan yhtä tasoa alemmaksi ja kummassakin tapa-

uksessa on kolmas olemuspuoli kykenevä laskeutumaan

kaksi tasoa ja toistamaan saman tapahtuman. Kummas-sakin tapauksessa on siis olemassa kolminaisuus yksey-

dessä — kolminaisuus, joka on erillinen ilmestyksissään,

mutta kuitenkin yksi perimmäiseltä todellisuudeltaan.

Mutta tällä hetkellä me olemme tekemisissä sen yk-

sinkertaisen tosiasian kanssa, että kullakin logoksen

kolmesta olemuspuolesta eli persoonasta eli ilmestykses-tä on oma erikoinen tehtävänsä suoritettavana ihmisen

sielun valmistamisessa ja kehityksessä. 3. kuvaliitteen

kaavakuvioiden avulla yritämme esittää, mitkä nämä

tehtävät ovat. Horisontaaliset alajaotukset ilmaisevat ta-

soja aivan samalla tavalla kuin 2. kuvaliitteessä, ja niiden yläpuolella nähdään ne kolme symbolia, jotka Helena

Blavatsky on kuvannut Salaisessa opissaan. Ylin niistä

esittää logoksen ensimmäistä olemuspuolta ja sisältää

vain yhden, keskellä sijaitsevan pisteen, joka merkitsee

järjestelmämme alkuperäistä ilmestystä; toista olemus-

puolta symbolisoi halkaisijan jakama ympyrä, ilmaisten sen kaksinaisuuden, joka aina liittyy kaikkien kolminai-

suuksien toiseen persoonaan, kun taas alin ympyrä sisäl-

40

tää kreikkalaisen ristin, joka on kolmannen olemuspuo-

len kaikkein tavallisimpia symboleja.

41

VI LUKU

Aikaisemmat vuodatukset

Juuri tästä kolmannesta olemuspuolesta lähtee en-

simmäinen sysäys aurinkokuntamme muodostumiseen. Ennen tätä sysäystä on kullakin luonnon tasolla olemas-

sa vain aineen atominen tila, sillä mikään niistä keräy-

tymistä ja yhdistelmistä, jotka muodostavat kunkin ta-

son alatasot, ei vielä ole syntynyt. Mutta tähän neitseelli-

sen aineen mereen (todelliseen Neitsyt Mariaan) vuotaa

Pyhä Henki, elonantaja, kuten häntä nimitetään nikealai-sessa tunnustuksessa, ja hänen mahtavan elinvoimansa

vaikutuksesta atomeissa herää uusia kykyjä ja attraktion

ja repulsion mahdollisuuksia, ja siten kunkin tason

alemmat osat tulevat olemassaoloon. 3. kuvaliitteessä on

tämä symbolisoitu viivalla, joka lähtee kolmannesta ym-pyrästä ja kulkee halki kaikkien tasojen, leveten ja tum-

meten sitä enemmän, mitä alemmaksi tullaan, ja osoitta-

en, kuinka jumalallinen henki alas laskeutuessaan ver-

houtuu yhä enemmän aineeseen, kunnes monien on

mahdotonta huomata siinä mitään jumalallista.

Ja kuitenkin on siinä elävää voimaa silloinkin, kun se on kaikkien muotojensa kahleissa. Napolilaisen tiede-

miehen, professori Schrönin kokeet ovat epäämättömästi

42

todistaneet elämän läsnäolon kivikunnassakin, ja ne

osoittavat mitä ihmeellisimmällä tavalla jumalallisen

elämän toisen ja kolmannen suuren perättäisen vuoda-tuksen vaikutuksen.

Tähän näin elollistettuun aineeseen laskeutuu juma-

lallisen elämän toinen suuri vuodatus. Siinä kolminai-

suuden toinen persoona ottaa ei vain ”neitseellisen” eli

hedelmättömän aineen muodon, vaan aineen, joka jo on kolmannen persoonan elämän läpäisemä ja sitä sykkivä,

niin että sekä elämä että aine ympäröivät häntä pukuna,

joten hän on mitä totisimmin tullut ”lihaksi Pyhästä

Hengestä ja Neitsyt Mariasta”, kuten kuuluisi uskontun-

nustuksemme erään tärkeän kohdan oikea käännös. (Ks.

The Christian Creed, sivu 42). Tämä vastustamaton virta vuotaa alas eri tasojen ja

luonnonkuntien läpi viipyen kussakin niistä ajanjakson,

joka on yhtä pitkä kuin planeettaketjun koko ruumiillis-

tuma — ajanjakson, joka meidän ajanmitoillamme mitat-

tuna olisi hyvin monia miljoonia vuosia. Tämä virta on symbolisoitu 3. kuvaliitteessä viivalla, joka lähtee toises-

ta ympyrästä ja kaartuu alas soikion vasempana sivuna,

asteittain tummeten nadiria lähetessään. Sivuutettuaan

tämän nadirin, alimman kohdan, se aloittaa ylöspäisen

kaarensa ja kohoaa fyysisen, astraalisen ja alemman

mentaalisen tason läpi, kunnes se kohtaa kolmannen suuren vuodatuksen, jota kuvaamassa on viiva, joka läh-

tee ylimmästä ympyrästä ja muodostaa suuren soikion

43

oikeanpuolisen sivun. Tästä kohtaamisesta meillä on

myöhemmin enemmänkin sanottavana, mutta tarkastel-

kaamme nyt alaspäistä kaarta. Ja sen paremmin käsittä-miseksi katselkaamme 4. kuvaliitettä. Sen kaavakuvio

4. Kehityksen alas- ja ylöspäinen kaari

44

näyttää hyvin erilaiselta, mutta todellisuudessa se on

suuressa määrin yhdenmukainen 3. kuvaliitteen kaavion

kanssa: sen monivärinen vasemmanpuolinen patsas vas-taa tarkasti 3. kuvaliitteen alaspäistä kaarta, ja kaavaku-

vion kaikki muut, pyramidimaiset kuviot esittävät vain

3. kuvaliitteen ylöspäisen kaaren varhaisempaa osaa eri

kehitysasteissaan.

Tämän alaspäisen jumalallisen virran eri asteilla on eri nimensä. Kokonaisuutena sitä usein nimitetään mo-

nadiseksi olemukseksi, varsinkin silloin, kun se on ver-

hottu vain eri tasojen atomiseen aineeseen. Mutta kun se

alaspäisen kulkunsa aikana elävöittää mentaalisen tason

ylemmän osan ainetta, tunnetaan se silloin nimellä en-

simmäinen elementaalikunta. Viivyttyään tällä asteella kokonaisen ketjukauden laskeutuu se saman tason

alempiin, ns. rûpa-kerroksiin, ja niissä se elähdyttää

toista elementaalikuntaa viipyen niissä toisen ketjukau-

den. Sen seuraava ketjukausi kuluu astraalitasolla, jolla

sitä sanotaan kolmanneksi elementaalikunnaksi tai hy-vin usein myös astraalitason elementaaliseksi olemuk-

seksi. Kummallakin näistä asteista se on hyvin läheisessä

yhteydessä ihmiseen, sillä se on huomattavana aineosa-

na hänen eri käyttövälineissään ja siten vaikuttaa hänen

ajatuksiinsa ja tekoihinsa. Mutta tämä ei kuulu käsiteltä-

vänämme olevaan asiaan; ne lukijat, jotka tahtovat yksi-tyiskohtaisempia kuvauksia tunne- ja älyelementaalien

vaikutuksesta ihmiseen, löytävät niitä toisista teosofisis-

45

ta teoksista.

Saavuttaessaan alimman kohtansa ennalta määrätys-

sä kulussaan tämä jumalallisen voiman suuri elonaalto on vajonnut fyysiseen aineeseen, ja tänä kautena ja jon-

kin aikaa sen jälkeen, kun se on aloittanut pitkän ylös-

päisen taipaleensa, se elähdyttää sen ketjun kivikuntaa,

jolla se kulloinkin sattuu olemaan. Tällä asteella sitä on

joskus sanottu kivennäismonadiksi, aivan samoin kuin sitä on kehityksen myöhemmillä asteilla nimitetty kas-

vimonadiksi ja eläinmonadiksi. Mutta kaikki nämä nimi-

tykset ovat jossakin määrin harhaanjohtavia, sillä ne

helposti antavat sen käsityksen, että yksi suuri monadi

elähdyttää kutakin noista luonnonkunnista kokonaisuu-

dessaan. Silloinkaan kun tämä monadinen olento näyttäytyy

meille ensi kerran aikaisimmassa elementaalikunnassa,

se ei ole enää yksi monadi, vaan lukuisia monadeja — ei

yksi suuri elämänvirta, vaan monia rinnakkaisia virtoja,

joilla kullakin on omat luonteenomaiset tunnusmerkkin-sä. Koko tämän kehityskulun suunta on yhä suurempaa

ja suurempaa differentaatiota, erikoistumista kohti, ja ai-

na sitä mukaa kuin nämä virrat laskeutuvat luonnon-

kunnasta luonnonkuntaan ne jakautuvat ja jakautuvat

yhä uudelleen. Ennen tätä kehityskulkua saattaa kyllä

olla kohta, jossa tämän suuren vuodatuksen saattaa aja-tella olevan homogeeninen, vaikkakaan kukaan ei ole si-

tä nähnyt siinä tilassa. Ja kehityksen ensimmäisen suu-

46

ren vaiheen lopussa se lopulta jakautuu yksilöiksi, niin

että kukin ihminen tulee erilliseksi, joskin vielä kehitty-

mättömäksi sieluksi. Joka kohdassa näiden kahden äärimmäisyyden välil-

lä sen tila on tavallaan kahden välillä häilyvä: joka koh-

dassa on jakautuneisuutta, joka ei kuitenkaan vielä ole

saavuttanut yksilöitymistä. On aina muistettava, että

olemme koko ajan tekemisissä elähdyttävän voiman eli elämän kehityksen eikä ulkoisen muodon kehityksen

kanssa ja että tämä elähdyttävä voima kehittyy ominai-

suuksien kautta, jotka on saavutettu fyysisessä ruumiil-

listumassa. Niinpä esimerkiksi kasvikunnassa ei ole yksi

sielu kutakin kasvia kohti, vaan yksi ryhmäsielu suunna-

tonta määrää kasviyksilöitä kohti — muutamissa tapa-uksissa kenties yksi ryhmäsielu koko kasvilajia kohti.

Eläinkunnassa tämä jakautuminen on mennyt paljon pi-

demmälle, ja joskin alemmista hyönteiselämän muodois-

ta pitänee vielä paikkansa se, että yksi sielu elähdyttää

monia miljoonia ruumiita, korkeampien eläinten kes-kuudessa on yhtä ryhmäsielua ilmentämässä suhteelli-

sen vähäinen luku fyysisiä muotoja.

47

VII LUKU

Eläinten ryhmäsielut

Tämä ryhmäsielun käsite tuntuu monista opiskeli-

joista oudolta ja vaikealta, mutta eräs itämainen vertaus helpottanee sen ymmärtämistä. Itämaalaiset sanovat, et-

tä ryhmäsielu on kuin vesi sangossa; jos siitä otetaan la-

sillinen vettä, saamme samaa vertausta käyttäen yksittäi-

sen eläimen sielun. Lasissa oleva vesi on sillä kertaa ko-

konaan erillään sangon vedestä ja se ottaa tuon lasin

muodon. Otaksukaamme, että panemme tuohon lasiin väriainetta, niin että vesi saa oman, muista erillisen vä-

rinsä: tuo väriaine kuvaa niitä ominaisuuksia, jotka keh-

keytyvät tuossa väliaikaisesti erillisessä sielussa sen elä-

mien eri kokemusten vaikutuksesta.

Eläimen kuolemaa kuvaisi tuon veden kaataminen takaisin sankoonsa, jolloin otaksumamme väriaine heti

paikalla leviäisi yli koko veden värjäten sen heikosti. Ai-

van samalla tavalla kaikki ne ominaisuudet, jotka keh-

keytyvät yksittäisen eläimen elämän aikana, jakautuvat

sen kuoltua yli koko ryhmäsielun. Olisi mahdotonta ot-

taa myöhemmin tuosta sangosta samaa lasillista vettä, sillä jokaista myöhemmin otettua lasillista värittämässä

on pakostakin välillä kaadettujen vesilasien tuoma väri-

48

aine. Jos olisi mahdollista ottaa sangosta tarkasti samat

vesimolekyylit ja saada siten rekonstruoiduksi siihen

kaadettu erinäinen lasillinen vettä, merkitsisi se todellis-ta jälleensyntymistä. Mutta koska se on mahdotonta, jää

ainoaksi mahdollisuudeksi väliaikaisen sielun sekoittu-

minen takaisin ryhmäsieluun — tapahtuma, jossa kui-

tenkin kaikki, mikä väliaikaisen eron aikana on tullut

hankituksi, säilyy mitä tarkimmin. Sangostamme ei kuitenkaan oteta vain yksi lasillinen

kerrallaan, vaan monta lasia samalla kertaa, ja kukin

niistä tuo takaisin ryhmäsieluun oman osuutensa kehit-

tyneitä ominaisuuksia. Siten samanaikaisesti kussakin

ryhmäsielussa kehittyy useampia eri ominaisuuksia, jot-

ka tietenkin ilmenevät olennaisina ominaisuuksina jo-kaisessa kuhunkin ryhmäsieluun kuuluvassa eläimessä.

Täten syntyvät ne määrätyt vaistot, jotka kullakin eläi-

mellä on maailmaan tullessaan. Sorsanpoikanen etsii heti

munasta päästyään vettä ja ui pelottomasti silloinkin,

kun sen on hautonut kana, joka pelkää vettä ja on hirvit-tävässä hädässä nähdessään hoidokkinsa syöksyvän, ku-

ten se luulee, auttamattomaan tuhoon. Mutta se ryh-

mäsielun osanen, joka vaikuttaa sorsanpoikasessa, tietää

aikaisemmasta kokemuksestaan hyvin, että vesi on sen

luonnollinen elementti, ja tuo pikkuinen ruumis panee

pelottomasti toimeen sen käskyt. Kaiken aikaa kussakin ryhmäsielussa vaikuttaa pyr-

kimys jakautua yhä edelleen ja edelleen hellittämättä, ja

49

se ilmenee ilmiönä, joka, joskin korkeampitasoisena,

kummallisesti muistuttaa solujen jakautumista. Ryh-

mäsielussa, jonka voidaan ajatella elähdyttävän suurta joukkoa mentaalisen tason ainetta, syntyy eräänlainen

tuskin havaittavissa oleva kelmu, kuten voisimme kuvi-

tella vesisankoomme asteittain syntyvän laidasta toiseen

ulottuvan väliseinän. Aluksi se päästää johonkin määrin

vettä lävitseen, mutta joltakin puolelta otetut vesilasit aina palaavat samalle puolelle, joten toisen puolen vesi

vähitellen differentioituu ja erottuu toisen puolen vedes-

tä, ja vähitellen tuo väliseinä tiivistyy ja tulee läpäisemät-

tömäksi, niin että lopulta meillä onkin kaksi sankoa.

Tämä tapahtuma toistuu alituiseen, kunnes todella

korkeampien eläinten tasolla kuhunkin ryhmäsieluun liittyy vain pieni luku ruumiita. On huomattu, että yksi-

löityminen, joka kohottaa jonkin olion eläinkunnasta lo-

pullisesti ihmiskuntaan, voi tapahtua vain joissakin mää-

rätyissä eläintyypeissä. Se voi tapahtua vain kotieläimis-

sä, eikä edes kaikissa niistäkään. On muistettava, että olemme vasta vähän tämän maailmojen ketjun kehityk-

sen puoliväliä edempänä ja että eläinkunnan odotetaan

saavuttavan ihmisyyden asteen vasta tämän kehityskau-

den lopulla. Siksipä niiden eläinten, jotka nyt saavutta-

vat tai ovat saavuttamaisillaan yksilöitymisen, täytyy siis

luonnollisestikin olla hyvin paljon edellä muita, ja niiden luku sen vuoksi on kovin pieni. Tällaisia tapauksia sat-

tuu kuitenkin silloin tällöin, ja ne ovat erityisen mielen-

50

kiintoisia, sillä ne osoittavat, miten me itse olemme ker-

ran yksilöityneet kaukaisessa muinaisuudessa. Se kuun

eläinkunta, josta me olemme yksilöityneet, oli jonkin verran alemmalla tasolla kuin nykyinen maapallon

eläinkunta, mutta itse yksilöitymistapahtuma näyttää ol-

leen milteipä tarkalleen sama.

51

VIII LUKU

Ylöspäinen kaari

Käydessämme selittämään kehityksen ylöspäistä

kaarta on meidän vielä kerran viitattava 4. kuvaliittee-seen. Kuten muistetaan, esittävät sen moniväriset kuviot

monadisen olennon ylöspäistä kehityskulkua. Alaspäi-

sen kulkunsa aikana, mitä kulkua esittää kaavakuviom-

me vasemmanpuolinen patsas, se kerää vain ympärilleen

eri tasojen erilaista ainetta, kehittää tuota ainetta totut-

tamalla sitä kuljettamaan värähdyksiä ja vaikutelmia ja samalla hankkimalla itselleen kyvyn ottaa vastaan näitä

vaikutelmia niille kuuluvilla tasoillaan sekä vastata nii-

hin ongelmitta. Mutta saavutettuaan aineeseen vajoami-

sensa alimman kohdan ja käännyttyään ylöspäisen kehi-

tyksensä valtavalle taipaleelle sen toiminta saa jonkin verran toisenlaisen luonteen. Sen tarkoitusperänä on sil-

loin kehittää tajuntansa näillä eri tasoilla täyteen mit-

taansa opettelemalla hallitsemaan niitä ruumiita, joita se

niiden aineesta rakentaa itselleen, ja käyttämään niitä

käyttövälineitä, niin että ne eivät ole hänelle vain siltana,

jota myöten ulkopuoliset vaikutelmat pääsevät sieluun, vaan samalla tekevät sielulle mahdolliseksi ilmaista nii-

den avulla itseään eri tasoilla.

52

Luonnollisesti tämä ponnistelu alkaa ylöspäin alim-

masta aineesta, koska sen värähdykset laajuudestaan ja

karkeudestaan huolimatta ovat voimattomimpia ja lä-päisemiskyvyltään heikoimpia ja sen vuoksi ovat hel-

poimmin hallittavissa. Siitä johtuukin, että ihminen,

vaikka hänellä onkin niin monia korkeampia prinsiippe-

jä enemmän tai vähemmän latentissa muodossa, on

aluksi pitkään täysin tietoinen vain fyysisessä ruumiis-saan, ja vasta myöhemmin ja hyvin asteittaisesti hänelle

kehittyy astraalisessa käyttövälineessä vaikuttava tajun-

ta, kun taas hänen mentaaliruumiissaan vaikuttava ta-

junta kehkeytyy vasta vieläkin myöhemmällä kehitysas-

teella.

Tarkastellessamme vielä 4. kuvaliitettä me näemme, että sen kaavakuviossa kutakin luonnonkuntaa edustaa

oma nauhamainen kuvionsa. Ja me näemme, että kivi-

kuntaa edustavalla nauhalla on täysi leveytensä vain

fyysisen tason jähmeämmällä osalla ja että siinä osassa

kuvioita, joka vastaa eetteristä fyysistä ainetta, nauha kapenee yhä kapeammaksi, mitä lähemmäksi korkeam-

pia tasoja tullaan. Tämä tietenkin merkitsee sitä, että ki-

vikunnassa sielun kyky vallita eetterisen aineen korke-

ampaa osaa ei vielä ole kehittynyt täyteen mittaansa.

Edelleen huomataan, että nauhan kärjessä on jo vähän

punaista osoittamassa, että jokin määrä tajuntaa on jo vaikuttamassa astraalisen aineen läpi, toisin sanoen eräs

määrä halua on jo näkyvissä.

53

Monista saattaa näyttää oudolta, että puhutaan ha-

lusta kivikunnan yhteydessä. Mutta jokainen kemisti tie-

tää, että kemiallisessa affiniteetissa meillä jo on hyvinkin selvä ilmaus eri kemiallisten alkuaineiden valikoivasta

suhtautumisesta toisiinsa, ja mitä on tämä valikoiva suh-

tautuminen muuta kuin halun alkua? Jokin alkuaine ha-

luaa jonkin toisen alkuaineen seuraa niin voimakkaasti,

että voidaksensa yhtyä siihen se jättää oitis muiden al-kuaineiden seuran, joiden kanssa se sattuu olemaan lii-

tossa. Juuri tietomme alkuaineiden haluavasta tai viero-

vasta suhtautumisesta toisiinsa tekee meille mahdolli-

seksi esimerkiksi haluamiemme kaasujen valmistamisen.

Niinpä esimerkiksi vety ja happi yhtyneinä muodostavat

vettä, mutta jos me heitämme joukkoon natriumia, nä-emme hapen pitävän enemmän natriumista kuin vedys-

tä ja jättävän heti paikalla viimeksi mainitun yhtyäkseen

edelliseen, ja niin saamme veden sijaan natriumhydrok-

sidia, kun taas vapautunut vety haihtuu tiehensä. Tai jos

panemme vähän sinkkijauhetta laimennettuun suola-happoon (joka on klooria yhtyneenä vetyyn), näemme

kloorin erkanevan vedystä yhtyäkseen sinkkiin, kun ve-

ty taas saa mennä tiehensä tai voidaan ottaa talteen. Tä-

mä onkin itse asiassa eräs tavallisimpia vedyn valmista-

miskeinoja. Nähdään siis, että olemme täysin oikeutettu-

ja puhumaan halun vaikutuksesta kivikunnassa. Jos tarkastelemme kaavakuviossamme sitä nauhaa,

joka kuvaa kasvikuntaa, me näemme, että sillä on täysi

54

leveytensä ei vain jähmeän fyysisessä, vaan myös eette-

risessä osassaan. Ja me näemme, että halua esittävä kärki

on voimakkaammin kehittynyt, osoittaen paljon suu-rempaa kykyä käyttää alempaa astraalista ainetta. Ne,

jotka ovat tutkineet kasvioppia, tietävät, että valikoiva

suhtautuminen eli halun muodot ovat paljon silmiinpis-

tävämmät kasvi- kuin kivikunnassa ja että monet kasvit

osoittavat huomattavaa kekseliäisyyttä tavoitellessaan päämääriään, niin rajoitettuja kuin nämä päämäärät

ovatkin meidän kannaltamme arvosteltuina.

