Sanna Jokinen, 2014

Ruotsin peruskoulun rakennemuutokset vuosina 1990–2014

Ruotsin peruskoulun kannalta suurimpana käännekohtana voidaan pitää vuotta 1962, jolloin peruskoulu tuli pakolliseksi. Samana vuonna päätettiin myös 9-vuotisen peruskoulun laajentamisesta kaikkiin kuntiin tavoitteena tarjota kaikille samanlaiset opiskelumahdollisuudet riippumatta sosiaalisista, taloudellisista ja maantieteellisistä olosuhteista. Muutokseen ajoi entinen kaupungeissa ja maalla asuvien välinen ero opintomahdollisuuksissa. Toiveena oli myös mahdollistaa kaikille nuorille yhdeksän vuoden pituinen koulunkäynti esteistä huolimatta. Tätä pyrittiin edistämään erityisesti lapsiperheiden taloudellisella tukemisella ja opetuksen sekä oppimateriaalin ilmaisella tarjoamisella oppilaille. Uudet päätökset toivat kunnille vastuuta erityisesti yhdenmukaisuudesta ja -vertaisuudesta sekä jatkokoulutukseen pääsystä. (Pohjoismaiden ministerineuvosto 1990, 219–220)

1980-luvulla koulukehitys muuttui merkittävästi, kun useita säädöksiä korvattiin toimintatavoitteilla. Tämän lisäksi sovellettiin yleisiä suuntaviivoja, joiden avulla suunnattiin tavoitteita. Perusteluina maanläheisemmille päätöksenteon tasoille oli näkemys, jonka mukaan koulun toiminnassa suoraan osallisena olevilla henkilöillä katsottiin olevan myös parhaimmat mahdollisuudet arvioida, mikä on parasta opiskelijoille ajatellen heidän parasta mahdollista yksilöllistä tuloksellisuutta kouluvuosien aikana. Koululautakunnalla ja rehtoreilla oli laajat puitteet taloutta ja koulun organisaatiota koskevissa päätöksissä. Koulutyön konkreettista hahmottelemista koskevat päätökset tekivät opettajat ja oppilaat yhteisesti, usein koulun sisäisten pienempien yksiköiden neuvottelukokouksissa. Samalla kun päätöksentekoa siirrettiin valtakunnalliselta ja alueelliselta tasolta kunnille, kuntien sisällä toteutettiin hajauttamista kunnan eri osiin. 1980-luvulta 1990-luvulle asti myönnettiin myös erityisiä valtion varoja peruskoulun eri asteiden työmenetelmien kehittämiseen. Varat olivat aluksi määräaikaisia, mutta niitä ehdotettiin pysyvimmiksi ja siirrettäviksi tietyin väliajoin asteelta toiselle. Myös kulttuuriin panostettiin antamalla kouluille rahoitusta oman profiilin luomiseen ja johonkin tiettyyn alaan erikoistumiseen. Tähtäimenä oli, että oppilaat saisivat näin perusteellisempia tietoja ja kehittyneempiä valmiuksia. (Pohjoismaiden ministerineuvosto 1990, 213)

Valtio kantoi määrätyn vastuun oppimateriaalien tarkoituksenmukaisuudesta ja uskollisuudesta opetussuunnitelmille, joihin tuli myöhemmin tiukennuksia. Valtion suorittamaa oppimateriaalin tarkastamista laajennettiin tarkoituksena pyrkiä vaikuttamaan sekä hinnoitteluun että ilmaisen oppimateriaalin jakamiseen oppilaille. Valtionapua lisäksi rajoitettiin, tarkoituksena antaa valtiolle keino turvata tietty opetuksen taso ja soveltaa kohtuullisia tukitoimia erityistarpeita omaaville oppilaille. Valtion kouluhallinnon tehtäviä oli muun muassa huolehtia siitä, että kunnat rakentavat ja varustavat kouluja, ja että kokonaistavoitteet pystytään saavuttamaan. Kouluhallinnon tehtäviä tässä suhteessa korostettiin yhä voimakkaammin. Valtion taholta otettiin uudelleen käyttöön termi ”tarkastus”, läänin koululautakuntien tuli alueellisina eliminä tarkastaa kouluja. Viimeinen ohjauskeino oli tavoitteita ja voimassa olevia määräyksiä, opetussuunnitelmia yms. koskeva informaatio, jota valtion kouluhallinto antaa kunnallispoliitikoille, kouluhenkilöstölle, johtaville koulualan virkamiehille, vanhemmille ja viime kädessä myös oppilaille. (Pohjoismaiden ministerineuvosto 1990, 213–214)

Vuonna 1990 Ruotsin koululaitosta kuvailtiin peruskoulusta lukiokoulun kautta aikuiskoulutukseen ja korkeakouluun eteneväksi, rakenteeltaan ”yhtenäiskouluksi”.

