12
1 HUHTIKUU 2019 KAUPUNKI TIEDOTTAA Eduskuntavaalit 2019 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 14.4.2019. Ennakkoäänestyksen ajanjak- so on kotimaassa 3. - 9.4.2019 (keskivii- kosta tiistaihin) ja ulkomailla 3. - 6.4.2019. Suomalaisessa laivassa ulkomaan ennak- koäänestys voidaan aloittaa jo keskiviik- kona 27.3.2019. Äänioikeus ja äänestäminen Eduskuntavaaleissa äänioikeutettu on asuinpaikasta riippumatta jokainen Suo- men kansalainen, joka viimeistään vaali- päivänä täyttää 18 vuotta. Ennakkoäänestys Eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 3. 9.4.2019. Naantalissa ennakkoäänestyspaikkoina toimivat kaupungintalo, K-Supermarket Ukko-Pekka, Merimaskun ja Rymättylän kirjastot sekä Velkuan palvelupiste. Kotiäänestys Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänes- tyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuk- sia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioi- keusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes- tysaikana äänestäjälle erikseen ilmoitettu- na ajankohtana. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä kirjallisesti tai puhelimella viimeistään tiistaina 2.4.2019 ennen kello 16.00 Naantalin kaupungin keskusvaalilautakunnalle tai toimistosihteeri Hanna Fagerlundille, puh. 044 4171 237. Äänestäjän puolesta ilmoi- tuksen voi tehdä myös hänen valitseman- sa henkilö. Ilmoittautumisessa käytettäviä lomakkeita saa kaupungin palvelupisteistä sekä Naantalin kaupungin verkkosivuilta www.naantali.fi. Omaishoitajan mahdollisuus äänestää kotiäänestyksen yhteydessä Kotiäänestykseen oikeutetun hoidettavan kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja voi myös äänestää koti- äänestyksen yhteydessä. Edellytyksenä on, että omaishoitajan kotikunta äänioi- keusrekisterin mukaan on Naantalin kau- punki ja että hän on tehnyt kaupungin kanssa omaishoitosopimuksen. Äänestys- halukkuudesta on ilmoitettava keskusvaa- lilautakunnalle kotiäänestykseen ilmoittau- tumista koskevan ohjeistuksen mukaan. Keskusvaalilautakunnan yhteystiedot Naantalin kaupungin keskusvaalilautakun- ta sijaitsee kaupungintalolla, Käsityöläis- katu 2, 21100 Naantali, puhelin 02 434 5111. Lautakunnan sihteerinä toimii kau- punginlakimies Turo Järvinen, puh. 044 733 4552. Ennakkoäänestyspaikat Naantalissa Kaupungintalo, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 3. - 5.4.2019 klo 9.00 - 18.00 6. - 7.4.2019 klo 10.00 - 16.00 8. - 9.4.2019 klo 9.00 - 20.00

HUHTIKUU 2019 Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes- · KESÄLOMA, toimintoihin ilmoittautu-minen alkaa 28.3. Summer Begins kesän aloitus tapahtuma Kuparivuorella 1.6. klo 17–22,

  • Upload
    others

  • View
    0

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: HUHTIKUU 2019 Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes- · KESÄLOMA, toimintoihin ilmoittautu-minen alkaa 28.3. Summer Begins kesän aloitus tapahtuma Kuparivuorella 1.6. klo 17–22,

1

HUHTIKUU 2019

KAUPUNKI TIEDOTTAA

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 14.4.2019. Ennakkoäänestyksen ajanjak-so on kotimaassa 3. - 9.4.2019 (keskivii-kosta tiistaihin) ja ulkomailla 3. - 6.4.2019. Suomalaisessa laivassa ulkomaan ennak-koäänestys voidaan aloittaa jo keskiviik-kona 27.3.2019.

Äänioikeus ja äänestäminen

Eduskuntavaaleissa äänioikeutettu on asuinpaikasta riippumatta jokainen Suo-men kansalainen, joka viimeistään vaali-päivänä täyttää 18 vuotta.

Ennakkoäänestys

Eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 3. – 9.4.2019. Naantalissa ennakkoäänestyspaikkoina toimivat kaupungintalo, K-Supermarket Ukko-Pekka, Merimaskun ja Rymättylän kirjastot sekä Velkuan palvelupiste.

Kotiäänestys

Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänes-tyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuk-sia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioi-keusrekisteriin hänen kotikunnakseen.

Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes-tysaikana äänestäjälle erikseen ilmoitettu-na ajankohtana. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä kirjallisesti tai puhelimella viimeistään tiistaina 2.4.2019 ennen kello 16.00 Naantalin kaupungin keskusvaalilautakunnalle tai toimistosihteeri Hanna Fagerlundille, puh. 044 4171 237. Äänestäjän puolesta ilmoi-tuksen voi tehdä myös hänen valitseman-sa henkilö. Ilmoittautumisessa käytettäviä lomakkeita saa kaupungin palvelupisteistä sekä Naantalin kaupungin verkkosivuilta www.naantali.fi.

Omaishoitajan mahdollisuus äänestää

kotiäänestyksen yhteydessä

Kotiäänestykseen oikeutetun hoidettavan kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja voi myös äänestää koti-äänestyksen yhteydessä. Edellytyksenä on, että omaishoitajan kotikunta äänioi-keusrekisterin mukaan on Naantalin kau-punki ja että hän on tehnyt kaupungin kanssa omaishoitosopimuksen. Äänestys-halukkuudesta on ilmoitettava keskusvaa-lilautakunnalle kotiäänestykseen ilmoittau-tumista koskevan ohjeistuksen mukaan.

Keskusvaalilautakunnan yhteystiedot

Naantalin kaupungin keskusvaalilautakun-ta sijaitsee kaupungintalolla, Käsityöläis-katu 2, 21100 Naantali, puhelin 02 434 5111. Lautakunnan sihteerinä toimii kau-punginlakimies Turo Järvinen, puh. 044 733 4552.

