29
Ilmainen lukunäyte

Reijo Mäki:Tulivuori

Embed Size (px)

DESCRIPTION

 

Citation preview

Page 1: Reijo Mäki:Tulivuori

Ilmainen lukunäyte

Page 2: Reijo Mäki:Tulivuori

HELSINGISSÄ KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ

OTAVA

Page 3: Reijo Mäki:Tulivuori

3

PROLOGI

SYYSKUUN KOLMAS SUNNUNTAI

TURKU

Äkkiherääminen. Erikoinen olo. Pyörähdin sän­gyssä kyljeltä selälleni. Vilkaisin ikkunaan. Ul­kona oli vielä aika hämärää. Mitä kello mahtoi olla? Hädin tuskin kuusi? Outo heräämisaika sunnuntaiaamuna. Entä tämä olotilani, kiertä­vä, puristava tunne, mitä tämä oli? Jäin tuijot­tamaan makuuhuoneen kattoa. Sydän hakkasi. Äkkiä mieleen tuli aiemmin viikolla lehdestä lu­kemani artikkeli. Lääkärismies totesi, että kaik­kein suurimmalla todennäköisyydellä ihmiselle tulee lähtö aamuyöllä. Tai varhain aamulla. Ja

Page 4: Reijo Mäki:Tulivuori

4

vielä viikonloppuna. Pakottava ajatus iski pää­häni. Ei kai? Oliko tämä nyt sitä? Muutama sy­vä henkäys tasoitti oloani. Ja sitten tajusin, että olin herännyt kesken painajaisen. En muistanut, mitä siinä tapahtui… vain menetyksentunteen ja lamauttavan ahdistuksen.

Ihmisparan mieli toimii monesti ilman jär­jen häivää. Yksi ihmisen lajituntomerkki on ky­ky yhdistellä alitajuisesti asioita ja luoda samal­la uusia totuuksia. Tällä mekaniikalla ovat syn­tyneet horoskoopit ja möröt ja vuorenpeikot se­kä vuohensikiöstäennustajat. Ja tietenkin kaikki­tietävät jumalamme. Sunnuntain vastaisen yön ravistavasta painajaisestani, unesta, jota en edes muistanut, jäi varmaankin kalloni sisuksiin jo­kin hiertävä merkintä. Ja lähtiessäni saapastele­maan hammaspesulle en voinut aavistaa, että tä­män aamun ahdistava tunnelma palaisi piinaa­maan mieltäni kevättalven loskanharmaudessa.

Page 5: Reijo Mäki:Tulivuori

5

SAARI

Tämä oli jo neljäs perättäinen iltapäivä, jolloin hän parkkeerasi autonsa ylös rinteelle, kapean serpentiinitien soraiselle levikkeelle ja käkkärä­vartisten mäntypuiden varjoon. Oli sunnun­tai. Alempana erottui jokunen kirkontorni. Pari tuntia sitten mutkaisilla teillä oli ollut enemmän liikennettä, perheitä menossa jumalanpalveluk­siin. Mies jäi tuijottamaan muutamaksi toviksi alaviistoon. Hän tarkasteli tyynesti vehreää laak­soa, joka vietti kohti kaukana etäisyydessä erot­tuvaa sinistä merenaavaa. Valkoiseksi kalkittu­jen kylien muodostama helminauha jatkui kohti satama kaupunkia. Ilmasto ja kasvillisuus muut­tuivat parinkymmenen tiekilometrin matkalla. Tienlevikkeellä kävi vilpoinen tuulenvire, tääl­lä kasvoi mäntymetsää. Tuolla alhaalla oli läm­mintä, varmaan jo kaksikymmentäviisi astetta, ja nuo vihreät ruudut alarinteillä molemmin puo­lin tietä olivat banaaniviljelmiä. Miehen katse etsiytyi kitukasvuisten mäntyjen väliin jäävästä

Page 6: Reijo Mäki:Tulivuori

6

aukosta kohti alhaalla etuoikealla näkyvää muu­taman talon muodostamaa asutusta. Huolella sa­neerattuja kovan hintaluokan pytinkejä. Miehen tiukka tuijotus nauliutui reunimmaiseen taloon. Talo sijaitsi vuorenrinnettä pitkin juoksevan vanhan tulvavesiakveduktin kupeessa. Se erot­tui tiheäkasvustoisesta rinteestä kuin majakka, koska vasta uudistettu tiilikatto loisti tuoreena, tumman punaisena.

