K a n s a n t a l o u d e l l i n e n a i k a k a u s k i r j a – 9 8 . v s k . – 1 / 2 0 0 2

19

E S I T E L M I Ä

Keskiajan markastasetelieuroon*

Erkki PihkalaTaloushistorian professori

HKKK

Euroopan ja samalla Suomen rahaolojen ke-hitykseen on vuosisatojen kuluessa vaikuttanutkolme muutostekijää; ensinnäkin metalliraha-kantojen vaihtuminen setelirahakannoiksi, toi-seksi vanhojen rahanlaskujärjestelmien korvaa-minen desimaalijärjestelmällä 1790-luvulta1970-luvun alkuun sekä kolmanneksi inflaa-tiosta aiheutuvat uudistamistarpeet. Nämä kol-me ovat yhdessä ja erikseen johtaneet rahare-formeihin, joista yksi suurimmista, yleiseuroop-palainen siirtyminen euroon ja sentteihin, onparhaillaan päättymässä.

Mitä siirtymiseen metallirahoista seteleihintulee, niin Euroopan rahaoloille oli tunnus-omaista keskiajalta aina 1700-luvulle asti lähin-nä hopean arvoon tukeutuva metallirahajärjes-telmä, olipa sitten kyse pienistä tai suurista ho-pearahoista. Hallitsijat pyrkivät monopolisoi-maan rahanlyöntioikeuden jo varhain. Metal-lirahojen rinnalle tulivat teollisen vallanku-

mouksen myötä aluksi hopea- ja 1870-luvultalähtien kultakantaiset setelit. Setelinanto tapah-tui aluksi yksityisten pankkien toimesta metal-lirahan tilalle, mutta 1800-luvun loppuun men-nessä setelinannosta tuli keskuspankkien yksin-oikeus. Viimeistään 1930-luvun pulavuosinahistoriaan siirtyneen kultakantajärjestelmän ti-lalle luotiin ns. dollarijärjestelmä. Sen kulma-kivenä oli USA:n dollareiden vaihdettavuuskultaan kiinteään 35 $:n unssihintaan. Vuodes-ta 1973 alkaen voidaan puhua globaalista se-telirahajärjestelmästä. Järjestelmän erityispiir-re on eurooppalainen yhteisvaluutta, euro.

Perusrahajärjestelmät

1. Metallin arvoon nojaava raha – 19731.1. Metalliraha

1.1.1. Jalometallikolikot – n. 17001.1.2. Metallikantaiset setelit n. 1700–

1933– Hopea- (kupari-)kantaiset

setelit n. 1700–1870-l.– Kultakantaiset setelit 1870-l.

1914/1925–1933

* Muokattu jäähyväisluennosta Helsingin kauppakorkea-koululla 18.1.2002. Varhaisten aikojen rahaoloista on vai-kea esittää täsmällistä tietoa, sillä tiedot eroavat toisistaaneri maiden ja vuosien tietosanakirjoissakin.

20

E S I T E L M I Ä KAK 1 / 2002

1.2. Dollarijärjestelmä (Bretton Woods)1934/1944–1973

2. Maailmanlaajuinen setelirahajärjestelmä1973–2.1. Kansallinen rahayksikkö

2.1.1. Kellutus2.1.2. Valuuttaindeksi2.1.3. Valuuttakatejärjestelmä

2.2. Valuuttaunioni (Euro, Karibiandollari)

Pienten hopearahojen aika

Rooman valtakunnan häviämisestä huolimattavarhaiskeskiajalla käytettiin yhä roomalaisiarahoja, mm. kultasoliduksia, muiden, esim. ara-bialaisten rahojen ohella. Uutta rahaa ei lyöty,kunnes Kaarle Suuri määräsi vuonna 794, ettähänen hallitsemassaan Pyhässä Roomalaisessakeisarikunnassa naulasta eli 489 g:sta puhdas-ta hopeaa tuli leikata 240 dinaaria, jotka vasta-sivat 20:tä solidusta. Näin saivat alkunsa mm.1500-luvulle asti käytetty flaamilainen punta,vuoteen 1795 käytössä ollut ranskalainen raha”livre”, jossa oli 20 solidia eli souta ja 1 soussa12 denieriä ja Italian ”liira”1. Englannin pun-ta, Pound Sterling, sai alkunsa noin 775, kunnaulasta hopeaa oli alettu lyödä 240 ”sterling”nimisiä rahoja. Normannivalloituksen (1066)jälkeen punta mukautui ranskalaiseen järjestel-mään. Koska ”naula”, englanniksi pound, onlatinaksi ”libra”, yllämainittujen rahojen yhteis-tunnukseksi vakiintui ajan latinankielisten teks-tien kautta punnalle £, solidukselle (shillingil-le) ”s” ja dinaarille (Englannissa pennylle) ”d”.Britannia luopui rahajärjestelmästä, jossa pun-nassa oli 20 shillinkiä ja shillingissä 12 penniä

vasta vuonna 19712. Denaari (itämailla dinaa-ri) oli alunperin Raamatussakin mainittu Roo-man valtakunnan pääraha 210 e. Kr – 215 j. Krja sittemmin mm. Serbian, Jugoslavian, Alge-rian ja Tunisian rahan nimi3.

Kaarle Suuren rahajärjestelmän denaariko-likoita alettiin ajanmittaan sanoa suomeksi ”ra-haksi”, kuten käy vielä ilmi ruotsinkielisestämonikkomuodossa käytetystä sanasta ”pengar-na” tai vanhasta rahan nimestä ”penning”, suo-meksi penninki. Näin dinaari sai myös saksankielessä muodon ”pfenning”, nykyään ”pfen-nig” sekä englannissa ”penny”, monikossa”pennies”, mutta latinasta tulevat lyhenteet £,s ja d säilyivät. Tämä näkyi vielä 1960-luvunalussa punta-alueen maissa esim. postimerk-kien arvolyhenteissä. Venäjällä ruplan alayksik-kö ”dengi” (Moskovan rupla oli 200 dengiä jaNovgorodin 216 dengiä) alkoi merkitä yleensärahaa4. Ranskan kielessä puolestaan sana”d’argent”, joka tarkoittaa itse asiassa hopeaa,kehittyi rahan yleisnimitykseksi.

