Markku Haakana Suomen kieli, Helsingin yliopisto Joustavat kontekstit: interdiskursiivinen leikittely keskustelussa Haakana ja Sorjonen (2009) esittelevät kioskiasioinneissa toistuvan interdiskursiivisen leikittelyn muodon, joka liittyy lottoamiseen: lottoa ostaessaan asiakkaat usein ikään kuin vaihtavat vuorovaikutustilanteen luonnetta viitatessaan lottokuponkeihin sellaisilla sanavalinnoilla kuin eläkeanomus tai hakemus. Vaikka puhuja pysyy fyysisesti kioskikontekstissa, puheen keinoin luodaan kuitenkin toisenlainen vuorovaikutustilanne – esimerkiksi virastossa tapahtuva asiointikeskustelussa, jossa käsitellään erilaisia hakemuksia. Oleellisessa osassa tässä ovat materiaalisen maailman objektit, kuten lottokupongit, jotka voidaan leikittelevästi kontekstualisoida myös muunlaisiksi asiakirjoiksi. Esitelmässäni lähden tarkastelemaan tämäntyyppistä interdiskursiivista leikittelyä ystävien välisessä arkikeskustelussa. Olen hakenut tällaisista keskusteluista tilanteita, joissa puhujat ottavat käyttöön toisentyyppisen diskurssin tai vuorovaikutustilanteen puhe- ja toimintatavat. Analysoitavaksi on noussut eritoten kahdenlaisia tapauksia, jotka aineisto osoittaa toistuviksi interdiskursiivisen leikittelyn muodoiksi. Tarkastelen ensin tapauksia, joissa arkinen kahvi- tai ruokapöytäkeskustelu muunnetaan ravintolakonteksteja mukailevaksi. Puhujat voivat tällaisissa tilanteissa erilaisin keinoin aktivoida tarjoilijan ja asiakkaan roolit. Toiseksi erittelen tapauksia, joissa videokameran läsnäolo aktivoi osallistujat televisiokeskustelujen keinostojen käyttöön. Videointiin suuntaudutaan varsin monissa arkikeskusteluaineistoissa, ja televisiokeskustelun konventioiden mukailu vaikuttaa olevan melko yleinen videokameraan suuntautumisen tapa. Erittelen esitelmässäni sitä, millaisia keinoin osallistujat kontekstia yhteistoimin muokkaavat, millaiset asiat tällaisen leikittelyn laukaisevat ja millaisia funktioita sille voi vuorovaikutuksessa hahmottaa. Kiinnostaviksi nousevat tällöin myös materiaalisen kontekstin tarjoamat mahdollisuudet: arkitilanteessa ja aktivoiduissa institutionaalisissa tilanteissa on tarjolla samankaltaisia konkreettisia resursseja (esim. kameran läsnäolo, pöydän ääressä istuminen, ruokailuvälineet ja tarjoomukset). Lähde HAAKANA, MARKKU & SORJONEN, MARJA-LEENA 2009: Miljoonia anomassa ja

nostamassa: leikittelyä R-kioskin asioinneissa. – Hanna Lappalainen & Liisa Raevaara (toim.), Kieli kioskilla. Tutkimuksia kioskiasioinnin rutiineista, s. 201–230. Helsinki: SKS.

Monimuotoiset oppimisen ympäristöt – vuorovaikutuksen näkökulma oppimisen käsitteisiin (datasessio; Mia Halonen, Ulla Bergroth-Koskinen, Petra Erikson, Ilona Laakkonen, Riina Seppälä) Hankkeessamme ”Oppimisen muuttuvat käytänteet” tutkimme erilaisia oppimisen ympäristöjä ja niiden systematiikkaa ja pyrimme niiden kehittämiseen. Hankkeessamme on monimediaisia aineistoja kielten oppitunneilta ala- ja yläkouluista ja yliopistosta. Tuomme keskusteluntutkimuksen päiville aineistoa sekä kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta että kirjallisesta etävuorovaikutuksesta (esim. s-posteista, chateista) ja/tai teknologisten opiskelualustojen lokitiedoista. Kirjoitetun aineiston analyysilla haluamme osaltamme myös testata ja kehittää keskustelunanalyysin periaatteiden soveltamista sekä teknologiavälitteiseen että kirjoitettuun vuorovaikutukseen. Keskustelunanalyysin joitain käsitteitä (esim. projektiota tai prefenssiä) on aiemminkin käytetty myös kirjoitetun vuorovaikutuksen tutkimukseen, mutta tässä datasessiossa toivoisimme oppivamme ka:n soveltamisessa systemaattisemmiksi. Lisäksi haluamme keskustella näistä periaatteista oppimisen tutkimuksen kehyksessä, etenkin käsitteiden ”opetuksen design”, ”asiantuntijuus” ja ”toimijuus” valossa. Keskusteluntutkimuksen päivien teemaan monimuotoisten oppimisympäristöjen yhtäaikainen ”virtuaalisuus” ja ”moniaikaisuus ja –paikkaisuus” ja teknologian vahva ”materiaalisuus” ja ”yksitilaisuus” (oppija/opettaja jossakin tilassa, usein yksin, teknologisen sovelluksen kanssa) tuovat mielestämme kiinnostavan ristiriitaisen vuorovaikutuksen tilan.

Emotionaalinen kommunikaatio ja psykofysiologia kertomussekvensseissä

Pentti Henttonen¹, Mikko Kahri¹, Liisa Voutilainen¹, Maari Kivioja¹, Mikko Sams², Niklas Ravaja¹, Anssi Peräkylä¹

¹ Helsingin Yliopisto ² Aalto Yliopisto

Tutkimme vuorovaikutustapahtumien ja emootioihin liittyvien kasvonilmeiden ja autonomisen

hermoston aktivaation yhteyksiä. Aineistona käytämme videoituja ja KA-litteroituja 45 minuutin

vapaamuotoisia keskusteluita (n=21), joissa naispuoliset, ennalta toisilleen tuntemattomat henkilöt

keskustelivat iloisista ja surullisista tapahtumista elämässään.

Olemme mitanneet myös keskustelijoiden autonomisen hermoston toimintaa keskustelun aikana.

Kerätty fysiologinen data koostuu osanottajien sydämen lyöntitiheydestä, ihon

sähkönjohtavuudesta, hengitystaajuudesta, positiivisia ja negatiivisia tunteita ilmentävien

kasvolihasten aktivaatiosta sekä kehon liikemäärästä keskustelussa. Valitut parametrit antavat

yhdessä käytettyinä ajallisesti tarkkaa ja kvantitatiivisen analyysin mahdollistavaa, muilla

menetelmillä saavuttamatonta tietoa keskustelijoiden vireystiloista sekä tunnevalensseista

interaktion aikana.

