Vain muutamia satoja vuosia sitten Suomi oli yksi Euroopan köyhimmistä maista. Viime vuosisadalla tehtiin huimia luokkanousuja. Tuli kansansivistys-aalto ja peruskoulu, tuli tasa-arvoisempia mahdolli-suuksia. Suomi on niin pieni, että sen ihmisten täytyi olla sisukkaita ja osaavia. Jokaista tarvittiin: ensin sodassa, sitten yhteiskunnan ja kasvun rakentami-sessa. Tehtiin, mitä oli pakko, ja tehtiin se hyvin.

Suomi avautui kansainvälisesti ja asemoitui osaksi läntistä kasvutarinaa. Se oli viisautta, joka mahdollis-ti sen, mitä meistä tuli.

Nyt olemme yksi maailman kehittyneimmistä maista – vauras, turvallinen, tasa-arvoinen Suomi. Keskimäärin suomalaisilla menee taloudellisesti hy-vin. Bruttokansantuote asukasta kohti on lähes kak-sinkertaistunut 1990-luvun alusta tähän päivään. Terveydenhuoltoa, koulutusta, tasa-arvokysymyksiä, ympäristönsuojelua, turvallisuutta ja korruption vä-häisyyttä koskevissa mittauksissa Suomi on maail-man kärkitasoa.

Kehitys 1800-luvun lopun Suomesta nykyhetkeen on ihme. Jotain erityistä meissä oli, sillä kaikille naa-pureillemme ei käynyt samoin.

Menestys kertoo menneisyyden teoista, mutta ei tulevaisuudesta. Jokaisen sukupolven on tehtävä oma osuutensa yhteisen isänmaan tulevaisuuden ra-kentamiseksi.

2 3

SUOMESTA TULI MENESTYSTARINA.

Hyvässä yhteiskunnassa ihmisen tausta ei sulje pois mahdollisuuksia. Hyvässä yhteiskunnassa omilla ansioilla ja omalla ahkeruudella voi tavoitella parem-paa tulevaisuutta.

Kun yhteiskunta ei rajoita, vaan luo edellytyksiä itsensä kehittämiselle, voi meistä tulla mitä vain – itsestään ja lähipiiristään vastuuta kantavia, kehitys-tä rakastavia suomalaisia, joille verojen maksaminen ei ole välittämisen jaloin muoto.

Pienellä maalla, kuten Suomi, ei ole varaa hukata yhtään tekijää tai ajattelijaa. Menestyäksemme tar-vitsemme sellaista osaamista ja yrittämisen halua, jota ei ole muilla. Asuimme sitten maalla, kaupun-gissa tai maailmalla, jokaiselle ihmiselle oman osaa-misen kehittäminen on paras tulevaisuudenturva ja vakuutus muuttuvassa maailmassa. Suomen tulevai-suus on sen ihmisten tekojen summa. Tässä mielessä olemme edelleen samassa veneessä, toinen toisistam-me riippuvaisia.

Suomalaista koulutusjärjestelmää on uudistettava siten, että se kykenee nykyistä paremmin kohtaa-maan oppilaat yksilöinä ja vastaamaan muuttuvan maailman uusiin vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin. Perusajatus on kuitenkin ennallaan. Sen tulee taata jokaiselle mahdollisuudet kouluttautua, kasvaa täy-teen mittaansa, päästä eteenpäin ja vaikuttaa oman elämänsä suuntaan.

Maailman mahdollisuudet ovat enemmän avoinna kuin koskaan. Pohjoiskarjalaisesta kyläkoulusta pon-nistava voi kerrata matikkaa tai opiskella Stanfordin huippuluennot netistä. Sivistykseen ei ole lukukau-simaksuja.

Koulun pitää olla se paikka, joka tarjoaa lapsille ja nuorille näköaloja, varsinkin jos koti ei sitä tee. Mikä minusta tulee isona? Voiko minusta tulla mitä vain? Siitä, miten pieni tyttö tai pieni poika tähän vastaa, riippuu Suomen tulevaisuus.

