Olet juuri lähdössä kesälo-man viettoon ja ottanut käteesi Oraan kevään 2015 numeron. Valitsimme tämän numeron tee-maksi toimituksen kanssa jatku-vasti ajankohtaisen aiheen - uu-distumisen. Olemme ottaneet asiaksemme uudistaa omalta osaltamme koulumme lehteä, ja toivottavasti lopputulos miel-lyttää Sinua.

Uudistumista esiintyy monissa eri muodoissa ympärillämme. Osa siitä on tahatonta, osa ta-hallista. Tarkastellessa tahal-lisia uudistajia, voisi ne jakaa karkeasti kolmeen eri persoo-nallisuuteen. Jarruttelija pyrkii vastustamaan uudistumista kai-kella tapaa siitäkin huolimat-ta, että sillä saataisiin hyvää aikaan. Höyrylinjan edustaja puhuu uudistamisen puolesta, vaikka asioita oltaisiin viemässä huonompaan suuntaan. Keski-tien kulkija taas pyrkii ottamaan huomioon kaikki seikat, ja pun-nitsemaan parhaan ratkaisun ti-lanteeseen, uudistaen vanhen-tuneita käytänteitä ja säilyttäen vanhat mutta toimivat sellaiset. Parhaassa tilanteessa jokainen meistä tunnistaisi viimeiseksi

mainitun uudistajan luonteen-piirteet itsestään.

Kevättä ei turhaan sanota uu-distumisen ajaksi. Kevään tullen luonto herää uudestaan eloon, puut kasvattavat lehtensä takai-sin, talviunta viettävät eläimet heräävät takaisin kesän päivä-rytmiin ja lämpimät auringon-säteet pyyhkivät viimeisetkin kaamoksen rippeet pois. Oma jaksaminen paranee, ja tule-van kesän suunnitteleminen alkaa. Monelle koululaiselle-kin kevät on uudistumisen ai-kaa aivan erityisessä mielessä. Kuudesluokkalaisilla on edes-sä yläkoulun opintovuodet ja suurimmalla osalla yhdeksäs-luokkalaisista on edessä toisen asteen opinnot. Lukion abitu-rientit taas saavat ylioppilaslakit päähänsä ja ovat valmiita jat-kamaan eteenpäin elämänsä poluilla. Koskettipa joku edellä mainituista tilanteista sinua tai ei, elämääsi on varmasti tullut kuluneen kevään aikana jotakin uutta ja ihmeellistä! Täten toivo-tan Sinulle viihdyttäviä lukuhet-kiä uusimman Oraan parissa ja entistä mainiompaa kesälomaa!

Simo Lehtovirta

Jarruttelua, höyrylinjaa sekä keskitietä

Päätoimittaja:Simo Lehtovirta

Taittaja:Joel Oksanen

Kuvittajat:Inka PänkäläinenJoel Oksanen

Rahastonhoitaja:Ruth Lappalainen

Toimittajat:Barry PhilipPinja PuranenInka PänkäläinenElisa SeppänenLumi SalmiFiida ElomäkiTaru JänttiVaish MohanathasMatias VanhanenAaro OksanenVeera PöntinenViivi SongIda-Sofi a VahderpääAnna Tuuri

Sisällysluettelo

3

346

8101112

1516

18

24

26

PääkirjoitusLopun alkua, alun loppuaEtäällä, mutta silti sydämessäUuden koulun tunnelmiaKouluvuoteniThe friend zoneKokemukseni Cern-tiedeleirikoulussaRunojaVäittelykilpailun järjestelytoudoksuttavatErilaisuuden orastava kauneusAbit hyvästelevätbetonikuutionTeinikunnan arkipäivää

Sisällysluettelo

Väittelykilpailun järjestelyt

Teinikunnan arkipäivää

Väittelykilpailun järjestelyt

Toimittajat:Barry PhilipPinja PuranenInka PänkäläinenElisa SeppänenLumi SalmiFiida ElomäkiTaru JänttiVaish MohanathasMatias VanhanenAaro OksanenVeera PöntinenViivi SongIda-Sofi a Vahderpää

Teinikunnan arkipäivää

huomioon kaikki seikat, ja pun-nitsemaan parhaan ratkaisun ti-lanteeseen, uudistaen vanhen-tuneita käytänteitä ja säilyttäen vanhat mutta toimivat sellaiset. Parhaassa tilanteessa jokainen meistä tunnistaisi viimeiseksi Ida-Sofi a Vahderpää

Vaish Mohanathas

Ida-Sofi a Vahderpää

Oi voi. Ysin kevät. Miten on tä-hän asti selvitty? Ja miten tästä selvitään? Vastahan luokkaja-kokin tapahtui. Nuoremmat luki-jat tuskin tietävät, mistä on kyse; ennen muinoin oli vain kolme luokkaa kolmannesta viiden-teen, ja ne jakaantuivat neljään kuudennelle siirrettyessä. Tästä käytännöstä luovuttiin vuonna 1999 syntyneiden jälkeen. Näin se vain on, että peruskou-lu vetelee viimeisiään, mutta on päättänyt tyhjentää koko sitruunalaatikon onnettomien yhdeksäsluokkalaisten niskaan valtakunnallisten kokeiden, päättötöiden ja viimeisten näyt-tömahdollisuuksien muodossa.

On opettajia, jotka sanovat, että ainoastaan ysin keväällä on väliä. Jokainen todistus ysin

päättötodistusta ennen on ollut pelkkä väliarviointi, ysin kevät on se ainut, jossa kaikilla pitää olla 110% tahdonvoimasta lios-sa, kaikki voimavarat ladattuna koulumenestykseen ja lukiova-linnat selvänä kuin pläkki.

Yhteishaku on joko vain juttu, joka tehdään tai iso paha mörkö, josta ei meinata selvitä. Tämä toki riippuu oppilaan koulume-nestyksestä ja taipumuksesta stressata pienimpiäkin asioita. Ymmärrän molempia osapuolia, ja kuten paraskin pääministeri, en tee itseni kohdalla selvää linjausta vaan asetun kultaisen keskitien kulkijaksi.

Ei yhteishaku ole se tekijä, mikä huolestuttaa eniten; se on SYK:n IB-lukion pääsykokeet. Suo-messa on tarjolla laadukkaita

toisen asteen opinahjoja, mut-ta missään muualla kuin SYK:n IB:ssä ei ole samankaltaista pai-noarvoa, samanlaista ylimää-räistä tähdenloistoa. Ja tokihan SYK pyrkii omilla yksityiskoulun valtuutuksillaan pitämään kaikki halukkaat entiset peruskoulu-laiset omina lukiolaisinaan. Ysin keväällä rupeaa tuntumaan sil-tä, että jokainen opettaja onkin minareetin huipulla nököttävä kovaääninen, joka toistaa yötä päivää myönteisiä mantroja Helsingin Suomalaisesta Yh-teiskalifaatista. Kaveria ei jätetä, eikä kavereiden suositella jättä-vän rakasta betonikuutiota.

