32
Perhe Pääkaupunkiseudulla PäPa Suuntapaja 29.1.2014 Leena Lehikoinen

Päpa perhe

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Päpa perhe

Perhe Pääkaupunkiseudulla

PäPa Suuntapaja 29.1.2014

Leena Lehikoinen

Page 2: Päpa perhe

Perhe A

Page 3: Päpa perhe

Perhe• Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai

parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia.

• Samaa sukupuolta olevat henkilöt ovat voineet 1.3.2002 lähtien rekisteröidä parisuhteensa. • Asuntokunnissa asuvat perheen ulkopuoliset henkilöt, vaikka olisivat perheen sukulaisia, eivät kuulu

perheväestöön, elleivät muodosta omaa perhettä. Yhdessä asuvat sisarukset tai serkukset eivät ole perhe, eivätkä kuulu perheväestöön. Yksin tai samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa asuvat ihmiset eivät kuulu perheväestöön.

• Asuntoloissa asuvat perheet kuuluvat perheväestöön. Sen sijaan laitoksissa kirjoilla olevista henkilöistä ei muodosteta perheitä.

• Perheessä voi olla korkeintaan kaksi perättäistä sukupolvea. Jos asuntokunnassa on useampia sukupolvia, perhe muodostetaan nuorimmasta sukupolvesta lähtien. Näin esim. lapsensa perheen kanssa asuva anoppi tai appi jää perheeseen kuulumattomaksi, ellei yhdessä asu myös puoliso, jolloin vanha pariskunta muodostaa oman erillisen perheen.

• Lapsiperheitä ovat perheet, joissa kotona asuu vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi.

Page 4: Päpa perhe

Perhetyypit • Perhetyyppi Perheet ryhmitellään seuraaviin tyyppeihin:• aviopari ilman lapsia• avopari ilman lapsia• aviopari ja lapsia• avopari ja lapsia• rekisteröity miespari ilman lapsia• rekisteröity miespari ja lapsia• rekisteröity naispari ilman lapsia• rekisteröity naispari ja lapsia• äiti ja lapsia• isä ja lapsia.• Ilman lapsia tarkoittaa paria, jolla ei ole koskaan ollut lapsia tai jonka lapset eivät asu

enää vanhempiensa kanssa. "Avio- ja avopari ja lapsia" sisältää paitsi parit, joilla on yhteisiä lapsia, myös parit, joiden lapset eivät ole yhteisiä.

• Rekisteröidyssä parisuhteessa olevat on tietosuojasyistä luokiteltu kunnittaisissa taulukoissa yhteen avioliittojen kanssa.

Page 5: Päpa perhe

Uusperhe

• Uusperheessä on alle 18-vuotias vain toisen puolison lapsi. Perheen kaikki lapset eivät ole puolisoiden yhteisiä.

Page 6: Päpa perhe

Perhe B

Page 7: Päpa perhe

Perhe C

Page 8: Päpa perhe

? ?

Vanhemmuus:- Geneettinen ?- Biologinen?- Sosiaalinen?- Juridinen?

Perhe D

Page 9: Päpa perhe

Helsingissä:

• Kaksi kolmesta helsinkiläisestä kuului perheisiin.

• Lapsiperheitä, joissa on vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi, oli 18 % asuntokunnista.

• Yksin asuvia on 49 prosenttia asuntokunnista ja neljäsosa asukkaista.

• Lapsiperheessä asuu keskimäärin 1,7 alaikäistä lasta.

