Helsinki suunnittelee 2010:2

Etu-Töölön korjaustapaohjeet

1

ETU-TÖÖLÖN OMINAISPIIRTEIDEN VAALIMINEN

etu-töölö on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö, jonka kivikaupunkikorttelit ja yhtenäiset katunäkymät muodostavat ainut-kertaisen ja hyvin säilyneen kokonaisuuden.

korjaamista varten laadittujen korjaustapaohjeiden tavoitteena on edistää alueen rakennusten hoitoa ja kunnostamista historiallisia arvoja kunnioittaen taloudellisella ja rakennusfysiikan kannalta kestävällä tavalla. Ohjeet toimivat tietolähteenä, joka kertoo säilyttävän korjausrakentamisen lähtökohdista ja menettelytavoista.

korjausten lähtökohta on rakennusten arkkitehtonisten ominaispiir-teiden ja alkuperäisten rakennusosien säilyttäminen. tavoitteena on, ettei rakennuksissa tehdä sellaisia toimenpiteitä, jotka ovat ristiriidassa niiden alkuperäisen rakennustavan ja kulttuurihistoriallisten arvojen kanssa. Ohjeissa painotetaan säilyttävän korjauksen merkitystä.

Myös pihoihin liittyy tärkeitä kulttuurihistoriallisia arvoja. tämä ohje ei kuitenkaan sisällä pihojen kunnostus- ja korjausohjeita, vaan pihoja varten tullaan laatimaan oma erillinen ohjeensa. Myöskään sisätiloja, kuten arvokkaita porrashuoneita, ei tässä ohjeessa ole käsitelty.

nämä ohjeet täydentävät alueen asemakaavoja ja muuta ohjeistusta. kaikessa korjausrakentamisessa noudatetaan alueelle laadittuja asemakaavojen määräyksiä, Helsingin kaupungin rakennusjärjestystä, rakentamista ohjaavia lakeja ja muita määräyksiä sekä näitä korjaus-tapaohjeita.

Nämä korjaustapaohjeet on hyväksytty rakennuslautakunnassa 21.12.2010. Hyväksyntä perustuu Helsingin kaupungin rakennus­järjestyksen 2 §:n määräyksiin.

2

Kuva: Kristina Karlsson

1907–1915 ENSIMMäINEN RAkENTUMISVAIhE

1907–1915 Julkisivujen ominaispiirteetJulkisivujen jäsentelyssä tavoitteena oli järjestys ja tasapaino. Yhtenäisten rap-pauspintojen jäsentävinä osina käytet-tiin pilastereita ja vaakalistoja, koristeel-lisina yksityiskohtina keraamisia laattoja ja geometrisiä pintakuvioita. Ajanjaksolle ominaisia piirteitä olivat myös katujulkisi-vujen erkkerit. Tyylipyrkimykset ja raken-nuskorkeuden rajoittaminen vaikuttivat siihen, että vesikatosta tuli julkisivun kiin-teä osa. Räystäslistat olivat usein kapei-ta ja vesikaton materiaali, yksityiskohdat ja väritys suunniteltiin osaksi julkisivua.

Ikkunoissa esiintyi yksilöllisiä ratkaisu-ja. Puitejako saattoi vaihdella saman ra-kennuksen vierekkäisissä tai päällekkäi-sissä ikkunoissa. Aikakaudelle tyypillinen oli ikkuna, jonka alaosa oli jaettu kahteen tai kolmeen osaan ja yläosa useampiin

ruutuihin. Tämän rinnalla esiintyi myös isoja, koko ikkuna-aukon kokoisia lasi-ruutuja. Rapattujen kivitalojen väritykses-sä käytettiin kalkkimaalille ominaisia vaa-leita, hillittyjä sävyjä. Yksityiskohdat maa-lattiin usein taitetulla valkoisella, välttäen voimakkaita kontrasteja. Ikkunat maalat-tiin maapigmentein sävytetyllä pellava-öljymaalilla. Värityksessä suosittiin rus-keita, harmaita ja vihertäviä sävyjä.

etu-töölön ensimmäinen rakentumisvaihe ajoittui vuosille 1907–1915. Aikakauden julkisivut ilmensivät pyrkimystä muotokielen pelkistämi-seen. usein puhutaan wieniläisvaikutteisesta jugend-tyylistä, johon liittyy klassismin piirteitä ja symmetrinen jäsentely. suunnittelijoina oli tunnettuja arkkitehtejä ja rakennusmestareita kuten usko nyström, sigurd Frosterus ja W.G. Palmqvist.

Kuva: Kopieatelier ElectronStadionark

3

Kuvat: Mona Schalin

1921–1930 TOINEN RAkENTUMISVAIhE – 20-LUVUN kLASSISMI

etu-töölön toinen, alueen leimallisin rakentumisvaihe, ajoittui 1920- luvulle, jolloin Helsingin rakennustoiminta oli vilkkaimmillaan juuri etu-töölössä. kaupunginosasta muodostui vakavaraisen keskiluokan, erityisesti virkamiesperheiden asuinympäristö. Rakentaminen tapahtui yleensä niin sanottuna grynderitoimintana, jossa perustajarakennutta-ja, usein vaikutusvaltainen rakennusmestari, hankki tontin, rakennutti talon ja myi huoneistot. suunnittelijoina oli tunnettuja arkkitehtejä ja rakennusmestareita kuten kaarlo Borg, Väinö Vähäkallio, Martti Väli-kangas, toivo A. elo, sigurd Frosterus, Ole Gripenberg, elias Paalanen ja leuto A. Pajunen. Rakentamisessa tavoiteltiin yhtenäistä kaupunkikuvaa, jossa yksit-täiset rakennukset mukautuivat kokonaisuuteen noudattaen yhteisesti sovittua kerroskorkeutta, kattolistan korkoasemaa, sokkelikorkeutta, kattomuotoa ja julkisivujäsentelyä. etu-töölölle tyypilliset yhtenäiset julkisivurintamat syntyivät tonttikaupan ehtona olleiden julkisivu kaa-vioiden avulla.

1921–1930 Julkisivujen ominaispiirteetAjanjakson tyylipyrkimysten yhteisenä nimittäjänä oli 1920-luvun klassismi, jol-loin arkkitehtuuri sai yhä pelkistyneem-piä piirteitä. Katu- ja pihanäkymien ark-kitehtoninen ilme rakentui yhtenäisesti käytettyjen rakennusmateriaalien, maa-laustapojen, julkisivujäsentelyn ja ikkuna-tyyppien varaan.

Toisinaan tasainen tiili- tai rappauspin-ta kohosi yhtenäisenä matalan graniitti-sokkelin päältä päättyen ulkonevaan kat-tolistaan. Julkisivuja jäsensivät säännöl-liseen rytmiin sijoitetut samankaltaiset ja -kokoiset ikkunat. Paikoin käytettiin muu-tamia, tarkoin harkittuja koriste aiheita ku-ten kehyslistoja, medaljonkeja ja julkisi-vun korkuisia pilastereita. 1920- luvun

klassismissa julkisivun erkkerit olivat poikkeus. Kadun puolelle saatettiin kui-tenkin sijoittaa avoparvekkeita siroine rautakaiteineen.

Aikakauden julkisivuissa käytettiin jo-ko maalattua, rapattua pintaa tai puh-taaksimuurattua tiiltä. 1920-luvun klas-sismille olivat ominaisia kuultavat, kalkki-maalilla käsitellyt rapatut julkisivut. Toi-

4

Stadionark

Kuva: Kristina Karlsson

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Kristina Karlsson

Kuvat: Mona Schalin

saalta punatiilijulkisivut muodostivat omaleimaisia, selvästi erottuvia kokonai-suuksia, joille esikuvat löytyvät Itämeren ympäristön tiilirakennusperinteen alueel-ta. Tiilijulkisivuissa näkyi paikoin koros-tuneesti tiilien käsityömäisen valmistuk-sen leima.

