1

Abstraktit työryhmittäin Dialogiringissä pehmeät taidot................................................................................................................ 4

Imran Chohan: Working Title: Facilitating Employability in the Arctic using soft skills training .... 4

Tuovi Leppänen: Yhteisövoimaisen oppimisprosessin rakentuminen ryhmässä ................................ 5

Sanna Ruhalahti, Daniela Safelice, Tien Ho Thi Hanh: Aikuiskouluttajien pehmeät taidot — mikä

yhdistää kolmea mannerta? ................................................................................................................. 6

Satu-Maarit Frangou, Imran Chohan & Pigga Keskitalo: Reflection and soft skills in digital

education ............................................................................................................................................. 7

Minna Körkkö: How to support student teachers’ professional development through holistic

approach to teacher learning? ............................................................................................................. 8

Petri Kuhmonen: Dialoginen tila näkökulmana opetuskulttuurin muutoksen .................................... 9

Ikäihmisten koulutus, ohjaus ja tuki mediayhteiskunnassa ................................................................... 10

Päivi Rasi, Jens Lindberg & Ella Airola: Tapaustutkimus ikäihmisistä eTerveyspalveluiden käytön

oppijoina Suomen ja Ruotsin Lapissa ............................................................................................... 10

Timo Cornér ja Heikki Kynäslahti: Miten suunnitella ja toteuttaa ikäihmisille suunnattua

mediakasvatusta – Ikäihmisten mediakasvatus –opintokokonaisuus opettajaksi opiskeleville ........ 11

Susanna Paloniemi, Tage Orenius, Anne Railo-Granfelt & Leena Ristolainen: Älyrollaattorilla

tukea iäkkäiden aikuisten arkeen? ..................................................................................................... 12

Kristiina Korjonen-Kuusipuro, Eija Kärnä & Kaisa Pihlainen: Ikäihmisten tunteet ja oppiminen

digituen vertaisopastustilanteissa ...................................................................................................... 13

Kaisa Pihlainen ja Eija Kärnä: Apua ja ajan tasalla pysymistä – Vertaisopastajien ja –opastettavien

syyt hakeutua digitaitojen vertaisopastustilanteisiin ......................................................................... 14

Outi Laiti: Huolipuhe ikääntyneiden digiloikan hidasteena .............................................................. 15

Kaisa Pihlainen: Kartoitus ikäihmisten oppimiseen liittyvästä tutkimuksesta .................................. 16

Kestävyys, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus .............................................................................................. 17

Päivi Naskali: Intersektionaalisuus aikuiskasvatuksessa .................................................................. 17

Virpi Vaattovaara: Median kutsu identiteettipäivityksiin ................................................................. 18

Taru Lilja, Päivi Pukkila & Jaakko Helander: Millä tavoin asiakkaan osallisuus näyttäytyy

monialaisessa ohjauspalvelussa? ....................................................................................................... 19

Maarit Virolainen, Juhani Rautopuro, Raija Hämäläinen ja Hanna Nygren: Sosiaalisen

osallistumisen tarkastelua PIAAC -aineistoa hyödyntäen ................................................................ 20

Johanna Kallio & Jani Pulkki: Omavaraisuusaate konsumerismikriittisenä itsekasvatuksena ......... 21

Ilkka Ratinen: Ilmastokasvatus tarvitsee myös aikuiskasvatusta ...................................................... 23

Jenni Nuorala: Mies ja työ: miesten sukupuoleen liittämät merkitykset miesvaltaisilla tekniikan alan

työpaikoilla ....................................................................................................................................... 24

Korkeakoulupedagogiikka .................................................................................................................... 25

Tommi Haapaniemi: Pedagoginen johtaminen yliopistossa – näkymättömästä näkyväksi

kehittävällä työntutkimuksella .......................................................................................................... 25

2

Hanna-Kaisa Sulonen: Verkkotutkintoa ammattikorkeakoulussa opiskelevien formaalit ja

informaalit viestintävälineet .............................................................................................................. 27

Raija Erkkilä & Sirpa Perunka: Ammatilliset opettajaopiskelijat tiimiopettajina opetusharjoittelussa

.......................................................................................................................................................... 28

Inkeri Ruokonen, Lenita Hietanen, Vesa Tuisku ym.: Yliopistojen opetushenkilökunnan

ammatillinen kehittäminen toimintatutkimuksella: viisi vuotta soitonopetuksen kehittämiskokeiluja

.......................................................................................................................................................... 29

Tarja Liinamaa ja Terhi Ek: Varhaiskasvatuksen työyhteisö aikuisen oppimisen ympäristönä -

Opiskelija työyhteisössä jatkuvan oppimisen aktivoijana ................................................................. 31

Orvokki Joki-Pesola, Ulla Nuutinen ja Virva-Liisa Pekkarinen: Ammatillinen opettajankouluttaja

vuorovaikutusosaamistaan kehittämässä ........................................................................................... 32

Hanna Vuojärvi, Ella Airola, Sari Melamies ja Heidi Jaakola: Kohti tulevaisuuden

harjoitteluympäristöjä terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa ..................................................... 33

Hanna Vuojärvi & Sirpa Purtilo-Nieminen: Opettajaopiskelijoiden käsityksiä ikäihmisten

oppimisesta ja mediakasvatuksesta ................................................................................................... 35

Pigga Keskitalo & Satu-Maarit Frangou: Reindeer herding studies in digital learning environments

.......................................................................................................................................................... 36

Sirpa Perunka & Iiris Happo: Ammatillisten opettajaopiskelijoiden käsityksiä ohjauksesta

osaamisperustaisessa opettajankoulutuksessa ................................................................................... 37

Korkeakoulut & korkeakoulutus murroksessa ...................................................................................... 38

Inka Hirvonen: Siirtymä narratiivis-diskursiivisesti luettuna ........................................................... 38

Kristiina Ojala & Ulpukka Isopahkala-Bouret: ”Ura on jonkinlainen menestyksen mitta”: YAMK-

tutkinnon suorittaneiden toiveet ja toteutuneet urapolut ................................................................... 39

Harri Kukkonen & Hannu L.T. Heikkinen: Miten ammattikorkeakoulut kantavat vastuunsa elämän

sosiaalisesta ja ekologisesta kestävyydestä? ..................................................................................... 40

Maija Korhonen, Heli Mutanen, Katri Komulainen, Päivi Siivonen & Ulpukka Isopahkala-Bouret:

Korkeasti koulutetut nuoret aikuiset ja itsen rakentaminen arvokkaaksi työntekijäsubjektiksi ........ 41

Ulpukka Isopahkala-Bouret, Päivi Siivonen, Nina Haltia & Hanna Nori: Aikuisten

korkeakoulututkinnon suorittajien neuvottelua iästä ja työllistettävyydestä ..................................... 42

Karin Filander: Yliopistojen uusi normaali ja uudenlaiset kunnian ja häpeän kentät ....................... 43

Maarit Virolainen, Anne Virtanen, Päivi Tynjälä, Hannu L.T. Heikkinen, Sirpa Laitinen-Väänänen

& Anssi Mattila: Ammattikorkeakoulujen työelämäyhteistyö ja työkokemuksesta oppimisen

järjestelyt – ammattikorkeakouluopettajien näkökulma ................................................................... 44

Metodologia & metodit ......................................................................................................................... 46

Elina Hakoniemi: Sivistys keinona pysyä kehityksen kärryillä: työväen sivistystyön kokemukset ja

odotukset muutoksesta 1940–1960 ................................................................................................... 46

Miira Häkkinen: Kahden kentän fenomenografiaa: Opettajien käsitysten analyysiä Suomen ja

Saksan aineistoista ............................................................................................................................ 48

Heli Karjalainen: Miten tutkia uskonnollista muutosta ja uskollisesta yhteisöstä irtaantumista

elämäkerrallisesti? ............................................................................................................................. 49

Ikonen, Risto & Nenonen, Marja: Kieli, elämismaailma ja jaetut horisontit. Todellisuuden

rakentumisesta lehtiteksteissä ........................................................................................................... 50

3

Työelämäryhmä .................................................................................................................................... 51

Outi Ylitapio-Mäntylä, Minna Rossi-Salow, Minna Uitto, Virve Keränen & Maija Lanas:

Toteutuuko säännöt, toimiiko tiimit? Moniammatillisen yhteisen työn rakentuminen

monitoimitaloissa .............................................................................................................................. 51

Taru Lilja, Päivi Pukkila & Jaakko Helander: Työelämän muutokset: monialainen palvelu ja

uraohjaus ........................................................................................................................................... 52

Heini Ikävalko, Päivi Hökkä, Susanna Paloniemi, Katja Vähäsantanen: Työelämän tunneosaamisen

kehittyminen työyhteisöön kohdistuvan tunneintervention aikana ................................................... 53

Seija Koskela, Auli Sesay & Seija Mäkinen: BASIC-malli aikuisten uraohjauksen välineenä ........ 54

Hanna-Leena Nygren: Aikuisten käsityksiä teknologiasta ............................................................... 56

Päivi Hökkä, Heini Ikävalko, Susanna Paloniemi ja Eija Räikkönen: Tunnetoimijuus työelämän

inhimillistäjänä .................................................................................................................................. 57

Susanna Paloniemi, Päivi Hökkä, Heini Ikävalko, Katja Vähäsantanen ja Aku Nordling:

Tunneinterventio henkilöstön tunnetoimijuuden vahvistajana ......................................................... 58

Sari Niukkanen: Varhaiskasvatuksen ammattilaisten käsitykset lapsen edusta varhaiskasvatuksen

kontekstissa ....................................................................................................................................... 59

4

Dialogiringissä pehmeät taidot

Imran Chohan: Working Title: Facilitating Employability in the Arctic using

soft skills training

We see constant development of pedagogical approaches in order to enhance the learning at all

levels of learning and thereby the learning outcomes in the classrooms. One dimension of the

learning process where we have seen less development, is soft skills that are significant not

only for the learning process, but also in working life. Now-a-days employers seek employees

who have these competencies. Soft skills, such as communication, motivation, initiative, and

leadership are mostly considered worthy skills to have in today’s working life.

Research by an Australian university call the aforementioned soft skills super skills due to their

significance in employability. However, a research conducted in 2017-18 by Aarresaari, career

services network of Finnish universities, revealed that master’s degree students that graduated

in 2013 did not reach the minimum requirements in soft skill categories set by employers.

Consequently, a course was developed in order to enhance the graduate students’ soft skills in

groups. The participants, students of University of Lapland master’s degree programs in

education and arts, also practiced doing reflections as well as giving and receiving constructive

feedback.

Initial data shows that students were lacking in soft skills as many were afraid to take the role

of a leader, to communicate or take initiatives in their group work, based on fear of conflicts.

However, as the outcome of the course, students overall understood group dynamics, adopted

to difficult situations, and made decisions together as a team. This article will showcase the

importance of organizing more workshop-based courses so that graduate students get to

practice the skills they need in their future working life, regardless of their chosen field of

profession. Moreover, these soft skills are not only important for graduate’s employability, but

they are equally important for lifelong learning.

Keywords: Employability, Soft Skills, Life-Long-Learning

5

Tuovi Leppänen: Yhteisövoimaisen oppimisprosessin rakentuminen ryhmässä

Erilaisista pedagogista ja teknisistä ratkaisuista huolimatta oppiminen perustuu edelleenkin

erilaisissa ryhmässä oppimiseen. Yhä monimuotoisemmat pedagogiset käytänteet ovat

laajentaneet ryhmäoppimisen muotoja, mutta silti ryhmä on säilynyt oppimisen

perusyksikkönä. Ryhmän muodot ja koko vaihtelevat, mutta ryhmämuotoisuus säilyy. Siksi on

edelleenkin relevanttia kysyä myös aikuisten oppimisryhmien kohdalla: mitä ryhmässä

tapahtuu, minkälainen ilmiö aikuisten oppijoiden ryhmä on ja miten sitä tulisi ohjata.

Väitöstutkimuksessani aikuisten ryhmäoppimisesta kehkeytyi yhteisövoimaisen

oppimisprosessin teoria. Prosessin vaiheita ovat osallisuuden rakentuminen, yhteisöllisyyden

keittyminen ja ryhmän uutta oppimista synnyttävä luova oppimisen tila. Ohjaajan oppimista

rakentava tuki ja turvallisuuden luominen ryhmäläisten välille ovat edellytyksenä

yhteisövoiman rakentumiselle. Tutkimuskonteksti sijoittuu kansainväliseen

opettajankoulutusryhmään. Yhteisövoiman kehittymisen myötä voitiin todeta, että ryhmässä

rakentui myös uudenlainen sosiaalinen todellisuus, joka antoi mahdollisuuden eri kulttuurien

ja oppimispolkujen dialogiseen läsnäoloon.

Oppimisryhmä on yhteisövoimaisen prosessin keskiössä. Siinä ihmisen potentiaali saa tulla

esille ja toimii oppimisen lähtökohtana. Oppijalähtöisyydessä kasvu tapahtuu ihminen

huomioonottavasti ja yhteisölähtöisesti. Tutkimus yhteisövoimasta vahvistaa oletusta siitä, että

ihmisellä on tarve kuulua ryhmään ja tulla ryhmässä kohdatuksi omine tarpeineen ja

odotuksineen. Yhteisöllinen ja luova oppimisprosessi, joka perustuu inhimilliselle

pedagogiikalle, on tunnustettu arvo aikuisoppimisen kehittämisessä, eikä sitä tule alistaa

teknologisten päämäärien käyttöön (Lindeman 1926, Rauhala 1999).

Tässä sessiossa esittelen havainnollisesti väitöstutkimukseni tuloksena kehkeytyneen

yhteisövoimaisen oppimisprosessin. Tilaisuus sisältää itsessään dialogisen prosessin, jonka

avulla osallistujat voivat kokemuksellisesti tutustua yhteisövoiman kehittymiseen. Toimintaa

ja kokemuksia jaetaan ja analysoidaan yhdessä ryhmän kanssa dialogisessa

vuorovaikutuksessa. Sessio soveltuu kaikille kouluttajille ja tutkijoille, jotka työskentelevät

aikuisryhmien parissa. Yhteisövoiman teema avaa heille mahdollisuuden nähdä ryhmä uudessa

valossa ja herättää lisäkysymyksiä oman ohjaajuuden kehittymisestä. Sessio on mahdollista

toteuttaa suomeksi tai englanniksi.

Yhteisövoima, osallisuus, yhteisöllisyys, luovuus, ohjaajuus, andragogiikka, aikuisten

ryhmäoppiminen

6

Sanna Ruhalahti, Daniela Safelice, Tien Ho Thi Hanh: Aikuiskouluttajien

pehmeät taidot — mikä yhdistää kolmea mannerta?

Kansainvälisten tutkimusten valossa olemme siirtymässä yksilöllisestä suorittamisesta uutta

ajattelua luovaan ja yhteisöllisyyttä tukevaan oppimiskulttuuriin. Työskennellessämme yhä

enemmän mobiilin internetin äärellä on aika ottaa keskiöön digiajan pehmeiden taitojen (eng.

soft skills) yhteisöllistä työskentelyä tukevia osaamisvaateita. Miten siis tukea niin opettajien

kuin opiskelijoiden itsetuntemusta, läsnäolevaa vuorovaikutusta, toisen ajattelun arvostamista,

yhdessä oppimisen ja ajattelun vastuuta?

Pehmeiden taitojen ja varsinkin opettajien pehmeiden taitojen määrittelyyn ei ole yhtä selkeää

kuvausta (kts. esim. Cinque, 2016). Eri mantereilla pehmeät taidot (generic skills,

employability skills, key skills, core skills, essential skills, transversal competencies jne.)

määritellään eri tulokulmista ja tutkimusta opettajien taidoista on vähän. Myös taitojen

luokitteluun ja ryhmittelyyn on erilaisia tapoja.

Esitys pohjautuu meneillään olevaan tutkimukseen kolmen mantereen aikuiskouluttajien

pehmeistä taidoista. Vertaileva analyysi selvittää brasilialaisten (n= 115), vietnamilaisten

(n=111) ja suomalaisten (n= 115 ) aikuiskoulutustoimijoiden näkemyksiä pehmeiden taitojen

tärkeydestä. Kyselytutkimuksen pohjalla hyödynnettiin SOSTRA-hankkeen (Erasmus+)

teoreettista viitekehystä jakamalla pehmeät taidot kolmeen osa-alueeseen eli intra- ja

interpersoonalliset sekä sosio-emotionaaliset taidot. Tulosten analysointi on parhaillaan

meneillään ja alustavasti voidaan todeta, että tärkeimmiksi koettujen taitojen osalta on

suuriakin eroja.

Tutkimus tuo osaltaan tietoa opettajankoulutuksen kehittämiskenttään, jossa on huolehdittava

siitä, että myös tekoälyn ja robotiikan ulottumattomissa olevien pehmeiden taitojen

valmentamisesta pidetään huolta. Näillä taidoilla ja yhdessä määritellen olemme valmiimpia

luomaan uutta opettajuutta ja kohtaamaan tulevaisuuden osaamistarpeiden vaateet.

Avainsanat: pehmeät taidot, aikuiskouluttaja, intrapersoonalliset taidot, interpersoonalliset

taidot, sosio-emotionaaliset taidot

7

Satu-Maarit Frangou, Imran Chohan & Pigga Keskitalo: Reflection and soft

skills in digital education

In this presentation, we discuss the experiences of reflective and collaborative workshops that

have been conducted as a part of supplementary training funded by several development

projects in digital education. The workshops have been organised in the northernmost areas of

Finnish and Norwegian Lapland in multicultural context with Sámi people. In these areas,

distance learning is widely used due to long distances between homes, schools and work. We

believe that the development of group dynamics and soft skills are all the more important in

distance learning, so that positive class atmosphere is created, and learning becomes

collaborative and motivating for the participants.

We organised group dynamics workshops together with feedback and reflection sessions with

the students, in conjunction with collaborative exercises for developing websites as digital

personal learning environments for each student. In the websites, the students can demonstrate

their learning with photographs, videos and text, as well as reflect on their learning. The

students can then give and receive feedback among peers and teachers throughout the learning

process. The students encapsulated their thoughts at the end of one workshop day and expressed

how they had discovered the significance of collaboration, sharing and reflection. The findings

guided the further refinement of the reflective model of vocational Sámi pedagogy which leans

on the indigenous Sámi pedagogy taking into account the sociocultural background of the

students as well as the ecocultural learning environment.

Keywords: Soft skills, reindeer herding students, reflection, feedback, group dynamic

8

Minna Körkkö: How to support student teachers’ professional development

through holistic approach to teacher learning?

Teacher education programmes have widely adopted a reflective approach, aiming to educate

teachers who are able to integrate theoretical knowledge into their practice and critically

examine their experiences and actions. Besides theoretical knowledge, factors that may remain

subconsciously experienced, such as emotions and motivation, determine teacher behaviour.