Mies malttoi olla kaivamatta esille takkin­sa sisällä roikkuvan mattamustan armeijakiika­rinsa. Se olisi ollut turhan huomion hakemis­ta. Täällä ylhäällä liikkui yllättävän paljon väkeä, monenlaista retkeilijää riitti vuoripoluille. Siksi oli mahdollista että joku utelias reppureissaa­ja tai lintubongari katseli juuri nyt häntä omien okulaariensa läpi. Ei ollut syytä herättää epäilyk­siä, ei varsinkaan myöhemmin mieleen palaavia muistikuvia ”kiikarikyttäilijästä”.

Auton ääni. Raskasta jurnutusta alarinteessä. Louskumoottori tulossa ylös.

Mies sytytti nopeasti tupakan ja asettui polt­telemaan sitä oikea jalka nostettuna levikkeen

Page 7: Reijo Mäki:Tulivuori

7

reunakaiteelle. Hän käänsi selkänsä vuori tielle ja odotteli päätään kääntämättä, että auto, ilmeises­ti aikansa elänyt pick up, tuli kohdalle, louskutti hetken vaihteitaan ja häipyi sitten moottori pa­hasti käryttäen seuraavan jyrkemmän kaarteen taakse. Mies sammutti tupakan. Ja kätki natsan heti sivutaskuunsa. Tarkkuutta! Tänne ei saisi jää­dä hänestä mitään jälkiä.

Mies vetäisi henkeä. Viime viikolla hän oli tehnyt pari tiedustelureissua. Silloin hän oli liik­keellä ilman asetta, kyse oli ollut alustavasta kar­toituksesta. Oli pitänyt tutkia maastoa. Sekä vaihto ehtoisia reittejä.

Eilen ja toissapäivänä mies oli sitten ollut valmis. Hän oli lähtenyt alas ja käyttänyt tulva­vesiakveduktia reittinään. Mutta molempina päivinä oli ilmaantunut ongelmia, häiriötekijöi­tä. Ja niin mies oli päättänyt vetäytyä. Varovai­suussyistä.

Tänään olisi viimeinkin onnistuttava. Enteet vaikuttivat nyt hyviltä. Mutta turha kiirehtiä.

Tuttuun tapaan ylärinteille oli kasautumassa harmaata usvaa ja iltapäivän mahdollista sadet­

Page 8: Reijo Mäki:Tulivuori

8

ta ennustavia, tummanharmaina roikkuvia pilviä. Mies vilkaisi rannekelloaan. Ja päätti odottaa vie­lä. Niin, ehkä vielä yksi tupakka. Sopivaa ajanku­lua tähän paikkaan.

Miehen tupakasta ehti kulua vain runsas vartti, kun hän havaitsi sen, mitä oli odottanut: sakean untuvamainen ja vaaleanharmaan seittimäinen rintama oli valumassa ikivanhan tulivuoren tum­mia rinteitä alaspäin. Se oli kuin taianomaises­ti etenevä tulva­aalto, joka hukuttaa alleen aivan kaiken. Ensiksi matalammat pensaikot ja pian myös käkkärämäntymetsikköjen latvukset.

Parina aikaisempana päivänä usva ei ollut näyttänyt näin sankalta. Mies hengähti tyyty­väisenä. Oli kannattanut odottaa. Siirtää tehtä­vää. Tämä tuli kuin tilauksesta. Siltä seisomalta mies teki päätöksensä. Tänään oli toimittava. Tä­nään hän menisi perille saakka. Kävelisi tuohon komeaan taloon, joka uinui kukkulanrinteiden rauhassaan.

Mies palasi autolleen, avasi takaluukun, otti köysinipun ja lähti.

Page 9: Reijo Mäki:Tulivuori

9

TURKU

Taivas sinessä, lämmintä viisitoista. Eikä suojai­sella sisäpihalla puhaltanut pieninkään tuulenvi­re. Talomuurin takaa, Läntiseltä Pitkältäkadulta, kuului huminaa, pyhäaamun yksittäisen autoili­jan aiheuttamaa. Rauhallista oli. Aivan yhtä hy­vin olisi voinut istuskella maalaistalon pihassa jossain Ruskolla. Mutta minä kökötin betonisel­la ja jonkin verran rapistuneella terassilla suuren kerrostalon yhteisessä ulkoilmanurkkauksessa, vinon pöydän ääressä. Kahvimukia piti hieman varoa, pöytä kun kallisteli liikaa. Termos oli tuo­lin vieressä. Tarjottimella oli juustosipulikinkku­sämpylä. Ja jo tyhjentynyt tuoremehulasi.

