Arkistolaitoksen asiakaslehti 3/2015

sivu 9

Hyvät metatiedot auttavat tutkijaa

sivu 6

Kolttakylän arkisto Unescon luetteloon

sivu 21

Oluen laatu erotti herrat ja rahvaan

2 aKti 3/2015

JulkaisijaArkistolaitos

OsoiteKansallisarkistoPL 25800171 Helsinki

Lehden taittoMainostoimisto HINKU

PainopaikkaErweko

Kotisivuwww.arkisto.fi

tilaukset ja palauteakti@narc.fi

ISSN 1798-2065 (painettu)ISSN 2341-6327 (verkkojulkaisu)

Päätoimittajaviestintäpäällikkö Marie Pelkonen, Kansallisarkisto

toimituskuntaylitarkastaja Nina Eerikäinen, Kansallisarkistojohtaja Vuokko Joki, Oulun maakunta-arkistoylitarkastaja Jani Karell, Kansallisarkistoylitarkastaja Ville Kontinen, Kansallisarkistoylitarkastaja Taina Tammenmaa, Kansallisarkistokehittämispäällikkö Anne Wilenius, Kansallisarkisto

toimitussihteeriMinna Nurro, Viestintätoimisto Lumitähtiminna.nurro@pp.inet.fi

Kannen kuvaMinna Mäki, Kansallisarkisto

akti 3/2015 Sisältö3 Pääkirjoituksessa juhlitaan Kolttakylän arkiston

pääsyä Unescon Maailman muisti -luetteloon.

4 Lyhyet

6 Kolttasaamelaisten arkiston vaiheet tarkentuvat.

9 Kattavien metatietojen tuottaminen edellyttää arkistojen ja tutkijoiden yhteistyötä.

10 Pitkän projektin tuloksena puolustushallinnon aineistoja saatiin paremmin tutkijoiden käyttöön.

12 Arkistotyön muutosta pohditaan väitöstutkimuksessa.

14 ICA:n konferenssi Reykjavikissa.

15 Jean Sibeliuksen juhlanäyttelyssä esillä sävellyskäsikirjoituksia.

16 Yhteistyö Valko-Venäjän arkistojen kanssa jatkuu.

18 Väitöstutkimus pureutuu neuvostosotavankien luovutuksiin Saksaan.

20 Arkistouralla: Eeva Miettinen, Lapin sairaanhoitopiiri

21 Arkistolöytöjä

22 Lontoon arkistot: viihtymistä ja vapaaehtoistoimintaa

Pääkirjoitus

Maailma muistaa

aKti 3/2015

Inker-AnnI LInkoLA, ylitarkastaja, Saamelaisarkisto PäIvI HAPPonen, tutkimusjohtaja, Kansallisarkisto

KoLttAKyLän ArKIston hyVäKsyMInen lokakuussa Unescon Maailman muisti -listalle oli merkittävä saavutus Kansallisarkistolle ja sen Saamelaisarkistolle. Pitkä ja työ-läs prosessi käynnistyi jo saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen avajaisissa Inarissa vuonna 2012, jolloin Koltta-kylän arkisto palautettiin takaisin saa-melaisalueelle. Kansallisarkistossa säilytetty kolttasaamelaisten oikeuksien perusasiakirja luovutettiin juhlassa ta-kaisin saamelaisille, jotka luovuttivat sen edelleen Saame-laisarkistoon säi-lytettäväksi.

Kolttakylän ar-kiston arvo on nyt tunnustet-tu ja tunnettu maailmanlaa-juisesti. Kolt-takylän arkis-to osoittaa, että kolttasaamelaiset ovat vuosisatojen ajan aktiivisesti var-jelleet muun muassa kalastus- ja laidunmaihin saavuttamiaan oikeuksia.

Kolttasaamelaisten keskuudessa arkiston pääsy Maailman muisti -listal-le on nostanut esiin jo unohtumassa ollutta suullista muistitietoa. Vaikka alkuperäiskansojen keskuudes-sa tieto siirtyy yhä seuraaville sukupolville suullisesti, Kolt-takylän arkisto osoittaa, kuinka merkittäviä myös asiakirjat ovat alkuperäiskansoille.

Kolttasaamelainen kulttuuriyhdistys Saa’mi Nue’tt ja Kolt-tien kyläkokous valitsivat Kansallisarkiston ja sen Saame-

laisarkiston vuoden koltaksi kiittäen siitä, että ”Kansallisar-kisto on toiminut kolttasaamelaisten oikeusmuistin vartijana ja uskottuna miehenä”. Kansallisarkisto on myös jatkuvas-ti korostanut aktiivisen yhteistyön merkitystä saamelaisyh-

teisön kanssa.

Saamelaisarkiston tehtävänä on saamentutkimuksen tukemi-

nen ja edistäminen saame-laiskulttuurin vahvistami-

seksi ja saamelaisia koskevan historia-

tiedon lisäämisek-si. Arkisto tallen-taa saamelaista asiakirjall ista kulttuuriperin-töä sekä huo-lehtii sen säi-lyttämisestä, digitoinnista ja modernin tut-kimuskäytön

edistämisestä. Arkisto vastaa

tutkimusyhteis-työstä yliopistojen

ja tutkimuslaitosten kanssa sekä kansallises-

ti että kansainvälisesti osa-na Kansallisarkiston tutkimuk-

sen ja kehittämisen vastuualuetta. Yhteistyö Norjan saamelaisarkiston,

saamelaisyhteisön ja saamentutkimuksen kanssa on edellytys työn onnistumiselle.

4 akti 3/2015

Lyhyet

Pukin arkiston joulukalenteri auki

Joulupukin kirjeisiin perustuva joulukalenteri on auki netissä osoitteessa www.arkisto.fi/joulukalenteri.

Kalenterin luukkujen takaa paljastuu Joulupukin arkiston aarteita, joita säilytetään Oulun maakunta-arkistossa. Jou-lupukin arkisto sisältää otannan Joulupukille vuosittain saa-puneista yli 500 000 kirjeestä vuodesta 1997 lähtien. Jou-lupukin pääpostin ja Oulun maakunta-arkiston yhteistyönä koottava arkisto on laajuudeltaan noin 20 hyllymetriä.

Koltansaamen kielen ja kulttuurin yhdistys Saa´mi Nue´tt sekä Kolttien kyläkokous valitsivat Kansallisarkiston ja

Saamelaisarkiston Vuoden koltta 2015 -palkinnon saajiksi. ”Kansallisarkisto on toiminut kolttasaamelaisten muistin var-

VAPA-järjestelmästä luovutaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti, että arkistolaitok-sen tulee vuoden 2015 aikana luopua valtionhallinnon

sähköisten aineistojen vastaanottoa ja säilyttämistä varten käytössä olevasta VAPA-järjestelmästä. Päätös tarkoittaa, et-tei viranomaisten sähköisiä asiakirjoja voida toistaiseksi ot-taa vastaan pysyvään säilytykseen eikä hoitaa niihin kohdis-tuvaa tietopalvelua.

OKM:n päätös pakottaa viranomaiset vastaamaan toistai-seksi itse pysyvästi säilytettäväksi määrättyjen aineistojen tallentamisesta ja niihin kohdistuvista tietopalveluista. Val-tiovarainministeriö on asettanut ”Sähköisten viranomais-aineistojen arkistoinnin ja säilytyksen palvelukokonaisuutta (SAPA)” suunnittelevan työryhmän valmistelemaan kunti-en ja valtion tarpeisiin kokonaistaloudellisesti kustannuste-hokasta ja helppokäyttöistä ratkaisua viranomaisaineistojen sähköiseen säilyttämiseen. Työryhmän toimikausi päättyy helmikuussa 2016.

MArKO OJA

tijana ja uskottuna miehenä aikana, jolloin kolttakansa on ol-lut heikoimmillaan. Gramotan kotiinpaluu on saanut aikaan ensin näkymättömiä, nyt jo hyvin näkyviä liikahduksia, siirty-miä yhteisömme tavassa muistaa”, perustelivat palkinnonja-kajat valintaa.

Kansallisarkisto ja Saamelaisarkisto ovat vuoden 2015 kolttia

Saa´mi Nue´ttin Pauliina Feodoroff luovutti Vuoden koltta -tunnustuksen pääjohtaja Jussi Nuortevalle ja saamelaisarkiston-hoitaja Suvi Kivelälle.

5akti 3/2015

Astiassa jo yli 250 000 tilausta

Arkistolaitoksen asiakirjojen sähköisessä haku- ja ti-lauspalvelu Astiassa rikottiin syyskuun alussa 250 000

tilauksen rajapyykki. rajapyykin rikkonut tilaus kohdistui Kan-sallisarkiston rauhankadun toimipisteessä säilytettävään Oulun läänin henkikirjaan.

Astia-palvelu on ollut käytössä kesäkuusta 2011 lähtien. Se ei ole pelkästään asiakirjojen haku- ja tilausjärjestelmä, vaan verkkopalvelun avulla pystyy hakemaan myös käyttörajoi-tettujen aineistojen käyttölupia, tekemään arkistolaitoksen aineistojen jäljenne- ja tietopyyntötilauksia sekä tutkimaan digitoituja asiakirjoja. Astian kautta on haettu käyttölupia ja tilattu jäljenne- ja tietopyyntöjä yli 15 000 kappaletta. Asioin-tien määrän odotetaan kasvavan, kun entistä suurempi mää-rä arkistolaitoksen aineistosta on sähköisesti haettavissa. https://astia.narc.fi/astiaUi/

Ahti Pekkalan arkisto luovutettu Oulun maakunta-arkistoon

Oulun läänin entisen maaherran Ahti Pekkalan (1924–2014) henkilökohtainen asiakirja-aineisto on luovutet-

tu Oulun maakunta-arkistoon.

Ahti Pekkala toimi Haapaveden Osuuspankin johtajana vuo-desta 1952 alkaen, oli kansanedustaja vuosina 1970–1986 ja eduskunnan puhemiehenä vuosina 1978–1979 sekä toi-mi valtiovarainministerinä kolmessa eri hallituksessa vuosi-na 1979–1986. Keskustapuoluetta edustanut Pekkala siirtyi maaherraksi vuoden 1986 alussa ja jäi tästä tehtävästä eläk-keelle vuonna 1991. Tämän jälkeen hän oli ahkerasti mukana muun muassa kotiseututoiminnassa, ja piti puheen kotiseu-tujuhlissa Haapavedellä vielä kuolinpäivänään.