Kaikkien koulupaineiden lo-massa katse kääntyy pakosti-kin kesätöihin ja kesälomaan, josta pitäisi kai jotenkin tehdä erityinen; juhlistaahan se pe-ruskoulutaipaleen päättymistä ja lukiouran alkamista. Kesä-työt odottavat ottajiaan, mutta kehtaako sitä käydä kysymäs-sä naapurin divarista, löytyisikö heiltä halua palkata nuori parik-si viikoksi hanttihommiin, siel-tähän saattaa tulla nokille kiel-teinen vastaus, eikä sellaista häpeää kunnollinen sykkiläinen saisi enää koskaan suodatettua elimistöstään.

Kaikesta tästä huolimatta kevät on karistanut lyhyen ja kovin mitäänsanomattoman talven lumet harteiltaan. Ruohikkoa puskee mutaisen mullan alta, Töölönlahden jäiden viimeiset rippeet ovat jo kauan sitten kai-konneet. Roskista rummuttele-va pultsari on palannut pönttön-sä ääreen tarjoamaan ilmaista viihdettä kaikille ohikulkijoille, ja ne vesilinnut, jotka eivät si-sun puutteesta kestäneet tal-vea Helsingissä palaavat ete-läisiltä rantalomiltaan harmaan kaupungin ankeaan arkeen. Kannattaa pitää hengähdystau-ko. Kevään ensimmäinen per-honen availee kirkkaankeltaisia siipiään. Kyllä se hyvin menee.

LOPUN ALKUA,

PÄÄMINISTERIN KANSLIA YLPEÄNÄ ESITTÄÄ

ALUN LOPPUA

5

KUINKA SAADA KAUKOSUHDE TOIMIMAAN?

1. Kommunikointi

2. Luovuus

3. Kärsivällisyys

4. Sitoutuminen

mutta silti sydämessäETÄÄLLÄ,

Pinja Puranen

7

Ikävä. Kaipuu. Odotus. Näihin tunteisiin on totuttava, jos päät-tää ryhtyä kaukosuhteeseen. Tapasin viime vuonna mukavalta vaikuttavan belgia-laisen online-videopelin kautta. Kun vaihdoimme Skype-tun-nuksia, en osannut aavistaa-kaan, mihin olin ryhtymässä. Pian Skype-puhelut venyivät kahdeksaan tuntiin, tunteet al-koivat herätä ja kemia toimi. Muutaman kuukauden pääs-tä sovittiin jo ensimmäinen ta-paaminen: lentäisin Belgiaan viikonlopuksi. En ollut koskaan jännittänyt yhtä paljon kuin en-nen ensimmäistä tapaamistam-me. Suunnitellut ravintolatreffi t pitikin unohtaa, kun jalat eivät jännityksen vuoksi kantaneet, ja päädyimme lopulta vain jutte-lemaan hotellini sohvalla. Alku-hermoilun jälkeen kaikki alkoi kuitenkin mennä täydellisesti, ja parin kuukauden kuluttua matkustin uudelleen Belgiaan jo pidemmäksi ajaksi. Kaukosuhteet ovat tek-

nologian kehittymisen ja maa-ilman globalisoitumisen myötä nykyään yleisempiä kuin kos-kaan. Arviolta joka kymmenes suomalainen on tällä hetkellä kaukosuhteessa ja jopa 60 % on joskus ollut sellaisessa. Etäsuh-de ei kuitenkaan sen suosiosta huolimatta ole se helpoin vaih-toehto. Tilastollisesti useam-pi kaukosuhde kuin tavallinen parisuhde päättyy eroon. Täl-laiseen suhteeseen ryhtyes-sä onkin tärkeä tiedostaa sen haastavuus, ja suhteen toimimi-sen eteen on tehtävä paljon töi-tä. Etäsuhde vaatii molemmilta osapuolilta suurta luottamusta ja sitoutumista, mutta se myös palkitsee. Itse olen oppinut paljon keskieurooppalaisesta kulttuurista ja alkanut opiskella ranskaa. Matkustan usein enkä joudu maksamaan hotellista, sillä voin yöpyä poikaystäväni perheen luona – ruokakin on ilmaista! Yhdessäoloa oppii ar-vostamaan entistä enemmän, ja suhde ei jumitu arkipäiväiseksi.

Olipa kyseessä sitten 50 tai 5000 kilometrin välimatka, on säännöllinen kommunikoin-ti välttämätöntä. Nykytekno-logian ansiosta päivittäinkin yhteydessä oleminen on suh-teellisen helppoa ja mahdol-lisuuksia on monia; kun vielä parikymmentä vuotta sitten jouduttiin lähettämään kirjeitä tai puhumaan pari minuuttia kalliita ulkomaanpuheluita, voi tänä päivänä lähettää sala-mannopeita WhatsApp-vieste-jä tai keskustella videon väli-tyksellä Skypellä.

Välimatkan ollessa satoja ki-lometrejä eivät normaalit tref-fi t ole mahdollisia; elokuvissa käynnistä ja ravintolassa syö-misestä saa vain haaveilla. Kaukosuhteessa pitääkin kek-siä erilaista tekemistä, joka ei vaadi samassa paikassa ole-mista. Elokuvia voi katsoa sa-maan aikaan Skypen kanssa ja online-pelejä pelata yhdessä.

Tapaamisten väliin jää väis-tämättä vähintään kuukausi, jolloin Internetin välityksel-lä kommunikointi on ainoa vaihtoehto. Tämä aiheuttaa molemmissa turhautumista ja sietämätöntä ikävää, mistä sel-viää kärsivällisyydellä ja posi-tiivisella ajattelulla.

Lentoliput ovat kalliita, ja ne pitää varata ajoissa; halvim-millaan ne ovat monta kuu-kautta ennen itse matkaa. Kaukosuhde vaatiikin suur-ta sitoutumista ja varmuut-ta suhteen kestävyydestä. Suunnitelmien laatimisesta jopa vuosien päähän tulee arkipäivää, ja pian sitä huo-maakin päättäneensä tule-vien lastensa nimet ja syn-tymävuodet ja tietävänsä, missä aikoo asua kymme-nen vuoden päästä.

Kun tulin Sykkiin, alkoi uuden kouluni loputon tutkimusmatka. Kouluruoka oli paljon parem-paa. Itse asiassa kaverini sanoi, että se on hyvää. Ratkaisu: Pi-täkää huoli, että ruoka ei näy-tä pahalta. Yllätyin opetuksen tasosta. Matikka oli taas kivaa. Äidinkieli on vielä nykyäänkin lempiaineeni. Kaikki oli kivaa, kuten kaverit esim. Ida-Sofi a, Veera ja Viivi. Kaikki ovat luo-kalla 3a. Helsingin Suomalai-nen Yhteiskoulu on kiva koulu. Kaikki ei kuitenkaan ole niin taivaallista, koska on kiusaavia ihmisiä! Mutta mitä väliä! Hel-singin Suomalainen Yhteiskou-lu on tarjonnut uusia mahdolli-suuksia, kuten Kulttuurikerhon ja Molluscan. Opettajat eivät ole ärsyttäviä enää. Edellinen luokanvalvojani huusi minul-le kaikesta. Nykyään tykkään tehdä esitelmiä! Veera kaverini on myös Oraassa sekä Kulttuu-rikerhossa, Viivi on Oraassa ja myös Ida-Sofi a on Oraassa ja kuorossa. SYK on mukava kou-lu.

