KAUPUNKITUTKIMUKSEN PÄIVÄT 2011 Työryhmät Päivillä työskennellään rinnakkaisissa työryhmissä, jotka seuraavat kolmea temaattis-ta polkua. Ensimmäisellä polulla etsitään uusia näkökulmia ylikunnallisuuteen liitty-viin ajankohtaisiin kysymyksiin (ykköskoodi), toisella perehdytään kaupunkitilan käyt-töön ja rajaamiseen (kakkoskoodi) sekä kaupungin media- ja teknologiaulottuvuuksiin (kolmoskoodi) ja kolmannella polulla liikutaan kaupungin, luonnon ja maaseudun ra-japinnoilla (neloskoodi). Työryhmät kokoontuvat samassa rakennuksessa, joten osal-listujat voivat liikkua vapaasti niin polkujen kuin yksittäisten työryhmienkin välillä. Torstai 5.5.2011 klo 14.30–16.00 1A: Ylikunnallisuus ja kunnallinen kehittäminen 2A: Ikä ja kaupunkitilan käyttö 4A: Maaseutu kaupungissa ja kaupunki maaseudussa Perjantai 6.5.2011 klo 11.15–13.00 1B: Ylikunnallisuus ja identiteetti 2B: Sopimaton kaupunkiin? 4B: Luonnon ja kaupunkitilan rajoilla Perjantai 6.5.2011 klo 14.00–15.30 1A: Ylikunnallisuus ja kunnallinen kehittäminen 3: Kaupunki/media/teknologia 4A: Maaseutu kaupungissa ja kaupunki maaseudussa Perjantai 6.5.2011 klo 15.45–17.00 1B: Ylikunnallisuus ja identiteetti 3: Kaupunki/media/teknologia 4B: Luonnon ja kaupunkitilan rajoilla

KAUPUNKITUTKIMUKSEN PÄIVÄT 2011 Työryhmien abstraktikokoelma 1A: YLIKUNNALLISUUS JA KUNNALLINEN KEHITTÄMINEN Metropoli-käsitteen ja retoriikan metamorfooseja Kaarin Taipale Suomessa metropoli-käsitettä on alettu käyttää pääkaupunkiseudun lisäksi myös pu-huttaessa Tampereen alueesta. Ilmaus on kotiutunut tänne yllättävän nopeasti, vielä ”kielletyssä kulttuurikaupunkiesitteessä” (1995?) kuvasin Helsinkiä varovasti ”tasku-kokoisena metropolina”. Valtioneuvosto antoi eduskunnalle 2010 ensimmäisen ”se-lonteon metropolipolitiikasta”. Uudenmaan liittokin kutsuu itseään jo ”metropolimaa-kunnaksi”. Metropolilla haluttaneen korvata aiempia kaupunkialue- tai –seutu -ilmauksia. Metropoli ei ole ylisuuri kaupunki vaan alue, jolla asutaan ja liikutaan päi-vittäisten askareiden hoitamiseksi. Suurkaupungin tematiikalla on Suomessakin jo pi-dempi historia. Eliel Saarisen Munkkiniemi-Haaga ja Suur-Helsinki –suunnitelma (1915) oli laaja kaupunkivisio. Viime vuosikymmeninä kaupunkipoliittinen painopiste on siirtynyt tilallisesta suunnittelusta toiminnallisempiin liikennejärjestelmäsuunni-telmiin tai kaupunkitalouteen liittyviin innovaatiopolitiikkaan ja kaupunkibrändäyk-seen, joilla halutaan edistää kansainvälistä kilpailukykyä. Alueellisen laajentumisen hahmotuksen rinnalle on tullut strateginen perspektiivi, ja intressinäkökulmina ovat maanomistuksen rinnalle nousseet liike-elämän, turismin ja verokilpailun edut. Kan-sainvälisenä käsitteenä metropoli sisältää ajatuksen toisiinsa globaalisti linkittyneistä, kaupungistumisen myötä yhä nopeammin kasvavista metropoleista. Teollisuusmaiden suurkaupungit jäävät nousevien talouksien metropolien jalkoihin ainakin väkiluvun ja kasvunopeuden suhteen. Maailmassa on yli 400 metropolia, yli miljoonan asukkaan kaupunkiseutua, joihin määritelmällisesti sisältyy myös maaseutua. Helsingin seutu oli vuonna 2007 suuruusjärjestyksessä sijalla 375, samaa kokoluokkaa kuin Zürich, Haifa, Belgrad, Calgary ja Jerevan. Metropolialueina pidetään myös monikeskuksisia seutuja kuten Hollannin Randstadt tai Saksan Ruhrgebiet. Monikeskuksisuus ja ver-kostometropoli laajentavat käsitteistöä, jolla kaupunkiseutuja tarkastellaan. --- Monipaikkainen asukas kuntalaisena: kuntalaisuus murroksessa? Katja Rinne-Koski Teknologian laaja-alaistuva hyödyntäminen, sähköisten palvelujen käytön ja tarjon-nan yleistyminen, globalisaation vaikutukset sekä muutokset työelämässä muiden mu-assa ovat ilmiöitä, jotka toisaalta mahdollistavat ja toisaalta aiheuttavat ihmisten elä-män rakentumisen moneen paikkaan. Monipaikkaisuus on yhteiskunnassamme yleis-tyvä ilmiö, joka tuo perinteisen yhdessä paikassa asumisen rinnalle uusia asumisen tapoja. Osa jakaa aikansa maaseudun ja kaupungin välille, osalle kahdessa paikassa asuminen esimerkiksi töiden vuoksi on arkipäivää. Elämäntapaa, jossa ihminen raken-taa arkensa ja elämänsä kahden tai useamman paikan ympärille, voidaan luonnehtia joustavaksi ja monipaikkaiseksi elämäntavaksi. Monipaikkaisuus muuttaa perinteisiä

sosiaalisia ja hallinnollisia rakenteita, sillä vielä nykyään julkishallinnon oletuksena ja perustana on, että ihmiset asuvat yhdessä paikassa kerrallaan. Vaikka kaksoiskuntalai-suudesta ja kakkosasunnon verovähennysoikeuksista on julkisuudessa keskusteltu, ei julkishallinto toistaiseksi tunne kuin yhdenlaisen kuntalaisuuden. Useaan paikkaan rakentuva elämä kuitenkin muuttaa perinteistä kuntalaisuutta, sillä monipaikkaisuuden myötä ihminen kiinnittyy sosiaalisesti ja hallinnollisesti virallisen kotikuntansa lisäksi myös muihin yksilölle tärkeisiin paikkoihin. Tämä muuttaa ja monipuolistaa kuntalai-suuden kokemista sekä hallintorakenteena että osana paikallisyhteisöä, jolloin perin-teinen yksipaikkainen kuntalaisuus on murroksen edessä. Näin ollen monipaikkaisuu-della ja sen myötä rekonstruoituvalla kuntalaisuudella voidaan nähdä olevan merkittä-viä vaikutuksia kunnan rooliin ja merkitykseen tulevaisuudessa. Tarkastelen esityk-sessäni kuntalaisuuden hallinnollista ja sosiaalista rakentumista monipaikkaisen asu-misen ja elämäntavan näkökulmasta ja pohdin kunnan merkitystä tulevaisuudessa. Tutkimus on väitöskirjatutkimus. --- Ylikunnallistumisen vaikutukset kunnan rooliin Anni Jäntti Suomalaisen kuntahallinnon uudistaminen on viime vuosina ollut kiivasta erityisesti kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeen (Paras-hanke) myötä. Uudistusta on pitkälti määrittänyt huoli siitä, kuinka koko maassa jatkossa pystytään turvaamaan laadukkaat palvelut kaikille kansalaisille. Uudistuksessa onkin keskitytty tähän mennessä erityisesti palveluihin ja niiden uudistamiseen rakenteellisin ja toimintaan liittyvin muutoksin. Päävaihtoehtoja uudistusten rakenteellisessa toteuttamisessa ovat olleet kuntarakenteen uudistaminen ja ylikunnallisen yhteistyön lisääminen palvelujen järjestämisen osalta. Niin käytännön kuin tutkimuksen tasolla päähuomio on ollut näissä teemoissa. Hallin-nonuudistuksilla on tavoiteltujen vaikutusten lisäksi sivuvaikutuksia. Nämä voivat olla jopa ristiriidassa uudistukselle asetettujen tavoitteiden kanssa. Usein sivuvaikutukset eivät kuitenkaan ole näin radikaaleja, vaan kyse on ennemminkin siitä, että vaikutukset ovat erisuuntaisia, kuin on odotettu tai että uudistukset vaikuttavat sellaisiinkin asioihin, joita ei ole osattu suunnitteluvaiheessa edes ottaa huomioon. Yksi tällainen, toistaiseksi melko vähäiselle huomiolle jäänyt, sivuvaikutus on ylikunnallisuuden vaikutus kunnan rooliin. Suomessa kunta on perinteisesti ollut päävastuussa hyvinvointipalvelujen järjes-tämisessä. Uudistamisen myötä kunnan tehtäväkenttä ja toimivalta näissä kunnille pe-rinteisesti kuuluneissa tehtävissä on kaventunut, kun merkittävä osa kunnista on siirtä-nyt sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun ylikunnalliselle organisaatiolle. Ajallisesti pisin kokemus tällaisesta uudelleenorganisoinnista on Kainuussa, jossa alu-een kunnat ovat hallintokokeilun myötä vuonna 2005 siirtäneet ko. palvelut kokonai-suudessaan maakunta-kuntayhtymän hoidettaviksi. Väitöskirjatutkimuksessani tarkaste-len sitä, miten kunnan tehtävien väheneminen vaikuttaa kuntaan. Kuntajohdon haastat-teluista koostuvan aineistoni avulla tarkastelen kuntajohdon kuntakäsitystä ja sen mah-dollista muutosta kunnan tehtävien vähentyessä. Tutkimuksen tavoitteena on lisäksi tar-kastella, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että muutos käsityksissä tapahtuu ja johtaako muutos käsityksissä myös muutoksiin toiminnan tasolla ja sitä kautta institutionaalisiin muutoksiin ja jopa yhteiskunnalliseen paradigmamuutokseen, joka laajemmin määrittää sitä, mistä puhumme, kun puhumme kunnasta.

Julkinen ja yksityinen kunnallisuuden ja ylikunnallisuuden ulottuvuuksina Ari-Veikko Anttiroiko & Kari Kuoppala Julkisessa palvelutuotannossa kunnat ja alueellisen tason toimijat ovat keskeisessä ase-massa. Palvelutuotannon uusissa malleissa käytetään edelleen melko kategorisesti käsi-teparia julkinen ja yksityinen. Uusissa hallintarakenteissa kuitenkin julkisen ja yksityi-sen suhteet ovat eri tavoin yhä useammin yhteen kietoutuneita. Erilaiset kumppanuus-mallit ja tilaaja-tuottajaratkaisut kietovat perinteisen jaottelun mukaiset yksityiset ja jul-kiset organisaatiot toisiinsa monin eri tavoin. Palvelutuotannon innovaatioita haetaan juuri tältä alueelta keskeisesti. Päätöksentekorakenteet ja ohjaussuhteet muuttavat niin julkisia kuin yksityisiäkin organisaatioita näissä yhteenkietoutumissa. Barry Bozeman on pitkään problematisoinut yksityisen ja julkisen määrittymisen kysymyksiä. Hän tar-kastelee julkista ja yksityistä organisaatioissa jatkumona, ei dikotomiana. Tältä pohjalta hän otsikoi vuonna 1987 ilmestyneen kirjansa ”All organizations are public.” Hän on myös pohtinut julkisen arvon ja julkisen edun käsitteitä tässä yhteydessä. Vuonna 2007 julkaistussa kirjassaan hän on hahmotellut pragmaattista julkisen edun teoriaa. Julkisia arvoja Bozeman on tarkastellut suhteessa markkinoiden toimintaan, molemmat voivat onnistua ja epäonnistua tekemisissään. Julkisen toiminnan olemusta on viime vuosina tarkasteltu melko yksipuolisesti talousteorian näkökulmista NPM:n ja julkisen valinnan teorian käsittein. Vaihtoehtoisia näkökulmia tarjoavat Bozemanin lisäksi uudet hallinta-teoriat ja organisaatioiden roolimuutoksia tarkastelevat teoriat, kuten Triple Helix –konsepti. Tältä pohjalta voidaan suomalaiseen paikallishallintoon suhteutettuna kysyä: mikä on julkista ja mikä yksityistä paikallishallinnossa? Miten julkista määritellään uu-sissa palvelurakenteissa ja mitkä ovat vaihtoehdot? --- Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja kuntien toimijuus Terttu Nupponen Tarkastelen esityksessäni suomalaisten kuntien toimijuuden muodonmuutoksia erityi-sesti suhteessa yhdyskuntarakenteen eheyttämispyrkimykseen. Analysoin konkreet-tista, ajankohtaista maapoliittista tehtävää, yhdyskuntarakenteen tiivistämistä ja siihen liittyviä ajankohtaisia yhteiskunnallisia ristiriitoja. Toiseksi tulkitsen niitä historialli-sessa valossa - ”suunnitellun alueen” rationaliteetin muotoutumisen näkökulmasta se-kä maaseudun ja kaupungin vastakohtaisuuksiin liittyvien yhteiskunnallisten ryh-mäsuhteiden ja eliittiasemien kannalta – niin muodoin tietyin osin genealogisessa hengessä. Pohdin, missä näkyy rakentamisen ohjauksen kansallista jatkuvuutta ny-kyisissä tiivistämisristiriidoissa ja konsensuksissa. Missä suhteessa yhdyskuntaraken-teen tiivistäminen saa vastustusta tai ajajia uudenlaiselta, täysin muuttuneelta pohjal-ta? Millaista on nyt kuntien toimijuus ja mitkä asiat määrittelevät sitä? --- NPM ja arkkitehtien aseman ja vaikutusmahdollisuuksien muutos kuntien hallin-nossa: tuloksia kunnissa työskenteleville SAFA:n jäsenille toteutetusta kyselystä Jonna Kangasoja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA toteutti lokakuussa 2009 kyselytutkimuksen, jolla sel-vitettiin kuntien palveluksessa työskentelevien arkkitehtien ammatillista asemaa ja