Tämä tarkoitti, että koulutusta tarjottiin yhtenäisen, periaatteessa kaikille avoimen, organisaation puitteissa. Peruskoulussa eriyttämistä kerrottiin tällöin esiintyvän vain vähän, toisin kuin lukio-, aikuis- sekä korkeakouluissa, jotka olivat erittäin eriytettyjä. Koulutus oli ilmaista ja opiskelijat oikeutettuja opintotukeen. 1990-luvun yhtenäisen, mutta moni-ilmeisen koulutusjärjestelmän taustalla oli joukko erilaisia kouluja ja koulumuotoja, joiden kerrotaan vuosien 1950 ja 1975 välisenä ajanjaksona sulautuneen neljäksi koulutusmuodoksi. (Pohjoismaiden ministerineuvosto 1990, 211)

1990-luvulla Ruotsin koulujen erityispiirteiksi luonnehdittiin seuraavat seitsemän kohtaa: voimakas työelämään suuntautuminen, uskontotieto, ei tyttöjen ja poikien välillä tehtyjä eroja, vieraiden kielten suhteellinen vahva asema ja tutkinnottomuus. Koulut olivat yhtenäiskouluja, joihin kaikki osallistuivat ja jotka aloitettiin seitsemänvuotiaana. Ennen koulua käytävä vapaaehtoinen esikoulu saattoi olla jopa 3-4 vuotta pitkä. Ruotsalainen opetussuunnitelma antoi myös kouluille suurta vapautta. Paikallinen työsuunnitelma oli tukena työssä ja työn tuloksien arvioinnissa sekä arvioinnin perustana. Lisäksi opettajien koulutus oli tarkkaan määritelty: ala-asteella toimivat ala-asteen opettajat, kolmannella luokalla opetukseen tuli mukaan ensimmäinen aineenopettaja, keskiasteella opetuksesta vastasivat keskiasteen opettajat sekä aineenopettajat. Yläasteella työskenteli aineenopettajia. Ala-asteen, keskiasteen ja aineenopettajilla oli omat erilliset koulutuksensa. Opinto ja ammatinvalinnanohjaus sekä käytännön työelämään tutustuminen olivat tärkeä tekijä etenkin yläasteen koulutuksessa. Kuntien vastuualueeseen kuuluvan koulutuksen kustannukset jaettiin valtion ja kunnan kesken. Välitön vastuu tarjottavan koulutuksen muodosta ja laadusta on kuitenkin kunnilla. Ruotsi ei useista muista maista poiketen laske varhaiskasvatusta mukaan opetuslaitokseen, vaan se kuuluu sosiaalitoimen vastuualueeseen ja valtakunnallisesti sosiaaliministeriön ja sosiaalihallituksen sekä paikallisesti kuntien sosiaalilautakuntien alaisuuteen. (Pohjoismaiden ministerineuvosto 1990, 214–215, 226)

Vuonna 1994 Ruotsin opetussuunnitelmassa ala-, keski-, ja yläastetta uudistettiin yhteneväistävämmäksi nimikkeeksi, peruskouluksi, luopuen kolmesta erillisestä nimikkeestä. Opetussuunnitelmaan tuli myös radikaaleja muutoksia. Muutokset painottuivat erityisesti kasvatusvastuuseen, opetusmenetelmiin, ei-perinteisiin opettajan rooleihin ja opetusmateriaaleihin. (Sweden.se, 6.11.2013) Alla oleva taulukko (Högman, 5.4.2013) kuvaa ruotsalaista koulumallia ennen vuoden 1994 opetussuunnitelman muutosta:

Koulutuksen tavoitteena oli: ”…antaa oppilaille tietoja, kehittää heidän taitojaan ja yhteistyössä kotien kanssa edistää heidän kehittymistään tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan kelvollisiksi ja vastuuntuntoisiksi jäseniksi.” Peruskoulu oli jaettu kolmeen osaan: ala-asteeseen, keskiasteeseen ja yläasteeseen. Ala-asteet olivat luokattomia. Yksiköt 1-3 tai 4. kävivät vuosikurssin opetusta sopivassa tahdissa. Ala-asteelaisille tarjottiin mahdollisuus päästä koululaisten päiväkoteihin sekä vapaa-ajanohjelmiin (”yhdistelmäpäiviin”). Yhdistelmäpäiviin osallistuessaan oppilaat saavat tuntijaon mukaisen työskentelyn ohella osallistua erilaisiin vapaisiin toimintoihin laajalti. (Pohjoismaiden ministerineuvosto 1990, 221–222)