Turun Sanomat oli auki pöydänkulmalla. Syyskuun kolmas sunnuntai: perinteinen Turun päivä. Olin jämähtänyt tuijottamaan kotiseutu­päivän ohjelmalistaa. Föri oli liikennöinyt Aura­joen poikki kunnioitettavat 110 vuotta, sitä nyt sitten juhlistettiin. Kaupungintalolla esittelyssä Turku 2029 ­strategia. Siis mikä? Samppalinnan­mäen kulttuuripuistossa olisi nimikkopuun istu­

Page 10: Reijo Mäki:Tulivuori

10

tus, lapion varressa kirjailija Julius Seppä. Kan­sallisen kaupunki puiston esittelyä olisi tarjolla. Illalla tietenkin perinteinen ilotulitus. Heikin­markkinat. Tanssiteatteria… Kaikille jotakin.

Sunnuntai oli yleensä minulle viikonpäivien ankea musta aukko. Persläpi. Näitä turhia sun­nuntaipäiviä tulin usein lyhentäneeksi niin, että pyhäaamuja ei ollut olemassakaan. Toimiva kel­po keino: heräillä vasta iltapäivän puolella. Nyt olin ollut valveilla jo aamusta. Tämä outo pai­najaisuni, jota en muistanut, oli repinyt minut valve maailmaan liian varhain. Nukkuminen ei ollut sitten enää onnistunut. Ei mitenkään.

Päähäni pälkähti alkaa laskeskella, että mon­takohan näitä oman rakkaan kotikaupungin ko­tiseutupäiviä oli kaiken kaik kiaan tullut nähtyä.

Pitkä liuta niitä oli – alkaen siitä unohtumat­tomasta syksystä, kun märkäkorvainen maalais­poika oli ilmaantunut Merikarvian perämetsiltä Aurajoen kaupunkiin. Lukemaan lakia.

Melko vähän oli sitten tullut sitä oikeutta lu­ettua – ja vielä vähemmän kohtuutta.

Paljon oli päiviä takana. Paljonko edessä? Rä­

Page 11: Reijo Mäki:Tulivuori

11

pytin pari kertaa silmiäni. Mitä nyt? Oliko pin­taan puskemassa pikku melankoliaa? Äh! Anna olla, Jussi Vares!

Kulautin viimeiset tipat kahvistani… Edel­leenkin hiukkasen halju olotila. Ruokahalu ei ol­lut kummoinenkaan, ja niinpä jätin puolet säm­pylästä syömättä. Tämä oli tässä. Otin tarjotti­men kantoon ja poistuin betoniterassilta porras­käytävään.

Tämäkin sunnuntaipäivä olisi voinut madel­la mustan madon lailla kohti hiipuvaa iltaa, eli kadota kaikkien turhien sunnuntaiden sukuhau­taan. Mutta puolilta päivin elokuvan tuijottami­sen lopetti tietty häiriötekijä. Kiusa saapui novel­likirjailija Luusalmen puhelinsoiton muodossa.

”Haloo! Kuis hyppii, hur pomppar, Jussi Vares?”

”Ei nyt hypi, ei pompi. Pikemminkin nyppii. Tämmöistä venymistä tää.”

”Makaat sohvalla, vai? Ei perkele! Älä nyt viit­ti, Jussi! Nyt on kuule Turun Päivä.”

Kirjailijan artikulaatio paljasti, että erityisen

Page 12: Reijo Mäki:Tulivuori

12

ja tärkeän päivän kunniaksi oli jo otettu malja, ehkä toinenkin.

”Tiedän”, puuskahdin. ”Ja mitä sitten?””Korjaas nyt hei attityydiäsi, pojke! Sano kyllä

elämälle – säg jaa till livet!””Annas, Luu, olla. Ei mitään kyläelämää, ei

tänään.””Laki kieltää kotisohvalle mädäntymisen täl­

laisena päivänä.””Minä olen kyllä lakini lukenut… Oliko

teikä läisellä vielä joku syy kasvattaa Soneran lii­kevaihtoa näillä sunnuntaitaksoilla? Minä mei­naan katsoa tämän leffan loppuun, ja sitten ehkä kaivan tuolta kovalevyltä pätkän Avaraa luon­toa…”