Many researcers argue that to find a deeper meaning in their experiences, teachers need to

reflect carefully on emotional and motivational dimensions and their selfidentity. There is a

call for a broader approach that considers the multidimensionality of teacher learning. During

teacher education programme, student teachers are guided to reflect on their teaching on many

levels and consider also those aspects of teaching that may remain hidden. However, for

instance in the context of practicum periods, the focus tend to be narrowed to analysis of actual

teaching situations instead of deeper discussion of the meaning of those events. Student

teachers’ emotions and concerns should be taken under closer examination and their personal

development should be supported more intensely. This can be done by using reflection

frameworks that apply holistic approach to teacher learning. In my research, I have developed

this kind of framework, holistic model of learning and guiding reflection, that aims to support

learning comprehensively by touching multidimensionality of teaching and including concepts

of persona, emotions, motivation, self-efficacy and learning. The model takes account the

influences of environment and social, cultural and ethical issues of schooling. Moeover, the

model considers the interplay between theory and practice. In my presentation, I will tell more

about this model and how it can be used as part of reflective practice.

Keywords: teacher education; reflective practice; holistic approach

9

Petri Kuhmonen: Dialoginen tila näkökulmana opetuskulttuurin muutoksen

Dialogilla opetusmenetelmänä on tunnetusti useita sovellutuksia. Erilaisia ajattelutapoja ja

opetuskäytäntöjä yhdistää kuitenkin pyrkimys luoda moniäänisyyttä ja avata erilaisia

perspektiivejä opiskeltavan asian ympärille. Lähtökohtana on, että oppiminen tapahtuu toisten

kautta ja kanssa ilmaisemalla omia kokemuksia, käsityksiä ja tulkintoja tutkittavasta asiasta ja

kuuntelemalla toisten erilaisia kuvauksia. Tältä pohjalta dialogipedagogiikka on nähty

vaihtoehdoksi perinteiselle opettaja- ja sisältölähtöiselle opetukselle. Samalla on korostettu

dialogisten menetelmien myötä kehittyvien oppimisen metataitojen merkitystä. Nykyisessä

opetuskulttuurin muutoksessa dialogin merkitystä ja samalla sen mahdollisuuden ehtoja on

kuitenkin tarpeellista kysyä myös suhteessa uudentyyppisiin opetuskäytäntöihin. Miten

dialogia luodaan verkkopedagogiikan teknisillä alustoilla, jotka näyttävät muuttavan

vuorovaikutuksen luonnetta ja vaikuttavat myös sen edellyttämiin ja luomiin metataitoihin.

Tässä esityksessä näitä kysymyksiä lähestytään tulkitsemalla dialogisen kasvatusajattelun

lähtökohtia erityisesti dialogisen tilan rakentumisen analyysin kautta.

Dialogisen filosofian keskeinen taustahahmo Martin Buber määritteli dialogin tilaksi, jossa

”kohtaaminen” on välitöntä ja persoonallista. Buberille dialoginen tila Minän ja Sinän välille

syntyy kielen myötä, puhumisessa toiselle ja toisen keskittyneessä kuuntelemisessa, jotka ovat

aidon kohtaamisen peruselementtejä. Lähestymistapa on sekä ontologinen että eettinen.

Vastaavasti Buberin mukaan modernin elämänmuodon institutionaaliset rakenteet ovat

lähtökohtaisesti välineellistäviä ja altistavat objektivoimaan monin tavoin haavoittuvaisia

dialogisia suhteita.

Fenomenologisessa ajattelutavassa (erityisesti Merleau-Ponty) dialoginen tila rakentuu

kokemuksellisesti. Näin myös käsitys kielellisyydestä laajenee ja sidotaan kehollisten

ilmausten piiriin. Niiden kautta tila rakentuu ”kehojenvälisyyydessä” (intercorporeality)

elettynä intersubjektiivisena tilana. Dialogisen tilan merkitysluonnetta ja sen vaihteluja on

kuvattu atmosfäärin käsitteellä. Dialogipedagogiikan käytäntöjen suhteen olennainen roolin

saavat luottamuksen, kunnioituksen ja huolehtimisen kokemushorisontit. Ne ovat perustavia

myös dialogia määrittävien periaatteiden ja sääntöjen sopimiselle.

Tilan fenomenologinen analyysi tarjoaa merkityslähtöisiä näkökulmia ns. verkkovälitteiseen

opetukseen liittyvien tilakokemusten tutkimiseen. Samalla fenomenologinen tilan analyysi

nostaa yleisemmin esille kysymyksen oppimisen kehollistuvista `alkuperistä´, ja myös siitä,

miten erilaisia oppimisen ja opettamisen tiloja rakennetaan.

Avainsanoja: dialogi, eletty tila, atmosfääri, kehollisuus

10

Ikäihmisten koulutus, ohjaus ja tuki mediayhteiskunnassa

Päivi Rasi, Jens Lindberg & Ella Airola: Tapaustutkimus ikäihmisistä

eTerveyspalveluiden käytön oppijoina Suomen ja Ruotsin Lapissa

Digitaalinen osaaminen on kansalaistaito, jonka myötä ikäihmiset pääsevät osalliseksi sekä

julkisista että yksityisistä sosiaali- ja terveyspalveluista. Palveluiden digitalisaatio kuitenkin

haastaa ikäihmiset, heidän läheisensä sekä palveluita tuottavat ammattilaiset. Haasteita on

palveluiden suunnittelussa, niiden käytön oppimisessa sekä riittävän oh-jauksen ja tuen

tarjoamisessa palveluiden käyttäjille. Tutkimusta tarvitaan siitä, miten ikäihmiset oppivat

käyttämään heille tarjottuja palveluita ja miten ne vastaavat ikäih-misten tarpeita.

Esityksessä kuvaillaan käynnissä olevaa tutkimusta, jossa tarkastellaan Suomen ja Ruotsin

Lapissa asuville ikäihmisille tarjottavia digitaalisia terveyspalveluita: lääkean-nostelurobottia

hyödyntävää lääkeannostelupalvelua, videoneuvottelujärjestelmää, ter-veysranneketta sekä

eTerveyspalveluita tarjoavaa yhteiskäyttöistä tilaa. Tutkimuksessa kysytään: Millä tavoin

digitaalisten palveluiden käytön oppiminen on sosiaalista ja yh-teisöllistä? Millainen

emotionaalinen prosessi palveluiden käytön oppiminen on? Miten ikäihmisten

oppimiskokemukset ilmaisevat heidän identiteettejään, elämänhistorioi-taan ja kulttuureitaan?

Tutkimuksen keskeisenä teoreettisena lähtökohtana on näkemys ikäihmisten oppimi-sesta ja

digitaalisesta osaamisesta paikallisena ja yhteisöllisenä prosessina, jolloin huo-mio

kiinnitetään siihen millaisissa sosiaalisissa ja kulttuurisissa käytännöissä ikäihmis-ten

oppiminen tapahtuu. Tutkimusaineistot on kerätty haastattelemalla edellä mainittu-jen

palveluiden käyttäjiä. Aineisto analysoidaan teemoittelemalla ja esityksessä esitel-lään

tutkimuksen alustavia tuloksia.

Tutkimus on osa Euroopan Unionin tutkimuksen ja innovaatiopolitiikan Horisontti 2020 -

ohjelman sekä Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusta (2018-2021), jossa tarkastellaan

ikäihmisille tarjottavien digitaalisten sosiaali- ja terveyspalveluiden käyt-töä Ruotsin, Suomen

ja Italian maaseuduilla. Tutkimushankkeen nimi on HARVEST – eHealth and Ageing in Rural

Areas: Transforming Everyday Life, Digital Compe-tences, and Technology. Hanke on osa

Euroopan Unionin Yhteisen ohjelmasuunnitte-lun (The Joint Programming Initiative JPI

“More Years, Better Lives – The Potential and Challenges of Demographic Change”) mukaista

toimintaa.

11

Timo Cornér ja Heikki Kynäslahti: Miten suunnitella ja toteuttaa ikäihmisille

suunnattua mediakasvatusta – Ikäihmisten mediakasvatus –opintokokonaisuus

opettajaksi opiskeleville

Aineenopettajan pedagogisia opintoja, jotka suuntautuvat nimenomaan aikuisopetukseen, on

Helsingin yliopistossa järjestetty 25 vuoden ajan. Lähtökohtana oli vapaan sivistystyön

opetusharjoittelun kehittäminen linjakkaammaksi tuolloisesta hieman sekavasta ja

päällekkäisesti tilanteesta sekä saattaa tämä opettajankoulutusmuoto muun, yliopistollisen

koulutuksen pariin.

Aikuisopetukseen suuntautuneiden opettajan pedagogisten opintojen piirissä on jo pitkään

esitetty ajatusta iäkkäiden ihmisten opettamista huomioivaan kurssiin. Osa opiskelijoista toimii

ikäihmisten koulutusta antavissa instituutiossa ja osa on suuntautumassa esim. työväen- ja

kansalaisopistojen opettajiksi.

Lapin yliopiston tutkimus ja asiantuntijuus yhdistettiin Helsingin yliopiston em. koulutuksen

kehittämiseen. Kummastakin yliopistosta löytyi nimenomaan mediakasvatuksen

asiantuntemusta. Helsingin yliopistossa yhtenä vaihtoehtona aineenopettajankoulutuksen

opetusharjoittelussa ja sen osana kehitettiin Ikäihmisten mediakasvatus –niminen opintojakso.

Tässä esityksessä käymme läpi sen suunnittelun periaatteita, sisältöjä ja tähänastisia

kokemuksia. Opintokokonaisuus toteutettiin kokonaan verkkokurssina. Ratkaisun perusteena

oli kurssin asema osana laajempaa opetusharjoittelun kokonaisuutta, jossa etä- ja verkko-

opetus muodostaa yhden osan. Opintokokonaisuuden keskiössä on sen tutkimusperustaisuus;

varsinkin Helsingin ja Lapin yliopistoissa tehty mediakasvatuksen tutkimus. Viimeksi mainittu

tarjosi hyvän lähtökohdan orientoivalle osalle. Helsingin tutkimuksen erityiskysymys,

iäkkäiden ihmisten omaamat mahdolliset viisauden piirteet mediasuhteessa, tuotti raikkaan

tarkastelukulman iäkkäiden ihmisten mediakasvatukseen. Katsottiin myös olennaiseksi, että

suunnittelun tueksi tarjotaan ikäihmisten ja tekniikan suhteeseen liittyviä sekä pedagogisia

ohjeita.

Tätä kirjoitettaessa kurssi on loppupuolellaan. Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivien aikaan

olemme jo keränneet palautetta ja kokemuksia opintojakson onnistuneisuudesta.

Asiasanat: mediakasvatus, ikäihmiset, opettajankoulutus, opetusharjoittelu

12

Susanna Paloniemi, Tage Orenius, Anne Railo-Granfelt & Leena Ristolainen:

Älyrollaattorilla tukea iäkkäiden aikuisten arkeen?

Iäkkäiden toimintakyvyn ylläpitäminen ja elämänlaadun kohentamisen edellytysten tuki on

kasvava haaste paitsi yksilöiden myös yhteiskunnan näkökulmasta. Erilaisten älykästä

teknologiaa hyödyntävien ratkaisujen kehittäminen iäkkäille on kasvavan tutkimus- ja

kehitystyön kohteena. Esimerkiksi itsenäisen kotona-asumisen ja liikkumisen tukemisessa

voidaan älyteknologian avulla saavuttaa niin toiminnallisia kuin taloudellisia hyötyjä. Samaan

aikaan tutkimukset kuitenkin nostavat esille merkittäviä haasteita (esim. helppokäyttöisyys,

halukkuus käyttää älyteknologiaa), joita iäkkäiden älyteknologian käyttöön tässä ajassa

edelleen liittyy. Toistaiseksi teknologian käyttöön liittyvä oppimisen tuki näyttää useissa

hankkeissa jääneen vähemmälle huomiolle.

MoveRoll-pilottihankkeessa kehitettiin älyrollaattori ja testattiin sen käyttöä. Hankkeessa

keskityttiin älyrollaattoriin erityisesti iäkkäiden liikkumismotivaation ja liikkumisen

tukemisessa. Rollaattoriin kehitettiin integroitu anturi, jonka avulla kerättiin reaaliaikaista

tietoa kuljetusta matkasta ja askelten määrästä. Kaikkiaan 18 henkilöä osallistui noin neljän

kuukauden ajan hankkeeseen vuosien 2018-2019 aikana. Osana hanketta kymmenen

älyrollaattorin käyttäjää osallistui yksilöhaastatteluihin. Iältään haastateltavat olivat 72–91-

vuotiaita (keski-ikä 83 vuotta) ja enemmistö heistä oli naisia. Jokainen haastateltiin kolmesti:

älyrollaattorin käyttöönottovaiheessa sekä kahden ja neljän kuukauden käytön jälkeen. Tässä

esityksessä haastatteluaineiston avulla vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Millaisia

merkityksiä älyrollaattori saa iäkkään arjessa? 2) Millaisia oppimisprosesseja älyrollaattori

arjessa saa aikaan? Ja 3) Millaisia älyrollaattorin käyttäjätyyppejä haastatteluaineistosta

voidaan tunnistaa? Laadullinen haastatteluaineisto analysoitiin temaattisen analyysin sekä

narratiivisen analyysin keinoin.

Tulokset osoittavat, että älyrollaattorilla on iäkkäiden arjessa monia merkityksiä. Sen lisäksi,

että se toimii keskeisenä arjen ja (ulkona) liikkumisen apuvälineenä, älyrollaattori on

olennainen ikäidentiteetin ja toimijuuden rakentaja sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen

osapuoli. Suhde älyrollaattoriin oli iäkkäillä käyttäjillä hyvin tunnepitoinen ja se myös muuttui

käytön aikana. Aineistosta paikannettiin kolme erilaista käyttäjätyyppiä: innostuneet, neutraalit

ja pettyneet käyttäjät. Käyttäjien yksilölliset kokemukset heijastuivat tyyppien välisessä

vertailussa erityisesti suhteessa älyteknologian käyttökokemukseen sekä rollaattorin rooliin

osana omaa arkea ja elämänvaihetta. Älyteknologia haastoi iäkkäiden teknologista osaamista,

tuotti runsaasti erilaisia tunteita ja jäsensi omaa arkea sekä osin liikkumista. Tutkimuksen

tulokset nostavat esille iäkkäiden oppimisen tukemisen merkityksen muuttuneessa

elämäntilanteessa sekä älyteknologian käytössä ja hyödyntämisessä.

13

Kristiina Korjonen-Kuusipuro, Eija Kärnä & Kaisa Pihlainen: Ikäihmisten

tunteet ja oppiminen digituen vertaisopastustilanteissa

Esitelmässämme tarkastellaan digitalisaation, digitaalisten laitteiden ja palvelujen käytön

herättämiä tunteita yli 65-vuotiaille henkilöille suunnatuissa digitaitojen vertausohjauksen

tilanteissa.

Tunteilla ja tunnekokemuksilla on biologiset ja neurologiset ilmentymismuotonsa, mutta tässä

esitelmässä tarkastelemme tunteita yhtäältä yksilöllisinä kokemuksina ja toisaalta

kontekstuaalisina, yhteisöllisinä ja kulttuurisesti välittyneitä ja jaettuina. Tällöin tunteita

voidaan pitää ihmisiä toisiinsa sitovana liimana, joka samalla kiinnittää heitä laajempiin

sosiaalisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin. Tunnekokemukset ovat monitahoisia prosesseja, joiden

kautta ihminen asennoituu ympäristöönsä, elää ja kokee arkeaan. Tunteet on mahdollista nähdä

myös eräänlaisina hankauskohtina, jotka ilmaisevat yhteiskunnallisesti tärkeitä kipupisteitä.

Näin ollen tunteiden tarkastelu on keskeistä, mikäli haluamme selvittää miksi esimerkiksi

muutokset koetaan hankalina. Tunteiden tarkastelu voi myös auttaa meitä ymmärtämään

prosesseja, joiden kautta muutokset mahdollistuvat.

Esitelmämme perustuu Itä-Suomen yliopistossa meneillään olevassa ACCESS-hankkeessa

etnografisella otteella kerättyyn haastattelu- ja havainnointiaineistoon. Opastustilanteiden

havainnointeja tehtiin keväällä 2019 kuudella eri paikkakunnalla sekä kaupungeissa että

maaseudulla ja niihin osallistui yhteensä 39 vertaisohjaajaa ja 90 opastettavaa. Tilanteet

vaihtelivat kerho- ja luentomuotoisesta opastuksesta kahdenvälisiin ohjaustilanteisiin.

Haastatteluja tehtiin 24, joista opastajia oli seitsemäntoista ja opastettavia seitsemän. Tätä

aineistoa tukee vuonna 2018 kerätty laaja kyselyaineisto. Alustavien tutkimustulosten mukaan

ohjaustilanteisiin kietoutuu monenlaisia tunteita, joilla on merkitystä myös digitaitojen

oppimisen tilanteiden kannalta. Ohjaustilanteissa koetut positiiviset tunteet innostavat

oppimiseen, mutta digitalisaatiota, laitteita ja palveluita kohtaan ilmenevät negatiiviset tunteet

saattavat estää tai hidastaa oppimista suuntaamalla oppijan voimavaroja omiin kielteisiin

tuntemuksiin opeteltavan asiasisällön sijaan. Opastettavien tunteiden empaattinen kuuntelu on

tärkeää myös ohjaustilanteen ilmapiirin kannalta. Kun opastettavalle syntyy tunne, että häntä

kuunnellaan, syntyy luottamuksellinen, oppimiselle suotuisa ilmapiiri.

14

Kaisa Pihlainen ja Eija Kärnä: Apua ja ajan tasalla pysymistä –

Vertaisopastajien ja –opastettavien syyt hakeutua digitaitojen

vertaisopastustilanteisiin

Ikäihmisille on kansallisella tasolla tarjolla monenlaista tukea digitaitojen kehittämiseen. Yksi

käytetyimmistä digituen muodoista on vertaisopastus, joka tutkimusten mukaan on ikäihmisille

mieluisa ja toimiva digituen muoto. Vapaaehtoisten tarjoama digituki laajenee jatkuvasti

tavoittaen näin yhä enemmän henkilöitä, jotka tarvitsevat apua digilaitteiden ja –palveluiden

käyttöön.

Tässä esityksessä paneudumme niihin syihin, jotka ohjaavat vertaisopastajia sekä

vertaisopastettavia hakeutumaan digituen tilanteisiin. Aineistona on käytetty paperi- ja

selainpohjaista kyselylomaketta, johon vastasi 139 vertaisopastajaa ja 57 vertaisopastettavaa

sekä 17:n vertaisopastajan ja seitsemän vertaisopastettavan haastattelua. Tutkimusaineisto on

kerätty osana kansainvälistä ja monitieteistä ACCESS-hanketta, joka sai myönteisen

rahoituspäätöksen EU:n Joint Programming Initiative (JPI) More Years, Better Lives – The

Potential and Challenges of Demographic Change –haussa vuonna 2018 ja jonka Suomen

osuutta hankkeessa rahoittaa Suomen Akatemia.

