Gladiolus 1/2015

1

GLADIOLUS Sleyn teologinen verkkojulkaisu

1/ 2015

atinankielinen nimi Gladiolus tarkoittaa pikku miekkaa. Nimi

muistuttaa Jumalan sanan mie-kasta. Jumalan sana luo Kirkon ja pitää sitä yllä. Gladiolus nostaa esiin tärkeitä teologisia aiheita kan-sanomaisessa muodossa. Lehti on ilmestynyt vuodesta 2006.

TOIMITUS • Ville Auvinen, Gladioluksen

päätoimittaja, TT, STI:n pääsih-teeri

• Pekka Lindqvist, Gladioluksen toimitussihteeri, TT, yliopiston-opettaja

• Ida Heikkilä, TM, tohtori-opiskelija

• Lauri Vaahtoranta, MuM, TK, fil. yo

RUKOUKSEN RAJAMAILLA Pääkirjoitus 2 Ville Auvinen: Mitä Jeesus opettaa rukouksesta? 3 Jorma Kallio: Mitä Luther opettaa rukouksesta? 9 Jouko N. Martikainen: Herran Kristuksen helmirukous 13 Boris Salo: Rukouselämän sävel 17

L

Gladiolus 1/2015

2

Pääkirjoitus Ville Auvinen, TT

Rukous on kristityn elämän merkki. Sitä on kutsuttu kristityn hengitykseksi. Ilman sitä elämä sammuu. Jumalan kansa on aina lähestynyt Jumalaansa rukouksessa ja tuonut hänen eteensä ahdistuksensa, pyyntönsä, kiitoksensa ja ylistyksensä. Psalmien kirjassa, Raamatun rukouskirjassa, tulee esiin Jumalan ihmisten koko tunteiden ja kokemusten kirjo syvimmästä syvyydestä ylimpään iloon ja riemuun, ja kaikki se ele-tään todeksi rukouksessa Jumalan edessä. Ensimmäisen kristillisen seurakunnan us-kovista kerrotaan, että he noudattivat apostolien opetusta, elivät keskinäisessä yhtey-dessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat (Ap. t. 2:42).

Rukouksen teologiaa voi tutkia ja siten voi oppia rukouksen teoriaa. Rukous on kui-tenkin mitä suurimmassa määrin käytäntöä, elävää elämää. Sitä on harjoitettava. Tä-män Gladioluksen artikkeleista ensimmäiset kaksi tarkastelevat rukousta teoreettises-ta näkökulmasta. Toiset kaksi artikkelia ohjaavat lukijaa rukouksen käytännölliseen harjoittamiseen.

Gladiolus 1/2015

3

Ville Auvinen TT, STI:n pääsihteeri

Mitä Jeesus opettaa

rukouksesta?

Jeesus oli ensimmäisen vuosisadan palestiina-lainen juutalainen niin ulkomuodoltaan kuin kulttuuri– ja uskontotaustaltaankin. Hän oli oppinut kotoaan juutalaisen hurskauselämän monine rukouksineen. Niinpä kun tarkaste-lemme Jeesuksen opetusta rukouksesta, sitä on hyvä verrata varhaiseen juutalaiseen ruko-uskäytäntöön ja –käsitykseen. Vertailun avul-la voimme nähdä, mikä Jeesuksen opetukses-sa oli erityistä.

Juutalaista rukouselämää ja Jeesuksen opetus-ta rukouksesta voidaan tarkastella monestakin eri näkökulmasta. Tässä artikkelissa keski-tymme kolmeen: 1. Missä, milloin ja miten rukoiltiin, ja mikä merkitys näillä rukouksen ulkonaisilla muodoilla oli? 2. Miten Jumalaa puhuteltiin rukouksessa? Se, miten Jumalaa puhutellaan, kertoo paljon rukoilijan juma-lasuhteesta. 3. Millä perusteella Jumalan odo-tettiin vastaavan rukouksiin?

1. Jeesus ja rukouksen ulkoiset muodot

1.1. Missä?

Jerusalemin temppeli oli yksi antiikin ajan suurista ihailun kohteista. Sitä tultiin katso-maan kaukaakin, ja sinne juutalaiset ja juma-laapelkäävät pakanat tulivat kohtaamaan Isra-elin Jumalan. Vaikka Jumalan ymmärrettiin asuvan taivaassa, oli temppeli kuitenkin Ju-malan läsnäolon paikka ihmisten keskellä.

Temppeliin kannettiin monenlaiset uhrit, ja sinne tultiin myös rukoilemaan.

Kun oltiin kaukana temppelistä, rukoukset suunnattiin Jerusalemiin ja sen temppeliin päin. Esimerkiksi Daniel, pakkosiirtolaisuu-dessa Babyloniassa, avaa huoneensa ikkunan ja rukoilee kolme kertaa päivässä tuhottuun Jerusalemiin päin (Dan 6:11-12), ja Joona ollessaan kalan vatsassa suuntaa hänkin ruko-uksensa temppeliin (Joona 2:8). Varhaisissa juutalaisissa kirjoituksissa kerrotaan usein, miten kansallisen hätätilan aikana papit ja kansa kokoontuivat temppeliin huutamaan Jumalaa avuksi, ja vielä satoja vuosia temppe-lin tuhoutumisen jälkeen, joka tapahtui v. 70 jKr, hurskaat juutalaiset kääntyivät rukouksis-saan pyhää kaupunkia ja sen temppeliä päin.

Jeesuksen opetuslapsetkin olivat haltioituneita temppelin loistosta. Erään kerran he esittelivät Jeesukselle temppelin mahtavuutta, mutta Jeesus ei yhtynyt ihailuun, vaan lausui kovan ennustuksen: temppelistä ei tulisi jäämään kiveä kiven päälle (Mark 13:1-2). Muutenkin Jeesus toiminnallaan ja opetuksillaan antoi ymmärtää, että Jerusalemin temppelin aika Jumalan kohtaamisen paikkana ja samalla erityisenä rukouspaikkana oli ohi. Temppeli oli jäämässä asujaansa vaille (Luuk 13:35). Oli alkamassa uusi aika.

Jeesuksen keskustelu samarialaisen naisen kanssa Sykarin kaivolla kertoo hyvin Jeesuk-sen suhtautumisesta erityisen rukouspaikan merkitykseen. Nainen kysyy Jeesuksen kantaa juutalaisten ja samarialaisten väliseen kiistaa. Pitäisikö Jumalaa rukoilla Jerusalemissa, ku-ten juutalaiset ajattelivat, vai Gerissimin vuo-rella, joka puolestaan oli samarialaisten pyhä paikka? Jeesus ei ota kantaa kummankaan vaihtoehdon puolesta, vaan esittää kolman-nen: ei Jerusalemissa eikä Gerissimillä, vaan Hengessä ja totuudessa (Joh 4:19-24).

Gladiolus 1/2015

4

Jumalan kohtaamiseen ja samalla rukoukseen ei siis enää tarvita erityistä rakennusta tai muutakaan rukouspaikkaa. Vanhan temppelin tilalle ei enää rakenneta uutta käsin tehtyä, vaan sen korvaa nyt Jeesuksen uskovien kes-kinäinen yhteys Apostolisissa kirjeissä ajatus seurakunnasta Jumalan läsnäolon paikkana on ilmeinen. Efesolaiskirjeessä opetetaan kristit-tyjen olevan rakennuskiviä rakenteilla olevas-sa Herran pyhässä temppelissä (Ef 2:19-22) ja samoin 1. Pietarinkirjeessä kehotetaan kristit-tyjä rakentumaan elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi (1 Piet 2:5). Tämän ajatuksen juuret lienevät jo Jeesuksen opetuksissa. Mat-teuksen evankeliumissa rukous ja sen kuule-minen liitetään nimenomaan Jeesukseen us-kovien keskinäiseen yhteyteen ja yksimieli-syyteen siitä, mitä Jumalalta pyydetään (Matt 18:19-20). Isä meidän –rukouksen Jeesus an-toi opetuslapsilleen yhteiseksi rukoukseksi, jota rukoiltiin – ja edelleen rukoillaan – Jee-suksen omien kokoontuessa yhteen.

Jeesuksen omasta rukouselämästä evanke-liumeissa kerrotaan usein, miten Jeesus meni vuorelle yksinäisyyteen rukoilemaan. Näin Jeesus seurasi Vanhan testamentin suurmies-ten esimerkkiä. Nousihan Mooses Siinain vuorelle kohtaamaan Jumalan, ja profeetta Elia taas kohtasi Jumalan Horebin vuorella.

1.2. Miten?

Rukousasennoilla on oma merkityksensä. Sanattomalla tavallaan ne ilmaisevat rukouk-sen merkitystä. Jeesuksen ajan juutalainen rukoili tavallisesti seisten kädet kohotettuina taivasta kohti. Käsien kohottaminen ilmaisi luultavasti sydämen ylentämistä Jumalan puo-leen. Esim. Valitusvirsissä kehotetaan näin: ”Kohottakaamme nyt kätemme, kohotta-kaamme sydämemme taivasta kohti, Jumalan luo” (Valit 3:41). Juutalaisen päärukouksen, 18-rukouksen, jonka juuret ulottuvat Jeesuk-sen aikaan asti, hepreankielinen nimi Amidah

tulee sanasta amad, joka tarkoittaa ”seistä”. Rukouksen nimi siis viittaa siihen, että se re-sitoitiin seisten. Jeesus viittaa opetuksissaan seisten rukoilemiseen itsestään selvyytenä (Matt 6:5; Mark 11:25; Luuk 18:11), ja to-dennäköisesti hän itsekin noudatti samaa ta-paa.