Ennakkoäänestyspaikat Naantalissa

Kaupungintalo, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 3. - 5.4.2019 klo 9.00 - 18.00 6. - 7.4.2019 klo 10.00 - 16.00 8. - 9.4.2019 klo 9.00 - 20.00

Page 2: HUHTIKUU 2019 Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes- · KESÄLOMA, toimintoihin ilmoittautu-minen alkaa 28.3. Summer Begins kesän aloitus tapahtuma Kuparivuorella 1.6. klo 17–22,

2

K-Supermarket Ukko-Pekka, Venekuja 5, 21100 Naantali 3. - 5.4.2019 klo 12.00 - 19.00 6.4.2019 klo 10.00 - 16.00 8. - 9.4.2019 klo 12.00 - 19.00 Merimaskun kirjasto, Iskolantie 9, 21160 Merimasku 3.4.2019 klo 9.00 - 15.00 4.4.2019 klo 13.00 - 19.00 5.4.2019 klo 9.00 - 15.00 8. - 9.4.2019 klo 13.00 - 19.00 Rymättylän kirjasto, Metsätie 1, 21140 Rymättylä 3.4.2019 klo 9.00 - 15.00 4.4.2019 klo 13.00 - 19.00 5.4.2019 klo 9.00 - 15.00 8. - 9.4.2019 klo 13.00 - 19.00 Velkuan palvelupiste, Kummeli, Saunie-mentie 3, 21195 Velkua 3. - 5.4.2019 klo 9.00 - 15.00 8. - 9.4.2019 klo 9.00 - 15.00

Vaalipäivän 14.4.2019 äänestys

Äänestysalue Äänestyspaikka ja osoite

Rymättylä Rymättylän kirjasto,

Metsätie 1, 21140 Rymättylä

SIVISTYSPALVELUT

Eduskuntavaalien 2019 ennakkoäänes-tyksen aikaan 3. – 9.4.2019 Rymättylän

lähikirjasto palvelee normaalisti.

Kirjapiiri: Rymättylän lähikirjastossa, osoite: Metsätie 1, järjestetään kirjapiiri kerran kuukaudessa. Kirjapiirissä osallistu-jat keskustelevat lukemistaan kirjoista. Kevätkauden kirjapiirit kokoontuvat:

tiistaina: 9.4., 7.5. kello 19.00. Vetäjänä

Soili Nurmi. Kahvitarjoilu.

TERVEYSPALVELUT

Jalkahoitaja Katavakodilla tiistai 23.4. ja keskiviikko 24.4. Paula Lindfors sairaslo-

malla.Varaa aika Niskanen Arja 050 303 1843.

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

Nuoriso- ja liikuntapalvelut Maija Puolakanaho puh 0400 638 398 [email protected] LIIKKUJAN APTEEKKI Rymättylän apteekissa torstaina 9.5.2019 klo 15.00-16.30. Liikuntaneuvontaa ja mahdollisuus kehonkoostumusmittauk-seen. IPANARIEHA Ipanarieha Rymättylän koululla (Piimätie) lauantaisin klo 14.00–15.30, kevään vii-meinen kerta lauantaina 13.4.2019. Ipanariehassa liikutaan temppuradalla, kiipeillään, hypitään jätti-ilmatrampoliinilla ym. Toiminta on tarkoitettu alle 7-vuotiaille lapsille ja heidän täysikäiselle liikuntakave-rilleen. Rymättylässä voi perheen alle 7-vuotiaan lapsen ja aikuisen mukana tulla myös vanhempia lapsia. Toiminta on maksutonta. Toiminnan järjestävät Liikuntapalvelut ja Naantalin voimistelijat ry sekä Rymättylän Soihtu ry KEVÄÄN ALKEISUIMAKOULUT Naantalin kevään alkeisuimakoulu järjes-tetään 8.4.–2.5. välillä 9 kertaa seuraavas-ti: ma 8.4., ti 9.4., to 11.4., ma 15.4., ti 16.4., ti 23.4., to 25.4., ma 29.4. ja to 2.5. Uimakoulu on tarkoitettu 5 vuotta täyttä-neille naantalilaisille, jotka ensi kertaa osallistuvat kaupungin järjestämään al-keisuimakouluun. Ryhmät kokoontuvat klo 16.45–18.00 ja 18.00–19.15 (allasaika n. 45min). Paikka: Uintikeskus Ulpukka, Raisio. Mo-lempiin ryhmiin mahtuu 10 lasta. Osallis-tumismaksu on 50 €. Ilmoittautuminen alkaa 28.3.2019 klo 18.00 liikkuvanaanta-li.fi-verkkosivuilla. *mahdollisista kesän uimakouluista tiedo-tetaan verkkosivuillamme huhtikuussa.

Page 3: HUHTIKUU 2019 Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes- · KESÄLOMA, toimintoihin ilmoittautu-minen alkaa 28.3. Summer Begins kesän aloitus tapahtuma Kuparivuorella 1.6. klo 17–22,

3

LIIKUNTAYSTÄVÄTOIMINTA RYMÄT-TYLÄN LIIKUNTASALISSA Liikunnalla on monia myönteisiä vaikutuk-sia ihmisen arkeen: - ylläpitää tasapainoa ja vahvistaa luustoa - alentaa verenpainetta - hidastaa lihasvoiman vähenemistä ja lisää nivelten liikkuvuutta ja hyvinvointia - edistää ruuansulatusta ja ruokahalu - tukee muistia ja tuottaa hyvää mieltä - lisää nivelten liikkuvuutta ja hyvinvointi Liikuntaystävätoiminta on tarkoitettu kaikil-le kotona asuville ikäihmisille ja ryhmä kokoontuu koulun liikuntasalissa keski-viikkoisin klo 13.00- 13.45 seuraavina päivinä: ke 10.4., ke 24.4., ke 8.5. Ohjauksesta vastaavat rymättyläläiset vapaaehtoiset Liisa Suomi, Elina Laine, Ulla-Maija Karjalainen-Nylund ja Irma Ah-de. Tule mukaan mukavaan joukkoon, ryhmään ei ole pääsyvaatimuksia. Jos tarvitset kuljetusta, saattoapua tai ha-luat muuten vain ryhmän toiminnasta lisä-tietoa, ota yhteys diakoni Hannele Keskita-loon, puh 040 130 8384. UIMAKULJETUKSET RAISION ULPUK-KAAN 7.1.-27.5.2019 Iltavuoro ajetaan maanantaisin klo 17.00 Rymättylän kk (keskustan linja-autopysäkki) klo 17.10 Merimaskun kirkon parkkipaikka klo 17.25 Linja-autoasemalta suoraan Ul-pukkaan. klo 20.00 lähtö Ulpukasta Kyytiin pääsee matkan varrella olevilta linja-autopysäkeiltä. Taivassalon linja-auto menee Naantalin linja-autoasemalta Ul-pukkaan Aurinkotietä pitkin. Uimakuljetuksia ei ole arkipyhinä, kesäai-kaan tai Ulpukan ollessa suljettuna. Alle 12 v. lapset vain huoltajan seurassa. LASTEN JA NUORTEN TOIMINTAA Liikuntakerhot alakouluilla Liikuntakerhot ovat 2.-6.luokkaisille, paitsi aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuville. Liikuntakerhotoiminta on maksutonta. Ala-koulujen kerhotoiminta järjestetään 7.1.-10.5. (ei arkipyhinä ja koulujen loma-