Leveät räystäslistat saivat korostuneen merkityksen muuten niukkailmeisten julki sivujen päätteenä. Niiden päältä ko-hosivat tiili- tai peltikaton yhtenäiset, eh-jät lappeet. Tuuletus- ja savuhormien pii-put pyrittiin sijoittamaan vähemmän nä-kyville paikoille, mieluummin pihan puo-

leisille lappeille tai harjan kohdalle yhte-näiseen riviin. Katunäkymien katseen-vangitsijoiksi katoille saatettiin sijoittaa näyttäviä ”spiiroja”, siroja torninhuippu-ja, joiden materiaalina oli rauta, pelti tai kupari.

Ikkunoiden valmistus sai teollisia piir-teitä. Jo aikaisemmin oli esiintynyt pyrki-myksiä yhtenäistää ikkunamallistoa. Nyt tulivat uudet tyyppiratkaisut standardiko-koisine lasiruutuineen ja vakiomittoineen. Siitä huolimatta puusepänteollisuuden myyntiluetteloiden ja toteutettujen koh-teiden ikkunatyypeissä oli edelleen run-saasti vaihtelua. 1920-luvun ikkunoiden yleinen puitejako oli, että ikkuna- ala jaet-tiin kuuteen tai kahdeksaan samankokoi-seen ruutuun. Värityksessä suosittiin rus-keiden ja harmaiden lisäksi taitetun val-koisen sävyjä.

5

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Olof Sundström 1929

1931–1940 kOLMAS RAkENTUMISVAIhE – TÖÖLÖLäISfUNkIS

etu-töölön rakentumisen kolmas vaihe ajoittui 1930-luvulle. Rakenta-minen keskittyi lähinnä Mechelininkadun ja Väinämöisenkadun välisiin kortteleihin ja eteläiselle Hesperiankadulle. Vaikutteita ammennettiin kansainvälisestä modernismista ja tästä paikallisesta sovelluksesta alettiin käyttää nimitystä töölöläisfunkis. Rakennuksia suunnittelivat muiden muassa Jussi Paatela, sven kuhle-felt, Väinö Vähäkallio, kaarlo Borg, Jalmari Peltonen, erkki Huttunen ja Heimo Riihimäki.

1931–1940 Julkisivujen ominaispiirteetTyyli-ihanteiden muutos kohti funktio-nalismia ilmeni koruttomien julkisivujen mittasuhteissa ja hienostuneissa yksityis-kohdissa kuten kulmaikkunoissa, sisään-käyntien muotoilussa, ikkuna-erkkereissä ja leveissä, ulkonevissa räystäissä, jotka loivat vaikutelman tasakatosta.

Vaikka sarjatuotantoon liittyvä tois-tuvuus ja tyypittely nousivat aikakau-den suunnitteluihanteiksi, tämä ei sulke-nut pois pyrkimystä esteettisesti korkea-tasoiseen ja hallittuun lopputulokseen. Askeettisuuteen pyrkivän muotokielen takia yksityiskohtien merkitys korostui. Töölöläisfunkiksen tunnusomaisiin piir-teisiin kuuluivat mm. kapeapuitteiset ik-kunat suurine lasipintoineen.

Kuva: Mona Schalin

6

Stadionark

Töölöläisfunkikselle ominaisten silei-den kalkkimaalattujen tai terastirapat-tujen julkisivujen lisäksi Etu-Töölössä oli paljon 1930-luvun puhtaaksimuurattuja tiilijulkisivuja, varsinkin Mechelininkadun länsipuolella. Tunnusomaista niille oli yk-sityiskohtien modernistinen muotoilu ja konemaisen tarkka, usein viistopintaisil-la vaakasaumoilla viimeistelty tiilimuura-us, joka on vuosien kuluessa tummunut ja patinoitunut.

Sisäänkäyntien hienostuneissa mate-riaaleissa, yksityiskohdissa, ulko- ovien kehyksissä sekä itse ulko-ovissa ilme-

ni pyrkimys edustavuuteen ja rakennus-taiteelliseen laatuun. Ulkonevien räystäi-den aluspintoja korostettiin värikentin ja ornamentein 1920-luvun klassismin ta-paan.

Alkuperäisten ikkunoiden materiaali-na oli usein tammi ja niissä esiintyi edis-tyksellisiä teknisiä ratkaisuja esimerkiksi avausmekanismin osalta. Asunnon poh-jakaavan jäsentely heijastui julkisivun jä-sentelyyn: ikkunoiden koko ja malli vaih-teli huoneen käyttötarkoituksen mukaan. Ikkunoiden kehysrappauksissa esiintyi hienostuneita, esimerkiksi pyöristettyjä profiilimuotoja.

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Kansalliskirjasto

7

RAkENNUkSEN kUNNOSSAPIDON JA kORJAUkSEN PERIAATTEITA

JULKISIVUJEN OMINAISPIIRTEET SEKÄ ALKUPERÄISET RAKENNUSOSAT JA RAKENTAMISTAVAT KORJAUSTYÖN LÄHTÖKOHDAKSI

YHTENÄINEN KATUKUVA

”… Kuinka virkistävä levollisuus ja suorastaan monumentaalinen massavaikutus onkaan saavutettu yhtenäisillä kattolistoilla, kattojen samanlaisella käsittelytavalla ja yhteen soveltuvalla raken-nusaineella! Kaupunkikuva on täydellisesti muuttanut luon-nettaan, käynyt puhtaammaksi, eheämmäksi, arvokkaammaksi ja saanut uudenaikaista suloa, suurkaupunkimaisen monumen-taalisuuden tunnelmaa.

Näin sopusointuisten kau-punginosien syntymisestä ja siitä, että asuntorakennukset, jotka käsittävät vallitsevan enemmistön kaupunkitaloista, vihdoinkin taipuisasti alistuvat kokonaisuuteen, rivimiehen asemaan, saadaan kiittää osaksi viranomaisten noudatettaviksi määräämiä julkisivukaavioita, osaksi rakennusarkkitehtien itse-hillintää ja heidän yhä vilkastuvaa mielenkiintoaan kaupunkikuvan kauneutta kohtaan, kaupunkia kohtaan ymmärrettynä kokonais-käsitteenä.”

Birger BrunilaArkkitehti n:o 6 1927 s. 71–72

Jatkuva ylläpito, huolto ja asiantunteva korjaaminen on kaukonäköistä toimintaa

■ Rakennuksen kestävän ylläpidon osa-na laaditaan käyttö- ja huolto-ohje, millä ohjeistetaan muun muassa julki-sivun kunnon seuranta ja kohdenne-taan tarkastettavat kohdat.

■ Korjaustoimenpiteitä suunniteltaessa on tärkeää ottaa huomioon rakennuk-sen kulttuurihistorialliset arvot ja ra-kennustekniset ominaisuudet.

Säilyttävä korjausrakentaminen etusijalla

■ Alkuperäisten rakennusosien säilyttä-minen, kunnossapitäminen ja korjaa-minen on ensisijainen lähtökohta.

■ Säilyttävä korjaaminen ja sen suunnit-telu vaatii erityisosaamista sekä perin-teisen rakennustavan ja -tekniikan hal-lintaa.

■ Rakennukset pyritään korjaamaan kullekin aikakaudelle ominaisia raken-nustapoja ja -ratkaisuja, työtekniikoita sekä materiaaleja noudattaen.

■ Patina kuuluu osana rakennuksen vanhenemiseen eikä ole merkki tek-nillisestä vajavuudesta.

■ Tarpeetonta korjaamista ja uusimis-ta tulee välttää. Vain korjauskelvotto-maksi todettu rakennusosa korvataan uudella.

■ Korjausratkaisujen onnistuminen var-mistetaan esimerkiksi teettämällä työ-suorituksista malli.

etu-töölön keskeinen ominaispiirre on yhtenäinen kaupunkikuva. Julkisivut muodostavat kaupunginosalle tyypillisiä ehjiä raken-nusrintamia, jotka jatkuvat korttelista toiseen. kaupunkikuvallisen kokonaisuuden arvon turvaa säilyttävä korjaaminen.