Pekkalan yli kahden hyllymetrin laajuiseen arkistoon sisältyy muun muassa saapuneita kirjeitä, puheita, lehtileikkeitä ja valokuvia sekä henkilökohtaisia nimityskirjoja. Lisäksi arkis-to sisältää poliittisesta toiminnasta kertovia asiakirjoja. Ar-kiston käyttö edellyttää lupaa vuoden 2023 loppuun saakka.

Punk palkittiin

Arkistojen päivän toi-mikunta valitsi Vuoden

arkistoteoksi Oranssi ry:n Pienlehtiarkisto 1977–1982 -hankkeen. Hankkeen tulok-sena syntyi Oranssin pien-lehtiarkistotietokanta, joka pitää sisällään yli 300 digi-toitua suomalaista punkleh-teä, niiden metatiedot sekä tekijähaastatteluja.

Kerätty aineisto valottaa 1970-luvun lopulla noussut-ta vaihtoehtokulttuuria, joka syntyi yhteiskunnan arvo-rakenteiden järkkyessä. Omakustanne-pienlehdet käsit-telivät erilaisia teemoja musiikista yhteiskuntakritiikkiin. Hankkeen ideoivat Juuso Paaso ja Juho Hänninen, sen to-teutti Oranssi ry ja rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö. http://oranssi.net/pienlehdet/index.html

Apua yksityisaineistojen digitointiin

Kansallisarkisto on mukana Community as Opportu-nity (CO:OP) -hankkeessa, joka tuottaa ratkaisuja yk-

sityisaineistojen digitointiin. Toinen osa hanketta on nuorten arkistokokemuksien tarkkailu ja niistä oppiminen. Hankeen muodostavat lähes 20 eurooppalaista arkistoa ja yliopistoa, ja se toteutetaan vuosien 2015–2018 aikana.

Hanketta varten Kansallisarkisto on hankkinut liikkuvia di-gitointiasemia, joita kiinnostuneiden tahojen on mahdol-lista lainata käyttöönsä. Digitaaliset tiedostot tallenne-taan hankkeen perustamalle Topoteekki-alustalle ja sieltä puolestaan karttapohjalle, jolloin kaikki kiinnostuneet voi-vat nähdä tietylle alueelle sijoittuvat kohteet. Kaikki Topo-teekki-aineisto tulee vapaasti käytettäväksi, kunhan läh-teen mainitsee aineiston luovuttajan haluamalla tavalla. arkisto.fi/coop

Sähköpostiosoitteet muuttuvatArkistolaitoksen sähköpostiosoitteet muuttuvat vuo-den 2016 alusta lähtien. Jatkossa kaikki laitoksen sähköpostiosoitteet ovat @arkisto.fi-päätteisiä.

Kansallisarkisto täyttää 200 vuotta vuonna 2016

6 akti 3/2015

tALVIsodAn syttyessä 30.11.1939 neuvostojoukot ylit-tivät varhain aamulla Kalastajasaarennon eteläpuolella Pet-samon itärajan ja pyrkivät yllätyshyökkäyksellä tuhoamaan Maattivuonossa, Kuosme- ja Leijärvellä sekä Suonikylän kaistalla Lounajärven suunnalla olevat suomalaisten kenttä-vartiot. Kun tieto sodan alkamisesta ja neuvostosotilaiden tuhoisasta hyökkäyksestä saapui Lounajärven rajavartioon, annettiin Suonikylän talvikylän ja sukualueen väestölle käs-ky: ”Porot kollokseen ja väki evakkoon!” Kolloksessa porot kuljetetaan jonossa hihnoilla toisiinsa kytkettyinä.

Tietokirjailija Voitto Viinasen 8.12.1997 Sevettijärvellä nau-hoittamassa haastattelussa kylänvanhin Matti sverloff ker-too, että evakkokäskyn tultua Ala-Akkajärvelle hänen isänsä Kiurel sverloff laittoi Kolttakylän arkiston sisältävän puuko-telon evakkotavaroiden joukkoon veneen keulaan. Venettä vetämään valjastettiin kaksi riuskaa härkää, ja Kiurelin per-he lähti varusteineen evakkomatkalle kohti Suonikylän tal-vikylää. Kiurel Sverloff oli yksi kolmesta luotetusta miehes-tä, jotka ainoina tiesivät arkiston kätköpaikan.

Puukotelo säästyi liekeiltäSuonikylän väen käskettiin jättää evakkotavaransa talvitien päässä sijaitsevaan Nautsiin, mistä lapset, naiset ja vanhukset kuljetettiin linja-autoilla Tervolan kuntaan, joka sijaitsee Torni-on vieressä. Nautsissa suonikyläläisten tavaroille ja työkaluil-le rakennettiin vaja. Kuitenkin muun muassa Kiurel Sverloffin muuttokuorma hävisi savuna ilmaan, kun talvisodan loppu-vaiheessa vetäytyvät suomalaisjoukot mieluummin polttivat evakkolaisten tavarat kuin luovuttivat ne neuvostojoukoille.

Kolttasaamelaisten onneksi sotilas Pimen semenoff – sama mies, joka oli tuonut Ala-Akkajärvelle tiedon evakkoon lähdöstä – huomasi 17.12.1939 kangasräsyihin piilotetun pui-sen kotelon vajan vieressä sijainneen veneen keulassa. Siel-tä hän korjasi sen talteen ja luovutti komppaniansa päälliköl-le, rajaluutnantti Matti tiitolalle.

Tiitola toimitti vielä ennen joulua Kolttakylän arvokkaan arkis-ton rovaniemelle Lapin rajavartioston kassaholviin. Talvisodan

Kolttasaamelaisten arkisto pääsi Maailman muistiin

Kansallisarkiston kätköissä Rauhankadulla piilotteli puoli vuosisataa puukotelo, joka ”löydettiin” uudelleen vasta vuonna 1996. Tarkasti veistetyn puukotelon sisältämä, yli 400 vuotta vanha Kolttakylän arkisto hyväk-syttiin viime lokakuussa Unescon Maailman muisti -luetteloon.

Kolttakylän arkistoa säilytettiin vuosikymmeniä puukotelossa.

7akti 3/2015

jälkeen Tiitola etsi arkiston käsiinsä ja luovutti sen 11. divisioo-nan esikuntapäällikölle majuri Into Ahoselle, joka toimitti sen Valtionarkistoon Helsinkiin. rauhankadulle Kolttakylän arkisto saapui 15.8.1940 Ahosen allekirjoittaman saatekirjeen kera.

Sukualueet jäivät rajan taakse

Petsamon Suonikylän siidassa kolttasaamelaisten sukujen hallintoalueet jakaantuivat seitsemän suvun kesken: Feodo-roffin, Fofanoffin, Gauriloffin, Kiprianoffin, Mosnikoffin, Se-menoffin ja Sverloffin sukujen. Jokaisella suvulla oli omat määritellyt asuin-, kalastus-, metsästys- ja poronhoitoalueen-sa, joiden käytöstä päätti suvun vanhin mies. Toisten vesi-alueille sai mennä vain suvun vanhimman suostumuksella. Sukualueitten sisällä oli talvikylä, johon kokoonnuttiin asu-maan talviaikaan.

Sotien jälkeen uuden elämän aloittaminen tuhotussa Saa-menmaassa oli vaikeaa. Veneiden lähes totaalinen tuhou-tuminen hankaloitti kalastajasaamelaisten elämää. Poron-

omistajien porokarjat olivat sotavuosien pakkoteurastusten ja Lapin sodan tuhojen takia huvenneet joillakin alueilla alle puoleen entisestä.

Vaikein tilanne oli Petsamon kolttasaamelaisilla. Heidän su-kualueensa olivat jääneet rauhanteossa Neuvostoliiton puo-lelle, eivätkä kolttasaamelaiset halunneet palata sinne.

Kolttasaamelaiset asutettiin inariin

Kolttasaamelaisten yhteisö pystyttiin pitämään koossa eikä sitä siroteltu muiden Petsamon siirtolaisten joukkoon. Neljä vuotta kestäneen suunnitteluprosessin jälkeen entisen Pet-samon kolttasaamelaiset sijoitettiin Inarinjärven pohjois- ja itäpuolille: Suonikylän koltat asutettiin Sevettijärven alueel-le, muut koltat Nellimin seudulle.

Koltat asettuivat uusille asuinalueilleen sukukunnittain. Mer-kittävin elämäntavan muutos Petsamon aikaan verrattuna oli vuotuiskierron loppuminen: suonikyläläisten kapealle järvivyö-

Kolttakylän arkistolla on suuri symbolinen merkitys saamelais-väestölle ja laajemminkin alkuperäiskansoille, toteaa Kansallisar-kiston pääjohtaja Jussi Nuorteva.

Petsamo kuului Suomeen vuosina 1920–1944.

PeTrI MeNTU GArY WOrNeLL

8 akti 3/2015

hykkeelle sijoitettu kiinteä asutus ei enää tuntenut kesäalueita eikä talvikylää. Kalakannan niukkuudesta ja poronhoidon muu-toksista johtuen kolttien elämä muuttui hyvin voimakkaasti.

arkistolla suuri merkitys

Kansallisarkiston pääjohtajan Jussi nuortevan mukaan Kolt-takylän arkiston uudelleen löytyminen ja arkiston tärkeyden julkinen tunnustaminen Unescossa merkitsevät paljon kolt-tasaamelaisille.

– Kymmenen vuotta sitten vain harva tiesi arkiston olemas-saolosta, mutta nyt sen tietävät kaikki. Samalla kulttuurinen tietoisuus omasta dokumentoidusta historiasta on nostanut kolttasaamelaisten itsetuntoa, Nuorteva kertoo.

Kolttakylän arkiston vanhin asiakirja on vuodelta 1601 ja nuo-rin vuodelta 1775.

– Yli yhdeksänmetriselle rullalle käärityt asiakirjat ovat Venä-jän tsaarien päätöksiä, jotka todistavat Kolttakylän oikeuk-sista laidunmaihin ja kalavesiin. Niiden symbolinen merkitys on suuri koko saamelaisväestölle ja laajemminkin alkuperäis-kansoille, Nuorteva kertoo.

arkistoa tutkittiin jo 1930-luvulla

Suonikylän arkisto tuli tutkijoiden piirissä tunnetuksi, kun Petsamon kruununvouti F.W. Planting antoi vuonna 1931 puisessa säilytyskotelossa olleen arkiston lainaksi Petsa-mossa vierailleelle apulaissisäministeri niilo soljalle, joka vei aineiston Helsinkiin professori J.J. Mikkolan tutkittavak-si ja valokuvattavaksi. Parin vuoden kuluttua asiakirjat kote-loineen palautettiin Suonikylään.