aikoina). Ilmoittautuminen netissä liikku-vanaantali.fi. Kultarannan koululla maanantaisin klo 14.10-15.00 Kuparivuoren koululla tiistaisin klo 14.00-15.00 Karvetin koululla keskiviikkoisin klo 13.00–14.00 Taimon koululla keskiviikkoisin klo 14.00-15.00 Merimaskun koululla keskiviikkoisin klo 13.00–14.00 Lietsalan koululla torstaisin klo 13:00–14:00 Velkuan koululla maanantaisin klo 13:00–14:00 4-9.lk Velkuan koululla tiistaisin klo 13:00–14:00 esi-3.lk Velkua tanssikerho, lisäinfo koululta. Rymättylän koululla keskiviikkoisin klo 14.30–15.30. Rymättylän koulun liikunnallinen aa-mukerho Rymättylän koulun liikuntasalissa torstai-sin klo 8.30-9.15 liikuntakerho 2-3-luokkalaisille lapsille. Kerhossa leikitään, pelataan ja tutustutaan eri lajeihin. Kerhoa ohjaaja Salla Lähteenmäki. Ilmoittautuminen liikkuvanaantali.fi Harrastekerho Rymättylän koululla maanantaisin klo 13.25-14.10 5-6-luokkalaisille. Harrastekerhossa pääset kokeilemaan eri harrastemuotoja mm. animaatio, metsäkir-jasto, karvaiset kamut, luontoliikunta, ka-lastus yms. Kerhon tarkka suunnitelma tehdään yhdessä kerholaisten kanssa. Ilmoittautuminen liikkuvanaantali.fi KESÄLOMA, toimintoihin ilmoittautu-minen alkaa 28.3. Summer Begins kesän aloitus tapahtuma Kuparivuorella 1.6. klo 17–22, yli 11 vuoti-aille Koululaisten kesäleirit Salorannassa • 1. leiri 10.–13.6. 2008–2009 syntyneille* • 2. leiri 3.–6.6. 2006–2007 syntyneille* • 3. leiri 17.–19.6. 2010–2011 syntyneille * leirien ikäluokkien järjestys on muuttunut Koululaisten kesäkerho 3.–20.6. Taimon koulussa, 2010–2011 syntyneille.

Page 4: HUHTIKUU 2019 Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes- · KESÄLOMA, toimintoihin ilmoittautu-minen alkaa 28.3. Summer Begins kesän aloitus tapahtuma Kuparivuorella 1.6. klo 17–22,

4

Retki Fazerin makeistehtaalle ja Heure-kaan 11.6. Pyöräilyretki Ahvenanmaalle 11–14.6. 12–17-vuotiaille Liikunnan päiväleiri 17.–19.6. ma–ke klo 8–16, 2008–2011 syntyneille. Retki Linnanmäelle 18.6. Teatterileiri Rymättylässä alakouluikäisil-le 18.-20.6. klo 10-15 Liikuntaleiri 3.-6. luokkaisille Haijaisissa 25.-27.6. liikuntapainotteinen yöleiri. Nuorten Saaristoseikkailu Inga-Lill kal-jaasilla 29.7.–1.8. yli 10-vuotiaille Katso lisätietoja verkossa liikkuvanaanta-li.fi ja www.naantali.fi/nuoret viikosta 10 alkaen. Sähköinen ilmoittautuminen alkaa 28.3. klo 18. Harrasteseikkailuleiri kouluikäisille 12.–13.8.2019 TunneSeikkailu -päivätoiminta ti-ke 4.-5.6. klo 9-15 eskari-2.luokkalaisille Pro Sinervon talo, Velkua ma 10.6. klo 9-15 1.-3.luokkalaisille Per-hehuvila Kuin koti, Luonnonmaa Liikuntapainoitteinen päivätoiminta on tarkoitettu lapselle, jolla on korostu-neen yksilöllisen tuen tarvetta esimerkiksi elämäntilanteen, herkkyyden tai jonkinlai-sen toimintarajoitteen takia. Ilmoittautumi-nen aukeaa 28.3.2019. Toteutetaan pien-ryhmässä ja moniammattilisena yhteistyö-nä. Lisätietoja Soveltavan liikunnan ohjaa-jalta [email protected]

Huomio: Oletko lasten liikuttamises-

ta kiinnostunut 15-20 -vuotias naan-

talilainen nuori? Varhaiskasvatus etsii nuoria lasten moto-riikkakerhojen ohjaajiksi. Kerho toteutuu keväällä 2019, huhti-toukokuussa, kerran viikossa neljän viikon ajan Naantalin var-haiskasvatuksen yksiköissä. Ohjaajana vastaat toiminnan suunnittelusta, toteut-tamisesta ja arvioinnista yhdessä varhais-kasvatuksen ja liikunnan ammattilaisten kanssa. Kerhoa voit ohjata yksin tai yh-dessä kaverisi kanssa. Ohjaamisesta maksetaan palkkio. Tehtävään valitut oh-jaajat koulutetaan. Hae mukaan! Arvostamme: • innostunutta otetta