Tutkimustulosten mukaan sekä vertaisopastajien että -ohjattavien syyt digitukitilanteisiin

hakeutumiselle olivat samansuuntaiset. Vertaisohjattavien ensisijainen syy vertaisopastukseen

hakeutumiseen pohjautui avun tarpeeseen digilaitteen käytössä. Samanaikaisesti auttamisen

halu oli vertaisopastajien keskeisin syy hakeutua digilaitteiden käytön parissa tapahtuvaan

vapaaehtoistoimintaan. Näiden lisäksi sekä vertaisopastajat että -opastettavat kertoivat

halustaan pysyä ajan tasalla, jolloin digilaitteiden käytön opastus ja opettelu tarjosivat

mielekästä tekemistä sekä laajempaa hyötyä kaikille digituen vertaisopastukseen osallistuneille

ikäihmisille. Tutkimus vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia vapaaehtoistoiminnan

altruistisista motiiveista sekä vertaisopastuksen hyödyllisyydestä ikäihmisille. Tämän takia

digitaitojen vertaisopastusta tulee tukea yhtenä ikäihmisille suunnattuna digituen muotona.

Lisäksi ikäihmisille tulisi tarjota monipuolisia mahdollisuuksia mielekkääseen tekemiseen ja

oppimiseen digilaitteiden parissa.

15

Outi Laiti: Huolipuhe ikääntyneiden digiloikan hidasteena

Ikääntyneiden digitaalisista valmiuksista sekä mediataidoista ollaan yleisesti huolissaan.

Teknologisoituva mediayhteiskuntamme vaatii uusia arjen kansalaistaitoja, ja esimerkiksi

ikääntyneiden osallisuuden sekä toimijuuden tukeminen on noussut myös yhteiskunnalliseen

keskusteluun eri medioissa esiintyvän toistuvan huolipuheen kautta. Yhtäältä huolipuhe on

varsin aiheellista, esimerkiksi yli 75-vuotiaista vain 40% on käyttänyt internetiä ja 24% omistaa

älypuhelimen (Tilastokeskus 2018). Toisaalta huolipuheen ja riskiyhteiskunnan (Beck 1990)

korostuminen mediakeskustelussa voi osaltaan hidastaa ikääntyneiden mediataitojen

kehittymistä, luoda mielikuvia digitalisaatiosta syrjäyttävänä ja eriarvoistavana sekä esittää

teknologisen arjen vastenmielisenä.

Esityksessäni pohdin erityisesti mediakasvatusasiantuntijoiden huolipuheen vaikutusta

ikääntyneiden mediataitojen kehitykseen. Huolipuheeksi kutsumme tässä yhteydessä sekä

yleistä ikääntyvien mediataitojen puutteeseen viittaavaa keskustelua, että mediamaailman

uhkien korostamista.

Netikäs-projekti on aiemmin havainnut, että ikääntyneiden kuva mediassa on vääristynyt

(Eläkeliitto 2018). Eliniän pidentymisen myötä ihmisten elämänote ei vastaa mediassa

esitettyä. Ikääntyneet haluaisivatkin, että heidät esitettäisiin aktiivisina oman elämänsä

toimijoina (Eläkeliitto 2018). Mediakuva muuttuu, kun ikääntyneet alkavat tuoda arkeaan

näkyväksi uusilla media-alustoilla. Havaintojemme perusteella aikuisten

mediakasvatustoiminnan ydinviestissä on nähtävissä toisinaan ristiriitaa: halutaan kyllä

ikääntyneet internetin käyttäjiksi, mutta varoitellaan jatkuvasti toimimasta internetissä.

Erilaisten teemapäivien yhteydessä ikääntyneille saatetaan kohdentaa ostoshuijausviestintää tai

varoitella seuranhaku- tai pankkihuijauksista. Huolinarratiivi voi täten hidastaa uusien arjen

toimintojen käyttöönottoa, sillä pelko estää niihin tutustumisen.

Ikääntyneillä on lisäksi havaittu maailmankuvaa, jossa he uskovat internetin olevan ilmiö, joka

menee ohi (Eläkeliitto 2018). Moni ikääntynyt on siis odottavalla kannalla. Huolipuhe voi

tukea heidän maailmankuvaansa, jolloin he eivät rohkaistu tutustumaan uuteen

mediamaailmaan. Mediakasvatuskentän pirstaleisuus myös saattaa osaltaan lisätä huolipuhetta,

sillä esimerkiksi hankerahoitteinen mediakasvatus herättää parhaiten julkista keskustelua

huolipuheen kautta.

Aikuisten on varsin luonnollista tarkastella maailmaa riskien ja uhkien valossa. Mielestäni

kuitenkin aikuisten mediataitopuheen keskiössä tulisi olla ratkaisut, eivät ongelmat.

Huolipuheella näkyminen voi edistää esimerkiksi hankkeen toimenpiteitä, mutta millä

kustannuksella? Ihmisen arjen toimijuutta tukee itsevarmuus, myös digitalisaatiossa.

Mediataitojen kehittymisen kannalta on tärkeää, että mediakasvatusammattilaisetkin osoittavat

uskoa ihmisten omiin kykyihin.

Avainsanat: mediataidot; mediakasvatus; digitalisaatio

16

Kaisa Pihlainen: Kartoitus ikäihmisten oppimiseen liittyvästä tutkimuksesta

Ikäihmisten oppiminen ei ole teemana uusi. Sen tutkimus on kuitenkin lisääntynyt viime

vuosina ikäihmisten määrän lisääntyessä sekä yhteiskunnallisten muutosten paineessa, joka

lisää tarvetta opetella uusia taitoja, esimerkiksi digilaitteiden ja -palveluiden käyttöä. Vaikka

ikäihmisten oppimisesta tiedetään jo paljon, kokonaiskuvan hahmottaminen on hankalaa

monitieteiseltä ja laajalta tutkimuskentältä. Tässä esityksessä tarkastelen vuosina 2015-2019

julkaistuja tutkimusartikkeleita, joissa käsitellään ikäihmisten oppimista. Artikkelit on

julkaistu kasvatustieteellisissä, lääketieteellisissä ja niiden lähitieteiden viitetietokannoissa.

Alustavassa aineistonanalyysissa tarkastellaan 504 artikkelin pohjalta tulkittua ikäihmisten

oppimisen teemaa. Alustavien tulosten mukaan suurin osa ikäihmisten oppimiseen liittyvästä

tutkimuksessa keskittyy ikäihmisten muistitaitojen tutkimiseen. Myös muut kognitiiviset

taidot, kuten tarkkaavaisuus, toiminnanohjaus, havainnointikyky ja kielelliset taidot ovat

keskeisiä ikäihmisten oppimisen tutkimuksessa. Taitojen karttumisen lisäksi oppimisen

tutkimus keskittyi ikäihmisten tiedon määrän lisääntymiseen sekä muutoksiin asenteissa,

motivaatiossa ja osallistumisessa. Tutkimustulokset heijastelevat ikäihmisten oppimisen

vahvaa lääketieteellisen tutkimuksen taustaa. Tämän rinnalla kasvatustieteellisellä

tutkimuksella olisi annettavaa erityisesti oppimisympäristöjen ja opetus- ja oppimistapojen

tutkimuksessa, joiden merkitys tulee entisestään vahvistumaan yhteiskunnallisten muutosten

paineessa.

17

Kestävyys, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Päivi Naskali: Intersektionaalisuus aikuiskasvatuksessa

Tarkastelen esityksessäni, miten intersektionaalisuus eli toisiaan leikkaavat erot näkyvät

suomalaisessa aikuiskasvatuksessa Aikuiskasvatus-lehden artikkeleiden perusteella. Esitelmä

perustuu vuonna 2018 Seija Keskitalo-Foleyn kanssa julkaisemaamme artikkeliin The

European Journal for Research on the Education and Learning of Adults (RELA) -lehden

teemanumerossa. Itse määrittelimme intersektionaalisuuden performatiivisen teorian avulla

(Karkulehto ym. 2012) kulttuurisesti rakentuvina eroina, ei yksilöllisinä, pysyvinä ja etukäteen

määritettyinä ominaisuuksina. Lehteen haettiin nimenomaan tähän teemaan liittyviä tekstejä,

mutta numeron muut artikkelit käsittelivät inkluusiota, ei intersektionaalisuutta.

Intersektionaalisen lähestymistavan vähäisyys näkyi myös vuosien 2010-2016 Aikuiskasvatus-

lehdissä: kahdessa referoidussa ja kahdessa survey-artikkelissa käsite esiintyi eksplisiittisesti

ja sitä oli pyritty myös soveltamaan. Monipuolisemman kuvan saamiseksi sovelsimme Nina

Lykken (2005) jakoa implisiittiseen ja eksplisiittiseen intersektionaalisuuteen. Edellisen sisällä

jaoimme artikkelit Leslie McCallia (2005) mukaillen kategorioiden välisiä, additiivisia,

kategorioiden sisäisiä ja kategoriattomia eroja ilmentäviin lähestymistapoihin.

18

Virpi Vaattovaara: Median kutsu identiteettipäivityksiin

Mediassa on määritelty eri aikakausina naiseuden ja mieheyden kuvaa, samoin kuin on toistettu

käsityksiä siitä, millaisia meidän pitäisi olla ja miltä pitäisi näyttää. Otsikoiden, kuvien ja

kerronnan on tarkoitus viestittää, että niillä on faktaperusta. Median avulla vahvistetaan

stereotypioita, tuotetaan sukupuolirepresentaatioita ja hyödynnetään niitä esimerkiksi

mainosvideoissa ja muissa mediaesityksissä. Usein puhutaan lisäksi aitouden katoamisesta:

millä tavalla mediaesityksiin voi luottaa, kun erilaisia minuuden representaatioita tuotetaan yhä

enemmän välittyneesti mediateknologioiden avulla. Kytkeytyminen sosiaalisiin verkostoihin

ja mediaan ei ole viatonta, sillä mediaesitysten laaja tarjonta muovaa arjen valintoja sekä

identiteettejä rakentamalla vaihtuvaa kuvaa mahdollisista ja tavoiteltavista todellisuuksista.

Olen tarkastellut tutkimuksessani yliopisto-opiskelijoiden mediasuhteen rakentumista:

millaisista valinnoista median merkityksellisyys rakentuu ja millaisiin diskursseihin

mediavalinnat kiinnittyvät. Diskursiivisesti ajateltuna representaatiot ovat osa inhimillistä

kulttuuria ja yhteisesti jaettuja, vaikka tulkinta tapahtuu subjektiivisesti eri tavoin esityksiä

katsomalla tai havainnoimalla. Esityksessäni kysyn, ovatko opiskelijat jäämässä

medioituneeseen välitilaan, jossa kamppaillaan läsnäolon ja poissaolon tiloista keräämällä

identiteetin aineksia toisten tykkäyksistä ja päivityksistä? Entä millä tavoin

identiteettipäivitykset ja stereotypioiden voima osuvat tunteisiin?

19

Taru Lilja, Päivi Pukkila & Jaakko Helander: Millä tavoin asiakkaan osallisuus

näyttäytyy monialaisessa ohjauspalvelussa?

Monialaisilla palveluilla on ohjauksen palvelukentässä merkittävä rooli, ja monialaisuuden

sanotaan parantavan asiakkaan asemaa asiakaslähtöisyyden kautta. Toistaiseksi ei kuitenkaan

juurikaan tiedetä, miten asiakasosallisuus todellisuudessa ilmenee monialaisessa palvelussa ja

ohjaustilanteen vuorovaikutuksessa. Asiakasosallisuus on käsitteenä moniselitteinen ja sitä on

tutkittu useista näkökulmista. Tässä tutkimuksessa asiakasosallisuutta lähestytään sosiaalisen

konstruktionismin näkökulmasta ja tarkastellaan asiakkaan ja monialaisen palvelun työntekijän

välistä vuorovaikutusta asiakasosallisuuden rakentajana. Lähestymistapamme on

monitieteinen: kasvatustieteen ja sosiologian viitekehystä yhdistävä. Tutkimuksen tavoitteena

on ymmärtää asiakasosallisuuden ilmenemistä monialaisessa palvelussa. Millaisena

asiakasosallisuus näyttäytyy vuorovaikutustilanteessa asiakkaan ja monialaisen palvelun

työntekijän yhdessä rakentamana? Tutkimusote on empiirinen ja aineistona 110 havainnoitua

asiakastilannetta neljästä eri Ohjaamossa. Analyysi toteutettiin aineistolähtöisenä, laadullisena

sisällönanalyysina. Asiakasosallisuutta kuvaavat vuorovaikutustilanteet jäsentyivät kolmeen

pääkategoriaan: aktiivinen toimija, vuorovaikutustaidot ja kohtaaminen. Tulokset auttavat

hahmottamaan asiakasosallisuuden luonnetta ja sen moninaista ilmenemistä monialaisissa

palveluissa.

20

Maarit Virolainen, Juhani Rautopuro, Raija Hämäläinen ja Hanna Nygren:

Sosiaalisen osallistumisen tarkastelua PIAAC -aineistoa hyödyntäen

Arviot siitä, miten yhteiskuntaa muokkaavat keskeiset trendit, kuten teknologian murros,

automatisaatio, robotisaatio, digitalisaatio, ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen ja

globalisaatio vaikuttavat työllisyyteen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen vaihtelevat.

Oppimista pidetään keskeisenä keinona sopeutua teknologian murroksen yhteiskuntaan

tuomiin muutoksiin. Samalla koulutukseen osallistumishalukkuus vaihtelee aiemman

koulutustaustan mukaan ja koulutukseen osallistumisen on havaittu usein kasautuvan siten, että

korkeakoulutetut osallistuvat myös jatkokoulutukseen muita aktiivisemmin. Aikuisten

koulutukseen osallistumisen tekijöitä tulisi ymmärtää entistä paremmin, jotta voitaisiin luoda

paremmin edellytyksiä myös vähemmän koulutettujen oppimiselle.

Yleisesti aktiivisen, rakentavan, yhteiskunnallisen, sosiaalisen osallistumisen mahdollistamista

on pidetty koulutuksen tavoitteena. Sosiaalisen osallistumisen on katsottu edistävän

luottamusta yhteiskunnallisissa suhteissa. Sosiaalisen osallistumisen indikaattoreita ovat

esimerkiksi työllisyys, tulotaso, ystävyys-, perhe- ja muut sosiaaliset suhteet, sekä jäsenyydet

erilaisissa yhdistyksissä. Pohjoismaat ovat onnistuneet yhteiskunnallisen luottamuksen

edistämisessä verrattain hyvin, sillä ne kuuluvat tavanomaisesti maiden välisiä

onnellisuusvertailuissa kymmenen parhaan maan joukkoon. Siksi tässä esityksessä

tarkastellaan kansainvälisen aikuistutkimuksen PIAAC- aineiston pohjalta, miten

koulutustausta (peruskoulutus, yleissivistävä vs. ammatillinen koulutus tai korkeakoulutus) on

yhteydessä sosiaaliseen osallistumisen aktiivisuuteen eri Pohjoismaissa.

Kansainvälisen aikuistutkimuksen ´The programme for the International Assesment of Adult

Competencies´ (PIAAC) 2011 aineistossa on Pohjoismaista mukana yhteensä 22 389 aikuista.

Ruotsista mukana on 16-65 –vuotiaita vastaajia yhteensä n= 4469, Tanskasta n=7328, Norjasta

n=5128 ja Suomesta n= 5464. PIAAC –aineisto muodostuu luku-, numeeristen taitojen ja

teknologisen ongelmanratkaisutaidon kokeesta sekä laajasta taustakyselystä. PIAAC -aineiston

laaja taustakysely mahdollistaa sosiaalisen osallisuuden indikaattoreiden tarkastelun ja sen

tutkimisen, miten osallistumisen aktiivisuus on yhteydessä koulutukseen ja luku-, numeerisiin-

ja ongelmanratkaisutaitoihin. Tässä esityksessä keskitymme siihen, miten erilaisen

koulutustaustan omaavat aikuiset eroavat kulttuuriselta aktiivisuudeltaan, käsityksissään

poliittisista vaikutusmahdollisuuksista, sekä kokemuksissaan luottamuksesta ja terveydestä.

Lisäksi tarkastelemme sosiaalisen osallisuuden ja työsuhteiden ja palkan välisiä yhteyksiä.

Avainsanat: kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC, sosiaalinen osallistuminen

21

Johanna Kallio & Jani Pulkki: Omavaraisuusaate konsumerismikriittisenä

itsekasvatuksena

Muotoilemme omavaraisuusaatteen avulla konsumerismikriittisen itsekasvatuksen ideaa.

Määrittelemme itsekasvatuksen suomalaisen itsekasvatuksen perinteen mukaisesti sellaiseksi

omaehtoiseksi, itseen kohdistuvaksi kasvatustyöksi, joka tähtää yksilön kehittymiseen

epäitsekkääksi subjektiksi. Tutkimuksen keskiössä on tarttua aikuiskasvatuksen filosofiaan

kehittämällä kuluttajasubjektin ekologisten lähtökohtien ongelmakenttää: miksi teemme

kuluttajina ekologisesti kestämättömiä valintoja, vaikka tiedämme niiden vaikutukset?

Lähdemme tarkastelemaan edellä kuvattua ihmisen sisäistä arvoristiriitaongelmaa tunteiden ja

arvojen tason itsekasvatuksellisena haasteena.

Tutkimuksessa konsumerismikriittisen itsekasvatuksen pohjana hyödynnetään Martha C.

Nussbaumin uus-stoalaista tunteiden teoriaa sekä Nussbaumin mukaista stoalaista

itsekasvatusaatetta. Nussbaumin tunteiden teorian pohjalta kumpuava itsekasvatus alkaa

tunteiden rakenteellisten ominaisuuksien tunnistamisesta. Tunteiden ymmärretään olevan

heijastumia yksilön osin tiedostamattomista arvoista ja uskomuksista. Tunnistuksen ja

nimeämisen jälkeen näitä arvoja ja uskomuksia voidaan kehittää erityisten terapeuttisten

argumenttien avulla.

Analysoimme vallitsevaan ylikulutuskulttuuriin kiinnittyvää kuluttaja-ajattelua

fossiilimoderniteetin aikakauden ilmiönä. Fossiilimoderniteetti viittaa tässä fossiilisten

polttoaineiden laajamittaisen käytön hämärryttämään kokemukseen käytettävissä olevien

materiaalisten ja energeettisten ehtojen rajallisuudesta. Fossiilimoderniteetin hämärryttävän

energeettisen kapasiteetin vastavoimana hyödynnämme omavaraisuusaatteesta ammentavia

käytäntöjä ja itsekasvatuksen tapoja konsumerismikriittisestä ajattelusta vapautumiseen.

Hyödynnämme omavaraisuuden itsekasvatuksellisen kapasiteetin analyysissa erityisesti

Valtion Rasimäelle perusteilla olevan Omavaraopiston omavaraisuusaatetta.