”Äh, aina sitä samaa. Leijona tulee, gasellilla ottaa kylmät. Apina paskoo puunoksalla. Mie­lenkiintoisempi olis sellanen proggis kuin Ara-van luonto. Pölypunkki ihmettelemässä Ikea­sän­gyn alle unohtunutta kortsua. Siirahaiset muni­massa sossun rahoilla hankittuihin kiljumaltai­siin… Ja sitten tietenkin kameran lähiotos sii­tä, miten kerrostalonisäkkään suvunjatkomän­

Page 13: Reijo Mäki:Tulivuori

13

tä vatkaa menemään tuhatta ja sataa, ja satiai­set vaihtaa vauhdissa isäntää, tai hyvässä lykyssä emäntää. Siinä olisi semmoista jännempää, ur­baanimpaa luontokokemusta. Eiks oiskin?”

Olin sekunnin tai pari hiljaa. Kahden vaiheilla. Sitten huokaisin:

”Okei. Missäs te nyt sitten oikein päivystätte? Sinä ja Pastori?”

SAARI

Kosteus ilmassa alkoi tiivistyä. Se tuntui jo ihol­la. Mies eteni kapeaa polkua alarinteen suun­taan. Männikkö muuttui pikkuhiljaa pensaikok­si. Runsaat oksastot kurottelivat kohti housun­lahkeita ja hartioita, antoivat kosteita hipaisu­jaan.

Äkkiä mies jäykistyi, höristi korviaan. Mitä? Askeleita! Helvetti vieköön, mies ähkäisi hiljaa. Alapolulla oli tulossa joku vastaan.

Mies vilkaisi kiireesti olkapäänsä yli ja sitten taas alas. Polun varressa oli iso kivi. Korkea tum­ma paasi. Sopiva näkösuoja. Mies ehti parilla no­

Page 14: Reijo Mäki:Tulivuori

14

pealla harppauksella lohkareen luo, astui polulta ja jäi seisomaan paikoilleen.

Hän kurkisti hyvin varovaisesti paaden takaa ja näki ylöskapuajan ääriviivat. Hetkinen? Mitä tulijalla oli kädessään? Keppikö? Joo, valkoinen keppi. Kävelijä tunnusteli kepillä reittiään po­lunreunan oksistoista, eteni kevyesti ja varmasti kuin kone. Oli ilmeisesti hyvinkin tutulla kulku­uralla.

Sokea! Onni onnettomuudessa. Määrätietoi­set askelet lähestyivät, ja sitten kulkijan valkoi­sen kepin kärki ohitti suuren kivipaaden kevyellä hipaisulla. Mies lohkareen takana katsoi vaelte­lijaa silmä kovana. Sokea vuoripolun kulkija oli harmaatukkainen, sitkeänlaiha ikämies. Miek­kosella oli päässään harmaa sotilas suikka ja yl­lään liian väljäksi käynyt kenttäasu. Kyllä. Ihan univormuhan se oli. Pari mitaliakin kiilteli rin­nuksessa.

Valkokeppisellä oli runsaasti vuosia takana, mutta askel yllättävän kevyt. Ylärinne ei menoa hidastanut. Minuuttia myöhemmin kulkija oli poissa.

Page 15: Reijo Mäki:Tulivuori

15

Mies kalliopaaden takana päätti odotella kai­kessa rauhassa. Kun ylärinteestä ei kuulunut enää mitään, mies siirtyi takaisin polulle ja jatkoi päättäväisesti alaspäin.

TURKU

Tapasin novellikirjailija Luusalmen ja antikka­yrittäjä Pastori Alasen panimoravintola Koulun terassilla. Istuimme siinä alun toista tuntia, eli parin kolmen oluen verran.

Seuraavaksi poikkesimme torilla katsastamas­sa markkinakojujen tarjontaa. Sitten Luusalmi vilkaisi rannekelloaan ja totesi:

”Hitto soikoon, ääh, pakko käydä Samppa­linnanmäellä tsekkaamassa se homma, vaikkei koko juttu oikein innostakaan.”

Samppalinnanmäelle oli Turkuseuran aloit­teesta perustettu kulttuuripuisto, jonka hienona ideana oli, että joka vuosi joku paikallinen kult­tuurihenkilö sai vuoren laelta pronssilaatalla ni­mikoidun puun – asiaankuuluvien seremonioi­den kera. Tänä vuonna oli oman puunsa näkö­

Page 16: Reijo Mäki:Tulivuori

16

alamäelle saamassa kirjailija Julius Seppä; mies, joka oli pitkän hiljaiselon jälkeen julkaissut yh­den edellisen syksyn kirjallisista merkkiteoksista.