Siirtyessämme tarkastelemaan eläinkuntaa esittävää

nauhaa me huomaamme tajunnan päässeen kehitykses-

sään paljon pidemmälle; näemme nimittäin, että nauhal-

la on täysi leveytensä ei vain kautta koko fyysisen tason, vaan myös astraalisen tason alimmassa osassa, mikä

osoittaa, että eläin kykenee täydessä mitassa kokemaan

alempia haluja, joskin nauhan nopea kapeneminen saa-

puessaan saman tason ylempiin osiin osoittaa korkeam-

pien halujen kyvyn olevan paljon rajoitetumpi. Mutta sil-ti se on olemassa, ja siitä johtuu, että poikkeustapauksis-

sa eläin kykenee ilmaisemaan hyvin korkeaa kiintymyk-

sen ja uskollisuuden astetta.

Edelleen kaavakuviostamme näkyy, että eläinkuntaa

esittävä nauha päättyy vihreään kärkeen, että sillä jo täl-

lä asteella on kehkeytynyt äly, joka ilmetessään käyttää mentaalista ainetta. Ennen oli uskottiin yleisesti, että jär-

ki on ominaisuus, joka erottaa ihmisen eläimistä, että

55

vain hänellä on tämä kyky, kun eläimillä muka on vain

vaisto. Tämä on ainakin korkeampiin kotieläimiin näh-

den varmastikin erehdystä, sillä jokainen, jolla on ollut koira tai kissa ja on pitänyt niitä ystävinään, kuten jokai-

sen koiran ja kissan omistajan tulisi pitää, on varmastikin

varmistunut siitä, että nämä eläimet käyttävät syystä

seuraukseen päättelevää järkeä, joskin tietenkin näiden

järki on toiminta-alaltaan rajoitettu ja kyvyltään hei-kompi kuin meidän. Eläinten enemmistöön nähden asia

saa osuvan määritelmän, jos sanotaan, että niiden järki

on sitä alinta lajia, joka vaikuttaa mentaalitason alim-

massa osassa, mutta kehittyneimmissä kotieläimissä tä-

mä järki saattaa ulottua korkeimmalle mentaalitason nel-

jästä alatasosta, vaikkakin se kaavakuviomme symboleja käyttäen jääkin vain kapeaksi kärjeksi, eikä suinkaan ole

vielä merkittävissä täyslevyisenä nauhana.

56

IX LUKU

Ihmisen tajunta

Siirtyessämme tarkastelemaan ihmiskuntaa kuvaa-

vaa nauhaa me havaitsemme heti monia aivan uusia piirteitä. Niinpä me näemme sen säilyttävän koko levey-

tensä ei vain kautta koko fyysisen, vaan myös koko ast-

raalisen tason osoittaen, että ihminen kykenee tunte-

maan halun kaikkia lajeja mahdollisimman täyteläisessä

mitassa, sekä korkeimpia että alhaisimpia. Edelleen on

sillä täysi leveytensä myös mentaalitason alimman osan kohdalla, mikä osoittaa, että ihmisen päättelemiskyky,

järki, on jo täysin kehittynyt. Sitä vastoin Sitä ylempänä

kehitys ei ole vielä saavuttanut täyttä mittaansa. Mutta

sen sijaan on ilmestynyt aivan uusi tekijä, jota kaavaku-

viossamme edustaa sininen kolmio mentaalitason ylemmän osan kohdalla osoittaen, että ihmisessä on syy-

ruumis ja pysyvä, jälleensyntyvä minä. Tämä kolmio

vastaa erästä toista, nimittäin 3. kuvaliitteen kolmiota.

Ihmiskunnan suureen enemmistöön nähden korkeam-

milla mentaalitasoilla vaikuttava symboloiva kärki ei

kohoa kolmatta eli alinta ylemmäksi. Ainoastaan hyvin asteittaisesti, kehityksen edetessä minän onnistuu kohot-

taa tajuntansa toiselle tai ensimmäiselle näistä alatasois-

57

ta.

Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että ihminen jo voi-

si tietoisesti vaikuttaa näissä korkeuksissa. Alemmissa ihmislajeissa on halu vielä selvästi silmiinpistävin piirre,

joskin henkinenkin kehitys on jo päässyt jonkin matkaa

eteenpäin. Tällaisissa ihmisissä on elämän aikana hämä-

rää tietoisuutta astraaliruumiissa heidän nukkuessaan, ja

kuoleman jälkeen he tulevat olemaan täysin tietoisia ja hyvin aktiivisia alemmilla astraalisilla alatasoilla. Niinpä

heidän jälleensyntymiensä väliaika luultavasti tulee

olemaan miltei kokonaan tätä alempaa astraalista elä-

mää, heissä kun ei vielä ole juuri ollenkaan taivasmaail-

man elämää. Tällä tasolla elävän ihmisen tajunta epäile-

mättä on keskittynyt astraaliruumiin alempaan osaan ja hänen elämäänsä hallitsevat etupäässä fyysiseen tasoon

liittyvät aistimukset.

Meidän rotumme tavallinen ihminen elää vielä miltei

yksinomaan aistimuksissaan, joskin myös korkeampi

astraalitaso alkaa tulla näyttämölle, sillä hallitsevan, hä-nen käytöstään ohjaavana kysymyksenä ei ole ”Mikä on

oikeaa ja järjellistä?”, vaan ”Mikä on miellyttävää ja ha-

luttavaa?”. Sivistyneemmät ja kehittyneemmät meistä

alkavat järjellään hallita halujansa, toisin sanoen tajun-

nan keskipiste on siirtymässä korkeammalta astraalita-

solta aiemmalle mentaalitasolle. Hiljalleen ihmisen kehit-tyessä se siirtyy yhä korkeammalle, ja ihmistä alkavat

vallita periaatteet, eikä niinkään halut ja oma etu.

58

Kyky käyttää näitä eri ruumiita määrättyinä käyttö-

välineinä, joissa sielu voi vaikuttaa tietoisesti, on toinen

ja vieläkin suurempi saavutus. Jokaisella ihmiskunnan korkeampiin rotuihin kuuluvalla kohtalaisen kehitty-

neellä ja sivistyneellä ihmisellä on astraaliruumiissaan

täysin kehittynyt tajunta, ja hän voisi käyttää sitä käyttö-

välineenä, jos hän olisi harjaantunut sen käyttöön. Mutta

siihen tarvittaisiin erityistä ponnistelua. Ihmisten valtava enemmistö ei tiedä mitään astraaliruumiista ja sen käy-

töstä, eivätkä sen vuoksi tule ponnistelleeksi lainkaan.

Heillä on takanaan pitkän pitkä sarja sellaisia elämiä,

joiden aikana he eivät ole käyttäneet astraalisia kyky-

jään, mutta joiden aikana nämä kyvyt ovat kasvaneet

ikään kuin kananpoikaset eräänlaisessa kotelossa, ja näistä elämistä on jäänyt jäljelle tottumattomuuden pe-

rinnäistapa. Tuo kotelo on kokoonpantu suuresta mää-

rästä niitä itsekeskeisiä ajatuksia, joihin tavallinen ihmi-

nen on niin kokonaan haudattu. Ne samaiset ajatukset,

jotka ovat vallinneet hänen sieluaan päivän aikana, jat-kuvat siinä hänen vaivuttuaan uneen, ja siksi hänen sie-

luaan ympäröi niin tiheä hänen itsensä luoma muuri,

ettei hän tiedä juuri mitään siitä, mitä sen ulkopuolella

tapahtuu. Silloin tällöin, mutta hyvin harvoin, jokin ul-

koapäin tuleva ankara sysäys tai jokin vahva, hänen si-

sältään lähtevä halu voi hetkeksi repäistä syrjään hänen sieluaan ympäröivän sumuverhon ja tehdä hänelle mah-

dolliseksi ottaa vastaan selväpiirteisiä vaikutelmia; mut-

59

ta tällaisissakin tapauksissa sumuverho sulkeutuu jäl-

leen milteipä heti paikalla, ja niin hän uneksii taas yhtä

tiedottomasti kuin ennenkin. On luonnollista, että tämä kotelo voidaan murtaa monella tavalla.

1) Kaukaisessa tulevaisuudessa on ihmisen hidas

mutta varma kehitys epäilemättä vähitellen hälventävä

tuon sumuverhon, niin että ihminen vähitellen tulee tie-

toiseksi häntä ympäröivän voimakkaasti aktiivisen elä-män maailmasta.

2) Opittuaan asiaa koskevat tosiseikat ihminen itse

voi alituisilla ja kestävillä sisäisillä ponnistuksillaan häl-

ventää sumun ja vähitellen voittaa pitkän menneisyyden

toimettomuudesta johtuneen hitauden. Tämä tietenkin

on vain luonnollisen tapahtuman jouduttamista eikä suinkaan millään tavalla vahingollista, jos vain ihmisen

kehitys toisilla linjoilla tapahtuu yhtä nopeasti. Mutta jos

hän saavuttaa tämän heräämisen saavuttamatta kuiten-

kaan samalla sitä voimaa, tietoa ja siveellistä kehitystä,

jotka olisivat sitä edeltäneet, jos asiat olisivat saaneet ke-hittyä luonnollisia latujaan, on hän vaarassa käyttää sen

mukana saavuttamiaan kykyjä väärin tai joutua kauhun

valtaan voimien edessä, joita hän ei ymmärrä eikä osaa

hallita.

3) Voi käydä niinkin, että jokin tapaturma tai maagis-

ten seremonioiden luvaton käyttö rikkoo tuon verhon niin, ettei se enää koskaan sulkeudu ennalleen. Ja tällai-

sissa tapauksissa ihminen jää siihen hirvittävään tilaan,

60

jonka madame Blavatsky on niin hyvin kuvannut ker-

tomuksessaan Eräs noiduttu elämä ja Bulwer-Lytton Za-

noni-nimisessä mahtavassa romaanissaan. 4) Jonkun hyvä ystävä, joka tuntee hänet tarkoin ja

joka uskoo hänen kykenevän kestämään astraalitason

vaarat ja tekemään sillä hyödyllistä epäitsekästä työtä,

voi vaikuttaa hänen sumukuoreensa ulkoapäin ja herät-

tää hänet määrätynlaiseen toimintaan. Tämä on se herä-tys, johon kirjoissamme viitataan, ja luonnollisestikin se,

joka näin ryhtyy herättämään toista, ottaa tähän herät-

tämäänsä ihmiseen nähden kannettavakseen hyvin ras-

kaan vastuun. Vanhemmat työntekijät ottavat tämän

vastuun ainoastaan siinä tapauksessa, että pitkäaikainen

ja läheinen tuttavuus on antanut verraten suuren var-muuden siitä, että tällä nuoremmalla on ainakin jossain

määrin ne edellytykset, jotka on mainittu Näkymättömät

auttajat -nimisen kirjan 14. luvussa. Mutta auttajien tarve

on niin suuri, että jokainen pyrkijä saa olla aivan varma

siitä, että niin pian kuin hänen havaitaan omaavan tar-peelliset edellytykset, hänen herättämistään ei tulla lyk-

käämään yhtäkään päivää. Jos kuitenkin jotkut tuntevat

jääneensä huomiotta, he voivat aina turvautua johonkin

muuhun yllä selostetuista menetelmistä, mutta sitä en-

nen heidän on hankittava ehdoton varmuus siitä, että he

ovat saavuttaneet tarpeellisen kehityksen toisilla linjoilla, sillä muuten heidän sortumisensa tulee olemaan pikai-

nen ja varma.

61

Mutta kuten on toisissa kirjoissamme selitetty, paljon

työtä voidaan tehdä ja alinomaa tehdäänkin ilman tätä

täyttä heräämistä. Ihminen, joka vaipuu uneen mieles-sään päätös suorittaa jokin työ, tulee varmastikin yrittä-

mään päätöksensä toteuttamista heti, kun hän on pääs-

syt fyysisen ruumiinsa kahleista. Mutta tehtyään par-

haansa aikeensa toteuttamiseksi hän antaa taas sumu-

verhon mennä umpeen vain siitä syystä, että hän aikai-sempina pitkinä aikakausina ei ole tottunut panemaan

alulle mitään tekojen sarjoja muutoin kuin toimimalla

aivojensa avulla. Monet seuramme jäsenet ovat ottaneet

tavakseen suorittaa ainakin yhden avuliaan teon kunkin

yön kuluessa. Ja tietenkin monet näistä teoista ovat sitä

laatua, että ne vaativat koko uneen käytetyn ajan, niin et-tä he todellisuudessa tulevat käyttäneeksi voimiaan ja

kykyjään siinä määrin kuin se heille on mahdollista. Ja

meidän on muistettava, ettei nukkumisaika ole suinkaan

ainoa aika, jolloin voimme antaa toisille tehokasta apua.

Elävä ja voimakas ajatus voidaan lähettää ulos minä het-kenä tahansa, eikä se koskaan jää tehottomaksi. Mutta

lopullisesti herätetty eroaa herättämättömästä siinä suh-

teessa, että edellisen sumuverho on ainiaaksi hälvennet-

ty, kun taas jälkimmäisessä se avautuu vain tietyksi

ajaksi ja sulkeutuu jälleen yhtä tiiviiksi kuin ennenkin.

62

X LUKU

Kolmas vuodatus

Voidaksemme ymmärtää ihmisen sielua on vielä

otettava lukuun eräs toinen suuri tekijä. Tämä on juma-lallisen elämän kolmas vuodatus, joka lähtee logoksen

ensimmäisestä olemuspuolesta ja joka jokaisessa ihmi-

sessä on erityisenä ”ihmisen henkenä, joka menee ylös-

päin”, vastakohtana ”eläinten hengelle, joka menee alas-

päin maahan”, mikä tulkittuna merkitsee sitä, että eläi-

men henki ruumiin kuoltua palaa ryhmäsieluunsa tai siihen yhtymään johon se kuului, mutta että ihmisessä

asuva jumalallinen henki ei voi enää pudota alas, vaan

kohoaa aina ylemmäs ja ylemmäs kohti sitä jumaluutta,

josta se on lähtöisin. Tätä kolmatta elämänaaltoa esittää

3. kuvaliitteessä oikeanpuolinen nauha, ja on huomatta-va, että tässä tapauksessa vuodatus ei edetessään tummu

eikä materialisoidu. Oikeastaan se ei laskeudu buddhista

tasoa alemmaksi, joskin sen alaspäin kurkottava kärki

lepääkin atomisella mentaalitasolla. Sillä se leijailee mah-

tavana pilvenä odotellen tilaisuutta yhtyä toiseen vuoda-

tukseen, joka hitaasti kohoaa sitä kohti. Vaikkakin tämä pilvi näyttää alituiseen vetävän puoleensa alempana si-

jaitsevaa olevaista, on kuitenkin sen kehityksen, joka te-

63

kee tuon yhdistymisen mahdolliseksi, tapahduttava al-

haalta käsin.

Tavallisin vertaus, jota Idässä käytetään tämän suu-ren tapahtuman havainnollistamiseksi alokkaalle, on ve-

sipatsaan syntyminen. Siinä myös meillä on suuri pilvi

leijailemassa meren yläpuolella, jonka pinnalla syntyy ja

liikkuu alituiseen aaltoja. Yhtäkkiä pilvestä kurkottaa

alas suuri sormi — alaspäin kääntynyt kartio raivoisasti pyörivää höyryä. Sen alapuolella meressä syntyy nope-

asti pyörre, mutta sen sijaan, että meren pintaan muo-

dostuisi syvennys, kuten tavallisen pyörteen ollessa ky-

symyksessä, se pyörivänä kartiona kohoaakin vedenpin-

nan yläpuolelle. Ne vetäytyvät yhä lähemmäksi ja lä-

hemmäksi toisiaan, kunnes ne ovat niin lähellä toisiaan, että vetovoima on kyllin vahva silloittaaksensa välillä

olevan tyhjän tilan, ja yhtäkkiä syntyy siihen, missä äs-

ken ei vielä ollut mitään, suuri patsas vettä ja höyryä se-

kaisin.

Aivan samalla tavalla eläinkunnan ryhmäsielut heit-tävät alinomaa osia itsestään ruumiillistumaan kuten

meri hetkellisiä aattojaan, ja tämä erottumistapahtuma

jatkuu, kunnes lopulta tulee aika, jolloin jokin näistä aal-

loista kohoaa niin korkealle, että yllä leijailevan pilven

alas kurkottava osa pääsee yhtymään siihen, jolloin jäl-

kimmäinen tulee vedetyksi uuteen olemassaolon muo-toon, joka ei ole pilveä eikä merta, vaan näiden väliltä,

omaten siten molempien luontoa. Niin on se eronnut

64

ryhmäsielusta, jonka osana se tätä ennen on ollut, eikä

putoa enää takaisin mereen.

Jokainen, jolla on ollut ystävänään todella älykäs ko-tieläin, ymmärtää helposti, kuinka tämä tapahtuu, sillä

hän on nähnyt sen hartaan kiintymyksen, jota tuollainen

eläin osoittaa rakastamalleen herralle, ja ne suuret pon-

nistukset, joita se tekee herransa toiveiden ymmärtämi-

seksi ja hänen miellyttämisekseen. Ilmeisesti nämä pon-nistukset kehittävät tavattomasti sekä eläimen älyä että

kykyä tuntea rakkauden ja kiintymyksen tunteita. Ja on

tuleva aika, jolloin se tällä tavoin on päässyt kohoamaan

niin korkealle ryhmäsielunsa yleisen tason yläpuolelle,

että se tempautuu siitä lopullisesti irti ja siten tulee kel-

volliseksi käyttövälineeksi kolmannelle vuodatukselle, jonka kosketuksesta muodostuu yksilö, joka sen jälkeen

seuraa omaa kehityskulkuaan takaisin jumaluuteen.

On joskus kysytty, että jos olevainen oli alussa juma-

lallinen ja palaa lopulta takaisin jumaluuteen — jos ih-

mismonadi, lähtiessään pitkälle taipaleelle aineen halki, oli kaikkiviisas, kaikkihyvä — miksi on tarpeen käydä

koko tämän kehityskulun läpi, kehityskulun, joka mak-

saa niin paljon vaivaa ja tuskaa, jos päämääränä on vain

palaaminen lähtökohtaan. Mutta tämä kysymys perus-

tuu tosiasioiden perinpohjaiseen väärinkäsitykseen. Läh-

tiessään ulos jumalallisesta se, mitä joskus, joskin ehkä virheellisesti, on nimitetty ihmismonadiksi, ei ollutkaan

mikään monadi eli yksilö, vielä vähemmän kaikkiviisas

65

ja kaikkihyvä. Siinä ei ollut mitään kehittynyttä yksilölli-

syyttä — se oli pelkkä massa monadista olevaista. Ero

tämän ja sen tilan välillä, jossa se palaa takaisin, on tar-kalleen sama kuin aurinkokunnan lähtökohtana olevan

loistavan, sumumaisen ainemassan ja siitä lopulta keh-

keytyvän aurinkokunnan välillä. Tuo tähtisumu on kiel-

tämättä kaunis, mutta epämääräinen ja hyödytön; siitä

hitaasti kehittynyt aurinko vuodattaa elämää, valoa ja lämpöä moniin maailmoihin ja niiden asukkaille.

Ottakaamme toinen analogia. Ihmisen ruumis on ko-

koonpantu lukemattomista miljoonista pieniä hiukkasia,

joista osa joka hetki tulee heitetyksi pois. Otaksukaam-

me, että kunkin näiden osasten olisi mahdollista käydä

läpi sellainen kehityskulku, että siitä kerran tulisi ihmis-olento; me emme sanoisi, että koska se oli eräässä mie-

lessä ihmismäinen jo tuon kehityskulun alussa, se ei ole

voittanut mitään päästyään sen päähän. Monadinen ole-

vainen käy ulos pelkkänä voiman vuodatuksena, joskin

jumalallisen voiman vuodatuksena; se palaa takaisin tu-hansien miljoonien mahtavien adeptien muodossa,

adeptien, joista jokainen kykenee kehittämään itsensä

logokseksi.

Juuri tätä ihmeellistä kehityskulkua tulemme jossain

määrin hahmottelemaan seuraavissa kuvauksissamme,

ja vaikka me enintään saatamme yrittää kuvailla niitä muutoksia, joita tapahtuu ihmisen eri käyttövälineissä

hänen kehittyessään, toivomme kuitenkin voivamme an-

66

taa jonkinlaisen käsityksen tuosta kehityskulusta niille,

jotka eivät vielä kykene näkemään.