Hyödynnämme Nussbaumin teoriaa hahmottelemaan omavaraisuusaatteesta ammentavan

itsekasvatusprojektin käytännöllistä toteutusta dialogisena, demokraattisena ja lempeänä

itsekasvatuksen muotona. Muotoilemme konsumerismikriittisten, terapeuttisten argumenttien

ehtoja fossiilimodernin kuluttajan kokemusmaailman lähtökohdista käsin. Argumentoimme

omavaraisuusaatteesta ammentavan itsekasvatuksen olevan relevantti vaihtoehto

konsumerismikeskeiselle elämäntavalle ja elämän energeettisistä ja kokemuksellisista

perusteista vieraantumiselle. Tulkitsemme omavaraisuuden tarjoavan mahdollisuuden

konsumerismin passivoivista vaikutuksista irrottautumiseen, aktiiviseen tekemiseen ja

hyvinvoinnin omaehtoiseen kasvattamiseen. Näemme Omavaraopiston omavaraisuusaatteen

tarjoavan konsumerismille eettisesti perustellun ja eksistentiaalisesti mielekkään vaihtoehdon,

jossa piilee merkittävä itsekasvatuksellinen toisin ajattelun mahdollisuus.

Tulkitsemme tutkimuksemme pohjalta itsekasvattajan elämää ylläpitävien ehtojen haltuun

ottamisen lempeänä vaihtoehtona kulutuskulttuurista irrottautumiseen. Perustelemme

omavaraisuusaatteen kehittäjän Lasse Nordlundin lähestymistavan olevan ympäristöfilosofi

Pentti Linkolan kehittämää syväekologiaa lempeämpi ja pedagogisesti taidokkaampi

22

itsekasvatusstrategia vallitsevasta ekologisesti kestämättömästä kulutuskulttuurista

irrottautumiseen.

Asiasanat: itsekasvatus, konsumerismi, omavaraisuus, fossiilimoderniteetti, Martha C.

Nussbaum

23

Ilkka Ratinen: Ilmastokasvatus tarvitsee myös aikuiskasvatusta

Vuoden 2019 aikana tulleet viestit maapallon tilaa ravistavista tekijöistä, kuten

ilmastonmuutoksesta ovat sisältäneet vakavan viestin. Ihmisen toiminnasta joutuvat muutokset

ovat alati kiihtymässä ja suunnan muuttamiseksi tulisi tehdä pikaisia päätöksiä. On arvioitu,

että meillä on noin kymmenen vuotta aikaa merkittävällä tavalla vähentää ilmastopäästöjä, jotta

keskilämpötilan nousu kyettäisiin rajoittamaan turvallisena pidettyyn 1,5 asteen. Koska

ilmastotoimien täytäntöönpanolla on todellinen kiire, pelkästään yleissivistävässä koulussa

annettu ilmastokasvatus ei enää riitä.

Pohdin tässä puheenvuorossa, millaisia näkökulmia tulisi ottaa huomioon aikuisille

suunnatussa ilmastokasvatuksessa. Käyn läpi kasvatukseen vaikuttavia tekijöitä

transformatiiviseen oppimiseen perustuvan ilmastokasvatuksen prosessimallin avulla. Mallissa

keskiössä on ilmastokasvatuksen toteutuminen jossakin valitussa järjestelmässä, kuten

yrityksessä. Mallin mukaisessa oppimisessa opitaan asettamaan ilmastonmuutoksen

hillintätavoitteita ja peilaamaan niitä ilmastonkasvatuksen ikkunoiden kautta. Näissä

ikkunoissa keskeistä on ihmiset tiedot, taidot ja tunteet, joita pohditaan monitieteisen ja

tutkivan oppimisen avulla.

Avainsanat: ilmastokasvatus, aikuiskasvatus, ilmastokasvatuksen prosessimalli

24

Jenni Nuorala: Mies ja työ: miesten sukupuoleen liittämät merkitykset

miesvaltaisilla tekniikan alan työpaikoilla

Suomalaisen työn ja johtamisen muutoksesta puhutaan paljon. Osana laajempaa

yhteiskunnallista kehityskulkua miehenä olon muodot, tai ainakin käsitykset miehistä ja

maskuliinisuuksista, ovat moninaistuneet. Uusi työ ja työn feminisoituminen ovat muuttaneet

työelämän yksilölle asettamia vaatimuksia. Kysyn kriittisessä miestutkimuksessani, miten

ympäristössä tapahtuneet muutokset näkyvät miesvaltaisilla tekniikan alan työpaikoilla

miesten näkökulmasta tänä päivänä?

Suomalainen työ on poikkeuksellisen eriytynyttä. Segregaation myötä työpaikoille syntyneet

tilat ylläpitävät toimialojen ja työpaikkojen omaa suljettua kulttuuria. Työhön liitetään paljon

käsityksiä feminiinisyydestä ja maskuliinisuudesta ja sukupuolta tuotetaan ja muokataan

toiminnan ja vuorovaikutuksen kautta kulloinkin hyväksytyllä tavalla. Tarkastelen

tutkielmassani miten miehet tuottavat sukupuolta ja minkälaisia merkityksiä he liittävät

sukupuoleen työn kontekstissa.

Laadullisen fenomenologis-hermeneuttisen tutkimukseni tavoitteena on lisätä ymmärrystä

ilmiöstä ja moneudesta. Aineistoni koostuu kuudesta miehen teemahaastattelusta sekä

ympäristön havainnoimisesta. Aineistoa tarkastelen sisällönanalyysin avulla

aineistolähtöisesti.

Tutkimuksessa ilmenee, että miehet tuottavat, toistavat ja uusintavat sukupuolta työssä eri

tavoin, usein tiedostamatta. Miehet toivovat esimerkiksi aloille naisia tasapainoittamaan

työyhteisöjä, mutta eivät havaitse segregaation uusintamista omassa toiminnassaan. Miesten

moneus näyttäytyy työpaikkojen kulttuurissa ristiriitaisesti. Muutoksia voi nähdä

johtamiskäytännöissä ja sukupolvien johtamisessa.

Avainsanat: työelämän sukupuolistavat käytännöt, kriittinen miestutkimus, maskuliinisuus,

moneus, johtaminen, uusi työ

25

Korkeakoulupedagogiikka

Tommi Haapaniemi: Pedagoginen johtaminen yliopistossa – näkymättömästä

näkyväksi kehittävällä työntutkimuksella

Yliopistot ovat viime vuosina panostaneet voimakkaasti sekä fyysisten että digitaalisten

oppimisympäristöjen kehittämiseen. Oppimisympäristöillä tarkoitetaan paikkoja, tiloja,

yhteisöjä ja käytäntöjä, jotka edistävät oppimista (Manninen et al., 2007).

Oppimisympäristöjen kehittäminen opiskelijan kasvua ja oppimista kokonaisvaltaisesti

tukeviksi edellyttää myös kokonaisvaltaista johtamista: organisatorista kehittämistä, autenttista

johtajuutta sekä opetuksen pedagogista johtamista (Quinlan, 2014).

Yliopistossa pedagogisella johtamisella on tarkoitettu tulevaisuuteen suuntautuvaa - usein

jaettua - opetuksen johtamista, joka kohdistuu opetussuunnitelmiin ja niiden kehittämiseen,

opetushenkilöstön pedagogisen osaamisen kehittämiseen, opetus- ja oppimateriaalien

turvaamiseen sekä opiskelijoiden oppimisen edistämiseen (Nevgi & Korhonen, 2016).

Pedagoginen johtaminen voi kuitenkin olla yliopistossa heikosti näkyvää ja toimijoilla voi olla

epätietoisuutta siitä, mitä se tarkoittaa toimintana.

Useisiin muihin koulutusorganisaatioihin verrattuna yliopisto-opetukseen ja sen pedagogiseen

johtamiseen liittyy erityispiirteitä: yliopistossa akateemiset johtamistehtävät ovat

määräaikaisia, yliopistolla on opetuksen lisäksi muita perustehtäviä, yliopisto-opiskelijoilla on

vahva rooli opetusta koskevassa päätöksenteossa, yliopiston opetushenkilöstöltä ei

suurimmaksi osaksi edellytetä muodollista tai yhtenäistä pedagogista osaamista, koulutusta tai

kelpoisuutta ja eri tieteenalojen episteemiset kulttuurit näkyvät vahvasti sen toiminnassa.

Väitöskirjatutkimukseni tarkoituksena on kuvata ja analysoida oppimisympäristöjen

kehittämisen pedagogista johtamista sekä siinä ilmeneviä ristiriitoja ja niistä nousevia

kehittämismahdollisuuksia. Toteutan analyysin ja toiminnan kuvaamisen kehittävän

työntutkimuksen teoreettisilla työvälineillä ja menetelmillä, pedagogisen johtamisen

toimintajärjestelmän aktuaaliempiirisen sekä teoria- ja kohdehistoriallisen analyysin avulla ja

hyödyntämällä ekspansiivisen oppimisen teoriaa (Engeström, 1987; Engeström, 1995;

Engeström, 2004).

Toteutan tutkimuksen Itä-Suomen yliopistossa, joka on asettanut oppimisympäristöjen

kehittämisen strategiseksi tavoitteekseen tarjoten siten sopivan ympäristön tutkimukselle.

Tutkimusaineisto muodostuu dokumentaatiosta sekä havainnointi- ja haastatteluaineistoista.

Tutkimuksen aineistonkeruu on parhaillaan käynnissä. Esityksessäni kuvailen

tutkimusasetelmaa ja tutkimuksen vaihetta sekä pohdin kehittävän työtutkimuksen

metodologiaan liittyviä kysymyksiä yliopiston oppimisympäristöjen kehittämisen pedagogisen

johtamisen tutkimuksessa.

26

AVAINSANAT: pedagoginen johtaminen, korkeakouluopetus, yliopistopedagogiikka,

kehittävä työntutkimus, oppimisympäristö

27

Hanna-Kaisa Sulonen: Verkkotutkintoa ammattikorkeakoulussa opiskelevien

formaalit ja informaalit viestintävälineet

Verkko-opiskeluna suoritettavien korkeakoulututkintojen suosio on suuri, ja opiskeluun

kuuluu hyvin tiiviisti ryhmätöiden tekeminen. Mikäli tiedettäisiin, mitä välineitä opiskelijat

ryhmätyöskentelyn yhteydessä tapahtuvaan verkkoviestintäänsä käyttävät, olisi opettajien

mahdollista parantaa verkkoläsnäoloaan niin, että opiskelijoiden oppimista pystyttäisiin

tukemaan paremmin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä

verkkoviestintävälineitä opiskelijat keskinäiseen formaaliin ja informaaliin viestintäänsä

käyttävät ja mikä merkitys on sellaisella opiskelijoiden keskinäisviestinnällä, johon opettajat

eivät pääse osallisiksi. Tutkimus kohdistui Hämeen ammattikorkeakoulun liiketalouden

monimuoto-opiskelijoihin, jotka opiskelevat koko korkeakoulututkintonsa verkossa. Tutkimus

tehtiin laatimalla strukturoitu kysely. Kyselyssä oli yksi avoin kysymys, ja vastausprosentti oli

55. Aineisto (n=107) analysoitiin hyödyntämällä kuvailevaa analyysiä, ristiintaulukointia ja

kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Tuloksista kävi ilmi, että kun viestintä eroteltiin viralliseen ja

epäviralliseen, opiskelijat hyödynsivät opiskeluun liittyvään, viralliseen viestintään pääasiassa

oppilaitoksen virallisia viestintävälineitä (sähköposti, Moodle, Microsoft Teams, Skype),

mutta myös Facebook oli hyvin suosittu. Epävirallisessa viestinnässä ylivoimaisesti suosituin

kanava oli Facebook ja toiseksi suosituin WhatsApp. Avoimesta kysymyksestä tehdyn

sisällönanalyysin perusteella 39 prosenttia vastaajista koki, että ryhmätyöt sujuvat paremmin

ja tehokkaammin ilman opettajaa. Muita yleisimpiä syitä sille, miksi opettajia ei haluta

olemaan läsnä keskusteluissa, olivat informaali keskinäisviestintä ja vertaistuki. Tuloksista

voidaan päätellä, että opiskelijat käyttävät eri vuorovaikutusvälineitä sillä perusteella, onko

kyseessä opiskelutehtävään liittyvä formaali vai muuhun kuin opiskeluun liittyvä informaali

keskinäisviestintä. Lisäksi opiskelijoille on tärkeää, että opettaja ei ole läsnä heidän

keskinäisessä viestinnässään, sillä sisällönanalyysin perusteella ryhmätöihin liittyvän

opettajien läsnäolon ei koeta tuovan oppimiseen mitään lisäarvoa. Voidaankin pohtia, tulisiko

verkko-opiskelun olla täysin itsenäistä tai toisaalta sitä, mikä opettajan roolin verkko-

opetuksessa tulisi olla.

Avainsanat: verkko-opiskelu, korkeakouluopiskelu, verkkoviestintä, keskinäisviestintä

28

Raija Erkkilä & Sirpa Perunka: Ammatilliset opettajaopiskelijat tiimiopettajina

opetusharjoittelussa

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, mikä heijastuu ammatilliseen koulutukseen ja

korkeakoulutukseen sekä ammatilliseen opettajuuteen. Muutoksen myötä yhteistyö

ammatillisen opettajan/ammattikorkeakoulun opettajan ja työelämän välillä on yhä

merkityksellisempi opiskelijan ammatillisen kasvun ohjaamisessa. Oulun ammatillisessa

opettajakorkeakoulussa on kehitetty korkeakoulu- ja ammattipedagogiikkaa edellä mainitut

haasteet huomioon ottaen. Toimiminen monissa sisäisissä ja ulkoisissa verkostoissa edellyttää

ammatilliselta opettajalta hyviä vuorovaikutus- ja tiimitaitoja erilaisissa ammatillisissa

kohtaamisissa. Näihin taitoihin hankitaan osaamista ammatillisissa opettajaopinnoissa eri

tavoin. Yksi keskeinen mahdollisuus kehittää vuorovaikutus- ja tiimitaitoja on

opetusharjoittelu.

Tässä esityksessämme tarkastelemme ammatillisiksi opettajiksi opiskelevien kokemuksia

opetusharjoittelun aikaisesta tiimiopettajuudesta. Osa opettajaopiskelijoista on toteuttanut

opetusharjoittelunsa tiimiopettajaparina toimien. Tätä tutkimusta varten, olemme haastatelleet

neljää opettajaopiskelijaa. Keskeinen tutkimuskysymys on, miten opettajaopiskelijat kokivat

tiimiopettajuuden. Esityksessämme tarkastelemme opettajaopiskelijoiden esille nostamia

ajatuksia tiimiopettajuudesta, sen kriittisiä kohtia, haasteita ja voimavaroja. Pohdimme, mitä

tiimiopettajuus merkitsee kehittymisessä ammatilliseksi opettajaksi.

Aiemmassa tutkimuksessamme olemme tarkastelleet opettajankouluttajien kokemuksia

tiimiopettajuudesta. Tutkimuksemme tuloksena tuli esille neljä toimivan tiimiopettajuuden

avaintekijää. Keskeisiksi avaintekijöiksi hahmotimme aktiivisen osallisuuden, jaetun

asiantuntijuuden, avoimuuden sekä itsetuntemuksen ja siihen liittyen itsesäätelytaidot.

Esityksemme lopussa tarkastelemme opettajaopiskelijoiden kokemuksia suhteessa edellä

mainittuun tutkimukseemme tiimiopettajuuden avaintekijöistä.

29

Inkeri Ruokonen, Lenita Hietanen, Vesa Tuisku ym.: Yliopistojen

opetushenkilökunnan ammatillinen kehittäminen toimintatutkimuksella: viisi

vuotta soitonopetuksen kehittämiskokeiluja

Lapin ja Helsingin yliopistojen luokanopettajakoulutuksen musiikkikasvatusta, erityisesti

soitonopetusta on kehitetty yhteistyössä vuodesta 2015 lähtien. Kehittämiskokeiluissa on

monella tavalla hyödynnetty muun muassa erilaisia blended learning -ratkaisuja, etä-

yhteisopettajuutta ja yleensäkin digitalisaation mahdollisuuksia, esimerkiksi tallentamista

opiskelijoiden omilla mobiililaitteilla. Kokeiluissa sekä niihin liittyvissä tutkimuksissa on

yhtenä tavoitteena ollut kontaktiopetustilanteiden ja opiskelijoiden autonomisten

työskentelyperiodien vuorottelun tarkoituksenmukainen organisointi ja ohjeistaminen.

Tutkimuksella on myös selvitetty, mitä ovat ne soitonopiskeluun ja yleisemminkin musiikin

opiskeluun sekä opettamiseen liittyvät kysymykset, joihin opiskelijat eivät pysty yksilöllisesti

tai yhteisöllisesti itsenäisesti työskennellessään vastaamaan.

Tämän tutkimuksen kohteena on yliopiston opetushenkilökunnan ammatillinen kehittyminen

tutkimus- ja kehittämistoimintaa hyödyntäen. Tutkittavana tapauksena on viisi vuotta kestänyt

toimintatutkimus, joka käsittää Lapin ja Helsingin yliopistojen musiikkikasvatuksen

henkilöstön kehittämiskokeilut tutkimuksineen. Tässä toimintatutkimuksessa on

todennettavissa noin 15 eri sykliä. Sykleistä osa on ajallisesti päällekkäisiä, mutta niistä

muodostuu myös rinnakkaisia syklisiä kehittämiskokeiluja, esimerkiksi blended learning-

kokeilut, vertaisopiskelun kokeilut, video-opiskelun kokeilut sekä kyvykkyyden tutkimus.

Toteutettujen kehittämistoimien ja niihin liitettyjen tutkimusten tulosten perusteella tässä

tutkimuksessa etsitään vastauksia kysymyksiin opetushenkilökunnan ammatillisesta

kehittymisestä Guskeyn (2002) mukaan: Millaisia muutoksia opettajat ovat tehneet käytännön

opetustyöhönsä? Miten opettajien asenteet ja uskomukset ovat muuttuneet? Miten

kehittämiskokeilut tutkimuksineen ovat vaikuttaneet opiskelijoiden oppimistuloksiin?

Tutkimusaineistona ovat kehittämiskokeiluihin liittyvät vertaisarvioidut julkaisut (noin 15

artikkelia), joihin puolestaan aineistoa ovat tuottaneet sekä opettajat että opiskelijat.

Julkaisuissa kuvatut tutkimustulokset analysoidaan sisällönanalyysillä hyödyntäen Guskeyn

(2002) tutkimusta.