”Pakko mennä paikalle…” Luusalmi ähki. ”Kehtaa olla poiskaan.”

Pastori mulkoili novellikirjailijaa sivusilmällä ja kysyi:

”Mikäs siinä nyt on niin kauheen vaikeeta? Seppähän on sulle tuttu mies.”

Luusalmi ei hetkeen sanonut mitään. Tuhisi vain. Hän huokaisi raskaasti ja vilkaisi taas kel­loaan.

”Ei se kummonen kynäilijä ole. Hyvä että saa kannustusta, miesparka. Vakavia rakenteellisia fiboja siinä oli, tässä sen opuksessa, mutta näem­mä jotkut piirit haluu hiukan buustata sitä tällä lailla. Onhan se iltaruskon äijiä.”

SAARI

Nainen säpsähti puhelimen terävään pirahduk­seen. Pari sekuntia kesti ennen kuin hän tajusi, että oli nukahtanut olohuoneen sohvalle, taas

Page 17: Reijo Mäki:Tulivuori

17

kerran. Puoliksi luettu sanomalehti kahahti hä­nen rinnuksiltaan lattialle hänen kääntyessään tavoittelemaan matalan sohvapöydän kulmalla pärisevää vekotinta. Nainen nappasi kännykän käteensä. Vilkaisi näyttöä. Alkoi hymyillä. Jep, se oli mies, tietysti.

Nainen painoi vihreää.”Hellou, kultaseni…”He puhuivat melko pitkään, yli kymmenen

minuuttia. Näin he tekivät kerran päivässä, vaik­ka yhteisestä aamiaisesta oli tässä vaiheessa ai­noastaan kuutisen tuntia. Mies tiedusteli naisen oloa, kuten aina. Nainen ilmoitti, että aamupäi­vä oli ollut hyvä verrattuna aamuihin viime vii­kolla, jolloin oli ollut vaikeaa.

Nainen kertoi maalailleensa vähän. Sekä lu­keneensa viime viikolla postista saamaansa kir­jaa. Mies kertoi, että ravintolassa oli ollut vilkas sunnuntailounas, ja nyt oli sitten menossa ilta­päivän hiljainen hetki. Illaksi olisi parikin suu­rempaa tilausta. Lentokenttäbussi oli tuonut naapurihotelliin aamupäivällä isomman lastin uusia asiakkaita. Sieltä olisi tulossa parikymmen­

Page 18: Reijo Mäki:Tulivuori

18

tä saksa laista nauttimaan illallista pidemmän kaavan mukaan.

Mies kertoi tulevansa kotiin ehkä hieman myöhemmin kuin normaalisti.

”Nähdään! Suukkoja sinulle, corazón…” nai­nen sanoi.

”Näkemisiin, rakas, ota iisisti…” mies sanoi.Nainen laski puhelimen pöydälle ja nousi sit­

ten hiukan kankeasti jaloilleen. Hän tunnuste­li oloaan. Taas nälätti. Mutta nainen oli päättä­nyt vältellä epäterveellisten, rasvaisten välipalo­jen napostelua. Hän halusi syödä säännöllisesti ja kunnollista ruokaa.

Nainen lähti tepastelemaan suuren olohuo­neen poikki kohti terassin ovea.

Hän kurkisteli ulos, aurinko ei enää lämmittä­nyt soikeaa uima­ allasta ja sitä ympäröiviä mosa­iikkilaattoja. Oli tämä vaihe iltapäivästä, jolloin pilvet kasautuivat ylärinteeseen. Aina se ei mer­kinnyt sadetta. Mutta tähän aikaan vuodesta oli vain harvoja päiviä, jolloin nämä korkeammalla olevat asumukset eivät kietoutuneet iltapäiväl­lä usvapeittoon. Nainen oli jo ehtinyt tottua tä­

Page 19: Reijo Mäki:Tulivuori

19

hän ilmiöön. Ensi alkuun se oli tuntunut hieman kummalliselta, mutta jos halusi asua täällä, raik­kaammissa tuulissa, siitä oli maksettava hintansa.

Nainen avasi terassin lasioven ja astui ulos. Nuuhkaisi. Ilma oli jo kosteaa. Laatoitus ei ol­lut vielä viilennyt, keskipäivän auringonpaisteen syvä lämpö viipyi edelleen kivessä. Nainen käveli pation poikki uima­altaalle. Istahti sen reunalle.