Tutkimalla kahden henkilön psykofysiologisen aktiviteetin korrelaatioita voidaan saada hyödyllistä

uutta tietoa luonnollisista vuorovaikutusprosesseista. Levenson ja Gottman1 havaitsivat avioparien

psykofysiologisten signaalien yhteyden olevan voimakkaampaa keskusteltaessa jostain erityisen

polttavasta avio-ongelmasta kuin keskustellessa päivän tapahtumista. Vuorovaikutustapahtuman

aikaisen psykofysiologisen synkronian on osoitettu liittyvän esim. toisen henkilön tunteiden

havaitsemiseen, terapeutin empaattisuuden arviointiin, sekä erilaisissa yhteistyötehtävissä

onnistumiseen.

Omassa tutkimuksessamme tarkastelemme eroja ja yhtäläisyyksiä erilaisten KA-analyysissä

tunnistettujen sekvenssien välillä. Olemme tähän mennessä erottaneet toisistaan valenssiltaan

erilaisia kertomussekvenssejä ja niitten vaiheita (”johdanto”, ”huippukohta” ja ”evaluaatio”).

Kertomussekvenssejä olemme erotelleet myös sen perusteella, kuinka affiliatiivinen kertomuksen

vastaanottajan reaktio on. KA-analyysiin perustuvat erottelut jakavat aineistomme mielekkäisiin

yksikköihin mahdollistaen kvantitatiivisen testaamisen.

Alustavissa analyyseissämme olemme havainneet osanottajien psykofysiologisten reaktioiden

välisen välittömän yhteyden olevan erilainen positiivisissa ja negatiivisissa kertomuksissa, sekä

muuttuvan kertomuksen edetessä ”johdannosta” ”huippukohtaan”. Olemme myös tarkastelleet

pidemmän aikaskaalan dominanssia ja vastavuoroisuutta eli sitä miten paljon keskustelijat

vaikuttavat toinen toisiinsa keskustelun eri vaiheissa (kumman psykofysiologiset reaktiot kulloinkin

”seuraavat” ja kumman ”johtavat”). Näillä koko keskustelua laajemmin kuvaavilla tunnusluvuilla on

tilastollisesti merkittävä positiivinen yhteys keskustelijoiden raportoimaan kokemukseen

vuorovaikutuksen laadusta.

1 Levenson, R. W., & Gottman, J. M. (1983). Marital interaction: Physiological linkage and affective exchange.

Journal of Personality and Social Psychology, 45, 587-597.

Hanna-Ilona Härmävaara, Helsingin yliopisto

Esineet yhteisen ymmärryksen rakennusaineina suomalais-virolaisessa monikielisessä

keskustelussa

Suomi ja viro ovat sukukieliä, joita pidetään usein kutkuttavan samankaltaisina mutta silti

keskinäisen ymmärrettävyyden kannalta toisilleen liian etäisinä. Lingua franca ei kuitenkaan

ole ainut tai edes itsestään selvä valinta virolaisten ja suomalaisten välisten keskustelujen

kieleksi, ja tarkastelenkin tutkimuksessani yhteisen ymmärryksen rakentumista sellaisessa

suomalais-virolaisessa yhteisössä, jossa molempien kielten (suomen ja viron) käyttö

keskusteluissa on tavallista. Tarkastelemassani vuorovaikutuksessa yksi yhteisen

ymmärryksen luomisen keinoista on materiaaliseen ympäristöön tukeutuminen.

Tarkastelen esityksessäni esineiden käyttöä ymmärryksen rakennusaineina.

Aineistoni koostuu vapaasta keskusteluaineistosta, joka on kerätty virolaisten ja suomalaisten

välisestä illanvietosta. Monikielisessä aineistossa kielet valikoituvat vapaasti ja erilaisia

kielellisiä resursseja käytetään luovasti. Osallistujien aktiivinen toisen kielen (viro/suomi)

taidon taso vaihtelee lähes olemattomasta erittäin korkeaan.

Olen aiemmassa tutkimuksessani tarkastellut vuorovaikutuksen rakentumista

aineistossani käyttäen osallistumiskehikon käsitettä. Havaitsin, että osallistumiskehikkoa

laajennetaan toista kieltä osaamattomille erilaisin keinoin. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi

erilaiset tulkkaamisen tavat, toisen kielen opettaminen ja avainsanojen antaminen

vastaanottajan ymmärtämällä kielellä. Näiden keinojen lisäksi osallistumiskehikkoa avataan

erilaisin fyysisen toiminnan keinoin, kuten elein ja keskustelutilassa olevia esineitä hyväksi

käyttäen. Etenkin esineitä käytettäessä osallistumiskehikkoa laajennetaan ennakoivasti, eli

esineitä käytetään yhteisen maaperän luomiseksi esimerkiksi muun muassa uutta topiikkia

aloitettaessa. Esineitä käytetään myös kielellisen materiaalin lähteinä (esim. sanakirjat, kartat,

pakkausselosteet).

Teppo Jakonen Soveltavan kielentutkimuksen keskus

Jyväskylän yliopisto Keskusteluntutkimuksen päivät 2.-3.2.2012 Abstraktiehdokas esitelmäksi

Samanaikaistoiminta vieraskielisessä luokkahuoneessa Luokkahuonepuheen tutkimus on perinteisesti keskittynyt tarkastelemaan opettajan ja oppilaan toimintaa kahdenkeskisenä vuorovaikutuksena, jossa ‘oppilaan’ osallistujakategoria ikään kuin muodostuisi luokan kaikista oppilaista. Sen myötä on kiinnitetty vähemmän huomiota siihen, että luokissa - joissa yleensä on yli 25 puhujaa - esiintyy tavallisesti päällekkäistä puhetta niiden oppilaiden kesken, jotka eivät juuri sillä hetkellä osallistu opettajan hallinnoimaan luokan päädiskurssiin (ks. esim. Koole 2007). Mahdollisen samanaikaiskeskusteluun osallistumisen lisäksi oppilaiden tulee kuitenkin osoittaa seuraavansa opettajapuhetta jollain tasolla, jotta heidän ei tulkittaisi häiritsevän luokan työrauhaa. Tarkastelen esitelmässäni aineistonäytteiden avulla sitä, miten oppilaat sovittavat keskinäistä vuorovaikutustaan luokan päädiskurssiin ja koordinoivat siten osallistumistaan useampaan samanaikaistoimintaan (ks. esim. Schegloffin, 1998, ‘multiple courses of action’). Analysoin millä keinoilla oppilaat osoittavat seuraavansa opettajapuhetta muun toiminnan ohella ja näiden keinojen yhteyttä toimintojen mahdolliseen priorisointiin. Pohdin lisäksi sitä, millaisia toimintamahdollisuuksia ja oppimisen tarjoumia (van Lier 2002) pulpettiryhmiin järjestäytyneessä luokkahuonetilassa avautuu. Esitelmän aineisto tulee meneillään olevasta väitöskirjatutkimuksestani, joka tarkastelee luokkahuonevuorovaikutusta vieraskielisessä aineenopetuksessa. Aineistoni oppilaat ovat kahdeksasluokkalaisia ja opiskelevat historiaa englanniksi. Viitteet Koole, T. (2007). Parallel Activities in the Classroom. Language and Education, 21(6), 487-501.