Professori Mikkola julkaisi Kolttakylän arkisto -nimisen kirjan vuonna 1941. Teoksensa esipuheessa Mikkola toteaa: ”Huo-masin kolttakokoelman sisältävän tärkeitä tietoja Suonikylän ja Nuortijärven kolttain taloushistoriasta noin kahden vuosi-sadan aikana. Merkillistä oli havaita venäläisten ja etupääs-sä Petsamon luostarin himoinneen kolttain etuuksia ja kai-kin keinoin vallanneen niistä suuren osan.”

Mikkola jatkaa kolttien kuitenkin pitäneen kiinni oikeuksis-taan ja valittaneen Moskovan tsaareille ”kunnes Pietari suuri, aivan hallituksensa alussa (1682) antoi perin pohjin tutkia asian ja hylkäsi jyrkästi kaikki munkkien valitukset ja väitteet, vieläpä ennakkoluulottomasti kumosi kaikki edellis-ten tsaarien gramotatkin (asiakirjat), jotka olivat perustuneet (ortodoksi)luostarin valheellisiin valituksiin.”

Muutama vuosisata myöhemmin Suomen ortodoksisen kir-kon arkkipiispa Leo tunnustaa 10.10.2015 Maailman muisti -onnittelukirjeessään kolttien kyläkokoukselle, että ”Gramo-ta on merkittävä asiakirja, koska se on yksi harvoista säi-lyneistä alkuperäiskansan oikeudet maahan ja vesiin tun-nustavista hallinnon asiakirjoista. Nämä 1600-luvulta viime vuosisadalle ulottuvat dokumentit antavat omalle ajallem-

mekin esimerkin alkuperäiskansojen oikeuksien kunnioitta-misesta ja hallinnollisesta turvaamisesta.”

Maailman muisti -luettelo

Kolttakylän arkisto hyväksyttiin 9.10.2015 Unescon Maa-ilman muisti -luetteloon.

Maailman muisti -luetteloon on hyväksytty noin 300 koh-detta. Suomesta on listalle aiemmin hyväksytty kaksi kohdetta: A. e. nordenskiöldin karttakokoelma (1997) sekä radziwillin ruhtinassuvun kirjasto ja arkisto (2009; yhteistyössä Valko-Venäjän, Liettuan, Puolan, Venäjän sekä Ukrainan kanssa).

Maailman muisti -luettelon tavoitteena on helpottaa ihmis-kunnan arkisto- ja kirjastoperinnön suojelua ja saavutetta-vuutta sekä lisätä maailmanlaajuisesti tietoisuutta arkis-to- ja kirjastoperinnön olemassaolosta ja merkityksestä.

Matti Tiitolan kuvaus Petsamon Suonikylän koltta-asutus-alueen vanhan arkiston vaiheista talvisodan 1939–1940 aikana.

MArKO OJA

Lähteet:

Inarin kunnankirjaston äänitearkisto (www.tarinoideninari.fi)

Veli-Pekka Lehtola: Saamelainen evakko - rauhan kansa sodan jaloissa (1994)

J.J. Mikkola: Kolttakylän arkisto (1941)

Voitto Viinanen: Suonikylän arkistokotelon merkilliset vaiheet (Lapin Kansa 14.10.2015)

TeksTI jA kArTTA: Jari Kajas, tiedottaja, Kansallisarkisto

9akti 3/2015

LAAdUKKAAt, standardeihin pohjautuvat metatiedot mah-dollistavat tehokkaat haut sekä aineistojen alkuperäisyyden ja eheyden toteamisen. Ne kuvailevat, selittävät ja sijoitta-vat aineistoja.

Metatietojen laatu ei tutkijan näkökulmasta kuitenkaan yk-sin riitä. Arkistot eivät ole neut-raaleja säilyttäjiä, vaan aktiivisia toimijoita, joiden tulee avoimes-ti kertoa ratkaisuistaan. Tämä on olennaista lähdekritiikin ja ai-neistojen jatkokäytön kannalta.

Tiedot siitä, miten ja miksi me-tatiedot on kerätty, kuka on ne kerännyt ja miten niitä on hyö-dynnetty lisäävät läpinäkyvyyttä ja vahvistavat aineistojen luotettavuutta sekä oikeusvaltiope-riaatteen edellyttämää avoimuutta. erityisen tärkeää on ker-toa, miksi tietyt valinnat on tehty ja miksi joitakin mahdolli-suuksia on kenties jätetty käyttämättä.

Käyttäjät mukaan jo suunnitteluun

Sama metatietomalli ei sellaisenaan sovi kaikkiin aineis-toihin. Tutkimuksen kannalta on tärkeää, että tutkijat ja ai-neiston asiantuntijat pääsevät mukaan järjestelmien kehit-tämiseen ja palveluiden tuottamiseen alusta asti. Arkistojen tulee keskustella käyttäjien tarpeista ja toiveista, ei tyytyä pyytämään palautetta valmiista ratkaisuista.

Avoimen datan ja arkistojen avoimuuden hengessä tutkijoil-le olisi hyvä luoda myös mahdollisuus rakentaa omia sovel-luksia aineiston pohjalta. Tällöin arkiston ei tarvitse yrittää tuottaa kaikkia mahdollisia näkökulmia ja teknisiä ratkaisu-ja. Ihanteellista olisi, että silloin kun se on mahdollista, tar-jolla olisi käyttöliittymän lisäksi vapaasti eteenpäin jalostet-tava tietokanta kattavine metatietoineen.

Sosiaalinen metatieto hyötykäyttöön

Yksi tapa parantaa arkistojen ja tutkijoiden yhteistyötä voi olla sosiaalinen metatieto. Se mahdollistaa asiantuntijuu-den jakamisen ja voi olla keino tuottaa yhä laadukkaampaa ja monipuolisempaa metatietoa resurssien ollessa tiukoilla.

Sosiaalisella metatiedolla tarkoitetaan yhteisöllisiä sisältöjä, joita käyttäjät tuottavat ja jakavat muistiorganisaation tarjo-aman palvelun kautta. Työ vaatii aktiivisuutta sekä arkistoil-ta että tutkijoilta.

Sosiaalinen metatieto voi he-rättää pelkoja vääristä tai sopi-mattomista tiedoista, valvon-nan järjestämisestä ja käyttäjien identifioinnista. Teknisesti on kuitenkin mahdollista toteuttaa ratkaisuja estämään häiriöitä, virheitä ja asiatonta sisältöä.

Pelkoja voi hälventää myös se, että sosiaalinen metatieto on mahdollista pitää erillään muis-tiorganisaation itse tuottamasta

metatiedosta. Tällöin virallinen metatieto erottuu käyttäjien tuottamasta tiedosta, ja niitä voidaan tarkastella lähdekriit-tisesti erillään.

Laajempia metatietoja hallitusti

Sosiaalisen metatiedon avulla voidaan parantaa ja tarkentaa kuvailutietoja. Saavutettavuutta voidaan kehittää esimerkik-si tarjoamalla mahdollisuus lisätä asiasanoja, liittää aineis-toon tutkimuksessa ajankohtaisia käsitteitä tai ilmoittaa sa-mankaltaisesta tai samaan teemaan liittyvästä aineistosta.

Pidemmälle vietynä käyttäjät voivat ladata tai lahjoittaa ai-neistoihin liittyvää materiaalia syventämään olemassa ole-vaa tietoa. Käyttäjille voidaan antaa myös mahdollisuus ar-vioida aineistojen ja metatietojen laatua.

Tutkijoiden kannalta tärkeää olisi mahdollisuus jakaa tietoa tutkimuksesta ja siitä, missä aineistoa on käytetty ja miten. Tavoitteena on saada osaaminen kaikkien hyödyksi, niin kuin on tehty jo pitkään esimerkiksi tieteellisissä lehdissä. Myös käyttäjien lisäämät korjaukset, käännökset ja selitykset ovat arvokkaita. Tarkoituksena on rikastaa metatietoja hallitusti, ei korvata taustalla olevaa asiantuntijatyötä tai siirtää meta-tietojen tuottaminen kokonaan käyttäjille.

TeksTI: TAInA sAArenPää, yliopisto-opettaja, Turun yliopisto

Kattavien ja laadukkaiden metatietojen tuottaminen edellyttää arkistojen ja tutkijoiden yh-teistyötä. Arkistojen avoimuus ja asiantuntijuuden monipuolinen hyödyntäminen ovat lähtö-kohta sähköisten aineistojen ja tietojärjestelmien tehokkaalle tutkimuskäytölle.

Avoimuutta ja yhteistyötä metatietojen tuottamiseen

”Arkistot ovat aktiivisia toimijoita, joiden tulee avoimesti kertoa ratkaisuistaan.”

10 akti 3/2015

JAtKosodAn Päätyttyä Sota-arkistoon siirrettiin lyhy-essä ajassa lähes 20 hyllykilometriä armeijan joukko-osas-tojen, suojeluskuntien ja muiden puolustusvoimien yksiköi-den asiakirjoja. Niitä ei juuri ollut mahdollista valmistella tai luetteloida siirtoa varten. Sota-arkiston resurssit olivat täy-sin riittämättömät, jotta asiakirjavyöry olisi saatu arkistoitua asianmukaisesti.

Ylimpien organisaatiotasojen sota-ajan aineistot saatiin 1970-luvulle tultaessa luetteloitua kohtuulliselle tasolle. Sen sijaan alempien organisaatiotasojen aineistot ja sotia edel-täneen rauhanajan aineistot jäivät vähemmälle huomiolle.

Uuden vuosituhannen alkaessa puutteellisesti luetteloitua tai suojattua aineistoa oli yhä lähes 20 hyllykilometriä. Ai-neistojen käytettävyyttä vaikeutti Aarre-arkistorekisterissä olevien luettelotietojen tekninen laatu: vanhat paperimuotoi-

Sota-arkiston aineistojen kunnostusprojekti on saatu päätökseen. Sen ansiosta 18 hyllykilo-metriä puolustushallinnon aineistoja vuosilta 1918-1945 on aiempaa paremmin tutkijoiden käytettävissä.

set luettelot oli skannattu järjestelmään pdf-muodossa, joten niiden tietosisältöön ei voitu kohdistaa sanahakuja.

Osaksi Kansallisarkistoa

Puolustusvoimissa oli 2000-luvun alussa käynnistetty selvi-tystyö Sota-arkiston yhdistämiseksi Kansallisarkistoon. Ope-tusministeriön ja Kansallisarkiston keskeisin ehto liitokselle oli, että puolustushallinto esittää luotettavan suunnitelman ja rahoitusratkaisun sota-ajan aineistojen kunnostamiseksi.