Miten suomalaiset sitten pääsivät mukaantähän eurooppalaiseen rahaperinteeseen? Syr-jäiseen Suomeen alkoi 1000-luvulla kulkeutuasaksalaisia ja englantilaisia hopearahoja, pen-ninkejä, ruotsiksi ”penningar”. Nämä olivathalkaisijaltaan suunnilleen 10 eurosentin lan-tin kokoisia. Ruotsin vallattua Suomen käyt-töön vakiintuivat ruotsalaiset penningit. Rahankäytön yleistymistä edisti Suomessakin 1200-luvun kaupallinen vallankumous, jonka yksi il-

1 Redish, Angela: Bimetallism. An economic and historicalAnalysis, s. 5. Cambridge 2000.

2 Hakusana ”Pound sterling”. The New EncyclopeadiaBritannica, 1985.

3 Esim. Markus 12:15 ja Luukas 20:24. Hakusana ”Denar”,Brockhaus Encyklopädie, 1988. Denaari oli aluksi 4,55 ghopeaa, mutta 200-luvun alussa (j. Kr) sen paino oli enää2,3 g.

4 Hakusana ”Rubel”, Brockhaus Encyklopädie, 1992.

21

E r k k i P i h k a l a

mentymä oli Itämeren alueella sittemmin Han-san muodostaneiden kauppakaupunkien nou-su5.

Uusi arvonmitta markka, joka oli alunperinpohjoismainen painomitta ja sittemmin puolipuntaa, levisi 1000-luvulla Englannista Keski-Eurooppaan, jossa sen paino vaihteli kauppa-kaupungista riippuen 186–280 g hopeaa. Köl-nin markasta, joka oli 233,85 g hopeaa, tulivuonna 1524 Esslingenin sopimuksella Saksanrahajärjestelmän perusta vuoteen 18576. Han-san vaikutuspiirissä olevan Ruotsin rahajärjes-telmän perustaksi vähitellen vakiintuneen mar-kan paino oli puolestaan 210,6 g hopeaa. Mar-kan jakaantuessa kahdeksaan äyriin ja äyrin 24penninkiin suurin leimattu raha oli yli gram-man painoinen ”penninki” usein yksipuolises-ti leimattuna eli ns. brakteaattina. Penningit taipuolipenningit painoivat alunperin sen mitälaskennallisesti pitikin, mutta myöhemmin,etenkin niiden hienopainon eli puhtaan ho-pean määrää pienennettäessä muilla metalleil-la, ”painomarkka” (mark lödig) ja rahan lyön-tioikeuden omaajan leimaamista penningeistäkoostuva ”rahamarkka” (mark penningar) er-kaantuivat arvoltaan toisistaan. Käyttöön tulisiis kaksi arvoltaan erilaista metallirahaa, täy-siarvoinen ja eri tavoin huononnettu7.

Kun Ruotsissa 1360-luvulta alkaen alettiinlyödä aurtuan kolikoita eli äyrityisiä (ruotsik-si örtug), rahajärjestelmäksi tuli 1 markka =

8 äyriä, 1 äyri = 3 aurtuaa, 1 aurtua = 8 pen-ninkiä. Kauppayhteyksien vuoksi Etelä-Suo-messa ja Karjalassa käytettiin kuitenkin ruot-salaisen rahan ohella liivinmaalaista rahaa.Tämä johti osin omaan suomalaisen rahanlas-kuun, jossa talonpoikais- eli maanmarkka olikahdeksan liiviläistä aurtuaa (artig) vastatenkuutta ruotsalaista äyriä. Edelleen Turussaalettiin 1400-luvun alussa lyödä rahaa, mm.kuuden penningin kolikoita eli aboja sekä aur-tuoita Baltiasta virtaavan raha syrjäyttämisek-si. Yhtä kaikki Suomi liittyi näin läheisesti Bal-tian rahajärjestelmään, jonka takana ol i han-sakaupunkien kauppamahti. Olojen epävakau-den takia ”Turun raha” jäi kuitenkin erikoisuu-deksi7. Koska puolen aurtuan kolikko oli arvol-taan 4 penninkiä, sitä alettiin kutsua nimellä”fyrk” (4 = fyra), joka on säilynyt Suomessaslangisanana ”fyrkka”.

1500-luvun taalaroituminen

Pohjoismainen yhteisvaltio, ns. Kalmarin unio-ni, päättyi Kustaa Vaasan valtaantuloon 1520-luvun alussa. Hänen kauppapolitiikkansa olipääosin yleiseurooppalaista nousevaa merkan-tilismia myötäilevää, joskin eri perustein. Hänmm. lopetti ns. kreivisodalla 1534–1536 Han-san kaupallisen otteen Ruotsista. Toisaalta hol-lantilaiset ja myöhemmin englantilaiset alkoi-vat maailmankuvan perusteellisesti muuttanei-den löytöretkien ansiosta kilpailla hansakaup-piaitten kanssa Itämerellä. Lisäksi Tallinna tuliRuotsin valtapiiriin 15618.

Ajanmittaan Euroopassa keskiajalla vallin-nut ja sen Aasian kaupan alijäämästä aiheutu-nut hopeapula kääntyi jalometallien runsau-

5 Pihkala, Erkki: Suomalaiset maailmantaloudessa keski-ajalta EU-Suomeen s. 16–17 ja 19. Hämeenlinna 2001.

6 Hakusana ”markka”, Tietosanakirja 1914. Facta 2001,1981. Kodin suuri tietosanakirja, 1997. Hakusana ”Mark”Brockhaus Encyklopädie, 1991.

7 Sarvas, Pekka: Suomessa käytetty raha keskiajalla ja 1500-luvulla. Suomen historia 2. Keskiaika. Uuden ajan alku,s. 333. Espoo 1985.

8 Pihkala, Erkki: Suomalaiset maailmantaloudessa……s. 32–34.

22

E S I T E L M I Ä KAK 1 / 2002

deksi Amerikan löydön takia. Seurauksena olihopeainflaatio ja siitä aiheutunut ns. hintaval-lankumous. Se puolestaan johti ns. taalaroitu-misen kautta keskiajan pienten hopearahojenkorvautumiseen suurilla hopearahoilla.

Sana taaleri joutuu Böömin ”Joachimsthal”nimisen kaivoksen hopeasta 1518 lähtien lyö-dyistä täysiarvoisista kolikoista, joiden nimi ly-hentyi muotoon ”thaler”, josta tulee edelleenruotsin ”daler” tai rahan nimi ”dollari”, nyky-suomen murteella ”taala” tai jopa ”tolari”, jokaon nykyisen Slovenian raha. Vuonna 1566 taa-lerin hienopainoksi säädettiin 25,98 g hopeaa.Taalerit olivat joissain Saksan valtioissa käytös-sä vuoteen 1875 ja ne olivat yleensä 3 mark-kaa9. Markasta jaettuna sataan pfennigiin tuliyhdistyneen Saksan uusi raha 1871–1875.