Schegloff, E. A. (1998). Body Torque. Social Research, 65(3), 535-596. van Lier, L. (2002). An ecological-semiotic perspective on language and linguistics. In C.

Kramsch (Ed.), Language acquisition and language socialization: ecological perspectives, 140-172.

DATA SESSION

Data in English and Finnish; language of data session English (or Finnish)

Suspending the progressivity of action in multi-activity

Tiina Keisanen, University of Oulu, Faculty of Humanities

Mirka Rauniomaa, University of Oulu, Faculty of Humanities

Pentti Haddington, Helsinki Collegium for Advanced Studies

In this data session, we would like to examine the organization of multiple ongoing activities in

social interaction as they relate to foregrounding or prioritizing one activity in service of another,

or several other, activities. Our examples come from a database that consists of approximately

28.5 hours of video-recorded face-to-face and in-car interactions in English and Finnish.

Based on our initial observations, one means to make multi-activity socially salient and

accountable, as well as to manage participation in such situations, are requests of suspension which

explicitly deal with the sequential and temporal progressivity of ongoing activities. These ongoing

activities may be verbal or involve physical activity (e.g. driving a car, fetching a chair). In our

materials, the most prominent way of initiating suspension is the use of such linguistic markers as

wait, hang on, odota ‘wait’ or hetkinen ‘one moment’ which are then followed by another related

action that provides the reason for the suspension.

According to Deppermann & Schmitt (2007, as quoted in Streeck, Goodwin & LeBaron 2011: 8),

multimodal interaction can be conceived of as a study of co-ordination, where the focus may be

on examining the co-ordination of “different strands of bodily action within the single participant

(self-organization)” or between several participants. Streeck, Goodwin & LeBaron (2011: 8) claim

that the practices of self-organization are of particular importance to multi-activity situations. We

wish to explore this distinction between ‘self-organization’ and ‘interactional organization’, hoping

to elucidate the interactional organization of practices of co-ordination between two or more

participants.

References

Deppermann, Arnulf & Reinhold Schmitt 2007. Koordination. Zur Begründung eines neuen

Forschungsgegenstandes. In Schmitt, Reinhold (ed.). Koordination. Studien zur multimodalen

Interaktion (pp. 15–54). Tübingen: Gunter Narr Verlag.

Streeck, Jürgen, Charles Goodwin & Curtis LeBaron 2011. Embodied interaction in the material

world. An introduction. In Streeck, Jürgen, Charles Goodwin & Curtis LeBaron (eds.). Embodied Interaction. Language and Body in the Material World. Cambridge: Cambridge

University Press.

Salla Kurhila HY, Suomen kieli ja kulttuuri Kohdentamattomat korjausaloitteet ja ymmärtämisen ongelmallisuus Tässä esityksessäni tarkastelen sellaisia korjausaloitteita, jotka osoittavat, että edeltävässä puheessa on ollut ongelma mutta jotka eivät tarkemmin spesifioi ongelmakohtaa. Kutsun tällaisia vuoroja nimellä kohdentamattomat korjausaloitteet. Kohdentamattomia ovat toisaalta avoimet korjausaloitteet (esim. mitä, häh, ks. Haakana 2011), toisaalta erilaiset lausemuotoiset ilmaukset (en ymmärrä, mitä sanoit). Yhteistä kohdentamattomille korjausaloitteille on, että ne eivät hyödynnä elementtejä ongelmalliseksi osoitetusta vuorosta kuten muut korjausaloitteet. Esimerkiksi toiston (Kaupunkiin?) tai kysymyssanan (Minne?) käyttö korjausaloitteena edellyttää ainakin jonkinlaista hahmotusta edeltävästä puheesta; sen sijaan voidaan ainakin periaatteessa ajatella, että on mahdollista esittää kohdentamaton korjausaloite, vaikka edeltävästä lausumasta ei olisi ymmärretty tai ei kyettäisi toistamaan sanaakaan. Aineistoni koostuu kakkoskielisistä keskusteluista, joissa keskustelun kieli (suomi) on osalle keskustelijoista ensimmäinen, osalle toinen kieli. Koska puhujien pääsy käytettävän kielen resursseihin on epäsymmetrinen, he saattavat usein joutua ponnistelemaan yhteisymmärryksen saavuttamiseksi. Kohdentamattomat korjausaloitteet ovat kiinnostavia erityisesti kielitaidoltaan eritasoisten osapuolten keskustelussa, koska niistä puuttuva syntaktinen tai leksikaalinen sidos edeltävään puheeseen luo mahdollisuuden pitää niitä käyttökelpoisena ”yleiskeinona” ongelmallisuuden osoittamiseen. Kuitenkin kohdentamattomat korjausaloitteet, erityisesti ymmärtämisen ongelmallisuutta kielentävät, ovat varsin harvinaisia niissäkin kakkoskielisissä keskusteluissa, joissa osapuolilla on selviä vaikeuksia ymmärtää toistensa lausumia. Esityksessäni tarkastelen niitä ympäristöjä, joissa kohdentamattomia korjausaloitteita esitetään ja niitä seurauksia, joita niiden esittämisestä vuorovaikutuksen etenemiselle on. Tarkastelen sekä avoimia että ymmärtämättömyyttä eksplikoivia aloitteita ja osoitan, että erityisesti jälkimmäiset ovat vuorovaikutuksen kannalta haasteellisia. Kirjallisuus Haakana, Markku (2011): Mitä ja muut avoimet korjausaloitteet. Virittäjä 115: 1, 36–67.

Niina Lilja / Jyväskylän yliopiston kielten laitos Esitelmä ”Selittävät eleet” korjausvuoroissa Tarkastelen esitelmässäsi eleiden käyttöä korjausvuoroissa, joissa selitetään edeltävässä vuorossa ongelmalliseksi osoitetun ilmauksen merkitystä. Aineistossani tällaisia korjausvuoroja on kolmenlaisia: 1) vuoroja, joissa selitystä rakennetaan samanaikaisesti puheen ja eleiden avulla, 2) vuoroja, jotka aloitetaan kielellisesti mutta saatetaan loppuun eleiden avulla ja 3) vuoroja, jotka koostuvat ainoastaan eleistä ja äännähdyksistä. 1) Hans: mitä on vael[tamassa * NOSTAA MOLEMMAT KÄDET OLKAPÄITÄ KOHDEN IKÄÄN KUIN OSOITTAMAAN REPUN HIHNOJA

Soili: [ää niinkun *reppu selässä 2) * NOSTAA KATSEENSA RUOKALAUTASELTA ÄITIIN Anna: * vaihteita (muutama rivi poistettu) * PYÖRITTÄÄ KÄSIÄÄN NOPEASTI

Äiti: *se menee niinku nopeempaa >ja< (.) * PYÖRITTÄÄ KÄSIÄÄN HITAAMMASSA TEMPOSSA

sit niinku *@wuu uu uu@ ((matalalla äänellä)) 3) Seppo: mikkä harjotukset. (.)