Puolustushallinto ryhtyikin yhteistyössä arkistolaitoksen kanssa valmistelemaan Sota-arkiston aineistojen kunnos-tamishanketta. Vuonna 2007 puolustusministeri päätti, että hanke toteutetaan puolustusministeriön kustannuksella ostopalveluna Suomen elinkeinoelämän Keskusarkistossa (elka) Mikkelissä. Kansallisarkiston ensisijaiseksi tehtäväk-

Riviin järjesty! Sota-ajan aineistojen saatavuutta on lisännyt huimasti se, että niitä voi nyt hakea Astia-verkkopalvelun kautta.

MArKO OJA

11akti 3/2015

si tuli vastata työn laadullisesta ohjauksesta sekä tarkistaa ja hyväksyä toimenpiteet. "Sota-arkiston aineistojen kunnos-tusprojekti" käynnistyi seuraavan vuoden alussa.

Projektin vastuulla on ollut itsenäisen Suomen puolustus-hallinnon asiakirjat vuodesta 1918 aina Lapin sodan päät-tymiseen vuonna 1945. Armeijan yksiköiden lisäksi tähän kokonaisuuteen sisältyvät puolustusministeriön ja suojelus-kuntajärjestön aineistot.

aineistojen käytettävyys parantunut

Aineistoille on tehty arkistoteknisiä ja kuvailua koskevia toi-menpiteitä Kansallisarkiston kriteerien mukaisesti. ensin mainittuja olivat muun muassa metalliliitinten poistaminen asiakirjoista ja asiakirjojen suojaaminen. Viimeksi mainittuja toimenpiteitä ovat olleet muun muassa aineiston asiasisäl-töä, rajavuosia, käyttörajoituksia, määrää ja kuntoa koskevi-en tietojen syöttäminen Aarre-tietokantaan.

Aineistojen käyttäjän kannalta silmiinpistävin muutos on se, että asiakirjat eivät enää ole alkuperäisissä, sekalaisissa säi-lytysvälineissään, vaan yhdenmukaisissa arkistokoteloissa.

Aineiston käytettävyyden kannalta merkittävämpi muutos on se, että luettelo- ja muita kuvailutietoja voi nyt hakea ai-empaa monipuolisemmin Astia-verkkopalvelun kautta. Jouk-ko-osaston tai muun yksikön nimekehaun lisäksi erilaisilla sanahauilla ja niiden yhdistelmillä on mahdollista löytää ai-neistoja myös ennalta arvaamattomista yhteyksistä.

Kunnostusprojektin tuloksia ja vaikutuksia voi mitata hylly-metrimäärillä, henkilötyövuosilla ja euroilla. Olennaisin tu-los eli aineistojen tutkimuksen edellytysten parantuminen ei kuitenkaan ole välittömästi mitattavissa. Kunnostetut ai-neistot ovat nyt tutkijoitten käytettävissä, ja heillä on parhaat edellytykset arvioida, miten työssä on onnistuttu.

TeksTI: vILLe vuoLLe, tutkija, Kansallisarkisto

Sodan jälkeen asiakirjoja säilytettiin Sota-arkistossa melko karuissa oloissa. Kuvassa Martti Blomqvist.

Kansallisarkistossa säilytettävien sota-ajan aineistojen saa-vutettavuus paranee merkittävästi, sillä Aarre-arkistorekis-terin aineistoja voi jatkossa hakea myös Astia-verkkopalve-lun kautta.

Suojeluskuntien ja puolustushallinnon aineistojen luettelo-tiedot noin vuoteen 1945 saakka ovat haettavissa ja aineis-toja voidaan tilata Astia-verkkopalvelussa. Myös aineistojen käyttöön tarvittavia käyttölupia voi hakea verkossa. Uudis-tus on merkittävä edistysaskel, sillä Astia-haun piirissä ole-van aineiston määrä kasvaa runsaalla 18 hyllykilometrillä.

Kun Aarteessa haku voitiin kohdistaa vain joukko-osastojen tai muiden yksiköiden nimiin tai asiakirjojen arkistotunnuk-

siin, Astia-verkkopalvelussa haku voidaan kohdentaa näiden lisäksi kaikkeen siihen tietoon, joka Aarre-tietokantaan on aineistojen kohdalla syötetty. esimerkiksi haettaessa Aarre-arkistorekisteristä sanalla konepistool* tai korsupiirust* ei saada yhtään hakutulosta, mutta haettaessa samalla hakusa-nalla Astia-verkkopalvelusta saadaan 227 ja 19 hakutulosta.

Vuoden 1945 jälkeen muodostuneiden puolustushallinnon aineistojen luettelotietoja syötetään parhaillaan Aarre-tieto-kantaan. Koska ne eivät ole vielä kattavasti haettavissa Astia-verkkopalvelussa, kannattaa Astiaa ja Aarretta käyttää tois-taiseksi rinnakkain.

Verkkoon välity!

• Tavoite: Puolustushallinnon asiakirja-aineistojen 1918–1945 säilymisen turvaaminen ja käytettävyyden parantaminen

• Kunnostettuja aineistoja: 18 000 hyllymetriä

• Seulottuja aineistoja: 650 hyllymetriä

• Tiivistämällä vapautunut tila: 500 hyllymetriä

• Työllistävä vaikutus: noin 200 henkilötyövuotta

• Toteutusaika: 2008–2015

• Kustannukset: 8,5 milj. euroa

KANSALLISArKISTO

TeksTI: vILLe konTInen, ylitarkastaja, Kansallisarkisto

Sota-arkiston aineistojen kunnostusprojekti

12 akti 3/2015

tUtKIMUs AnALysoI arkistotyön muutosta ja työnte-kijöiden kokemuksia 1970-luvulta 2000-luvun alkuun ulot-tuvalla ajanjaksolla. Laadullisen tapaustutkimuksen koh-deorganisaationa oli Suomen elokuva-arkisto (nykyisin Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) ja erityisesti sen arkistolliset säilyttämistehtävät. Keskeinen tutkimusaineis-to muodostui 31 työntekijähaastattelusta, dokumentti- ja asiakirja-aineistoista sekä kulttuuriperintöaloihin liittyväs-tä kirjallisuudesta. Vaikka tutkimuskohteena oli elokuva-ar-kistotyö, tarkastelulla on myös laajempi viitekehys muisti-organisaatiokentässä.

Tutkimus tuo uutta tietoa aineistomäärien kasvusta, arkis-totyön tietoteknistymisen alkuvaiheista sekä arkistoprofes-

sion yleisistä muutoksista. Muutoksen vastapainona ovat työn pysyvät ja hitaasti muuttuvat piirteet. erityisesti arkis-totyöntekijöiden kokemuksellisuuden kautta arkistoprofes-siota on tutkittu ennestään hyvin vähän.

aineistomassat muuttivat työtä

Tutkimusajanjakson aikana aineistomäärät kasvoivat, mut-ta toisaalta resurssien ja henkilökunnan lisääntyminen sekä tiedonhallinnan kehittyminen lievensivät kokemusta voimak-kaasta arkistomassojen kasvusta. Tutkimus tuo esille, ettei ai-neistojen kertyminen ole suoraviivaista. Vaikka aineistomäärät kokonaisuudessaan kasvoivat, jotkut aineistoryhmät myös vä-henivät ja jotkut aineistot alkoivat muuttua digitaalisiksi.

Uudet työprosessit ja niiden keskeneräisyys aiheuttivat aluk-si hallitsemattomuuden tunnetta aineistojen käsittelyssä. Tä-män lisäksi tutkimusaineistot paljastavat digitaalisten aineis-tojen epäkonkreettisuuden ja tarpeen kehittää proaktiivisia arkistointitapoja.

Arkistomassateemassa erääksi tutkimustulokseksi nou-si perinteistä arvonmääritystä laajempi priorisointiajattelu. Hankintavaiheen arvonmäärityspäätösten ja jälkikäteen ta-pahtuvan seulonnan lisäksi arkistotyössä on erilaisia tapo-ja säädellä työn järjestystä. Työjärjestyspäätöksillä on suo-ria vaikutuksia aineistojen säilymiseen.

Aineistomäärien kasvu, kokoelmien hallin-nan tietoteknistyminen ja aineistojen digi-talisoituminen ovat muuttaneet arkistotyötä viime vuosikymmeninä. Työntekijöillä on kui-tenkin ollut monipuolisia ja tilannekohtaisia tapoja sopeutua muutokseen. Tiina Peltolan väitöstutkimus selvitti arkistotyön muuttu-mista ja työntekijöiden kokemuksia.

Arkistotyö on muuttunut paljon vuosien saatossa. Artikkelin kirjoittaja Tiina Peltola väitteli syyskuussa tohtoriksi Tampereen yliopistossa arkistotyön muutoksesta.

arkistotyön muutos ja sen kokeminen

13akti 3/2015

Muistin varasta tietojärjestelmiin

Tutkimuksen aikaperspektiivi tuo näkyviin pitkän siirtymävai-heen muistinvaraisista ja manuaalisista tiedonhallintatavois-ta teknisiin tietojärjestelmiin. Aikanaan muistinvaraista tie-donhallintaa pidettiin arvostettuna ammattilaisuutena, mutta vähitellen kokoelmien kasvu johti ensin manuaalisten ja myö-hemmin teknisten tiedonhallintamenetelmien kehittämiseen.

Tietoteknistymisen alkuvaiheessa manuaalisissa ja teknisis-sä järjestelmissä oli tyypillistä samankaltaisuus ja rinnakkai-suus. Myöhemmin manuaaliset järjestelmät jäivät varajär-jestelmiksi tai työprosesseja avustaviksi järjestelmiksi. Kun tekniset tietojärjestelmät kehittyivät aidosti palvelemaan ko-koelmien hallintaa, manuaalisista menetelmistä luovuttiin.