Taalaroitumisen malliesimerkkinä, muttasamalla metallirahan olemusta vaihdon välinee-nä ja arvon säilyttäjänä kuvaavat Itävallan ns.Maria Theresia -taalerit vuosiluvulla 1780. Nii-tä lyötiin vielä 1930-luvulla, koska ne olivatyleisessä käytössä Arabiassa ja Itä-Afrikassasekä Abessinian rahana 1800-luvulla9. USA:ndollarin paino ja arvo asetettiin sitä luotaessa1792 samaksi kuin maassa yleisen EspanjanLänsi-Intian taalerin, englanniksi dollarin.USA valitsi myös tietoisesti desimaalijärjestel-män, jossa dollarissa oli sata senttiä10.

Ruotsi alkoi lyödä taalareita 1534. Taalarioli kuitenkin tarkoitettu lähinnä ulkomaan-kauppaan, eikä sillä ollut kiinteää yhteyttä ko-timaiseen markkapohjaiseen järjestelmään.Muiden rahojen arvo suhteessa riikintaalarei-

hin määräytyi niiden todellisen hopeasisällönmukaan. Hopean yleisen runsastumisen takiaRuotsissa alettiin lyödä hopeisia äyrinrahoja(ruots. vitrundstycke) 1522 ja jopa kotimaisiamarkkoja 1536. Ruotsin rahajärjestelmäksi olinäin vuoteen 1540 mennessä vakiintunut1 markka = 8 äyriä, 1 äyri = 24 penninkiä. Tu-russa lyötiin hopeamarkkoja 1523–1524 ja1556–1558. 1500-luvun jälkipuoliskolla raha-olot olivat sotien takia hyvin sekavat ja riikin-taalarin kurssi, joka oli aluksi 3,5 markkaa, olilopulta inflaation takia jopa 84 markkaa11.

Rahaolojen vakauttamiseksi Ruotsiin luotiinvuonna 1604 rahajärjestelmä, jossa 1 taalari =4 markkaa, 1 markka = 8 äyriä, 1 äyri 24 pen-ninkiä, joskin penninki oli enää vain kirjanpi-toyksikkö. Tämän ns. kotimaisen rahan rinnal-la alettiin lyödä hienopainoltaan 26,5 g:n ho-peisia riikintaalareita, joiden arvo pysyi ulko-maisten taalereiden tapaan vakiona12.

Hopea/kuparirahakanta12

Ruotsin tärkeimmän vientituotteen kuparinkäytön lisäämiseksi päätettiin vuonna 1624 siir-tyä kahteen eri metalliin, hopeaan ja kupariinperustuvaan rahakantaan eli bimetallismiin.Käytännössä Ruotsi oli kuitenkin kupariraha-kannassa, jossa kuparirahan arvo suhteessahopearahaan devalvoitiin tuntuvasti 1633,1638 ja 1643. Koska ulkomaankaupassa kelpa-sivat vain hopea- ja kultarahat – tavallaan kovavaluutta – Ruotsissa lyötiin edelleen hopea-ar-voltaan täysipainoisia riikintaalareita ja muita

9 Hakusana ”Taler”, Brockhaus Encyklopädie, 1993 ja ha-kusana ”Mariathresienthaler”, Brockhaus Encyklopädie,1991.

10 Hakusana ”Dollar”, The New Encyclopaedia Britannica,1985.

11 Sarvas, Pekka: Suomessa käytetty raha keskiajalla…..s. 333.

12 Ruotsin 1600-luvun rahaolojen tarkastelu nojaa PekkaSarvaksen artikkeliin ”Raha 1600-luvulla” Suomen historia3. Suurvalta-aika 44–45. Espoo 1985.

23

E r k k i P i h k a l a

hopearahoja. Mm. karoliineja alettiin 1664 lyö-dä markan tilalle. Tähän liittyi hopearahan de-valvointi 4:41 g:sta 3,6 g:aan/markka ja hopea-laskun sekä kuparilaskun suhteen vakiinnutta-minen 1:3:een. Viimeinen markka leimattiin1755. Ajoittain lyötiin jopa kultarahoja, du-kaatteja. Lisäksi maassa oli liikkeellä keskieu-rooppalaisia taalereita ja dukaatteja.

Kun kuparissakin lyötävien nimellisarvol-taan suurien rahojen (1644 lähtien) tuli metal-lisisällöltään vastata niiden nimellisarvoa, ku-parirahoista tuli isoja ja raskaita ”plootuja”Esim. yhden taalarin kupariplootu painoi 1,8kiloa. Koska kupariplootut olivat painonsa ta-kia hankalia käsitellä Tukholmaan perustettuns. Palmstruchin pankki alkoi vuonna 1661ensimmäisenä Euroopassa laskea liikkeelle se-teleitä pankin hallussa olevia metallirahatalle-tuksia vastaan. Seteleitä laskettiin liikkeellekuitenkin liikaa ja pankki joutui selvitystilaanja valtion haltuun 1668 muodostaen Ruotsinvaltiopankin alun. Bank of England perustet-tiin vasta 1694. Vuonna 1700 alkaneen suurenPohjan sodan takia Ruotsin rahaolot olivat pit-källe 1700-luvulle rempallaan sekä liiallisen se-telinannon ja hätärahan leimaamia, vaikka maamuodollisesti yhä oli hopea- ja kuparirahakan-nassa.

Vuoden 1777 rahanuudistus

Merkantilistinen kauppajärjestelmä rakoili1700-luvun puolivälissä. Teollinen vallanku-mous otti ensi askeliaan Englannissa, ja kau-pan ja merenkulun rajoituksia lievennettiinRuotsissakin mm. lopettamalla Pohjanlahdenkauppapakko 1765. Englanti siirtyi käytännös-sä kultakantaan 1717, joskin vasta 1774 ho-peasta luovuttiin virallisesti. Ranskassa Turgotyritti talouden vakauttamista. Toisaalta Rans-

kan vuoden 1789 vallankumouksesta alkaneetsodat pitivät Euroopan rahaolot epävakainapitkälle 1800-luvulle.

Ruotsissa suunniteltiin paluuta hopeakan-taan 1766, mutta tähän päästiin vasta 1777. Sii-nä hopea-arvoltaan muuttumattomana pysy-neestä riikintaalarista eli riksistä tehtiin Ruot-sin uusi pääraha. Se jaettiin 48 killinkiin. Yh-dessä killingissä oli puolestaan 12 runstykkiä(ruots. rundstycke/runstycke), jota ei käytän-nössä kuitenkaan käytetty 1800-luvulla. Enti-set setelit lunastettiin pois silloiseen käypäänkurssiinsa, mikä oli 72 markkaa eli 18 taalariakuparirahaa riikintaalaria kohti. Plooturahatpoistettiin, ja näin loppui vuonna 1624 omak-suttu bimetallinen rahajärjestelmä.13 Mallia eikaukaa haettu, sillä Ruotsin Wismarin naapu-rimaan Mecklenburg-Schwerinin raha oli 48Schillinge = 1 Thaler. Hampurin markassa oli16 schillinkiä. Tanskan raha oli ollut 1630 läh-tien 1 taaleri = 6 markkaa, 1 markka = 16 kil-linkiä14.