Aaro Oksanen

Ruokaepäreiluus…

Kun kysyn, mitä ruokaa vihaat, suurin osa vastaa, että maksa-laatikkoa ja hernekeittoa. Kun minulta kysytään lempiruokaa, vastaan maksalaatikko ja her-nekeitto. Tiedän, että kaikilla on oma mielipide. Mutta tämä on minun mielipiteeni. On niitä-kin, jotka pitävät näistä ruoista. Yksi luokkalaiseni on sanonut, että ei ole koskaan maistanut maksalaatikkoa, mutta vihaa sitä, koska muutkin vihaavat. Kyllä minäkin vihaan yhden kaverini lempiruokaa pinaatti-keittoa, mutta en minä sitä hä-nelle sano. Jotkut vihaavat jo herneitä, joten eiväthän he voi sietää hernekeittoa. Joidenkin mielestä maksa on ällöä ja kun he katsovat maksalaatikkoa, he meinaavat sanoa ruoan tekijöil-le, että tämä on kamalaa. On hyvä, että meidän koulussam-me pitää ottaa vähintään kolme lusikallista ruokaa. Yksi kaverini alkoi pitää hernekeitosta, kun ensin maistoi sitä.

Ida-Sofi a Vahderpää

UUDEN KOULUNTUNNELMIA

Meistä SYK on tosi kiva koulu. Meitä mietityttää ja hiukan ehkä harmittaakin koulumatkan ero. Entiseen kouluuni minä kävelin, ja siinä meni puoli tuntia. Nyt menen bussilla, ja siinä yleen-sä kestää 45 min. Se on tylsää. Uusia ystäviä olemme saaneet paljon kuten Aaro ja Ida-Sofi a jotka ovat Oraassa. Muita ys-täviämme ovat tytöt luokaltam-me. SYK:ssa on myös paljon mukavia kerhoja ja tapahtumia. Ennen minusta tuntui, että SYK on erittäin sokkeloinen paikka, mutta nyt tunnemme luultavasti joka kolkan. SYK:n kirjasto on antanut meille lisää innostus-ta. Siellä käymme usein, kos-ka voimme tehdä kaikenlaista hauskaa puuhaa. Se on myös monta kertaa isompi kuin van-han koulun kirjasto. SYK:ssa on myös paljon enemmän op-pilaita kuin vanhassa koulussa.

SYK:ssa jos etsii jotakin henki-löä, voi kestää hetken. Vanhas-sa koulussa kun lähti kävele-mään koulun päästä päähän ja takaisin, siinä meni vain jotain 15 minuuttia. Nyt siinä voi men-nä 1-2 tuntia. Offi cekin on aika kätevä ohjelma. Tämänkin jutun kirjoitimme Offi cella, sillä muu-ta ohjelmaa ei oikein ole, jolla molemmat voisivat kirjoittaa kotona eivätkä sanoisi toisel-le mitään ääneen tai lähettäisi viestiä. Muita juttuja ei oikein ole paitsi välipala. On niin hyvä, että saamme välipalaa ja sitä saa vaikka ei koulu jatkuisikaan. Jos koulu loppuu 14.30 niin voi käydä 13.30 välkällä syömäs-sä jotain ja jaksaa viimeisenkin tunnin. Paljon muutakin kehu-mista olisi, mutta juuri nyt ei tule mitään mieleen.

Veera Pöntinen ja Viivi Song

9

THETHETHETHETHETHETHETHETHEFRIENDFRIENDFRIENDFRIENDFRIENDFRIEND

ZONEZONEZONEZONEZONEZONEZONEZONEZONEZONE

After sitting for some time, wistfully examining each otherHe with haggard eyes and she with cautious vexationHe made a motion to start, but knew not if he’d ratherAlas he gathered himself and subdued his agitation

I have no words _ “began he to her”I have no strengthI have no painI have no regret, but oneI have a memory

I see our little RoseBefore she lost all her redBefore the green deserted her leavesBefore you pronounced her dead

I remember her bright petal dressThe sole envy of the garden I remember how we tended and weeded herBefore your heart began to harden

I remember how we watered her with promisesI with joy and you with gleeAnd so it grew in innocence Just as it was truly meant to be

But you plucked our little RoseCrushed her and let her witherWatched her wreath in painWith neither a fl inch nor a shiver

In its stead you gave me another RoseThis, you rooted within my mindHer petals are red with bloodHer leaves are green with wantHer stem is thick in bitterness Her thorns are sharp with vengeance Her roots, fi rm in hatredHer fl ower, burdened with griefShe needs no waterFor she drains all I haveMy wordsMy strength My painAll I have is but a regret of a memoryOf our little red Rose

11

Kun kolmas luokka alkoi, minua jännitti todella paljon. En mein-annut edellisenä iltana saada unta! Tulin kouluun parhaim-man ystäväni kanssa. Onneksi olimme päässeet samalle luo-kalle. Ensimmäisenä päivänä leikin niiden ystävien kanssa jotka olivat olleet vanhassa koulussani. Sain aika pian uusia ystäviä. Kaikki olivat ystävällisiä toisilleen. Isoset olivat alkuvuo-desta kanssamme: välitunneilla todella usein. Syksyllä mieleen painuivat Samurait-näytelmä lukiolaisten kanssa ja tonttut-anssit abien kanssa. Keväällä mieleen painuivat omat itse käsikirjoittamamme näytelmät ja kaamosjuhla. Kevään koho-kohta oli penkkarit. Sain val-tavasti karkkia.

Luokkahenki oli alkuvuodes-ta todella hyvä. Talven jälkeen välitunnilla sattui ja tapahtui,

riitoja selviteltiin. Riitoja on ol-lut myös netissä. Itse olen yrit-tänyt olla mahdollisimman rei-lu. Riidat varmaankin kuuluvat asiaan ja kokonaisuudessaan meillä on kiva luokka. Pidän kovasti opettajastani, joka on oikeudenmukainen ja tiukka. Myös ikäviä juttuja on ollut, mutta vain vähän. Haluaisin, että kaikki hyväksyttäisiin sel-laisina kuin he ovat syntyneet ja millaisiksi ovat kasvaneet. Pidän SYK:n hengestä. Isom-mat oppilaat ovat aina ystäväl-lisiä nuoremmille. Nyt jo odotan kesälomaa. Surullista siinä on se, että hyvä ystäväni meidän luokaltamme muuttaa Bostoni-in. Toivottavasti hän tulee pian takaisin. Kesältä odotan leirejä, kavereiden kanssa olemista, ui-mista ja paljon jäätelöä.