Tutkimus ei tuonut esille voimakasta muutosvastarintaa tie-toteknistymistä kohtaan, vaan monisyisen prosessin, jossa sopeutuminen liittyy luottamuksen syntymiseen. Järjestel-mältä odotetaan näyttöä toimivuudesta ja tiedon säilymi-sestä, jonka jälkeen epäily poistuu ja luottamus astuu ti-lalle. Luottamuksen lisäksi tietojärjestelmien tuloon liittyi eräänlainen sopeutumisen pakko väistämättömän muutok-sen edessä. Samanlainen puhe väistämättömästä muutok-sesta toistui aineistojen digitalisoitumisen yhteydessä. Tek-nisiin uudistuksiin sopeutumisessa on syklistä toistuvuutta.

asiantuntijuus kehittyi

Asiantuntijuusteemassa ajanjakson keskeisiä ilmiöitä olivat työn erikoistuminen ja ammattimaistuminen. Kasvavien ai-neistomäärien seurauksena työntekijät keskittyivät tiettyi-hin aineistoryhmiin ja toisaalta henkilökuntamäärän kasvu mahdollisti erikoistuneet vastuuhenkilöt eri kokoelmanosille.

erikoistumisen myötä ammattimainen tietämys omasta vastuualueesta lisääntyi. Työntekijöiden kokemuskerronta paljastaa, että asiantuntijuuden kehittyminen vaatii aikaa muuttuakseen sisäistetyksi tietämykseksi omasta työstä ja työyhteisöstä.

työntekijäsukupolvien kokemuksia

Tutkimus analysoi muutoskokemuksia eri työntekijäsuku-polvien kautta. Tulosten mukaan 1970- ja 1980-luvuilla ar-kistossa työnsä aloittaneet muodostivat useissa kohdin yhtenäisen ryhmän. Työntekijät olivat vielä kokeneet muistin-varaisen ja manuaalisen työskentelyn ennen teknisiä tieto-järjestelmiä sekä ajan ennen suuria aineistomassoja. Lisäksi heillä oli omakohtaisia kokemuksia ajasta, jolloin aineisto-massojen kasvu oli vilkkainta.

erot tulivat selvemmin esille 1990-luvulla tulleisiin työnteki-jöihin, jotka aloittivat työnsä suoraan tietojärjestelmillä, val-miiden aineistomassojen parissa. Analyysi kertoo, että ilman omaa arkistomassakokemusta voidaan helpommin kritisoi-da aiemmin tehtyjä päätöksiä. Sama pätee aiempien tieto-järjestelmäversioiden kritisointiin.

Monipuolisia sopeutumismenetelmiä

Työntekijöillä on tutkimuksen mukaan monipuolisia aktiivi-sia, passiivisia, positiivisia ja negatiivisia sopeutumismene-telmiä, joita vaihdellaan ja käytetään tilannekohtaisesti. Ai-neisto ei vahvista käsitystä kaiken nopeasti muuttaneesta kumouksesta, vaan kertoo kehityksestä, jossa on nopeas-ta tietoteknistymisestä ja digitalisoitumisesta huolimatta ol-lut tilaa sopeutumiselle.

tiina Peltolan väitöstutkimus ”Arkistotyön muu-tos ja muutoksen kokeminen 1970-luvulta 2000-lu-vun alkuun - Tapaustutkimus arkistomassoista, tek-nistymisestä ja asiantuntijuudesta” tarkastettiin 25.9.2015 Tampereen yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Isto huvila Åbo Akademista ja kus-toksena emeritusprofessori Pertti Vakkari.

TeksTI: TIInA PeLToLA, FT

JArI PeLTOLA

KAVI

Artikkelin kirjoittaja Tiina Peltola väitteli syyskuussa tohtoriksi Tampereen yliopistossa arkistotyön muutoksesta.

14 akti 3/2015

KonFerenssIn odotetUIMPIen esitysten joukossa oli-vat jälleen kerran keynote-puheenvuorot. Islannin yliopiston historian professori ja Islannin Historiallisen Seuran president-ti Guðni th. Jóhannesson kertoi innostavassa esityksessään tehtävästään Islannin lähimenneisyyden tuulettajana.

Aktiivinen yhteiskuntakeskustelija Jóhannesson pystyi en-simmäisenä tutkijana paljastamaan asiakirjatietoihin no-jautuen Islannissa kylmän sodan aikana harjoitetun syste-maattisen puhelinsalakuuntelun ja muun tarkkailun, jonka kohteena olivat vasemmistoälymystö ja vasemmistosiiven yhdistykset.

Puheenvuorossaan professori Jóhannesson kuvasi vuosia kestänyttä lähteiden etsintäänsä ja taisteluaan oikeudes-ta saada ne julkaistuksi sekä sitä yleistä suuttumusta, jota nämä paljastukset synnyttivät islantilaisessa yhteiskunnassa.

arkistot oikeusmurhia oikaisemassa

erittäin kiinnostava keynote-puheenvuoro oli myös psyko-logian professori Gísli Guðjónssonilla. Tämän ”rikospsy-

kologian isän” työ on edistänyt merkittävästi syytettyjen ih-misoikeuksien toteutumista, kehittänyt poliisikoulutusta ja lisännyt tunnustustodistusten käytön lainmukaisuutta.

Guðjónsson on osallistunut useisiin merkittäviin rikostutki-mus- ja oikeusprosesseihin, joissa jo tunnustaneet ja tuomi-tut kansalaiset on vapautettu asiakirjallisten todisteiden pe-rusteella. Hän esitteli kuuluisia oikeusmurhia, jotka on kyetty korjaamaan sinnikkäällä todistusaineistojen tutkimuksella.   Moni on nähnyt tositapahtumiin perustuvan elokuvan ”Isän nimeen” (1993), joka kertoo väärin perustein Guilfordin pom-mi-iskuista englannissa tuomituista irlantilaisista. Nimen-omaan professori Guðjónssonin sinnikkään työn ansiosta nämä syyttöminä vangitut lopulta pääsivät vapauteen.

Gísli Guðjónssonin esitteli myös thomas Quickin eli sture Bergwallin tapauksen. ruotsalainen Bergwall tuomittiin ai-koinaan oman tunnustuksensa perusteella useista murhista. Poliisin tutkinta ja tuomioistuimen toiminta nojasivat yksin-omaan tämän henkisesti epätasapainoisen miehen tunnus-tuksiin, eikä niitä kyseenalaistettu.

Asiakirjallisen dokumentaation ja oikeusprosessin väliset ris-tiriidat paljastanut tutkimus johti kuitenkin lopulta Bergwal-lin vapauttamiseen.

TeksTI: MArIe PeLkonen, viestintäpäällikkö, Kansallisarkisto kuvAT: National Archives of Iceland/GunnArr sverrIsson

ICA tarjosi jälleen foorumin oppimiselle ja verkostoitumiselleSyyskuinen Reykjavik helli ICA:n konferens-sin 500 osallistujaa korkeatasoisella ohjel-malla ja tarjoamalla erinomaiset puitteet ammatilliseen verkostoitumiseen. Kaksipäi-väisen konferenssin teemana oli ”Evidence, Security and Civil rights”.

Islannin Kansallisarkiston johtaja Eiríkur G. Guðmundsson.

Gísli Guðjónsson. Guðni Th. Jóhannesson.

15akti 3/2015

JoKAInen nUottI pitää elää -yhteisnäyttelyssä on esillä Sibelius-aarteita Ainolan, Kansallisarkiston, Kansalliskirjaston ja Kansallismuseon kokoelmista. Näyttelyssä kävijää ilahdu-tetaan sävelsateella, jota voi kuunnella sävellyskäsikirjoituk-siin tutustuessaan.

Kansalliskirjaston tuhansia Sibeliuksen sävellyskäsikirjoitussi-vuja sisältävästä kokoelmasta on esillä muun muassa Lem-minkäinen, viulukonsertto ja viides sinfonia. Näyttelyn tämän osuuden ovat suunnitelleet Kansalliskirjaston Sibeliuksen koottujen teosten toimittajat Anna Pulkkis, tuija Wicklund, timo Virtanen ja sakari ylivuori.

Kansallisarkistosta on esillä Jääkärimarssin sävellyskäsikir-joitus.

Esineitä ja arjen asiakirjoja

Ainolasta näyttelyyn on lainattu Sibeliuksen kotitalon esi-neistöä, muun muassa Ainolan vintiltä tuotu Sibeliuksen matka-arkku.

Sibelius on tunnettu pukeutumistyylistään. Kansallismuse-on kokoelmista vitriineissä ovat nähtävillä Sibeliukselle tun-nusmerkillinen valkoinen kesäpuku ja näyttävä hattukokoel-ma. Näyttelyn kuvitukseen on hyödynnetty Museoviraston kuvakokoelmaa.

Sibeliukselta on säilynyt kaksi lapsuudenaikaista piirustusta, joista näyttelyssä on esillä Kansallisarkistossa oleva, 11-vuoti-aan Jannen piirros sotilasparaatista. Kansallisarkiston kokoel-masta on lisäksi esillä rahahuolista kertovia vekseleitä, sävel-lystyöhön liittyviä tositteita ja kirjeenvaihtoa sekä todistuksia.

Häämuistoja 120 vuoden takaa

Jean ja Aino sibeliukselta on säilynyt paljon aineistoa, ja sitä on myös muissa kuin yhteisnäyttelyyn osallistuvissa or-ganisaatioissa. Aino Sibeliuksen vuonna 1892 häissä käyt-tämä puku on tallessa Kansallismuseossa. Ainon hääkoru on säilynyt yksityisomistuksessa. Kansallisarkistossa on Ai-non ja Jannen ennen häitään käymää kirjeenvaihtoa. Nämä yli 120 vuotta sitten juhlittujen häiden muistot näkee Kan-sallismuseon näyttelyssä.

Jokainen nuotti pitää elää -näyttely jatkuu oheistapahtumi-neen maaliskuulle 2016 asti. Näyttelystä on ilmestynyt SKS:n kustantama kolmikielinen näyttelyjulkaisu ”Jokainen nuotti pi-tää elää. Jean Sibeliuksen vuosikymmenet musiikissa”.

TeksTI: TAInA TAMMenMAA, ylitarkastaja, Kansallisarkisto

Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuotta on vietetty näyttävästi. Kansallismuseossa on nyt tilaisuus tutustua ensimmäistä kertaa Sibeliuksen sävellyskäsikirjoituksiin sävelsateessa.

Nuottiviivastolle punottu elämä

Näyttelyssä on esillä mm. sotilas-paraatia esittävä piirros, jonka Jean Sibelius on tehnyt 11-vuotiaana.

16 akti 3/2015

MAtKAnI AIKAnA tUtUstUIn Valko-Venäjän Kansallisar-kistoon, valtion historialliseen arkistoon, valtion valokuva- ja elokuva-arkistoon sekä Vitebskin alueen arkistoon ja Valko-Venäjän kulttuuriministeriöön. Tapasin myös arkisto-osaston johtajan Vladimir Adamushkon.

