View
3
Download
0
Category
Preview:
Citation preview
1
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Kauppatieteiden laitos
MYÖNNETTYJEN KAUPPALUOTTOJEN YHTEYS KANNATTAVUUTEEN
EUROOPPALAISISSA KESKISUURISSA YRITYKSISSÄ
Pro gradu -tutkielma, Taloushallinto ja rahoitus Eemeli Ahlberg (250734) 22.4.2016
2
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO� Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Kauppatieteiden laitos� Taloushallinto ja rahoitus AHLBERG, EEMELI: Myönnettyjen kauppaluottojen yhteys kannattavuuteen eurooppalaisissa keskisuurissa yrityksissä. The supply of trade credit on European medium-sized firms’ profitability. Pro gradu -tutkielma, 63 sivua Tutkielman ohjaaja: KTT Mervi Niskanen Huhtikuu 2016
Avainsanat: kauppaluotto, kannattavuus, kansainvälistyminen, maksuehdot, rahoituskanavat Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten myönnetyt kauppaluotot ja yrityksen kannattavuus ovat yhteydessä toisiinsa, sekä miten yrityksen kansainvälistyminen, koko ja maksuvalmius, sekä maksukäyttäytyminen vaikuttavat tähän yhteyteen. Aineisto koostui eurooppalaisista keskisuurista yrityksistä vuosina 2008–2012. Mukana olevat yritykset olivat Bosnia-Hertsegovinasta, Kroatiasta, Ranskasta, Kreikasta, Unkarista, Turkista ja Iso-Britanniasta. Aineisto saatiin Amadeus –tietokannasta ja tutkimuksessa käytettiin lineaarista regressiomallia. Kauppaluottokirjallisuuden keskeisimmät teoriat ja motiivit tutkimuksen kannalta olivat informaation asymmetria, hintaerottelu, rahoituksellinen motiivi ja operatiivinen motiivi. Nämä muodostivat viitekehyksen tutkimukselle ja selittivät osaltaan tuloksia. Aikaisempi kauppaluottoja koskeva kirjallisuus käsittelee suurilta osin kauppaluottojen käyttöä ja niihin liittyviä teorioita. Tutkimusta kauppaluoton yhteydestä kannattavuuteen on sen sijaan hyvin vähän, mikä muodostaa tutkimusaukon, johon tämä tutkielma pyrkii vastaamaan. Tulokset osoittivat myönnettyjen kauppaluottojen ja kannattavuuden välisen yhteyden olevan positiivinen ja kannattavuus havaittiin voimakkaampana suurissa yrityksissä. Lisäksi keskeinen havainto oli se, että kansainvälistyneillä yrityksillä myyntisaatavien kerroin oli suurempi kuin kotimarkkinayrityksillä, mikä kertoo kauppaluottojen ja kannattavuuden yhteyden olevan suurempi kansainvälistyneille yrityksille. Kauppaluottojen todettiin toimivan kansainvälisessä liiketoiminnassa hyvin ja niiden avulla voidaan esimerkiksi poistaa informaation asymmetrian aiheuttamia rahoituksellisia rajoitteita. Lisäksi havaittiin, että alhaisen maksukyvykkyyden maassa kauppaluottojen myöntäminen johti parempaan kannattavuuteen kuin maassa, jossa maksusuoritukset saapuvat ajallaan ja rahoitusmarkkinat ovat kehittyneet. Informaation asymmetria ja rahoituksellinen motiivi nousivat voimakkaimmin esille tuloksia läpikäytäessä. Olennaisin havainto tutkimuksessa oli se, että kansainvälistyminen ja myönnetyt kauppaluotot voivat auttaa yritystä saavuttamaan paremman kannattavuuden kuin tilanteessa, jossa yritys toimii vain kotimarkkinoilla. Lisäksi tulokset tukivat kokonaisuudessaan aiheesta tehtyä tutkimusta vahvistaen yrityksen myöntämien kauppaluottojen ja kannattavuuden välistä yhteyttä.
3
SISÄLTÖ 1 JOHDANTO ........................................................................................................................... 4
1.1 Tutkimuksen aihe ja tausta ............................................................................................... 4 1.2 Tutkimuskysymys ja tavoitteet ........................................................................................ 6
2 KAUPPALUOTTOJEN TAUSTALLA OLEVAT TEORIAT JA MOTIIVIT ..................... 7 2.1 Kauppaluottoja määrittävät teoriat ................................................................................... 7 2.2 Informaation asymmetria ................................................................................................. 7 2.3 Hintaerottelu .................................................................................................................... 9 2.4 Rahoituksellinen motiivi ................................................................................................ 12 2.5 Operatiivinen motiivi ..................................................................................................... 14 2.6 Muita kauppaluottoihin liittyviä teorioita ...................................................................... 16
3 KAUPPALUOTOT YRITYKSEN LIIKETOIMINNASSA ................................................ 18 3.1 Kauppaluottojen suhde yrityksen suorituskykyyn ......................................................... 18 3.2 Kauppaluotot kansainvälisissä liiketoimissa .................................................................. 21 3.3 Kauppaluotot finanssikriisien aikana ............................................................................. 23 3.4 Kauppaluottojen merkitys yrityksen rahoituslähteenä ................................................... 26 3.5 Kauppaluoton suhde pankkilainaan ............................................................................... 27
4 TUTKIMUSAINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT ................................................. 30 4.1 Hypoteesit ...................................................................................................................... 30 4.2 Aineisto ja rajaukset ....................................................................................................... 33 4.3 Muuttujat ........................................................................................................................ 34 4.4 Korrelaatiokertoimet ...................................................................................................... 36 4.5 T-testi ............................................................................................................................. 39
5 TUTKIMUSTULOKSET ..................................................................................................... 41 5.1 Kauppaluottojen yhteys kannattavuuteen ...................................................................... 41 5.2 Yrityksen koon ja likviditeetin yhteys kannattavuuteen ................................................ 44 5.3 Kansainvälistymisen yhteys kannattavuuteen ................................................................ 47 5.4 Maksukyvyn yhteys kannattavuuteen ............................................................................ 49 5.5 Autokorrelaatio .............................................................................................................. 51 5.6 Yhteenveto tuloksista ..................................................................................................... 51
6 JOHTOPÄÄTÖKSET........................................................................................................... 53 7 LÄHTEET ............................................................................................................................. 57
4
1 JOHDANTO
1.1 Tutkimuksen aihe ja tausta
Kauppaluotto syntyy aina, kun tuotteen tai palvelun toimittaja asettaa kaupalle sellaiset
maksuehdot, jotka mahdollistavat ostajalle maksun viivästyttämisen. (Ng, Smith & Smith
1999). Maksuehdoilla viitataan kirjoitettuihin tai esitettyihin toimintatapoihin, joita ovat
maksujen ajoittaminen, aikaisista maksusuorituksista saatavat alennukset, maksutavat, tuotteen
omistusoikeus ennen maksusuoritusta ja myöhästyneistä suorituksista johtuneisiin mahdollisiin
korkoihin tai sakkoihin. Kauppaluotot tarjoavat tärkeän lyhyen aikavälin rahoituslähteen
pienille ja erityisesti kasvaville yhtiöille, jotka saavat rajoitetusti lainaa rahalaitoksilta. (Wilson
& Summers 2002.) Yhtiöille, jotka eivät saa pankkilainaa, kauppaluotot ovat elintärkeä
rahoitusmuoto (Giannetti, Burkart & Ellingsen 2011).
Kauppaluotosta voidaan puhua silloin, kun tuotteen tai palvelun toimituksen ja siitä
suoritettavan maksun välillä on viive, eli maksu tapahtuu jälkikäteen. Myyjän näkökulmasta
tämä on siis sijoitus myyntisaataviin, kun taas ostajalle kyseessä on rahoituksen lähde, joka
luokitellaan taseessa vieraaseen pääomaan. Kauppaluoton käyttö mahdollistaa yritykselle
keinon luoda operatiivista tehokkuutta ja vähentää kuluja erottamalla toimituksen ja siihen
liittyvän maksun toisistaan. (García-Teruel & Martínez-Solano 2010.) Yleisin
maksusuunnitelma on ”2/10, 30 päivän netto”, mikä tarkoittaa kahden prosentin alennusta
ostohinnasta, jos asiakas maksaa lainan takaisin kymmenen päivän kuluessa. Muulloin
asiakkaan maksettavaksi jää koko kauppasumma kolmenkymmenen päivän maksuajalla. (Ng
ym. 1999.) Kauppaluotto asettuu siis aikajanalla toimituksen jälkeiselle ajalle ja eräpäivä
määräytyy maksusuunnitelman perusteella (ks. kuvio 1).
5
Kuvio 1. Maksujen aikaprofiili (Ng ym. 1999)
Kauppaluotto on yksi tärkeimmistä ulkoisen rahoituksen lähteistä yrityksille. Se sisältyy
jokaiseen taseeseen ja edustaa yli puolten yritysten lyhytaikaisia velkoja ja kolmannesta
kokonaisveloista useimmissa OECD maissa. (Boissay & Gropp 2007.) Kauppaluottojen
tutkimuskenttä onkin laaja ja siitä on tehty paljon tutkimusta. Aikaisempi empiirinen tutkimus
on koskenut pääosin sitä, miten lainanottajan suorituskyky ja taloudellinen tilanne vaikuttavat
kauppaluottojen määrään (Giannetti, Burkart & Ellingsen 2011). Lisäksi kauppaluottoihin
vaikuttavia teorioita ja motiiveja on esitelty useissa artikkeleissa (esimerkiksi Schwartz 1974;
Emery 1984; Lee & Stowe 1993; Petersen & Rajan 1997), joista merkittävimmät ovat
informaation asymmetria, rahoituksellinen motiivi sekä hintaerottelu.
Kauppaluottojen vaikutusta pienten ja keskisuurten yhtiöiden kannattavuuteen ei kuitenkaan
ole tutkittu, lukuun ottamatta Martínez-Solan, García-Teruelin ja Martínez-Solanon tutkimusta
(2014), jossa kohteena olivat espanjalaiset tuotantoyhtiöt. Myös Hillin, Kellyn ja Lockhartin
(2012) artikkeli tutki asiakkaille annettujen kauppaluottojen ja osakkeenomistajien
varallisuuden välistä yhteyttä, mutta aineisto muodostui pörssilistatuista yrityksistä
Yhdysvalloissa. Näistä ensimmäisen tutkimuksen aineisto on kuitenkin vuosilta 2000–2007,
jolloin vallitsi taloudessa noususuhdanne. Tämä jättää tutkimusaukon, jossa tulisi saada vastaus
sille, onko finanssikriisillä ja sen jälkeisellä talouden taantumalla ollut vaikutusta
kauppaluottojen ja yrityksen kannattavuuden väliseen suhteeseen. Martinez-Sola ym. (2014)
toteavatkin, että myöhäiset maksusuoritukset tai maksun laiminlyömiset liiketoiminnassa ovat
kasvaneet merkittävästi, millä voisi olla vaikutusta tuloksiin.
6
1.2 Tutkimuskysymys ja tavoitteet
Tutkimuskysymyksenä on selvittää, miten myönnettyjen kauppaluottojen määrä on yhteydessä
yrityksen kannattavuuteen. Tässä tutkielmassa rajoitutaan siis tarkastelemaan myyntisaatavia,
ostovelkojen jäädessä tarkastelun ulkopuolelle. Tavoitteena on pyrkiä selvittämään, vallitseeko
kauppaluottojen ja yrityksen kannattavuuden välillä suhde, ja onko se positiivinen vai
negatiivinen. Tämän jälkeen tutkitaan kansainvälistymisasteen yhteyttä kauppaluottoihin ja
kannattavuuteen ja verrataan tätä yrityksiin, jotka toimivat vain kotimarkkinoilla. Kolmanneksi
tutkitaan, onko yrityksen koolla ja maksuvalmiudella merkitystä kauppaluottojen ja
kannattavuuden yhteyteen. Lopuksi selvitetään, miten maan maksuriskit ja maksukyky
näyttäytyvät myönnettyjen kauppaluottojen ja kannattavuuden suhteessa. Tämän tutkimista
varten tehdään vertailu kolmen maan välillä.
Tutkielman rakenne muodostuu siten, että seuraavassa kappaleessa käsitellään kauppaluottojen
taustalla olevia teoria ja motiiveja. Näistä saadaan tausta sille, miksi yritykset käyttävät
kauppaluottoja. Kolmannessa luvussa selvitetään kauppaluottojen ja yrityksen kannattavuuden
välistä yhteyttä, kauppaluottojen käyttöä kansainvälisessä kaupassa sekä kauppaluottojen
merkitystä rahoituslähteenä aikaisempien tutkimusten pohjalta. Neljännessä kappaleessa
kuvataan empiirisen tutkimuksen hypoteesit, aineisto, rajaukset ja tutkimuksessa käytetyt
muuttujat. Viides luku sisältää kauppaluottojen ja kannattavuuden yhteyttä kuvaavat
regressiomallit, tutkimustulokset ja vastaukset hypoteeseille. Tutkimus päätetään kappaleeseen
kuusi, joka sisältää johtopäätökset tutkimuksen pohjalta ja mahdolliset
jatkotutkimusehdotelmat.
7
2 KAUPPALUOTTOJEN TAUSTALLA OLEVAT TEORIAT JA MOTIIVIT
2.1 Kauppaluottoja määrittävät teoriat Sekä toimittaja että asiakas tekevät kauppaluottoon liittyviä päätöksiä. Toimittaja päättää
myöntääkö se asiakkaallensa kauppaluottoa myyntihetkellä. Tähän vaikuttaa oleellisesti se,
millainen suhde toimittajalla on asiakkaansa kanssa. Tämän jälkeen luottokelpoinen asiakas,
joka on ostanut tuotteen, tekee päätöksen luoton takaisinmaksusta tai sen viivyttämisestä.
Tähän vaikuttaa edelleen paljonko asiakkaalla on vaihtoehtoisia rahoituslähteitä. Ne yritykset,
joilla on useita rahoituslähteitä viivästyttävät maksujansa todennäköisemmin silloin, kun heillä
on puutetta varoista. (Nilsen 2002.)
Kauppaluottoihin on yhdistetty kirjallisuudessa teorioita ja motiiveja, joita käsitellään
seuraavaksi. Teoriat selittävät miksi toimittajat ovat halukkaita toimimaan rahoituksen
välittäjinä asiakkailleen ja miksi asiakkaat haluavat käyttää kauppaluottoja esimerkiksi
pankkilainojen sijaan, vaikka kauppaluotot ovat yleisesti edellisiä kalliimpi rahoitusmuoto
(Niskanen & Niskanen 2006). Syy kauppaluoton käyttämiselle voi johtua esimerkiksi siitä, että
yritys ei voi huonon luottokelpoisuuden vuoksi saada pankkilainaa tai muuta ulkoista pääomaa.
Miksi toimittaja tässä tilanteessa haluaisi myöntää luottoa kaupalle? Toimittaja voi saada
esimerkiksi informaatioetua suhteessa muihin lainoittajiin, sillä se voi tarkastella asiakkaan
osto- ja maksukäyttäytymistä. (Danielson & Scott 2000.)
Seuraavissa kappaleissa esitellään teorioita ja motiiveja, jotka puoltavat kauppaluoton käyttöä.
Näistä rakentuu tutkielman viitekehys, jonka avulla pyritään muodostamaan hypoteesit
empiiriselle tutkimukselle. Tavoitteena on selvittää teorioiden ja motiivien yhteenliittymä
tutkimustuloksiin.
2.2 Informaation asymmetria
Informaation asymmetria on tilanne, jossa vain tuottaja on tietoinen tuotteen laadusta, kun
kauppasopimus tehdään. Tällainen markkinatilanne on esimerkiksi sellainen, jossa hyödykkeen
virheaste riippuu laadunhallinnan intensiteetistä tuotantoprosessissa. Tällöin hyödykkeen arvo
putoaa merkittävästi, mikäli tuote osoittautuu vialliseksi. Toinen esimerkki on tilanne, jossa
hyödykkeen ominaisuuksien parannus tai mukautuminen niihin riippuu tuotteen rakenteesta ja
muotoilusta tai tuotteen valmistuksessa käytettyjen tuotantolaitteiden teknologisesta
8
kompleksisuudesta. Mikäli kaupanteon jälkeen korvaavia hyödykkeitä, joissa on parempia
ominaisuuksia, tulee saataville, hyödykkeen markkinahinta laskee. (Lee & Stowe 1993.)
Klassinen esimerkki haitallisesta valinnasta, joka aiheutuu informaation asymmetriasta, on
Akerlöfin (1970) artikkelissa ”The Market for Lemons”, jossa markkinoilla on sekä hyviä että
huonoja autoja. Uusi auto voi olla hyvä tai huono, eli niin kutsuttu ”sitruuna”, ja sama pätee
myös käytettyjen autojen markkinoilla. Asiakas ei voi ostaessaan tietää auton laatua, mutta
tiedetään, että todennäköisyydellä (1-q) auto on sitruuna, jossa q kuvastaa hyvien tuotettujen
autojen osuutta. Omistettuaan auton hetken aikaa omistajalle muodostuu kuva auton laadusta
ja omistaja kykenee arvioimaan uuden todennäköisyyden auton laadulle, joka on tarkempi kuin
alkuperäinen arvio. Näin on syntynyt informaation asymmetria, jossa myyjällä on enemmän
tietoa autosta kuin ostajilla siitä huolimatta, että autoja myydään silti samalla hinnalla
riippumatta niiden laadusta.
Yritysten välisissä kauppasuhteissa epätäydellisen informaation aiheuttama epävarmuus tuottaa
transaktiokustannuksia yrityksille. Kauppaluottoa tarjoava toimittaja voi joutua moraalikadon
uhriksi, koska heikossa taloustilanteessa olevat ostajat voivat käyttää kauppaluottoa hyväkseen
rahoitusvaihtoehtona. Toisaalta ostajat, jotka maksavat käteismaksulla joutuvat kohtaamaan
vastakkaisen moraalikadon ongelman, sillä ostaja ei voi arvioida tuotteen laatua ennen maksun
suorittamista. (Ng ym. 1999). Moraalikato viittaa ongelmaan, jossa edustajia houkutellaan
tuottamaan sopiva määrä tuotettavia hyödykkeitä tilanteessa, jossa edustajien tekemiä toimia ei
voida havainnoida tai niihin ei voida vaikuttaa suoraan (Holmström 1982). Toimittajien ei
voida olettaa olevan täysin rehtejä, sillä he saattavat saada merkittäviä palkkioita liioittelemalla
tuotteidensa laatua (Leland & Pyle 1977). Näin sekä ostajalla että myyjällä on kannustin laatia
järjestelmiä, jotka vähentävät asymmetrisestä informaatiosta johtuvia kustannuksia.
Informaation asymmetria voikin vaikuttaa kauppaluottojen valintaan yrityksissä kahdella
tavalla. Ensinnäkin myyjät, joilla ei ole ole riittävästi mainetta voivat tarjota maksuaikaa
vakuudeksi tuotteelle. Toiseksi, ostajat voivat saada yrityksen maksukäytännöistä selville
luottokelpoisuuden. (Ng ym. 1999)
Kauppaluotto voidaan nähdä epäsuorana takauksena tuotteen laadulle. Luotolla ostettaessa
asiakkaalla on aikaa testata tuotetta ja tehdä päätös siitä, tyydyttääkö vastaanotettujen tuotteiden
laatu ennen kuin maksu suoritetaan. Mikäli tuotteet eivät vastanneet asiakkaan odotuksia,
asiakas voi kieltäytyä maksamasta tuotetta ja palauttaa sen takaisin toimittajalle. Asiakas voi
9
toki maksun suoritettuaankin palauttaa tuotteen tai hakea korvausta, mutta se voi olla vaikeaa
tai kallista. Tämä tarkoittaa, että asiakas, joka ottaa vastaan käteisalennuksen ja maksaa tuotteen
aikaisin, kantaa tuoteriskin. Näin ollen luotto- ja käteishinnan erotus voidaan nähdä tuotteeseen
liittyvänä takauksena. (Lee & Stowe 1993.)