Edellä kuvatussa yhdistymisessä on vielä eräs kohta, joka vaatii lisää selvitystä. Monadisen olevaisen asemas-

sa on tapahtunut eräs merkillinen muutos. Kautta pitki-

en, aikaisemmissa luonnonkunnissa läpikäymiensä kehi-

tyskausien aikana se on ollut elähdyttävänä voimana ja

periaatteena kaikkien niiden muotojen takana, joihin se kulloinkin on kätkeytynyt. Mutta nyt se, joka tähän

mennessä on ollut elähdyttäjä, tuleekin itse vuorostaan

elähdytetyksi, ja siitä monadisesta olevaisesta, joka ai-

kaisemmin oli osana eläimen ryhmäsielua, muodostuu

nyt syyruumis — loistava soikio elävää valoa, johon on

laskeutunut ylhäältä vieläkin loistavampaa elämää ja va-loa ja jonka kautta tuo korkeampi voi ilmaista itsensä in-

himillisenä yksilönä.

Eikä kenenkään, kuten olen selittänyt käsitellessäni

tätä asiaa kirjassani The Christian Creed, pitäisi luulla, että

tämän viimeisen ja suurenmoisimman jumalallisen hen-gen vuodatuksen astiaksi tuleminen on arvoton niin pit-

kän ja vaivalloisen kehitystaipaleen päämääräksi. Sillä

on muistettava, että ilman tämän käyttövälineen valmis-

tumista yhdistäväksi niveleksi ei ihmisen kuolematon

yksilöllisyys koskaan voisi tulla olemassaoloon. Ei yksi-

kään osanen noina kehityskausina tehdystä työstä ole hävinnyt eikä mikään ole ollut turhaa. Huomattavaa on,

että noin muodostunut ylempi kolminaisuus tulee trans-

67

sendentiksi ykseydeksi, ”ei niin, että jumaluus olisi

muuttunut ihmisyydeksi, vaan jumaluus on ottanut ih-

misyyden itseensä”. Ilman tätä pitkää kehitystaivalta ei koskaan saavutettaisi sitä lopullista täyttymystä, jossa

ihminen kohoaa jumaluuden asteelle ja jossa itse logos

tulee täydellisemmäksi sen kautta, että hän on saanut

oman jälkeläisen, jolle saa tuhlata sitä rakkauttaan, joka

on hänen jumalallisen luontonsa olemus ja joka voi sen rakkauden palkita.

4. kuvaliitteessä kuvaa viimeisenä oikealla oleva ku-

vio sellaista kehitysastetta, joka on kaukana edellä taval-

listen ihmisten saavuttamasta kehityksestä. Siinä meillä

on kuva henkisesti korkealle kehittyneestä ihmisestä,

jonka tajunta jo on kehittynyt syyruumista edemmäksi, niin että hän kykenee toimimaan vapaasti buddhisella

tasolla ja jonka tajunta (ainakin ollessaan ruumiinsa ul-

kopuolella) on vieläkin korkeammalla tasolla kuin se, jo-

ta kuvaamassa on sinipunerva kärki. Kuviostamme nä-

kyy, että tällaisessa ihmisessä ei tajunnan keskipiste, jota nauhan levein kohta kuvaa, olekaan, kuten ennen, fyysi-

sellä ja astraalisella tasolla, vaan on korkeamman men-

taalisen ja buddhisen tason välimailla. Mentaali- ja ast-

raalitasojen korkeammat osat ovat hänessä paljon kehit-

tyneemmät kuin niiden aiemmat osat, ja vaikka hänellä

vielä onkin fyysinen ruumis, kuten näkyy siitäkin, että kuviossamme nauhan alakärki ulottuu fyysisen alim-

paan rajaan saakka, on se enää vain kärki, joka osoittaa,

68

että hän on säilyttänyt fyysisen ruumiinsa ainoastaan

voidakseen työskennellä sen avulla, eikä siksi, että hänen

ajatuksensa ja halunsa olisivat vielä siinä kiinni. Hän on aikoja sitten voittanut kaiken karman, joka voisi sitoa

hänet ruumiillistumaan, ja jos hän vielä pukee itsensä

alempien tasojen käyttövälineisiin, tapahtuu se vain sik-

si, että hän niiden avulla voisi työskennellä ihmiskunnan

hyväksi, että hän voisi vuodattaa näille alemmille tasoil-le vaikutusta, joka muutoin ei voisi niille laskeutua. Sillä

jumalallisen voiman eräät värähtelylajit ovat itsessään

niin hienot, ettei niitä voi tuntea näiden alempien tasojen

karkeammassa olevaisuudessa. Mutta jos ne laskeutuvat

alas uomanaan sellainen ihminen, jonka käyttövälineet

näillä tasoilla ovat täysin puhtaat, silloin ne voidaan tun-tea meidän alhaisilla tasoillammekin ja silloin ne voivat

vaikuttaa täälläkin.

Kun syyruumis on juuri syntynyt, on se läpinäkyvä,

mutta silti värivälkkeinen, kuten suunnaton saippua-

kupla, korkeamman selvänäön näkemänä, eli silloin, kun sitä tarkastelee omalla tasollaan sellainen, joka on täy-

teen mittaansa kehittänyt oman syyruumiinsa kyvyt, sil-

lä se on vain sellaiselle selvänäköiselle näkyvä. Mutta

tällä kehitysasteellaan se muistuttaa saippuakuplaa sii-

näkin, että se näyttää olevan melkein tyhjä, sillä se juma-

lallinen voima, joka todellisuudessa siinä jo on, ei vielä ole ehtinyt kehittää piileviä kykyjään oppimalla värähte-

lemään vastaukseksi ulkoa tuleviin vaikutelmiin, ja

69

samasta syystä siinä ei

ole selviä värejäkään. Se

vähäinen värivälke, mi-kä sillä jo on, johtuu sii-

tä, että eräitä ominai-

suuksia kehittyi jo siinä

ryhmäsielussa, jonka

osa tuo syyruumis ai-kaisemmin oli, ja niitä

se paraikaa siirtää sisäl-

lä vaikuttavaan voi-

maan. Näin ollen on jo

olemassa niitä vastaa-

vaa värähtelyä ja joten siis tämän värähtelyn

ilmauksia on jo nytkin

havaittavissa sarastavi-

en värihäiveiden muo-

dossa. 5. kuvaliite antaa meille jonkinlaisen käsi-

tyksen sen ulkonäöstä

tällä (tai tätä heti seuraavalla) asteella, ja sen voidaan

katsoa esittävän alkukantaisen ihmisen syyruumista.

Kuvamme vasemmanpuolinen harmaa värihäive ei mer-

kitse mitään ruumiin ominaisuutta eikä sitä oikeastaan ole olemassakaan, sillä piirtäjä on lisännyt sen ainoas-

taan saadakseen kuplan näyttämään pyöreältä.

5. Villi-ihmisen syyruumis

70

Mutta jos ihmisessä jo onkin syyruumis, ei hän vielä

ole kyllin tajuinen ottaaksensa tällä asteella vastaan vai-

kutelmia ja vastatakseen niihin, ja koska sen piilevien ominaisuuksien kehityksen välineenä ovat, kuten on sa-

nottu, ulkoa tulevat vaikutelmat, on ilmeisestikin vält-

tämätöntä, että ihminen laskeutuu niin alas, että sellaiset

vaikutelmat tavoittavat hänet. Siitä johtuukin, että ihmi-

sen kehitys tapahtuu jälleensyntymisen avulla, toisin sa-noen sijoittamalla osan itseään noille alemmille tasoille

niiden kokemusten saavuttamiseksi, jotka sieltä on saa-

vutettavissa, ja niiden ominaisuuksien hankkimiseksi,

joita nuo kokemukset synnyttävät, ja vetäytymällä sitten

itseensä tuoden mukanaan retkensä tulokset. Tätä itsen-

sä osan lähettämistä jälleensyntymiseen voidaan sattu-vasti verrata pääoman sijoitukseen: lähettäjä toivoo, että

jos kaikki käy hyvin, hän saa takaisin koko pääomansa

lisäksi myös huomattavan määrän korkoa, ja tavallisesti

hänen toivonsa täyttyykin. Mutta kuten pääomansijoi-

tuksessakin, on tässäkin tappion mahdollisuus, aivan kuten voitonkin. Sillä saattaa käydä niinkin, että osa sii-

tä, minkä hän sijoittaa alas, takertuukin siihen alempaan

aineeseen, jonka avulla sen on työskenneltävä, siinä

määrin, ettei hän saakaan sitä kokonaan takaisin. Tämän

mahdollisuuden lähempi tarkasteleminen ei oikeastaan

kuulu tähän, mutta ne, jotka tahtovat siitä lähempiä tie-toja, löytävät niitä kirjastani Astraalitaso.

Tarkoitukseni ei ole tässä esittää niitä lukuisia todis-

71

tuksia, joita on olemassa jälleensyntymisen puolesta. Ne

on esitetty yksityiskohtaisesti Annie Besantin kirjoitta-

massa kirjassa Jälleensyntyminen. Tässä kirjassani minä vain koetan käsitellä tosiasioita sellaisina, kuin ne näky-

vät, sillä muistettava on, että tätä jälleensyntymistapah-

tumaa voidaan seurata kyllin kehittyneellä selvänäöllä

kaikkien asteittensa läpi ja että se sen vuoksi ei monille

teosofeille olekaan pelkkä hypoteesi, vaan välittömän tiedon asia.

Sielu laskeutuu alas sen yllykkeen vaikutuksesta, jota

Idässä nimitetään trishnaksi, ilmestyneen olemassaolon

janoksi, haluksi tuntea itsensä eläväksi. Sielu sukeltaa

aineen meressä, vahvistaa itseään itsekkyydellä ja näyt-

täytyy astraaliselle näölle hyvin epämiellyttävässä hah-mossa, joka on kuvattu 7. kuvaliitteessä. Hyvin hitaasti

se oppii oivaltaman, että on olemassa korkeampaakin

kehitystä ja että se vahva itsekkyyden kuori (joka oli

välttämätön voimakkaan keskuksen syntymiselle) tulee-

kin haitaksi tuon keskuksen kasvulle, sitten kun se ker-ran on muodostunut, joten kuori on murrettava ja heitet-

tävä pois. Vähitellen monien jälleensyntymien kautta sen

astraalinen hahmo kehittyy sellaisesta, jollaiseksi se on

kuvattu 7. kuvaliitteessä, edelleen sellaiseksi, jollaiseksi

se on kuvattu 10. kuvaliitteessä, ja yhä edelleen sellaisek-

si, jollaiseksi se on kuvattu 23. kuvaliitteessä. Seuraavas-sa koetamme tarkastella tätä kehitystä ja kuvailla sen eri

asteita.

72

XI LUKU

Kuinka ihminen kehittyy

Ihminen laskeutuu ensin häntä lähimpänä olevaan

aineeseen, mentaalitason alempiin kerroksiin. Heti ja eräässä mielessä automaattisesti syntyy hänen ympäril-

leen tästä aineesta muodostunut puku, joka on tarkka

ilmaus niistä ominaisuuksista, jotka hänessä jo ovat, mi-

käli ne voivat ilmetä tällä tasolla.

Sillä aina on pidettävä mielessä, että kukin aste tässä

alaslaskeutumisessa merkitsee alistumista rajoituksiin, ja siksi ei sielun mikään ilmaus voi millään alemmalla ta-

solla olla täydellinen. Se on vain pelkkä vihjaus sielun

ominaisuuksista, aivan kuten taiteilijan maalaama taulu

on kaksiulotteinen esitys joko todellisesta tai kuvitellusta

kolmiulotteisesta näyttämöstä. Taulu esittää sen suunnil-leen sillä tavoin kuin se voidaan esittää tasaisella pinnal-

la perspektiivin avulla, mutta todellisuudessa miltei jo-

kainen viiva ja kulma tulevat pakostakin eroamaan niistä

viivoista ja kulmista, joita ne pyrkivät kuvaamaan. Ai-

van samalla tavoin todelliset ominaisuudet eivät voi il-

metä alempien tasojen aineessa sellaisina, kuin ne ovat sielussa: alemman aineen värähdykset ovat liian elotto-

mia ja hitaita voidakseen ilmaista sitä, soittimen kieli ei

73

ole kylliksi kireällä voidakseen vastata ylhäältä kajahta-

vaan säveleeseen. Se kuitenkin voidaan virittää vastaa-

maan sitä alemmassa oktaavissa, kuten pojan kanssa lau-lavan aikuisen miehen ääni, niin että se vastaa samaa

nuottia niin tarkasti kuin alemman elimistön kyvyille on

mahdollista.

Niinpä se väri, joka ilmaisee jotakin syyruumiin

ominaisuutta, tulee ilmaisemaan sitä myös mentaalises-sa, vielä astraalisessakin ruumiissa, mutta tuo väri me-

nettää yhä enemmän hienoudestaan, valoisuudestaan ja

eetterimäisyydestään, mitä alemmaksi tullaan. Näiden

värioktaavien ero on paljon suurempi kuin voidaan ol-

lenkaan kuvata paperilla tai kankaalla. Me voimme ku-

vailla niitä vain asteina tai ominaisuuksina, sillä yksinpä sekin oktaavi, joka on lähinnä fyysistä tasoamme, on ko-

konaan henkemme käsityskyvyn ulkopuolella niin kau-

an kuin se työskentelee fyysisten aivojemme rajoitusten

alaisena. Alimpia astraalisia värejä voidaan kuvitella

tummemmiksi ja karkeammiksi, ja sellaisia ne ovatkin korkeampiin ja puhtaampiin väreihin verrattuina, mutta

kaikessa karkeudessaan ne ovat valoisia. Ne eivät ole sa-

nojemme tavallisessa mielessä värejä niinkään tummia

kuin esimerkiksi himmeästi hehkuva tuli.

Asteelta toiselle kohotessamme me huomaamme, et-

tä samalla kun korkeampi aine osoittaa yhä loistavam-paa kykyä ilmaista jalompia ominaisuuksia, samalla se

menettää kykynsä ilmaista eräitä alempia ominaisuuk-

74

sia. Se erityisen epämiellyttävä väri, joka astraalitasolla

edustaa karkeaa aistillisuutta, ei voi lainkaan ilmetä

mentaalisessa aineessa. Voitaneen väittää, ettei tämä voi olla mahdollista, koska ihmisellä epäilemättä saattaa olla

aistillisia ajatuksia. Mutta tällainen vastaväite ei osu asi-

an ytimeen. Ihminen saattaa muodostaa sellaisen men-

taalisen kuvan, joka herättää hänessä aistillisia tunteita,

mutta tällaiset ajatukset ja kuvat ilmenevät astraalisessa, ei mentaalisessa aineessa. Ne jättävät astraaliseen ruu-

miiseen hyvinkin selvän jälkensä, jolla on oma omitui-

nen värinsä, mutta mentaalisessa ruumiissa ne vain vah-

vistavat niitä värejä, jotka edustavat niitä säestäviä men-

taalisia paheita: itsekkyyttä, pöyhkeyttä ja petosta.

Nämä taas puolestaan eivät lainkaan ilmenny ylevän loistavassa syyruumiissa, mutta aina kun ne vahvistuvat

alemmissa käyttövälineissä ja aina kun täällä alhaalla

langetaan niiden ilmentämiin paheisiin, vastakkaisten

hyveiden kehitystä edustavien värien loisto pyrkii him-

menemään siinä korkeammassa olemassaolossa, joka on niin paljon lähempänä todellisuutta.

Se tapahtuma, joka saattaa matkaan nuo värit, vai-

kuttaa aina alhaalta ylöspäin. Ihminen tuntee ulkoa tule-

van vaikutelman ja vastaukseksi siihen hänen sisällään

syntyy jonkinlaisen tunteen aalto. Tämä merkitsee sitä,

että sinä hetkenä, jonka tunne kestää, hänen astraalisessa ruumiissaan on vallitsevana jokin tietynlainen värähtely

(joka edustaa tuota tunnetta), kuten kuvissamme tullaan

75

pian esittämään. Jonkin ajan kuluttua tunne häipyy ja

sen mukana myös sitä edustava väri — mutta ei koko-

naan. Jokin osa astraalista ainetta tavallisestikin värähte-lee tuolle tunteelle ominaiseen tahtiin, ja jokainen tuon

tunteen hyvin suuri purkaus lisää tuota osaa.

Niinpä useimmissa tavallisissa ihmisissä on jokin

määrä ärtyisyyttä, joka astraalisessa ruumiissa ilmentyy

tulipunaisena pilvenä. Kun ihminen osoittaa tuota ärtyi-syyttä huonon tuulen purkauksena, värjäytyy hänen ko-

ko astraalinen käyttövälineensä siksi hetkeksi tulipunai-

seksi, kuten myöhemmin tullaan osoittamaan. Intohi-

mon puuska asettuu, ja tulipunainen väri häipyy pois,

mutta se on jättänyt jälkensä, sillä ärtyisyyden tulipu-

nainen pilvi on saanut pienen lisän kokoonsa, ja koko astraalisen ruumiin aine on hieman valmiimpi vastaa-

maan vihan värähdyksiin heti tilaisuuden tarjoutuessa.

Luonnollisestikin sama tapahtumien kulku pätee kaik-

kiin tunteisiin, olivatpa ne hyviä tai pahoja, ja niin me

näemme aineessa ilmenevän selvästi sen moraalisen lain, että aina langetessamme jonkin intohimon valtaan me

teemme itsellemme vastarinnan teon vaikeammaksi seu-

raavan puuskan yllättäessä meidät, kun taas jokainen

menestyksellinen ponnistus sen tukahduttamiseksi tekee

meille voiton helpommaksi vastaisuudessa.

Astraalisen ruumiin suhteellisen pysyvä väri merkit-see kestävää värähtelyä, joka ajan myötä saa aikaan men-

taaliruumiissa vastaavan vaikutuksen synnyttämällä

76

tuolla korkeammalla tasolla samaa laatua olevan väräh-

telyn – tietenkin sillä edellytyksellä, että samanlaatuinen

värähtely voidaan saada aikaan tuossa hienommassa ai-neessa. Samalla tavalla, nimittäin herättämällä myötäile-

vää värähtelyä, elämän alemmilla tasoilla kehittämät

korkeammat ominaisuudet kiinnittyvät vähitellen it-

seensä syyruumiiseen, joskin, onneksemme, tuolla tasol-

la ainoastaan korkeampien tunteiden vaikutus jättää jäl-kensä ja merkkinsä.

Siten ihminen kehittää itsessään monien elämiensä

kuluessa monia ominaisuuksia, joista toiset ovat hyviä,

toiset pahoja. Mutta samalla kun kehitetty hyvä

alinomaa karttuu ja joutuu säilöön syyruumiiseen, ei se,

mikä on pahaa, voikaan ilmentyä muutoin kuin alempi-en käyttövälineiden kautta, joten se on suhteellisen kes-

tämätöntä. Jumalallisen oikeuden mahtavan lain vaiku-

tuksesta kukin ihminen saa osakseen juuri omien teko-

jensa tulokset, eikä mitään muuta, olivatpa ne hyviä tai

pahoja; mutta paha voi saada aikaan vaikutuksensa vain alemmilla tasoilla, koska sen värähtelyt voivat ilmentyä

vain noiden tasojen aineessa ja koska sillä ei ole mitään

sellaisia yläsäveliä, jotka voisivat herättää vastakaikua

syyruumiissa. Pahan voima siis ehtyy omalla tasollaan ja

sen vaikutus kääntyy alkulähdettään vastaan astraalises-

sa ja fyysisessä elämässä, tapahtuipa tämä tässä tai tule-vissa ruumiillistumissa.

Hyvä teko tai ajatus saa aikaan vaikutuksia myös

77

näillä alemmilla tasoilla, mutta niiden lisäksi se saa ai-

kaan verrattomasti korkeamman ja pysyvämmän vaiku-

tuksen syyruumiissa, joka on niin tähdellinen tekijä ih-misen kehityksessä. Siksipä kaikki aiheuttaa vaikutuksia

täällä alhaalla ja ilmentää ne eri käyttövälineissä, mutta

ainoastaan hyvät ominaisuudet säilyvät ja jäävät todelli-

sen ihmisen lopulliseksi voitoksi. Paha kohtaa hänet uu-

delleen ja uudelleen hänen laskeutuessaan yhä uudel-leen ja uudelleen lihaan, kunnes hän on sen voittanut ja

on lopullisesti kitkenyt käyttövälineistään taipumuksen

vastata sen yllytyksiin — kunnes hän ei ole enää vaaras-

sa langeta minkään intohimon ja halun valtaan, vaan on

oppinut hallitsemaan itseään sisältäpäin.

78

XII LUKU

Mitä ihmisen ruumiit ilmaisevat

Tämä oppiminen tapahtuu asteittaisesti, ja kehitty-

mättömän ihmisen varhaisemmat ilmennykset alemmilla tasoilla eivät suinkaan

ole ilahduttavia nähdä.

Kuviemme esimerkeiksi

emme ole valinneet ai-

van alkukantaisinta ih-

mistä, koska hänessä on vielä hyvin vähän ku-

vattavaa. Sillä villillä,

jonka syyruumis on ku-

vattu 5. kuvaliitteessä,

on todennäköisesti sel-lainen mentaalinen

ruumis, jollaista 6. ku-

valiite esittää, sekä ast-

raalinen ruumis sitä

tyyppiä, joka meillä on

nähtävänä 7. kuvaliit-teessä.

6. Villi-ihmisen mentaaliruumis

79

On pidettävä mie-

lessä, että kaikki nämä

ruumiit täyttävät saman tilan ja läpäisevät toi-

sensa. Niinpä tarkastel-

lessamme selvänäön

avulla villiä me huo-

maisimme, että hänen fyysistä ruumistaan

ympäröi valoisa soi-

kiomainen utu, mutta

että tuo utu näyttää joko

5., 6. tai 7. kuvaliitteessä

kuvatulta, aina sen mu-kaan, millaista sel-

vänäköä kulloinkin käy-

tetään. Omia astraalisia

aisteja käyttäen me näkisimme vain hänen astraalisen

ruumiinsa ja havaitsisimme siitä, mitä intohimoja ja tun-teita hän sillä hetkellä kokee ja millaisten intohimojen

valtaan hänen on tapana antautua. Tämä on kenttä, jolla

halu ilmentyy — se peili, joka silmänräpäyksessä ku-

vastaa jokaisen tunteen ja jossa jokainen, persoonallista

itseä vähänkin koskeva ajatus pakostakin kuvastuu. Sen

aineesta saavat ruumiillisen muotonsa ne pimeät ele-mentaalit, joita ihmisten pahat halut ja häijyt tunteet

synnyttävät ja panevat liikkeelle; siitä saavat ruumiinsa

7. Villi-ihmisen astraaliruumis

80

myös ne siunaukselliset elementaalit, joita hyvät halut,

kiitollisuus ja rakkaus luovat.

