KAUPUNKIKUVA

Yleiskuva

Imatran kulttuurimaantieteellistä yleiskuvaa määrää eniten teollisuus. Kaupungin asutus on jakautunut epätasaisesti keskittyen useisiin taajamiin, jotka ovat syntyneet teollisuuslaitosten ympärille. Taajamien välillä on laajoja harvaan asuttuja alueita, jopa maaseutumaisia alueita.

Imatra teollistui 1900-luvun vaihteessa. Sitä ennen kulttuurimiljöön muovautumista määräsivät maanviljelys sekä Imatrankosken ympäristöön keskittyvä matkailu.

Maaseutuasutuksen ohella alueella on ollut myös vahva kartanokulttuuri, jonka juuret ovat 1600-luvulla ja paras kukoistuskausi 1800-luvulla päättyen1900-luvun alkuun.

Kaupunkirakenne

Imatran kaupunkirakenteelle on ollut leimallista pienten asuinalueiden sijoittuminen tilkkutäkkimäisesti kaupungin alueelle ja nopeat muutokset asuinympäristöjen rakenteessa.

Asuinalueista monet ovat syntyneet teollisuuden vaikutuksesta. Uudet asuinalueet sijoitettiin yleensä tehtaiden läheisyyteen. Asuntojen lisäksi tehtiin yhteisiä tiloja, talousrakennuksia ja saunoja. Lisäksi työväen oma rakentaminen synnytti mökkikyliä ja taloryppäitä.

Imatran alueella suurteollisuus alkoi 1890-luvulla. 1930-luvulla Imatran alueelle rakennettiin monia uusia teollisuuslaitoksia. Erityisesti näinä ajanjaksoina paikkakunnalle muutti paljon uusia asukkaita.

Yleiskaava

Imatran kaupungin kaava on arkkitehti Alvar Aallon piirustuspöydällä vuonna 1953 syntynyt näkemys yli 100 000 asukkaan kaupungista, jonka piti kasvaa laidoilta kohti keskustan kauppataajamaa.

Neuvostoliitolle luovutettujen alueiden ja Saimaan väliin jäi kapea ja pitkä maasuikale, Salpausselän jakso etelärinteineen. Enson keskustaajaman jäätyä rajan toiselle puolelle tehtäväksi tuli kolmen pienehkön keskittymän yhdistäminen vahvaksi teollisuus-yhdyskunnaksi, uudeksi kauppalaksi.

Aallon kaupunkisuunnitelmille oli yhteistä arkkitehtonisennäkemyksellisyyden sekä sosiaalisen, taloudellisen ja toiminnallisen uudistusmielisyyden yhdistäminen.

KUNTA JA VALTIO

Imatran kaupungintaloArto Sipinen ja Mane Herzer 1970

Rakennuksen 3-kerroksinen, suorakaiteen muotoinen massa nousee kansalaistorilta, joka kattaa sen alla sijaitsevan pysäköinti-alueen. Toimistotilat on ryhmitelty ulko-seinille ja rakennuksen keskellä sijaitseva sisäpiha ja kolmen kerroksen lävistävä graniittipintainen valtuuston istuntosali tekevät keskeisestä sisääntuloaulasta siihen liittyvine portaineen ja sivukäytävä-parvekkeineen rikkaan ja vaihtelevan tilasommitelman.

Selkeä ja joustava pohjaratkaisu on sekä asioivan yleisön että toimistojen muuttuvien tarpeiden kannalta edullinen.

Kaupungintalon sisäpiha katettiin vuonna 2002, jolloin kaupungintalon keskelle luotiin lämpiömäinen avara keskusaulatila asiakkaiden ja henkilökunnan kohtaamispaikaksi.

Kulttuurikeskus VirtaArto Sipinen 1986

Upea, valkoinen, kvartsihiekasta ja Imatran graniitista rakennettu rakennus kohosi paraatipaikalle kaupungintalon viereen Vuoksen varrelle.

Kulttuurikeskus jakautuu kahteen perusosaan, kirjasto ja konserttisiipeen, joihin kumpaakin johtaa oma sisäänkäynti. Kirjaston alakerrassa on tilat kaupunginmuseolle ja taidemuseolle.