Valko-Venäjä on jaettu seitsemään alueelliseen arkistokomi-teaan ja 35:een valtion sekä maakuntatason arkistoon. Ar-kistolaitos ohjaa työtä valtion, maakuntien, piirikuntien ja kaupunkien tasolla.

Palanen säilynyttä aikaa

Valkovenäläinen sananlasku sanoo: ”Voit löytää palasen kul-

taa, mutta ajan palasta – et koskaan”. Se ei pidä paikkaansa. Juuri arkistoissa voi löytää palasen säilynyttä aikaa.

Jotta ymmärtää Valko-Venäjän arkistofondin arvon, on to-dettava, että valtion arkistoissa on noin 11 687 300 asia-kirjamappia. Aikaisimmat näistä asiakirjoista ovat peräisin 1300-luvulta ja sisältävät tekstejä vanhalla valkovenäjän, puo-lan sekä latinan kielillä.

Toisen maailmansodan aikana Valko-Venäjä oli saksalaisten joukkojen valtaama. Pääkaupunki Minsk antautui 28.6.1941, kuusi päivää Neuvostoliiton ja Saksan sotatoimien alkami-sen jälkeen. Arkistoja ei ehditty siirtää, minkä seurauksena merkittävä osa asiakirjoista paloi tai katosi jäljettömiin. Va-hinko oli valtava, suurin osa asiakirjoista oli menetetty iäksi.

tärkein on Kansallisarkisto

Valko-Venäjän tärkein arkisto on Kansallisarkisto, joka perus-tettiin vuonna 1927. Olemassaolonsa aikana arkisto on ehti-nyt muuttaa nimeään useamman kerran. Alkujaan Valko-Ve-näjän lokakuun vallankumouksen keskusarkiston nimi vaihtui Valko-Venäjän valtion arkistoksi, ja vakiintui lopulta vuonna 1995 Valko-Venäjän Kansallisarkistoksi.

Kyseisessä arkistossa säilytettävät asiakirjat sisältävät ajan-jaksot vuodesta 1917 nykypäivään asti, ja lisäksi löytyy eril-

Kansallisarkiston yhteistyö Venäjän ja entis-ten Neuvostoliiton maiden arkistojen kanssa sai jatkoa syyskuussa, kun yhteistyösopimus Valko-Venäjän arkistolaitoksen kanssa allekir-joitettiin. Artikkelin kirjoittaja vieraili Valko-Venäjän oikeusministeriön arkisto-osaston kutsusta Minskissä ja Vitebskissä ja tutustui arkistoihin ja asiakirjoihin, jotka koskevat Suomea ja Valko-Venäjän suomalaisia.

Valko-Venäjän arkistot avautuvatSuomalaisen Aleksanteri Ahola-Valon henkilömappia säilytetään Valko-Venäjän Kansallisarkistossa.

17akti 3/2015

TeksTI jA kuvAT: DMITrI FroLov, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto

lisiä asiakirjoja 1600-, 1700- ja 1800-luvuilta. Arkiston ko-koelmissa on asiakirjoja, jotka koskevat valtion hallinnon toimielimiä, liiketoimintaa ja organisaatioita.

Nykyisin Valko-Venäjän Kansallisarkisto sijaitsee Kansalliskir-jaston tiloissa. Arkiston käytössä on kahdeksan arkistoma-kasiinia, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 6 593 neliömet-riä. Arkistossa on 1 087 325 mappia ja ne täyttävät yhteensä 37 758 hyllymetriä. Lukusalissa on 40 istumapaikkaa, ja siel-lä käy noin 2 000 asiakasta vuosittain.

Suomalaisia Puolan kapinoissa?

Valtion historiallisen arkiston hallussa on yli miljoona asia-kirjaa, mukaan lukien asiakirjat Valko-Venäjän kuulumisesta Puolan kuningaskuntaan, Liettuan suuriruhtinaskuntaan sekä Venäjän imperiumiin. Vanhimmat dokumentit ovat 1300-lu-vulta. Arkistossa säilytetään muun muassa asiakirjoja ku-vernöörien kanslioista ja hallinnosta, radvilan (radziwill) su-vusta sekä Puolan vuosien 1830–1831 ja 1863 kapinoista.

Tällä hetkellä valkovenäläiset kollegamme kartoittavat asia-kirjoja, jotka käsittelevät suomalaisten osallisuutta edellä mainittuihin Puolan kapinoihin. Tämän lisäksi kiinnostavia ovat asiakirjat, jotka koskevat Puolan kuningaskuntaa, jon-ka osana Valko-Venäjä oli.

Mielenkiintoisia ovat myös Suomen kenraalikuvernööriä (1854–1861) Friedrich Wilhelm von Bergiä ja Vitebskissa syntynyttä vapaaherra Platon rokassovskia (1861–1866) koskevat asiakirjat. von Berg toimi Puolan kuningaskunnan viimeisenä käskynhaltijana.

Kuvia suomalaisten delegaatioista

Valko-Venäjän valtion valokuva- ja elokuva-arkistosta löytyy muun muassa valokuvia, äänilevyjä ja dokumenttielokuvia. Niiden yhteismäärä on yli 700 000. Vanhimmat asiakirjat ovat peräisin 1800-luvulta.

Arkistosta löytyi noin 200 mielenkiintoista valokuvaa Suo-men delegaatioiden matkoista Valko-Venäjälle vuosina 1950–1980. Valitettavasti valokuvissa esiintyviä henkilöitä ei ole mainittu nimiltä ja heidän nimeämisensä on haastavaa. Val-ko-Venäjän Kansallisarkiston asiakirjat voivat kuitenkin olla avuksi tässä, sillä Kansallisarkiston hallussa on dokument-teja, jotka koskevat Suomen delegaatioiden kokoonpanoja sekä vierailujen ajankohtia.

ahola-Valon piirustuksia

Vitebskin alueen arkiston hallussa on 1,2 miljoonaa asia-kirjaa, ja siellä säilytetään erityisen kiinnostavia dokument-teja suomalaisesta taiteilijasta Aleksanteri Ahola-Valosta (1900–1997). Ahola-Valo asui Vitebskissä ja Minskissä, mutta palasi vuoden 1932 jälkeen takaisin Suomeen. Sekä Vitebs-kin alueen arkistossa että Valko-Venäjän Kansallisarkistossa säilytetään asiakirjoja hänen elämästään, nimikirjoituksiaan,

piirustuksiaan sekä tietoja hänen sekä Kazimir Malevitšin ja Marc Chagallin yhteyksistä.

Toivomme, että yhteistyö Valko-Venäjän kanssa jatkuu. Huh-tikuussa 2016 valkovenäläisten arkistotyöntekijöiden dele-gaatio, mukana muun muassa arkisto-osaston johtaja Vla-dimir Adamushko, on suunnitellut matkaavansa Helsinkiin tutustumaan arkistomme toimintaan.

Valko-Venäjän Kansallisarkiston makasiini.

Radvilan (Radziwill) suvun kokoelma löytyy Valko-Venäjän historiallisesta arkistosta.

18 akti 3/2015

PäädyIn AIhePIIrIn PArIIn jo vuosina 2004–2008, kun työskentelin Kansallisarkiston ”Suomi, sotavangit ja ihmis-luovutukset 1939–1955” -hankkeessa tutkimussihteerinä. Tuolloin päätehtäväni oli kerätä tutkijoiden tarvitsemaa ar-kistoaineistoa.

Väitöskirjastani käy ilmi, että suomalaiset sotilasviranomai-set luovuttivat saksalaisille kaikkiaan noin 2 900 sotavankia ja vastaanottivat saksalaisilta noin 2 800 sotavankia. Sota-vankiluovutusten taustalla oli Suomen ja Saksan liittolaisuus-suhde, yhteinen sota yhteistä vihollista vastaan.

Vangit nähtiin resurssina

Väitöskirjassani osoitan, että sotavankien luovutusten tär-kein syy oli hyödyn tavoittelu. Luovuttajan näkökulmasta so-tavangit olivat resurssi, jota ei mielellään luovutettu vasti-neetta.

Konkreettisia luovutussyitä oli useita. Yhtäältä kyse oli so-

tavankien luovuttamisesta työvoimaksi Suomessa olleille saksalaisille joukko-osastoille. Toisaalta Suomessa vangit-tuja neuvostosotavankeja vaihdettiin Saksassa vangittuihin suomensukuisiin neuvostosotavankeihin, joilla oli tarkoitus asuttaa valloitettu Itä-Karjala.

Kolmanneksi tavoitteena oli etnisten saksalaisten ja baltia-laisten sotavankien palauttaminen etnisille alkuperä-alueil-leen. Neljänneksi sotavankeja luovutettiin puolin ja toisin tie-dustelu- ja vakoiluntorjuntasyistä.

Myös ideologisista syistä

Sotavankien luovuttamisen ei oletettu heikentävän luovutet-tavien asemaa. Sotavankien luovutuksesta ei ollut säädetty kansainvälisissä sopimuksissa, mutta Haagin sopimuksen nojalla suomalaisilla viranomaisilla oli vastuu sotavangeis-taan. Saksan turvallisuusviranomaisille luovutettujen sota-vankien tiedettiin kuitenkin olevan saksalaisten määräysten mukaan vailla lain suojaa.

Sotavankien luovutuksilla haettiin hyötyäViimeiset kaksi vuotta olen tehnyt täyspäiväisesti väitöskirjaa jatkosodan aika-na vangittujen neuvostosotavankien luovutuksista Saksaan. Kansallisarkiston tutkijakoppi tuli tutuksi tässä roolissa syksystä 2013 kevääseen 2015.

MArKO OJA

Ida Suolahti perehtyi Kan-sallisarkiston tutkijakopissa jatkosodanaikaisiin sotavanki-luovutuksiin.

19akti 3/2015

Päämajan valvontaosasto luovutti Saksan siviilitiedustelupal-velun (Sicherheitsdienst und SD) erikoiskomennuskunnalle (einsatzkommando Finnland) 520 poliittisesti epäluotetta-vaa sotavankia vastineetta. Tämä viides luovutussyy liittyy Suomen ja Saksan yhteiseen ideologiseen sotaan kommu-nismia vastaan. Juutalaisuus oli tekijä, joka vahvisti epäilyjä kommunistisuudesta. Päämajan valvontaosaston ei tiedetä saaneen luovutuksiin määräystä tai lupaa ylemmiltä tahoilta.

tutkimus syntyi pala palalta

Miten tutkimukseni käytännössä syntyi? Käymällä läpi laajo-ja lähdekokonaisuuksia, vähä vähältä, pienistä tiedonmuru-sista, eri arkistoissa, Internetin avulla ja istumatyöllä. Suuria oivalluksia edelsi yleensä melkoinen palapelin teko eri läh-teiden ja tutkimuskirjallisuuden perusteella.