Kuva: Heinrich Iffland 1931

8

kORJAUSTAPAOhJEET

Julkisivut

OHJE Korjaustöiden lähtökohtana on säilyneiden alkuperäisten rakennus osien, materiaalien, pintastruktuurin, työn jäljen ja yksityiskoh­tien säilyttäminen mahdollisimman kattavas­ti. Mikäli rakennusosa joudutaan uusimaan, se tulee pyrkiä tekemään alkuperäisen mal­lin mukaisesti. Myös myöhemmin muutettu­ja rakennusosia voidaan palauttaa käyttäen rakentamisaikakaudelle tyypillisiä materiaa­leja, rakenneratkaisuja, työtapoja ja yksityis­kohtia.

SEINÄRAKENNE JA JULKISIVUMATERIAALIT

Kerrostalojen yleisin ulkoseinärakenne oli 1930-luvulle saakka massiivinen täystiili-muuri, paksuudeltaan noin 60 cm. Tällai-nen tiilimuuri on sekä kantava että läm-pöä eristävä rakenne. 1930-luvulta al kaen alettiin käyttää ohuempaa seinärakennet-ta, jonka runkomateriaalina käytettiin läm-pöä paremmin eristävää reikätiiltä.

Etu-Töölön alueella esiintyy sekä ra-pattuja että tiilipintaisia julkisivuja. Puh-taaksimuurattuihin tiilijulkisivuihin liittyy pohjakerrosten rappauspintoja tai ark-kitehtuuria jäsennöivien osien kuten lis-tojen rappauskäsittelyä. Rappauspinnat ovat alun perin olleet kalkkimaalilla käsi-teltyjä tai erilaisilla terastivärilaasteilla vii-meisteltyjä pintoja.

Pihajulkisivut olivat vaatimattomam-pia kuin katujulkisivut ja ne maalattiin useimmiten yksivärisiksi käyttäen vaalei-ta, valoa heijastavia sävyjä. Pihajulkisivut olivat vaaleampia kuin kadun puoleiset julkisivut ja ne poikkesivat katujulkisivuis-ta myös värisävynsä puolesta. Silloinkin kun katujulkisivut olivat puhtaaksimuu-rattua tiiltä, pihajulkisivut olivat yleensä rapatut ja maalatut. Piha- ja katujulkisivu-jen vastakohtaisuus tulee säilyttää.

Porrashuoneiden ikkunat ja tuuletus-parvekkeet avautuivat yleensä pihan puolelle. Ikkunoiden, parvekkeiden, vesi-

peltien, kaiteiden ja syöksytorvien hillitty väritys täydensi pihasivujen yksinkertais-ta ja arkista arkkitehtuuria.

Erityistä korjaustekniikkaa vaativia kohteita ovat julkisivun yksityiskohdat kuten kohokuviot, koristelistat ja harkko-rappauspinnat. Julkisivujen alaosat on usein käsitelty muusta julkisivusta poik-

keavalla tekniikalla, jolla on pyritty jäljitte-lemään luonnonkivipintoja. Korjaustyös-sä tulee varmistaa, että nämä tärkeät jul-kisivun yksityiskohdat säilyvät. Tämä tar-koittaa myös alkuperäisen pintakäsittely-tavan, esimerkiksi pintastruktuurin, säi-lyttämistä tai palauttamista.

Piirros: Erkki Mäkiö

9

Kuva: Kristina Karlsson

RAPPAUSPINNAT – VAURIOIDEN KARTOITUKSESTA KORJAUKSEEN

Korjaustoimenpiteitä suunniteltaessa tulee selvittää vaurioiden syyt sekä rappauk sen vaurioituneet ja ehjät pinnat. Korjauslaastien valintaa varten tarvitaan tietoa vanhan rappauksen ja sen paik-kauslaastien koostumuksista ja raken-teesta. Vanhat kalkki rappaukset on tehty suurella ammattitaidolla. Mitä kauem min ne ovat olleet vain kalkkimaalilla maalat-tuja, sitä kestävämpiä niistä on myös vuosien saatossa tullut. Myös julkisivu-maalin laatu ja tyyppi tulee selvittää, jot-ta oikeat puhdistus- tai maalinpoistome-netelmät voidaan määrittää. Rappaus-korjausten laajuus arvioidaan perinteiset rappaustekniikat ja niiden käyttäytymi-sen ja ominaisuudet tuntevan asiantunti-jan tekemän kuntotutkimuksen ja laasti-

analyysin tulosten perusteella. Rappauk-sen uusiminen on välttämätöntä, jos van-ha rappaus on menettänyt lujuutensa ko-konaan. Rappausalueet, jotka ovat irti alustastaan tai koholla ja joissa on leveitä halkeamia täytyy myös uusia. Sen sijaan vanha, hyvin kovettunut kalkkirappaus, jossa paikoitellen on pienempiä irti alus-tastaan olevia kopoja alueita, voi hyvin-kin toimia vuosia vaurioitumatta. Edelly-tyksenä kuitenkin on, että julkisivun kor-jaukset ja pinnan puhdistustyö tehdään oikealla asiantuntemuksella.

KalkkirappauksetPerinteisesti rappaukset tehtiin kalkki-laastista aina 1950-luvulle saakka. Kalkki-laasti lyötiin yhtenä tai kahtena rappaus-kerroksena ja hierrettiin sileäpintaiseksi. Rappauspinnat maalattiin 1960- luvulle asti yleensä kalkkimaalilla. Tällaisen al-kuperäisen, teknisesti hyvin toimivan kalkki laastirappauksen korjaaminen on

hyvin yksinkertaista ja edullista. Kalkki-laastirappauksen pinta on helppo maala-ta kalkkimaalilla uudelleen.

LUONNONKIVIPINTAA MUISTUTTAVAT ERIKOISRAPPAUKSET JA NIIDEN KORJAUS

Terastirappaukset 1920- ja 30-luvulle tyypillistä terasti-rappausta esiintyy usein sisäänkäyntien yhteydessä portaaleissa ja ensimmäisen kerroksen julkisivupintana. Terastirap-paus on tehty erikoislaastista. Rappauk-sen pintalaastiin on sekoitettu värikäs-tä tai mustaa kiviraetta, myös lasin siruja on käytetty. Viimeistely vaiheessa värik-käiden kivirakeiden päällä oleva side aine on pesty pois. Pinta on jätetty si leäksi tai sitä on työstetty erikoismenetelmäl-lä. Rap pausta on voitu kammata tai har-

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Mona Schalin

10

Kuva: Kristina Karlsson

Kuva: Kristina Karlsson

jata märkänä tai kovettunut pinta on vii-meistelty meisselöimällä muistuttamaan kivipintaa.

Terastirappaukset ovat erittäin kestä-viä ja yksi töölöläistalojen arvokas erityis-piirre. Likaantuneiden terastirappauspin-tojen kunnostamiseksi riittää usein vain vesipesu. Pesu tulee antaa ammattitai-toisen, työhön erikoistuneen yrityksen tehtäväksi. Terastirap pauksen korjaustyö vaatii tarkkoja työohjeita ja erikoisosaa-mista. Terastirappauspintoja ei saa maa-lata.

Roiskerappauspinnat Roiskerappauksen pintalaastiin on sekoi-tettu karkeampaa kiviainesta, jolloin on saatu aikaan hyvin kestävä, rosoinen ja karkea pinta. Jos roiskerappaus on maa-lattu kalkkimaalilla, sen korjaaminen on suhteellisen helppoa. Korjausta varten tehdään laastianalyysi ja hiekan raekoon määritys ja käytetään samankaltaista laastia kuin alkuperäinen sekä maalataan pinta kalkkimaalilla. Rappauksen korjaus-työt tulee teettää ammattitaitoisella teki-jällä. Mikäli roiskerappaus on maalattu polymeerimaalilla, on sen saattaminen alkuperäiseen kuntoon vaikeampaa ja maalin poistaminen lähes mahdotonta.

