YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 78 (2013):1 105

Sähköisen tietomaailman mullistukset pakottavat kaikkialla perinteisten painotuotteiden julkaisijat itsetutkiskeluun. Miksi vielä pitäisi julkaista pa-perille painettua tekstiä, kun kohta kaikki käyt-tävät vain sähköisiä välineitä? Meneekö painettu sana suurten ikäluokkien mukana maan rakoon?

Tutkimusmaailman mullistukset ajavat tutki-joita jahtaamaan entistäkin kiivaammin suori-tuspisteitä julkaisemalla mahdollisimman paljon mahdollisimman korkeatasoisissa kansainvälisis-sä lehdissä – jotka nekin ovat jatkuvasti useam-min sähköisiä. Menestys tässä julkaisutaistossa muuttuu suoraan paremmiksi rahoitusmahdolli-suuksiksi. Miksi pitäisi vielä sitten julkaista jota-kin kansallisilla kielillä lehdissä, joista pisteitä he-ruu vain vähän tai ei lainkaan?

Käsittelemme tässä kirjoituksessa suomenkie-lisen tutkimuksen julkaisemisen tulevaisuutta, siirtymistä sähköiseen julkaisemiseen ja tieteel-lisen julkaisutoiminnan yleisiä pelisääntöjä. Tar-koituksena on pohjustaa keskustelua Yhteiskun-tapolitiikan (YP) lähivuosien haasteista ja kehi-tystarpeista.

Tieteen ja yhteiskunnan asialla – suo-meksi

YP:lle tarjottavien käsikirjoitusten määrän perus-teella suomenkielinen julkaiseminen ei ole krii-sissä: tarjonta on lisääntynyt viime vuosina tasai-sesti. Keskimäärin myös laatu on kohdallaan. Ti-lanne on siis hyvä. Tällä hetkellä refereiden hy-väksymä artikkelikäsikirjoitus joutuu odotta-maan julkaisuaan 2–3 numeron verran.

Englannin asema tieteen kansainvälisenä yh-teiskielenä on nykyään kuitenkin kiistaton. Pää-sääntöisesti on niin, että tieteelliseen meritoitu-miseen tähdättäessä kannattaa kirjoittaa englan-niksi. Myös yliopistojen tulospistejärjestelmät suuntaavat englanniksi julkaisemiseen.

Suomalaista yhteiskuntaa puhuteltaessa kan-nattaa kuitenkin kirjoittaa selvää suomea. Vaik-ka pistejärjestelmät eivät aina suomeksi kirjoit-tamiseen kannustaisikaan, se palkitsee tutkijan muilla tavoin: tutkimus tulee herkemmin koti-maan julkisuuteen kuin englanninkielisessä leh-dessä julkaistu artikkeli, suomenkielinen tutki-mus voi vaikuttaa käytäntöihin ja päätöksente-koon, tutkijan tunnettuus kotimaassa heijastuu yhteydenottoina, yhteistyötarjouksina ja sillä voi olla myös vaikutusta rahoitusta haettaessa. Myös yliopistojen niin kutsutussa kolmannessa tehtä-vässä – vuorovaikutuksessa yhteiskunnassa – on-nistuminen on helpompaa osoittaa, jos ansiolu-ettelosta löytyy suomalaiselle yhteiskunnalle suo-raan osoitettuja julkaisuja.

Tieteiden välillä on isoja kielieroja. Monet luonnontieteelliset tutkimusalat voivat olla lähes täysin englanninkielisiä ilman, että yhteiskun-tamme siitä kärsisi. Sen sijaan pääasiassa suoma-laiseen yhteiskuntaan kohdistuvien tieteenalo-jen tulee julkaista myös suomeksi – joko mui-den kielten lisäksi tai pääasiassa. Yksityisoikeu-den professori Urpo Kangas on esimerkiksi huo-mauttanut, että koska oikeustiede palvelee kiin-teästi suomalaista yhteiskuntaa, se ei koskaan voi täysin erota suomen kielestä. Oikeustieteen ta-voin humanistiset ja yhteiskunnalliset tieteet ovat luonteeltaan kansallisia ja tarvitsevat kansallisia,

Miksi tutkimustietoa pitää julkaista YP:n kaltaisessa painetussa suomenkielisessä julkaisussa?

Tuukka Tammi & Jussi simpura

106 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 78 (2013):1

riittävää tieteellistä arvostusta nauttivia julkai-sufoorumeita. Kansallisia piirteitä voinee nähdä terveystieteissäkin, niin kansainvälinen ja ei-pai-kallinen kuin niiden maailma pyrkiikin olemaan.

Suomen kielellä on voitava edelleen kirjoittaa tutkimustekstiä myös kielen pitämiseksi muka-na maailman muutoksessa. Alkuperäistutkimus-ten lisäksi suomeksi julkaisemisen tulevaisuuden alueita on kansainväliseen tutkimukseen perus-tuvien katsausten julkaiseminen: esimerkiksi val-tion asiantuntijalaitosten tehtäviin kuuluu kan-sainvälisen tutkimustiedon välittäminen koti-maiseen keskusteltuun.