Page 10: Päpa perhe

2012 Lapsiperheet

Perheet yhteensä

1 alle 18-vuotias

2 alle 18-vuotiasta

3 alle 18-vuotiasta

4+ alle 18-vuotiasta

         

Espoo          

Aviopari ja lapsia 21 879 7 994 9 918 3 172 795

Avopari ja lapsia 4 370 2 328 1 607 352 83

Äiti ja lapsia 5 721 3 116 1 915 517 173

Isä ja lapsia 729 498 183 40 8

Helsinki          

Aviopari ja lapsia 31 371 13 366 13 060 3 813 1 132

Avopari ja lapsia 9 527 5 704 3 057 622 144

Äiti ja lapsia 14 560 9 058 4 060 1 041 401

Isä ja lapsia 1 597 1 152 372 61 12

Kauniainen          

Aviopari ja lapsia 794 248 337 180 29

Avopari ja lapsia 98 45 39 12 2

Äiti ja lapsia 157 82 52 20 3

Isä ja lapsia 24 12 10 1 1

Vantaa          

Aviopari ja lapsia 14 747 5 749 6 449 1 947 602

Avopari ja lapsia 4 526 2 440 1 645 356 85

Äiti ja lapsia 5 248 2 949 1 681 450 168

Isä ja lapsia 659 444 173 29 13

Vuosi11Alue1,2,3,44Perhetyyp1,2,3,44Kaikki per11Lasten luk1,2,3,4,55NYNYY010_perh20141288../Databas316553screenma=010_pPerheet pasp131fifi0asp1

Page 11: Päpa perhe

THL Lapsiperhekysely 2012Lähetetty satunnaisesti 5500 henkilölle, jonka taloudessa vähintään yksi alle 18v.

Page 12: Päpa perhe

LAPSEN KASVUUN JA KEHITYKSEEN LIITTYVÄT HUOLET (VÄHINTÄÄN LIEVIÄ HUOLIA VIIMEISEN 12 KK AIKANA, %)

Page 13: Päpa perhe
Page 14: Päpa perhe

VANHEMMUUTEEN TAI PERHEESEEN LIITTYVÄT HUOLET (VÄHINTÄÄN LIEVIÄ HUOLIA VIIMEISEN 12 KK AIKANA, %)

Page 15: Päpa perhe

Page 16: Päpa perhe

Mietteitä perheiden arjesta• Perheiden monimuotoisuus, jaettu vanhemmuus, lasten

asuminen eri vanhempien kanssa raamittaa arkea• Työ, koulu, harrastukset, vapaa-aika• Lasten harrastukset elämän määrittäjinä• Ruutuaika• Päihteet• Kaverit, pelko joutumisesta huonoon seuraan• Tiukempi huolehtiminen vs. itsenäistymisvaade• Lepo & joutilaisuus ?• Traumojen tuottamisen pelko• Rajat ja rakkaus – mutta miten• Multimonikulttuuriset perheet• Kielitaito vs itseilmaisun taito vs tunnekieli

Page 17: Päpa perhe

Ennusteita ja lähitulevaisuuden näkymiä

Page 18: Päpa perhe

201409.01.14 Helsingissä oli yhtä paljon vuokra- ja omistusasuntoja vuonna 201207.01.14 Helsinkiläisten turvallisuuden tunne on kohentunut2013

31.12.13 Asiantuntijat vahvoilla Helsingin ammattirakenteessa, lukumääräisesti suurimpia työllistäjiä ovat palvelualat30.12.13 Venäjänkieliset osaajat ovat tyytyväisiä elämäänsä Helsingissä20.12.13 Kuntien kujanjuoksu jatkuu19.12.13 Helsingin ulkomaalaisväestö 201319.12.13 Helsingissä on vuodenvaihteessa noin 612 600 asukasta17.12.13 Helsingin sosiaali- ja terveysmenojen kasvu maltillista13.12.13 Helsinki Quarterlyssä rakennetaan läpinäkyvää kaupunkia04.12.13 Tutkimus: maahanmuuttajanuoret pitävät Suomeen muuttoa perheen kannalta hyvänä asiana28.11.13 Helsinki Region Infoshare -palvelu sai tunnustusta Eurocities-järjestön kilpailussa15.11.13 Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus jatkaa kasvuaan Helsingissä04.11.13 Helsingin ikärakenne edullinen tulevien vuosien tulokehityksen kannalta30.10.13 Miten tähän on tultu? - kunnallistalouden viime vuosikymmenten pikakatsaus30.10.13 Suurin osa 10–17-vuotiaista helsinkiläisnuorista asuu esikaupungeissa11.10.13 Joka kahdeksas helsinkiläinen on vieraskielinen28.09.13 Asuinalueiden kehitys vaikuttaa koulujen oppilaspohjan valikoitumiseen