Toinen juutalainen rukousasento oli polvis-tuminen tai maahan heittäytyminen. Näin kunnioitettiin majesteettia, jonka edessä oltiin pyyntöjä esittämässä ja syntejä tunnustamas-sa. Esim. eräässä psalmissa kehotetaan: ”Tul-kaa, kumartukaamme maahan, polvistu-kaamme Herran, Luojamme, eteen” (Ps 95:6). Katumusta juutalaiset rukoilijat ilmaisivat repimällä vaatteitaan, hiuksiaan ja partaansa, paastoamalla, pukeutumalla säkkipukuun ja sirottamalla tuhkaa päälleen. Esim. Daniel kertoo omasta katumuksestaan Jumalan edes-sä: ”Minä käännyin Herran, Jumalani puoleen armoa pyytäen, paastosin, pukeuduin säkki-pukuun ja istuin maan tomussa” (Dan 9:3).

Jeesuksen opetuksissa ainoa katumusta osoit-tava rukoilija on publikaani, joka Luukkaan evankeliumin vertauksessa on temppelissä rukoilemassa, painaa katseensa alas, lyö rin-taansa ja rukoilee Jumalaa armahtamaan (Luuk 18:9-14). Publikaanin kaltaisen katu-van rukoilijan kohtaamme varhaisjuutalaises-sa Manassen rukouksessa. Vanha testamentti kertoo jumalattoman Manassen nöyrtyneen Jumalan edessä ja rukoilleen Jumalaa (2 Aik 33:12-13), mutta ei kerro tarkemmin rukouk-sen sisältöä. Niinpä myöhemmin kirjoitettu Manassen rukous täydentää Aikakirjan ker-tomuksen.

1.3. Milloin

Jeesuksen ajan juutalaiset rukoilivat ilmeisesti kolme kertaa päivässä: aamulla, noin kello kolmen aikaan iltapäivällä ja illalla. Esim. Danielista kerrotaan, että hän rukoili kolme

Gladiolus 1/2015

5

kertaa päivässä kattohuoneensa ikkunassa kääntyneenä Jerusalemiin päin (Dan 7:11). Qumranissa, essealaisten (eräs juutalainen ryhmittymä) luostariyhteisössä Kuolleen me-ren rannalla, oikeiden rukoushetkien noudat-tamisen katsottiin olevan hyvin tärkeää, koska ajateltiin Jumalan itsensä asettaneen ne. Qum-ranissa rukoushetkiä oli ilmeisesti vain kaksi, aamulla auringon noustessa ja illalla sen las-kiessa. Myös varhaisille rabbeille kysymys rukoushetkistä oli tärkeä. Itsestään selvää oli, että päivittäinen päärukous, 18-rukous, tuli resitoida kolme kertaa päivässä, mutta ruko-ushetkien tarkempi määrittely oli keskustelun- ja kiistanalainen kysymys.

Jeesuksen opetuksissa säännöllisistä rukous-ajoista ei varsinaisesti puhuta, mutta muuta-man kerran ne kuitenkin lienevät Jeesuksen puheen taustalla. Vuorisaarnan ulkokohtaiset rukoilijat, jotka seisovat toreilla ja synagogis-sa rukoilemassa, jotta ihmiset näkisivät hei-dät, ovat uskonnollista näytelmäänsä esittä-mässä varmaankin juuri säännöllisenä ruko-ushetkenä. Edelleen, koska Luukkaan evanke-liumin vertauksen fariseus ja publikaani ovat temppelissä yhtä aikaa rukoilemassa, on ky-seessä luultavasti temppelin aamu– tai iltauhri ja samalla yleinen rukoushetki. Kun Jeesus antoi Isä meidän –rukouksen omien opetuslas-tensa erityiseksi rukoukseksi, ehkä hän tar-koitti sitä rukoiltavan yhdessä juuri säännöl-listen rukoushetkien aikana. Siten Jeesuksen opetuslapset erottautuisivat omaksi ryhmäk-seen muista juutalaisista, jotka samaan aikaan rukoilivat omia rukouksiaan.

Kolmen päivittäisen rukoushetken lisäksi juu-talaista rukouselämää rytmittivät ruokaruko-ukset. Juutalaisen tavan mukaan Jeesuskin siunasi ruoan ennen ateriaa (Mark 6:41; 8:6; 14:22).

Evankeliumeissa ei missään erityisesti kerrota Jeesuksen rukoilleen säännöllisenä rukous-

hetkenä – tosin hän ei myöskään kertaakaan kritisoi rukoushetkien noudattamista. Jeesuk-sesta itsestään kerrotaan, että hän meni var-hain aamulla – oikeastaan aamuyöllä – yksi-näisyyteen rukoilemaan, tai hän saattoi viettää rukouksessa koko yön (Mark 1:35; Luuk 6:12).

1.4. Institutionalisoitunut rukouselämä

Sellaista rukouselämää, jossa tärkeäksi muo-dostuvat rukouksen ulkonaiset muodot ja jos-sa sen lisäksi käytetään valmiiksi laadittuja rukoustekstejä, voidaan nimittää institutiona-lisoituneeksi rukoukseksi. Tällaiselle rukouk-selle on tyypillistä se, että ei niinkään odoteta konkreettisia vastauksia, vaan säännöllisen rukouselämän tarkoitus on ennemmin pitää yllä olemassa olevaa tilannetta. Juutalainen rukouselämä muuttui vähitellen Vanhan tes-tamentin monien tekstien edustamasta spon-taanista rukouksesta kohti institutionalisoitu-nutta rukouselämää, vaikkakin vielä rab-biinisissakin teksteissä on sitä vastustavia näkökantoja. Esim. erään rabbi Elieserin sa-nomaksi on Mishnaan (200-l jKr koottu laki-teos) talletettu seuraava opetus: ”Joka tekee rukouksestaan säännöllisen tavan, hänen ru-kouksensa eivät ole päteviä pyyntöjä” (mBer. 4:4).

Jeesuksen rukousopetukset eivät edusta insti-tutionalisoitunutta rukouselämää. Ensinnäkin, Jeesus ei opeta mitään rukouksen ulkonaisista muodoista. Toiseksi, hänen opetuksensa kes-kittyy siihen, millä perusteella Jumala vastaa rukouksiin. Jeesuksen opetuksessa rukous näyttää siis olevan ennen kaikkea spontaania rukoilijan elämäntilanteesta nousevaa pyyntöä Jumalan puoleen, pyyntöä, johon odotetaan myös konkreettista vastausta.

Ulkonaisten muotojen sijaan Jeesuksen ope-tuksessa keskeistä on rukoilijan oikea sydä-men asenne – Hengessä ja totuudessa. Jeesus

Gladiolus 1/2015

6

kritisoi sellaista rukousta, jonka motiivi on jokin muu kuin puhuminen Isän kanssa. Tässä suhteessa Jeesuksen opetus on yhtenevää Vanhan testamentin profeettojen julistuksen kanssa. He kehottivat ennemmin repäisemään sydämen kuin vaatteet ja kohottamaan Juma-lan puoleen, ei ainoastaan käsiä, vaan myös sydämen.

2. Miten Jumalaa puhutellaan?

Vaikka evankeliumeissa todetaan usein Jee-suksen rukoilleen, kuitenkin vain harvoin evankelista kertoo, mitä Jeesus rukoili. Niissä Jeesuksen rukouksissa, jotka on tallennettu evankeliumeihin, Jeesus puhuttelee Jumalaa yksinkertaisesti ja lyhyesti Isäksi. Getsema-nessa Jeesus rukoilee: ”Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun” (Mark 14:36). Vähän myöhem-min ristillä Jeesus huutaa viimeisinä sanoi-naan Luukkaan evankeliumin mukaan: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni” (Luuk 23:46). On mielenkiintoista huomata, että tämä rukous on lähes sanatarkka sitaatti psal-mista 31, paitsi että psalmissa Jumalaa ei pu-hutella Isänä vaan Herrana. Edelleen, ylistyk-sessä, joka on talletettu sekä Matteuksen että Luukkaan evankeliumeihin, Jeesus rukoilee: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Her-ra, siitä, että . . . Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt” (Luuk 10:21; Matt 11:25). Isä meidän –rukous Luukkaan evankeliumin mukaan, joka luultavasti edustaa rukouksen pituuden suhteen alkuperäisempää muotoa kuin Matte-uksen pidempi versio, alkaa yksinkertaisesti sanoilla: ”Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi” (Luuk 11:2).

Myös Jeesuksen pitkä esirukous Johanneksen evankeliumin luvussa 17 alkaa puhuttelulla: Isä, ja sama puhuttelu toistuu rukouksessa kaiken kaikkiaan kuusi kertaa. Lopulta ainoa poikkeus Jeesuksen tavasta puhutella Jumalaa

Isänä on hänen rukoushuutonsa ristillä, huuto, joka on suora sitaatti psalmista 22: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Mark 15:34; Ps 22:2).