vaikutusmahdollisuuksia virkamieshallinnossa. Kyselyn teemoja olivat näiden lisäksi vastaajien kunnissa viimeisten viiden vuoden aikana tapahtuneet muutokset, sekä ti-laaja-tuottaja–mallista saadut kokemukset. Vastauksia saatiin 56 eri kunnasta. Yli sata vastaajaa 171:stä ilmoitti, että omassa kunnassa on tapahtunut tai on meneillään mit-tava organisaatiomuutos, kuten esimerkiksi kuntaliitos (20 kunnassa). Kymmenet vas-taajat kuvasivat tilannetta, jossa oma toimiala oli viimeisen viiden vuoden aikana merkittävästi muuttunut (oman yksikön paikka tai asema muuttunut kuntaorganisaa-tiossa, toimialan johtamiseen liittyvät muutokset, työn sisällön, vastuiden muutos jne.). Osa kokemuksista oli kielteisiä ja osa myönteisiä. Tulkitsen kyselyn tuloksia julkishallinnon uuden johtamisjärjestelmän, new public management (NPM) erilaisina konkretisoitumina paikallistasolla. Työmäärän lisääntyminen todettiin yleisesti. Jois-sakin tapauksessa tämä liittyi kuntaliitosten myötä moninkertaisiksi kasvaneisiin suunnittelualueisiin. Yleisesti koettiin, että NPM:iin liittyvät instrumentit, kuten tilaa-ja-tuottaja malli ovat tuoneet mukanaan työn kontrollia palvelevia tehtäviä, jotka vai-kuttavat ajankäyttöön ja työtapoihin. Vastaajat kokivat huolta siitä, että työn- ja vas-tuunjaon uudenlaiset mallit pirstovat professionaalisen työn siten, että heidän oli hy-vin vaikeaa toteuttaa ammattietiikkansa mukaista kokonaisvaltaista harkintaa ja vas-tuuta työn kohteesta, eli ympäristön laadusta. --- Julkisen ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö Ulriika Leponiemi Kuntien omistamien fyysisten perusrakenteiden (liikenneväylät, yleiset alueet, tekni-nen infrastruktuuri, yhdyskuntarakenne sekä rakennukset) rakentaminen ja ylläpito ovat suurten haasteiden edessä. Perinteinen tapa tuottaa rakentamis- ja kunnossapito-palvelut omana työnä on tehostamispaineiden kohteena kuntien taloudellisen tilanteen tiukentuessa. Heikkenevä taloustilanne on ajanut monet kunnat paitsi hakemaan sääs-töjä, mutta myös etsimään uusia keinoja niiden aikaansaamiseksi. Samaan aikaan yk-sityisten palveluntuottajien palveluvalikoima ja mielenkiinto on lisääntynyt myös kuntatekniikan alueella. Useat kunnat hyödyntävätkin jo yksityistä palveluntarjontaa. Yhtenä syynä teknisen puolen heikkoon taloudelliseen tilanteeseen on päättäjien huo-no teknisen sektorin tuntemus. Palvelumaksuilla luullaan katettavan suurempi osa kustannuksista, mitä oikeasti voidaan tehdä. Suuri osa infrastruktuurista on myös nä-kymättömissä ja täten poissa päättäjien ja kuntalaisten silmistä ja mielestä. Tällöin on hankala ymmärtää esimerkiksi vesi- ja viemäriputkiston heikkoa tilaa, koska haitat laiminlyödystä hoitamisesta tulevat viiveellä. Toisaalta taas katupuolella liian myö-hään tehty korjaus tulee elinkaarikustannuksiltaan huomattavasti kalliimmaksi kuin suunnitelmallinen jatkuva ylläpito. Pahimmillaan seurauksena todettiin voivan olla yleinen infrastruktuurin rapautuminen. (Kallio, Anttiroiko, Haahtela, Malinen 2010, 13) Teknisen sektorin erityinen haaste tulee olemaan yhtäältä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön uusien mahdollisuuksien – kuten yksityisrahoitus- ja elinkaarimal-lien – hallittu ja olosuhteisiin sovitettu käyttö ja toisaalta seutuistumisen ja kuntayh-teistyön laajentaminen tekniselle sektorille. (Kallio, Anttiroiko, Haahtela, Malinen 2010, 21) Työryhmäpaperissani esittelen julkisen ja yksityisen tahon yhteistyön erilai-sia muotoja, jotka muodostavat varsin olennaisen osan kuntakentän infrastruktuurin kaipaamista tuotanto- ja operointi-innovaatioista. Vaikka kuntakentällä taistellaankin samankaltaisten ongelmien kanssa (niukat resurssit, väestön ikääntyminen, globalisaa-tio yms.) yhtä yleispätevää patenttiratkaisua ei kuitenkaan ole olemassa, toimialasta

tai kunnasta riippumatta. Käyn esityksessäni läpi mahdollisia uusia toimintamalleja paitsi teoreettisella tasolla, mutta myös käytännön esimerkkien avulla. Tapauskuvaus-ten kautta voidaan nähdä toimintamallin erityispiirteet konkreettisemmin ja tilan-nesidonnaisesti, sekä saada tietoa niiden onnistumiskokemuksista. --- Ylikunnallinen palvelujen käyttö pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteistyön moottorina Jenni Väliniemi & Hannu Kytö Kuntien julkisella ja yksityisellä palvelutarjonnalla on merkittävä rooli asukkaiden arjessa. Palveluasiointi ei tunne hallinnollisia rajoja, vaan tarjonta samoin kuin ihmis-ten tarpeet, liikkumistottumukset, liikkumisen mahdollistavat resurssit tai sosiaaliset verkostot ohjailevat kulutusvirtoja yli kuntarajojen. Tarkastelemme esityksessämme "Pääkaupunkiseudun muuttovirrat muutoksessa” –tutkimushankkeen osatuloksia. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pääkaupunkiseudun muuttovirtojen rakenteita, muuttovirtoihin vaikuttavia tekijöitä ja muuton jälkeisiä tilanteita. Tutkimuskohteena oli pääkaupunkiseudun (Helsinki-Espoo-Vantaa) sisäiset, pääkaupunkiseudulta ke-hyskuntiin ja muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle suuntautuneet muuttovirrat. Ai-neiston keräys toteutettiin vuoden 2008 lopussa viisi satunnaisotosta käsittäneenä pos-tikyselynä, johon tuli vastauksia 1328 (vastausprosentti 42,2 %). Käsittelemme esi-tyksessämme tuloksista erityisesti kuntalaisten palveluiden ylikunnallista käyttöä ja pohdimme arjen käytänteiden merkitystä kuntayhteistyölle. Tutkimustuloksemme osoittavat, että muuttoliike muuttaa erityisesti pääkaupunkiseudulta kehyskuntiin asuinpaikkaansa vaihtavien asiointi- ja liikkumistottumuksia. Kehyskuntiin muuton myötä työpaikka jää usein pääkaupunkiseudulle ja työmatkan pituus kasvaa keskimää-rin 15-30 kilometriä. Palveluja käytetään muuton jälkeen useammin oman asuinkun-nan ulkopuolella; muualla asioivien määrä muuttajista on palvelusta riippuen 20-80 %. Kuntalaisten ylikunnallinen palvelujen käyttö tuo esille ristiriidat arjen käytäntei-den ja hallinnollisten järjestelmien välillä. Ristiriita osoittaa tarpeen hallinnon uudel-leen järjestämiselle ja kuntayhteistyön lisäämiselle.

1B: YLIKUNNALLISUUS JA IDENTITEETTI Vastarintaidentiteetti ja rajan kerroksellisuus alueen deinstitutionalisoitumisessa Kaj Zimmerbauer Kuntaliitosten perusteet ovat kiinnittyneet vahvasti alueiden kilpailukykyyn ja palvelurakenteen muutostarpeisiin. Samalla esimerkiksi kuntaidentiteettiin liittyvät puheenvuorot ovat jääneet sivurooliin. Usein oman kunnan puolustaminen identi-teettinäkökulmaan vedoten on leimattu jopa turhaksi tunteellisuudeksi. Toisaalta varsinkin liitosten vastustajat pitävät usein kilpailukyyn liittyviä perusteluja epä-määräisinä ja spekulatiivisina. Tästä johtuen keskustelu on liittynyt paljolti kunta-palveluiden tuottamisen kustannuksiin ja malleihin. Omassa esityksessäni tarkaste-len liitoskeskustelua yhtäältä deinstitutionalisoitumisen käsitteen ja toisaalta siihen linkittyvän rajan kerrosmallin kautta. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että rajan nähdään koostuvan erilaisista kerroksista, joita ovat muun muassa hallinnollinen, kulttuurinen ja taloudellinen. Rajan poistaminen – eli alueen jonkinasteinen deins-titutionalisoituminen – poistaa ja muuttaa osaa kerroksista, mutta ei kaikkia. Liitos voi myös synnyttää uusia rajakerroksia, joskin ne eivät välttämää seuraa vakiintu-neita hallinnollisia rajoja. Tarkastelen erityisesti vaikeaa Nurmon ja Seinäjoen kuntaliitosta. Tutkimusaineistona toimivat ProNurmo -liikkeen internet-sivujen keskustelupalsta, josta nostan esiin erilaisia rajan merkitysulottuvuuksia. Analyysi kiinnittyy nykyiseen alueiden relationaalisuuteen ja territorialisuuteen sekä uusiin ja vanhoihin alueisiin liittyvään keskusteluun. --- Kotikunnan muisto: historia ja perinteet kuntaliitosprosessissa Minna Mäkinen Kunta on hallintoa, taloutta ja politiikkaa, mutta myös kuntalaisten asuinpaikka ja asukkailleen samaistumisen kohde. Kunta “sijaitsee” jossakin ihmisten arkielämän taustalla ja rytmittää asukkaidensa elämää. Toiset seuraavat rytmiä tarkemmin ja toiset tuskin huomaavat sitä. Kuntaliitos ei välttämättä muuta tai mullista ihmisten elämää kokonaisvaltaisesti, mutta se saa kuntalaiset kohdistamaan huomionsa ko-tikuntaansa tavanomaista tarkemmin. Syntyy puhetta kokemuksista, mielikuvista ja tunteista, jotka liittyvät kuntaan elettynä ja koettuna kotikuntana. Yksi suurim-mista tunteista ja keskustelun aiheista on menettäminen – erityisesti tilanteessa, jossa pieni kunta on liittymässä/liittynyt osaksi suurempaa kuntaa. Mutta mitä oi-keastaan menetetään tai pelätään menetettävän, kun kotikunta lakkautetaan? Tar-kastelen esitelmässäni menettämisen teemaa säilyttämisen ja muistelemisen näkö-kulmista. Mitä entisestä kotikunnasta halutaan muistaa ja muistella, mitä siitä ha-lutaan säilyvän elämän jatkuessa uuden kunnan jäsenenä? Mikä merkitys kollektii-visilla ja henkilökohtaisilla ”kuntamuistoilla” on paikallisuuden muotoutumisessa? Muistamisen ja säilyttämisen risteyskohtaan, varsinkin sen kollektiiviselle alueelle paikantuvat kulttuuriperinnön ja nostalgian käsitteet. Analysoin niiden avulla kah-teen keskisuomalaiseen kuntaliitostapaukseen liittyvää tutkimusaineistoani: haas-tatteluja, nettikeskustelua ja sanomalehtikirjoittelua. Esitelmä perustuu tekeillä olevaan etnologian alan väitöskirjaani Kuntaliitos kotiseudulla, etnologinen tutki-mus paikallisuudesta ja jatkuvuuden luomisesta kuntarajojen muuttuessa.