Hän upotti jalkateriänsä läpikuultavaan asuu­rinsiniseen veteen, joka lainasi väriään altaan si­nisestä laatoituksesta. Hän nuuhki tontin reu­nalle näkösuojaksi akveduktin suuntaan istutet­tujen magnoliapensaiden herkkää tuoksua ja las­ki oikean kätensä rintalastansa alapuolelle. Lii­kutti sitä siinä tovin.

Nainen mietti, että olotila oli pitkästä aikaa rauhallinen, aivan autuaallinen. Hiljaista. Ei tuulen virettäkään, mikä oli täällä ylhäällä poik­keuksellista. Jos sitä sadekuuroa ei tulisikaan tä­nään, nainen mietiskeli, niin ehkä iltapäivän voi­sikin viettää patiolla, lepotuolissa, ihan vain pei­ton alla torkahdellen. Tai niin… kai sitä voisi hieman vielä lukeakin.

Page 20: Reijo Mäki:Tulivuori

20

TURKU

Kirjailija Julius Seppä oli laihanhontelo miek­konen, jonka hiusraja oli vetäytynyt niin otsalta kuin ohimoiltakin omiin korkeuksiinsa. Maan­tienvärinen hiuspehko oli niskan puolelta kää­räisty harottavalle poninhännälle. Seppä seisos­keli epämukavan näköisessä asennossa Samppa­linnanmäen mahtavien lehtipuiden varjossa.

Puistossa risteävillä sorakäytävillä ja niitä reu­nustavilla nurmikoilla seisoi sekalaista yleisöä, äkkiseltään laskemalla puolisensataa ihmistä. Paikalla oli juhlatunnelmaa luomassa myös ryh­dikäs airutpari sinivalkoisine nauhoineen. Väki­joukon keskiössä seisoi trumpettifanfaaria töräyt­tämässä harmaaohimoinen herrasmies. Klubi­ takissaan. Vierellä hymyili Turun kaupunginval­tuustoa edustava nätti nainen.

Novellikirjailija Luusalmi väänsi suutaan ja mulkaisi kirjailija Sepän suuntaan. Hän mutisi suupielestään minulle ja Pastorille:

”Kattokaas hei nyt tota. Miesparkaa… Äijä on taas aivan tapporapulassa…”

Page 21: Reijo Mäki:Tulivuori

21

Juhlakalu­Julius otti valokuvaajan kehotuk­sesta epävarman sivuaskeleen nimikkopuunsa suuntaan. Kahden ikilehmuksen väliin jäävään suojaiseen aukkoon oli istutettu uutukainen tu­lokas, liekö ollut jalava vai saarni, joka ei ollut varsinaisesti enää taimi vaan korkeudeltaan kai jo liki puolitoistametrinen. Kameramiehet pyy­sivät Seppää tarttumaan puutarhaharavaan ja te­kemään työvälineellä multapaakkuja tasoittavia liikkeitä, jotta saataisiin kivoja otoksia lehtiin. Seppä väänsi jäykkää hymyä. Totteli kiltisti.

Luusalmi jatkoi kireän tuntuista mutinaansa:”Kuus pitkää vuotta… eikä äijältä mitään jul­

kaisukelpoista matskua koko aikana. Ja sitten yhtäkkiä puskee yks tollanen… onnenkantamoi­nen. Ja laumat innostuu. Ja sitten miehelle ale­taan istuttaa Samppalinnanmäelle ikiomaa pen­sasaitaa.”

Tönäisin Luusalmea kylkeen.”Hei, nyt on kuvat otettu. Kättelyiden vuoro.

Kai meidänkin pitää…””Joo. Ei tässä muuta kuin antamaan kouraa.”

Luusalmi ys käisi nyrkkiinsä ja oikaisi varttaan.

Page 22: Reijo Mäki:Tulivuori

22

”Hoidetaan homma alta pois, mutta häivytään sitten hiljaa ja saman tien jonnekin takavasem­malle, ettei vaan saada Juliusta laahukseksi. Sii­peilemään. Sanon suoraan, että en mitenkään kestä kuunnella tuon tyypin kännimutinoita.”

Hoitelimme kättelyt ja höpötimme pakolli­set onnittelufraasit. Luusalmi antoi Julius Sepäl­le jopa oikein karhumaisen halauk senkin. Sitten luikahdimme pois paikalta ja otimme suunnan kohti Samppalinnanmäen itäistä reunaa. Siel­lä juoksi Kaskenkatu ja kohti jokea vietti jyrkkä Kaskenahde. Tuo myötäle, jonka kupeelta löytyi ravintola Uusi Apteekki.