Ruotsin rahaolot pysyivät vakaina vain 12vuotta. Kun Kustaa III ei saanut valtiopäiviensuostumusta sotansa rahoittamiseen, hän vel-voitti 1789 perustetun valtion velkakonttorinlaskemaan liikkeelle ns. valtionvelkakonttorinseteleitä. Näin Ruotsi sai kaksi erilaista seteli-rahaa, joiden keskinäinen kurssi vaihteli. Ra-haolot vakautettiin uudelleen 1803, jolloin val-tiopankin rahan eli kovan rahan ja velkakont-torin seteleiden kurssiksi vahvistettiin 1:1 1/2.Suomen sota 1808–1809 toi käyttöön myös val-

13 Sarvas, Pekka: Kustaa III:n rahanuudistus. Suomen his-toria 4. Vapauden aika. Kustavilainen aika, s. 229. Espoo1986.

14 Hakusana ”Rigsdaler”, Brockhaus Enzyklöpädie, 1992 jahakusana ”Rigsbankdaler” Salomonsens store illustreredekonversationsleksikon for Norden, 1904.

24

E S I T E L M I Ä KAK 1 / 2002

tiopankin setelikantaiset riksit. Ruotsissa olinäin ollen kolme erilaista riikintaalaria eli rik-siä: 1) hopeinen riikintaalari (riksdaler specie),2) setelinen riikintaalari (riksdaler banco), jon-ka kurssi lähinnä aleni hopeaan nähden ja 3)valtion velkakonttorin riikintaalari (riksdalerriksgäld). Kun mikään näistä ei ollut Ruotsintodellinen rahayksikkö, maa oli todella omillateillään rahaolojensa järjestelyissä15.

Ruotsin rahaolojen sotkuisuus ei olisi Suo-men olojen kannalta kiinnostava, jollei Ruot-sin raha olisi ollut yleisessä käytössä Venäjänrahan rinnalla vuoden 1840 rahareformiinsaakka.

Vuoden 1840 rahareformi

Autonomisen Suomen pääraha oli syksystä1809 alkaen Venäjän rupla, jossa oli vuoden1534 rahareformin jäljiltä ja Pietari Suuren1700-luvun alussa vahvistamana sata kopeek-kaa16. Mutta Venäjälläkin oli sotien takia inflaa-tio, joten käytössä oli kahdenlaisia ruplia, ho-peisia ja setelikantaisia, joiden välinen kurssivaihteli, pääasiassa aleten seteliruplan osalta.Näin Suomessa oli periaatteessa käytössä viisieri rahaa, kolme Ruotsin ja kaksi Venäjän ra-haa melkoisine vaihtokurssiongelmineen. Li-säksi liikkeellä oli Suomen Pankin ruplamää-räisiä ns. pikkuseteleitä.

Euroopan rahaolot olivat sekavat ja lähin-nä setelikantaiset mm. vuoteen 1815 kestänei-

den Napoleonin sotien takia. 1830-luvulla neolivat kuitenkin sen verran vakautuneet, ettämaa toisensa jälkeen palasi hopeakantaan: mm.Ruotsi 183417, Norja 1842, Tanska 1845 sekäVenäjä 1839. Hopea- ja seteliruplan kurssi olitällöin 1:3 1/2:een. Tässä yhteydessä hopearup-lasta tehtiin vuonna 1840 ainoa laillinen mak-suväline Suomessa ja liikkeellä oleva Ruotsinraha lunastettiin pois käypään kurssiin. SamallaSuomen Pankin oikeutta laskea liikkeelle sete-leitä laajennettiin.18 Tässä ei ollut mitään ih-meellistä, sillä liikepankeilla oli tähän aikaanyleensä oikeus laskea liikkeelle omia seteleitäja Suomen Pankki oli maan ainoa pankki.

Omaan markkaan

Rupla irrotettiin hopeakannasta 1854 Kriminsodan, Suomessa Oolannin sodan takia. Sete-liruplan arvo suhteessa hopearuplaan aleni jat-kuvasti. Tästä oli haittaa Suomen talouselämäl-le mm. vaihtorahapulan takia, koska hopeisetkolikot hävisivät liikkeestä. Yritykset laskivatliikkeelle jopa omia pikkuseteleitään, jotka tie-tenkin olivat laittomia. Tässä tilanteessa FabianLangenskiöld sai neuvoteltua 1860 SuomenPankille oikeuden ottaa käyttöön uusi rahayk-sikkö, markka, jaettuna sataan penniin. Suos-tumuksen taustalla oli Venäjän samansuuntai-

15 Riksbankens sedelhistoria 1668–1968. Utarbetad avTorgny Lindgren, 225–227. Stockholm 1968.

16 Hakusana ”Rubel”, Brockhaus Enzyklopädie, 1992. Rup-lassa oli vuoden 1534 rahareformin jälkeen 100 dengiä,mutta kansa alkoi kutsua dengikolikoita kopeekoiksi niissäkuvatun ratsumiehen keihään mukaan. Pietari Suuri vah-visti 1704 ruplan jakautuvan sataan kopeekkaan.

17 Pankin hopea- ja seteliriksin kurssiksi vahvistettiin 2 ja2/3. Kun pankin seteliriksin ja valtiokonttorin riksin kurs-si oli edelleen 1:11/2, niin neljä valtiokonttorin riksiä vas-tasi yhtä valtiokonttorin riksiä. Riksbankens sedelhistorias. 229.

18 Talvio, Tuukka: Suomen rahaolot 1809–1860. Suomenhistoria 5. Kansallisen heräämisen aika, s. 25. Espoo 1986.Rahareformia on perusteellisesti käsitellyt Pipping, Hugo E.Paperiruplasta hopeamarkkaan. Suomen Pankki 1811–1877,s. 192–224. Yhden hopeariksin kurssi vaihteli 1,35–1,40ruplaa.

