niin & näin 3/96 • 53

Termi “groteski” on jokaiselle tuttu, mutta mer-killisellä tavalla samallakertaa tyhjä kategoria.

Groteskiksi on helppo kutsua sellais-ta, jota on vaikea muulla tavoin mää-ritellä. Se, mikä on omituista,epämuodostunutta, hirviömäistä, so-vinnaisia merkityskategorioita pake-nevaa, samalla kertaa pelottavaa jahuvittavaa, on useimmiten jollaintapaa groteskia.

Jo pelkän epämääräisen mieli-kuvankin perustella voi todeta kaksiasiaa. Ensinnäkin: määrittelemättö-myydessään groteski samastuu luon-tevasti klassisen kartesiolaisensubjekti- ja rationaliteettikäsityksenulkopuolelle suljettuihin “toiseuk-siin” (kuten esimerkiksi ruumiilli-suuteen, feminiiniseen, ei-länsimai-seen tai rahvaanomaiseen). Toiseksi:vilkaisu kirjallisuustieteellisiin tutki-muksiin groteskista osoittaa, että epä-määräiset viittaukset nykyajalleleimalliseen “kriisiin” ja toisaaltamahdollisiin “uusiin ajatushorisont-teihin” seuraavat kuin itsestään gro-teskin hyvinkin erilaisia määrittely-yrityksiä. Philip Thomson esimerkik-si kirjoittaa, että “groteski esitystapataiteessa ja kirjallisuudessa on useinvallitseva yhteiskunnissa ja aikakau-sina, joita leimaavat kiistat, radikaalimuutos ja epäjärjestys”, mikä puoles-taan pätee erityisesti nykyhetkeen.1Geoffrey Galt Harphamille groteskipuolestaan tarjoaa ajattelumallin, jos-sa lähtökohdaksi otetaan “margi-

Bahtininkarnevalistinengroteskimodernin kriisi-diskursseissa

Kari Matilainen

naalinen pikemminkin kuinkonventionaalinen”. Tässäavautuu uusi lähtökohta niille(jälkistrukturalistisesti suun-tautuneille) tutkijoille, jotkatutkimuksissaan “keskittyvättähän saakka sivuutettuihin merkitysreserveihin mar-ginaaleissa”.2

Groteski viittaa siis luontevasti kriisiin ja toisen kohtaami-seen. Tästä voi päätellä, että groteskin epämääräisyys saattaakiteyttää jotain nykyfilosofian kannalta kiinnostavaa. Man-nermaisessa nykyfilosofiassa on nimittäin jo pitkään — läheskyllästymiseen saakka — toistettu ajatusta klassisten subjek-ti- ja rationaalisuuskäsitysten kriisiytymisestä sekä etsitty eritavoin keinoja avata aiemmin poissuljettuja “toiseuksia” ajat-telun uusiksi horisonteiksi. Rosi Braidotti on kiinnittänyt huo-miota filosofiseen “toisen markkinointiin”, joka on tälleepämääräiselle kriisiretoriikalle tunnusomaista. On merkilli-nen yhteensattuma, että “toinen” löydetään teoreettisissadiskursseissa samalla hetkellä kun länsimaisen patriarkaalisenyhteiskunnan luonnollistama universaali keskeissubjekti onperustavanlaatuisessa legitimaatiokriisissä. “Kriisidiskurs-seissa” käännytään poissuljettua toista kohti asettamalla seteoreettisten diskurssien uudeksi horisontiksi. Tällainen teo-rialle uutta elintilaa avaava toiseuden kohtaaminen, “toisek-si-tuleminen”, siirtää kuitenkin kätevästi pois näkyviltä nereaaliset sosiopoliittiset voimat, joilla oli oma aktiivinen roo-linsa kriisin synnyttämisessä.3

Mihail Bahtinin “karnevalistisen” groteskin teoria on vii-me vuosina ollut erityisen mielenkiinnon kohteena. Bahtin onuuden suomennoksen (François Rabelais — keskiajan ja re-nessanssin nauru. Taifuuni, Helsinki 1995.) myötä meilläkinajankohtainen. Bahtinin “ajankohtaisuus” on kuitenkin kiin-nostava yhteensattuma. Kaukaiselta aikakaudelta ja vieraastamaasta putkahti yllättäen angloamerikkalaisen akateemisenmaailman tietoisuuteen aikanaan vähälle huomiolle jäänytomaperäinen ja yllättävän ajankohtainen ajattelija. Bahtininlaaja-alaisesta tuotannosta tuntui löytyvän lähes profeetalli-sia yhtymäkohtia miltei mihin tahansa nykykeskustelun on-gelma-alueeseen. Innostavia näkökulmia löytyi varsinkinkarnevalistisuutta ja groteskia käsittelevistä kirjoituksista.Populaarikulttuurin “karnevalistisia” muotoja tutkinut RobertStam esimerkiksi katsoo, että Bahtinin käsitteistö soveltuu

54 • niin & näin 3/96

erityisen hyvin työvälineeksi, koska siihen on sisäänrakennettuluontainen samastuminen eroihin ja toiseuteen, asettuminensorrettujen, syrjittyjen ja marginaalisten puolelle.4

Kun Bahtinin tarkastelukohde vielä korostetusti liittyy “his-toriallisen kehityksensä kaikissa vaiheissa […] luonnon,yhteiskunnan ja ihmisen elämän kriiseihin, murroskohtiin”5,voisikin väittää, että “kriisiytyneessä” teoreettisessa ilmapii-rissä oli valmis tilaus tällaiselle groteskin teorialle.

Tarkastelen seuraavassa tämän “merkillisen yhteen-sattuman” synnyttämää keskustelua. Heti aluksi törmätäänjoukkoon periaatteellisia ongelmia.

Kuinka lukea Bahtinia?

Ensimmäinen ongelma on, kuinka karnevaalia ja groteskiakäsittelevät kirjoitukset suhteutuvat Bahtinin muuhun tuotan-toon? Yritykset hahmottaa keskenään hyvinkin erilaiset ja joparistiriitaiset teemat johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi ovatyksi toisensa jälkeen osoittautuneet ongelmallisiksi.Karnevalistisuuden ja groteskin teemat ovat osoittautuneettässä suhteessa kaikkein hankalimmiksi.6

On väitetty, että ajankohtaisiksi koettujen ideoidenirrottaminen marginaalisten toiseuksien tarkastelun työväli-neiksi tuottaa muodikkaiden tutkimusintressien vääristämänkuvan Bahtinin tuotannon kokonaisuudesta. On kuitenkintodettu myös, että tätä kokonaisuuttakaan ei voida tarkastellailman jonkinlaista — avointa tai kätkettyä — tutkimus-poliittista intressiä. Toinen ongelma onkin siinä, että nyky-päivän lukija asettaa Bahtinin kirjoitukset uuteen kontekstiin,jossa ne niveltyvät nykykeskustelun erilaisiin keskenään kil-paileviin intellektuaalisiin traditioihin ja tutkimusintresseihin.7

Karnevalistisuuden ja groteskin teemat ovat asettuneetBahtinista käydyn kiistan keskiöön. Esimerkiksi Gary Saul

Morsonin ja Caryl Emersonin sinänsä erittäinperusteellista tutkimusta on kritisoitu siitä, ettähe leimaavat karnevaalitematiikan Bahtininepäonnistuneeksi kokeiluksi ulottaa teoreti-sointi ihmiselämän raadollisempiin sfäärei-hin.8 Tällaisen Bahtinin ajattelun kokonaisuu-den puolustamisen voi tulkita myös yrityksek-si irrottautua nykyhetken kriisitunnelmistaunohdetun “suuren ajattelijan” profeetallistennäkemysten avulla.