* LIIKUTTAA NYRKISSÄ OLEVIA KÄSIÄÄN NIIN, ETTÄ LIIKE MUISTUTTAA PUNTTIEN NOSTAMISTA

Margot: *mh< (.) mh< (.) mh< Erittelen näiden erityyppisten vuorojen rakennetta ja erityisesti sitä, miten kielellinen ja kehollinen toiminta suhteutuvat niissä toisiinsa. Aineistoni koostuu noin 22 tunnista arkikeskusteluja, joista monissa on mukana myös suomea toisena kielenään puhuvia osallistujia. Pohdin esitelmässäni, missä määrin selittävien eleiden käyttö motivoituu toisaalta keskustelukontekstista (kuten siitä, millaista ilmausta selitetään ja millaisessa materiaalisessa ympäristössä) ja missä määrin se toisaalta on sidoksissa siihen seikkaan, että mukana on kakkoskielisiä osallistujia.

               Piia Mikkola: Abstrakti esitelmää varten 

Keskustelulomake fyysisenä objektina kehityskeskustelun topiikkisiirtymätilanteissa. 

Kehityskeskustelu on  tilanne,  jossa esimies  ja  alainen  käsittelevät  kahden  kesken  alaisen  työssä 

suoriutumista.  Keskeisessä  roolissa  on  kehityskeskustelulomake,  jota  käsitellään,  luetaan  ja 

täytetään keskustelun kuluessa. Aikaisemmassa tutkimuksessa on keskitytty kehityskeskustelujen 

tehostamiseen  ja  parantamiseen, mutta  vuorovaikutuksen  näkökulma  on  usein  sivuutettu  (ks. 

kuitenkin Asmuss 2008). Lomakkeen käyttöä keskustelussa ei ole analysoitu.  

Tässä  tutkimuksessa  kehityskeskustelua  tarkastellaan  keskustelunanalyyttisesti, 

vuorovaikutustilanteena.  Tavoitteena  on  vastata  kysymykseen,  millä  tavoin  esimies  ja  alainen 

saavuttavat  yhteisymmärryksen  siirtyä  käsittelemään  lomaketta.  Kysymystä  lähestytään 

analysoimalla  tilanteita,  joissa  osapuolet  neuvottelevat  multimodaalisesti  topiikkisiirtymän 

mahdollisuudesta. Tutkimusaineisto koostuu kuudesta kehityskeskustelusta, jotka on videokuvattu 

suomalaisessa  julkisen  sektorin  organisaatiossa  vuonna  2010.  Aineistossa  esiintyy  40 

topiikkisiirtymää, joissa edetään lomakkeen kohdasta seuraavaan. 

Topiikkisiirtymiä on tarkasteltu keskustelunanalyysin piirissä etenkin puheen näkökulmasta. Viime 

vuosina  tutkijat  ovat  alkaneet  analysoida  siirtymiä  multimodaalisina  tilanteina  (ks.  esim. 

Depperman, Schmitt & Mondada 2010). Myös  tässä  tutkimuksessa  lähtökohtana on ajatus  siitä, 

että  siirtymästä  neuvotellaan  vuorovaikutuksen  eri  tasoilla.  Neuvottelu  käynnistyy,  kun  toinen 

keskustelijoista  alkaa  osoittaa  orientoitumistaan  lomakkeeseen.  Vastapuoli  voi  joko  hyväksyä 

lomakkeen  käsittelyyn  siirtymisen  tai  sivuuttaa  toisen  keskustelijan  multimodaaliset  vihjeet. 

Multimodaalinen neuvottelu etenee askeleittain ja se edeltää sanallista siirtymissekvenssiä. 

Aineiston yleisin multimodaalinen vihje on katseen kääntäminen  lomakkeeseen. Muita  tyypillisiä 

vihjeitä  ovat  lomakkeeseen  koskeminen,  sen  avaaminen  tai  nostaminen  pöydältä  sekä  sivun 

kääntäminen. Lomakekeskustelun mahdollisuutta voidaan  ilmentää myös muuten kuin  lomaketta 

käsittelemällä,  esimerkiksi  asennon  muutoksilla,  asettamalla  lukulasit  päähän  tai  siirtämällä 

kalenteri  tai  kynä  lomakkeen  päältä.  Yhteistä  multimodaalisille  vihjeille  on  se,  että  ne 

mahdollistavat  topiikkisiirtymän  osoittaessaan  keskustelijoiden  orientoitumista  lomakkeen 

käsittelyyn.  Tutkimuksessa  kehityskeskustelulomake  nähdään  ennen muuta  fyysisenä  objektina, 

jonka avulla voidaan  toteuttaa keskustelun agendaa,  lomakkeen käsittelyssä etenemistä. Tämän 

lisäksi lomaketta voidaan pitää lingvistisenä objektina, josta keskustellaan ja johon viitataan.  

 Lähteet  Asmuss, Birte (2008). Performance Appraisal Interviews: Preference Organization in Assessment Sequences. Journal of Business Communication 45: 4, 408‐429. London: Sage publications.  Deppermann, Arnulf, Schmitt, Reinhold &  Lorenza Mondada  (2010). Agenda and emergence: Contingent and planned activities in a meeting. Journal of Pragmatics 42, 1700‐1718.  

Datasessio

Keys to social support

Maarit Niemelä

Oulun yliopisto, humanistinen tiedekunta

[Esitelmän abstrakti jaetaan Keskusteluntutkimuksen päivillä ilmoittautumisen yhteydessä.]

XI Keskusteluntutkimuksen päivät

Oulu, 2.-3.2.2012

Jussi Niemi*, Lidia Otsa*, Jani-Matti Tirkkonen* ja Pertti Hella**

* Yleinen kielitiede, Itä-Suomen yliopisto (UEF)

** Yleinen kielitiede, UEF ja **Psykiatria, KYS

Neljä tapaa kuvata kielellisesti maailmaa:

kuvistakerrontastrategioista Brocan agrammatismissa, Aspergerin

oireyhtymässä, skitsofreniassa ja normaalipuhujilla

[Esitelmän abstrakti jaetaan Keskusteluntutkimuksen päivillä ilmoittautumisen yhteydessä.]