Kivirouherappauspinnat, 1940-lukuKivirouherappauslaasti on joko kalkki-laastia tai kalkkisementtilaastia. Rap paus on viimeistelty heittämällä märkään rap-pauspintaan eriväristä ja erikokoista ki-vi- tai lasirouhetta. Kivirouherappauspin-taa ei pidä maalata. Rappauksen korjaa-minen vaatii laastin ja hiekan sekä kivi- tai lasirouheen analyysit sekä tekniikan osaavan rapparin.

JULKISIVUPINTOJEN LIKAANTUMINEN JA PESUTEKNIIKKA

Pintojen nopea likaantuminen vilkas-liikenteisten katujen varsilla aiheuttaa huoltotarvetta. Nopeimmin likaantuvat erilaiset ruiskulla levitettävät huokoiset pinnoitteet. Sileiksi hierretyt rappauspin-nat likaantuvat hitaimmin. Likaantuneen tai epätasaisesti patinoituneen julkisivun ensimmäisenä huoltotoimenpiteenä on pinnan pesu. Pesutekniikka on kehitty-nyt käyttökelpoiseksi vaihtoehdoksi uu-delleenmaalaukselle. Patina on arvokas osa julkisivua eikä sitä tulisi julkisivupin-nasta kokonaan hävittää.

Julkisivun vaurioitumisen estämiseksi pesu tulee tehdä hyvin pienellä paineella kalkkikivirouhe – vesisekoituksella, jolloin pesu ei vaurioita pintaa. Pesutekniikka so-pii oikein käytettynä myös arvokkaiden te-rastirapattujen pintojen huoltopuhdistuk-siin tavanomaisen likaantumisen ja myös graffitien kemiallisen poiston yhteydessä.

TIILIPINTOJEN HUOLTO JA KORJAUSTöölöläiskerrostalojen puhtaaksimuura-tuissa julkisivuissa on käytetty sekä ko-timaisia että ulkomailta tuotuja tiiliä. 1920–30-luvulla tiiliä tuotiin mm. Ruot-sista, Virosta ja Belgiasta. Tumma Hel-singborgin tiili oli suosiossa ruotsalais-ten esikuvien innoittamana varsinkin 1920-luvulla. Tuolloin muuraustyössä pi-dettiin arvossa käsityön leimaa ja tiilien vaihtelevaa ulkonäköä pidettiin jopa toi-vottavana. Seuraavan vuosikymmenen modernismia leimasi taas täsmällisyys, mittatarkkuus ja toistuvuus.

Tiilen tasalaatuisuus tai kirjavuus, mi-tat, sauman paksuus, saumaustyön yk-sityiskohdat, saumojen muoto, laastin koostumus ja värisävyt vaihtelevat eri kohteissa. Ne ovat julkisivun ilmeen kan-nalta tärkeitä yksityiskohtia, joiden säily-minen tulee varmistaa jo korjaustöiden suunnitteluvaiheessa. Myöhempien paik-kauskorjausten seurauksena saumois-sa esiintyy monesti rinnakkain eri aikoi-na käytettyjä laastityyppejä ja saumaus-

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Kristina Karlsson

11

tapoja. Korjauksissa on kiinnitettävä eri-tyistä huomiota laastisaumojen tiivey-teen ja erilaisten suojapellitysten ja muu-rauspinnan liitoskohtiin. Kauniisti patinoi-tunut tiilipinta on arvo sinänsä, jonka hä-viämistä liian voimakkaalla paine pesulla tulee varoa.

LUONNONKIVIPINTOJEN PUHDISTUS

Puhdistustyö tulee antaa asiantuntijaliik-keen tehtäväksi. Sokkelien ja tukimuu-rien luonnonkivipinnat patinoituvat aikaa myöten. Kivipintojen puhdistaminen kan-nattaa tehdä vain, jos likaantuminen on epätasaista tai pinnat on sotkettu graf-fittein. Perusteellisemmat puhdistustyöt on syytä teettää samanaikaisesti julki-sivuihin kohdistuvien muiden huoltotöi-den kanssa. Voimakasta painepesua tu-lee välttää. Saumausten korjausta varten tarvitaan tietoa käytetyn laastin ominai-suuksista kuten sementtipitoisuudesta ja hiekan raekoosta sekä väristä.

PINTAKÄSITTELYT, MAALIN TEKNISET OMINAISUUDET JA VÄRITYS

Etu-Töölön kerrostalojen maalipinto-jen värityksellä tavoiteltiin luonnon kivi-

materiaalien vaikutelmaa. Suuret väri- tai vaaleus erot olisivat rikkoneet harmoni-seksi kokonaisuudeksi tarkoitetun julki-sivujäsentelyn. Useammalla värillä maa-latuissa julkisivuissa värivaihtelu oli siksi varsin hillittyä. Pinnan oikean värisävyn valinnan ohella on otettava huomioon maalien ja muiden pinnoitteiden tekniset ominaisuudet. Korjattaessa ja uutta pin-takäsittelytapaa valittaessa oikean maali-tyypin ja värisävyn valinta tulee aina an-taa asiantuntijan tehtäväksi.

Valtaosa rakennuksista maalattiin 1960-luvulle asti kalkkimaalilla, joka on vanha ja käytössä toimivaksi osoittautu-nut rapattujen julkisivujen maali. Kalk-kimaalilla maalatut julkisivut ovat luon-teeltaan vaaleahkoja ja pastellimaisia. 1920-luvulta alkaen kalkkimaalin rinnal-le tuli muitakin julkisivumaaleja. Julki-sivuissa on myöhemmin käytetty hyvin monenlaisia markkinoille tulleita maali-tyyppejä, joista pääosa on polymeeri-siä synteettisiä maaleja. Näiden maa-lien sopivuus julkisivurappausten käsit-telyyn on osoittautunut ongelmalliseksi ja on aiheut tanut suuria ja kalliita korjauk-sia. Myös polymeerimaalien poistaminen rappauspinnoista on työlästä ja aiheuttaa kustannuksia. Niinpä kalkkimaali ja kalk-kisementtimaalit ovat taas tulleet yhä suositummiksi julkisivujen käsittelyissä.

Kalkkirappaus vaatii jatkuvasti jonkun verran kosteutta hyvän lujuuden saavut-

tamiseksi. Kovettuminen kestää vuosi-satoja. Kalkkimaali on huokoista, joten se on kalkkirappaukselle ideaalinen. Sen sijaan synteettinen maali on kalkkirap-paukselle liian tiivis kahdessa suhteessa: ilman kosteuden pääsy kalkkilaastiin es-tyy mutta toisaalta sadevesi, joka maa-lipinnan vauriokohtien kautta on pääs-syt rappaukseen, jää siihen aiheuttaen pakkas vaurioita.

Maaväreillä ja kalkkisideaineella ai-kaansaadut värisävyt ovat hienostuneen harmaataitteisia vastakohtana synteetti-sistä pigmenteistä valmistetuille uudem-mille, usein räikeänvärisille maalityypeil-le. Maaväreillä maalatuissa julkisivuissa valon ja kemiallisten reaktioiden aiheut-tamat muutokset, haalistuminen tai väri-sävyn selvä muuntuminen, ovat huomat-tavasti vähäisempiä kuin muulla tavoin sävytettyjen maalituotteiden kohdalla.

Rakennusosien väritys valittiin aika-naan käytettyjen materiaalien sekä aika-kauden tyyli-ihanteiden mukaisesti. Pelti-osat ja muut rautarakenteet maalattiin pääasiassa mustiksi, tumman harmaik-si tai punaruskeiksi. Ikkunoiden väritys määräytyi seinävärin perusteella. Jos seinät oli maalattu vaaleiksi, ikkunat oli-vat niitä tummemmat. Tummissa seinä-pinnoissa ja tiilijulkisivuissa ikkunat olivat taas usein vaaleammat kuin taustansa.