Nykyisessä peruskoulussa oppivelvollisuus alkaa yksilön täytettyä seitsemän vuotta. Erityistapauksissa lapset voivat kuitenkin aloittaa koulun jo kuusivuotiaina. Keskeisenä päätavoitteena on yhä saada kaikki lapset käymään peruskoulu loppuun asti. Kouluvuosi on Ruotsissa jaettu kahteen kauteen. Koko lukukausi kestää elokuun lopulta aina kesäkuun alkuun asti. (Högman, 5.4.2013)

Ruotsin arvosteluasteikko muutoksessa 1900-luvulta nykypäivään

Ruotsin kouluissa on kokeiltu useita arvosteluasteikoita vuosikymmenien aikana. Tästä esimerkkinä ovat muutokset 1900-luvun puolesta välistä aina 2000-luvulle asti, jona aikana arvosteluasteikot ovat ehtineet muuttua kolme kertaa (det absoluta, det relativa ja dagens mål- och kunskaps relaterande). 2000-luvulla muutoksia tuli toimintatavoitteisiin (goal ja knowledge-related) systeemeihin ja aivan uusi arvosteluasteikko (det absolutabetygssystemet) otettiin käyttöön. (Skolverket.se 23.11.2012)

Absoluta –arvosteluasteikko oli voimassa 1960-luvulle asti. Keskeistä siinä oli ehdoton ja varma tieto, joka siirrettiin oppilaille. Oppilaat saivat arvosanan jokaisesta lukukaudesta ensimmäisestä luokasta lähtien. Arvostelu oli seitsemän asteinen arvosteluasteikko seuraavasti: A, a, AB, Ba, B, BC ja C. Näistä A oli parhain arvosana ja C hylätty. Kansakoulussa arvostelu oli neljä asteinen: A, B, C ja D, joista A oli korkein arvosana. Toisen asteen oppilaitoksissa oppilaat arvosteltiin arvosanoin A, B, C, D. Jokaisella arvosteluasteikolla oli omat tieto ja taito vaatimuksensa. Ongelmana oli kuitenkin se, että jokaisella opettajalla oli omat näkemyksensä vaatimuksista, mikä johti epätasa-arvoiseen arvosteluun aineiden välillä. Tämä nähtiin erityisen ongelmallisena, koska tuloksilla haettiin jatkokoulutukseen, eivätkä arvostelut olleet aina verrattavissa. Kritiikkiä saivat myös ohjeistukset ja oppimistavoitteet. (Skolverket.se 23.11.2012)

Vuonna 1962 otettiin käyttöön uusi arvosteluasteikko uuden opetussuunnitelman myötä. Uudistuksen tarkoituksena oli tasa-arvoistaa jatko-opintojen valintatilanteita. Asteikkona toimi 1-5. Arvostelu annettiin vuosina 7, 8 ja 9. Peruskoulussa arvosanat annettiin äidinkielestä, matematiikasta, kristinopista, seutuopista (hembygdskunskap), musiikista, liikunnasta ja kolmannella vuodella puutöistä. Arvosteluihin lisättiin myös muita aineita myöhemmillä luokilla. Käyttäytymisnumeroon käytettiin neljän asteen arvostelua: A, B, C ja Dm, joista parhain arvosana oli A. Tästä huolimatta, arvostelu jatkoi yhä kehittymistään vuosien varrella, erityisesti muutoksen kohteena olivat arvosteltavat luokka-asteet ja oppilaiden tasa-arvoisuus. (Skolverket.se 23.11.2012)

Koulujen arvosteluasteikoihin kohdistuva kova kritiikki 1960-luvulta lähtien johti lopulta 1990-luvulla jälleen muutoksiin. Kritiikki erityisesti tasa-arvoisuudettomuudesta aiheutti paljon pohdintoja tarkoituksenmukaisuudesta ja päämääristä. Osaltaan näiden pohdintojen vuoksi päädyttiin käyttämään relative scores- toiminnan sijaan toiminta- ja osaamistavoitteita (goal ja knowledge-related) peruskoulussa ja lukiossa. Tasa-arvoisuus on puhuttanut Ruotsissa paljon, sillä kouluista saadaan muodollinen pätevyys hakeutua ja päästä lukiokouluun täysin riippumatta yläasteella valituista valinnaisaineista ja kursseista. Vuonna 1994 Peruskouluun tuli kolmen pisteen arvosteluasteikko: G, VG ja MVG. Ylemmällä asteella ja toisen asteen kouluissa arvostelussa oli myös IG (Icke godkänt). Arvostelu keskittyi yksittäisen oppilaan osaamiseen ja taitoihin. (Högman, 5.4.2013; Skolverket.se 23.11.2012)