Lumi Salmi, Fiida Elomäki auttoi

KOULUVUOTENI

By Barry Owiti

Joskus olen niin riemuissani, etten voi muuta kuin hyppeleh-tiä hurjasti ylös alas. Näin kävi viime keväänä, kun kuulin pää-seväni CERN-tiedeleirikouluun. Minun lisäksi moni muukin oli kirjoittanut aiemmin hakemuk-sen, joista sitten opettaja valitsi seitsemän onnekasta osallistu-jaa fysiikan soveltavalle kurssil-le.

Kuukauden päästä suunta-sin kohti Helsingin yliopiston kiihdytin- ja ilmaisinlaborato-riota Kumpulassa. Kyseisen

lähiopetuspäivän tarkoituksena oli tutustua hiukkasfysiikkaan sekä Järvenpään ja Hyvinkään lukion opiskelijoihin, joiden kanssa menisimme muutaman kuukauden päästä Sveitsissä sijaitsevaan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN:iin. Mei-tä oli 21 opiskelijaa ja kolme opettajaa. Lähiopetuspäivän lopuksi opettajat jakoivat op-pilaat arpomalla kolmen hen-gen ryhmiin siten, että ku-kin ryhmän jäsen kävi eri lukiota. Tehtävänämme oli luoda syksyyn mennessä

esitelmä jostakin hiukkasfysii-kan alueesta. Minun ryhmäni aiheeksi valikoitui pimeä aine ja energia.

Kesäloman alettua vierailin jäl-leen Kumpulan Physicumissa kuuntelemassa luentoja CER-N:istä sekä pimeästä aineesta ja energiasta. Hiukkasfysiikan ihmeellinen maailma alkoi avau-tua minulle pikkuhiljaa, vaikka se tuntuikin aluksi hirmu vaikea-selkoiselta. Ymmärtämistä hel-potti myös toisen tehtävänan-non parissa työskenteleminen.

Sen tarkoituksena oli tehdä hiukkaskiihdyttimistä ja –ilmai-simista kirjoitelma, joka tuli pa-lauttaa opettajalle heti kesälo-man loputtua.

Seuraavan kerran kokoon-nuimme syksyllä CERN-se-minaarin parissa Jyväskyläs-sä, jossa oli lukiolaisia ympäri Suomea. Perehdyimme siellä kosmologiaan sekä tiedeopis-keluun CERN:ssä. Luvassa oli mm. tutustumista CMS- ja Cloud-koeasemaan sekä CLIC- ja DataGrid-projektiin.

CERN-TIEDELEIRIKOULUSSAKOKEMUKSENI

13

KAAPPINARNIA

TÄYSKÄSI

Viimeisen kerran ennen mat-kaamme kokoonnuimme vielä esittelemään ryhmätyönä teh-dyt esitelmät ja kertaamaan matkaohjelmistoamme. Muu-taman päivän kuluttua olikin jo aika lähteä kauan odotetulle matkalle. Helsinki-Vantaa-len-tokentällä pääsin tutustumaan muihin kurssilaisiin, jotka vai-kuttivat kaikki todella muka-vilta. Pian olimme Geneven yllä, enkä voinut olla kuin ihai-lematta lentokoneen ikkunas-ta pilkistävää pientä, valoisaa ja kaunista kaupunkia, etenkin komeaa Jet d’Eau -suihkuläh-dettä. Laskeuduttuamme lento-kentälle kuljimme junalla kohti Geneven keskustaa. Taivas oli pimentynyt siihen mennessä, ja kaupungin valot välkkyivät kirkkaasti. Kävelimme keskus-tan läpi hostelliimme, joka vilisi meluisia teinejä. Jätettyämme matkalaukut huoneisiimme läh-dimme sateen kastuttamina et-simään illallispaikkaa. Ei mennyt kauaakaan ennen kuin totesim-me ruuan olevan todella kal-lista ja etteivät paikalliset tun-tuneet ymmärtävän ollenkaan englantia. Onneksi takanani oli kuitenkin useamman vuo-den ranskanopinnot! Kolme-na seuraavana päivänä vie-railimme aamusta iltapäivään

saakka CERN:issä. Meille pidet-tiin ainutlaatuisia esittelykier-roksia ja erittäin kiinnostavia luentoja, jotka olivat suurem-milta osin CERN:issä työsken-televien suomalaisten pitämiä. Opin monia uusia asioita, jotka ovat varmasti hyödyllisiä opin-noissani.

Saimme vierailla myös YK:n päämajassa, joka oli täynnä hienoja tiloja ja taideteoksia. Viimeisenä päivänä kävimme vielä Chamonix-vuoristolla, jon-ka korkeuksissa oli mahtavat näkymät. Illat olivat vapaita, jo-ten käytin ne Geneven ihailemi-seen sekä muiden kurssilaisten tutustumiseen. Meillä oli yhdes-sä todella hauskaa ja sain usei-ta uusia, ihania ystäviä. Opettavainen ja mielenkiintoi-nen ohjelmisto sekä mukava matkaseura tekivät opintoret-kestämme ikimuistoisen! Tun-nen itseni todella onnekkaak-si, että sain osallistua siihen. Haluaisin kiittää Ursula Ahve-nistoa, Pasi Ketolaista, Mirjami Kiurua ja Riitta Rinta-Filppulaa upean tiedeleirikoulun järjestä-misestä sekä Opetushallitusta sen tukemisesta.

Vaishnave Mohanathas

Minä löysin oman kaappinarnianiLöysin tien Tylypahkaan,Magratheaan,saarelle jolta yksikään ei pelastunutja tapasin siellä Faridini,Zaphod Beeblebroxinimustaan viittaan verhoutuneen kasvottoman miehen.Kävelin hänen kanssaan seitsemän meren taasektoriin ZZ9 monikko z alfakolmannen kerroksen tyttöjen vessaanJa me söimme siellä kurpitsapiiraita,joimme Pangalaktiset kurlauspommitJa lähdimme vasta kun Marvin tuli ilmoittamaanvihaavansa yötä ankeaa.

Minusta voisi tulla se tyttö joka yllätti kaikkiVoisin latoa korttini pöytään ja vilkuilla hämmästyneitä kasvojaKuningasvärisuora odottaa valmiinaMitä minä siitä muka hyötyisin?Jäisin kuitenkin seuraavan jalkoihinKaiken tämän sijasta voin hymyillä viekasta hymyäni korttien takaa,antaa kunnian sillejolla sattuu olemaan kaksi jätkää ja kuningaskolmoset - -

Taru Jäntti

15

KAAPPINARNIA

TÄYSKÄSI

Osallistuin 27.3.2015 12 muun koulumme oppilaan kanssa Ku-losaaren yhteiskoululla järjes-tettävään yläasteiden väliseen väittely-SM kilpailuun. Olimme jakautuneet kolmeen joukku-eeseen, joissa yhdessä oli kah-deksasluokkalaisia ja kahdessa yhdeksäsluokkalaisia. Kun mi-nua pyydettiin osallistumaan, suostuin epäröimättä, koska osallistuin kilpailuun myös viime vuonna ja silloin voitimme kisan joukkueeni kanssa. Ajattelin, että vanhan porukan kanssa olisi kiva lähteä uudelleen ko-keilemaan onnea ja pitämään hauskaa.