Keskustelu on osoittanut, että “kriisiä” —mitä tämä sitten konkreettisesti tarkoittaakin— on kuitenkin loppujen lopuksi mahdotontapaeta. Anekdoottina voi mainita, että osakseensaamansa kritiikin johdosta Morson valittaakirjeessään venäläiselle kollegalleen omiakriisitunnelmiaan. “Seksuaalisesti normaali,porvarilliseen demokratiaan uskova valkoinenamerikkalainen mieshenkilö” saa nykypäivä-nä jopa pelätä työpaikkansa puolesta amerik-kalaisia yliopistoja hallitsevien “radikaalien”keskuudessa.9

Bahtinin karnevalistinen groteski on siisasettunut osaksi epämääräisellä, toisinaan hie-man huvittavallakin tavalla konkretisoituvaa“kriisi-ilmapiiriä”. Bahtin runoili Stalininpuhdistustusten synkimpien vuosin aikanakarnevalistisesta kansanperinteestä kokonai-sen vapauden, yltäkylläisyyden ja tasa-arvonvaltakunnan.10 Hänen ajatuksistaan onkin haet-tu uusia tutkimuspoliittisen radikalismin mah-dollisuuksia. “Karnevalismissa” on kuitenkinvaarana päätyä Bahtinin populistisen

utooppisuuden epähistorialliseen uusintamiseen. Bahtinin ajat-telun kokonaisuuden vaaliminen puolestaan saattaa johtaa it-seensä sulkeutuvaan “suuren ajattelijan” ihailuun. Lähdenkinseuraavassa liikkeelle asettamalla Bahtinin kirjoituksetkiintopisteeksi, josta käsin pyrin suunnistamaan kohti nyky-päivää tarkastelemalla karnevalistisuuden ja groteskin histo-riallisia kehitysvaiheita. Groteskin iloinen karnevalistisuus onproblematisoitu psykoanalyyttisissä ja feministisissä Bahtin-tulkinnoissa. Näiden tulkintojen tarkastelu avaa hedelmäl-liseltä vaikuttavan näkökulman Bahtinin ajatteluun.

Karnevaali ja groteski ruumis

Karnevalistiselle kansanperinteelle oli Bahtinin mukaan tun-nusomaista ruumiin tulkitseminen aina keskeneräiseksi jaitseensä sulkeutumattomaksi kasvun ja uusiutumisenperusprinsiipiksi. Groteski ruumis on avoin ja itseensäsulkeutumaton, säännöttömästi versoileva, aukkojen jaeritteiden kyllästämä jatkuvien muodonmuutosten syntysija.Esimoderni groteski ruumiillisuus ei tunne muusta maailmastaerilleen panssaroitunutta yksilöruumista. Ruumis on pikem-minkin “kosminen, kaikki sen osat ja elementit edustavat kokomateriaalis-ruumiillista maailmaa”. Bahtin havainnollistaaajatusta tarkastelemalla antiikin hautalöytöä, veistosta, jokaesittää vanhoja ja ryppyisiä raskaana olevia nauravia mum-moja. Vanhenevan ruumiin hajoaminen yhdistyy veistoksessamoniselitteisesti syntyvän ruumiin muotoutumiseen. Veistosei siten esitä muusta maailmasta erillistä yksilöruumista, vaan“synnyttävän kuoleman” yliyksilöllistä “materiaalis-ruumillista ulottuvuutta”.11

Groteski ruumiis liittyy lisäksi kiinteästi “materiaalis-ruu-miilliseen alapuoleen”. Se assosioituu karnevalistisiinarvonalennuksiin, likaan, eritteisiin, kuolemaan ja uudesti-

niin & näin 3/96 • 55

syntymiseen. Groteski viittaaBahtinin mukaan myös siihen, min-kä klassisen estetiikan kaanonienmukainen ruumiillisuuskäsitys sul-kee tiukasti ulkopuolelleen. “Klas-sinen ruumis” on itseensä sulkeutu-nut, loppuunsaatettu ja staattisensymmetrinen; kaikki kasvun ja avoi-muuden merkit, ruumiin aukot jaulkonemat on huolellisesti siloteltu.Patsasmainen klassinen ruumissamastuukin renessanssin ja sitämyöhempien aikakausien rationalis-min “virallisen kulttuurin” indivi-dualistisiin ihanteisiin. Groteski ruu-mis puolestaan samastuu “epäviral-liseen” karnevalistiseen populaari-kulttuuriin ja sosiaaliseen muutok-seen.12

Bahtin toteaa lyhyessä katsaukses-saan groteskin historiallisiin kehitys-vaiheisiin, että modernina aikana“groteski siirtyy kamariin: se onikään kuin karnevaali joka koetaanyksin tiedostaen […] oma erilli-syys”.13 Saksalaisen kirjallisuuden-tutkija Wolfgang Kayserin tulkintagroteskista on Bahtinin mukaanpuutteellinen, koska Kayser tarjoaateorian ainoastaan groteskin moder-nista muunnoksesta. Kayser on kui-tenkin Bahtinin mukaan aivan oi-keassa siinä, että romantiikan aika-kaudella groteski muuttui kauhuaherättäväksi, pelottavan vieraaksi jasalaperäiseksi.14 Groteskin “dogma-tiikasta, luutuneisuudesta ja rajoit-tuneisuudesta vapauttava voima”avasi kuitenkin yksilöllisen subjek-tin monitahoisen sisäisen kokemus-maailman, uudenlaisen “sisäisenäärettömyyden” uusine mahdolli-suuksineen.15

Tähän historialliseen kehitys-kulkuun, missä yliyksilöllinengroteski ruumiillisuus muuntuuerillisiksi yksilöruumiiksi ja missäkarnevaalikulttuurin utooppiset japoliittisesti kumoukselliset aspektitvähitellen kuihtuvat tai katoavat por-varillisen individualismin myötäBahtin puuttuu, omien sanojensamukaan, vain hyvin ylimalkaisesti.Syntyy kuva eräänlaisestakadotetusta paratiisista, koskakarnevaalikulttuurin sublimoitu-misen (“kamariin siirtymisen”)tarkempi analyysi jää Bahtiniltatekemättä.16

Norbert Eliasin sivilisaatio-prosessi-kertomus tarjoutuu luonte-vasti groteskin ruumiin myöhempi-en historiallisten vaiheiden tarkaste-lun kiintopisteeksi. Elias esittää laa-jassa tutkimuksessaan kertomuksensiitä, miten ulkoisen kontrollin

sisäistyminen “itsekuriksi” tuotti ikään kuin kompensaationasisäisen elämysmaailman (Bahtinilla “sisäisen äärettö-myyden”), affektien realisoitumisen kuvitteellisiksi “sisäisiksiemootioiksi” välittömän affektiivisen käyttäytymisen sijaan.

Bahtin puhuu kirjallisuuden karnevalisaatiosta. Karnevaali-kulttuurin symbolikieli voidaan hänen mukaansa“transponoida sille konkreettisesti ja aistimellisesti sukua ole-valle taiteellisten kuvien kielelle, kirjallisuuden kielelle”.18

“Transponoituminen” voidaan eliaslaisittain tulkitakarnevalistisuuden siirtymiseksi sublimoidussa muodossauusille elämänalueille, kuten kirjallisuuden ja psykoanalyy-sin tapaisiin porvarillisiin diskursseihin. Peter Stallybrass jaAllon White puhuvat yhteiskuntarakennetta jäsentävän “kor-kean” ja “matalan” välisen suhteen rikkomisen ja uudelleen-koodaamisen historiallisesta prosessista.19 Rabelais’n teosten“karnevalistinen” intensiteetti esimerkiksi perustuu paljoltisiihen, että karnevaali alkoi jo Rabelais’n aikana olla “hyvientapojen” vastaista katoavaa kansanperinnettä.20

Karnevaali, groteski ruumis ja porvarillinenhysteria

1600-luvulta aina 1800-luvun lopulle asti porvarillinen yh-teiskunta tukahdutti järjestelmällisesti aiemmin koko yhteis-kunnalle yhteisen karnevaaliruumiillisuuden marginali-soimalla juhlan niin maantieteellisesti (markkina- ja vapaa-ajanviettoalueet siirtyivät kaupunkien reunamille ja rannikko-alueille) kuin ajallisestikin (kalendaarijuhlien jäsentämä aikakorvautui vähitellen teollistumisen edellyttämällä työviikolla).Ruumiin joutuessa erityisen sääntelyn kohteeksi sen symbo-linen ulottuvuus irtautui ritualistisesta ilmauksellisuudesta jahajaantui vaikeammin kurissa pidettäväksi sisäiseksielämyksellisyydeksi. Yhteisöllisten käytäntöjen tasolla torjuttupalasi subjektiivisen artikulaation tasolla, porvariston fobioina,fantasioina, pelkoina ja haluina.21

