TOSINE - Jyväskylän yliopistogroups.jyu.fi/tosine/lehti/Tosine108.pdf · 2. Kirjastontäti ja osa Laitoksen henkilökuntaa 3. Mikä on saamattomuuden huippu? -V ampyyrikirahvi kuolee

TOSINE &

U N T A M O 1/2008

HUIPULLE ON PITKÄ MATKA

TOSINE 1/2008TOSINE 1/2008TOSINE 1/2008TOSINE 1/2008TOSINE 1/2008

Sisällys

2

1

TOSINE

Pääkirjoitus 3Puheenjohtajan palsta 4HOL- palsta 5Hallituksen haastattelu 6-8Tiedekuntaneuvoksen palsta 9-10Papin palsta 11Elinan vastauspalsta 12-13Tosinistin makea elämä 14-16NATO-Suomesta 17Ilokivestä 18-19MATKAILUKORNERI

Opintomatka Ruotsiin 21-26Allons, enfants de la patrie 27-29DDR revival 30-31Keski-Maata etsimässä 32-35

Bond-age 36-39Korkkivika 40-41Siideripalsta 42-43Veijalainen: Sotanovelli 44-46Bökman: Kevättöpinät 47

UNTAMO

Pääkirjoitus 49Puheenjohtajan palsta 50Hallituksen esittely 51-52Emmerdalessa 53-54Folk metal 55-56Korea Korea 57-58Made in China 59

TOSINE- parasta huumetta

Jyväskylän yliopiston

historian- ja etnologianopiskelijain

ainejärjestöjen

pää-äänenkannattaja

päätoimittaja:

Lasse Ranta

[email protected]

toimitus:

Emma Bökman

Teemu Häkkinen

Ville Häkkinen

Pentti Juntunen

Elina Kauppinen

Jussi Komulainen

Marko Lamberg

Johanna Latvala-Koistiola

Mikko Mäkinen

Pasi Nevalainen

Kimmo Nieminen

Juho Salonen

Mari Valtonen

Mikko Veijalainen

Noora Virokannas

Miikka Voutilainen

X

Y

Untamon toimitus esitellään oman osion

yhteydessä.

Kannen kuva:

Mikko Mäkinen (kuvaaja), Eiffel-torni

(kuvattava)

painos:

150

Yliopistopaino 2008

3

Päähirvitys

Taas on kevät ja kevään kiireet... Ei kaikilla tietenkään, muttailmiö lienee sangen yleinen. Ja kenellä mitenkin se kevät ilmenee.Itse ajelen pyörällä. Moottorittomalla ajelemisella huvittelu voiolla hyvin humanistista.

Kun en ollut tuota huvia pitkään aikaan harrastanut, enkösensimmäisellä kerralla pyörältä noustessani kompuroinut oikeinkunnolla ja kaatunut. Osuutensa oli ehkä kiukuttelevalla nilkalla,joka ei pitänyt jalkatapin varassa yhdellä jalalla seisomisesta,mutta kömpelys mikä kömpelys. Kuitenkin sen sijaan, että olisitullut päästellyksi värikäs kirouslitania, oli pakko nauraa kolkostitilanteen tragikomiikalle. Ei sentään satanut. Paitsi yöllä, muttaniitä ei illata. Olisi ehkä vain vähän enemmän vituttanut. Loppureissusta meni sentään huomattavasti vähemmillä hölmöilyillä.

Sää oli mahdollisimman kaunis, tie sopivan tasainen ja vähä-liikenteinen. Vain kaksi asiaa erotti tilanteen kesästä. Ilman lämpö-tila oli villeähkö kesäksi, vaikka se nyt tuntuikin lämpöiseltä, noin15 astetta. Ja tietenkin Tuomiojärven vesi oli 3,5 astetta liianviileää, vaikka jäätä oli tuskin nimeksi.

Kesätyöt, kesätentit ja Tenttisauna ovat hyviä kesäkiireitä. Siispäsandaalinkärjet ja liikavarpaat kohti... No sitä, minne sitten ikinämenettekin. Lukuvuosi on ohitse ja Saattue hajoaa--- ainakinhetkeksi. Toiset ilmestyvät Kiviniemeen heinäkuussa, toisetkatoavat näköpiiristämme koko kesäksi. Yhdeksän kuukauttavuodessa on liian lyhyt aika vietettäväksi teidänlaistenne hienojentosinistien kanssa. Mutta kaikesta huolimatta jaksan valaa uskoatulevaisuuteen: Tosine ja Tosine- lehti palaavat eetteriin ensisyksynä.

Pysykää kanavalla.

<3:llä,

Lasse Ranta, päätoimittaja

TOSINE &

U n t a m o 1/2008


4

Puheenjohtajan palstaPari viikkoa sitten löysin Helsingin

Sanomista tavallista hellyttävämmän

sarjakuvan. Kamujen kalteritarinoissa

suurikokoinen koira kertoi, että hänet

oli hyljätty, koska hän oli kasvanut

liian isoksi. Nyt hän oli kuitenkin

löytänyt uuden kodin ja kertoi sen

olevan hänelle iso juttu. Minua ei oltu

kaksi vuotta sitten hyljätty, mutta kun

tulin Tosineeseen, huomasin pian

löytäneeni ikään kuin sijaisperheen.

Vuosikurssitoverini osoittautuivat

persoonallisiksi, solidaarisiksi ja

myöhemmin myös vähän oikullisiksi

niin kuin läheisessä perheessä ollaan.

Ne vanhemmista tosinisteista, joiden

kanssa olin tekemisissä saivat niin

ikään oloni melko pian tuntumaan

tervetulleelta, vaikka paikoin ilmassa

saattoi aistia pientä varaukselli-

suuttakin vanhaan yhteisöön

tunkeutuvaa vierasta hahmoa

kohtaan.

Tänä keväänä alkaneen toimikauden

teemaksi muodostui opiskelijayksilön

ja –ympäristön hyvinvoinnin

parantaminen. Hallituksen sisälläkin

heräsi kysymyksiä siitä, mitä me sitten

oikeastaan teemme ja mitä hyvinvointi

tarkoittaa. Jotain erityistä on syksylle

kehitteillä aiheeseen liittyen, mutta itse

näen yksilön hyvinvoinnin ensi-

sijaisena ylläpitäjänä sosiaalisen

verkoston ja joukkoon kuulumisen. Eli

sen, mistä ainejärjestössä pohjim-

miltaan on kyse, edunvalvonnan

lisäksi.

Tosinistista olisi hyvin vaikeaa luoda

yhtä stereotyyppistä kuvaa. Monesti

ainoaksi yhdistäväksi tekijäksi saattaa

jäädä kiinnostus historiaan. Onkin

selvää, etteivät jäsenistömme sisäiset

henkilökemiat muodosta suurta

harmoniaa eikä kukaan voi kantaa

sädekehää vilpittömästä ystä-

vyydestä kaikkien kanssa. On

monenlaisia kiinnostuksen kohteita ja

toimintakulttuureja, monenlaisia

taustoja ja elämäntilanteita. Tästäkin

huolimatta olen kokenut yleisen ilma-

piirin melko suvaitsevaiseksi

persoonien erilaisuuden suhteen.

Joskus toisen käytös nostattaa verta

tai vaatii vetämään syvään henkeä,

mutta enimmäkseen muiden erityis-

piirteisiin kiinnitetään huomiota

hyväntahtoisen huumorin keinoin.

Tosineen toimintaa on pyritty

järjestämään monipuolisesti niin, ettei

ainakaan kotiviinin himokas

särpiminen tai kalliit pääsymaksut ole

aina tapahtumiin osallistumisen

edellytyksenä. Onnistunutta

toimintamme olisi silloin, jos jokainen

tekemistä ja seuraa kaipaava jäsen

voisi löytää itselleen miellyttävää

puuhaa ja kynnys osallistua olisi

hiottu pois. Hallituksesta käsin on

vaikeaa sanoa, miltä yksittäisestä rivi-

jäsenestä tuntuu. Siksi minä ja muu

hallitus toivomme, että rakentava

palaute kantautuisi ajallaan oikeisiin

korviin. Vain sillä tavalla asioita on

mahdollista korjata ja toimintatapoja

kehittää. Jonkin verran aktiivisuutta

tällä saralla on ollutkin ja hallitus on

pyrkinyt tarttumaan esille tuotuihin

asioihin, vaikkemme kaikkivoipia

olekaan.

Toiveeni olisikin, että kalteri-

tarinoiden suuren koiran tavoin

jokainen tosinisti voisi tuntea olonsa

hyväksytyksi sen kokoisena kuin on

ja itsensä tervetulleeksi osallistumaan

sen verran kuin haluaa. Silloin

olisimme päässeet jo pitkälle kohti

todellista hyvinvointia.

Teitä, jotka ette enää syksyllä koe

kuuluvanne T-huoneen tai H320:n

välittömään käyttäjäpiiriin, haluan

vielä muistuttaa, että jäsenyys on

ikuista eikä tosinismi kulu pois

valmistumisenkaan myötä. Ennen

syksyä kuitenkin jännittävää ja

herkullista kesää kaikille.

Noora Virokannas, puheenjohtaja


5

HOL- palstaMuiden lukuisten kevätlukukauden tapahtumien joukossa

sulavasti sujui myös HOL-seminaari, jonka aiheena oli tällä

kertaa ”Kartat ja rajat historiassa”. Helmikuinen seminaari

keräsikin mukavasti porukkaa lähes kaikista

ainejärjestöistä. Samalla innokkaat helsinkiläiset saivat

siirtyä liiton vetovastuuseen ja ansiokkaasti

johtotehtävänsä hoitaneet jyväskyläläiset pääsivät vihdoin

hyvin ansaittuun lepoon vastuutehtävistä.

Itse seminaari koostui sekä oman laitoksemme tutkijoista

että valtio-opin professorin Pekka Korhosen pitämistä

luento-osuuksista. Varsinkin vierailevan luennoitsijan

pitämä ”Aasian kartografiset representaatiot” esitys oli

hieman kolkolle kalskahtavasta nimestään huolimatta

erittäin mielenkiintoinen, ainakin allekirjoittaneen mielestä.

Väliajalla isäntinä toimineet jyväskyläläiset saivat ylpeinä

esitellä Fredriksonin karttakokoelmaa ja taisipa siellä

muutama innokas käydä karttoihin tutustumassakin,

pienen patistelun jälkeen.

Illanvietto Opinkivessä sujui varsin leppoisasti saunan ja

muun iltaohjelman merkeissä. Illan aikana järjestettiinkin

mielenkiintoinen tietovisa, jonka aihe ”tunnetut tosinistit”

nostatti, jos ei vieraiden, niin ainakin isäntäväen tunteita.

Porukan visailuguruksi osoittautui Turun kaksikko, joka

saikin palkkioksi pullon Anna-Kaisa Leivon mukaan

nimettyä vuosikertaviiniä. Mitäpä muuta sitä opiskelija

voisikaan toivoa? Viimeisten tietojen mukaan pullo on

edelleen avaamatta, mutta ehkäpä Turussa odotellaan

vuosikertaviinin muuttumista jopa entistä pehmeämmäksi

ja täyteläisemmäksi. Kukaan tuskin epäilee, etteikö Turussa

osattaisi kortepohjalaista kotiviiniperinnettä arvostaa.

Kaiken kaikkiaan vieraat tuntuivat viihtyvän Jyväskylässä

varsin mukavasti.

Kauniin sunnuntaiaamun valjetessa järjestettiin uuden sekä

vanhan hallituksen kokoukset. Uuden hallituksen

kokouksessa yritettiin jälleen kerran ratkoa tuttuja ongelmia.

Miten HOL:n toimintaa pystyttäisiin tuomaan lähemmäs

opiskelijoita, sekä miten ainejärjestöjen välillä saataisiin

aikaiseksi enemmän yhteistyötä? Siinäpä onkin uudelle

hallitukselle pähkinää purtavaksi. Yritystä kuitenkin tuntui

löytyvän ja sen seurauksena saatiin jo jotain

konkreettistakin aikaiseksi, mistä todisteita pitäisi löytyä

tästäkin Tosine-lehdestä.

Kaiken kaikkiaan Jyväskylän HOL-seminaari onnistui

mielestäni hyvin. Sekä illan vietto että varsinainen luento-

osuus sujui hyvässä yhteishengessä, enkä usko että

kenenkään vieraista tarvitsi lähteä kotiin pettyneenä. Kiitos

tästä kuuluu erityisesti hallitusvastuussa olleille sekä muille

vapaaehtoisille, jotka huolehtivat tapahtuman käytännön

järjestelyistä. Tästä on hyvä jatkaa syysseminaariin, jonka

järjestävät vuorostaan oululaiset kanssaopiskelijat.

Hyvää ja stressitöntä kevään jatkoa kaikille!

teksti: Juho Salonen, HOL-vastaava


6

TOSINEEN HALLITUS ESITTÄYTYY

Tosineen hallitus esittäytyyvielä kertaalleen kiperien jasyväluotaavien kysymystenkautta. Muutamat eiväthalunneet luovuttaa itsestäänintiimejä tietoja tai eivätehtineet toimiensaintensiiviseltä hoitamiseltavastaamaan.

1. Nimi2. Mitä haluaisit olla isona (työtönei kelpaa)?3. Kerro kirahvivitsi.4. Mitä tulee ensimmäisenämieleesi seuraavista sanoista: - petkele - kuitti - juna - ilokivi - marmorikuula

1. Noora Karoliina Viro-

kannas

2. Pidetty ja onnellinen rehtori.3. Olen huono vitseissä, mutta

tässä korvaava runo:

Kirahvi kiipesi puuhun jakurkotti kuuhun.Kuu ei ollut juustoa eikä sielläollut puustoa.Kirahvi hieman hätkähti jamaahan mätkähti.Muisti silloin syntymänsä ilonja söi lakritsia kilon.

4. -petkele: pötkylä tai pökäle-kuitti: eikun tupla-juna: raiteet eivät vaihda paikkaa-> selkeä -> parempi kuin linja-auto!-ilokivi: riemurasia-marmorikuula: marmelaadikuula,eritoten vihreä

1. Juha Västilä

2. Sellainen ihminen, jonkanimen tunnistaisi edes yksiihminen jonka kanssa en olekoskaan keskustellut.3. Kaksi kirahvia tapasisavannilla.1. kirahvi: Astuin äsken jonkunparrakkaan miehen päälle ja sekuoli.2. kirahvi: Sellaista sattuu.Mennään syömään puun lehtiä.1. kirahvi: Tyhmä, emmehän meylety.

4. - petkele: Petri on nyt tehnytjotain väärin...-kuitti: Luottamustehtävä(arrgh!!)-juna : Lepakkomies-ilokivi: Hamsterin nuolukivijoka on dipattu tajuntaalaajentaviin aineisiin.-marmorikuula: Jotain härskiä,en kykene täysin erittelemäänmitä.

1. Niina Kristiina Nurkkala

2. Ammatillisessa mielessähaluaisin olla juuri nyt vanhain-kodin johtaja. Huomennaluultavasti jotain aivan muuta,lehden ilmestyessä vielä enemmänjotain muuta. Let’s see.3.Luovuus vaati aikaa, etenkinmulta. Vitsiä ei siis irtoa.4. - petkele: joku ei osaa lausuaärrää-kuitti: tärkeät ei pysy tallessa,muut on ruttuisina rahapussissa jalaukuissa.-juna: ekologinen-ilokivi: ruokaa-marmorikuula: tarvitaan varmaanjossain pelissä


7

1.

1. Jarmo Taskinen

2. Kaikkea; ei ole vielä löytänytsisäistä kiintotähteään, muttajotakin opettajan, tutkijan,toimittajan, asiantuntijan ja parinmuun ammattiryhmän väli-maastosta olisi mielenkiintoista,ellei jopa upeaa, tehdäelättääkseen onnettomansielunsa...3. Mitä yhteistä on kirahvilla jah i s t o r i a n o p i s k e l i j a l l a ? -Molemmilla on vaikeuksia saadatarpeeksi verenkiertoa aivoihin...4. - petkele: puheongelmainenkiroileva pikkulapsi-kuitti: ja tupla-juna: lentävä kalakukko-ilokivi: MDF-marmorikuula: kysymättä japyytämättä tapahtuva maaten-meno

1. Lasse Tapio Ranta --------)

2. Kirjastontäti ja osa Laitoksenhenkilökuntaa3. Mikä on saamattomuudenhuippu? -Vampyyrikirahvi kuoleejanoon.4. - petkele: meidän ensimmäinenauto-kuitti: taskunpohjan mönjä-juna: kasoittain nunnavitsejä-ilokivi: JYT:n pornovarastot-marmorikuula: välitunnit

1. Petri Honkonen

2. Joku, joka tekee arvostettuatyötä, mitä se sitten lieneekään.3. Mitenkäs kirahvi mahtuu jää-kaappiin? -Aukaistaanovi,otetaan norsu pois, ja laitetaankirahvi sinne (ja kuka muka väittiettä vitsin pitäisi olla hauska?!?)4. - petkele: jäätuura-kuitti: k-market-juna: ravintolavaunu ja hintavakahvi-ilokivi: leppoisa, akateeminen(?)ilmapiiri-marmorikuula: rouva Fortuna

vvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvv

1. Juho Annala

2. eteläpohjalaisen lukion lehtori3. Mitä tulee kun yhdistääkirahvin ja dobermannin? -Kerrostalon vahtikoira4. -petkele: betoni-kuitti: roger-juna: veturi-ilokivi: ruoka-marmorikuula: peli

Aurinko paistaa ja kuu mottaa

7


1. Emmi Karoliina Seppänen

2. pieni3. En ole kirahvivitsien ystävä,mutta blondivitsit ovatnaurattaneet aina, joten yksisellainen ;)

“Blondi ajoi autonsa puuhun.Kömmittyään ulos autosta hänkuuli sihinää jäähdyttimestä.- Luojan kiitos, se hengittää vielä,blondi huokasi.”

4. - petkele: jäätä, ja paljon, pitäämyös varoa varpaita.-kuitti: niitä kummasti ilmestyylompakkoon.-juna: ne isot kiviset miehet(pisteet vr:n mainoksille)- i l o k i v i : . . . . . . . . . . p e l k k ä ätyhjää............-marmorikuula: pikkutyttönämulla oli pussillinen niitä, mutta enkeksinyt niille mitään järkevääkäyttöä.

1. Miikka

2. Teoreettinen3. Kaksi miestä käveli metsässä,ja he törmäsivät kirahviin.Kirahvi alkoi verenhimoisestijahdata miehiä, joista toinentovin karkuunjuoksun jälkeenhuusi toiselle:-Emme taida päästä siltäkarkuun.Johon toinen:-Voi olla, mutta minulle riittääettä pääsen sinulta karkuun.4. - petkele: Kummeli-rumpali-kuitti: ruotsinkielinenanatomiaan viittaava sana-juna: Passaan, koska jokukuitenkin kirjoittaa että“Miikka”.-ilokivi: yliopiston iloisimmatsihteerit-marmorikuula: Kekkonen

1. Juho (Samuli) Salonen

2. Opettaja, mielellääntietenkin jossain muualla kuinperuskoulussa.3. En harrasta kirahvivitsejä.4. -petkele Tukkisavotta, ennenaikaa moottorisahat.-kuitti Olotila tällä hetkellä.-juna VR-ilokivi "Ja kakskolmeviis,kiitoos!"-marmorikuula Ala-asteenensimmäinen luokka.

Haastatteluista puuttuvathallituslaisista HasseHämäläinen ja Mari Räihä(päätoim. huom.).

8


Tiedekuntaneuvoston jäsenenominaisuudessa lienee syytäkirjoittaa muutama sanaTosine-lehteä varten. Ajattelinkirjoittaa yliopistoallianssista,joka lienee _the_suurin_ juttu_mikä on nyt viime aikojenyliopistomaailmaan peilattunatapahtumassa. Sillä onvaikutuksia opiskelijoihin,mutta vaikutusten laajuus jamäärä on edelleen hämäränpeitossa.

Sisä-Suomen Allianssi –nimikkeellä toimiva yhteistyö-viritys on Jyväskylän yliopiston,Tampereen yliopiston sekäTampereen teknillisen yliopistonyhteistyösuunnitelma. Allianssillaon tavoitteena olla vuonna 2015Suomen johtava tiede-keskittymä. Teknillisen yliopistonnettisivuilta löytyi seuraava hyvinselkeä määritelmä, miksiallianssiyhteistyöhön ollaanryhtymässä. Teksti sopii myösoman yliopistomme retoriikkaan:” A l l i a n s s i y h t e i s t y ö l l ätavoitellaan uusia menesty-misen tekijöitä tilanteessa, jotakuvaavat kansainvälisentieteellisen, koulutuksellisen jataloudellisen kilpailun kove-neminen, opiskelijamäärienkasvu ja tutkimusrahoituksenehtojen kiristyminen.”1

Uskotaan, että tällainen alueellinenyhteistyö parantaisi muun muassapienten oppiaineiden selviytymis-mahdollisuuksia. Tiedekunta-neuvossa on tullut ilmi, että ainakin

Muutama sana Sisä-Suomen yliopistoallianssista

huhuja allianssin tiimoilta onriittänyt. On muun muassa arveltu,että koko yliopistomme kieltenlaitos joutuisi voimakkaidensupistusten kohteeksi, koska tämäkoulutustarve täytettäisiinTampereen voimilla. Sen verranhuhuissa on perää, ettäpäällekkäisiin rakenteisiintultaneen jatkossa kiinnittämäänentistä enemmän huomiota kokoyliopistojen laajuudella. Tämälukee suunnitteluryhmän loppu-raportissa. Tällöin oppiaineidentutkimuksen erikoistuminenkantaa hedelmää, mitä esi-merkiksi oma historian jaetnologian laitoksemme on johyvää vauhtia tekemässä. Allianssituo mukanaan myös yhteistäbyrokratiaa.

Erityisesti rehtori tuntuukorostavan, että allianssiyhteis-työn alkaminen EI leikkaa työ-paikkoja ja koulutusta tai teeJyväskylän yliopistosta Tampe-reen yliopiston Jyväskyläntoimipistettä. No ei varmasti,työpaikat leikkaantuvat jo opetus-ministeriön rahoituksenpienentyessä. Tampere on Jyväs-kylälle käytännössä ainoalooginen yhteistyökumppani lähi-yliopistoista, kun Kuopiokin joheilastelee Joensuun kanssa. Jakun kerta halutaan yhdistellätoimintoja ja lopettaa yliopistoja,ei Tampere ole aivan huonokaveri. Ajatelkaa vaikkapaopintotarjonnan lisääntymistä:opinnot Tampereella eivät olisienää jatkossa esimerkiksi JOO-opintoja, vaan osa normaalia

kurssitarjotinta. Jos tietysti onmahdollisuus käydä luennollaTampereella, ei kai kaikkiakursseja voi järjestää Jyväs-kylässä Tampereen ohella taitoisinpäin.

Yliopistojen karsiminen ei olealuepolitiikan mukaista, jospaikkoja aletaan sulkea muuallakuin ruuhka-Suomessa. Jaruuhka-Suomessa taas korkea-koulujen karsiminen ei olemielekästä, koska alue imeemuun muassa koulutettua työ-voimaa kaikista eniten. Odotanuteliaisuudella, mitä maammepoliittinen johto tässä asiassatekee. Riittävätkö allianssi-yhteis-työt, vai ei. Tällä hetkellä tilanneon odotusvaiheessa, opetus-ministeriö odottaa ja katsoo, mitäyliopistot (ja ammattikorkeat)tulevat tekemään yhteistyöntiivistämisessä. Toivon, ettäSuomessa säilyy jatkossakinkoko valtakunnan laajuinen yli-opistoverkko.

Tiedemaailma ei välttämättähyödy allianssiyhteistyöstä. Josrahaa on muutenkin vähän, eiedelleenkään pystytäpalkkaamaan uusia tutkijoita jaopettajia. Päinvastoin paikatsaattavat vähetä, jos yhteisiätoimintoja lähdetään leikkaamaan.Tutkijoille iskostetaan tulos-ajattelua entisestään. Yliopistonon tuotettava reippaasti tieteellisiätekstejä (mieluiten kansain-välinen) julkaisu tähtäimessä jaluotava laajoja yhteyksiä

9


kansainväliseen tiedemaailmaan.Tällä tavoin kilpaillaan globaalissaakateemisessa maailmassa jakorostetaan Suomen korkea-koulutuksen imagoa. Hienoatavoitteellisuutta, mutta raskastatutkijakunnalle.

Allianssin suunnitteluryhmänloppuraportti korostaa varain-hankinnassa ulkopuolista rahaa;käytännössä tämä tarkoittaalahjoituksia sekä yritys-rahoitusta. Mielenkiintoinen onmyös havainto voitto-marginaalin kehittämisestä.Voittomarginaali tulee liike-taloudellisin perustein toteutetustatutkimustoiminnasta.2 Liike-maailman kasvanut rooli tutkimus-toiminnan kohdentamisessa japäätösvallassa on monillepunainen vaate, suoranainen uhkasivistysyliopistolle. Pelko on hyvinymmärrettävissä, kun alkaa pohtiapotentiaalisen rahan lähteitä, joistaaikamoinen osa on sijoittunutmuualle kuin Jyväskylänläheisyyteen. Pystyykö Jyväs-kylän yliopisto kilpailemaan ulko-puolisesta rahoituksesta tasa-puolisesti esimerkiksi etelä-suomalaisen yliopistojen kanssa?Entä jos valtion raha on sidottusiihen, miten yliopisto on saanutkerättyä yksityistä rahaa?

Vähentynyt julkinen rahoitus jamuun, lähinnä yksityisenrahoituksen korostunut rooliyleensä mielletään sellaiseksi, ettäerityisesti humanistinen tutkimus jaopetus kärsivät. Totta on, ettäSuomessa ei ole samanlaistahyväntekeväisyyskulttuuria kuinesimerkiksi Yhdysvalloissa jayritysmaailma ei välttämättä olekiinnostunut humanistisesta

tutkimuksesta. Toisaalta liike-toiminnalla ansaittu rahakilahtanee yhteiseen kirstuun, eipelkästään taloustieteellisenomaan kukkaroon. Lisäksi yli-opistot tulevat epäilyksettäsaamaan rahoitusta jatkossakinvaltiolta, vaikka uhkakuviatykätään maalailla – ellei valtiositten päätä, että on aika karsiayliopistoverkkoa sulkemallakouluja, jolloin rahoitus armottapienenee tai katoaa.