Tulevaisuuden peruskoulun suurin haaste on, mi-ten ruokimme uteliaisuutta. Miten kasvatamme lap-set säilyttämään kiinnostuksen maailman ihmeelli-syyksiin, uskomaan itseensä ja luottamaan toisiinsa? Sama haaste koskee aikuisia. Työelämässä olevien ja kaikkien työikäisten on pärjätäkseen päivitettävä osaamistaan ja opittava uutta.

Pieni Suomi pärjää jatkossakin vain sillä, että jokai-nen tuntee olevansa tarpeellinen ja jokainen tekee oman osuutensa. Se vaatii lupauksen siitä, että omalla tekemisellä, työllä, yritteliäällä asenteella, ahkeruu-della ja lahjakkuudella voi vaikuttaa omaan tulevai-suuteensa. Yhden menestys ei ole muilta pois.

Sivistys on avarakatseisuutta ja kykyä asettua toi-sen ihmisen asemaan. Sivistys on sitä, että nähdään ihminen taustastaan riippumatta arvokkaana juuri sellaisena kuin hän on.

Sivistynyt yhteiskunta antaa myös lupauksen, että turvaverkko tarpeen tullen kestää. Että apua oikeasti saa, kun sitä tarvitsee.

Jotta Suomessa on tulevaisuudessakin turvaverk-ko, joka kestää, tarvitaan valintoja. Mistä olemme valmiita luopumaan, jotta rahat riittävät oikeasti tär-keään?

SIVISTYS, AHKERUUS, UTELIAISUUS.

4

Suomessa tulevaisuudesta puhutaan usein huolestu-neeseen sävyyn: teollisuuden rakennemuutos, ikä-rakenteen muutos, julkisen talouden kestävyysvaje, eläkekriisi, meistä pitkälti riippumaton Euroopan taloudellinen epävakaus sekä monimutkainen suhde rajanaapuriimme Venäjään ja sen kehitykseen.

Suomessa hyvinvointiyhteiskunnalla on laaja kannatus. Poliittiset puolueet laidasta laitaan tuke-vat sitä. Näkemykset eroavat siinä, miten suureen valtioon meillä on varaa ja halua, miten järjestelmää ylläpidetään, missä menee veronmaksuhalukkuuden raja, miten huolehditaan kannustavuudesta ja kenel-le yhteiskunnan tuki kuuluu.

On totta, että hyvinvointivaltion tulevaisuus ei näytä pelkästään valoisalta. Julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta on kasvanut jatkuvasti. Val-

MAAILMA MUUTTUU.

tionvelka kasvaa, palvelutarjotin paisuu. Pelkästään sosiaalimenot ovat nelinkertaistuneet vuodesta 1980. Meillä ei ole tähän kehitykseen enää varaa.

Poliitikot ovat paisuttaneet hyvinvointivaltiota aika kritiikittömästi. Ongelmiin on tarjottu ratkai-suksi sitä helpointa. Säädetään uusi laki, lisätään rahaa. Liian vähän on kyselty, mitä rahalla saadaan aikaan ja onko hyvinvointi kasvanut samassa suh-teessa.

Mikään kestävyysvaje, kilpailukykykriisi, Euroo-pan talouden yskiminen tai hitaan kasvun skenaario ei uhkaa meitä yhtä paljon kuin se, että jäämme tä-hän – puolustamaan saavutettuja etuja.

Maailma muuttuu. Suurin tulevaisuudenuhkamme on liika tyytyväisyys tai kehää kiertävä tyytymättö-myys. Vanhan maailman kaipuu tai välinpitämättö-myys. Kyvyttömyys tehdä tarvittavia päätöksiä.