Karnevaalista ja groteskista tuli tässä vaiheessa eräänlaistasymbolisesti alhaista toiseutta (ruumiin, yhteiskunnallistenkäytäntöjen ja kaupunkiympäristön “alapuolta”), jostaerottautumalla porvarillinen identiteetti muotoutui ja määrit-teli itseään. Pyrkiessään torjumaan ja eliminoimaan “mata-lan” muodostaakseen oman statuksensa “korkea” kuitenkinsisällytti “matalan” itseensä torjunnan ja inhon kohteena.Sosiaalisesti perifeerisestä tuli symbolisesti keskeistä. Semuuttui tukahdutettujen halujen erotisoituneeksi kohteeksi,johon kohdistui häiritsevän ristiriitaisia tunteita: vallan-tunnetta, pelkoa ja halua. Sosiaalista identiteettiä konstituoivapoissulkeminen oli näin ollen samanaikaisesti imaginaarisella(so. eräänlaisen “poliittisen tiedostamattoman”) tasolla tapah-tuvaa monimuotoista tuotantoa.22

Groteskiin ruumiiseen kohdistettu yhteiskunnallinen torjun-ta heijastuu hämmästyttävän selvästi Freudin varhaisissahysteriatutkimuksissa. White esittää, että nimenomaan hyste-ria on modernin ajan vastine entisaikojen karnevaalille. Hänlukee Freudin universaalien “inhomekanismien” takaa esiinsosiohistoriallisen kertomuksen renessanssin jälkeisestä oras-tavasta porvarillisesta hegemoniasta ja porvariston groteskiinruumiiseen kohdistamasta alati lisääntyvästä torjunnasta jatorjutun paluusta.

White kiinnittää huomiota siihen, että karnevalistisen gro-teskin piirteet korreloivat hämmästyttävän johdonmukaisestihysteerikon syvimpien fobioiden kanssa. Karnevaalissapulppuavan liioitteleva, lian ja eritteiden kyllästämä“materiaalis-ruumiillinen alapuoli” toimi leikin ja naurun läh-teenä, mutta hysteeriselle naispotilaalle ruumiin “alapuoli” onerityisen ahdistava. Karnevaalissa “profanoidaan”, alennetaanja maallistetaan virallinen ja arvokkaan pelottava. Hysteriassa

56 • niin & näin 3/96

tisuutena [...] kielen sana on puolittain vieras sana. [...] Kieliei ole neutraali ympäristö joka siirtyisi helposti ja vapaastipuhujan intentionaaliseksi omaisuudeksi; se on vieraidenintentioiden asuttama ja kyllästämä.”28

Jonathan Hallin mukaan dialogisuuden “sisäisyys” tuleetulkita kulttuurisesti rakentuvaksi sisäisyysefektiksi. “Sisäi-nen” dialogisuus ei ole niinkään tulosta merkitysten jaintentioiden ykseyden periaatteellisesta mahdottomuudesta,vaan sen synnyttää (“despootin lakiin” kiinnittyvä) halu saa-da aikaan “monologinen” ykseys. Koska kielen “sosiaalis-ideologinen konkreettisuus” estää merkitysten monologisenomaksumisen “puhujan intentio-naaliseksi omaisuudeksi”, subjektinminuus pitää sisällään jotain “alhais-ta” ja “likaista”, mikä hänen tulee kai-kin keinoin eliminoida. Porvarillises-sa yhteiskunnassa karnevaali jagroteski tuottuvat tällä tavoin “kiel-letyksi” ja “likaiseksi” sisäisyydeksi.Monologisuus on toisin sanoen tulkit-tavissa dialogisuuden käyttövoimaksi:“kuuliaisuus” tuottaa hirviömäistägroteskia.29

Groteski naiseus?

Siirtymä yhteisöllisestä karnevaali-ruumiillisuudesta privatisoituun por-varilliseen hysteriaan voidaan siis tul-kita halun kiinnittämiseksi groteskinvieraannuttaviin ja vääristäviinsosiaalisiin representaatioihin. MaryRusso on erottanut kaksi groteskintulkintamallia. Niistä toinen onBahtinin karnevalistinen groteskintulkinta, joka viittaa erilaisten sosiaa-listen muodostumien, sosiaalistenkonfliktien ja politiikan alueeseen.Toinen tulkinta taas on kayserilainennäkemys groteskista pelottavan vie-raana ja kauhua herättävänä. Siinägroteski viittaa freudilaisittain pikem-minkin psyykkiseen kuin sosiaaliseenulottuvuuteen.30

Russo kiinnittää huomiota siihen,että groteski samastuu molemmissatulkinnossa korostuneella tavallanaiseuteen. Siinä missä karnevalistisen groteskin pe-rustana on kuva nauravista raskaana olevista vanhois-ta naisista (“synnyttävä kuolema”), siinä taas freudilais-psykoanalyyttisen kauhistuttavan groteskin perustana onhysteerisen naisen hahmo.31

Groteskin ja feminiinisen samastuminen antaa aiheen kat-soa hieman tarkemmin naiseuden merkitystä karnevalistisengroteskin pelottomuudelle. Pelottumuus nimittäin voidaanymmärtää myös groteskin monologisoinniksi. Karnevalistinengroteski on myös sosiaalinen representaatio. Se ei kenties kuu-lukaan vain sellaiseen kadotettun paratiisiin, joka edelsikarkotusta privatisoituun porvarilliseen hysteriaan.

Bahtin painottaa groteskin ruumiin “kosmista” merkitystätarkastellessaan tapaa, jolla groteski osaltaan “valmisteli uut-ta renessanssin tietoisuutta”. Groteski kuvasto teki mahdolli-seksi voiton keskiaikaisen eskatologian “kosmisestakauhusta”. Nauru kykeni muuttamaan kaiken pelot-tavan groteskiksi, “iloiseksi kauhukuvaksi”. Abstraktija henkinen “alennettiin” palauttamalla ylimaallinen

on kysymys käänteisellä tavalla toimivasta mekanismista.Ruumiin “alapuoli” pikemminkin “ylennetään”: hysteerikon“materiaalis-ruumiilliseen alapuoleen” kohdistama kauhuntunne muuntuu oireiksi, joista ruumiin “yläpuoli” kärsii.23

“Tieteellisen” psykoanalyysin synty ja sen pyrkimys muo-toutua itsenäiseksi diskursiiviseksi käytännöksi liittyvätkinkiinteästi groteskeihin muotoihin kohdistettuun yhteiskunnal-liseen torjuntaan. Paastonaika toimi muinoin karnevaalin gro-teskin ruumiillisuuden vastavoimana, mutta porvarillinenyhteiskunta ei tarjoa vastaavanlaista yhteisöllistä välitys-mekanismia. Naispotilaan ruumiista tulikin psykoana-lyyttisissä potilaskertomuksissa paaston ja karnevaalinvälisen taistelun näyttämö. Ilon ja aistimellisuuden sijaannaisruumiin erityispiirteet samastuivat groteskille porvarilli-sessa yhteiskunnassa annettuihin ehdottoman negatiivisiinmerkityksiin. Groteskiin ruumiiseen kohdistettu yhteiskunnal-linen torjunta muuntui yksilöruumiin anorektisiksi“paastorituaaleiksi”. Psykoanalyysi puolestaan löysi tällaisil-le “karnevaalirituaaleille” tieteellisen nimen: hysteria.24

Hysteriatapaukset nousivat tutkimuksissa esille viime vuo-sisadan lopulla ja vähenivät sen jälkeen varsin nopeasti.Saman ajanjakson kuluessa porvarillinen kulttuuri kompen-soi kadonnutta karnevaalia joukolla yhteiskunnallisestiperifeerisiä “booheemihahmoja”, joiden “liminaalinen” ase-ma avasi taiteelle uuden väylän karnevaalin muotokieleen.Muutoin “kunnianarvoisat porvarissäädyn edustajat” (javarsinkin “kunnialliset naiset”) oli tarkoin suljettu poiskarnevaalistisuuden piiristä. Kaduilta siivottu karnevaali aset-tui porvarillisessa “karnevalisoidussa” taiteessa lähinnätirkistelyn kohteeksi. Siirtyminen yhteiskunnan fyysisistä,rituaalisista käytännöistä karnevaalin symbolikielentekstuaalisiin representaatioihin merkitsi väistämättä valikoin-tia, porvarillisen ruumiillisuuden “inhomekanismien” taieliaslaisittain “häpeän ja kiusautuneisuudentunteen kynnyk-sen” uudenlaista, ongelmallista läsnäoloa.25

Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin termein voidaan puhuamyös sosiaalista järjestystä uhmaavien halujen vangitsemi-sesta “likaiseksi pieneksi salaisuudeksi”. Orastavassakapitalismissa traditionaaliset merkitykset ja sosiaaliset koo-dit alkoivat palautua pääoman abstrakteiksi, puhtaastimäärällisiksi suhteiksi. Mikään universaali koodi (Jumala,yksinvaltias tai pappi) ei enää järjestänyt sosiaalista elämää,sillä yhteiskunnan perustaksi asettui pääoman pyrkimys laa-jentaa itseään. Markkinat ja abstrakti vaihtoarvo tuottivat uu-denlaisen skitsofreenisen haluekonomian, vapautumisen ha-lujen kiinnittymisestä vakiintuneisiin koodeihin. Kaikki näyttikapitalismissa purkautuvan “deterritorialisoiduiksiskitsofreenisiksi virroiksi”. Kapitalistinen koneisto synnyttikinjoukon puolustusmekanismeja. Ydinperhe esimerkiksi eris-tettiin erilliseksi saarekkeeksi yhteiskunnallisen tuotannondekoodaavasta prosessista. Tämä mahdollisti (psykoanalyy-tikkojen suosiollisella avustuksella) muinaisten despoottistenyhteiskuntamuodostumien yksinvaltiaan roolin uudelleen-koodauksen isän hahmoksi, jonka yksilö sisäisti lacanilaisittainsymbolisen järjestyksen “isän nimeksi”.26 Deleuze ja Guattarikiteyttävät: subjekti saatetaan oidipuskompleksissaan halua-maan jotain täysin fiktiivistä, “tukahduttamisen keinotekois-ta tuotetta”. Laki sanoo: “älä tapa isääsi äläkä nai äitiäsi”. Jakuuliaisina subjekteina sanomme itsellemme: “juuri tätähänolenkin aina halunnut!”27

Oidipaalisuuden kritiikki voidaan tulkita myös “kiellon” ja“kiellon rikkomisen” toisiinsa nivoutumisen kritiikiksi. Likais-ta sisäisyyttä tuottava despotismi voidaan tällöin rinnastaaBahtinin monologisuuden käsitteeseen. Monologisuus on kie-len “sisäisen dialogisuuden” keinotekoinen vastakohta.Bahtinin mukaan “elävänä sosiaalis-ideologisena konkreet-

niin & näin 3/96 • 57

Äidin hahmo siis tarjoaa lohtua, mutta samastuu samanaikai-sesti “maalliseen kauheaan”. Tässä ei voi olla palauttamattamieleen Freudin kuuluisaa käsitettä Unheimlich, jolla hänkuvaa äidin ruumista primaarinarsismista irtauduttaessasamanaikaisesti kotoisan turvalliseksi ja pelottavaksi.34

Edellä lainatun katkelman voi lisäksi yllättävän mutkatto-masti liittää Kristevan maternaalisen “semioottisen khoran”käsitteeseen. Kristevan mukaan lapsen varhaiskehityksessäprimaarinarsismista autoeroottisuuteen siirryttäessä “rinnas-

ta, valosta, äänestä tulee tuolla”, joukko läheisyyden jatarpeiden tyydytyksen “kiintopisteitä” - esisymbolinen“tila”, joka “kutsuu naurun” lapsen motoristen refleksienja tutkivien eleiden yhdistäessä nämä kiintopisteet tarpei-den tyydytykseen.35

Bahtinilta lainatusta katkelmasta näyttäisi löytyvän mil-tei vastaavassa merkityksessä koko joukko “nautin-toa tuottavia” läheisyyden ja tarpeiden tyydytyksen

kiintopisteitä: “ruokkivat rinnat”, “synnyttävät eli-met”, “lämmin veri”. Bahtinin olennaisestisosiaalis-poliittiseksi muutosvoimaksiteoretisoima karnevaalinauru näyttääkin— kätkettyine pelkoineen — yllättäen kytkey-tyvän Kristevan psykoanalyyttisen teorian ku-vaamaan autoeroottiseen jokelteluun. On syy-

tä miettiä, eikö groteskin teoriassa,jossa groteski lopulta yhdistyy näinselvästi kohtuun ja äitiin, oleRusson sanoin “jotain selvästiregressiivistä niin psyykkisessä kuinpoliittisessakin rekisterissä”36?

Ruth Ginsburg toteaa, että Bahtinitse asiassa “de-femininisoi”naiseuden tehdessään raskaudestateoriansa keskeisen metaforan. Nai-nen muuttuu pelkäksi teoreettisendiskurssin metaforaksi, sukupuo-lettomaksi ja “yleiseksi kasvun jauusiutumisen periaatteeksi”. Koh-dusta tulee eräänlainen “alku-krono-tooppi”, teoreettinen kuvitelma, jon-ka kautta — ikään kuin ovesta taiportista — yleinen ja abstrakti aika,“uusi historiallinen tietoisuus”,spatialisoituu ja konkretisoituu.37

Feminiininen groteski saattaa kui-tenkin avata aivan uusia näköaloja.Russo näkee groteskissa ruumiissadynaamisen mallin uudelle sosiaali-selle subjektiviteetille, mahdollisuu-den uhmata toiseuden monologisiarepresentaatioita.38 Hän kuitenkinkorostaa karnevaalin ja naiseuden

suhteen ongelmallisuutta. Naiseuden symbolisten jakulttuuristen konstruktioiden (naiseus patriarkaalisenakonstruktiona) ja naisten kokemuksen (nainen todel-lisena historiallisena subjektina) yhteensovittaminen eiole mitenkään ongelmatonta. Antropologiset ja so-siaalihistorialliset tutkimukset nimittäin osoittavat, ettänaisten ja erilaisten vähemmistöjen muuttunut asema

karnevaalin “nurinkäännetyssä maailmassa” koettiin yleensäuhkaavaksi. Naiset ja erilaiset vähemmistöt miellettiin useinpotentiaalisiksi väkivallan kohteiksi, eräänlaisiksi rituaalisiksisyntipukeiksi. Toisaalta feministis-jälkistrukturalistisessa “teo-rian karnevaalissa” naiseutta on pyritty luonnehtimaan juurikarnevalistisin metaforin (esim. Cixous’n “ruumis ilman al-kua ja loppua”, Irigarayn mimeettinen “naamioleikki” miehi-

osaksi maata, “materiaalis- ruumiillista maailmaa”.32 Tässäkohtaa Bahtin puhuu maasta “äitinä” tavalla, joka kuulostaayllättäen miltei psykologisoivalta:

“Kaikki kauhea, mikä ei ole maata, taipui maahan; maaon äiti, se nielee synnyttääkseen uudelleen, suurempanaja parempana. Maassa ei voi olla mitään kauheata, kutenei äidin ruumiissakaan, jossa ovat ruokkivat rinnat, syn-nyttävät elimet, lämmin veri. Maallisesta kauheasta tuleelapsia synnyttävä elin, ruumiillinen hauta, joka tuottaa nau-tintoa ja synnyttää uutta.”33

René

Mag

ritte

, Le

Vio

l

58 • niin & näin 3/96

sen diskurssin sisällä jne.).39

“Modernin kriisidiskurssien” ratkai-suksi tarjoutuvan “naiseksi tulemisen”ja feminismin välillä vallitsee kuiten-kin Braidottin mukaan “riitasointu”,periaatteellinen yhteensopimatto-muus.40 “Teorian karnevaali” saattaahyvinkin tarjota “dynaamisen mallinuudelle sosiaaliselle subjektiviteetille”,mutta yhtä hyvin kyseessä voi ollaaiemmin poissuljetun “feminiinisen”uudelleenmäärittely kriisiin ajautuneenmaskuliinisen subjektiteorian uudeksihorisontiksi.