Lähdetyötä pidetään usein kuivana, mutta omassa tutkimuk-sessani pääsin lähteiden avulla tutustumaan sotavankeihin yk-silöinä, sain siis uusia tuttavia. esimerkkinä olkoon eräs saksa-laisille luovutetuista sotavangeista, partisaaniosasto Bolshevik Zapoljarjan jäsen Ivan Gavrilovitsh Pikalov. Hän osallistui heinäkuussa 1943 partisaani-iskuun Sodankylän Laanilassa, jossa menehtyi muun muassa Oulun piispa yrjö Vallinmaa.

Partisaaniosaston seuraavan, elokuun lopulla tekemän hyök-käyksen jälkeen Pikalov kuitenkin karkasi joukko-osastos-taan, sillä hän pelkäsi saavansa rangaistuksen tottelematto-muudesta. Pikalov kertoi epäonnistuneensa hyökkäyksessä saksalaista viestiryhmää vastaan, ”kun hän ei ollut saatta-nut heittää käsikranaattia ihmisten sekaan” [lainausmerkit al-kuperäisessä pöytäkirjassa] kuorma-auton lavalle, kuten oli käsketty. Hellämielinen Pikalov tähtäsi kranaattinsa auton alle, minkä seurauksena seitsemän saksalaista haavoittui.

arkistotausta auttoi työssä

Taustani, 15 vuoden työkokemus eri arkistoista, erityisesti Kansallisarkistosta, mahdollisti ennakkoluulottoman tarttu-misen myös niihin sota-ajan aineistoihin, joiden luetteloista kävi ilmi vain aineiston hyllymetrimäärä ja rajavuodet. Vaikka voimapaperinyssykät osoittautuivat välillä ”vesiperiksi”, niihin saattoi sisältyä jotakin tutkimusaiheeni lieveilmiötä selittä-vää, kuten vaikkapa arkisto, josta paljastui, että mielisairaita sotavankeja hoidettiin sähkösokkihoidolla, siis oman aikan-sa huipputekniikalla.

entisen Sota-arkiston aineiston käytettävyys parani elkan Mikkeli-projektin etenemisen myötä, kun sota-ajan aineis-toa saatiin järjestettyä ja luetteloitua kunnolla. Toisaalta kun-nostamiseen liittynyt tiivistäminen haittasi aiemmin tutkit-tuun aineistoon palaamista, sillä kansionumerot muuttuivat kunnostamisen aikana.

Päivystystiskin toisella puolen

Asiakkaan näkökulmasta tutkijapalvelun haasteet ovat aivan toisenlaisia kuin ollessani tiskin toisella puolella henkilökun-

TeksTI: IDA suoLAHTI, tutkija, Helsingin kaupungin tietokeskus, kaupunginarkisto

nan asemassa. Kun makasiiniin ei enää voikaan noin vain kävellä, luettelojen paikkansapitävyys ja luotettavuus ovat entistä tärkeämpiä. Sähköistyvässä maailmassakin esimer-kiksi aktimuotoinen aineisto on useimmiten löydettävissä parhaiten paperiluettelosta – kunhan hoksaa, että sellainen on olemassa, vaikka arkiston tiedot on muuten löydettävis-sä Vakasta ja Astiasta. Päivystäjien asiantuntemusta tarvi-taan siis edelleen.

Kotimaisen kaukolainapolitiikan ja Kansallisarkiston ulkomail-ta hankkiman aineiston ansiosta saatoin kyhjöttää tutkija-kopissani tietokoneen ja asiakirjamappien seurassa lähes kokopäiväisesti. Tutkijan työn yksinäisyyttä lievitti Kansallis-arkiston entuudestaan tuttu henkilökunta, entiset kollegani, joista muodostui työyhteisöni. Heidän kanssaan vaihdetut huomiot maailman menosta piristivät niin hyviä kuin huo-noja tutkimuspäiviä.

Kansallisarkiston palveluista erityismaininnan ansaitsee myös Café Hausen, jonka maittavat antimet, ystävällinen henkilökunta ja rauhallinen ilmapiiri loivat omalta osaltaan hyvät edellytykset tutkimukselle. ravintolatilojen remontin aikana pakkastalvena 2013 ymmärsin, että harmaat aivoso-lut tarvitsevat tasapainoista ravintoa, joksi kahviautomaatin kuumassa vedessä liotetut pikapuuroainekset eivät todella-kaan osoittautuneet.

Luonnos "Partisaanivaara alkaa" -liikennemerkiksi vuodelta 1942.

Artikkelin kirjoittajan väitöskirja ”Yhteinen viholli-nen, yhteinen etu. Sotavankien luovutukset ja vaih-dot Suomen ja Saksan välillä jatkosodan aikana” tarkastetaan 22.1.2016 Helsingin yliopistossa. Vas-taväittäjänä toimii professori Markku Jokisipilä ja kustoksena professori Panu Pulma.

JOHANNeS VALO

20 akti 3/2015

arkistourallaTällä palstalla arkistoalan ammatti-laiset kertovat urastaan ja työstään.

Vuoden viimeisessä numerossa Aktin ky-symyksiin vastaa Lapin sairaanhoitopiirin arkistopäällikkö Eeva Miettinen, jolla tu-lee tänä vuonna täyteen kunnioitettavat 40 vuotta alalla.

MIten ALoIt ArKIstoALAn AMMAttILAIseKsI?

Olen kotoisin Kuusankoskelta. Lukion jälkeen lähdin opis-kelemaan Suomen historiaa Turun yliopistoon, ja opintojen loppuvaiheessa pääsin kuukaudeksi Turun maakunta-arkis-toon järjestämään asiakirjoja. Kuukausi venyi useaksi sijai-suudeksi eri tehtävissä, ja sain hyvän pohjan arkistoalalle. Sen jälkeen olen työskennellyt arkisto- ja asiakirjahallinnon tehtävissä yksityisissä organisaatioissa, kunnissa ja valtion-hallinnossa: muun muassa koulussa, telakalla, Turun ja Hel-singin kaupunginarkistoissa sekä Valtioneuvoston arkistossa ja Tekesissä. Työpaikkojen vaihtamisen ansiosta olen voinut olla mukana monissa ajankohtaisissa asiakirjahallinnon ke-hittämishankkeissa.

MIKä VetI eteLästä PohJoIseen?

Muutin rovaniemelle työpaikan vuoksi. Tosin työpaikan ha-kemiseen Lapista vaikutti se, että poikani perhe asuu siellä. Valinta Lapin sairaanhoitopiirin arkistopäälliköksi mahdollis-ti muuton rovaniemelle jo ennen eläkeikää. Lapsenlasten li-säksi lappilainen elämänmeno sekä kauniit joki- ja vaaramai-semat vaikuttivat muuttopäätökseeni.

Työpaikan vaihtaminen uran loppuvaiheessa on ollut virkistä-vää. Osa tehtävistäni oli minulle uusia, ja ennestään tuttuja tehtäviä piti katsoa terveydenhuollon näkökulmasta.

MILLAIsIA töItä PäIVä tUo eteen?

Toimin potilaskertomuskeskuksen tulosyksikköjohtajana ja vastaan sairaanhoitopiirin lakisääteisistä arkistotehtävis-tä ja tietosuojavastaavan tehtävistä. Tulosyksikkööni kuuluu 11 työntekijää.

Työpäivääni voi kuulua asiakirjahallinnon ja arkistotoimen oh-jausta ja suunnittelua, asiakirjojen käsittelyä ja tietosuojaa koskevia yhteydenottoja, kokouksia ja hallinnollisia tehtäviä. Toimin asiantuntijana henkilötietojen tietosuojaan liittyvissä asioissa ja sairaanhoitopiirin tietoturvatyöryhmän sihteerinä.

Olen mukana erilaisissa kehittämishankkeissa ja työryhmis-sä, ja vedän sairaanhoitopiirin kuntien arkistoyhteistyötä. Lä-hiaikoina ajankohtaiseksi on tulossa sote-uudistukseen liit-tyvät kysymykset.

MIten ArKIstotyö on MUUttUnUt UrAsI AIKAnA?

Suurin muutos arkistotyössä on ollut sähköisten tietojärjes-telmien käyttöönotto, joka omalta osaltani alkoi jo 30 vuotta sitten arkistosuunnitelmien hallintajärjestelmästä. Sähköis-ten toimintatapojen yleistyminen on muuttanut asioiden ja asiakirjojen hallintaa ja arkistotyön luonnetta. Arkistotoimi ei ole häviämässä, vaan toimintatavat, tehtävät ja niiden paino-piste muuttuvat jatkuvasti. Uskon, että asiakirjatiedon käsit-telyn ammattilaisia tarvitaan edelleen myös täysin sähköi-sessä toimintaympäristössä.

Arkisto ei enää ole irrallinen yksikkö vaan osa organisaati-on jokapäiväistä toimintaa, missä arkisto voi myös vaikuttaa omaan rooliinsa. Haasteena on perinteisen manuaalisen toi-minnan ja uusien sähköisten toimintatapojen yhteen sovit-taminen päivittäisessä työssä.

MILLAIsIA terVeIsIä Lähetät ArKIstoLAItoKseLLe?

Arkistolaitos on ollut minulle tärkeä yhteistyötaho koko urani ajan. Olen voinut kääntyä sen puoleen kaikenlaisissa arkis-totoimen kysymyksissä ja minulla on ollut tilaisuus osallis-tua arkistolaitoksen työryhmiin. Myös arkistolainsäädännön uudistamisen jälkeen tarvitaan arkistotoimen ja sähköisen asiakirjahallinnon kehittämistä ohjaava taho, jolla on vahva alan asiantuntemus.

Vaihtelu virkistää

ANTTI-JUSSI YLIHArJU

21akti 3/2015

Suomen 1500-luvun historian aarreaitan muodostavat niin sanotut voudintilit. Kruunun tilinpidossa syntyneisiin doku-mentteihin on kirjattu tunnollisesti talouden yksityiskohtia sadan vuoden ajalta 1530-luvulta alkaen: tileistä voi lukea vaikkapa kuninkaankartanon ryijyjen värimaailmasta, katsoa paljonko leivän leivontaan oli soveliasta käyttää jauhoja, tu-tustua pitäjänkäräjillä jaettuihin tuomioihin tai seurata, minkä nimisiä laivoja Suomen rannikoilla sattui seilaamaan.