Epätäydellinen informaatio luo epävarmuutta kauppakumppanien suhteisiin kaupankäynnissä,
mahdollisuuden opportunismiin ja moraalikadon ongelmiin, mikä vuorostaan rasittaa kaupan
osapuolia transaktiokustannuksilla (Pike, Cheng, Cravens & Lamminmaki 2005). Kauppaluotot
voidaankin nähdä sopimuksellisena keinona käsiteltäessä informaation asymmetriaa tuotteiden
välittäjämarkkinoilla. Maksuehdot on luotu toimimaan sopimuksena, joka paljastaa tietoa
ostajan maksukyvyttömäksi joutumisen riskistä. Korkeat implisiittiset korkotasot, jotka ovat
yhteydessä kauppaluottoon helpottavat matalan konkurssiriskin yhtiöiden erottamista niistä
ostajista, joilla on korkea riski ajautua konkurssiin. Tässä näkökulmassa kauppaluoton
tarjoaminen perustuu siihen, että tieto konkurssiriskistä muodostuu sijoituksen tehneelle
myyjälle arvokkaaksi. Myyjä voi tehdä toimenpiteitä suojellakseen sijoitustaan sen jälkeen, kun
tieto korkeasta konkurssiriskistä on viestitty myyjälle ostajan hyväksymisestä annettuihin
maksuehtoihin. (Smith 1987.)
Tang (2009) tutki informaation asymmetrian yhteyttä yrityksen rahoituspäätöksiin,
sijoituspolitiikkaan ja luottomarkkinoille pääsyyn. Aineistona käytettiin Moody’sin tarjoamaa
tietokantaa vuodelta 1982, jolloin reittaus uudistui kolmen uuden tarkennusluokan myötä.
Uudistuksen tullessa voimaan aineistossa oli 1193 yritystä, jotka jaettiin kolmeen eri luokkaan
luottokelpoisuuden mukaan. Tulokset osoittivat, että luottokelpoisuusinformaation
tarkentuessa sijoittajien on mahdollista tunnistaa tarkemmin yrityksen luottokelpoisuus. Tämän
seurauksena yritykset, jotka saivat paremman luottoluokituksen, pääsivät helpommin
luottomarkkinoille, saivat lainaa edullisemmalla hinnalla ja enemmän suhteessa yrityksiin,
joiden luottoluokitus heikentyi. Lisäksi luottoluokituksen arvioinnin tarkentuminen vähensi
pysyvästi informaation asymmetriaa luottomarkkinoilla, mikä mahdollisti yritysten
sitoutumisen aiempaa paremmin investointiprojekteihin.
2.3 Hintaerottelu
Kauppaluotot voidaan nähdä myös yhtiön voimavarana hintapolitiikan laatimisessa, kun
stimuloidaan kysyntää. Maksuajan pidentäminen tai käteisalennuksen kasvattaminen voidaan
10
taloudellisesta näkökulmasta nähdä hinnan alentamisena, jolloin kauppaluotot antavat myyjälle
mahdollisuuden hintaerotteluun. (Smith 1987; Pike ym. 2005.)
Kilpailun puute markkinoilla yhdessä haitallisen valikoitumisen ongelmien kanssa
mahdollistavat hintaerottelun tulemisen kannattavaksi. Hintaerottelu on mahdollista käteisellä
maksavien ja luottoa käyttävien asiakkaiden välillä. Hyötyä on mahdollista saavuttaa aina, kun
käteisellä maksavien asiakkaiden kysyntä ylittää luotolla maksavien asiakkaiden kysynnän tai
silloin, kun varausmaksut ovat systemaattisesti korkeammat kuin luotolla maksavien
asiakkaiden. (Brennan, Maksimovic & Zechner 1988.)
Kauppaluottojen käytöllä on myös kaupallisia motiiveja. Maksuehtoja pidentämällä tai
nostamalla alennusta, jonka asiakas saavuttaa suorittaessaan maksun ripeästi, voidaan myydä
samaa tuotetta eri hintaan eri asiakkaille. (García-Teruel & Martínez-Solano 2010.) Pidemmät
maksuajat tarjoavat Smithin (1987) mukaan yritykselle myös mahdollisuuden välittää tietoa
tuotteidensa laadusta. Asiakkaille jää täten mahdollisuus arvioida ostamaansa tuotetta
maksuajan sallimalla aikavälillä.
García-Teruel ja Martínez-Solano (2010) tutkivat, onko maiden ja toimialojen välillä
eroavaisuuksia kauppaluottojen määrissä. Aineisto koostui pienistä ja keskisuurista yhtiöistä
vuosina 1996–2002 seitsemässä maassa, jotka olivat Belgia, Suomi, Ranska, Kreikka, Espanja,
Ruotsi ja Iso-Britannia. Tutkimus osoitti ensiksikin sen, että maiden välillä on huomattavia
eroja myyntisaatavien ja ostovelkojen määrissä. García-Teruelin ja Martínez-Solanon (2010)
mukaan mannermaat (Belgia, Ranska, Kreikka ja Espanja) saivat korkeimpia arvoja
kauppaluottojen määrässä. Lisäksi myyntisaatavien määrä toimialoittain oli korkein rakennus-
ja tukkusektoreilla, kun taas ostovelat olivat korkeimmillaan tukku- ja vähittäiskaupassa.
Lisäksi García-Teruel ja Martínez-Solano (2010) selvittivät voivatko tietyt yrityksen piirteet,
kuten luottokelpoisuus, rahoituksen saatavuus, myynnin kasvu, hintaerottelu ja tuotteen laatu
selittää asiakkaille myönnettyjä kauppaluottoja, sekä niiden kysyntää pienissä ja keskisuurissa
eurooppalaisissa yrityksissä. Havaittiin, että suuremmat yhtiöt, joilla on myös paremmat
mahdollisuudet saada lyhyen aikavälin rahoitusta, myöntävät asiakkailleen helpommin luottoa
kuin pienemmät yhtiöt. Päätelmä ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, koska suhdetta yhtiön koon
ja kauppaluottojen myöntämiselle ei löytynyt Espanjassa, Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa.
Lisäksi Belgian kohdalla suhde oli negatiivinen.
11
García-Teruelin ja Martínez-Solanon (2010) tutkimus osoitti myös, että kauppaluottoja
käytetään markkinointimekanismina. Hintaerotteluteoria saa näin tukea, koska yhtiöt, joilla on
suuremmat katteet myöntävät enemmän kauppaluottoa. Yhtiöt myös reagoivat myynnin
vähentymiseen lisäämällä kauppaluottoa. Ostovelkoja tutkittaessa havaittiin, että suuremmat
sekä korkeampien kasvumahdollisuuksien yritykset saavat enemmän rahoitusta toimittajiltaan.
Toisaalta vaihtoehtoisten rahoituslähteiden olemassaolo johti siihen, että toimittajilta on
vaikeampaa saada rahoitusta.
Kauppaluoton maksuehtojen ollessa yleensä muuttumattomia suhteessa asiakkaan
laatuluokitukseen, kauppaluotto vähentää todellista hintaa heikomman laatuluokituksen
asiakkaille. Yhtiöillä, joilla on tuotteissaan korkea kate, on selkeästi vahva kannustin saavuttaa
lisämyyntiä ilman tuotteen hinnan alentamista alkuperäisille asiakkaille. Koska tuotto
seuraavaa myytyä tuotetta kohti on korkeampi, yritys on halukas ottamaan positiivisen
kustannuksen, jotta se voi myydä yhden tuotteen lisää niin kauan, kun se ei vaikuta
aikaisempaan myyntiin. Sillä oletuksella, että kilpailulaki estää suoran hintaerottelun, tarjoaa
korkeaksi hinnoiteltu kauppaluotto vaihtoehdon riskillisten asiakkaiden varalle.
Luottokelpoiset asiakkaat havaitsevat kauppaluoton ylihinnoitelluksi ja suorittavat maksun
kaupasta mahdollisimman nopeasti. Toisaalta riskilliset asiakkaat kokevat kauppaluoton
edelleen järkevänä, koska se voi olla halvempi rahoitustapa kuin muut saatavilla olevat
rahoituslähteet. (Petersen & Rajan 1997.)
Toinen versio teoriasta on se, että toimittaja ei halua syrjiä riskillistä asiakasta ainoastaan siksi,
koska asiakkaan kysyntä on joustavampi lyhyellä aikavälillä. Toimittajalla voikin olla pitkän
aikavälin intressejä asiakkaan selviytymisen kannalta. Tämä voi päteä erityisesti silloin, kun
toimittajalla ei ole potentiaalisia korvaajia asiakkaalle. Tällöin kauppaluottoa myöntäessään
toimittaja ei ainoastaan ota huomioon nykyisen myynnin katetuottoa vaan myös
tulevaisuudessa saatavien tuottojen nykyarvon. Toisin sanoen toimittaja voi olla halukas
suojelemaan epäsuoraa pääomasijoitustaan asiakkaaseen tarjoamalla hänelle lyhyen aikavälin
rahoitusta. (Petersen & Rajan 1997.)
Pike ym. (2005) tutkivat kyselytutkimuksen avulla yritysten luottopolitiikkaa ja tapoja yrittäen
löytää todisteita informaation asymmetrian ja hintaerottelun teorioille. Kyselyn kohteena oli
700 suurta yhtiötä Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta ja Australiasta. Tulokset osoittivat, että
pidempiä maksuaikoja havaitaan silloin, kun tuotteen laadunvarmistusprosessi on
12
kompleksinen, myyjän maine on heikompi, liiketoiminta on kausittaista, ja kun myyjä laajentaa
luottoa koskemaan suurempaa osaa liiketoiminnastaan. Pienemmät myyntiyhtiöt tavallisemmin
suosivat käteismaksuja luoton sijaan. Toisaalta maksuehdoissa havaittiin myös maakohtaisia
eroja, jotka osoittivat yhdysvaltalaisten yhtiöiden käyttävän aikaisista maksusuorituksista
saatavia käteisalennuksia useammin. Kyseinen tapa oli erityisen yleinen suurten
myyntiyhtiöiden luottopolitiikassa, millä pyrittiin vahvaan myyntiorientoituneeseen
lähestymiseen kauppaluottojen tapauksessa.
Hintaerottelun teoria sai myöskin tukea Pike ym. (2005) tutkimuksessa. Havaittiin, että
yritysten luottopolitiikka ja –ehdot oli omaksuttu asymmetrisen informaation aiheuttaman
paineen vuoksi. Ostaja on halukas tukemaan maksuehtoja, jotka mahdollistavat riittävän pitkän
ajan tuotteen laadun varmistamisessa. Myyjä sen sijaan pyrkii tarjoamaan houkuttelevia ehtoja
saadakseen tai säilyttääkseen asiakkaan, mutta pyrkii myös vähentämään epävarmuutta
maksuaikeesta kolmella tavalla. Epävarmuutta vähennetään riskisten asiakkaiden kohdalla
vaatimalla maksuja ennen toimitusta, tai kannustamalla aikaiseen maksukäyttäytymiseen
kaksivaiheisilla maksuehdoilla, ja käyttämällä enemmän luottoriskinhallintaa.
2.4 Rahoituksellinen motiivi
Asiakkaan kannalta kauppaluoton käyttäminen on mielekästä, sillä se mahdollistaa tuotteen
ostamisen ilman välitöntä tarvetta käyttää kassavaroja. Toisaalta kauppaluottojen käyttö
puhtaasti rahoituksellisesta näkökulmasta ei ole yhtä houkuttelevaa kuin pankkilainan.
Kauppaluotto on ensiksikin sidottu hyödykkeiden ostamiseen, kun taas pankkilainat eivät
välttämättä ole sidottuja mihinkään hyödykkeeseen. Kauppaluotto myös tyypillisesti erääntyy
30 päivässä pankkilainojen ollessa yleensä maturiteetiltaan pidempiä. Lisäksi asiakkaan
kauppaluoton myöntää toimittaja eikä rahoitusammattilainen, joten maksun viivyttämisestä
seuraa sakkoja, jotka voivat epäsuorasti vahingoittaa pitkän aikavälin kauppasuhdetta. (Nilsen
2002.)
García-Teruel ja Martínez-Solano (2010) esittivät motiiveja kauppaluottojen käytölle.
Yrityksellä voi ensinnäkin olla rahoituksellisia motiiveja, joiden mukaan tuotteiden myyjillä on
etulyöntiasema rahalaitoksiin nähden tiedon hankinnassa ja velkojien valvonnassa.
Toimittajilla voi olla esimerkiksi paremmat mahdollisuudet kerätä tietoa asiakkaasta johtuen
siitä, että he ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa. Asiakkaan taloudellisesta tilanteesta voidaan
13
saada tietoa tilausmäärien ja niiden esiintymistiheyden perusteella. Lisäksi toimittajat voivat
kontrolloida tarjontaansa paremmin. Myyjät saavat etua myös tuotteiden likvidoimisessa
tilanteessa, jossa maksu jää saamatta. Tuotteet voidaan periä takaisin ja jälleen myydä toiselle
asiakkaalle, mikä antaa toimittajille paremman vakuuden kuin rahalaitoksille tässä tapauksessa.
Ng ym. (1999) mukaan kilpailuetua suhteessa rahalaitoksiin saadaan myös siitä, että
kaupankäynnin harjoittaminen usean samankaltaisen asiakkaan kanssa voi kertoa yksittäisen
yrityksen rahoitusvaikeuksista ja yleisestä markkinoiden laskusta asiakkaan tuotteissa. Etua voi
syntyä lisäksi perintäkustannuksissa tilanteessa, jossa vakuus on arvokkaampi toimittajalle kuin
rahalaitokselle. Toimittajalla voi olla myös paremmat edellytykset valvoa ja painostaa asiakasta
maksamaan laina takaisin (Petersen & Rajan 1997).
Rahoituksellinen motiivi keskittyy asiakkaaseen aloitteentekijänä luotolle, joka syntyy
kaupanteon jälkeen. Varojen puute voi pakottaa asiakkaan viivästyttämään maksua ja täten
sivuuttamaan houkuttelevan käteisalennuksen. Kun asiakas on tilanteessa, jossa pankkilainaa
on tarjolla vähemmän, tarjoaa kauppaluotto turvaa. (Nilsen 2002.) Schwartzin (1974) mukaan
kauppaluotto virtaa etupäässä yrityksistä, joilla on suhteellisen helppo pääsy
pääomamarkkinoille yrityksiin, joilla on tuottoisaa käyttöä varoille, mutta suhteellisen heikko
pääsy pääomamarkkinoille. Näin ollen vakiintuneemmat yritykset, jotka ovat jo ehtineet nauttia
huomattavasta kasvusta ja tuottavuudesta osallistuvat pienempien ja uudempien yritysten
rahoittamiseen.
Petersen ja Rajan (1995) käsittelivät tutkimuksessaan pienten yhdysvaltalaisten yritysten
rahoitusvaihtoehtoja. Havaittiin, että nuoremmat, alle 10 vuotta vanhat yritykset saavat ulkoista
pankkirahoitusta keskitetyillä markkinoilla huomattavasti enemmän kuin kilpailuilla
markkinoilla. Tämä ero tasaantuu kuitenkin yhtiöiden iän kasvaessa. Luotonantajat näyttävät
tasoittavan korkotasoja yrityksen elinkaaren ympäri keskitetyillä markkinoilla perimällä
pienempää korkoa yrityksen ollessa nuori ja korkeampaa korkoa kuin kilpailuilla markkinoilla
yrityksen ollessa vanha. Nuorten yritysten havaittiin lisäksi olevan keskitetyillä markkinoilla
vähemmän pakotettuja ottamaan luottoja kuin kilpailluilla markkinoilla. Tämä oli seurausta
siitä, että keskitetyillä markkinoilla yritykset hyödynsivät kauppaluottojen käteisalennukset
useammin kuin kilpailluilla markkinoilla.
14
Kun rahoitusmarkkinat ovat epätäydelliset, yrityksen täytyy säilyttää likvidireservi
rahoitustarpeiden tyydyttämiseksi. Reservin avulla voidaan välttää liiallinen lainaaminen ja
maksukyvyttömyyskustannukset. Osa tästä likvidireservistä voidaan säilyttää talletustileillä,
osa luotonantoa varten ja osalla voidaan ostaa osakkeita markkinoilta. Toinen
lainausmahdollisuus on yrityksellä, joka myöntää kauppaluottoa. Tällainen yritys voi kiertää
rahoitusmarkkinat ja lainata osan likvidireservistään suoraan lainanottajille eli asiakkaillensa.
Likvidirahasto on silti riittävä rahoitustarpeiden tyydyttämiseen, koska operaatioista syntyvät
myyntisaatavat voidaan faktoroida ennen erääntymistä, mikäli tarpeellista. (Emery 1984.)
Factoring eli laskusaatavien rahoitus on toimittajarahoituksen tyyppi, jossa yritykset myyvät
niiden luottokelpoiset myyntisaatavat alennuksella saaden vastineeksi käteistä välittömästi.
Laskusaatavien rahoitus sisältää luottosuojan, myyntisaatavien kirjanpidon, perinnän ja
rahoituksen. (Klapper 2006.)
Emeryn (1984) mukaan kauppaluoton käyttö perustuu siis siihen, että lainauksesta saatava
laskennallinen korko on suurempi kuin markkinoilta saatava tuotto. Yritystä, joka pidentää
kauppaluottoa saadakseen korkeamman tuoton likvidireservilleen voidaan pitää rahoituksen
välittäjän roolissa lainaajille eli asiakkaillensa. Tästä syystä kauppaluoton lisääminen katsotaan
puhtaasti rahoitukselliseksi motiiviksi. Huomioitavaa on, että rahoituksellinen motiivi ei toimi
täydellisten rahoitusmarkkinoiden tapauksessa, koska silloin yrityksellä ei ole tarvetta pitää
rahaa reservissä toimettomana.
2.5 Operatiivinen motiivi
Emeryn (1984) mukaan eräs motiivi kauppaluoton lisäämiselle on operatiivinen. Kun kysyntä
on epäsäännöllinen johtuen epävarmuudesta tai kausittaisuudesta, myyjän tulee vastata
kysynnän poikkeamiin. Yritys voi tehdä väliaikaisia muutoksia kuten esimerkiksi muuttaa
tuotteen hintaa, tuotettua kappalemäärää tai varastomääriä. Koska muutokset operaatioissa ovat
kalliita sekä ostajalle, että myyjälle, niitä ei kuitenkaan mielellään käytetä vastineena kysynnän
hetkellisille vaiheluille.
Toinen vaihtoehto yritykselle on tasoittaa kysynnän vaihteluita väliaikaisilla maksuehtojen
väljennyksillä tai kiristyksillä, jolloin myyntisaatavien annetaan vaihdella kysynnän suhteessa.
Vaikka tämäkään menetelmä ei ole täysin kuluton, se voidaan kuitenkin toteuttaa nopeasti, ja
se rajaa häiriön yrityksen rahoitukselliselle sektorille eristäen siten yrityksen operatiivisen osan
15
kysynnän muutoksen aiheuttamilta shokeilta. Syy kauppaluottojen lisäämiselle onkin puhtaasti
operatiivisen joustavuuden motiivi. (Emery 1984.)