Kuntaliitosten vaikutukset paikallisuuden ilmaisuissa Niina Koskihaara Esitelmäni perustuu kysymyksenasettelulle ja näkökulmalle, jotka olen asettanut ai-neistonkeruuvaiheessa olevalle kuntaliitosten vaikutusta paikallisyhdistysten toimin-nassa tutkivalle väitöskirjatyölleni. Kotiseutuliike ja kylätoiminta ovat vastanneet mo-niin yhteiskunnallisiin haasteisiin toimintansa aikana. Viimeisin on 2000-luvun puoli-välissä alkanut laajamittainen poliittisin taustoin liikkeelle lähtenyt kuntaliitosten aal-to, jossa monet kunnat ovat liittyneet tai yhdistyneet uusiksi kunniksi. Tilanne on mie-lenkiintoinen kylä- ja kotiseutuyhdistysten toiminnan kautta tarkasteltuna. Näkyvätkö kuntaliitokset kotiseutuyhdistysten ja kyläyhdistysten toiminnassa juuri paikallisuu-den ja alueidentiteetin uudenlaisina tai lukuisampina esiintuomisina? Mielenkiintoista on tarkastella erityisesti kuntaliitoksen ajankohtaan sijoittuvien uusien kotiseutu- ja kyläyhdistysten perustamisiin vaikuttaneita syitä. Miten uusien yhdistysten perustami-set ovat tulkittavissa ja mistä ne kertovat? Hypoteesinani on, että paikallisidentiteetti ja sitoutuminen omaan asuinympäristöön ovat yhdistystoimintaan motivoivia tekijöi-tä. Asukkaat omissa kylissään ja asuinalueillaan tuottavat kylä- ja kotiseututoimintaa, ja vaikuttavat toiminnan muotoihin mielipiteidensä, arvostustensa ja tavoitteidensa kautta. Kuntaliitostilanteessa yksi reagointitapa on lähteä toimimaan oman paikalli-suuden puolesta. Tutkimukseni keskeisenä päämääränä on tarkastella sitä, miten uu-dessa kuntakontekstissa oma kotiseutu, paikallisidentiteetti ja paikalliskulttuuri tulevat asukkaiden itsensä kautta määritellyiksi, ja millaiseksi toiminnaksi nämä määritelmät muotoutuvat kylä- ja kotiseutuyhdistyksissä. Väitöskirjani työnimenä on ”Kuntaliitos-ten vaikutukset maaseudun paikallisyhdistysten toiminnassa”. --- Kuntarakenne, kuntaliitokset ja demokratia: tutkimus kuntaliitosten vaikutuk-sista edustukselliseen kuntademokratiaan Jussi Lammassaari Tutkimus käsittelee Suomen kuntarakennetta, kuntaliitoksia ja demokratiaa, keskitty-en kuntaliitosten yhteydessä järjestettyjen kunnallisvaalein äänestyskäyttäytymiseen. Miten kuntaliitokset vaikuttavat edustuksellisen kuntademokratian toimijoihin; äänes-täjiin, puolueisiin ja kunnanvaltuutettuihin tai vaaleissa ehdolla oleviin? Miten kunta-rajojen muuttuminen vaikuttaa kunnallisvaalien äänestyskäyttäytymiseen tai valtuus-toon ehdolla olevien menestymismahdollisuuksiin? Kuinka poliittinen valta jakautuu kuntaliitoksen jälkeen? Tutkimus pyrkii vastaamaan muun muassa näihin kysymyk-siin. Tutkimus toteutetaan tilastolliseen analyysiin perustuvana tapaustutkimuksena Salon seudun kymmenen kunnan kuntaliitoksesta ja kuntaliitoksen vaikutuksista vuo-den 2008 kunnallisvaalien tulokseen Salossa. Tutkimuksen taustalla on vuonna 2007 alkanut valtakunnallinen kunta- ja palvelurakenneuudistus. Uudistuksen mukanaan tuomat nopeat alueelliset muutokset ovat aiheuttaneet usein vastustusta, jonka syynä on lähes aina pelko kuntalaisten vaikutusvallan häviämisestä ja päätöksenteon siirty-misestä kauemmas kuntalaisista. Tutkimuksen tulosten perustella kuntaliitos elävöit-tää alueen poliittista elämää ja lisää kilpailua tuomalla kunnan päätöksentekoon lisää puolueita ja vaaleihin lisää ehdokkaita. Liitos aktivoi suurempien kuntien äänestäjiä, kun taas pienemmissä kunnissa vaikutus on passivoiva. Äänestysalueena uusi kunta ei ole ensimmäisten kunnallisvaalien osalta yhtenäinen alue, vaan äänestyspäätökset noudattavat selkeästi vanhoja kuntarajoja ja kunnallisia identiteettejä. Ehdokkaiden

osalta kuntaliitos näyttää suosivan vanhoja ja kokeneita valtuutettuja sekä suurten lii-toskuntien ehdokkaita. Puoluepoliittisesti kuntaliitoksella ei vaikuta olevan suurta vaikutusta puolueiden valtasuhteille. Tutkimusta antaa hyvät lähtökohdat kuntaliitos-ten, äänestyskäyttäytymisen ja identiteettivaikutuksen tarkemmalle tutkimukselle pro gradu–tutkielman muodossa. --- Esikaupungin synty: Joensuun esikaupunkialueiden rakentuminen sosiaalisena yhteisönä Jani Karhu Vuonna 2010 aloitettu väitöstutkimukseni lähestyy aluerakenteen muutosta sosiaali-historiallisesta näkökulmasta. Joensuun kaupungin läheisyydessä sijaitsevat kolme taajamaa ovat tutkimukseni kohdealueet. Kontiolahden kunnassa sijaitseva Lehmo, Liperissä sijaitseva Ylämyllyn/Jyrinkylän taajamakokonaisuus sekä entisen Pyhäselän kunnan alueella oleva Reijola. Viimeisen 50 vuoden aikana nämä kolme taajamaa ovat kasvaneet pienistä suhteellisen harvaan asutuista maaseutukylistä kuntiensa kes-kustaajamia suuremmiksi ja alati laajeneviksi kaupunkimaisiksi alueiksi. Joensuun kaupungin läheisyys ja kuntien politiikka ovat johtaneet seudullisen rakenteen muu-tokseen; Joensuun esikaupunkialueiden rakentumiseen. Tutkimukseni keskittyy esi-kaupunkialueiden sosiaalisen muodostumisen tarkasteluun ja ennen kaikkea näiden yhteisöjen vuorovaikutukseen kunnan kanssa asuinalueidensa kehittämisessä ja muu-toksessa maaseudusta kaupunkimaiseksi ympäristöksi. Tutkimustehtäväni on: Kuinka tiukasti kontrolloidun ja ylhäältä päin ohjatun yhdyskuntamuodostamisen vuorovaiku-tus kunnan ja alueiden asukkaiden välillä toimii ja mitkä ovat taajaman asukkaiden vaikutusmahdollisuudet sosiaalisina yhteisöinä alueidensa rakentamisessa? Koska vuorovaikutus tarkoittaa kahden eri toimijan välistä yhteistyötä, lähestyn aihetta sekä kunnan että asukkaan näkökulmasta. Kuntanäkökulman kannalta tarkastelen tutki-muskohteena olevien esikaupunkialueiden rakentumisprosesseja, kunnan kommuni-kointia asukkaiden suuntaan sekä mahdollisten erityispiirteiden kytkeytymistä ylei-sempiin havaintoihin. Asukasnäkökulman kannalta tutkimustehtävälleni on olennaista asukkaiden taustat, asumismotiivit ja mahdolliset erityispiirteet. Tarkoitukseni on muodostaa kuva asukkaista sosiaalisena yhteisönä ja siitä kuinka tämä yhteisö kokee asuinalueensa identiteetin muutoksen, oman yhteisöllisen dynamiikkansa, sekä kuinka esikaupunkialueen asukkaat kommunikoivat kunnan suuntaan. --- ”Kyllä mie olen tornionlaaksolainen.”: keskustelua identiteeteistä, niiden käytös-tä ja representaatioista Tornio–Haaparannan kaksoiskaupungissa Helena Ruotsala Jo toteutetuista kuntaliitoksista ja käydystä keskustelusta huolimatta kuntarajat näyt-tävät tietyissä paikoissa Suomea olevan pysyviä eikä rajojen ylittävän yhteistyön käynnistyminen ole ollut helppoa, vaikka se olisikin nähty tärkeäksi. Suomen ja Ruotsin välisellä rajalla arkielämän ylirajaisuus on ollut luontevaa ja monissa tapauk-sissa järkevä tapa yhdistää resursseja. Tässä rajat ylittävässä integraatiossa on lähdetty liikkeelle alueen yhteisestä historiasta – kuuluivathan Suomi ja Ruotsi yli 200 vuotta sitten samaan valtioon – ja kulttuurista. Sitä ovat auttaneet myös vahvat ja perinteiset rajanyliset sosiaaliset kontaktit ja verkostot. Tätä EU:n sisärajaa on kaupunkien ja

osittain myös eri aluetoimijoiden tasolla yritetty eri tavoin sekä häivyttää että korostaa ja rakentaa uudelleen. Tornionlaaksosta aiemmin tehtyjen tutkimusten perusteella on tullut esille, miten aiemmin yhteisesti jaetusta alueesta ja yhteisestä tarinasta on kehit-tynyt ”uuden” rajan molemmille puolille omat, eroavat tarinansa kuulumisesta ja iden-titeetistä (Ks. esim. Prokkola 2009). Tarkoituksenani on tarkastella Tornio-Haaparannan kaksoiskaupungin asukkaiden kuulumisia ja identiteettien konstruointia. Mihin he itse tänä kaksoiskaupungin rakentamisen aikana tuntevat itse kuuluvansa, keitä he ovat? Ovat identiteetit mahdollisesti tilannesidonnaista? Mihin ihmiset pai-kantavat itsensä ja miten he omia kuulumisiaan tuovat esille? Entä miten tähän suh-tautuu kuntatason toimijoiden ja yritysten toiminta, jossa alueellista identiteettiä ja kulttuuria hyödynnetään esimerkiksi erilaisissa rajan ylittävissä projekteissa ja hank-keissa. Pystytäänkö niillä ”myymään” projektien toteuttaminen? Miten identiteettiä voidaan käyttää resurssina ja miten puolestaan mikrotaso, alueen asukkaat tähän suh-tautuvat? Entä mikä merkitys on kielirajoilla? Yhdistyvätkö rajan molemminpuoliset identiteettikertomukset ja kuulumiset mahdollisesti yhdeksi tässä taloudellista integ-raatiota painottavassa kaksoiskaupunkihankkeessa? Tässä keskustelussa ei ole vain yhtä ääntä, ja tarkoituksena onkin tuoda esille alueen moniäänisyys. Esitelmä perustuu Suomen Akatemian rahoittaman akatemiatutkijaprojektini puitteissa tekemiini kenttä-töihin. --- Rajat ylittävän identiteetin rakentuminen aluekertomuksina ja alueperformansseina Eeva-Kaisa Prokkola Pohdin tässä esityksessä sitä, millä tavoin poliittiset rajat ylittävä alueellinen identiteetti rakentuu ja muuttuu sekä millaisia kamppailuja alueen identiteetin esittämiseen kytkey-tyy Suomen ja Ruotsin raja-alueella. Alueellinen identiteetti on moniulotteinen käsite, erityisesti viimeaikaisen identiteetti-käsitettä koskevan tieteellisen keskustelun valossa. Identiteetti ei ole sellaisenaan otettava ominaisuus, vaan se on ennemminkin aktiivista toimintaa ja jokapäiväisen elämän käytännöllinen projekti. Toisaalta dokumentoitujen kuvien, kertomusten ja historiikkien kautta alueen identiteettikertomukseen luodaan jat-kuvuutta. Näiden artefaktien merkitykset eivät kuitenkaan ole pysyviä vaan ne tulkitaan jatkuvasti uudelleen. Havainnollistan tässä alueellisen identiteetin rakentumista ja siihen liittyvää problematiikkaa Suomen ja Ruotsin rajan ylittävän alueen, Bengt Pohjasen Meänmaan, kertomuksellistammisprosessin kautta. Ensinnäkin, Meänmaan identiteetin rakentumista voidaan seurata sen käsitteen kehittymisen kautta, erityisesti Bengt Pohja-sen kirjalliseen ja kulttuurityöhön liittyvänä alueellisena ulottuvuutena. Toiseksi, Meänmaan alueellisuus ja alueellinen identiteetti voidaan myös paikantaa ja kiinnittää hetkellisesti niissä verkostoissa ja tapahtumissa, joissa alueen ihmiset tulevat yhteen ja tunnistavat alueen kertomuksissa. Kolmanneksi, Meänmaa voidaan paikantaa käsitteen ympärille syntyneeseen järjestötoimintaan ja organisaatioihin. Ihmisten identifioitumi-nen ’rajattomaan’ Meänmaahan voi tapahtua näiden prosessien kautta, kuitenkin niin ettei se useinkaan aseta kyseenalaiseksi olemassa olevia alueellisia järjestelmiä ja insti-tuutioita, kuten valtioita ja valtioiden rajoja.