Vuosina 1907–1915 suurilla rappaus-pinnoilla olivat yleisimpiä keltaisiin ja pu-naisiin rautayhdisteisiin perustuvat vä-rit. 1920–1930-lukujen taloissa käytet-tiin enemmän harmaita ja vihertävän-harmaita, punaruskeita ja kellanvihertä-

Kuva: Rafael Roos

Kuva: Kansalliskirjasto

12

viä värisävyjä. Värisävy ei siis ole maku-asia, vaan kysymys on sekä kaupunki-kuvasta että rakennuksen historiallisista ominaispiirteistä.

Värimaailmassa on kauttaaltaan ta-pahtunut muutos, mikä yleisesti johtuu siitä, että uusia värejä verrataan valmiik-si ajan saatossa patinoituneisiin sävyi-hin. Tämä on monesti muuttanut väritys-tä teollisempaan suuntaan. Alkuperäis-ten värien selvittäminen on siksi tärkeää.

Värityksestä tulee neuvotella hyvis-sä ajoin kaupunginmuseon ja rakennus-lupaviranomaisten kanssa. Värityksen muuttaminen vaatii toimenpideluvan ra-kennusvalvontavirastosta. Korjausta var-ten tulee aluksi luotettavasti selvittää ra-kennuksen ja rakennusosien alkuperäi-nen väritys. Rakennuksen väritutkimus on varminta teettää ammattitaitoisella värikonservaattorilla, joka on perehtynyt julkisivuvärityksen historiaan. Lopulliset värisävyt tulee valita paikalle tehtyjen vä-rimallien avulla ennen vanhan rappauk-sen poistoa.

VESIKATOT

OHJEKorjaustoimenpiteiden lähtökohtana on vesi­katon alkuperäisen muodon, yksityiskohtien,

värin sävytyksessä saattaa valitettavas-ti joskus tuottaa jotain muuta kuin toi-votun sävyn. Jollei peltikaton alkuperäis-tä sävyä enää ole löydettävissä, voidaan hyvänä periaatteena Etu-Töölön peltikat-toja ajatellen pitää sitä, että katosta tulee mattapintainen ja musta.

Vesikaton jatkuvaan huoltoon ja yllä-pitoon kuuluu katon puhdistaminen ja sen kunnon tarkastaminen vähintään kerran vuodessa. Kattopinnan lisäksi tar-kastetaan läpivientikohdat, syöksytorvet sekä niiden kiinnitykset ja suojapellityk-set. Katon alustan rakenteet tarkastetaan noin viiden vuoden välein. Katon kunnon tarkastamisen mahdollistamiseksi kulku-reitit ja -rakenteet on pidettävä kunnos-sa. Erityisesti on huolehdittava siitä, et-tä julkisivupintaan upotetut syöksytorvet, niiden asennuskourun pellitykset ja sau-mat ovat ehjiä. Tukkeutuessaan tai vuota-essaan syöksytorvet aiheuttavat vaurioi-ta räystäslistaan tai rappaukseen. Sähköi-sellä lämmityksellä voidaan välttää jääty-misvaurioita.

Vesikatteiden korjaamisessa selvite-tään vaurion tai vuodon syy ja vaurion laajuus. Lähtökohtana on, että korjataan vain se osa, joka on korjauksen tarpees-sa. Korjauksessa ja katetta uusittaessa on tavoitteena säilyttää vanhan rakenteen toimintaperiaate, ulkonäkö ja tekotapa. Vesikattojen korjauksen yhteydessä huo-

pintamateriaalien ja värin säilyttäminen. Mi­käli vesikaton kate tai muita katon rakennus­osia joudutaan uusimaan, niin tavoitteena on alkuperäistoteutuksen mukaisuus. Alkupe­räinen myöhemmin vaihdettu katemateriaa­li, kuten Etu­Töölölle ominainen savikattotii­li, voidaan myös palauttaa.

Alueen vanhimmissa rakennuksissa käy-tettiin katteena valssattua mustapeltiä, joka suojattiin öljymaalilla tai bitumituot-teilla. Sinkitty pelti syrjäytti mustan pel-lin 1920-luvulla. Samalla vuosikymme-nellä yleistyi myös savitiilikate, josta tu-li Etu-Töölön katujulkisivujen arkkitehto-nisen ilmeen tärkeä osa. Pihanpuolen ka-tonlappeet verhottiin yleensä pellillä, jo-ka maalattiin tiilen väriä tavoitellen punai-seksi tai tervattiin bitumipohjaisilla tuot-teilla mustanruskeaksi. Samaan sävyyn maalattiin myös savupiippujen ja tuule-tushormien peltiosat. Joskus peltikatot maalattiin kromioksidin vihreiksi, hapet-tuneen kuparin värisiksi.

Tärkeä seikka kattomaisemassa on kattojen kiillottomuus. Kattomaalit olivat usein terva-, kivihiiliterva- ja bitumipoh-jaisia ja niiden sävyt vaihtelivat mustas-ta harmaaseen ja mustanruskeaan. Alku-peräisen kaltaiseen ilmeeseen peltikatos-sa päästään siten mattamustalla maalil-la. Maalitehtaan värikarttakoodin käyttö

13

lehditaan yläpohjan ja kattorakenteiden riittävästä tuuletuksesta sekä savupiippu-jen, tuuletushormien ja muiden laitteiden kiinnityksestä ja pellitysten kunnosta.

Vesikattojen korjaustyön yhteydessä tulee tarkistaa ja saattaa kuntoon vesi-katon turvavarusteet ja huoltoreitit. Kun vanhoihin rakennuksiin lisätään kattotur-vavarusteita, ne tulee suunnitella huoleh-tien niiden soveltumisesta ympäristöön.

Peltikaton korjausVanha peltikatto voi oikein huollettuna kestää yli 100 vuotta. Peltikaton suurin vaurioittaja on korroosio. Kaikki suojaa-maton rauta ruostuu. Korroosio saa usein alkunsa pinnan mekaanisesta vauriosta, joka voi syntyä lumen ja jään poiston tai katolla kulkemisen yhteydessä. Vaurio-ta aiheuttaa myös seisova vesi. Peltika-ton taitteet, saumat ja liitokset ovat alt-tiita ruostumaan, jos ne ovat jatkuvasti kosteita.

Vanhan katon huoltomaalauksen suunnittelu vaatii erityisasiantuntemusta esimerkiksi oikean maalityypin valinnas-sa. Käyttöiän pidentämiseksi voi olla tar-koituksenmukaista poistaa vanha maa-li kokonaan ennen uudelleen maalausta sen estämiseksi, että ei muodostu pak-suja maalikerrostumia.

Rautapeltikattojen korjauksessa käy-tetään paikalla maalattavaa sinkittyä pel-tiä. Muovipinnoitteiset pellit eivät sovel-lu Etu-Töölön kattokorjauksiin. On tärke-ää varmistaa, että uusi kate on teknises-ti toimiva ja kestävä. Huomioon otettavia seikkoja ovat muun muassa saumajako, jalkarännit, piiput, läpiviennit ja kulkura-kenteiden kiinnitykset. Lisäksi on huoleh-dittava, ettei katon rakenne aiheuta jään muodostumista ja että lumiesteet sekä lumenpoistoon tarvittavat suojaraken-teet on suunniteltu osana katon koko-naisuutta. Räystään yksityiskohtien kor-jaamisen lähtökohtana tulee olla alkupe-räisen ilmeen ja yksityiskohtien säilyttä-minen. Korjaus edellyttää yksityiskohtai-sia suunnitelmia ja ammattitaitoista pelti-sepäntyötä.

Tiilikaton korjausEtu-Töölön tiilikatteet on tehty poltetuista savitiilistä, jotka ovat varsin pitkäikäisiä. Tiilikaton vauriot saattavat syntyä huol-tokäyntien seurauksena tai puutteellises-ta kiinnityksestä. Riittämättömästä tuu-letuksesta tai vesivuodoista voi olla seu-

rauksena katon alusrakenteiden lahoami-nen tai painuminen. Vanha tiilikate, jos-sa on vuosien tuomaa kaunista patinaa,

on olennainen osa rakennuksen arkki-tehtuuria. Kattoa korjattaessa vanhat tii-let tulee säilyttää.