Tutkijan ei toki tarvitse valita käyttöönsä vain yhtä kieltä. Tieteen kielipolitiikasta käytävässä keskustelussa on hiljattain otettu käyttöön uu-si avainkäsite, joka koskee yliopistojen, korkea-koulujen, tieteellisten laitosten ja tutkimuksen kielivalintoja, erityisesti kirjoitetun kielen tieteel-listä käyttöä. Tämä käsite on tietoinen rinnakkais-kielisyys. Käsite viittaa periaatteeseen, jonka mu-kaan maan pääkieli (tai viralliset kielet) ja englan-ti ovat koko ajan käytössä tietoisesti rinnakkain, tutkimusaiheesta ja sen yleisöistä riippuen. Tut-kijan tehtäväksi jää miettiä ja valita kunkin jul-kaisunsa tärkein yleisö ja sen mukainen esitysta-pa. Yhden ja saman tutkimusartikkelin voi jois-sakin tapauksissa julkaista myös kahdella kielellä.

Kohti avointa sähköistä julkaisemista

Suomenkielistä tutkimusta pitää siis voida jul-kaista jatkossakin – entä mikä on painetun jul-kaisemisen tulevaisuus? Lehdet ja kirjat siirtyvät koko ajan yhä suuremmilta osin tietoverkkojen kautta ladattaviksi ja luettaviksi. Kansainvälises-ti painettujen tieteellisten lehtien valtakausi on jo nyt ohi.

Siirtyminen pelkkään sähköiseen julkaisemi-seen ei kuitenkaan ole yksioikoista. Sen sijaan, että median kuluttajat yksinkertaisesti vaihtaisi-vat painetusta sähköiseen, he näyttävät siirtyvän sujuvasti usean käyttöliittymän strategiaan: pai-netusta lehdestä luetaan rauhassa pidempiä, hy-vin ajan hammasta kestäviä artikkeleita, joiden rinnalle netistä haetaan tiheämmin päivittyvää tietoa. Sama monikanavamalli voi toimia myös tieteellisessä julkaisumaailmassa: painettuun leh-teen päätyy tulevaisuudessa kenties vain osa ar-tikkeleista, ”kärkiartikkelit”, joiden monipuoli-

set liitemateriaalit ja muut lisätiedon lähteet löy-tyvät lehden nettipalvelusta. Osa artikkeleista jul-kaistaan vain netissä.

Viime kädessä YP:n siirtymistahdin sähköiseen julkaisemiseen määrittelevät lehden lukijat. Niin kauan kun iso osa lukijoista haluaa – kuten tällä hetkellä tuntuu haluavan – lehtensä paperisena, se on syytä heille tässä muodossa tarjota. Lähi-tulevaisuudessa YP:ssä edetään kahden julkaisu-alustan, paperisen ja sähköisen, strategialla.

YP on jo vuosia julkaistu kokonaisuudessaan kahden numeron viiveellä netissä. Myös uusim-masta numerosta on aina saman tien julkaistu 2–3 artikkelia. Käytäntöä voi luonnehtia viiväs-tetyksi open access -julkaisemiseksi. Open access -julkaiseminen tarkoittaa tieteellisen tiedon va-paata levittämistä (verkossa). Se on viime vuosi-na noussut vahvasti haastamaan perinteisen kau-pallisen ja kustantajapainotteisen julkaisemisen. Kyse on myös julkisten varojen järkevästä käy-töstä: miksi kaupallisen tahon pitäisi voida ke-rätä voittoa sellaisen prosessin puolivälissä, jossa julkisin varoin tuetut tutkijat ja tutkimuslaitok-set ensin tekevät ja julkaisevat tutkimuksia, joi-ta sitten ostavat julkisin varoin tuetut tutkijat ja kirjastot. Open access -ajattelun mukaan kaupal-lisille kustantajille ennen valunut resurssi kannat-taa sijoittaa tiedon vapaaseen jakeluun verkossa.

Katse myös katveisiin: tiedekiistoja, tiedevilppiä ja tärkeitä ”nollatuloksia” suomeksi

Kun tutkimustietoa halutaan seurata kotimai-sessa julkisuudessa ja päätöksenteossa, on aina-kin kolme asiaa, joiden jäljille on vaikea pääs-tä: tieteen sisäiset kiistat, tutkimusvilppi ja tär-keät, mutta kansainvälisessä tiedejulkaisemisessa huonosti esiin tulevat tulokset, joiden mukaan asiat eivät muutukaan tai niitten suhteen ei ole-kaan eroja. Kotimaisella kielellä julkaistava tiede-lehti voi tarjota tilaa näidenkin käsittelemiselle – muuten niiden seuraaminen vaatisi uppoutumis-ta syvälle tiedemaailman sisälle.