Kehittämiskokeilut aloitettiin keväällä 2015. Kehittämis- ja tutkimustyöhön on viiden vuoden

aikana osallistunut Lapin ja Helsingin yliopistoista kaikkiaan kolme yliopistonlehtoria, kaksi

yliopistonopettajaa, yksi tutkija, kaksi tutkimusapulaista, professori sekä satoja

luokanopettajaopiskelijoita. Tämän tutkimuksen kehittämis- ja tutkimuskokeiluista ja

aineistona olevista julkaisuista osa on toteutettu Lapin yliopiston koordinoimassa, Opetus- ja

kulttuuriministeriön vuosina 2017-2020 rahoittamassa ArkTOP-hankkeessa, joka on yksi

Hallituksen kärkihankkeista. Hankkeessa Lapin ja Helsingin yliopistojen yhteinen

musiikkikasvatuksen tutkimus on kohdentunut muun muassa opettajan uranpituiseen

ammatilliseen kehittymiseen, asiantuntijuuden jakamiseen sekä etäopetuksen ja -opiskelun

mahdollistamiseen. Tämän tutkimuksen tulokset julkaistaan ArkTOP-hankkeen raportoinnissa

30

yhtenä mallina yliopiston opetushenkilökunnan tutkimusperustaisesta ammatillisesta

kehittämisestä.

31

Tarja Liinamaa ja Terhi Ek: Varhaiskasvatuksen työyhteisö aikuisen oppimisen

ympäristönä - Opiskelija työyhteisössä jatkuvan oppimisen aktivoijana

Yhteiskunnalliset muutokset edellyttävät varhaiskasvatusalan henkilöstöltä jatkuvan oppimi-

sen valmiuksia ja ammatillisen kehittymisen prosesseja. Tässä tutkimuksessa olemme kiinnos-

tuneita selvittämään, miten jatkuvan oppimisen prosesseja voidaan tukea koulutusvaiheessa

olevien opiskelijoiden ja työelämässä toimivien opettajien ja kasvattajatiimien yhteistyössä.

Varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksessa ohjattu harjoittelu on ymmärrettävissä keskei-senä

koulutuksen oppimisympäristönä, joka mahdollistaa laaja-alaisen oppimisen ja varhais-

kasvatusalan asiantuntijuuden kehittymisen (Liinamaa 2014). Ohjattua harjoittelua voidaan-

kin käsitellä yhtenä työssäoppimisen muotona ja prosessina (mm. Nummenmaa & Virtanen

2002; Tynjälä & Collin 2000). Varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen ohjatun harjoittelun

tavoitteena on kytkeä teoria ja käytäntö vastavuoroiseen prosessiin (Liinamaa 2014, 17).

Ohjattu harjoittelu työssäoppimisen prosessina ja ohjaus työssäoppimisen ohjaamisena edel-

lyttävät toimintamalleja, joissa oppiminen nähdään kokonaisvaltaisena, ja siinä huomioidaan

sen konteksti- ja tilannesidonnaisuus sekä sosiaalinen ulottuvuus (mm. Ukkonen-Mikkola &

Turtiainen 2019; Nummenmaa ym. 2002, 91).

Meneillään olevan Yhdessä! Varhaiskasvatuksen harjoittelupäiväkotitoiminnan kehittämis-

hankkeen tarkoituksena on vahvistaa varhaiskasvatusalan ammatillista osaamista ja asiantun-

tijuutta yliopiston, opiskelijoiden, varhaiskasvatuksen työelämän sekä yhteistyöverkostojen

kanssa.

Yhteistyökumppaneina toimivien kehittäjäpäiväkotien kanssa kehitetään harjoitteluohjauk-sen

käytänteitä ja harjoittelun oppimisympäristöjä. Vastuuohjaajien ja kasvattajatiimien oh-

jauskoulutus sekä vertaisoppimisen mahdollistaminen vahvistavat myös opiskelijoiden ja työ-

elämässä olevien opettajien työhön ja alalle sitoutumista.

Tutkimusperustaisen kehittämistyön seuraavassa vaiheessa tarkastelemme työyhteisöjä sekä

opiskelijoiden että varhaiskasvatuksen henkilöstön jatkuvan oppimisen ympäristöinä.

Tutkimuskysymyksiksi ovat hahmottumassa seuraavat aiheet: Mitkä tekijät ja elementit tuke-

vat toimintaympäristössä opiskelijan oppimista? Mitkä tekijät mahdollistavat vaikuttavan ja

vastavuoroisen oppimisen varhaiskasvatuksen ohjatun harjoittelun yhteydessä?

Näiden kysymysten äärelle toivomme työryhmässä keskustelua.

Asiasanat: varhaiskasvatus, aikuisen oppiminen, työssäoppiminen, jatkuva oppiminen,

oppimisympäristöt

32

Orvokki Joki-Pesola, Ulla Nuutinen ja Virva-Liisa Pekkarinen: Ammatillinen

opettajankouluttaja vuorovaikutusosaamistaan kehittämässä

Syksyllä 2017 käynnistyi Opetus- ja kulttuuriministeriön opettajankoulutuksen

kehittämishanke OPEKE – Ammatillisen opettajankoulutuksen uudistaminen. Hanketta

koordinoi HAMK (Hämeen ammattikorkeakoulu) Ammatillinen opettajakorkeakoulu ja

hankkeessa ovat mukana myös neljä muuta ammatillista opettajakorkeakoulua sekä

Taideyliopisto. Hankkeen tavoitteena on uudistaa ammatillisen opettajankoulutuksen koko

jatkumoa: valintaprosessia, oppimista ja ohjausta, työelämäyhteyksiä sekä varmistaa

opettajankouluttajien osaamisen ajantasaisuus.

OPEKE:ssa on viisi erillistä osiota, joista A3-osion tavoitteena on ammatillisen

opettajankouluttajan osaamisen kehittäminen. Tämä artikkeli käsittelee ammatillisen

opettajankouluttajan monimuotoistuvan vuorovaikutuksen -kehittämismoduulia.

Monimuotoistuva vuorovaikutus -moduuliin ilmoittautui 11 opettajankouluttajaa eri

ammatillisista opettajakorkeakouluista. Kokemuksia ja mielipiteitä moduulityöskentelystä

kerättiin sekä Webropol-kyselyllä että kick out -tilaisuudessa toteutetun palautekeskustelun

avulla.

Kerätty materiaali on käsitelty käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Teoreettisena

apuvälineenä analyysissä on lisäksi hyödynnetty ammatillisen opettajankouluttajan

asiantuntijuuden arviointi -työkalua.

Kokonaisuudessaan voitiin havaita, että opettajankouluttajilla on todella paljon

vuorovaikutustahoja, joista opettajaopiskelijat ovat vain yksi. Verkostoyhteistyötä tehdään

laajasti ja hyvin monenlaisten kumppanien kanssa.

Opettajankouluttajat kokivat oman vuorovaikutusosaamisensa jatkuvan kehittämisen

tärkeäksi. Moduuliin osallistuminen antoi uusia näkökulmia monikulttuurisuus- ja

verkkovuorovaikutustilanteisiin sekä erilaisiin, muuten haastaviin, vuorovaikutustilanteisiin.

Vuorovaikutusosaaminen vahvistui myös tavallisissa kasvokkain tapahtuvissa tilanteissa.

Osallistujat kokivat saaneensa sekä työkaluja että lisää rohkeutta kokeilla uusia toimintatapoja

opetuksessa ja ohjauksessa.

Työskentely vertaismentorin kanssa koettiin hyödylliseksi. Samoin yhteistyö eri

opettajakorkeakoulujen opettajankouluttajien kanssa mahdollisti kokemusten vaihdon ja

vertaisoppimisen.

Avainsanat: ammatillinen opettajankoulutus, ammatillinen opettajankouluttaja, osaamisen

kehittäminen, monimuotoistuva vuorovaikutus

33

Hanna Vuojärvi, Ella Airola, Sari Melamies ja Heidi Jaakola: Kohti

tulevaisuuden harjoitteluympäristöjä terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa

Terveysalan palvelujärjestelmä on muuttumassa rakenteellisesti tieteen ja digitaalisen

teknologian kehittymisen myötä. Alalla etsitään parhaita käytäntöjä esimerkiksi

moniammatillisen palvelutuotannon, liikkuvien terveyspalveluiden ja etäterveyspalveluiden

tuottamiseen potilasturvallisuuden vaarantumatta. Alaa leimaa myös voimakas

yksityistäminen.

Terveysalan ammattipätevyyksiä säännellään osaamisvaatimuksilla ja alan ammattien

harjoittamista valvotaan terveysalan erityisluonteen, yhteiskunnallisen merkityksen ja

potilasturvallisuuden vuoksi. Terveysalan muutokset edellyttävät myös terveysalan

ammatilliseen korkeakoulutuksen kehittämistä. Yhdeksi keskeiseksi kehittämiskohteeksi ovat

muodostuneet harjoittelut ja erilaiset mahdollisuudet toteuttaa harjoitteluja. Harjoittelu

autenttisessa potilastyössä on pakollinen osa opiskelua ja sen ajankohtaiset kehittämisteemat

liittyvät esimerkiksi opinnollistamiseen, moniammatillisuuteen ja digitaalisen teknologian

käyttöön. Harjoittelujen järjestämiseen liittyviä jo tunnistettuja käytännön haasteita ovat

esimerkiksi puute harjoittelupaikoista sekä harjoittelujaksojen pirstaleisuus, jolloin opiskelija

ei saa tarvitsemaansa osaamista sen aikana. Harjoittelupaikat eivät myöskään aina voi tarjota

tavoitteita vastaavia oppimiskokemuksia, eikä niissä välttämättä pääse harjoittelemaan

tulevaisuuden terveyspalveluiden toimintatapoja.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata, millainen on terveysalan

ammattikorkeakoulutuksen harjoittelujen nykyinen tilanne harjoittelusta vastaavien

näkökulmasta. Tavoitteena on kuvata myös se, millaisia tulevaisuuden kehittämishaasteita

terveysalan korkeakoulusta tarjoavissa oppilaitoksissa on tunnistettu. Tarkastelun kohteena

ovat käytössä olevat erilaiset harjoitteluympäristöt, harjoitteluun liittyvät digitaaliset

teknologiat, sekä meneillään tai suunnitteilla olevat kehittämishaasteet

harjoitteluympäristöihin tai harjoittelun ohjaukseen liittyen. Tutkimus on osa HARKKA-

hankkeen toimintaa. Hankkeen tavoitteena on kehittää terveysalan korkeakoulututkintoon

johtavan koulutuksen harjoittelukäytänteitä, harjoitteluympäristöjä ja harjoittelun ohjausta

varmistamaan opiskelijoiden sujuva siirtyminen työelämään.

Tutkimuksen aineisto kerättiin verkkokyselynä Webropol-ohjelmistolla touko-kesäkuussa

2019. Kysely jaettiin sosiaali-, terveys-, liikunta- ja kauneusalan (SOTELIKA) -verkoston

sähköpostilistan kautta kaikkiin terveysalan ammattikorkeakoulutusta järjestäviin

oppilaitoksiin. Kyselyyn vastasi 61 vastaajaa eri koulutusohjelmista. Tutkimuksen

havaintoyksikköjoukko on näyte harjoittelujen koordinaattoreista. Koordinaattoreista ei ole

olemassa valtakunnallista listaa, jonka kautta kaikki koordinaattorit olisi mahdollista tavoittaa,

eikä perusjoukon koosta myöskään ole tarkkaa tietoa. Kyselyn tavoitteena ei kuitenkaan ollut

tilastollisesti yleistettävien tulosten saaminen, vaan kartoittaa työharjoittelun nykytilaa

terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa. Kysely toteutettiin hankkeen alkuvaiheessa ja

tavoitteena oli tuottaa tietoa seuraavien kehittämistehtävien määrittelyyn.

34

Tutkimuksen aineisto koostuu kyselylomakkeen avointen kysymysten vastauksista. Aineisto

analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin menetelmin ja alustavat tulokset esitetään

konferenssissa.

35

Hanna Vuojärvi & Sirpa Purtilo-Nieminen: Opettajaopiskelijoiden käsityksiä

ikäihmisten oppimisesta ja mediakasvatuksesta

Medialukutaidolla tarkoitetaan kykyä käyttää, ymmärtää, arvioida ja tuottaa erilaisia

mediasisältöjä ja sitä pidetään yhtenä keskeisistä kansalaistaidoista kaikissa ikäryhmissä.

Ikäihmisten medialukutaitoihin liittyvät sisällöt ovat kuitenkin toistaiseksi puuttuneet

aikuisopetukseen ja -koulutukseen suuntautuvista opettajan pedagogisista opinnoista. Lisäksi

on tunnistettu tarve kehittää ikäihmisille suunnatun, mediataitojen edistämiseen tähtäävän

koulutuksen pedagogiikkaa.

IkäihMe-kehittämishankkeessa tuotetaan ja testataan erillisten opettajan pedagogisten

opintojen opiskelijoille suunnattu tutkimusperustainen opintojakso ikäihmisten

mediakasvatukseen liittyen. Kehittämistyötä tehdään design-perustaisen tutkimuksen

periaatteiden mukaisesti sykleissä, jota koostuvat suunnittelu-, toteutus- ja analyysivaiheista.

Suunnitteluvaiheessa on toteutettu systemaattinen kirjallisuuskatsaus aiemmin toteutetuista ja

tutkimusartikkeleissa raportoiduista ikäihmisten medialukutaidon koulutuksista.

Kirjallisuuskatsauksen tuloksista käy ilmi, että suurin osa koulutuksista kohdistui digitaalisten

laitteiden, teknologioiden ja medioiden käyttöön. Huomattavasti harvemmin

koulutuskokeiluilla pyrittiin tukemaan ikäihmisten taitoja ymmärtää ja tuottaa mediasisältöjä.

Pedagogisten ratkaisujen kannalta keskeisinä aiemmissa tutkimuksissa pidettiin esimerkiksi

tarvelähtöisyyttä, oppimisprosessin sosiaalista tukea, pienryhmissä tapahtuvaa koulutusta ja

tavoitteellisuutta. Hyviä kokemuksia on saatu myös vertaisoppimisesta sekä sukupolvien

välisestä oppimisesta. Suunnitteluvaiheessa on järjestetty myös ikäihmisten medialukutaitojen

työpajoja, joiden tulosten kautta myös ikäihmiset itse saavat äänensä kuuluviin heille

suunnatun koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Opintojakson pilotointivaihe on käynnistymässä joulukuussa 2019. Ennen opintojakson alkua

ja ikäihmisten mediakasvatuksen sisältöihin ja menetelmiin perehtymistä opettajaopiskelijoita

pyydettiin kirjoittamaan ennakkotehtävänä kuvaus omista käsityksistään ikäihmisten

mediakasvatukseen ja oppimisen ohjaukseen liittyen. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on,

millaisia sisältöjä, opetus- ja ohjausmenetelmiä opiskelijat pitävät tärkeänä ennen

opintojaksolle osallistumista. Kysymme myös, minkälaisia sisältöjä ja ohjausta

opettajaopiskelijat itse toivovat aiheeseen liittyen. Ennakkokäsitysten sekä sisältö- ja

menetelmätoiveiden kuvaamisen kautta opettajaopiskelijat osallistetaan mukaan kurssin

suunnitteluun design-perustaisen tutkimuksen periaatteiden mukaisesti.

Tutkimuksen aineisto koostuu 20 erillisissä opettajan pedagogisissa opinnoissa opiskelevan

opiskelijan kirjoitelmasta. Tekstiaineisto on analysoitu fenomenografisen analyysin

menetelmin ja esityksessämme tarkastelemme analyysin alustavia tuloksia.

36

Pigga Keskitalo & Satu-Maarit Frangou: Reindeer herding studies in digital

learning environments

The legislative reform of vocational education has necessitated the renewing of several study

programmes, reindeer herding study programme being one of them. We present the second

cycle of design-based research that seeks to develop a vocational reindeer herding study

program in Lapland, Finland. The research is part of Arctic Pedagogy II - the Sámi Education

Digital Network Project, in collaboration with the University of Lapland and Sámi Vocational

School. The objective of the project is to find meaningful and motivating ways of using digital

tools in the reindeer herding study program, in which practical training in authentic

environment plays a significant role. Therefore, we lean on Sámi pedagogical approach that

highlights the consideration of diverse sociocultural background of the students, as well as the

ecocultural learning environment.

We held collaborative workshops for the reindeer herding students in order to construct a

digital personal learning environment for each student in a form of a website in which the

student can demonstrate his/her learning and competencies with photographs, reflections and

learning diaries. The Triple E Framework was used to reflect on the participants’ views on the

workshops and their content, which were collected with a questionnaire and verbal group

reflection at the end of the workshop. The findings guided the further refinement of the

reflective model of vocational Sámi pedagogy.

Keywords: reindeer herding studies, educational design research, Sámi pedagogy, Triple E

Framework, reflective model of vocational Sámi pedagogy

37

Sirpa Perunka & Iiris Happo: Ammatillisten opettajaopiskelijoiden käsityksiä

ohjauksesta osaamisperustaisessa opettajankoulutuksessa

Oulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa on toteutettu osaamisperustaista koulutusta

vuodesta 2016 lähtien kaikkien opiskelijoiden opinnoissa. Opinnot toteutuvat opiskelijan

osaamistarpeesta lähtevänä henkilökohtaisena osaamisen kehittymisen prosessina.

Koulutuksen osaamisperustainen toteutus edistää opiskelijan ohjauksen yksilöllisyyttä ja

vahvistaa ohjausprosessin dynaamista luonnetta. Siksi yhtä ainoaa, jokaiseen tilanteeseen

sopivaa ratkaisumallia ei ole, vaan ohjaustilanteet vaihtelevat koko ajan. Ohjauksen tavoite on

tukea opiskelijaa saavuttamaan vaadittava osaaminen ja kehittymään autonomiseksi toimijaksi.

Ohjaus edellyttää myös sekä korkeakoulupedagogisen että ammattipedagogisen näkökulman

huomioimista.

Yksi keskeinen kulmakivi ammatillisen opettajakorkeakoulun osaamisperustaisessa

koulutuksessa on opiskelijoiden osallisuus omien opintojensa suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelija voi aidosti vaikuttaa siihen, miten, missä ja milloin hän

hankkii osaamista ja osoittaa saavutetun osaamisensa. Se, miten paljon osallisuutta

mahdollistetaan, tuo näkyväksi myös sen, miten korkeakoulu ymmärtää

osaamisperustaisuuden ja toimeenpanee koulutuksen. Osaamisperustaisuus voi ilmetä

pelkästään osaamiskirjoituksena ja osaamispuheena, mikä tulee näkyväksi kirjoitetussa

opetussuunnitelmassa ja opettajien kertomuksissa ja puheissa. Toisessa ääripäässä se on

opiskelijoiden osallisuutta edistävä ja henkilökohtaistamiseen perustuva osaamisperustainen

koulutus, mikä tulee näkyväksi osaamislähtöisinä opetus-, ohjaus- ja oppimistekoina.

Tässä esityksessä tarkastelemme ammatillisiksi opettajiksi opiskelevien käsityksiä

osaamisperustaisen opettajankoulutuksen ohjauksesta. Aineisto on kerätty haastattelemalla

ammatillisia opettajaopiskelijoita vuosien 2017-2019 välisenä aikana. Keskeinen

tutkimuskysymys haastatteluissa oli, millaisia käsityksiä opettajaopiskelijoilla on

osaamisperustaisen opettajankoulutuksen ohjauksesta. Tarkastelemme esityksessämme

opettajaopiskelijoiden esille nostamia ajatuksia osaamisperustaisista opinnoista ja ohjauksesta.