Operatiivisesta motiivista kauppaluottojen kontekstissa on kirjallisuudessa käytetty myös
transaktioteorian käsitettä. Ferrisin (1981) mukaan teoria perustuu sille, että kauppaluotto
voidaan ajatella instrumenttina, joka helpottaa tavaran vaihtoa. Samalla tavalla kuin raha
vähentää kaupankäyntikustannuksia toimimalla vaihdon välineenä vaihtokaupassa,
kauppaluotto voi pienentää kustannuksia erottamalla hyödykkeen ja rahan vaihdon toisistaan.
Kauppaluottoja käyttämällä voidaan esimerkiksi muuntaa epävarmat kassavirrat sarjaksi, jonka
maksupäivät ovat tiedossa tarkemmin. Näin kauppaluotosta tulee suojausmekanismi
kaupankäynnin riskille, joka aiheutuu satunnaisista kassavirroista. Kun epävarmuus poistuu,
myös tarve suurien kassavarastojen ja niiden pitämisestä aiheutuneille kuluille eliminoituu.
Kauppaluotto luo informaatiota muun muassa laskuista saatavien maksupäivämäärien kautta.
Informaation arvo riippuu hyödykkeiden vaihdon ja pakollisen rahankäytön välillä olevasta
ajasta. Yleisesti ottaen mitä pidempi aikaväli yrityksellä on sopeuttaa nykyisiä kassavaroja
odotettuihin menoihin (tuloihin) sitä pienemmät ovat kustannukset (sitä suuremmat hyödyt)
sopeuttamisen tekemiseen. Pidentämällä kauppaluoton maksuaikaa, kauppakumppanit voivat
tehokkaasti vähentää kassavirroista tulevia kustannuksia. (Ferris 1981.)
Operatiiviset motiivit perustuvat siihen, että kauppaluoton kautta yritys voi lisätä toiminnallista
tehokkuuttaan ja vaikuttaa kustannuksiin (García-Teruel & Martínez-Solano 2010). Emeryn
(1987) mukaan kauppaluotto on kannustimena operatiivisen joustavuuden lisäämisessä, sillä
yritys voi tasoittaa myyntiensä syklisyyttä antamalla palkinnon kauppaluoton muodossa
asiakkaille, jotka ostavat tavaraa matalan kysynnän aikaan. Täten myös varastointikustannukset
vähenevät, kun yrityksen ei tarvitse pitää tuotteita varastossa, mikäli tuotanto pidetään vakiona.
Näin ollen myös tuotantomäärän muutoksilta voidaan välttyä. Operatiivinen motiivi ei Emeryn
(1984) mukaan kuitenkaan toteudu silloin, kun kysyntä on vakaa. Myyjä voi tuottaa sellaisen
määrän, joka toteuttaa tasapainon rajatuoton ja -kustannuksen välillä, jolloin kauppaluottoa ei
tarvita kysytyn määrän muuttamiseen.
16
2.6 Muita kauppaluottoihin liittyviä teorioita
Kauppaluoton myöntävällä yrityksellä voi joskus olla etua tiedon hankkimisessa suhteessa
rahoituslaitokseen. Toimittaja saattaa asioida asiakkaan tiloissa useammin kuin
rahoituslaitokset ja täten voi muodostaa kokonaiskuvan asiakkaan tilauskannasta ja
liiketoiminnan suuruudesta. Asiakkaan maksukäyttäytyminen, kuten hyödynnetäänkö
käteisalennuksia vai ei, saattaa antaa varoituksen asiakkaan luottokelpoisuuden alenemisesta.
Vaikka rahoituslaitokset saattavat myös kerätä samanlaista tietoa asiakkaasta, toimittaja voi
saada tiedon nopeammin ja matalammilla kustannuksilla normaalin kaupankäynnin yhteydessä.
(Petersen & Rajan 1997.)
Hyödykkeet voivat olla luonteeltaan sellaisia, että on olemassa vain muutama taloudellinen
vaihtoehto toimittajan lisäksi, joka tuottaa niitä. Petersenin ja Rajanin (1997) mukaan tämä
tarjoaa myyjälle keinon vetäytyä toimittamasta tuotteita tulevaisuudessa, mikäli asiakas ei
hoida maksuvelvoitteitaan. Tämä on erityisen tehokasta, jos asiakkaan myynti on vain pieni osa
toimittajan kokonaismyynneistä. Sitä vastoin rahoituslaitoksella on rajallisemmat
vaikutusmahdollisuudet, koska rahoittamisen lopettaminen tulevaisuudessa ei välttämättä
vaikuta nopeasti asiakkaan toimintoihin, ja toisaalta rahoituslaitos ei välttämättä voi perua
aikaisempia asiakkaalle myöntämiään lainoja.
Cunat (2007) esittää teorian, jonka mukaan toimittajat saattavat antaa anteeksi lainoja tai
pidentää luoton laina-aikaa tilanteessa, jossa asiakas kärsii väliaikaisesta likviditeettikriisistä,
mikä voi uhata asiakkaan selviytymistä. Käytännössä tämä tarkoittaa kauppaluoton maksun
viivyttämistä, mistä harvoin kuitenkaan aiheutuu rahallista sakkoa tai toimitusten jäädyttämistä
velallisen suuntaan. Toimittajat rahoittavat toimintaa, jotta asiakasyrityksen
selviytymismahdollisuudet kriisistä paranisivat. Tällainen tilanne on yleisempää silloin, kun
myyjän ja ostajan välinen kauppasuhde on vahva eli toisin sanoen, jos asiakkaan menettäminen
olisi erittäin kallista toimittajalle.
Kaksisuuntainen suhde kauppasuhteissa selittää myös kauppaluottojen käyttöä. Yritys voi
saada kahdenlaista etua hyväksyessään korkeakorkoisen lainan luotonantajalta, joka on
voimakkaasti riippuvainen kauppakumppanistaan. Riippuvainen luotonantaja antaa ensinnäkin
enemmän myönnytyksiä asiakkaan ollessa rahoituspulassa. Toiseksi, luotonantaja laskee lainan
korkoja nopeammin silloin, kun asiakkaan todennäköisyys ajautua konkurssiin nousee.
17
Kompensoidakseen myönnytyksiä, lainojen korkotaso nousee luotonantajan ja asiakkaan
riippuvuuden noustessa. Riippuvaisen luotonantajan korot myös vaihtelevat vähemmän kuin
riippumattomalla luotonantajalla. (Wilner 2000.)
Elliehausen ja Wolken (1993) kehittivät kauppaluottomallin, joka yhdistää sekä
transaktioteorian että rahoituksellisen motiivin. Mallia käytettiin analysoimaan pienten
yritysten kauppaluottojen käyttöön liittyviä päätöksiä, ja aineisto koostui 3400
yhdysvaltalaisesta pienestä yrityksestä vuosina 1988–89. Tulokset osoittivat, että suuret
ostovolyymit ja toimitusten ajoittumisen vaihtelu olivat yhteydessä suurempaan
todennäköisyyteen käyttää kauppaluottoja. Samalla suuremman liiketoiminnan ja
rahoitusriskin havaittiin olevan yhteydessä paitsi suurempaan todennäköisyyteen käyttää
kauppaluottoja myös yrityksen maksujen suorittamiseen eräpäivän jälkeen luotolla. Täten sekä
transaktioteorian ja rahoituksellisen motiivin havaittiin olevan merkittäviä määrittäjiä
kauppaluottojen käytölle.
18
3 KAUPPALUOTOT YRITYKSEN LIIKETOIMINNASSA
3.1 Kauppaluottojen suhde yrityksen suorituskykyyn
Käyttöpääoman voidaan ajatella muodostuvan varastoista, käteisvaroista ja välittömästi
käteiseksi likvidoitavista arvopaperista sekä kauppaluotosta. Kauppaluotto koostuu
myyntisaamisista ja ostoveloista. (Schwartzman 2013.) Tehokas käyttöpääoman hallinta on
olennainen osa yrityksen strategiaa, kun tavoitteena on luoda arvoa osakkeenomistajille.
Käyttöpääoma voidaan nähdä viiveenä, joka syntyy ajasta raaka-aineiden ostojen ja valmiista
tuotteista saatavien myyntivoittojen välillä. Se miten käyttöpääomaa hallitaan voi aiheuttaa
merkittäviä vaikutuksia yrityksen maksuvalmiuteen ja kannattavuuteen. (Shin & Soenen 1998;
Mathuva 2010.)
Deloof (2003) esittää, että yhtiön käyttöpääomalla voi olla optimaalinen taso, joka maksimoi
yhtiön arvon. Toisaalta suuret varastot ja antelias kauppaluottopolitiikka voi johtaa
korkeampiin myyntituottoihin. Varastojen avulla voidaan vähentää riskiä tuotteiden
loppumisesta. Koska toimittajilla voi olla myös kustannusetuja rahalaitoksiin nähden
kauppaluottojen myöntämisessä, se voi olla edullinen luotonlähde asiakkaille (Petersen &
Rajan 1997). Deloofin (2003) mukaan kääntöpuolena kauppaluottojen myöntämisessä ja
varastojen pitämisessä on kuitenkin se, että rahat ovat lukittuna käyttöpääomaan. Lisäksi
päätöksillä, joilla pyritään maksimoimaan kannattavuus, on taipumusta minimoida
mahdollisuudet riittävään maksuvalmiuteen, ja päinvastoin täysi keskittyminen
maksuvalmiuteen vähentää yrityksen potentiaalista kannattavuutta (Mathuva 2010).
Toinen käyttöpääoman komponentti on ostovelat. Viivästämällä maksuja toimittajille yhtiö saa
arvioida ostamansa tuotteiden laatua ja kauppaluotto voi olla sille joustava rahoituksen lähde.
Toisaalta laskujen maksaminen myöhässä voi tuoda kustannuksia, mikäli yhtiölle on
maksuehdoissa tarjottu käteisalennus aikaiselle maksulle. (Deloof 2003.) Yrityksen on todettu
hyödyntävän käteisalennukset, jos yrityksen äskettäinen lainapyyntö on hylätty, mitä lyhyempi
on pankkisuhde tai mitä enemmän sillä on ollut myyntipäälliköitä viimeisten tilikausien aikana
(Danielson & Scott 2000).
Martínez-Sola ym. (2014) tutkivat pienten ja keskisuurten espanjalaisten yhtiöiden
kannattavuutta suhteessa kauppaluottojen myöntämiseen. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin,
19
vaihteleeko kannattavuus yritysten tunnuspiirteiden mukaan. Aineisto käsitti havainnot 11 337
tuotantoyhtiölle vuosina 2000–2007. Tulokset osoittivat, että kauppaluottoon sijoittamisen ja
yrityksen kannattavuuden välillä vallitsee positiivinen suhde, joka on lineaarinen. Tämä johtuu
siitä, että kauppaluotoista saatavat edut ylittävät toimittajarahoituksen kulut. Lisäksi vaikuttaisi
siltä, että rahoituksellisesti rajoittamattomat yhtiöt, jotka ovat suurempia ja maksuvalmiimpia,
saavuttavat kauppaluottoja käyttämällä paremman kannattavuuden kuin rahoituksellisesti
rajoitetut yhtiöt.
Martinez-Sola ym. (2010) havaitsivat tutkimuksessaan myös, että kauppaluottojen käyttö on
kannattavampaa yrityksille, joilla on muuttuva kysyntä kuin niille, joilla kysyntä on vakaa.
Tämä tukee operatiivisen motiivin teoriaa, koska kauppaluotolla voidaan kysyntää tasoittamalla
vähentää operatiivisia kustannuksia ja täten parantaa yrityksen kannattavuutta. Tulokset eivät
sen sijaan osoittaneet tukea kaupallisen motivaation teorialle tai sille, että kauppaluoton
pidentäminen olisi kannattavampaa pienemmän markkinaosuuden omaaville yhtiöille.
Myöskään pienempien yritysten, joilla ei ole mainetta tuotemarkkinoilla, ei havaittu
saavuttavan korkeampaa kannattavuutta kauppaluottojen avulla.
Deloof (2003) tutki käyttöpääoman hallinnan suhdetta yhtiön kannattavuuteen suurissa
belgialaisissa yhtiöissä. Tutkimuksen data muodostui 1009:stä yrityksestä vuosina 1992–1996.
Tulokset osoittivat merkittävän negatiivisen suhteen myyntivoittojen ja myyntisaatavien,
varastojen ja ostovelkojen kiertoajalle. Näiden perusteella yhtiön johtajat voivat luoda arvoa
osakkeenomistajilleen vähentämällä myyntisaatavien ja varaston kiertoaikaa järkevissä määrin.
Negatiivinen suhde ostovelkojen ja kannattavuuden välillä selittyy sillä, että vähemmän
kannattavat yhtiöt odottavat pidempään laskujen maksamisessa.
García-Teruel ja Martinez-Solano (2010) tutkivat käyttöpääoman ja kannattavuuden suhdetta
espanjalaisissa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä vuosina 1996–2002. Havaittiin, että
yrityksen koko pääoman tuottoaste pieneni samalla kun myyntisaatavien, varaston ja
ostovelkojen kiertoajat kasvoivat. Tämä kuvastaa hyvin käyttöpääoman hallinnan tärkeyttä
yrityksissä. Negatiivinen suhde myyntisaatavien ja varaston kiertoajoissa voi selittyä heikosti
tuottavan yrityksen laatimista kannustimista asiakkaillensa, joita voivat olla esimerkiksi
maksuajan pidentäminen. Yritys, jonka myynnit ja sitä kautta tuotot ovat laskeneet voivat sen
sijaan löytää itsensä kasvavien varastojen ääreltä.
20
Kestens, Cauwenberge ja Bauwhede (2012) selvittivät vuoden 2008 finanssikriisin ja
kauppaluottojen välistä yhteyttä yrityksen kannattavuuteen. Aineisto koostui 15 440
belgialaisesta listaamattomasta yhtiöistä vuosina 2006–2009. Empiiriset tulokset osoittivat
myyntisaatavien ja ostovelkojen osuuden taseesta laskeneen vuoden 2008 aikana, mikä kertoo
negatiivisesta vaikutuksesta kauppaluottojen yleiseen saatavuuteen. Yritykset, jotka olivat
riippuvaisia lyhyen aikavälin rahoituksesta, kohtasivat ankaramman laskun kauppaluotoissa ja
eivät onnistuneet uusimaan lyhyen aikavälin lainaansa, mikä johti rahoitusvaikeuksiin.
Kyseisillä yrityksillä voitiin havaita täten myös suurempi riski ajautua konkurssiin.
Kestensin ym. (2012) tulokset osoittivat lisäksi, että finanssikriisin aikana ne yritykset, joilla
oli pääsy lyhyen aikavälin pankkilainoihin, jakoivat kauppaluottoja edelleen asiakkaille, mutta
pienemmissä määrin kuin ennen kriisiä. Finanssikriisillä oli myös negatiivinen vaikutus
yrityksen kannattavuuteen, mutta vaikutus oli pienempi yhtiöillä, jotka lisäsivät
kauppaluottojen määrää verrattuna aikaan ennen finanssikriisiä. Toisaalta vahvasti
ostovelkojaan lisänneiden yritysten kannattavuus laski finanssikriisin aikana, mikä kertoo
yritysten vaikeuksista maksaa lainoja takaisin toimittajilleen.
Käyttöpääoman hallinnan ja kannattavuuden välistä suhdetta tutkittiin myös Lazaridisin ja
Tryfondisin (2006) toimesta. Tutkimuksen aineisto käsitti 131 Ateenan pörssissä listattua
yritystä vuosilta 2001–2004. Käyttöpääoman mittarina oli käyttöpääomasykli (Cash
Conversion Cycle), joka koostuu kolmesta komponentista. Käyttöpääomasykli saadaan
muodostettua myyntisaatavien ja varastojen kiertoajalla, josta vähennetään ostovelkojen
kiertoaika. Tulokset osoittivat negatiivisen suhteen kannattavuuden ja käyttöpääomasyklin
välillä, mikä oli samansuuntainen Deloofin (2003) tulosten kanssa. Matalat tuotot olivat
yhteydessä korkeampien ostovelkojen kiertoaikoihin. Myyntisaatavien kiertoajan ja yrityksen
kannattavuuden välinen negatiivinen suhde kertoo Lazaridisin ja Tryfondisin (2006) mukaan
siitä, että vähemmän kannattavat yhtiöt pyrkivät vähentämään myyntisaataviensa määrää
saadakseen hyödykkeeseen sitoutuneen pääoman tehokkaammin käyttöön.
Gill, Biger ja Mathur (2010) tutkivat käyttöpääoman ja kannattavuuden suhdetta 88 New
Yorkin pörssissä listatun amerikkalaisen yrityksen osalta vuosina 2005–2007. Tulokset eivät
olleet merkitseviä keskimääräistä myyntisaatavien kiertoaikaa ja ostovelkojen kiertoaikaa
käytettäessä. Käyttöpääomasyklin ollessa selittävänä muuttujana, tulokset olivat kuitenkin
merkitseviä ja ne osoittivat, että mitä suurempi on käyttöpääomasykli sitä korkeampi on
21
yrityksen kannattavuus. Positiivisen suhteen käyttöpääomasyklin ja bruttotuloksen välille
antanut tulos oli poikkeava Lazaridisin ja Tryfondisin (2006) sekä Deloofin (2003) tutkimusten
kanssa. Syytä tälle ei tutkimuksessa selvennetty, mutta rajoituksena voidaan pitää otoksen
pientä kokoa ja sitä, että valitut yritykset edustivat kaikki tehdasteollisuuden alaa.
Mathuva (2010) tutki käyttöpääoman komponenttien ja yrityksen kannattavuuden välistä
suhdetta kenialaisissa pörssiyrityksissä vuosina 1993–2008. Kauppaluottoja mitattiin
myyntisaatavien kiertoajalla, jonka suhde kannattavuuteen havaittiin negatiiviseksi. Tulos
voidaan tulkita siten että mitä vähemmän asiakkaalla kestää maksaa lasku sitä enemmän
käteistä on käytettävissä varaston uudelleentäydentämiseen ja sitä kautta korkeampien
myyntien kautta parempaan kannattavuuteen. Negatiivinen suhde saatiin myös
käyttöpääomasyklin ja kannattavuuden välille, mikä voi selittyä sillä, että minimoimalla
investoinnit vaihto-omaisuuteen voidaan saavuttaa voittoja. Tämä varmistaa, että kassavaroja
ei säilytetä liiketoiminnassa liian pitkään, vaan ne käytetään voittojen tavoitteluun. Tulokset
olivat yhteneviä Lazaridisin ja Tryfondisin (2006) tulosten kanssa.
3.2 Kauppaluotot kansainvälisissä liiketoimissa
Yrityksellä on sisäisen rahoituksen lisäksi kaksi vaihtoehtoa kansainvälisten liiketoimien
rahoittamiseen. Yritys voi pyytää pankilta lainaa tai käyttää toimittajalta saamaansa
kauppaluottoa. (Engemann, Eck & Schnitzer 2014.) Kauppaluotoissa reaalikorko nousee noin
40 prosenttiin, mikä tekee niistä tyypillisesti kalliimpia kuin pankkilainat (Petersen & Rajan
1997). Tästä huolimatta kansainvälisesti aktiivisesti kauppaa harjoittavat yhtiöt käyttävät
kauppaluottoja intensiivisesti ja IMF:n (2009) selvityksen mukaan noin 40 prosenttia
kansainvälisistä transaktioista oli rahoitettu kauppaluotoin.
Kauppaluotot lisäävät yrityksen maksuvalmiutta ja antavat viestin ostettujen hyödykkeiden
laadusta. Mitä korkeampi on epävarmuus, sitä houkuttelevammaksi toimittajarahoitus tulee.