Page 19: Päpa perhe

Helsingin ja muun Helsingin seudun (13 kuntaa) väkiluku 1.1.1980-2013 ja ennuste* vuoteen 2050

Vuonna 2013 laaditun ennusteen perusvaihtoehto

19801985

19901995

20002005

20102015

20202025

20302035

20402045

20500

200,000

400,000

600,000

800,000

1,000,000

1,200,000

HelsinkiMuu seutu

Page 20: Päpa perhe

Ei-suomenkieliset helsinkiläiset

• Ruotsinkielisiä oli 35 634 ja heidän osuutensa oli 5,9 % kaikista helsinkiläisistä.

• Muunkielisten määrä kasvoi 5 292:lla ja on nyt lähes 73 600 henkeä, eli 12,2 % väestöstä.

• Venäjänkieliset ovat suurin vieraskielisten ryhmä, 15 300 henkeä. Vironkielisiä oli 10 200 ja somalinkielisiä 7 200

Page 21: Päpa perhe

Helsingin nettomuutto äidinkielen mukaan 2000-2012

2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012-4,000

-2,000

0

2,000

4,000

6,000

8,000

Suomen- ja ruotsinkieliset 1) Vieraskieliset

1) ml. saamenkieliset

Page 22: Päpa perhe

Helsingin seudun nettomuutto äidinkielen mukaan 2000-2012

2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012-2,000

0

2,000

4,000

6,000

8,000

10,000

12,000

Suomen- ja ruotsinkieliset 1) Vieraskieliset

1) ml. saamenkieliset

Page 23: Päpa perhe

Helsingin seudun väestönmuutos alueittain 1990-2012

Page 24: Päpa perhe

Uusperheet perhekoostumuksen mukaan 2012

Page 25: Päpa perhe

Helsingin väestönmuutos ikäluokittain vuonna 2012 sekä ennustettu muutos 2013-2019

Muutos vuoden aikana ikäluokittain 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019

Väestö yhteensä 8 584 9 878 8 540 8 683 5 805 5 873 5 930 5 969

0-6-vuotiaat 1 097 1 031 1 102 884 892 631 885 934

6-11-vuotiaat 673 819 1 060 861 1 043 771 555 777

12-14-vuotiaat -88 -94 45 93 328 349 424 371

15-17-vuotiaat -429 -497 -292 -109 -159 7 57 327

Yli 65-vuotiaat 3 695 3 564 3 142 2 680 2 266 2 447 2 168 2 289

Yli 75-vuotiaat 673 944 1 131 693 1 920 562 1 558 1 745

Yli 85-vuotiaat 212 313 421 474 382 340 228 301

Väestön ennustetaan kasvavan vuosina 2013-2015 aikaisempaa ennustetta enemmän.Vuoden 2012 kasvu oli 2 500 henkeä ennustettua suurempi ja kuluvan vuoden tammi-toukokuussa väkiluku on kasvanut 600 enemmän kuin vastaavana aikana 2012. Erityisesti kotimainen muuttovoitto on kasvanut viime vuodesta.

Page 26: Päpa perhe

Helsingin ja Helsingin seudun väestönmuutokset 2000-2012

Kehysalueen kasvu oli 2000-2007 keskim. 1,5% vuodessa, nyt 0,8%, nyt Helsingin kasvu (1,4%) selvästi nopeampaa kuin kehysalueella

Page 27: Päpa perhe

Väkiluvun muutos osa-alueittain 1.1.2013-2023

Page 28: Päpa perhe

6-11-vuotiaat: muutos osa-alueittain 1.1.2013-2018

Page 29: Päpa perhe

12-14-vuotiaat: muutos osa-alueittain 1.1.2013-2018

Page 30: Päpa perhe

15-17-vuotiaat: muutos osa-alueittain 1.1.2013-2018

Page 31: Päpa perhe
Page 32: Päpa perhe