Tässä kohtaa kannattaa nostaa esilleStallybrassin ja Whiten esittämäFoucault’n ja Kristevan varhaisten kir-joitusten transgressio-käsitteen kritiik-ki. Koska kulttuurinen identiteettikonstituoituu jatkuvasti suhteessarajoihin ja rajanylityksiin, kirjallisenavantgarden “rajojen rikkominen”,“kielletyn” (poliittisen tiedostamatto-man tasolla artikuloituvan hysteeris-neuroottisen sisäisyyden) tuominenuudella tavalla kokemuksen kohteeksimerkitsee lähinnä porvarillisen yhteis-kunnan hallintamekanismien tuottamankulttuurisen pääoman iloista tuhlausta.Jännittävän kiihottavassa “rajojen rik-komisessa” haetaan uudelleen kontak-tia siihen, minkä kieltämiselle hallitse-va yhteiskunnallinen asema perustuu.41

Varsinkin Kristeva sekoittaa porvaril-lisen halun projektion sen luokka-identiteetin hajottamiseen väittäessään,että karnevalistisessa diskurssissa“kyse ei ole yhdenvertaisuudesta vaanpikemminkin identiteetistä virallisenkielellisen koodin ja virallisen lain ky-seenalaistamisen välillä.”42

Braidottin jälkistrukturalisteihinkohdistama arvostelu tarkentaa ajatus-kulkua. Se torjuttu tai kielletty, jonkatransgressiiviset tekstuaaliset käytännötavaavat, on nimenomaan feminiiniselle— samastettuna äitiyteen — perintei-sesti rajattu alue, josta kriisiytynytmoderni rationaliteetti löytää nyt— “naiseksi-tulemisessaan” — uuttaelintilaa. Groteskin ruumiin monologi-sointi voidaan ymmärtää tällaiseksi“naiseksi-tulemiseksi”. Karnevalis-tinen groteski viittaa sosiaaliseenulottuvuuteen ja implikoi aktiivistamaskuliinista toimijuutta (jyrkkänävastakohtana modernin groteskinfeminiiniselle hysterialle). Perustavanaelementtinä on kuitenkin feminiiniseenpalautetun pelon voittaminen. Grotes-kista ruumiin utooppinen ja kumouk-sellinen potentiaali rakentuu näin ollensukupuolitettujen pelkojen ja halujenristiriitaisten tunteiden torjunnalle.

Postmoderni groteski

Ihmisen ja eläimen sekä ihmisen ja kasvin hybridit ovat pe-rinteisesti olleet groteskin kuvaston ainesta. Modernissa kone-kulttuurissa keskeisin vastakohtapari on kuitenkin ihminen-kone. Ihmisen ja koneen sekoittumisen voi katsoa konkretisoi-tuvan proteeseissa. Allon White kutsuukin nykykulttuuringroteskin ruumiillisuuden muotoa “proteesigroteskiksi”(prosthetic grotesque).43

Proteesit ovat häiritsevällä tavalla intiimin yksilöllisiä. Neovat enemmän kuin pelkkiä esineitä, mutta ne eivät kuiten-kaan sulaudu osaksi kehoa. Intiimin yksilöllinen proteesi onsamalla luotaantyöntävän vieras, se jotain kehon ja ulkomaa-ilman, elottoman ja elollisen väliltä. Sitä voikin kutsuaKristevan termein abjektiksi. Abjekti ei ole subjekti eikäobjekti, vaan jotain luotaantyöntävää, joka häiritseeperustavalla tavalla identiteettiä ja symbolista järjestystä pal-jastamalla psyykkisiä toimintoja jäsentävien perusdiko-tomioiden toimimattomuuden.44

White lukee “proteesigroteskin” esiin Francis Baconin maa-lauksista, joissa proteettisten objektien ympäröimä ruumisjakaantuu lihaksi ja luuksi ruumiin sisäpuolen kääntyessäpulppuilevaksi ulkopuoleksi.45 Abjekti, luotaantyötäväproteesigroteski “karnevalisoi” bahtinilaisen karnevaalinperuskategoriat. Bahtin puhuu tuttavallisesta kontaktista jaeksentrisestä käyttäytymisestä. Ne vapauttivat valmiistasosiaalisista rooleista karnevaalin “nurinkäännetyssä maail-massa”.46 Proteesigroteskissa tuttavallinen kontakti korvau-tuu “nurinkäännetyn” ruumiin sisäpuolen proteettisellakontaktilla ulkoiseen. Eksentrisyys puolestaan korvautuuabjektiolla, joka järkyttää psyykkisiä toimintoja jäsentävääperuserottelua subjektiin ja objektiin.

Whiten Baconin maalauksista tekemät huomiot tulevatlähelle Russon havaintoja postmodernista groteskista. Perin-teisesti “feminiinisiksi” koodatut, ruumiin potentiaalisestigroteskit piirteet uudelleenkoodautuvat nykytaiteessa taval-la, joka kyseenalaistaa stereotyyppiset sukupuoli-identeettimallit. Nykypäivän yhä keinotekoisempia ruumiil-lisuuden muotoja tarkasteltaessa voidaan havaita, että tähänsaakka “sisäisinä” pidetyt ruumiin alueet avautuvat ulkoisel-le ja hajoavat lukemattomiksi pinnoiksi ja semioottisiksiverkostoiksi.47 Russo viittaa tässä yhteydessä Donna Harawayn“kyborgifeminismiin”. Abjekti proteesigroteski viittaa omaankehoon ruumiillistuneeseen kauhun ja vierauden tunteeseen,mutta siihen saattaa kätkeytyä myös uusia utooppisia mah-dollisuuksia.

Nykyaikaisten kommunikaatio- ja bioteknologioiden“hallinnan informatiikan” keskeisenä tavoitteena on Harawaynmukaan maailman moninaisuuden palauttaminen pelkiksikoodeiksi ja koodauksen informaatioteknisiksi ongelmiksi.“Monologinen” kaikenkattavan hallinnan informatiikka kui-tenkin tuottaa kääntöpuolenaan uudenlaisen “kyborgi-todellisuuden”, mahdollisuuden rajattomiin uudelleen-koodauksiin, joissa mikä tahansa “komponentti” voidaan liit-tää mihin tahansa toiseen.48 Pyrkimys kaikenkattavaanmonologisuuteen tuottaa siis yhä uusia groteskin ruumiilli-suuden muotoja.

Haraway hahmottelee teoksessaan radikaalisti uudenlaistatieto-opillista näkökulmaa. Tietävän subjektin dekoodaavaakatsetta odottavasta mykästä ja liikkumattomasta objektistatulee aktiivinen toisiinsa liittyvien pisteiden vuorovaikutteinenverkosto, “materiaalis-semioottinen toimija”. Tieteellisen tie-don kohtena olevat ruumiit ovat tällöin “materiaalis-semioottisia generatiivisia silmukoita”, joiden rajatmaterialisoituvat ja piirtyvät jatkuvassa sosiaalisessa vuoro-vaikutuksessa.49

niin & näin 3/96 • 59

teknologis-sosiaalisten käytäntöjen “materiaalis-ruumiillisiinhahmoihin”. Siinä missä Bahtin puhuu Rabelais’n tuotannos-ta, siinä Haraway puolestaan löytää science fictionistajäsentyneen näkökulman -jamesonilaisittain “kognitiivisenkartoituksen” kiintopisteen - kyborgitodellisuuden potentiaa-lisesti rajattomaan artikulaatiopisteiden avaruuteen.52

Edellä todettiin, että groteskin ruumiin utooppinenmonologisointi rakentuu sukupuolitettujen pelon ja halun tun-teiden torjunnalle. Voi tietysti olla, että perinteisesti passiivi-sissa kategorioissa, kuten biologisessa naiseudessa tieteelli-sen tiedon kohteena, ei enää ole jäljellä mitään passiivisiaominaisuuksia, kuten Haraway esittää. Kyborgitodellisuudessa“ruumis” nimittäin muuttuu hänen mukaansa resurssista ak-tiiviseksi toimijaksi ja sukupuoliero situationaaliseksi käsit-teeksi ulottuen solubiologiasta aina kehon ikääntymis-vaiheisiin.53 Science fictionia tutkinut Timo Siivonen on kui-tenkin osoittanut, että kyborgikulttuurissa omaa identiteetti-ään vapaasti muokkaava “teknodandy”, mies tai nainen, onkorostuneesti maskuliininen, koska “aktiivinen toimijuus to-teutuu pelkästään maskuliinisen käyttäytymiskoodin mukai-sesti”.54