25

E r k k i P i h k a l a

nen rahanuudistushanke. Markka oli kuitenkinvirallisesti neljäsosa ruplaa, siis ruplan alalaji.Vaihtorahapula väistyi, mutta markan arvosuhteessa hopearuplaan vaihteli seteliruplanmyötä jopa päivittäin, olihan vaihtosuhde rup-laan kiinteä eli 4:1:een. Vasta heinäkuun alus-sa 1863 tileissä yms. siirryttiin ruplista mark-koihin kertomalla neljällä, kun myös isojamarkkamääräisiä seteleitä oli saatavissa. Koli-koita oli saatavilla vuodesta 1864 rahapajanvalmistumisen viivästymisen takia19.

Kun useat maat, mm. Ruotsi uudistivat näinätaloudellisen liberalismin vuosina rahajärjestel-miään desimaalijärjestelmän mukaisiksi, mar-kan käyttöönotto oli pikemminkin askel taak-sepäin. Eräästä näkökulmasta Suomen raha-järjestelmä oli näet 1 rupla = 4 markkaa,1 markka = 100 penniä. Suomen Pankin ohel-la myös Suomen Yhdyspankki (per. 1862) sailiikepankkina laskea liikkeelle omia seteleitään,muttei vaihtorahaa eli pennikolikoita.

19 Pihkala, Erkki: J. V. Snellman ja vuoden 1865 rahareformi. Historiallinen Aikakauskirja N:o 4/1981, s. 302–311.

Rahajärjestelmien muutoksia 1857–1868

Maa Vuosi Vanha järjestelmä Uusi järjestelmä

Saksa* 1857 (Valtakunnan markasta luovuttiin) Useita rahajärjestelmiä valtioittain

Ruotsi 1858 1 riksdaler = 48 skilling 1 riksdaler = 100 öre

Itävalta 1858 1 Gulden = 60 Kreuzer 1 Gulden = 100 Neu-Kreuzer

Kanada 1859 1 pound = 20 shilling1 shilling = 12 pence 1 dollar = 100 cents

Italia 1860 Useita järjestelmiä 1 lira = 100 centesimi

Filippiinit 1864 1 real = 8 cuartos 1 peseta tai escudo = 100 centesimos

Espanja 1866 1 real = 8 cuartos1 cuartos = 4 maravedices 1 escudo = 100 entimos = 1000 milesimas

Kuuba 1867 1 peso = 8 reales plata 1 escudo tai peseta = 100 centesimos

Romania 1868 1 piastre = 40 parale 1 leu = 100 bani

* Sivulla 2 mainitusta valtakunnallisesta markasta eri valtioiden oman rahan rinnalla luovuttiin Wienin rau-hassa 1857 Preussiin voitettua Itävallan. Vuosina 1858–1875 eri valtioilla oli omat rahansa, mutta Preussinraha (1 Thaler = 30 Silbergroschen) oli dominoiva. Esim. vielä vuonna 1857 Hannoverin rahajärjestelmäoli 1 Thaler = 24 Gute Groschen, 1 Gute Groschen = 10 Pfenning eli 240 Pfenningiä = 1 Thaler. Vuodes-ta 1858 Hannoverin rahana oli 1 Thaler = 30 Silbergroschen. Saksassa siis desimaalisoitiin 1875.

Lähde: Scott’s standard postage stamp catalogue 1952. New York 1951. Kukin maan kohdalla on maanperustietojen ohella maininnat rahajärjestelmien muutoksista. Saksa ks. myös Michel Deutschland 1960 Brief-markenkatalog. München 1959.

26

E S I T E L M I Ä KAK 1 / 2002

Rahajärjestelmän desimaalisoimista ei Suomes-sa ole tarvinnut pohtia, koska ruplassa oli sat-tumalta sata kopeekkaa. Muun maailman de-simaalisointiongelmat näkyvät Suomessa nytsiinä, että pennin tilalle tulee ”sentti”. Esim.Viroon ”senti” tuli jo vuonna 1928 kroonin sa-dasosana20.

Venäjällä valmistui 1861 suunnitelma ho-peakantaan paluusta. Tähän liittyen Snellma-nin edeltäjä valtionvarain toimituskunnan pääl-likkönä, Fabian Langenskiöld, sai lupauksen,että markkakin siirtyy hopeakantaan. Venäjänpaluu hopeaan romahti kuitenkin 1863 Puolankapinaan. J. V. Snellman piti kuitenkin kiinnivenäläisten lupauksesta sitoa markka hopea-kantaan, johon päästiin marraskuussa 1865.Markan rinnalla hopearupla ja hopeakopeekatjäivät kuitenkin virallisiksi maksuvälineiksi.Niitä ei kuitenkaan ollut juurikaan liikkeellä.Suomi sai siis oman markan tahattomasti Ve-näjän valuuttavaikeuksien tuloksena19.

Vuonna 1865 tuli voimaan Ranskan, Bel-gian, Italian, Sveitsin ja Kreikan (1868) muo-dostama Latinalainen rahaunioni. Siinä muka-na olevien maiden kolikot olivat samanarvoi-sia ja kokoisia hopeassa tai kullassa, ja niitä,muttei seteleitä, voitiin käyttää toistensa rinnal-la kaikissa jäsenmaissa21. Hopeakannallaanvuonna 1865 Suomi myötäili sikäli mannereu-rooppalaisia rahaolojen muutosta, että hopea-markan hienopaino oli vain milligramman pie-nempi kuin Ranskan hopeafrangin. Tämä oli

kuitenkin vain sattuma, sillä hopearupla vastasikäytännössä neljää hopeafrangia18.

Hopeakriisistä kultakantaan

Hopean ja kullan hintasuhde oli 1660-luvultalähtien noin 15:1. Suuret hopealöydöt aiheut-tivat kuitenkin sen, että hopean arvo alkoi las-kea 1870-luvun alussa ja hintasuhde oli 1890-luvun lopulla jo 33:1. Useat maat, Saksa etu-nenässä, siirtyivät hopeainflaatiota välttääkseenkultakantaan. Mm. Ruotsi, Norja ja Tanskamuodostivat 1873/75 Pohjoismaisen rahaunio-nin, jossa ne luopuivat aiemmista riikintaala-reistaan ja uudeksi yhteiseksi rahayksiköksi so-vittiin kultakantaiset kruunut jaettuna sataanäyriin. Samalla Tanska ja Norja siis desimaali-soivat22. Kaikkien kolmen maan rahat olivatkäypiä toisissa maissa, olivatpa ne seteleitä taivaihtorahaa. Tämä rahaunioni mureni vasta1920-luvulla ensimmäisen maailmansodan ai-heuttamiin eritahtisiin inflaatioihin.