Valmistauduimme kilpailuun suhteellisen hyvin. Saimme etu-käteen listan väittelyaiheista, ja meille järjestettiin harjoittelu-väittely. Tämän väittelyn jälkeen olin varma, että SYK:lla menisi kilpailussa hyvin, koska kaikki joukkueemme olivat kovatasoi-sia.

Periaatteessa meillä menikin hyvin. Emme sijoittuneet ensim-mäisiksi mutta saimme kolman-nen, neljännen ja viidennen sijan. Se, että emme päässeet semifinaaleista jatkoon, oli är-syttävää ja johtui mielestäni kilpailun huonosta suunnitte-lusta. Tutustuessamme päivän ohjelmaan saimme sellaisen vaikutelman, että alkulohkojen voittajat siirtyisivät semifinaalei-hin ja niiden voittajat kohtaisivat finaalissa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Joukkue, jossa itse olin, voitti kaikki alkulohkojen väittelyt pistein 2-1. Etenimme siis semifinaaliin, jonka myös voitimme 2-1. Loogisesti aja-tellen semifinaalin voittajana meidän olisi pitänyt päästä jat-kamaan finaaliin. Emme kuiten-kaan päässeet, koska Hyrylän koulun joukkue oli voittanut al-kulohkoissa paremmilla pisteillä ja pääsivät sen vuoksi finaaliin. En tiedä, oliko kyse järjestäjien suunnitteluvirheestä tai oliko

tarkoitus, että kilpailussa otet-tiin huomioon paitsi lohkon voit-taja myös pistemäärä. Mielestä-ni oli aika outoa, että näin pääsi käymään. Jos finaaliin menijä määräytyy kokonaispistemää-rän mukaan, mihin semifinaa-leja ylipäätään tarvittiin. Silloin olisi voinut edetä saman tien alkulohkoista finaaliin. Tässä vaiheessa alkoi ärsyttää myös menettämämme pisteet. En-simmäisessä väittelyssä emme saaneet ystävällisyyspistettä ja viimeisessä väittelyssä mene-timme yhteistyöpisteen, koska meillä oli huono yhteistyö toi-sen joukkueen kanssa. Toisin sanoen molemmat näistä pis-teistä menetimme pidettyäm-me puheenvuoroa itsellämme liian pitkään. Näiden pisteiden menetys tuntui turhalta, kos-ka mielestäni osa väittelyä on puheenvuoron nappaaminen itselle eikä odotteleminen, että puheenvuoroa tarjotaan.

Vaikkemme edenneet finaa-liin, jäimme seuraamaan sitä. Finaalia seuratessa alkoi kisas-ta putoaminen harmittaa vielä enemmän, koska mielestäni mikä tahansa SYK:n joukkueis-ta olisi helposti voittanut sen 3-0. Finaalin väittelyaiheena oli

”Netti on toimiva paikka seurus-telukumppanin löytämiseen”. Väitettä vastustava puoli oli mielestäni ymmärtänyt aiheen väärin, sillä he väittelivät aihees-ta ”netti on sopiva paikka seu-rustelusuhteen ylläpitämiseen”. Heillä oli myös muutama argu-mentti, joka toimi heitä itseään vastaan. Väitettä puolustava joukkue ei kuitenkaan tarttunut näihin virheisiin. Yleisön kan-nalta finaaliväittelystä puuttui energia. Vielä enemmän alkoi nyppiä, kun tuomarit eivät huo-mioineet yhtäkään näistä epä-kohdista, vaan ylistivät väittelyn kiinnostavuutta. Kaiken kukku-raksi joukkue, joka oli esittänyt väitteitä itseään vastaan voitti kilpailun.

Vaikka kilpailun jälkeen häviö potutti aivan sietämättömästi, nyt se ei enää harmita. Emme voittaneet kilpailua, mutta voi-timme kaikki väittelyt, joihin osallistuimme. Se riittää mi-nulle moraaliseksi voitoksi. Muutenkin minulla oli hauskaa kilpaillessa, niin kuin olin ilmoit-tautuessani toivonut, joten lop-putuloksesta huolimatta kilpailu vastasi hyvin odotuksiani.

Anna Tuuri

JÄRJESTELYT OUDOKSUTTAVAT

17

VÄITTELYKILPAILUN

Täysin tavallinen tyttö kävelee ohitseni, jaloissaan Conversen tennarit ja harteillaan H&M:n musta, hieman kärsinyt ja elä-mää nähnyt tekonahkatakki. Ty-tön punaisena hohtavissa, mel-kein ristiselkään asti ulottuvissa hiuksissa on vaaleanpunaista purkkaa, hänen ripsivärinsä on kaikkialla muualla paitsi ripsis-sä ja otsassa lukee punaisella huulipunalla kirjoitettuna psyko. Askel kerrallaan hänen tenna-rinsa, joiden väri on vain muisto valkoisesta, murskaavat alleen kylmästä maasta orastavia si-nisten kukkien nuppuja. Niiden kukkien, jotka vain hetki sitten olivat muistuttaneet minua ke-väästä, kauniista uudistumisen ajasta, jolloin kaikki olisi parem-min. Hän näyttää kärsineeltä ja kulutetulta, mutta kovin kauniil-ta, kuin kukat hänen kenkiensä alla.

Matka Huopalahden asemalta koululleni on uuvuttava. Joka päivä samat maisemat, joka päivä kuluneen viiden vuoden ajan. Mutta nyt, kahdeksannen luokan aikana satunnaiset aa-mut ja iltapäivät, jolloin tyttö on kävellyt edessäni, kaikki on näyttänyt uudelta. Hän kävelee aina ryhdikkäästi, katse eteen-päin suunnattuna, mutta tänä aamuna hänen silmänsä kimal-tavat, askeleissa on uudenlaista rytmikkyyttä ja hänen suustaan pääsee jopa pieni naurunpurs-kahdus kun hän kävelee kou-lunsa kohdalta ohi. Kävelen juuri kuuloetäisyydeltä ohi, no-peasti kiiruhtaen, kuullen tytön heleän naurun ja tuntien oman pelästykseni, kun hän jatkaakin kävelyään perässäni eikä jää-kään koululleen, jonka ovista hän on koko syksyn ja talven kulkenut.