2A: IKÄ JA KAUPUNKITILAN KÄYTTÖ Lapset ja nuoret koulunpihasuunnittelussa Sanna Forsell Lapsia ja nuoria ei edelleenkään kuunnella kaupunkien tahoilla riittävästi heidän ympä-ristöjään suunniteltaessa. Koulunpihojen viihtyisyyden ja aktiivisen käytön kannalta lasten ja nuorten kuunteleminen on tärkeää. Lapset ja nuoret koulunpihasuunnittelussa - väitöskirjaan tähtäävässä tutkimuksessa tutkitaan lasten ja nuorten osallistumista kou-lunpihasuunnitteluun. Tutkimus selvittää lasten ja nuorten suunnitteluun osallistumisen yhteyttä pihojen käyttöön kouluaikana ja vapaa-ajalla ja sitä kuinka viihtyisinä lapset ja nuoret pitävät pihoja niiden valmistuttua. Tutkimus painottaa ihmisen subjektiivisia ympäristömielikuvia sekä niihin liittyviä merkityksiä ja kuuluu maisemantutkimuksen oppiaineen alle. Tutkimuksen keskiössä on lasten ja nuorten viihtyisyyden kokeminen erilaisissa koulunpihakohteissa. Selvitystä tehdään viidessä eri kaupungissa. Tutkimus-tulokset auttavat julkisten sektorien lapsia ja nuoria koskevissa toiminnoissa ja päätök-senteossa. Tutkimustyö osaltaan vakiinnuttaa kaupunkien suunnittelukäytäntöön lasten ja nuorten kuuntelemista heidän ympäristöjään suunniteltaessa. Aineistonkeruumene-telmänä toimii portfolio, jota kootaan kolmessa eri ajanjaksossa: ennen suunnittelua, suunnittelun alkaessa ja uuden koulunpihan valmistuttua. Portfolioon kerätään materiaa-lia, kun oppilaat tutkivat omasta perspektiivistään vanhaa olemassa olevaa koulunpihaa, ideoivat uutta pihaympäristöä sekä arvioivat sitä ja sen käyttöä pihan valmistuttua. Ym-päristökasvatuksellinen prosessimenetelmä toimii samalla lapsille itseohjautuvuuden, motivaation, reflektiivisyyden ja itseoppimisen välineenä. Tavoitteena on saavuttaa viihtyisä koulunpiha yhtäaikaisesti, kun opetussuunnitelman aihekokonaisuudet: Ihmi-senä kasvaminen, Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys sekä Vastuu ympäristöstä, hy-vinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta toteutuu projektiopiskelun avulla yhteistyössä suunnittelun ammattilaisten kanssa. --- Urban children's perception of a garden and becoming an insider within the summer camp context: a case study from Finland Taina Laaksoharju Garden environments are increasingly popular arenas in children’s education and free time. This article explores urban children’s perceptions of and actions in a garden camp setting in Helsinki, Finland. In the case study, we triangulated qualitative data with an ethnographic approach. Children’s own conceptions of garden were analysed mainly from their visual representations drawn at the beginning and again at the end of summer 2010. Children’s way of forming insideness in a place was captured during three years of observation (2008-2010), verified with the drawings and photos. Re-sults indicate, that for 7 to 12 year-old urban children a garden is a mainly positive place for caring plants and playing. The role of play increases along with the process of becoming an insider within the place. The study suggests how to plan and conduct child-friendly environments and garden-related projects, which can support children’s wellbeing and helps children to create a life lasting relationship to nature and thus prevent possible alienation from nature.

”Minun puolestani niinku sillai saa olla ku ovat nätisti. Ei rikottais, ei huudeltais mummoil eikä räkittäs.” Katri Tella Julkinen tila edustaa kaikille avointa tilaa, se ei kuitenkaan tarkoita että julkinen tila olisi neutraalia, vaan tilankäyttö on kontrolloitua ja siihen voi vaikuttaa etnisten ja su-kupuolitettujen tilanmäärittelyjen lisäksi myös sukupolvikysymykset. (Harinen & Suurpää 2003, 8.) Esitelmässäni tarkastelen miten nuoriso esitetään stereotyyppinä julkisen tilan käyttöä käsittelevässä keskustelussa, erityisesti asukaspuheessa. Esi-merkkien kautta pyrin hahmottamaan stereotyypin muodostamista keskustelussa ja sitä kuinka stereotyypin kautta pyritään rakentamaan tilankäyttöön liittyviä määritel-miä ja mitä erilaisia stereotyyppistäviä käytäntöjä on erotettavissa puheesta (Hall 1999, 140.). Asukaspuheessa, jota olen koonnut tutkimusaineistokseni mielipideosas-toilla julkaistuista kirjoituksista, asukaskyselyistä ja asukastilaisuuksien puheenvuo-roista, esiintyy lukuisia kirjoituksia, joissa biologisen iän perusteella rajattuun asukas-ryhmään liitetään negatiivisesti väritettyjä kuvauksia julkisen tilan käyttöön liittyvästä toiminnasta. Näissä kirjoituksissa negatiivisia mielikuvia osakseen saavat erityisesti nuoret, joista muodostetaan stereotyyppinen kuva nuorista muista ryhmistä erottuvana tilankäyttäjäryhmänä ja jotka samaan aikaan itse näyttäytyvät keskustelun suhteen hil-jaisena asukasryhmänä. Käytännössä nuorista tilankäyttäjistä tätä kautta muodostuva kuva täyttääkin heterostereotyypin tunnusmerkit, joissa tyypittelyn kohteena on joku muu kuin puheen tuottaja (Tuomi-Nikula 2006, 89.). Kun julkisissa keskusteluissa nuorten tilankäytöstä piirretään stereotyyppistä kuvaa normatiivisen tilankäytön vas-takohtana, esitetään samalla perusteita nuorten asukasryhmän tilalliselle diskri-minoinnille. --- ABC-liikennemyymälät ja nuoret Elina Nikoskinen Suuret kauppakeskukset ja liikennemyymälät ovat merkittäviä nuorten kokoontumis-paikkoja ja toiminnan areenoita. Taustalla on nuorison tarve kokoontua yhteen vapaa-aikanaan ja etsiä yhdessäololleen sellaisia toimintaympäristöjä, joissa omaehtoinen sosiaalinen kanssakäyminen ilman aikuisten tai viranomaisten rajoittavaa kontrollia on mahdollista. ABC-liikennemyymälöistä on muodostunut oma kulttuurinen koko-naisuutensa nuorten toimintaympäristöinä. HUMAK toteutti yhteistyössä S-ryhmään kuuluvan ABC-ketjun kanssa tutkimuksellisen hankkeen, jonka ensisijaisena tavoit-teena oli selvittää, mistä liikennemyymälöihin kokoontuvien nuorten ilmiössä on ky-symys, miten nuorten asiakkuus määritellään ja miten nuoret voitaisiin asemoida ja yhteen sovittaa ABC-palvelukonseptiin. Tarkoituksena oli tehdä avauksia myös nuori-sotyön mahdollisuuksiin kaupallisessa kontekstissa. Tulosten perusteella nuorten asi-akkuus sekä ABC-ympäristön tilalliset funktiot ja tulkinnat nousivat keskeisiksi. ABC on nuorille enemmän sosiaalinen kuin palvelun tila ja tällaisenaan ABC-ympäristössä tärkeimmäksi nousevat sosiaaliset vuorovaikutussuhteet oleilun viitekehyksessä. Vaikka ABC:lle tulemisen keskeinen motiivi onkin ystävät ja siihen liittyvä seurustelu sekä yhdessä olo, nuorten asiakkuus saa oikeutuksensa euroista. Työntekijöille nuor-ten sosiaaliseen oleiluun painottuva asiakkuus on usein ei-asiakkuutta pienistä ostoista huolimatta. Nuorten kohtaamista värittää sosiaalinen maine uhkana, jota on välttämä-töntä valvoa ja kontrolloida. Nuoriin liitetyt tulkinnat sekä tilaan ja sen käyttöön liit-

tyvät olettamukset määrittävät asiakkaan kohtaamista. Näiden tulkintojen näkyväksi tekemisen lisäksi nuorten sisääntulon mahdollistavat ammattitaitoinen henkilökunta nuorten kohtaajana sekä alueellisen ja paikallisen yhteistyöverkoston rakentaminen. --- Eläkeikäiset kauppareissulla: kaupunkitila aktiivikäytössä Suvi Fried Mitä lähiön ostarilla tapahtuu aamuruuhkan ja iltapäiväruuhkan välillä? Kuka ottaa kaupunkitilan käyttöönsä kun valtaosa väestöstä on työpaikoillaan, opiskelemassa ja koulussa? Miten nuhjuisesta ja ahtaasta ostarista tehtiin avara ja houkutteleva paikal-liskeskus? Tässä esityksessä etsitään vastauksia näihin kolmeen kysymykseen tarkas-telemalla Tampereen seudulla sijaitsevan suurehkon lähiön paikalliskeskuksen muu-tosta viimeisen neljän vuoden aikana. Tutkimuksen aineistot koostuvat avainhenkilöi-den haastatteluista (suunnittelija, virkamies, omistaja), 26 eläkeikäisen haastatteluista ennen ja jälkeen kauppakeskuksen laajentumisen toteutumista, paikallislehden aihetta käsittelevistä artikkeleista ja kenttämuistiinpanoista. Tulokset kertovat yhtäältä siitä, kuinka eläkeikäiset omalla tavallaan tuottavat kaupunkitilaan oman ajallisen vyöhyk-keen jossa eletään yhteisiä arjen rutiineja kaupassa käymisen, yhteisten lenkkien tai vain satunnaisten kohtaamisten merkeissä. Eläkeikäisten kokemukset paikalliskeskuk-sen laajennuksesta olivat pääosin myönteisiä ja yli kolmannes vastaajista lähti laajen-nuksen jälkeen asioille useammin kuin ennen laajennusta. Laajentunutta kauppakes-kusta pidettiin jopa ylpeydenaiheena, jossa oli nähtävissä vanha arvostettu arkkiteh-tuuri. Laajennuksen myötä saavutettiin myös monia parannuksia kuten monipuoli-semmat palvelut ja sujuvampi asioiminen uusissa avarammissa tiloissa. Eläkeikäisten kokemusten ohella tutkimuksessa havaittiin muutoksen merkittävät yleisemmät, koko kaupunginosan tilalliseen toiminnallisuuteen vaikuttaneet muutokset. Paikalliskeskuk-sesta on muotoutunut ennen kahtia jakautuneen kaupunginosan eri puolia yhdistävä elementti. Suunnitteluprosessia ohjanneet sujuvuus ja tavoitettavuus kaupankäyntiä edistävinä tekijöinä tuottivat samalla ihmisten kohtaamisia edistävän reitistön ja sa-tunnaisten tapaamisten tilan.

2B: SOPIMATON KAUPUNKIIN? Kaupungista karkottaminen 1600-luvun Turussa Riitta Laitinen 1600-luvun Turussa oli oikeusistuimilla käytössä laaja skaala rangaistuksia: ruumiilli-nen rangaistus, häpeärangaistus, sakkorangaistus, vankeus, pakkotyö, kuolemantuo-mio ja kaupungista, läänistä tai maasta karkottaminen. Kaikkia rankaisutapoja käytet-tiin suhteellisen tasaiseen tahtiin. Tässä esitelmässä käsittelen kaupungista karkotta-mista, vaikka myös muihin rankaisutapoihin viitataan, sillä rankaisut yhdistyivät usein toisiinsa. Tarkastelemalla kaupungista karkottamisia voimme lähestyä hyvän ja har-monisen kaupungin problematiikkaa hyvin konkreettisesta näkökulmasta. Järjestys ja harmonia olivat uuden ajan alun yhteiskunnallisessa keskustelussa hyvin keskeisiä teemoja. Kaupunkien kohdalla pelättiin mm. epäjärjestystä, johon päädyttäisiin silloin kun ihmiset eivät pysyisi heille jumalisessa järjestyksessä määrätyillä paikoilla. Kau-pungista karkottaminen rangaistuksena pureutui tähän ongelmaan käytännön tasolla. Rikokset, jotka johtivat karkotusrangaistukseen, olivat Turussa (tähän esitelmään vali-tulla) 1640-luvulla varkaus, aviorikos, prostituutio ja muut seksuaaliset väärinkäytök-set, irtolaisuus, noituus ja pilkkakirjoitus (yksi tapaus). Kaupungissa ei haluttu pitää asukkaita, jotka käyttäytyivät normien vastaisesti seksuaalisesti tai uskonnollisesti tai arvostelivat ylempiään liian näkyvällä tavalla. Myöskään ne, jotka eivät ansainneet elantoaan laillisella tavalla, eivät olleet tervetulleita. Esitelmässä luodaan katsaus sii-hen, millaisia eri rikoksista saadut karkotukset olivat. Mitkä olivat niiden syyt ja seu-raukset? Mitä merkitystä karkotuksilla oli kaupunkilaisille? Entä karkotetuille? --- Sopimaton kaupunkiin: työväestön ’hökkelit’ ja esikaupunkialueet Anne Ollila Käytän esitelmäni esimerkkinä muutamaa Turusta otettua valokuvaa, joiden avulla pystyy hahmottamaan kaupungin muuttumista 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun. Näissä kuvissa ilmenee kaksijakoinen prosessi: miten ja miksi ruutukaava-alueelta katosivat työväestön ’hökkelit’ eli talot, jotka oli rakennettu ennen Turun pa-loa 1827? Toinen keskeinen ilmiö koskee työväestön esikaupunkialueita: miten nämä alueet muodostuivat ja miksi ne leimattiin huonomaineiksi kaupunginosiksi? Turussa erityisesti Raunistula sai epämääräisen maineen, mutta Vähä-Heikkilä ja Nummen-mäki olivat myös tärkeitä työväestön asuinalueita. 1900-luvun alussa Turun ruutukaa-va-alueelle rakennettiin uusi työläiskaupunginosa, kun Port Arthuriin rakennettiin yk-sikerroksisia puutaloja työväestölle. Port Arthurissa oli vallalla kaksi huoneistotyyp-piä; hellahuone ja parihuone. Port Arthurin rakentaminen 1900-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä merkitsi samalla työväestön sisäisen hierarkian vahvistumista, kos-ka ruutukaava-alueen uusiin asuntoihin muutti varakkaimmat työläiset, joille tarjottiin mahdollisuutta lunastaa asunnot itselleen. Kun tietyt alueet ja asumismuodot saivat huonon maineen, kaupunkisuunnittelussa huono maine toimi yhtenä perusteluna uu-distusvaatimuksille: tiettyjen alueiden ja kaupunginosien uudistamista ja ’kehittämis-tä’ voitiin vaatia sillä perusteella, että asunnot olivat epähygieenisiä ja kelvottomia sekä lisäksi alue oli ikävä.