Pastori Alanen näytti mietiskelevän – siinä alarinteeseen saapastellessamme – jotain omiaan. Sitten antikvaristi avasi suunsa:

”Luusalmi, kuule, siinä vaiheessa, kun sinä sitten olet myös saamassa tuonne kulttuuripuis­toon ikioman näreesi, niin minä tulen ehdotta­maan Turkuseuralle, että ei istuteta tälle herralle tammea. Eikä mitään muutakaan jalopuuta. On näet parempi ehdotus, kuvaavampi. Haapapuu. Miltäs kuulostaa?”

Page 23: Reijo Mäki:Tulivuori

23

Luusalmi mulkaisi Pastoria. Eikä sanonut yh­tään mitään.

SAARI

Mies laskeutui polkua pitkin päättäväisen ri­peästi. Ensimmäinen välietappi oli etuvasem­malla näkyvä syvä kallioleikkaus. Kyseessä oli tulvavesien keräämiseen tarkoitettu maanpäälli­nen viemäri, akvedukti. Alta viidessä minuutis­sa mies ehti kohteeseensa. Hän tarkasteli hetken aikaa ruskeilla laattakivillä päällystettyä, poikki­leikkaukseltaan U:n muotoista rakennelmaa. Sa­keanharmaa vuoristosumu oli jo tiivistymässä akveduktin yllä.

Mies sitaisi köytensä viemärin partaalla kas­vavan männyn runkoon. Sitten hän laskeutui sen avulla sammaleisen niljakasta kiviseinämää pitkin ojan pohjalle. Köysi jäi roikkumaan pai­kalleen. Odottelemaan hänen paluutaan.

Akveduktin pohja oli hiukan kostea. Eilisil­tapäiväinen sadekuuro oli tuonut viemäriin jo­kusen tunnin ajaksi pientä virtausta, joka oli sit­

Page 24: Reijo Mäki:Tulivuori

24

ten yötä myöten vähitellen hiipunut. Akveduk­tit olivat enemmän tarpeeseen vain jokusen ker­ran vuodessa, silloin kun rankkasateet piiskasivat saarta, ja yllättävän äkkiä nouseville vesimassoille piti olla purkautumisreitti alas Atlanttiin.

Mies vilkaisi rannekelloaan ja lähti astele­maan akveduktia pitkin alaspäin.

Kahdensadan metrin taivalluksen jälkeen koira alkoi haukkua jossain oikealla puolella si­jaitsevassa pihassa. Tarkkakorvainen talonvahti varmaankin kuuli askeleet viemärissä, ja ehkä­pä hurtta haistoikin jotakin. Mies ei välittänyt luontokappaleen ärhentelystä.

Sata metriä myöhemmin piski oli jo vaiennut. Seuraavaksi edessä näkyi kartion muotoinen,

sysimusta aukko. Mies kaivoi käteensä taskulam­pun. Nyt oli vuorossa tunneli osuus.

Tässä kohdin vesiviemäriä oli koverrettu laa­vakallion sisuksiin vähän alta sadan metrin mat­kalta. Mies sytytti taskulampun ja alkoi edetä mustuuden syliin. Hän otti tunneliosuuden to­della rauhallisesti, kiirehtimättä.

Äkkiä lampun valokeilassa liikahti jokin. Mies

Page 25: Reijo Mäki:Tulivuori

25

hidasti askeleitaan, vakautti valonsäteen. Tunne­lin kostealla pohjalla näkyi pieni, kirjava sisilisko. Se kökötti siinä paikalleen jähmettyneenä, häm­mentyneenä äkkiä ilmaantuneesta kirkkaasta va­losta. Otus ei tajunnut livahtaa pakosalle. Mies rusensi sen maastokengällään ruskeanpunerta­vaksi suolimykkyräksi, pyyhkäisi anturaa kiveyk­sen reunaan ja jatkoi tyynesti kulkuaan.

Melkein saman tien vastaan tuli akvedukti­tunnelin alempi suuaukko.

Mies käveli ulkoilmaan. Se oli kuin maitoa. Tällä puolella harjannetta sumuseinä näytti ole­van vieläkin sakeampi kuin ylem pänä rinteessä.