Venäjäkin suunnitteli siirtymistä kultakan-taan 1870-luvun puolivälissä. Siinä sivussa Suo-mi sai luvan sitoa markan kultaan 1877/1878.Turkin sodan alkaminen aiheutti kuitenkinsen, että Venäjän kultakantasuunnitelma ro-mahti. Näin Suomi markkoineen oli kultakan-nassa Venäjän käyttäessä edelleen seteliruplaa,jonka arvo kultaan nähden vaihteli jopa päi-vittäin. Todettakoon, että kultamarkan nytgrammamääräinen kultasisältö asetettiin tietoi-sesti täysin samaksi kuin Manner-Euroopanjohtavan valuutan Ranskan kultafrangin. Vaik-ka Suomen rahajärjestelmä näin irtosi Venäjänrahajärjestelmästä, Venäjän täysiarvoinen ho-

20 Vuodesta 1919 Viron raha oli ollut 1 mark = 100 penni.Brockhaus Encyklopädian (1993), hakusanassa ”Währung”mainitusta 200 valuutasta oli vuonna 1993 jopa 23 %:llaalayksikön nimenä ”cent” ja 32 %:lla sitä vastaava termi,kuten ”centimes, centimos” tms. Ks. myös alaviite 30.

21 Hakusana ”Lateinische Münzunion. Brockhaus Encyklo-pädie, 1990.

22 Tanskan raha oli 1813–1872 1 rigsdaler = 96 skilling jaNorjan vuoteen 1875 1 specie daler = 120 skilling.

27

E r k k i P i h k a l a

pearaha kävi edelleen rajoitetusti vaihtoraha-na23.

Tärkeää tässä yhteydessä on huomata, ettäniin hopea- kuin kultakantakin aiheuttivat sen,että niihin sitoutuneet maat olivat tavallaankaikille yhteisen hopean tai kullan maailman-markkinahinnan kautta kiinteiden valuttakurs-sien järjestelmässä. Tärkeintä oli siis sitoutumi-nen kultaan eikä se, mikä oli laskentayksikkö-nä käytetyn rahan nimi. Tämä ilmenee mm.”saarnastullista ylösluettavaksi säädetystä”vuoden 1877 rahalaista. Sen 1§ kuului: ”Suo-menmaan rahalaitoksen kantana on kulta, ai-noana arvomittana”. 2§ oli ”Rahan laskuyksik-kö on nimeltään markka. Markka jaetaan sa-taan penniin. Rahanpainon yksikkönä on ole-va Ranskan gramma”. Suomi näet omaksuimetrijärjestelmän yleisesti vasta 1887.

Venäjällä ei ajan mittaan pidetty Suomenraha-autonomiasta, joten vuonna 1890 lisättiinvenäläisen vaihtorahan käypäisyyttä Suomessatietyin määrällisin rajoituksin. Tästä oli aluksijonkin verran haittaa, kunnes Venäjä 1897/1900 tuli mukaan kultakantajärjestelmään.Vuonna 1898 ruplan ja markan suhde määrät-tiin kiinteäksi, 1 rupla = 2 ja 2/3 markkaa.Vuonna 1904 ruplan asemaa laillisena maksu-välineenä Suomessa edelleen tehostettiin24.Ruplia kuitenkin boikotoitiin ja muutenkinmarkan korvaaminen ruplalla siirtyi Venäjänpoliittisten ongelmien takia, kunnes Tsaari-Venäjä romahti.Autonomian ajalla saatu oma raha aiheutti sen,ettei Suomen tarvinnut vuonna 1918 keksiäomaa rahaa ja perustaa keskuspankkia, kuten

oli asianlaita muissa tuolloin itsenäistyneissämaissa. Todettakoon, että suomen kielestä tulivasta vuonna 1908 Suomen Pankin seteleidenensimmäinen kieli ruotsin asemesta. Eurosete-leissä ja kolikoissakin ruotsi on jälleen etusijalla.

Uusi kultakanta, puntablokki jadollarijärjestelmä.

Ensimmäisen maailmansodan alettua kultakan-nasta luovuttiin toistaiseksi huhtikuussa 1915.Samalla inflaatio kiihtyi mm. siksi, että Venä-jän inflaatio veti väistämättä mukanaan ruplaankiinteästi sidotun markan. Ruplan kurssia alen-nettiin syksystä 1915 lähtien, mutta lopullises-ti tästä sidonnaisuudesta päästiin kokonaan irtivasta huhtikuussa 191725.

Nopea inflaatio taittui 1920-luvun alussa javaluuttasäännöstely loppui lokakuussa 1920.Tämän jälkeen markka kellui vuoden 1924 lo-pulle, kunnes se muiden maiden, etenkin Suo-men suurimman vientimaan Britannian esi-merkkiä seuraten, sidottiin kultaan vuoden1925 lopussa26. Vanhan ja uuden kultamarkansuhde oli 1:7,67:ään. Uusi eurooppalainen kul-takanta erosi entisestä siinä, että kun aiemminseteleiden katteena oli keskuspankin kultava-ranto (gold bullion), niin nyt katteena olivatkulta ja kultaan vaihdettavat valuutat, jotenkyseessä oli kultavaluuttajärjestelmä (goldexchange system)27. Suomi tosin oli ollut kul-

23 Pipping, Hugo E.: Kultakannan turvissa. Suomen Pank-ki 1878–1914, s. 55–61. Helsinki 1969.

24 Pipping, Hugo E.: Kultakannan turvissa… s. 234–237,244–245 ja 400–401.

25 Pipping, Hugo E. Kultakannan turvissa…s. 398–400,414.

26 Hyvä yhteenveto valuuttaoloihin 1864–1991 on Autio,Jaakko: Valuuttakurssit Suomessa 1864–1991. Katsaus jatilastosarjat. Suomen Pankin keskustelualoitteita 1/1992.Helsinki 1992.

27 Kenwood, A. G. and Lougheed, A. L.: Growth of theinternationl economy 1820–2000. An introductory text.Fourth edition, s. 188–189. London, New York 1999.

28

E S I T E L M I Ä KAK 1 / 2002

tavaluuttajärjestelmässä jo ennen ensimmäistämaailmansotaa.

Uusi kultakanta kesti vain alle kuusi vuot-ta. Saksaa, Britanniaa ja Skandinavian maitaseuraten Suomi irrotti markan kullasta loka-kuussa 1931 tuolloiseen maailmanlamaan liit-tyen. Kelluttuaan alaspäin markka sidottiinmaaliskuussa 1933 Englannin puntaan muidenPohjoismaiden valuuttojen tavoin. Puntablok-ki hajosi toisen maailmansodan alkamiseensyyskuussa 1939. Puntaryhmän vaihtoehtonaolivat Saksan markka-, dollari-, jeni- ja kulta-kanta-alueet26.