Kasvatan vauhtiani nopeasti, mutta mahdollisimman huo-maamattomasti. Minun täytyy ehtiä rajan toiselle puolelle il-man, että tyttö näkee minun katoavan. Tyttö on varmaan vaihtanut koulua, luultavasti Sykkiin, kouluun, joka on sa-malla paikalla kuin omani, mutta valitettavasti eri ulottuvuudes-sa. Juoksen viimeiset askeleet parkkipaikalle ja hiekan muut-tuessa asfaltiksi myös ainainen Sykin betonikuutio muuttuu ai-van toisenlaiseksi. Betonikuu-tion sijasta edessäni on kiiltä-vä, lasinen totuudennäkijöiden koulurakennus, jossa jokainen näkee jokaisen, mikään teko ei jää näkemättä. Kyllähän kaikki tietäisivät muutenkin, mitä joku on tehnyt. Totuudennäkijäthän eivät voi valehdella. Piha on täynnä nuoria viitoissaan ja mitä oudoimmissa vaatteissa, vaihtamassa juoru-ja viikonlopulta ja kertomassa salaisista seikkailuistaan nor-maalien ihmisten kanssa. Yht-äkkiä kaikkien katseet suun-tautuvat taakseni, hiekkatielle. Näkömuuri välähtää ja eteeni ilmestyy hän. Pökertyneenä tyt-tö rojahtaa polvilleen maahan, avaten ja sulkien silmiään, ni-pistäen käsivarttaan. Otan muu-taman askeleen tytön suuntaan,

19

ERILAISUUDENORASTAVAKAUNEUS

ja melkein jo tarjoan kättäni aut-taakseni hänet ylös, mutta vii-me hetkellä vedän käteni pois ja lähden juoksemaan poispäin. Sisäovien luota näen, kuinka tyttö katsoo perääni, mutta pian hänen huomionsa herpaantuu, kun jokainen nuori totuudennäkijä ryntää piirittä-mään häntä, hymisten lauseita ’’uusi oppilas’’ ja ’’katsokaa noi-ta hiuksia’’. Tyttö parka, ajatte-len, mutta en olisi voinut jäädä auttamaan häntä, muuten olisin joutunut puhumaan hänelle ja siitä ei ikinä seuraa mitään hy-vää kun puhun. Ei ihme että hän näytti niin itsevarmalta ja onnel-liselta kävellessään, hänen oli mitä luultavimmin tarkoitus aloit-taa Sykissä, uudessa koulussa, uudistaa elämänsä ja itsensä. Nyt hän on jumissa täällä.

21

’’Mitä täällä on menossa? Uusi oppilas? Kukaan ei kertonut mi-nulle?’’ rehtorimme huudahtaa tullessaan ulos lasisista pää-ovista ja kiiruhtaessaan kevein askelin tytön luo. ’’Tyttöseni, mikä on nimesi?’’ rehtori ky-syy, mutta tyttö ehtii vain avata suunsa, kun hän vastaa jo itse kysymykseensä: ’’Ruusa? Lii-nan ja Remun tytär? Mikseivät he ilmoittaneet saapumises-tasi? Merkillistä, mutta yhden-tekevää. Pääsit rajan yli, joten kuulut joukkoomme.’’ Tytön sil-missä ollut päättäväinen katse on muuttunut hämmennyksen kautta peloksi ja hän ei saa sa-naakaan suustaan, vaan katsoo ympärilleen, kuin etsien jotakin, jotakuta, johon tukeutua. Väis-tän hänen katseensa livahta-malla koulurakennukseen pää-ovista. Rehtorimme osaa lukea toisten ajatuksia, joka on vain harvoille syntymässä suotu taito. Useimmat totuudennäki-jät osaavat vain kertoa milloin joku valehtelee, jotkut osaa-vat syöttää omia mielipiteitään muiden mieliin; kontrolloida ajatuksia. Muutamat kykenevät

telekinesiaan ja osa kykenee jäljittämään ihmisiä. Yksi asia kuitenkin yhdistää jokaista to-tuudennäkijää: kykenemättö-myys valehtelemiseen. Minun erikoistaitoni on sanoa kaikki mitä mietin, kun avaan suuni. En kykene pitämään mitään si-sälläni. Ruokatauon aikaan luokkani pojat ovat jo yleensä pakottaneet minut puhumaan. Sanomaan jotain heidän mie-lestään hulvatonta. Kertomaan kaiken mitä mielessäni liikkuu. Tänään olen erityisen kiitollinen siitä, että he ovat päättäneet jättää minut huomiotta, koska ainoa asia päässäni on Ruusa ja hänen punaisena hohtavat hiuksensa. Ruokalassa käy todel-la kova kuhina. Kaikki halua-vat nähdä uuden oppilaan. Ruusa on löytänyt istumapai-kan koulun suosituimpien tyt-töjen joukosta ja käy heidän kanssaan ilmiselvästi todella mielenkiintoista keskustelua. Ruokalan viimeinen vapaa paikka on heidän pöydässään ja outo mielihalu valtaa mi-nut: haluan kuulla mitä Ruusa

puhuu, millainen hänen äänen-sä on, kuinka kauniita totuuksia hän lausuu. ’’Elina sun hiukset on ai-van täydelliset, mä en oikees-taan oo varmaan ikinä nähny silkkisemmän näköisiä hiuksia!’’ Ruusa huudahtaa, väittäen vas-taan Elinalle, jonka hiukset ei-vät ole silkkisiä nähneetkään. ’’Ja Anni mä oon ihan varma, että Elias tykkää susta”, Ruusa jatkaa. Elias on korviaan myö-ten rakastunut Ameliaan. Kaikki tietävät ja näkevät sen, paitsi Anni, jolla on toivoton ihastus häneen. Kaikki tytöt Ruusan ympärillä imevät kehut itseen-sä kyseenalaistamatta niitä, sillä eihän olisi fyysisesti mahdollis-ta, että Ruusa valehtelisi. Olen jo melkein valmis, kun Ruusan ruskeat silmät kääntyvät katso-maan omiini ja pienen hetken ajan unohdan kaiken muun, jopa kiusaajani, jotka istuvat vain muutaman tuolin päässä minusta. Vetäydyn pois katseesta kylmästi ja lähden kävelemään pois. En voi ottaa sitä riskiä, että hän haluaisi puhua kans-sani. Se voisi innoittaa muita-

kin kalastamaan ajatuksiani. Toiveistani huolimatta, tai ehkä sittenkin toiveitteni täyttymyk-seksi, Ruusa lähtee muutamalla juoksuaskeleella perääni ja hi-dastaa kävelläkseen rinnallani astioiden palautuspaikalle ja siitä ulos ruokalasta. ’’Hei mikä sun nimi on?’’ Ruusa kysyy kat-soen conversejaan ja odottaen vastausta. Katson nopeasti ym-pärillemme, varmistaen, että lähettyvillä ei ole ketään, joka saattaisi kuulla minun puhuvan. ’’Mä tiiän et sä oot Ruusa, mut-ta siis joo…’’, sanon takerrellen, ’’sun hiukset on tosi kauniit ja mä en voi olla ajattelematta et ne näyttäis varmaan ihan hullun hienoilta leteillä.’’ Kommenttini menee täysin aiheen ohi ja luul-tavasti Ruusankin ymmärryksen ohi. ’’Mun nimi on…’’, aloitan, mutta en saa jatkettua Miikon katkaistessa lauseeni huuta-malla käytävän poikki: ’’Hei tunteilija! Sano jotain, me ha-lutaan kuulla sun syvällisimmät ja naurettavimmat ajatukset!’’ Ruusa näyttää hyvin hämmen-tyneeltä, mutta poikien lähesty-essä tuntemani päättäväisyyttä