Humanistinen puoli joutuukuitenkin tekemään itselleenmerkittävää roolia muulla tavoin,ennen kaikkea tutkimuksenlaadussa – jos toiminta onkansainvälisesti laadukasta jaarvostettua, sen tuskin tarvitseepuolustella olemassa oloaanainakaan ensimmäisenä. Perus-toiminnan, kuten esimerkiksi aine-ja luokanopettajakoulutuksentulevaisuus toivottavasti taataanvaltion rahoituksen turvin.Toivotaan vain, että tutkijat ehtivätsatsata opettamiseenkin.Opiskelijoissa kun on yliopistontulevaisuus.

Ylioppilaskunnat seuraavatallianssiyhteistyön kehittymistäjännittyneesti ja pyrkivät olemaansuunnittelussa ja toteuttamisessaaktiivisina vaikuttajina. Puhun nytmonikkomuodosta, koska tiedänJYY:n olevan aktiivinen ja uskonTampereella olevan samaahenkeä. Opiskelijoilla tuleeedelleen olemaan sanansasanottavana. Toivotaan ettäallianssi tulee tuottamaanenemmän positiivisia kuinnegatiivisia puolia opiskelijoidenelämään.

Lisää tietoa Sisä-Suomenallianssin tiimoilta:

http://www.jyu.fi/hallinto/kehi/yliopistolaitos_uudistuuhttp://www.jyu.fi/hallinto/kehi/allianssi

teksti: Teemu Häkkinen

1 www.tut.fi -> Ajankohtaista ->Yliopistoallianssi (22.3.2008)2 http://www.jyu.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote-2008-01-18-14-36-50-880420 (22.3.2008)

10


Keväällä, viimeistään toukokuussatulee katsottua peiliin. Silloin saattaahuomata, että pään edessä on lappujossa lukee: ei talvikunnossapitoa. Nytsen voi riisua pois ja laittaa naulakonpäälle seuraavaa roskisreissuaodottamaan, ja istua hetkeksimiettimään oman pään oloa.

Pää roikkuu ihmiskehossa sopivastikaikkien hermoratojen päässä, niinettä pahoinvointi missäpäin kehoatahansa vaikuttaa myös päähän.Onneksi hyvinvointikin. Pään muotoon luonnostaan aika pyöreä, mutta eitäysin. Se opettaa pään omistajaa siitä,että elämän on hyvä olla sopusuhtaistaja tasapainoista, mutta ei liiaksi.

Jos mieltä ahistaa, masentaa, onvaikea olla ja tulevaisuus tuntuusynkältä, sille pitää tehdä jotain. Joson vaikea nousta aamulla, vaikea ollajuomatta illalla, vaikea jutella toistenkanssa, niin pää tarvitseekevätremonttia. Vielä sen voi tehdä.

Sielu ja kroppa on kuin folion kaksipuolta. Kun toinen on rytyssä niintoinenkin on. Kun toista silittää niintoinenkin oikenee. Puhuminen auttaaja tekeminen myös. Murheistakannattaa kertoa luotettavalle, jasitten ryhtyä pään kevätremonttiin.Olo tuntuu siis suunnilleen yhtä

notkealta kuin Ryhtilän perus-kivestä? Silloin pitää kertoa tarpeeksimonelle kaverille, että nyt alkaa uusielämä ja kaivaa lenkkarit kaapistaesille. Toinen toistaan innostaenyhdessä ja vuorotellen voi sittenkävellä ja juosta ja pelata sulkapalloaja kuviokellua ja vaikka mitä pari kolmekertaa viikossa. Kunto nousee, pääparanee.

Ja sitten voi opetella venyttelemään,siis muutakin kuin jyvääskylä-läistynyttä kieltään. Pitkään jarauhallisesti – samalla voi löytää omankehonsa lihas lihakselta ja jännejänteeltä, ja sielunsa siinä samalla.

Yksi iso juttu on se että nukkuu. Siisimee unta palloon joka yö, nautis-keleemielen rentoutumisen ja aivojenlevyneheytysajon tuottamista toinentoistaan hämärämmistä tarinoista.Nukkumisesta on turha tinkiä, sillä union lopulta ihmisen parasta aikaa.Vähän niin kuin elämäkin.

Toinen juttu on sitten muu lepo.Sellainen aika, jolloin ei mieti tulevaatenttiä eikä tekemättömiä töitä eikätoteutumattomia haaveita, vaan

pysähtyy, hiljentyy, on vaan. Jokujoogaa, joku tyhjentää päänsälenkkeillessä, joku kulkee metsässä.Yksi nimittää tuota kaikkearukoukseksi, toinen mietiskelyksi.

Ja sitten kannattaa syödä. Maukkaastija monipuolisesti ja tarpeeksi usein jasopivan paljon. Juomispuoltakin pitäävälillä miettiä. Nyrkkisääntö on se,että jos huomaa, ettei osaa rentoutuaeikä seurustella selvänä, niin pahapaha. Äkkiä muutosta, tai pää räjähtääyllättävän pian.

Mutta entäs seura? Sitä on hyvä ollamyös. Ilman toisia ihmisiä aivotkivettyy. Pysy siinä sitten elämässäkiinni, kun pää vain toistaa samaa.Ympärilleen voi katsella ja huomata,että ne tavalliset tutut onpohjimmiltaan ihan kivoja, ja niissä onpaljon hyviä puolia. Ja uusiakin voisaada, kun rupeaa tekemään jotainuutta. Vaikka pelaamaan lautapelejä taiharrastamaan pölinäpiirejä.

Sitten kun pää alkaa olla kesä-kunnossa, näyttää kesäkin ihantoisenlaiselta. Valoisammalta,iloisemmalta, pidemmältä. Kun sielu jakroppa on tasapainossa, niin sitä osaaolla ihan omana ittenään. Ja antaatoistenkin olla.

teksti ja kuvat: Kimmo Nieminen

[email protected]/blogi

Pää rantakuntoon

11


Elina vastaa- palsta

Uteliaisuus oli ilahduttavaa. Kysymystenrunsaasta määrästä johtuen emme resurssienpuutteessa pystyneet vastaamaan kaikkiin.

Elina, ongelma!

Äiti lyö päätään seinään, sisko pieksi naapurinrakkarin ja veli ampuu ilmakiväärillä kärpäsiä.Olenko homo?-nimim. Voi S-tana

Rakas Voi S-tana,

Tuskin. Kuulostaa enemmän siltä, että oletperheessäsi se jäsen, joka ei koskaan saa huomiotakeneltäkään. Homous on sisäsyntyistä eikä sen pitäisiolla keino luoda olematonta identiteettiä. Muutamuualle, hanki elämä, kasva aikuiseksi tai kuole pois.Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin wannabe-homot.

Olen orpo, siskoni on huora, veli ryyppää, äitiyskii verta, minulla on jalkasieni, enkä päässytaivokirurgiksi. Mikä mun ongelma on?-Notsip

Rakas Notsip,

Lamisil auttaa jalkasieneen. Ps. Jos on äiti, ei ole orpo.

Rakas Elina!

Miksi kollokvio ja opetusharjoittelu on sijoitettusamaan aikaan?Terv. nimim. “Tähtäimen läpi näkyynorsunluutorni”

Rakas Timo (käsiala tunnistettu),

elämä on kärsimystä ja kärsimys jalostaa. Tämänjärjestelyn tarkoitus on jalostaa meistä ajankäyttöähallitsevia yksilöitä. Tämän koulutuksen tarkoitus on,että tulevasta opettajapolvesta tulee yli-ihmistenjoukko. He tulevat hallitsemaan maailmaa. Kasvavannuorison ajatusten muokkaamisen kautta. Samalla hekykenevät saavuttamaan hämmästyttävääakateemista pätevyyttä kyvyillään tehdä

syväluotaavaa tutkimustyötä arkistossa. Tulevistaopettajista kasvaa joukko hallitsijoita kulissien takana.He pitävät akateemisen maailman naruja käsissään.He istuttavat ajatuksensa kasvavan polven mieliin.Maailma tulee hyppäämään heidän pillinsä mukaan.Kärsi siis riemuiten uutta parempaa valtakuntaaodottaessa.

Heippa,

Miksi ovet ei aukene mulle, onko rotumme syytätää?T: Epätietoinen Keski-Suomesta -83

Rakas Epätietoinen Keski-Suomesta -83,

tuskin syy on rodussanne. Luultavasti vika on vainsinussa.

Markku ostaa pumpattavan “nuken”, jonkatilavuus on 1m³. Markku puhaltaa ilmaaseuraavan kaavan mukaisesti: 3x³-2x²-7 (m³/h).a) Kuinka kauan Markulla kestää päästätositoimiin? b) Koska Markku saa naista?

Rakas anonymous (luultavasti Markku),

a) jos lasketaan kaavan mukaan seuraavasti: 3·1³-2·1²-7 = 3·1-2·1-7 = 3-2-7 = -6, Markku ei pääsetositoimiin ikinä, vaan ilmeisesti imee ilmaa “nukesta”.Tosin Markku voisi käydä tositoimiin hetikin. Nyrkki-Kyllikki ei tarvitse alkuvalmisteluja. Silloin Markkuvoisi myös jättää “nuken” imemisen vähemmälle.b) Jos Markku on jo ostanut pumpattavan “nuken”,kertoo se siitä, että Markku ei ole koskaan saanutoikeaa elävää naista eikä luultavasti tulesaamaankaan, edes rahalla. Sen sijaan Markullasaattaisi olla saumaa toisenlaisessa imubisneksessä.

Missä ihmisellä on höplä, kun siitä aina vedetään?-Normaali(ko?)-

Rakas Normaali(ko?),

itse mietiskelin tätä kysymystä 13-vuotiaana, jolloinapuun riensi kypsään ikään ehtinyt ja hyvin kokenutystävättäreni äiti. Hän sanoi: “Miehet on sitä varten,

12


että niitä vedetään höplästä.” Ihmisellä ylipäätään eiole höplää, höplä on vain biologisesti urospuolisillaihmissuvun jäsenillä, eli miehillä.

Mitä on diskurssi?

Rakas anonymous,

se on vaikeasti hallittava sivistyssana, jolla on erilaisiamerkityksiä tieteenalasta riippuen. Jos et tiedä, mitäolet tekemässä, voit käyttää diskurssianalyysiäselityksenä. Se kuulostaa tieteelliseltä ja pätevältä,joten kukaan ei tule kyselemään sen kummempia. Ps.tämä on diskurssi.

Miksei linnut nuku talviunta, vaikka se olisiehdottoman fiksua?-Pulu-

Rakas Pulu,

linnut elävät vain pari vuotta. Olisi aika paskaa käyttääpuolet siitä nukkumiseen. Lisäksi ne menettäisivätsiinä talvikuukausien kylmyyden ja puutteenaiheuttaman kärsimyksen, millä on rotua kuin rotuajalostava vaikutus.

Iskeekö Jyväskylään asteroidi? Jos iskee, milloin?Ahdistaa!

Rakas Ahdistaa!

Asteroidin iskeytymistä Jyväskylään on hyvin vaikeaennustaa. Jos asteroidi sattuisi iskemään Jyväskylään,et sitä ensin huomaisi ja sen jälkeen sillä ei olisi mitäänväliä.

Riisuuko Petteri Kalliomäki huivinsa-nukkuessaan?-uimaan mennessä?nimim. P2:n ihailija

Rakas P2:n ihailija,

vastaus molempii kysymyksiin on ei. PetteriKalliomäen huivi on itseasiassa kiinteä osa Petterinpäätä. Se on vain maalattu huivin näköiseksi, jottavastaantulijat eivät kavahtaisi. Taidokkaallamaalauksella saadaan myös aikaan illuusio rock-henkisyydestä.

Kun Tosineen Sturm-ryhmän jäsenet alkavatkohdata sankarikuolemia, tulisiko heidäntuhkauurnansa sijoittaa Tosine-huoneen hyllyyn?nimim. Huolta kantava

Rakas Huolta kantava,

ei. Yäk. Toisaalta ongelma ei ole ajankohtainen nyteikä huomenna eikä ikinä, sankarikuolemienepätodennäköisyydestä johtuen. Pasi, pysy hengissä!

Rv. Elina

Mist sais halval ja pimeesti atomipommin?nimim. Tarpeeseen

Rakas Tarpeeseen,

netistä. Ja toisekseen, SE EI OLE RV. ELINA. Eiedes arvoa korostavana ilmauksena. Minä olenarvokas ihminen ilman miestäkin. Nykypäivänämiehiä ei tarvita edes siitokseen; sukupuuttoontuomittu laji. Miehet.

Rakas Elina!

Missä vitussa on Jyväskylän kaupunginaurauskalusto, kun se ei auraa?!nimim. Yliopistonkatua pyörällä kulkevaveronmaksaja

Rakas Yliopistonkatua pyörällä kulkeva veronmaksaja,

aurauskalusto on korjaamossa ja siellä pysyy, koskarahaa korjaukseen ei ole. Veroeurosi menevätedelleen Kettusen erorahoihin. Palataanaurauskaluston korjaukseen kymmenen vuodenkuluttua.

Jos maailmassa olisi vielä runsaastineanderthalilaisia, kuinka niitä kohdeltisiin?

Rakas anonymous,

luultavasti neanderthalilaiset tarhattaisiin ja niistä tulisinähtävyys.

Elina kiittää pj-Nooraa.

teksti: Elina Kauppinen

13


Tosinistien elämäntyylin tarkka-silmäiset seuraajat neiti x ja herra ytekivät viime keväänä tutkimus-matkan tosinistien seuraelämään jap a r i u t u m i s r i t u a a l e i h i nkirjoituksessaaan ”Saavatkohistorioitsijat turpaan?”. Edellistenpaljastusten lietsomien arvailujen jasalaperäisyyden liekkien vähitellenlaantuessa on jälleen aika tosinisminsosiokulttuuristen tarkkailijoiden jaraportoijien sensaatiohakuisellekevätretkelle tosinistien taka-huoneeseen ja kulissien taakse.Arvon tosinistit ja tosinistittaret,oletteko valmiita tietämäänsalaisimmatkin yksityiskohdatopiskelutovereidenne elämän-tyylistä? Oletteko valmiit paljastu-maan itse? Pidelkää kiinni penkinreunoista, sillä tämä on

<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<Fabulous Life of Tosinisti!

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

Tosinisti ei ole ihan mikä tahansa nisti,tai ei ainakaan missään tapauksessasatanisti, siinä määrin perintetitäkunnioittavaa väkeä opiskelija-yhteisöön kuuluu. Voisipa sanoajokusen tosinistin olevan jopatraditionalisti. Muutama tosinisti onavoimesti sosialisti tai kommunisti.Jokusen voisi myös hyvällä omallatunnolla sanoa olevan kansallis-sosialisti, tai ainakin kovinkiinnostunut ko. ismistä. Heikostitosinisti on myös esim. heroinisti,edes mietoja huumeita ei tosinisti-yhteisössä juurikaan esiinny, muttaaika moni tosinisti sentään onnikotinisti. Joka tapauksessa tosinistivelloo siellä täällä opiskelijameressälailla kalan ja juhlii usein yhdessämuiden opiskelijoiden kanssa. Javaikka huumeet eivät yhteisöönkuulukaan, tosinistin alkoholinkulutuson ylittänyt riskirajat jo ensimmäisenopiskeluviikon aikana, ja siltä tieltä eipaluuta ole näkyvissä. Lainatenprofessoriamme Seppo Iso Z:taa,proosit kevääle, ja tervetuloa mukaan

Fabulous life of tosinisti - tosinistin makea elämä

katsomaan kuinka tosinisti-tähtiemmeelämä kulkee.

Asuminen

Herra X katsoo että kaikista Jyväs-kylän kaupunginosista, tosinisti-miehet ovat keskittyneet siihenkaikkein jaloimpaan. Tietysti jotkutpäätyvät Myllyjärvelle tai Ronin-mäelle, tai mahdollisesti ainaHalssilaan saakka. Kuitenkin suurinosa valitsee Kortepohjan ylioppilas-kylän tai ihkun lukaalin keskustassa.Totuus on, että tosinisti ottaa paikankuin paikan haltuun – mutta se kaipaatuekseen muiden tosinistien lähelläasumista. Tosinistimies sisustaalukaalinsa luksushelmeksi ja naisen-kaatajaksi sosialistisella taiteella, dvd-hyllyillä, lasinalustoilla ja erinäisilläTosine-matkoilta mukaan kaapatuillajulisteilla/muulla oheiskrääsällä, mitämoni nainen ei seinälle pistäisi.Huhujen mukaan myös aikuisviihteenpuolelle kallistuvaa aineistoa onlöytynyt seinäkoristeluista, muttatämä huhu on – kuten aina -vahvistamaton. Moni kerää dvd-elo-kuvia kuin orava ruokaa talven varalle.Tietyissä piireissä erityisestimainittuihin kansallissosialisteihinliittyvä videoviihde on arvostettua,mutta tätä ei pidä suurin surminkaanjulistaa yleiseksi ilmiöksi. Kalusteetpalvelevat akateemisen keihäänkärjenykkösprioriteettia, opiskelua. Tosi-nistimies ei kirjojen paikasta taimäärästä ala tinkimään ja huonekalutlöytyy aina ylioppilaskylän talojenkäytäviltä tai parhaassa tapauksessahumanistisella työllä ansaituillarahoilla lähimmästä Ikeasta (eli pirunkaukaa, mutta etäisyyshän ei isoihinlinjoihin tottunutta tosinistiasäikäytä). Tosinistimies suhtautuunaapureihin ja kämppiksiin kuinsuomalaiset ruotsalaisiin: jos niidenkanssa ei voi ryypätä, heidänelämänsä pitää tehdä kurjaksi taiainakin tosinistimiehen elämääheikommaksi.

Neiti Y:n ja monien tosinisti-toverittarien asunnot itse asiassamuistuttavat jossain määrin edelläkuvattua, tosin tosinettarienasuntojen sisustuksesta löytyy ehkäkuitenkin vähemmän kolmannenvaltakunnan virallisia fanituotteita,enkä edes kolmannen internationaalinmuistomerkin pienoismallia ole –yllättävää kyllä – nähnyt kenenkääntosinettaren omistavan. Sen sijaanInternationaali löytyy monenkinmusiikkivalikoimasta. Ehkäpä (tosi-nisti) miehet ja naiset eivät eroakaantoisistaan niin radikaalisti. Ainakintosinistiuden ytimeen uppoutu-mattomien ulkopuolisten tarkkaili-joiden näkökulmasta Tosine on sisä-piiri jossa kaikki seurustelevatkeskenään, joten yhteis-ymmärrystäkin siis on tainnut löytyä.Mikä sitten on tosinistiuden ydintä?Kaikkihan sen tietävät – se ettäpyykkiä pestessä juodaan koskis-pullo, palvotaan Koskis Hessua koti-alttarilla ja suunnitellaan vallan-kumousta – tai kaappausta. Yhteinensävel löytyy tosinistien keskuudestaaina vaikka mielipiteet vallan-kumouksen tai liikekannallepanonpainotuksista ja suunnasta olisivatkinerilaiset. Ymmärryksen saavuttamistasiivittävät edellä mainittu koskis sekäpämppäysmatkan Petroskoihinsuunnitteleminen ja -tottakaitoteuttaminen. Mitä voisin vieläkertoa tosinistinaisten asumis-muodoista? Yhtäläisyyksiä on vaikeaalöytää ja elämäntyylejä yhtä paljonkuin tosinettariakin. Ainakin kirjoja onpaljon hyllyssä, ja allekirjoittaneen onvaikeaa saada tätä nykyä muutto-apua... Myös cd-levyjä on paljon, ehkämyös elokuvia. Joidenkin koti sisustuukirpputorien löydöillä, kun taasmonien astia- ja vaatekaapit täyttyvätylikansallisten ketjujen edullisilla jaajanhenkeä heijastelevilla aterioimillaja pukimilla. Sanoisin, että tosinistinasuminen kiteytyy pyykkiä pestessäjuotuun viinapulloon, Kortepohjaan,lukemattomiin (kahdessamerkityksessä) kirjoihin sekä monen-

14


laisiin kulttuuriharrastuksiin – jotkamahdollisesti näkyvät myössisustuksessa, oli sitten kyseessä elo-kuvakulttuuri – tai vaikka aikuis-viihdekulttuuri.

Ruoka

Herra X katsoo, että tosinistimiehenja kulinarismin suhde on omituisenviekoitteleva, aivan kuten argentiina-lainen punaviini. Lounasajalla monitosinistikarju tuntuu hakeutuvan Ilo-kiveen, tuonne pitkien jonojenmekkaan, jossa on kuulemma”parempaa ruokaa”. Lozziin taas”pääsee nopeasti”. Tosinistimies osaamyös kokata itse, toisin kuin monimatemaatikko ja muu mahdollisimmankaukaa haettu esimerkki. Salainentutkijakaksikko on myös kuullutTosineen nettifoorumin ruoka-kulttuuriosiosta – ilmeisesti valmis-ruokiin kohdistuva kapinahenki elääja voi hyvin ainakin maskuliinisestanäkökulmasta.

Ruoka tulee huuhdottua alas niin alko-holipitoisella juomalla, kuin rehdillämaidolla. Ketkä tykkää äideistä, ketkätyttäristä… Mutta toisin kuin Matti

Vanhasella, kunnon pihdit harvoinilmaantuvat tosinistikarjun oma-tekoiseen ruokapöytään – sitä vartenon etsiydyttävä koti-Suomeen liha-patojen äärelle. Liha (jos einesliha-pullia voidaan sellaiseksi kutsua) onmiesten ruokaa, eli Kauppakadunkasvisravintola Katriina on kuulemma”pannassa”.

Neiti Y: Tosinistitarten osalta Ilokivion tyypillinen valinta päivittäisenravinnontarpeen tyydyttämiseen,omistaahan Ylioppilaskunta osanpaikasta, joten ruokailuun laitettu rahakiertää kaventuneena takaisinopiskelijan taskuun. Ilokiven taide-näyttelyt tyydyttävät fyysisen nälänlisäksi kulttuurin nälkää. Monentosinistinaisen vatsa täyttyypäivittäin Ilokivessä tai Lozzilla, muttaonpa niitäkin jotka vain harvointyytyvät tarjolla oleviin vaihtoehtoihinja päättävät täysin itse päivittäisenateriointinsa sisällöstä. MyösKatariinan kasvisravintola onsuosittu. Empiirisen havainnoinninperusteella nuoremmat opiskelijatkokoontuvat Lozzilla, kun taas Ilokivi

kansoittuu opiskelijan taivalta jopitempään tallustaneista hahmoista(paitsi niistä jotka ovat jo niin vanhojaetteivät kehtaa näyttäytyä).

Bileet

Herra X: Todellinen tosinisti-uroksenfabulous lifestyle paljastuu bileistä jakulttuuririennoista – tai niidenpuutteesta. Elokuvat, olut ja kirkkaatjuomat muodostavat miehisen perus-jalan, josta ei näytetä horjuvan. Eitietenkään, eihän ne petä.

Kulttuuria tarkastellessa Youtube onselvästi kovassa käytössä.Tuleepahan jotain hyötykäyttöä yli-opistoverkolle. Elokuvat (jadokumentit!) löytyvät alan liikkeistätai jo valmiiksi toisen tosinistikarjundvd-hyllystä. Pitääpä eräs poppooelokuvakerhoa todelliseen sosialisti-seen henkeen. Ja ettei kulttuuri jäisiliian vajaaksi määritelmäksi, muistu-tetaan tietokoneen olemassaolostamuussakin kuin Youtube –mielessä.Herra X tietää useita tosinistimiehiä,jotka eivät ole televisiota viitsineethommata (”ei sieltä tule yhtäänmitään”), mutta sen sijaan atk-kalustossa on ainainen virta päällä. Einiitä pelejä muuten pysty pelaamaan– ellei sitten ole televisiota japelikonsolia, mikä on valinta joillekin.Musiikki tuntuu olevan tärkeä. Niintärkeä, että sitä soitellaan itsekin taimennään ainakin kuuntelemaanpaikan päälle. Herra X nostaatällaiselle hattua – ilman viihdettä eijaksa opiskella.

Juhla tuo arkeen piristystä, muttavälillä tosinistiuros kokee arjenvälttämättä vastapainoksi juhlantäyteiseen elämään. Juhlien pito-paikatlöytyvät erityisesti Korte-pohjasta,mutta tärkeimpänä yhteisenä tekijänäon jonkun omistama asunto. Laumauroksia, juomaa ja Youtube – mitämuuta karju kaipaa?

Neiti Y: Entäpä ladyt. On niitä tosinisti-neitejä, joiden ideaalinen ilta alkaaaloittelulla drinkkien kera ystävänasunnolla, ja jatkuu siitä mahdollisestibaarin kautta johonkin kaupunginvälkkyvistä ja sykkivistä yökerhoista.Sitten on niitä, jotka viihtyvätkaikkialla muualla paitsi klubeilla.

Yhtenäistä linjaa tosinettarien illan-viettoon on hankalaa löytää, paitsi senverran että nämä ryhmät eivätjuurikaan kohtaa - ja lisäksiilahduttavan suuri joukko tosinettariaosallistuu säännöllisesti tosineenyhteiskarkeloihin – joista horjahtelevakulku suuntautuu joko kohti Sohviatai alakaupungin klubeja. Nähtäväksijää, kuinka moni juhliva tosinisti suku-puoleen katsomatta onnistuu tänäWappuna tosinejuhlimisen multi-huipentumassa, Wapunpäivänpiknikille osallistumisessa.

Kulttuuri. Kulttuuriharrastuksetjakautuvat joiltain osin baarien lailla,on niitä tosinistiladyja joiden mielestäSkandinavian Hunks on loistavaliveakti, ja sitten niitä jotkamieluummin viettävät illan esi-merkikisi Mokomaa kuunnellen. Sensijaan Kampuskinon elokuvat - kutenmyös muiden mainioiden elokuvan-katsomisfoorumien - elokuvat ovatsuosiossa tosinistinaisten keskuu-dessa. Yhtäläisyyksiä löytyy varmastimyös kirja- ja levyhyllyjen sisällönkohdalla - vaikka nuoremmatopiskelijat eivät enää Pikkujättiläisiäjoudukaan hankkimaan.

Herra X: Urheilu? Was ist das? No ei,onhan tosinisteilla oma liikunta-vuorokin. Mutta erehdynkö pahastisanoessani, että Tosineen hallituksenliikuntavastaava on perinteisesti ollutmies? Jos en, niin sehän kertoohyvästä ja solidaarisesta asenteesta,mikä lienee yleensäkin vallalla.Liikkuva ei sairastamaan jouda ja kutenUKK sanoi, kaikki syyt olla liikkumattaovat tekosyitä. Ryhmäliikunnan ulko-puolella moni tosinistimies saatetaanbongata muun muassa liikunnanrakennuksen kuntosalilta. Toisaalta,onhan se kävelymatka kämpältäSeminaarinmäelle myös liikuntaa jalenkin jälkeen poltettu tupakka oivaapalautusjuomaa. Jotkut tykkäävätpokerista; mikäs siinä, sehän onperinteinen poliitikkojen ja sotilaidenpeli, oivaa liikuntaa aivoille. Ja koskakyseessä on fabulous lifestyle,pitäähän se kyetä rahoittamaan. Ellerhur? Aivojen piristystä auttaa myösfutiksen katselu telkkarista. Onneksiolkoon Tosine jalkapallon EM-kisoistamallia 2008. Jää moni gradu tekemättäkesäkuussa.