Mansikkalan virastotaloKäpy ja Simo Paavilainen 1990

Mansikkalan virastotalossa toimii useita valtion virastoja: poliisi, nimismiehen-kanslia, verotoimisto ja työvoimatoimisto.

Entinen poliisitaloMartti Välikangas 1938

Tässä rakennuksessa toimi ensin poliisi-asema ja sitten muita valtion virastoja. Nykyisin rakennus on yksityis-omistuksessa.

Entinen poliisitalo on erittäin edustava alkuperäisen funktionalismin, ns. valkoisen arkkitehtuurin tyylin mukainen tyyppi-rakennus.

Arkkitehti Seppo Ahon suunnittelema laajennusosa on rakennettu 1977 ja se nivoutuu huomaamattomasti kokonaisuuteen.

Immolan kasarmialueAulis Blomstedt, Elsi Borg jaElis Hyvärinen 1935-38

Immolan kasarmialue edustaa 1900-luvun alkupuolen uuden aselajin, lentovoimien, kasarmia. Varuskunta-alue sisältyy suomalaisen modernismin merkkiteos-valikoimaan eräänä tärkeimmistä Suomen puolustusvoimien 1930-luvun rakennuskohteista.

Nykyisin rajavartiolaitoksen käytössä olevaa, usean arkkitehdin yhteistyönä syntynyttä kokonaisuutta leimaa yhtenäinen, korkeatasoinen funktionalistinen arkkitehtuuri.

Alue on suunniteltu hierarkkisesti: upseerien ja aliupseerien asuinalueet on erotettu toisistaan. Keskusalueella, pääkadun varrella, ovat päävartio, esikunta, ruokala ja miehistökasarmi. Rakennusten välissä on puustoa.

HOVIT JA KARTANOT

Sienimäen kartano1850-luku

Nykyisin Eklundin talona tunnettu rakennus on entinen Sienimäen kartanonpäärakennus ja Imatran vanhin säilynyt asuinrakennus. Rakennus on vuorattu profiloidulla empirelaudoituksella ja edustaa uusklassismia. Tila on liittynyt tärkeänä osana Vuoksen itärannan kartanoketjuun. Talo on nykyisin yksityiskäytössä.

Immalan hovi1873

Hovin päärakennus rakennettiin 1873 Tainionkoskelle ja siirrettiin nykyiselle paikalleen 1905 konsuli Wolffin toimesta.

Tila siirtyi vuonna 1897 Tornatorin omistukseen. Immalan hoviksi tila nimitettiin 1924. 1931 hovi siirtyi Enso-Gutzeitin omistukseen.

Hovirakennus on mansardikattoinen ja empirelaudoituksella vuorattu rakennus. Vieressä on pienempi satulakattoinen asuinrakennus 1910-luvulta.

Päärakennus on nykyisin ravintolan golfklubi ja vanhassa tiilirakenteisessa navettarakennuksessa on pukuhuoneita ja saunat.

Harakan hovi1884 (Uno Ullberg 1923)

Ensimmäiset tiedot Harakan tilasta ovat 1500-luvun lopulta. 1884 kenraali Wladimir Astascheff osti itselleen Harakan tilan ja päätti rakennuttaa paikalle arvoisensa huvilan ja tarpeelliset talousrakennukset. Huvilan alueeseen kuuluivat kookas näköalatorni, rannalle rakennettu huvimaja sekä loistelias puisto.

Vuonna 1917 myytiin osa Harakan tilasta Tornator Oy:lle ja loputkin vuonna 1922.Tornatorin omistuksessa Harakan hovi kunnostettiin ja siitä tuli virka-asunto johtaja Jalo Sihtolalle. Hovissa on asunut Tornatorin ja Enso-Gutzeitin ylempiä toimihenkilöitä. Tornator Oy:n alaisuudessa toteutettiin rakennuksen remontointia vuonna 1923 ja 1934. Muutostyön suunnitteli arkkitehti Uno Ullberg.

Neitsytniemen kartanoKarl August Wrede 1895-1900

Neitsytniemi on Imatran seudun hoveista ja kartanoista vanhimpia. Nykyisen uusrenessanssityylisen päärakennuksen rakennutti paroni Edvard von Nottbeck. Kartanon omistajina ovat olleet sekä Ruotsin kruunu että yksityiset suvut Zilliacus ja Nottbäck sekä Tornator- ja Enso-Gutzeit-yhtiöt.