Yleisesti ottaen pankkilainat ja kauppaluotot ovat toistensa korvikkeita, mutta niille yrityksille,
joilla ei ole varaa harjoittaa vientikauppaa pelkän pankkirahoituksen turvin, kauppaluotot
edustavat täydentävää rahoitusvaihtoehtoa. (Engemann ym. 2014.)
Eck, Engemann ja Schnitzer (2012) tutkivat syytä sille, miksi kauppaluottoja käytetään niin
yleisesti kansainvälisessä kaupassa, vaikka niistä seuraa yrityksille korkeita kustannuksia.
22
Tutkimus toteutettiin kyselynä ja aineisto koostui saksalaisista yrityksistä vuonna 2004.
Havaittiin, että rahoituksen rajoitteilla oli merkitystä kansainvälisessä kaupassa ja rajoitteet
näyttivät vaikuttavan merkittävästi vienti- ja tuontikauppaan kohdistuvaan päätöksentekoon.
Rajoitteita voi aiheutua esimerkiksi asymmetrisestä informaatiosta, joka estää vähemmän
tuottavia yrityksiä käymästä kansainvälistä kauppaa ja saavuttamasta hyvää myyntivolyymiä,
mikäli vain pankkirahoitusta on tarjolla. Kauppaluottojen avulla voitiin lieventää yritysten
kohtaamia rahoituksellisia rajoitteita huolimatta korkeista kustannuksista. Mikäli ulkopuolisia
varoja ei ole riittävästi käytössä, yritys voi ylittää rajoitteet toimittajien myöntämien
kauppaluottojen avulla.
Kansainvälisessä ympäristössä toimivien yhtiöiden johtajien tulee päättää millaisia
maksuehtoja he liiketoimissaan käyttävät. Vientiyhtiö voi edellyttää tuontiyhtiötä maksamaan
tuotteet ennen kuin ne kuormataan toimitusta varten tai esimerkiksi myöntää tuontiyhtiölle
maksuaikaa siihen asti, että tuotteet ovat saapuneet määränpäähänsä. Vaihtoehtoiset
maksuehdot aiheuttavat erilaisia riskejä ja pääomavaatimuksia kauppiaille sekä lisäävät
maarajojen yli virtaavaa pääomaa sekä rahoitusvaateita. Vaikka samanlaisia vaateita syntyy
myös kotimaisissa liiketoimissa, kansainväliset liiketoimet ovat ainutkertaisia, koska pitkät
kuljetusajat lisäävät käyttöpääoman vaatimuksia ja eri maiden institutionaalinen ympäristö
nostaa esiin muita huomioon otettavia seikkoja. (Antras & Foley 2015.)
Aika hyödykkeiden tuotannon ja myyntituottojen realisoitumisen välillä on pidempi
kansainvälisessä kaupassa kuin kotimaan kaupassa. Esimerkiksi kuljetusajat ja menettelytavat
voivat olla pitkiä, mikä nostaa vaatimuksia käyttöpääoman hallinnalle. Lisäksi sopimusten
täytäntöönpano on vaikeampaa johtuen eroista oikeusjärjestelmissä ja hallitusten rajallisesta
halusta saattaa kansainväliset sopimukset kansallisten sopimusten kanssa samaan asemaan.
Kansainvälisessä liiketoiminnassa yrityksellä ei myöskään välttämättä ole vakituista edustusta
kauppakumppanin kotimaassa, mikä tekee oikeudenkäynnistä vaikeampaa ja hintavampaa.
Näin ollen kansainvälinen kauppa on riskillisempää ja riskienhallinnan merkitys nousee
tärkeään rooliin. (Schmidt-Eisenlohr 2011.)
Antras ja Foley (2015) tutkivat amerikkalaisen vientiyhtiön vuosina 1996–2009 tekemiä
liiketoimia, jotka kohdistuivat yli 140 maahan. Yhtiön toimialaa olivat ruokatuotteet, joita se
välitti toimittajilta asiakkaille. Empiirisen tutkimuksen avulla selvitettiin rahoitusehtojen ja
sopimusten välistä vaikutusta, kauppakumppanien suhdetta maksuehtoihin ja yrityksen kasvua
23
finanssikriisin aikana. Tulosten mukaan ne yhtiöt, joilla on suurimmat kulut ulkoisen pääoman
hankkimiseen ovat myös niitä, jotka tarvitsevat sitä liiketoimiensa rahoittamiseen. Tuontiyhtiöt
käyttävät ennakkomaksuja mieluummin silloin, kun liiketoimet kohdistuvat maahan, jossa
kauppasopimusten sisältöä kunnioitetaan vähemmän. Maan lainsäädännöllä on tässä
tapauksessa suuri merkitys maksuehtoihin. Toiseksi yhtiöt, joilla on heikko institutionaalinen
ympäristö, kykenevät voittamaan ympäristön rajoitukset solmimalla suhteita
kauppakumppaniensa kanssa. Maksuehtojen on havaittu muuttuvan kauppasuhteen kehittyessä,
sillä huolenaiheet sopimuksen täytäntöönpanosta väistyvät ja liiketoimet tapahtuvat useammin
toimituksen jälkeisillä maksuehdoilla. Kolmanneksi, kaupan rahoitustavat muokkaavat
makrotaloutta ja finanssikriisiä. Havainto perustui sille, että tuontiyhtiöt, jotka kävivät kauppaa
ennakkomaksuehdoin ennen finanssikriisiä, vähensivät ostojaan eniten kriisin aikana.
Kaupankäyntikustannusten lasku saa aikaan yritykset, joilla on vähemmän kauppaluottoja,
käymään enemmän vientikauppaa. Tämä osoittaa kauppaluoton olevan tärkeä määrittävä tekijä
yritysten vientikaupassa. Käänteisesti myös yritykset, joilla on paljon kauppaluottoja,
suoriutuvat paremmin korkeilla kaupankäyntikustannuksilla, koska niillä on enemmän
rahoituskanavia pehmentämään äkillisiä kustannusshokkeja. (Wang 2015.)
3.3 Kauppaluotot finanssikriisien aikana
Vuoden 2008–2009 finanssikriisillä oli dramaattisia vaikutuksia globaalin talouden toimintaan.
Yksi keskeisimmistä piirteistä oli kansainvälisen kaupan heikkeneminen suhteessa
bruttokansantuotteeseen, mikä oli epätavallisen jyrkkä verrattuna aikaisempiin taantumiin
useimmissa kansantalouksissa. Monet siirtokanavat voivat selittää tätä odottamatonta pudotusta
kansainvälisessä kaupassa, joka sisälsi syvän globaalin kysynnän laskun ja merkittävän
ulkoisen rahoituksen kiristymisen, mikä taas vähensi yritysten operatiivista pääomaa ja
rajoittivat niiden mahdollisuutta vastata tuotteidensa kysyntään. (Coulibaly, Sapriza & Zlate
2011.)
Kansainvälisen kaupankäynnin suuressa laskussa voidaan nähdä kaksi puolta. Valmistajan
puolelta luottopula kriisin huipulla johti ankaraan ulkoisen rahoituksen saatavuusongelmaan,
mikä vähensi yritysten tuotantoa ja vientikapasiteettia. Kuluttajan näkökulmasta synkät
taloudelliset näkymät johtivat yleisesti globaalin kysynnän hidastumiseen ja eritoten tuontiin.
24
Vaikutuksia ovat myös saattaneet lisätä häiriöt globaaleissa tuotantolinjoissa ja tuontiyritysten
sekä toimittajien tekemät varastojen mukautukset. (Chor & Manova 2012.)
Chor ja Manova (2012) tutkivat luottopulan vaikutuksia kansainväliseen kauppaan vuoden
2008–2009 finanssikriisin aikana. Aineisto koostui 31 eri maasta laajalla kirjolla sisältäen
esimerkiksi useimmat OECD maat, muutaman kasvavan markkinan ja joitain pieniä avoimia
talouksia. Tulokset osoittivat, että kriisin aikana maat, joiden pankkien välinen korko oli
korkeampi ja siten luoton saatavuus oli niukempi, veivät Yhdysvaltoihin vähemmän verrattuna
maihin, joissa pankkienväliset korot olivat matalammat. Vaikutukset korostuivat erityisesti
niillä toimialoilla, joilla on laaja tarve ulkoiselle rahoitukselle, rajoitettu pääsy kauppaluottoihin
tai vähän vakuudeksi kelpaavia varoja.
Coulibaly ym. (2011) tutkivat miten vuoden 2008–2009 finanssikriisi vaikutti kuuden Aasiassa
sijaitsevan kasvavan maan julkisesti listattujen yritysten myynnin laskuun. Havainnot
osoittivat, että taloudellinen tilanne vaikutti epäsuotuisasti myyntitulokseen kriisin aikana, ja
kauppaluotoilla oli tärkeä rooli yritysten suhteellisen suorituskyvyn kannalta. Erityisesti
taloudellisten olosuhteiden heikentyessä rahoituksellisesti haavoittuvaisemmat yritykset
käyttivät toimittajilta saamiansa kauppaluottoja tavanomaisten rahoituslähteiden
täydennyksenä. Yritykset kykenivät lisäksi korvaamaan ulkoista rahoitusta kauppaluottojen
avulla ja saavuttamaan paremman myyntituloksen. Verrattuna kotimaankauppaan
painottuneisiin yrityksiin, vientiyritykset luottivat suhteessa vähemmän kauppaluottoihin
vaihtoehtoisena rahoituslähteenä ja kohtasivat terävämmän laskun myynneissä. Tulokset
kertovat kauppaluottojen tärkeästä roolista lisärahoituksen lähteenä, jolla voidaan helpottaa
tulevien kriisien aikana yritysten toimintaa.
Kauppaluotoilla onkin potentiaalia olla tärkeä rahoituslähde niille yrityksille, joille rahoituksen
saatavuus on rajoitettua, koska toimittajilla voi olla paremmat mahdollisuudet selvittää
informaatio- ja toimeenpano-ongelmat kuin rahoituslaitoksilla. Nämä tekijät voivat erityisesti
laskusuhdanteiden aikana saada toimittajat lainaamaan vapaammin kuin pankit. (Love & Zaidi
2010.) Myös Wilnerin (2000) mukaan toimittajat antavat helpommin luottoa rahoituksellisesti
rajoittuneille yrityksille kuin pankit, mikäli toimittaja on riippuvainen asiakkaastaan.
Love, Preve ja Sarria-Allende (2007) tutkivat vuoden 1994 Meksikon peson devalvaation ja
vuoden 1997 Aasian talouskriisin vaikutuksia kauppaluottoihin. Aineisto koostui julkisesti
25
listatuista yrityksistä ympäri maailmaa, jotka edustivat noin 95 prosenttia maailman markkina-
arvosta. Tutkimus osoitti, että kauppaluottojen käyttö lisääntyi finanssikriisien huipuissa, jonka
jälkeen seurasi romahdus kyseisen rahoituslähteen käytössä. Aikaa ennen kriisiä yritykset,
joilla oli paljon lyhyen aikavälin velkaa, olivat merkittäviä kauppaluottojen tarjoajia. Kriisin
jälkeen kyseiset yritykset kuitenkin leikkasivat voimakkaasti asiakkaille myöntämiensä
kauppaluottojen määrää, kun taas asiakkaat lisäsivät luottamustaan saamiinsa kauppaluottoihin.
Kyseinen kriisiin liittyvä muutos rahoitusasemassa oli yhteydessä vastaavanlaiseen
muutokseen luottopolitiikassa. Kriisin aiheuttamista pitkistä jälkivaikutuksista
kauppaluottoihin kärsivät eniten ne yritykset, joilla oli korkea riippuvuus lyhyen aikavälin
lainoista. Tämä korostaa pankkilainojen olemassaolon tärkeyttä finanssikriisien aikana.
Love & Zaidi (2010) käyttivät vuonna 1998 tehtyä kyselytutkimusta selvittääkseen
kauppaluottojen toimintaa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä Itä-Aasian maissa ennen ja
jälkeen Aasian talouskriisin. Kyselytutkimukseen oli ottanut osaa 3160 teollisuusyrityksen
ylemmän johdon henkilöä ja sitä oli täydennetty kvantitatiivisilla mittareilla. Havaittiin, että
keskimääräisellä tasolla kauppaluottojen käyttöaste laski ja kauppaluottojen kustannukset
nousivat kriisin jälkeen. Rahoituksellisesti rajoittuneet yritykset vähensivät kauppaluottojen
käyttöä ja maksuaikojen pidennyksiä kriisin jälkeen. Tämä tarkoitti luotollisten kauppojen
vähenemistä, lyhyempiä maksuaikoja ja korkeampia luoton kustannuksia. Lisäksi kyseiset
yritykset vähensivät asiakkaillensa myöntämiään luottoja ja laskuttivat suurempia korkoja.
Tulokset olivat linjassa teorian kanssa, jonka mukaan sokit maksuvalmiudessa etenevät
toimitusketjua pitkin toimittajilta asiakkaille ja heidän asiakkaille levittäen näin ollen kriisin
vaikutuksia (Boissay & Gropp 2007).
Kauppaluottojen roolia muut rahoituskanavat korvaavana rahoituskanavana pienille ja
keskisuurille yrityksille Japanin 1990-luvun pankkikriisin aikana selvitettiin Taketan ja Udellin
(2010) tutkimuksessa. Tulokset osoittivat kauppaluottojen rahoituskanavan laajenevan
suhteessa pankkien rahoituskanaviin ainakin joillain ajanjaksoilla kriisin aikana, mikä on
seurausta pankkilainauksen supistumisesta. Lisäksi löydettiin viitteitä siitä, että
rahoituslaitosten lainat ja kauppaluotot liikkuvat samaan suuntaan pankkikriisin aikana, mikä
tekee niistä toisiaan täydentäviä rahoituslähteitä. Toisaalta kuplan aikana kauppaluotot ja
pankkilainat voitiin nähdä toisensa korvaavina rahoituslähteinä.
26
Levchenko, Lewis ja Tesar (2010) tutkivat kauppaluottojen vaikutusta kansainvälisen kaupan
romahtamiseen vuosien 2008–2009 kriisin aikana. Haluttiin testata, mikäli vienti ja tuonti olivat
laskeneet prosentuaalisesti enemmän toimialoilla, joissa käytetään intensiivisesti
kauppaluottoja. Tulokset eivät kuitenkaan antaneet tukea sille, että tuonti Yhdysvaltoihin olisi
laskenut enemmän niiden sektoreiden maissa, jotka kärsivät eniten luotonannon kiristymisestä.
Ristiriitaista oli lisäksi se, että vienti laski vähemmän maihin, joissa luotonanto kiristyi
enemmän kuin muilla sektoreilla. Kauppaluottojen ei täten nähty vaikuttavan kansainvälisen
kaupan romahtamiseen.
3.4 Kauppaluottojen merkitys yrityksen rahoituslähteenä
Kauppaluotto edustaa yhtä lyhyen aikavälin lainan muotoa; se on sidottu sekä hyödykkeiden
vaihdon ajoittamiseen että hyödykkeiden arvoon. Jos laina on itsessään siirrettävissä,
kauppaluotto voi toimia korvikkeena rahalle. Suljetussa kaupankäynnissä kirjanpitoviennit tai
siirrettävän kauppaluoton instrumentit tai molemmat voidaan peruuttaa suoraan, jolloin voidaan
välttää rahan välittyminen transaktiossa. Kun kauppaluotto saa yleisen hyväksynnän
kaupankäynnin välineenä, siitä tulee ikään kuin rahaa. (Ferris 1981.)
Kauppaluotto on merkittävä rahoituksen muoto yrityksille laajalla toimialarintamalla ja
kansantalouksissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, joissa on erittäin kehittyneet
rahoitusmarkkinat, kauppaluotto on suurin yksittäinen lyhyen aikavälin rahoituslähde (Petersen
& Rajan 1997). Vähemmän kehittyneissä maissa, joissa virallisia luotonantajia on niukasti,
kauppaluotto on vieläkin merkittävämmässä roolissa yhtiöiden toimintojen rahoittamisessa
(Fisman 2001).
Kauppaluottojen avulla yritykset, jotka toimivat kehittymättömillä rahoitusmarkkinoilla, voivat
rahoittaa kasvuansa. Fismanin ja Loven (2003) tutkimuksen mukaan niillä yhtiöillä, joilla on
enemmän ostovelkoja saavuttavat korkeamman kasvuasteen markkinoilla, joissa
rahoituslaitokset ovat heikkoja. Kauppaluotot rahoitusmuotona kuitenkin vaativat erityisesti
oikeuden tehokkaan toimeenpanon puuttuessa yrityksiltä luottoa ja mainetta, joten vasta
perustettujen yritysten voi olla vaikeampaa hyötyä kauppaluottopohjaisesta rahoituksesta.
Fisman (2001) tutki kauppaluoton vaikutusta yrityksen kapasiteetin hyödyntämiseen viidessä
eri Afrikan maassa vuosina 1992–1995. Havaittiin, että lisäämällä kauppaluottojen saatavuutta
27
on mahdollista saavuttaa merkittäviä tuottavuushyötyjä, mikä on seurausta siitä, että yritys
kykenee välttämään vajauksen varastoissa kauppaluottojen avulla. Saatavuutta voitaisiin lisätä
esimerkiksi tarjoamalla toimittajille asiakkaiden luottotietoja koskevaa informaatiota
paremmin ja parantaa sopimusten täytäntöönpanoa luottojen suhteen. Toisaalta on olemassa
hyviä syitä siihen, miksi kaikille yrityksille ei ole yhteiskunnallisesti optimaalista tarjota
kauppaluottoa, mikä johtuu niiden epäluotettavuudesta tai niihin kohdistuvasta liian suuresta
luottoriskistä.
3.5 Kauppaluoton suhde pankkilainaan
Yksityiset yhtiöt Kiinassa kasvavat voimakkaasti, vaikka ne saavat vain rajallisesti tukea
pankeilta. Tämä on ilmiö, jota Ge ja Qiu (2007) tutkivat selvittämällä kauppaluottojen käyttöä
valtio-omisteisten ja yksityisten yritysten välillä. Tutkimusta varten laadittu kysely sisälsi 570
valtio- ja yksityisomisteisen yrityksen yksityiskohtaiset tilinpäätöstiedot. Kauppaluottojen
havaittiin olevan selkeästi suositumpi rahoitusmuoto kuin pankkilaina yksityisissä yrityksissä.
Kauppaluottoja, joita mitattiin ostovelkojen ja myyntisaamisten erotuksena suhteessa taseen
loppusummaan, oli yksityisissä yrityksissä keskimäärin 4,3 prosenttia enemmän kuin valtio-
omisteisissa yrityksissä. Lisäksi yksityiset yritykset käyttivät valtio-omisteisia yrityksiä
enemmän kauppaluottoja, jotka ovat erääntyneet, mutta joita ei ole maksettu takaisin, sekä
pitkäaikaisia, yli 30 päivän maksuajalla olevia. Tulokset viittaavatkin siihen, että
kauppaluottojen käytön taustalla kiinalaisissa yksityisomisteisissa yrityksissä ovat ensisijaisesti
rahoitukselliset motiivit.
Edellä olevien tulosten perusteella ei tulisi kuitenkaan tehdä johtopäätöstä, jonka mukaan
epämuodolliset rahoituskanavat kuten kauppaluotto voisivat korvata hyvin toimivan virallisen
rahoitusjärjestelmän (Ge & Qiu 2007). Esimerkiksi Petersenin ja Rajanin (1997) mukaan
kauppaluoton kustannus pienissä yhdysvaltalaisissa yrityksissä on suurempi kuin 99,8
prosentissa pankkilainoja. Sen lisäksi kauppaluotot ovat sidottuja tuotteiden ostamiseen, mikä
tekee niistä vähemmän joustavan rahoituslähteen verrattuna pankkilainoihin.