Pohdimme myös, miten ohjauksessa siirrytään osaamispuheesta kohti opiskelijan

osaamistarpeesta rakentuvaa henkilökohtaista kehittymisen prosessia.

Avainsanat: osaamisperustaisuus, osaaminen, ohjaus, henkilökohtaistaminen, ammatillinen

opettajankoulutus, osallisuus

38

Korkeakoulut & korkeakoulutus murroksessa

Inka Hirvonen: Siirtymä narratiivis-diskursiivisesti luettuna

Kriittisessä väitöstutkimuksessa tarkastellaan laadullisen seuranta-aineiston avulla eri aloja ja

eri opintojen vaiheita edustavien yliopisto-opiskelijoiden työllistettävyyttä ja siirtymien kautta

rakentuvia koulutus- ja työelämäpolkuja sekä asemoitumista työmarkkinoille. Alkuhaastattelut

(N=30) toteutettiin keväällä 2017 ja seurantahaastattelut (n=20) keväällä 2019. Haastatteluiden

teemat liittyivät muun muassa opiskeluun, valmistumiseen, perhetaustaan ja työkokemukseen.

Sekä alku- että seurantahaastattelut olivat kestoltaan 1,5-4 tuntia.

Kasvatustieteissä koulutuksesta työelämään siirtymä on ollut keskeinen tutkimuksen kohde,

mutta siirtymää on usein tarkasteltu normatiivisina elämänkulun siirtyminä. Esityksessä

alustavan analyysin pohjalta siirtymää lähestytään pienissä kertomuksissa rakentuvana

moniulotteisena prosessina. Siirtymä voi viitata konkreettiseen siirtymään koulutuksesta

työelämään tai työpaikasta toiseen, mutta myös liikettä tai muutosta, joka heijastuu

asemoitumisessa työllistettävyyteen. Haastatteluaineiston avulla illustroidaan, kuinka

siirtymää merkityksellistetään suhteessa työllistettävyyteen haastattelupuheessa

vuorovaikutuksen näkökulmasta.

Avainsanat: siirtymä, työelämä, työelämäpolku

39

Kristiina Ojala & Ulpukka Isopahkala-Bouret: ”Ura on jonkinlainen

menestyksen mitta”: YAMK-tutkinnon suorittaneiden toiveet ja toteutuneet

urapolut

Tänä päivänä työurat ovat yhä henkilökohtaisempia projekteja, joita rakennetaan monista eri

elementeistä ja erilaisia etenemisen reittejä tunnustellen. Samalla muutoksessa oleva työelämä

edellyttää työntekijöiltä korkeaa osaamista ja sen jatkuvaa kehittämistä.

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden, työelämässä mukana olevien ammattilaisten on

mahdollista kehittää osaamistaan ja työuraansa opiskelemalla maisteritasoinen ylempi

ammattikorkeakoulututkinto (YAMK-tutkinto). Korkeasti koulutettuina tutkinnon suorittaneet

odottavat saavansa uusia taloudellisia, ammatillisia ja sosiaalisia mahdollisuuksia

työmarkkinoilla. Heidän työuransa saavat uudenlaisia merkityksiä valmistumisen jälkeen.

Aikaisemmin olemme analysoineet minkälaisilla urilla YAMK-tutkinnon suorittaneet

valmistumisensa jälkeen jatkavat (Ojala, Isopahkala-Bouret & Varhelahti, arvioitavana).

Tutkimuksemme mukaan valmistumisen jälkeen tyypillisimmät urapolut ovat: nousujohteinen

työura, uudistuva työura, yrittäjyystyöura, jatkuva työura ja epävakaa työura. Emme

kuitenkaan tiedä paljoakaan siitä, miksi joku valitsee tietyn tyyppisen polun valmistumisen

jälkeen.

Tässä esityksessämme tarkastelemme erityisesti liiketalouden alalta tradenomi (YAMK)

tutkinnon suorittaneiden urapolkuja sekä niihin liittyviä toiveita ja valintoja. Syvennämme

aiempaa urapolkumalliamme tuoreen, vuonna 2019 kerätyn haastatteluaineiston (N = 10)

avulla. Millaisena tutkinnon suorittaneet mieltävät valmistumisen jälkeisen uransa ja

uratavoitteensa? Mitä ura heille ylipäätään merkitsee? Laadullista aineistoa analysoidaan

teoriaohjaavasti uratyypittelyä hyödyntäen. Tutkimus antaa uudenlaista näkökulmaa tutkinnon

suorittaneiden mahdollisuuksista työmarkkinoilla ja erityisesti opintojen merkityksestä

tradenomi (YAMK) –tutkinnon suorittaneiden myöhemmälle työuralle.

Tutkimus liittyy hankkeeseen Korkeakoulusta valmistuneiden työllistettävyys ja sosiaalinen

positioituminen työmarkkinoille (HighEmploy; https://www.uef.fi/web/highemploy/home).

Avainsanat: urapolut, työurat, työmarkkinat, ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot,

tradenomit (YAMK)

40

Harri Kukkonen & Hannu L.T. Heikkinen: Miten ammattikorkeakoulut kantavat

vastuunsa elämän sosiaalisesta ja ekologisesta kestävyydestä?

Esitelmässä pohditaan ammattikorkeakoulujen näkökulmasta Aikuiskasvatuksen

tutkimuspäivien keskeistä kysymystä: mitä on ’elämän kestävä vastuu’? Esitys perustuu

Aikuiskasvatus-lehden 4/2019 artikkeliin (Heikkinen & Kukkonen 2019), jossa pohditaan

ammattikorkeakoulujen roolia korkeakoulukentässä.

Lain mukaan ammattikorkeakoulun tehtävä on tuottaa elinkeino- ja muun työelämän

tarvitsemia osaajia työmarkkinoille. Siksi niistä käytetään myös nimitystä

työelämäkorkeakoulu. Ammattikorkeakoulun tehtävä on tulkittu lain pohjalta usein varsin

välineellisestä näkökulmasta. Mitä seuraa, jos jätetään vähälle huomiolle hyvinvointiin,

ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja ekologiaan liittyvät ilmiöt, joita kohtaamme sekä työssä että

arkielämässä? Jos koulutus rajautuu työtehtävien osaamiseen, se ei anna valmiuksia ymmärtää

laajempia työelämää, yhteiskuntaa ja maailmaa koskevia kysymyksiä. Koulutuksen

kapeneminen saattaa välillisesti lisätä myös asenteiden kärjistymistä, vihapuhetta ja

populististen poliittisten liikkeiden suosiota.

Kasvava huoli elämänmuotomme kestävyydestä edellyttää laajaa näkemystä

ammattikorkeakoulusta. Tässä esitelmässä käytämme perustana Aristoteleen klassista erottelua

tiedon muodoista sekä Jürgen Habermasin teoriaa tiedon yhteiskunnallisista intresseistä, kun

tarkastelemme ammattikorkeakoulun tehtävää, yhteiskuntavastuuta ja maailmasuhdetta.

Näihin perustuen esittelemme kaksi lähestymistapaa ammattikorkeakouluun: rajatun ja laajan.

Rajatussa näkemyksessä korostuu käytännöllinen tieto, välittömiä käytännön sovelluksia

tuottava tutkimus sekä tekninen ja osin praktinen tiedonintressi. Tällöin ammattikorkeakoulun

toiminnassa korostuu lokaali kontekstuaalisuus eli lähialueen talouden ja työelämän kontekstit.

Laaja näkemys puolestaan perustuu globaaliin kontekstuaalisuuteen: toiminnassa huomioidaan

myös yhteiskunnalliset haasteet ja tulevien sukupolvien hyvinvointi. Viime aikoina ovat

korostuneet myös kysymykset ympäristöstä ja maapallon ekologisesta tulevaisuudesta.. Laajaa

näkemystä ammattikorkeakoulusta kuvaamme myös ekososiaalisen sivistyksen käsitteen

avulla (Värri 2018; Salonen & Bardy 2015).

Lähteet:

Heikkinen, H. & Kukkonen, H. 2019. Ammattikorkeakoulu toisin ajateltuna. Aikuiskasvatus

39 (4), 264-275.

Salonen, A. O. & Bardy, M. (2015). Ekososiaalinen sivistys herättää

luottamusta tulevaisuuteen. Aikuiskasvatus 35(1), 4–15.

Värri, V-M. (2018). Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Tampere: Vastapaino.

41

Maija Korhonen, Heli Mutanen, Katri Komulainen, Päivi Siivonen & Ulpukka

Isopahkala-Bouret: Korkeasti koulutetut nuoret aikuiset ja itsen rakentaminen

arvokkaaksi työntekijäsubjektiksi

Esityksessä tarkastelemme, miten korkeasti koulutetut nuoret aikuiset rakentavat itsestään

työntekijäsubjektia (Farrugia 2019), jolla on arvoa työmarkkinoilla, ja millaista käsitystä

työelämästä he samalla luovat. Erittelemme tulkintoja suhteessa post-fordistiseen työvoiman

tuottamiseen ja hallintaan, johon liittyy ”työllistettävyyden” eli yrittäjämäisyyden ja

joustavuuden vaade sekä ideaali ”tulla joksikin” työn kautta. Tutkimus on osa laajempaa,

kaupallisen alan korkeasti koulutettujen koulutus- ja työpolkuja käsittelevää HighEmploy -

tutkimushanketta (2018-2022), jossa on haastateltu noin 60 yliopistosta ja

ammattikorkeakoulutusta eri tutkinnoilla valmistunutta/valmistumassa olevaa henkilöä.

Keskitymme parikymppisten nuorten aikuisten haastatteluihin, joita analysoimme

narratiivisesti eritellen haastateltavien kerronnallisia tapoja jäsentää itseään ja työelämää.

Työelämä näyttäytyy haastateltaville areenana, jossa menestyminen on ”itsestä kiinni”.

Valtaosa jäsentää itseään työntekijöinä prekaarin työelämän tulkintakehyksessä ja mieltää

työelämän ”huokoisen” prekaarin (Jokinen 2019) tulkinnan mukaisesti mahdollisuuksien

kenttänä – tilaisuuksina itsen kehittämiseen, uusiin haasteisiin ja kyllästymisen torjumiseen.

Haasteltavien tulkinnoissa työn pitää olla innostavaa, ”oman näköistä”, joustavaa ja rentoa.

Ajatus perinteisestä ”urasta” näyttäytyy vieraana. Osa haastateltavista sanoittaa prekaariin

liitetyn epävarmuuden ja huolen liittyen esimerkiksi nuorena ja kokemattomana

työllistymiseen, mutta tällöinkin itse useimmiten asemoidaan menestyjäksi.

Tulkinnoissa korostuu minän muokkaaminen työelämän tarpeisiin. Itsen brändääminen ja

markkinointi näyttäytyvät minän muokkaamisen käytäntöinä ja itsehallinnan hyveinä. Osa

haastateltavista kuitenkin kritisoi näitä käytäntöjä neuvotellessaan siitä, eikö tutkinto ja

työkokemus riitä. Jotkut kultivoivat työntekijäpersoonaansa vapaa-ajan kiinnostusten ja

”projektien” kautta, mikä ilmentää post-fordistiselle työeetokselle ominaista koko elämä töihin

-ajattelua. Haastateltavat punnitsevat omaa työmarkkina-arvoaan myös vertaamalla itseään

opiskelutovereihin, kollegoihin ja toisenlaisen (korkeakoulu)tutkinnon suorittaneisiin, jolloin

rakentuu ikää ja tutkintoja koskevia hierarkioita.

42

Ulpukka Isopahkala-Bouret, Päivi Siivonen, Nina Haltia & Hanna Nori:

Aikuisten korkeakoulututkinnon suorittajien neuvottelua iästä ja

työllistettävyydestä

Esityksessä tarkastelemme kuinka aikuisena yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa ylemmän

korkeakoulututkinnon suorittaneet asemoivat itseään suhteessa ikä- ja

työllistettävyysdiskursseihin. Aikuisten tutkintotavoitteista korkeakouluopiskelua kehystää

vahvasti työelämän odotukset ja kulttuuriset käytännöt, joiden mukaan asemaa ja arvostusta

työelämän hierarkioissa määrittää koulutustausta. Iän ja työllistettävyyden suhde on

monimutkainen ja moniulotteinen ilmiö. Erityisesti naiset kohtaavat ikään liittyviä

ennakkoluuloja. Aikuisena suoritettu tutkinto voi kuitenkin toimia resurssina iästä ja

työmarkkina-asemasta käytävissä neuvotteluissa. Tarkastelemme tässä tutkimuksessa, kuinka

aikuisena tutkinnon suorittaneet positioivat itseään yhtäältä suhteessa nuorempiin

opiskelijoihin ja toisaalta saman ikäisiin, työelämässä toimiviin ammattilaisiin, jotka ovat

hankkineet koulutuksensa jo nuorena eivätkä ole lähteneet opiskelemaan uutta tutkintoa.

Tutkimuksemme teoreettinen viitekehys ammentaa iän sosiologiasta ja

kulttuurintutkimuksesta. Tällöin ikää ei lähestytä vain kronologisten vuosien summana, vaan

paljon monimuotoisempana ja monimerkityksellisempänä asiana. Ikämäärittelyjä ei myöskään

pidetä neutraaleina ja harmittomina, vaan pyritään tuomaan esiin, kuinka sosiaaliset normit

asettavat eri-ikäiset toimijat erilaisiin arvolatautuneisuuteen asemiin – niin yhteiskunnassa

yleisesti kuin myös työelämän erityisissä käytännöissä. Kategoriat ”nuori” ja ”vanha”

assosioituvat erilaisiin asioihin ja arvottavat ihmisiä eri tavoin, eri tilanteissa. Yleensä nämä

ikänormit ovat niin itsestään selviä ja luonnollistuneita, että niihin ei arjessa kiinnitetä

huomiota. Mutta jos joskus joutuu tilanteeseen, jossa kokee olevansa jollain tavalla ”väärän

ikäinen” eli poikkeaa totutusta ikänormista, se synnyttää usein tarpeen pohtia omaa ikäänsä ja

sen merkitystä.

Tämä tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Itä-Suomen ja Turun yliopiston

Korkeakoulusta valmistuneiden työllistettävyys ja sosiaalinen positioituminen työmarkkinoille

konsortiohanketta (2018-2022, https://www.uef.fi/web/highemploy)

43

Karin Filander: Yliopistojen uusi normaali ja uudenlaiset kunnian ja häpeän

kentät

Appreciative leadership and managemewnt (ALM) (Bjerg & Staunaes 2011) eli arvostava ja

palkitsevan johtamisen periaate perustuu johtamiseen tunteiden kautta. Kysymys on

mielentilojen ja halujen hallinnasta ja tietoisesta tuottamisesta työorganisaatioissa, jossa

pyritään äärimmäiseen tehokkuuteen sekä työntekijöiden koko persoonan potentiaalien

hyödyntämiseen. Affekteihin vetoavan johtamisen odotetaan ohjaavan tutkijoita ja opettajia

tavalla, joka saa heidät ponnistelemaan äärimmilleen kaikki potentiaalinsa työhön sitouttaen

juuri johdon haluamaan suuntaan. Nykyisen johtajakeskeisyyden tuloksena yliopistoissa on

rakentunut tunteisiin vetoava affektiivisuuden ja syvenevän byrokratisoitumisen elementtejä

yhdistävä yliopistojohtamisen kulttuuri, joka kannustaa ja houkuttelee mutta samalla myös

konkreettisesti pakottaa yhä kärjistyneempään kilpailullisuuteen. Tässä paperissa tuodaan

esille siirtymiä, joka johtaa omaksi koetusta autonomisesti ohjautuvasta yliopistotyöstä yhä

selvemmin ulkoisesti ohjautuvaan ja työnjohdollisesti johdettuun tutkijan ja opettajan työhön,

jossa tutkijasta on tehty yhä selvemmin hallinnon ja johdon henkilöstöresurssi ja pelkkä

työvoima, joka on menettänyt työn autonomista tilaansa ja edellytyksiä työn sisällölliselle

mielekkyydelle ja henkiselle koherenssille. Aineistona käytetään tapausaineistoja, jotka on

koottu eräänlaisella kauhukokemusten jakamisen metodilla eri yliopistoista vuosien 2012-2019

aikana.

44

Maarit Virolainen, Anne Virtanen, Päivi Tynjälä, Hannu L.T. Heikkinen, Sirpa

Laitinen-Väänänen & Anssi Mattila: Ammattikorkeakoulujen

työelämäyhteistyö ja työkokemuksesta oppimisen järjestelyt –

ammattikorkeakouluopettajien näkökulma

Korkeakoulujen ja työelämän yhteistyön merkitys on viime vuosina korostunut. Yhteistyö

nähdään korkeakouluille keinona työelämän muutosten mukana pysymiseen ja

yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, sekä työelämän innovatiiviseen kehittämiseen. Yhteistyö

työelämän kanssa mahdollistaa korkeakouluille ajantasaisen tiedon työtehtävistä, -

menetelmistä ja osaamisvaatimuksista. Opiskelijoille kehittämishankkeet, projektit,

harjoittelut ja opinnäytetyöt antavat väylän työkokemuksesta oppimiseen ja edistävät

työllistymistä.

Työkokemuksesta oppimisen merkitys tutkimuskohteena on kasvanut erityisesti 1990-luvulta

alkaen. Tutkimuksellisesti työelämäjaksoilla oppimista osana korkeakouluopintoja on

jäsennetty monilla malleilla. Esimerkiksi (Tynjälän) integratiivisen pedagogiikan malli (IP -

malli) korostaa asiantuntijatiedon eri muotojen yhdistämistä työssäoppimisjaksoilla, ja kuinka

työkokemuksesta oppimisen yhteydessä voidaan reflektoida ja eksplikoida käsitteellistä,

kokemuksellista, itsesäätelytietoa sekä sosio-kulttuurista tietoa. Vastaavasti (Tynjälän) työssä

oppimisen kokonaismalli puolestaan nostaa esille työssäoppimisen prosessiluonteen ja

oppimistulosten riippuvuuden opiskelijan ja työyhteisön ominaisuuksista. Tiedon tulkinnallista

rakentelua sen soveltamissyhteyksissä korostava (Evansin) malli puolestaan painottaa

korkeakouluopettajien asiantuntijayhteisöjen merkitystä tiedon ja oppimismenetelmien

valikoinnille, tulkinnalle ja reflektoinnille sekä oppimisen laadulle.