Imatran kaupunki osti kartanon vuonna 1984 edustustiloiksi ja museokäyttöön. Nyt Neitsytniemen kartano on vuokrattu yksityiselle yrittäjälle. Kartanon välitön ympäristö on vanhaa puistoa, rantojen ollessa luonnonsuojelualuetta.

Kartano on sisustettu osittain alkuperäisellä kalustolla, muilta osin kalusto ja esineistö on tyylin mukaan hankittua.

SaimaanhoviUno Ullberg ja C.A. Gylden 1905 (I.A. Fomin 1910, Aulis Blomsted 1954)

Saimaanhovi valmistui alkuperäiseen asuunsa vuonna 1907. Rakennus oli hirsirunkoinen, rappauksella ja runsaalla kipsikohokuvioinnilla koristeltu auma-kattoinen uusbarokkirakennus.

1934 rakennuksen osti Enso-Gutzeit ja nykyisen ulkoasunsa rakennus sai muutostöiden yhteydessä vuosien 1952–54 välisenä aikana. Nykyisessä ulkoasussaan rakennus on hirsirunkoinen, vaakalaudoitettu ja aumakattoinen. Ulkoasultaan rakennus on eleetön ja moderni 1950-luvun edustusrakennus, uusbarokkityylinen ulkoasu muutettiin tuon uudistustyön seurauksena.

Siitolan kartanoUno Ullberg 1911

Siitolan kartanon historia juontuu ainakin 1600-luvulle, jonka jälkeen maatilan isäntänä toimivat useat korkeat sotilashenkilöt.

Kartanon perusosat lienevät peräisin jo 1700-luvulta. Nykyisen jugendtyylinsä rakennus on saanut Uno Ullbergin suunnittelutyön ansiosta.

Kartano tuli Imatran kaupungin omistukseen vuonna 1972, minkä jälkeen se oli kolme vuosikymmentä Imatran kuvataidekoulun ja sittemmin taideoppilaitoksen käytössä

TEOLLISUUS

Imatrankosken voimalaitosOiva ja Kauno S. Kallio 1923-1928

Imatrankosken voimalaitos ja kytkinasema edustavat korkeatasoista 1920-luvun teollisuusklassismia.

Voimalaitoksen ensimmäinen osa valmistui vuonna 1929 ja käsitti kolme koneistoa. Vuotta myöhemmin saatiin valmiiksi neljäs koneisto. Vuosina 1936–1937 valmistuivat viides ja kuudes koneisto. Seitsemäs ja samalla viimeinen koneisto valmistui 1951.

Vuonna 2015 valmistuneessa peruskorjauksessa saneerattiin kolmos- ja neloskoneistot ja voimalaitoksen teho nostettiin 192 megawattiin. Saneeraus toi takaisin Suomen suurimman vesivoimalaitoksen tittelin. Saneerauksen myötä voimalaitoksen arvioidaan olevan ohjausjärjestelmiltään pohjoismaiden modernein.

Tainionkosken voimalaitosAntero Pernaja 1949

Metsäteollisuusyritys Tornator rakennutti voimalan alkujaan omaa tarvettaan varten vuosina 1921–1929. Nykyinen laitos rakennettiin 1949

Tornansaarelle perustetun tehtaan puuhiomo ja lankarullatehdas sekä paperitehdas aloittivat toimintansa 1890-luvulla. Alueen vanhimmat punatiiliset tuotantorakennukset ovat tehtaan perustamisajalta ja edustavat Suomen vanhinta, kertaustyylivaikutteista teollisuus-arkkitehtuuria.

Teollinen toiminta päättyi Tornansaarella ja länsirannalla asteittain vuoteen 1965 mennessä. Entiset teollisuusrakennukset Tornansaaressa ovat Stora Enson käytössä, eivät kuitenkaan enää tuotantorakennuksina. Huonokuntoiset rakennukset alueelta on purettu.

TYÖVÄKI

Teollisuustyöväen asuntokasarmitViktor Einola 1896

Tainionkosken teollisuuslaitosten rakentamisen myötä alettiin rakentaa työväestön asunnoiksi pieniä kasarmeiksi kutsuttuja asuintaloja.