• motivaatiota liikuntaan • hyviä vuorovaikutustaitoja. Haku 18.-31.3.2019 osoitteessa www.lyyti.in/Motoriikkakerhon_ohjaaja Lisätietoja: Aluepäiväkodinjohtaja Viveka Raitanen p. 044 733 4515 tai Liikunnanoh-jaaja Anu Saarni p. 050 464 9908 Naantalin kylpylän alennukset naantali-laisille Naantalin kylpylä tarjoaa vuonna 2019 seuraavat alennukset naantalilaisille: Sauna- ja allasosaston käyttö – 40 % hin-noista. Alennus on voimassa kaikkina päi-vinä pois lukien aatot ja juhlapyhät, heinä-kuu sekä viikot 8 ja 52. Eläkeläiset 10,00 €. Alennettu hinta on voimassa ma–pe klo 8–15 pois lukien aa-tot ja juhlapyhät sekä heinäkuu. Tarjoushinnat ovat voimassa 2019 oikeu-den lunastaneille. Alennusoikeuden voi noutaa kaupungin palvelupisteistä, jossa tarkistetaan samalla hakijan kotipaikkatie-to. Oikeus on henkilökohtainen. Palvelupisteet: Kaupungintalon asiointipis-te (Käsityöläiskatu 2), Merimaskun palve-lupiste/kirjasto (Iskolantie 9), Rymättylän palvelupiste/kirjasto (Metsätie 1) ja Velku-an palvelupiste/Kummeli (Sauniementie 3). SENIORIKORTTI +65, KEVÄT 2019 Kaikki 65 vuotta täyttäneet naantalilaiset ovat oikeutettuja lunastamaan seniorikor-tin. Kevään seniorikortti on voimassa 1.3.-30.6.2019. Hinta 25€. Kortti on henkilö-kohtainen. Kevään edut 1.3.-30.6.2019 Uintikeskus Ulpukka Uinti ja kuntosalin käyttö (omatoiminen harjoittelu) kolme kertaa viikossa. Kortti oikeuttaa uimiseen arkisin ennen klo 14.00 ja maanantaisin klo 17.00 jälkeen (mahdollistaa uimakuljetuksen käytön). Käyttöoikeus kerran päivässä! Kuntosaliopastus Ulpukan kuntosalilla (jonne myös Naantalin seniorikorttilaiset voivat mennä): Ohjauspäivät ovat 9.1., 7.2., 6.3., 3.4. ja 8.5. klo 11.00-14.00

Page 5: HUHTIKUU 2019 Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes- · KESÄLOMA, toimintoihin ilmoittautu-minen alkaa 28.3. Summer Begins kesän aloitus tapahtuma Kuparivuorella 1.6. klo 17–22,

5

Seniorikortilla sisälle ja sisäliikuntavaatteet päälle (uikkareissa ei voi kuntosalilla liik-kua). Kuntosalin jälkeen voi mennä sitten uimaan. Vesijumppa Ulpukassa •keskiviikkoisin 9.1.-15.5. kello 14.00-14.40 •ei tarvitse ilmoittautua erikseen •seniorikortilla sisälle ja 3 € ohjausmaksu maksetaan Ulpukan kassalle, jonka jäl-keen voi osallistua jumppaan. Keilaus Raision keilahallissa torstaisin kello 13.00-14.00 Kertamaksu 4€ (norm. 7€) makse-taan keilahallin kassalle, jossa on esitettä-vä voimassa oleva seniorikortti. Naantalin kaupungin liikuntatoiminta Aloittelevien tasapainoryhmä kaksi kertaa viikossa Kesti-Maariassa 7.1.-6.5. maa-nantain ryhmä kello 12.00-13.00 ja 8.1-7.5. tiistain ryhmä klo 9.00-10.00. VoiTas-ryhmä edistyneempien tasapaino-ryhmä keskiviikkoisin 9.1.-24.4. klo 12.00-12.45 Kesti-Maariassa. Yhteistyössä Lii-kuntaseura Naantali ry. Ilmoittautuminen www.lsnaantali.fi -sivuilta Kuntosaliharjoittelua omatoimisesti Mai-jamäen liikuntahallin kuntosali 6.3.-29.5. keskiviikkoisin 12.00-13.30. (Huomioi, että ylioppilaskirjoitusten aikana 11.3.-28.3. ei ole kuntosalitoimintaa!) Kuntosalin kesäharjoittelu maanantaisin ja keskiviikkoisin 5.6.-19.6. klo 12.00-13.30. Ulkokuntosalilaitteiden opastusta Kirk-kopuistossa tiistaisin 14.5., 21.5. ja 28.5. klo 10.00-11.00. Aamujumpat ulkona Matkailijanpuistossa (kylpylän edessä) 2.5.-27.6. torstaisin klo 10.00-11.00 (aamujumppaa ei järjestetä helatorstaina 30.5.). Yhteistyössä Liikun-taseura Naantali ry (ei ilmoittautumisia). Kulttuuri- ja museopalvelut •vapaa pääsy Naantalin museoon 15.5.-31.7.2019 museon aukioloaikoina. •erikseen ilmoitetut kulttuuritapahtumat – 20 % pääsylipusta, ilmoituksessa seniori-kortin kuva ja alennuksen saa paikan

päällä tapahtuman yhteydessä ostetusta pääsylipusta Miten saan uuden seniorikortin tai aktivoin nykyisen korttini? 1. Täytä hakemus uutta korttia varten (vain, jos sinulla ei ole aiemmin ollut Naantalin seniorikorttia). Korttia haetaan täyttämällä seniorikorttiha-kemus tästä>>. Asiakassuhteen ylläpitoa varten hakijasta kerätään muutamia pe-rustietoja. 2. Kortin myyntipaikat, aiemman kortin aktivoiminen ja maksaminen Seniorikorttien myynti ja aktivoiminen ta-pahtuu Naantalin kaupungin palvelupis-teissä. Kevään seniorikortti maksetaan ja lunastetaan Naantalin palvelupisteistä; 25€ 1.3.-30.6.2019 ja lisäksi kortin hankin-tahinta 5€. Mikäli sinulla on jo seniorikortti syyskaudelta, ei sinun tarvitse maksaa 5€ hankintamaksua uudestaan eikä täyttää sähköistä seniorikorttihakemusta. 3. Ulpukka-uintien aktivointi ja lataaminen Seniorikortin uintikertojen edut aktivoidaan Raision uintikeskus Ulpukan lipunmyyn-nissä arkipäivisin, kun olet ensin lunasta-nut korttisi Naantalin kaupungin palvelu-pisteestä. Latauksen yhteydessä seniori-kortin haltijan henkilöllisyys tarkistetaan Ulpukassa, joten henkilöllisyystodistus tulee olla mukana ensimmäisellä kerralla. 4. Muut edut Korttiin ei ladata muita tietoja kuin Ulpukan uintikerrat, muihin toimintaryhmiin riittää, että henkilö näyttää korttia osallistuessaan liikuntatoimintaan tai ostaessaan lippua. Kortti on henkilökohtainen eikä sitä voi luovuttaa toisen henkilön käyttöön! LIIKUNTA- JA VAPAA-AIKATILOJEN TALVIKAUDEN 2019-2020 KÄYTTÖ-VUOROJEN HAKU Talven 2019–2020 vakiovuoroja haetaan 15.5.2019 mennessä. Vuorot alkavat 12.8.2019 (Kesti-Maarian talvikausi alkaa poikkeuksellisesti 2.9. ja päättyy jo touko-kuun puolivälissä, muut toukokuun lopus-sa). Lisätietoa vuorojen hakemisesta ja