Mies pyyhkäisi tiivistynyttä kosteutta otsal­taan ja mietti, että näin oli hyvä. Näin oli todel­la hyvä.

TURKU

Istuimme Uuden Apteekin kulmahuoneen nurk­kapöydässä. Baari mestari Hatsa kierteli lähipöy­dissä poimimassa tyhjiä tuoppeja. Hän pysähtyi toviksi pöytämme luo ja vilkaisi novellikirjailija

Page 26: Reijo Mäki:Tulivuori

26

Luusalmea, joka mulkoili jonkinlaisen henkisen ummetuksen kourissa edessään olevia tyhjiä ja­loviinalaseja.

”Täällä herroilla kaikki hyvin?” Hatsa tiedus­teli. ”Vai onko toivomuksia?”

Luusalmen katse käännähti hitaasti Hatsan suuntaan.

”Ööhh… Jenseits von Gut und Böse...”Hatsa huoahti. Eikä voinut kuin pyöritellä

päätään.”Että pitääkö tässä vielä lähtee hakeen suomi–

ruija–suomi­sanakirjaakin?”Pastori Alanen karautteli kurkkuaan:”Tuota noin. Herra novellikirjailijalla on jus­

tiinsa hiukan herkempää. Oltiin tuolla mäellä katsomassa, kun kirjailija Seppä sai julkista tun­nustusta.”

”Ymmärrän”, Hatsa nyökkäsi. ”Tää on tätä. Luusalmi on perusempaattinen ihminen. Ja on herkistynyt kollegan menestyksen vuoksi. Toi jos mikä on kaunista.”

Luusalmi nosti sormea huulille, hyssytti mei­dät vaiti, vaati puheenvuoroa:

Page 27: Reijo Mäki:Tulivuori

27

”Tiedoksi, että meikä laittaa novellihankkeet joksikin aikaa telakalle… Koska todellista mynt­tiä lyödään fantasiakirjoilla. Korunat kotiin ker­soilta, sillai menee tämän päivän huuto. Mulla alkaa olla hahmoteltuna yks jännä peikkovalta­kunta. Teitä varmaan kovasti kiinnostaa tietää, mikä on Pulverian rölliarmeijan ylipäällikön tit­teli? Ai ei kiinnosta? Hota­marsalkka.”

Hatsa mulkaisi seuruettamme. Ensin Pastori Alasta. Sitten minua. Ja totesi:

”Jaahas, Vares ja Pastori… Eiköhän tämän pikku einoleinon olisi syytä päästä kotio kerää­mään voimia… Voisko taloyhtiömme tilata tak­sin?”

”Ich… ich… ich heisse Kurt Kugelschreiber!”

SAARI

Akveduktin reunakiveys oli rapautunut, mikä mahdollisti sen, että iltapäiväsumussa liikkuva hiippari pääsi kiipeämään kaivan nosta ketteräs­ti ylös.

Mies pysähtyi laajaa patiota reunustavien

Page 28: Reijo Mäki:Tulivuori

28

magnoliapensaiden taakse. Hän seisoi hiljaa pai­kallaan, antoi katseensa haravoida terassia. Liik­kumaton hahmo oli kuin patsas. Pyörteilevässä us vassa. Kurottelevien pensaikkojen keskellä.

Mies veti hiljaa henkeä. Huomasi jotakin, mitä ei ollut odottanut.

Lepotuolissa soikionmallisen uima­altaan vie­ressä näkyi tumma kohouma. Voiko olla? Mies tarkensi katsettaan. No, kyllä vain… Tämähän oli onnenpotku. Siinä todellakin torkuttiin paksun ruskean huovan alla. Ja aurinkotuolin vieressä nä­kyi nukkuvan kädestä kirvonnut kirja. Ovi talon sisätiloihin oli auki. Siellä oli hiljaista.

Mies kuulosteli vielä hetken. Ehkä minuutin verran.

Lähti sitten liikkeelle.Hän asteli puskista patiolle.Kiersi pehmein askelin uima­altaan.Aika pysähtyi. Hetkeksi. Sumusta tullut mies

seisahtui lepotuolin vierelle.Siinä samassa torkkuja säpsähti. Liikahti.

Vaistosi jotakin.

Page 29: Reijo Mäki:Tulivuori

29

Huopa kahahti.Peitteen reunan alta ilmestyi näkösälle vaaleaa

ja unenpörröistä tukkaa. Ja naisen kalpea kasvos­oikio. Silmät laajenivat, suu aukeni.