Huolimatta siitä, että korkeakoulujen työelämäyhteistyö on yleistynyt, on yhteistyön opettajien

työhön tuomista muutoksista ja korkeakouluopettajien työelämäyhteistyön luonteesta niukasti

tutkimustietoa. Kuitenkin ymmärrys siitä, miten työelämäyhteistyö jäsentyy osaksi opettajien

työtehtäviä on edellytys työelämäyhteistyön järjestelyjen edelleen kehittämiselle ja yhteistyön

syventämiselle. Tämän esityksen tutkimuskysymyksiä ovat: (1) millainen osa

ammattikorkeakouluopettajien työtä työelämäyhteistyö on, (2) miten työkokemuksesta

oppiminen on pedagogisesti järjestetty, ja (3) miten yhteistyö on korkeakouluorganisaatiossa

toteutettu. Tutkimusaineisto on kerätty touko-lokakuussa 2019 webpropol-kyselynä

Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n jäseniltä, (ammattikorkeakouluopettajilta) osana eAMK- ja

Toteemi-hankkeiden aineistonkeruuta. Toteemi- ja eAMK -hankkeet ovat Opetus- ja

kulttuuriministeriön vuosina 2017-2020 erityisavustuksella rahoittamia laajoja korkeakoulujen

kehittämisen verkostohankkeita.

Kyselyyn vastasi yhteensä yli neljäsataa ammattikorkeakouluopettajaa (N=1995, n=444; eli

vastaajia oli 22,3%). Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivillä 2020 esitetään alustavia tuloksia

ammattikorkeakoulujen työelämäyhteistyötä tekevien opettajien kokemuksista tähän laajaan

kyselyaineistoon perustuen. Tulokset kertovat yhteistyön yleisyydestä, laajuudesta, luonteesta

ja harjoittelujen pedagogisista ratkaisuista, sekä yhteistyön organisoinnista osaksi

45

ammattikorkeakoulujen yhteiskunnallisesti määriteltyjä tehtäviä. Näitä tehtäviä ovat yhtäältä

opetus asiantuntijatehtäviin ja alueellista kehittämistä edistävä TKI-toiminta.

Asiasanat: Työelämäpedagogiikka, työkokemuksesta oppiminen, ammattikorkeakoulut

46

Metodologia & metodit

Elina Hakoniemi: Sivistys keinona pysyä kehityksen kärryillä: työväen

sivistystyön kokemukset ja odotukset muutoksesta 1940–1960

Ehdotetussa paperissa Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivien teemaa lähestytään

historiantutkimuksen näkökulmasta. Esitelmä keskittyy sosiaalidemokraattisen työväen

sivistysliikkeen, erityisesti Työväen Sivistysliiton (TSL) sekä Sosiaalidemokraattisen

Puolueen (SDP) piirissä käytyyn keskusteluun tapahtumassa olevasta muutoksesta sekä

sivistyksen ja koulutuksen merkityksestä tämän muutoksen hallinnassa ajanjaksolla 1940–

1960.

Työväen sivistysliikkeen näkemys sivistyksestä pohjautui pohjoismaisen kansansivistyksen ja

valistuksen perinteeseen, jossa sivistys nähtiin keskeisenä osana yhteiskuntakehitystä.

Analysoin työväen sivistysliikkeen sivistyskäsityksen kehitystä ja muutosta 1940-luvulta

1960-luvulle. Ajanjakso on keskeinen, sillä se oli aktiivisen koulutuskeskustelun ja

koulutusjärjestelmän uudistamisen aikaa.

Sivistyskäsitystä analysoidaan soveltamalla käsitehistorian menetelmiä, erityisesti saksalaisen

käsitehistorioitsija Reinhart Koselleckin temporalisaatioteoriaa ja näkemystä historiallisesta

ajasta. Historiallinen aika koostuu kerroksista. Sen keskeisiä ulottuvuuksia ovat

kokemusavaruus ja odotushorisontti. Kokemusavaruus muodostuu kokemuksista menneestä:

menneisyys ja sen tulkinnat ovat läsnä nykyhetkessä ja ohjaavat toimintaa. Odotukset

tulevaisuudesta puolestaan muodostavat odotushorisontin, joka on toiminnan referenssi.

Koselleckin mukaan käsitteet ovat odotusten ja kokemusten keskiössä.

Sivistysliikkeen koulutuskeskustelun kokemusavaruudessa painottuu muutos, jonka suuntaa

aikalaisten on ollut hankala hahmottaa. Muutoskokemukseen kytkeytyi teknologinen kehitys

ja sen tuoma voimakas muutos sekä työelämässä että vapaa-ajalla, yhteiskuntasuhteiden ja

elämänpiirin muutos, kaupungistumiskehitys – toisin sanoen monet samanaikaiset muutokset,

joiden nähtiin mullistavan yksilöiden elämää.

Keskustelussa keskeiseksi keinoksi hallita muutosta ja pysyä siinä mukana nostettiin sivistys

ja koulutus. Maailma muuttui niin nopeasti, että muutoksessa mukana pysymisen nähtiin

vaativan aiempaa merkittävästi korkeampaa sivistys- ja koulutustasoa kaikilta kansalaisilta,

mutta erityisesti työväestöltä, jonka jo valmiiksi koettiin olevan marginaalinen ryhmä

yhteiskunnassa. Työväen nähtiin erityisesti kaipaavan lisää koulutusta, jotta se ei tippuisi pois

kehityksen kärryiltä kokonaan. Sivistystä ja koulutusta tuli tarjota sekä vapaan

kansansivistyksen että julkisen koulutusjärjestelmän, kuten oppivelvollisuuskoulun ja

ammattikoulutuksen piirissä. Sivistyksestä ja koulutuksesta tuli päivänpolttava aihe,

sosiaalidemokraattinen liike aktivoitui koulutuspolitiikassa, ja näkemys sivistyksen

keskeisyydestä yhteiskunnan kehityksestä heijastui osittain toteutuneeseen koulutusreformiin

1960-luvulla.

47

Kehityksessä on paljon yhtymäkohtia nykytilanteeseen: muutosta tapahtuu, ja se tuntuu osin

hallitsemattomalta ja marginaaleja tuottavalta. Eikö myös nykypäivänä tulisi keskustella

sivistyksen ja koulutuksen merkityksestä muutoksen hallinnassa?

Avainsanat: käsitehistoria, työväen sivistystyö, vapaa kansansivistys, koulutuksen historia,

Reinhart Koselleck

48

Miira Häkkinen: Kahden kentän fenomenografiaa: Opettajien käsitysten

analyysiä Suomen ja Saksan aineistoista

Väitöskirjahankkeessani tutkin Työikäisten maahanmuuttajien kielikoulutusta Suomessa ja

Saksassa. Tällä hetkellä työstän osatutkimusta (Häkkinen & Mikkilä-Erdmann), jossa

paneudun kotoutumiskoulutuksen kielenopetuksen tavoitteisiin ja haasteisiin opettajien

näkökulmasta. Aineistoni koostuu yhteensä 13 opettajan teemahaastattelusta, jotka olen

toteuttanut kenttätutkimuksina opettajien omissa työympäristöissä Suomessa ja Saksassa

heidän työkielellään suomeksi tai saksaksi.

Fenomenografinen tutkimusote tarjoaa tavan lähestyä tiettyä ilmiötä eri käsitysten kautta

sisältövetoisesti, etäännyttäen (analyysissä) kokemukset niiden kokijoista.

Fenomenografisessa lähestymistavassa kiinnostavaa on lisäksi kontekstin merkitys. Millaisen

ajan ja paikan aineistosta muodostetut käsityskategoriat ilmiöstä tuottavat?

Tutkimusasetelmassani konteksti näyttäytyy kahdella eri tavalla. Haastatteluaineiston

analyysistä johdetut kuvauskategoriat hahmottavat kontekstia aikuisten maahanmuuttajien

kielenopetuksen käsityksistä. Näitä analysoidaan yhteisesti sekä suomalaisten että saksalaisten

opettajien haastattelujen kokonaisuutena. Koska aineisto on kerätty kahdesta eri maasta ja

muodostaa vertailuasetelman, on myös kiinnostavaa pohtia, millainen rooli aineiston

konkreettiselle lähtökontekstille muodostuu.

Työskentelyni myötä syntyneet kysymykset kuuluvat: Miten kahden eri kentän opettajien

yhteisesti analysoidut käsitykset ’palautuvat’ omiin taloudellis-poliittisiin ympäristöihinsä?

Miten fenomenografisen analyysin muodostama konteksti suhteutuu kansainvälisen

tutkimusasetelmani konkreettiseen aineistonkeruun kontekstiin; ”maailmaan, kuten se todella

on” (Marton 1986)? Entä millainen painoarvo tälle keskustelulle annetaan fenomenografisesti

orientoituneessa tutkimuksessa, jonka tavoite on kokemusten laadullinen ryhmittely

tietoisuuden avartamiseksi, eikä niinkään yksilöllisten kokemusten taustakonkretiat (esim.

Marton & Booth 1997, ks. myös Åkerlind 2018)?

Näistä vertailevan asetelman mukanaan tuomista ulottuvuuksista fenomenografiseen

tutkimusotteeseen keskustelisin mielelläni empiirisin esimerkein Aikuiskasvatuksen

tutkimuspäivillä 2020 työryhmässä Metodologia ja metodit.

Avainsanat: fenomenografia, kansainvälinen vertaileva tutkimus, teemahaastattelu

49

Heli Karjalainen: Miten tutkia uskonnollista muutosta ja uskollisesta yhteisöstä

irtaantumista elämäkerrallisesti?

Esitykseni liittyy elämäkertatutkimuksen metodologisiin kysymyksiin: pohdin, miten

uskonnollista muutosta ja uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumista voi tarkastella

elämäkerrallisesta näkökulmasta.

Valmisteilla olevassa tutkimuksessani kysyn, millä tavalla uskonnollisesta yhteisöstä

irtaantumisen kokemus kietoutuu elämänkulkuun: millaisia elämäntapahtumia ja -vaiheita

irtaantumisen taustalta voidaan paikantaa, millaisia muutoksia ja miksi uskontosuhteessa

tapahtuu ja miten uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumisen kokemus asettuu osaksi

uskonnollista elämäkulkua. Esitän, että uskonnollisesta yhteisöstä irtaantuneen uskontosuhde

ja sen muutos näyttäytyvät osana yksilön jatkuvasti kehittyvää narratiivista identiteettiä,

ihmisen sisäistämää ja jatkuvasti kehittyvää uskonnollista elämäntarinaa, jolla luodaan

merkitystä ja tarkoitusta elämälle.

Tutkimukseni on narratiivis-elämäkerrallista tutkimusta. Pyrin ymmärtämään uskonnollisesta

yhteisöstä irtaantuneen yksilöllistä ja muuttuvaa näkökulmaa omaan uskontosuhteeseensa.

Ymmärrän narratiivisen ja elämäkerrallisen tutkimuksen painottavan erityisesti yksilöllisen

kokemusmaailman ymmärtämistä ja kuvaamista. Kyse on siis psykologisesta

elämäkertatutkimuksesta. Psykologisessa elämäkertatutkimuksessa tutkija pyrkii

rekonstruoimaan elämänkerran taustalla oletetun elämäntarinan tutkittavan kuvauksen ja

mielentoimintaa kuvaavan psykologisen tulkintateorian avulla. Tuloksena pitäisi olla tutkijan

tulkitsema ja teoreettisesti perusteltu kuvaus yksilön elämäntarinasta. (Latomaa 2014, 141-

142.)

Tutkimukseni aineisto muodostuu 32 uskonnollisesta yhteisöstä irtaantuneen kirjoitetusta

uskonnollisesta elämänkerrasta. Teoreettisessa viitekehyksessäni hahmotan uskontosuhteen

muotoutumista ja muuttumista Dan McAdamsin (1988, 1991) narratiivisen identiteetin teorian

pohjalta. McAdams esittää elämänkerran pitävän sisällään neljä keskeistä komponentti:

ydintapahtumat (nuclear episodes), ideologiset perustat (ideological settings), imagot

(imagoes) ja generatiivisen käsikirjoituksen (generativity script). Esityksessäni pohdin,

millaisen analyysi- ja tulkintakehikon McAdamsin teorian pohjalta voi luoda, ja miten

uskonnollisesta yhteisöstä irtaantuneiden uskonnollisia elämänkertoja voi tarkastella

McAdamsin tarjoaman viitekehyksen avulla. Lähestymistapani avaa uudenlaisen suunnan

uskonnollisen muutoksen ja uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumisen tutkimukseen.

50

Ikonen, Risto & Nenonen, Marja: Kieli, elämismaailma ja jaetut horisontit.

Todellisuuden rakentumisesta lehtiteksteissä

Kielen avulla ihminen tulee osalliseksi ei vain aikalaistensa vaan myös aiempien sukupolvien

kokemuksista. Kieleen tallentuneena yksittäisten ihmisten kokemukset muuttuvat kieliyhteisön

kokemuksiksi. Näin kehkeytyy kieliyhteisön jakama tulkintakehys, luonnollinen asenne, jossa

eri elämäntilanteissa kohdatut ilmiöt ja asiantilat näyttäytyvät itsestään selvyyksinä.

Kieleen kiinnittynyt luonnollinen asenne saa ajan myötä uusia muotoja ja sitä voidaan myös

tietoisesti muokata. Selkeimmin tämä itsestään selvyyksiä tuottava ja maailmaa luonnollistava

kielen toiminto ilmenee tavassa, jolla jonkin todetaan olevan ”luonnollisesti” niin-ja-niin.

Mutta mikä on ”luonnollisen” viimekätinen merkitys? Vastausta hahmottelemme Edmund

Husserlin esittämän elämismaailman käsitteen avulla. Luonnollista asennetta vahvistavien

kielellisten ilmaisujen tarkastelu auttaa myös hahmottamaan muilta oppimisen ehtoja ja rajoja.

Asiasanat: Luonnollinen asenne, luonnollistaminen, Husserl

51

Työelämäryhmä

Outi Ylitapio-Mäntylä, Minna Rossi-Salow, Minna Uitto, Virve Keränen &

Maija Lanas: Toteutuuko säännöt, toimiiko tiimit? Moniammatillisen yhteisen

työn rakentuminen monitoimitaloissa

Esityksessämme tarkastelemme monitoimitaloissa toimivien moniammatillisten työyhteisöjen

yhteisöllisen työkulttuurin rakentumista. Tutkimuksemme pohjautuu työyhteisöjen

kertomuksiin, jotka on tuotettu monitoimitalojen vertaismentorointiryhmien tapaamisissa.

Monitoimitalojen työyhteisöissä kohtaavat opettajat, lastenhoitajat, nuorisotyöntekijät,

ohjaajat sekä terveydenhuollon, hallinnon, ruoka- ja siivoushuollon työntekijät.

Esityksessämme kysymme, miten moniammatillisen vertaismentorointiryhmän osallistujat

kertovat yhteisöllisen työkulttuurin rakentumisesta. Pohdimme miten ryhmien jäsenet kertovat

työyhteisön säännöistä ja tiimityöskentelystä yhteisöllisenä työkulttuurin rakentajana.

Aineisto koostuu kolmen moniammatillisen vertaismentorointiryhmän keskusteluista, joissa

osallistujien määrä vaihteli 5−9 välillä. Jokaisessa ryhmässä oli mukana kaksi mentoria.

Ryhmät tapasivat yhteensä 5−6 kertaa yhden työvuoden aikana, ja jokaisesta ryhmästä on 2−4

tuntia videoaineistoa, josta kertynyttä litteroitua aineistoa yhteensä 10 tuntia. Luemme

aineistoa kerronnallisena - ryhmän tuottamana yhteisenä kertomuksena.

Alustavien tulosten perusteella moniammatillisen työyhteisön yhteiset säännöt ovat jatkuvasti

kertomuksissa toistuva ajatus, jolla yhteistä työkulttuuria yritetään rakentaa. Kuitenkin säännöt

tulevat koko ajan haastetuiksi. Neuvottelu säännöistä tapahtuu usein toimintakauden alussa

osittain virallisesti, mutta myös epävirallisesti arjen tilanteellisissa käytännöissä.

Tiimityöllä pyritään rakentamaan yhteistä työkulttuuria ja yhteisön yhteistä ymmärrystä

moniammatillisesta työstä. Kertomuksissa tulee ilmi erilaiset tiimit annettuina rakenteina,

joiden tarkoituksena on kehittää työyhteisöä. Tiimityöskentely näyttäytyy paradoksina;

toisaalta tiimit on luotu parantamaan yhteisen työn tekemistä ja arjen sujuvuutta. Toisaalta ne

näyttäytyvät arjen kulttuurisena kontrollina ja murentavat yhteistä työtä jääden näin

näennäiseksi yhteistyöksi.

Avainsanat: Säännöt, tiimi, moniammatillisuus, monitoimitalo, kerronnallisuus

52

Taru Lilja, Päivi Pukkila & Jaakko Helander: Työelämän muutokset:

monialainen palvelu ja uraohjaus

Monialaisuus on nähty ratkaisuna palvelurakenteen pirstaleisuuden ongelmiin

työllisyydenhoidossa. Esimerkkinä uudenlaisesta palvelusta on valtakunnallinen, monialainen

Ohjaamo, joka on suunnattu alle 30-vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten työllisyyden

edistämiseksi. Toiminta on koettu merkitykselliseksi, sillä hallitus on sitoutunut vahvistamaan

Ohjaamopalveluja edelleen, ja nyt myös aikuisten Ohjaamokokeiluja on syntynyt ympäri

maata. Työnhakijan urasuunnittelutaitojen kehittymistä, toimijuuden tukemista ja osaamisen

tunnistamisen vahvistamista painotetaan nykyisessä työllisyyskeskustelussa ja myös

Ohjaamoissa tulee olla osaamista tukea asiakasta näissä. Käytännössä asiakkaan uraohjaukseen

osallistuvat Ohjaamoissa kaikki työntekijät, riippumatta taustaorganisaatiosta. Toimiva

monialainen yhteistyö vaatii kuitenkin enemmän kuin palveluiden keräämistä saman katon alle

eikä aito monialaisuus paikoin toteudu Ohjaamoissa. Laatusuosituksia Ohjaamojen

uraohjaukselle ei ole luotu. Lisäksi aiemmat tutkimukset osoittavat, että urasuunnittelutaitojen

tukeminen ei näy Ohjaamotyöntekijöiden käsityksissä uraohjauksesta. Odotukset

ohjauspalvelun asiakkaan toimijuutta kohtaan ovat siis korkealla, mutta ohjauspalveluista saatu

tuki vaihtelee. Esitelmässämme kysymme, miten taustaorganisaatio vaikuttaa monialaisesti

toimivan palvelun työntekijöiden käsityksiin uraohjauksesta ja kuinka yhdenmukaisia

käsitykset ovat. Tarkastelemme kysymystä monialaisen palvelun toimivuuden ja laadun

näkökulmasta. Tutkimuksen tulokset voivat auttaa hahmottamaan kysymyksiä, joita on hyvä

ottaa huomioon aikuisten monialaisia palveluja suunniteltaessa ja kehitettäessä, erityisesti

työllisyydenhoidon näkökulmasta.