Loppujen lopuksi valtio tai kunta ei voi edes teoriassa olla vastuussa ihmisten hyvinvoinnista. Teemme sii-hen liittyviä päätöksiä joka päivä ihan itse. Annam-meko aikaa läheisillemme, hoidammeko terveyttäm-me ja kuntoamme, kouluttaudummeko ja haemmeko töitä vai jäämmekö kotiin?

Yhteiskunnan pitää toimia siten, että yksilölliset valinnat ovat mahdollisia. Yksilönvapaus ja yksilön-vastuu kulkevat käsi kädessä.

Politiikassa törmää liian usein ajatteluun, että yhteiskunta tietää paremmin, mikä ihmisille on hy-väksi. Näin ajattelevat haluavat monopolisoida hy-vinvointipalvelut julkisen sektorin etuoikeudeksi, liimailla kieltolappuja ja laimentaa keskiolutta. Tällai-nen yhteiskunta haluaa kontrolloida säätämällä lisää lakeja, koska ei usko ja luota ihmiseen.

Meillä on lakeja ja sääntöjä, jotka sanovat, minkä ikäisenä saa sytyttää tähtisädetikun ja millainen ik-kuna pitää ehdottomasti olla ullakkoasunnossa. Sosi-aali- ja terveysministeriö on laatinut yli 800 lakia ja ohjetta meitä kansalaisia varjelemaan.

Voisiko ajatella, että osan tästä sääntelystä voisi korvata maalaisjärjellä ja ihmisten omalla harkinnal-la? Ollaanko pian sellaisessa yhteiskunnassa, jossa kaikki mikä ei ole laissa on sallittua ja kaikki mitä ei ole erikseen sallittu on kiellettyä?

YKSILÖLLISIÄ VALINTOJA.

5

6 7

Kun katsot pientä, kävelemään opettelevaa nuhane-nää, mitä mietit? Toivot ehkä, että hän saisi hyvän elämän, että hän kasvaisi vahvaksi, pärjäisi ja saisi tehdä niitä asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi.

Välittämistä on myös se, miltä meistä tuntuu, kun näemme vanhempiemme vanhenevan. Toivomme heille parasta mahdollista vanhuutta, turvallisen ja täyden elämän, ihmisarvoista ja kunnioittavaa koh-telua ja arvokkaan, kauniin elämän ihan loppuun saakka.

Välittäminen on se tunne, joka tulee, kun katsoo ihmistä, jolla ei mene hyvin. Se on se halu auttaa ja tunne siitäkin, että ei aina voi.

Välittäminen on vastuuta toisesta ihmisestä. Välit-

VÄLITTÄMINEN.täminen on kykyä tuntea toisen puolesta iloa, surua ja muita tunteita ja asettua toisen ihmisen asemaan. Välittäminen on sitä, että muullakin on väliä kuin omalla erinomaisuudella.

Välittäminen maksaa vaivan, mutta ei rahaa. Jos-kus hetkikin riittää: kun kehuu tuntematonta lasta tai hymyilee väsyneelle äidille. Tai kun tuntematon pysähtyy kokeilemaan bussipysäkille sammuneen pulssia.

Välittäminen on myös se tunne, kun tiedät pitäväsi huolta toisesta ihmisestä, ansaitsi hän sitä tai ei.

Välittämistä ei voi ulkoistaa. Yksikään hyvinvoin-tiyhteiskunnan palvelu ei korvaa toisen ihmisen puuttumista.

Välittämisessä vaikeinta on se, että sitä ei voi ostaa eikä pakottaa. Kuinka paljon välittämistä maailmassa on, riippuu siitä, kuinka hyviä ihmisiä olemme toisil-lemme – ja olemmeko.

Koskahan hyväksymme, että politiikka ei ole vastaus kaikkeen.

Ei ole poliitikon tai virkamiehen tehtävä keksiä tai yrittää arvata, mistä syntyy kasvua ja työpaikko-ja. Siihen voivat vastata vain yrittäjät, jotka kasvun yhdessä työntekijöidensä kanssa rakentavat. Onnis-tumista ei mitata valtiontukien määrällä tappiollisille toimialoille. Onnistuminen mitataan markkinoilla, joilla joku joko haluaa tai ei halua ostaa tuotteitamme tai palvelujamme.