merkitsevä katse ilmaantuu hä-nen kasvoilleen. Ruusa astuu viereeni laittaen kätensä olka-päälleni varpaillaan seisten ja sanoo: ’’Hei pojat, teil ois taa-tusti tosi tärkeetä asiaa mut hän ei just nyt saa puhua; lääkärin määräys.’’ Pojat pysähtyvät. He uskovat Ruusaa. Ylistän Ruusaa mieles-säni. Hän on ihanin tyttö, joka maailmasta löytyy. Täydellisin totuudennäkijä ikinä. Mutta pian tajuan massiivisen virheen, jonka hän teki: totuudennäki-jät eivät käy lääkärissä, sillä se voisi vaarantaa lajimme salassa pysymisen. Poikien ilmeet pal-jastavat, että he ovat tajunneet saman. ’’Sä valehtelet, totuu-dennäkijät ei voi valehdella”, kuuluu Miikon ääni. ’’Viedään se rehtorin luo, se saa erottaa tän valehtelijan!’’ Miiko toteaa kylmästi, ja poikaporukka piirit-tää Ruusan, ottaen hänen kä-sistään kiinni, vetäen tätä kohti rehtorin huonetta. Jään katso-maan heidän peräänsä täysin lamaantuneena; Ruusa yritti auttaa minua, hän jäi kiinni mi-nun takiani. Lopulta juoksen poika-porukan perään ja hivuttaudun lähelle rehtorin ovea kuullak-seni heidän puheensa: ’’Ruusa,

sinun täytyy vastata totuuden-mukaisesti: valehtelitko sinä?’’ rehtori kysyy, hänen äänensä vakavampana kuin koskaan. ’’Se oli vaan pieni valkoinen valhe! Etkö sä nää kuinka noi pojat kiusaa sitä yhtä, miten so-kea sä voit olla?’’ Ruusa vastaa, saaden minut punastumaan. Hän todellakin välittää. ’’Ruusa, se ei ole sinun ongelmasi. Olen laittanut vanhemmillesi viestiä ja kertonut heille, että koulum-me ei ole oikea paikka sinulle. Emme voi hyväksyä poikkeavia nuoria pilaamaan koulumme henkeä’’, rehtori ilmoittaa ja ovi aukeaa. Rehtorin pitäessä Ruu-saa kädestä tämä kävelytetään aivan asfaltin ja hiekan rajalle, kohtaan, jonka läpi Ruusa vas-ta tänä aamuna ilmestyi ulottu-vuuteemme. Katselen hieman kauempaa, enhän minä voisi tehdä asialle mitään, ei kukaan uskalla astua rehtorin sanaa vastaan. Hiljaa oleminen olisi järkevä vaihtoehto, mutta juuri rehtorin alkaessa lausumaan karkotusmanausta keskeytän hänet: ’’Rehtori, anteeksi, mutta teidän menettelytapanne on to-della väärä, väärä, hyvin väärä. Ruusa on syntynyt tuollaisena, ei hän ole voinut asialle mitään,

23

ette te voi rankaista ketään jos-tain, mihin hänellä ei ole ollut vaikutusvaltaa!’’ Rehtori katsah-taa suuntaani, mutta katsomatta silmiini hän jatkaa karkotuksen käytäntöön panemista. Ma-nauksen loputtua Ruusa ei voi-si enää ikinä astua ulottuvuu-teemme, en saisi enää puhua hänelle, sillä turha kommuni-kaatio normaalien kanssa ei ole sallittua. Rehtori hiljenee ja tö-näisee Ruusaa hellästi selästä, heittäen tämän näkömuurin läpi normaaliin ulottuvuuteen, nor-maalin Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun eteen, koulun, johon hänen oli alun perinkin tarkoitus päätyä. Toivottavas-ti ihmiset ovat parempia siellä, parempia kuin ainaista totuutta jauhavat idiootit totuudennäki-jöiden ulottuvuudessa. Kuluu kuukausia ilman, että edes näen Ruusaa. Itse asiassa kukaan ei myönnä näh-neensä häntä tai kuulleensa hänestä mitään. Aivan kuin tyttö

olisi kadonnut savuna ilmaan. Mutta odotukseni palkitaan vihdoin eräänä aurinkoisena aamuna kun kävelen kouluun. Täysin tavallinen tyttö käve-lee ohitseni. Hänellä on jalois-saan Vansin tennarit ja kulunut farkkutakki. Tytön hiukset ovat vaaleat, mutta juurikasvuna pil-kistävä punainen väri paljastaa hänet. En kuitenkaan lähde kävelemään Ruusan perään, sillä ohittaessaan minut hänen taskustaan tipahti lappu, jonka päällä lukee nimeni. Nimeni, jota en koskaan ehtinyt hänelle kertoa. Kukat kukkivat täydessä loistossaan, elämä on palannut raiteilleen ja Ruusan kirjeessä lukee: ’’olen onnellinen, olen uusi ihminen parempien ihmis-ten seurassa, saan olla oma it-seni, vihdoin. toivottavasti olet onnellinen, totuudennäkijä.’’ Kirjeen välistä tippuu kuivattu, sininen kukka.

Inka Pänkäläinen

ABIT ABIT HYVÄSTELEVÄT BETONIKUUTIONBETONIKUUTIONKun vuosikerta 1996 saapui SYK:hon vuonna 2005, beto-nikuutio oli kovin toisenlainen todellisuus. Pienten aulaa ke-hystivät keltaiset minilokerot, välitunneilla pelattiin Tamagot-cheilla, ala-aulan ruokalan puo-leista päätyä koristi legendaari-sen vahtimestarin Ilsen koppi ja ruokalassa Sodexo tarjosi hitti-välipalojaan, kuten valkosipu-lipatonkeja ja hodareita. Usein välipalavälitunnin pelastaja oli tyttöjen vessan edustalla notku-nut suklaapatukka-automaatti. Näistä epäterveellisyyksistä on sittemmin luovuttu, mutta meille nykyisille abeille ne jättivät läm-pimät muistot. Olemme ehtineet to-distaa jo kuihtuneita perinteitä, kuten Lehtorit lavalla -esityksiä, joissa opettajat heittäytyivät teatterin pauloihin koko sydä-mestään. Tästä hyvänä esimerk-kinä on monen abin verkkokal-voille syöpynyt kuva juhlasalin