Kuva: Olof sundström 1929

Kuva: Mona Schalin

Piirustus: arkkitehti Usko Nyström

1910

Kuva: Mona Schalin

14

IKKUNAT

OHJEHuolella ja laadukkaasta puuaineksesta val­mistettuja vanhoja ikkunoita tulee huoltaa säännöllisesti ja korjata niiden vauriot ajoissa.

Vanhat puuikkunat tulee ensisijaisesti säilyt­tää. Rakennuksen ominaispiirteiden kannal­ta keskeisiä asioita ovat ikkunoiden alkupe­räinen materiaali, ikkunan asennustapa, kar­mi­ ja puitejako, valoaukkojen ja puitteiden mitat ja liitokset, helotus sekä lasitustapa. Ikkunoiden väri määräytyy rakentamisajan­kohdan ja alkuperäisen värin perusteella. Ik­kunoita uusittaessa tulee selvittää alkupe­räisten ikkunoiden malli karmi­ja puitejakoi­neen sekä alkuperäinen väri. Ikkunoiden uu­siminen kannattaa rajoittaa vain niihin julki­sivuihin tai julkisivun osiin, joissa se on tek­nisistä syistä välttämätöntä. Uusien ikkunoi­den yksityiskohdat tulee suunnitella huolel­lisesti tavoitteena ikkunoiden alkuperäinen malli ja materiaali. Uusittavien ikkunoiden ulkonäön, materiaalin, mitoituksen ja yksi­tyiskohtien suunnittelusta tulee tarvittaessa neuvotella rakennusvalvontaviranomaisten kanssa ja selvittää mahdollisen toimenpide­luvan tarve. Uusittavasta ikkunasta on syy­tä tehdä malli­ikkuna­asennus. Malli­ikkuna kannattaa hyväksyttää kaupunginmuseossa ja rakennusvalvontavirastossa.

Mikäli ikkunat on jossain vaiheessa uusit­tu, tulee harkita uusien ikkunoiden palautta­mista alkuperäisen mallin ja materiaalin mu­kaiseksi.

Etu-Töölölle ominaisia ikkunamateriaaleja ovat öljykäsitelty tammi ja peittomaalat-tu puu. Tammi-ikkunat on alun perin kä-sitelty ulkopintojen lakkaukseen tai öljy-ämiseen sopivilla, yleensä pellavaöljystä valmistetuilla tuotteilla. Joskus on käy-tetty myös tummia petsilakkoja. Puuma-teriaalin epätasaisen tummumisen seu-rauksena pintoja on huoltojen yhteydes-sä saatettu käsitellä värillisellä lasuurilla tai petsilakalla. Tällaisissa tapauksissa ik-kunoista on tullut huomattavasti alkupe-räisiä tummemmat.

Maalatuissa puuikkunoissa käytet-tiin alun perin öljymaaleja taitetuin sä-vyin. Aivan puhtaan valkoista ei ulko-käyttöön pystytty valmistamaan öljy-sideaineen keltaisuudesta johtuen. Val-koisesta pigmentistä ja kellanruskeasta öljystä valmistettu maali jouduttiin tait-tamaan ja ”puhdistamaan” sekoittamal-la joukkoon esimerkiksi sinistä tai viher-tävää pigmenttiä.

Ikkunoiden väritys vaihteli alun pe-rin talokohtaisesti. Ruskehtavaa jalopuu-ta jäljittelevät sävyt, vihertävänharmaat

ja taitetulla valkoisella maalatut ikkunat olivat yleisimpiä. Tummilla sävyillä halut-tiin häivyttää ikkunapuitteiden vaikutus-ta arkkitehtuuriin, vaaleat sävyt puoles-taan toivat puitejaon enemmän näkyviin.

Etu-Töölössä on laaja kirjo eri aikoina uusittuja ikkunoita, myös alueelle vierai-ta puu-alumiini-ikkunoita. Joissakin koh-teissa on ehditty uusia ikkunoita ainakin kahdesti. Kömpelöiden yksityiskohtien ja alkuperäiselle rakentamistavalle vie-raiden asennustapojen ja materiaalien vaikutus on julkisivun ja kaupunki kuvan kannalta tuhoisa ja vähentää rakennuk-sen rakennustaiteellista ja kulttuuri-historiallista arvoa. Lisäksi huoltovapaik-si mainostetut ikkunat saattavat osoittau-tua korjauskelvottomiksi.

Ikkunoiden korjauksen yhtey dessä tulee huolehtia asuntojen sisä ilman laa-dusta ja varmistaa riittävä korvausilman saanti. Väärin toteutettu ikkunoiden muu-tostyö heikentää asuntojen ilmanvaihtoa. Toimivan suunnitelman pystyy laatimaan ainoastaan alan ammattilainen.

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Simo Rista 1978

Kuva: Mona Schalin

15

SISÄÄNKÄYNNIT, ULKO-OVET, PORTIT

OHJERakennuksen ominaispiirteiden ja arvon kan­nalta keskeisiä tekijöitä ovat alkuperäisten ul­ko­ovien ja karmien materiaali, asennustapa, valoaukkojen ja puitteiden mitat ja liitokset sekä lasitustapa. Huolella laadukkaasta mate­riaalista valmistetut vanhat ulko­ovet kannat­taa huoltaa säännöllisesti ja korjata niiden vau­riot ajoissa. Uusimistoimen piteistä tulee tar­vittaessa neuvotella rakennusvalvontaviran­omaisten kanssa. Ovien ulkonäön muuttami­nen vaatii toimenpideluvan.

Muuttuneiden työtapojen ja koneellistumi­sen myötä uusien ikkunoiden ja ovien teet­täminen täsmälleen entisen kaltaisiksi on käsityötä, mikä nostaa kustannuksia. Siksi­kin lähtökohdaksi kannattaa aina ottaa van­han rakennusosan korjaus. Mikäli ulko­ovia joudutaan uusimaan, uusiminen kannattaa rajoittaa vain niihin ulko­oviin, joita ei enää voida korjata. Uusien ovien yksityiskohdat suunnitellaan huolellisesti tavoitteena alku­peräinen malli, asennustapa, mitoitus ja ma­teriaalit.

Rakennusten sisäänkäynnit, ulko-ovet ja toisinaan pilareiden kehystämät portaalit ovat olleet erityisen huolellisen suunnit-telun kohteina ja viestivät rakennusajan-kohdan arkkitehtuurin ja muotoilun pyrki-myksistä. Sisäänkäyntien pieliä on jäsen-nöity ulosvedoin ja listoituksin tai kehys-tetty luonnonkiviverhouksella tai terasti-rappauksella. Sisäänkäyntien valaisimet on toisinaan upotettu katoksen alapin-taan.

Alkuperäiset ulko-ovet ovat usein kes-tävästä tammesta valmistettuja ja niiden lasitukset ovat fasettihiottuja. Tammipin-nat on käsitelty öljylakkauksella kiiltävik-si. Vanhimmissa rakennuksissa esiintyy tammiovien ohella peittomaalattuja puu-ovia. Maalatut ovet ovat usein ruskeita, harmaita tai vihertäviä. 1930-luvun arkki-tehtuurille ominaiset teräsovet ovat ylei-simmin tummiksi peittomaalattuja ja niis-sä saattaa olla niklattuja tai kromattuja osia ikkunoiden lisäksi.