Sotaolot inflaatioineen sekä tiukkoine va-luuttasäännöstelyineen leimasivat rahaoloja1940-luvun lopulle asti. Vuoden 1945 loppuunajoitetun ns. seteleiden leikkauksen yhteydes-sä toteutettu seteleiden vaihto oli tehtävä maa-liskuun alkuun mennessä, jolloin kaikki enti-set setelit menettivät käypäisyytensä28. Setelis-tön vaihtoja toteutettiin näinä vuosina useissaEuroopan maissa.

Vuoden 1963 alussa tuli voimaan tekninenrahanuudistus, jossa kaikki hinnat ja palkatjaettiin sadalla. (Vanhasta) markasta tuli näin(uusi) penni ja sadasta (vanhasta) markasta yksi(uusi) markka. Ranskassa vastaava inflaatiostajohtuva toimenpide oli toteutettu vuoden 1960alussa sekä Neuvostoliitossa 1961 suhdeluvul-la kymmenen.

USA:n luovuttua kultakannasta 1933 sesiirtyi vuonna 1934 järjestelmään, jossa ulko-maalaiset, mutta eivät amerikkalaiset itse, voi-vat vaihtaa dollareitaan kultaan kiinteään 35dollarin unssihintaan. Toisen maailmansodanjälkeen tämä järjestely vakiintui ns. BrettonWoods eli dollarijärjestelmän kulmakiveksi sa-

malla kun valuuttaoloja säätelemään perustet-tiin Kansainvälinen valuuttarahasto, IMF. Suo-mi liittyi IMF:ään vuonna 1948. KäytännössäSuomessa oltiin setelikannassa, kuten muual-lakin Länsi-Euroopassa, jossa oman valuutanarvoa tuki valuuttasäännöstely eli rajoitettu oi-keus ostaa toisten maiden valuuttoja26.

Sota-aikaiseen ja sen jälkeiseen inflaatioonliittyen markka devalvoitiin tuntuvasti vuo-sina 1945, 1949 ja 1957. Länsi-Euroopan va-luuttojen keskinäinen vaihdettavuus lisääntyivähitellen vuonna 1950 perustetun EuropeanPayments Unionin eli EPU:n ansiosta ja vuon-na 1959 toteutui myös dollarin vaihdettavuus.Suomi valmistautui vuoden 1957 devalvaatiol-la liittymään tähän kehitykseen, johon liittyimyös hakeutuminen EFTA-vapaakauppaanvuonna 1961. Vuonna 1967 oltiin kuitenkinjälleen devalvaatiossa, tosin ennakoiden pun-nan devalvointia, mikä lopetti punnan histo-riallisen aseman ns. reservivaluuttana dollarinrinnalla29. Useat puntaa käyttäneet brittiläisenkansainyhteisön maat desimaalisoivat näihin ai-koihin rahajärjestelmiään; esim. Australia 1966.

Valuuttaindeksi ja ECU

Luottamus dollariin mureni 1960-luvun lopul-la, ja viimein vuosina 1971–1973 dollarijärjes-telmä hajosi siihen, ettei USA enää lunastanutdollareitaan kullalla kiinteään hintaan. Samal-la ihmiskunta irtosi kokonaan jalometalleistarahajärjestelmien perustana, kuten alussa jotodettiin.

Vuosien 1971–1973 kansainvälisten keskus-kurssikokeilujen jälkeen eri valuutat ja niidenmukana Suomen markka alkoivat kellua. Kel-

28 Pihkala, Erkki: Setelinvaihto. Teoksessa Suomen histo-ria 8. Paasikiven ja Kekkosen aika, s. 57. Espoo 1988.

29 Pihkala, Erkki: Suomalaiset maailmantaloudessa keski-ajalta EU-Suomeen s. 184, 193. Hämeenlinna 2001.

29

E r k k i P i h k a l a

lunnan hallitsemiseksi Suomessa alettiin käyt-tää valuuttaindeksiä, jossa olivat edustettuinaSuomen kannalta tärkeimmät kauppavaluutat.Valuttaindeksijärjestelmä oli virallisesti käytös-sä 1977–1991. Valuuttaindeksillä mitattunamarkan arvo vaihteli, mutta pääsuuntana oli-vat devalvaatiot etenkin vuosina 1977, 1978 ja1982. Markan arvo oli näin olleen vuonna 1990noin neljänneksen heikompi kuin vuonna 1974.

Euroopan yhteisön eli EC:n jäsenmaat oli-vat 1970-luvulle tultaessa edenneet pitkälle yh-teisten sisämarkkinoiden luomisessa. Niille olisiten tärkeää estää valuuttahäiriöitä murenta-masta saavutettuja tuloksia. Osittain myös eu-rooppa-aatteen innoittamana esitettiin suunni-telma yhteisestä rahasta jo 1969, mutta dolla-rijärjestelmän romahtamisen ja syksyllä 1973alkaneen öljykriisin takia hanke vesittyi. Vuon-na 1973 aloitettujen yhteiskelluntakokeilujen(valuuttakäärmeen) pohjalta muodostettiinmaaliskuussa 1979 EMS (European MonetarySystem). Siinä eri jäsenmaiden valuuttojen suh-teet pyrittiin pitämään vakaana ERM:n(Exchange Rate Mechanism) puitteissa. Vuon-na 1981 luotiin tähän liittyvä korivaluutta ECU(Europan Currency Unit), joka otettiin käyt-töön EY-maiden välisissä maksuissa26. Koke-mukset 1980-luvulta kuitenkin osoittivat, ettäEMS:ssäkin olevat valuutat olivat herkkiä va-luuttakeinotteluille. Jäsenmaat eivät myöskäännoudattaneet tiukan paikan tullen EMS:n sään-töjä ja henkeä, vaan ajoivat lähinnä omia talou-dellisia etujaan.

Johtopäätös oli näin ollen aikaansaadaEMS:ä sekä siihen kuuluvia ERM:ä ja ECU:akiinteämpi järjestely. Kun EC-maat päättivätns. Maastrichtin sopimuksella tiivistää yhteis-työnsä Talous- ja rahaliitoksi, EMU:ksi ja sitenmuuttua vuoden 1993 alusta alkaen Euroopanunioniksi, ne sopivat samalla asteittaisesta siir-

tymisestä Euroopan keskuspankin säätelemäänyhteiseen rahaan.