Monikulttuurisen yhteiskunnan arkkitehtuuri? Katja Maununaho Toiseus, marginaalisuus, avantgardistisuus ovat olleet olennaisia lähteitä joista eri tai-dealat ovat ammentaneet aineistoa jo vuosisatoja. Kulttuuristen ristiriitojen käsittele-minen taiteen keinoin on tärkeää monikulttuurisessa yhteiskunnassa paitsi tasa-arvoon liittyvänä oikeutena eri identiteettien itseilmaisuun, myös kulttuurin elinvoimaisuuden lähteenä. Viimeisintä todistusaineistoa tämän näkemyksen vahvuudesta on taideken-tän voimakas vastalause populistisen politiikan kentällä nousseita suomalaisen taiteen puolustamisen puheita vastaan. Olennaisena taiteessa ja kulttuurissa pidetään yhä enemmän paitsi taideteosten myös taiteen tekijöiden monikulttuurisuutta ja sen tun-nustamista. Rakennustaide muodostaa tässä poikkeuksen taidekentän sisällä. Suunnit-telualalla ”hyvän” määrittely ”väärän” poissulkemisella on perinteinen ja edelleen olennainen työkalu eri tasoilla kaavoituksesta rakennussuunnitteluun. Sen alkuperä ajoittuu Suomen itsenäistymisen ja kaupungistumisen alun aikoihin. Suunnittelijakun-nan tehtäväksi muodostui modernin, terveen, tuottavan kaupunkilaisen elämäntavan muokkaaminen ja suomalaisen identiteetin vahvistaminen rakennetun ympäristön kautta. Erilaiset rajoitteet mahdollisuuksien poissulkeminen muodostuivat keinoiksi joilla kaupunkitilaa hallinnoidaan kohti tavoiteltua lopputulosta. Moderni suomalai-nen arkkitehtuuri on myyttinen käsite. Sen puhtautta halutaan varjella vääriltä vaikut-teilta, mutta toisaalta suunnittelijat pitävät oikeutenaan uusien ideoiden ja vaikutteiden tuomisen muualta, mieluiten kuitenkin eurooppalaisesta modernista arkkitehtuurista. Esimerkiksi islamilaisen arkkitehtuurin ornamentiikan lainaaminen taas helposti näh-dään pohjolan modernismiin sopimattomana pastissina. Suunnittelijat pitävät kiinni ”meidän oloihin soveltuvan” estetiikan auktoriteetistaan, ja yrittävät löytää uusia kei-noja opettaa kansalle kuinka tärkeää tämän estetiikan vaaliminen on. Lähiörakentami-sen toteutunutta todellisuutta olemme oppineet kritisoimaan, mutta löytyykö arkkiteh-tuurissa keinoja kyseenalaistaa sen taustalla vaikuttaneita ja yhä voimissaan olevia yhteisen hyvän suunnitteluperiaatteita? Onko arkkitehtuurissa tilaa toiseudelle? --- Helsingin kaupunkitilan politiikkaa Sampo Villanen Esityksessäni nostan esille kolme tilannetta, joissa kaupunki on yhtäaikaisesti kohdel-lut lähes päinvastaisella tavalla kahta, keskenään hyvin samankaltaista kaupunkikult-tuurin muotoa. ”Kaupunkilaisten olohuone” Makasiinit purettiin, jotta tilalle voitiin rakentaa kaupunkilaisille ”olohuoneeksi” Musiikkitalo.Samaan aikaan, kun kaupunki käytti miljoonia euroja graffitinvastaiseen taisteluun, mainonnalla alettiin värittää muun muassa bussipysäkkejä, bussien ja raitiovaunujen kylkiä ja ikkunoita ja keskei-selle aukiolle tuli valtavia ympärivuorokautisessa käytössä oleva mainosscreen. Euro-viisut sai kaupungilta merkittävän taloudellisen tuen, mutta samana vuonna yksittäi-sen kaupunginosien kyläjuhlan saama tuki rajattiin 1500 euroon, kun erotettiin käsit-tellisesti asukkaiden itse järjestämät tuet ”ammattimaisista festivaaleista” sillä seura-uksella että pari suurta juhlaa jouduttiin tuona vuonna perumaan. Kaikissa kolmessa tapauksessa kaupungin toiminta pani vastakkain kaksi samanlaista kulttuurin muotoa, vaikka esimerkiksi taloudellisia perusteita olla tukematta molempia ei juuri ollut. Kai-kissa kolmessa tapauksessa asukkaiden omaa toimintaa haluttiin rajoittaa tai poistaa kokonaan. Useat kaupungin virastot ovat myös kaupungin johdon tuella pyrkineet

poistamaan Romaniasta elantoaan hankkimaan tulleet romanit kaupungista muun mu-assa tuhoamalla heidän leirejään. Kaupungin puhdistamispyrkimyksen kohteeksi on joutunut myös talonvaltaajien perustama sosiaalikeskus Satama, joka on romaneja au-tettuaan saanut osansa häätöuhkauksista. Voiko Helsingin kaupunkitilan politiikkaa tarkastella revansismin käsitteen avulla, jossa keskiluokka ”kostaa” ja pyrkii raivaa-maan voimalla itseään marginaalisemmat ryhmät pois katutilasta, kun se ei eriarvoi-suuden vuoksi vastaa unelmaa turvallisesta, siististä ja varakkaasta arjesta? --- Talonvaltaajan muotokuva: elämän haltuunottoa tiedontuotannon ehdoilla Jani Lukkarinen ”Valtauksissa on kyse oman elämän mahdollisuuksien kehittämisestä, oman elämän haltuunotosta. Ja kun kaupunki on se toimintaympäristö, niin sillon sitä kaupunkitilaa pyritään ottamaan haltuun oman elämän mahdollisuuksien parantamiseksi.” Elämän konkreettisten mahdollisuuksien ja kaupungissa toimimisen ehtojen muuttaminen on yksi tapa ymmärtää talonvaltauksia. Talonvaltaus esitetään toimintana, jonka tavoittee-na on tuottaa toisenlaista tilaa, joka tarjoaa hallinnan kaupunkia paremmat mahdolli-suudet omaehtoiselle toiminnalle ja yhteisöllisyydelle. Suomen talonvaltaukset ovat kuitenkin hyvin lyhytkestoisia ja mediahakuisia tapahtumia, jotka liittyvät elämän konkreettisiin ehtoihin lähinnä performatiivisesti. Myös yhteisön rakentamisessa on ky-se pikemminkin erilaisten kaupunkiin sijoittuvien protestien kokoamisesta samaan ti-laan kuin pysyvän toiminnan hakemisesta. Myös konkreettisen tilan valtaamista tärke-ämpi on yritys vallata elämän merkityksiä tiedon tuotannon keinoin. Joensuun Uuden kulman squat on suurennuslasi, jonka avulla lähestyn talonvaltauksen moninaisia oikeu-tuksia. Esitelmässäni hahmottelen tiloja ja leikkauspisteitä, joissa vastakulttuurinen bio-poliittinen protesti kohtaa kansalaisaktivismin tavoitehakuisen tiedon tuotannon.

3: KAUPUNKI/MEDIA/TEKNOLOGIA Suomenkielisen proosan kaupunkikuvauksen murros ja Tulenkantajien Helsinki aiempien representaatioiden jatkumona Lieven Ameel Suomenkielisen kaupunkikuvauksen historiassa tulenkantajat on perinteisesti näh-ty keskeisenä taiteellisena ryhmittymänä, joka avasi kaunokirjalliset ikkunat paitsi Eurooppaan, myös uuteen, urbaaniin aihealueeseen. Laajemmin tämän näkemyk-sen yhteydessä korostuu idea suomalaisen kirjallisuuden hitaasta kehityksestä met-sästä kaupunkiin ja kaupunkiainesten myöhäisestä tulemisesta kirjallisuuteemme. Esitelmässäni esitän, että 1920-luku on suomenkielisessä proosakirjallisuudessa pikemminkin jatkumo kuin vedenjakaja. Kuten Olavi Paavolainen on jo vuonna 1932 huomauttanut myrkyllisessä Suursiivous-pamfletissaan, 1920-luvun uuden kirjallisuuden kasvot eivät katsoneet eteenpäin kohti tulevaa tai edes kohti silloista nykyaikaa, vaan taaksepäin 1890-luvulle. Toisin kuin tulenkantajien korostettu rooli antaa ymmärtää, kaupunkikuvaukset ovat olleet voimakkaasti esillä suomen-kielisessä proosakirjallisuudessa aina sen alkuvuosikymmenistä lähtien. Vuosisa-danvaihteen kirjailijat kuten Juhani Aho, Eino Leino, Arvid Järnefelt ja Maila Tal-vio rakensivat monivivahteista kaunokirjallista kaupunkikuvausta, joka toimii poh-jana monessa mielessä myös myöhemmille kirjailijapolville. Kun tämä kaupunki-kuva sotienvälisinä vuosina murtui ja sirpaloitui, se ei tapahtunut tulenkantajien ansiosta, vaan (sekä kaupungin maantieteessä että kirjallisuuden lajirepertuaarissa) periferiassa toimivien kirjailijoiden teoksissa. Esimerkkejä löytyy viihdekirjalli-suudesta ja työväenkirjallisuudesta, sekä Helvi Hämäläisen että Joel Lehtosen 1930-luvun tuotannosta, jossa todellinen kaupunkikuvauksen murros on havaitta-vissa. Homogeenisen ja käsitettävän kaupungin tilalle tulee vähitellen hajanainen, geneerinen ja epätodellinen urbaani maisema, jonka kuvaus ammentaa vahvasti samanaikaisen kuvataiteen ja elokuvataiteen muotokielestä. --- Istanbul ääniraidalla: kaupungin äänellisiä representaatioita turkkilaisessa elo-kuvassa 1932-2009 Meri Kytö Istanbul on ollut tuhansia elokuvia ja kuviteltuja ääniympäristöjä inspiroiva kau-punki 1930-luvulta lähtien. Käsittelen esitelmässäni äänimaisematutkimuksen kei-noin äänisuunnittelua turkkilaisessa elokuvahistoriassa ja sitä, millaisia äänellisiä representaatioita Istanbulista on tehty. Kuuntelemalla elokuvan ääniraitaa, joka on miksattu yhteen useista irrallisista elementeistä (dialogi-, musiikki-, Foley-, efekti-, ambienssi- ja mahdollisesta lokaatioraidasta), voidaan kysyä millaisen kaupungin äänellisen representaation elokuva katsoja-kuuntelijalle välittää ja miten (ja onko) se on vuosikymmenien varrella äänentoiston, äänitekniikan ja -estetiikan mukana muuttunut. Mitä ovat ne signaalit, perusäänet ja äänimaamerkit, joilla äänisuunnit-telijat, -teknikot ja leikkaajat tekevät kaupungin soivaksi äänitilaksi ja miten se kokonaisuutena merkityksellistyy?

Kuvakirjakaupunkeja Mirja Nieminen Lastenkirjallisuudessa kuvitus on keskeinen keino kuvata ympäristöä. Erilaisilla visuaalisilla keinoilla luodaan tapahtumapaikkoja siinä missä paikkojen kautta voidaan kuvata myös esimerkiksi henkilöiden mielialoja. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu seikkailevat Helsingissä ja Mauri Kunnaksen Herra Hakkarainen Vammalassa. Todellisten kaupunkien ohella kuvauksen kohteena voivat olla myös mielikuvituskaupungit kuten Leena Lummen kuvittamassa ja Reetta Niemelän kirjoittamassa Milja-sarjassa nimettömäksi jäävä ”suuri kau-punki”. Tarkastelen tässä esityksessä kuvakirjojen kaupunkikuvituksia viime vuosien suomalaisesta lastenkuvakirjallisuudesta poimittujen esimerkkien kautta. Millaisia mielikuvia Tatun ja Patun Helsinki luo Helsingistä? Entä Milja-kirjojen Myssymäen kaupunginosa suuresta kaupungista? Kuvatuista ympäristöistä voi löytää yhtymäkohtia todellisuuteen silloinkin, kun kuvituksessa ei ole pyritty jäl-jittelemään esimerkiksi olemassa olevia paikkoja. Tuleeko kuvituksissa todeksi vain kerrottu vai välittyykö kuvitusten kautta myös kaupunkeihin liittyviä mieli-kuvia? Lastenkirjallisuuden kohdalla pohtimisen arvoista on myös se, kenen sil-min kaupunki kuvituksessa esitetään. Liittyykö kuvitukseen asenteita, toiveita tai pelkoja, jotka ehkä heijastavat samalla myös käsityksiä lapsesta ja lapsuudesta kaupungissa? Määrittyykö kuvituksen kautta lapsille esimerkiksi joitakin tiettyjä paikkoja tai tehtäviä, lapsilta kiellettyjä tai aikuisten ulottumattomissa olevia? Kuvakirjan kuvat voivat olla kurkistusikkuna kaupunkiin, mutta samalla kun ku-vataan todellisuutta, voidaan kuvitella mennyttä ja luoda tulevaisuutta. --- Topopornosta kaupunkitilasta miesten jalkapallon mm-kisoissa Sami Kolamo Jalkapallo synnyttää vahvoja tunteita johonkin paikkaan kuulumisesta. Kannatta-jat puhuvat ”meidän joukkueesta”, kutsuvat kotikenttäänsä ”pyhätöksi” ja voi-mistavat paikan tuntuaan erilaisilla rekvisiitoilla ja rituaaleilla (topofilia). Paik-kaidentiteettien rakentamisessa on kyse paitsi itsestään itselleen tarinoimisesta myös muille esiintymisestä, itseään kuviteltujen toisten katseiden kautta lukemi-sesta. Jalkapallon MM-kisojen kaltaisessa ympäri maailmaa seuratussa spektaak-kelissa kisaisännän ulospäin vilkuilevan katseen fokuksena voidaan pitää me-diajulkisuutta. Tietoisuus kameroiden läsnäolosta vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millä tavoin kaupunkitila tehdään paikan päällä näkyväksi. Puheenvuorossani pohdin lähinnä MM-kisatapahtuman omistajan eli Fifan ja sen liittolaisten (pai-kallinen kisaorganisaatio mukaan lukien) valtaa määritellä julkisen kaupunkitilan esityksellisiä sisältöjä ja tilassa olemisen tapoja tietynlaiseksi. Alustavien ha-vaintojeni mukaan kaupunkitilan haltuunotto ja paikan tunnun dramatisointi pe-rustuvat ennen muuta yhteisesti jaettujen sosiokulttuuristen resurssien konsume-ristiseen hyötykäyttöön (topoporno). Aineistoni käsittää kaupunkitilojen havain-nointien lisäksi mediatekstejä ja haastatteluja.