Tiedekiistat ovat ammattitutkijoiden maail-massa jokapäiväistä: tieteessä kaikki on totta vain tilapäisesti, tasan niin kauan kunnes toisin osoi-tetaan. Tämä voi olla hämmentävää tutkimusta etäämpää seuraaville ja päätöksentekijöille, joi-den yhtenä toiveena on saada tietää, mikä on tie-

YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 78 (2013):1 107

teen viimeinen ja jopa lopullinen sana. Voisi hel-pottaa, jos tutkimustiedon käyttäjä aika ajoin sai-si lukea kiistoista mahdollisimman puolueetto-mia tiiviitä katsauksia. Se myös antaisi realisti-semman kuvan tutkimuksen maailmasta, joka ei ole kiillotettu monoliitti, vaan muuttuu jatkuvas-ti tuloksiltaan ja kysymyksenasetteluiltaan.

Yhtä hämmentäviä kuin tiedekiistat ovat tut-kimustiedon käyttäjille uutiset tiedevilpistä. Sen lisääntymistä ruokkii kasvava kansainvälinen kil-pailu tieteen tulospisteistä, ja sen esiintuloa on vahvistanut vilpin torjumistoimien vähittäinen voimistuminen. Ei voi mitenkään salata, että jot-kut tutkijat juksaavat. Jotkut puolestaan liikku-vat juksauksen rajoilla. Tutkimuseettisen neu-vottelukunnan (TENK) ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) seminaarissa Helsin-gissä lokakuussa 2012 luennoitsijavieras Nicho-las Steneck arvioi, että vaikka vain noin prosent-ti tutkimuksesta on vastuuttomasti toteutettu tai julkaistu, jopa 20–50 prosenttia kaikesta tutki-muksesta on jossain suhteessa kyseenalaistetta-vissa. Jäljelle jäävä osuus on nuhteetonta tiedettä. Tämä epämääräisen tutkimuksen olemassaolo jää monilta tutkimustiedon seuraajilta ja käyttäjiltä näkymättömiin. Steneckin esityksessä (ks. www.tenk.fi) kuvataan, miten juksaamista voi esiintyä tutkimustyön kaikissa vaiheissa (design, toteu-tus, julkaiseminen). Tutkimuksen yleinen luotet-tavuus kärsii tiedevilpistä, kun epäluottamus voi levitä sellaiseenkin tutkimukseen, jossa on tehty asiallista ja tieteen pelisääntöjä noudattavaa työ-tä. Tutkimustiedon käyttäjien olisi hyvä saada ai-ka ajoin tietää, että vilppiä esiintyy ja että siihen myös puututaan tieteen itsesääntelyn keinoja ke-hittämällä.

Kolmas katve on niissä tutkimustuloksissa, jot-ka eivät nykyisissä tieteellisen julkaisemisen käy-tännöissä pääse esiin. Tutkimusjulkaiseminen palkitsee ennen kaikkea sellaisia raportteja, jos-sa kerrotaan, miten jokin asia on muuttunut tai miten sen suhteen esiintyy eroja eri kohdejouk-

kojen välillä. Sellaiset tulokset, jotka kertovat, et-tei muutoksia tai eroja (tai toimenpiteiden vaiku-tuksia) olekaan havaittu, jäävät helposti julkaise-matta. Tämänkin katveen olemassaolosta yhteis-kuntapolitiikan tutkimusalalla pitäisi voida jos-kus muistuttaa.

Jotta katveiden olemassaolo edes huomattai-siin, tarvitaan julkaisua, jossa katvekysymyksiä voisi pitää esillä. YP:ssä on tähänkin asti ollut osastot avauksia ja analyysejä varten, ja niissä on voinut käsitellä myös näitä kolmea tutkimusmaa-ilman katvealuetta. Näyttäisi siltä, että kaikkea kolmea katvetta esiintyy jatkuvasti enemmän, jo-ten niiden esittelyä voisi suomeksikin laajentaa.

Suomenkielinen tiedelehti arkistosta areenaksi

Kerrotaan, että Albert Einsteinilta oli joskus ky-sytty, miten hän pystyy muistamaan kaikki tie-teenalansa monimutkaiset lähtökohdat, menetel-mät ja tulokset. ”Sitä vartenhan ne ovat kirjois-sa, ettei niitä tarvitsisi muistaa” – tai jotakin sii-hen tapaan – oli Einstein vastannut. Tutkimus-kirjallisuus ja tiedelehdet ovat pitkään toimineet tähänastisen ja tuoreimman tutkimustiedon ar-kistoina. Sähköisessä tietomaailmassa sama tehtä-vä jatkuu ja on edelleen keskeinen. Lisäksi tutki-mustuloksia esittelevät ja käsittelevät lehdet voi-sivat sähkömaailmassa mennä mukaan sen mah-dollistamiin toimintamalleihin. Tiedelehdistä ei tarvitse tehdä sosiaalisen median mellastuspaik-kaa, mutta jotakin SOMEn käytännöistä voi-si omaksuakin. Lehti voi tarjoutua paitsi arkis-toksi, varastoksi ja tieteen saavutusten näyttelyk-si myös tutkimustiedosta käytävän keskustelun areenaksi. Tämä pitää kuitenkin tehdä niin, et-tä lehden päätehtävä tutkimustulosten esille tuo-jana ei jää varjoon. YP:n kattama laaja aiheiden kirjo tarjoaa hyvän lähtökohdan myös lehden areenaluonteen varovaiselle laajentamiselle.