Kuten on luonnollisesti odotettavissakin, näillä il-mentymillä on hyvin vähän pysyväisyyttä, ja niiden vä-

rit ja loiste ja niiden värähdysten asteikko muuttuvat

hetkessä toiseksi. Vihan purkaus täyttää koko astraali-

ruumiin syvän punaisilla liekeillä, joiden pohjalla on

mustaa; yhtäkkinen pelko verhoaa kaiken silmänräpäyk-sessä kaameaan, lyijynväriseen utuun. Kuitenkin on het-

kiä, jolloin tämäkin häilyvä astraalinen käyttöväline on

suhteellisen levon tilassa, ja silloin se osoittaa määrätyn

väriryhmän, jossa eri värit säilyttävät suuremmassa tai

pienemmässä määrässä saman asemansa. Sellainen hetki

on kuvattu 7. kuvaliitteessä, ja siitä saadaan, kuten pian tulemme näkemään, koko joukko tietoja ihmisestä.

Villiä lähimmäistämme mentaalisella näöllä tarkas-

tellessamme me näkisimme hänen mentaalisen ruu-

miinsa, ja se luultavasti tulisi näyttämään sellaiselta kuin

6. kuvaliite esittää. Mikäli värit ovat samat, tämä ruumis tulisi olemaan suunnilleen sama kuin levossa oleva ast-

raalinen ruumis, mutta se tulisi olemaan jotakin paljon

enemmän kuin viimeksi mainittu, sillä siinä tulisi ilme-

nemään kaikki se, mitä ihmisessä on ehtinyt kehittyä

henkistä ja älyllistä — joka kylläkin saattaa vielä olla hy-

vin vähäistä, mutta jolla myöhemmin on melkoinen tär-keys, kuten tulemme näkemään. Tästä mentaalisesta

ruumiista me voimme päätellä, mitä laatua kukin ihmi-

81

nen on ja mihin suuntaan hän on käyttänyt elämäänsä

tässä ruumiillistumassa.

Mutta jos me olemme niin onnellisia, että voimme käyttää tämän ongelman ratkaisemiseen syyruumiimme

täydellistä näkökykyä, silloin me näemme villi-ihmisen

syyruumiin, ja siitä me saamme tietää, kuinka pitkälle

hänen todellinen elämänsä sieluna on päässyt ja kuinka

pitkälle hänen minänsä on edistynyt kehittymisessään jumaluutta kohti. Tästä näkyy, että harjaantunut sel-

vänäköinen, joka voi käyttää näön eri asteita mielensä

mukaan, voi katsella ihmisten elämää kaikissa asteissaan

kuten avattua kirjaa, sillä näillä korkeammilla tasoilla

ihminen ei voi kätkeä eikä piilottaa mitään. Jokaiselle

ennakkoluulottomalle katsojalle hän ilmenee sinä, mitä hän todellisuudessa on.

Sanon ”ennakkoluulottomalle katsojalle” siksi, että

me emme koskaan saa unohtaa sitä seikkaa, että kukin

näkee omien käyttövälineittensä välityksellä, ja siksi hän

on samassa asemassa kuin jos hän katselisi maisemaa värillisillä silmälaseilla. Ennen kuin hän on oppinut ot-

tamaan huomioon tämän tekijän, hän on vaarassa pitää

tarkastelemassaan ihmisessä kaikkein silmiinpistävim-

pinä niitä luonteenpiirteitä, jotka herättävät hänessä hel-

poimmin vastakaikua. Mutta vähäiselläkin huolellisella

harjoituksella hän pian vapauttaa itsensä vääristelyn harhasta, joka johtuu tuosta persoonallisesta tekijästä, ja

kykenee näkemään selvästi ja täsmällisesti.

82

XIII LUKU

Värit ja niiden merkitys

Ennen kuin voimme käydä järkiperäisesti tutkimaan

näiden eri ruumiiden yksityiskohtia, on meidän ensin tu-tustuttava eri värisävyjen yleisiin merkityksiin, joista an-

taa vihjauksia kirjamme alussa oleva kuvaliite. On sa-

nomattakin selvää, että ne voivat esiintyä hyvin moni-

naisina yhdistelminä. Olen pyrittävä esittämään niin tar-

kasti kuin mahdollista juuri se sävy, joka ilmaisee sitä

puhdasta, sekoittumatonta tunnetta, jonka nimi liittyy tuohon sävyyn. Mutta ihmisen tunteet tuskin koskaan

ovat aivan puhtaita, ja siksipä me saammekin alituiseen

luokitella ja eritellä loppumattomia värihäiveitä, joiden

muodostumisessa monet tekijät ovat näytelleet osansa.

Niinpä vihaa edustaa tulipunainen ja rakkautta ruu-sunpunainen; mutta sekä rakkaus että viha ovat usein

syvästi itsekkyyden kyllästämiä, ja mikäli näin on, niille

kuuluvien värien puhtautta on himmentämässä se kova

ruskeanharmaa, joka on niin luonteenomainen tälle pa-

heelle. Tai kumpaankin niistä voi sekoittua ylpeyttä, ja

tämä heti paikalla ilmenee syvän kellervän häiveenä. Monia esimerkkejä tällaisesta sekoittumisesta ja siitä joh-

tuvista värisävyistä tulemme tapaamaan tämän tut-

83

kimuksemme jatkuessa. Mutta ensiksi meidän on koe-

tettava oppia lukemaan yksinkertaisempien värisävyjen

merkitykset. Annamme seuraavassa luettelon muuta-mista kaikkein yleisimmistä sävyistä.

Musta. Sakeat mustat pilvet astraaliruumiissa ilmen-

tävät vihaa ja ilkeyttä. Kun ihminen lankeaa intohimoi-

sen vihanpuuskan valtaan, nähdään tavallisesti vihan

kammottavien ajatusmuotojen leijailevan hänen auras-saan raskaan, myrkyllisen savun renkaina.

Punainen. Syvän punaiset, tavallisesti mustalta poh-

jalta lähtevät leimahdukset ilmaisevat vihaa, ja koska

tämän tyypin vihassa on mukana enemmän tai vähem-

män välitöntä itsekkyyttä, sekoittuu noihin leimahduk-

siin ruskeaa. Se vihan tyyppi, jota joskus nimitetään ja-loksi suuttumukseksi ja jota koetaan sortoa ja vääryyttä

nähdessä, ilmenee heleän tulipunaisen leimahduksina,

joiden taustana on tavallinen aura.

Kaamea, verenvärinen punainen — väri, jonka niin

helposti erottaa toisista, mutta jota on vaikea kuvailla — ilmaisee aistillisuutta.

Ruskea. Likainen ruskeanpunainen, joka muistuttaa

paljolti ruosteen väriä, osoittaa ahneutta, ja se tavallisesti

järjestyy astraaliruumiin poikki kulkeviksi yhdensuun-

taisiksi juoviksi, jotka antavat astraaliruumiille hyvin

kummallisen ulkonäön. Likainen, kalsea ruskeanharmaa merkitsee itsekkyyt-

tä ja valitettavasti on astraaliruumiin kaikkein tavalli-

84

simpia värejä.

Vihertävänruskea, jossa välähtelee syvää punaista tai

tulipunaista, merkitsee kateutta ja mustasukkaisuutta, ja tätä väriä on tavallisten ihmisten aurassa heidän olles-

saan rakastuneita.

Harmaa. Raskas lyijyinen harmaa ilmaisee syvää ma-

sentuneisuutta, ja milloin masentuneisuus on kestävää,

on tämä väri joskus näöltään synkkä ja ahdistava. Tällä-kin värillä on se kummallinen ominaisuus, että se järjes-

tyy yhdensuuntaisiksi juoviksi, kuten ahneudenkin väri,

ja kummassakin tapauksessa saamme sen vaikutelman,

kuin näiden sieluntilojen uhri olisi suljettu eräänlaiseen

astraaliseen häkkiin.

Sinertävä harmaa, tuo kaikkein inhottavin ja kam-mottavin värisävy, ilmentää pelkoa.

Ruusunpunainen. Tämä väri merkitsee rakkautta, ja se

usein on kauneimpana piirteenä tavallisen ihmisen käyt-

tövälineissä. Luonnollisestikin se vaihtelee suuresti rak-

kauden luonteen mukaan. Se voi olla lempeää, raskasta, itsekkyyden ruskean syvästi kyllästämää, jos niin sanot-

tu rakkaus pitää ennen kaikkea lukua siitä, kuinka pal-

jon kiintymystä ihminen saa osakseen joltakin toiselta,

kuinka paljon korkoa saa rakkauden sijoituksistaan.

Mutta jos rakkaus on sitä laatua, ettei se koskaan ajattele

itseään eikä välitä siitä, mitä saa vastapalkkioksi, vaan siitä, kuinka paljon voi antaa ja kuinka täydellisesti voi

vuodattaa itsensä pois halukkaana uhrina rakastetun

85

puolesta, silloin se ilmenee mitä ihanimpana ruusunpu-

naisena; ja milloin tämä ruusunpunainen on poikkeuk-

sellisen heleä ja syreeninsinisen kyllästämä, ilmaisee se henkistä rakkautta ihmiskuntaa kohtaan. Välimuotojen

luku on rajaton, ja rakkaus saattaa olla monen muun

tunteen värittämä, kuten esimerkiksi ylpeyden ja mus-

tasukkaisuuden.

Punakeltainen. Tämä väri merkitsee aina ylpeyttä ja kunnianhimoa, ja siitä on yhtä paljon muunnelmia kuin

ruusunpunaisellakin aina sen mukaan, minkä luontoista

ylpeys ja kunnianhimo ovat. Se tavataan hyvin usein

yhdessä ärtyisyyden kanssa.

Keltainen. Tämä on erittäin hyvä väri ja merkitsee aina

älykkyyttä. Sillä on useita sävyjä, ja monien muiden vä-rien sekoittuminen siihen on omiaan tekemään sen mo-

nisyiseksi. Yleensä sillä on syvempi ja elottomampi häive

silloin, kun äly on suunnattu alempiin uomiin, varsinkin

silloin, kun sen kohteet ovat itsekkäitä; mutta se tulee

loistavan kultaiseksi ja kohoaa vähitellen kauniiksi ja kirkkaaksi tai esikon keltaiseksi, jos älyn kohteet ovat

epäitsekkäät.

Vihreä. Millään värillä ei ole niin monta eriävää mer-

kitystä kuin tällä, ja sen oikea tulkinta vaatii paljon har-

jaantumusta. Useimmiten se ilmentää eräänlaista mu-

kautuvaisuutta, joka aluksi on pahaa ja petollista, mutta lopulta hyvää ja myötätuntoa herättävää.

Harmaanvihreä on sen eräs omituinen sävy, jota tus-

86

kin voitaneen kuvailla muulla mainesanalla kuin limai-

nen, ja merkitsee viekkautta ja oveluutta, ja sitä tavataan

huomattavan paljon useimpien villi-ihmisten astraali-ruumiissa. Valitettavasti se ei ole ollenkaan harvinainen

sivistyneidenkään keskuudessa — ihmisten, joiden aiko-

ja sitten olisi pitänyt sivuuttaa sen ilmentämä kehitysas-

te. Ihmisen kehittyessä tämä väri paranee heleäksi sma-

ragdinvihreäksi, joka vieläkin merkitsee notkeutta, terä-väpäisyyttä ja neuvokkuutta, mutta jonka ei enää tarvit-

se välttämättä merkitä pahan tahdon liittymistä noihin

ominaisuuksiin. Se merkitsee kykyä olla ”kaikkena kai-

kille”, ei tarkoituksessa pettää tai johtaa heitä harhaan,

vaan aluksi tarkoituksessa miellyttää heitä, saada heiltä

osakseen kiitosta ja suosiota, mutta myöhemmin ym-märryksen kehittyessä halusta auttaa ja vahvistaa heitä.

Lopulta se tulee viehättäväksi heleäksi sinivihreäksi, jol-

laista joskus saa nähdä poikkeuksellisen hienolla ilta-

taivaalla, ja silloin se osoittaa erästä ihmisluonnon suu-

rinta ominaisuutta: syvintä myötätuntoa ja sääliä yhty-neenä siihen täydelliseen mukautuvaisuuteen, jonka

vain ihmisluonnon suurimmat ominaisuudet voivat an-

taa. Aikaisemmilla kehitysasteilla näyttää heleä

omenanvihreä aina säestävän vahvaa elinvoimaa.

Sininen. Syvä, kirkas sininen merkitsee tavallisesti

uskonnollista tunnetta, mutta se vaihtelee suunnatto-masti tuon tunteen laadun mukaan: onko se puhdasta

vai hurskastelua, itsekkyyttä vai jaloutta. Siihen helposti

87

sekoittuu milteipä jokainen edellä mainittu ominaisuus,

joten sitä edustava sininen voi osoittaa kaikkia sävyjä

indigosta ja syvästä orvokista aina sameaan harmaan-vihreään, joka ilmentää afrikkalaisen fetissi-palvonnan

astetta. Uskonnon väriin voi liittyä rakkauden tai pelon,

viekkauden tai ylpeyden lisävärejä, ja siksi onkin havait-

tavissa laaja asteikko muunnelmia.

Vaalea sininen, kuten ultramariini tai koboltinsini-nen, osoittaa antautumista jollekin jalolle henkiselle aat-

teelle, ja se vähitellen kohoaa loistavaksi sinipunaiseksi,

joka merkitsee korkeampaa henkisyyttä ja jota tavallises-

ti säestävät kimaltelevat, yleviä henkisiä pyrkimyksiä

edustavat tähdet.

On helppoa ymmärtää, kuinka näistä väreistä saattaa olla miltei äärettömän monia yhdistelmiä ja muunnel-

mia, ja niin saavat luonteen kaikkein hennoimmat sävyt

tai sekoittuneiden tunteiden kaikkein hetkellisimmätkin

muodot mitä täsmällisimmän ilmaisunsa. Astraaliruu-

miin yleinen kirkkaus, sen ääriviivojen suhteellinen sel-vyys tai epäselvyys ja sen eri voimakeskusten suhteelli-

nen kirkkaus ovat tekijöitä, jotka on otettava huomioon

nähdyn täyttä merkitystä tulkittaessa. Toinen mainitse-

misen arvoinen tekijä on se mahdollisuus, että kehitty-

neet tai kehittymässä olevat sielulliset kyvyt ilmestyvät

väreinä, jotka ovat näkyväisen spektrin ulkopuolella, jo-ten niitä on mahdoton kuvailla fyysisillä väreillä. Ultra-

violetit sävyt merkitsevät korkeampia ja puhtaampia ke-

88

hitysasteita, kun taas ultrapunaiset yhdistelmät ilmaise-

vat magian pahojen ja itsekkäiden muotojen harrasteli-

jaa. Okkulttinen kehitys ei ilmenny vain noina väreinä, vaan myös eri ruumiiden suurempana kirkkautena, nii-

den suurempana kokona ja täsmällisempinä ääriviivoi-

na, kuten kuvamme tulevat osoittamaan.

89

XIV LUKU

Ihmisen aikaisemmat kehitysvaiheet

Soveltamalla näitä tietojamme 6. kuvaliitteessä esitet-

tyyn villi-ihmisen mentaaliruumiiseen tajuamme heti eräitä tosiasioita. Vaikkakin se suurin piirtein katsottuna

on vähäinen ja kehittymätön mentaaliruumis, osoittaa se

kuitenkin jo tapahtuneen jonkin verran kehitystä. Ylinnä

oleva samea keltainen on todisteena eräästä määrästä

älyä, mutta sen sameus samalla osoittaa tuon älyn ole-

van yksinomaan itsekkäiden tarkoitusperien palveluk-sessa. Harmaanvihreän ilmentämä uskonnollisuus on

varmastikin fetissi-palvontaa, johon liittyy paljon pelkoa

ja jonka vaikuttimena on oman edun tavoittelu, kun taas

vasemmanpuolinen samea ruusunpunainen mentaali-

ruumiin osa todistaa rakkauden alkuasteista, mutta joka rakkaus samaten on pääasiassa itsekästä laatua. Tympe-

än punakeltaisen (oranssin) juovat merkitsevät ylpeyttä,

mutta asteeltaan aivan alhaista ylpeyttä, kun taas tuli-

punainen juovia ilmentää vahvaa taipumusta vihaan, jo-

ka leimahtaa tuleen vähäisimmästäkin aiheesta. Se leveä

vyöhyke likaisen vihreää, joka pitää hallussaan niin suurta osaa ruumiista, ilmaisee viekkautta, petollisuutta

ja ahneutta — viimeksi mainittua ominaisuutta merkit-

90

semässä on sen ruskeahko sävy, joka on huomattavissa

kautta koko vyöhykkeen. Pohjimmaisena me näemme

sakan sameaa väriä, joka viittaa yleiseen itsekkyyteen ja parempien ominaisuuksien puutteeseen.

Juuri tämä parempien, korkeampien ominaisuuksien

puute antaa meille varmuuden siitä, että käydessämme

tarkastelemaan vastaavaa astraaliruumista (7. kuvaliite)

me havaitsemme sen olevan milteipä kokonaan vailla hillintää ja hallintaa. Niinpä me näemmekin suunnatto-

man suuren osan tätä halun käyttövälinettä olevan yk-

sinomaan aistillisuuden vallassa, mikä tosiasia on ilmais-

tu tuolla hyvin epämiellyttävällä ruskeanpunaisella, joka

muistuttaa varsin läheisesti veren väriä. Ei ole ollenkaan

helppoa kuvata sitä omituisen kaameaa värihäivettä, jonka tämä ominaisuus saa aikaan — ominaisuus, joka

on niin tuskallisen tavallinen kaikissa muissa paitsi ai-

van kehittyneimmissä sieluissa.

Petollisuus, itsekkyys ja ahneus ovat tässä astraali-

ruumiissa silmiinpistäviä, kuten onkin odotettavissa, ja tuimaa vihaa ilmaisemassa ovat likaisen tulipunaisen

läikät ja täplät. Rakkaudesta on tuskin merkkiäkään, ja

havaittavissa oleva äly ja uskonnollinen tunne ovat

mahdollisimman alhaista lajia.

Eräs toinen huomioonotettava seikka on tämän ast-

raaliruumin ääriviivojen epäsäännöllisyys, sen antaman vaikutelman yleinen sameus ja sen värien epäsäännölli-

nen ryhmittyminen. Siirtyessämme tarkastelemaan kor-

91

keammalle kehittyneiden ihmisolentojen käyttövälineitä

me tulemme huomaamaan tässä suhteessa melkoista

muutosta parempaan päin. Värit tosin sekaantuvat ja su-lautuvat toisiinsa aina jossain määrin, mutta silti tavalli-

sessa ihmisessä niillä on taipumus asettua enemmän tai

vähemmän säännöllisiksi juoviksi, kun taas ruumiin ää-

riviivat ovat verraten selvät ja säännölliset. Kehittymät-

tömässä ihmisessä sitä vastoin kaikki on säännötöntä ja sekavaa — hän on ilmeisesti olento, joka tuossa tuokios-

sa joutuu väkivaltaisten, usein pahojen yllykkeiden val-

taan ponnistelematta vähääkään niiden hillitsemiseksi.

Hän on tosiaankin hyvin epämiellyttävä olento, ja kui-

tenkin meistä jokainen on käynyt tämän asteen läpi. Ai-

noastaan sillä saavutettu kokemus on tehnyt meille mahdolliseksi kohota siltä johonkin puhtaampaan ja ja-

lompaan. Eräät alemmat rodut, kolmannen juurirodun

jäänteet, edustavat enää näin varhaista kehitysastetta.

Koettaessamme tajuta eri käyttövälineiden ilmesty-

mismuotoja meidän on tarpeen pitää tarkoin mielessä, että ne osaset, joista ne koostuvat, ovat alituisessa liik-

keessä. Eräissä tapauksissa, jotka kulloinkin tullaan ni-

menomaan mainitsemaan, näissä ruumiissa on selviä

juovia ja selvärajaisia viivoja, mutta kaikkein useimmissa

tapauksissa väripilvet eivät vain sula yhteen, vaan koko

ajan vierivät toistensa päällitse, häviten ja ilmestyen jäl-leen vieriessään. Tämän kirkkaan ja heleävärisen udun

pinta muistuttaakin jossakin määrin rajusti kiehuvan

92

veden pintaa, nimittäin sikäli, että osaset näyttävät po-

reilevan, kohoavan pinnalle ja taas painuvan alas ja siten

muuttavan alituiseen paikkaansa toisiinsa nähden. Sik-sipä värit eivät suinkaan säilytä niitä paikkojaan, jotka

niillä on kuvissamme. Silti on kuitenkin totta, että ne

pyrkivät esittämäämme järjestykseen. Niinpä vaikka kel-

taista, ruusunpunaista ja, sinistä ei aina tavatakaan ryh-

mittyneenä tarkalleen siten kuin ne on kuvattu, ne kui-tenkin kaikissa pyörimis- ja vierimisliikkeissään jäävät

soikion yläpään lähettyville; ne tavataan aina fyysisen

ruumiin pään läheisyydestä, jos niitä on ollenkaan ole-

massa, kun taas itsekkyyttä, ahneutta, petollisuutta tai

vihaa ilmentävät värit pyrkivät alapäähän, ja aistillisen

tunteen suuri massa leijailee tavallisesti välimailla. Kullakin näistä värähdyslajeista (jotka ilmenevät

meille väreinä) on oma laatunsa astraalista tai mentaalis-

ta ainetta, jossa se helpoimmin voi vaikuttaa, ja näiden

värien tavallinen asema tuossa aina vaihtuvassa utupil-

vessä johtuukin kunkin aineen ominaispainosta. Astraa-liruumiin koko tai melkein koko ainemäärä voi yhtäkki-

sen intohimon puuskasta joutua väräjämään määrätyllä

nopeudella, mutta puuskan mentyä ohi kaikki muu,

paitsi se, mille tuo mainittu värähdysnopeus on ominai-

nen, palaa takaisin tavalliseen värähdysnopeuteensa.