Esitelmä Riikka Nissi Kun kääntäjän kielitaju petti: Teksti ja sen kieliasu vitsailun resurssina nuorten aikuisten raamattupiirikeskusteluissa Tarkastelen tässä esitelmässä tapoja, joilla keskustelijat vitsailevat yhteistoimin puheena olevalle tekstille. Tutkittavat vitsailutapaukset ovat nuorten aikuisten raamattupiiritapaamisista, joissa osanottajat kokoontuvat yhteen lukeakseen katkelman Raamattua ja pohtiakseen sen merkitystä. Tekstin jaettu ja yhteinen merkityksellistäminen on näiden vuorovaikutustilanteiden perustehtävä, ja se antaa raamit koko käytävälle keskustelulle (Nissi 2010). Mutta vaikka raamattupiirikeskusteluja värittääkin tämä institutionaalinen tehtävä ja vakava yritys sen toteuttamiseen, ei keskusteluja silti käydä kauttaaltaan vakavassa moodissa – päinvastoin, niitä leimaa paikoin hyvin runsas vitsailu ja kielellinen leikittely. Tässä esitelmässä fokusoin tarkasteluni tapauksiin, joissa osanottajat nostavat vitsailun kohteeksi jonkin elementin lukemastaan Raamatun tekstistä ja rakentavat sille erilaisia leikkimielisiä ja humoristisia merkityksiä. Analysoin ensinnäkin sitä, miten jokin tekstin kohta osoitetaan potentiaalisesti hauskaksi ja minkälaisin keinoin sen sisältö saadaan näyttäytymään humoristisessa valossa. Näytän, että osallistujat voivat esimerkiksi tuottaa edeltävään vuoroon responssin, jonka avulla he konstruoivat puheenaolevalle tekstikohdalle yllätyksellisiä ja epätavanomaisia tulkintoja. Keskustelijat käyttävät tähän merkityksen muuttamiseen myös monenlaisia kehollisia keinoja: he voivat vaikkapa hyödyntää välitöntä fyysistä ympäristöään, kuten pöydän esineistöä, muuttaakseen tekstin merkitystä odotuksenvastaiseen suuntaan. Toiseksi tarkastelen sitä, minkälaisia asioita osallistujat ylipäänsä nostavat humoristiseen käsittelyyn. Osoitan, että tyypillisin vitsailun kohteeksi nostettava aines liittyy Raamatun vanhan käännöksen sanastoon ja sen vanhahtavaan tai muuten epätavalliseen leksikaaliseen ilmiasuun. Tämän lisäksi osallistujat vitsailevat esimerkiksi myös monimutkaisille tai epätavanomaisille syntaktisille rakenteille. Yhteistä näille kaikille on se, että ne tarjoavat aineksia humorististen mielikuvien kehittelyyn. Viimein selvitän sitä, minkälaisia funktioita yhteisellä vitsailulla ja tekstin leikillisellä käsittelyllä näissä keskusteluissa on sekä mitkä ovat vitsailun institutionaaliset rajoitteet tässä vuorovaikutusympäristössä. Osoitan, että vitsailua käytetään esimerkiksi luomaan etäisyyttä osallistujien ja heidän siteeraamiensa uskonnolliseen diskurssiin miellettävien ilmausten välille ja lieventämään näin puhekontekstin liiallista totisuutta. Pohdin myös sitä, mitä saa aikaan se, että vitsailu kohdistuu näissä keskusteluissa erityisesti vanhan käännöksen kieliasuun. Esitän, että tämä vapauttaa osallistujat käsittelemään Raamatun tekstiä vitsailusekvensseissä nimenomaan lingvistisenä artefaktina, eikä tekstiin kohdistuva vitsailu murenna näin tekstin uskonnollista ja pyhää olemusta. Nissi, R. 2010. Totuuden jäljillä. Tekstin tulkinta nuorten aikuisten raamattupiirikeskusteluissa. Jyväskylä Studies in Humanities 145. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Marjo Savijärvi

Helsingin yliopisto, suomen kieli

Sanallisten ja ei-sanallisten resurssien yhteispeliä kielikylpypäiväkodin vuorovaikutustilanteissa

[Esitelmän abstrakti jaetaan Keskusteluntutkimuksen päivillä ilmoittautumisen yhteydessä.]

Keskusteluntutkimuksen päivät Toiminta ja vuorovaikutus materiaalisessa maailmassa

Oulu 2.–3.2.2012

ABSTRAKTI

Pauliina Siitonen Oulun yliopisto, suomen kieli

KUN EHDOTUKSEEN EI REAGOIDA Tässä esityksessä huomion kohteena ovat sellaiset perheneuvottelun toimintajaksot, joissa ehdotukseen ei reagoida. Huomionarvoista tutkittavissa perheneuvotteluissa on se, että ne poikkeavat arkipäivän perheneuvottelusta, koska ne tapahtuvat testitilanteessa, jonka perusteella psykologi arvioi perheen vuorovaikutusta. Tämän vuoksi perheenjäsenten toiminta neuvottelutilanteessa kertoo yhtäältä perheen neuvottelukäytänteistä mutta toisaalta myös siitä, miten perheenjäsenet orientoituvat testitilanteeseen ja sen tavoitteisiin eli tilanteen institutionaalisuuteen (esim. Drew ja Heritage 1992: 21–25). Neuvottelu rakentuu ehdotuksen ja sen vastaanoton ympärille, jolloin ehdotus luo odotuksen tietynlaisesta seuraavasta vuorosta eli ehdotuksen hyväksynnästä tai torjunnasta (esim. Arminen 2005: 168–169; Davidson 1984: 102). Jos ehdotus ei saa aikaan minkäänlaista responssia, ehdotusta seuraa tauko eikä vastaanottajan kanta ehdotukseen käy ilmi. Tällöin neuvottelussa on potentiaalinen ongelmakohta, koska neuvottelu ei etene sujuvasti. Esityksessäni analysoin responssin puuttumista perheneuvottelun potentiaalisena ongelmakohtana. Tutkimusmenetelmäni on keskustelunanalyysi, ja aineistona minulla on 22 nauhoitettua keskustelua, joissa eri perheiden tehtävänä on neuvotella ja päästä yksimielisyyteen Rorschachin mustetahrataulujen tulkinnoista. Neuvotteluissa perheenjäsenet pitelevät käsissään mustetahrataulua ja suuntaavat huomionsa ja toimintansa siihen (tai se ainakin on testissä tarkoitus). Tutkittavissa toimintajaksoissa (ehdotus – ei responssia; n = 27) perheenjäsenet esittävät jonkin tulkinnan mustetahrataulusta. Se, että tulkinta jää ilman responssia, on harvinaista (alle 5 % kaikista tulkinnoista). Tavallisesti aineiston perheneuvotteluissa tulkintaehdotukseen reagoidaan ja yleisin responssi on ehdotuksen hyväksyntä. Aineistosta käy ilmi, että useimmiten perheenjäsenet itse eivät käsittele responssin puuttumista ongelmallisena. Toisin sanoen he ohittavat tauon ja jatkavat neuvottelua muista tulkintaehdotuksista ottamatta puheenaiheeksi, miten neuvottelussa pitäisi toimia. Näin he osoittavat ymmärtävänsä responssin puutteen torjuntaa ennakoivaksi merkiksi, ja 85 % tutkittavista toimintajaksoista johtaakin siihen, että tulkintaehdotusta ei hyväksytä. Vain kolmasosassa tapauksia ehdottaja tai vastaanottaja käsittelee tilannetta ongelmallisena. Tällöin ehdottaja joko osoittaa omalla toiminnallaan, että myös vastaanottajan tulisi osallistua neuvotteluun, tai hän alkaa vähätellä itseään mustetahrataulun tulkitsijana. Aina responssin puute ei ole keino välttää eksplisiittinen erimielisyyden ilmaus, vaan osassa tapauksia käy ilmi esimerkiksi se, että vastaanottaja ei reagoi ehdotukseen, koska hän ei tiedä, miten testitilanteessa pitää toimia.