Tileissä kiinnittää huomion myös niiden sivuilla vilisevät kir-jaukset eri olutlaaduista. 1500-luvun puolivälin Suomessa ei tarvinnut tyytyä vain yhteen tai kahteen laatuun, vaan valikoi-ma oli runsas: rauman kuninkaankartanossa nautittiin vuonna 1558 ainakin herraolutta, voutiolutta, asemiesolutta ja ruoka-olutta (herreöl, fogdeöl, svenneöl ja spisöl). Näitä valmistettiin kartanossa ja saatiin varmaan myös lähiseutujen talonpojilta.

Kulutus oli reipasta, ja parhaita laatuja (herra- ja voutiolut) on kartanolla kirjattu vuoden aikana kuluneen yhteensä pa-rikymmentä tynnyriä, ruokaolutta moninkertainen määrä. Parhaat oluet jäivät rahvaalta pääosin juomatta, sillä asema määritti tarjoilun tason. rauman tileihin on tunnontarkas-ti kirjattu, miten voudin ja asemiesten pöydässä (9 henkeä) sekä palvelusväen pöydässä (12 henkeä) syötiin: ensimmäi-sessä nautittiin kaikkia olutlaatuja, jälkimmäisessä täytyi tyy-tyä ruoka- ja asemiesolueen.

Oluet olivat pintahiivaoluita ja niiden alkoholiprosentit liikkui-

Palstalla esitellään arkistojen kätköistälöytyneitä kuriositeetteja.

arkistolöytöjä

vat oletettavasti herraoluen noin 4,5 prosentista ruokaoluen 1,5 prosenttiin. Varsinaisia valmistusreseptejä ei tileistä löy-dy, mutta käytettyjen raaka-aineiden määrät ja mittasuhteet kirjattiin tarkasti. ruokaolueen käytettiin vain noin kolman-nes herraoluen ohrasta ja humalasta.

rauman kuninkaankartanosta johdettiin 1550-luvun lopulla voutikuntaa, johon kuuluivat rauman, Uudenkirkon ja Lai-tilan pitäjät. Oman kulutuksen lisäksi sieltä lähettiin suuria määriä olutta suurempiin hallinnollisiin keskuksiin, erityises-ti Turun linnaan. Myös erilaiset kestitykset näkyvät kartanon kulutuksessa: esimerkiksi vuonna 1558 Kustaa Vaasan poi-ka Juhana-herttua piipahti kahden yön vierailulla 120 hen-gen seurueineen. Ja olutta kului.

Vaikka monin paikoin tilien laskelmiin tulee suhtautua ripa-uksella suolaa, niiden huolellisuus tulee hyvin esiin juuri eri-laisten toimitusten tai kestitysten yhteydessä. Vaikkapa rau-malta Turkuun lähetetyt 3 lästiä ja 11 tynnyriä asemiesolutta näkyvät siististi vastaanotettuina myös Turun linnan tileissä. Näitä ja muita viidensadan vuoden takaisia lähetyksiä voi va-paasti jäljittää Kansallisarkiston Digitaaliarkistossa (http://digi.narc.fi/digi/), josta kaikki voudintilit löytyvät mikrofil-meiltä digitoituina.

Kuninkaankartanon oluissa oli valikoimaa

TeksTI: sePPo eskoLA, projektipäällikkö, Kansallisarkisto kuvA: MIkHAIL oLykAynen, tutkimusavustaja, Kansallisarkisto

Luetteloa Rauman kartanon kuluista vuonna 1558. Vasemmalla sivulla oluiden kulutus.

22 akti 3/2015

MAtKALAIsILLe tULIVAt tUtUIKsI niin The Parliamenta-ry Archives, The rotschild Archives, The National Archives, The royal Archives, London Metropolitan Archives, Lords Cricket Ground & Marylebone Crickett Clubin museo ja ar-kisto, British Library, The Library and Museum of Freeman-sory kuin BBC:n arkisto.

The National Archives (TNA) johtaa koko Britannian laajaa ar-kistosektoria, johon kuuluu yli 2 000 erilaista toimijaa eng-lannissa ja Walesissa: paikallisia viranomaisarkistoja, yliopis-toja ja asiantuntijaorganisaatioita, uskonnollisia instituutioita, museoita, hyväntekeväisyyssektorin toimijoita, yksityishen-kilöitä ja perheitä.

TNA ohjaa julkishallinnon tieto- ja asiakirjahallintoa laatimal-la standardeja, ohjeita ja normeja sekä tukemalla parhaita käytäntöjä. Se neuvoo arkistosektoria, avustaa apurahojen hankkimisessa, tukee arkistojen verkostoitumista ja valvoo laadunvalvontaa Archive Service Accreditation standardin mukaisesti. Lisäksi se tekee tarkastuksia arkistodepoihin (Archival Depository).

imperiumin aika näkyy arkistoissa

Koska Iso-Britannia on ollut maailman suurin siirtomaaimpe-riumi, arkistojen erityispiirteenä ovat laajat siirtomaihin liit-

tyvät aineistot, joita oli jokaisessa vierailukohteessa. Toinen erityispiirre on eräänlainen eriytymättömyys museoiden, kir-jastojen ja arkistojen välillä.

The British Library on paitsi Yhdistyneen kuningaskunnan kansalliskirjasto ja ehkä maailman suurin kirjasto, myös pe-rinnearkisto. Se pitää hallussaan valtaisaa käsikirjoitusko-koelmaa 300-luvun Beowulfista alkaen ja tallettaa kokoel-miinsa kirjoja, lehtiä ja erikoisaikakauslehtiä sekä puhe- ja musiikkiäänitteitä, videoita, näytelmäkäsikirjoituksia, patent-teja, tietokantoja, karttoja, postimerkkejä, painotuotteita ja piirustuksia. Aineistoa on monilla kielillä ja monissa formaa-teissa.

Konseptoituja viihtymisen paikkoja

Brittiarkistot näyttävät olevan kansakunnan olohuoneita; tut-kimisen ja viihtymisen paikkoja, multimediakeskuksia, kirjas-tojen ja arkistojen risteytyksiä, joita sävyttää monimuotoinen toiminta. Ne eivät selvästikään tyydy totuttuun, vaan pyrki-vät miettimään mahdollisuuksia hyödyntää arkistoja yhteisö-jen muuttuviin tarpeisiin. Niille on tärkeää houkutella myös fyysisiä kävijöitä virtuaalisten lisäksi monipuolisella toimin-nallaan ja kampanjoillaan, joiden kohteina ovat niin lapset, nuoret (Youth Advisory Panel), eläkeläiset kuin vaikkapa et-niset vähemmistöt (Muslim Heritage).

Arkistoyhdistys matkasi lokakuussa opintoretkelle Lontooseen 40 jäsenen voimin. Matkaohjelma tarjosi hyvän yleiskuvan Ison-Britannian arkistosektoriin.

Lontoon arkistot: viihtymistä ja vapaaehtoistoimintaa

23akti 3/2015

Arkistot kehittävät jatkuvasti houkuttelevia teemoja kuten Have Your Cake, Sweet London, Bridges and Towers (siltojen ja tornien rakennetutkimusta piirustusten perusteella), Do-cument Doctors (konservointi), explore Your Archives. Kon-septiin kuuluvat niin ikään kouluvierailut, joilla tavoitellaan tulevia tutkijoita. Arkistoista saa myös adoptoida asiakirjan.

aineiston digitointi alkumetreillä

Fyysisten kävijöiden tavoitteluun on varmaan omat syynsä. Vaikka arkistot Britanniassakin digitoivat minkä ehtivät, vain noin viisi prosenttia esimerkiksi National Archivesin asiakir-joista on digitoitu. Arkistot pyrkivät takaamaan laajimman mahdollisen saavutettavuuden kokoelmiinsa, mutta sitä ra-joittavat kuitenkin virtuaalikokoelmien käytön maksullisuus ja aineistojen lisensointi. Sekä fyysisten että verkkokävijöi-den pitää myös yleensä rekisteröityä voidakseen käyttää pal-veluja.

Sähköinen säilyttäminen ei ole Britanniassa kehittynyt sa-manlaiseksi prioriteetiksi kuin meillä: olkoonkin, että hallin-non sähköistyminen on ollut strategisena tavoitteena. Vaik-ka aineistoja digitoidaan, myös paperiset asiakirjat pyritään säilyttämään.

Toiminnan promoottoreina ja suuntaajina toimivat tietenkin

kustannustekijät ja rahoitusratkaisut. Julkisille arkistoille on osoitettu varoja valtion budjetissa, mutta sekä julkinen että yksityinen sektori tarjoavat lisäksi laajan kirjon erilaisia rahoi-tusratkaisuja. Yksi tärkeä rahoituslähde on kansallinen lot-to (Heritage Lottery) joka on vuodesta 1994 lähtien jakanut 375 miljoonaa puntaa erilaisille perinnehankkeille ja – orga-nisaatioille.

Vapaaehtoistyö tärkeässä roolissa

Lopuksi pitää vielä mainita Britanniassa suorastaan instituu-tioksi vakiintunut vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoisia etsi-tään ja koulutetaan systemaattisesti, ja toiminnan puitteet on määritelty erilaisissa politiikka-asiakirjoissa. Vapaehtoi-set auttavat tietopalvelussa neuvomalla asiakkaita arkisto-jen käytössä, vastaamalla pieniin tiedusteluihin ja johdatte-lemalla aloittelevia sukututkijoita tutkimukseen alkuun.

Säilyvyyden ja käytettävyyden osa-alueella vapaaehtoiset kunnostavat ja suojustavat asiakirjoja, neuvovat kävijöitä ja henkilökuntaa asiakirjojen käsittelyssä ja valmistelevat asia-kirjoja digitointiin. Vapaaehtoisvoimin on tehty myös luette-lointityötä.

TeksTI: PäIvI nIeMeLä, ylitarkastaja, Turun maakunta-arkisto

JONO HeY

William Shakespearen testamenttia konservoi-daan 1990-luvun konservoinnin jäljiltä The National Archivesissa.

The Royal Archives.

TAINA SALMI

TAINA SALMI

Suomen tie itsenäisyyteen Näkökulma: Saksa, Iso-Britannia, Itävalta ja Unkari

Finlands väg till självständighet Synvinkel: Tyskland, Storbritannien, Österrike och Ungern

NÄYTTELY KANSALLISARKISTOSSA10.12.2015–17.6.2016. Vapaa pääsy.

Opastukset ryhmille sopimuksen mukaan.

Utställning i Riksarkivet 10.12.2015–17.6.2016. Fri entré. Guidningar för grupper enligt överenskommelse.