Esimerkistä käyvät vaikkapa Image Comics -yhtiönsupersankarisarjakuvat (esim. Spawn ja Angela). Toiminta-jaksoja, joissa pullisteleva ihmisen ja koneen sekoitus hajoaalentelevien osasten sekamelskaksi, voi pitää malliesimerkkeinäproteesigroteskista populaarikulttuurissa. Erityistä huomiotakuitenkin kiinnittää se, että sankari on usein sukupuoleltaankorostuneesti nainen, eräänlainen sotakoneeksi trimmattuPlayboyn “playmate”. Maskuliinisen aktiivisella nais-sankarittarella nimittäin on selvästi tunnistettava, ahdistavanpelottava kääntöpuolensa. “Teknodandyn” identiteetin ikuis-ta elämää lupaava vapaa muuntelu pyrkii itse asiassa kaikinkeinoin kätkemään vanhenevan naisen ruumiin, jota kunto-salit ja proteettinen plastiikkakirurgia eivät (vielä?) kykenenuorentamaan55. Proteesigroteski muistuttaa tässä suhteessahämmästyttävän paljon Bahtinin karnevalistisen groteski-tulkinnan kuvaa kuolemaa tekevistä, mutta raskaana olevistanauravista vanhoista naisista. Myös siinä groteskin ruumiilli-suuden pois manaama pelko kiinnittyy vanhenevan naisenruumiiseen, joka sukupuolettomaksi metaforaksi muunnettunatarjoaa mallin ja eräänlaisen kasvualustan “uudenlaiselle maa-ilman tulkinnalle”.

Groteskin feminiinisyyden ongelmallisuus kiteyttääkingroteskille kyborgiruumiillisuudelle yleisesti tunnusomaisenristiriidan. Toisaalta kyborgiruumis bahtinilaisittain ylittääjatkuvasti omia rajojaan ja muuttaa muotoaan. Toisaalta “luon-nollinen” ruumis on tällöin kuitenkin kadonnut, muuttunutitsensä simulaatioksi, ja sen olemisen tapa kybertodellisuudenkeskellä on puhtaasti retorinen.56 Naisruumis on tässä mie-lessä ollut kautta historian “postmoderni” pinta, jolle kulttuu-riset pelot ja halut kirjoittautuvat.

Voidaan sanoa, että metaforaksi muuttuneen postmoderningroteskin ruumiin “kaikki osat ja elementit” — Bahtinia lai-naten, mutta radikaalisti uudella tavalla — “edustavat kokomateriaalis-ruumiillista maailmaa”. Kybertodellisuudenartikulaatiovaruus nimittäin koostuu “hajaantuneen” ja“ulkoistuneen” ruumiin osista, jotka järjestyvät kadonneenruumiin mediavälitteisiksi jäljitelmiksi.57 Jos Bahtininkuvaaman groteskin ruumiin avoimuus ja itseensäsulkeutumattomuus (kaikkine aukkoine ja eritteineen) tulki-taan kuitenkin aivan konkreettisesti, tällainen ruumiillisuusmerkitsee aidsin aikakaudella tappavan vaarallista uhkaa.Proteettinen groteski puolestaan tekee avoimuudestavaaratonta ja hallittavaa muuntamalla ruumiin oman itsensäsimulaatioksi, joka on foucaultlaisittain “kuuliainen ruumis”.Karnevalistinen groteski viittaa tällöin pikemminkin lopun-

Haraway ei toki puhu ruumiillisuuden yllättävästä “vapau-tumisesta”, vaan hahmottelee uudenlaista lähtökohtaa tekno-logisen biovallan kritiikille. Tässä yhteydessä on kuitenkinkiinnostavaa, että hänen utooppis-kriittisessä näkökulmassaan(tulevaisuuden?) “kyborgi-todellisuuteen” on bahtinilaisestaperspektiivistä jotain yllättävän tuttua. Bahtin puhuu keskiai-

kaisen hierarkkisen kosmologian perinpohjaisesta hajoamises-ta groteskin ruumiin asettuessa renessanssin luonnonfilosofianuudenlaisen maailmankäsityksen lähtökohdaksi.50 Tämänsuuri kulttuurinen murros kiteytyy Rabelais’n tuotannossa.Rabelais kääntää teoksissaan nurin ja sekoittaa keskenäänkeskiaikaisen kosmologian hierarkkiset tasot paljastaakseenmaailman “konkreettisen todellisuuden”, sen “materiaalis-ruu-miillisen hahmon”.51

Haraway puhuu niin ikään suuresta kulttuurisesta murrok-sesta, uudenlaisesta kyborgitodellisuudesta, jossa postmoderni“proteesigroteski” asettuu ajattelun uudeksi lähtökohdaksi. It-seensä sulkeutunut ruumis purkautuu tässä lukemattomiksi“materiaalis-semioottisten generatiivisten silmukoiden”artikulaatiosuhteiksi. Tällöin tarvitaan näihin artikulaatio-suhteisiin kiinnittyvää uudenlaista ajattelutapaa,“paikallistettua tietoa”. Vain siten voidaan pyrkiä tarttumaanvälittömästi ruumiiseen tunkeutuvan biovallan erilaisten

60 • niin & näin 3/96

ajan katastrofitunnelmiin — karnevalistiseen sekasortoon ai-kana, jona “millään ei enää ole mitään väliä”.58

Kauhu ja utooppiset visiot kirjoittautuvat kulttuurin-tutkimuksen diskursseissa groteskin ruumiin alituisestimuuntuvaksi pinnaksi. Groteskin bahtinilaisen tulkinnanongelmien tarkastelu tarjoaa osaltaan kiinnostavia lähtökoh-tia tällä pinnalla suunnistamiseen. Braidottin korostama “krii-sin” ja “toisen oikeuttamisen” rinnakkaisuus pakottaa kuiten-kin pohtimaan, missä määrin omia groteskeja rajojaan kohtisuuntautuva tutkimus tuottaa Trinh T. Minh-han sanoin“virallistettua marginaalisuutta”, eron tuotannon ohjailua,parantelua, neutralointia ja ennen kaikkea epäpolitisointia.59

Edward Said on eräässä haastattelussaan viitannut “viime-aikaiseen Bahtin-kulttiin” yhtenä esimerkkinä muodikkaastaja vielä painotuoreesta Teorian viimeisestä sanasta, josta tu-lee helposti uusia käännynnäisiä odottava uusi ortodoksia. Saidkorostaa tarvetta pyrkiä jatkuvasti irrottautumaan siitä, mikäon asettautumassa vallitsevaksi ajattelutavaksi. Hän puhuudialogisuuden tarpeellisuudesta — tosin hieman vaivau-tuneena “Bahtin-boomin” ko. termille aiheuttaneen inflaati-on johdosta — sekä vaihtoehtojen esittämisestä todellisiksivoimatekijöiksi pikemminkin kuin tasapainottaviksi “erilai-siksi” näkemyksiksi, joiden taakse todellinen valta piiloutuu.60

Tässä kenties onkin Bahtin-boomin perimmäinen ongelma,jossa riittää pohdittavaa.

Viitteet

1. Thomson 1972, s. 11. Käännökset kaikista englanninkielisistä lähde-teoksista ovat kirjoittajan.

2. Harpham 1982, s. 22.3. Braidotti 1993, s. 22-25.4. Stam 1989, s. 21, 233.5. Bahtin 1995, s. 11.6. Clark ja Holquist (1984, s. 312) esimerkiksi pitävät karnevaalia

Bahtinin rakkaimpien arvojen — epälopullisuus, muutos ja tulemi-nen, moniselitteisyys, määrittelemättömyys — ruumiillistumana. Voikuitenkin kysyä, miten on mahdollista sovittaa yhteen kaiken sisään-sä sulkeva meluisa karnevaalihumu (jossa “kaikki ovat aktiivisia osan-ottajia”, sillä “karnevaalia ei seurata sivusta […] vaan siinä eletäänsen lakien mukaan” (Bahtin 1991, s. 180)) ja Bahtinin tavaramerkiksimuodostunut dialogisuus, missä nimenomaan “ulkopuolinen näkökul-ma” on “luovan ymmärtämisen” edellytys (Bahtin 1986, s. 7).