Luonnollisestikin jokaisella ihmisellä on omat yksi-lölliset omituisuutensa, niin ettei ole kahta tarkalleen

samanlaista ihmistä, mutta kukin kuvamme esittää

93

luokkansa keskivertoa tyyppiä, ja eri värit on sijoitettu

siihen osaan soikiota, josta ne tavallisesti tavataan. Fyy-

sisen ruumiin ääriviivat on merkitty kunkin utupilven sisäpuolelle ainoastaan näyttämään, minkä kokoinen

fyysinen ruumis on noihin korkeampiin käyttövälinei-

siin verrattuna, joskin on totta, että vaihtelut tässä suh-

teessa ovat hyvin vähäiset aina siksi, kunnes tulemme

tarkastelemaan korkealle kehittynyttä ihmistä, jolloin tu-lemme huomamaan, että mitä hienompia käyttövälineet

ovat, sitä suurempia ne ovat kooltaan, kuten tulemme

myöhemmin näkemään.

94

XV LUKU

Tavallinen ihminen

Jättäkäämme nyt villi-ihmisen tarkasteleminen ja

käykäämme tutkimaan tavallista ihmistä, meidän oman rotumme ja aikamme jokapäiväistä ihmistä nähdäk-

semme, millaista kehitystä hänessä on tapahtunut ja mi-

ten se kehitys ilmenee hänen eri käyttövälineissään.

Esimerkiksemme emme valitse tutkijaa tai hyvin sivisty-

nyttä ja hienostunutta ihmistä, vaan aivan tavallisen

alemman keskisäädyn ihmisen: pikkukauppiaan, kontto-ristin, ovenvartijan, postiljoonin — emme siis karheinta

lajia ihmisiä, vaan ainoastaan keskinkertaisen ihmistyy-

pin. Tarkastelemalla hänen syyruumistaan sille kuulu-

valla näkökyvyllä me huomaamme sen olevan suunnil-

leen sillä kehitysasteella, jota 8. kuvaliite esittää. Näh-dään, että suuren munamaisen kelmun sisältö osoittaa

kasvua ja että tietty määrä erittäin hienoa ja eetterimäistä

väriä on jo sen sisällä, joskaan se ei vielä ole puoleksi-

kaan täysi. Väreillä nytkin on yleensä sama merkitys

kuin alemmillakin tasoilla, joskin ne tällä asteella ilmai-

sevat sielun lopullisesti ja pysyväiseksi omaisuudeksi saavuttamia ominaisuuksia, ja ne ovat monta oktaavia

korkeampia kuin ne värit, jotka ilmentävät samoja omi-

95

naisuuksia alemmilla ta-

soilla. Nähdään, että täl-

laisessa ihmisessä on jo kehittynyt jonkin verran

korkeampaa älyä, jonkin

verran todellisen hartau-

den kykyä ja epäitsekästä

rakkautta, ja mikä vain kaikesta tästä voi ilmen-

tyä, se tulee olemaan hä-

nen omaansa, ikään kuin

hänen liikepääomanaan

tai hänen lähtemättö-

mänä ominaisuutenaan kaikissa hänen vastaisissa

ruumiillistumissaan. On-

pa jo olemassa heikko

häive tuota erinomaisen

hentoa orvokkia, joka il-

mentää korkeimpiin ihanteisiin suuntautuvaa rakkautta ja antaumusta sekä vähäinen pilkahdus myötätunnon ja

säälin heleää vihreää.

Tutkiessamme tavallisen ihmisen mentaaliruumista

sellaisena kuin se on kuvattu 9. kuvaliitteessä, me ha-

vaitsemme sen osoittavan huomattavaa edistystä villi-

ihmiseen verrattuna. Siinä ei älyn, rakkauden ja an-taumuksen osuus ole vain suurempi, vaan sen lisäksi

8. Tavallisen ihmisen syyruumis

96

kaikkien näiden ominai-

suuksien laatu on suuresti

parantunut. Vaikkakin ne ovat vielä kaukana täy-

dellisestä puhtaudesta, ne

ovat kuitenkin sävyltään

paljon paremmat kuin ne,

jotka on kuvattu 6. kuva-liitteessä. Ylpeyden osuus

on melkein yhtä suuri

kuin aikaisemminkin,

mutta se on joka tapauk-

sessa korkeamman tason

ylpeyttä; sillä jos ihminen tälläkin asteella on vielä

ylpeä, on se paremminkin

ylpeyttä sellaisista hyvistä

ominaisuuksista, joita hän

kuvittelee omaavansa, ei-kä niinkään ylpeyttä raa-

kana voimana tai jul-

muutena ilmenevästä fyysisestä etevyydestä. On vielä

runsas annos tulipunaista, mikä osoittaa taipumusta vi-

haan. On kuitenkin huomattava, että sen paikka on nyt

paljon alempana utupilvessä kuin ennen, mikä osoittaa sen aineen, josta mentaaliruumis on kokoonpantu, ylei-

sen laadun parantuneen. Se alhainen laji vihreää, jota

9. Tavallisen ihmisen

mentaaliruumis

97

esiintyy villi-ihmisen

mentaaliruumiissa ja

merkitsee ahneuden ja it-sekkyyden vahvasti vä-

rittämää petollisuutta,

vaatii värähtelyjensä kan-

nattajaksi tiheämpää ja

karkeampaa ainetta kuin vihan tulipunainen. Se

selvästikin parempi vih-

reä, jota näemme tavalli-

sen ihmisen mentaali-

ruumiissa, vaatii väräh-

telyjensä kannattajaksi vähemmän tiheää ainetta

kuin tulipunainen, ja tästä

nähtävästi johtuu sen

asemassa tapahtunut

muutos. Vihreä on nyt edennyt asteelle, jolla se

ilmentää eräänlaista notkeutta ja mukautuvaisuutta, eikä

niinkään petosta ja viekkautta. Suuri osa mentaaliruu-

mista on vielä itsekkäitä pyyteitä ilmentävän ruskean

hallussa, mutta tämäkin väri on jo jonkin verran lämpi-

mämpää ja vähemmän yrmeää kuin aikaisemmin. Jos me siirrymme tarkastelemaan 10. kuvaliitettä, ta-

paamme astraaliruumiin, joka vastaa 9. kuvaliitteessä

10. Tavallisen ihmisen astraaliruumis

98

esitettyä mentaaliruumista — tavallisen ihmisen astraali-

ruumiin. Havaitsemme, että tämä astraaliruumis on suu-

ressa määrin yhtäläinen mentaaliruumiinsa kanssa, jos-kin sen värit luonnollisestikin ovat jonkin verran kar-

keammat ja joskin se sisältää selviä merkkejä eräistä in-

tohimoista, joita ei voi ilmaista korkeammilla tasoilla.

Silti se on parantunut paljon verrattuna 7. kuvaliitteessä

esitettyyn villi-ihmisen astraaliruumiiseen. Aistillisuutta on vähemmän, joskin se vielä valitettavasti on kaikkein

silmiinpistävimpiä tunnusmerkkejä, mutta se ei aina-

kaan ole niin tavattoman eläimellistä ja vastustamatonta

kuin aikaisemmin. Itsekkyyttä esiintyy vielä silmiinpis-

tävässä määrin ja mahdollisuus käyttää petosta persoo-

nallisia tarkoitusperiä tavoiteltaessa on epäilemättä vielä olemassa, mutta näyttää jo olevan jakautumassa kahdek-

si erilliseksi ominaisuudeksi, osoittaen, että pelkkä viek-

kaus on vähitellen muuttumassa mukautuvaisuudeksi.

Kuvamme astraaliruumiista ei esitä vain sen ihmis-

tyypin keskivertoja ominaisuuksia, jolle se kuuluu, vaan myös sen tavallista tilaa levossa ollessaan. Tavallisen

ihmisen astraaliruumis on niin harvoin levossa, että me

saisimme vain hyvin epätäydellisen käsityksen sen

mahdollisista ilmenemismuodoista, jos jättäisimme sen

tarkastelematta sen ollessa äkillisten tunteen puuskien

vallassa. On vielä olemassa eräitä pysyväisempiäkin mielentiloja, jotka saavat aikaan astraaliruumiissa niin

selviä muunnelmia, että niihin kannattaa kiinnittää

99

huomiota. Seuraavassa omistammekin muutamia sivuja

niiden kuvailemiseen.

100

XVI LUKU

Äkilliset tunnetilat

Muutamat näistä saavat aikaan astraaliruumiissa hy-

vin silmiinpistäviä ilmiöitä — ilmiöitä, joita kannattaa huolellisesti tutkia. Niinpä 11. kuvaliitteessämme on py-

ritty kuvaamaan ilmiötä, joka on havaittavissa silloin,

kun vahvan ja täysin puhtaan rakkauden aalto ottaa jon-

kun ihmisen valtoihinsa — kun esimerkiksi äiti sieppaa

syliinsä lapsensa ja peittää sen suudelmilla. Hetkeksi ko-

ko astraaliruumis joutuu voimakkaaseen liikkeeseen ja alkuperäiset värit peittyvät siksi ajaksi milteipä koko-

naan näkyvistä. Tässä, kuten kaikissa muissakin tämän-

laatuisissa tapauksissa, on 10. kuvaliitteessä esitetty ta-

vallisen ihmisen astraaliruumis otettu lähtökohdaksi ja

taustaksi, joskin siitä voimakkaan tunneryöpyn aikana on vain hyvin vähän näkyvissä. Jos 11. kuvaliitteessä esi-

tettyä muutosta eritellään, nähdään sen koostuvan nel-

jästä eri osasta. Ensiksikin nähdään eräänlaisia eloisia

värikiemuroita ja -pyörteitä, jotka ovat selväpiirteisiä ja

kiinteiltä näyttäviä ja jotka hehkuvat voimakasta valoa.

Kukin niistä on oikeastaan voimakkaan rakkauden aja-tusmuoto, joka on syntynyt astraaliruumiissa ja joka on

siitä lähdössä tunteen kohteeseen. On vaikeaa kuvata

101

näitä elävän valon pyör-

repilviä, mutta todelli-

suudessa ne ovat ulko-näöltään sanoinkuvaa-

mattoman kauniita.

Toiseksi me näemme

koko astraaliruumista

kiertävän vaakasuoria, ruusunpunaisen valon

muodostamia sykkiviä

viivoja, joiden tarkka ku-

vaileminen on vieläkin

mahdottomampaa kuin

noiden ajatusmuotojen sen vuoksi, että ne ovat

niin tavattoman nopeassa

liikkeessä. Yleinen vai-

kutelma on kuitenkin ku-

vassamme esitetty hyvin onnistuneesti.

Kolmanneksi koko astraaliruumiin pintaa peittää

ruusunvärinen kelmu, niin että kaikki sen sisäpuolella

näkyy aivan kuin maalatun lasin läpi. Kuvassamme tä-

mä seikka näkyy vain reunoissa.

Neljänneksi koko astraaliruumiin täyttää eräänlainen ruusunpunan tulvahdus, joka jossain määrin värjää

kaikki muut värisävyt ja joka siellä täällä tihentyy epä-

11. Rakkauden äkillinen puuska

102

säännöllisiksi leijaileviksi, puoleksi muotoutuneita cir-

rus-pilviä muistuttaviksi höytäleiksi.

Tämä astraalinen ilotulitus kestää vain muutamia se-kunteja, jonka jälkeen ruumis palaa nopeasti entiseen

olotilaansa — ei kuitenkaan aivan entiseen, sillä jokainen

tunteen aalto saa aikaan vaikutuksensa: se lisää vähäisen

astraaliruumiin yläosan ruusunpunaista ja tekee astraali-

ruumiin osasille vähäistä helpommaksi vastata seuraa-vaan tunteen aaltoon. Niin ohimeneviä kuin tällaiset sy-

säykset saattavat ollakin ne yhä ja yhä toistuessaan anta-

vat tulokseksi kasautuvia vaikutuksia. Toinen hyvin

merkillepantava seikka on se hyvä vaikutus, joka rak-

kauden ilon eloisilla värähdyksillä ja säteilyllä on toisiin.

Hartaus

Lukuun ottamatta sitä sinistä, joka on kaikkialla tul-lut ruusunpunaisen tilalle, 12. kuvaliite on miltei tarkal-

leen sama kuin yhdestoistakin. Se kuvaa sitä äkillistä

hartauden aaltoa, joka on tulvahtanut nunnan sieluun

hänen toimittaessaan hartaudenharjoituksiaan. Kaikki ne

neljä ilmentymismuotoa, jotka me panimme merkille äkillisen rakkauden aallon yhteydessä, havaitsemme täs-

säkin tapauksessa: pyörivät, välkkyvät kiemurat, nope-

asti väreilevät vaakasuorat viivat, ulkokelmun ja pilvi-

mäiset höytäleet, ja näiden merkitys on tarkalleen sama,

ainoastaan sillä erotuksella, että ne tällä kertaa ovat us-

103

konnollisen tunteen il-

mennyksiä.

Näin täydellinen us-konnollisen tunteen pur-

kaus on verraten harvi-

nainen — paljon harvinai-

sempi kuin yhtä täydelli-

nen rakkauden purkaus. Tällaisen tunteen tulvah-

duksen, joskin tavallisesti

ilman samanlaista selvä-

piirteisyyttä ja täsmälli-

syyttä, nähdään esiinty-

vän silloin, kun joku toi-mittaa hartaudenharjoi-

tuksia alttarin ääressä tai

Neitsyt Marian kuvan

edessä. Tavallisesti vaa-

kasuorat viivat ovat täl-löin säännöttömämpiä ja vähemmän silmiinpistäviä, ja

selvärajaiset kiemurat ovat usein kokonaan poissa, jol-

loin niiden tilalla on sinisen udun muodostamia pilviä.

Varsin usein nähdään raskaan sinisiä muodottomia

pilviä leijailevan savurenkaiden tavoin jumalanpalve-

luksen aikana seurakunnan yläpuolella. Mutta niitä ei koskaan nähdä tavallisten muodinmukaisten ihmisten

jumalanpalveluksissa, joissa miespuolisten ajatukset

12. Uskonnollisen hartauden puuska

104

pohtivat keinotteluyritystensä viimeisiä vaiheita ja joissa

naiset nauttivat täysin siemauksin sitä iloa, mitä ystävät-

tärien pukujen arvosteleminen tuottaa heidän kaltaisil-leen ihmisille; eikä niitä myöskään nähdä noissa ”protes-

tanttisissa” sananviljelemistilaisuuksissa, joissa ei ole ky-

se yksinkertaisista asioista kuin palvonnasta ja hartau-

desta, vaan ainoastaan omahyväisestä itsehurskaudesta,

ja joissa puhuja isottelee pönkitetyillä korulauseillaan ja kuulijat nauttivat kerettiläisyyksien suomimisesta. Mutta

sen sijaan niitä nähdään oppimattomien lahkolaisten

epämusikaalista, mutta sydämestä lähtevää laulua säes-

tämässä, katolisissa kirkoissa yksinkertaisen talonpoi-

kaisseurakunnan yläpuolella tai niin sanotun rituaalisen

kirkon hartaissa jumalanpalveluksissa. Tämä näin ilmen-tyvä hartaus ei useinkaan ole erityisen älyllistä, sillä noi-

ta sinisiä pilviä ei useinkaan kirkasta pieninkään kullan

kimallus, mutta joka tapauksessa se on aitoa omassa la-

jissaan, ja epäilemättä sillä on mieltäylentävä ja kohotta-

va vaikutus niihin, jotka sitä kokevat. Useimmissa tapauksissa hartaus näyttää olevan tun-

teena verraten häilyvä ja epämääräinen, niin että niin

hieno muoto kuin se, joka on esitetty kuvassamme, on

tosiaankin hyvin harvinainen.

105

Ankara viha

13. kuvaliite on sarjassamme kenties merkillisin ul-

konäöltään, ja selityksittäkin se on kaunopuheinen varoi-

tus olla antautumatta mie-

lettömän ja jumalattoman vihan valtaan. Kuten edel-

lisissäkin tapauksissa peit-

tää tässäkin tunteen puus-

ka astraaliruumiin tavalli-

sen taustan hetkeksi ko-

konaan, mutta tässä tapa-uksessa ilmentävät voi-

makkaat ja eloisat ajatuk-

set valitettavasti ilkeyttä ja

pahaa tahtoa. Nytkin ne

ilmentyvät kiemuroina ja pyörteinä, mutta tällä ker-

taa sysimustina, raskaina,

ukkosmaisina massoina,

joiden sisältä kiiluu toi-mintaan valmiin vihan

hehkua. Tämän saman synkän pilven epämääräisempien

haituvien näemme tahrivan koko astraalisen ruumiin,

samalla kun hillittömän vihan nuolet välkähtelevät sa-

lamoina niiden keskellä. Hirvittävä, tosiaankin hirvittävä

näky! Ja mitä paremmin sen ymmärrämme, sitä hirvittä-

13. Ankara viha

106

vämmältä se näyttää. Olemme nimittäin tekemisissä ih-

misen kanssa, jonka raivo on saattanut kokonaan pois

suunniltaan — ihmisen, joka joksikin aikaa on menettä-nyt kokonaan itsehillintänsä ja joka sen vuoksi saattaa

tehdä itsensä syypääksi vaikkapa murhaan tai muihin

mitä kammottavimpiin julmuuksiin. Hän siis voi tulla

syöstyksi millaiseen tahansa rikokseen ja yhdessä aino-

assa silmänräpäyksessä hän saattaa tehdä teon, jota ei kokonaisen elämänkään kestänyt katumus riitä sovitta-

maan. Ja vaikkapa kasvatuksen ja tavan kuri pidättäisi-

kin hänet ulkonaisesta väkivallasta, niin nuo hirvittävät

salamat tunkeutuvat toisten astraaliruumiisiin kuten

miekka, ja niin tuo ihminen vahingoittaa lähimmäisiään

yhtä todellisesti, joskin näkymättömämmin, kuin jos hän hyökkäisi heidän päälleen fyysisesti.

Tämä mielentila tulee vieläkin kammottavammaksi,

jos otetaan huomioon se seikka, että samalla kun tuollai-

nen ihminen on vaarana toisille, hän on itse aivan suoja-

ton ja turvaton: vihansa puuskan hetkellä hän on koko-naan intohimonsa vallassa. Haluelementaali on hänessä

silloin ylinnä, ja todellinen ihminen on hänessä sinä het-

kenä menettänyt otteensa hänen käyttövälineestään. Täl-

laisissa olosuhteissa saattaa toinen vahvempi tahto sie-

pata haltuunsa sen, minkä hän itse on päästänyt käsis-

tään. Toinen olento, joka on väijynyt ja odottanut tällais-ta tilaisuutta, saattaa tarttua tämän näin tuuliajolle jou-

tuneen aluksen peräsimeen ja käyttää sitä toisin kuin

107

aluksen oikea kapteeni järjissään ollessaan. Toisin sano-

en sellaisina hetkinä, jolloin raivo on saattanut ihmisen

suunniltaan, hänet saattaa hänen kaltaisensa vainaja tai jokin keinotekoinen elementaali, jonka värähdysten tahti

on sama kuin häntä nyt hallitsevien värähdysten, tem-

mata hänet valtoihinsa ja todellakin riivata hänet. Hän ei

siis ole vaarana vain lähimmäisilleen: hän on kammotta-

van vaarallinen itselleen. Tämä havainnolliseksi esimerkiksi valitsemamme

tapaus on tietenkin äärimmäistä laatua, eikä sellainen

mielentila tavallisesti kestä kuin muutamia minuutteja.

Mutta jokaisessa intohimon valtaan joutuneessa nämä

tuntomerkit on havaittavissa jossain määrin, ja siksi

emme voi olla huomauttamatta, että jos ihmiset vain tietäisivät, miltä he näkevien silmissä näyttävät

antautuessaan tällaisten vihan puuskien valtaan, he

varmaankin varoisivat niitä huolellisemmin.

Intohimon puuska tyyntyy, mutta se ei hälvene

jäljettömiin. Tavallisen ihmisen astraaliruumiissa on aina jonkin verran tulipunaista, joka on todistuksena

vihastumisen ja ärtymisen mahdollisuudesta, ja jokainen

vihan puuska jättää siihen lisänsä ja antaa koko

käyttövälineen aineelle taipumuksen vastata entistä

jonkin verran herkemmin näihin kovin epämiellyttäviin

värähdyksiin.