Vuonna 2011 arvosteluasteikkoon tuli jälleen muutos. Syksyllä 2011 neljän asteen arvosteluasteikon (MVG-IG) korvasi 6-asteinen arvostelu (A-F). Mallissa A-E tarkoittavat läpipääsyä ja F hylättyä. Nykyistä mallia on arvosteltu siitä että arvosanan A saaminen on vaikeampaa kuin entisen parhaimman (MVG) saaminen. Muutos tapahtui nopeaa sillä jo vuoden 2011/2012 lukukauden aikana vanha arvosteluasteikko lopetettiin. Muuttamisen syynä oli kansainvälisemmän arvosteluasteikon saaminen. Vuonna 2012 arvosteluasteikkoa sovellettiin jo kuudentena kouluvuonna. (Skolverket.se 23.11.2012; Högman, 5.4.2013)

Nykyinen malli verrattuna entiseen arvosteluun vuonna 1994 (Högman, 5.4.2013) näyttää seuraavalta:

A vastaa entistä MVGB vastaa entistä arvostelua väliltä VG ja MVGC on entinen VGD vastaa entistä arvostelua väliltä G and VGE vastaa entistä GF vastaa entistä IG

Katsaus yksityiskouluihin RuotsissaRuotsissa oli ennen vuotta 1990 ainoastaan muutamia kymmeniä yksityiskouluja, jotka olivat yleisimmin sisäoppilaitoksia. Niiden tehtävänä oli vastata sellaisten oppilaiden peruskoulun yläasteen ja lukiokoulun opetuksesta, joiden vanhemmat eivät oleskelleet Ruotsissa tai joiden vanhemmat muista syistä johtuen eivät voineet huolehtia lapsistaan näiden koulunkäynnin aikana. Hyvin usein koulussa olon maksoi vanhempien työnantaja ja avustuksia pystyi saamaan samalla tavalla kuin kunnallisella puolella. Muut yksityiskoulut kohdistuivat lapsiin, joiden vanhemmat kuuluvat ruotsin kirkon ulkopuoliseen uskontokuntaan. Peruskoulutasolla toimivat yksityiset koulut noudattivat yleensä peruskoulun opetussuunnitelmia ja sovelsivat kouluylihallituksen toimittamia koulusaavutuskokeita ja valtakunnallisia kokeita niiden käytettävyyden mukaan. Läänihallituksen kouluosasto vastasi siitä, että yksityiskoulua käyvien läänin oppivelvollisten opetus vastasi yhteiskunnan kaikille kouluille asettamia vaatimuksia. (Pohjoismaiden ministerineuvosto 1990, 211-212)

Vuonna 1992 tapahtui kuitenkin merkittävä muutos yksityiskoulujen kohdalla. Yksityiskoulut ”friskolor” ”tasoittuivat” samalle tasolle kunnallisten koulujen kanssa, minkä seurauksena yksityiskoulut kasvoivat huomattavasti. Vuonna 2008 yksityiskouluja oli Ruotsissa jo noin 900. (Buonadonna, 26.5.2008)

Ruotsalaiset yksityiskoulut eivät toimi yleisen koulusysteemin alaisina. Vuodesta 1991 koulut ovat voineet saada taloudellista tukea julkisesta rahoituksesta. Useimmiten julkisesti rahoitetut yksityiset koulut ovat myös lukukausimaksullisia. Ruotsissa on myös sisäoppilaitoksia, joissa oppilaat asuvat kouluvuoden. Lukiot ovat hyvä esimerkki näistä. Koulut jäljittelevät englantilaista ”public schools” -mallia. Tämän lisäksi on olemassa myös tyttökouluja, jotka tarjoavat ylempää koulutusta vain tytöille ja traditionaalisempia pojille suunnattuja kouluja. (Högman, 5.4.2013)