15


Formulatoiminta ei ole urheilua, vaaninsinöörien ja saastuttajienmekaniikkapelleilyä ja tiedekisailua,joten siitä ei puhuta urheilunyhteydessä. Junat hyväksytäänosaksi viihdettä, jos sille löytyytilausta.

Neiti Y: Naiset ja urheilu. Yliopisto-liikunta tarjoaa mainiot ja edullisetmahdollisuudet liikunnan harrasta-miseen, ja monet käyvätkin jumpissaja salilla säännöllisesti. Sitten on niitä,jotka lukuvuoden alussa maksavatliikuntatarran ja käyttävät sitä noinkolme kertaa. Sitten on niitäkin jotkaovat liikkuneet viimeksi lukionpakollisella liikuntatunnilla ensim-mäisellä vuosikurssilla kuusi vuottasitten, ja verkkarit ovat olleet äidinpaikattavina kotona Utsjoella siitälähtien. Kyseiset tapaukset saattavatkäydä läpi suomalaisia syyllisyys-kohtauksia erinäisten venähtäneidenillanviettojen jälkeen ja näyttäytyäsatunnaisesti salilla, mutta moraalinenkrapula harvoin kestää viikkoapidempään, ja sen mentyä ohi liikunta-tottumukset palaavat tavanomaisiksi.Huhujen mukaan myös joidenkintosinistittarien gradun palautussaattaa venehtää (penkki) urheilunvuoksi, mutta kaikillahan se venähtää,syystä tai toisesta...

Lopuksi

Elämäntapa-artikkelimme lopuksiheittäydymme hempeiksi. Olipa sittensosialisti kansallisen ulottuvuudenkanssa tai ilman, kuntoilipa salilla taikotiviiniastioita nostelemalla, jahumaltuipa Vakiopaineessa tai Giggeli-baarissa, tärkeintä tietenkin on että ontyytyväinen elämäänsä ja elää....historiantutkimukselle!!

Ja sitten sitä hempeilyä:

”I like birdies and shit.” - Tykkäänlintusista ja muuta paskaa.

- Useita kertoja Osama bin Ladeniksi

luultu japanilainen performanssi-taiteilija videossa, jossa hän esittääJapaniin paennutta Osamaa. Osamakeskittyy Japanissa lähinnä saken

juomiseen ja ”hengailemiseen”.

Ja aivan lopuksi vielä profetoimmeopiskelu-kaupunkimme super-sankarin metaforisella elämän-viisaudella:

”No se näin ja niin. No mut kyl niin,että tota noin... Se asia on. - Mutta,mä teen itse jatkuvasti asioita, oli sesitten negatiivista tai muuta... Niin setekee siitä sen. - Noin niinkuinvertauskuvauksellisesti.”

-Matti Nykänen-

Kirjoittajat toivottavat tosinisteillesukupuoleen, elämäntapoihin jaopiskeluvuosien määrään katsomattamukavaa Kukanpäivänjuhlaa sekäruotsinkielisen sanaleikin mukaistaWappua!

teksti: Neiti Y ja herra X

16


Onko NATO-Suomen tulevaa historiaa?

Sanotaan, ettei historiasta voioppia ja myös, ettei siitä voi tehdäennustuksia. Mutta koska tämä eiole tieteellinen julkaisu, jotainmielenkiintoisia arvailuja voiesittää historian pohjalta.

(Heikki) Ylikangas on esittänyt, ettäkylmän sodan aikana (Urho)

Kekkosen ja keskustapuolueensaama valta perustui siihen, ettäNeuvostoliitolle oli otollista suosiasellaista poliittista toimijaa, joka oliSuomessa vielä 1950-luvulla ala-kynnessä. Tätä kekkoslaisetpienoisesti ehkä vasemmisto-laisuuteen kallellaan olleet kansa-kunnan eheyttäjät todellakin 1950-luvulla olivat. Sama kuvio toteutui jo1800-luvulla, kun Venäjän tsaari tukiSuomen aluksi heikkoja fenno-maaneja, kuten (J.V.) Snellmania

ruotsinkielisiä vastaan, ehkäpä joaiemmin 1500-luvulla, kun Klaus

Fleming sai Suomen otteeseensajuuri, koska oli niin riippuvainen ulko-puolisen voiman, eli Sigismundin,tuesta.

Tämänhetkinen tilanne, jossaoikeistolaisuus on nousussa, muttakansan mielipideilmasto pikemminkinvasemmistolaisuuteen kallistuva, kunoikeistopuoluekin on hyvinvointi-valtion kannalla, on kuin peilikuva1950- ja 1960-lukujen poliittisestamyllerryksestä. Silloin tilanne oli päin-vastainen: vasemmisto nousi, muttamielipiteet olivat perin perinteisiä jaoikeistolaisiakin. Voi ajatella, ettänykyään oikeistolaisuus, nimen-omaan se, jolle status quo ei riitä(kuten se ei riittänyt vasemmistolle jakeskustan vasemmistosiivelle 1950- ja1960-luvulla), on vailla samanlaistaulkopuolista tukijaa, kun Neuvosto-liitto oli Kekkoselle, keskustalle javasemmistoaineksille. Tämä oikeisto-laisuus on myös päässyt samaan kuinvasemmistolaisuus 1960-luvulla:saanut kokoon ”kansanrintama-hallituksen”, jossa tosin nyt näkyvätoikeistopuolue ja keskustapuolueen

oikea laita –peilikuva 1960-luvuntilanteesta. Vasemmistolaisuus onkirosana, vaikka kansa kannattaakuitenkin keskimäärin ”vasemmisto-laisia” arvoja – aivan kuten 1960-luvulla oikeistolaisuutta mätkittiin,vaikka kansan mielipiteet olivathyvinkin perinteisiä.

Tästä heppoisesta analogiasta herääkysymys, että mistä nykyään etsisivahvan ja samalla heikon oikeistonpoliittinen toimija ulkopuolista tukea.Vastaus on tietenkin ilmeinen: USA jasen turvatakuut, eli NATO, ovatSuomelle intoilijoiden retoriikassanykyään yhtä tärkeitä kuin NL ja YYAkonsanaan. YYA-sopimustakinyritettiin selitellä Suomen eduksi,mutta tosiasiassa se teki Suomestapuolittaisen vasallin. Samoin tekisiUSA:n johtaman NATO:n turva-takuisiin luottaminen: kuten osin jotunnustetaankin, USA ja NATOsuojelisivat meitä ehkä Venäjäävastaan (jota vastaan ei mielestänikyllä edes omaa kansallista aseellistapuolustusvoimaa kummempaasuojelua tarvita), jos Suomi osallistuisiUSA:n pitkälle määrittämiin NATO:noperaatioihin ympäri maailmaa ja myösauliisti avustaisi terrorisminvatsaisensodan kaltaisissa hankkeissamahdollisista ihmisoikeuslouk-kauksista välittämättä. Juuri NATO:nuudet jäsenmaat, jotka olivat vanhojaNL:n satelliitteja, ovat olleet nöyrimpiäUSA:n pikku apureita ”terroristien”lennättelyssä hämäriin vanikoihin jaIrakin ”vapauttamisessa” ja hyvästäsyystä: niiden on pakko, jos haluavatpitää turvatakuut voimassa. Niin olisimyös NATO-Suomen. Suomen ei olesyytä sitoutua uuteen läntiseen YYA-sopimukseen – jossa senvelvollisuuksia ei edes rajata omanmaan puolustamiseen, kuten Suomenja NL:n vasallisuhteessa oli 1948-1991asiainlaita – vain siitä syystä, koskapari oikeistopoliitikkoa haluaaratsastaa NATO- jäsenyydellä valtaanja kunniaan, kuten Sigismund,Snellman ja Kekkonen aikoinaan.

Suomen asema maailmassa onturvallisempi ilman NATO-jäsenyyttä.Se ehkä suojaisi Suomea Venäjänmielipuolista iskua vastaan, muttatällaiselle suojalle ei ole tarvetta, kunVenäjä hyötyy enemmän rauhastaSuomen kanssa. Venäjä tahtoisihyökätä tänne vain, jos kokisi jonkun– kuten USA:n – uhkaavan omaaaluettaan NATO- Suomen kautta. JosVenäjä hyökkää Suomeen, Euroopanyleistilanne on sellainen, ettähyökkäys tulee vain sitä varmemmin,jos olemme NATO:ssa. Rauhan-turvaaminen on riittävä panostusmaailman yleiseen turvallisuuteen, kuntaas USA:n ja sen johtaman NATO:netujen ajaminen ympäri palloa lähinnälisää maailman konflikteja. Irakin sotaei ole ensimmäinen, eikä viimeinenjenkkikarjapaimenten vapautus-operaatio. Ties vaikka jatko-osassasaataisiin nauttia erikoistehosteista,joita edellisen kerran järjestettiinyksityisnäytöksissä Hiroshiman jaNagasakin asukkaille.

Ai niin, että olenko tosissani? No en.Tämä juttu on klassisen koulukunnantulevaisuudenpovaajan ja salaliitto-teoreetikon työnäyte. Valituksia eivastaanoteta, eikä rahoja palauteta.

teksti: Pentti Juntunen

17


Pohdintaa Ilokivestä - matka mielen syvyyksiin

Ilokivi. Tuo Jyväskylänyliopiston ylioppilaskunnanomistama rakennelma, minneon keskittynyt ylioppilas-aktivismin sakein savu. Siellämyydään lounasta. Sielläopiskellaan kieliä. Siellä pitäämajaa ylioppilasliikkeen pää-lipunkantajat, työtä ylityö-tunneista piittaamaton sihtee-ristömme. Alakerrassa katsel-laan ja kuunnellaan kulttuuriaja maksetaan rahaa jäävedestäja vielä enemmän rahaaoluesta.

Alun perin tämän kirjoituksentavoite oli moniulotteinen:1. tuoda uudenlaista sisältöäTosine-lehteen. 2. tuoda arkki-tehtuurista ja sisustushenkistäanalyysiä samaiseen lehteen (ehkäuskaliasta näin ei-niin-sisustuksesta-kiinnostuneena-miehenä, mutta rohkea rokansyö). 3. tuottaa Ilokiven jaerityisesti sen arkkitehtuurinkritisoimisesta jonkinlaista vasta-lausetta yleensä Ilokivi-myönteiseen ilmapiiriin. Kunjuttujen deadline lähestyi, eikäsanaakaan ollut vielä paperilla,ymmärsin, että alun perintavoittelemani ratkaisu oli aivanliian helppo. Ilokivi on aivan liianmonimuotoinen ja syvälle jyväs-kyläläiseen opiskelijaelämäänkaivautunut, jopa abstraktituotos. Joten tästä tekstistä tulivielä jotain muuta.

Sanottakoon nyt aluksi se, jokäytännössä esiin tullut seikka,

joka toimi illokuutiovoimanaintentioilleni: en pidä Ilokivestä.Minä kuulun siihen kyseistärakennusta, jopa instituutiotajossakin määrin kritisoivaanryhmään. Minusta ei ole kivaa syödälounasta Ilokivessä, en jaksajonottaa ja muutenkin paikka ei oleravintolana onnistunut. Mustalaatikko, tuo kulttuuriviihteen pesä,on luotaantyöntävä ja ahdistavapaikka. Yläkerran käytävät jasuunnittelu luovat – jopa ilmanmustaa väriä – jotenkin ahdistavanhengen.

Arkkitehtuuri. Siitä voisin kirjoittaaenemmänkin. Alvar Aalto, tuoaivan uskomattoman omituisenkorkealle arvostettu, tosintodellakin hieno arkkitehti, teki Ilo-kivestä paikan, joka on nyt jäänytpahasti ajasta jälkeen. Rakennuson pimeä ja ruma. Omituisiamuotoja sekä sokkeloita. Jos ne nytedes ovat Aallon syytä, lähteeni eisitä kerro. Aallolla oli palkka-laisinaan joukko muitakin arkki-tehtejä. Ruokalapuoli on pimeä jasynkkä, aivan kuten muukinrakennus. Edes isot ikkunat,sinällään hyvä keksintö, eivät pystypelastamaan mitään, koska vieressäon metsä. Katutasolla olevatikkunat eivät riitä. Ravintolapuolensisutus on kammottavaa. Seinienomituiset värit ärsyttävät ja minustaei ole kivaa katsella välillä turhankintaiteellisia töitä seinillä, samalla kunsyö. Taide kuuluu näyttelyihin, eialistettuna surkeaan kakkos-asemaan ruuan takia. Naulakko onkuin tekstiilejä syövä hirviö. No,miesten vessa on hieno. Siitä minullaei ole mitään valittamista.

Noin. Nyt olen kertonut sen,mitä alkuperin oli tavoitteena.Ilokivi on paska, haa-haa. Siitäpäästään eroon purkamalla,polttamalla tai myymällä. JYY:lläon joskus varaa rakentaa uusi,toivottavasti huomattavastikomeampi ja moderni rakennus.Mutta tiesinkö ennen tähänkirjoitustyöhön ryhtymistäloppujen lopuksi paljoakaanIlokivestä? Käytännön elämästätiesin paljonkin. JYY-toiminta oliajanut minut useasti Ilokiveenerilaisten kokousten tai muidenasioiden vuoksi. Tiesin, ettänykyinen ruotsalainen suur-yhtye Kent on esiintynyt Ilo-kivessä aikoinaan. Tiesin, ettäJYY on historiansa ajantoteuttanut opiskelijoita auttavaatyötä ansiokkaasti erityisestirakennustöillä.

Mutta en tiennyt sitä, millaisellainnolla ylioppilaskunta ryhtyirakentamaan Ilokiveä. Entiennyt sitä, miten paljon yli-oppilaat joutuivat tekemääntyötä erityisesti varainkeruunmuodossa, kun Ilokivi päätettiinrakentaa. Kuten aina, vilkaisuhistoriaan auttoi avaamaan fiilis-pohjaa aivan uudenlaisennäkemyksen. Ilokivi oli Marko

Lambergin ylioppilaskunnanhistoriateoksen mukaanmelkoinen projekti toteu-tettavaksi 1960-luvulla. Arkki-tehtuuri oli monien pyrkimystenlopullinen tulos. Alvar Aaltojouduttiin suostuttelemaanjatkamaan kampusalueen

18


suunnittelua ja alun perinasuntolaksi tarkoitettu tilamuuttuikin toimintakeskukseksi,minne suunniteltiin kaikenlaistajuhlasalista kirjakaupan kauttakirkkokappeliin.

Asian pohdiskelu auttoi avaamaanitsesuggestion voimin asetetunmentaalisen lukon ja näkemäänmetsän puilta. Aloin pohtimaanIlokiveä ajatusten kohteena. Moniopiskelija uhraa vuosittainmerkittävän määrän opiskelu-resurssejaan ylioppilas-aktivismiin, enkä todellakaan nytlue itseäni näiden karpaasien jakarpaasittarien joukkoon. Valio-kunnat ja sihteeristö ahkeroivatjärjestääkseen opiskelijoillemahdollisuuksia purkaa stressiä,helpottaa arkea ja auttaa hädässäolevaa. Opiskelijat menevät Ilo-kiveen juhlimaan tai kokemaanerilaisia elämyksiä. Nämä kaikkihienot asiat keskittyvät Ilokiveen,tuohon rumaan mutta ilmeisenmerkittävään henkiseen paik-kaan. Mikä puu porukka kuin yli-oppilaskunta antaa tilat (Ilokivi)kaiken maailman aktiviteeteille?Ja tätä kaikkea on tapahtunutvuosien ajan. Ilokiveen on ajankanssa imeytynyt melkoinenmäärä opiskelijoiden toiveita,unelmia ja työn tuloksia. Sen

(edelleen rumat) seinät ja sisustushenkivät historiaa ja voimakastamentaliteettia.

Ilokivi on työllistänyt paljon väkeäolemassaolonsa aikana. Eiaavistustakaan, kuinka suureksimäärä kohoaa. Paikka tulee myöstyöllistämään lisää väkeävastaisuudessakin, uskallanennustaa. Työntekijät pystyisivättekemään töitä myös toisessarakennuksessa. Mutta joskaristetaan taas kerran hetkeksirealistikon mieli ja ajatellaan,millainen määrä edellisten työn-tekijöiden jättämää henkeärakennuksessa on. Seinätkuiskivat menneiden vuosienopiskelijapolitiikasta ja arjenelämästä. Niin. Uusi rakennusjoutuisi käyttämään paljon aikaasiihen, että siihen kertyisisamanlainen patina.

Eikä kaiken pidäkään olla saman-laista. Kunhan aika tulee, Ilokivimuuttuu, mutta ennen sitä sadat taijopa tuhannet ihmiset tulevatnauttimaan sen olemassaolosta.Milloin sitten on luvassa Ilokivenmassiivisen muutoksen aika, no,sitäpä ei vielä voida sanoa. Sittenkun on aika.

Epäilen, että moni opiskelija eijuurikaan välitä Ilokivensisustuksellisesta puolesta taiarkkitehtuurista, vaan keskittyyolennaiseen. Ehkä minunkin pitäisitehdä niin. Ilokivi ei tulepoistumaan elämästäni, ennenkuin valmistun rakkaasta yli-opistostamme. Niin, ja olisinkopystynyt ensin yrittämään muuttaaIlokiveä ja valittamaan vastasitten? Se olisi ehkä ollutmahdollista ainakin jollakin tapaa.

teksti ja kuva: Teemu

Häkkinen

Talo oli liian hankala saadakokonaisena ruutuun, joten tyydyinruokalan etuoveen.

TOSINE + NEFA -kumpi on ILO jakumpi KIVI?

19


TOSINE REISSAA!

Opintomatka Ruotsiin s. 21-26, meidän pojat Ranskassa s. 27-29,Itä-Saksa elää! s. 30-31, Keski-Maa- ekskursio s. 32-35

20


Tosine ry:n Ruotsin-matka 25.3. - 30.3. 2008

Matkareitti: Jyväskylä –

Turku – Tukholma – Runsa

– Sigtuna – Moran kivet –

Uppsala – Gottröra – Rimbo

– Finsta – Norrtälje – Täby –

Tukholma – Turku –

Jyväskylä

Alkuvalmistelut

Kun idea Ruotsiin lähtemisestäesitettiin keväällä 2007, olivastaanotto ainakin aluksijoissain tosinistien piireissänuivaa. Asiaa tarkemminkaivelemalla havaittiin kuitenkin,että suurella osalla tosinisteista eiollut mitään Ruotsiin lähtemistävastaan, ja tältä pohjaltaaloimme suunnitella Ruotsin-matkaa. Hallituksenkokouksessa syksyllä 2007matkaidealle näytettiin viimeinvihreää valoa, ja näin yksi etappioli saavutettu. Tosine lähtisikeväällä 2008 Ruotsiin!Matkan idea ja matkakohteetvalittiin pitkälti matkanjohtajienomien preferenssien ja asian-tuntemuksen mukaan, ja näinmatkasta muovautui kulttuuri-historiallinen rautakauteen jakeskiaikaan painottuvakokonaisuus. Vaikka matkallelähtijöiden määrä ei noussutedes kahteen kymmeneen, eisiitä kuitenkaan muodostunutestettä matkan toteuttamiselle.Väkimäärän vähennyksenansiosta saimme jopa leikattuamatkabudjettia aiottua

pienemmäksi.Ilmoittautumisajan päätyttyähuomasimme, että matkalle olilähdössä varsin dynaaminen jamatkakohteista erittäinkiinnostunut joukko. Ruotsin-matkalaisten keskuudessa virisimm. innostus harjoitella Ruotsinkieltä ennen matkalle lähtöä.Lisäksi Marko (Lamberg, yli-assistentti) piti kaksi luentoaliittyen kohteidemme historiaanja riimukivien tulkintaan.

Tiistai 25.3.

Tiistai-iltapäivällä matka-keskukseen kokoontui hilpeäjoukko matkalle lähtijöitä.Vaikka junamme oli kuuma kuinpätsi, ei se menoa haitannut, jakoko Ruotsin-matkan ajanjatkunut vilkas keskustelu janauru täyttivät koko junavaunun.Illalla buffetissa itänaapurinedustajat hämmästyttivät meitäheinäsirkkamaisellakäyttäytymisellään, muttaainakin Markon pöydässäistuneet tokenivat tuota pikaa,kun kulinaristinen esitelmämandariinien, klementiinien jasatsumien eroista ja hienouksistalähti käyntiin.

Keskiviikko 26.3.

Tukholman satamassahyppäsimme bussiin, ja rautatie-asemalta otimme kyytiin Tiinan

(Nyyssönen), joka onvaihdossa Ruotsissa. Tästäjatkoimme Runsan esi-historialliselle

laivamuodostelmalle ja muinais-linnalle sekä edelleen Sigtunaan.Sigtunassa keskiaikaistenkirkonraunioiden, riimukivien,Marian kirkon ja Pohjoismaidenpienimmän raatihuoneen lisäksiihastuttivat pienet karkin värisettalot. Matkalla Uppsalaankävimme katsastamassa Morankivet, jotka liittyvät Ruotsinkeskiaikaisiin kuningas-valintoihin.Iltapäivällä tutustuimmeUppsalan historialliseenkeskukseen ja kuningas-hautoihin. Virallisen ohjelma-osuuden päätti Uppsalankeskustan esittely Markonopastamana. Tutustuimme mm.Tuomiokirkkoon ja Uppsalan”tynkälinnaan”. Verna

(Kalmari) hankki halukkaillepassit ruotsalaisten osakuntiennationeihin, joista muutamista sairuokaa ja kaikista juomia.Muutaman harharetken jälkeenlöysimme itsemmeruokailemasta Snerigen =Södermanlands-Nerikesnationista. Osa porukasta jatkoivielä tämän jälkeen iltaa muissanationeissa, ja osa palasitakaisin hostellille rankan päivänuuvuttamana.

Torstai 27.3.

Viimeinen Uppsalan-kohde olitorstaiaamulla Uppsalan yli-opiston kirjasto CarolinaRediviva. Oppaamme oli ottanutsuomalaisen ryhmän hyvinhuomioon etsimällä ryhmämme

21


tarkasteltaviksi Axel

Oxenstiernan omakätisestikirjoittamia muistokirjoituksia,1500-luvulta peräisin olevansuomenkielisen raamatunkatkelmia sekä Pyhään

Birgittaan liittyviä tekstejä.Kirjastosta jatkoimme matkaaitään Roslageniin eli Gottrörankeskiaikaisen kirkon kauttaRimboon, jossa suurin osamatkalaisista päätyiruotsalaiseen pizzeriaan, jostasai myös perinteistä BohusGrytaakin. Siellä sitten söimmeruotsalaisen teknon tahdissa.Ah!Seuraava kohteemme oli PyhänBirgitan synnyinkartanon alueFinsta ja Birgitan lapsuusvuosiinliittyvä Skederidin kirkko.Kartanon lähellä oli luola, jossaBirgitta oli legendan mukaannähnyt ilmestyksiä ja rukoillut.Luolan autenttisuus oli kuitenkintiessään, sillä ruotsalaiset olivatpyhimystään korostaakseenhieman muokanneet luolaasuuremmaksi dynamiitilla.Tutustuimme vielä Birgitanlähteeseen, jonka parantavavoima ilmeisesti siirtyi päivänviiveellä Anna-Kaisaan

(Leivoon).Norrtäljessä Marko olivastuussa kaupungin esittelystä.Näköalapaikalla otimme ryhmä-kuvan, ja sen jälkeen suurin osaryhmästä siirtyi lämmittelemäänTössen kahvilaan. Auringonpaisteesta huolimatta merituulijäädytti suomalaiset turistittehokkaasti.Norrtäljen ja Tukholman välissäpiipahdimme Täbyssä Jarla-bankenin viikinkiaikaisellasillalla, missä tosinistien henkinenikä alkoi lähennellä ala-astelaisten tasoa. Tukholmassa

hostelliin kirjoittauduttuammeosa matkailijoista jäi lepäämään,osa suuntasi ruokaostoksille jaosa lähti Norrmalmille syömäänja tutustumaan paikalliseen pubi-kulttuuriin.

Marko ja Jarlabankeninriimukivi.

Kungliga Biblioteket.

Perjantai 28.3.

Perjantaina vierailimme Riks-arkivetissa, jonka opas ei saanuttosinisteiltä kovin hyviä pisteitä(mutta Marko oli ihantyytyväinen). Arkistovierailunjälkeen enemmistö suuntasiMarkon johdolla peri-ruotsalaiseen pyttipannu-ravintolaan syömään. Iltapäivällävuorossa oli Kungliga Biblio-teket, jonka oppaat ihastuttivatopiskelijoita, mutta jättivät sensijaan Markon kylmäksi.KB:n jälkeen matkasimmemetrolla Tukholman yliopistolle,jossa Markon kollega Mats

Hallenberg esitteli meille yli-opistoaluetta. Saimme myösvierailla historian laitoksella, jameille tarjottiin oikein pulla-kahvitkin. Kestityksestäkylläisinä palasimme Gamla

22


Näkymä Uppsalantynkälinnalta tuomiokirkolle.

Staniin hostellillemme, jostaMarko haki meidät hetkenlevähdyksen jälkeen.Vuorossa oli siis Gamla Staninesittely Markon opastamana.Saimme tuntumaa sekä saarenvanhaan että uuteen rakennus-kantaan. Paras esimerkki tästäoli nykyinen Prästgatan, jollakeskiajalla oli sijainnuttukholmalaisten helvetti ja jollamm. pyöveli oli asustellut.Kierroksen aikana Eeva

(Mäkinen) harjoitteli kuningas-kunnan ensimmäisen naisenroolia, mutta varsinaiseen lähi-kontaktiin alkuperäisväestönkanssa pääsi ainoastaan Anne

(Ikonen).Illalla hostellihuoneessa numero7 järjestettiin bileet, joihin kaikkimatkalle lähteneet osallistuivat(paitsi Verna, jolla oli vieläbisneksiä Uppsalassa).Nyyttäriperiaate johti siihen, ettäolimme hukkua perunalastuihin.Tästä huolimatta tunnelma olikatossa, eikä meidän tarvinnut

edes huolehtia melusaasteenaiheuttamisesta, sillä yläkerranespanjalaisilla oli omat bileensä,ja naapurihuoneen ruotsalais-naisten ylenmääräinen fööninkäyttö olisi voinut herättääkuolleetkin.Loppuillasta osa porukasta lähtivielä humputtelemaan GamlaStanin yöelämään. Keski-aikainen ravintola Sjätte Tunnan,Stora Nygatan 42, houkuttelitosinisteja (sekä koko matkanNefan lippua korkealla pitänyttäKukkaa) puoleensa. Piansuomalaisten laulunlahjoista sai”nauttia” koko ravintolan väki.