Page 6: HUHTIKUU 2019 Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes- · KESÄLOMA, toimintoihin ilmoittautu-minen alkaa 28.3. Summer Begins kesän aloitus tapahtuma Kuparivuorella 1.6. klo 17–22,

6

tiloista löytyy Liikunta ja ulkoilu -sivuilta, kohdasta Tilanvaraus. Tilahakemukset sähköpostitse [email protected]. Hakemuksessa tulee mainita seuraavat asiat: • hakijan/ yhteisön nimi/ Y-tunnus / henki-lötunnus (laskutusta varten) • mitä tilaa haetaan • ajankohta (tarkat kellonajat myös) • käyttötarkoitus • vuoron yhteyshenkilön nimi, sähköposti-osoite ja puhelinnumero • laskutusosoite Lisätiedot: Tilanvaraus, [email protected] sekä p. 02 434 5320

RYMÄTTYLÄN MÄRSSYVAHDIT

Kevään ja kesän tapahtumia: - 13.-14.4. vanhempien tarpojien oma yö-retki - 14.4. kolon kevät talkoot klo 10 alkaen - 17.4 lippukunnan kevätkokous seurakun-takodissa klo 18 alkaen - pääsiäisenä pääsiäisvaellus samoajista vanhemmille - partioviikko 22-28.4, teemana vapaaeh-toisten kiittäminen #kiitäkaveria - 24.4. yrjönpäiväjuhlat kololla klo 18, koko perheelle: ryhmien esityksiä, merkkien jakoa, yhteislaulua sekä kahvit. - 3-5.5. Keväretki Kunstenniemen Rist-niemessä, koko lippukunnan yhteinen. Sunnuntaina 5.5. partioparaati Turussa, jonne järjestetään retkeltä bussikuljetus. Lisätietoa lippukunnan Facebook-sivuilta, sekä sähköpostitse. Ilmoittautuminen Kuksaan huhtikuun aikana, tarkka VIP löytyy lisätiedoista. -toukokuusta alkaen järjestetään iltapur-jehduksia -18.5. kevätkisat Raisiossa, OrVi -sarjoille -6-9.6 sudenpentujen Tammileiri Sauvon Ahtelassa -15-16.6. Jukolan viesti, Kangasala - 25-28.7. kesäleiri Samsaaressa, toteute-taan perheleirinä: suunnattu kaikille märs-syvahdeille sekä heidän perheilleen. Päi-vämäärät kannattaa merkata kalenteriin.

Lisätietoa päivitetään lippukunnan some-kanaviin. Ota Märssyvahdit seurantaan somessa: Facebook: Rymättylän Märssyvahdit Instagram: @rymattylanmarssyvahdit

RYMÄTTYLÄN SOIHTU

Rymättylän Soihtu Puheenjohtaja Satu Laine puh 040 7616601 [email protected] www.soihtu.sporttisaitti.com KEVÄÄN TOIMINNAT Rymättylän Soihtu järjestää matalan kyn-nyksen toimintaa niin lapsille kuin aikuisil-lekin. Jos haluat mukaan toimintaan, il-moittaudu nettisivujen kautta. Nettisivuilta löydät myös ryhmien osallistumismaksut. Osallistumismaksun lisäksi tulee Soihdun jäsenmaksu, joka on aikuisilta 10€/vuosi ja lapsilta (alle 15-vuotiaat) 5€. Jäsenmaksu laskutetaan vain kerran vuodessa. Jäsenmaksuilla ja osallistumismaksuilla järjestetään toimintaa soihtulaisille. PERHESÄHLY Rymättylän Soihtu, Rymättylän MLL , Sa-libandyliitto j liikuntapalvelut aloittavat per-hesählytoiminnan Rymättylän liikuntasa-lissa kevään aikana. Tarkoituksena on järjestää muutama kokeilukerta ja jos kiin-nostusta riittää tehdä toiminnasta jatkuva ensi syksystä alkaen. Perhesählyä voidaan järjestää, esim. alle kouluikäisille lapsille ja perheille tai vaik-kapa alle 12-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen. Toimintatapoja voi olla erilai-sia, valitaan meille sopiva toiminta. Joten, jos olet kiinnostunut perhesählytoi-minnasta, laita Soihdun sähköpostin kaut-ta ilmoittautuminen ja kerro, haluatko olla mukana osallistumassa tai haluaisitko olla mukana järjestämässä toimintaa, sillä toi-minnan pyörittämiseen tarvitaan aikuisia henkilöitä. Perhesählyn ohjaajille järjeste-tään myös koulutusta, esim. kahden tun-nin perhesäbäkoulutus. Salibandyliitto on luvannut toiminnalle välineet, myös suoja-lasit.

Page 7: HUHTIKUU 2019 Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes- · KESÄLOMA, toimintoihin ilmoittautu-minen alkaa 28.3. Summer Begins kesän aloitus tapahtuma Kuparivuorella 1.6. klo 17–22,

7

SARJAJUOKSUT ja MESTARUUS-MAASTOT Sarjajuoksut ovat nimensä mukaisesti sarja juoksuja, joita järjestetään pururadal-la neljät kevään aikana;

ma 29.4.

to 9.5.

ti 14.5..

ti 21.5.

sarjajuoksujen ilmoittautuminen al-

kaa klo 17.30 ja juoksut alkaa klo

18.00

sarjajuoksujen palkinnot jaetaan

mestaruusmaastojen yhteydessä,

palkinnon saa kaikki ne

juoksijat, jotka ovat osallistuneet

vähintään kolmeen kisaan

sarjat alle 3-vuotiaista alkaen

Mestaruusmaastot to 30.5. klo 18.00, il-moittautuminen klo 17.30. Mestaruus-maastoista jaetaan palkinnot erikseen. Sarjajuoksut on tarkoitettu Soihdun jäse-nille, joss et ole vielä jäsen, ilmoittaudu juoksujen aikana Soihdun jäseneksi.