108

Lienee syytä muistuttaa, että vaikka intohimo saat-

taakin olla ohimenevää laatua, jättää se kuitenkin aini-

aaksi merkkinsä luonnon muistiin. Vaikka pahan tahdon luoman elementaalin olemassaolo lakkaakin tuon halun

voimasta riippuvan ajanjakson kuluttua, jää kuitenkin

elävä valokuva jäljelle sen elämän jokaisesta hetkestä, ja

sen elämän aikana tehtyjen tekojen jokainen kauas leviä-

vä vaikutus tulee kerran kypsymään ehdottoman oikeu-denmukaiseksi karmalli-

seksi hedelmäksi sille, jos-

ta se (paha halu) kerran

lähti.

Pelko

Pelon vaikutus astraa-

liruumiiseen on hyvin luonteenomainen. Äkilli-

nen pelon hätkähdys va-

laa silmänräpäyksessä

koko astraaliruumiiseen

omituista lyijynkarvaista utua, ja samalla ilmestyy

samanvärisiä vaakasuoria

viivoja, jotka värähtelevät

niin hirvittävän nopeasti,

että niitä tuskin erottaa- 14. Pelästyminen

109

kaan erillisiksi viivoiksi. Tulos on sanoinkuvaamattoman

kaamea, ja on mahdotonta antaa siitä täydellistä käsitys-

tä kuvien avulla. 14. kuvaliite antaa siitä sellaisen kuvan kuin paperilla voidaan esittää, mutta se tuskin voi antaa

käsitystä siitä, miten omituisesti kaikki valo häipyy siksi

aikaa pois ruumiista ja miten koko harmaa ainemassa

värisee avuttomana kuin hyytelö.

Tällainen muutos merkitsee hirveää pakokauhua, ja tavallisesti se ei kestä kauan. Jatkuvan pelon tai äärim-

mäisen hermostuneisuuden tila ilmentyy kuvatun ilmiön

paljon muuttuneessa muodossa, mutta tuo omituinen

harmaa utu ja tuo luonteenomainen väriseminen ovat

aina pelon läsnäolon merkkejä.

110

XVII LUKU

Pysyväisemmät tilat

Olemme koettaneet kuvailla muutamien niiden äkil-

listen tunteiden välitöntä vaikutusta, jotka ilmentyvät ihmisen ulommissa käyttövälineissä, ja olemme samalla

selittäneet, että niin nopeasti kuin ne menevätkin ohi, ne

eivät kuitenkaan häivy jättämättä sieluun pysyväisiä

vaikutuksia. Meidän on vielä kuvailtava, miten eräät

taipumukset ja luonteen tyypit ilmentyvät nähdäksem-

me, missä määrin kukin niistä vaikuttaa ihmisen etene-miseen hänen ylöspäin johtavalla tiellään.

On kuitenkin eräs tekijä, joka vaikuttaa huomattavas-

ti useimpien ihmisten elämään, mutta joka ei oikeastaan

kuulu kumpaankaan näistä luokista. Usein se ilmestyy

näyttämölle yhtäkkiä, ja useimmissa tapauksissa se ei kestä ainakaan koko ikää; silti se ei kuitenkaan häivy

niin nopeasti kuin yllä käsittelemämme sieluntilat. Joka

tapauksessa 8., 9. ja 10. kuvaliitteessä kuvattujen ihmis-

ten elämässä päätapaus on ainoa sellainen elämän kohta,

jossa persoonallisuus joksikin aikaa, kohoaa itsensä ylä-

puolelle ja elää tavallista paljon korkeammalla tasolla. Hyvin useissa tapauksissa se on ainoa todellinen valo-

pilkku elämässä, joka muuten on yksitoikkoinen, likai-

111

nen ja itsekäs.

Tämä äkillinen kohoaminen tapahtuu ihmisessä hä-

nen rakastuessaan. Niiden meistä, jotka ovat niin onnel-lisia, että saavat elää tavallista avarampaa ja kehit-

tyneempää elämää, on vaikea tajuta, kuinka valtava se

hetkellinen muutos on, jonka rakastuminen saa aikaan

vähemmän kehittyneiden, tavallisiksi kuvaamiemme

ihmisten elämässä. Niiden, jotka elävät taiteen, musiikin, tieteen ja filosofian, maailmaa syleilevän harrastuksen ja

altruistisen ajatuksen ilmakehässä, on vaikeaa siirtää it-

sensä mielikuvituksessaan sille kehitysasteelle, jonka he

sivuuttivat aikakausia sitten, verraten kehittymättömän

ihmisen asteelle, jolla ollessaan ihminen on tuiman itse-

keskeinen, näköpiiriltään kovin rajoittunut, uskomatto-man pikkumainen ja katsomuksiltaan halpamainen.

Epäilemättä näissäkin nuoremmissa sieluissa jumalalli-

nen piilee kätkettynä, ja usein se välähtää esiin loistavan

urhoollisuuden ja suurenmoisen itsensä uhraamisen

muodossa. Mutta tämä eittämätön mahdollisuus ei kui-tenkaan muuta sitä tosiasiaa, että tällaiset sielut ovat

nuorempia iältään ja että he tavallisissa oloissaan elävät

sitä vähemmän kehittynyttä elämää, josta yllä on puhut-

tu.

Tähän näin ahtaaseen ja kutistuneeseen elämään vä-

lähtää äkkiä valonsäde ylhäältä, ja sisällä piilevä jumalal-linen kipinä vastaa siihen hehkumalla kirkkaasti. Myö-

hemmin ihminen saattaa kadottaa sen taas ja laskeutua

112

jälleen arkipäivän kolkkoon valoon, mutta mikään ei

kuitenkaan voi riistää sitä kokemusta, joka kerran hänel-

lekin avasi kultaiset portit ja joka jossain määrin paljasti hänelle korkeamman elämän ylevyyden. Hän on joka ta-

pauksessa saanut elää sellaisen vaiheen, jolloin itse oli

joksikin aikaa syrjäytetty valtaistuimeltaan ja jolloin toi-

nen olento oli ensimmäisellä sijalla hänen valtakunnas-

saan. Ja niin hän oppii yhden hänen kehitystai-

paleensa arvokkaimmista

läksyistä. Kuluu vielä ko-

konaisia aikakausia, en-

nen kuin hän on saanut

sulatetuksi tämän läksyn, mutta tälläkin ensimmäi-

sellä pilkahduksella on

ääretön merkitys egolle, ja

siihen vaikutukseen, jon-

ka se saa aikaan astraali-ruumiissa, kannattaa

kiinnittää erityistä huo-

miota.

Sen aikaan saama

muutos on odottamaton ja

mullistava, kuten näh-dään vertailemalla 10. ja

15. kuvaliitettä keske-

15. Rakastuneen ihmisen astraaliruumis

113

nään. Näiden kahden astraaliruumiin ei luulisi kuuluvan

samalle henkilölle, niin hämmästyttävä on muutos.

Nähdään, että eräät ominaisuudet ovat hetkeksi hävin-neet kokonaan, että toiset ovat suunnattomasti vahvistu-

neet ja että niiden keskinäinen asema on huomattavasti

muuttunut.

Itsekkyys, petollisuus ja ahneus ovat kadonneet, ja

soikion alapuolen täyttää nyt eläimellisiä intohimoja il-mentävä punainen. Mukautuvaisuutta ilmentävän vih-

reän sijalle on tullut mustasukkaisuuden omituinen rus-

keanvihreä, ja tämän tunteen äärimmäistä toimeliaisuut-

ta ilmaisevat siinä välkähtelevät vihan tulipunaiset lei-

mahdukset.

Mutta näitä epämiellyttäviä muutoksia korvaamassa on se loistava vyöhyke ruusunpunaista, joka täyttää suu-

ren osan soikiosta. Se on tällä kertaa hallitseva tunnus-

merkki, ja koko astraaliruumis loistaa sen valoa. Sen vai-

kutuksesta on tavallisen astraaliruumiin yleinen sameus

kadonnut ja kaikki värit ovat kirkkaita ja selviä, niin hy-vät kuin huonotkin. Se on elämän voimaperäistyttämistä

eri suuntiinsa.

Edelleen nähdään, että hartautta ilmentävä sininen

on huomattavasti parantunut, onpa ilmestynyt (niin pal-

jon on luonto hetkeksi ylevöitynyt) pilkku soikion ylä-

päähän vaaleaa orvokkiakin, joka ilmaisee kykyä vastata todella korkeisiin ja epäitsekkäisiin ihanteisiin. Älyä il-

mentävä keltainen on kuitenkin nyt kokonaan kadoksis-

114

sa, mitä seikkaa kyynikko pitäisi tämän mielentilan

kaikkein tunnusmerkillisimpänä ilmiönä!

Ei näyttäisi mahdolliselta, että ihminen saattaisi tältä loistavan kohoutuneisuuden tilasta vaipua takaisin 10.

kuvaliitteessä kuvattuun tilaan, mutta useimmissa tapa-

uksissa on asianlaita sellainen, joskin ruusunpunaisen

osuus jääkin huomattavasti suuremmaksi ja vaikka tämä

väri jää heleämmäksi kuin ennen. Tämä rakastumiselä-mys on egon kannalta kiistämättömän arvokas ja antaa

sille vahvan sysäyksen eteenpäin silloinkin, kun tuohon

elämykseen liittyy paljon epämiellyttävääkin. Samaten

se voimakkaan harras ja epäitsekäs kiintymys ja rakkaus,

jota lapset usein tuntevat itseään jonkin verran vanhem-

pia ihmisiä kohtaan, on hyvin mahtava tekijä heidän ke-hityksessään, sillä tavallisesti se on ainoastaan hyväksi;

se kun on vapaa kaikista liittymäkohdista alempaan

eläimelliseen luontoon. Vaikkakin tämä kiintymys saat-

taa näyttää ohimenevältä ja saattaa vaihtaa kohdettaan

useampaankin kertaan vuodessa, on se silti hyvinkin to-dellinen kestonsa aikana, ja se palvelee jaloa tarkoitusta

valmentamalla käyttövälineitä vastaamaan entistä her-

kemmin tuleviin voimakkaampiin väreilyihin — aivan

kuten hedelmäpuun kukka, joka ei vielä ole alkanut teh-

dä hedelmää ja joka näyttää olevan vailla mitään tarkoi-

tusta, mutta jolla kuitenkin todellisuudessa on tehtävän-sä, se kun ei vain aikanaan näytä erityisen kauniilla,

vaan auttaa myös nesteitä kohoamaan ylös tulevan he-

115

delmän varalle.

Ärtyisä ihminen

Siirrymme nyt tarkastelemaan sitä tapaa, jolla eräät

erityiset luonnetyypit ilmentyvät ihmisen eri ruumiissa. Ärtyisä ihminen on niistä

hyvä esimerkki. Hänen

astraaliruumiissaan on

tavallisesti yhtenä sil-

miinpistävimpänä piir-teenä leveä vyöhyke tuli-

punaista, kuten näkyy 16.

kuvaliitteestä. Mutta se,

mikä hänet erityisesti

erottaa muista ihmisistä,

on pienet tulipunaiset pil-kut, joita leijailee kaikkial-

la hänen astraaliruumiis-

saan ja jotka muodoltaan

muistuttavat huutomerk-

kiä. Ne ovat tuloksia är-tyisyyden puuskista, joi-

den aiheina ovat olleet jo-

kapäiväisen elämän ali-

tuiset pikku vastukset.

Joka kerta kun jokin pik-

16. Ärtyisän ihmisen astraaliruumis

116

kuasia menee vinoon — kun hänen kahvinsa on kylmää,

kun juna hänet jättää, kun lapsi kaataa hänen mustepul-

lonsa — ärtyisä ihminen päästää kärsimättömyytensä valloilleen vihaisina huudahduksina, ja tällöin ilmestyy

pieni tulipunainen pilkku ilmentämään valloilleen pääs-

tettyä tunnetta. Muutamissa tapauksissa nämä pienet

kurittoman luonteen sanansaattajat lentelevät ulospäin

siihen henkilöön päin, jonka hän otaksuu olevan syylli-nen vinoon menneeseen asiaan, mutta useimmissa tapa-

uksissa ne jäävät leijailemaan hänen sisäpuolelleen, py-

sytellen astraalisen ruumiin aineessa ja näyttäen siltä

kuin kuvamme osoittaa. Nämä pilkut haalistuvat vähi-

tellen pois, mutta uusia tulee tilalle, sillä ärtyisältä ihmi-

seltä ei koskaan puutu harmin aiheita.

Saituri

Toinen tunnusmerkillinen, mutta onneksi harvinai-

sempi on se näky, joka on kuvattu 17. kuvaliitteessäm-

me. Sen tausta eroaa jonkin verran tavallisesta astraali-

ruumiista, sillä siitä puuttuu kokonaan hartaus ja siinä

on paljon vähemmän rakkautta ja kiintymystä kuin ta-vallisesti. Ahneus, itsekkyys, petollisuus ja mukautuvai-

suus (tai kenties pikemminkin viekkaus) ovat vahvistu-

neet, mutta toisaalta se ilmaisee hyvin vähän aistillisuut-

ta. Merkillisimpänä omituisuutena ovat kuitenkin kum-

malliset yhdensuuntaiset vaakasuorat viivat, jotka juo-

117

vittavat koko soikion ja

antavat sen vaikutelman,

kuin tällainen ihminen olisi suljettu häkkiin. Nä-

mä raidat ovat syvän rus-

keat, suorat, yläreunal-

taan selvärajaiset, mutta

alempana ne lientyvät eräänlaiseksi pilveksi.

Kuvamme esittää paatu-

nutta saituria, ja näin ää-

rimmäinen muoto siitä ei

tietenkään ole yleinen.

Mutta hyvin monilla ih-misillä näyttää olevan

olemuksessaan saiturin

aineksia, mitä tosiasiaa

ilmentämässä on ahneu-

den värien tavallista suu-rempi voimakkuus, sekä yksi tai kaksi astraaliruumiin

yläosassa sijaitsevaa raitaa, vaikkakin vain harvat on sul-

jettu sellaiseen häkkiin kuin kuvassamme esitetty henki-

lö. Tällä saituuden paheella näyttää olevan se vaikutus,

että se toistaiseksi keskeyttää kehityksen täydellisesti, ja

siitä on hyvin vaikea päästä eroon, jos se on saanut lujan otteen persoonallisuuteen.

17. Saiturin astraaliruumis

118

Syvä masennus

12. kuvaliitteessä kuvattu astraaliruumis on monessa

suhteessa viimeksi kuvatun kaltainen. Tässä meillä kui-

tenkin on ruskeiden paikalla tympeän harmaat viivat, ja

saamamme vaikutelma on sanoinkuvaamattoman synk-kä ja ahdistava. Tässä tapauksessa ei minkään ominai-

suuden tarvitse välttämät-

tä puuttua, ja taustalla

ovat astraaliruumiin ta-

valliset värit, mutta ver-hona nuo masentunei-

suuden raskaat viivat.

Kuvamme esittää ihmistä

äärimmäisen syvän ma-

sentuneisuuden tilassa, ja

luonnollisestikin tämän ja terveen astraaliruumiin

välillä on monia väliastei-

ta. Ihmisessä saattaa olla

vain muutamia masentu-

neisuuden raitoja ja nekin saattavat olla ohimeneviä;

onpa niinkin lieviä ja vä-

hän pysyväisiä tapauksia,

että masentuneisuuden

pilvellä ei ole aikaa järjes-18. Masentuneen ihmisen

astraaliruumis

119

tyä raidoiksi. Kuitenkin on aivan liikaa sellaisia ihmisiä,

jotka antautuvat näiden tunteiden valtaan, antavat epä-

toivon sumun kiertyä ympärilleen, kunnes lopulta maa-ilma näyttää aivan mustalta, ollenkaan oivaltamatta, että

he siten vain hidastuttavat vakavasti omaa kehitystään ja

hukkaavat monia hyviä tilaisuuksia ja lisäksi tuottavat

tarpeetonta kärsimystä lähimmälle ympäristölleen. Mi-

kään sielun tila ei ole niin tarttuva kuin tämä masentu-neisuuden tunne, sillä sen värähtelyt säteilevät kaikkiin

suuntiin ja vaikuttavat herpaisevasti ja kuolettavasti

kaikkiin niiden piiriin joutuviin astraaliruumiisiin, oli-

vatpa ne egot, joihin nämä astraaliruumiit kuuluvat, li-

hassa tai ei. Ihminen, joka antautuu masentuneisuuden

valtaan, on vaivana ja vaarana sekä eläville että vainajil-le, sillä näinä liikarasittuneisuuden ja hermojännityksen

aikoina on useimpien ihmisten vaikea tehdä vastarintaa

näille hautajaisvärähtelyille. Ainoastaan sellaiset ihmiset

ovat turvassa näiltä tuhoisilta värähtelyiltä, jotka jo jon-

kin verran tajuavat elämän tarkoitusta, jotka katselevat sitä filosofian ja terveen järjen kannalta ja oivaltavat, että

ihmisen velvollisuus on olla onnellinen, koska logoksen

tarkoitus on se, että hän olisi onnellinen. Teosofin pitäisi

olla heti paikalla erotettavissa kaikista muista ehdotto-

man, kaikissa oloissa osoittamansa tyyneyden ja toisten

auttamisesta tuntemansa säteilevän ilon nojalla. Kaikeksi onneksi hyvät vaikutukset leviävät yhtä herkästi kuin

pahatkin. Ihminen, joka on kyllin viisas tullakseen onnen

120

lähteeksi toisille — todelliseksi auringoksi, joka levittää

iloa ja onnea ympärillensä ja joka siis toimii yhteistyössä

Jumalan kanssa, on kaiken ilon alkulähde. Tällä tavoin meillä jokaisella on tilaisuus olla apuna murtamassa ma-

sentuneisuuden synkkiä kahleita ja saattamassa sieluja

jumalallisen rakkauden ihanaan päivänvaloon.

Uskonnollinen tyyppi

On hyödyllistä päättää astraaliruumiin osoittamien

erikoisilmiöiden käsittely tarkastelemalla kahta hyvin erilaista tyyppiä, sillä niiden vertaileminen keskenään on

monessakin suhteessa opettavaista. Ensimmäinen näistä

tyypeistä on esitetty 19. kuvaliitteessä ja me sanomme si-

tä uskonnolliseksi tyypiksi. Hänen luonteenpiirteensä

käyvät ilmi hänen väreistään. Me näemme hänen astraa-

liruumiinsa ylimmässä kärjessä heikon annoksen orvok-kia, mikä osoittaa, että korkeat ihanteet voivat löytää hä-

nessä vastakaikua. Hänen kaikkein silmiinpistävin piir-

teensä on sinisen tavaton paljous, joka todistaa hänessä

olevan vahvaa uskonnollista tunnetta, mutta valitetta-

vasti vain hyvin pieni määrä siitä on epäitsekkään us-konnollisuuden puhdasta sineä, sillä suurin osa siitä on

tummaa ja jonkin verran sameaa, osoittaen, että uskon-

nolliseen tunteeseen liittyy paljon oman voiton pyyntöä.

121

Keltaisen hyvin vähäinen osuus ilmaisee, että hänellä

on hyvin vähän älyä ohjaamassa hänen uskonnollisuut-

taan järjellisiin uomiin ja suojelemassa häntä vaipumasta mielettömään hurskaste-

luun. Hänessä on melko

paljon rakkautta ja mu-

kautuvaisuutta, joskaan se

ei ole erityisen korkea-asteista.

Mutta värien ilmen-

tämä aistillisuus on mää-

rältään tavallista paljon

suurempi, ja petollisuus ja

itsekkyys samaten ovat hyvin silmiinpistävät. On

merkillinen tosiasia, että

aistillisuus ja uskonnolli-

nen luonnonlaatu näh-

dään usein yhdessä. Tämä näyttäisi viittaavan siihen,

että niiden välillä täytyy

olla jokin kätketty yhdys-side — tai siihen, että mo-

lemmat ovat sellaisen ihmisen luonteenpiirteitä, joka

elää pääasiassa tunteissaan ja on niiden johtama sen si-

jaan, että hän hallitsisi niitä järjellään. Toinen huomiota

ansaitseva seikka on värien epätasainen jakautuminen ja

19. Uskonnollinen tyyppi

122

ääriviivojen epämääräisyys: kaikki ne sulavat yhteen ei-

kä missään ole selviä rajaviivoja. Tämä seikka kuvaa sat-

tuvasti uskonnollisen ihmisen käsitteiden epämääräi-syyttä.

On pidettävä tarkasti mielessä, että tässä, kuten toi-

sissakin luvuissa me olemme tekemisissä tavallisen ih-

misen eri toisintojen kanssa. Siksipä tämäkin on tavalli-

sen, älyltään kehittymättömän ihmisen astraaliruumis — ei suinkaan kehittyneen uskonnollisen ihmisen, jonka

uskonnollisuus pohjautuu täyteen käsitykseen ja on jär-

jen ohjaamaa.

Tieteellinen tyyppi

Lukija ei voi olla hämmästymättä nähdessään sen

vastakohtaisuuden, joka hallitsee 20. kuvaliitteessä esi-

tetyn ja juuri kuvaamamme astraaliruumiin välillä. Nä-emme 19. kuvaliitteessä pääpiirteinä eräänlaisen uskon-

nollisuuden ja aistillisuuden, kun taas älyä on hyvin vä-

hän; 20. kuvaliitteessä emme näe uskonnollisuutta ollen-

kaan, ja aistillisuuttakin on keskimääräistä vähemmän,

mutta sen sijaan järki on kehittynyt hyvin epätavalliseen mittaan. Rakkautta ja mukautuvaisuutta on kumpaakin

jokseenkin vähän, ja laadultaan ne ovat keskinkertaisia.

Älyllinen kehitys on niille varmaankin ollut kuihdutta-

vana varjona, koska kyseessä oleva ihmistyyppi ei ole

kehityksessään niin pitkällä, että se voisi omata kaikki

123

nämä ominaisuudet kor-

keammissa muodoissaan.