Lauantai 29.3.

Viimeinen päivä Ruotsin maallaoli varattu vapaaseen ohjelmaan.Joka tapauksessa Marko olilupautunut esittelemäänhalukkaille Tukholman lähiöitä.Lähiöistä tutustuttiin moderniinKistaan ja monikulttuuriseenRinkebyhyn, uskaltautuivatpa

eräät ristiriitaisella tavallasaneerattuun Vällingbyhynkinasti. Muut lähtivät ostoksilleTukholman keskustaan. IllallaVikingin terminaalissa Markoamuistettiin ruotsalaisilla jamatkasta muistuttavilla lahjoilla,ja Johannalle (Latvala-

Koistiola) luovutettiin Birgitankastemalja.

Eeva ja vartija.

Sunnuntai 30.3.

Sunnuntaiaamulla tosinistitsuuntasivat jälleen junalla kohtikotoista Jyväskylää. Kesä-aikaan siirtymisen vuoksisaimme kokea vähän maailman-luokan matkailun tunnelmaa, kunkelloa siirrettiin peräti kaksituntia eteenpäinlaivamatkan aikana. Jotkut jopaonnistuivat kärsimään jet lagista.Viking Linelle jäi tosinisteistamuistoksi pieni pasitiivisuudenaura, jonka ulostuulettaminen olikuviteltua vaikeampaa.Kaiken kaikkiaan matkamme oli

23


oikein onnistunut. Kiitämme vie-lä kerran kaikkia ruotsinmatka-laisia! Vaikka matkakohteet oli-vat ja ovat hienoja sekä tutustu-misen arvoisia jo sinänsä, eimatkastamme olisi tullut näinmahtavaa ilman teitä! Lisäksihaluamme kiittää Suomalais-ruotsalaista Kulttuurirahastoasen antamasta matkatuesta.

Matkan aikana kertyneitä

sanontoja ja tapahtumia

- Pasitiivisuus- Lihaisa imaami- Saanko esitellä ystäväni

Danielssin Jaskan?- TA bussen till Slussen!- No viistoista!- Hei Anne…- Satsumat vs. klementiinit

& mandariinit- Psyduck- Juhana III

”metroseksuaali”- Parantava Anna-Kaisa- Riimukivet: antoi jo

ELÄESSÄÄNpystyttää ITSELLEEN

- Tosinistit liikenteessä:“HELVETE” ja selkäänjuokseva mies GamlaStanissa.

- Eeva och väktare- Keinutaan

Jarlabankenin sillalla.Boing boing!

- Oliko sellaasta kuPyhä Eerik?!?

- Sjätte Tunnan: Lapinkulta, Maamme,Finlandia,Internationaali,Päivänsäde jamenninkäinen,Aikuinen nainen, Viska dricka hela nattenalkohol…

- Onko täällä baarissane

humalaiset suomalaiset?On.

- Kansankodissakintapahtuu varkauksia!Missä liput ja kortti?!?

- Tädit ja sedät haiseevissyltä aamulla…

- Jos jäätte auton alle,niin saatte selkäänne!

- Hostellin ”välimerellisetihmiset”

- FISK! (Bohus Gryta)

TACK OCH HEJ!

teksti: Marko Lamberg & Johanna

Latvala-Koistiola

kuvat: Johanna Latvala-Koistiola &

Pasi Nevalainen

Miksi kutsutaan sitä, kunruotsalainen ottaa Suomenkansalaisuuden? -Tekoälyksi.

24


Ruotsi.Sverige.Sweden.Schweden.Suede.Suecia.Svezia.

Ryhmäkuva Norrtäljestä. Vasemmalta ylhäältä Marko Lamberg, Ville Häkkinen, Tiina Hemminki, Anna-Kaisa Leivo,Verna Kalmari, Merja Kähkönen, Anne Ikonen, Tiina Nyyssönen, Eveliina Matalamäki, Pirita Frigren, EevaMäkinen, Pasi Nevalainen.Vasemmalta alhaalta Kukka Harvilahti, Satu Ruuska, Tiina Venäläinen ja Jussi Komulainen.

25


26


Erään talvisen (tai mahdollisestiviime pukujuhlissa sattuneen)päähänpiston seurauksenapäätimme tehdä keväällä oman”opintomatkamme” Pariisiinreippaalla äijäporukalla. Ajatuseteni lopulta niin pitkälle, ettävarasimme netistä sekä halvat lennotettä vielä halvemman yhden tähdenhotellin Pariisin pohjoispuolelta.

Voihan Hilton!

Matkan alku ei sujunut ihansuunnitelmien mukaan. Blue1:n lentooli ensin mitättömät 6 h myöhässä, jalopulta illansuussa se peruttiinkokonaan. Tässä vaiheessatosinistien vitutuskerroin alkoi olla joaika korkealla, eikä asiaa auttanutyhtään höpöhöpö-megajulkkis Paris

Hiltoniin törmääminen Helsinki-Vantaan tax free –alueella. Melkokalpean oloinen ilmestys kaikin puolin.Tottahan toki ikkunoiden ja lasiseinientakana parveili suunnaton pissis-lauma, joka koitti räpsiä elämäntapa-idolistaan niin monta kuvaa kuinmahdollista. Siinä vaiheessa, kunerään myymälän keski-iän ylittänytmyyjätärkin äityi hihkumaansaaneensa Pariksesta kuvan, uhkasimopo karata käsistä pahemman kerran.Kuin kohtaloamme ivaten lentoyhtiömajoitti meidät vielä Helsinki-VantaanHilton-hotelliin, jossa kuitenkinhomma toimi erittäin hyvin ja pahinpotutus laantui.

Erinäisten sattumusten kauttalensimme seuraavana päivänälauantaina Luftwaff….eikun Luft-hansalla Frankfurtin kautta Pariisiin.Harmaassa ja hieman sateisessakinsäässä raahasimme itsemme ja matka-tavaramme hotelli de la Terrasseen,joka vaikutti ensi silmäyksellä hiemanajan rapistamalta ja klaustrofobisenahtaalta. Noin metrin levyisetportaikot toivat mieleen erääntoverimme paloturvallisuutta

Vapautta, veljeyttä, tasa-arvoa ja bunkkereitakin

Tosinistit testaavat keväisen Pariisin sekä Normandian.

koskeneet kommentit Moskovassa.Nooh, eihän tänne tultukaan kuinkääntymään, tuumasimme porukalla jaasetuimme taloksi. Kortepohjan 20neliön yksiön kokoisesta ”kolmenhengen huoneesta” oli mukavakatsella viereisen risteyksen ja Portede Clignancourtin hulinaa. Illallasääkin selkeni, ja lähdimme pienellekävelylle kohteenamme Montmartrentaiteilijakortteli. Hotellimme seutu oliloppujen lopuksi melko viihtyisä jamelkoinen kulttuurien sulatusuuni,jossa erinäisiä putiikkeja sekäkauppoja oli sadoittain.

Kirppiksiä ja totista torvensoittoa

Sunnuntaina kävimme parilla suurellakirpputorilla, joista ensimmäinensijaitsi Porte de Vanvesilla eteläisessäPariisissa ja oli hyvinkin Suomenkirppiksiä vastaava, paitsi kooltaan.Rihkamaa oli hirvittävät määrät jalaidasta laitaan, mutta sikariatupruttelevat pöytien pitäjät kinusivatroinastaan älyttömiä hintoja.Suuremmat ostokset jäivätkintekemättä. Seuraava kohteemme, Saint-Ouenin kirpputori olikin jo osinTallinnan torien tapainen markkina-paikka kauppahalleineen. Esimerkiksitietyt kadut oli varattu pelkän antiikinkaupitteluun. Valikoimaa riittikin ainaarmeijavermeistä muotinukkeihin javeistoksiin. St. Ouenin kojuistalisensiaatti (Jukka) Leinosen mukaantarttui Bundeswehrin tyylikäsmantteli, itselleni taas heräte-hankintana Ranskan ilmavoimienverkkatakki kuuden euron hintaan.Toveri (Mikko) Nislin tyytyihankkimaan aimo läjän vanhojagramofonin savikiekkoja.

Ostosten jälkeen suuntasimmekeskustaan Riemukaarelle, jonka päällekipuaminen osoittautui paskan säänvuoksi liian haastavaksi tempaukseksi.Sen sijaan jäimme Riemukaaren alleTuntemattoman sotilaan haudalle,

jossa pärähti käyntiin kuin tilauksestatarkemmin määrittelemätön seremonialippuineen, veteraaneineen jasoittajineen. Toveri Nislin pääsi jopaturva-aitojen ohi kunnioittamaantilaisuutta läsnäolollaan ja kättelemään(kirjoitushetkellä vielätuntemattomaksi jäänyttä) merkki-henkilöä.

Demonstraatio: D-Day

Maanantai oli suuri päivä. Varhainaamulla rynnimme intoa täynnäkaupungin laidalle autovuokraamoon,josta pienten neuvottelujen jälkeensaimme allemme uudenkarhean SeatIbizan. Sitten ei muuta kuin kokka kohtiCaenin kaupunkia ja Normandianrantoja. Ajoamme vauhdittamassa oliGPS-navigaattori, joka kielenvaihtamisenkin jälkeen suostuimolottamaan pelkkää ranskaa.Paikallisiin erikoisuuksiin kuuluivatmm. tietullit, joiden läpi ajaminen sujuikuitenkin melko kivuttomasti janopeasti: kortti sisään, tili tyhjäksi,puomi ylös ja taas matkaan.

Caen oli rakennuskannaltaan hiemanepäranskalainen kaupunki. Lieneekösyynsä sillä, että kaupunki oli toisenmaailmansodan jälkeen lanattukäytännössä maan tasalle. Maihin-nousun ja sodan muisto eli seudullavahvana erilaisten muistomerkkien,museoiden ja kadunnimien muodossa.Vietimme pari tuntia museoistasuurimmassa, Le Mémorialissa, jossaoli näytillä jo paljon muutakin kuinpelkkään maihinnousuun ja 2.maailmansotaan liittyvää aineistoa.Myös kylmän sodan aspekteille olivarattu oma tilansa. Raskaammankaluston sijaan Mémorialissa olinäytteillä enemmänkin graafistamateriaalia, kuten julisteita, kuvia sekäpienoismalleja. Pakollinen käynti-kohde tosinisteille, pakko todeta.Tyyriin pääsymaksun vältimmeliittymällä peliliikkeenä jonkun

27


italialaisen koululaisjoukon jatkoksi,eikä käynti tullut lopuksi maksamaanyhtään mitään. Katu, jolla museosijaitsi, oli nimeltään yllättävästiEsplanade Eisenhower.

Tuntuikohan liittoutuneistakintältä?

D-Dayn rantoja läpikäydessämmenoudatimme samaa hyväksihavaittuataktiikkaa. Mémorialista järjestettiinmaksullisia retkiä rannikolle, ja jenkki-turistien pikkubussin peesiinlyöttäytymällä bongasimme muutamatsaksalaiset bunkkerit. Maisematkinalkoivat jo näyttää perin ranskalaisilta.Lopulta päädyimme kaikkeinpyhimpään, eli kuuluisan OmahaBeachin hiekkarannoille asti.Auringon paistaessa pitkinkilometrien rantaviivaa emme voineetkuin ihmetellä maihinnousseidenliittoutuneiden 60 vuoden takaistaurakkaa asemiinsa linnoittautuneidensaksalaisten tulituksessa.

Normandia-visiittimme päätimmeCollevillen amerikkalaiselle hautaus-maalle, jossa vallitsi sanalla sanoenharras meininki. Ristirivit vetivätkyynisenkin tosinelaisen hiljaiseksi jamonumentit olivat täynnään ylistäviäsanoja, joista voisi päätellä, etteiamerikkalaisten ja ranskalaistenväleissä ole juuri säröjä ollutkaan.Paluumatka sujui muuten sangenrattoisasti, paitsi epäselvät opasteetja ranskalainen liikennekulttuuri saivatajoittain kuski-Leinosen sanaisenarkun avautumaan voimallisesti.Perille pääsimme kuitenkin ehjinnahoin ja ilman näkyviä kolhuja.

Ne pakolliset nähtävyydet

Kun auto oli seuraavana aamunapalautettu takaisin vuokraamoonmenimme keskustaan kohti Louvrea,joka kuitenkin harmillisesti oli tiistaisinkiinni. Varasuunnitelmana päätimmekäydä katsastamassa Pariisinsymbolista eli Eiffel-tornista avautuvatnäköalat. ”Kepakko” oli kyllä juuriniin karsean iso kuin ennakkoon olikaavailtu. Yritteliäästi lähdimmekipuamaan jalkapelillä ylöspäin, koskahissikyyti olisi maksanut enemmän jajonot siihen olivat tuplasti pidemmät.Askelmat ja happi loppuivat kakkos-tasanteelle, joka oli sekin tarpeeksikorkealla muutaman maisemakuvanräpsimiseksi ja suurkaupunginlaajuuden käsittämiseksi. Sää olisiedelleen voinut olla mielekkäämpi,vihmova tuuli ja harmaa taivaskolmatta päivää putkeen eivät oikeinolleet toivomuslistallamme. Onneksimuiden turistijoukkojen aikaansaamaryysis pysyi siedettävissä rajoissa.

Collevillen amerikkalaisellahautausmaalla lepää yli 9300taisteluissa kaatunutta.

Keskiviikko kului niin ikään tiukanpäiväohjelman tahdissa, kun samanvuorokauden kuluessa oli tarkoitusläpikäydä Pariisin kulttuurisetjättiläiset, Versailles sekä Louvre.Kolean sään vallitessa kolusimmeVersailles’n linnan ihmeet, Peilisalin javaltaisan puiston, jossa pääsimmejopa pelleilemään nurtsille unohtuneenruohonleikkurin kanssa. Kaikkea sitäväsynyt mieli piristyksekseen keksii.Aurinkokuninkaan tyyssijastalähtiessä ryhmämme jakaantui, kun

hra Nislin päätti Louvren sijaan käydäkatsomassa Orsayn museota sekäSorbonnen yliopistoaluetta.

Louvre oli niin pullollaan nähtävää,ettei sitä kaikkea olisi mitenkäännormaalin kalenterin puitteissa voinutkokea. Jalkojen huutaessa hoosiannaapäädyimme keskittämään voimain-ponnistuksemme Mona Lisalle(yllätysratkaisu) sekä mm. MilonVenuksen äärelle. Veikeitä taide-teoksiahan nuo olivat, ja nyt jyväs-kyläläinen historianopiskelija pystyitaas kokemuksen rikkaampanakeskittymään olennaiseen, jolla tässäyhteydessä tarkoitamme tuliaisviinienhankintaa. Viinimaassa tuo rypäle-mehu ei tunnetusti paljoa maksa: 1,5 lmuovitonkka hieman epämääräistäpunkkua (ks. Korkkivika) lähti lähi-marketista kaupaksi 1,60 • hintaan.Normaalikokoisista viinipulloista saihalvimmillaan pulittaa 20 senttiävähemmän.

Versailles’n Peilisali jajapanilaisiakin kiinnostaa.

Matka lähestyy loppuaan

Torstai-aamun sarastaessa koitti myöslähdön hetki. RER-paikallisjunapuksutti kohti Charles de Gaullenlentokenttää läpi lähiöiden, joilla olijotensakin levoton maine. Aulnay-sous-Boisin, Blanc-Mesnilin jaSevranin nimet levisivät maailmalleloka-marraskuussa 2005 rajujenmellakoiden vuoksi, joissa useitapäiväkoteja, kouluja, kirkkoja ja poliisi-asemia tuhottiin tuhansien ajo-neuvojen lisäksi. Nyt, vajaa kolmevuotta myöhemmin, tilanne vaikuttiseesteisemmältä eikä polttopulloja

28


tarvinnut väistellä. Takaisin Suomeenlensimme Arlandan kautta, missä eihuvittavasti myyty lainkaan alkoholia,jos matkusti EU-alueen sisällä.Tulipahan ainakin sitä viiniä tuotua...

Kaiken kaikkiaan matkasta jäi varsinpositiivinen fiilis. Homma kyllä toimii,kunhan muistaa itse olla ”joustava”ja venyttää tarpeen vaatiessa pinnaa,etenkin liikenteessä. Ranskan-taidottomia herroja Leinonen ja Nislinpalveltiin kyllä englanniksikin, välillähuonommin ja välillä paremmin. Yhdentähden pirtissämme sai ihanmukavasti nukuttua, vaikka respansetä taisikin olla välillä pilvessämiehen habituksesta ja tuoksustapäätellen.Ai niin, ja Normandia donkkaatykimmin.

OMAHA BEACH JA AURINKO PAISTAA!

Versailles’ssa lääniä riittää.

teksti ja kuvat: Mikko Mäkinen

29


Kadonnut DDR?

Saksan demokraattinen tasavalta DDRlakkasi olemasta vajaat kaksi-kymmentä vuotta sitten, jolloin Itä- jaLänsi-Saksa yhdistettiin. Entinen Itä-Saksa sulautettiin Länsi-Saksaan jasen myötä Euroopan yhdentymis-kehitykseen, mutta vieläkö nykyisessäItä-Saksassa on nähtävissä DDR:njäänteitä? Tätä minulla oli hyvätilaisuus tarkastella oleskellessanipuoli vuotta Jenan kaupungissaentisessä DDR:ssä Erasmus-opiskelijana.

Ensisilmäyksellä ulkomaalainen ei näejälkeäkään DDR:stä saavuttuaanJenaan, joka on hyvin peruskorjattukaupunki, ja varsinkaan keskustastaei löydy juuri yhtään huonokuntoisiarakennuksia, sillä viimeisiä vieläkorjataan parasta aikaa. TokiJenastakin löytyy DDR-lähiöitä, esim.Lobeda, mutta sielläkin lähes kaikkikerrostalot, eli Blockit on remontoituhiljattain. Aluetta voi nykyisin pitääjopa viihtyisänä, lukuun ottamattamuutamia hylättyjä kerrostaloja.Kuitenkin joitakin hauskoja yksityis-kohtiakin löytyy: Kaverini yhdeksän-kerroksisessa kerrostalossa hissilläpääsi vain kolmanteen, kuudenteen jayhdeksänteen kerrokseen. Tyypillistäneuvostolaista säästöajattelua!

Muita outouksia oli, kun ihmettelimme,miksi saksalaiset ajavat talvellakinpolkupyörää toinen lahje polveenkäärittynä kylmyydestä huolimatta.Syyksi selvisi, että vanhoissaDDR:läisissä polkupyörissä ei olelainkaan ketjunsuojusta, joten jos eihalua liata lahjettaan, on syytä kääriäse! Trabanteja eli trabeja näkee myössilloin tällöin liikenteessä, ja josvierailee vähän pienemmässä kylässä,nököttää trabeja pihoissa kaupunkiaenemmän.

Stasin vankila Erfurtissa edustaaDDR:n synkempää puolta.

Yhdelle saksan kurssille minulle sattuieräs vanhempi melko autoritäärinennaisopettaja, jolla oli hyvinstereotyyppiset mielikuvat erikansallisuuksista. Hän huomautti mm.minulle useampaan kertaankirjoitettuani aineita ja muita tehtäviälyijykynällä, että vain kiinalaisetkirjoittavat lyijykynällä! Myöhemminkysyin sitten ihmetellen, että eikötenttejä todella voi kirjoittaa lyijy-kynällä, niin opettaja totesi, että minunkannattaa kirjoittaa kuulakärkikynälläihan turvallisuuteni vuoksi.Kämppikseni selitti asiaa, että jos onkirjoittanut kuulakärkikynällä, niinkukaan ei pysty muuttamaanvastausta, toisin kuin lyijykynälläkirjoitettaessa. Ilmeisesti tämäkinjohtaa juurensa DDR:ään.

DDR-aika tulee esille, kun pintaavähän enemmän raaputtaa ja tutustuupaikallisiin ihmisiin. Kaikilla nuorilla onyhä edelleen paljon sanottavaa DDR-ajoista, jos ei nyt enää omiakokemuksia, mutta ainakinvanhempien tai isovanhempien kautta

välittyneitä. Kaikki sanovat, että erotitäisen ja läntisen Saksan välillänäkyvät yhä. Monen lähisukulainenon loikannut aikanaan länteen, jamonen vanhemmat ovat olleet pitkääntyöttömänä Saksojen yhdistyttyä.Kerran pääsin kuuntelemaan eräidensisarusten muistelua siitä, minkälaistaoli, kun koko kylän oli pakko ottaaosaa jokavuotiseen vappumarssiinlippu tai neilikka kädessä. Olen myöstörmännyt tilanteeseen, jossasaksalainen ei ole halunnut kertoa,mitä hänen vanhempansa tekivättyökseen DDR:n aikaan.

Paikallisten mukaan Jena on yksialueensa kasvukeskuksissa, ja toisinkuin monissa muissa itäsaksalaisissakaupungeissa, sieltä löytyy töitä. Syykaupungin menestykseen onkuulemma se, että kaupungista ovatmonet poliittiset päättäjät lähtöisin.DDR:n jäljet tulevat enemmännäkyviin, kun Jenasta lähtee itään taipohjoiseen. Jo junan ikkunasta näkee,että pienemmissä kaupungeissarakennuskanta on paikoittain erittäinhuonossa kunnossa, ja hylättyjätehdasrakennuksia, mutta myös

30


hienompia rakennuksia on paljon. Itä-Saksassa on perintöasiat vielä hyvinepäselvät, ja on kuulemma hyvinongelmallista, jos saa tyhjän jaränsistyneen talon perintönä, sillä senremontoiminen maksaa maltaita. Myössellaiset suuremmat kaupungit kuinLeipzig ja Dresden tuntuivat olevanyhä yhtä suurta rakennustyömaata.Korjattavaa riittää vielä vuosiksi.

Kun DDR romahti, lännessä ajateltiinkaiken DDR:stä tulevan olevanhuonoa. Nyt ovat kuitenkin mielipiteetalkaneet muuttua. Saksassakeskustellaan esimerkiksi paljonkoulujärjestelmän muuttamisesta, jajopa jotkut tunnetut poliitikot ovattunnustaneet, ettei se DDR:n koulu-järjestelmä niin huono ollutkaan.Muutenkin joitakin DDR:läisiätuotteita on ruvettu kansantoivomuksesta uudelleen tuottamaan,esim. Knusper Flocken-nimisiäsuklaakarkkeja, jotka sisältävät 30%näkkileipää, ja olen myös kuullut, ettäTrabanteja ruvettaisiin uudelleenvalmistamaan!

Jenan Friedrich Schiller –yliopisto täyttää tänä vuonna 450 vuotta.

Loppujen lopuksi DDR:n aika onlyhyt periodi Saksan alueenvuosisatojen mittaisessakulttuurissa. Jenassakin voi aistiahistorian havinaa, sillä monetsaksalaiset suurmiehet mm.

teksti ja kuvat: Mari Valtonen

(Friedrich) Schiller, (Johann

Wolfgang von) Goethe ja Karl Marx

ovat vaikuttaneet yliopistolla jakaupungissa. Jenan yliopisto täytti tänävuonna vaatimattomat 450 vuotta. Jenaja Saksa ovat mitä mainioin paikkahistorian opiskelijalle, jamielenkiintoisten kokemusten lisäksikäteeni jäivät saksan kieli ja lukuisajoukko ystäviä ympäri Eurooppaa!

Tämä Trabi nökötti Ziegenhaininkylässä, niin kuin se olisi ainaollut siellä.

31


Haltiatypyköiden salatut elämät

Tolkien- maailman haltianaiset ovat

kauniita ja hyveellisiä, kauniita ja

viisaita, kauniita ja uhrautuvaisia.

Epäilemättä, mutta tässä ei ole koko

totuus. Tarkkasilmäiselle lukijalle

erityisesti Silmarillion ja Kesken-

eräisten tarujen kirja tarjoavat

mainion tirkistelyreiän pyhimys-

mäisten haltiafemiinien elämää

suurempien elämien salaisimpiin

sopukoihin. Tosineen paparazzi-

osasto paljastaa häpeämättömästi

niin tyttösten vaatekaapin sisällön

kuin miesmaunkin. Taru on totuutta

ihmeellisempää: draamaa, kiellettyjä

haluja, verenvuodatusta, avio-

liittoja… Miksi niin monen haltia-

naisen äidin henkilöllisyys on

hämärän peitossa? Ja miksi niillä on

kaikilla on niin naurettavan mahti-

pontisia salanimiä?

Tapaus 1

Nimi: Aredhel aka Ar-Feniel aka

Noldorin Valkea Impi

Ulkonäkö: Kalvakka ja komea brunetti

Luonne: ”Levoton sielu” ja

”päättäväinen”- suomeksi: itsepäinen

vuohi ja oikutteleva marttyyri

Perhe: Isä Fingolfin, äidistä ei tietoa,

isäukon tuntien todennäköisesti joku

palveluskunnasta. Kaksi huomat-

tavasti vanhempaa veljeä: Noldorin

korkea kuningas Fingon ja Gondolinin

valtias Turgon. Rasitti jälkeen

mainitun vieraanvaraisuutta loisimalla

ensin tämän kämpillä Nevrastissa ja

sittemmin Gondolinissa. Kiitokseksi

karkaili omille teilleen epämääräisen

miesporukan seurassa (oletettavasti

kyseessä ei ollut Tosine Sturm Gruppe

– toim. huom.).

Hoito: Eol, pimentohaltia, jonka

luokse ”eksyi” ratsastusretkellä. Elivät

jotakuinkin tyypillistä avioelämää;

mies oli mustasukkainen tyranni.

Leipäännyttyään loputtomiin metsä-

kävelyihin, morsmaikku nosti kytkintä.

Lapset: Poika Maeglin. Aluksi läheiset

välit, mutta sittemmin poika tuli

isäänsä, valitettavasti.

Harrastukset: Metsästys, ratsastus,

epämääräiset miesporukat, metsissä

kävely

Suurin saavutus: Ardan ensimmäisen

avioeron yritelmä (kannattaa ilman

muuta mainita CV:ssä – toim. huom.).

Pahin moka: Aiheutti välillisesti

Gondolinin tuhon. Olisi vain pysynyt

ukkonsa luona, niin koko juttu olisi

vältetty. Ihan turhaa feminismi-

hössötystä.