Muutaman vuoden aikana Ritikan alueelle nousi toistakymmentä kaksikerroksista asuntokasarmia sekä yhteiskäyttööntarkoitettu talousrakennus. Kaksi jäljellä olevaa rakennusta entisöitiin työväenasuntomuseoksi.

Esineistö museoon on saatu paikallisilta asukkailta lahjoituksina. Jälkipolville on näin säilynyt pala entistä teollisuustyöväen asuinkulttuuria..

Niskalammen asuinalueV.Einola, G.Strengell ym. 1910-1940

Niskalampi on Tornatorin vanha asuntoalue. Sen ensimmäinen vaihe on 1910-luvulta, jolloin Viktor Einolan suunnittelemat talot valmistuivat. Alue rakentui ruutuasema-kaavan mukaisesti seuraavilla vuosi-kymmenillä niin, että eri vuosikymmenten rakennustyypit muodostavat omat ryhmänsä.

Vaikka alueelta on purettu suuri joukko rakennuksia, muodostaa alue edelleen hyvän ja yhtenäisen kokonaisuuden. Niskalammen vanhoissa taloissa on nikkarityylin ja kertausklassismin piirteitä sekä viittauksia keski-eurooppalaiseen muotokieleen. Niskalampi kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Imatran Voiman asuinalue 1920-lukuEmil Ekegren

1920-luvun kertausklassismia edustava asuinalue, yhteensä 10 aumakattoistaasuinrakennusta ja talousrakennuksineen.

Rakennukset ovat kivirakenteisia ja pääosin yksikerroksisia, niissä oli alunperin yleensä 4 asuntoa.

Vuoksen rannalla on johdon asunnoksi samaan aikaan valmistunut Villa Malmi.

Asuinalue on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen kohde.

Imatran Voiman asuinalue 1950-lukuAarne Ervi

Asuntoalue edustaa tyypillistä 1950-luvun teollisuuslaitosten asuntoalue-arkkitehtuuria harvahkoa ja epäsymmetristä maastoon sijoittumista myöten.

Asuinalue on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen kohde.

LättäläVäinö Vähäkallio 1934-36

Väinö Vähäkallio suunnitteli Kaukopään tehtaan asuntoalueiden, Insinööriniemen ja Lättälän, asemakaavat ja rakennukset.

Lättälän alue on liittynyt välittömästi tehdasalueeseen, mutta kokonaisuudesta on tehdas pääosin purettu. Työväen asuntoalue käsittää 20 yksikerroksista ja kaksi kaksikerroksista kahden perheen taloa.

Puurunkoiset talot ovat vaaleiksi rapattuja ja pulpettikattoisia. Asuinrakennusten lisäksi alueella on ulko- ja huolto-rakennuksia. Alue on jaettu kaduilla kolmeen osaan ja rakennukset on ryhmitelty väljästi tonteille.

InsinööriniemiVäinö Vähäkallio 1934-36

Tehtaan pohjoispuolella, metsäisellä Saimaan rannalla sijaitsevan johdon asuma-alueella on neljä kaksikerroksista, vaaleaksi rapattua ja pulpettikattoista asuintaloa. Alueen pohjoispäässä on muita rakennuksia kookkaampi tehtaan johtajan rakennus.

Ne, samoin kuin tehdasrakennukset, toimistorakennus, paloasema ja porttirakennus, on rakennettu arkkitehdin kokonaissuunnitelman mukaan.

Insinööriniemen rakentaminen saatiin päätökseen lopullisesti vasta 1950-luvulla.

Insinööriniemi ja Lättälä lukeutuvat funktionalistisen kauden merkittäviin asuinympäristöihin.

Kuparin asuntoalueW. Palmqvist 1935-1944

Alue rakennettiin Outokumpu Oy:n kuparitehtaan työntekijöiden asuntoalueeksi.

Alue muodostuu 28 puisesta lomalaudoitetusta aumakattoisesta asuin-rakennuksesta sekä viidestä säterikattoisesta, rapatusta kaksikerroksisestatalosta. Kivirakennukset ovat arkkitehti W.G. Palmqvistin suunnitelmat.

Kuparin asuntoalueeseen liittyvät lisäksi 1934 valmistuneet Outokumpu Oy:nkerho- ja juhlatalo Honkapirtti, W.G. Palmqvistin suunnittelema tehtaanjohtajan asuinrakennus sekä kuparitehtaan rakennuskannasta säilyneet entinenpaloasema, konttori ja sosiaalirakennus.