Lisäksi on vielä hyvä an-nos itsekkyyttä ja ahneut-

ta, onpa jonkin verran ka-

teuttakin näkyvissä. Mut-

ta vahvana piirteenä täl-

laisessa ihmisessä on suu-ri annos kullankeltaista,

joka ilmentää hyvin kehit-

tynyttä, mutta pääasiassa

tiedon hankkimiseen

suuntautuvaa älyä. Kes-

keltä kohoava suunnat-toman suuri kartio helak-

kaa oranssia todistaa

voimakkaasta, tuohon tie-

toon kohdistuvasta yl-

peydestä ja kunnianhi-mosta, mutta oranssiin

liittyvä keltainen häive osoittaa toisaalta, että tällaisen

ihmisen äly ei ole alistettu palvelemaan pelkästään it-

sekkäitä pyyteitä.

On vielä huomattava, että tieteellisellä ja järkiperäi-

sellä hengenlaadulla on ratkaiseva vaikutus värien aset-tumiseen astraaliruumiissa: niillä on taipumus järjestyä

säännöllisiksi juoviksi ja näiden juovien väliset rajat ovat

20. Tieteellinen tyyppi

124

selvemmät kuin edellisessä kuvassa.

On selvää, että 19. ja 20. kuvaliitteessä kuvatut ruu-

miit ovat näytteitä epätasaisesta kehityksestä, ja niinpä kummallakin niistä on etunsa ja puutteensa. Siirrymme

nyt käsittelemään kehittyneempien ihmisten käyttöväli-

neitä — ihmisten, jotka omaavat kaikki nämä eri ominai-

suudet paljon suuremmassa määrin, mutta joissa ne ovat

tasapainossa, niin että kukin niistä tukee ja vahvistaa toistaan, pyrkimättä orjuuttamaan ja tukahduttamaan

kanssaominaisuuksiaan.

125

XVIII LUKU

Kehittynyt ihminen

Sana kehittynyt on merkitykseltään suhteellinen, ja

siksi on tarpeen selittää lähemmin, mitä sillä tässä tar-koitetaan. Tässä luvussa kuvatut käyttövälineet saattaa

omata kuka tahansa puhdashenkinen ihminen, joka on

lopullisesti ja järjellisesti asettanut kiintymyksensä maal-

lisia asioita korkeammalle. Ne eivät ole sellaisen ihmi-

sen, joka on jo päässyt pitkälle sillä tiellä, joka johtaa

adeptiuteen, sillä siinä tapauksessa me huomaisimme melkoisia eroavaisuuksia sekä koossa että värien ryh-

mityksessä. Mutta ne selvästi ilmaisevat, että ihminen,

jonka ilmennyksiä ne ovat, on korkeamman totuuden et-

sijä, sellainen, joka on kohonnut pelkästään maallisten

pyyteiden yläpuolelle ja joka elää jonkin ihanteen hy-väksi. Sellaisten joukossa saattaa olla muutamia, jotka

ovat erityisesti kehittyneet suuntaan tai toiseen, mutta

tässä kuitenkin tarkoitamme kehittyneellä ihmisellä ta-

sasuhtaista ihmistä, kuvaamani tason ihmistyypin kes-

kimittaa.

Tutkikaamme ensin 21. kuvaliitettä, joka esittää ke-hittyneen ihmisen syyruumista. Vertailemalla sitä 5. ja 8.

kuvaliitteeseen me saamme nähdä, kuinka paljon ihmi-

126

nen on kehittynyt ja

kuinka tämä kehitys

ilmentyy hänen syy-ruumiissaan. Me

huomaamme siihen

kehittyneen monia

kauniita ominai-

suuksia, sillä syy-ruumiin värivälkkei-

sen kelmun täyttävät

nyt mitä ihanimmat

värit, jotka ilmentä-

vät hienostuneen ja

henkistyneen älyn opastaman rakkau-

den, uskonnollisuu-

den ja myötätunnon

korkeammat muo-

dot ja jumalallista hipovat pyrkimykset. Ottakaamme tähän Älytaso ynnä

taivasmaailma -nimisestä kirjasta seuraava kohta:

”Kokoonpantuna käsittämättömän hienosta ja eette-

risestä aineesta, voimakkaan elävänä ja elävää tulta syk-

kivänä syyruumis tulee kehityksensä edetessä leimahte-

levien värien säteileväksi palloksi, jonka korkea-asteiset värähtelyt lähettävät väreilemään sen pinnalle aina vaih-

tuvia värisävyjä — sävyjä, joista maan päällä ei tiedetä

21. Kehittyneen ihmisen

syyruumis

127

mitään: niin loistavia, pehmeitä ja kirkkaita, ettei kieli

pysty niitä kuvailemaan. Ottakaamme Egyptin aurin-

gonlaskun värit ja lisätkäämme niihin Englannin ilta-taivaan ihmeellinen pehmeys; korottakaamme nämä it-

sensä yläpuolelle kirkkaudessa, kuulakkuudessa ja lois-

tavuudessa yhtä paljon, kuin ne ovat yläpuolella lasten

värilaatikon värejä; eikä sittenkään kukaan, joka ei ole

niitä nähnyt, voi kuvitella näiden säteilevien pallojen kauneutta sellaisena, kuinka se välkkyy tälle korkealle

tasolle kohonneelle selvänäölle.

Nämä kaikki syyruumiit ovat eräältä korkeammalta

tasolta peräisin olevan tulen täyttämiä, tasolta, joihin

palloja yhdistää voimakkaan valon muodostama värei-

levä rihma, joka tuo mieleemme Dzyanin säkeistöjen sa-nat: 'Kipinä riippuu liekistä Fohatin hienoimmassa rih-

massa.' Ja sitä mukaa kuin sielu kasvaa ja tulee kykene-

väksi ottamaan yhä enemmän vastaan jumalallisen hen-

gen ehtymättömästä merestä, joka henki vuotaa alas tuo

rihma uomanaan, sitä enemmän viimeksi mainittu leve-nee muodostuen yhä avarammaksi väyläksi jumalallisen

hengen virralle, niin että sitä voitaisiin lähimmällä alata-

solla kuvailla taivasta ja maata yhdistäväksi vesipatsaak-

si ja vieläkin korkeammilla tasoilla jo sitä itseäänkin suu-

reksi palloksi, jonka kautta elämän virta syöksyy alas,

kunnes lopulta syyruumis näyttää sulavan sisään virtaa-vaan valoon. Taas tähän soveltuvat säkeistöjen sanat:

'Tarkkaajan ja hänen varjonsa välinen rihma tulee vah-

128

vemmaksi ja loistavammaksi jokaisessa muutoksessa.

Aamun valo on muuttunut keskipäivän paisteeksi. Tämä

on sinun nykyinen pyöräsi, sanoi liekki kipinälle. Sinä olet minä, minun kuvani ja minun varjoni. Minä olen

pukenut itseni sinuun ja sinä olet minun vâhanini päi-

vään nähden. Ole kanssamme silloin, kun sinä tulet jäl-

leen minuksi ja muiksi, itseksesi ja minuksi.'”

Kuinka toivotonta onkaan yrittää kuvailla kaikkea tätä kauneutta paperilla! Kuitenkin on kuviemme tekijän

onnistunut antaa aavistus siitä, mitä mikään sivellin ei

pysty maalaamaan, ja niin kaukana kuin onnistuneinkin

fyysinen kuva onkin tuosta korkeasta todellisuudesta,

antaa se sittenkin mielikuvituksellemme ponnahdus-

kohdan yrittäessämme päästä siitä edes jonkinlaiseen käsitykseen.

Me emme saa jättää mainitsematta erästä kehittyneen

ihmisen kaikkein ylevintä ominaisuutta: hänen kykyään

olla uomana korkeammille voimille. Huomattava nimit-

täin on, että hänen syyruumiistaan vuotaa korkeampaa voimaa eri tahoille, sillä hänen epäitsekkyytensä, avu-

liaisuutensa ja valmiutensa antaa tekee jumalalliselle

voimalle mahdolliseksi laskeutua hänen päälleen alitui-

sena virtana ja hänen kauttaan tavoittaa monia sellaisia

ihmisiä, jotka eivät vielä ole kyllin vahvoja ottamaan sitä

vastaan suoraan ja välittömästi. Täten Jumalan almujen-jakajaksi tuleminen on tosiaankin etuoikeus, jota kannat-

taa tavoitella, ja lisäksi se on meidän saavutettavissam-

129

me, kunhan me vain todella koetamme sen saavuttaa.

Se loistavien säteiden kruunu, joka laskeutuu ruu-

miin yläosasta, ilmentää henkisten pyrkimysten toimin-taa ja lisää suuresti tällaisen ihmisen ulkoasun kauneutta

ja ylevyyttä. Se kohoaa aina hänen syyruumistaan, ol-

koonpa alempi ihminen fyysisillä tasoilla millaisissa

toimissa tahansa, sillä siitä lähtien, jolloin ihmisen sielu

on kerran valveutunut tasollaan ja alkaa ymmärtää jos-sain määrin itseään ja suhdettaan jumalalliseen, hän kat-

soo aina ylöspäin kohti sitä lähdettä, josta hän kerran on

lähtenyt, kokonaan riippumatta siitä, millaisen toimin-

nan lähteenä hän on alemmilla tasoilla. Me emme saa

koskaan unohtaa, kuinka vähäinen ja osittainen ilmaus

itsestään jaloinkin persoonallisuus saattaa olla. Siksipä korkeampi ihminen saattaa katsellessaan tasollaan ym-

pärilleen nähdä eteensä avautuvan niin avaria mahdolli-

suuksia, ettei meillä niistä tällä kutistuneen fyysisen

elämän tasolla usein ole aavistustakaan.

Kehittyneen ihmisen mentaaliruumis

Ollessaan tekemisissä tavallista kehittyneemmän ih-misen kanssa tarkastelija ei voi olla hämmästymättä to-

detessaan, että tämän eri käyttövälineet eivät ole vain

tulleet huomattavasti hienommiksi ja kehittyneemmiksi,

vaan myös paljon enemmän toisiaan muistuttaviksi. Ot-

tamatta lukuun niitä eroja, joita voitaisiin nimittää värien

130

oktaaveiksi — tarkoi-

tamme mentaalitason

alempien ja ylempien ker-rosten värisävyjen välisiä

eroja — 22. kuvaliite on

miltei tarkka jäljennös 21.

kuvaliitteestä, ja 22. ja 23.

kuvaliitteen välinen yh-täläisyys on kenties vielä-

kin silmiinpistävämpi,

joskin niitä vertaillessa

meidän on pidettävä mie-

lessä, että astraalitason

värit ovat vuorostaan tois-ta oktaavia kuin alim-

mankin mentaalitason.

Yhtä valaisevaa on

vertailla keskenään 22., 9.

ja 6. kuvaliitettä, sillä nii-den vertaileminen osoittaa

meille, miten kehitys raakalaisesta epäitsekkääksi ihmi-

seksi ilmenee hänen mentaaliruumiissaan. Tarkastelu on

osoittava, että ylpeys, viha ja itsekkyys ovat kokonaan

hävinneet. Jäljelle jääneet värit eivät ole vain laajentuneet

siinä määrin, että ne täyttävät koko soikion, vaan ne ovat lisäksi parantuneet sävyltään niin, että ne antavat aivan

toisen vaikutelman. Jokainen niistä on entistä hienompi

22. Kehittyneen ihmisen

mentaaliruumis

131

ja herkempi, sillä niistä kaikki itseen kohdistuva ajatus

on hävinnyt pois. Eikä vain tällä hyvä: on ilmestynyt

puhdasta orvokkia ynnä kultaisia tähtiä, jotka ovat merkkinä uusista suurista ominaisuuksista. Se ylhäältä

laskeutuva voima, jonka me näimme säteilevän tällaisen

ihmisen syyruumiin kautta, vaikuttaa myös älyruumiin

kautta, joskin jonkin verran vähäisemmällä voimalla.

Kokonaisuutena katsoen tämä on hyvin kaunis, jo pitkäl-le kehittynyt mentaaliruumis, joka sisältää mitä par-

haimman lupauksen nopeasta kehityksestä Polulla sit-

ten, kun sille astumisen aika on tullut.

Kehittyneen ihmisen astraaliruumis

Kehittyneen ihmisen astraaliruumis, joka on kuvattu 23. kuvaliitteessä, muistuttaa, kuten helposti nähdään,

suuresti hänen mentaalista ruumistaan. Tosiasiassa se

onkin milteipä yksinomaan vain mentaaliruumiin heijas-

tusta astraalitason karkeassa aineessa. Tämä taas merkit-

see, että tällaisen ihmisen halut ovat kokonaan hengen

hallitsemat ja ettei se enää ole vaarassa joutua tunteiden villien tyrskyjen heittelemäksi ja järjen vahvalta perustal-

ta suistamaksi. Koska hän ei vielä ole lopullisesti Polulla

hän on kyllä yhä altis satunnaiselle ärtyisyydelle ja mo-

nenmoisille epämiellyttäville mieliteoille. Mutta hän tie-

tää niin paljon, että hän osaa hillitä näitä alempia ilma-

132

uksia ja käydä sotaa niitä vastaan aina niiden ilmestyes-

sä, jottei hän enää joudu niin vain voitetuksi. Vaikka ne

siis hetkeksi saavatkin aikaan muutoksia hänen ast-raaliruumiissaan, ne ei-

vät kuitenkaan jätä sii-

hen juuri mitään pysy-

väisempiä jälkiä, niitä

vastassa kun ovat hä-nen korkeampien omi-

naisuuksiensa paljon

voimakkaammat väräh-

telyt.

Aivan samalla ta-

valla, mutta kehityksen vieläkin myöhemmällä

asteella, mentaaliruu-

mis puolestaan tulee

kausaaliruumiin heijas-

tukseksi, nimittäin sen jälkeen kun ihminen on

oppinut seuraamaan

korkeamman itsensä yl-

lykkeitä ja ohjaamaan

järkeään yksin niiden avulla.

Astraaliruumista esittävä kuvamme muistuttaa meil-le erään mielenkiintoisen tosiasian, joka on yhteydessä

älyä merkitsevän keltaisen valon kanssa. Kun sitä on

23. Kehittyneen ihmisen

astraaliruumis

133

soikiossa, se on sijoittunut sen yläosaan, pään läheisyy-

teen. Tähän tosiasiaan pohjautuu perimätieto pyhimyk-

sien päätä ympäröivästä sädekehästä, pyhimyskehästä, sillä tämä keltainen on astraaliruumiin väreistä kaikkein

silmiinpistävin ja siksi on helpoimmin sellaisen havait-

tavissa, joka on tulemaisillaan selvänäköiseksi, voidaan-

pa se joskus nähdä ilman astraalistakin näköä. Sillä kun

tavallista kehittyneemmät henkilöt jännittävät voimiaan suuntaan tai toiseen, esimerkiksi saarnatessaan tai pitä-

essään puheita, heidän älylliset kykynsä ovat tavallista

voimakkaammassa toiminnassa, ja siksi myös astraali-

ruumiin keltainen on tavallista vahvempi. Muutamissa

itse havaitsemissani tapauksissa se on tunkeutunut fyy-

sisen näkökyvyn rajojen tälle puolelle, niin että sen ovat nähneet sellaisetkin henkilöt, joilla ei ole fyysistä tasoa

korkeampaa näköä. Tällaisia tapauksia ei ole käsitettävä

niin, että astraaliset värähdykset hidastuisivat niin pal-

jon, että ne vajoaisivat astraalista ja fyysistä erottavan

viivan alapuolelle, vaan niin, että ne tulevat siinä määrin tavallista voimakkaammiksi, että ne kykenevät herättä-

mään säestäviä värähtelyjä fyysisen tason karkeassa ja

raskaassa aineessakin. Varmaa on, että joko tilapäiset vi-

lahdukset tästä ilmiöstä tai sellaisilta henkilöiltä periyty-

nyt tieto, jotka ovat pystyneet näkemään, ovat olleet pe-

rustana keskiaikaisten taiteilijoiden käsityksille pyhi-myksien päätä ympäröivästä sädekehästä. Muistetta-

koon vielä, että heidän maalauksissaan Kristuksen päätä

134

ympäröivässä sädekehässä on tavallisesti risti. Tämä taas

on salatieteellisesti ajateltuna hyvinkin mahdollista, sillä

korkealle kehittyneiden ihmisten aurassa on usein ha-vaittu esiintyvän erilaisia geometrisia kuvioita, jotka

merkitsevät yleviä ja kauas tähtääviä ajatuksia. (Ks. An-

nie Besantin kirjoitusta Ajatusmuodoista.)

Lukijan kannattaa vertailla esittämiämme kuvia huo-

lellisesti keskenään, ensinnäkin tarkastellakseen kutakin syyruumista suhteessa mentaaliseen ja astraaliseen ruu-

miiseen, jotka ovat syyruumiin osittaisia ilmauksia, voi-

daksensa tajuta näiden eri käyttövälineiden välisiä kiin-

nekohtia, ja toisekseen vertailla 7., 10. ja 23. kuvaliittees-

sä esittämiämme astraaliruumiita keskenään oivaltaak-

seen, kuinka kehitys ilmenee haluruumiissa, joka luon-nollisesti on kaikista käyttövälineistä kaikkein helpoin

nähdä selvänäköisesti ja joka todellisuudessa on ainoa

käyttöväline, jota tavallinen fyysisesti kehittynyt ihmi-

nen kykenee ollenkaan näkemään. Samanlaisia vertailuja

voidaan tehdä 6., 9. ja 22. kuvaliitteen, samaten myös 5., 8. ja 21. kuvaliitteen kesken, sillä vertailemalla niitä voi-

daan tutkia ihmisen kehityksen ilmentymistä hänen kor-

keammissa ruumiissaan.

Teosofisessa kirjallisuudessa on moniakin kirjoja,

jotka käsittelevät kaiken tämän kehityksen toista puolta

ja joissa selvitetään eri kehitysasteiden asettamista si-veellisistä kelpoisuusvaatimuksista. Tämä on mitä mie-

lenkiintoisin asia, mutta jonkin verran syrjässä kirjamme

135

varsinaisista kysymyksistä. Ne, jotka tahtovat perehtyä

tähän asiaan lähemmin, tutustukoot kirjaani Invisible

Helpers (Näkymättömät auttajat) tai Annie Besantin kir-joihin In the Outer Court (Esipihassa) ja Path of Disci-

pleship (Oppilaanaolon polku).

Nämä kirjat antavat jonkinlaisen käsityksen ei aino-

astaan kehityksen ehdoista, vaan myös sen päämäärästä

ja siltä ylevästä tulevaisuudesta, joka meitä odottaa täy-tettyämme nuo ehdot — sitten, kun me, käytyämme täs-

sä vanhassa suurenmoisessa maailmassamme läpi monet

jälleensyntymiset, olemme vihdoinkin oppineet ne läk-

syt, jotka sen fyysisen elämän oli meille annettava. Sil-

loin me olemme saavuttaneet sen ”ylösnousemuksen”,

jota Paavali niin hartaasti tavoitteli, sillä silloin me olemme vapaita sekä kuolemasta että syntymisestä, sil-

loin me olemme jättäneet taaksemme välttämättömyy-

den kiertokulun ja olemme ikuisesti vapaita — vapaita

auttamaan kanssaihmisiämme sillä polulla, jota me itse

olemme polkeneet, kunnes hekin ovat saavuttaneet sa-man voiton ja valon kuin mekin. Sillä tämä voitto on tu-

leva kerran jokaisen osalle, ja sen saavuttaminen on vain

ajan kysymys, olipa sielu kuinka nuori tahansa. Ei ole

epäilystäkään siitä, että jokainen kerran tulee ”vapahde-

tuksi”, sillä ei ole mitään muuta kuin kunkin ihmisen

omat erehdykset ja tietämättömyys, joista jokaisen on tultava vapahdetuksi. Siksipä meillä on oikeus puhua ei

vain ”ikuisesta toivosta”, vaan myös ikuisesta varmuu-

136

desta. Jokainen on kerran saavuttava tuon korkean maa-

lin, sillä se on Jumalan tahto heidän suhteensa, ja se oli

ainoa tarkoitusperä, jonka vuoksi hän on ylipäätään kut-sunut heidät olemassaoloon. Maailmakin edistyy ja sitä

elähdyttävät voimat kehittyvät, ja varmastikin tämä aa-

munsarastus on kasvava puolipäivän loistoksi. Eteemme

avautuvien kehitysperspektiivien rajoja ei terävinkään

silmä voi nähdä; me tiedämme vain, että ne tulevat avar-tumaan sanomattoman yleviksi, rajattomiksi, jumalalli-

siksi.

137

XIX LUKU

Terveysaura

Edellä olemme käsitelleet yksinomaan niitä ihmisen

ruumiita, jotka ovat yhteydessä korkeampien tasojen kanssa. Mutta käsittelymme ei olisi täydellinen, jos jät-

täisimme koskettelematta sen hienon hienoksi jakautu-

neen fyysisen aineen, jonka selvänäkö toteaa ihmisen au-

ran osaksi. Suuri osa tuosta aineesta on eetterisessä tilas-

sa ja muodostaa sen, mitä usein sanotaan eetteriseksi

kaksoispuoleksi. Se ei ole mikään erillinen käyttöväline, vaan on sitä pidettävä vain fyysisen ruumiin osana. Sel-

vänäköiselle se näkyy selvästi heikosti valoisana, har-

maan orvokkisena utumassana, joka läpäisee fyysisen

ruumiin karkeamman osan ja ulottuu jonkin verran sen

ulkopuolelle, kuten näkyy 24. ja 25. kuvaliitteestä. Tämä eetterinen aine on yhdysside astraalisen ja fyysisen välil-

lä, mutta sillä on vielä lisäksi hyvin tärkeä tehtävä olla

elonvoiman kannattajana fyysisellä tasolla.