Myyjä voi saada etua kaupan rahoittamisesta suhteessa rahoituslaitokseen. Ensiksikin myyjä
on samalla toimialalla ostajan kanssa, ja mikäli asiakas osoittautuu maksukyvyttömäksi, myyjä
yleensä pystyy kattamaan tappionsa rahoituslaitosta paremmin. Yritysten toimiminen
rahoituksen välittäjinä asiakkailleen on tehokasta erityisesti kehittyvissä maissa, joissa on
28
korkeat tariffit ja kilpailukyvyttömät markkinat. Tämä on seurausta siitä, että kyseisissä maissa
kauppaluottopohjainen rahoitus säästää ostajan ja myyjän tarvetta hankkia varoja tehottomilta
rahoitusmarkkinoilta. (Frank 2005.)
Burkartin ja Ellingsenin (2004) mukaan vaihtelut kauppaluoton käytössä eri maiden välillä
voidaan selittää yleisesti sillä, että kauppaluoton tärkeys pankkilainaan verrattuna pitäisi olla
suurempi, kun luotonantajan turva on heikompi ja silloin kun yhtiöillä on puutetta pääomasta,
mikä taas johtuu yrittäjien varallisuuden puutteesta. Tilanteessa, jossa luotonantajalla on
täydellinen oikeussuoja, kauppaluotto menettää merkitystään, koska silloin luoton
muuttaminen käteiseksi tulee helpoksi.
Maksimovic ja Demirgüc-Kunt (2001) tutkivat 40 maan suurten listattujen teollisuusyritysten
ostovelkojen ja myyntisaamisten kiertoaikoja selvittääkseen, miten ne vaihtelevat eri
rahoitusjärjestelmien välillä. Tulokset osoittivat, että maissa, joissa on suuret
pankkijärjestelmät yritykset käyttävät enemmän kauppaluottoja, ja toisaalta lainaavat enemmän
asiakkaillensa. Tilanne on erityisen korostunut silloin, kun pankkijärjestelmästä vain pieni osa
on julkisessa omistuksessa. Toiseksi, kauppaluottoihin luotetaan vähemmän maan
oikeusjärjestelmän ollessa tehokas, mikä voi johtua siitä, että rahoituksen välittäjinä toimivat
yritykset eivät saa kilpailuetua virallisten maksujärjestelmien ollessa tehokkaita.
Kauppaluottojen käytön kehittyminen yritysten välillä toimiikin täydentävänä
rahoituskanavana pankkijärjestelmän rinnalla erityisesti maissa, joissa oikeusjärjestelmä ei
toimi tehokkaasti.
Suuret ja suhteellisen maksukykyiset yritykset voivat Meltzerin (1960) mukaan käyttää
kauppaluottoa vaihtoehtoisena rahoitusmuotona pankkirahoitukselle erityisesti silloin, kun raha
on tiukassa. Havainto perustui 1950-luvun puolivälin rahamarkkinoiden kiristymiselle
Yhdysvalloissa, jolloin yritykset, joilla oli runsaasti kassavaroja, kasvattivat kauppaluoton
maksuaikoja asiakkaillensa.
Blasio (2005) tutki voivatko kauppaluotot toimia korvaavana rahoituslähteenä pankkilainoille
italialaisissa yrityksissä vuosina 1982–1999. Italialaiset yritykset soveltuivat hyvin aineistoksi,
koska niissä kauppaluotot vastasivat suurta osaa yritysten taseesta ja vaihtoehtoisia
rahoituslähteitä ei ollut saatavilla. Tulokset tukivat väitettä, jonka mukaan kauppaluotot
voisivat toimia korvikkeena pankkilainoille ja tutkimus osoitti, että varastoinvestoinnit ovat
29
riippuvaisia kauppaluottojen saatavuudesta. Vaikutus oli yli kaksinkertainen rahamarkkinoiden
kiristymisen aikana ja lisäksi perinteiset maksuvalmiuden mittarit havaittiin vähemmän
tärkeiksi kuin kauppaluotto. Lisäksi havaittiin, että pienet yritykset, jotka eivät maksa osinkoa
käyttivät kauppaluottoa todennäköisemmin korvikkeena rajoitteiden aikana.
Saatavilla olevan kauppaluoton määrä kasvattaa summaa, jonka pankit ovat valmiita
lainaamaan. Annetulle pankkilainalle lisäys kauppaluottoon mahdollistaa lainaajan
sijoittamaan enemmän, minkä vuoksi pankit ovat valmiita lisäämään lainanantoaan.
Kauppaluotto ja pankkilaina ovat täten toisiaan korostavia rahoitusmuotoja yrityksille, joiden
lainankantokyky rajoittaa investointeja. Sitä vastoin niillä yrityksillä, joilla on riittävästi
kapasiteettia velan ottamiselle, kauppaluotto toimii korvikkeena pankkilainalle. (Burkart &
Ellingsen 2004.)
30
4 TUTKIMUSAINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT
4.1 Hypoteesit
Kauppaluottojen yhteyttä kannattavuuteen ovat tutkineet muun muassa Deloof (2003), García-
Teruel ja Martínez-Solano (2007), Hill ym. (2012), Kestens ym. (2012) ja Martínez-Sola ym.
(2014). Deloof (2003) havaitsi negatiivisen yhteyden yrityksen bruttomyyntivoiton ja
myyntisaatavien kiertoajan välillä suurissa belgialaisissa yrityksissä, mikä on yhtenevä García-
Teruelin ja Martínez-Solanon (2007) havaintojen kanssa. Jälkimmäisessä käyttöpääoman
hallinnan vaikutuksia kannattavuuteen tutkittiin pienissä ja keskisuurissa espanjalaisissa
yrityksissä, jossa muuttujina olivat myyntisaatavien kiertoaika ja koko pääoman tuottoaste.
Hill ym. (2012) tutkimuksessa löydettiin suora positiivinen lineaarinen yhteys kauppaluottojen
ja yrityksen arvon välille, jossa tutkimuksen kohteena oli yhdysvaltalaiset yritykset. Kestens
ym. (2012) havaitsivat, että ne belgialaiset yritykset, jotka kasvattivat myönnettyjen
kauppaluottojen määrää finanssikriisin aikana kannattavuuden laskusta vähemmän kuin ne
yritykset, jotka eivät lisänneet kauppaluottojen määrää. Kannattavuutta mitattiin operatiivisella
tuloksella. Martínez-Sola ym. (2014) myös löysivät positiivisen yhteyden kauppaluottojen ja
yrityksen kannattavuuden välille pienissä ja keskisuurissa espanjalaisissa yrityksissä. Yllä
oleviin tutkimustuloksiin perustuen muodostetaan ensimmäiset hypoteesit:
- H1a: Kannattavuuden ja kauppaluottojen välillä on positiivinen yhteys.
- H1b: Kannattavuuden ja kauppaluottojen välillä on negatiivinen yhteys.
Suurempien yritysten ajatellaan olevan paremmin tunnettuja ja niiden pääsy
pääomamarkkinoille on helpompaa kuin pienillä yrityksillä, minkä seurauksena suurilla
yrityksillä on vähemmän rajoitteita investointiensa rajoittamiseen. (Schwartz 1974; Faulkender
& Wang 2006) Myös mahdolliset suurtuotannon edut voivat aiheuttaa koon ja kannattavuuden
välisen positiivisen yhteyden (Goddard ym. 2005).
Emeryn (1984) mukaan rahoituksellisen motiivin tavoite on maksimoida likviditeettireservin
tuotto, minkä vuoksi toimittaja saattaa olla halukas tarjoamaan kauppaluottoja asiakkaillensa,
jos niistä saatava tuotto ylittää muiden sijoituskohteiden tuotot. Lisäksi maksuvalmiiden
yritysten on mahdollista toimia rahoituksen välittäjinä heikomman maksuvalmiuden yrityksille
31
ja optimoida sitä kautta myyntiään. (Meltzer 1960; Schwartz 1974; Ng ym. 1999; Love ym.
2007). Martínez-Sola ym. (2014) tutkimus oli yhtenevä edellisten havaintojen kanssa osoittaen
positiivisen yhteyden kannattavuuden ja kauppaluottojen välille, mikä oli lisäksi korkeampi
suurille ja likvideille yrityksille. Edellä mainittujen havaintojen perusteella voidaan odottaa
positiivista yhteyttä likvideetin ja kannattavuuden välille, mistä saadaan toinen hypoteesi:
- H2: Suuremmilla ja likvidimmillä yrityksillä kannattavuuden yhteys kauppaluottoihin
on korkeampi.
Kansainvälistymisen suhdetta yrityksen kannattavuuteen on tutkittu jo vuosikymmenten ajan
(Ruigrok & Wagner 2003). Pangarkarin (2008) tutkimuksessa selvitettiin kansainvälistymisen
yhteyttä kannattavuuteen pienissä ja keskisuurissa singaporelaisissa yrityksissä ja havaittiin
positiivinen yhteys. Yritysten eteen tulevista rajoitteista, kuten puutteellisesta informaatiosta
globaaleista markkinoista tai johdon ammattitaidottomuudesta huolimatta,
kansainvälistymisestä saatavat hyödyt näyttävät ylittävän siitä syntyvät kustannukset.
Kotimarkkinoiden kuluttajien heikko ostovoima saattaa esimerkiksi rajoittaa tehokkaiden
markkinoiden kokoa monien tuotteiden tapauksessa, jolloin kansainvälistyminen on
kannattavaa. Myös Ruigrok, Amann ja Wagner (2007) saivat samansuuntaisen yhteyden
tutkiessaan sveitsiläisten monikansallisten yritysten suorituskykyä eri
kansainvälistymisasteilla. Tulokset osoittivat oikealle päin kääntyneen S-muotoisen käyrän
kansainvälistymisasteen ja kannattavuuden välille. S-käyrän perusteella koko pääoman
tuottoaste kasvoi, kunnes kansainvälistymisaste oli noin 50 %, minkä jälkeen se lähti laskuun
ja jälleen myöhemmin aloitti aikaisempaa vaatimattomamman kasvun kansainvälistymisasteen
noustessa.
Kauppaluottojen on havaittu olevan keskeinen rahoitusmuoto kansainvälisessä kaupassa ja niitä
käytetään paljon, sillä jopa 40% transaktioista on rahoitettu kauppaluotoin (IMF 2009).
Aikaisemmin on jo havaittu kauppaluottojen merkitys kansainvälisessä liiketoiminnassa ja
kauppaluottojen avulla voidaan lieventää rahoituksellisia rajoitteita (Eck ym. 2012). Lisäksi
Wangin (2015) mukaan yritykset, jotka käyttävät kauppaluottoja suoriutuvat paremmin
korkeista kaupankäyntikustannuksista, sillä niillä on enemmän rahoituskanavia käytössään,
joiden avulla ne voivat pehmentää kysyntäsokkeja. Edellä mainittujen havaintojen perusteella
muodostetaan kolmas hypoteesi:
32
- H3: Kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavilla yrityksillä yhteys kannattavuuden ja
kauppaluottojen välillä on suurempi kuin kotimarkkinayrityksillä.
Yritysten on havaittu käyttävän kauppaluottoja muun muassa rahoittaakseen asiakkaidensa
väliaikaista likviditeettiriskiä ja sitä kautta lisätäkseen myyntiä tilanteessa, jossa asiakas ei
kykene selviytymään velvoitteistaan välittömästi (Wilner 2000; Cunat 2007). Lisäksi maissa,
joissa rahoitusmarkkinat ovat heikosti kehittyneet, kauppaluotot ovat suosittu rahoitusmuoto
(Fisman 2001). Frankin (2005) mukaan kauppaluottojen käyttö on erityisen tehokasta
kehittyvissä maissa, joissa on korkeat tariffit ja kilpailukyvyttömät markkinat, sillä tämä säästää
ostajan ja myyjän tarvetta hankkia varoja tehottomilta rahoitusmarkkinoilta.
Intrum Justitia tuottaa vuosittain raportin maksukäyttäytymisestä ja riskeistä Euroopan maissa.
EPRI (European Payment Risk Index) koostuu kolmesta komponentista, jotka ovat
maksumoraali, maksun myöhästymisen riski ja myöhäisen maksun vaikutus (Intrum Justitia
2015). EPRI:n pohjalta tehdään vertailu Bosnia-Hertsegovinan, Kroatian ja Unkarin välillä.
Bosnia-Hertsegovina edustaa EPRI:ssä heikkoa maksukykyisyyttä, Kroatia keskimääräistä
maksukykyä ja Unkari hyvää maksukykyä. Koska heikomman maksukyvykkyyden maissa on
havaittu käytettävän enemmän kauppaluottoja ja kauppaluottojen oletetaan olevan yhteydessä
yrityksen kannattavuuteen, muodostetaan neljäs hypoteesi seuraavasti:
- H4: Kannattavuuden yhteys kauppaluottoihin on sitä korkeampi mitä huonompi on
maan maksukyky.
33
4.2 Aineisto ja rajaukset
Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisella menetelmällä ja aineiston keruussa hyödynnettiin
Amadeus -tietokantaa. Amadeus sisältää noin 21 miljoonaa eurooppalaista yhtiötä, joista on
saatavilla muun muassa tilinpäätöstiedot, omistusrakenteet ja indikaattorit yrityksen
taloudellisesta tilanteesta (Bureau Van Dijk 2015). Aineiston rajauksessa oli edellytyksenä, että
kunkin maan yrityksistä oli saatavilla tieto vientiliikevaihdosta, jotta saatiin määriteltyä
kotimarkkinoilla ja kansainvälisillä markkinoilla toimivat yritykset. Amadeuksesta löytyi
tarvittavat tiedot seitsemän maan osalta, jotka olivat: Bosnia-Hertsegovina, Kroatia, Ranska,
Kreikka, Unkari, Turkki ja Iso-Britannia. Aineisto kerättiin vuosilta 2008–2012 sisältäen
tilinpäätöstiedot viideltä vuodelta.
Yritysten tuli lisäksi olla aktiivisesti liiketoimintaa harjoittavia ja ne rajattiin Amadeuksessa
suuriin ja erittäin suuriin yrityksiin, jotta otokseen saatiin riittävästi myös kansainvälisesti
toimivia yrityksiä. Näin saadusta datasta rajattiin lopullinen tutkittava aineisto (kts. Taulukko
1) Euroopan Komission (European Union Commission 2003) suosituksen mukaisesti, jolloin
jäljelle jäivät keskisuuret yritykset. Aineistoon valitut yritykset täyttävät täten seuraavat ehdot:
- Liikevaihto ≤ 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma ≤ 43 miljoonaa euroa.
- Henkilöstön lukumäärä ≤ 250
Taulukko 1: Yritysten lukumäärät vuosina 2008-2012.
Maa Kotimaiset Kansainväliset Tieto puuttuu Yhteensä Bosnia-Hertsegovina 1815 965 554 3334 Ranska 28648 30855 1490 60993 Iso-Britannia 27944 56148 84092 Kreikka 2963 3089 0 6052 Kroatia 1221 2020 0 3241 Unkari 6217 2183 8400 Turkki 173 397 7 577 Yhteensä 34820 71487 60382 166689
Taulukko 1 on ilmoitettu havaintojen lukumäärä kotimarkkinayritysten ja kansainvälisten
yritysten osalta maakohtaisesti. Iso-Britannian ja Unkarin osalta kaikki yritykset, jotka ovat
ilmoittaneet vientiliikevaihdon ovat kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavia yrityksiä.
Kotimaisten yritysten osalta tieto vientiliikevaihdosta kuitenkin puuttuu, joten ei voida olettaa,
34
että kaikki olisivat täten puhtaasti kotimarkkinoilla olevia yrityksiä. Aineistoon sisällytettiin
yrityksiä kuudelta eri toimialalta, jotka ovat teollisuus, rakentaminen, vähittäiskauppa,
informaatio ja viestintä, tiede ja teknologia sekä logistiikka. Perusteena toimialarajaukselle oli
se, että valitut toimialat edustaisivat myös kansainvälistä kauppaa harjoittavia yrityksiä.
Luokittelut perustuivat tilastolliseen luokitteluun taloudellisesta toiminnasta Euroopan
Unionissa (Rev, N.A.C.E. 2008). Lopuksi aineiston tarkkuuden parantamiseksi ja vääristyksien
minimoimiseksi toteutettiin äärimmäisten arvojen poisto leikkaamalla jakaumien molemmista
päistä jokaisen tilinpäätöserän osalta 2,5 prosenttia havainnoista, mikä on ollut käytäntö myös
useassa aikaisemmassa tutkimuksessa (esimerkiksi Deloof 2003; Mathuva 2010; García-Teruel
& Martínez-Solano 2007). Näin tehtiin myös liikevaihdon kasvu -muuttujan osalta.
4.3 Muuttujat
Empiirisessä tutkimuksessa käytetyt muuttujat on esitelty Taulukossa 2. Tutkimuksen
riippuvana eli selitettävänä muuttujana on koko pääoman tuottoaste (ROA), joka mittaa
yrityksen kannattavuutta. Tunnusluku saadaan laskemalla yrityksen tulos ennen korkoja ja
veroja jaettuna taseen loppusummalla (García-Teruel & Martínez-Solano 2007; Martínez-Sola
ym. 2014).
Selittävänä muuttujana on myyntisaatavat, joka saadaan myyntisaatavien osuutena taseen
loppusummasta (Kestens ym. 2012). Kansainvälisyyttä mittaa KV-aste, joka saadaan
vientiliikevaihdon suhteena yrityksen kokonaisliikevaihtoon (Elango & Sethi 2007).
Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää myös KV-dummy –muuttujaa, joka saa arvon 1, mikäli
yrityksellä on vähintään tuhat euroa vientiliikevaihtoa ja muutoin arvon 0.
Seuraavaksi esiteltävien kontrolli- tai taustamuuttujien avulla voidaan neutraloida tai tasoittaa
taustalla vaikuttavia tekijöitä. Yrityksen koolla ja kannattavuudella voi olla positiivinen suhde
silloin, kun yritys saa laajentuessaan etua suurtuotannosta (Goddard, Tavakoli & Wilson 2005).
Lisäksi suurempia yrityksiä pidetään luottokelpoisesti parempina ja niillä on helpompi pääsy
vaihtoehtoisille rahoituslähteille kuin pienillä yrityksillä, minkä ansiosta ne voivat toimia
luoton välittäjinä (Schwartz 1974). Toisaalta yrityksen koon ja kannattavuuden välillä on
havaittu myös negatiivinen yhteys Langin ja Stulzin (1994) tutkimuksessa, joten yksikäsitteistä
vastausta yhteydelle ei voida antaa. Koko on laskettu luonnollisena logaritmina yrityksen taseen
loppusummasta.
35
Yrityksen korkea velkaantuneisuus voi johtaa maksuvalmiusongelmiin haastavien
taloussuhdanteiden aikana. Tämä voi estää arvokkaiden investointien toteuttamisen ja sitä
kautta vaikuttaa negatiivisesti kannattavuuteen. Näin ollen yrityksen velkaantuneisuuden ja
kannattavuuden välillä voidaan odottaa olevan negatiivinen suhde. (Goddard ym. 2005;
Kestens ym. 2012) Velkaantuneisuus on vieraan pääoman suhde taseen loppusummaan.
Maksuvalmiimpien yritysten on odotettu olevan paremmassa asemassa kauppaluottojen
myöntämisessä asiakkaillensa, mikä antaa odottaa positiivista yhteyttä likviditeetin ja
myyntisaatavien välillä (Ng ym. 1999; Love ym. 2007; Kestens ym. 2012). Likviditeettiä
mitataan kassavarojen ja taseen loppusumman suhteena.