KOULUT

Entinen Imatran yhteislyseoBertel Mohell 1914

Alunperin hotelliksi rakennettu aumakattoinen kaksikerroksinen kivirakennus sisältää kansallisromanttisiaja kertausklassismin piirteitä, julkisivua voidaan pitää jopa venetsialaistyylisenä.

Rakennus on toiminut kouluna vuodesta 1922 alkaen, aluksi yhteislyseona. Muutostyöt kouluksi suunnitteli arkkitehti Toivo Salervo 1920-luvulla, samoin kuin uudemmat koulurakennukset (1937, 1956).

Yhteislyseon toiminnan lakattua rakennus toimi hetken taideoppilaitoksena ja nykyään peruskouluna.

Vuoksenniskan kouluJaakko Kontio ja Kalle Räike 1958-1960

Pulpettikattoinen koulukompleksi edustaa 1960-luvun alkavaa konstruktivistista suunnittelua. Koulu valmistui vuonna 1960 ja sitä laajennettiin 1970-luvun lopulla.

Koulurakennuksessa toimii nykyään peruskoulun ala- ja yläkoulun luokat 1-9.

SEURAKUNTA

Tainionkosken kirkkoYrjö Vaskinen 1932

Tainionkosken kirkko rakennettiin alunperin Ruokolahden seurakunnan kappeliksi, mutta se vihittiin kirkoksi.

Tainionkosken kirkko on Imatran seurakunnan pääkirkko.

Katon päällä on pieni torni, johon on sijoitettu Enson hautakappelin kello.

Imatrankosken kirkkoAleksis Lindqvist ja Olli Kivinen 1954

Kirkkorakennus suunniteltiin ensin seurakuntasaliksi, mutta se rakennettiin modernintyyliseksi kirkkorakennukseksi.

Kirkon alttaritaulu on peräisin rajan taakse jääneestä Jääsken kirkosta, sen on maalannut Arvid Liljelund vuonna 1888.

Erillisen kellotapulin suunnitteli Olli Kivinen. Sen ainoa suuri kello on evakuoitu Enson kirkosta.

Pyhän Nikolaoksen KirkkoToivo Paatela 1956

Alun perin rukoushuoneeksi rakennetun kirkon pohjaratkaisu perustuu jo 1500-luvun karjalaisiin hirsikirkkoihin ja rukous-huoneisiin. Ortodoksikirkon miljööseen kuuluu vedenpyhityspuisto, joka liittää myös kartanon Vuokseen.

Vuonna 1986 kirkoksi vihitty Pyhän Nikolaoksen kirkon suojelupyhimys on nimensä mukaan Pyhä Nikolaos. Kirkossa on arvokasta sakraaliesineistöä1700-luvulta alkaen.

Kolmen Ristin kirkkoAlvar Aalto 1957-58

Vuoksenniskan Kolmen ristin kirkko kuuluu Suomen uudemman arkkitehtuurin keskeisiin rakennuksiin ja arkkitehti Alvar Aallon kansainvälisesti arvostetuimpaan tuotantoon.

Epäsymmetrinen kirkkosali koostuu kolmesta osasta, jotka ovat erotettavissa liukuseinillä toisistaan ja joista kuhunkin on oma sisäänkäynti. Pohjoisin osa muodostaa varsinaisen kirkkosalin. Kirkko on kokonaisuudessaan voimakkaan plastinen kolmiosainen tilasommitelma.

Mäntymetsäiseen kirkkopihaan kuuluu kirkon ja kellotornin ohella alkuaankappalaisen ja seurakuntatyöntekijöiden asunnoksi suunniteltu, kirkon arkkitehtuuriin sovitettu matala rakennus, jonka yhdistää kirkkoon valkoinenbetonimuuri.

Tainionkosken siunauskappeliJaakko Kontio ja Kalle Räike 1961-1962

Tainionkosken hautausmaan laajentamisen yhteydessä muodostettiin hautausmaalle uusi pääsisääntulo, jonka läheisyyteen kappeli on sijoitettu. Kappelin kattorakenteet ovat puuta. Kate on kuparia, seinät slammattua tiiltä.