JUMALANPALVELUKSET RYMÄTTY-LÄN KIRKOSSA SUNNUNTAISIN KLO 10 Sunnuntai 7.4. Messu klo 10, khra Petri Sirén ja kanttori Eeva Paajanen. Uusien luottamushenkilöiden siunaaminen. Juma-lanpalveluksen jälkeen kahvit seurakunta-kodilla. Sunnuntai 14.4. Palmusunnuntain Messu klo 10, khra Petri Sirén ja kanttori Esa Vähämäki. Pietarista, Pyhän Annan seu-rakunnan kuoro vierailee! Kahvit seura-kuntakodilla. Maanantaina 15.4. Hiljaisen viikon ilta-kirkko klo 19, Petri Sirén, Esa Vähämäki. Tiistaina 16.4. Hiljaisen viikon nuorten veisuukirkko klo 19, Petri Sirén ja entisten nuorten kuoro. Keskiviikko 17.4. Hiljaisen viikon iltakirk-ko klo 19, Petri Sirén. A.Vivaldin Stabat

Mater- passioteos. Mezzosopraano Minna Lappalainen laulu ja Esa Vähämäki urut/piano. Kiirastorstain Messu 18.4. klo 19, Petri Sirén, Esa Vähämäki ja Hannele Keskita-lo. Pitkäperjantain Sanajumalanpalvelus 19.4. klo 10, Petri Sirén, Esa Vähämäki. Sunnuntai 21.4. pääsiäisaamun messu klo 10, Petri Sirén, Esa Vähämäki, sekä kirkkokuoro. Maanantai 22.4. 2. pääsiäispäivän ilta-kirkko ja ehtoollinen klo 18, Petri Sirén, Esa Vähämäki. Sunnuntai 28.4. Sanajumalanpalvelus klo 10, rovasti Irja Aro-Heinilä ja kanttori Esa Vähämäki. LÄHETYS- JA MERIMIESKIRKKOPIIRI kokoontuu joka kuukauden 1. keskiviikko klo 13 seurakuntakodissa. Huhtikuussa 3.4. klo 13. Tervetuloa! KULTAISENIÄNKERHO kokoontuu joka kuukauden 2. tiistai seurakuntakodilla klo 13 Huhtikuussa 9.4. klo 13. Tervetuloa! KOKKIKERHO Seurakuntakodin keittiöllä maanantaisin klo 17.00. yhteistyössä 4H;n kanssa. Ke-vään viimeinen kokoontuminen 29.4. PERHEKERHO Keskiviikkoisin klo 10 – 12 seurakuntakodilla. Tervetuloa kotona oleva isä, äiti tai vaikka isovanhempi lap-sen kanssa, jutellaan, lapset saavat leik-kiä, askarrellaan, kahvit ja mehut on. Ker-ran kuukaudessa keittolounas (kuukauden viimeinen keskiviikko). Tervetuloa! TYTTÖKERHO kakkos- ja kolmosluokka-laisille tytöille keskiviikkoisin klo 12.30. - 14.30. seurakuntatalon kerhotiloissa. Ota mukaan pienet eväät ja tule mukaan toi-mintaan! Lisätiedot Susanne Nummelin p. 040 130 8385 tai [email protected] LAPSIKUORO alakouluikäisille joka toi-nen torstai, yleensä parittomat viikot, seu-rakuntakodilla klo 17.30. – 18.15. Huhti-kuussa 11.4. ja 25.4. Jos olet kiinnostunut laulamisesta ja musiikista, tule rohkeasti mukaan. Kuoron johtajana kanttori Esa

Page 8: HUHTIKUU 2019 Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes- · KESÄLOMA, toimintoihin ilmoittautu-minen alkaa 28.3. Summer Begins kesän aloitus tapahtuma Kuparivuorella 1.6. klo 17–22,

8

Vähämäki ja mukana myös Susanne Nummelin. Lisätiedot Susanne p. 040 130 8385 tai [email protected] Tervetuloa! KIRKKOKUORO torstaisin seurakuntako-dilla klo 18.30. Tervetuloa! POIKIEN PIENOISMALLIKERHO Tors-taisin seurakuntakodin kerhohuoneessa 12.30. ja 13.30. Koottavien pienoismallien rakentelua, tarinoita ja yhdessä tekemistä. Tervetuloa kerhoon! ÄITI TERESA PIIRI torstaisin seurakunta-kodilla klo 12. KATAVAKOTI Katavakotihartaus torstai-na 18.4. klo 17. Sirén, Vähämäki. Kanttorin virsitunti torstaina 25.4. klo 14.00. MUUTA LAPSIPARKKI seurakuntakodilla klo 9-12. Huhtikuussa 26.4. Varaa lapsellesi paikka viimeistään ko. viikon torstaina p. 040 130 8385 Susanne Nummelin tai [email protected] KAIKENIKÄISTEN NAISTEN KESKUS-TELURYHMÄ keskiviikkona 3.4.2019 klo 17.15-18.45 Rymättylän seurakuntakodil-la. Tervetuloa juttelemaan kahvikupposen äärelle! HENGELLISTEN LAULUJEN ILTA tors-taina 11.4. seurakuntakodilla klo 18.30. Yhteisvastuun hyväksi. KESÄKERHO 2019 Kesäkerhot Rymättylän seurakuntakodilla; Ensimmäinen 3.6. – 7.6. ja toinen 10.6. – 14.6.2019. Päivittäin klo 9.00 - 15.00 vuonna 2010 - 2012 syntyneille tytöille ja pojille. Hinta 50 e/lapsi (sisältää lounaan, välipa-lan, ohjauksen, askartelut, sekä tapatur-mavakuutuksen). Ilmoittautumiset ja tiedustelut 24.5.2019 mennessä Susanne Nummelin p. 0401308385 tai [email protected]

RYMÄTTYLÄ-SEURA RY

Pentti V Rostedt Paikkakunnan kodeista on koottu Rostedtin (1920-80) maalauksia pieneksi näyttelyksi Aaholliin. Kiitämme tauluja lainanneita. Näyttelyyn voi tutustua kaikkien talon tapahtumien yhteydessä tai sopimalla näyttö 044 0436776. Kansallinen veteraanipäivä Rymättylän partiolaiset kukittavat ”Isänmaan vapauden puolustajille 1939-1945” muistomerkin lauantaina 27.4.2019 kello 9.30. Kunnantalon mäellä. Alueellinen pääjuhla pidetään Naantalin srk-keskuksessa klo 12. Urho Nummelin Sarjassa Tunnettuja rymättyläläisiä muistellaan Aahollissa lauantaina 4.5. klo 14. Urho Nummelinia mm urheilijana, yrittäjänä, merivartijana, UKK:n kalakaverina ja Lookilan isäntänä. Tervetuloa muistelemaan, kuulemaan ja kahvittelemaan Kotiseutuviiri Maksamalla ennakkoon 55 euroa seuran tilille Rymättylän Osuuspankki FI62 5405 0840 0102 27, voit maksutositteen esittämällä noutaa viirin palvelupisteestä. Lyhyemmät viirit 3,5 m ovat loppu. Uusia saadaan keväällä. Tule mukaan Rymättylä-seuran toimintaan! Jäsenmaksu on 10 euroa henkilö/vuosi, jonka voit maksaa seuran tilille Rymättylän Osuuspankki FI62 5405 0840 0102 27. Kirjoita osoitteesi viestiriville, myös sähköpostiosoite, jos sellainen on. Yhteystiedot kotisivut:www.rymattyla-seura.fi sähköposti:[email protected]