Kaupungin äänet osana eurooppalaista kulttuuriperintöä Heikki Uimonen Sata suomalaista äänimaisemaa (2004?2006) ja Pirkanmaan äänimaisemat (2009) -hankkeissa kerättiin, dokumentoitiin ja analysoitiin valtakunnallisia ja maakunnallisia äänimaisemia. Äänimaisemakuvauksia julkaistiin keräysprojek-tien edetessä hankkeiden kotisivuilla sekä painetussa muodossa projektien päät-tymisen jälkeen. Keräykset toteuttanut Suomen Akustisen Ekologian Seura (SAES) jatkaa eletyn ja koetun äänimaiseman kartoittamista osana European Acoustic Heritage -hanketta. Tänä vuonna Espanjassa, Ranskassa, Itävallassa ja Suomessa käynnistynyt projekti tarkastelee historiallisia kaupunkiäänimaisemia osana Euroopan aineetonta kulttuuriperintöä. Projekti toteutetaan kahden vuo-den aikana seminaareissa, museoissa, kiertävissä näyttelyissä ja työpajoissa hankkeen osallistujamaissa. Suomessa pilottihankkeen yhteydessä kartoitetaan myös sitä, kuinka ääniympäristön tallennus, tutkimus ja äänisuunnittelu (acous-tic design) on mahdollista niveltää osaksi ympäristösuunnittelua. Dokumentoin-tiin liitetään pedagoginen ja mahdollisesti myös liiketaloudellinen ulottuvuus. SAESin yhteistyökumppaneina toimivat Tampereen yliopiston musiikintutki-muksen oppiaine ja Tampereen ammattikorkeakoulu. --- Paikantumisia ubiikin kaupungin suunnitteluprosessissa Johanna Ylipulli UrBan Interactions eli UBI-ohjelma pyrkii luomaan Oulun kaupungin keskustas-ta konkreettista prototyyppiä tulevaisuuden ubiikista kaupungista. Ohjelmassa on mukana joukko lukuisia erilaisia toimijoita yliopistotutkijoista kaupungin virka-miehiin, rahoittajiin ja yrityksiin. Kulttuuriantropologian tutkimusprojekti UBI Anthropos on itsenäinen osa ohjelmaa. Projektissamme tutkimme sekä uuden teknologian suunnitteluprosessia että sen tämänhetkisiä ja potentiaalisia käyttä-jiä. Uuden viestintäteknologian suunnitteluprosessi muodostaa antropologisesta näkökulmasta katsottuna monimutkaisen sosiaalisen kokonaisuuden, jossa toimi-joiden erilaiset taustat, päämäärät ja positiot ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Olemme kartoittaneet suunnitteluprosessia 12 puolistrukturoidun teemahaastatte-lun avulla, jotka teimme kesällä ja syksyllä 2010 UBI-ohjelman keskeisille toi-mijoille. Toimijat edustivat yliopistoa, Oulun kaupunkia ja siihen läheisesti si-doksissa olevia tahoja, yrityksiä sekä rahoittajia. Olemme löytäneet diskurssiana-lyysin avulla haastateltavien puheesta kolme keskeistä merkityskehystä: 1) Ou-lun imago tietotekniikan edelläkävijänä, 2) Living lab -konsepti ja 3) tietoteknii-kan tutkijoiden globaali yhteisö. Haastateltavien puhe paikantuu näihin kolmeen vaikutusvaltaiseen diskursiiviseen muodostelmaan, jotka rajaavat suunnittelupro-sessia. Esityksessäni analysoin ja taustoitan kehyksiä ja pohdin erityisesti, miten uuden teknologian käyttäjän roolia määritellään näiden kehysten kautta.

Kaupunkityöpaja Niilo Rinne Kaupunkityöpaja on keväällä 2011 suoritettava kaupunkitilaa ja -ympäristöä valoku-van ja veistostaiteen keinoin tarkasteleva yhteisötaiteellinen projekti. Projektissa nuo-ret toteuttavat kuvanveiston ja kuvamanipulaation keinoin havainnekuvia julkisista taideteoksista itse valitsemaansa kaupunkitilaan Porissa. Työpajassa nuoret aluksi tut-kivat ja pohdiskelevat ympäristöä, jonka jälkeen he valitsevat jonkin julkisen tilan se-kä päättävät minkälaisilla kuvanveiston menetelmillä he sitä käsittelevät. Sen jälkeen toteutetaan pienoismalli teoksesta, joka kuvataan valitussa tilassa, oikeassa valossa ja oikeasta kuvakulmasta niin, että kuvankäsittelyohjelmalla suurennettaessa ja upotetta-essa valitusta tilasta otettuun kuvaan, se näyttää mahdollisimman aidolta julkiselta veistokselta. Projektin lopputuloksena järjestetään sekä manipuloiduista kuvista, että manipulaation kohteina olleista veistoksista koostuva näyttely, jossa on esillä myös dokumentaatiota teosten syntyprosessien eri vaiheista. Taiteellista tutkimusta edusta-vasta projektista tehdään myös julkaisu, jossa on teosten ja projektikuvauksen lisäksi luonnoksia, prosessin eri vaiheita esitteleviä valokuvia sekä nuorten ja tutkijoiden aja-tuksia kaupunkitilaan ja sen kokemiseen liittyen. Kaupunkitutkimuspäivien työryh-mässä kerron nuorten ajatuksista kaupunkitilaa koskien, esittelen työpajan satoa ja pohdin julkisessa tilassa käytettävän symbolisen vallan eri muotoja. Projekti suorite-taan Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median laitoksen vuoden 2011 toimivaan taiteen yhteisöllisiä merkityksiä käsittelevään teemaan liittyen yhteistyössä Porin taidemuseon ja Porin lastenkulttuurikeskuksen kanssa.

4A: MAASEUTU KAUPUNGISSA JA KAUPUNKI MAASEUDUSSA Mitä jää jäljelle maaseudun ja kaupungin dekonstruktiosta: johdatus työryhmätyöhön Olli Rosenqvist Pohdin johdannossani kulttuurisen maaseudun ja kaupungin käsitteitä. Myöhäismoder-nissa tilanteessa maaseutu ja kaupunki eivät määrity niinkään alueellisten erojen kautta vaan pikemminkin erilaisten tyylien, tapojen ja mielikuvien asemoitumisena suhteessa eri väestöryhmien elämäntilanteisiin ja verkostoihin. Kysyn, liittyykö maaseudun ja kaupungin suhteellisen epämääräisiin käsitteisiin modernisaatioteoreettisia harhoja, jot-ka pitää eliminoida päästäksemme tukevalta pohjalta miettimään kulttuurisen maaseu-dun ja kaupungin merkityksiä ja hyödyntämismahdollisuuksia nyky-yhteiskunnassa. --- Kaupungin ja maaseudun rajalla: esimerkkinä sekamuotoinen pikkukaupunki, Lohja Karitta Laitinen Tutkimuskohteena ovat kaupungin ja maaseudun välinen rajavyöhyke sekä käsitteelli-senä että konkreettisena. Käsitteellinen rajavyöhyke tarkoittaa tässä eri kategorioita käsitteiden kaupunki ja maaseutu välissä, nk. hybridiä. Konkreettisena se tarkoittaa maaseudun ja kaupungin rajavyöhykettä, jossa kaupunkimainen muuttuu maalaismai-seksi, jossa on myös maaseudun kaupunkia ja kaupungin maaseutua. Sekamuotoja (hybridi) kaupungin ja maaseudun välissä ovat mm. Ebenezer Howardin puutarha-kaupunki, lähiö (suburb), Joel Garreaun toimistojen valloittama reunakaupunki, edge city ja Thomas Sievertsin Zwischenstadt, joka on suomennettavissa välikaupungiksi. Sieverts on tuonut käsitteen kaupungin reuna-alueen yhdyskunta (peri-urban society). Suomalaiset pikkukaupungit, jotka ovat maaseutukaupunkeja, ovat kaupunkimaisuu-dessansa omanlaisiansa. Niissä on osin kylämäisiä piirteitä viljeltyine peltoineen, ur-baania katutilaa ja viime vuosikymmenten lähiömäisiä ”moderneja” avokortteleita. Piirteitä on myös englantilaisen puutarhakaupunki-ideologian suomalaisista sovelluk-sista. Näitä piirteitä on esimerkkikohteessa, Lohjalla, joka on Länsi-Uudellamalla ole-va pikkukaupunki. Teoreettisena välineenä on Algirdan Julien Greimasin semiotiikka, josta erityisesti semioottinen neliö havainnollistava menetelmä vastakohtaisten käsit-teiden vähittäisessä muuttumisessa ääripäästä toiseksi ja sen esittämisessä. --- Kesämökki kaupungin rajalla Saila Poutiainen & Kalle Toiskallio Kun puhutaan kesämökistä, puhutaan pyytämättä myös mökkimatkasta. Mökille matkus-tetaan lähes aina autolla. Mökkeilyssä liikkuu vuosittain 4.5 miljardia euroa, josta mat-koihin 900 miljoonaa. Mökkimatka on paitsi kulttuurisesti myös taloudellisesti ja liiken-ne- ja ympäristöpoliittisesti merkittävä ilmiö. Mökkeilyä käsitellään ainakin viestinnän, matkailun, vapaa-ajan ja liikenteen tutkimuksessa. Tarkastelemme näiden tieteenalojen valaisemina suomalaisen mökkimatkan merkityksiä mökkeilijöille. Erityisesti tutkimme miten kaupunkimaisuutta ja maaseutumaisuutta argumentoidaan vapaamuotoisissa mök-ki- ja mökkimatkakuvauksissa. Miten mökkimatkan kuvauksissa ja arvioinneissa määrite-tään "kaupungin rajaa"? Esittämällä käsityksiä mökistä ja mökkimatkasta, omasta tai

muiden, määritellään suhdetta mm. kaupunkiin, maaseutuun, matkan tekoon ja vieraanva-raisuuteen. Aineistonamme on internet-keskustelupalstan Iltasanomat.fi mökkiä käsitte-leviä keskusteluja ja kommentteja sisältäviä nettiäänestyksiä vuosilta 2001-2009. Aineis-tossa kesämökki asetetaan kaupunkimaisuuden vastapariksi. Ei-kaupungissa olemisella määritellään kaupungissaolemista. Mökkimatkan luonnehdinta kaupungin ja mökin/ei-kaupungin välisenä liminaalitilana on oleellinen osa mökkikuvausta, ilmeisesti välttämät-tömyyden ja rajatilamaisuutensa vuoksi hyvin toteava, välttämätön paha tai hyvä, turha tai tarpeellinen, piipahtamisen tai arjesta irtautumisen mahdollistaja. Kaupunki on yltäkylläi-set sosiaaliset suhteet, pakottavat toimintamallit, saasteet, ahtaus ja meteli ja mökki on valikoidut sosiaaliset suhteet, omassa rauhassa oleminen, luonto ja vapaus rajoituksista. --- Maan arvon jakautuminen kasvavien ja taantuvien alueiden välillä Risto Peltola Esityksessä kerrotaan, miten maan pinta-ala ja arvo jakaantuvat alueellisesti ja eri maan-käyttölajien kesken. Käytössä on vuosina 1985-2009 tehtyihin 1,6 miljoonaan kiinteistö-kauppaan perustuvat tiedot maan hinnan muutoksista samana aikana, joitten avulla on tuotettu alueellinen ja maankäyttölajikohtainen aikasarja. Helsingin seutukunnan ja mui-den kasvavien seutujen osuus arvosta on kasvanut erityisesti siksi, että asuntotonttimaa on kallistunut rajusti. Itse asiassa asuntotonttimaa on kallistunut huomattavasti nopeammin kuin mikään muu maankäyttölaji, oli se kaupunkimaisessa tai maaseutumaisessa käytös-sä. Väestöltään taantuvilla alueilla valtaosa maasta käytetään maa- ja metsätalouteen. Pel-to ei ole pitkällä aikavälillä kallistunut reaalisesti juuri lainkaan. Maan arvon nousu väes-töltään taantuvilla alueilla perustuu ennen muuta metsän ja lomatonttien arvon nousuun. Esityksessä pohditaan asuntotonttimaan kallistumisen syitä ja seurauksia. Erityisesti il-miötä tarkastellaan vertaamalla toisiinsa Helsingin kaupungin, Helsingin työssäkäyntialu-een, muiden kasvavien seutujen ja väestöltään taantuvien alueiden maan arvojen muutok-sia. Esityksessä kyseenalaistetaan, että asuntotonttimaan kalleus kaikenlaiseen muuhun maahan verrattuna voisi olla pysyvä ja kestävä ilmiö. Esityksessä pohdin myös sitä, mitä hyötyjä ja haittoja Helsingin seudulle on Suomen muita osia kalliimmasta maasta. --- Esikaupunkialueet, kaupungin ja maaseudun rajavyöhykkeet Jani Karhu Tämä työpaperi perustuu vuonna 2010 aloitetun väitöstutkimukseni: Esikaupungin synty: Joensuun esikaupunkialueiden rakentuminen sosiaalisena yhteisönä myötä esiin noussei-siin havaintoihin ja kysymyksiin esikaupunkiyhteisöjen sisäisestä dynamiikasta ja koke-muksista asuinalueidensa muutoksesta. Joensuun kaupungin keskusta-alueen läheisyydes-sä sijaitsevat kolme taajamaa ovat tutkimukseni kohdealueet. Kontiolahden kunnassa si-jaitseva Lehmo, Liperissä sijaitseva Ylämyllyn/Jyrinkylän taajamakokonaisuus sekä enti-sen Pyhäselän kunnan alueella oleva Reijola. Viimeisen 40 vuoden aikana nämä kolme taajamaa ovat kasvaneet pienistä suhteellisen harvaan asutuista maaseutukylistä kuntiensa keskustaajamia suuremmiksi ja alati laajeneviksi kaupunkimaisiksi alueiksi. Näin kau-punkimainen asutus- ja yhdyskuntarakenne on hivuttautunut yhä laajemmalle Joensuun lähiympäristöön. Kehitys ei ole ollut ristiriidatonta. Osa esikaupunkialueille muuttaneista on tullut paikkakunnalle mahdollisimman maaseutumaisen asumisen toivossa, menettä-