Näistä tapahtumista riippumattomana pro-sessina Itä-Euroopan maat irtosivat sosialismis-ta, Saksa yhdistyi 1990 ja Neuvostoliitto hajosivuoden 1991 lopulla. Tämä muutti ratkaisevas-ti maailman, Euroopan ja Suomen ulkopoliit-tisia asetelmia. Lisäksi ERM:n kriisi eri valuut-tojen devalvaatioina vuonna 1992 osoitti jälleenkerran, että se oli lähinnä Hollannin guldenil-la vahvistetun Saksan markan varassa oleva ra-kennelma. Saksan talous oli puolestaan lujillajälleenyhdistymien takia.

EY:n eteneminen kohti EU:ta suunnitelmi-neen yhteisestä valuutasta vei siihen, että mark-ka kiinnitettiin ECU:un kesäkuussa 1991. Al-kaneeseen suurlamaan liittyen markka deval-voitiin kuitenkin marraskuussa 1991, mutta tä-mäkään ei riittänyt, vaan syyskuussa 1992markka päästettiin kellumaan Suomen omiintalousvaikeuksiin ja ERM:n kriisiin liittyen.Markan arvo aleni aluksi voimakkaasti, muttavahvistui sitten seuraavina vuosina.

EU:n jäsenmaiden alettua siirtymisen yh-teisvaluuttaan Suomi oli jälleen kerran sen ti-lanteen edessä, että sen täytyi ei vain EU:n jä-senmaana vuoden 1995 alusta lähtien, vaan yli-päätään pienenä ulkomaankaupasta riippuvai-sena maana sopeutua niihin suuriin muutok-siin, joita oli tapahtumassa Euroopan raha-oloissa. Suurlaman hellittäessä markka liitettiinlokakuussa 1996 ERM:iin. Toimenpiteellä va-rauduttiin siirtymään ajoissa EU:n yhteiseenrahaan, euroon vuoden 1999 alusta lähtienkurssilla 5,94573 mk = 1 euro30. Markka oli täs-tä lähtien vain euron ilmenemismuoto.

30 Sanasta ”Eurooppa” johdettu valuutan nimi ”euro” jat-kaa sitä kulttuuriperinnettä, jossa Ranskan frangin nimi”franc” (= 100 centimes) johdettiin vuonna 1795 sanasta

30

E S I T E L M I Ä KAK 1 / 2002

Euron tulevaisuus

Suomalaiset ovat joutuneet itsenäisinäkin, eikävain osana Ruotsia tai Venäjän keisarikuntaa,sopeutumaan Euroopan rahaolojen suuriinmuutoksiin koskivatpa ne hopearahojen aikaa,hopea- tai kultakantoja, desimaalisointia, pun-taryhmää, dollarijärjestelmää, valuuttaindeksiätai ECUa. Talous- ja rahaliitossa mukanaolovoidaan nähdä askelta tiiviimpänä osallistumi-sena keskuspankkien väliseen yhteistyöhönkuin on ollut osallistuminen IMF:ään vähitel-len globalisoituvassa maailmassa.

EU:n Talous- ja rahaliitolla ja sen yhteisra-halla eurolla pyritään Euroopan rahaolojen va-kauteen, joka vakaus lienee suomalaisillekintärkeämpi tavoite kuin pitää kiinni markan japennin, noiden Euroopan keskiajalle juontu-vien laskentayksiköiden nimistä. Keskeisin piir-re eri aikojen rahaolojen järjestelyissä on ollutpyrkimys luottamuksen ja vakauden saavutta-miseen kulloinkin vallinneessa tilanteessa. His-toriallinen kokemus on näet osoittanut, ettärahan arvo on voitu Suomessa säilyttää vainjonkin suuremman järjestelmän osana, jos sit-tenkään. Vuonna 1860 syntyneen markan ar-vosta ei ole paljokaan jäljellä, ja vuoden 1963markkakin oli tukkuhintaindeksillä mitattunaostovoimaltaan 10-kertainen 1990-luvun lopunmarkkaan nähden. 1990-luvun alun suurlamalienee myös havainnollistanut sitä, että epäus-kottavat kiinteän valuuttakurssin järjestelmätovat epävakaita ja pitkälle vietynä jopa tuhoi-sia pienille valuutoille. Rahaliitto on keino ha-kea vakautta yhteistyön avulla globaalissa se-telirahajärjestelmässä, sillä kun ei ole omaa ra-haa, ei voi olla valuutta- ja korkokriisejäkään.

Toisaalta liittyminen rahaliittoon vie mahdol-lisuuden parantaa maan kilpailukykyä deval-vaatioilla, kuten Suomessa on jatkuvasti tehty.

Talous- ja rahaliitto sekä Euroopan keskus-pankki euroineen eivät ole ikuisia. Euroopanja Suomen historiat näet osoittavat, ettei mi-kään ole ollut niin turmiollista rahaolojen va-kaudelle kuin sota. Toisaalta euro on luotueurooppa-aatteen näkökulmasta nimenomaaneurooppalaisten sotien välttämiseksi. Jos tässäonnistutaan, niin yhteisvaluutta euron kestä-mistä on historian perusteella vaikea ennustaa,sillä sen verran suuria käänteitä Länsi-Euroo-pan rahaolot ovat kokeneet yksistään toisenmaailmansodan jälkeen. Näitä ovat EPU:n aika1950–1958, valuuttojen vaihdettavuus dollari-järjestelmän puitteissa 1959–1973, yhteiskel-lunnan ja/tai valuuttaindeksin aika ERM:n krii-seineen 1974–1992, sekä valmistautumineneuroon 1993–2001. Suurimman ratkaisun, eu-ron kestävyys usean maan yhteisrahana punni-taan vasta seuraavassa vakavassa talouskriisis-sä tai sotilaallisessa konfliktissa. Niitä kumpaa-kaan tuskin kukaan toivoo euron elämän ly-hentämiseksi. Ennuste siitä, että euron histo-ria aikanaan päättyy ei ole minkään arvoinen.Tärkeämpää olisi kyetä sanomaan, miksi ja mil-loin se suunnilleen tapahtuu.

Vaikka historian avulla ei voida ennustaatulevaa, niin Suomen rahahistoria osana Eu-roopan rahaoloja auttaa ymmärtämään sitä,miksi markka on vaihdettu euroon. On myöshyvä muistaa, että monet Suomea merkittä-vämmät maat ovat myös luopuneet omasta ra-hastaan eurooppalaisuuden hyväksi. Sille, ettäSuomi on rahaolojensa järjestämisessä enem-män keskieurooppalaisilla kuin pohjoismaisil-la linjoilla on puolestaan vahva historiallinenperinne nimenomaan oman rahan, markan,historian ajalta. "

”France” eli maan nimestä. Ranskan vallankumouksen yksikeskeisistä tavoitteista oli metrijärjestelmän toteuttaminen.