7. Vrt. White 1987-1988, s. 218-219; Wall & Thomson 1993, s. 48. Esi-merkiksi Gary Saul Morsonin ja Caryl Emersonin tapa hahmottaaBahtinin tuotanto johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi “Bahtinin ajat-telun ‘sisältä käsin’” (Morson & Emerson 1990, s. 433) esittäytyyWallin ja Thomsonin mukaan varsin kyseenalaisella tavalla“intressittömäksi”.

8. Ks. Wall & Thompson 1993; Hirschkop 19929. Morsonin kirje julkaistiin venäläisessä Bahtin-aikakauskirjassa vuonna

1991. David Shepherd on kääntänyt osia kirjeestä englanniksi esipu-heessaan Critical Studies -lehden Bahtin-teemanumeroon (ks.Shepherd 1993, s. xviii-xix).

10. Bahtinin karnevaaliteoria vaikuttaa toisinaan “kansan naurukulttuurin”ilmaiseman “nauravan totuuden” paatokselliselta julistukselta. Se voi-daan toki tulkita myös kansanperinteen muotokielen oivaltavaksirekonstruoinniksi ja sen historiallisen funktion kuvaukseksi. Ongel-mana kuitenkin on, missä määrin analyyttinen kuvaus voidaan pitääerillään lennokkaan populististen utopioiden kehittelyistä. Onko “nau-ravan kansan” iäti uusiutuvan kollektiiviruumiin glorifiointi kentiensosialistisen realismin ihanteiden hienovaraista kritiikkiä (ks. esim.Clark & Holquist 1984) tai itseterapiaa (ks. Ryklin 1991)?

11. Bahtin 1995, s. 25-26.12. Ibid., s. 28-29.13. Ibid., s. 36.14. Ibid., s. 44-45.15. Ibid., s. 37, 42.16. Vrt. White 1985, s. 103.17. Falk 1990, s. 114.

18. Bahtin 1991, s. 179-180.19. Stallybrass & White 1986, s. 19.20. Greenblatt 1990, s. 68.21. White 1985, s. 104; Falk 1984, s. 212.22. Stallybrass & White 1986, s. 4-6, 193. Stallybrass ja White havain-

nollistavat argumentointiaan esittämällä, että porvarillisen ruumiinvertikaalinen akseli (yläpuoli-alapuoli) hahmottui analogisesti suhtees-sa kaupungin topografiaan: kun “alhainen” ja “likainen” groteskiruumiillisuus “unohdettiin”, suljettiin torjunnan kautta ulkopuolelle,“alhainen” ja “likainen” kaupungin topografiassa (slummit, viemärit,kerjäläiset, prostituoidut, rotat) muodostui päähänpinttymäksi, jokailmeni tavassa puhua omasta ruumiista. Esimerkiksi Freudin “rotta-miehen” kertomusten “rotalle” löytyy näin selvästi tunnistettava al-kuperä: potilas puhuu omasta ruumiistaan vallitsevan sosiaalisen jär-jestyksen mukaisesti organisoidun ja kontrolloidun kaupungintopografian symbolimerkitysten välityksellä.

23. White 1985, s. 107.24. Ibid., s. 98, 106. Tarkemmin anoreksiasta ja naisten lihavuuteen koh-

distuvista peloista nykykulttuurissa ks. Bordo 1995.25. White 1985, s. 110; “häpeän ja kiusaantuneisuudentunteen kynnyk-

sen” -käsitteestä ks. Elias 1978, erit. s. xii, 70-71, 82, 134-135, 139-140, 190.

26. Sivenius 1996, s. 160-164; Holland 1988, s. 410. Vrt. myös Bogue1989, s 88-89, 100-103. Deleuzen ja Guattarin runolliset sanankäänteetkorostavat kuitenkin liikaa psykoanalyytikkojen roolia. Deleuzen jaGuattari (1983, s. 298) toteavat, että nimenomaan analyytikko pystyt-tää sirkustelttansa vaiennettuun tiedostamattomaan, sinne missä ai-emmin oli tehtaita, työpajoja ja tuotantoyksikköjä, tuotannon moneutta.Stallybrassin ja Whiten (1986, s. 190) mukaan “sirkusteltta” ei niin-kään kiehdo ja vedä puoleensa oidipaalidraamaa ohjaavaaanalyytikkoa, vaan potilasta, joka pyrkii kaikin keinoin monologi-soimaan “alhaiset” halunsa. Psykoanalyysi pyrki Freudin päivinä pi-kemminkin ottamaan kaikin keinoin etäisyyttä groteskiin rahvaan-omaisuuteen. Tämän seurauksena syntyi uusi psykoanalyyttinen löy-tö: hysteria.

27. Deleuze & Guattari 1983, s. 114.28. Bahtin 1979, s. 113-114. Olen jättänyt sikseen suomennoksen

kieliopilliset omalaatuisuudet.29. Hall 1993, s. 103-107.30. Russo 1995, s. 7-9.31. Ibid., s. 9. Groteski-termin historia paljastaa vielä etymologisen yhte-

yden groteskin ja feminiinisen välillä: sana “grotto” (ital. grotta) tar-koittaa luolaa, mikä ruumiillisena metaforana assosioituu luontevastikohtuun (ibid., s. 1). Luola-etymologia tulee renessanssin ajalta, jol-loin kaivettiin maan alta esiin antiikin groteskit seinämaalaukset (täs-tä tarkemmin ks. Harpham 1983).

32. Bahtin 1995, s. 83.33. Ibid., s. 84.34. Ginsburg 1993, s. 171-173.35. Kristeva 1993, s. 122-125.36. Russo 1995, s. 29.37. Ginsburg 1993, s. 168-169, 173.38. Russo 1986, s. 214; 1995, s. 54.39. Russo 1986, s. 217, 221-224; 1995, s. 58, 67-69. Karnevaalien syn-

kempää puolta verisinä väkivallan purkauksina ovat tarkastelleet muunmuassa antropologi Victor Turner ja historioitsija Emmanuel Le RoyLadurie. Lisäksi voi mainita René Girardin “mimeettisen halun” ja“syntipukin” tuottamismekanismien teorian, joka on hyödyllinenvertailukohta niin Bahtinin “nauravan karnevaalimaailman” teoriallekuin myös jälkistrukturalistien kumouksellisille “haluteorioille”.

40. Ks. Braidotti 1993, 28.41. Stallybrass & White 1986, s. 200-201.42. Kristeva 1993, s. 22.43. White 1993, s. 171.44. Ibid., s. 173; Kristeva 1982, s. 4. Vrt. myös Husso 1994.45. White 1993, s. 169.46. Bahtin 1991, s. 180-181.47. Russo 1995, s. 14-15.48. Haraway 1991, s. 163-165; Siivonen 1992, s. 186.49. Haraway 1991, s. 198, 200-201.50. Bahtin 1995, s. 321-326.51. Ibid., s. 403.52. Haraway 1992, s. 325; kyborgisubjektin kognitiivisesta kartoitukses-

ta ks. Siivonen 1992.53. Haraway 1991, s. 199-200. Haraway viittaa tässä nykybiologiassa

käytyihin keskusteluihin biologisen sukupuolen tieteellisen määritte-lyn ongelmallisuudesta.

54. Siivonen 1994, s. 72-73.

niin & näin 3/96 • 61

55. Vrt. Sobchack 1994, s. 87.56. Ks. Kroker & Kroker 1988b, s. 21-22.57. Ks. ibid.58. Vrt. Kroker & Kroker 1988a, s. 13-14. Arthur ja Marilouise Kroker

viittaavat Bahtinin tavoin antiikkiin karnevaalistisuuden alkulähteenätarkastellessaan (lähinnä Baudrillardilta lainatulla) liioittelevallakäsitteistöllään ruumiiseen ja seksuaalisuuteen liittyviä paniikin-omaisia pelkoja Yhdysvalloissa. Thukydideen kirjoituksista löytyyselonteko Ateenassa raivonneesta ruttoepidemiasta, joka synnyttihallitsemattoman karnevalistisen sekasorron.