Tämä elonvoima vuotaa meidän päällemme aurin-

gosta, joka on elämän lähde sekä tässä sisäisessä merki-

tyksessä että olemalla valoa ja lämpöä ulkomaailmalle. Maan ilmakehä on aina täynnä tätä voimaa, mutta erityi-

sen vahvaa sen toiminta on kirkkaassa päivänpaisteessa,

138

ja meidän fyysinen ruu-

miimme elää vain ime-

mällä sitä alituiseen. Tä-män elonvoiman imemi-

nen on yksi pernaksi ni-

mittämämme elimen eet-

terisen kaksoispuolen teh-

tävistä. Tällä elimellä on se merkillinen ominai-

suus, että se käsittelee ja

muuntaa tuon voiman sen

kulkiessa tämän läpi, niin

että se saa aivan toisenlai-

sen ulkonäön. Tämä voima itsessään

on luonnollisestikin nä-

kymätön, kuten yleensä

kaikki voimat. Ollessaan

meitä ympäröivässä ilmakehässä se pukeutuu miljoonik-si pieniksi osasiksi, jotka ovat värittömiä mutta kiivaassa

toiminnassa. Mutta jouduttuaan pernan kautta ihmis-

ruumiiseen nämä osaset saavat kauniin vaalean ruusun-

punaisen värin, ja ne virtaavat katkeamattomana vuona

kautta koko ruumiin hermoja pitkin, aivan kuten ve-

risolut virtaavat pitkin valtimoita ja laskimoita, aivojen toimiessa eetteriosasten keskuksena, kuten sydän ve-

risolujen. Kuvissamme on koetettu antaa jonkinlainen

24. Normaali terveysaura

139

käsitys tämän eetterivir-

ran yleisestä ulkonäöstä,

mutta sitä ei saa ottaa miksikään tarkaksi her-

moston kartaksi.

On selvää, että tämä

eetterivirta on välttämä-

tön hermoston säännölli-selle toiminnalle, sillä jos

se keskeytyy, ei ole mi-

tään aistimustakaan. Me

tiedämme, kuinka jä-

senemme voivat puutua

kylmästä siinä määrin, etteivät ne tunne koske-

tusta. Tämän tunnotto-

muuden syynä on se,

ettei elonvoimaa enää

virtaa tuossa jäsenessä. Voitaisiin toki otaksua, että se johtuisi pikemminkin puuttuvasta verenkierrosta, mutta

ne, jotka ovat tutkineet hypnoottisia ilmiöitä, tietävät, et-

tä samanlaisen tunnottomuuden synnyttäminen mag-

neettisten sivelyjen avulla on kaikkein tavallisimpia

mesmeriläisen hypnotismin kokeita. Tällainen hypnoot-

tinen tunnottomuus ei vaikuta verenkiertoon, sillä sen alainen jäsen pysyy lämpimänä, mutta se keskeyttää

koehenkilön oman elonvirran kierron, ja asettaa tilalle

25. Sairaan ihmisen terveysaura

140

hypnotisoijan elämänvirran. Koehenkilön hermot ovat

paikallaan ja, mikäli fyysinen silmä voi nähdä, myös

täydessä työkunnossa, ja kuitenkaan ne eivät täytä teh-täväänsä olla merkinantajina aivoille, sillä kyseisessä

hypnoottisessa tilassa ei se eetterivirta, joka elähdyttää

hermoja, ole yhteydessä koehenkilön aivojen, vaan hyp-

notisoijan aivojen kanssa. Terveessä ihmisessä perna

suorittaa työnsä niin rehdillä tavalla, että sen muokkaa-maa elonvoimaa on aina hyvin suuret määrät, niin että

sitä liikenee säteilemään ruumiista kaikkiin suuntiin.

Siksipä täysin terve henkilö kykenee jakamaan sitä toisil-

lekin, ei vain tahallisesti, esimerkiksi mesmeristen sively-

jen avulla, vaan myös tiedostamattomasti säteilemällä

toisiin alituisesti elonvoimaa. Toisaalta taas henkilö, joka heikkoudesta tai muusta syystä ei kykene käsittelemään

omaksi tarpeekseen riittävää määrää maailman elon-

voimaa, toimii joskus yhtä tiedostamattomasti eräänlai-

sena sienenä, imien jo käsiteltyä elonvoimaa varsinkin

niistä herkkähermoisista ihmisistä, joiden huonona on-nena on joutua heidän kanssaan kosketuksiin, epäilemät-

tä hyötyen siitä itse vähäksi aikaa, mutta tuottaen monta

kertaa suurta vahinkoa hänen lähettyvilleen sattuneille

uhreille. Luultavasti useimmat ihmiset ovat kokeneet tä-

tä vähäisemmässä määrässä ja ovat havainneet, että hei-

dän tuttujensa joukossa on sellaisia, joiden käyntien jäl-keen he tuntevat aina selittämätöntä raukeutta ja uupu-

musta. Ja samanlaista raukeutta tuntevat usein ihmiset,

141

jotka ovat mukana spiritistisissä istunnoissa turvautu-

matta mihinkään erityisiin varokeinoihin ilmiöiden ai-

heuttaman hermovoiman kulutuksen varalta. Tämä säteily saa aikaan hyvin silmiinpistävän vaiku-

tuksen siinä, mitä voitaisiin nimittää ihmisen auran fyy-

siseksi osaksi. On tunnettu tosiasia, että fyysisen aineen

pienen pieniä osasia sinkoilee alinomaa ihmisen ruu-

miista näkymättömänä hikoiluna ynnä muissa muodois-sa, ja nämä hiukkaset näkyvät selvänäölle hentona har-

maana utuna. Useissa tapauksissa nämä hiukkaset ovat

kiteitä, ja sen vuoksi ne nähdään eräissä geometrisissä

muodoissa, joista suolakiteet ovat tavallisimpia. Tätä

ihmisen ympäristön puhtaasti fyysistä puolta nimitetään

joskus terveysauraksi sen tosiasian nojalla, että sen tilaan vaikuttaa suuresti sen ruumiin terveys, josta se säteilee.

Se on heikosti vaalean sinistä, melkeinpä väritöntä, ja se

näyttää olevan juovikas, toisin sanoen se on täynnä ää-

rettömän monia suoria, ruumiin huokosista tasaisesti

kaikkiin suuntiin säteileviä viivoja, tai pikemminkin on niistä kokoonpantu. Noiden viivojen asento on maini-

tunlainen niiden normaalissa tilassa, jossa ruumis on

täysin terve. Silloin ne kulkevat erillään toisistaan ja ovat

niin yhdensuuntaiset kuin niiden säteileminen suinkin

sallii. Mutta sairauden kohdatessa tapahtuu heti paikalla

täydellinen muutos: sairastunutta kohtaa lähellä olevat viivat kadottavat säännöllisen suuntansa, harhautuvat

kaikkiin suuntiin ja joutuvat täysin sekaisin tai nuokku-

142

vat hervottomina kuin nuutuneiden kukkien varret.

Tämän omituisen ilmiön syy on mielenkiintoinen,

nimittäin se, että terveysauran viivojen jäykkyys ja yh-densuuntaisuus johtuu terveen ruumiin elonvoiman ali-

tuisesta säteilystä: niin pian kuin tämä säteily lakkaa,

viivat joutuvat mainitunlaiseen sekasorron tilaan. Sitä

mukaa kun potilas toipuu, palautuu vähitellen tämän

magneettisen elonvoiman normaali säteily, ja samalla terveysauran viivat saavat takaisin säännöllisen yhden-

suuntaisen asentonsa. Niin kauan kuin viivat ovat jäyk-

kiä ja suoria ja elonvoima säteilee tasaisesti niiden lomit-

se, näyttää ruumis olevan milteipä täysin suojattu paho-

jen fyysisten vaikutusten hyökkäyksiltä. Niinpä elon-

voiman säteily kilpistyttää esimerkiksi taudin idut tie-hensä tai kuljettaa pois ruumiista, jos ne ovat jo päässeet

sen sisäpuolelle. Mutta jos syystä tai toisesta — heik-

koudesta, haavojen tai loukkaantumisien vuoksi, liika-

rasituksesta, äärimmäisestä masentuneisuudesta tai

säännöttömän elämän ja hurjastelujen vuoksi — tarvi-taan tavallista suurempaa määrää elonvoimaa korvaa-

maan ruumiissa sattuneita vaurioita ja jos siis säteilyn

määrä pienenee huomattavasti, tämä puolustuslaitos tu-

lee vaarallisen heikoksi, ja taudin itujen on helppo päästä

sisälle.

Täytyy vielä mainita, että tahdonvoimalla on mah-dollista pysäyttää tämä säteily mainittujen viivojen

ulommaisen pään kohdalle ja rakentaa siihen eräänlai-

143

nen seinä tai kuori, jota noiden itujen on aivan mahdoton

läpäistä, ja pienellä lisäponnistuksella se voidaan saada

niin tiiviiksi, etteivät sitä pysty läpäisemään mitkään ast-raaliset tai elementaaliset vaikutukset — niin kauan kuin

tahdon ponnistus kestää.

24. ja 25. kuvaliite antavat kuvan siitä, miltä tämä au-

ra näyttää terveyden ja sairauden tilassa. On muistetta-

va, että se on miltei väritön, niin että vaikka se onkin fyysistä ainetta eikä näin vaadi yhtä kehittynyttä näköä

kuin auran astraalinen puoli, on viimeksi mainittu kui-

tenkin niin paljon silmiinpistävämpi liekehtivien värien-

sä kirkkauden ja alituisen liikkeensä vuoksi, että se usein

havaitaan ihmisen aikaisemmilla kehityksen asteilla kuin

terveysaura.

144

XX LUKU

Adeptin syyruumis

Niille, jotka eivät vielä näe yhtäkään ihmisen kor-

keimmista ruumiista, varmaankin tässä kirjamme esite-tyt kuvat tulevat olemaan valaisevia ja opettavia, ja ne

onkin julkaistu siinä toivossa. Taas ne, jotka jo kykenevät

näkemään, tulevat olemaan, niin täyden tunnustuksen

kuin he antanevatkin taiteilijamme tunnollisuudelle ja

taidolle, yhtä mieltä siitä, ettei edes alintakaan näistä yli-

fyysisistä tasoista voi kuin osittain kuvata paperilla tai kankaalla. Ja jos tämä on totta, ja se varmasti on totta,

kuinka paljon toivottomampaa ja mahdottomampaa on-

kaan yrittää kuvata paperilla tai kankaalla adeptia —

ihmistä, joka on saavuttanut ihmiskunnan päämäärän —

joka on tullut ihmistä enemmäksi. Hänen syyruumiinsa on kasvanut kooltaan tavatto-

masti, ja ylevässä ihanuudessaan paistaa aurinkomaise-

na kirkkautena ja sellaisena loistona, ettei mielikuvituk-

semme kykene kuvittelemaan sitä. Sen muotojen ja väri-

en kauneutta eivät sanat pysty ilmaisemaan, sillä kuole-

vaisten kielessä ei ole sanoja, joilla sen säteileviä kehiä voitaisiin kuvailla. Tällainen käyttöväline vaatisi oman

erikoistutkimuksensa, mutta siihen ei riittäisi kenenkään

145

muun voimat paitsi sen, joka jo on Polulla.

Sen verran näkyy kuvastammekin, että adeptin syy-

ruumis ei ole vain paljon suurempi kuin tavallisen ihmi-sen, vaan lisäksi sen värit ovat järjestyneet toisella taval-

la. Ne eivät enää liiku pyörivinä pilvinä, vaan ovat aset-

tuneet suuriksi samankeskisiksi kehiksi, jotka kuitenkin

26. Arhatin syyruumis

146

läpäisee kaikkialla hänestä, sen keskuksesta, virtaava

elävän valon säteily. Värien järjestys eroaa sen mukaan,

mihin tyyppiin adepti kuuluu, joten adeptien syyruumiit jakautuvat useampiin selvästi toisistaan eroaviin muun-

nelmiin. Kun otetaan huomioon, kuinka vaikeaa syy-

ruumiin näkeminen on, niin on merkillistä, että tästä asi-

asta on säilynyt vanha ja täysin luotettava perimätieto

monissa niissä Buddhan karkeatekoisissa kuvissa, joita nähdään temppelien seinissä Ceylonilla ja joissa suuri

opettaja on kuvattu auran ympäröimäksi. Merkillistä on,

että vaikka niissä kuvatun auran värit ja näiden yleinen

järjestys olisi oudoksuttavan väärä, jopa mahdotonkin,

jos niillä olisi pyritty kuvaamaan tavallisen ihmisen tai

tavallisen adeptinkin (jos me voimme käyttää tällaista lausepartta tekemättä itseämme syypääksi rienaukseen)

auraa, ne sittenkin ovat oikea, joskin karkea ja aineelli-

nen esitys sen nimenomaisen adeptityypin korkeammas-

ta käyttövälineestä, johon tämä suuri opettaja kuuluu.

On mainittava, että muutamissa näissä alkukantaisissa kuvissa myös terveysauran viivat ovat näkyvissä.

Joskin on mahdotonta yrittääkään esittää kuvin mes-

tarin syyruumista, niin ei liene kuitenkaan aiheetonta

koettaa antaa jonkinlainen käsitys yhden hänen kehit-

tyneemmän oppilaansa syyruumiin suhteellisesta koosta

ja sen ulkonäöstä — oppilaan, joka on päässyt Polun nel-jännelle asteelle, jota itämaisissa kirjoissa nimitetään ar-

hatin asteeksi. (Ks. teos Näkymättömiä auttajia). Sellainen

147

yritys on tehty 26. kuvaliitteessä, mutta tarvitaan taval-

lista paljon suurempaa mielikuvituksen ponnistusta täy-

dentämään sen antamaa kuvaa siksi, että tämän syy-ruumiin väreillä on kaksi sellaista tunnusmerkkiä, jotka

ovat yhteen soveltumattomat täällä fyysisellä tasolla: ne

ovat verrattomasti hennommat ja eetterisemmät kuin

mitkään aikaisemmin kuvaamamme, ja kuitenkin ne

ovat samalla paljon täyteläisemmät, kirkkaammat ja he-leämmät. Siksi, kunnes me olemme oppineet maalaa-

maan värien asemesta tulella, me olemme aina löytävä

itsemme seuraavan dilemman jommaltakummalta sar-

velta: jos koetamme esittää värien syvyyttä ja rehevyyttä,

tulevat ne sakeiksi ja kiinteiksi; jos koetamme kuvata

niiden ihmeellistä kuulautta ja heleyttä, ne pakostakin kadottavat sen ihmeellisen voiman ja kirkkauden, jotka

ovat tämän ylevän todellisuuden niin silmiinpistäviä

tunnusmerkkejä. Koska kuitenkin on jo koetettu antaa

jonkinlainen käsitys soikion läpikuultavuudesta muita

syyruumiita kuvattaessa, niin näyttää olevan tällä kertaa parasta panna pääpaino värien syvyyteen, asentoon ja

syyruumiin kokoon. Viimeksi mainitun seikan kuvaami-

seksi on välttämätöntä pienentää kuvassamme fyysisen

ruumiin kokoa monikertaisesti, sillä jos me antaisimme

fyysisen ruumiin säilyttää saman koon, joka sillä on ai-

kaisemmissa kuvissamme, täytyisi arhatin syyruumiille kuvassamme olla tilaa monta metriä joka suuntaan.

Niinpä meidän onkin pakko pienentää fyysistä ruumista

148

esittävää kuvaa, jotta saisimme samaan mittakaavaan

piirretyn syyruumiin mahtumaan kuvaliitteeseemme.

Mutta parhaimmassakin tapauksessa voidaan tällaisia kuvia pitää vain sysäyksenä mielikuvituksellemme ja yl-

lykkeenä muodostamaan henkisen kuvan — kuvan, joka

ei ehkä ole yhtä toivottoman epätarkka kuin fyysiset ku-

vamme.

Tarkastellessamme kuvaamme silmäämme pistää he-ti paikalla älyn, rakkauden ja uskonnollisen hartauden

korkeimpien tyyppien suurenmoinen kasvu ja myötä-

tunnon ja korkeimman henkisyyden runsaus, joista se

todistaa. Se jumalallisen vaikutuksen ulospurkautumi-

nen, johon me tutustuimme jo 21. kuvaliitteessämme, on

nyt suunnattomasti voimakkaampi, sillä tämä ihminen on tullut logoksen elämän ja voiman milteipä täydelli-

seksi uomaksi. Ylevyys ei säteile hänestä vain valkoisena

valona, sillä sateenkaaren kaikki värit välkkyvät hänen

ympärillään helmiäisen aina vaihtuvana kimmellyksenä,

ja niinpä tässä säteilyssä onkin jotain, mikä vahvistaa jo-kaisen häntä lähestyvän ihmisen korkeimpia ominai-

suuksia, olivatpa ne mitä laatua tahansa. Siksipä ei ku-

kaan hänen vaikutuspiiriinsä joutunut jää siitä hyöty-

mättä. Hän säteilee, kuten aurinko, kaikkiin lähellä ole-

viin, sillä hän on tullut, kuten aurinkokin, logoksen il-

mennykseksi. Tällaisen ihmisen mentaali- ja astraaliruumis eivät

voi sisältää moniakaan luonteenomaisia omia värejä, sil-

149

lä ne tulevat olemaan syyruumiin värien toisintoja, sikäli

kuin niiden oktaavit kykenevät niitä ilmaisemaan. Niissä

on ihana, sateenkaarimainen kohde, eräänlainen hel-miäisvälke, jota ei kuitenkaan voi ollenkaan esittää ku-

vin tai muuten.

Yhden asian tutkimuksemme näistä korkeammista

välineistä toivottavasti lienee tehnyt meille selväksi: se

lienee osoittanut, että todellista ihmisessä on vain nämä hänen korkeammat ilmenemismuotonsa, eikä se niiden

keskellä sijaitseva fyysisen aineen kiteytymä, jolle me

sokeudessamme annamme niin suuren, mutta aiheetto-

man merkityksen. Varsinaista ihmistä itseään — hänessä

piilevää jumalallista kolminaisuutta — me emme voi

nähdä, mutta mitä enemmän meidän tietomme ja näkö-kykymme kasvavat, sitä lähemmäksi me pääsemme hä-

neen verhoutuvaa itseä. Ja jos syyruumis on korkein niis-

tä käyttövälineistä, jotka tällä hetkellä ovat ollenkaan

meidän nähtävissämme, niin on se hänen todellista ih-

mistään lähinnä tuleva ilmentymä, jonka korkeinkaan näkökykymme vielä voi aistia. Jos tätä samaa ihmistä

tarkastellaan alempien mentaalitasojen näkökannalta,

niin silloin luonnollisestikin nähdään hänestä vain se,

mikä voi ilmentyä mentaaliruumiissa, joka on persoonal-

lisuuden ilmaus. Tarkastellessamme häntä astraalitasolta

me näemme yhden verhon lisää laskeutuneen hänen päälleen, niin että näkyvissä on vain se alempi osa, joka

voi ilmentyä halun käyttövälineen kautta. Tällä fyysisel-

150

lä tasolla näemme hänestä vieläkin vähemmän, sillä tääl-

lä hänen todellinen ihmisensä on entistäkin kokonaisval-

taisemmin kätkössä. Tietoisuus tästä kenties auttaa meitä muodostamaan

jonkin verran paremman käsityksen kanssaihmisistäm-

me, kun me nyt tiedämme heidän aina olevan paljon

enemmän kuin mitä heistä fyysiselle silmällemme nä-

kyy. Taustalla on aina olemassa korkeampi mahdolli-suus, ja usein vetoaminen heidän parempaan luontoonsa

saattaakin sen hereille ja tuo sen tänne alas, jossa jokai-

nen kykenee sen näkemään. Ja tutkittuamme ihmistä sel-

laisena kuin hän on, meille saattaa tulla helpommaksi

lävistää katseellamme meitä ympäröivä fyysinen verho

ja muodostaa kuva sen takana olevasta todellisuudesta. Meidän uskomme ihmisluontoon voi vahvistua tajutes-

samme, kuinka kokonaisvaltaisesti se on osa jumalallista

luontoa, ja niin meille voi käydä helpommaksi auttaa

kanssaihmisiämme oivaltaessamme sen varman totuu-

den, että he ja me olemme yhtä. Jos jumalinen valo loistaa meidän kauttamme kirk-

kaampana kuin muiden, niin tapahtuu se vain siksi, että

me jakaisimme sen lähimmäistemme kanssa. Ja jos me

olemme ehtineet korkeammalle kehityksen portailla, niin

on se vain siksi, että voisimme kurottaa auttavan kä-

temme lähimmäisellemme. Mitä paremmin me ymmär-rämme kehityksen ylevää suunnitelmaa, jonka asteittais-

ta toteutumista me olemme tutkineet sen ulkonaisista

151

ilmentymistään, sitä täydellisemmin me tajuamme lo-

goksen valtavan itsensä uhraamisen todellisen tarkoi-

tuksen. Ja niin ylevä se on, niin tyystin ymmärrysky-kymme yläpuolelle kohoava, että sen oivaltaminen saa

meidät ainiaaksi antautumaan sen palvelukseen; sen oi-

valtaminen tulee uppoutumiseksi siihen, pyrkimykseksi

tulla yhdeksi sen kanssa, vaikkapa vain hyvin vaatimat-

tomassa mitassa. Sillä se, joka työskentelee Jumalan kanssa, työskentelee iäisyyttä eikä aikaa varten, ja niinä

lukemattomina ikuisuuksina, jotka meitä odottavat, ei

hänen työnsä voi koskaan mennä hukkaan.