Lähteet: Arminen, I. (2005). Institutional Interaction. Studies of Talk at Work. Aldershot, England: Ashgate. Davidson, J.A. (1984). Subsequent versions of invitations, offers, requests, and proposals dealing

with potential or actual rejection. Teoksessa Atkinson, J.M. & Heritage, J. (toim.), Structures of social action: studies in conversation analysis, (s. 102–128). Cambridge: Cambridge University Press.

Drew, P. & Heritage, J. (1992). Analyzing talk at work: an introduction. Teoksessa Drew, P. & Heritage, J. (toim.), Talk at work. Interaction in institutional settings, (s. 3–65). Cambridge: Cambridge University Press.

Vaihtelu kielellisissä keinoissa, vaihtelua toiminnassa?

Partikkelit ymmärrystarjousta kontekstualisoimassa

Marja-Leena Sorjonen, Helsingin yliopisto

[Esitelmän abstrakti jaetaan Keskusteluntutkimuksen päivillä ilmoittautumisen yhteydessä.]

Melisa Stevanovic, Helsingin yliopisto

Keskusteluntutkimuksen päivät, Oulu, 2.-3.2.2012

Abstrakti

Hyräily osallistumiskehikon hallinnoinnin keinona

Vuorovaikutukselliset kohtaamiset kutsuvat osallistujia ylläpitämään yhteistä suuntautumista meneillään olevaan toimintaa, niin sanallisesti kuin kehollisestikin. Kun vuorovaikutuksessa on ongelmia, osallistujat saattavat kuitenkin väliaikaisesti luopua tästä normatiivisesta odotuksesta –tavoitteenaan pelastaa koko sosiaalisen tilanteen mielekkyys (esimerkiksi silloin, kun ”vuorovaikutuskumppanin” huomio näyttää olevan suuntautunut pelkästään tämän kännykkään). Yhteisen suuntautumisen ylläpitämisen sijasta osallistujat voivatkin yhteisesti määritellä vuorovaikutustilanteen senhetkisen osallistumiskehikon uudelleen – sellaiseksi, että siinä osallistujien suuntautuminen on aivan avoimesti jakautunut eri asioihin. Näin voidaan nähdä tapahtuvan esimerkiksi silloin kuin vuorovaikutuksen osallistujat vetäytyvät kehollisesti kauemmaksi toisistaan ja suuntaavat katseensa eri suuntiin.

Tässä esityksessä puhun vuorovaikutuskäytänteestä, jonka avulla vuorovaikutustilanteen osallistumiskehikon uudelleenmäärittely voidaan toteuttaa nopeasti ja tehokkaasti silloinkin, kun osallistujat eivät pysty rakentamaan jakaantunutta suuntautuneisuutta kehollisesti. Tämä vuorovaikutuskäytänne on hyräily. Aineistoesimerkkien analyysin avulla havainnollistan hyräilyn tarjoamia keinoja selvittää vuorovaikutuksellisia ongelmia, jotka syntyvät silloin, kun joko hyräilevä osapuoli tai tämän vuorovaikutuskumppani joko (1) passiivisesti jättävät toimimatta odotuksenmukaisella tavalla tai (2) aktiivisesti toimivat odotuksenvastaisella tavalla.

Esitykseni pohjautuu 32 hyräilysekvenssiä käsittävään aineistokokoelmaan. Nämä sekvenssit ovat peräisin videotallennetuista vuorovaikutustilanteista kolmessa eri kontekstissa: (1) arkikeskusteluissa, (2) kirkon työpaikkapalavereissa ja (3) yrityskokouksissa. Tässä esityksessä keskityn kuvaamaan ainoastaan niitä hyräilyn toimittamia vuorovaikutustehtäviä, jotka ovat samoja kaikissa näissä eri konteksteissa:

Hyräilyn avulla osallistujat voivat ilmaista hyväksyvänsä vuorovaikutuksen osallistujien senhetkisen jakautuneen suuntautumisen, ylläpitää osallistujien toimintojen erillisyyttä, viestittää vuorovaikutuskumppanilleen ”aikalisän” tarpeesta, sekä merkitä vuorovaikutustilanteessa tapahtuva kehollinen toiminta ikään kuin vuorovaikutustilanteen ”ulkopuolella” tapahtuneeksi asiaksi. Näiden vuorovaikutustehtävien myötä hyräilyyn liittyvät moraaliset näkökulmat tulevat myös ilmeisiksi. Yhtäältä hyräily tarjoaa osallistujille keinon viestiä, että – senhetkisestä jakautuneesta suuntautuneisuudesta huolimatta – varsinaisen yhteisen vuorovaikutuksen odotuksista ei ole kuitenkaan luovuttu. Toisaalta pelkästään se, että osallistujien jakautunut suuntautuminen tehdään hyräilyn myötä korvin kuultavaksi, voi herättää vuorovaikutuskumppanin havaitsemaan senhetkisen osallistumiskehikon ongelmallisuuden.

Kontekstuaaliset kehykset tulkinnan resursseina multimodaalisissa vuorovaikutustilanteissa

Liisa Tainio ja Arja Piirainen-Marsh Helsingin yliopisto ja Jyväskylän yliopisto Keskustelunanalyyttinen tutkimus on keski-ikäistyneenä käynyt läpi monenlaisia vaiheita. Alkuaan puhelinkeskustelujen analyysista virinnyt tutkimussuunta (Sacks 1992) on siirtynyt kasvokkaisen vuorovaikutuksen elementtien huomioon ottamisen kautta (esim. katseet, Goodwin 1981) yhä monipuolisemmin kehollisen vuorovaikutuksen säännönmukaisuuksien analysoijaksi (esim. Schegloff 1984; Ruusuvuori 2001; Stivers ja Sidnell 2005; Mondada 2006, 2007). Tutkimus on osoittanut, miten mm. katse, eleet, ilmeet ja kehon asennot vaikuttavat vuorottelun jäsentymiseen, toimintojen rakentumiseen ja intersubjektiivisuuden saavuttamiseen. Keskustelunanalyyttisen tutkimuksen painopiste on usein ollut siinä, miten tietty kehollinen ilmiö tai toiminta (esim. katse, osoittava ele) toimii vuorovaikutuksen resurssina. Tämän tutkimuksen rinnalle on etenkin viime vuosina noussut mikroetnografian (LeBaron ja Streeck 1997, LeBaron 2008) ja multimodaalisen vuorovaikutuksen tutkimuksen (Streeck, Goodwin ja LeBaron 2011; Haddington ja Kääntä 2011) näkökulma, jossa tutkimus kohdistuu siihen, miten vuorovaikutustilanteen osallistujat hyödyntävät erilaisia tilanteen ja toiminnan kannalta relevantteja modaliteetteja; miten he suuntautuvat ympäröivässä tilassa läsnä oleviin semioottisiin ja materiaalisiin resursseihin ja näistä muodostuviin vaihtuviin ja muuntuviin kontekstuaalisiin kehyksiin (Goodwin 2000). Tässä tutkimussuuntauksessa sosiaalisen toiminnan ja keskustelun sekventiaalisen rakentumisen nähdään kytkeytyvän siihen sosiaaliseen ja materiaaliseen tilaan, jossa toimitaan. Nykyään erilaisten artefaktien ja tilojen huomioiminen sekä erilaisten teknologisten vuorovaikutusympäristöjen tutkiminen osana osallistujien intersubjektiivista ymmärtämistä ja tulkintaa on tutkimuksen peruslähtökohta. Esitelmässämme analysoimme keskustelunanalyyttisen nykytiedon valossa erityisesti kahta vuorovaikutusympäristöä, jotka määritelmällisesti näemme multimodaalisina. Kiinnitämme huomiota sanalliseen, äänelliseen ja ei-kielelliseen viestintään, joiden kanssa tilanteiden fyysiset ja teknologiset ulottuvuudet ovat vuorovaikutuksessa. Aineistoina käytämme kahden kaveruksen videopelin pelaamistilanteita sekä luokkahuoneen opetustilanteita, joissa videopeli ja oppikirja fyysisinä ja kognitiivisina artefakteina rakentavat vuorovaikutustilanteen yhteistä fokusta ja mahdollistavat jaetun kognition esiin nousemisen.