Yhteiskunnan tehtävä on rakentaa toimintaym-päristö, joka mahdollistaa menestystarinat. Voimme luoda edellytyksiä esimerkiksi kilpailukykyisellä verotuksella, yrittäjyyttä haittaavaa sääntelyä pur-kamalla ja lisäämällä kansainvälistä yhteistyötä. Euroopan tasolla voimme esimerkiksi edistää vapaa-kauppasopimusten syntyä ja kehittää Euroopan yh-teisiä digitaalisia sisämarkkinoita. Politiikan keinoin voimme luoda edellytyksiä, emme valmiita vastauk-sia.

Maailmasta on tullut yhä monimutkaisempi. Olemme voimakkaan verkottuneita kansainvälisesti, keskinäisessä riippuvuussuhteessa muun maailman kanssa – ja hyvä niin. Asioista ja ongelmista on tullut yhä vaikeammin ratkaistavia. Siksi oikeita vastauk-siakaan ei enää samalla tavalla ole kuin joskus ennen.

Maailmaa ei enää muutetakaan kokonaisuudistuk-silla ja komiteatöillä, vaan kokeilemalla, yrittämällä ja erehtymällä. Monimutkaisessa maailmassa seurauk-set ovat yhä useammin ennalta-arvaamattomia. Siksi pitää uskaltaa yrittää ja erehtyä, ihan samalla tavalla kuin yrittäjä on tottunut tekemään markkinoilla.

Erehtyminen ja epäonnistuminen on sallittava myös yksilöille, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä likoon, kokeilemaan uutta ja ottamaan riskin.

Kaikkea hyvää ei ole vielä keksitty. Meillä on kaik-ki syy uskoa, että maailma menee eteenpäin ja että ihmiset pystyvät ratkaisemaan maailman monia ki-periä ongelmia.

MAAILMA ON ENNALTA-ARVAAMATON.

8 9

Niin Suomi kuin Kokoomus ovat isojen muutosten edessä. On uudistuttava ja katsottava eteenpäin. Menestyäksemme tarvitsemme myös uusia tekijöitä ja tekemisen tapoja.

Olemme vuosia puhuneet Suomen uudistamisesta ja olleet se voima, joka Suomessa katsoo eteenpäin. Siksi meidän on uskallettava uudistua itsekin. Kokoomus on sivistys- ja arvopuolue. On aika herätellä arvokeskustelu uuteen kukoistukseen ja käynnistää pe-rusteellinen työ kokoomuslaisten tavoitteiden uudelleenmäärittelemiseksi.

Meidän on saatava ihmiset innostumaan siitä tavasta, jolla teemme politiikkaa. Sen pitää olla innostavaa ja avointa, erilaiset mielipiteet hyväksyvää. Kokoomus kuuntelee -fi losofi a on laajennettava myös puolueen sisälle. Kukaan ei tule politiikkaan vain keittä-mään kahvia, vaikka sekin on tosi hauskaa ja kullanarvoista hommaa!

Tarinat siitä, miksi kukin meistä on liittynyt Kokoomukseen, ovat kiinnostavia. Jokai-sella on ollut jokin syy. Ja koska olemme Kokoomus, joka kokoaa yhteen yksilöllisesti ajattelevia suomalaisia, ne tarinat ovat erilaisia.

Kerron omani...

KOKOOMUS –ROHKEUTTA RAKENTAA

TULEVAISUUTTA.

10 11

Olen Sanni Grahn-Laasonen. Kokoomuksen kan-sanedustaja Hämeestä.

Perheeseeni kuuluvat aviomies Arttu ja yksivuo-tias Sylvia-tytär.