Edellä sanotun perusteella voidaan todeta, että ”Isä”, tai oikeastaan käännöksen taustalla ole-va arameankielinen sana ”Abba”, oli Jeesuk-sen rukouspuhuttelu. Usein on sanottu, että tämä tapa puhutella Jumalaa oli Jeesuksen ajan juutalaisuudessa ennenkuulumaton ja siten Jeesuksen suussa ainutlaatuinen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä Jeesuksen ajalta ja ennen sitä on olemassa muutamia juutalaisia rukouksia, joissa Jumalaa puhutel-laan Isänä. Esim. Jeesus Sirakin kirjan luvus-sa 23 oleva rukous alkaa: ”Herra, minun Isäni ja elämäni Jumala. . . ” (Sir 23:1), ja vähän myöhemmin samassa rukouksessa sanotaan: ”Herra, minun Isäni ja elämäni Jumala. . . ” (Sir 23:4-5). Myös apokryfikirjoihin kuulu-vassa Viisauden kirjassa on rukous, jossa Ju-malaa puhutellaan Isänä, ja näiden lisäksi tunnetaan Jeesuksen ajalta tai vähän ennen sitä kolme juutalaista rukousta, joissa Jumalaa lähestytään Isänä.

Mikään yleinen rukouspuhuttelu ”Isä” ei kui-tenkaan Jeesuksen ajan juutalaisuudessa ollut, päinvastoin. Vanhassa testamentissa ja var-haisjuutalaisissa kirjoituksissa on satoja ruko-uksia. Jos vain viidessä niistä Jumalaa puhu-tellaan Isänä, ei kyseessä ollut mikään yleinen tapa. Useimmiten juutalaiset rukoilijat puhut-telivat Jumalaa yksinkertaisesti Jumalaksi, Herraksi tai Kuninkaaksi. Usein Jumalaa pu-huteltiin useilla eri nimillä ja titteleillä yhdes-sä ja samassa rukouksessa, kuten Juudit apo-kryfisessä Juuditin kirjassa: ”Kuule rukouk-seni, isäni Jumala, oman kansani Israelin Ju-mala, taivaan ja maan valtias, vetten luoja, koko luomakunnan kuningas!” (Juud 9:12). Joskus Jumalan nimien ja titteleiden lisäksi rukoilija saattoi liittää puhutteluun erilaisia

Gladiolus 1/2015

7

Jumalan ominaisuuksia tai muistutuksia Ju-malan muinaisista suurista teoista. Joistakin varhaisista rukouksista saa sen vaikutelman, että rukoilija yrittää pitkillä puhutteluilla maanitella Jumalaa kuulemaan ja vastaamaan. Tunnetaanpa pari sellaistakin pakanallisesta rukouselämästä vaikutteita saanutta rukousta, joita voi pitää jopa magiana. Niissä Jumalan salaisia nimiä luettelemalla pyritään pakotta-maan Jumala vastaamaan.

Viimeksi mainittujen esimerkkien taustaa vasten on Jeesuksen opetus siitä, että emme saa rukoilla kuin pakanat, varsin ymmärrettä-vä: ”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen” (Matt 6:7).

Matteuksen evankeliumissa Jeesus jatkaa ope-tustaan antamalla kuulijoilleen Isä meidän –rukouksen oikeaksi rukousmalliksi. Isä mei-dän –rukous, ja yleisemminkin Jeesuksen opetus siitä, että saamme lähestyä Jumalaa rukouksissamme Isänä, saa erityisen merki-tyksensä juuri sitä pakanallisväritteistä ruko-usmallia vasten, jota Jeesus kritisoi. Sen si-jaan, että rukoilija yrittäisi löytää juuri oikeat Jumalan nimet tai ominaisuudet, jotka sopivat hänen tilanteeseensa, tai sen sijaa että hän yrittäisi saada Jumalan kuulemaan luettele-malla useita eri Jumalan nimiä peräkkäin, hänen tulee vain sanoa yksinkertaisesti: ”Isä”, ”Abba”.

Usein kuulee sanottavan, että ”Abba” oli sa-na, jota vain pienet lapset käyttivät isästään, ja siten tämä rukouspuhuttelu määrittelisi mei-dän suhteemme Jumalaan pienten lasten suh-teeksi Isään. ”Abba” voitaisiin silloin kääntää vaikkapa ”Isi” tai ”Isukki”. Tämä ei kuiten-kaan pidä aivan paikkaansa, vaan on osoittau-tunut, että myös aikuiset ihmiset saattoivat Jeesuksen aikana kutsua isäänsä tällä nimityk-

sellä. Abba-puhuttelu ilmaisee kuitenkin lä-heistä suhdetta rukoilijan ja Jumalan välillä.

3. Jumala vastaa rukouksiin

Rukouksesta puhuttaessa tärkeä aihe on ruko-uksiin vastaaminen. Kuuleeko Jumala ruko-ukset ja vastaako hän niihin? Jos hän vastaa, millä perustella, ja jos taas ei vastaa, miksi? Onko syy Jumalassa, rukoilijassa vai rukouk-sessa?

3.1. Juutalaisia ajatuksia

Juutalaiset rukoilijat vetosivat pyynnöissään usein Jumalan moniin ominaisuuksiin. Erityi-sesti muistutettiin Jumalaa hänen uskollisuu-destaan. Rukouksessa muistutettiin Jumalaa liitoista, jotka hän oli tehnyt isien kanssa, tai Jumalaa lähestyttiin puhuttelemalla häntä Ab-rahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaksi, ja näin vedottiin niihin lupauksiin, joita Jumala oli antanut patriarkoille. Vihollisten ahdista-essa muistutettiin Jumalaa siitä, miten hän ennenkin oli kukistanut kansansa viholliset. Eikö hän taas toimisi samoin. Monissa ruko-uksissa vedottiin Jumalan armollisuuteen, pitkämielisyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja niin edelleen.

Tärkeitä ovat myös rukoilijan ominaisuudet. Perusajatus on yksinkertainen: Jumala ei kuu-le syntisen rukousta, ellei hän nöyrry paran-nukseen. Jeesuksen ajan käsitys kiteytyy hy-vin Johanneksen evankeliumin jakeeseen, jossa Jeesuksen vastustajat arvioivat sokean parantumiseen johtaneita tapahtumia: ”Kaik-kihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kun-nioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukai-sesti” (Joh 9:31).

Jobin kirjan opetus tuo toisenlaisen näkökul-man asiaan. Jobin ”ystävät” edustavat perin-teistä näkemystä ja ovat varmoja siitä, että Jobin onnettomuuden taustalla on tunnusta-

Gladiolus 1/2015

8

maton synti. Sen tähden Jumala ei myöskään kuule Jobin rukouksia. He saavat kirjan lo-pussa kuitenkin ankarat moitteet Jumalalta, koska ovat puhuneet väärin.

Varhaisten rabbiinien opetuksissa tärkeään asemaan nousee rukoilijan keskittyminen. Eräässä Mishnan kohdassa arvostetaan mui-naisia pyhiä, jotka ennen varsinaista rukousta keskittyivät tunnin verran, jotta saattoivat suunnata mielensä Jumalaan (m Ber. 5:1). Monet keskustelut siitä, ketä saa ja ketä ei saa tervehtiä kesken rukouksen, pitääkö rukous-hetken koittaessa laskeutua alas puusta vai onko oikein rukoilla puussa jne. liittyvät juuri kysymykseen oikeasta keskittymisestä. Esi-merkillinen tässä suhteessa on rabbi Hanina ben Dosa, jota puri myrkyllinen lisko kesken rukouksen, mutta hän ei keskeyttänyt rukous-taan, ja myöhemmin lisko löydettiin kuollee-na (m Ber 3:20).

3.2. Jeesuksen opetus

Useat Jeesuksen rukousopetuksista keskitty-vät kysymykseen rukousten kuulemisesta. Keskeistä ei kuitenkaan ole se, millainen ru-koilija on, tai miten hän rukoilee, vaan Jee-suksen opetuksissa korostuu uudestaan ja uu-destaan se, että Jumala kuulee rukoukset ja vastaa niihin, koska hän on Isä, joka rakastaa lapsiaan. Vertauksen nälkäinen poika saa isäl-tään leipää ja kalaa, ja jos maalliset isät anta-vat lapsilleen hyviä lahjoja, eikö paljon en-nemmin taivaallinen Isä (Matt 7:9-11). Juma-laan ei tarvitse vedota luettelemalla hänen monia nimiään tai muistuttamalla häntä hänen aikaisemmista teoistaan, ja vielä vähemmän häntä voi manipuloida tai pakottaa vastaa-maan magiikan keinoin. Riittää, kun häntä puhutellaan sanalla ”Isä”. Samoin vertaukset ystävästä, joka tulee keskiyöllä kolkuttamaan ovelle ja pyytämään leipää (Luuk 11:5-8) sekä tuomarista, joka lopulta jakaa oikeutta sinnik-

käälle leskelle (Luuk 18:1-8) opettavat, että Jumala vastaa rukouksiin.