Lähteet

LeBaron, Curtis & Streeck, Jürgen 1997. Built space and the interactional framing of experience during a murder interrogation. Human Studies 20(1), 1–25.

LeBaron, Curtis 2008. Microethnography. Teoksessa K. Tracy (toim.), The international encyclopedia of communication. Cambridge: Blackwell.

Goodwin, Charles 1981. Conversational organization: Interaction between speakers and hearers. Academic Press, New York.

Goodwin, Charles 2000. Action and embodiment within situated human interaction. Journal of pragmatics 32(10), 1489–1522.

Haddington, Pentti & Kääntä, Leila (toim.) 2011. Kieli, keho ja vuorovaikutus. Multimodaalinen näkökulma sosiaaliseen toimintaan. Helsinki: SKS. Mondada, Lorenza 2006. Participants’ online analysis and multimodal practices: projecting the end of the turn and the closing of the sequence. Discourse studies 8(1), 117–129. Mondada, Lorenza 2007. Multimodal resources for turn-taking: pointing and the emergence of possible next speakers. Discourse studies 9(2), 194–225. Ruusuvuori, Johanna 2001. Looking Means Listening: coordinating displays of engagement in doctor–patient interaction. Social science & medicine 52, 1093–1108. Sacks, Harvey 1992. Lectures on conversation. Vol. 1 ja 2. Toim. Gail Jefferson. Blackwell, Oxford. Schegloff, Emanuel A. 1984. On some gestures’ relation to talk. Teoksessa Structures of social action. Toim. Maxwell J. Atkinson ja John Heritage. Cambridge University Press, Cambridge, 266–296.

Stivers, Tanya & Sidnell, Jack 2005. Introduction: Multimodal interaction. Semiotica, 156(1), 1–20.

Streeck, Jürgen, Goodwin, Charles & LeBaron, Curtis 2011. Embodied Interaction in the Material World: An Introduction. Teoksessa Embodied Interaction. Language and Body in the Material World. Toim. Jürgen Streeck, Charles Goodwin & Curtis LeBaron. Cambridge University Press, Cambridge, 1–26.

Sanni Tiitinen tutkijakoulutettava Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Johanna Ruusuvuori vanhempi tutkija Työterveyslaitos

Ehdotus datasessioksi Keskusteluntutkimuksen päiville:

Ongelmista keskusteleminen neuvolavastaanotolla: topiikkia jatkavat ja sulkevat kysymykset

Äitiys- ja lastenneuvolat ovat yksi esimerkki ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palveluista, joissa

asettuvat rinnakkain asiakkaiden tukeminen ja kontrollointi: yhtäältä ammattilaisten tulisi tarkkailla

äidin ja sikiön sekä lapsen fyysistä terveyttä ja toisaalta tukea asiakkaita psyko-sosiaalisissa

huolissa. Neuvolainstituution tavoitteena on puuttua asiakkaiden ongelmiin mahdollisimman

varhaisessa vaiheessa. Jotta mahdollisiin psyko-sosiaalisiin ongelmiin voitaisiin puuttua, täytyy

ongelmalliset tunteet ja tilanteet pystyä tunnistamaan varhaisessa vaiheessa. Tämä edellyttää

avointa keskustelua asiakkaiden esiin nostamista huolenaiheista.

Tutkimuksen aineistona on noin 30 videoitua vastaanottoa äitiys- ja lastenneuvoloista.

Analysoimme keskustelujaksoja, joissa terveydenhoitajan kysymykseen vastatessaan vanhemmat

ovat tuoneet esiin jonkin potentiaalisen ongelman. Datasessiossa tarkastelun kohteena ovat

vanhempien ongelman kuvauksen jälkeen tulevat terveydenhoitajan jatko-kysymykset. Erityisesti

pohdimme, millaiset kysymykset jatkavat ongelman käsittelyä ja millaiset puolestaan ohjaavat

keskustelua ongelman ratkaisemiseen tai normalisoimiseen.

Abstrakti Keskusteluntutkimuksen päiville 2.–3.2.2012

Heidi Vepsäläinen

No-partikkelilla alkavat vastaukset kysymyksiin

[Esitelmän abstrakti jaetaan Keskusteluntutkimuksen päivillä ilmoittautumisen yhteydessä.]

XI Keskusteluntutkimuksen päivät

Oulu 2. - 3.2.2012

Virkkula, Outi1 & Hujala, Teppo2

Asiakirjan sisällön tuntemisesta ja sen merkityksestä institutionaalisessa keskustelussa: tapaus

metsäsuunnitelma

1 KM, jatko-opiskelija, Oulun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta 2 MMT, vanhempi tutkija, Metsäntutkimuslaitos (Metla), PL 68, 80101 JOENSUU

Asiakirjan sisällön tuntemisella on seuraamuksia siitä keskustelevien osapuolten osallistumiseen ja

keskinäiseen vuorovaikutukseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan institutionaalisessa kohtaami-

sessa käytettyä kielellistä ja kehollista suuntautumista keskustelun kohteena olevaan asiakirjaan.

Tutkimuksellisen kontekstin muodostavat yksityismetsäsuunnittelun neuvontatilaisuudet, joissa

ammattilainen (metsäneuvoja, MN) ja maallikko (yksityismetsänomistaja, YMO) keskustelevat

metsänomistajan tilaaman metsäsuunnitelman sisällöstä. Neuvontatilaisuuden välittömänä tehtävänä

on saavuttaa yhteisymmärrys suunnitelmaan kirjatuista tavoitteista ja toimenpiteistä (hakkuut, met-

sänhoitotyöt) sekä välillisesti motivoida YMO aktiiviseen ja oma-aloitteiseen metsänhoitoon. Li-

säksi neuvontatilanteelle on asetettu yhteistoiminnallisuutta vahvistava tavoite. Tutkimuksemme

pääkysymys on: miten keskustelukumppanit käyttävät metsäsuunnitelmaa keskustelun jäsentämisen

välineenä (ks. Koskinen 2001)?