Page 9: HUHTIKUU 2019 Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes- · KESÄLOMA, toimintoihin ilmoittautu-minen alkaa 28.3. Summer Begins kesän aloitus tapahtuma Kuparivuorella 1.6. klo 17–22,

9

RYMÄTTYLÄN PIENKIINTEISTÖ- YHDISTYS RY

Omakotitalkkari – apua asumiseen Nyt talkkaripalvelut Rymättylässä, Meri-maskussa ja Naantalissa. Tarvitsetko apua kodin ja tai vapaa-ajan asunnon askareisiin joita et itse ehdi tai jaksa tehdä ja olet yhdistyksemme jäsen, apuun tulee oma-kotitalkkari. Talkkari tekee tarpeesi mu-kaan, pihatyöt, lumityöt, puunhakkuut ym. kiin-teistöön ja kodinhoitoon liittyviä töitä. Liittyessä jäseneksi pääset palvelujen pii-riin. Voit myös kokeilla palvelua ennen jäsenyyttä! Omakotitalkkarin palvelumaksu on 7€/tunti ja matkakulut 0.43€/km Talkkarin työaika ma - pe klo 9.00 -15.00 Työtilaukset: Omakotitalkkari Hannu Roivainen puh. 045 8715126. Lisätietoja: Rymättylän pienkiinteistöyhdis-tys Pirkka Turkki 050 4542245

Liedon maaseutupalvelut tiedottaa:

Maataloustukien tukihakukoulutus on tiis-taina 9.4.2019 klo 9-13 Rymättylän seura-kuntakodissa. Koulutuksessa käydään läpi 2019 muutokset ja kerrataan tärkeimpiä tukiehtoja. Tutustutaan Vipu-palvelun uu-siin ominaisuuksiin.

Kouluttajana Anna Setälä

Koulutuksen järjestävät MTK-Rymättylä ja MTK-Meri-Naantali, Naantalin kaupun-ki/saaristolautakunta ja Liedon maaseutu-palvelut

Lisätietoja: Anri Lehtimaa 0400 537 970

ELÄKELIITTO RYMÄTTYLÄN YHDIS-TYS ry

Maanantaikerho ma 15.04. klo 13 seurakuntakodilla.

Äijäkerho kokoontuu ke 10.04. klo 13 Katavakodin ruokalassa. Kaikki äijät joukolla mukaan. Kahvitarjoilu!

Akkojen käsityökerho kokoontuu ma 08.04.

Liikunnat Sauvakävely maanantaisin klo 10, lähtö torilta Boccia tiistaisin klo 15:30 koulun liikunta-salilla Jumppa keskiviikkoisin klo 16 koulun lii-kunta-salilla Rymel- kuoro, 04.04. Aahollissa klo 15

Kevään kynkät, klo 11 Katavakodilta Rinki 1: 04.04. Rinki 2: 25.04.

Vanhusneuvosto: Tietoa vanhusneuvostosta Naantalin netti-sivuilta, vanhusneuvosto.

Jäsensihteeri Marja Vehmanen puh. 041 5468 246, s-posti: [email protected] Yhteystiedot Puh.joht. Riitta Mäkipää-Erlin puh: 044 354 7754 sähköposti: [email protected] kotisivut: www.elakeliitto.fi/Varsinais-Suomen piiri/Piirin yhdistykset/ Rymättylä

Page 10: HUHTIKUU 2019 Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes- · KESÄLOMA, toimintoihin ilmoittautu-minen alkaa 28.3. Summer Begins kesän aloitus tapahtuma Kuparivuorella 1.6. klo 17–22,

10

LUOTOJEN ERÄMIEHET RY

Pidetään pönttötalkoot lauantaina 20.4.2019 klo 10 alkaen Aaslan Erakon rannassa.

RYMÄTTYLÄN METSÄSTYSSEURA METSO RY

Sorsankeinopesien rakennus kurssi. Sunnuntai 7.4 klo 13.00 Rymättylän kou-lun parkkipaikalla. Kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat terve-tulleita. Joonas Jaanto 0400-921403

Merimaskun koirakerho järjestää Match Shown lauantaina 5.5.2019! Mätsäri pidetään kerhon koulutuskentällä (Killaistentie 20, Merimasku). Ilmoittautumiset alkaa klo 11, kehät klo 12. Luokat: - Lapsi & koira - Veteraanit - Pienet pennut - Isot pennut - Pienet aikuiset - Isot aikuiset Osallistumismaksu 7 e. Saman omistajan toinen koira 5 e. Lapsi & Koira -kilpailu 5 e. Tapahtuma järjestetään nurmikentällä. Paikalla buffet. Noudatamme kennelliiton rokotusohjeita. Otathan rokotustodistuk-sen mukaan. Luvassa hyvät palkinnot.

Tervetuloa! Syksyn suunnittelukokous sunnuntaina 28.7.2019 Lossituvalla. Tule mukaan vai-kuttamaan koulutuksiin ja tapahtumiin! Lisätietoa Merimaskun koirakerhon toi-minnasta, koulutuksista ja tapahtumista löydät Facebook-sivultamme, www.merimaskunkoirakerho.fi tai sähkö-postitse [email protected].