Kellotornin vartioimasta portista ohjautuu liikenne maastoon painettuun sisäpihaan, jonka tehtävänä on kerätä kunkin vainajan omaiset läheisesti yhteen. Pihalta päästään toisaalta etu- ja odotustilojen kautta kappelisaliin ja toisaalta sakaristotiloihin. Kappelista johdetaan hautajaissaattue kunniapihalle ja edelleen hautausmaan eri osiin.

SeurankuntakeskusJaakko Kontio ja Kalle Räike 1967

Imatran seurakunnan hallinto- ja kokoontumistiloja. Rakennuskompleksiin liittyy myös asuinrakennus.

PALVELUT

ValtionhotelliUsko Nyström 1902-1903

Valtionhotelli on suomalaisen jugendin edustavampia esimerkkejä. 1903 avatussa hotellissa oli 72 erikokoista huonetta, ruokasali, keskuslämmitys, juokseva vesi sekä omalla generaattorilla toimiva sähkövalaistus.

Ennen kivirakenteista valtionhotellia paikalla sijaitsi kaksi erityisesti Pietarin ylhäisön suosimaa puurakenteista hotellia, jotka paloivat 1900-luvun alulla.

Hotellin alkuperäinen nimi on Grand Hôtel Cascade.

Valtionhotelli toimi vuonna 1918 sotasairaalana, talvisodan aikana 1939-40 se oli Kannaksen armeijan esikunnan käytössä ja jatkosodan vuosina hotelliin oli sijoitettu Päämajan sotilashallinto-osasto. Rakennus kärsi sodan aikana pommituksien aiheuttamista vaurioista.

Valtionhotellin laajennusIlmo Valjakka 1985

Valtionhotellin moderni lisäosa on yhdistetty maanalaisella käytävällä hotellin vanhaan osaan eli linnahotelliin. Uudessa osassa on hotellihuoneiden lisäksi kongressitilat ja kylpyläosasto.

Pohjoismaiden Yhdyspankin taloUno Ullberg 1932

Tämä tiili- ja betonirunkoinen, punaisella tiilellä vuorattu kertausklassistinen rakennus on alunperin valmistunut Pohjoismaiden Yhdyspankin Imatran konttoriksi.

Pankin muutettua Lappeentielle rakennus on toiminut koulu- ja opistokäytössä (entinen työväenopisto). Nykyisin se on yksityisomistuksessa ja toimii yritystiloina.

Kansallis-Osake-Pankin taloKauno S. Kallio 1937

Harmoonista kertausklassismia edustava tiilirunkoinen liike- ja asuinrakennus aumattuine säterikattoineen, jossa toimi ensimmäiset vuosikymmenet Kansallis-Osake-Pankki. Nykyään tiloissa toimii ravintola.

Ukonlinna1939 (laajennettu 1960)

Ukonniemen uimarannan välittömässä läheisyydessä sijaitseva perinteikäs retkeilymaja ja kahvila. Alakerran kahvilasalian seiniä koristavat Aatos Hasun ja Veikko Lampisen urheiluaiheiset öljyvärimaalaukset vuodelta 1954.

VäärätaloHeimo Riihimäki 1940

Osuusliike Imatran entinen toimitalo, jossa hotelli, ravintola ja liiketiloja. Väärätalo on alkuperäisasussaan hyvä esimerkki funktionalismin pehmeämmästä toisesta vaiheesta.

Vuonna 2014 hotelli siirtyi Center Hotel Imatran hallintaan. Aiemman tavaratalon tilat on jaettu useiksi pienemmiksi liiketiloiksi.

Bio VuoksiMärta Blomsted ja Matti Lampén 1954

1950-luvun funktionalismia edustava elokuvateatterirakennus peruskorjattiin vuosina 1998-99, jonka jälkeen se otettiin uudestaan käyttöön pitkän hiljaiselon jälkeen.

Uimahalli ja UrheilutaloEinari Teräsvirta UH 1965, UT 1981-1982

Uimahalli on Teräsvirran 1960-luvulla suunnittelema, ja se on suojeltu asemakaavalla.

Uudempi urheilutalo noudattaa arkkitehtuuriltaan uimahallin muotokieltä.

Kiitos mielenkiinnostasi.

Antoisia hetkiä Imatralla!