Tapolan luokasta tuli vahingos-sa irrotettua ovi, eräs musii-kin tunti keskeytettiin Haulerin pizzalähetin toimesta ja kah-deksannen luokan suoretkellä onnistuimme upottamaan suo-hon mittaamattoman arvokkaan suokairan. Erittäin hämmentä-vä oli myös eräs kuvataiteen tunti, jolloin tukimme tietämät-tämme koulun viemärit kipsillä aiheuttaen näin likaviemärien tulvimisen ja koulupäivän kes-keytymisen. Jälkikäteen lämpi-miä muistoja herättävät myös Afrikka-teemaviikon lihapullat suklaakastikkeessa, Anja-Liisa Alanko, luokan 25 akvaarion ruokintavuorot, kaikki ne luke-mattomat koulu-uinnin vältte-lytaktiikat, talviurheilun katselu oppitunneilla ja ne ajat, jolloin Fronteriin opetuskäytössä us-kottiin aidosti. Sitten alkoikin jo lukio, joka suhahti ohi käsittämättömällä nopeudella. Käteen jäi mieletön

25

parvelta liaanilla laskeutuvas-ta, Tarzan-pukuisesta Sampo Lokista. Sen sijaan edelleen järjestettävässä Luokat lavalla -tapahtumassa laulettiin ennen vanhaan vain kunnollisia lauluja, eli lähinnä Meksikon pikajunaa, eikä Justin Bieberiä ja muuta nykynuorison rämpätystä. Kuulostaa ehkä usko-mattomalta, mutta elämää on ollut jo ennen Wilmaa. Näinä ammoisina aikoina sen virkaa toimittivat oranssit poissaolo-kirjat, joista huolehtivat sään-nöllisesti vaihtuvat järjestäjät. A-luokkalaiset joutuivat suora-naisen paniikin valtaan unoh-dettuaan palauttaa vihkosen päivän päätteeksi kansliaan, kun taas muilla luokilla poissa-olokirja oli jatkuvasti kateissa. Koska yläaste on tun-netusti nuoruuden kapinoinnin hurjinta aikaa, nykyisten abien piikkiin voi laittaa useita unoh-tumattomia kommelluksia. Matti

määtä turhaa tietoa sekä hyviä muistoja niin matkoilta, juhlista kuin jokapäiväisestä koulun-käynnistäkin. Haluaisimme kiit-tää rakasta betonikuutiota, joka on tarjonnut mahdollisuuden monenlaiseen tekemiseen ja tapahtumaan. Tunnustusta an-saitsee myös ihana keittiöhen-kilökuntamme, joka on jaksanut piristää ja tsempata monia myö-hässä olevia, uneliaita abeja aamuisilla kahvinhakureissuilla. Totta kai ison kiitoksen ansait-sevat myös rakkaat opettajam-me, jotka ovat intohimoisella suhtautumisellaan onnistuneet inspiroimaan meitä niin opin-noissa kuin yleisemminkin elä-mässä. He ovat antaneet meille hyvät lähtökohdat oman pol-kumme etsimiseen betonikuu-tion ulkopuolella. Muistellaan toisiamme hyvällä, ruokalan ir-ronneista kattopalkeista huoli-matta. Abit

TEINIKUNNANARKIPÄIVÄÄARKIPÄIVÄÄOn maaliskuinen tiistaiaamu ja ulkona sataa jotain, jolle ei ole edes suomen kielessä nimeä. Lähtö kouluun on taas rikkonut kaikkia aamusääntöjä: ilman aa-mupalaa ja -kahvia ei saisi läh-teä ulos ovesta ollenkaan. Kou-lu näyttää yhtä harmaalta kuin eilen ja huomenna, eikä tällai-sille päiville näy loppua. Kesään on ikuisuus, lukion loppuun vie-lä pidempi sellainen.

Päivässä näkyy sentään yksi va-lopilkahdus: heti ensimmäise-nä suuntaan tyhjään luokkaan, jossa istuu puoli tusinaa muuta lukiolaista valmiina laittamaan koulumme asiat järjestykseen.

Muiden kasvoilta paistaa se sama tunne, jonka tunnistan itsessänikin. Silti yhteisymmär-ryksestä jaksamme tarttua toi-meen ja käymään läpi asialistaa. Jokaisella on jotain sanottavaa ja kerrottavaa. Sykki-verkkarei-den sovitus lähestyy ja niiden maksamistavassa on tapahtu-nut muutoksia. Mieleeni tule-

vat heti ensimmäiset vuoteni betonikuutiossa ja musta colle-ge-asu, joka kaikilla oli kerran viikossa. Sellaiset tapahtumat kuin leirikoulu ja liikuntapäivät olivat sykkiverkkareiden kul-ta-aikaa. Tänäkin vuonna eri-tyisen innokkaat ala-astelaiset saavat omansa kotiin.

Eniten tunteita herättävät tule-vat tapahtumat sekä teinikun-nan tilaan liittyvät muutokset ja kysymykset. Viimeistään niiden aikoihin herään – joskus tule-vaisuuden suunnittelu ajaa lä-hes saman asian kuin kofeiini-annos. Lukiolaisten viihtymisen ja yhteishengen edistäminen on selkeästi kaikkien mieles-tä mielenkiintoisin ja tärkein asia. Leikkimielinen kilpailu-päivä naapurikoulu Lärkania vastaan vaatii organisointia, mutta se on sen arvoista. Elo-kuvista tutut amerikkalaisten High Schoolien urheilutapah-tumat saattavat olla vielä kau-kana, mutta eivät välttämät-tä kauan. Palkinto, joukkueet

ja kannustusjoukot ovat kaikki oleellisia hyvän urheilutapahtu-man piirteitä ja meidän vastuul-lamme. Teinikunnan tilan pa-rantaminen, uusi pelikonsoli ja biljardikepit ovat lähes yhtä tär-keitä. Kokouksen aikana kou-lunkäynnin toinen puoli tuntuu todellisemmalta kuin pitkään ai-kaan. Muistan yhteishengen ja yhdessä tekemisen ilon, joka on aidoimmillaan niissä erityisissä tapahtumissa ja koulupäivissä, joita tehtävämme on järjestää. Yhtäkkiä kevät ei tunnukaan enää loputtomalta vesi- ja rän-täsateelta, eikä toukokuun au-

rinkoiset päivät toiselta ulot-tuvuudelta. Tunnin kestänyt kokous on omiaan nostamaan mielialaa ja herättämään toivon harmaiden päivien loppumi-sesta. Valonpilkahdukset pitkin kevättä, sekä niiden suunnitte-lu ja järjestäminen on juuri sitä vastapainoa tunneilla istumisel-le jota tarvitsin. Mieli paranee entisestään, kun mietin, kuinka tarpeeseen nämä pilkahdukset tulevat kaikille muillekin.

Teinikunnan puolesta:Elisa Seppänen

27