Rukoilijan oikeasta asenteesta Jeesus ottaa esille ainoastaan kaksi seikkaa, jotka liittyvät rukousten kuulemiseen. Ensinnäkin, Markuk-sen mukaan Jeesus liittää yhteen uskon ja rukousten kuulemisen: ”Mitä ikinä te rukouk-sessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saa-neet, ja se on teidän” (Mark 11:24). Toiseksi, sen, joka pyytää Jumalalta anteeksi, pitää myös itse antaa toisille anteeksi: ”Ja kun sei-sotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi” (Mark 11:25). Sama ajatus on myös Isä Meidän –rukouksessa: ”Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa” (Matt 6:12). Oikeastaan tämä-kin ehto liittyy siihen, että Jumala on Isä. Koska Jumala antaa rikkomukset anteeksi, pitää myös hänen lastensa tehdä niin osoit-taakseen, että he todellakin ovat Jumalan lap-sia. Samasta syystä Jumalan lasten tulee ru-koilla jopa vihollistensa puolesta – antaahan Jumala aurinkonsa paistaa ja sateensa langeta niin hyville kuin pahoille.

Gladiolus 1/2015

9

Jorma Kallio TM, pastori

Mitä Luther opettaa

rukouksesta?

Luther oli rukouksen mies. Hän sanoi kerran, että jos hän ei rukoilisi vähintään kahta tuntia päivässä, hän ei mitenkään selviäisi niistä vastuista, joita uskonpuhdistus toi mukanaan. Luther oli käytännön elämän ja Raamatun opettama kateketiikan opettaja. Hän puhuu kaikissa julkaisuissaan jotakin rukouksesta. Hänen sydämellään oli, että ihmiset rukoilisi-vat säännöllisesti. Luterilainen kirkko on ymmärtänyt Lutherin rukouskorostuksen. Tästä kertoo se, että molemmat katekismukset on otettu tunnustuskirjojen joukkoon.

Vilkaisu nettiin kertoo, että aiheeseen ovat paneutuneet muutkin. En ole käyttänyt toisten havaintoja. Tämä esitys on minun näkökul-mani aiheeseen.

1. Isä meidän –rukouksen esipuhe

Tunnetuin Lutherin rukousta käsittelevä lähde on Ison katekismuksen esipuhe Isä meidän –rukoukseen. Tuo kirja oli tarkoitettu papeille, joiden raamatuntuntemus ja kristillisen opin taidot olivat heikot. Siksi tuo johdanto sisältää kaikkein olennaisimmat asiat rukouksesta.

Luther lähtee liikkeelle toisesta käskystä, Ju-malan nimen käytöstä. ”Olemmehan kuulleet, miten toinen käsky: ’Älä käytä turhaan Juma-lan nimeä’, vaatii ylistämään pyhää nimeä ja kaikessa hädässä huutamaan sitä avuksi eli rukoilemaan.” Hän sanoo, että tämä käsky on yhtä vakava kuin toiset käskyt, ”älä tapa, älä varasta, sinulla ei saa olla muita jumalia”. Neljänteen käskyyn viitaten hän sanoo: ”Lap

si ei saa missään nimessä väheksyä kuuliai-suutta isää ja äitiä kohtaan. Hänen pitää aina ajatella näin: ’Tämä on kuuliaisuuden teko. En pidä tekoani arvokkaana siksi, että itse olisin arvollinen, vaan siksi, että Jumala on siihen käskenyt’.” Hän jatkaa: ”Meidän pitää tietää, ettei Jumala katso sormien läpi rukouk-sen laiminlyöntiä, vaan vihastuu meihin ja rankaisee... kuin kaikesta muustakin tottele-mattomuudesta.”

Toinen seikka, jonka pitäisi innostaa meitä rukoilemaan, sanoo Luther, on se, että Jumala on liittänyt käskyyn myös lupauksen. Hän viittaa tällaisiin lupauksiin (Ps 50:15 ja Matt 7:7,8). ”Hänen sanansahan todistaa, että ru-kouksemme ovat Hänelle sangen otollisia, niin että käymme rukoilemaan innokkaasti ja ilomielin.” Edelleen, Luther viittaa siihen, että ”meitä pitäisi houkutella ja vetää rukoukseen sekin, että Jumala ehättää avuksemme anta-malla valmiin sanamuodonkin. Hän panee suuhumme sanat, joista tiedämme, miten ja mitä meidän tulee rukoilla.” Luther päättelee, että Isä meidän –rukouksen sanamuo-to todistaa, että Jumala on ottanut tarpeemme sydämenasiakseen ja että meidän ei tarvitse epäillä, ovatko tällaiset rukoukset hänelle otollisia.

Vielä Luther opettaa, että tulee rukoilla tosis-saan, täydestä sydämestä. ”Rukoilijan on tun-

Gladiolus 1/2015

10

nettava hätänsä ja ne tarpeet, jotka ahdistavat ja ajavat huutamaan apua.” Luther antaa tär-keän näkökohdan siihen, miksi rukoilla, kun Jumala muutenkin tuntee asiamme. ”Ei hän sitä sen vuoksi tahdo, ettei hän niitä tunne, vaan siksi, että sinun sydämesi syttyisi yhä väkevämmin ja yhä enemmän kaipaamaan niitä ja että levittäisit viittasi helmat voidakse-si ottaa paljon vastaan.”

Lopuksi Luther kysyy, mistä johtuu, että us-konpuhdistuksen asia on edistynyt ja perkele ei ole saanut estetyksi evankeliumin leviämis-tä. Hän vastaa: ”Ei sitä ole saanut aikaan mi-kään muu kuin rukousten rautamuuri, jonka muutamat rinnallamme seisseet hurskaat ih-miset ovat pystyttäneet. Rukouksella olemme varustetut, niin että voimme kestää perkeleen kavalat juonet.”

2. Kirje parturimestari Peterille

Toinen teksti, jossa Luther neuvoo rukouk-seen on hänen kirjeensä mestari Peter Bar-biererille (= parturi) vuodelta 1535. Hän sa-noo, että kristityn on rukoiltava aina, ei vain silloin, kun olemme siinä vireessä. Rukouksen tueksi voidaan ottaa määrättyjä tekstejä, kuten käskyt, uskontunnustus, Isä meidän tai Raa-matun kohtia ja näihin viitaten rukoilla. Suu-renmoista on – sanoo Luther – että jokaisesta tällaisesta kappaleesta voi tehdä nelinkertai-sesti punotun kukkakranssin. ”Ensiksi ajatte-len, mitä tämä kappale sisältää, ts. mitä Juma-lani minulta vaatii. Toiseksi teen siitä kiitok-sen. Kolmanneksi ripittäydyn ja lopuksi tuon tämän kaiken Jumalan eteen rukouksessa.” Lutherin kirje parturimestarille sisältää koko Isä meidän –rukouksen selityksen.

3. Lutherin saarna rukouksesta ja ristisaa-tosta kärsimysviikolla (V. 1519)

Tässä saarnassa Luther osoittaa, että rukouk-seen kuuluu välttämättä luottamus Jumalan

lupaukseen. Jotta rukous olisi oikea, on tar-peen, että pidetään kiinni Jumalan lupaukses-ta. Silloin uskaltaa rukoilla rohkeasti. Kukaan ei saa Jumalalta mitään paitsi hänen hyvyy-tensä mittaamattomasta syvyydestä. On tar-peen, että ei epäillä Jumalan lupauksia, vaan uskotaan ne. Joka ei usko, tekee itse rukouk-sensa tyhjäksi. ”Jos et halua rukoilla ennem-min kuin tunnet itsesi arvolliseksi ja valmiik-si, et voi koskaan rukoilla.” Jumalalle ei pidä asettaa rukouksen toteutumisen suhteen vaa-timuksia, vaan kaikki on jätettävä hänen tah-tonsa, viisautensa ja kaikkivaltiutensa va-raan.”

4. Lohdutussanoja

Erinomainen esitys siitä, mitä Luther opetti ja noudatti rukouksen suhteen sisältyy kir-jaan ”Lohdutussanoja elämän taistelussa”, johon on koottu hänen lauselmiaan uskonelä-män eri aloilta. Muutamia otteita:

- ”Rukoilkaamme ja taistelkaamme, sillä us-kon sana ja vanhurskaan rukous ovat kaikkein parhaimmat aseet.”

- ”Samoin kuin suutari tekee jalkineita ja rää-täli neuloo takin, samoin tulee kristityn ru-koilla.”

- ”Jumalan on mahdotonta olla kuulematta sitä rukousta, joka rukoillaan uskossa Jeesuk-seen. On aivan toinen asia, ettei hän aina tai heti tee sitä, mitä rukoilemme.”

- ”Kaikki, jotka totuudessa ja sydämestään avuksi huutavat Jumalaa, tulevat toden totta kuulluiksi, saavat sen, mitä rukoilivat, vaikkei juuri samalla hetkellä tai samaan aikaan tai itse määräämällään mitalla, niin, ehkä eivät edes sitä, mitä pyysivät. Mutta he saavat sitä, mikä on paljon suurempaa kuin he osasivat anoa.”

Roomalaiskirjeen 8. luvun jakeissa 26 ja 27

Gladiolus 1/2015

11

sanotaan: ”Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme, sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoilemaan, niin kuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puo-lestamme sanomattomilla huokauksilla”. Lut-her sanoo tähän viitaten:

”Sangen vähän ajattelemme, että huokaus, joka tuskassa ja heikkoudessa nousee rinnas-tamme, on Jumalan korvissa väkevä huuto, ja me tuskin huomasimme huoanneemme.... Mutta hän, joka tutkii sydämet, ymmärtää parhaiten ja varmimmin, mikä on Hengen mieli ja pyyntö, ja hän arvostelee meidän mie-lestämme heikon ja vähäisen huokauksen suu-reksi ja väkeväksi huudoksi ja sanomattomak-si huokaukseksi.”