mättä kuitenkaan mahdollisuutta käyttää kaupungin palveluita. Osa vastaavasti hakee ai-noastaan kantakaupunkia halvempia tontteja. Toiset haluavat säilyttää vanhan ympäristön, toiset näkevät pellot ja metsät hyvinä alueina rakentamiselle. Alueiden maanviljelijät ei-vät koe peltojensa ja metsiensä pirstoutumista pelkästään hyvänä asiana. Vanha kyläyh-distys ei koe uuden asukasyhdistyksen tavoitteita omikseen. Maaseudun ja kaupungin ra-jalla käy niin sanotusti kova kihinä ja näissä olosuhteissa kunnat alueiden tulevaisuutta suunnittelevat. Nämä monikerroksiset ristiriidat palautuvat väitöskirjani tutkimustehtä-vään: Kuinka tiukasti kontrolloidun ja ylhäältä päin ohjatun yhdyskuntamuodostamisen vuorovaikutus kunnan ja alueiden asukkaiden välillä toimii ja mitkä ovat taajaman asuk-kaiden vaikutusmahdollisuudet sosiaalisina yhteisöinä alueidensa rakentamisessa? --- Lähiruoka kaupungeissa ja maaseutukaupunki vuorovaikutuksen edistäjänä Katja Hyvönen Lähiruokaan liittyvä keskustelu ja kehittämistyö on ollut Suomessa vahvasti maaseutu- ja tuottajapainotteista. Lähiruoka-ajattelun avulla on kehitetty nimenomaan maaseudulla sijaitsevien pk-elintarvikeyritysten toimintaa, jatkojalostusta ja markkinointia. Näin on pyritty edistämään maaseudun kestävää kehittämistä ja tuomaan myös syrjäisille maa-seutualueille uusia elinkeino- ja työmahdollisuuksia. Myös lähiruokaan suunnatut kehit-tämisvarat ja -resurssit ovat ohjanneet kehittämistyötä juuri tähän suuntaan. Kaupunkien ja kuluttajien rooliksi on jäänyt elintarvikkeiden ostaminen esimerkiksi ravintoloista tai vähittäiskaupoista. Tällainen lähiruoan kehittämistyö perustuu perinteiseen ajatteluun, jossa maaseutu nähdään ruoan tuottamisen ja kaupunki kuluttamisen paikkana. Toisaalta lähiruoka-ajattelu voi myös toimia tämän dualistisen jaon haastajana. Olen väitöstyötäni varten haastatellut eri tyyppisiä suomalaisia organisaatioita, jotka toimivat ja puhuvat lä-hiruokatyyppisen toiminnan sekä elintarvikejärjestelmien paikallistumisen puolesta. Alus-tavat tutkimustulokset osoittavat, että vaikka pääosin kyse on maaseutu- ja maatalouspo-liittisista intresseistä lähtevästä työstä, kohdistuu joidenkin organisaatioiden työ nimen-omaan maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksen edistämiseen tai ajatukseen kaupun-geista ruoan tuottamisen paikkoina. Tarkoituksenani on esitellä alustuksessa nimenomaan tällaisia lähiruokatoiminnan muotoja. Ensimmäisessä esimerkissä, eli ruokapiiritoimin-nassa, korostuu tiiviisti maaseudun ja kaupungin vuorovaikutus, tuottajan ja kuluttajan kohtaaminen ja jopa perinteisten tuottaja kuluttaja raja-aitojen murtuminen esimerkiksi talkootyön kautta. Toisessa esimerkissä eli pyrkimyksessä kannustaa kaupunkilaisia ku-luttajia parveke- ja palstaviljelyyn tai sissiviljelyyn, korostuu ajatus siitä, että ruoka tu-lisi todellakin tuottaa kaupungeissa, mahdollisimman lähellä kuluttajia. --- Vastaako jälkiproduktiivinen maatalous kaupunkien kasvavaan yksilöllisen ruoan kuluttamisen kulttuuriin? Katja Koponen Valtioissa ja alueilla, joissa ruoasta ei ole pulaa ja kuluttajien tulotaso on riittävän korkea yksilöllisten ostopäätösten tekoon, on ruoan kulutustottumuksissa tullut mah-dolliseksi huomioida vaihtoehtoisia ruoan tuotantotapoja. Näitä uusia kulutustottu-muksia ovat muun muassa eettinen kuluttaminen, ekologinen kuluttaminen ja terveys-kuluttaminen. Produktiivisessa, teollisessa tehomaataloudessa huomio keskittyy ta-

loudellisiin ja tuotantoteknisiin näkökulmiin, kun vastaavasti jälkiproduktiivisessa maataloudessa nousee esiin yhteiskunnalliset ulottuvuudet ja ruokaan liitetään melko vaikeitakin termejä, kuten paikallisuus, juurtuneisuus, läpinäkyvyys, ekologia, ideolo-giat ja moraali. Lähi- ja luomuruokaa voidaan pitää jälkiproduktiivisena maataloutena, jossa määrän sijasta kiinnitetään huomiota laatuun ja ympäristöystävällisiin tuotanto-tapoihin. Lähiruoan suosio ainakin ideologisella tasolla on kasvanut viime vuosina voimakkaasti ja Suomessa lähiruoan pääkuluttajasegmentti on keskittynyt kaupunki-seuduille. Trendikkäät lähiruokaravintolat, viime vuosina kaupunkien keskustoihin avatut lähiruokakaupat ja ruokalehtien lähiruokaa käsittelevät erikoisnumerot sekä tv-ohjelmat ovat nostaneet ilmiön pintaan. Jotta lähiruokatrendistä muodostuisi pysyvä osa ruoan kuluttamisen kulttuuria, on ruoan tuottajatasolla, ainakin osalla maaseudun tiloista, tapahduttava rakenteellisia muutoksia. Näitä vaadittavia muutoksia ovat tuo-tantotiloilla tapahtuva erikoistuminen ja jatkojalostukseen panostaminen esimerkiksi paikallisia juustoja, jäätelöitä, jogurttia, viiniä tai pihvi- ja jauhelihaa tuottamalla. Lä-hiruokaan liittyvät kysymykset tuovat suomalaisen maaseudun ja kaupunkiseudun lä-hemmäksi toisiaan. Jos kaupunkilaiset haluavat yhä kasvavassa määrin kuluttaa lähel-lä tuotettuja ruokaa, jonka tuotantoketju on läpinäkyvä ja välikäsien määrä pieni, on kuluttajien aidosti ostovolyymillaan tuettava tätä toimintaa. Toisaalta tuottajien on kehitettävä toimintaansa siten, että kuluttajat löytävät tuotteet, niiden hintataso on kohtuullinen ja jalostusaste riittävä tyydyttämään kiireisten kaupunkilaisten tarpeet. --- Maaseudun määrittely monivaikutteisen maatalouden näkökulmasta Juha Peltomaa Monivaikutteinen maatalous on maatalous- ja maaseutututkimuksessa paljon käytetty käsite, jolla on pyritty jäsentämään maataloudelle asetettuja uudenlaisia velvollisuuk-sia, ympäristönhoitoa, maiseman tuottamista tai esimerkiksi alueellisen tasa-arvon ylläpitämistä. Monivaikutteisuudella on myös legitimoitu EU:n yhteistä maatalouspo-litiikkaa kansainvälisillä kentillä. Käsite on ensisijaisesti tutkimuksen ja hallinnon käyttämä, tilatasolla käsite realisoituu vaihtelevasti. Suomessa maataloudessa on ta-pahtunut maatilojen eriytymiskehitys erikoistuviin ja kasvaviin tiloihin sekä pienem-piin monialaisiin tiloihin. Laajentavilla tiloilla maatalous on ensisijaisesti ruoan tai kuidun tuottamista, puhutaan produktivistisesta maataloudesta. Monialaisilla tiloilla taas itse tuotanto ei näyttäydy enää yhtä voimakkaana toiminnan tavoitteena, vaan vil-jelyn jatkamista ohjaa ja motivoi myös muut kuin tuotannon määrään tai laatuun sido-tut tavoitteet. Toisaalta tavoitteet eivät myöskään ole monivaikutteisuuden ajatuksen mukaista julkishyödykkeiden tuottamista vaan liittyvät ennemminkin erilaisiin talon-poikaisiin ideaaleihin. Monivaikutteisuus onkin ongelmallinen käsite tavoittamaan polarisoituneen maatilakentän käytäntöjä ja jää helposti ulkoa päin annetuksi ideaali-malliksi maatalouden ja maaseudun kehityksestä. Tarkastelen monivaikutteisuuden ideaa suhteessa maatilojen käytäntöihin, aineistonani on Varsinais-Suomesta kerätty viljelijähaastatteluaineisto vuosilta 1998 ja 2010.

4B: KAUPUNGIN JA LUONNON RAJOILLA Luonto suurkaupungissa: käsityksiä Lontoossa 1900-luvulla Matti O. Hannikainen Kaupunkien ja luonnon suhdetta on tulkittu monin eri tavoin. Verrattuna Suomeen laajin keskustelu ei esimerkiksi Englannissa liity suoraan luontoon, vaan kaupun-kiin ja maaseutuun. Maaseutu on pitkään edustanut varsin suurelle osalle englanti-laisia luontoa suhteessa laajoihin, tiiviisiin kaupunkeihin. Tämä ilmenee muun muassa jatkuvana tarpeena rakentaa uusia viheralueita erityisesti esittämään maa-seutua kaupungeissa. Uusiin viheralueisiin on lisäksi rakennettu ekologisia alueita. Tarkasteltaessa esimerkiksi Lontoota onkin ymmärrettävä sen rakennetun kaupun-kialueen ylittävän kaupungin hallinnolliset rajansa, mutta koostuvan erilaisten muokattujen ympäristöjen mosaiikista kuten muun muassa metsistä, pelloista ja viheralueista. Tästä syystä keskityn esitelmässäni tarkastelemaan, millaisia käsi-tyksiä luonnosta esiintyi Lontoossa 1900-luvulla, ja miten ja millainen luonto on mielletty osaksi kaupunkia. Peilaan näistä aiheista käytyjä keskusteluita Lontoon viheralueiden kehitykseen osoittamaan kulttuurisen luontokäsitteen muuttumisesta. Miksi merkitys on käsitteellä kaupunkiluonto, jos ihmisen vaikutus luontoon ilme-nee yhtälailla niin kaupungissa kuin maaseudussa ja jopa metsissä? Kaupunkeja tutkittaessa tulisikin laajemmin huomioida niin luonnon käsitteen muuttuminen yhteiskunnassa kuin kaupungistumisen historia. --- Pispalan ryytimaat: kaupunkiluonnon yhteisöllisten merkitysten muodostuminen Ville Viljanen Pispala on yksi Suomen merkittävimmistä ja omalaatuisimmista rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Erityisyyden taustalla ovat maisemalliset arvot, asuinalu-een työläistausta ja puutalovaltaisuus. Uudisrakentaminen ja peruskorjaus ovat kuitenkin vaikuttaneet huomattavasti Pispalan alueen ilmeeseen. Pispalan ainutlaa-tuista miljöötä tai rakennuskantaa ei ole suojeltu kaavalla. Tampereen kaupungin-hallituksen suunnittelujaosto tekikin vuonna 2007 päätöksen Pispalan asemakaa-van päivittämisestä. Joulukuussa 2008 Tampereen kaupunki lähetti pispalalaisille strukturoidun kyselyn, jonka tavoitteena oli kerätä tietoa asemakaavan uudistamis-ta varten ja näkemyksiä sen laadintaan. Kyselyssä oli myös mukana mahdollisuus vapaamuotoiseen avovastaukseen. Pispalalaisia puhuttavat rakennetun ympäristön, luonnonympäristön ja kulttuuriperinteen väliset jännitteet ja ristiriidat. Aineistosta nousee esiin kaksi erityistä näkökulmaa: rakentamisen säätely tiiviisti rakennetulla alueella sekä Pyhäjärven rannassa sijaitseva viljelypalsta, ryytimaat. Ryytimaat ovat toimineet kaupunkilaisten vuokrapalstana, mutta se on yleiskaavoitettu pien-talovaltaiseksi asuinalueeksi. Ryytimaissa tiivistyy, millaisia merkityksiä kaupun-kiluonto voi saada. Tapaus osoittaa, miten kaupunkiluontokohde voi nousta mer-kittäväksi myös muista kuin itse luontoon liittyvistä näkökohdista.