PARVEKKEET

OHJEAika monessa etutöölöläisessä rakennukses­sa on katujulkisivujen puolella parveke. Nä­mä muodostavat tärkeän rakennusten arkki­tehtonisen aiheen. Pihajulkisivuilla porras­huoneiden yhteydessä on yleensä tuuletus­parvekkeet. Alkuperäiset parvekkeet ja nii­den yksityiskohdat pyritään säilyttämään. Parvekkeen rakenteet ovat säälle alttiina ja siksi parvekelaatan toimivuudesta ja kun­nosta tulee huolehtia erityisen hyvin. Veden­poisto parvekkeilta järjestetään kallistuksil­la. Parvekkeen reunassa käytetään tippapel­tiä tai parvekelaatan alapinnassa veden juok­sua estävää vesiuraa.

Mikäli parvekelaatat joudutaan uusimaan, niin tavoitteena on alkuperäistoteutuksen mukainen ratkaisu. Parvekelaatan uusimi­sessa erityistä huomiota kiinnitetään laatan teknisiin yksityiskohtiin, vedeneristykseen ja liitoksiin sekä laatan alkuperäiseen malliin ja mitoitukseen. Vanhat parvekekaiteet tulee säilyttää. Mikäli kaiteiden turvallisuutta jou­dutaan parantamaan, tulee se tehdä hienova­raisesti alkuperäistä säilyttäen.

Parvekkeita ei saa lasittaa, parvekelasituk­set eivät sovellu Etu­Töölön kaupunkikuvaan.

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Mona Schalin

16

YKSITYISKOHDAT

OHJERakentamisajasta kertovat alkuperäiset yk­sityiskohdat kuten koristeaiheet ja valaisi­met pyritään säilyttämään. Julkisivun yksi­tyiskohtien ja koristeaiheiden korjaus edel­lyttää erityisosaamista.

Ulkonevia vaakalistoja, koristeita ja muita ra­kennusosia suojaavien rauta­ tai kuparipel­litysten sekä lipputankojen, mainoskylttien, numerovalaisinten, tikkaiden ja muiden jul­kisivuvarusteiden kunnosta ja kiinnityksis­tä tulee huolehtia. Vaurioita aiheuttavat ra­kennevirheet on korjattava ajoissa. Korjauk­sissa on huolehdittava, ettei vesi pääse valu­maan seinään päin. Rakennuksen jo kadon­neiden piirteiden kuten listaprofilointien, ko­risteaiheiden sekä ikkunoiden, ovien ja port­tien sekä valaisinten ulkonäön palauttami­nen kor jausten yhteydessä on suotavaa. Jul­kisivun yksityiskohtien muuttaminen on lu­vanvaraista.

Markiisien ja mainoslaitteiden suunnittelus­sa ja sijoittelussa on otettava huomioon kau­punginosalle ominainen kaupunkikuva. Mai­noslaitteiden ja markiisien sijoittaminen jul­kisivuun vaatii yleensä toimenpideluvan ra­kennusvalvontavirastosta.

Töölöläistalojen alkuperäisiä yksityiskoh-tia ovat muun muassa seinään kiinnite-tyt varrelliset valaisimet sekä sisäänkäyn-tikatosten piiloasennetut valaisimet. Kip-

sistä valmistetut reliefit on perinteisesti suojattu öljymaalipinnalla. Voimakkailla väreillä maalatut tehostepinnat on saa-tettu käsitellä liuotinohenteisilla tuotteil-la. Terastirappauspintoja ja muita väri-laasteilla tehtyjä koristeaiheita tai pinto-ja ei pidä lainkaan maalata.

Julkisivujen yksityiskohtia ja koris-teita on saatettu karsia ja muuttaa kor-jauksissa. Yksityiskohtien hävittämi-nen tai muuttaminen murentaa kokonai-suutta ja arkkitehtuurin ominaislaatua. Julkisivu korjauksen yhteydessä tarjou-tuu mahdollisuus alkuperäispiirustusten, vanhojen valokuvien ja julkisivusta löyty-vien jälkien perusteella selvittää, ovatko julki sivun yksityiskohdat ja koristeaiheet tai listaprofiloinnit mahdollisesti muuttu-neet. Mikäli näin on, kannattaa harkita niiden palauttamista.

Etu-Töölössä on kivikaupunkiin kuulu-via kadunvarsimyymälöitä. Jo 1900- luvun alun julkisivuissa saatettiin osoittaa näy-teikkunoiden päältä selkeät vyöhykkeet mainosteksteille.

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Kristina Karlsson

Piirros: arkkitehti Martti Välikangas

17

ENERGIATEHOKKUUS

Energiatehokkuutta parannettaessa ra-kennusta on tarkasteltava eri rakennus-osien ja taloteknisten järjestelmien muo-dostamana kokonaisuutena. Etu-Töölö kokonaisuutena edustaa energiateho-kasta kaupunkirakennetta. Alue perus-tuu umpikortteleihin, joissa vierekkäisillä rakennuksilla on yhteiset ulkoseinät. Ra-kennuksissa on hyvin lämpöä keräävät massiiviset tiiliseinät, joiden lisälämmön-eristäminen ei yleensä ole järkevä eikä ra-kennusfysiikan kannalta perusteltu toi-menpide. Taloissa on myös korkea ullak-ko, julkisivuja suojaavat leveät räystäät ja suhteellisen pienet ikkunat. Korkeissa huoneissa on useita eri ilma kerroksia, jo-ten epäpuhdas ilma nousee katonrajaan.

VTT:n selvityksen (2008) mukaan eh-jän julkisivun lisäeristäminen ei yleensä-kään ole taloudellisesti kannattavaa ny-kyisillä energian hinnoilla, sillä takaisin-maksuajat tulevat hyvin pitkiksi. Raken-nuksen muun korjauksen yhteydessä kannattaa kuitenkin miettiä myös kiin-teistön energian kulutusta. Ikkunaraken-teen energiatehokkuutta voidaan paran-taa ikkunoiden korjauksen yhteydessä. Jos kuntotarkastuksessa todetaan, et-tä ikkunoilla on vielä käyttöikää jäljellä, energiavaikutuksiltaan riittävä ja talou-dellisesti järkevä ratkaisu on yleensä van-hojen ikkunoiden kunnostus ja tiivistys ja/tai lisälasin asentaminen sisäpuittee-seen. Rakenteiden tiivistämisen vaikutus

huoneiston korvausilman saantiin tulee aina selvittää, sillä varsinkin painovoimai-sen ilmanvaihdon ratkaisuissa korvausil-man sisäänotto on usein hoidettu ikku-narakenteen kautta. Väärin tehdyn ikku-nakorjauksen seurauksena voi olla sisäil-man laadun merkittävä huononeminen.

ULLAKKORAKENTAMINEN

Koko Helsinki kuuluu ullakkorakentami-sen alueellisen poikkeamispäätöksen pii-riin. Ullakoiden käyttöönotto asuintiloiksi on mahdollista. Rakentamisen edellytyk-set tulee kuitenkin tutkia tapauskohtai-sesti ja ullakkoasuntojen rakentamiselle tulee hakea rakennuslupa. Etu-Töölössä on kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ka-tonlappeita ja kaupunkikuvallisesti yhte-näisiä kattomaisemakokonaisuuksia. Nii-hin ei sallita avattavan uusia ikkunoita. Ullakkorakentamisen rakennustaiteellis-ten, kulttuurihistoriallisten ja kaupunkiku-vallisten arvojen säilymistä koskevien eh-tojen tulkinta on esitetty ullakkorakenta-misen poikkeamispäätöksen osana ole-valla Helsingin ullakkorakentamisen kau-punkikuvallisella vyöhykekartalla. http://www.hel.fi/ksv/

PIHAT

Myös pihoihin liittyy tärkeitä kulttuuri-historiallisia arvoja ja niiden ominaispiir-teiden säilyttäminen ja vaaliminen on si-ten tärkeää. Pihojen peruskorjausten ja muutostöiden yhteydessä tulee ottaa ai-na yhteyttä rakennusvalvontavirastoon, kaupunkisuunnitteluvirastoon ja kaupun-ginmuseoon.