Esimerkkinä tästä Luther viittaa Mooseksen huokaukseen Punaisen meren äärellä, kun Egyptin armeija ajoi israelilaisia takaa, ja me-ri oli edessä (2 Moos14:15), Luther kirjoittaa: ”Mooseksen huokaus oli Jumalan korvissa kuin huuto, ja se vaikutti, että Punaisen meren rannalla kävi vastoin kaikkea ymmärrystä. Silloin oli tosin Mooseksen huuto todella vä-häpätöinen, muuta se sai suuria aikaan Juma-lan edessä.”

Kiittämisestä Luther sanoo: ”Kiittäminen te-kee rukouksen rohkeaksi ja väkeväksi, mutta samalla keveäksi, iloiseksi ja suloiseksi, sa-moin kuin hehkuvat hiilet tekevät savun vä-keväksi. Sillä ellei sydän ole ennakolta kiitok-sen hehkusta palava, on rukous kylmä, hidas ja raskas.”

5. Rukous kirkon tuntomerkkinä

Lutherin kirjoitus ”Kirkolliskokouksista ja kirkoista” ilmestyi v. 1539. Siinä hän nimeää kirkon seitsemän tuntomerkkiä. Yksi niistä on rukous: ”Kuudenneksi tunnemme ulkonaisesti pyhän, kristillisen seurakunnan rukouksesta, Jumalan julkisesta kiittämisestä. Sillä missä

kuulet ja näet rukoiltavan Isä meidän rukousta ja opetettavan sitä lapsille, sekä laulettavan psalmeja ja hengellisiä lauluja Jumalan sanan ja oikean uskon mukaan, edelleen missä julki-sesti teroitetaan mieliin uskontunnustus, kymmenet käskyt ja katekismuksen opetukset, niin tiedä, että siellä varmasti on Jumalan py-hä, kristillinen kansa. Sillä rukous on myöskin yksi niistä kalliista pyhyyksistä, joiden kautta kaikki pyhitetään, kuten pyhä Paavali sanoo (1Tim 4:5). Samoin ovat psalmit pelkkiä ru-kouksia, joissa ylistetään, kiitetään ja kunnioi-tetaan Jumalaa. Ja uskontunnustus ja kymme-net käskyt ovat myöskin Jumalan sanaa ja pelkkää pyhyyttä, jonka kautta Pyhä Henki pyhittää Jumalan pyhän kansan.”

6. Lutherin omia rukouksia ja virsiä

Lutherin kirjoituksia levitettiin ahkerasti kan-san keskuuteen. Hänen rukouksensa olivat mallina raamatullisista rukouksista, jotka poikkesivat munkkien ja nunnien rukousta-voista. Erityisen suureksi siunaukseksi ja avuksi levittämään uskonpuhdistusta olivat Lutherin virret, joita laulettiin kodeissa, kujil-la ja toreilla.

Ohessa muutama esimerkki Lutherin rukouk-sista (kirjasta ”Rukoilemme Lutherin kanssa tänään” Sley 1980)

- ”Herra, ei se riipu minun tahdostani, rukoi-lenko vai en, sillä sinä itse olet käskenyt ja minä tunnen, että minun on oltava Sinulle kuuliainen. Vaikka itse olen arvoton, on sinun tahdollasi ja käskylläsi arvoa, ja sille tahdon olla kuuliainen. Ja myös lupauksesi on täy-dessä voimissaan. Siihen minä luotan. Siksi en rukoilekaan itseeni vedoten, en myöskään Mariaan tai Pietariin vedoten, vaan Jeesuksen nimeen vedoten, Jumalan nimeen, joka omalla käskyllään on määrännyt minut rukoilemaan.”

- ”Rakas Jumala, anna meille levollinen sydän

Gladiolus 1/2015

12

ja hyväntuulisuutta taistelun ja levottomuuden päivinä, ettemme jäisi yksin kärsimään, ja pinnistämään kohti voittoa, vaan myös kes-kellä sotaa ja levottomuutta eläisimme rau-hassa ja kiittäisimme sinua. Älä anna meidän kärsimättöminä napista jumalallista tahtoasi vastaan, jotta sydämen rauha saisi auttaa mei-tä voittoon. Auta meitä pysymään sisäisesti ja ulospäinkin sekä Jumalaa että ihmisiä kohtaan tyyninä ja levollisina, kunnes koittaa lopulli-nen, iankaikkinen rauha."

Muutama ote Lutherin virsistä.

- ”Armahda, Herra Jumala, me surren vali-tamme. Pois moni luopuu sinusta ja uhkaa uskoamme. Sanaasi ylenkatsotaan, ja totuutta-si poljetaan, on valhe vallan saanut.

Vahvista seurakuntaasi ja kunniaasi puolla. Jos emme turvaa Sanaasi, niin meidän täytyy kuolla. Siis kansaasi nyt varjele ja kirkkoasi suojele. Vie meidät riemuun kerran.” 187:1,9.

- ”Suo kasteen armon uudistaa, oi Herra, elä-mämme. Sen joka päivä puhdistaa suo meidät synneistämme. Sen virtaan vanha ihminen upota himoinensa ja nosta uusi ihminen elä-mään Luojallensa.” 214:3

- ”Vahvista, Herra, ehtoollisellasi uskoamme, toivomme, niin että, Jeesus, aina turvissasi toisiamme rakastamme. Oi Herra, armah-da! Anna Pyhän Hengen johdattaa, meitä rauhan teitä kuljettaa, että kristikuntasi kun-niaasi pääsisi. Oi Herra, armahda,”

- ”Kaikesta pahan vallasta, oi Herra, meidät pelasta nyt vielä täällä ollessa ja lähtöhetken tullessa. Sinulle yksin kuulumme, jos elämme tai kuolemme.” 208:8

7. Aamen

Loppuun sopii se, mitä Lutherin mukaan Aa-men merkitsee: ”Että minä totisesti uskon

Taivaallisen Isän mieltyvän tällaisiin rukouk-siin ja kuulevan ne. Sillä hän on itse käskenyt meidän näin rukoilla ja luvannut kuulla meitä. Aamen, aamen, se on: totisesti, totisesti näin on tapahtuva.” (Vähä katekismus)

Gladiolus 1/2015

13

Herran Kristuksen

helmirukous

Afrahat Persialainen Viisaan opetuksista koonnut ja aak-kosten mukaan ryhmitellyt Jouko N. Martikainen, prof. emer. Johdannoksi Afrahatin elämästä tiedämme verrattain vä-hän. Hän lienee toiminut nykyisen Irakin ja Iranin valtion rajamailla, ehkä lähellä Mosulin kaupunkia, silloisessa Persian valtakunnassa. Siksi hän on saanut lisänimen ”Persialainen”. Hänen toinen attribuuttinsa ”Viisas” tarkoittaa oppinutta teologia. Afrahat on syntynyt n. 270 ja kuollut ehkä vuoden 350 jKr. tienoilla. Hän on ilmeisesti ollut askeettiyhteisön ohjaaja, ehkä piispa, hengellinen isä, veljes- ja sisar-järjestön esimies, eräänlainen apotti, arvostet-tu sielunhoitaja ja opettaja omassa ympäris-tössään ja yhteisössään, siis uskonviisas. Hä-nen johtamansa yhteisö kutsui itseään ”Liiton pojiksi ja tyttäriksi”. Tämä kaikki käy ilmi häneltä säilyneestä syyriankielisestä opetus-puheiden kokoelmasta. Se sisältää yhteensä 23 traktaattia erilaisista uskonelämän kysy-myksistä. Näiden lisäksi hän käy opillista rajanvetoa juutalaisten kanssa.

Suomensin kokoelman yhdessä Veijo Koivu-lan kanssa. Kirja ilmestyi Kirjapajan kustan-tamana 2008. Annoimme käännöksellemme nimeksi ”Uskon monet värit”.

Afrahat kutsuu itseään vaatimattomasti pyhi-en kirjoitusten oppilaaksi.

”Minäkin olen kirjoittanut nämä vähäisyydes-säni, ihmisenä, Adamista syntyneenä ja Juma-lan käsien muovaamana, sillä olen pyhien kirjoitusten oppilas” (22:26).

Afrahat viipyy Raamatun tekstien parissa ja tutkii niitä joka puolelta. Ne ovat hänelle kuin valoa taittavia prismoja, jotka käännettä-essä heijastavat pelastavaa sanomaa aina vain uusissa väreissä. Käännöksemme nimi ”Us-kon monet värit” on otettu Afrahatin ensim-mäisestä opetuksesta. Hän kirjoittaa:

”Usko nimittäin koostuu monista asioista ja valmistuu monista väreistä. Se on rakennuk-sen kaltainen, joka rakentuu monista yksit-täistöistä, ja niin se nousee korkeuksiin” (1:2).