Kauppaluottojen kysynnän oletetaan olevan suurempi silloin kun vaihtoehtoisten
rahoituslähteiden kustannus on korkea, mikä antaa odottaa positiivista suhdetta kauppaluottojen
ja markkinakoron välillä (Niskanen & Niskanen 2006). Korkotasona on käytetty Ranskan ja
Kreikan tapauksessa 3 kuukauden Euriboria ja Kroatialla, Iso-Britannialla ja Unkarilla on
käytetty 3 kuukauden Eonia –korkoa (Eurostat 2015). Turkin osalta käytettiin keskimääräistä
Eonia -päiväkorkoa johtuen siitä, että 3 kuukauden korkoa ei ollut saatavilla kyseiseltä
ajanjaksolta. Bosnia-Hertsegovinan korkona käytettiin lyhytaikaisten lainojen korkoa
yksityisille yrityksille (Bosnian Keskuspankki 2015).
Makrotaloudellisten tekijöiden on havaittu vaikuttavan pienten yritysten suhtautumiseen
kauppaluottoihin (Smith 1987; Niskanen & Niskanen 2006), joten niiden kontrolloimiseen on
käytetty BKT:n kasvuastetta. Bruttokansantuote on laskettu kaikkien kansantalouden tuottajien
bruttoarvon kasvuna lisättynä tuoteverot, josta on vähennetty mahdolliset tuet, jotka eivät
sisälly tuotteiden hintaan. (The World Bank 2015)
Sisäinen rahoitus on operatiivisen kassavirran suhde taseen loppusummaan. Muuttuja on otettu
mukaan, koska tulorahoitusosuudeltaan suuremmilla yrityksillä on enemmän resursseja
käytettävissä kauppaluottojen myöntämiseen asiakkaillensa. Tämän perusteella sisäisen
rahoituksen ja kauppaluottojen välillä voidaan olettaa olevan positiivinen suhde. (Petersen &
Rajan 1997.)
Ikä –muuttuja on yrityksen ikä vuosina ilmoitettuna. Hyvin kasvaneiden yritysten oletetaan
olevan valmiimpia jatkamaan kasvua myös tulevaisuudessa ja kasvavilla yrityksillä on
36
paremmat investointimahdollisuudet (Scherr & Hulburt 2001; Niskanen & Niskanen 2006).
Täten voidaan kasvumahdollisuuksien ja yrityksen kannattavuuden välillä olettaa olevan
positiivinen yhteys. Liikevaihdon kasvu on laskettu kuluvan vuoden liikevaihdon ja edellisen
vuoden liikevaihdon erotuksena jaettuna edellisen vuoden liikevaihdolla (Deloof 2003).
Taulukko 2: Aineiston muuttujien keskiarvot, mediaanit, keskihajonnat ja havaintojen
lukumäärät vuosina 2008─2012.
Muuttuja Keskiarvo Mediaani Keskihajonta N
Koko pääoman tuottoaste (ROA) 0,063 0,054 0,170 163362
Myyntisaatavat 0,280 0,254 0,214 164211
KV-aste 0,190 0,029 0,289 106891
Koko 9,217 9,136 0,959 164822
Velat 0,679 0,666 0,697 164227
Likviditeetti 0,126 0,068 0,152 153959
Korkotaso 2,174 1,210 2,236 166689
BKT:n kasvuaste -0,112 0,700 2,468 166689
Sisäinen rahoitus 0,025 0,018 58,394 160435
Ikä 27,410 19,000 26,061 166672
Liikevaihdon kasvu 0,077 0,047 0,236 116033
4.4 Korrelaatiokertoimet
Shinin ja Soenenin (1998) sekä Mathuvan (2010) mukaisesti taulukko 3 näyttää
korrelaatiokertoimet käytetyille muuttujille. Spearmanin korrelaatiokertoimet on raportoitu
diagonaalin yläpuoliseen kolmioon ja Pearsonin korrelaatiokertoimet diagonaalin alapuoliseen
kolmioon. Voidaan havaita, että koko pääoman tuottoasteen ja myyntisaatavien välillä on
positiivinen korrelaatio (0,132 ja 0,070), joka on tilastollisesti erittäin merkitsevä, mikä osoittaa
kauppaluottojen ja yrityksen kannattavuuden välisen positiivisen yhteyden. Lisäksi KV-asteen
ja kokopääoman tuottoasteen välillä on positiivinen yhteys, joka on merkitsevä (0,063 ja 0,038).
Yrityksen koko sen sijaan saa negatiivisen merkitsevän korrelaation koko pääoman tuottoasteen
kanssa (-0,102 ja -0,025) kuten myös velkaantuneisuus (-0,235 ja -0,213). Likviditeetillä on
odotetusti positiivinen tilastollisesti merkitsevä yhteys (0,229 ja 0,122) koko pääoman
tuottoasteen kanssa.
37
Muuttujien välisten korrelaatiokertoimien perusteella ei ole havaittavissa korkeita arvoja, jotka
voisivat aiheuttaa multikollineaarisuusongelman. Multikollineaarisuusongelma määritellään
yhden tai useamman lähes täydellisen lineaarisena suhteena korrelaatiomatriisin sisällä, jolloin
muuttujien välinen korrelaatio on hyvin suuri. Tämä voi aiheuttaa ongelmia regressioanalyysin
tarkkuuteen. (Goldberger 1991.)
38
Taulukko 3: Spearmanin ja Pearsonin korrelaatiokertoimet
1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 1. Koko pääoman tuottoaste (ROA)
Korrelaatiokerroin 1 ,132 ,063 -,102 -,235 ,229 -,013 ,040 ,745 -,035 ,209 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000
2. Myyntisaatavat Korrelaatiokerroin ,070 1 ,032 -,238 ,171 -,003 -,008 -,007 -,038 ,045 ,051 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,255 ,002 ,003 ,000 ,000 ,000
3. KV-aste Korrelaatiokerroin ,038 -,067 1 ,186 -,150 ,004 ,008 -,041 ,117 -,065 ,075 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,210 ,010 ,000 ,000 ,000 ,000
4. Koko Korrelaatiokerroin -,025 -,254 ,130 1 -,106 -,126 -,093 -,004 ,121 ,090 -,003 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,074 ,000 ,000 ,309
5. Velat Korrelaatiokerroin -,213 ,065 -,043 -,083 1 -,182 -,010 ,002 -,381 -,203 ,043 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,470 ,000 ,000 ,000
6. Likviditeetti Korrelaatiokerroin ,122 -,100 ,049 -,095 -,095 1 -,061 ,022 ,209 -,045 ,032 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000
7. Korkotaso Korrelaatiokerroin -,011 -,028 ,063 -,115 -,018 -,071 1 -,315 -,017 ,002 -,064 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,398 ,000
8. BKT:n kasvuaste
Korrelaatiokerroin ,035 -,026 -,012 -,003 -,003 ,022 -,114 1 ,037 -,042 ,210 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,199 ,234 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000
9. Sisäinen rahoitus
Korrelaatiokerroin ,023 ,002 -,011 ,015 -,007 -,005 -,004 ,000 1 ,010 ,160 p-arvo ,000 ,489 ,000 ,000 ,009 ,038 ,159 ,865 ,000 ,000
10. Ikä Korrelaatiokerroin -,021 ,027 -,049 ,092 -,069 -,083 ,073 -,170 ,003 1 -,107 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,263 ,000
11. Liikevaihdon kasvu
Korrelaatiokerroin ,133 ,044 ,080 -,003 ,032 ,022 -,019 ,180 ,008 -,096 1 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,345 ,000 ,000 ,000 ,040 ,010 ,000
39
4.5 T-testi
T-testillä voidaan varmentaa tilastollisen hypoteesin oikeellisuus eli varmistua siitä, että saatu
tulos ei ole satunnaisvaihtelun aikaansaama. Testi perustuu kahden ryhmän keskiarvojen
vertailuun, jossa katsotaan ovatko niiden keskiarvot yhtä suuret. T-testi soveltuu kahden
ryhmän yhtäaikaiseen vertailuun. (Valli 2015.) Taulukossa 4 on ilmoitettu muuttujakohtaisesti
havaintojen lukumäärä, keskiarvo, tilastollinen merkitsevyys ja keskihajonta
kotimarkkinayrityksille sekä kansainvälisille yrityksille.
T-testin tulokset osoittavat, että muuttujien keskiarvot kotimarkkinayrityksille ja
kansainvälisille yrityksille ovat erisuuret ja ero on tilastollisesti erittäin merkitsevä (p<0,001)
lähes kaikille muuttujille. BKT:n kasvuasteen ja sisäisen rahoituksen osalta ero ei ole
tilastollisesti merkitsevä, mutta koska kyse on kontrollimuuttujista, se ei aiheuta oleellista
ongelmaa testien suorittamisessa. T-testin perusteella voidaan olettaa, että testitulos ei ole
satunnaisvaihtelun aikaansaama.
40
Taulukko 4: Riippumattomien otosten t-testi
KV-dummy N Keskiarvo p-arvo Keskihajonta
Koko pääoman tuottoaste (ROA) Kotimarkkina 34021 ,056 .000 ,001
Kansainvälinen 70854 ,067 ,001
Myyntisaatavat Kotimarkkina 34139 ,280 .000 ,001
Kansainvälinen 71050 ,310 ,001
KV-aste Kotimarkkina 34807 ,000 .000 ,000
Kansainvälinen 71474 ,284 ,001
Koko Kotimarkkina 34091 8,983 .000 ,005
Kansainvälinen 71151 9,264 ,003
Velat Kotimarkkina 34048 ,704 .000 ,002
Kansainvälinen 70978 ,657 ,002
Likviditeetti Kotimarkkina 32341 ,127 .000 ,001
Kansainvälinen 67989 ,118 ,001
Korkotaso Kotimarkkina 34807 2,151 .000 ,011
Kansainvälinen 71480 2,367 ,009
BKT:n kasvuaste Kotimarkkina 34807 -,148 .528 ,014
Kansainvälinen 71480 -,159 ,009
Sisäinen rahoitus Kotimarkkina 34529 ,072 .224 ,086
Kansainvälinen 71102 -,044 ,041
Ikä Kotimarkkina 34804 32,340 .000 ,165
Kansainvälinen 71471 28,700 ,100
Liikevaihdon kasvu Kotimarkkina 24723 ,052 .000 ,001
Kansainvälinen 52841 ,075 ,001
41
5 TUTKIMUSTULOKSET
5.1 Kauppaluottojen yhteys kannattavuuteen
Ensimmäisessä regressiomallissa tutkitaan kauppaluottojen yhteyttä kannattavuuteen yleisesti
koko aineistolla. Yhteyttä arvioidaan lineaarisen regressiomallin avulla käyttäen pienimmän
neliösumman menetelmää. Pienimmän neliösumman menetelmässä (OLS, ordinary least
squares) pistejoukkoon sovitetaan suora siten, että sen ylä- ja alapuolelle jää yhtä monta pistettä.
Näitä pisteitä vastaaville havaintoarvoille lasketaan etäisyys suorasta y-akselin suuntaisesti.
(Holopainen & Pulkkinen 2008.)
Ensimmäinen regressiomalli, jossa selitettävänä muuttujana on koko pääoman tuottoaste,
voidaan kuvata seuraavasti:
Koko pääoman tuottoaste (ROA) = β0 + β1 * Myyntisaatavat + β2 * KV-aste
+ β3 * Koko + β4 * Velat + β5 * Likviditeetti
+ β6 * Sisäinen rahoitus + β7 * Ikä
+ β8 * Liikevaihdon kasvu + β9 * Korkotaso
+ β10 * BKT:n kasvuaste + β11 * Rakentaminen
+ β12 * Logistiikka + β13 * Informaatio ja viestintä
+ β14 * Tiede ja teknologia
+ β15 * Vähittäiskauppa + β16 * Teollisuus + u,
jossa β0 on vakio, βn on regressiokerroin ja u mallin jäännöstermi eli residuaali.
Myöhemmät regressiomallit muodostuvat samalla tavalla. Taulukossa 6 on lisäksi käytetty
kahta kerroinmuuttujaa (Myyntisaatavat × Koko-dummy ja Myyntisaatavat × Likviditeetti-
dummy) ja taulukossa 7 myyntisaatavat ja KV-aste muodostavat kerroinmuuttujan
(Myyntisaatavat × KV-aste). Taulukossa 8 regressiomalli muodostuu samalla tavalla kuin
ensimmäisessä tapauksessa.
Taulukossa 5 on esitetty ensimmäisen regressiomallin tulokset koko aineistolle sisältäen sekä
kotimarkkina- että kansainväliset yritykset. Myyntisaatavat saa positiivisen kertoimen, joten se
näyttäisi selittävän yrityksen kannattavuutta havaintoaineistossa. Kauppaluottojen
42
myöntäminen näyttäisi siis olevan hyödyllistä yrityksille kannattavuuden näkökulmasta. Tulos
antaa näin tukea ensimmäiselle hypoteesille (H1a), jonka mukaan kauppaluottojen ja
kannattavuuden välillä vallitsee positiivinen suhde. Tulos on yhtenevä Hill ym. (2012), Kestens
ym. (2012) ja Martínez-Sola ym. (2014) havaintojen kanssa. Positiivista yhteyttä
kauppaluottojen ja kannattavuuden välillä voidaankin perustella sillä, että kauppaluottojen
myöntämisen edut syrjäyttävät siitä syntyvät kustannukset (Hill ym. 2012; Martínez-Sola ym.
2014). Lisäksi Hill ym. (2012) mukaan toimittajat myöntävät kauppaluottoja, koska se
kasvattaa osakkeenomistajan varallisuutta.
Myönnettyjen kauppaluottojen positiivinen yhteys voi selittyä myös hintaerottelulla. Keskeinen
tekijä yrityksen kannattavuuden lisäämiseksi on saada aikaiseksi lisää myyntiä, mihin voidaan
vaikuttaa kauppaluottojen avulla. Riskillisiltä asiakkailta voidaan saada lisämyyntiä tarjoamalla
luottoa, joka maksuehtoineen on kuitenkin kalliimpaa, mutta voi olla tarpeellista ottaen
huomioon kyseisten asiakkaiden maksukyvyn (Petersen & Rajan 1997). Myönnettyjen
kauppaluottojen yhteys yrityksen kannattavuuteen on tilastollisesti merkitsevä, vaikka
keskeisimmät yrityskohtaiset tekijät ja maiden erilaiset ympäristötekijät on otettu huomioon
kontrollimuuttujien avulla. Näin ollen Hypoteesi 1b, jonka mukaan kauppaluottojen ja
kannattavuuden välillä vallitsee negatiivinen suhde, voidaan hylätä. Myönnettyjen
kauppaluottojen lisäksi kansainvälistymisaste ja likviditeetti saavat myös positiivisen
kertoimen, mikä antaa näin osittaista tukea Hypoteeseille 2 ja 3.
43
Taulukko 5: Kauppaluottojen yhteys kannattavuuteen
Kerroin p-arvo
Vakio ,130 ,000
Myyntisaatavat ,052 ,000
Yrityskohtaiset tekijät
KV-aste ,015 ,000
Koko -,006 ,000
Velat -,094 ,000
Likviditeetti ,146 ,000
Sisäinen rahoitus ,001 ,000
Ikä ,000 ,000
Liikevaihdon kasvu ,082 ,000
Toimialat
Rakentaminen -,010 ,000
Logistiikka -,034 ,000
Informaatio ja viestintä -,004 ,050
Tiede ja teknologia -,007 ,000
Teollisuus -,007 ,000
Ympäristötekijät
Korkotaso ,000 ,147
BKT:n kasvuaste ,000 ,113
Selitysaste R² ,139
Korjattu selitysaste R² ,139
Mallin p-arvo ,000
F-testiluku 792,934
Durbin-Watson 1,169
44
5.2 Yrityksen koon ja likviditeetin yhteys kannattavuuteen
Taulukko 6 raportoi tulokset kooltaan keskimääräistä pienempien yritysten ja
maksuvalmiudeltaan keskimääräistä heikompien yritysten osalta (Ryhmä 1) sekä kooltaan
keskimääräistä suurempien ja maksuvalmiudeltaan keskimääräistä parempien yritysten osalta
(Ryhmä 2) kauppaluottojen yhteyden kannattavuuteen. Jotta Hypoteesia 2 voitiin tutkia,
yritykset rajattiin koon ja maksuvalmiuden perusteella kahteen ryhmään käyttäen koko-dummy
ja lividiteetti-dummy -muuttujia. Martínez-Sola ym. (2014) mukaisesti koko-dummy saa arvon
1, jos yrityksen koko (logaritmi taseen loppusummasta) on pienempi tai yhtä pieni kuin
havaintoaineiston mediaani, ja muussa tapauksessa arvon 0. Likviditeetti-dummy saa samaan
tapaan arvon 1, jos yrityksen likviditeetti (kassavarat suhteessa taseen loppusummaan) on
pienempi tai yhtä pieni kuin havaintoaineiston mediaani, ja muussa tapauksessa arvon 0.
Taulukon 6 kahdessa ensimmäisessä sarakkeessa on eritelty tulokset ryhmille 1 ja 2.
Verrattaessa pieniä ja heikon maksuvalmiuden yrityksiä suuriin ja maksuvalmiisiin yrityksiin
näyttäisi, että myönnetyillä kauppaluotoilla on suurempi rooli jälkimmäisessä ryhmässä.
Myyntisaatavat saa suuremman kertoimen suurten ja maksuvalmiiden yritysten ryhmässä, mikä
tukee H2:sta ja on myös yhtenevä aikaisemman kirjallisuuden kanssa. Kirjallisuudessa onkin
todettu muun muassa suuren yrityksen hyödyt kauppaluottojen myöntämisessä, joita tulee
skaalaeduista ja paremmasta pääsystä rahoitusmarkkinoille (Schwartz 1974; Wilson &
Summers 2002; Goddard ym. 2005; Martínez-Sola ym. 2014). Lisäksi hyvän maksuvalmiuden
omaavien yritysten on todettu olevan paremmassa asemassa erityisesti kauppaluottoja
myöntävässä roolissa, mikä tukee Hypoteesia 2 (Ng ym. 1999; Love ym. 2007; Kestens ym.
2012). Huomionarvoista mallien vertailussa on kuitenkin se, että regressiomallin selitysaste R²
on matalampi suurille ja maksuvalmiille yrityksille (0,107) kuin pienille ja vähemmän
maksuvalmiille yrityksille (0,159).
Taulukossa 6 on lisäksi esitetty koko aineiston osalta mallit, joissa on kerroinmuuttujien avulla
tutkittu yrityksen koon ja maksuvalmiuden yhteyttä kauppaluottojen kannattavuuteen.
Ensimmäinen kerroinmuuttuja koostuu myyntisaatavista ja koko-dummystä. Toinen
kerroinmuuttuja koostuu myyntisaatavista ja likviditeetti-dummystä. Myyntisaatavien ja koko-
dummyn kerroinmuuttuja saa negatiivisen arvon (-0,030), mikä tarkoittaa, että myyntisaatavien
kerroin on matalampi pienemmille yrityksille. Näin ollen pienillä yrityksillä myyntisaatavien
yhteys kannattavuuteen on pienempi kuin suurilla yrityksillä. Havainto antaa vahvistusta
45
edelleen sille, että kauppaluotot virtaavat ensisijaisesti suurista yrityksistä, joiden on helpompaa
päästä rahoitusmarkkinoille yrityksiin, jotka kaipaavat luottoa investointeja varten (Schwartz
1974). Suuremmat yritykset voivat näin rahoittaa kasvavia yrityksiä ja toisaalta kasvattaa itse
sitä kautta myyntiään. Tulokset antavat täten tukea myös rahoituksellisen motiivin
toteutumiselle tässä yhteydessä.