59. Minh-ha 1995, s. 18.60. Saidin kommentit löytyvät haastattelusta, joka on julkaistu teoksessa

Williams 1989 (s. 181-182).

Kirjallisuus

Mihail Bahtin, Kirjallisuuden ja estetiikan ongelmia. Suom. Kerttu Kyhälä-Juntunen ja Veikko Arola. Progress, Moskova 1979.

Mihail Bahtin, Dostojevskin poetiikan ongelmia. Suom. Paula Nieminen jaTapani Laine. Orient Express, Helsinki 1991.

Mihail Bahtin, François Rabelais — keskiajan ja renessanssin nauru. Suom.Tapani Laine ja Paula Nieminen. Taifuuni, Helsinki 1995.

Mikhail Bahtin, Speech Genres & Other Late Essays. Edited by Caryl Emer-son and Michael Holquist. Transl. by Vern W. McGee. University ofTexas Press, Austin 1986.

Ronald Bogue, Deleuze and Guattari. Routledge, London and New York1989.

Susan Bordo, Unbearable Weight. Feminism, Western Culture, and the Body.University of California Press, Berkeley, Los Angeles and London1995

Rosi Braidotti, Riitasointuja. Suom. Päivi Kosonen, Marjo Kylmänen, Rai-ja Koli, Anja Kuhalampi, Eila Rantonen ja Tuulevi Ovaska. Vasta-paino, Tampere 1993.

Katerina Clark & Michael Holquist, Mikhail Bakhtin. The Belknap Press ofHarvard University Press, Cambridge, Massachusetts, and London1984.

Gilles Deleuze & Félix Guattari, Anti-Oedipus. Capitalisn and Schizophrenia.Transl. by Robert Hurley, Mark Seem and Helen R. Lane. Universityof Minnesota Press, Minneapolis 1983.

Norbert Elias, The Civilizing Process I: The History of Manners. Transl. byEdmund Jephcott. Basil Blackwell, Oxford 1978.

Pasi Falk, “Ruumiillisuuden historialliset kohtalot II”. Tiede & Edistys 3/1984, s. 203-214.

Pasi Falk, “Modernin hedonistin paradoksi”. Sosiologia 2/1990, s. 108-124.Ruth Ginsburg, “The Pregnant Text. Bakhtin’s Ur-Chronotope: The Womb”.

Critical Studies (1993) Vol. 3 No. 2 - Vol. 4 No. 1/2, s. 165-176.Stephen J. Greenblatt, Learning to Curse. Essays in Early Modern Culture.

Routledge, New York and London 1990.Jonathan Hall, “Unachievable Monologism and the Production of the

Monster”. Critical Studies (1993) Vol. 3 No. 2 - Vol. 4 No. 1/2, s. 99-111.

Donna Haraway, Simians, Cyborgs, and Women. The Reinvention of Nature.Routledge, New York 1991.

Donna Haraway, “The Promises of Monsters: A Regenerative Politics forInappropriate/d Others”. Teoksessa Lawrence Grossberg, Cary Nel-son & Paula A. Treichler (eds.), Cultural Studies. Routledge, NewYork and London 1992, s. 295-337.

Geoffrey Galt Harpham, On the Grotesque: Strategies of Contradiction inArt and Literature. Princeton University Press, Princeton, New Jer-sey 1982.

Ken Hirschkop, “The Author, the Novel and the Everyday”. Times HigherEducation Supplement, 1017 (1 May 1992), s. 27.

Eugene Holland, “Schizoanalysis: The Postmodern Contextualization ofPsychoanalysis”. Teoksessa Lawrence Grossberg, Cary Nelson & Pau-la A. Treichler (eds.), Marxism and Interpretation of Culture. Uni-versity of Illinois Press, Urbana and Chicago 1988, s. 405-416.

Marita Husso, “Abjekti”. Teoksessa Näkymätön käsite. Jyväskylän yliopis-ton yhteiskuntapolitiikan laitoksen työpapereita No. 88 1994, s.7-22.

Julia Kristeva, Powers of Horror. An Essay on Abjection. Transl. by LeonS. Roudiez. Columbia University Press, New York 1982.

Julia Kristeva, Puhuva subjekti. Tekstejä 1967 - 1993. Suom. Pia Sivenius,Tiina Arppe, Kirsi Saarikangas, Helena Sinervo ja Riikka Stewen.Gaudeamus, Helsinki 1993.

Arthur Kroker & Marilouise Kroker (1988a), “Panic Sex in America”. Teok-sessa Arthur Kroker & Marilouise Kroker (eds.) Body Invaders.Sexuality and the Postmodern Condition. Macmillan Education,Houndmills, Basingstoke, Hampshire and London 1988, s. 10-19.

Arthur Kroker & Marilouise Kroker (1988b), “Theses on the DisappearingBody in the Hyper-Modern Condition”. Teoksessa Kroker, Arthur &Kroker, Marilouise (eds.) Body Invaders. Sexuality and the PostmodernCondition. Macmillan Education, Houndmills, Basingstoke, Hamp-shire and London 1988, s. 20-34.

Minh-ha, Trinh T., “Akustinen matka”. Suom. Hannele Harjunen.Naistutkimus 1/1995, s. 13-24.

Gary Saul Morson, & Caryl Emerson, Mikhail Bakhtin. Creation of aProsaics. Stanford University Press, Stanford, California 1990.

Mary Russo, “Female Grotesques: Carnival and Theory.” TeoksessadeLauretis, Teresa (ed.) Feminist Studies/Critical Studies. IndianaUniversity Press, Bloomington 1986, s. 213-229.

Mary Russo, The Female Grotesque. Risk, Excess and Modernity. Routledge,New York and London 1995.

Mikhail K.Ryklin, “Bodies of Terror: Thesis Toward a Logic of Violence”.Transl. by Molly Williams Wesling and Donald Wesling. New LiteraryHistory 1991: 24, s. 57-74.

David Shepherd, “Introduction: (Mis)Representing Bakhtin”. Critical Stu-dies (1993) Vol. 3 No. 2 - Vol. 4 No. 1/2, s. xiii-xxxii.

Timo Siivonen, “Kyborgi. Postmodernin subjektin kyberneettinen kartoi-tus”. Tiede & Edistys 3/1992, s. 183-198.

Timo Siivonen, “Subjekti modernin dispositiivissa: William Gibsoninruumislajityyppiset fantasiat”. Teoksessa Päivi Lappalainen & LeaRojola (toim.), Kulttuurista rajankäyntiä. Kirjallisuudentutkijain seu-ran vuosikirja 48. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1994, s.54-83.

Hannu Sivenius, “Oidipaalisuuden kritiikki ja sen ongelmat. Deleuze &Guattari ja Lacanilainen psykoanalyysi”. Tiede ja Edistys 2/1996, s.158-166.

Vivian Sobchack, “On the Dread of Aging in a Low-Budget Horror Film”.Teoksessa Sappington, Rodney & Stallings, Tyler (eds.),Uncontrollable Bodies. Testimonies of Identity and Culture. Bay Press,Seattle 1994, s. 79-91.

Peter Stallybrass & Allon White, The Politics and Poetics of Transgression.Methuen, London 1986.

Robert Stam, Subversive Pleasures. Bakhtin, Cultural Criticism, and Film.The Johns Hopkins University Press, Baltimore and London 1989.

Philip Thomson, The Grotesque. The Critical Idiom 24. Methuen, London1972.

Anthony Wall & Clive Thomson, “Cleaning up Bakhtin’s Carnival Act”.Diacritics (1993) 23.2: s. 47-70.

Allon White, “Hysteria and the End of Carnival: Festivity and BourgeoisNeurosis”. Semiotica 54 1/2 (1985), s. 97-111.

Allon White, “The Struggle Over Bakhtin: Fraternal Reply to Robert Young”.Cultural Critique, No.8, Winter 1987-1988, s. 217-241.

Allon White, Carnival, Hysteria, and Writing. Collected Essays andAutobiography. Clarendon Press, Oxford 1993.

Raymond Williams, The Politics of Modernism. Against the NewConformists. Ed. and Introd. by Tony Pinkney. Verso, London andNew York 1989.