RÖÖLÄN KYLÄTOIMIKUNTA RY

13.4. klo 13.00 “Kiinalaiset Ussurjoella, Uurasmaa Rymättylässä.” Kunnanlääkäri Jorma Uurasmaa muistelee Rymättylän aikoja. Kylähuoneella, tervetuloa! 4.5. klo 12.00 alkaen Rannan siivous-talkoot, pientä purtavaa Kylähuoneella. Röölä on mukana siistibiitsi.fi Tervetuloa mukaan! Merellä töissä näyttely

Forum Marinum 17.5. Röölä-Turku-Röölä. Lähtö Röölästä klo 15.00 Matka edestakaisin opastuksineen 23,50€/henk. eläkeläisille 18,50€/henk. Sitovat ilmoittautumiset 3.5. mennessä. Päivölän bussi pitää saada täyteen 20 henk. Silli ja uussi peruni 8.6. klo 10-16.00 varaa myyntipaikkasi Dikselin Näyttämön tilaa voi vuokrata esityksiin. Kysele… Röölän Kylätoimikunta ry Röölän Kylähuone, Silliperinnemuseo Dik-seli, Myllymuseo ja Dikselin Näyttämö Rööläntie 401, 21150 Röölä Puh. 044 974 8711 [email protected] www.roola.fi Röölä Fases-sa: www.facebook.com/rantapiha Dikseli Fasessa: https://www.facebook.com/dikseli/ Myös seuraan kuulumattomat tervetulleita. Kari Kantonen p.0400 527641

Page 11: HUHTIKUU 2019 Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes- · KESÄLOMA, toimintoihin ilmoittautu-minen alkaa 28.3. Summer Begins kesän aloitus tapahtuma Kuparivuorella 1.6. klo 17–22,

11

KAHDEN AKAN LOUKUSSA Esityspäivät: to 6.6., pe 7.6. loppuunmyy-ty, ma 10.6., ti 11.6., ke 12.6., to 13.6., su 16.6., ma 17.6., ti 18.6., ke 19.6., ti 25.6., ke 26.6. Kaikki esitykset alkavat klo 19. Kahden akan loukussa on komedia Veijon erikoisesta avioliiton alusta. Anoppi po-mottaa sekä miniää että piikaa. Naapurin leski häärää mukana ja tuo oman osuu-tensa keitokseen. Kun taloon saapuu vielä kaksi naista lisää, soppa onkin valmis! Miten Veijo saa äitinsä aisoihin ja vaimon-sa takaisin? Aika erikoisella konstilla... Käsikirjoitus: Heikki Luoma Ohjaus: Anne Linja ja Maikku Tuomi Liput: ideaticket.fi, 15 €/5€ ja ovelta en-nen näytöksen alkua. Meillä käy myös pankkikortti. Ryhmät min.10 henkeä p. 045 203 5003 iltaisin. Paikka: Kollolan kotiseututalo, Kollolantie 2, Merimasku

Tervetuloa nauttimaan ja nauramaan!

www.merimaskunteatteri.fi

Taivaan tulet - TV:stä tuttu näytelmä!

Vanhempi konstaapeli Rauni Väänänen ei pääse helpolla tullessaan työhön Espoos-ta Kilpisjärvelle. Paluumuuttaja saa kyllä lämpimän vastaanoton, muttei kovin hy-vässä hengessä. Työssä päänvaivaa tuot-taa virolainen huono viina, joka voi viedä paitsi näön,myös ulkonäön. Siviilissä huo-lena on erakoitunut, surullinen isä, joka pitäisi saada hoitoon -vai pitäisikö? Nyky-päivään sijoittuva näytelmä tarjoaa tunnet-ta laidasta laitaan, samoin on huumorin kanssa. Musiikkina karun kaunista Ismo Alankoa.

Näytelmän on kirjoittanut Kari Väänänen ja Timo Parvela.Dramatisointi on Jari Luo-lamaan käsialaa ja ohjauksesta vastaa Teija Söderholm.ESITYKSET 2019:

la 13.4. / ti 16.4. / ke 17.4. / pe 19.4. / su 21.4. / ma 22.4. / ke 24.4 / to 25.4. / la 27.4. / su 28.4.* / ke 1.5. / to 2.5. / pe 3.5. / la 4.5. / su 5.5 / ti 7.5. / ke 8.5. / to 9.5. / pe 10.5. / su 12.5. Näytökset arkena klo 19 ja la-su klo 17. Poikkeuksena 28.4. klo 15.

Liput 20 € norm. / 18 € S-Etukortilla / 15 € alle 18-v / 10 € teatterinjäsenet.

Liput osoitteesta www.ideaticket.fi/naantalinteatteri tai ovel-ta 40 min ennen näytöksen alkua.

Varaukset ja tiedustelut: [email protected] / 044 717 7070.

P.S. Kesällä 35 v juhlaansa viettävä Naan-talin Teatteri esittää Heli Laaksosen Luk-kosulaa ja lumpeenkukkia -näytelmän Naantalin Raatihuoneen pihalla. Lisäinfoa tulee osoitteeseen www.naantalinteatteri.fi

Page 12: HUHTIKUU 2019 Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänes- · KESÄLOMA, toimintoihin ilmoittautu-minen alkaa 28.3. Summer Begins kesän aloitus tapahtuma Kuparivuorella 1.6. klo 17–22,

12

~ PURJEHDUS ON HAUSKA JA HYÖDYLLINEN TAITO! ~

NAANTALIN PURJEHDUSSEURA järjestää taas kesällä 7-14 vuotiaille lapsil-le ja nuorille jollapurjehduskursseja; sekä alkeis että jatkokursseja. Kurssit alkavat maanantai-sin ja kestävät viisi päivää, kolme tuntia päivässä. Kurssin jälkeen purjehduksia voi jatkaa viikkopurjehdusryhmässä seuran kalustoa lainaten lokakuulle asti. Lisätietoja, kurssiaikataulut sekä ilmoittau-tuminen NPS:n kotisivuilla NPS.FI JUNIORIT. TERVETULOA KURSSEILLE JA PUR-JEHDUKSEN PARIIN!

RYMÄTTYLÄN KIRJASTON JA PALVELUPISTEEN YHTEYSTIEDOT

Avoinna: ma, ti, to klo 13 - 19 ke, pe klo 9 - 15 Aattopäivinä klo 10 - 15 Yhteystiedot: Puh. 02 434 5521 [email protected] Metsätie 1, 21140 Rymättylä

NASTA – Naantalin kaupungin tiedotuslehti

Muista lukea NASTA, kaikkiin kotitalouk-siin 4 kertaa vuodessa jaettava kaupungin oma tiedotuslehti, johon kootaan myös ajankohtaiset tapahtumat. Verkkosivujen tapahtumakalenteriin päivitetään lisäksi jatkuvasti tulevia tapahtumia: www.naantali.fi/tapahtumat Ilmestymisaikataulu:

Nro Aineistopäivä Jakelu

2/19 5.4 2.5.

3/19 9.8. 5.9.

4/19 1.11. 28.11.

Kaupunki päättää sisällön julkaisusta ja pidättää oikeuden tehdä toimituksellisia muutoksia, esim. lyhentää tekstiä.

SAARISTOTIEDOTTEEN Toukokuun 2019 tiedotteen materiaali viimeistään 15.4.2019 osoitteeseen [email protected] puh: 040 482 3507