Tarkasteltaessa taulukon 6 viimeistä saraketta nähdään, että likviditeetti-dummy saa
merkitsevän ja negatiivisen arvon. Myyntisaatavien ja maksuvalmiuden yhteyden osoittava
kerroinmuuttuja ei eroa merkitsevästi nollasta, joten kyseisen mallin perusteella
myyntisaatavien yhteys kannattavuuteen ei riipu maksuvalmiudesta. Tulos ei täten anna tukea
sille, että pienet ja vähemmän maksuvalmiit yritykset olisivat kannattamattomampia kuin
suuret ja maksuvalmiit, kun tarkastellaan asiaa maksuvalmiuden näkökulmasta. Taulukon 6
tulokset eivät näin ollen täysin tue H2:sta, sillä tulokset eivät osoita maksuvalmiuden olevan
piirre, joka vaikuttaisi myyntisaatavien ja kannattavuuden väliseen yhteyteen. Näin ollen
Hypoteesi 2 toteutuu vain osittain, sillä suurilla yrityksillä, jotka myöntävät kauppaluottoja
yhteys kannattavuuteen on tärkeämpi, mutta maksuvalmiuden tason perusteella ei voida sanoa
onko yritys kannattavampi kuin toinen.
46
Taulukko 6: Koon ja likviditeetin yhteys myönnettyjen kauppaluottojen kannattavuuteen
Ryhmä 1 Ryhmä 2 Kaikki
Kerroin p-
arvo Kerroi
n
p-arvo Kerroin
p-arvo Kerroin
p-arvo
Vakio ,062 ,000 ,232 ,000 ,141 ,000 ,157 ,000 Myyntisaatavat ,043 ,000 ,061 ,000 ,069 ,000 ,050 ,000 Myyntisaatavat × Koko-dummy
-,030 ,000
Koko-dummy ,010 ,000 Myyntisaatavat × Likviditeetti-dummy ,003 ,532 Likviditeetti-dummy -,010 ,000 Yrityskohtaiset tekijät KV-aste ,022 ,000 ,016 ,000 ,015 ,000 ,015 ,000 Koko ,004 ,036 -,013 ,000 -,005 ,000 -,006 ,000 Velat -,096 ,000 -,092 ,000 -,094 ,000 -,094 ,000 Likviditeetti ,189 ,000 ,091 ,000 ,146 ,000 ,123 ,000 Sisäinen rahoitus ,031 ,000 ,002 ,000 ,001 ,000 ,001 ,000 Ikä ,000 ,001 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 Liikevaihdon kasvu ,083 ,000 ,084 ,000 ,082 ,000 ,081 ,000 Toimialat Rakentaminen -,013 ,002 -,005 ,172 -,009 ,000 -,010 ,000 Logistiikka -,042 ,000 -,005 ,304 -,032 ,000 -,034 ,000 Informaatio ja viestintä ,006 ,257 ,007 ,027 ,003 ,118 -,004 ,065 Tiede ja teknologia ,003 ,590 -,014 ,000 -,006 ,001 -,007 ,000 Teollisuus -,015 ,000 -,006 ,000 -,007 ,000 Vähittäiskauppa -,000 ,831
Ympäristötekijät Korkotaso ,001 ,113 -,002 ,007 ,000 ,125 ,000 ,315 BKT:n kasvuaste ,000 ,825 ,000 ,820 ,000 ,077 ,000 ,110 Selitysaste R² ,159 ,107 ,140 ,140 Korjattu selitysaste R² ,158 ,106 ,140 ,140 Mallin p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 F-testiluku 210,90 134,74 702,75 703,67 Durbin-Watson 1,475 1,254 1,169 1,170
47
5.3 Kansainvälistymisen yhteys kannattavuuteen
Taulukko 7 esittää kansainvälistymisen ja myönnettyjen kauppaluottojen välisen yhteyden
kannattavuuteen. Aikaisempaa tutkimusta suoraan sen pohjalta, onko yrityksen
kansainvälistymisellä vaikutusta myönnettyjen kauppaluottojen kannattavuuteen ei ole tehty,
mikä tekee tutkimuskysymyksestä mielenkiintoisen. Kansainvälistymisasteen yhteyttä
kannattavuuteen on sen sijaan tutkittu ja todettu positiivinen yhteys näiden välillä (Ruigrok ym.
2007; Pangarkar 2008). Esimerkiksi Lu & Beamish (2001) tutkivat japanilaisia pieniä ja
keskisuuria yrityksiä ja havaitsivat yrityksen kannattavuuden laskevan, kun vienti aloitetaan,
mutta myöhemmin nousevan, kun tietämys ja kapasiteetti kansainvälisestä kaupasta kehittyy ja
uusien markkinoiden tuomat mahdollisuudet saavutetaan. Myöhemmin kannattavuus taas
lähtee laskuun sitä mukaa, kun useiden tytäryhtiöiden johtaminen tulee monimutkaisemmaksi
ja uusista markkinoista saatava oleellinen hyöty pienenee.
Kansainvälistymisen ja myönnettyjen kauppaluottojen yhteyttä kannattavuuteen tutkitaan
käyttämällä myyntisaatavien ja kansainvälistymisasteen kerroinmuuttujaa. Lisäksi taulukko 7
raportoi kotimaiset ja kansainväliset yritykset erillisinä otoksina. Rajauksena tässä on käytetty
KV-dummyä, joka saa arvon 1 silloin, kun yrityksellä on vähintään 1000 euroa liikevaihtoa ja
muussa tapauksessa arvon 0. Taulukkoa 7 tulkitessa tulee huomioida, että Iso-Britannia ja
Unkari eivät ole mukana kotimaisten yritysten otoksessa. Tarkasteltaessa kotimaisia yrityksiä
voidaan havaita, että myönnetyt kauppaluotot vaikuttavat positiivisesti kannattavuuteen kuten
taulukossa 5, mikä tukee Hypoteesia 1. Kansainvälisten yritysten otos saa kuitenkin
korkeamman kertoimen, joka on myös tilastollisesti merkitsevä, mikä tukee Hypoteesia 3.
Selitysaste on kuitenkin hieman pienempi kuin kotimarkkinayrityksien kohdalla.
Myönnettyjen kauppaluottojen ja kansainvälistymisasteen yhteys kannattavuuteen voidaan
havaita kerroinmuuttujasta taulukon 7 kolmannesta mallista. Nähdään, että kansainvälistyneillä
yrityksillä myyntisaatavien kerroin on 0,023 suurempi kuin kotimarkkinayrityksillä, joten
myyntisaatavien yhteys kannattavuuteen on tärkeämpi kansainvälistyneillä yrityksillä. Täten
kansainvälistymisen mukana tulevat positiiviset vaikutukset, kuten kustannushyödyt, veroedut
ja liiketoiminnan laajentamisesta johtuvat tuotannon skaalaedut ylittävät kansainvälistymisen
kustannukset (Ruigrok ym. 2007). Lisäksi yritykset kykenevät hyötymään kauppaluotoista
paremmin kansainvälistyttyään, sillä kauppaluottojen avulla voidaan esimerkiksi lieventää
asymmetrisen informaation aiheuttamia rahoituksellisia rajoitteita, jotka voivat estää yrityksiä
48
käymästä kansainvälistä kauppaa (Eck ym. 2012). Kansainvälisissä kauppasuhteissa yritykset
voivat myös hyödyntää kauppaluottoja, mikäli vientimaan heikon institutionaalisen ympäristön
vuoksi pankkimuotoisen rahoituksen käyttäminen ei ole mahdollista (Antras & Foley 2015).
Kauppaluotot voidaankin nähdä instrumenttina, joka helpottaa yrityksen toimimista
kansainvälisesti ja voi parantaa yrityksen kannattavuutta. Tulokset antavat näin tukea
Hypoteesille 3.
Taulukko 7: Kansainvälistymisen yhteys kannattavuuteen myönnetyissä kauppaluotoissa
Kotimaiset Kansainväliset Kaikki Kerroin p-arvo Kerroin p-arvo Kerroin p-arvo Vakio ,221 ,000 ,121 ,000 ,153 ,000 Myyntisaatavat ,042 ,000 ,063 ,000 ,048 ,000 Myyntisaatavat × KV-aste ,023 ,002 Yrityskohtaiset tekijät KV-aste ,014 ,000 ,009 ,001 Koko -,010 ,000 -,004 ,000 -,006 ,000 Velat -,129 ,000 -,086 ,000 -,094 ,000 Likviditeetti ,145 ,000 ,141 ,000 ,146 ,000 Sisäinen rahoitus ,000 ,693 ,028 ,000 ,001 ,000 Ikä ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 Liikevaihdon kasvu ,050 ,000 ,093 ,000 ,082 ,000 Toimialat Rakentaminen -,010 ,000 -,003 ,513 -,010 ,000 Logistiikka -,029 ,000 -,033 ,000 -,034 ,000 Informaatio ja viestintä -,003 ,369 ,000 ,854 -,003 ,082 Tiede ja teknologia -,017 ,000 ,001 ,567 -,007 ,000 Teollisuus -,018 ,000 -,006 ,000 Vähittäiskauppa
,003 ,001
Ympäristötekijät Korkotaso -,003 ,000 ,000 ,000 ,000 ,222 BKT:n kasvuaste ,000 ,556 ,000 ,000 ,000 ,131 Selitysaste R² ,174 ,152 ,140 Korjattu selitysaste R² ,173 ,152 ,139 Mallin p-arvo ,000 ,000 ,000 F-testiluku 347,663 595,597 744,031 Durbin-Watson 1,248 1,196 1,169
49
5.4 Maksukyvyn yhteys kannattavuuteen
Taulukko 8 raportoi myönnettyjen kauppaluottojen yhteyden yrityksen kannattavuuteen
kotimaisissa ja kansainvälisissä yrityksissä Bosnia-Hertsegovinassa ja Kroatiassa sekä
kansainvälisissä yrityksissä Unkarissa. Bosnia-Hertsegovinassa maksuriskit edustavat
havaintojoukon korkeinta tasoa ja erityisesti luottamus pankkeihin on heikolla tasolla, sillä jopa
36 prosenttia maan yrityksistä kuvaavat suhdettaan pankkeihin negatiiviseksi. Keskeisin syy
maksun myöhästymiselle on luotonsaajan taloudelliset ongelmat, mikä edustaa jopa 86
prosenttia tapauksista. Kroatiassa luotto pankkeihin rahoituksen välittäjänä on reilusti
korkeammalla tasolla ja vain 6 prosenttia yrityksistä on ajatellut käyttää muuta rahoitusta kuin
pankkia. Myös Kroatiassa taloudelliset vaikeudet nousevat keskiöön kysyttäessä syytä maksun
myöhästymiselle. Unkarissa maksukäyttäytyminen on huomattavasti parempaa kuin Bosnia-
Hertsegovinassa ja Kroatiassa, mikä näyttäytyy parempana maksuehtojen noudattamisena ja
yritysten taloudelliset vaikeudet ovat pienemmässä roolissa maksun myöhästymiselle.
Maksuriskien odotetaan pysyvän samana tai laskevan tulevaisuudessa, mikä poikkeaa Bosnia-
Hertsegovinasta ja Kroatiasta, joissa riskien odotetaan nousevan tai pysyvän samana. (Intrum
Justitia 2015.)
Taulukosta 8 nähdään, että Bosnia-Hertsegovinalle myönnetyt kauppaluotot selittävät
merkittävän osan yrityksen kannattavuudesta. Kroatialle, joka edustaa keskimääräistä
taulukossa keskimääräistä maksukykyisyyttä, kauppaluotot ovat positiivisesti yhteydessä
kannattavuuteen, mutta kerroin on reilusti pienempi kuin Bosnia-Hertsegovinalla. Unkarille
kauppaluotot ovat myös positiivisesti yhteydessä yrityksen kannattavuuteen ja kerroin on
näiden kolmen maan osalta pienin. Tulosten perusteella Bosnia-Hertsegovina on kannattavampi
kuin Kroatia, ja Kroatia edelleen kannattavampi kuin Unkari, mikä antaa tukea neljännelle
hypoteesille.
Bosnia-Hertsegovinan parempaa kannattavuutta suhteessa muihin maihin voi tukea esimerkiksi
se, että kun pankkijärjestelmä ei ole luotettava, kauppaluotot tarjoavat joustavan korvaavan
rahoituslähteen (Frank 2005). Lisäksi vuosina 2008–2012 rahamarkkinat ovat olleet
suhteellisen kireät, mistä johtuen kauppaluotot kasvattavat merkitystään (Meltzer 1960; Blasio
2005) erityisesti kun luottamus pankkeihin on vähäinen. Unkarissa kauppaluottojen
myöntäminen ei sen sijaan välttämättä tuo samanlaista hyötyä, koska yritysten taloudelliset
ongelmat ovat vähäisemmät ja nopeasta maksusuorituksesta saatavat käteisalennukset ovat
50
yrityksen kannalta houkuttelevampia kuin kauppaluoton tuoma pidempi maksuaika (Deloof
2003).
Taulukko 8: Maksukykyisyyden yhteys kannattavuuteen myönnetyissä kauppaluotoissa
Bosnia-Hertsegovina Kroatia Unkari Kerroin p-arvo Kerroin p-arvo Kerroin p-arvo Vakio ,031 ,484 ,128 ,000 ,254 ,000
Myyntisaatavat ,121 ,000 ,094 ,000 ,065 ,000
Yrityskohtaiset tekijät
KV-aste ,045 ,000 ,015 ,093 ,014 ,006
Koko -,002 ,416 -,010 ,000 -,013 ,000
Velat -,046 ,000 -,112 ,000 -,135 ,000
Likviditeetti ,430 ,000 ,215 ,000 ,047 ,001
Sisäinen rahoitus ,001 ,229 ,000 ,930 ,427 ,000
Ikä ,000 ,087 ,000 ,093 -,001 ,005
Liikevaihdon kasvu ,063 ,000 ,063 ,000 ,073 ,000
Toimialat
Rakentaminen -,036 ,000 -,005 ,564 -,014 ,160
Logistiikka -,068 ,000 -,018 ,059 -,016 ,025
Informaatio ja viestintä -,030 ,142 ,046 ,000 ,046 ,000
Tiede ja teknologia -,045 ,000 ,018 ,083 -,008 ,356
Teollisuus -,031 ,000 -,003 ,593
Vähittäiskauppa
,002 ,613
Ympäristötekijät
Korkotaso ,003 ,568 ,001 ,665 -,003 ,389
BKT:n kasvuaste -,004 ,019 -,002 ,479 -,001 ,299
Selitysaste R² ,271 ,185 ,339
Korjattu selitysaste R² ,263 ,184 ,336
Mallin p-arvo ,000 ,000 ,000
F-testiluku 33,930 34,337 158,386
Durbin-Watson 1,082 1,071 1,216
51
5.5 Autokorrelaatio
Autokorrelaatiosta tai sarjakorrelaatiosta puhutaan yleensä silloin kun käsitellään aikasarjoja ja
peräkkäiset jäännöstermit korreloivat keskenään. Tällöin jäännöstermin voidaan sanoa
altistuneen autokorrelaatiolle. (Verbeek 2004.) Autokorrelaatiota voidaan tässäkin
tutkimuksessa olettaa esiintyvän, sillä aineisto käsittää havainnot viideltä vuodelta. Positiivinen
autokorrelaatio on yleistä etenkin paneeliaineistoissa ja voi johtua esimerkiksi talouden
suhdannevaihtelusta.
Suosittu testi autokorrelaation havaitsemiseksi on Durbin-Watsonin testi, jota on käytetty myös
tämän tutkielman malleissa. Durbin-Watson voi saada arvoja 0 ja 4 välillä, missä arvo 2
tarkoittaa, että autokorrelaatiota ei ole. Mikäli arvo on reilusti alle 2, aineisto on positiivisesti
autokorreloitunut ja arvon ollessa reilusti yli 2, negatiivisesti korreloitunut. (Real Statistics
Using Excel 2015.) Tarkasteltaessa edellä esitettyjä regressiomalleja Durbin-Watsonin arvot
ovat 1,1 ja 1,5 välillä, joten kaikki mallit ovat jossain määrin positiivisesti autokorreloituneita.
5.6 Yhteenveto tuloksista
Tulokset osoittavat myönnettyjen kauppaluottojen vaikuttavan positiivisesti yrityksen
kannattavuuteen, mikä on linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa (Hill ym. 2012; Kestens
ym. 2012; Martínez-Sola ym. 2014). Kannattavuus havaitaan positiiviseksi sekä
kansainvälisissä yrityksissä että kotimaisissa yrityksissä. Näistä myönnettyjen kauppaluottojen
yhteys kannattavuuteen on suurempi kansainvälisissä yrityksissä, mikä perustuu kansainvälisen
liiketoiminnan erilaiselle, kauppaluottoja tukevalle toimintaympäristölle.
Yrityksen kokoa ja likviditeettiä tutkittaessa saatiin selvä yhteys sille, että suuremmilla
yrityksillä kauppaluottojen yhteys kannattavuuteen on tärkeämpi kuin pienillä yrityksillä. Tätä
voidaan perustella suurtuotannon tarjoamista skaalaeduista sekä yritysten paremmasta pääsystä
rahoitusmarkkinoille ja edelleen rahoituksenvälittäjänä toimivaksi organisaatioksi. Sen sijaan
myyntisaatavien yhteys kannattavuuteen ei ollut riippuvainen likviditeetistä eli
maksuvalmiudesta. Maksuvalmius on yleisesti koettu positiiviseksi tekijäksi tarkasteltaessa
yrityksen kannattavuutta (Ng ym. 1999; Love ym. 2007), mutta toisaalta liika keskittyminen
hyvän maksuvalmiuden ylläpitoon voi estää yrityksen saavuttamasta erinomaista
kannattavuutta, johtuen siitä, että kassavarat eivät ole tehokkaasti käytössä (Mathuva 2010).
52
Lopuksi tutkittiin vielä myönnettyjen kauppaluottojen yhteyttä kannattavuuteen eri maissa,
jotka olivat Bosnia-Hertsegovina, Kroatia ja Unkari. Havaittiin, että tulokset noudattivat
Hypoteesia 4, jonka mukaan kannattavuuden yhteys kauppaluottoihin on sitä korkeampi mitä
heikompi on maan maksukyky. Perusteena sille, miksi Bosnia-Hertsegovina on kannattavampi
kuin paremman maksukyvyn maat voi olla esimerkiksi se, että heikko luottamus
pankkijärjestelmään lisää kauppaluottojen houkuttelevuutta ja lisäksi yrityksen talousongelmat
antavat markkinaraon joustavien maksuehtojen myöntämiselle. Kokonaisuudessaan hypoteesit
saivat suurelta osin tukea empiirisisistä tuloksista. Tulosten perusteella Hypoteesit 1a, 3 ja 4
saavat tukea regressiomalleista. Hypoteesin 2 ei tutkimuksen perusteella toteudu, mutta saa
kuitenkin osittain tukea, sillä suuremmilla yrityksillä kauppaluottojen yhteys kannattavuuteen
oli suurempi kuin pienillä yrityksillä.
53
6 JOHTOPÄÄTÖKSET
Kauppaluottojen käytön taustalla on useita teorioita ja motiiveja, jotka selittävät niiden käyttöä
yritysten välisessä kaupankäynnissä. Yritys voi esimerkiksi tarjota asiakkaillensa maksuaikaa
tuotteen laadun arvioimiseksi informaation asymmetrian ehkäisemiseksi osapuolten välillä.
Informaation epätäydellinen jakautuminen voi kuitenkin johtaa myös moraalikatoon ja täten
tilanteeseen, jossa ostaja pyrkii hyötymään rahoituksesta, vaikka maksukyky olisi huono.