Tutkimuksen aineisto koostuu kahdesta videotallenteesta (i. 1:47:52h, ii. 0:47:47h), joissa esiintyvät

YMO:t edustavat ”metsäänsä tutustuvien” asiakassegmenttiä (vrt. ”metsänsä tuntevat”). Molemmat

neuvontakeskustelut järjestettiin MN:n toimistolla. Toiselle YMO:ista lähetettiin voimassaolevasta

työohjeistuksesta poiketen metsäsuunnitelma etukäteen tutustuttavaksi. Analyysissa arvioidaan eri

(kielellisiä ja kehollisia) toimintoja, joita asiakirjaan suuntautumisista on löydettävissä: mm. miten

keskustelukumppanit viittaavat suunnitelmaan, kuka viittaukset tekee, miten oletetusta etenemisjär-

jestyksestä poiketaan ja kuinka alkuperäiseen aiheeseen palataan?

”Minä tuota, tuosa, jos mennään tähän ite suunnitelmaan, niin minä muutamalla (-) lauseella oon,

vähän niinkö poiminu yhteen, tuota, mikä siinä on tilanne tällä hetkellä, hetkellä, täsä tilalla, elik-

kä, niin siitä voi lukasta.”

Analyysin perusteella voidaan olettaa, että neuvontakeskusteluja ilmentävät vahva dokumenttiorien-

toituneisuus ja selkeä, ammattilaisvetoinen agenda. Asiat käydään läpi tietyssä, MN:lle rutiiniksi

muotoutuneessa järjestyksessä ja asemoinnissa: osallistujat istuvat rinnakkain pöydän äärellä, mihin

metsäsuunnitelma on myös avattu. Tämä ohjaa osallistujien kehollista orientoitumista ja katseen

suuntaamista (vrt. Routarinne 2008, luokkahuoneen tarjoumat). Neuvontapalvelun yhteistoiminnal-

lisuuden näkökulmasta on arvioitava, mitä lisäarvoa metsäsuunnitelman lähettäminen ennakkoon

tuottaa neuvontakeskusteluun? Edistääkö asiakirjan sisällön tuntemus omistajalähtöisyyttä, entä

ehkäiseekö neuvontakeskusteluja luonnehtiva asiakirjakeskeisyys YMO:n omien metsänhoidollis-

ten tarpeiden ja toiveiden käsittelyä? Tarkasteltaessa metsäsuunnitelmaa institutionaalisen kohtaa-

misen jäsentämisen välineenä saamme arvokasta tietoa neuvontakeskustelun tyypillisestä etenemi-

sestä (keskeiset toiminnot ja niiden tehtävät), mikä on vertailtavissa muihin vastaavanlaisiin neu-

vontatilanteisiin.

Lähteet

Koskinen, I. 2001. Työpaikan organisaatio ja tekstit jäsentämässä johtajien kokouspuhetta. Teoksessa Ruu-

suvuori, J. ym. (toim.) Institutionaalinen vuorovaikutus. Keskustelunanalyyttisia tutkimuksia. Helsinki:

Suomen Kirjallisuuden seura, 104-120.

Routarinne, S. 2008. Oppimistilanteen sosiaalista arkkitehtuuria. Kasvatus 5/2008, 423-438.

Formulaatiot kognitiivisessa psykoterapiassa ja psykoanalyysissä – terapiasuuntauksia vertaileva näkökulma

ElinaWeiste Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos

Tarkastelen esityksessäni formulaatioita psykoterapiassa eli vuoroja, joissa terapeutti muotoilee uudelleen jonkin osan potilaan edellisestä vuorosta (Heritage & Watson 1980). Formulaatiot ovat olleet eniten tutkittu vuorovaikutustoiminto tähänastisessa keskusteluanalyyttisessä psykoterapiatutkimuksessa (Antaki 2008). Formulaatioita on tutkittu paljon myös muunlaisissa institutionaalisissa konteksteissa, myös vertaillen niiden tehtäviä ja kielellisiä muotoiluja eri kontekstien kesken (Drew 2003). Vaikka vertailevan näkökulman tärkeys keskusteluanalyyttisessä tutkimuksessa onkin yleisesti tunnustettu, on eri psykoterapiasuuntauksia vertaileva systemaattinen tutkimus puuttunut lähes täysin (Vehviläinen ym. 2008).

Tässä esityksessä tarkastelen vertailevasta näkökulmasta kahdessa keskeisessä terapiasuuntauksessa, kognitiivisessa psykoterapiassa ja psykoanalyysissä, esiintyviä formulaatioita. Aineisto koostuu 23 tunnista terapiakeskusteluja molemmista terapiasuuntauksista, yhteensä 224 formulaatiosekvenssistä. Esittelen havaintoja löytämistämme samanlaisuuksista ja eroavaisuuksista formulaatioiden tehtävissä terapiasuuntausten kesken. Osa aineistomme formulaatioista toimittaa hyvin samanlaisia tehtäviä terapiavuorovaikutuksessa suuntauksesta riippumatta. Osa taas liittyy kiinteästi terapiasuuntauksille erityisten tekniikoiden toimittamiseen: kognitiivisessa terapiassa potilaan haitallisten uskomusten haastamiseen ja psykoanalyysissä alitajuisten mielensisältöjen tulkitsemiseen. Näiden löydösten pohjalta pohdin sitä, millä tavoin tietystä terapiasuuntauksesta kerätty aineisto vaikuttaa tulosten yleistettävyyteen ja millä tavoin ongelmallista on toisaalta pyrkiä osoittamaan tietyn puhetoiminnon erityisyys vain tietylle, rajatulle institutionaaliselle kontekstille.

Lähteet

Antaki, C. (2008): Formulations in psychotherapy. Teoksessa Peräkylä, A. ym. (toim.): Conversation Analysis and Psychotherapy. Cambridge: Cambridge University Press, 26-42.

Drew, P. (2003): Comparative analysis of talk-in-interaction in different institutional settings: A sketsch. Teoksessa Glenn, P.J. & LeBaron, C.D. & Mandelbaum, J. (toim.): Studies in language and social interaction: In honour of Robert Hopper. Mahwah, NJ: Erlbaum. 293-308.

Heritage, J. & Watson, R. (1980): Aspects of the properties of formulations in natural conversations: Some instances analyzed. Semiotica, 30, 245-262.

Vehviläinen, S., Peräkylä, A. & Antaki, C. & Leudar, I. (2008): A review of conversation practices in psychotherapy. Teoksessa Peräkylä, A. ym. (toim.): Conversation Analysis and Psychotherapy. Cambridge: Cambridge University Press, 188- 197.