Tämä yllättävä ilmaus: ”… valmistuu monista väreistä”, selittynee sillä, että Lähi-Idän alu-eella käytettiin ja käytetään vaihdellen erivä-risiä tiilikerroksia talojen seinissä. Yleensä niissä tumma ja vaalea vaihtelevat. Jos sopi-vaa materiaalia oli saatavilla, käytettiin fasa-deissa useita erivärisiä tiilirivejä. Afrahatilla on ilmeisesti ollut mielessään kuva tällaisesta rakennuksesta puhuessaan siitä, että usko ra-kentuu monista väreistä.

Afrahatin raamatuntuntemus on suorastaan mykistyttävä. Hän onkin Raamatun tuntemi-

Gladiolus 1/2015

14

sessa ja sen tulkitsemisessa meille verraton ystävä ja opettaja. Hänen teksteistään huokuu kiintymys Raamatun sanaan. Tämä koskee aivan erityisellä tavalla kaikkea, mikä koskee ja voi koskea Vapahtajaamme. Afrahatin teo-logia on ehjästi sidoksissa siihen varhaiskris-tilliseen perinteeseen, jolla katsotaan olevan vielä murtumaton yhteys Jerusalemin arameaa puhuneen alkuseurakunnan Raamatun tulkin-taan. Tämä tulee ilmi mm. siinä, että hän il-meistä mielihyvää tuntien kertailee mieles-sään Vapahtajamme arvonimiä ja nimityksiä eli edustaa ns. nimiteologiaa.

Onkin voitu osoittaa, että Afrahatin teksteistä löytyy y1i 127 Kristusta luonnehtivaa mää-resanaa. Niiden pohjalta voisi tehdä luettelon Herran Kristuksen 101 pelastavasta nimestä. Käännöstyön yhteydessä kokosin valikoiman Kristuksen arvonimiä ja muodostin niistä aakkosten mukaan etenevän mietiskelyruko-uksen nimeltä ”Herran Kristuksen helmi-rukous”, joka on aikaisemmin ilmestynyt paitsi ”Uskon monissa väreissä” myös Seppo Häyrysen et alii toimittamassa kokoomateok-sessa ”Spiritualiteetin käsikirja”, (Kirjapaja 2003, 255-257). Helmi on varhaissyyrialai-sessa teologiassa hyvin suosittu Kristuksen epiteetti. Hänen arvonimensä ovat kuin ruko-usnauhan ihania helmiä, joiden voima siirtyy rukoilijalle hänen kiireettömästi siirtyessään helmestä toiseen.

Afrahatin tekstejä lukiessa ei voi olla kiinty-mättä hänen sydämellisyyteensä ja rakastetta-vuuteensa. Lukijassa herää tunne siitä, että hän saa kirjoittajasta itselleen henkilökohtai-sen ystävän ja vakavan hengellisen ohjaajan, joka on lempeä askeettisuudessaan. Hänestä saa myös rehdin vastaväittäjän, joka ei solvaa vastustajaansa. Hän on kirkkoaan rakastava opettaja, jota surettaa pöyhkeys ja vallan vää-rinkäyttö. Väitellessään ympäristönsä oppi-neiden juutalaisten kanssa hän ei väistä tuu-

maakaan kristillisen uskon totuudesta ja on silti keskustelukumppaneitaan kohtaan esi-merkillisen rehti. Omassa argumentoinnissaan hän käyttää paljon Kristusta koskevia ar-vonimiä. Niinpä hänen opetuksensa ”Messi-aasta, Jumalan Pojasta” rakentuu kokonaan edellä mainitun nimiteologian pohjalle. Tässä yksi näyte siitä:

Me palvomme tätä armoa ja taivutamme pol-vet Isän majesteetin edessä, joka on kohdista-nut meidän palvontamme häneen. Olemme kutsuneet häntä Jumalaksi, kuten Moosesta, Esikoiseksi ja Pojaksi, kuten Israelia, Jeesuk-seksi, kuten Joosuaa, Nunin poikaa, Papiksi, kuten Aaronia, Kuninkaaksi, kuten Daavidia, Suureksi profeetaksi, kuten kaikkia profeetto-ja, Paimeneksi, kuten paimenia, jotka kaitsi-vat ja johtivat Israelia (17:11).

Helmirukous on tarkoitettu Herran Kristuksen pelastavien nimien muistelemiseen eli memo-rointiin. Siinä siis viivytään kunkin Vapahta-jamme arvonimen seurassa siten, että siihen liittyvät raamatunkohdat saavat kulkea va-paasti tajunnassamme ja että annamme niiden vaikuttaa itseemme. Näin tehdessämme Herra itse asettuu asumaan meihin yhä väkeväm-min.

Herran Kristuksen h e l m i r u k o u s

Herran Kristuksen pelastavien nimien me-

morointia varten Afrahat Persialaisen Vii-

saan teksteistä koottu ja aakkosten mukaan

ryhmitelty

Täynnä levottomuutta ja kuin pimeässä hapuillen

tulen luoksesi Herra Jeesus Kristus, Sinä Vapah-

tajani, ja etsin apua rikkinäisyyteeni muistelemal-

la Sinun pelastavia nimiäsi.

Gladiolus 1/2015

15

Sinä, Herra Kristus, olet peltoon kätketty AARRE,

jonka me löysimme ja ostimme pellon.

Sinä olet DAAVIDIN POIKA, joka avasit sokean

Bartimeioksen silmät Jerikon tiellä.

Avaa minunkin silmäni, että saisin katsel-

la Sinun pelastavia kasvojasi.

Sinä olet ELÄMÄ itse.

Sinä olet ELÄVÄKSITEKIJÄ, joka herätit Nainin

lesken pojan kuolleista.

Sinä olet ESIKOINEN kuolleista nousseiden jou-

kossa.

Sinulla on kuoleman ja tuonelan avaimet

myös minun hautaani.

Sinä olet kallisarvoinen HELMI.

Me olemme kauppiaita, jotka olemme

myyneet kaiken muun ja ostaneet sen.

Sinä olet IHMISEN POIKA.

Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä,

mutta Sinulla ei ollut, mihin olisit pääsi kallista-

nut.

Näin Sinä kannoit sisäisen harhailuni.

Auta minua löytämään lepo Sinussa.

Sinä olet JUMALA ja JUMALAN POIKA.

Sinussa olemme oppineet tuntemaan Isän

ja välttyneet epäjumalien palvonnasta.

Sinä olet JYVÄ, joka kylvettäessä on pieni, mutta

josta kasvaa paljon hedelmää kantava, mahtava

puu.

Auta minua lepäämään Sinun varjossasi.

Sinä olet KYLVÄJÄ

Me olemme maa,

joka ottaa siemenen vastaan.

Sinä täytät kätesi ja heität sanasi sydäme-

ni peltoon.

Anna sen kasvaa siellä satakertainen sato.

Sinä olet jalkojeni LAMPPU.

Sinä olet kaikkien väsyneiden LEPO ja murheel-

listen LOHDUTTAJA.

Sinä olet LÄHDE.

Me olimme janoisia ja joimme siitä.

Sinä olet MARIAN LAPSI.

Otan Sinut vastaan pienenä äitisi rinnoil-

la, että voisin iloita tulostasi taivaan pil-

vien päällä.

Sinä olet NEUVO ja NEUVONANTAJA.

Opasta minut luoksesi.

Sinä olet OVI, josta sisälle menevä pelastuu ja

löytää laitumen

Ohjaa minut siitä sisälle.

Sinä olet hyvä PAIMEN.

Sinä panet henkesi alttiiksi lampaiden

puolesta.

Sinä olet valtakunnan PORTTI, joka on avoinna

kaikille.

Sinä olet PÖYTÄ täynnä rasvaa ja runsautta.

Me jotka olimme nälkäisiä, söimme ja

olimme iloisia.

Gladiolus 1/2015

16

Sinä olet ymmärryksen ylittävä RAUHA,

joka varjelee sydämemme levottomuudel-

ta.

Sinä olet SANA.

Sinun kauttasi kaikki syntyi.

Sinä olet SATAMA.

Sinussa löytää sielumme tyvenen

myrskynkin keskellä.

Sinä olet SULHANEN.

Apostolit ovat kosiomiehiä ja me olemme

morsian. Tehkäämme kapiot valmiiksi!

Sinä olet kapea ja ahdas TIE.

Vaellamme Sinun jäljessäsi löytääksemme

perille.

Sinä olet edessämme oleva TOIVO, pelastuk-

semme luja ankkuri, joka ulottuu väliverhon tuolle

puolen.

Sinä olet TORNI, jota monet rakentavat.

Haluamme laskea kustannukset, että

voimme rakentaa sen valmiiksi.

Sinä olet UHRIKARITSA.

Sinä kannoit maailman synnin, myös mi-

nun syntini.

Sinä olet kaikkien kansojen VALO.

Sinä olet iloa antava VIINI,

josta surevat juovat unohtaakseen kärsi-

myksensä.

Sinä olet tosi VIINIPUU ja

Sinun Isäsi on VIINITARHURI.

Me olemme viiniköynnös, joka on Sinuun

istutettu.

Sinä olet YLIPAPPI,

joka hankit omalla verelläsi meille lunastuksen

ikiajoiksi.

Sinä astuit pysyvästi istuimellesi Jumalan oikealle

puolelle ja rukoilet siellä meidän puolestamme.

Herra Jeesus Kristus,

Sinä olet Alfa ja Oomega, Alku ja Loppu.