Miten kävi: Päin helvettiä. Perhe-

draama eskaloitui niin, että isä heitti

myrkytetyn keihään poikaansa kohti.

Äiti heittäytyi eteen suojaksi ja otti

kuolettavaa damagee olkapäähänsä.

Erikoista: Yritti ilmeisen turhaan

korostaa neitseellisyyttään käyttä-

mällä ainoastaan hopeisia ja valkoisia

pukukokonaisuuksia.

Tapaus 2

Nimi: Elwing, ”Tähtisade”

Ulkonäkö: Ei mainintaa ulkonäöstä,

joten oli varmaan ruma kuin synti.

Luonne: Miehensä liekaan kytketty

lammas.

Perhe: Isä Dior, Thingolin perijä, äiti

Nimloth. Haltiaylimysten tavoin vietti

pumpuli- ja kuplalapsuuden Tol

Galenissa, joutui myöhemmin

muuttamaan ankeaan Menegrothiin.

Sittemmin ryhtyi emigrantiksi ja veljet

kuolivat metsässä nälkään.

Hoito: Earendil Merihullu.

Tyypillinen kriisiajan pika-avioliitto, ja

tyypillinen oli suhdekin: mies oli aina

työssä tai poikien kanssa ulkona.

Pikkuvaimo odotteli milloin milläkin

rannalla.

Lapset: Elros ja Elrond, kaksospojat,

joille kehittyi aikuisiällä identiteetti-

kriisi.

Harrastukset: Odottelu, lintujen kielillä

puhuminen, meren ja tuulen kuuntelu

Suurin saavutus: Ardan parhaat siipi-

lihakset.

Pahin moka: Perinaiselliseen tapaan

kieltäytyi luovuttamasta lasihelyjään

32


ja aiheutti jääräpäisyydellään suku-

surman.

Miten kävi: Piipahti Valinorissa ja sai

oman tornin. Vähän heikompi bonus

kuin miehelle, joka sentään pääsi

tähdeksi taivaalle.

Erikoista: Muuttui aika-ajoin

linnuksi… ”Äiti, mikä tuo on?” – ”Se

on vain se naapurin eksentrinen täti.

Pysy kaukana mokomasta.”

Tapaus 3

Nimi: Finduilas aka Faelivrin,

”Auringon ilo Ivrinin vesissä”

Ulkonäkö: Kultaiset hiukset ja nätti

naama. Alun perin säteilevä, myöhem-

min kalpea.

Luonne: Angstinen nuori, hiljainen,

paljon patoutuneita tunteita. Sen siitä

saa, kun ei saa.

Perhe: Isä Orodreth, Nargothrondin

ruhtinas, äidistä ei tietoa, ainoa lapsi.

Hoito: Tapaili ensin Gwindoria, sitten

Gwindoria ja Turinia samaan aikaan,

lopulta vain Turinia. Väitti sydämensä

kääntyneen Turiniin ”vastoin

tahtoaan.” Siis haloo! Kukapa ei

vaihtaisi saarnaavaa vässykkä-

Gwindoria cooliin ja synkistelevään

kovis-Turiniin? Nyhjäsivät aikansa,

mutta kyllästyivät toisiinsa.

Lapset: Ei. Sai tosin toteuttaa äidin-

vaistojaan Turinin kanssa.

Harrastukset: Empiiriset tutkimukset

ihmisistä.

Suurin saavutus: Urkki selville Turinin

oikean nimen.

Pahin moka: Turin.

Miten kävi: Jäi örkkien vangiksi ja

niitattiin puuhun: ”Stick around!”

Erikoista: Sai oman nimikkokummun.

Tapaus 4

Nimi: Galadriel aka Altariel ”Kukkasin

seppelöity nainen” aka Artanis ”Ylevä

nainen” lisäksi kasoittain arvonimiä

Ulkonäkö: Tosi pitkä ja kookas

hongankolistaja. Blondi, hiuksissa

myös hopeisia raitoja.

Luonne: Itsepäinen ja vallanhimoinen

kiihkoilija. Kätki menneisyyden

traumat pätemisentarpeen taakse.

Perhe: Isä Finarfin, äiti Earwen.

Molempien kanssa välit poikki. Isoveli

Finrod ja kolme pikkuveljeä.

Hoito: Tohvelisankari-Celeborn. Ihan

pikkunätti ja söpö suhde.

Lapset: Tytär Celebrian ja pari

lapsenlasta.

Harrastukset: Niin kuin kaikilla

ompeluseuratädeillä; sukulaisten

nurkissa nuhjaaminen, juoruilu,

muiden asioihin sekaantuminen

Suurin saavutus: Sormuksesta

kieltäytyminen ja pitkä ikä

Pahin moka: Kansankiihotus Alqua-

londen mellakoissa.

Miten kävi: Sai oman killuttimen ja

päätyi Lothlorienin aluekomentajaksi

ja puskajussipataljoonan yli-

päälliköksi söpöön kultapuumetsään.

Kiellettiin palaamasta Valinoriin, mihin

totesi ettei olisi halunnutkaan…

Happamia, sano.

Erikoista: Juorukerho Melianin

kanssa. Tyttöjen juttuja…

Tapaus 5

Nimi: Idril aka Celebrindal

”Hopeajalka”

Ulkonäkö: Blondi, ”kaikkia Gondolinin

ihmeitä kauniimpi”, tosin ihmeistä ei

puhuta...

Luonne: ”Viisas”, ”tarkkanäköinen”,

”kaukonäköinen”, tahtoo sanoa

estoinen ja rajoittunut pessimisti.

Perhe: Isä Turgon oli Gondolinin

valtias, äiti Elenwe tavis. Ei sisaruksia.

Ilmeisesti vanhemmat nukkuivat eri

huoneissa ja löysivät ne yhdistävän

käytävän vain kerran.

Hoito: Tuor, jämäinen ihminen jonka

jollain ilveellä onnistui pelmahtaa

Gondoliniin. Ilmeisesti tämä

hämmentynyt jantteri ei ollut ennen

naisia nähnyt, joten Idril vei tätä kuin

pässiä narussa. Seurauksena oli

hyvinkin monogaminen avioliitto.

Ottajia eukolla olisi kyllä riittänyt.

Lapset: Poika Earendil, sekasikiö.

Harrastukset: Salakäytävät ja kauko-

meripurjehdus

Suurin saavutus: Aiheutti välillisesti

Gondolinin tuhon. Pakkoko oli kulkea

kaikkialla niin tyrkyllä, että serkku-

poika menee ihan sekaisin?

Miten kävi: Pensionoitui Valinoriin

Erikoista: ei ole

Tapaus 6

Nimi: Luthien Tinuviel ”Satakieli”

Ulkonäkö: Kaunis brunetti

Luonne: Itsepäinen, uhmaikäinen ja

viekas

Perhe: Isä Elu Thingol, äiti Melian.

33


Vanhempien säätyero huomattava. Ei

sisaruksia. Isä ylisuojeleva sekopää,

joka telkesi tyttärensä puuhun.

Luthien toimi, kuten kypsä haltia-

ylimys ainakin: karkasi maailmalle.

Hoito: Beren, mainio keino ärsyttää

iskää. Vävyehdokkaan geneettisen

taustan alemmuuden takia isä vastusti

suhdetta, mutta niinpä vain ainoa tytär

lankesi ali-ihmiseen. Luthienilla oli

muuten ottajia kokonainen rykmentti

Morgothista lähtien.

Lapset: Poika Dior.

Harrastukset: Laulu, vaihtoehtoinen

tanssitaide, kokeelliset naamiais-

puvut, suuret koirat

Suurin saavutus: Suuri Jalokiviryöstö

Pahin moka: Krooninen naiivius

Miten kävi: Kaikkea tylsää. Sai korun

ja vetäytyi Tol Galeniin eläkkeelle ja

sitten kuoli pois.

Erikoista: Pitkäveteiset tanssi-

esitykset

Peter Jacksonin tulkinta TSH:sta

tehtiin aikoinaan todeksi isolla

rahalla, hulppeissa lavasteissa,

komeissa maisemissa, tyylilajina

eeppinen ja sentimentaalinen

toiminta. Yleisö ja kriitikot

tykkäsivät, mutta kaikki tyynni

tavoittaa kirjasta vain yhden tason.

Olen pohtinut paljon sitä, millä tyylillä

ja mistä näkökulmasta TSH voitaisiin

tai olisi voitu tehdä. Jacksonin elo-

kuva toteuttaa melko pitkälle nyky-

päivän Hollywood- trendejä: mahti-

pontisuus, toiminnallisuus ja tehoste-

ryöpyt. Millä tavalla tarina olisi voitu

kertoa jonain toisena aikana ja jonkun

toisen ohjaamana? Kirja antaa

mahdollisuuden monenlaisiin näkö-

kulmiin ja sisältää pääjuonen lisäksi

monia muita tarinoita, joita

dramatisoidessa voi syventää omaa

visiotaan. Tarun erikoisempia

tulkintoja ei siis ole lainkaan hankala

kuvitella, vaikkei niitä koskaan

tehtykään.

Andrei Tarkovski: ”Kantajat”,

Neuvostoliitto 1970

Rooleissa: Anatoli Solonitsin (Frodo),

Nikolai Glazkov (Sam), Nikolai

Grinko (Klonkku).

Elokuvassa keskityttäisiin Frodon,

Samin ja Klonkun matkaan

Mordorissa. Esitys sisältäisi monia

Loputtomien näkökulmien kirjaeli Miten muuten Tarun olisi voinut tehdä

teksti: Lasse Ranta

pitkiä keskusteluja elämän

tarkoituksesta. Frodon, Samin ja

Klonkun välille kehittyisi eräänlainen

kolmiodraama, jossa olisi hyvin

erikoinen ryhmädynamiikka. Matkan

pituus ja sen tarkoituksettomuuden

tunne korostuisivat kameran

vaeltaessa hitaasti pitkin synkkiä,

puuttomia maisemia. Unenomaisissa

takautumissa näytettäisiin tarinan

aikaisempia tapahtumia. Klonkku olisi

hyvin selkeästi kaksijakoinen, mutta

hänen mielentilansa eivät vaihtuisi

kovin nopeasti, vaan hän välillä

käyttäytyisi aivan normaalisti, kunnes

riippuvuus taas saisi hänet valtaansa.

”Klonkku, mihin me olemme

menossa? Emmekö me voi mennä

suorinta tietä?”

”Täällä ei ole suoria teitä.”

”Mitä me edes teemme täällä?

Muistaako kukaan meitä?”

”Riittää, kun itse muistamme

itsemme. Sekin on täällä vaikeaa.”

Rainer Werner Fassbinder:

“Sormus on kuolemaa kipeämpi”,

Länsi-Saksa 1974.

Rooleissa: Gottfried John (Frodo), El

Hedi Ben Salem (Sam), Günther

Lamprecht (Gandalf), Uli Lommel

(Klonkku).

Kaikki olisi etäännytetty niin, ettei

katsoja pääse samaistumaan tarinaan

34


ja henkilöihin, vaan voisi tarkastella

elokuvan moraalisia ja yhteis-

kunnallisia ulottuvuuksia viileästi

ulkopuolisen silmin. Elokuva

tarkastelisi ihmisyyden ja yhteis-

kunnan normien välistä ristiriitaa.

Hobittien esittäjät olisivat siirto-

työläisiä, homoja ja muita

vähemmistöjä. Haltioilla olisi liitu-

raitapuvut. Kaikki taistelut

näyttäytyisivät äärimmäisen turhina

verilöylyinä, jossa toistensa kanssa

taistelevat herrat lähettäisivät orjiaan

kuolemaan.

Kantavaksi teemaksi nousisi se, miten

yksi kerrallaan kaikki kieltävät itsensä

ja lankeavat yhteiskunnan odotuksia

symbolisoivan Sormuksen pauloihin.

Syrjityt hobitit alkavat epäillä, voiko

vihollisen voittaa muutoin, kuin sen

omilla aseilla. Sauron olisi valtava

metallinen laatta, jonka keskelle olisi

kuvioitu CDU:n tunnus.

Laurence Olivier: “Saruman-

Rautapihan ruhtinas”, Iso-Britannia

1961.

Rooleissa: Laurence Olivier

(Saruman), Dennis Price (Grima),

Alec Guinness (Theoden), Kenneth

More (Gandalf).

Shakespearemaisessa elokuvassa

keskityttäisiin Frodon sijasta

muutokseen, joka tapahtuu Saru-

manin sisällä. Ankara draama kertoisi

vallanhimosta, joka tuhoaa ihmisen.

Alun innostuksen ja voimantunteen

jälkeen Saruman lopulta itsekin

huomaa tuhonsa lähestyvän. Rauta-

pihan hävityksen jälkeen Saruman

yrittää vielä nousta valtaan Konnussa,

kunnes kulkee sielläkin kohti

vääjäämätöntä loppuaan.

Ingmar Bergman: “Kuninkaan

morsian”, Länsi-Saksa/Iso-

Britannia 1983.

Rooleissa: Christine Buchegger

(Arwen), Robert Atzorn (Aragorn),

David Carradine (Elrond).

Bergman olisi voinut keskittyä

Arwenin tarinaan. Kirja kun jättää

siihen aika paljon tulkinnanvaraa. Elo-

kuvassa olisi kuvattu paljon Arwenin

riuduttavia kävelyretkiä hiljaisessa

Rivendellissä. Elrond olisi elokuvassa

ohjaajan alter ego. Hän kuuntelisi

Arwenia tämän kertoessa

uhrautumisensa ristiriidoista.

Sormuksen kulku Rivendellin kautta

näyttäytyisi lähinnä sivujuonteena.

Arwen näkisi sen kuin verhon läpi eikä

se koskettaisi häntä. Hän on

Sormuksen Sodan sivustakatsoja,

jonka oma tragedia jää miesten

taistelujen varjoon. Rakkaus

Aragornia kohtaan on aitoa, mutta

vähitellen vuosisatojen vieriessä ja

ihmisten kuollessa suuri suru alkaisi

vallata Arwenin. Vasta Aragornin

kuoltua hän ymmärtäisi kohtalonsa.

Hän ehkä hyväksyisi sen, mutta

kaipaus, suru ja vanhemmiten

lisääntyvät katkeruus eivät ikinä

hellittäisi.

”Rakastatko sinä minua?”

”Rakastan. Mutta sinä et ymmärrä.”

”Miten niin en ymmärrä.”

”Minä olen yksin.”

”Minä olen sinun kanssasi. Aina.”

”Et aina.”

Nähtäväksi jää, jääkö Jacksonin ver-

sio ”viralliseksi tulkinnaksi”. Toi-

vottavasti ei – vaikka tietysti kaikki

kunnia hänelle, kun uskalsi lähteä

tällaiseen koitokseen ylipäätään –sillä

Taru on niin laaja kirja, ettei yksi

tulkinta voi kertoa siitä kaikkea, eikä

sitä pitäisi miltään tulkinnalta edes

odottaa – ei yleisön eikä tekijöiden

taholta. Komeita lavasteita ja Keski-

Maata muistuttavia maisemia,

huikeita kamera-ajoja ja massiivisia

taistelukohtauksia ei ehkä edes saa

samaan elokuvaan koskettavan

näyttelemisen ja mietteliään

tunnelman kanssa, eikä näitä

tulkintoja välttämättä ole edes

suunnattu samalle yleisölle. Suuri

budjetti ei läheskään aina takaa laatua.

Pikemminkin näyttää siltä, että raha

monesti sokeuttaa tyylitajun ja

toisaalta pakottaa tekemään elo-

kuvasta kassamagneetin, vaikka

ohjaajalla jokin innovatiivisempi visio

olisikin. Tuskin hobittien sielun-

elämää syvääluotaava psykologinen

trilleri olisi tuonut New Line Cineman

holveihin yhtä paljon killinkejä kuin

Jacksonin eeppinen toimintaseikkailu.

Viime kädessä kysymys on siitä, kuka

mistäkin pitää.

teksti: Lasse Ranta

35


Kirjoituspöydältä aseen piippuunNäkökulma Ian Flemingin James Bond- kirjojen filmatisointiin

Tämä artikkeli pyrkii valaisemaan sitä

tasapainoilua, joka James Bond -

kirjojen ja -elokuvien välillä on vuosi-

kymmenten aikana vallinnut.

Elokuvien tekijät ovat joutuneet

miettimään kansainvälistä kilpailua ja

elokuvien viihdearvoa, kun taas fanit

ovat konsensuksessa vaatineet

alkuperäisiä kirjoja ja novelleja

kunnioittavaa kerrontaa ja henkilö-

kuvausta. Pyrin tässä artikkelissa

tarkastelemaan elokuvasarjan elin-

kaaren aikana tapahtuneita muutoksia

elokuvien uskolli-suudessa

alkuperäiskirjoille ja haluan myös

osallistua keskusteluun, jota käydään

elokuvien ja kirjojen paremmuus-

järjestyksen tiimoilta.

Kun viimeisin James Bond -elokuva

pääsi sille kuuluvassa asussa teatteri-

levitykseen vuosikymmenien harha-

hyppelyiden jälkeen, korostettiin

maailman lehdistön piirissä yhdestä

suusta elokuvan arvoja vakavasti

otettavana suunnanmuutoksena

verrattuna elokuvasarjan aiempiin

osiin. James Bond -elokuvien elinkaari

voidaankin jakaa suhteellisen

varauksetta julkaisuvuosikymmenten

mukaisesti viiteen osaan, joiden sisällä

vallitsee suhteellisen voimakas

korrelaatio uskollisuudessa alku-

peräisteoksille ja kerronnallisessa

vakavuudessa. 1960- ja 1980- lukuja

voidaan huoletta pitää elokuvasarjan

vakavuuden kannalta keskeisinä

vuosikymmeninä, vaikka vuoden 1989

elokuvan “Lupa tappaa” jälkeen näytti

siltä, että kameroista olisi viimein filmit

loppuneet. Väite elokuvasarjan

kriisiytymisestä 1980-luvun aikana on

kuitenkin näennäistä ja johtuu

periaatteessa kahdesta tekijästä:

lähes 60-vuotiaan Roger Mooren yhä

jatkuneesta osallistumisesta ja “Lupa

tappaa” -elokuvan heikosta

kaupallisesta menestyksestä. Vuosi-

kymmenen viiden elokuvan inflaatio-

korjattu tuotto oli kuitenkin

massiiviset 1,5 miljardia dollaria.

Ian Fleming mukana olo ja vaikutus

sai aikaan sen, että ensimmäisestä

James Bond –elokuvasta tuli hyvin

samankaltainen kuin pohjana olleesta

kirjasta. Alunperin Flemingin

vieroksuma Sean Connery osoittautui

sittemmin oivalliseksi valinnaksi

superagentin rooliin, ja oli omiaan

paaluttamaan Bond -elokuvien tyylin

koko 1960-luvun ajaksi.

Neljä ensimmäistä elokuvaa sai erittäin

kirjauskollisen käsittelyn. Keskeiset

muutokset koskivat lähinnä dialogin

toimivuutta ja elokuvallista

tehokkuutta. Kirjojen ajoittaista

jaarittelevaa dialogia karsittiin, sen

esittäjiä ja esityspaikkoja vaihdettiin

ja elävöitettiin. Elokuvallisen

vaikuttavuuden nimissä erilaisten

tapahtumien ulkoasua muutettiin,

josta sittemmin tuli enemmän sääntö

kuin poikkeus. Ensimmäisistä elo-

kuvista alkaen Bond -elokuvien

interiöörejä ja massiivisia tapahtuma-

lavasteita on luonnehtinut Ken

Adamsin vilkas mielikuvitus.

Keskeinen ero kirjojen ja elokuvien

välillä tehtiin kuitenkin jo ennen kuin

ensimmäistäkään elokuvaa oltiin alettu

edes kuvaamaan; kirjojen välinen

voimakas, selvä ja looginen jatkuvuus

tuhottiin heti valitsemalla elokuva-

sarjan aloitus kirjasarjan kuudennesta

osasta. Elokuvien välille on sittemmin

pyritty luomaan ajoittaista sisäistä

koheesiota, mutta tapaukset ovat

satunnaisia ja ohimeneviä. Kuvattuja

kohtauksia, joilla kronologiaa oltaisiin

vahvistettu, on jopa leikattu pois elo-

kuvien lopullisista versioista. Elo-

kuvilla oli pohjavireinen jatkuvuus

aina 1960-luvun loppuun asti, jonka

jälkeen ainoana linkittävä tekijänä on

ollut viittaukset Bondin vaimon

kuolemaan. Tässä yhteydessä on

syytä harmitella kahdestakin eri

Brosnan -elokuvasta poisleikattu

huomautus mielipuolesta, tyhjästä

tulivuoresta ja isorintaisista naisista.

36


Bond-elokuvien ensimmäisen vuosi-

kymmenen aikana luotiin pohjaa

millainen Bond -hahmon ja Bond -elo-

kuvan tulisi olla. Tässä näkyykin elo-

kuvien kiistaton ylivoima kirjoihin

nähden. Vaikkakin Flemingin kirjat

ovat alallaan hyvätasoisia ja

kekseliäitä, olisi niiden populaari-

kulttuurillinen arvo kuitenkin olematon

ilman elokuvien tukea.

Prosessi, joka toi James Bondin

hahmon valkokankaalle oli myös

prosessi, joka ikonisoi ja

institutionalisoi Ian Flemingin

luomuksen. Elokuviin liitetyt graafiset,

“ylimääräiset” jaksot (elokuvat

aloittava ”aseen piippu” -kohtaus ja

tunnussävelmä) veivät koko elokuva-

sarjaa selvästi omalle tielleen valta-

virrasta, ja elokuvasta toiseen

muuttuvat erilaiset vempeleet

koettelivat jo varhain ihmisten teknistä

uskoa ja mielikuvituksen rajoja.

Alusta alkaen James Bond elokuvat

ovat kunnostautuneet kahdella

merkittävällä kentällä, jotka ovat usein

jääneet paitsioon: elokuvamusiikissa

ja näyttelijävalinnoissa. Rikollisen

vähälle huomiolle jäänyttä John

Barryn musiikkia ei ole koskaan

noteerattu edes Oscar-ehdokkaaksi

(toisin kuin esim. Marvin Hamlischin

tekele elokuvaan “007 -

Rakastettuni”). Todellisuudessa

Barryn hengentuotteet esimerkiksi

elokuviin “Hänen majesteettinsa

salaisessa palveluksessa” , “Elät vain

kahdesti” tai “007 vaaran

vyöhykkeellä” ovat kykeneviä

kilpailemaan minkä tahansa elokuva-

musiikin merkkipaalun kanssa.

Loistavat näyttelijävalinnat ovat aina

olleet valopilkku Bond -elokuvien

historiassa. Usein ulkomaalaisia,

suurelle yleisölle tuntemattomia

näyttelijöitä, on jouduttu dubbaamaan

heidän tiheän aksenttinsa vuoksi, jotta

pysytään edes jotenkin Flemingin

asettamissa kansallisuusrajoitteissa.

On todettu, että Bond -elokuvien

kantava voima on ollut konnien

roolitus ja heidän persoonallinen

kiinnostavuus, vaikka toki Robert

Shawn, Gert Fröben, Telly Savalas’n

ja Louis Jourdanin oheen mahtuu

myös harha-askelia. Silti on täysin

selvää, että käsite “superkonna” olisi

täysin toisenlainen, jos ollenkaan

olemassa, ilman kirjojen valkokangas-

tulkintaa.

Elokuvien tekijät ovat ottaneet

huomattavia vapauksia muuttaessaan

kirjojen henkilökuvausta sopimaan

paremmin heidän käsityksiinsä.

Elokuvia on myös popularisoitu ajan-

kohtaisilla aiheilla (öljykriisi, yksi-

puoleinen aseistariisunta) ja kirjojen

kontekstisidonnaisuutta on poistettu

erilaisin modernisoinnin keinoin.

Pohjanoteeraus tässä kaikessa

saavutettiin 1970-luvun lopulla, josta

ei ollut muuta suuntaa kuin ylös.

Bond -elokuvien selkeä keventyminen

1970-luvun aikana on usein laskettu

Roger Mooren syyksi, jonka aiempi

rooli Pyhimyksenä oli omiaan luomaan

rasitteen Mooren tulkinnalle pää-

henkilöstä. On kuitenkin syytä

muistaa, että Sean Conneryn

viimeinen (virallinen)esiintyminen

Bondin roolissa, elokuvassa “Timantit

ovat ikuisia”, vietiin läpi kieli selvästi

poskessa. On myös muistettava, että

humoristinen pohjavire tuotiin mukaan

elokuviin jo suunnitteluvaiheessa,

eikä se ole sen minnekään kadonnut

Mooren viimeisen Bond -esiintymisen

myötä.

Elokuvien kehitystä 1970-luvun osalta

on vaikea selittää muilla tekijöillä, kuin

sarjan juuttumisella oman roolinsa

vangiksi. Samalla kun elokuvasarja

alkoi omaksua virikkeitä ympäröivästä

maailmasta, kuten blaxploitation -

genrestä (“Elä ja anna toisten kuolla”)

tai ajan sci-fi-huumasta (“Kuu-

raketti”), siirryttiin Flemingin

luomuksesta yhä kauemmas alueelle,

jossa kirjojen alkuperäishahmon,

tematiikan tai brutaaliuden käsite oli

varsin vieras.

James Bond -hahmon pelastus-

operaatio toteutettiin 1980-luvun

kuluessa, jolloin jopa Mooren Bond -

tulkintaa vakavoitettiin

huomattavasti. Flemingin kirjoista

alettiin ottamaan uudestaan innoitusta

ja tarinankerronta tiivistyi sen

mukaisesti. Elokuvia “Erittäin

salainen” ja “Octopussy - mustekala”

ei ole turhaan pidetty sarjan parhaina

tekeleinä sitten 1960-luvun lopun.

Timothy Daltonin mukaantulo vuoden

1987 elokuvaan “007 vaaran

37


vyöhykkeellä” toi elokuvaversioon

ehkä ensimmäistä kertaa sellaisen

juonirakenteen ja Bond -hahmon,

jonka Ian Fleming oli 35 vuotta

aiemmin luonut. Daltonin debyytti-

seikkailua voidaan monessa mielessä

pitää erittäin onnistuneena Fleming -

filmatisointina. Vaikka elokuvan

kokonaisjuoni on alkuperäinen, siinä

on oivallinen linkitys Fleming -

novelliin, ja Conneryn ajan Bond -elo-

kuviin. Tavallaan elokuva on myös

paras saavutettu kompromissi

Flemingin alkuperäiskirjojen ja elo-

kuvantekijöiden tavoitteiden välillä.