YLLÄPITO JA KORJAUSPROSESSI – VAIHEET JA OSAPUOLET

Ylläpidosta korjaukseenVaativien korjausprosessien läpiviemi-nen vaatii erityisosaamista. Taloyhtiön ja hankkeeseen ryhtyvän kannattaa palkata avukseen pätevät asiantuntijat ja suun-nittelijat, joilla on kokemusta arvoraken-nusten korjaustyöstä.

Korjaustarpeen määrittäminen Korjauspäätösten tulee pohjautua riit-tävän perusteellisiin ja monipuolisiin selvityksiin. Rakennuksen ylläpidon ja korjauk sen pohjaksi on syytä tilata pe-ruskuntoarvio asiantuntijalta. Varsinaiset kuntotutkimukset kohdistetaan tarkem-paa selvitystä vaativiin ongelmakohtiin. Näiden pohjalta laaditaan pitkän tähtäi-men korjaussuunnitelma, johon sisältyy arvio esimerkiksi seuraavien 10–20 vuo-den aikana tarvittavista korjauksista alus-tavine kustannusarvioineen. Kohdennet-tu kunto tutkimus antaa lähtökohdan so-pivan korjaustavan määrittämiseen.

Rakennushistoriallisten arvojen kartoittaminenTavoitteena on rakennusten alkuperäis-tä ilmettä kunnioittava ja alkuperäisiä ra-kennusosia ja yksityiskohtia säästävä korjaustapa. Siitä syystä on tärkeää laa-

Kuva: Mona Schalin

Kuva: Jussi Tiainen

18

tia rakennushistoriaselvitys, joka sisältää suosituksen säilyttävistä tai palauttavis-ta toimenpiteistä. Maalaustöitä suunni-teltaessa tarvitaan yleensä lisäksi julki-sivun väritutkimuksia. Kaupunginmuse-on tutkijat auttavat alkuun rakennushis-toriaa koskevissa kysymyksissä ja raken-nuskonservaattori antaa korjausneuvon-taa. Vanhoja valokuvia löytyy esimerkiksi kaupunginmuseon kuva-arkistosta.

Suunnittelijoiden ammattitaito on avaintekijäTaloyhtiön on syytä varmistaa, että suun-nittelijat ovat kokeneita korjausraken-tamisen asiantuntijoita. Kaikissa alu-een suunnittelutehtävissä on käytettävä suunnittelijoita, joilla on Suomen raken-tamismääräyskokoelman osan A2 mu-kainen pätevyys kohteesta riippuen jo-ko AA- tai A-vaativuusluokan suunnitte-lutehtäviä varten. Lisätietoa: www.finlex.fi/data/normit, www.fise.fi

ToteuttaminenUrakkatarjouksia pyydettäessä tulee var-mistaa, että laaditut suunnitelmat ovat

riittävän yksityiskohtaiset tarjousten ver-tailukelpoisuuden varmistamiseksi. Hin-nan lisäksi on urakoitsijoiden ja muiden tekijöiden valinnassa kiinnitettävä huo-miota ammattitaitoon, luotettavuuteen ja yhteistyökykyyn.

Dokumentointi ja ylläpitoSuunnitelmalliseen kiinteistönpitoon kuuluu huolto- ja korjaustöiden huolelli-nen muistiin kirjaaminen ylläpidon tarpei-ta varten. Huolto-ohjeen laatiminen on velvoite rakennuslupaa vaativissa kor-jaus- ja muutostöissä ja siihen on ole-massa valmiita malleja ja käytäntöjä.

KORJAUS- JA MUUTOSTÖIDEN LUVANVARAISUUS, VALVONTA JA OHJAUS

Ohjaus ja neuvontaKorjauksia suunniteltaessa on syytä ot-taa yhteyttä viranomaisiin jo varhaises-sa vaiheessa toimenpiteiden luvanvarai-

suuden selvittämiseksi. Myös kaavamää-räykset ja muut korjaamisen reunaehdot tulee selvittää. Rakennusvalvontavirasto julkaisee erilaisia ohjeita. Ohjeita on laa-dittu muun muassa koskien ullakkora-kentamista, ikkuna- ja ovimuutoksia se-kä mainoslaitteita varten.

LuvanvaraisuusRakennuksen ulkonäön, kuten julkisivu-jen, vesikaton, ikkunoiden ja niiden ma-teriaalin tai värin, sekä rappausten tyy-lin ja värityksen, muuttaminen on luvan-varaista. Toimenpiteissä, joihin ei tarvi-ta lupaa, kiinteistönomistaja huolehtii, et-tei historiallisesti tai rakennustaiteellises-ti arvokkaita rakennuksia tai kaupunkiku-vaa turmella. Tietoa eri toimenpiteiden luvanvaraisuudesta saa myös rakennus-valvontaviraston nettisivuilta.

Valvonta Rakentaminen edellyttää rakennustöiden ja tehdyn työnjäljen valvontaa, johon tu-lee palkata asiansa osaava, ammatitaitoi-nen valvoja.

Yhteystiedot

KaupunkisuunnitteluvirastoPl 2100 (kansakoulukatu 3) 00099 HelsinGin kAuPunki

Puhelin: 09 310 1673 internet: www.hel.fi/ksv

Lisätietoja:Rakennusvalvontavirasto, puhelin: 09 310 2611 Siltasaarenkatu 13; www.rakvv.hel.fi/-korjausrakentamisen neuvonta, ohjaus, luvanvaraisuus-ohjeet

Kaupunkisuunnitteluvirasto, puhelin: 09 310 1673Kansakoulukatu 3; www.hel.fi/ksv/-asemakaavat

Kaupunginmuseo, puhelin: 09 310 1041 Sofiankatu 4; www.hel2.fi/kaumuseo/-korjausrakentamiseen opastus, kulttuurihistorialliset ja rakennustaiteelliset arvot

Kirjallisuus ja muut tietolähteet: Kattojen yllä. Etu-Töölön kattomaisemien arvoista kertova esite. Työryhmä Viertiö, Sari; Salastie,

Riitta ja Makkonen Leena, 2003Museoviraston korjauskortisto sekä korjausrakentamiseen liittyviä tietoja ja ohjeita: www.nba.fi/Rakennustietokeskuksen julkaisemat korjaamista koskevat RT- kortit: www.rakennustieto.fi/Neuvonen–Mäkiö–Malinen. Kerrostalot 1880  –1940. Rakennustietosäätiö Oy, 2002Neuvonen, Petri, toim. Kerrostalot 1880  –2000. Rakennustieto Oy, 2006Nikula, Riitta. Yhtenäinen kaupunkikuva 1900  –1930. Societas Scientiarum Fennica, 1981von Konow Thorborg. Laastit vanhoissa rakenteissa. Tureida ja Suomenlinnan hoitokunta, 2006Helsingin värikaava. Helsingin julkisivuvärityksen historiaa. Helsingin kaupungin

rakennusvalvontavirasto kaupunkikuvatoimisto 1/1984, Hannu Tomminen sekä Thorvald Lindquistin värikaavan perusaineisto Helsingin julkisivuvärityksistä

Pietarila, Pentti. Rakennusten värit ja koristetyylit. Libris, 2004

Etu-Töölön korjaustapaohjeiden tekijät Mona Schalin, StadionarkKristina Karlsson, StadionarkMarica Schalin, Stadionark Varvara Protassova, Stadionarkwww.stadionark.fi

Asiantuntijat:Thorborg von Konow, FT, tutkija ja suunnittelija, Tureida Aino Heikkinen, rakennusinsinööri, tutkija, CT Laastit OyJuhani Pentinmikko, rakennusinsinööri, Insinööritoimisto Pentinmikko OyPentti Pietarila, rakennuskonservaattori

Leena Makkonen, kaupunkisuunnitteluvirastoRiitta Salastie, kaupunkisuunnitteluvirasto

Ohjausryhmä:Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastoHelsingin rakennusvalvontavirasto Helsingin kaupunginmuseo

Graafinen suunnittelu ja taitto:Heikki Jantunen, Yliopistopaino

Sarjan ulkoasu: Timo Kaasinen, Kaupunkisuunnitteluvirasto