Minulla ei ole mitään, millä voisin

maksaa Sinulle paitsi, että palvoen annan

Sinulle kunnian yhdessä Isäsi ja Pyhän

Henkesi kanssa. Aamen.

Gladiolus 1/2015

17

Boris Salo rovasti, kirjailija, luennoitsi-ja Rukouselämän sävel

Saada rukoilla Jumalaa ja elää yhteydessä maailmankaikkeuden Herraan on olemassa-olon ihmeellisimpiä asioita. Yhtäältä sitä on mahdotonta selittää – toisaalta se on asiana niin rikas, että sitä voidaan tarkastella monista näkökulmista. Se on kuin yrittäisi selittää itse elämää. Synodaalikirjassani (1998; katso viite lopus-sa) lähdin liikkeelle Isä meidän –rukouksesta. Koko kirjoitusprosessista muodostui minulle henkilökohtaisesti suuri ahaa-elämysten sarja. Tässä joitakin näistä ahaa-elämyksistä: 1. Päädyin toteamukseen, että Jeesuksen tar-koitus ei ensisijaisesti ollut antaa meille val-miiksi muotoiltua rukousta. Hänen tarkoituk-senaan oli antaa elämän rukousaiheet. Siksi rukous on eri muodoissa kahdella evankelis-talla, Matteuksella ja Markuksella. Lutherilla oli minulle tässä kysymyksessä paljon annet-tavaa. 2. Kun ottaa huomioon heprealaisen paralle-lismin, jota Matteus hyödyntää, niin voidaan sanoa, että Matteus ja Luukas välittävät meille samat rukousaiheet. [Matteuksen ja Luukkaan vertailusta katso TAULUKKO 1 artikkelin lopussa] 3. Tarkastellessamme Jeesuksen antamia viit-tä rukousaihetta, tulemme samalla johdate-tuiksi rukouselämän eri muotoihin. Tämän lisäksi pyrin myös osoittamaan kirjas-sani rukouksen luonteen, eri ”säveliä” ruko-uselämässä sekä antamaan rukoukselle määri-telmän. Otin mukaan myös rukouksen päättä-

vän doksologian, joka siis evankeliumien an-tamasta rukouksesta puuttuu. Jeesuksen ei ollut tarvis muotoilla sellaista hänen antaes-saan rukousaiheet seuraajilleen – se oli itses-täänselvyys juutalaiselle. Siksi se oli mukana myös alkukirkon yhteisessä tavassa käyttää Isä meidän –rukousta. Kaiken kirjoittamani voisi summata kaaviokuvaan [Katso TAULUKKO 2 artikkelin lopussa.]. Rajallisesta tilasta johtuen en kuvannut kirjas-sani sen syvemmin yllämainittuja rukouselä-män melodian eri säveliä. Siksi haluan nostaa ne esille tässä. Rukoussävel Abba Ainutlaatuisiin piirteisiin Jeesuksen rukous-opetuksessa kuului sana abba. Jeesus puhutte-li taivaallista Isäänsä tällä nimityksellä (Mark 14:36) ja Paavali kertoo ensimmäisten kristit-tyjen tekevän samoin (Room 8:15, Gal 4:6). Jeesuksen aika käytti vähemmän persoonalli-sia kiertoilmauksia ihmisen jumalasuhdetta kuvattaessa, mutta Jeesus otti itselleen vapau-den käyttää Abba-nimeä. Abba, kristillisen spiritualiteetin sydän, ilmai-see Jeesuksen opetusta leimannutta uutta ulot-tuvuutta Jumalan ymmärtämisessä. Siksi se on kristillisen rukouslaulun ensimmäinen sä-vel. Tätä arameankielistä sanaa käyttivät lap-set huutaessaan isiään Israelin kylissä ja kujil-la. Samaan aikaan sen käyttö ei kuitenkaan ollut rajoitettu lasten suuhun, vaan sitä voitiin käyttää myös kunnioitettujen miesten puhutte-

Gladiolus 1/2015

18

luna. Luottamuksentäyteinen sävy säilyy kui-tenkin tällöinkin verrattaessa juhlallisempiin vaihtoehtoihin ”Abinu” (Isämme) tai ”Abi” (Isäni), mistä syystä se ehkä lähinnä vastaisi ruotsin ilmaisuja pappa tai far muodollisen fader –sanan sijasta. Ensimmäisen rinnakkai-sen rukousaiheen henkilökohtainen aspekti tulee ennen pyhyysaspektia, samalla kun jäl-kimmäinen varjelee meitä asiaankuulumatto-malta sentimentaalisuudelta. Isämme on isä – ei kuitenkaan ”iskä” tai ”faija”. Nämä kaksi aspektia suojelevat ja rikastavat tällä tavoin toinen toisiaan. Jumala on persoona ja persoonallinen. Abban käyttäminen nostaa esiin suhteemme Juma-laan nimenomaan suhteena. Tässä näemme selkeän rajanvedon panteismiin, monismiin sekä sen tyyppiseen mystiikkaan, joka pyrkii syventymään niihin puoliin Jumalan olemuk-sessa, joita emme kykene ymmärtämään, sen sijasta mikä on ilmoitettua. Siksi myös ru-kouksemme saa olla luottamuksellista ja si-säistä samalla tavoin kuin kerrotaan Lutheris-ta eräässä Melanchtonille osoitetussa kirjees-sä: ”Mikä usko ja Henki olikaan hänen sa-noissaan: hän rukoilee niin syvällisesti sellai-sen toivon ja sellaisen uskon valtaamana, että kuulostaa aivan kuin hän puhuisi ruumiillisen isänsä kanssa.” Rukoussävel Maranata Rukousaihe Jumalan valtakunnasta ja tahdon toteutumisesta voidaan pitkälti tiivistää sa-naan maranata, joka on eräs niistä rukoussa-noista, jotka ovat ylittäneet kielimuurit ja elä-neet yli vuosisatojen. Maailmanhistorian läpi kaikuu ahdistuksen huuto: ”Kuinka kauan? Herra, milloin toteutat oikeuden?” Vasta Uu-den testamentin valossa ymmärrämme minkä puoleen oikeastaan huudamme: Jumalan sha-lomin, Jumalan valtakunnan. Koko luoma-kunnan kaipaus on siinä huudossa, joka saa täyttymyksensä Jeesuksen Kristuksen tule-muksessa. Ahdistuksen huuto on vaihtunut toivon huudoksi. Morsiamen intensiivinen häiden odotus konkretisoituu tässä aramean-kielisessä sanassa, joka kumpuaa maailman vertavuotavasta sydämestä: Maranata.

Sana maranata on käännetty sekä ”Herramme tulee” että ”Herramme tule!” Raamatullinen materiaali vaikuttaisi tukevan jälkimmäistä merkitystä (vrt Ilm 22:20). Sisällöllisesti mo-lemmat käännökset sulautuvat toinen toisiin-sa: Rukoilemme rohkeasti, että Herra tulisi (imperatiivi) siksi että tiedämme hänen tule-van (perfekti). Sana auttaa meitä elämään jännitteessä, jossa Jumalan valtakunta on jo täällä – eikä kuitenkaan vielä ole. Siitä vakaumuksesta, että Jeesus on tulossa takaisin, saa kristitty voimaa rukoilla jotakin hänen valtakunnastansa jo tänne ja saa samal-la voimaa rukoilla sen Suuren Päivän tuloa. Ilman tätä rukouksen säveltä ei ole mitään taistelulaulua eikä voittoa. Giertzin tavoin saamme sanoa, että niin kauan kuin kirkko voi sanoa maranata, se voi sanoa myös ”joka on janoissaan, tulkoon” (Ilm 22:17). Maranata-huuto pitää rukouksen liekin pala-vana ja samalla säilyttää elävänä dynamiikan tämän päivän ja sen tulossa olevan Suuren Päivän välillä. Rukoussävel Aamen Aramean sana aamen oli niin ominainen Jee-sukselle, että se särki kielimuurit. Se eli alku-kirkon sanastossa ja säilyi heprealaisessa muodossaan myös kreikankielisessä Uuden testamentin tekstissä. Syy tähän on pitkälti siinä jumalallisessa auktoriteetissa, joka oli Jeesuksen aamen-sanan käytön taustalla. Aamen-sana on kaukana minkäänlaisesta toi-vomuksesta, että ”Jumala ehkä kuitenkin vas-taa”. Ollessaan viisivuotias puhutteli yksi lap-sistani minua sanoen: "Isä, et saa sanoa hmm…”. Viisivuotias oli huomannut, etten itse asiassa lainkaan kuunnellut ja siispä en myöskään kyennyt vastaamaan hänen kysy-mykseensä. Taivaallinen Isämme ei vastaa ”hmm” vaan lujasti ”Kyllä!”. Meidän aa-menemme on uskon ”KYLLÄ”, jolla otamme vastaan sen mitä olemme rukoilleet saa-maamme lupaukseen tukeutuen.