Bond -elokuvat toivat mukanaan

vaihtoehtoisen tapahtuma-

universumin, joka erosi kirjojen

todellisuudesta, mutta oli sisäisesti

koherentti. Tämän muutoksia

vastustettiin fanien puolelta armotta

jo ennen ”Casino Royalen” ensi-iltaa,

joka poikkesi totutusta formaatista

ensimmäistä kertaa virallisen sarjan

historiassa. On tässä yhteydessä

huomauttamisen arvoista, että epä-

virallinen Bond –elokuva ”Älä

kieltäydy kahdesti” noudatteli hyvin

selvästi flemingmäisen kerronnan

aakkosia, jotka sitten elokuvaksi

realisoiduttuaan paljastuivat hieman

kömpelöiksi.

Bond –elokuvien itsenäisyys alku-

peräisestä kirjasarjasta korostui 1970-

ja -80-lukujen aikana, jolloin

ensimmäiset alkuperäistarinat tulivat

mukaan kuvaan; ”007 rakastettuni”

mainitaan usein näiden merkki-

paaluna, mutta tosiasiassa alkuperäis-

ideoiden ilotulistusta oltiin nähty jo

kymmenen vuotta aiemmin elo-

kuvassa ”Elät vain kahdesti”. Alku-

peräisideoiden tarve tuli ajan-

kohtaiseksi juuri jälkimmäisessä

tapauksessa kirjakronologiaeron takia

ja edellisessä koska Fleming oli

tyytymättömyydessään kieltänyt

kirjan käytön elokuvan pohjana.

Periaatteessa kaikkia Roger Mooren

Bond -elokuvien juonia voidaan pitää

alkuperäisinä. Flemingiltä lainattiin

lähinnä tapahtumapaikkoja ja henkilö-

nimiä, sekä joitain satunnaisia

kohtauksia. Pierce Brosnanin

esiintymisissä ei taasen ollut mitään

tekemistä enää Flemingin alkuperäis-

teosten kanssa. Bond -elokuvat tuotiin

uudessa formaatissaan rytinällä 1990-

luvulle, eikä toimintaa janoavan

yleisön preferensseihin liittynyt enää

todellinen vakoilutoiminta ja ne muut

tekijät, joiden avulla Fleming oli alun

perin kirjoineen pinnalle ponnistanut

(näin ainakin tuotantoportaassa

ajateltiin).

Daniel Craigin pukeutumista

smokkiin pidettiin ensimmäisenä

todellisena hetkenä, josta Ian Fleming

olisi ollut ylpeä. Ehkä formaatin

ravistelu oli tarpeen. Bond -elokuvat

olivat toistuvasti jääneet pyörimään

omaan piiriinsä, jota korosti se

tosiasia, ettei niillä ole ollut vuosi-

kymmeniin enää sitä elokuvallisen

pioneerin asemaa, mihin sarjan alussa

oltiin totuttu. Toisaalta ”Casino

Royalen” saama ylistys oli ajoittain

hyvinkin tekopyhää, jossa sivuutettiin

paitsi useiden aiempien elokuvien

vastaava brutaalius ja

flemingmäisyys, myös otettiin

vertailukohteeksi elokuvia jotka eivät

vertailussa tietenkään voineet kestää.

Samalla unohdettiin myös se tosiasia,

ettei Brosnanin ajan kritisoidusta

toiminnasta oltu päästy minnekään.

Nyt Ian Flemingin loistavan tarinan

kerronnan aukkoja täydennettiin, ei

hahmoja syventävällä analyysillä,

vaan päättömillä ja epäuskottavilla

toimintakohtauksilla. On hyvin

mahdollista, että ensimmäisen

todellisen Flemingin alkuperäistarinan

tuominen elokuvamuotoon sitten

vuoden 1969 (tai hienoisin varauksin

1971) teki sarjalle paljon hyvää ja asetti

sen aiempien aikojensa loistoon,

mutta se kuinka monta elokuvaa

taaksepäin täytyy mennä, että löytyy

vastaava jää jokaisen subjektiiviseksi

päätökseksi.

Olen tämän artikkelin aikana yrittänyt

hahmottaa sitä muutosta, mitä James

Bond –elokuvat ovat läpikäyneet, ja

missä kohtaa muutokset ovat

ristenneet alkuperäisten Bond -kirjojen

kanssa. Vaikka tätä kirjoittaessa vielä

tulevaisuudessa siintävän uuden elo-

kuvan nimi on lainattu Flemingiltä, ei

se näytä jatkan ”Casino Royalen”

perintöä elokuvasarjan juurille

palauttamisessa. Tästä näkökulmasta

onkin outoa, etteivät tuotantotiimit

tartu janottuihin Fleming-tarinoihin,

joita edelleen on filmatisoimatta;

38


helminä alkuperäiset ”Elä ja anna

toisten kuolla”, ”Kuuraketti” ja ”Elät

vain kahdesti”.

Siinä missä Bond –kirjatkin, ovat myös

niiden elokuvaversiot aikansa

tuotteita. Ilman elokuvia James Bondin

hahmosta ei kuitenkaan koskaan olisi

tullut sitä populaarikulttuurin yli-

vertaista ikonia, mitä se tänä päivänä

on. On kuitenkin myös muistettava,

että ikonisoituminen on tapahtunut

omien juuriensa syömisellä, aihepiirejä

popularisoimalla ja elokuvien

höystämisellä sellaisilla elementeillä,

mistä alkuperäisissä kirjoissa ei

puhuttukaan.

Vempeleistä elokuvat muistetaan. Vanhempi ikäpolvi muistaa digitaalisen kellon esiinmarssin alkaneen nimenomaan

James Bond -elokuvien kautta. Sittemmin elokuvat ovat auttaneet alueellista turismibisnestä, tuotemerkkien

vahvistumista ja automerkkien myyntiä. On jopa esitetty, että Bond -elokuva ”Kuoleman katse” olisi nostanut

lumilautailun suuren yleisön huulille.

Superkonna ja tähdenlento. George Lazenby on toistaiseksi ainoa vain yhden

(virallisen) Bond -roolin tehnyt näyttelijä. Jo ensi-illasta alkaen hänen

esiintymistään elokuvassa ”Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa”

on varjostanut vertailu Sean Conneryn roolisuorituksiin. Lazenbyn

ainokainen elokuva on sittemmin kuitenkin kerännyt kannatusta todellisena

Fleming -filmatisointina. Arkkivihollisena, Blofeldina, elokuvassa luimuili

Telly Savalas.

teksti ja kuvat: Miikka Voutilainen

39


KORKKIVIKA 1/08

Tämän kevään Korkkiviassakorkkaamme Pariisista tuodunhalpisviinin, sekä sen kaverinaihan Alkosta hommatun peri-ranskalaisen tuotteen. Viekö vienti-artikkeli voiton, vai pureekoranskalaisille massoille suunnattubrändi myös meillä?

Vin dÉspagne – Vin de Table Rouge

-laji: punaviini-alkuperämaa: Espanja tai mahd.Ranska-vuosi: ???-rypäleet: ?????-alkoholipitoisuus: 11 t-%-hinta (1,5 l): ~1,60 •

Hotellimme vieressä sijaitsevassalähikaupassa (taisi olla Franprix-ketjua) oli laaja ja mielenkiintoinenviinihylly. Artikkeleita löytyi aina koti-maisista 1,40 euron puliviineistäkolmenkympin hienostelupulloihinsaakka. Itsestään selvästi jaopiskelijan budjettia kunnioittaen

päädyimme hintahaitarin alapäähäntestiviiniä etsiessämme.

Mukaan Suomen kamaralle päätyikinjokerikortti eli 1,5 litran muovikanisteritäynnään punaista pöytäviintä.Ryhmämme mieliä kiehtoi annoksentuplakoon lisäksi käytännöllinenratkaisu sijoittaa liemi muovipulloon,jolla olisi lasiastiaa selkeästi paremmatmahdollisuudet kestää kuljetus matka-laukussa ja lentokenttien arvaamatto-muuteen taipuvaisen henkilökunnanoikut. Toista testiryhmän jäsentäinnoitti vielä se, että tyhjää muovi-kanisteria olisi hyvä käyttää kesälläkatiskan merkkinä. Muovipullo onriisuttu kaikesta turhasta infor-maatiosta ja etikettikin on suhtaskeettinen. Näinpä emme pystykunnolla päättelemään viinin alkuperä-vuotta, rypäleitä tms. Viinin nimiviittaisi espanjalaiseen alkuperään,mutta korkin sinetistä päätellen myösRanska on mahdollinen kotimaa.Mene ja tiedä.

Viinin väri vaikuttaa normaalilta eliterveen punertavalta. Myös tuoksu eliranskalaisittain bouquet vaikuttaalupaavalta, mausteikkaalta sekätasaiselta. Aromit ovat viipyileviä jasanalla sanoen elämää nähneitä. Itsemaku onkin sitten tuoksuun verrattunamelkoinen pettymys. Vin dÉspagnemaistuu lähinnä lasten mehukesteissätarjoiltavalle Mehukatille. Tuntuma onlaimeahko, vetinen ja todellapassiivinen. Aine menee kylläkurkusta alas, mutta kielenkantaan eijää oikeastaan mitään muistelemisenarvoista.

Viinin huokea litrahinta heijastuusuoraan maisteluelämykseen, eikämaku tarjoa kerrassaan mitään ekstraamaistelijalleen. Tämä pöytäviini onparasta hutaista kerralla naamariin,niin kuin sen ilmeinen tarkoitus toden-

näköisesti onkin. Ranskassa tällaistatavaraa ostelevat varmaankin vähä-varaiset kadunmiehet ja opiskelijat,joita krumeluurit eivät voisivähempää kiinnostaa. Jos Suomenvähittäis-kaupoissa myytäisiinPirkka- tahi Euroshopper-pöytäviiniä,se olisi tätä. Ugh.

”Kyllä kannatti roudata tääRanskasta saakka!”

Tähdet: **+

Bushman – Vin de Pays dÓc

-laji: punaviini-alkuperämaa: Ranska-vuosi: 2006-rypäleet: Merlot (60%), CabernetSauvignon (40%)

40


-alkoholipitoisuus: 12,5 t-%-hinta (0,75 l): 7,88 •

”Yes I am Mr. Bushman, no I am notfrom Australia, no I am not fromCalifornia! I am a fantastic and proudMediterranean oaked red wine.”

Seuraavaksi testiryhmämme siirtyiAlkon hyllyiltä tavattaviin ranskalais-viineihin. Vapaudenkadun myymälänhenkilökunnan avuliaasti suosittele-mana haaviin tarttui aavistuksen keski-arvoa ja edellistä tuotetta reippaastityyriimpi Bushman-punkku, jotamainostetaan etiketissä ylläolevallamairittelevalla värssyllä.

Tätä täyteläistä viintä suositellaanenemmänkin seurustelu- ja hupi-mielessä eikä esimerkiksi hernekeitonkera, toisin kuin Vin dÉspagneajuodaan luultavasti aivan kiireettäomassa rauhassa vapaavalintaisenSeinen sillan alla. Etiketissä pomppiipuskamiehen siluetti; tiedä häntä,mihin se sitten liittyy. Se onkokyseinen hahmo kovinkin tuttu näkyLanguedoc-Roussillonin viinin-viljelysalueilla, on meille puhdasarvoitus.

Viinin tuoksu on marjaisa ja voimakasja hieman töksähtävä. Mieleenpilkahtelee kuvia asteittainkiristyvästä ruuvipenkistä. Tiedäsitten, onko se hyvä vai huonompiasia, mutta mielenkiintoista ainakin.Päättäväisesti hörppäämme viintä,jonka maku on niin ikään marjoihinkallistuva ja hiukan vaniljainenkin.Jälkitunne jättää kuitenkin kitalakeenympäripyöreän aavistuksen.

Yhteenvetona Puskamiehestä voisitodeta, ettei se oikein ole hintansaväärti. Mausta puuttuu edelleen tiettyetsimämme särmä. Vaikka viini onkinjo huomattavasti tiukempaa sorttiakuin edellinen ”Pirkka”, jäämme siltikaipaamaan sitä jotakin. Vaikka tämäei ole pahaa, vajaa 8 euroa tuntuu liianhintavalta, kun Ranskasta olisikuitenkin saanut parempaa juotavaayli puolet halvemmalla (huoh!).

”No onhan tätä mukava napostella”

Tähdet: ***

teksti ja kuvat: Mikko Mäkinen

41

“Jos päätoimittaja olisi tällainen, ei kukaan kyseenalaistaisi deadlineja...”

“...ongelma on, että hän on pikemminkin tällainen.”


Mätä omena - Tosineen siideripalsta

”Maistuu mädälle omenalle,mutta hyvälle mädälleomenalle.” Tätä tunnettuacalvados’ta lausuttua arviota voisoveltaa myös kuiviin siidereihin,jotka itse asiassa ovatkin samaasukujuurta. Ranskalaiset,irlantilaiset ja brittiläisetperinteikkäät siiderit ovat omakulttuuripiirinsä, johonperehtyminen on luonteva askelCrowmoorilla aloittaneelle kuivansiiderin ystävälle ja tutustumisenarvoista vaihtelua myös limu-siidereistä1 nauttivalle. SekäAlkon että hyvinvarustettujenruokakauppojen valikoimistalöytyy nykyään kiitettävädiversiteetti tätä vähemmällehuomiolle jäänyttä jaloa juomaa.Eräänä viileänä, mutta yhtä kaikkikevättä enteilevänä iltapäivänä erivuosikursseja, sukupuolia, ikä-ryhmiä ja siideritottumuksiaedustava testiryhmämme perehtyikuuteen laatusiideriin sieltäkuivemmasta päästä. Maistelusuoritettiin kuivemmastamakeampaan; kunkin nimikkeenyhteydessä mainitaan pullokoko,vahvuus, sokeripitoisuus ja puli-arvoindeksi2 .

Ecusson Normandie Brut

0,75 l 5% 2 5g/l Ø=0,89

Ranskan siideri-alueiden sydän, maihin-n o u s u s t a a n k i n 3

tunnettu Normandia,on saanut tässäEcussonin variantissaoman nimikko-

pullotuksensa.

Historialliselle taustalleenkunniaksi oleva juoma onväriltäänkin retroisen keltainen. Jotuoksussa artikkelin nimikko-ominaisuus iskee kiinni ja jatkaatriumfiaan myös maussa.Syksyisen metsän kuolleet lehdetrusentuvat saappaidemme allemarssiessamme kohti Pariisinvapautusta tätä janoavaa jakuivuudessaan janottavaa juomaanauttien.

Stowford Press Medium Dry

0,33 l 4,5% 3 0g/lØ=0,58

R a i k k a a ntuoksuinen britti-v a i h t o e h t oporahtaa kieleltäkitalakeen varsinpirteästi. (Mätä)omena ei erotuläheskään yhtä

täsmällisesti, mutta vastapainonajuoman voimakas, hyökkäävämaku täyttää suun. Edelliseennimikkeeseen verrattuna Stow-fordissa on siis ranskalaiseneleganssin sijaan brittiläisen työ-väenluokan jaloa yksin-kertaisuutta.

Cidre Bouche Brut

0,33 l 4,5% 3 0g/l Ø=0,69

Toinen iltapäivänr a n s k a l a i s -siidereistä lupaileepaljon täyteläiseno m e n a i s e l l at u o k s u l l a a n .Maultaan Boucheluo konsensustak a h d e ne n s i m m ä i s e nvaihtoehdon välille;silti juoma onyllättävän – miltei

ylivoimaisen – kuivaa. Yksiarvioijista löysi jälkimausta jopamentolia, mikä tosin saattaa johtuaennen maistelua suoritetunhammaspesun hammastahna-elementin esiintulosta. Juomantunnelmaa luonnehtii myös alkavasyksy kotitekoisine omena-hilloineen ja vasta tuloillaan olevineluentoineen.

42

Magners Original Irish Cider

0,33 l 4,5% 3 0g/lØ=0,61

I r l a n t i l a i s e nMagnersin, alku-k i e l e l l äB u l m e r s i n 4 ,kuohahtaessalasiin punaisenshamppan janlailla ja vaaleanpersikkaisenah o h t a e nodotukset ovatkorkealla etenkinsamaan nektariae n n e n k i nmai s t e l l ee l l ataholla. Super-

mädän5 tuoksun jälkeen makutuottaa kuitenkin pettymyksen.Ikävinä ominaisuuksina erottuvatkovuus ja metallisuus. Pahaajuoma ei kenenkään mielestä siltiollut, vaan helppojuontisuutensaansiosta sitä luonnehdittiin muunmuassa hyväksi törpöttely-juomaksi, jos hinta vaan olisiedullisempi.

Bulmers Original

0,568 l 4,5 % 4 0g/lØ=0,60

Miehekkäässäp i n t -k o k o i s e s s ap u l l o s s amyytävä britti-Bulmers kaatuulasiin selvästiedellisiä voi-makkaammallav ä r i l l ä ä nv a k u u t t a e n .

Tuoksu, jota maku jatkaa, tuohiivaisuudessaan ja sitruksi-suudessaan mieleen siman.Makeasta juomasta löytyymuitakin omituisia sivumakuja,kuten karvasta säilykekirsikkaa,lakritsia ja maltaisuutta. ”Öärgh!”,toteaa ryhmän anglofiili ja jakaaBulmers-maaottelun pisteetIrlannille.

Thatchers Cox’s Single

Varietal

0,5 l 5,3 % 4 5g/l Ø=0,72

Jo ennalta voimakkaimmatpoliittiset intohimot testi-ryhmän,erityisesti rautarouvakriittiseksiprofiloituneen jäsenen, mielissäherättänyt Cox- omenalajikkeestakäytetty siideri jakaa mielipiteetyhtä voimakkaasti kuinkaimansa brittipolitiikassa. Jovalkoviinin- helmiäismäinen väriantaa ymmärtää juomanpoikkeavan edellisistä. ”Voipaska, meillä on litra tätä!”, toteaajälkiuusvasemmistolainenjäsenemme heti tuoksuahaistettuaan, ja muukin kritiikkinoudattaa ennalta-arvattua linjaa.Toiset löysivät mausta yhtäältähiivaa ja Tosine-viiniä, toisaaltakotimaisten siidereiden totuttamaamakeutta ja ehkä siksi myöshelppoa lähestyttävyyttä;vähemmän ideologiselle yleisölletämä juoma lienee hyvinkinmaistuvaa.

Pohjamätä:

Raadin kunniamaininta meneekiistatta Ecussonille, jonkatyylikkyys ja perusteellinen(mätä)omenaisuus vakuuttavat,eikä valikoiman korkein Ø-arvokaan ole pahitteeksi. Yleisesti

___________________________1 Sekä Britanniassa että Irlannissavalmistetaan Bulmers-nimistäsiideriä, mutta vientimarkkinoillajälkimmäistä myydään Magners-nimellä.2 Tämä on, tässä tapauksessa,kohteliaisuus.

ottaen siiderit tuntuivat asettuvanparemmuusjär jes tykseenkuivimmasta alkaen, joskin kevytThatchers toi positiivisen loppu-vinkauksen makeamman siiderinystävälle.

Kuivien siidereiden katkeran-suloiseen maailmaan astuvalleohjenuorana voi toimia raittius-mies ja arvokonservatiivi MiikkaVoutilaisen toteamus: ”Koskaanei tiedä, mistä se mätä omenalöytyy” – joskus vaan mädänomenan löytyminen on ilo sinänsä.

teksti: Ville Häkkinen, Jussi

Komulainen & Noora Virokannas

kuvat: Alko

43

Kotimainen sotakirjallisuus iskee kuin miljoona volttia

Jo vuosikausia olen alati

kasvavan ahdistuksen vallassa

tarkkaillut suomalaisen sota-

kirjallisuuden alennustilaa.

Vaikuttaa nimittäin siltä, että

kaikki talvi- ja jatkosodasta

kerrottavissa oleva materiaali

alkaa olla jo käsitelty muodossa

tai toisessa. Toisin sanoen

sotiemme kunniakas historia on

tuotteistettu. Kirjailijoista

eritoten Reino Lehväslaiho

jaksaa suoltaa vuodesta toiseen

ja melkeinpä kyllästymiseen

asti tuttua juttua suomalaisten

sissien ja kaukopartiomiesten

huikeista seikkailuista

vihollisen linjojen takana.

Legendaarisen veteraanien

kertomuksia julkaisseen Kansa

taisteli-julkaisun ja kioski-

kirjallisuuden klassikkonimi

Sven Hasselin tapaan Reiskan

tekstistä on löydettävissä

äärimmilleen yksinkertais-

tettua ja stereotypioita viliseviä

viholliskuvauksia, omien

joukkojen sotasaavutusten

paisuttelua, hurttia sotilas-

huumoria ja jopa juoni-

kuvioiden räikeää epä-

realistisuutta. Vastaako siis yksi

suomalainen sotilas todellakin

kymmentä ryssää, kuten

sanonta kuuluu? Nyt

kaivattaisiinkin kipeästi

käännettä parempaan ja tasa-

puolisempaan kuvaukseen.

Esitänkin nyt varoittavana esi-

merkkinä oman ”kauno-

kirjallisen” tuotokseni todis-

teena siitä, että melkeinpä

kuka tahansa aihepiiriin

perehtynyt amatöörikin pystyy

tuottamaan vastaavanlaista

tekstiä.

Partio Törni taivalsi purnaamatta

halki Karjalan tiettömien korpi-

maiden sotasyksynä 1943. Uralin

taakse tehdyn ja ilman laskuvarjoa

suoritetun laskuvarjohypyn

jälkeen käynnistyi osaston

huippusalainen erikoistehtävä. Oli

juuri käyty ylipäällikön erikois-

käskystä Vladivostokissa asti

upottamassa ryssien koko

Tyynenmeren laivasto ja paluu-

matkalla oltiin ihan vain kujeilu-

mielessä katkaistu Siperian rata ja

poltettu Moskovan Kreml.

Luutnantti Törnin lisäksi suureen

sissipartioon kuuluivat

mainitsemisen arvoisina sotureina

myös varajohtajana toiminut

vääpeli Raappana, räjähde-

ekspertti alikersantti Pitkänen ja

sudeettikarjalaisena partion

matkaan Äänisjärven takaa

ilmaantunut ja heimoaatteen

kyllästämä entinen puna-

armeijalainen, korpraali Miihkali

Kovaleff. Miehillä oli mukanaan

kaukopartiomiesten perus-

varustus, eli Suomi-konepistoolit,

9-milliset Lahti-pistoolit ja tietysti

puukot. Korvessa kulkiessaan

miehet kaapivat suuhunsa käpyjä

ja jäkälää, muona kun oli päässyt

pojilta loppumaan jo yhdeksän

viikkoa sitten.

– Mitäs me syömisestä! Mutta

pääasia, että saksalaisilta saatua

konjakkia ja Pervitiiniä riittää!,

Pitkänen kommentoi huuhdellen

samalla arjalaisen piristepillerin

alas kitusiinsa pitkällä

konjakkisiivulla.

– Pidetään vaan pienempää ääntä.

Ryssän partioita saattaa vaania

lähellä, Törni ärähti miehilleen. Ja

tosiaan, synkät mietteet herättivät

Törnin legendaariseksi

muodostuneen itsesuojeluvaiston

toimintaan. Edestäpäin kuului

selvästi omituista ääntä. Samassa

polun mutkan takaa ilmestyikin

kahdeksan silmittömästi tulittavaa

T-34 Sotka-panssarivaunua.

Sissit maastoutuivat 76-millisten

kranaattien viheltäessä heidän

päidensä yli. Kun Raappana ja

Pitkänen olivat laajan saarrostus-

liikkeen suoritettuaan polkeneet

neuvostopanssarit lähimpään

suohon, komensi Törni miehilleen

ansaitun tupakkatauon.

44


Ensimmäisten sätkien syttyessä

intoutui Pitkänen kommentoimaan

kaatuneilta panssarimiehiltä

ottamansa tupakan laatua.

– Mitäs me iivanan pelti-

laatikoista! Mutta tää tankki-

miehistön Pravdan sisään käärimä

mahorkka maistuu kyllä ittensä

Molotohvin valheilta! Koko partio

remahti nauramaan, sillä Pitkäsen

humoristiset sutkautukset olivat

omiaan nostattamaan miesten

mielialaa.

Marssittuaan yhdessä päivässä

vähän yli kaksisataa kilometriä

halki Kuhmon, Ihantalan ja

Suomussalmen vaikeakulkuisen

suomaaston partio asettui

yöpuulle pieneen metsä-

saarekkeeseen. Väsyneet miehet

uinahtivat niille jalansijoilleen ja

vasta konjakilla terästetyn aamu-

korvikkeen ääressä syntyi

keskustelua. Törni puhdisteli

Lahti-pistooliaan, jolla hän oli

aamukusella käydessään ampunut

omakätisesti komppaniallisen

verran paikalle harhautuneita

puna-armeijalaisia ja kysyi

uteliaana Kovaleffin mökötyksen

syytä. Hiljaisena tunnettu

karjalainen kertoi murehtivansa

suomalaisten aiemmin suoritta-

mien Aunuksen ja Vienan sota-

retkien epäonnistumista.

– Nitshivoo. Ryssä meiltä kaiken

vei. Praasniekan vieton meiltä

kielsi. Tsasounan poltti ja tilalle

Stalinin patsaan rakensi. Njiin,

njiin, Pyhää Raamattua meillä ei.

Kommunistista ateismia hengen

ravintona söimme. Velipoika

Antrein työleirille veivät kaalin-

päitä kuokkimaan. Karjan

kollektiivitilalta teurasti ja poli-

trukeille syötti. Viljasta inhan

kiljun kolhoosin naisille keitti. Siksi

Miihkali Suomen sankarilliseen

armeijaan liittyi, harasoo? Törni

pudisti päätään Kovaleffin

vuodatukselle ja vannoi hammasta

purren sorretun heimokansan

vielä kerran nousevan uuteen

kukoistukseen Suur-Suomen

helmassa. Korvikkeen nautittuaan

partio jatkoi päättäväistä juoksu-

marssia halki Valkeasaaren,

Kollaan ja Vuosalmen maisemien.

Seesteinen syysaurinko paistoi

poikien niskaan täydeltä terältä ja

Pitkänen lohkaisikin:

– Mitäs me piippalakeista! Mutta

tässähän alkaa tulla hiki! Ilta-

päivällä sissit saivat kosketuksen

vihollisen päävoimiin. Rykmentin

verran venäläisiä oli kaivautunut

asemiin Syvärin rantatöyräälle ja

tulitti Törnin kaukopartiota

ankarasti Katjusha-raketin-

heittimin. Tilanne oli kiperä, eikä

aikaa ollut turhanpäiväisen sota-

strategian laatimiseen. Helve-

tillisestä tulituksesta välittämättä

kaukopartiomiehet uivat joen yli

ja vyöryttivät vastustajan asemat.