Yksityiskoulut ovat menestyneet Ruotsissa hyvin ja niistä on tullut tuottavia yksiköitä. Vuoden 1994 muutoksien myötä melkein kenellä tahansa, joka täyttää perusstandardit on mahdollisuus avata uusi koulu. Kunnan täytyy maksaa koululle sama määrä rahaa, minkä se itse olisi joutunut kuluttamaan lapseen vuodessa, mikäli tämä ei olisi mennyt yksityiskouluun. Summa on noin 48,000–70,000 SKr, riippuen lapsen iästä ja koulun sijainnista. Yksityiskoulujen toimintavaatimuksena on esimerkiksi oppilaiden pääseminen sisälle ensimmäisellä yrittämällä ilman uskonnollisia vaatimuksia tai sisäänpääsykokeita. Mitään ylimääräistä ei voida veloittaa, mutta voiton tekeminen on sallittua. Voittoa koulut ovat saaneet muun muassa säästämällä sisustuksesta ja itsenäistämällä koulutyötä. (The Economist, 12.5.2008)

Kritiikkiä Ruotsin koulutusjärjestelmän muutoksia kohtaan

Ruotsin koulujärjestelmä näyttäisi olleen jatkuvassa uudistuksessa vuosikymmenien aikana. Sitä kohtaan on annettu paljon kritiikkiä, eikä yhteisymmärrystä parhaimmasta vaihtoehdosta näytä vieläkään olevan. Tässä luvussa keskitymme 2000-luvun uutisointiin ja Ruotsin nykyiseen koulutusjärjestelmään kohdistuneeseen kritiikkiin.

Ruotsin koulu-uudistukset ovat saaneet rankkaa kritiikkiä. Esimerkiksi ruotsalainen Dagens Nyheter – lehti totesi viime vuosikymmeninä tehtyjen uudistuksien olleen pääosin epäonnistuneita viitaten kansainväliseen tutkimukseen, jossa perinteistä opetustapaa pidettiin tehokkaimpana. John Hattien tutkimuksessa nykyisin Ruotsissa suosittu menetelmä sijoittui niin pohjalle, että vaikutuksien voidaan katsoa olevan jopa vahingollisia. Menetelmän pääidea on, että lapset oppivat ratkaisemalla itse ongelmia perinteisestä opettaja selittää – mallista poiketen. Tehottomin menetelmän katsottiin olevan heikoimpien oppilaiden kohdalla, joiden parissa menetelmä saattaa asettaa kerralla liian suuria vaatimuksia. Lisäksi ongelmana nähtiin myös eri-ikäisten lasten opettaminen yhdessä, läksyt, jotka eivät ole koulussa opitun kertausta ja ajatus, että lapset oppivat uusia asioita omin päin kotona. (Wallius, 2.4.2013)

Hattie kehitteli tutkimuksessaan asteikon, jonka avulla voidaan havaita opetuksen vaikutuksia oppilaan oppimiseen. Viisitasoisessa asteikossa 0.40 alle jäävät katsotaan tehottomiksi opetusmenetelmiksi. Ruotsissa suosittu menetelmä sai arvon 0.15, joka vastaa lasten jäämistä kotiin kouluun menon sijasta. (Örstadius, 2.4.2013) 1990-luvulla eri-ikäisten sekoitusluokat tulivat yleisiksi. Hattie tutkimuksessa tämänkaltaiset luokat eivät myöskään saaneet hyvää vastaanottoa. Oppilaat eivät pärjänneet testeissä normaaliluokkien tasoisesti. Myös kotitehtävät saivat oman osansa kritiikistä. Minten painottaa erityisesti koulun vastuuta opetuksesta, tehtävien tulisi olla koulussa opitun kertausta, eikä kotona omin päin uusien asioiden oppimista. Kertaus onkin erittäin tärkeää. (Örstadius, dn.se, 2.4.2013) Ruotsiin on kuitenkin yhä suunniteltu muutoksia. Tästä esimerkkinä on ehdotus peruskoulun keston pidentämisestä yhdeksän sijaan kymmenen vuoden mittaiseksi, joillakin oppilailla jopa yhteentoista vuoden mittaiseksi. Tämä tarkoittaisi ruotsalaislapsien menoa kuusivuotiaina kouluun aiemman seitsemän ikävuoden sijaan. Lisäksi oppilaille, jotka eivät saavuta kymmenessä vuodessa pätevyyttä lukio-opintoihin yhdestoista luokka tulisi pakolliseksi. Keskustelua on vilkastuttanut viimeisen Pisa-tutkimuksen tulokset, joissa Ruotsi sijoittui alle OECD-maiden keskiarvon monissa oppiaineissa. (STT, TT, 8.1.2014)