Gladiolus 1/2015

19

Aamen ei ilmaise loppua vaan alkua, ei pistet-tä vaan kaksoispistettä: ”Jatkoa seuraa – halu-an ottaa vastaan rukousvastauksen. Sinä Herra olet kuullut minua, se on vissi ja varma asia.” Sisältönsä puolesta aamen onkin siis hyvin lähellä sanaa kiitos. Sanoessamme rukoilles-samme aamen, se merkitsee käsien ojentamis-ta odotuksentäyteisesti vastaanottamaan ruko-usvastaus. Rukouksen ongelma piilee usein luovuttami-sessa ja vastaanottamisessa. Jätämme kyllä murheemme ja rukousaiheemme Jumalalle, mutta usein olemme sitten vetämässä niitä takaisin epäuskon sitein. MacNutt käyttää kuvaa munaa hautovasta kanasta. Jos joku koko ajan olisi ottamassa kanamunaa esille tarkastellakseen kuinka se kehittyy, tappaisi hän lopulta elämän. Aamen ilmaisee vastaan-ottavan uskon asennetta. Jo alkukirkossa sa-notaan ihmisten ehtoollista vastaanottaessaan sanoneen aamen. Samalla tämä vahva sana painottaa myös rukouksen oikeamielisyyttä. Rukoustemme on oltava sellaisia, että sekä me itse että seurakunta voi sanoa aamenen – uskon ”kyllä”-vakuutuksen rukouksiimme. Usein käytämme aamen-sanaa väärällä taval-la. Muiden tulee vahvistaa aamenellaan se rukous, jota joku toinen johtaa. Sen, joka joh-taa rukousta, ei tule itse vahvistaa omia sano-jaan – se on muiden tehtävä! Niinpä Hie-ronymus (n. 340-419) todistaakin, että Roo-man basilikoista kaikuivat seurakunnan aa-menet kuin ukkosen jyly taivaalta. Sanonta ”varma kuin aamen kirkossa” ei siis ole lain-kaan huono. Sanoessamme aamenemme saa Jumala kunnian sitä kautta, että me uskomme hänen seisovan lupauksen takana ja pitävän lupaamansa. Rukoussävel Kyrie eleison Etsittäessä sellaista rukoussäveltä, joka il-maisisi armahdusta ja anteeksiantamusta etsi-vää rukousta, nousee kreikkalainen kyrie elei-son ensimmäiseksi vaihtoehdoksi. Kyrie-sävel sekä yksittäisen kristityn että seu-rakunnan elämässä ilmaisee mitä suurimmas-

sa määrin nöyryyttä. Kaikki rukouselämä pohjautuu syvään tietoisuuteen siitä, että tar-vitsemme kaikin tavoin Jumalan armahdusta elämässämme. Kyrie-huuto nousee toivottomuudesta, mutta on samalla toivon sävel. Se on kuullut Jeesuk-sesta Kristuksesta, Daavidin pojasta. Ensim-mäiset kristityt olivat filosofi Kelsoksen syy-tösten kohteina, aiheena se kristillinen asenne, että ”kuka tahansa, joka on syntinen, tai tyh-mä tai yksinkertainen – lyhyesti sanottuna, jokainen onnettoman osan saanut, hyväksy-tään Jumalan valtakuntaan.” Ja me sanomme: kiitos ja ylistys, että se oli ja on juuri niin! Kyrie-sävel soi sekä mollissa että duurissa. Elämäntilanne voi olla vaikea, mutta siinä alkaa soida taivaallinen sävel. Siinä on jotain siitä minkä Paavali muotoilee: ”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpiku-jassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyö-tyjä mutta emme tuhottuja.” (2 Kor 4:8-9). Kyrie-sävel antaa rukouselämälle ”kolmannen päivän sävelen”; uskomme häneen joka voi herättää kuolleet! Siksi rukouselämää saa vä-rittää Paavalin toistuvat sanat siitä, että emme saa luovuttaa. Uskalla aina toivoa. Älä kos-kaan lakkaa rukoilemasta. Ihmeitä tapahtuu! Herra iloitsee kyrie-huudosta. Taivaassa rie-muitaan, kun ihminen synnin hädässä huutaa sen (Luuk 15:7) ja riemun aihe on sekin kun ihminen huutaa Jumalan apua elämäänsä. Se antaa Jumalalle mahdollisuuden olla sitä, mitä hän kaikkein eniten meille haluaa olla – ar-mahtaja. Rukoussävel Effata Jeesus seisoi kuuron ja lähes puhekyvyttömän miehen edessä. Hän kommunikoi hänen kans-saan sormilla, katsoo taivaaseen, huokaa sy-vään (ilmaisee hengellistä taistelua) ja lausuu vapautussanan – aramean sanan effata, avau-du (Mark 7:34). Tapauksen ja lausutun sanan on täytynyt tehdä syvä vaikutus läsnäolijoi-hin, sillä sana on mukana alkukielisenä kreik-

Gladiolus 1/2015

20

kalaisessa tekstissä. Miehen korvat aukesivat ja kielenkannat vapautuivat. On paljon sellaista mikä on suljettua ja sidot-tua pahuuden tuhovoimien ansiosta. Rukous-elämässä on kuitenkin myös tämä sävel –taistelun ja vapautuksen sävel. Paavali kuvaa tätä säveltä elämässään vuodattaessaan sydä-mensä galatialaisille ja kertoessaan kuinka hänen on täytynyt synnyttää heidät kivulla (Gal 4:19). Sana täytyy lausua. Jeesus teki tilanteessa selväksi mitä tarvittiin miehen auttamiseksi. Hän lausuu ääneen vapautuksen sanan. Elä-mänyhteys Jeesukseen antaa meille sanat, jotka sanoa. Sen jälkeen on lähdettävä kulke-maan kuuliaisuuden tietä kuuluttamaan va-pautuksen sanoja. Asian on kuten David Watson kuvaa: Jos tai-vaallinen Isämme antaa Hengen lahjan niille, jotka pyytävät sitä häneltä, niin aivan samoin vapautuu lahjan voima, kun olemme hänelle kuuliaisia. Rukoussävel Halleluja Halleluja on yhdistelmä verbistä hillel (mon. imp.), joka merkitsee ylistämistä ja siihen liitetystä pyhän ja lausumattoman jumalanni-men JHWH lyhennetystä muodosta. Sana merkitsee siis: ”Ylistäkää Herraa.” Sana esiin-tyy monissa Psalmeissa – ei vähiten ns. Hal-lel-psalmeissa 113-118. Psalmia 136 tavataan kutsua ”suureksi Halleliksi”. Hallelujasävelellä on ollut, ja sillä tulee ole-maan, ihmeellinen kyky selviytyä hengissä mitä pimeimmistä ja vaikeimmista olosuhteis-ta. Ilmestyskirja - monin paikoin raskaine sanomineen - lepää tällä riemullisella sävelel-lä, joka saavuttaa kohokohtansa kaikkien luo-tujen juhlakuorojen nelinkertaisessa hallelu-jassa kirjan lopussa (Ilm 19). Syy on selvä: Valtaistuin ei ole tyhjä ja hän, joka siellä is-tuu, on arvollinen istumaan siellä. Hän eikä kukaan muu.

Jeesuksen antama rukousmateriaali opet-taa siis meille, että meidän tulee antaa rukouksemme olla luottavaisuuden ja kunnioituksen läpäisemää, se opettaa meitä huutamaan maranata-huudon esirukouksessamme, se opettaa meitä rukoilemaan sellaisia ruko-uksia, että sisimpämme ja muut ihmiset voivat sanoa niihin aamenensa ja me odotuksen täyt-täminä haluamme vastaanottaa rukousvasta-uksen, se opettaa meitä olemaan heikkoudestamme tietoisina aina Jumalan armahtavaisuutta tar-vitsevia, se opettaa meitä aina antautumaan toisinaan hiljaisen ja toisinaan äänekkään hallelujan kannettaviksi. Kirjallisuutta Salo, Boris, Livets språk, Böneteologi och bönepraxis utgående från Fader vår – bönen. Synodalavhandling för Borgå stift (2. painos), 1998, Libris och Församlingsförbundets för-lag Ab. Salo, Boris, Vardags-tro. Katekesmeditation – en bortglömd skatt (2. painos), 2008, ViBoSa Salo, Boris, Unohdettu aarre. Luterilaisesta spiritualiteetista, 2007, Kustannus Oy Arkki Salo Boris, Livets bön. Om att be Fader vår (2. painos), 2010, ViBoSa, www.vibosa.fi

Taulukot 1 ja 2 seuraavalla sivulla.

Gladiolus 1/2015

21

TAULUKKO 1 Rukousaiheet raamatullisesti rinnakkain Matt 6:9-13 Luuk 11:1-4 1. Isä meidän, joka olet taivaissa! Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. 2. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. 3. Anna meille tänä päivänä Anna meille päivästä päivään jokapäiväinen leipämme. jokapäiväinen leipämme. 4. Ja anna meille velkamme anteeksi, Anna meille syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, niille, jotka ovat meille velassa. joka on meille velassa.

5. Äläkä anna meidän joutua Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen. kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

TAULUKKO 2 Rukousaihe Rukouksen muoto Suunta Sävel Olemus Määritelmä 1. Rakkaus palvonta häneen abba trinitaarinen yhteys Jumalaan 2. J:lan valtakunta esirukous puolesta maranata epiklektinen uhri ja tahto 3. Mitä tarvitsemme tarverukous jotakin aamen aoristinen elämänpriorisointi 4. Anteeksianto synnintunnustus kanssa kyrie kharis kotiintulo -sävyinen 5. Suojelus vapautusrukous vastaan effata anamneet- taistelu tinen ylistys edessä halleluja eukaristinen Jumalan kirkastaminen