Maankäytön suunnittelu ekosysteemipalvelujen turvaamisen ohjauskeinona Johanna Tuomisaari Ekosysteemipalvelun käsite tuo uuden näkökulman luonnon ja yhteiskunnan vuoro-vaikutuksen tarkasteluun: käsite kiinnittää huomion inhimillisen olemassaolon riip-puvuuteen ekosysteemien toiminnasta ja siten kyseenalaistaa kulttuurin ja luonnon välisen erottelun. Myös luonnon suojelemisen ja käytön kysymykset jäsentyvät ekosysteemipalvelujen näkökulmasta uudella tavalla. Ekosysteemipalveluja ei voida riittävästi turvata rauhoittamalla elinympäristöjä ja lajeja, vaan luonnon hyödyntä-misessäkin tulisi huomioida sen suojelu, ja toisaalta ekosysteemipalvelujen käyttö-mahdollisuuksien säilyttäminen vaatii niitä tuottavien ekosysteemien turvaamista. Ekosysteemipalvelujen turvaaminen edellyttää sekä uusia ohjauskeinoja että ekosys-teemipalvelunäkökulman integroimista kaikkeen luontoa ja sen käyttöä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Kaupunkien ja kaupunkiseutujen luonnon ja sen tarjoamien ekosysteemipalvelujen kannalta maankäytön suunnittelussa tehtävillä ratkaisuilla ja päätöksillä on suuri merkitys. Aihetta lähestytään tutkimalla Öster-sundomin kaavoitusta, jonka myötä nykyinen maaseutu muuttuu kaupunkimaiseksi osaksi Helsingin metropolialuetta ja yli 60 000 ihmisen asuinalueeksi. Tutkimukses-sa pyritään vastaamaan kysymyksiin siitä, millainen ohjauskeino ekosysteemipalve-lujen turvaamiseksi maankäytön suunnittelu on, miten ekosysteemipalvelut huomi-oidaan kaavoituksessa, millaisia suunnittelumenetelmiä ja -välineitä ekosysteemi-palvelujen hyödyntämiseksi ja turvaamiseksi tarvitaan sekä millaisia tietotarpeita ekosysteemipalvelut huomioivaan suunnitteluun liittyy. --- Urbaanien ekosysteemipalveluiden rajat Jari Lyytimäki Kaupunkiluonnon ihmisille tarjoamat hyödyt, kuten virkistäytymismahdollisuudet, melun vaimennus tai veden kierron säätely ovat esimerkkejä urbaaneista ekosys-teemipalveluista. Kaupunkimaisilla alueilla elävän väestön lisääntyessä ja kaupun-gistumiseen liittyvien ympäristöongelmien merkityksen kasvaessa urbaanit ekosysteemipalvelut ovat herättäneet lisääntyvää kiinnostusta. Tässä esityksessä väitän, että urbaanissa kontekstissa ekosysteemipalveluiden käsite olisi hedelmäl-listä ymmärtää nykyistä huomattavasti laajemmin, jotta sitä voitaisiin hyödyntää täysimittaisesti kaupunkien suunnittelun ja ympäristönsuojelun välineenä. Urbaa-nit ekosysteemipalvelut liitetään useimmiten pelkästään kaupunkien viher- ja vesi-alueiden tuottamiin hyötyihin. Käsitteen käyttökelpoisuutta lisäisi se, jos ekosys-teemien tuottamien hyötyjen rinnalla arvioitaisiin aina myös mahdollisia haittoja ja täysimääräisiä kustannuksia. Näiden lisäksi tarkastelun kohteeksi tulisi ottaa si-sätiloissa sekä sisä- ja ulkotilojen rajatiloissa tuotetut ekosysteemipalvelut. Tämä vaatii myös ekosysteemin käsitteen kriittistä arviointia. Urbaani elämäntyyli ohjaa ihmisiä viettämään aikaansa nimenomaan sisätiloissa tai puoliavonaisissa tiloissa, eivätkä ulkotiloissa tuotetut palvelut siksi välttämättä tavoita optimaalisesti palve-luiden kuluttajia. "Virtuaalisten" ekosysteemipalveluiden tarkastelu olisi perustel-tua, sillä luontokokemukset välittyvät kasvavassa määrin epäsuorasti, esimerkiksi median kautta. Virtuaalisten ekosysteemipalveluiden käsite kiinnittää huomion palveluiden kulutukseen, joka on ekologisen tutkimuksen dominoimalla tutkimus-kentällä jäänyt palveluiden tuotannon tarkastelujen varjoon.

Puristus ja avarrus: kaupunkiluonnon hallinnan rajojen koettelua Ari Jokinen Kaupunkiluonnon hallinta on vahvasti institutionalisoitunut niin yhdyskuntasuunnitte-lussa kuin kaupunkimetsien ja muiden viheralueiden hoidossa. Niissä kaupunkiluonto on määritelty luokituksin erilaisiksi toiminnoiksi, joita se saa toteuttaa omalla paikal-laan, tietyllä etäisyydellä seinistä ja toisaalta ”maaseudun tällä puolen”. Tavoitteiden määrittelyssä on edistytty, ja on tunnistettu parhaita käytäntöjä levitettäväksi. Osa-taanko kaupunkiluonnon tarjoamia mahdollisuuksia silti hyödyntää? Tätä voidaan koetella irtaantumalla nykyisestä ajattelutavasta ja viemällä hallinnan vaihtoehtoja ääriasentoihin. Esittelen kaksi tutkimushanketta, joissa koettelu on meneillään. ”Puris-tus” on metafora sille, että kaupunkiluontoa ja rakentamista tutkitaan saman prosessin aineksina. Kaupunkiluonto muotoutuu osana rakentamisen prosessia siitä ekologisesta ja sosiaalisesta potentiaalista, joka on kussakin tapauksessa käytettävissä. Kaupunki-luontoa voidaan aktiivisesti luoda, ja erilaiset vihreän ja rakennetun ympäristön yhdis-telmät ovat tutkimuksen kohteena. Näkökulmina ovat suunnittelun, kaupunkiekologi-an ja hyvinvoinnin aspektit. ”Avarrus” puolestaan tarkoittaa tutkimustapaa, jossa kau-punkiluonnon biologinen kirjo ja näkemykset kaupunkiluonnosta kääritään auki yh-teistä työstämistä varten. Apuna käytetään laajaa kaupunkiekologista tietokantaa, paikkatiedon visualisointeihin pohjautuvia ryhmäkeskusteluita sekä narratiivista poli-tiikka-analyysia. Tulokseksi saadaan vaihtoehtoisia lähestymistapoja täydentämään kaupunkiluonnon nykyisiä hallintakäytäntöjä. --- Lähiöiden luontosuhde Minttu Kervinen Luonnon kasvuvoima ja sen tuottama monimuotoisuus on prosessi. Kaupungissa tä-hän prosessiin osallistuu myös ihminen. Lähtöolettamukseni on, että urbaaneilla alu-eilla luonnon kasvuvoima ei tuota monimuotoisuutta vain lajistoon vaan myös ihmi-sen toimintoihin ja mieltymyksiin, mikä muovaa kaupunkirakennetta edelleen. Tämä tekee kaupunki-luonto –suhteesta dynaamisen. Luonnon kasvuvoima ja sen tuottama monimuotoisuus on jäänyt vähälle huomiolle suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa. Maankäytönsuunnittelussa luontoa tarkastellaan säilytettävänä eikä kehitettävänä tai kehittyvänä. Vielä Tapiolassa luonto suunniteltiin ihmisten käytettäviksi monipuoli-sesti, mutta myöhemmissä metsälähiöissä luonto jäi lähinnä katsottavaksi ja ihmisen toiminnalta varjeltavaksi kustannussyistä. Tarkastelen tätä kehitystä esimerkkeinäni Pihlajamäki ja Koivukylä. Tällaisissa suunnittelijalähtöisissä ympäristöissä suunnitte-lijat ovat määritelleet kaupunkirakenteen ja määränneet miten ympäristöä saa käyttää, minkä seurauksena luonto on tietynlaista. Tämä lineaarinen suunnittelijalähtöinen nä-kemys kaventaa ihmisten mahdollisuuksia käyttää ja kokea luontoa. Kuitenkin ympä-ristön käyttötavat, kaupunkirakenne ja luonto vaikuttavat kaikki toisiinsa syklisenä vuorovaikutusprosessina ja tästä näkyy myös suunnittelijalähtöisessä ympäristössä pilkahduksia, jotka ihmiset usein kokevat merkityksellisinä paikkoina. Tarkastelen Ekoviikiä esimerkkinä ihmistoiminnan ja luonnon vastavuoroisesta dynamiikasta. Ekoviikissä luontoa ei ole rajattu vain sille erikseen tarkoitetuille alueille, vaan se on huomioitu asuinalueen muiden toimintojen seassa ja yhteydessä. Tämän takia Ekovii-kin asukkaiden suhde luontoon on oletettavasti erilainen kuin pihlajamäkeläisten tai koivukyläläisten ja kaupunki–luonto -suhteen dynamiikka erilaista.

Lähiö luontona ja kaupunkina Eveliina Asikainen Suomalainen lähiö on luonnon, maaseudun ja kaupungin kohtauspaikka. Tässä esitel-mässä tarkastelen, millaiset käytännöt tekevät lähiöstä kaupunkia, millaiset taas luon-toa, sekä miten luonto ja kaupunki limittyvät tai erottuvat niin tilassa kuin ajassa asukkaiden käytännöissä. Aineistona käytän Hervannassa vuosina 2006 ja 2007 tehty-jä kävelyhaastatteluja. Hervantalaisten luonto näyttää olevan kahtalainen, toisaalta osa koko lähiötä ja taviotettavissa kaikkialla, toisaalta erityinen lähiön ulkopuolinen, mut-ta lähellä oleva resurssi. Kaupunki taas määrittyy käytettävissä olevien palveluiden ja ihmisten paljouden kautta. Monet ulkotilat, erityisesti leikkipuistot ja uimarannat, ovat mielenkiintoisia luonnon ja kaupungin risteymiä. Koska sekä luonnonläheisyys että riittävä kaupunkimaisuus ovat tärkeitä hyvän lähiön piirteitä, auttaa tällainen tarkaste-lu hahmottamaan lähiön vahvuuksia ja kehittämistarpeita. --- Kartanot kaupunkimaisemassa Ranja Hautamäki Esitys perustuu Teknilliselle korkeakoululle laadittavaan maisema-arkkitehtuurin jat-ko-opinnäytteeseen, jonka aiheena ovat Helsingin kartanoympäristöt sekä niiden säi-lyttäminen ja sovittaminen kaupunkirakenteeseen. Tarkastelutavat ovat seuraavat: mi-ten kaupungin kasvu on vaikuttanut kartanoympäristöihin ja miten kartanot ovat vai-kuttaneet kaupunkirakenteen muotoutumiseen. Tarkasteltavana ovat kartanoympäris-töt rakennuksineen ja puistoineen sekä niitä ympäröivät, kaupunkirakenteeseen osit-tain sulautuneet laajat tilukset. Aihe liittyy Kaupungin ja luonnon rajoilla -teemaan kahdella tavalla. Tutkimuksessa valotetaan maiseman kehitystä maaseudusta ur-baaniksi kaupunkimaisemaksi ja Helsingin kartanoympäristöjen muutosta säätyläis-puutarhoista nykyisiksi historiallisesti merkittäviksi viheralueiksi 1800-luvun lopulta nykypäivään. Tutkimuksessa tuodaan esille kartanomaisemien asema kaupunkiraken-teessa, jossa ääripäinä ovat eheät kulttuurimaisemakokonaisuudet ja toisaalta lähes hävinneet kartanofragmentit rakennetun ympäristön keskellä. Kaupungin ja luonnon rajoilla -teemaa käsitellään myös analysoimalla kartanoihin kohdistuvia suunnitte-luintressejä. Esityksessä havainnollistetaan tapaustutkimusten avulla kartanoympäris-töissä ilmenneitä ristiriitoja suojelun ja tehokkaan maankäytön välillä. Keskeisimmät vastakkainasettelut liittyvät maiseman suojelun ja täydennysrakentamisen yhteenso-vittamiseen sekä uudistuneen käytön vaatimiin muutostarpeisiin kartanopuistossa. Ta-paustutkimuksissa osoitetaan, että kartanoiden historiallisia ja maisemallisia piirteitä ei aina oteta riittävästi huomioon maankäytön suunnittelussa ja alueiden kehittämises-sä. Esityksessä tuodaan myös ilmi, että parhaimmillaan kartanomaisemien arvoja voi-daan säilyttää ja hyödyntää osana kaupunkirakennetta ja kartanoympäristöille onnistu-taan löytämään mielekäs, historialliseen ympäristöön soveltuva käyttötarkoitus.