53

Heini Ikävalko, Päivi Hökkä, Susanna Paloniemi, Katja Vähäsantanen:

Työelämän tunneosaamisen kehittyminen työyhteisöön kohdistuvan

tunneintervention aikana

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista tunneosaamista työyhteisöön

kohdistuvalla tunneinterventiolla voidaan kehittää. Tutkimus on osa Tunto-hanketta, jossa

tutkittiin tunnetaitointerventiota kahdessa suomalaisessa organisaatiossa. Aikaisempi

työelämän tunnetutkimus on tunnistanut tunteiden merkityksen organisaatioissa ja niiden

sosiaalisissa prosesseissa (Ashkanasy, 2003; Huy, 2011). Tässä tutkimuksessa työelämän

tunneosaamista tarkastellaan sosiokulttuurisen näkökulman kautta. Työelämän

tunneosaaminen nähdään siten kykyinä ja taitoina tunnistaa, ymmärtää ja käyttää tunteita

rakentavasti organisaatiokontekstissa ja organisaation käytännöissä.

Tutkimuksen kysymyksenä on: Millaista työhön liittyvää tunneosaamista tunneintervention

osallistujat kuvaavat tunneintervention aikana ja sen jälkeen? Tutkimuksen aineisto koostuu

yhdestätoista puolistrukturoidusta haastattelusta, havainnoinneista ja kahden kyselyn

avoimista vastauksista. Aineiston analysoinnissa käytettiin laadullista temaattista analyysiä

(Braun & Clarke, 2007).

Tutkimuksessa tunnistetaan kolmentasoista tunneosaamista työssä. 1) Yksilötason

tunneosaamista ilmeni tunteisiin liittyvän tiedon ja tunnetietoisuuden lisääntymisenä sekä

uusien opittujen taitojen ja työkalujen muodossa. 2) Työelämän vuorovaikutuksen

tunneosaamista ilmeni asiakkaiden tai työkavereiden kohtaamisissa. Tämä osaaminen piti

sisällään kehittymistä siinä, kuinka vuorovaikutuksen toisen osapuolen tunteisiin kiinnitettiin

huomiota ja kuinka näitä tunteita tunnistettiin sekä opittiin paremmin ymmärtämään

huomioimaan toisen osapuolen todelliset tarpeet vuorovaikutustilanteessa. 3) Työpaikan

käytäntöihin kietoutunut tunneosaaminen sisälsi sen reflektoimista, miten tunteet näyttäytyvät

työpaikan rutiineissa ja käytännöissä.

Tutkimus lisää ymmärrystä tunteiden merkityksestä työpaikalla ja siitä, kuinka työelämän

tunneosaamista voidaan kehittää.

54

Seija Koskela, Auli Sesay & Seija Mäkinen: BASIC-malli aikuisten

uraohjauksen välineenä

Jatkuva oppiminen on ollut oppimiseen ja kouluttautumiseen liittyvän puheen keskiössä jo

vuosikymmeniä. Rinteen hallitus haluaa uudistaa jatkuvan oppimisen ja luoda kattavat

elinikäisen ohjauksen palvelut. Tavoitteena on, että kansalaisilla on oikeus uudistaa ja kehittää

omaa osaamistaan läpi koko elämän ja työuran.

Jatkuvan oppiminen työryhmä (2019) katsoo, että osaamisen kehittämisellä voidaan helpottaa

työvoiman saatavuutta ja kasvattaa työn tuottavuutta. Yksilötasolla parempi osaaminen lisää

työhyvinvointia, avaa uusia työllistymismahdollisuuksia ja mahdollisuuksia uralla

etenemiseen sekä ehkäisee virtaa työttömyyteen ja työvoiman ulkopuolelle.

Jatkuvan oppimisen kontekstit ovat moninaisia ja verkosta löytyviin mahdollisuuksiin voi

eksyä. Yhtenä toimenpide-ehdotuksena Jatkuvan oppimisen työryhmä (2019) esittää, että

palveluiden tulee olla helppokäyttöisiä, jotta mahdollisimman moni voisi käyttää niitä

itsenäisesti. Lisäksi tulee olla saatavilla henkilökohtaista ohjausta ja tukea monikanavaisuus-

periaatteen mukaisesti.

Ohjaamot, joita Suomessa on yli 70, on yksi mahdollisuus, jossa nuorten aikuisten on

mahdollista saada henkilökohtaista ohjausta ja kehittää omia urasuunnittelutaitojaan.

JAMKissa kehitettiin ohjaamotyöhön soveltuvan ohjauksen BASIC-malli, joka perustuu

Sultanan (2013) määrittelyä mukailevaan uraohjausmääritelmään:

”Uraohjaus on tavoitteellinen prosessi, jossa nuoren urasuunnittelutaidot kehittyvät. Hän

vahvistaa itsetuntemustaan, oppii keräämään ja käsittelemään tietoa koulutus- ja

uramahdollisuuksistaan sekä tekemään niihin liittyviä ratkaisuja erilaisissa muuttuvissa

elämäntilanteissa. Uraohjauksessa myös vahvistetaan nuoren toimijuutta ja tuetaan nuoren

kykyä suunnitella ja rakentaa omaa tulevaisuuttaan.”

Basic-mallissa on myös havaittavissa ohjauksen kentällä vallitseva Life Design –ajattelu. Sillä

viitataan mm. Savickasin (2005) ajatuksiin uramuuntuvuudesta tai –sopeutuvuudesta.

Tällaisessa ajattelussa korostuu yksilön oma toiminta. Ihminen näyttäytyy alati muuttuvana

yksikkönä ja onnistuminen työelämässä näyttäytyy omista ponnisteluista riippuvana (Autio

2019). Kriittinen näkökulma tällaista ajattelua kohtaan asettaa keskiöön sosiaalisen

oikeudenmukaisuuden kysymykset ja yhteisön merkityksen oppimiselle ja ohjaukselle.

Verkostot ja kuulumiset eri yhteisöihin vahvistavat myös toiminnan mahdollisuuksia ja alueita,

jotka osaltaan kytkeytyvät työllistymiseen, oppimiseen ja merkitykselliseen toimintaan (Autio

2019).

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden käsitteeseen liittyen olemme uudistaneet BASIC-mallia.

Ymmärrämme uran muuhunkin kuin palkkatyöhön viittaavana työnä ja elinikäisen oppimisen

muunakin kuin työssä tarvittavan osaamisen kehittämisenä. Ura tarkoittaa oppimista ja

merkityksellistä

55

työskentelemistä jonkin asian eteen, oli kyse sitten vapaa-ajasta, palkattomasta työstä tai

palkkatyöstä. BASIC-malliin on lisätty kriittistä reflektiota, joka auttaa tunnistamaan sekä

yksilölliset että rakenteelliset tekijät uran rakentamisessa.

Työpajassa esittelemme BASIC-mallin, joka sopii erinomaisesti aikuisten uraohjauksen

työkaluksi. Toivomme keskustelua siitä, millaisia elementtejä BASIC -malliin tulisi vielä

lisätä, jotta se palvelisi kaiken ikäisten eri puolella maata asuvien ja erilaisista elämäntilanteista

tulevien ihmisten elinikäistä oppimista, urasuunnittelutaitojen vahvistumista ja uran

rakentamista parhaalla mahdollisella tavalla.

56

Hanna-Leena Nygren: Aikuisten käsityksiä teknologiasta

Neljäs teollinen vallankumous tapahtuu kaikilla yhteiskunnan aloilla (Schwab 2016) ja johtaa

työelämän muutokseen: teknologia luo uusia työpaikkoja ja uusia työnimikkeitä (Acemoglu &

Restrepo 2018). Nopea teknologinen vallankumous asettaa vaatimuksia koulutukselle (Schwab

2016), koska teknologiataitoja pidetään työ- ja henkilökohtaisen elämän perustaitoina (van

Deursen & van Dijk 2011). Aikuisten käsityksiä teknologiasta tulisi tutkia ja tunnistaa, koska

käsityksillä on vaikutusta toimintatapaan ja oppimiseen (Cano & Cardelle-Elawar 2004).

Aikuisille, jotka pyrkivät sopeutumaan teknologian käyttöön, tulisi tarjota

suunnitteluperustaista oppimista (design-based learning) (Nygren ym. 2019). Tämän

tutkimuksen tarkoituksena on lisätä tietoa aikuisten teknologiakäsityksiä, jotta eriarvoistumista

niin työelämässä kuin ihmisten yksityiselämässä voitaisiin ehkäistä.

Haastattelimme 14 ammatillisesti koulutettua aikuista, jotka olivat päässeet

teknologiayrityksen tarjoamaan rekry- tai oppisopimuskoulutukseen. Haastatteluilla pyrimme

saamaan tietoa, 1) Kuinka aikuiset määrittelevät teknologia-käsitteen ja 2) Millaisia

uskomuksia aikuisilla on teknologian hyödyistä ja haitoista? Haastattelut analysoidaan

induktiivisella sisällönanalyysimenetelmällä. Ensisijaisten havaintojen perusteella on selvää,

että aikuisten käsitykset teknologiasta ovat hyvin erilaisia ja epäselviä. He olivat epävarmoja

siitä, miten teknologian käsite määritellään ja mitä teknologia on.

Tämän tutkimuksen toivotaan lisäävän tietoa aikuisten teknologiakäistyksistä. Tutkimusta

voidaan hyödyntää teknologiaosaamiseen tähtäävän koulutuksen suunnittelussa.

Avainsanat: neljäs teollinen vallankumous, työelämän muutos, teknologia, käsitykset

57

Päivi Hökkä, Heini Ikävalko, Susanna Paloniemi ja Eija Räikkönen:

Tunnetoimijuus työelämän inhimillistäjänä

Ammatillinen toimijuus on noussut keskeiseksi käsitteeksi tutkittaessa ja kehitettäessä

ammatillista oppimista ja tuettaessa organisaatioiden muutosta, samalla kun ammatillisen

toimijuuden empiirinen tutkimus on lisääntynyt huomattavasti viime vuosina (esim. Goller &

Paloniemi, 2017). Lisääntyneestä kiinnostuksesta ja tutkimuksesta huolimatta ammatillinen

toimijuus määritellään usein pääosin intentionaaliseksi, rationaaliseksi ja

tavoitesuuntautuneeksi toiminnaksi, jossa tunteiden merkitystä ei ole otettu huomioon (Hökkä

ym., 2019). Tästä syystä on tullut tarpeelliseksi laajentaa ammatillisen toimijuuden määrittely

kattamaan myös työhön liittyvä emotionaalinen puoli. Tässä esityksessä pohdimme

ammatillisen toimijuuden ja tunteiden välistä yhteyttä a) tarkastelemalla teoreettisesti mitä on

tunnetoimijuus ja b) esittelemällä tunnetoimijuuden mittaamiseksi kehittämämme ja

validoimamme mittarin, joka soveltuu työelämän tunnetoimijuuden tutkimiseen. Empiirinen

aineisto (n=226) on kerätty verkkovälitteisellä kyselyllä terveydenhuollon ja rakennuttamis- ja

kiinteistönhuoltoalan organisaatioissa. Kyselylomakkeen muuttujat on kehitetty nojautuen

tunnetoimijuuden käsitteeseen, jossa sekä tunteet että toimijuus ymmärretään subjekti-

keskeisen sosiokulttuurisen teorian pohjalta (Eteläpelto ym., 2013). Tämä lähestymistapa

korostaa yksilöllisen ja sosiaalisen vastavuoroista suhdetta. Ensimmäisessä vaiheessa

tunnetoimijuuden rakenne analysoitiin eksploratiivisen faktorianalyysin avulla. Sen jälkeen

löydettyä rakennetta tarkasteltiin rakenneyhtälömallinnuksen (ESEM) avulla. Tulokset

osoittivat tunnetoimijuuden rakentuvan kahdesta eri dimensiosta; tunnetaidot työssä ja

tunteisiin vaikuttaminen työssä. Nämä dimensiot olivat erilliset mutta positiivisesti ja läheisesti

yhteydessä muihin työelämään ja emootioihin liittyviin ilmiöihin kuten työnimuun ja

tunneilmapiiriin. Tämä tutkimus pyrkii osaltaan syventämään ja laajentamaan ammatillisen

toimijuuden teoriaa tarkastelemalla sen yhteyttä tunteisiin. Tunnetoimijuuden mittari tarjoaa

myös uuden työkalun tarkastella ammatillista oppimista ja muutosta organisaatioissa.

Avainsanat: ammatillinen toimijuus, tunteet, tunnetoimijuus, työelämä

58

Susanna Paloniemi, Päivi Hökkä, Heini Ikävalko, Katja Vähäsantanen ja Aku

Nordling: Tunneinterventio henkilöstön tunnetoimijuuden vahvistajana

Tässä TUNTO-hankkeen osatutkimuksessa tarkastellaan rakennus- ja kiinteistönhuollon

organisaation henkilöstön tunnetoimijuutta. Tunnetoimijuudella tarkoitetaan sekä omia

tunnetaitoja että tunteisiin vaikuttamista omassa työssä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään

organisaatiossa toteutetun tunneintervention vaikuttavuutta tunnetoimijuuteen sekä

mahdollisen vaikuttavuuden pysyvyyttä. Kuuden kuukauden aikana toteutettu tunneinterventio

pyrki vahvistamaan osallistujien tunteisiin ja työhön liittyvää osaamista.

Tutkimuskysymyksinä olivat: 1) Millaisena tunnetoimijuus näyttäytyy rakennus- ja

kiinteistönhuollon henkilöstön arvioimana ennen tunneinterventiota, välittömästi sen jälkeen

ja kuuden kuukauden kuluttua? 2) Miten tunnetoimijuuden arviot eroavat tunneinterventioon

osallistuneilla ja ei-osallistuneilla?

Tutkimuksen ensisijaisena aineistona käytettiin sähköistä kyselyaineistoa, joka kerättiin 1)

ennen tunneinterventiota, 2) välittömästi tunneintervention jälkeen ja 3) 6 kk tunneintervention

päättymisen jälkeen. Kyselyssä tunnetoimijuutta mitattiin 5-portaisilla Likert-asteikollisilla

väittämillä, joista rakenneyhtälömallinnuksella jäsentyi kaksi ulottuvuutta: Omat tunnetaidot

ja Tunteisiin vaikuttaminen työssä. Organisaation henkilöstöstä kaikkiaan 54 henkilöä vastasi

kaikkiin kolmeen kyselyyn. Heistä puolet osallistui toteutettuun tunneinterventioon.

Määrällinen aineisto analysoitiin parittaisten t-testien avulla. Lisäksi tutkimuksen aineistona

käytettiin avokysymysten vastauksia, joissa vastaajat (N=24) kuvasivat tunneintervention

merkitystä omassa työarjessaan. Vastaukset analysoitiin temaattisesti.

Vastaajat arvioivat Omat tunnetaitonsa ja Tunteisiin vaikuttamisen työssä varsin korkeiksi jo

ennen tunneinterventiota. Kaikkien vastaajien tunnetoimijuus oli matalimmillaan ennen

tunneinterventiota ja korkeimmillaan välittömästi tunneintervention jälkeen. Tunnetoimijuus

oli edelleen alkutilannetta korkeammalla tasolla puoli vuotta tunneintervention jälkeen.

Tunneinterventioon osallistuneilla Omat tunnetaidot ja Tunteisiin vaikuttaminen työssä

vahvistuivat tilastollisesti merkitsevästi. Tunteisiin vaikuttaminen työssä ulottuvuuden osalta

kasvu oli pysyvää tutkimusjakson aikana. Sen sijaan niillä, jotka eivät osallistuneet

interventioon tunnetoimijuuden arvioiden kasvu ei ollut tilastollisesti merkitsevää. Laadullisen

aineiston tulokset antoivat tukea ja ymmärrystä tunnetoimijuuden ilmenemisestä vastaajien

työarjessa.

Kokonaisuutena voidaan todeta vastaajien tunnetoimijuuden olleen melko vahvaa jo

lähtökohtaisesti ja vahvistuneen edelleen. Tunneinterventioon osallistuminen vahvisti

henkilöstön tunnetoimijuutta ja sen vaikuttavuus näytti mittausajankohtina olevan myös

pysyvää. Tutkimuksen tulosten perusteella tarkastellaan tunteiden merkitystä organisaation

kehittämisessä sekä erilaisten interventioiden mahdollisuuksia ja edellytyksiä näiden

prosessien tukemisessa.

59

Sari Niukkanen: Varhaiskasvatuksen ammattilaisten käsitykset lapsen edusta

varhaiskasvatuksen kontekstissa

Varhaiskasvatusjärjestelmämme on ollut monen hallinnollisen ja sisällöllisen kehittämisen

kohteena ja voimaantulleen varhaiskasvatuslain 1.9.2018 myötä varhaiskasvatus nähdään

vahvana osana suomalaista kasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Tutkimukseni käsittelee

varhaiskasvatuksen ammattilaisten käsityksiä ja tulkintoja lapsen edusta varhaiskasvatuksen

kontekstissa. Varhaiskasvatuksen ammattilaisilla tarkoitan tutkimuksessani

varhaiskasvatuksen opettajia, lastenhoitajia ja varhaiskasvatusyksiköiden johtajia sekä

varhaiserityiskasvatuksen konsultoivia opettajia. Varhaiskasvatuslakiin tehdyt muutokset ja

lapsen etu ovat tulkittavissa toimijasta riippuen eri tavoin ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten

käsitykset ja tulkinnat lapsen edusta vaihtelevat ammattiryhmittäin. Varhaiskasvatustyössä

kaiken keskiössä on lapsi ja lapsen etu, toimijasta riippumatta. Millainen käsitys ja tulkinta

varhaiskasvatuksen ammattilaisilla on lapsen edusta, sen määritelmästä ja tulkinnasta?

Tutkimusaineistoni koostuu monipuolisista lähteistä, kirjallisuusaineistoista,

varhaiskasvatuksen ammattilaisille suunnatusta kyselystä ja haastatteluista. Tutkimuksen

tavoitteena on saada tietoa, miten lapsen edun käsite ja määritelmä tulkitaan

varhaiskasvatuksen ammattilaisten näkökulmista. Tutkimuksen metodologisena lähtökohtana

on mixed method- eli monimenetelmätutkimus, joka yhdistää eri aineistot tuottamalla

mahdollisimman syvälle menevää ymmärrystä lapsen edun käsitteen ja tulkinnan

määritelmästä varhaiskasvatuksen ammattilaisten näkökulmista. Monimenetelmätutkimus

mahdollistaa myös prosessimaisen etenemisen tutkimuksen edetessä. Tutkimustuloksista

saadaan tietoa lapsen edun käsitteestä ja määritelmän tulkinnasta varhaiskasvatuksen

ammattilaisten näkökulmista varhaiskasvatuksen kontekstissa. Lapsen etu tulkitaan

näkökulmasta riippuen erilaisin linjauksin ja tulkinnan pohjana on usein YK:n lapsen oikeudet

valtakunnallisella tasolla. Kuntien tulkinnat varhaiskasvatuslaista ja lapsen edun määritelmistä

näyttäytyvät taas erilaisina perheille tarjottavina varhaiskasvatuspalveluina. Mikä ja kuka

määrittää yksittäisen lapsen osalta parhaiten lapsen etua esimerkiksi uuden toimintakauden

alkaessa, aidosti lapsen etu vai suhdeluvut ja täyttö- ja käyttöaste kunnittain?