Kuin ihmeen kaupalla miehistö-

tappioilta vältyttiin. Tosin

Raappana sai venäläisestä kenttä-

lapiosta iskun päähänsä ja

Pitkäseltä vei kranaatinsirpale

lakista lipan. Tämä ei kovaa

soturia kuitenkaan hetkauttanut:

– Mitäs me idän antikristuksesta!

Mutta kun häikäisee! Törni otti

samassa rytäkässä vangin.

Suojeluskuntapiirinsä monin-

kertaisena hiihtomestarina hän sai

helposti juoksemalla kiinni

vihollisen puolustusta johtaneen

kenraalin. Niskaperseotteella

vainolainen retuutettiin sissien

kuulusteltavaksi. Surkean

näköinen oli tämä korkea-

arvoinen vihollisupseeri. Paljaaksi

ajeltu päälaki, sykeröiset sian

silmät ja tälle itäiselle

mongoloidirodulle tyypilliseen

tapaan miehen kuonomainen

leuka oli retkahtanut vähä-

älyiseen virneeseen. Asetakin

lahonneen kankaan alta paistoivat

pingottuneet kylkiluut ja

revenneiden huopatossujen

riekaleista näkyivät reikäiset

villasukat. Nimekseen kenraali-

vanki ilmoitti Josif Vissarionovits

Durak ja kertoipa hän neuvosto-

joukkojen tilanteen olevan

kerrassaan toivoton. Huolto ei

pelannut lainkaan. Viimeiset

seitsemän kuukautta vanki kertoi

eläneensä vain pelkän mahorkan

ja panssarivaunujen jarrunesteen

antamin voimin. Moraali oli

romahtanut täydellisesti jo sodan

ensimmäisenä päivänä. Durak

kertoi edelleen, ettei olisi itse

lähtenyt sotaan suomalaisia korpi-

sotureita vastaan lainkaan, mutta

45

kun komissaarit, nuo hullut koirat

eivät hänelle muuta vaihtoehtoa

antaneet.

Arvokas vanki köytettiin yksissä

tuumin Raappanan leipälaukkuun

ja näin marssi saattoi jatkua.

Ilman suurempia rähinöitä partio

palasi omien puolelle. Kaikki

sissit saivat Mannerheim-ristin

lisäksi viikon kotiloman ja

rintamamiestalon, jonka tosin

porukan maltillisimmatkin

juomarit ryyppäsivät alta alle

kahdessa kuukaudessa. Tämä ei

miehiä masentanut, koska

Pitkänen totesikin:

– Mitäs me ulosottomiehestä!

Mutta pääasia, että velvollisuus

tuli täytettyä ja isänmaa

pelastettua! Ja näitä ohi-

ammuttuja jermuja tämä jämerä

toteamus panikin taas naurattaen

vähän helvetisti. Aika velikultia.

teksti ja kuvat: Mikko

Veijalainen

Konepistoolilla varustautunutpäättäväinen Törni kuulosteleelähimaastoa. Jokohan vainolaisenpanssareita näkyy?

Korpisotureiden "terästetty" aamu-korvike porisee somasti metsänsiimeksessä. Ilmeestä päätellensumppi taitaa tosin olla vähänturhankin väkevää.

Mitäs me konduktööristä kun onoma juna käytössä! Mutta kunravintolavaunu puuttuu!, toteaaosaston huumorimies Pitkänen.Suomalainen kaukopartio matkallaVladivostokiin Siperian rataa pitkinkaapatulla puna-armeijan huolto-.junalla.

46


KevättöpinääAurinko tunkeutuu kasvoilleni sälekaihtimien välistä. Kevät on tullut ja se tekee mieleni kevyemmäksi

aikaisin aamusta. Illalla kaivauduin peittoihin. Heitin yöpuvun pois ja lakanat tuntuivat jännittäviltä paljaalla

iholla. Uneni lensivät keväiseen aittaan aikojen taa susiturkisten alle, karhealle peitteelle. Aitassa oli vapaus,

poissa tuvan tunkkaisuudesta. Minun ihoni on niin tottunut pyjaman puuvillaan ja elastaaniin. Kun aurinko

valtaa lisää alaa, heitän yöpuvun pois joka ilta.

Lokit kaartelevat auringon editse vasten kevättaivasta ja huudot kuuluvat sisään, vaikka ikkunat ovat vielä

kiinni. Kesällä nukun ikkunat auki, kun ilma on ulkona kauniimpaa. Kevät tulee sisään, minä haluan ulos.

Kevätkengät, kevättakki, keväthuivi. Kevätkengät ovat keltaiset ja kevyet. Pienet soljet on iloista kiinnittää.

Kevätkengillä sotkee pyörälläkin kovempaa, kadunpesijöiden ohi. Rantaraittia kohti koulua. Minä olen

kuusitoista.

Auringon valo on vahva ja lämmin. Kadmiuminkeltainen ja oranssi. Harju ei vielä viherrä, mutta maan alla

kohisee jo. Siellä heräilevät madot ja koppakuoriaiset ja öttiäiset haistelemaan sulanutta multaa. Ruohon-

korsien juuret tönivät toisiaan ja valtaavat alaa itselleen. Ne aikovat muuttaa ruskean mullan vihreäksi

matoksi, jolle voin käydä pitkäkseni kesän auringossa.

Ja siellä istuu minun onneni Harjun rinteessä lakki kallellaan.

Iltasoitto saattaa minut kotiin. Se täyttää kaiken, minne yltää. Puhuu röyhkeästi menneiden vuosien kieltä.

Tunkeutuu talojen sisään, pakottaa kuuntelemaan. Se soittaa rauhaa kaupungin ylle. Kertoo lokeille illan

tulleen. Ja lokit menevät nukkumaan. Ja ruohonkorsille Soitto sanoo, ettei saa toisia töniä, kun maa on

multaa täynnä asfalttiin asti. Jos olisin lapsi, keräisin palloni ja naruni ja juoksisin kotiin.

Koti on tunkkainen ja hämärä hiipii jo. Aamun valoisa raikkaus on mennyt pois ja minä avaan ikkunat. Ilma

on illalla viileää eivätkä lokitkaan lennä. Viileää kuin yön kostuttama savi karjapihalla vasten paljaita varpaita.

Juoksen keittokodasta tupaan ja toimitan pihan yöpuulle. Upotan kuumottavat jalkani mutaan ja hengitän

rauhaa. Keltaiset kevätkengät hiersivät kantapäästä.

Kevät juoksuttaa päiviäni nopeaan ja lopulta virheä tulee ja syvenee ja punertuu. Mutta minä nukun aitan

rauhassa. Harmaiden seinien sisässä susiturkisten alla ilman puuvillaa ja elastaania.

teksti: Emma Bökman

47


U N T A M O 1/2008U N T A M O 1/2008U N T A M O 1/2008U N T A M O 1/2008U N T A M O 1/2008

48

Etnologia on vallankumouksellista


Pääkirjoitus

Hyvä lukija, käsissäsi on NEFAn oma rakasUntamo-lehti. Tälläkin kerralla onnistuimme jotenkinkiristyksen ja huijauksen yhteistuloksena saamaansen kasaan ajallaan ja jututkaan eivät ole hullumpia(jos tätä sepustusta ei lasketa). Voimme siis ollaylpeitä itsestämme ja kulkea kohti edessä päinhäämöttävää lomaa hyvää luettavaa mukanamme.

Eräs asia meidän on kuitenkin vielä kestettävä ennenloman alkua ja se on jo pelkästään vuodenaikajenvaihtelun takia kevät (,vaikka vasta talvesta selvittiin!)Tuskin olen ainoa joka herää linnun tsirpsitykseenneljältä aamulla tai huomaan jossain vaiheessamatkalla yliopistolle suunsa olevan täynnä hiekkaaja ties mitä muuta jota ei halua edes ajatella. Niin jaiänikuiset koirantekeleetkin tunkevat joka kolosta.Tietenkin keväässä on myös hyvätkin puolesta kutenauringonvalo (aiheuttaa joissain jopa ylimaallistaonnellisuutta), mahdollisuus aloittaa picnic-kausi(mutta sitten pitää aina kerätä roskat) ja se ihanatunne, kun pääse heittämään talviturkin pois (jotkutpitää todella heittää...). Että eiköhän tämä tästä,varsinkun kun vapaa-aikavastaavat keksivät kaikkiakivaa päämme menoksi (seuraavaksi vuorossa AsianHorror-ilta, (,mikäli sitä ei ole jo pidetty kun tämätulee ulos.) jossa ei turvauduta tekstitykseen vaanPetteri kääntää eläytyen).

Eipä sitten enää mitään viisaampia. Kyllä kevät kohtavoittaa lopullisesti talven ja kesä kevään. Ja sittentulee taas vuodenajoista paras - syksy, joka antaasyyn kokoontua taas Kivijalkaan muistelemaanmennyttä lukuvuotta ja kesää sekä aloittaa joku kivasivuaine (ja lopettaa se yhden luennon jälkeen...).Niin ja tietenkin opettaa uudet fuksit talon tavoille.

Nauttikaa lämmöstä, kun vielä voitte,

Emmi Hallamaa

49

Sisällysluettelo

Pääkirjoitus 49Puheenjohtajan palsta 50Hallituksen esittely 51-52Emmerdalessa 53-54Folk metal 55-56Korea Korea 57-58Made in China 59

Päätoimittajat:

Emmi HallamaaMarika Viinikka

Toimittajat:

Kukka HarvilahtiErja KrapuKalle Ruppa


Puheenjohtajan palsta

Aika on kulunut hurja nopeesti. Tuntuu kuin vielä muutama kuukausi sitten olisin lähtenyt kotoaPohjanmaalta ja kiitänyt hurjaa kyytiä bussillani ratsastaen kohti Jyväskylän uljaita kumpulakeuksia jakuulaita sinijärviä, löytääkseni itseni vain keskeltä Väinönkadun, Vapaudenkadun ja yläkerran naapurinremontteja. Ei sinänsä, olen kyllä hyvin tyytyväinen päätökseeni muuttaa Jyväskylään. Täällä on tullutkoettua monenlaista ja opittua sitäkin enemmän. Olen esimerkiksi tajunnut, ettei Alvar Aalto suunnitellutvain kauniita rakennuksia, vaan myös rumia. Lisäksi olen huomannut, että jopa keskeltä kaupunginvilinää voi löytää puita, lintujen laulua ja luonnon tuntua, olenhan kuitenkin sielultani aina tällainen pieniviherpiipertäjä. Ehkä tämä myös selittää oleskeluni työharjoittelussa luontomuseossa, vaikka kukapa eituntisi oloaan kotoisaksi täytettyjen elikoiden ympäröimänä? Sadat ja taas sadat yliajettujen eläintennahat odottivat vain ihastelijaansa nahkavarastossa, verenhimoinen näätäeläin etsi vastustajaatuijotuskilpaan, intiannorsun hammas suorastaan janosi tulla hipelöidyksi... Hitsit, tunsin itseni lapseksijälleen!

Kun tuo kaikki hauskuus sitten loppui syksyllä 2007, alkoivat ne paljonpuhutut opiskelut elämää varten.Jos olisin halunnut varman työpaikan, olisin varmasti opiskellut lähihoitajaksi, jos olisin halunnutkasoittain rahaa niin olisin opiskellut jotain paperialaa. Mutta koska en tiennyt mitä halusin, päädyinkinopiskelemaan etnologiaa, salatiedettä, jota kukaan ei oikein tunnu osaavan määritellä. Sydämenihypähti! Miten jännittävää, pääsen opiskelemaan jotain mistä en tiedä yhtään mitään! Tiedonjanoniheräsi ja pääsin kuin pääsinkin sisälle tähän salaperäiseen yhteisöön, lopulta jopa heidän sisäpiiriinsä,jota myös nimellä “hallitus” kutsutaan. Tämän “hallituksen” tehtäviin näyttää kuuluvan outojenkokoontumisten lisäksi hyvin mielenkiintoiset vuotuisriitit, kuten öinen pahojen henkien manaus harjullahurjan älämölön säestyksellä, sekä pimeä performanssi kevään kynnyksellä, johon liittyy nähtävästi nimiAino... Kevätuhri pimeyden voimien kunniaksi ehkäpä?

Joka tapauksessa, olen hyvin innoissani tämänhetkisestä elämäntilanteestani. Salaperäisen etnologianopiskelut ovat osoittautuneet todella mielenkiintoisiksi, “hallitus” on maailmanvaltaussuunnitelmanimukaisesti vihdoinkin otteessani ja henkilökohtainen pienoisarmeijani vain odottaa ylvään päämiehensäkomentoja matkalla kohti tulevia projekteja ja valloituksia. Lisäksi on kevät ja linnut laulavat. Ehkävoisin kerätä armeijani ja lähteä kesälomalla valloittamaan jotain valloittamatonta luonnonkolkkaaKeski-Suomen aarniometsiin? Hmm, siinäpä vasta kutkuttava idea. Niskoittelijoita tullaan uhkailemaankissalla, siis varokaa, se on ladattu ja se voi raapia.

Juulia Hakunti

P.s. Ja ainiin, superkiitos meille tämän vuoden fukseille, olemme ihan älyttömän hyviä ja parhaita! <3 (jatietty kaikki muutkin)

50


Juulia Hakunti, puheenjohtajaJuulia kahdella uu:lla. Aloittanutopiskelut vuonna 2007 vietettyäänensin viisi kuukautta täytettyjeneläinten keskellä. Pitää kissoista(ei täytetyistä), mehuista sekäpelien (kuten Singstarin) peluusta.On huomannut myös pitävänsäjostain jutusta nimeltä aine-järjestötoiminta.

Susanna Niskanen,varapuheenjohtajaTykkää eläimistä, luonnosta,mukavien ihmisten seurasta jamusiikillisista elämyksistä. Jatietenkin folkloristiikasta. ;)

Emmi Hallamaa, sihteeriOpiskelee ensimmäistä vuotta janäin ollen on myös ensimmäistäkertaa sihteerinä. Herkän taitelija-luonteensa takia ei itse edesymmärrä pöytäkirjojen sisältöä jaonnistuu yleensä vielähukkaamaan ne ainakinmuutamaksi viikoksi. Pitäämuistikoista.

Jussi Lipitsäinen,rahastonhoitaja ja kv-vastaavaOn 28-vuotias toisen vuodenetnologian opiskelija, identi-teetiltään tarkemmin kulttuuri-antropologi ja kaappifolkloristi.Takana on usean vuoden ajaltaerinäisiä IT-opintoja, jotkapäättyivät, kun tuli järkiinsä jahakeutui rahakkaammalle jaarvostetummalle alalle. Vapaa-aikana nörtteilee, herätteleehenkiin lukuharrastustaan javiettää satunnaisesti jopa aikaaystäviensä kanssa.

Nefan hallitus vuosimallia 2008

Marika Viinikka, kopo-vastaavaHaluaa museoitua mahdolli-simman pian. Hänet tapaatodennäköisesti antiikkiliikkeestä,huutokaupasta tai kirpputorilta,ellei ole pölyyntynyt paikoilleenvanhaa huonekalua kupsu-tellessaan. On viehättynyterityisesti Mongoliasta ja haluaaeläkepäiviksi vetäytyä omaanjurttaan.

51


Kalle Ruppa, vapaa-aikavastaavaTykkää nefalaisista ja muistakinkivoista otuksista, opiskelusta,musiikista, mielenkiintoisistakirjoista, hyvistä elokuvista jaluonnollisestikin vapaa-ajantapahtumista. Lähettää terveisiämyös isille ja äitille.

Nina Rauvala, vapaa-aikavastaavaPitää siitä, mikä tuntuu hyvältä .☺

Heini Laine, ympäristövastaavaViihtyy enimmäkseen Kivijalassaja metsissä. Pitää musiikista,kirjoista, keväästä, mukavistaihmisistä ja nörtteilystä. Puhuuvähän, mutta toivottavasti asiaa.Ainakin joskus.

Kanerva Juntti, Kivijalka-vastaavaTykkää kirjoittamisesta,piirtämisestä, lukemisesta,lenkkeilystä, taijista, muustaliikunnasta, oleilusta, FinalFantasystä ja Guild Warsista,Japanista, Nefailusta, yms, yms.Vähän kaikesta, paitsi keitettyjenvihannesten mausta ja katupölystä(esimerkiksi).

Juuso Välimaa, varajäsenOli viime vuonna Nefan kuopus.Se oli hänen mukaansa outoa.Tunsi itsensä vanhaksi ja viisaaksi,mutta ihmiset kohtelivat häntä kuinlasta. Nyt ovat asiat muuttuneet.Kukaan ei voi edes haukkualusmuksi, kun sai kandityönkinvalmiiksi. Se on kova juttu.Harrastaa bändiä.

52


Erjan elämyksiä Emmerdalessa

Joskus aikoinaan kirjoitin listaaasioista, joita haluan tehdä tai kokeaennen kuolemaani. Suurimmat asiat,joita tältä listaltani muistan olivat:-tapaa Heikki Kinnunen

-näe Euroviisut paikan päällä-saa nimesi elokuvan lopputeksteihin-käy Emmerdalen kylässä-voita Oscar

Viimeistä kohtaa lukuun ottamatta olennyt saanut nämä tavoitteet toteutettuaja kaikki ne parin vuoden sisällä.Viimeisin unelmani toteutuminentapahtui tämän vuoden helmikuussa.

Kerran vuodessa Englannissajärjestetään faniviikonloppu, jossaEmmerdale- fanit saavat tavata sarjannäyttelijöitä ja tutustua itse kylään jalavasteisiin. Viikonloppuun päästetäänvain faniklubien jäseniä, eikä näitäklubeja ole muualla maailmassa kuinEnglannissa ja Suomessa. Suomestapääsee joka vuosi vain muutamaonnekas tälle ihanalle elämysmatkalleja tänä vuonna minä olin yksi näistäkuudesta onnekkaasta, jotka lähtivätmatkaan. Tämä oli myös ensimmäinenkertani Englannissa ja niinpä olin kokomatkan ajan hyvin innoissani kaikestamahdollisesta ihan katukivetyksiämyöten. Etenkin iltapäivä Yorkissa jäimieleeni haikeana ja sinne on päästäväjoskus uudelleen. Ihanien Emmerdale-kokemusten lisäksi tapasin myös

mielenkiintoisia ihmisiä. Kerrankinsain olla isossa seurueessa, jossakaikki ymmärsivät minun seko-päisyyteni Emmerdalea kohtaan.Hauskan matkan parhaita koho-kohtia olivat kuitenkin illallinennäyttelijöiden kanssa jatutustuminen itse kylään.

Näyttelijät

Tapahtumat alkoivat jo perjantai-iltana kun hotellillamme kävivätChris Chittell (Eric Pollard), Steve

Halliwell (Zak Dingle), Dominic

Brunt (Paddy Kirk) ja pari henkilöä,joita emme ole vielä Suomessanähneet. Tulevista hahmoista olimielenkiintoisinta tavata Christo-

pher Villiers (Grayson Sinclair), jokaoli tullut jo tutuksi Kymppikerhonlentokapteenina. Perjantai ei kuiten-kaan ollut vielä mitään lauantai-iltaanverrattuna. Silloin pääsimme tapaa-maan vielä useampia tuttuja naamojaja joitain vähän vähemmän tuttujanaamoja. Parhaimpana muistona jäimieleen henkilö, jonka tapaamistaolin eniten odottanut. Mark

Charnock (Marlon Dingle) oli juuriniin mukava ja hauska kuin olinodottanutkin. Hyvä kun maltoinkäydä juttelemassa muidennäyttelijöiden kanssa ollenkaan, kunpalasinkin taas Markin luo. Taisinjäädä ihan positiivisesti Markinmieleen, koska hän kävi vieläerikseen halaamassa minua ennenkuin lähti tapahtumasta pois.Kannatti siis, että urhoollisena olinjaksanut olla viimeisten valvojienjoukossa. Olinkin jo etukäteenuhonnut, että en lähde nukkumaanniin kauan kuin vain yksikin näyttelijäon paikalla.

Kylässä

Seuraavana aamuna ei sittenollutkaan niin helppoa nousta ylös.

Herätys oli aikaisin aamulla, enkävarmasti olisi jaksanut muuten nousta,mutta kun tiesin mitä on ohjelma-numerossa seuraavaksi, niinpakkohan sitä oli herätä. Menimmenimittäin tutustumaan Emmerdalenkylään. Nykyisin kuvauksissakäytettävä kylä on varta vasten tv-sarjaa varten rakennettu. Näinkuvauksia saadaan tehdä rauhassaturisteilta. Oli hassua kierrellä kylää jakatsella paikkoja, samalla testaillen,että osaanko itse sanoa, kuka hahmoasuu missäkin talossa. Kylän pubi,Villapakka, oli tietenkin helpointatunnistaa. Säät suosivat meitä jamielelläni olisin istunut Villapakanpihalla nauttimassa oluen tai pari.Harmi vain, että rakennuksen sisälläei oikeasti ollut pubia, vaan sisä-kohtaukset kuvataan oikeastistudioilla. Osa kylän rakennuksista olisisältä sellaisia kuin sarjassakin,osassa taas oli sisällä jonkun muunasunto tai sitten joitain muitatuotantoon liittyviä tiloja.

Lavasteissa

Kävimme tutustumassa myösstudioihin, joilla kuvataan useitasisäkohtauksia. Oli omituista nähdävierekkäin monien tuttujen paikkojenlavasteita ja istahtaa välillä jonkunolohuoneessa. Aivan kuin olisi tullutpitkästä aikaa jonkun hyvän tutun luokäymään ja häneltä olisi revitty yksiseinä alas. Silloin sen vasta kunnollatajusi, että kaikkea ei kuvata kylässäja kaikki ei ole oikeasti siellä missä sensarjassa väitetään olevan. Joukossaoli myös paljon täysin outoja jatuntemattomia lavasteita. OlemmehanSuomessa kolme vuotta jäljessäEnglannin jaksoihin nähden.Kuinkahan oudolta se sittentuntuukaan kun muutaman vuodenkuluttua tunnistaa tv:stä ne huoneet,jotka näki alunperin studiolla.

53


Kotona taas

Nyt kun jälkeenpäin olen katsellutsarjaa ja kylän karttoja, niin tuntuu,että osaan ajatella talojen sijainnitparemmin kuin ennen kylässä käyntiä.Etenkin ensimmäiset viikot matkanjälkeen ovat olleet outoja. Jaksojenkatsomisesta ei ole meinannut tullamitään, kun koko ajan on ollut mielessävain se, että tuolla sitä äsken oltiin.Välillä sarjaa katsellessa on tullutmyös tilanteita, että olen miettinyt, ettäonkohan tuo nyt tuosta vai tuostakulmasta ja missä kohti. Nyt olisi pakkopäästä vielä uudelleen kyläänkatselemaan ja tarkastamaan paikkoja.Valokuvia katsoessa tulee ihansellainen omituinen ja epätodellinenolo. Miten minä muka olen tuollakuvassa seisomassa kylässä taijonkun näyttelijän kainalossa.

Ehkä ei olisi pitänytkään tehdä tätämatkaa, kun nyt haluan fani-viikonloppuun vieläkin enemmän kuinsilloin kun en ollut siellä vieläkertaakaan käynyt.

teksti ja kuvat: Erja Krapu

54

TOSINE & NEFA EI MUUTEN PETÄ!


Folk metal - kansanperinnettä modernilla otteella

Käsittelen tässä kirjoitelmassa pinta-raapaisulta modernin folk metallinja vanhan kansanperinteen suhdettaja sitä, kuinka ne yhdessämuodostavat nykyään elävääkansanperinnettä. Mainitsenmuutamia tunnettuja folk metal-yhtyeitä ja pyrin selvittämään lyhyestifolk metallin eroja ja yhtäläisyyksiämuihin metallimusiikin ala-genreihin. Käytän termiä folk metalvarsin laajassa tarkoituksessa, silläviitataan tässä kirjoituksessabändeihin joilla on joko sanoi-tuksissaan, ideologiassaan taimusiikissaan kansallisia ja/taikansanmusiikillisia vivahteita. Tulenkeskittymään pääasiassa tun-nettuihin suomalaisiin bändeihin.Muutoin tämä teksti paisuisigraduksi.

Folk metal -genren tarkempi määrittelymenisi varmasti käsitteiden kanssapelehtimiseksi, kuitenkin yritänvalaista muutamaa perusasiaa, jottametalliin vihkiytymätön lukija saisipunaisesta langasta kiinni. Genre-määrittelyt heavy metallin sisällä ovatuseasti hyvin liukuvia ja ehkäsubjektiivisiakin, tästä huolimatta onmuutamia yleisiä linjauksia jotkayleensä pitävät kutinsa. (Tai nimen-omaan aiheuttavat suurimmat väittelytvihkiytyneiden metallia elävien jahengittävien puristien ja listaheviäkuuntelevien “se on vain musiikkia” -ihmisten välille.)

Folk metal on heavy metallin alalaji,joka joskus sulkee myös sisäänsäviking metal, heathen metal, paganmetal sekä battle metal alalajit. (Ala-lajeja on toki enemmänkin, mutta nämälienevät yleisemmät vakituisessakäytössä olevat.) Käytän siis folkmetallia myös kattoterminä edellämainituille alalajeille. Folk metallinhistoria ja synty on varmasti eräsväittelyiden kirvoittaja, heitän tässänyt kuitenkin ilmoille seuraavaa: 80-luvulla aloittanut ruotsalainenBathory viikinkiteemalevyillään on

varmasti ollut eräs suurimmista genrenalkuunpanijoista. Bathory aloitti blackmetal bändinä, mutta toi 80-luvunlopussa ilmaisuunsa vahvoja viikinki-teemoja, kappaleet pitenivät jasanoituksissa alettiin ylistää Saatanan

sijasta skandinaavisia jumaluuksia.Folk metal kytkeytyy siis osittain myösblack metalliin. Äärimmäisestikärjistäen: Black metallin keskittyessäsanomassaan Saatanan/Luciferinpalvontaan, folk metal keskittyyvanhojen jumaluuksien, luonnon jakansantapojen ylistämiseen. Kuiten-kin myös folk metallissa, kuten heavymetallissa yleensäkin, on läsnä anti-kristillinen pohjavire.

Ensiferum.

Toisen sysäävän voiman voidaansanoa olleen englantilaisen Skycladin

1990-luvun alussa. Tästä bändistäitselläni ei ole sen kummemminkokemusta, joten käsittely jää vähälle.Skycladin juuret ovat kuitenkin taasenemmän thrash metallissa, johonalettiin ujuttaa enemmän ja enemmänkansanmusiikillisia vivahteita.Sanoituksissaan Skyclad on ilmeisestienemmänkin nyky-yhteiskunnan epä-kohtiin kantaaottava, kuin suora-naisesti vanhoja aikoja ylistävä yhtye.