Kokoomuslaisuus ei ole kulkenut minuun äidin-maidossa eikä ole muutenkaan ollut itsestäänselvyys. Tulen Forssasta, pienestä teollisuuskaupungista, jolla on punainen historia. Kotikaupungissani on perustet-tu kaksi nykyistä hallituspuoluetta, joista kumpikaan ei ole Kokoomus. Forssassa ei ole aina ollut helppoa olla kokoomuslainen, moni on todennut helpommak-si olla olematta.

Olen kolmilapsisen perheen esikoinen. Jos on olemassa ”tavallinen suomalainen perhe”, kasvoin sellaisessa. Isäni on tehnyt koko työuransa saman työnantajan palveluksessa. Äitini menetti monien forssalaisten lailla työnsä 1990-luvun lamavuosi-na. Kun pääministerimme Jyrki myöhemmin puhui työn merkityksestä – kuinka työ on muutakin kuin toimeentuloa – mietin läheltä nähneeni sen, millais-ta on, kun olisi tahtoa tehdä töitä, mutta ei mahdol-lisuutta.

Kotoa opin sen, minkä Sauli Niinistö myöhemmin puki sanoiksi: kaikki työ on arvokasta. Äitini tekee

tänä päivänä kahta työtä eikä valita koskaan.Meillä ei kotona tunnustettu väriä, mutta luettiin

paljon lehtiä ja kommentoitiin uutisia. Ensimmäisenä lukiosyksynä 1999 lähdin mukaan Suomen Lukiolais-ten Liiton liittokokoukseen. Pääsin järjestötoiminnan myötä kiertämään Suomea ja laajentamaan elämän-piiriäni, tutustumaan samalla ja eri tavalla ajattele-viin nuoriin ihmisiin joka puolelta Suomea.

Liityin Kokoomukseen hävittyjen eduskuntavaali-en jälkeen, joulun alla 2003. Kävelin sisään puoluetoi-mistoon täyttämään liittymiskaavakkeen ja ajattelin, että tämä on juhlallinen hetki.

Valitsin Kokoomuksen, koska Kokoomus oli – ja on – koulutusmyönteisin tulevaisuuspuolue. Minusta sillä on edelleen paras näkemys siitä, mihin maailma on menossa ja miten siinä kehityksessä Suomen kan-nattaa olla mukana.

Olen koulutukseltani valtiotieteiden maisteri. Työelämässä olen ollut yhtäjaksoisesti 19-vuotiaas-ta, jos kansanedustajan tehtävä lasketaan. Tein yh-den uran mediamaailmassa – toimittajana, Tukhol-man-kirjeenvaihtajana ja uutispäällikkönä. Syksystä 2009 alkaen toimin silloisen ulkoministerin Alexan-der Stubbin lehdistöavustajana ulkoministeriössä.

Eduskuntaan nousin vuoden 2011 vaaleissa Hämeestä 5 866 äänellä.

Vapaa-aikaani vietän mieluiten perheen kanssa touhuillen ja liikkuen. Innostun van-hoista tavaroista ja haaveilen omasta ikuisuus-projektista, vanhasta puutalosta.

Kun katson taaksepäin, mietin, että maail-ma on todella toisen näköinen nyt kuin se oli omassa lapsuudessani. Sylvian korviin tulee kuulostamaan hassulta se tarina, kun kerron, kun Internet tuli meille.

Maailma on ollut minulle enemmän mah-dollisuuksia täynnä kuin se on ollut edeltäville sukupolville. Meillä on vastuu jättää jälkeem-me vähintään yhtä hyvä Suomi kuin minkä olemme itse saaneet. Se ei ole ihan pieni teh-tävä.

Ja siitä Forssasta vielä: viime kunnallisvaa-leissa teimme historiaa. 109 vuoden demari-vallan jälkeen nousimme neljänneksi suurim-masta puolueesta Forssan suurimmaksi.

Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan.

Kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen on ehdolla Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi.

Lue lisää ja tule mukaan: www.sannigrahnlaasonen.fi