Suurempaa suosiota alkoi kuitenkinsyntyä vasta 2000-luvun alussa,nimenomaan suomalaisten bändienmyötä kuten: Finntroll, Ensiferum,

Turisas, Korpiklaani (ex-Shaman) jaMoonsorrow. Monet näistä bändeistäolivat aktiivisia demobändejä jo 90-luvun puolivälissä, varsinainensuosio alkoi kuitenkin noustaensimmäisten pitkäsoittojen jälkeen.Monella bändillä oli ensimmäistenlevyjensä kanssa julkaisuvaikeuksia.Suomalaiset levy-yhtiöt eivät hetiymmärtäneet metallin ja kansan-musiikin sekoittamista toisiinsa. Tästäsyystä bändit julkaisivatkinmusiikkiaan omakustanteena tai ulko-maalaisten levy-yhtiöiden kautta.

Suomesta ponnnistavat folk metalyhtyeet ovatkin kovassa nosteessaesimerkiksi Keski-Euroopassa.Taisteluhenkistä talonpoikais-metalliaan (battle metal) esittäväTurisas teki kiertueen hiljattainEuroopassa, joka ulottui Britanniaanasti. Saksassa on taas meneilläänkiertue, jossa Ensiferum, Moonsorrowja Korpiklaani kiertävät yhteisvoiminfärsaarelaisen TYRin ja sveitsiläisenEluveitien kanssa. Moonsorrow jaTYR ovat kohdanneet valitettaviavastoinkäymisiä saksalaisen Antifantaholta: bändit miellettiin natsi-henkisiksi logoissa esiintyvien

55


riimujen takia. Ilmeisesti omastakulttuuristaan ammentavan taiteenesittäminen on tiettyjen tahojenmielestä jollain muotoapaheksuttavaa. Ketkä niitä natseja nyttässä tapauksessa sitten ovatkaan...Päätelkää itse.

Finntroll.

Suomalaiset folk metal- yhtyeetkäyttävät vahvasti sanoituksissaanvaikutteita suomalaisesta, karja-laisesta ja skandinaavisesta kansan-perinteestä. Kappaleen sanoituksetvoivat sisältää esimerkiksi modernejamukaelmia vanhoista sotaanlähtö-,nostatus- ja tuhoamisloitsuista.Kantava teema on yleisesti myöstaistelut ristiretkiä tekeviä kristittyjävastaan, sekä vanhojen luonnon-uskontojen ihailu. Eritoten Finntrollkirskuvassa ja myöhemmin eeppi-semmässä peikkometallissaan pistääkristittyjä sileäksi ja pataan (eli siiskeittävät elävältä, iloista!) oikein olantakaa. Moonsorrow on taassanoituksissaan käyttänyt inspi-raationa esimerkiksi Lallin ja piispaHenrikin kohtaamista Köyliönjärvenjäällä, sekä ensimmäistä Suomeentehtyä ristiretkeä.

Monet yhtyeet sekoittavatsanoituksissaan suomea, englantia jaruotsia. Toisaalta on myös yhtyeitä,kuten juuri Finntroll, jonka pää-asiallisena laulukielenä on ruotsi.Mainittakoon myös Korpiklaaninaiempi inkarnaatio, Shaman, joka tekikappaleidensa sanoitukset saameksi.Shaman olikin mielestäni paljonmielenkiintoisempi tapaus kuinnykyinen suomea ja englantiayhdistelevä Korpiklaani. Heidänrempseää pelimannihenkeä esittelevämusiikkinsa on tosin livenä ihanmukavaa katseltavaa, mutta levyillä

tunnelma ei oikein kunnolla välity.Nämä tietysti ovat makuasioita, mistäkukakin tykkää. Henkilökohtainensuosikkini Moonsorrow taas esittääpolveilevat pakanavirtensä suomeksi.(Muutamaa cover-versiota ja demo-biisiä lukuunottamatta.)

Musiikissa taas käytetään perinteistenrock-soittimien lisäksi muun muassamunniharppua, tinapilliä, jousi-soittimia, huuliharppua, haitaria jashamaanirumpuja. Kosketinsoittimiavoidaan myös käyttää jäljittelemäänperinteisiä kansanmusiikissakäytettyjä soittimia. Kantelettatuodaan esille tunnetuimpienyhtyeiden toimesta harmittavanvähän. Sitä on kuitenkin käytettymukavana mausteena.

Korpiklaani.

Ideologioissaan yhtyeet vetävätmutkia suoraksi ja homma menee välilläaikamoiseksi romantisoinniksi.Kuitenkin kun tämä tehdään suurellatunteella, se ei voi olla vaikuttamatta

kuulijaan. Vaikuttaa myös siltä, ettäsuurin osa yhtyeistä ymmärtää tämänja asioihin on oikeastikin perehdytty.Musiikin ja taiteen on kuitenkintarkoituskin herättää tunteita. Folkmetallin kautta kuulija voi kiinnostuakansanperinteestä, historiasta,mytologiasta ja kulttuuristalaajemminkin. Tämähän on pelkästäänpositiivinen asia. Lisäksi mesuomalaiset olemme jo tarpeeksi kauanhissutelleet kulttuuristamme. Toisinkuin barbaariset valloittajakansat, meviemme rikasta kulttuuriammemaailmalle räväkän musisoinninkeinoin. Kukaan ei kuole ja ketään eipakoteta mihinkään, mutta ajatustenvaihtoa varmastikin syntyy. Sietäisimuiden ottaa oppia!

Mielestäni vanhan kansanperinteenkaikujen ja metallimusiikinfuusioituminen on vahva osoitus siitä,että Suomessa edelleenkin taidetaanloitsimisen ja laulamisen taito.Nykyään esiinnytään nuotiopiirin japirttien sijaan klubeilla, festivaaleillaja areenoilla. Laulut vain ovatmuuttaneet muotoaan. Kanteleet onsähköistetty ja saaneet rinnalleen

muita soittimia, mutta ikiaikainentietäjäin henki kytee sanoissa jalauluissa vahvasti. Väinämöinen elää!

teksti: Kalle Ruppa

kuvat: Toni Salminen

56


Yksi Etelä-Koreassa syksyllä 2007viettämäni vaihto-opiskelun mieleen-painuvimpia kokemuksia oli templestayeli suomalaisittain turisteille ja muillebuddhalaisten munkkien elämästäkiinnostuneille tarkoitettu vierailubuddhalaistemppeliin. Tällaisia elämyksiätarjoaa jokunen temppeli ympäri Koreaaja oleskeluajan voi itse kukkaronsa jakestävyytensä mukaan itse valita. Meidänkylmäpäinen joukkomme sai yhdenvuorokauden täyteen, mutta kyseisessäGolgulin sunmudoon, korealaiseen mielenja ruumiin harjoitusmuotoon taitaistelulajiin, erikoistuneessa temppelissäoli myös jonkin verran ulkomaalaisianuoria miehiä, jotka olivat tulleettemppeliin etupäässä sunmudo-mestareiden oppiin. Näin esimerkiksi eräsjenkkipoika, joka kertoi viettävänsä väli-vuotta koulusta mietiskelyn parissa. Sinäiltana munkkikaapu taisi tosin jäädä baarinnarikkaan.

Lähdimme matkaan koti-kaupungistamme Daegusta kuudentytön voimin, jolloin tietommekohteestamme rajoittuivat sijaintiin javarmaksi väitettyihin puheisiinmunkeista, jotka tekevät spagaattejabambupuissa. Itse venyttelin hyvinennen lähtöä. Kyongjun maakunnanHamwol-vuorelle neljän pyöränvoimin kivuttuamme (Koreassa oleilunkalleimman ja pisimmän taksimatkansekä matkatovereiden hukkaamisenjälkeen) totesimme maan perinteisenlattialämmityksen ihanuuden astu-essamme temppelialueen toimisto-rakennukseen. Vuosi lähestyi loppu-aan ja ilma vuorella tuntui hyiseltämonen lämpimän kuukauden jälkeen.Saimme toimistosta kellertäväthampusta valmistetut liivit, joihinmeidän tuli oikeanlaisen mielentilan javarmaankin siveyden saavut-taaksemme sukeltaa, jonka jälkeenloimme kontrastia ympäristöömmevitsailemalla siitä näyttääkö taka-puolemme isoilta munkkivaatteissa.Naisten asuinrakennus sijaitsi mäenalapäässä ja huoneiden uutuuden-hohtoa ihmetellessämme jouduimmeunohtamaan toiveemme puiden oksillalootusasennossa nukkumisesta,

Vaihto-oppilasmunkkinaharmi sinänsä. Lattialämmityksestävielä sanottakoon, että jokaisen jokauskoo laihtumiseen saunassa elmu-kelmuun kääriytyneenä tulisi kokeillasujahtamista jätesäkkiin ja nukkuakorealaisen rakennuksen lattialla.Haihduttaa vartalon nesteet nimittäinsuhteellisen tehokkaasti ihan ilmanmuoviakin.

Kun näytimme asianmukaisiltalähdimme päivälliselle, johon kuuluijokaisella korealaisella ateriallatarjottuja riisiä ja vahvasti chilillämaustettua kimchiä, sekä herneen-versoja ja jotakin levää muistuttavaajosta emme päässeet täyteenvarmuuteen. Välihuomautuksenahaluaisin mainita, että puheenaolevassa maassa aamupala, lounas,päivällinen ja illallinen eivät juurikaaneroa toisistaan, mihin totutteleminenoli joillekin länsimaalaisille hiemanhankalaa. Temppelissä ateriat tulisyödä hiljaisuuden vallitessa, muttamelko rennoissa tunnel-missatapahtuneen murkinoinnin jälkeenemme osanneet varautua seuraavanaamun koitossa häämöttävään, niinkutsuttuun “dining from hell”-kokemukseen, josta kirjoittaakseentäytyy hieman keräillä itseään. Päiväjatkui joka tapauksessa “gymillä”,jossa saimme seurata televisiostadokumenttia sunmudotaitureista.Ohjelma sisälsi paljon vieraita korean-kielisiä sanoja ja Golgulin temppelinväkeä loikkimassa ulkoilmassa epä-inhimillisiä neljän portaan loikkia, kuinjättimäisiä sammakoita imitoiden. Siinätunsi yksi jos toinenkin fysiikkansakovin rajoittuneeksi. Pian pääsimmeitsekin kokeilemaan ruumiimmehallintaa, jota olisin kutsunutenemmänkin negaatiolla hallitsematon.Vuorossa oli “chanting time”, jonkaaikana jäljittelimme buddhalaisiakumarruksia eli milloin kumartaa,kuinka pitää käsiään, kuinka laskeutuapolvilleen (ja kuinka monta kertaa)sekä missä vaiheessä tämä kaikki alkaatuottaa tuonelanmoista tuskaa. Kylläkristityillä kädet ristityillä on helppoaja tylsää, sanoi antropologi.

Poksauteltuamme polvemme javenäytettyämme nilkkamme sekä kunolimme ropistelleet pisteitävanhimpien zen-taitureiden veny-vyyden ylle, oli itselleni luvassapäivän kohokohta, kauan odotettusunmudotunti. Pienenä kulttuuri-pähkinänä sunmudoa, kuten myöstoista perinteistä korealaista taistelu-lajia taekwondoa, voi harjoittaakouluissa alimmilta luokilta yli-opistoon saakka, joissa joissakinnämä ovat valittavissa myös pää-aineiksi. En lähtisi ryttyilemäänyhdenkään korealaisen kanssa,etenkään sen jälkeen kun noin viisi-vuotias poika erään kylpylän kunto-salilla treenasi isukkinsa kanssapitäen toisilleen potkutyynyä. Pikku-ruinen jalka viuhui sen verrannopeasti, ettei sitä melkein paljaallasilmällä nähnyt. Sunmudotunnin pitimeille timmi ranskalainen nuori miesja taisin uhota tulevani takaisin tree-naamaan vähintään kahdeksikuukaudeksi ja rupeamaan zen-mestariksi. Edellisen säilytän vielämahdollisuutena, mutta jälkim-mäisestä voin sanoa, että kuka vain eivoi saavuttaa nirvanaa ja ikävä kylläjouiduin vetämään viivan yhden tule-vaisuuden ammattihaaveeni yli (senrealistisimman, heti rikasta antro-pologia ennen). Sunmudoon pala-takseni suosittelisin sitä kaikille, jotkavain pääsevät kokeilemaan. Yritimmekatsoa Internetistä, jos sitä olisimahdollista harjoitella myös Suomen-maalla, mutta tämä ei ikävä kyllä näyt-tänyt olevan mahdollista. Treenienjälkeen lähdimme kasvot innosta taiurheilun aiheuttamasta punastahehkuen ja uupuneina nukkumaan.Valot tuli sammuttaa viimeistään kello22, eikä nukahtamisessa ollutjuurikaan vaikeuksia.

Ennenkuin siirryn seuraavan päiväntapahtumiin haluaisin siteerata saa-maamme ohjelmalappusta, jossa olimaininta suoraan lainaten: “If anyoneabsent the morning chant (4:30), he orshe should do 3000 times of bow forpunishment, and everyone in Golgul-

57


Temple should.” Korostaisin uudel-leen lukua kolmetuhatta (3000).Haastaisin myös etnologitoveriniosallistuvan havainnoinnin hengessämeditoimaan pieneen ja jääkylmääntemppeliin vuoren huipulle. Heräsimmetosiaan herätyskellojemme pirinäänneljän aikaan ja kipusimme mäen päälle(minä luonnollisesti myöhästymisenpelossa ystäväni kanssa juoksimme),jossa asetuimme tapoja noudattaenvasemmalle puolelle tyynyilleistumaan, miehet istuivat oikealla.Munkkikoira myös. Se istahti ensinarvokkaan näköisenä riviin, kunnespaljasti meidän heikon meditaatio-vireemme lösähtämällä tyynylle,kuorsaamalla äänekkästi ja aiheutta-malla leveän hymyn tyttöjen kylmästäkohmettuneille kasvoille. Meillekerrottiin myöhemmin syy siihen, miksitulee nousta juuri tiettyyn aikaan. Sejohtuu siitä, että ruumiin energiansanotaan olevan suurimmillaan neljänaikaan aamulla, jolloin on otollisin aikameditaatiolle.

Kun mielemme olivat valaistuneetlähdimme aamiaiselle, josta jälkeenpäin emme puhuneet kovin ylistävinsanoin, jos ollenkaan. Voisin tokiesittää tästä kokemuksesta antro-pologisia ja analyyttisia huomioita,mutta kerron tuntemuksistanimieluummin hassun kömpelön turistinnäkökulmasta, joka toki ensisijaisestiolin. Ruokailun tuli sujua tiettyjensääntöjen mukaisesti ja meille pidettiinlyhyt johdanto aiheesta ennen aloitta-mista. Pääpiirteissään jokaisella teollaoli oma järjestyksensä ja mestarinpaukauttaessa keppiä ruokailu tulijoko aloittaa tai lopettaa. Saimmejokainen neljä sisäkkäistä kuppia,kaksi pyyhettä ja metalliset syömä-puikot (Koreassa käytetään pää-asiassa metallisia syömäpuikkojaeroten muista Itä-Aasian maista).Kupit tuli asettaa tiettyyn järjes-tykseen toisen liinan päälle, syömä-puikot oikealle puolelle. Yksi munkki-oppilaista kiersi ruoan kanssa niin,että jokainen sai vuorollaan kerätätofua, herneenversoja, kimchiä, vettäja riisiä niille kuuluviin kuppeihin.Meitä varoitettiin muiden tuloa ennen,että kannattaa ottaa vain sen verrankuin jaksaa syödä. Riisiä sai toisellakierroksella ottaa lisää ja veden määrän

sai määritellä sitä kaadettaessaheilauttamalla kuppia käsissään. Myö-hemmin ymmärsimme, että kyse oliennemmin siitä, kuinka paljon ehtiivatsaansa täyttää kuin kuinka paljonjaksaa syödä, meitä kun oli neuvottulaskemaan syömäpuikot kupin päällejokaisen suupalan jälkeen välttääk-semme ahmimista. Kummastelimmejokainen itseksemme katsoessammemuita huoneen seinustalla piirissäistuvia, joista jotkut ahmivat ruokaahyvinkin himokkaan näköisinä. Syytähän selvisi mestarin lyödessä piankeppiä lopettamisen merkiksi, jolloinäkillinen tukehtumin! en ei tuntunutolevan kovinkaan kaukana. Hankalaosuus oli kuppien pesu, joka tapahtuisuurin piirtein hieromalla jäljellejätetyllä kimchin palalla riisikuppia jakaatamalla vettä kupista toiseentietyssä järjestyksessä, jotta nepuhdistuisivat tarpeeksi liinallakuivausta varten. Lopuksi jäljellejäänyt kaalin, chilin, tofun ja riisi-jätösten sakeuttama vesi tuli juodaennen lopullista liinalla puhdista-mista, jota monikaan tulokkaista eiehtinyt suorittaa loppuun ajoissa. Itsekertasin päässäni Mary Douglasin

Puhtaus ja vaarakirjan oppeja ruoan-tähteiden mieltämisestä likaisiksi vainopittuna ajatteluna. Tietysti, josolisimme osanneet hoitaa ruokailunrutiinilla, tähteitä ei olisi oikeastaanjäänyt, eikä toiminta olisi ollutmuutenkaan niin kömpelöä. Entietenkään ihmettele miksi ruokailubuddhalaistemppelissä on kurinalaistaja niukkaa, temppelissä viettämämmeaika sai meidät myös pohtimaan omaausein mässäilyn ja yltäkylläisyydenleimaamaa elämäntapaamme, mikä oliyksi reissun parhainta antia. Söimmekaverini suklaakeksejä mietiskelynpäätteeksi.

Aamiaisen ja pienten unosten jälkeenmeillä oli mahdollisuus juoda teetäsunmudon suurmestarin, Jeong Un

Seolin kanssa, joka oli myös Golgulinpääpappi. Noin viisissäkymmenissäoleva nunna valmisti ja kaatoi meilleteen, mestarin ollessa aluksi kiireinen.Saimme esittää mieleemme tuleviakysymyksiä temppeliin, munkki-oppilaisiin, sunmudoon ja mestarinkokemuksiin liittyen ja miehen olemusoli juuri niin rauhallinen ja miellyttävä

kuin zen-munkilta voi vain odottaa.Näillä, etenkin taistelulajeihin ja zen-meditaatioon erikoistuneilla suur-mestareilla on tapana Korean yli-opistojen lisäksi kiertää maailmallaopettamassa ja keskustelemassa.Kyseisellä herralla oli esimerkiksi juuritiedossa reissu Müncheniin, jostamyös yksi matkaseuralaisistamme olikotoisin. Teehetken jälkeen kävimmekiertämässä vielä läheisiä maailman-perintökohteita mm. veden alla olevaahautaa, jota luonnollisesti emmenähneet, mutta tiesimme ainakin ettäse oli siellä.

Näin jälkikäteen jaksan edelleen ihmetelläkarastuneita munkkeja, heidän mielen-rauhaansa ja sitä kuinka he tekevätpäivästä, viikosta ja vuodesta toiseen sitämikä sai meidän nuoret ja muka vetreätruumiimme ja mielemme hajoilemaan allevuorokaudessa. Suosittelen kokemustajokaiselle kiinnostuksenkohteista riippu-matta, se oli nimittäin mielenkiintoi-suudessaan aivan omaa ainutlaatuistaluokkaansa. On hienoa, että korealaisettemppelit järjestävät tällaisia kokemuksiamaallikoille ja turisteille. Lisää infor-maatiota Koreasta ja temppelivierailustavoitte saada alla olevista linkeistä.

teksti: Kukka Harvilahti

Gogul-Temple Schedule

4:00 Wake up4:30 Chanting5:00 Sitting zen (meditation)6:30 Breakfast8:30 Sunmudo Training10:00 108 bows11:00 Teatime11:50 Lunch & recess14:00 Sitting zen (meditation)15:00 Working together17:30 Dinner19:00 Chanting time19:30 Sunmudo Training22:00 Bed time

http://english.tour2korea.com/”http://english.tour2korea.com/http://eng.templestay.com/”http://eng.templestay.com/

h t t p : / / w w w . y o u t u b e . c o m /results?search_query=sunmudo&search_type”

h t t p : / / w w w . y o u t u b e . c o m /results?search_query=sunmudo&search_type=

58


59

Tuossa taannoin havahduin. Eihän siitäole kuin reilu vuosi, kun olin Kiinassa. Ensikesänä koko maailma on siellä, silläPekingin olympialaisten boikotti ei koskaantule saamaan niin suurta kannatusta, ettäkisat peruuntuisivat. Ei, liian moni länsimaaon siirtänyt koko tuotantonsa tuonnehalpojen resurssien luvattuun maahan.

Hipit ovat huutaneet free tibetiä jo neljä-kymmentä vuotta ja on hyvä, että perttiperustallaajakaan ei voi enää medianrummutuksen vuoksi ummistaa silmiäänKiinan miehitykseltä. Oma mielikuvaniTiibetistä ikuisen rauhan tyyssijana murtuikuitenkin jo ennen uutiskuvia verisistämunkeista. Viime vuoden reissullani kävinnimittäin myös Tiibetissä – olin salaatoivonut, että ohikulkijakin saisi kahdenmaailman katolla vietetyn viikon jälkeenkokea jonkin suurenmoisen henkistymisentunteen.

Junassa jokaisen vuodepaikan yllekiinnitetyt happipisteet tulivat varsintutuiksi reippaan viiden kilometrinkorkeuteen noustuamme (ihminen näyttäämuuten todella pelottavalta nenäletkunkanssa). Lhasassa makasin ensimmäisetkaksi päivää hotellissa vuoristotautiapeläten ja odottaen. En pystynytkävelemään portaita edes alaspäin, silläkeuhkot tuntuivat litistyvän pienemmiksikuin dallaspulla. Ödeema ei koskaan tullut,ja unelma päästä Potalan palatsiin, MarpoTi –kukkulan laelle oli vihdointoteutumassa. Kolmentoista kerroksen jasatojen portaiden jälkeen olin perillä. Mutta– maailman katto olikin remontissa!Munkkien sijaan sielua vavisuttavaamantraansa hyrisivätkin rivissä tutisevatilmaporat. Näkymät palatsin laella ja sensisällä olivat kuitenkin upeat.

Taivaattoman rauhan aukiolla ja maailman kattoremontissa

Äänimaailman aiheuttama lievä pettymysvaihtui suuttumukseksi tultuani alas.Huomasin jotain täysin odottamatonta,sellaista, jota ei ikinä Tiibet-kuvaelmissa olenäkynyt. Palatsin edessä aukiolla seisoikymmenisen metriä korkea neuvosto-henkinen monumentti ja hirveyden kruunasisen vieressä tuulessa vienosti liehuvapunainen lippu tankoineen. Aivan kuintiibetiläiset eivät muutenkin muistaisi, kukaheidät miehitti. No, kulttuuriomaisuutta voituhota näköjään siihen koskemattakin, jahistoria osoittaa, että kansat alistetaanparhaiten juuri kulttuuriomaisuuttariistämällä.

Entäpä Pekingin kuuluisa TaivaallisenRauhan Aukio sitten? Taivaattoman rauhanaukio pikemminkin. Liikennesaasteidenvuoksi taivasta ei oikeastaan näkynyt, yllänivalui vain harmaa peitto. Tuolloin oli vastamaaliskuun loppu, aika, jolloin ilmanKiinassa pitäisi olla puhtaimmillaan. Jarauha? Koko ajan joku nykimässä hihaa jahokemassa ”juu pai nau” (you buy now),edessä heilutellaan olympialaismaskottejasekä kymmeniä Maon kuvalla varustettujakelloja, joissa herran kädet mittaavat aikaa.Ahkerasti tuputetaan myös samaisen hepunkirjoittamaa erästäkin punaista kirjaa.Voivatko matkailumainosten tekijät ainaonnistua saapumaan paikalle kameransakanssa juuri oikealla hetkellä, kunnähtävyyksien ympärillä ei parveilesadoittain turisteja, vai ovatko he vain hyviäphotoshoppailijoita?

Ehkei Tiananmen tällaiselle turistilletosiaan näyttäydy nimensä veroisena, muttapaikan historiallinen arvo on siltikiistämätön. Tämä ajatus lohdutti minuapölyä ja pakokaasuja köhiessäni.

Mutta samaan aikaan, kun Potalaa porattiinja elämä Taivaallisen rauhan aukionympärillä jatkui taivaattomana, oli tekeilläjälleen historiaa. Tai oikeastaan uskon, ettätuo projekti jatkuu yhä ja se tulleejatkumaan aivan elokuun alkuun jaolympialaisiin saakka. On ehdittäväpeittämään mahdollisimman paljon,Pekingin keskustan pääkatujen ympärille onpystytettävä mahdollisimman monta suurtasermiä. Ja tässä on, kuulkaa, kyseessähuikaisevampi hanke kuin Potemkininkulissit aikoinaan!

Vain kivenheiton päässä Tiananmenistäalkaa siis kerrostalon korkuisten sermienloppumaton rivi. Tuskin kiinalaisetpäättäjät edes uskovat, että kisavieraatmenisivät lankaan ja luulisivat Pekinginkeskustan kaupunkisuunnittelun olevan niinhallittua. Pointtina lavastuksessa on se, ettäkulisseilla peitetään tavalliset kiinalaiset,heidän elämänsä. Serpentiinin laillakiemurtelevilla pikku kaduilla seisoo parhaatpäivänsä nähneitä talokyhäelmiä sekä aalto-peltivirityksiä, jotka toimivat koteina. Vielävuosi sitten sermien portit olivat auki, muttaveikkaan villisti niiden olevanolympialaisten aikaan visusti kiinni. Ehkäsisään pääsee ainoastaan kulkuluvalla taisitten kiertämällä kaukaa laitakaupungiltapuolelta, sieltä, jonne kisavieraat voivatvain eksyä?

Oliko tällä kirjoituksella itsellään pointtia?Halusin vain sanoa, että kaikki eiedelleenkään ole aina sitä miltä päällepäinnäyttää. Varokaa matkailumainostajia jakatselkaa olympialaisten uutiskuvia uusinsilmin. Ja ennen kaikkea, jalkautukaakentälle.

teksti ja kuva: Marika Viinikka

Potalan palatsin edessä TiibetinLhasassa seisoo punainen lippumuistuttamassa Kiinan miehityksestä(kyllä, lippu on punainen, vaikkeiväri mustavalkoisessa kuvaanäykään).


Documents

TOSINE - Jyväskylän yliopistogroups.jyu.fi/tosine/lehti/Tosine108.pdf · 2. Kirjastontäti ja osa Laitoksen henkilökuntaa 3. Mikä on saamattomuuden huippu? -V ampyyrikirahvi kuolee