Toisaalta kauppaluotot mahdollistavat yritykselle hintaerottelun, jonka kautta voidaan myydä
tuotetta tai palvelua asiakkaille eri hintaan maksuehtoja mukauttamalla ja tarjoamalla
käteisalennuksia. Maksuehtojen avulla yritys voi myös hallita luottoriskiään suosimalla
etupainotteisia maksuja tai kannustamalla asiakasta maksamaan ajoissa.
Kauppaluotot toimivat asiakkaalle myös lyhyen aikavälin rahoituksena, jolloin tarvetta
käteisvarojen käyttöön ei ole. Yritysten voi olla mielekästä myöntää asiakkaillensa rahoitusta
kauppaluoton muodossa, sillä tuotteet voidaan likvidoida helpommin, mikäli maksu jää
saamatta. Myyjällä on usein myös tarkkaa tietoa asiakkaan maksukäyttäytymisestä
kauppasuhteen ansiosta, mikä auttaa arvioimaan asiakkaan maksukykyä. Yleisesti
kauppaluottoja myöntävien yritysten on havaittu olevan suuria ja suhteellisen vakiintuneita
yrityksiä, jotka pääsevät helposti pääomamarkkinoille. Kyseiset yritykset toimivatkin
rahoituksen välittäjinä usein pienille ja kasvaville yrityksille, joiden on vaikeampaa saada
rahoitusta esimerkiksi pankeista. Yritys voi myös rahoittaa asiakasyrityksensä toimintaa
välttääkseen asiakkaan joutumisen konkurssiin, mikä on hyödyllistä silloin, kun asiakkaan
menettäminen olisi yritykselle kallista.
Yrityksillä voi olla myös operatiivisia motiiveja kauppaluottojen käytölle. Vastineena
tuotantomäärien muutoksille, jotka tulevat kalliiksi yritykselle, kauppaluotoilla voidaan vastata
hetkellisiin kysynnän poikkeamiin ja vaihteluihin. Matalan kysynnän aikaan yritys voi tarjota
asiakkaillensa kauppaluottoja myynnin lisäämiseksi, jolloin myös varastointikustannuksia
saadaan pienennettyä. Lisäksi yritys voi tasapainottaa kassamenoja ja kassatuloja ajallisesti
toisiinsa, sillä kauppaluotto antaa informaatiota saatavien tulevista maksupäivistä.
Operatiivisilla toimilla yrityksen on mahdollista lisätä toiminnallista tehokkuuttaan ja vaikuttaa
kustannuksiin.
54
Kauppaluotot liittyvät läheisesti käyttöpääoman hallintaan ja sitä kautta yrityksen
kannattavuuteen. Yritys voi saavuttaa paremman myyntituoton anteliaalla kauppaluottojen
myöntämisellä, mutta toisaalta tällöin rahat ovat kiinni käyttöpääomassa. Tällä voi olla
negatiivisia vaikutuksia yrityksen kannattavuuteen, sillä myyntisaatavien kiertoajan kasvaessa
pääoman tuottoaste lähtee helposti laskuun, koska pääoma ei ole tehokkaassa käytössä.
Toisaalta yritys voi myös parantaa kannattavuuttaan myöntämällä kauppaluottoja, jolloin
kauppaluotoista saatavat edut ylittävät niistä johtuvat kulut. Erityisesti kansainvälisessä
liiketoiminnassa kauppaluotoista voi olla merkittävää etua esimerkiksi kehittymättömillä
rahoitusmarkkinoilla ja silloin, kun maan institutionaalinen ympäristö on heikko. Tällöin
kauppaluotoilla voidaan sopia keskenään sopivista maksuehdoista ja vähentää asiakkaiden
kokemia rahoituksellisia rajoitteita. Kauppaluottoja käytetäänkin varsin yleisesti
kansainvälisten transaktioiden rahoittamiseen.
Tässä tutkielmassa tutkittiin kauppaluottojen yhteyttä kannattavuuteen eurooppalaisissa
yrityksissä lineaarisella regressiomallilla. Aineisto kerättiin Amadeus –tietokannasta sisältäen
tilinpäätöstiedot Bosnia-Hertsegovinasta, Kroatiasta, Ranskasta, Kreikasta, Unkarista, Turkista
ja Iso-Britanniasta vuosilta 2008–2012. Yhteys myönnettyjen kauppaluottojen ja
kannattavuuden välillä osoittautui positiiviseksi, mikä oli yhtenevä aikaisemman tutkimuksen
(Hill ym. 2012; Kestens ym. 2012; Martínez-Sola ym. 2014) havaintojen kanssa. Tuloksista
havaittiin myös yrityksen koon positiivinen vaikutus kannattavuuteen, jonka perusteella
myyntisaatavien yhteys kannattavuuteen on tärkeämpi suurille yrityksille. Tätä selittävät muun
muassa suurtuotannosta saatavat skaalaedut ja parempi pääsy rahoitusmarkkinoille minkä
ansiosta suuren yrityksen on helpompi toimia rahoituksenvälittäjänä. Maksuvalmiuden rooli
myönnettyjen kauppaluottojen ja kannattavuuden välillä ei kuitenkaan saanut tukea tuloksista,
mikä voi kertoa esimerkiksi siitä, että yrityksen tavoitellessa hyvää maksuvalmiutta raha jää
reserviin ja se ei täten ole tehokkaassa käytössä lisätulojen luomiseksi.
Kansainvälistymisen yhteyttä kannattavuuteen on tutkittu paljon jo aikaisemmin, mutta
yhteyttä myönnettyjen kauppaluottojen, kansainvälistymisasteen ja kannattavuuden välillä on
ollut toistaiseksi tutkimatonta aluetta. Kansainvälistymisasteen ja kannattavuuden välillä on
aikaisemmissa tutkimuksissa (Lu & Beamish 2001; Ruigrok ym. 2007; Pangarkar 2008)
havaittu positiivinen yhteys. Kansainvälistymisasteen ja myönnettyjen kauppaluottojen
kerroinmuuttujan avulla voitiin ottaa kansainvälistyminen mukaan kannattavuustarkasteluun.
Havaittiin, että kansainvälistä kauppaa harjoittavilla yrityksillä myyntisaatavien yhteys
55
kannattavuuteen oli merkittävämpi kuin kotimarkkinayrityksillä, mikä kertoo kauppaluottojen
soveltuvan erityisen hyvin vientikauppaan. Kauppaluottojen avulla voidaan lievittää
esimerkiksi asymmetrisen informaation tuomia rahoituksellisia rajoitteita ja vastata pitkien
kuljetusaikojen aiheuttamiin käyttöpääoman vaatimuksiin.
Laaja-alainen aineisto mahdollisti myös maiden välisen vertailun myönnettyjen
kauppaluottojen ja kannattavuuden välillä. Vertailuun, joka pohjautui raporttiin
maksukäyttäytymisestä ja riskeistä Euroopassa (Intrum Justitia 2015) valikoitui kolme maata:
Bosnia-Hertsegovina, Kroatia ja Unkari. Havaittiin, että Bosnia-Hertsegovina, joka edusti
maksukyvyltään heikointa tasoa, oli merkittävästi kannattavampi kuin Kroatia ja Unkari, kun
mitattiin myönnettyjen kauppaluottojen yhteyttä kannattavuuteen. Kroatia oli edelleen
kannattavampi kuin Unkari, jonka odotukset maksukyvystä ja riskeistä olivat parhaimmalla
tasolla. Tulosta selittää se, että kauppaluottojen käytössä on vaihtelua maiden välillä ja
kauppaluottoja on havaittu käytettävän enemmän maissa, joissa maksukyvykkyys on heikko tai
rahoitusmarkkinat ovat kehittymättömät (Fisman & Love 2003). Kauppaluotoista tuleekin
tällöin korvaava rahoituslähde, mikä näkyy erityisesti Bosnia-Hertsegovinassa missä yritysten
luottamus pankkeihin oli huonolla tasolla.
Kokonaisuutena myönnettyjen kauppaluottojen yhteys yrityksen kannattavuuteen esiintyi
hypoteesien mukaisesti positiivisena vahvistaen näin aikaisemmassa kirjallisuudessa esiin
tulleita havaintoja. Informaation asymmetria ja rahoituksellinen motiivi nousivat
voimakkaimmin esiin tuloksia selittävinä teorioina. Yrityksen koon ja maksukäyttäytymisen
yhteyttä kannattavuuteen voidaan selittää rahoituksellisten motiivien kautta ja
kansainvälistymisen yhteyttä myönnettyjen kauppaluottojen ja kannattavuuteen informaation
asymmetriaa lieventävänä tekijänä. Tutkimuksessa myönnettyjä kauppaluottoja mitattiin
myyntisaatavien osuutena taseen loppusummasta ja kannattavuuden tunnuslukuna oli koko
pääoman tuottoaste. Näin ollen tutkimuksen tulokset ottavat kantaa yrityksen kannattavuuteen
vain yhden tunnusluvun osalta, mikä asettaa rajoitteita tulosten yleistettävyydelle. Lisäksi
aineisto edustaa vain eurooppalaisia yrityksiä, joten tutkimuksen tuloksista ei voida tehdä
suoria päätelmiä sen suhteen, miten myönnettyjen kauppaluottojen yhteys kannattavuuteen
näyttäytyy muilla markkinoilla.
Tämä tutkimuksen kannalta olennaisin havainto oli kansainvälistymisen positiivinen yhteys
kannattavuuteen yhdessä myönnettyjen kauppaluottojen kanssa. Tulos viestii siitä, että yritys
56
voi saavuttaa paremman kannattavuuden käyttämällä kauppaluottoja apuna vientikaupassa.
Havainnoista on toivottavasti hyötyä jatkotutkimukselle tulevaisuudessa. Olisikin
mielenkiintoista nähdä, miten kansainvälistymisen rooli kauppaluotoissa ja kannattavuudessa
näyttäytyy muilla mantereilla tämän tutkimuksen rajautuessa eurooppalaisiin yrityksiin.
Jatkossa voisi tutkia myös, miten vientimaan piirteet kuten taloudellinen ympäristö ja
rahoitusmarkkinoiden kehittyneisyys ovat yhteydessä yrityksen kannattavuuteen, ja missä
kaikissa tilanteissa kauppaluottojen myöntämisestä voitaisiin saada etua vientikaupan
harjoittamiseen.
57
7 LÄHTEET
Antras, P. & Foley, C. F. 2015. Poultry in motion: a study of international trade finance
practices. Journal of Political Economy 123(4), 853–901.
Blasio, G. D. 2005. Does trade credit substitute bank credit? Evidence from firm-level
data. Economic notes 34(1), 85–112.
Boissay, F. & Gropp, R. 2007. Trade credit defaults and liquidity provision by firms. European
Central Bank Working Paper 753.
Bosnian Keskuspankki 2015. Tilastoarkisto. [Bosnian Keskuspankin Internet-sivuilla]. Viitattu
12.11.2015. http://www.cbbh.ba/index.php?id=33&lang=en&sub=sks_archive
Brennan, M. J., Maksimovic, V. & Zechner, J. 1988. Vendor financing. The Journal of
Finance 43(5), 1127–1141.
Bureau Van Dijk 2015. Amadeus. [Bureau Van Dijk:n Internet-sivuilla] Viitattu 20.11.2015.
http://www.bvdinfo.com/en-gb/our-products/company-information/international-
products/amadeus
Burkart, M. & Ellingsen, T. 2004. In-kind finance: A theory of trade credit. American Economic
Review 94(3), 569–590.
Chor, D. & Manova, K. 2012. Off the cliff and back? Credit conditions and international trade
during the global financial crisis. Journal of International Economics 87(1), 117–133.
Coulibaly, B., Sapriza, H. & Zlate, A. 2011. Trade credit and international trade during the
2008-09 global financial crisis. Board of Governors of the Federal Reserve System.
Cunat, V. 2007. Trade credit: suppliers as debt collectors and insurance providers. Review of
Financial Studies 20(2), 491–527.
58
Danielson, M. G. & Scott, J. A. 2000. Additional evidence on the use of trade credit by small
firms: the role of trade credit discounts. Working paper. SSRN Electronic Library
Deloof, M. 2003. Does working capital management affect profitability of Belgian
firms? Journal of Business Finance & Accounting 30(3-4), 573–588.
Eck, K., Engemann, M. & Schnitzer, M. 2012. How trade credits foster international trade.
Working Papers 116. Bavarian Graduate Program in Economics (BGPE)
Elango, B., & Sethi, S. P. 2007. An exploration of the relationship between country of origin
(COE) and the internationalization-performance paradigm. Management International
Review 47(3), 369–392.
Elliehausen, G. E. & Wolken, J. D. 1993. Demand for Trade Credit: An Investigation of
Motives for Trade Credit Use by Small Businesses. Board of Governors of the Federal Reserve
System, Study No. 165
Emery, G. W. 1984. A pure financial explanation for trade credit. Journal of Financial and
Quantitative analysis 19(3), 271–285.
Emery, G. W. 1987. An optimal financial response to variable demand. Journal of Financial
and Quantitative Analysis 22(2), 209–225.
Engemann, M., Eck, K. & Schnitzer, M. 2014. Trade Credits and Bank Credits in International
Trade: Substitutes or Complements? The World Economy 37(11), 1507–1540.
European Union Commission. 2003. Commission recommendation of 6 May 2003 concerning
the definition of micro, small and medium-sized enterprises. Official Journal of the European
Union 46, 36–41.
Eurostat 2015. Euromaiden historialliset korkotasot. [Eurostatin Internet-sivuilla] Viitattu
20.11.2015.http://ec.europa.eu/eurostat/web/interestrates/database?p_p_id=NavTreeportletpro
d_WAR_NavTreeportletprod_INSTANCE_amWY9OMK9PsS&p_p_lifecycle=0&p_p_state
=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-2&p_p_col_count=2
59
Faulkender, M. & Wang, R. 2006. Corporate financial policy and the value of cash. The Journal
of Finance 61(4) 1957–1990.
Ferris, J. S. 1981. A transactions theory of trade credit use. The Quarterly Journal of Economics
96, 243–270.
Fisman, R. 2001. Trade credit and productive efficiency in developing countries. World
Development 29(2), 311–321.
Fisman, R. & Love, I. 2003. Trade credit, financial intermediary development and industry
growth. The Journal of Finance 58(1), 353–374.
Frank, M. & Maksimovic, V. 1998. Trade credit, collateral, and adverse selection. Working
paper, University of Maryland.
García-Teruel, P.J. & Martínez-Solano, P. 2007. Effects of working capital management on
SME profitability. International Journal of Managerial Finance 3(2), 164–177.
García-Teruel, P. J. & Martínez-Solano, P. 2010. Determinants of trade credit: A comparative
study of European SMEs. International Small Business Journal 28(3), 215–233.
Ge, Y. & Qiu, J. 2007. Financial development, bank discrimination and trade credit. Journal of
Banking & Finance 31(2), 513–530.
Giannetti, M., Burkart, M. & Ellingsen, T. 2011. What you sell is what you lend? Explaining
trade credit contracts. Review of Financial Studies 24(4), 1261–1298.
Gill, A., Biger, N. & Mathur, N. 2010. The relationship between working capital management
and profitability: Evidence from the United States. Business and Economics Journal 10(1), 1–
9.
Goddard, J., Tavakoli, M. & Wilson, J. O. 2005. Determinants of profitability in European
manufacturing and services: evidence from a dynamic panel model. Applied Financial
Economics 15(18), 1269–1282.
60
Goldberger, A. S. 1991. A Course in Econometrics. Cambridge, MA: Harvard University Press.
Hill, M. D., Kelly, G. W. & Lockhart, G. B. 2012. Shareholder returns from supplying trade
credit. Financial Management 41(1), 255–280.
Holmström, B. 1982. Moral hazard in teams. The Bell Journal of Economics 10, 324–340.
Holopainen, M. & Pulkkinen, P. 2008. Tilastolliset menetelmät. 5.painos. Helsinki: Sanoma
Pro
IMF. 2009. World Economic Outlook: Sustaining the Recovery. Washington, DC.
Intrum Justitia 2015. European Payment Index. [Saatavilla Intrum Justitian Internet-sivuilta]
Viitattu 28.3.2015.http://www.intrum.com/Press-and-publications/European-Payment-Report/
Klapper, L. 2006. The role of factoring for financing small and medium enterprises. Journal of
Banking & Finance 30(11), 3111–3130.
Kestens, K., Van Cauwenberge, P. & Bauwhede, H. V. 2012. Trade credit and company
performance during the 2008 financial crisis. Accounting & Finance 52(4), 1125–1151.
Lazaridis, I. & Tryfonidis, D. 2006. Relationship between working capital management and
profitability of listed companies in the Athens stock exchange. Journal of Financial
Management and Analysis 19(1). 26–35.
Lee, Y. W. & Stowe, J. D. 1993. Product risk, asymmetric information and trade credit. Journal
of Financial and Quantitative Analysis 28(2), 285–300.
Leland, H. E. & Pyle, D. H. 1977. Informational asymmetries, financial structure and financial
intermediation. The Journal of Finance 32(2), 371–387.
Levchenko, A. A., Lewis, L. T. & Tesar, L. L. 2010. The collapse of international trade during
the 2008–09 crisis: in search of the smoking gun. IMF Economic Review 58(2), 214–253.
61
Love, I., Preve, L. A. & Sarria-Allende, V. 2007. Trade credit and bank credit: Evidence from
recent financial crises. Journal of Financial Economics 83(2), 453–469.
Love, I. & Zaidi, R. 2010. Trade Credit, Bank Credit and Financial Crisis. International Review
of Finance 10(1), 125–147.
Lu, J. W. & Beamish, P. W. 2001. The internationalization and performance of SMEs. Strategic
Management Journal 22(6/7), 565-586.
Maksimovic, V. & Demirgüç-Kunt, A. 2001. Firms as Financial Intermediaries: Evidence from
Trade Credit Data. World Bank Policy Research Working Paper 2696.
Mathuva, D. 2010. The influence of working capital management components on corporate
profitability: a survey on Kenyan listed firms. Research Journal of Business Management 3(1),
1–11.
Martínez-Sola, C., García-Teruel, P. J. & Martínez-Solano, P. 2014. Trade credit and SME
profitability. Small Business Economics 42(3), 561–577.
Meltzer, A. H. 1960. Mercantile credit, monetary policy, and size of firms. The Review of
Economics and Statistics 42(4), 429–437.
Ng, C. K., Smith, J. K. & Smith, R. L. 1999. Evidence on the determinants of credit terms used
in interfirm trade. The Journal of Finance 54(3), 1109–1129.
Nilsen, J. H. 2002. Trade credit and the bank lending channel. Journal of Money, Credit and
Banking 34(1), 569–590.
Niskanen, J. & Niskanen, M. 2006. The Determinants of Corporate Trade Credit Policies in a
Bank-dominated Financial Environment: the Case of Finnish Small Firms. European Financial
Management 12(1), 81–102.
Pangarkar, N. 2008. Internationalization and performance of small-and medium-sized
enterprises. Journal of World Business 43(4), 475–485.
62
Petersen, M. A. & Rajan, R. G. 1995. The effect of credit market competition on lending
relationships. The Quarterly Journal of Economics 110(2), 407–443.
Petersen, M. A. & Rajan, R. G. 1997. Trade credit: theories and evidence. Review of financial
studies 10(3), 661–691.
Pike, R., Cheng, N. S., Cravens, K. & Lamminmaki, D. 2005. Trade credit terms: asymmetric
information and price discrimination evidence from three continents. Journal of Business
Finance & Accounting 32(5-6), 1197–1236.
Real Statistics Using Excel 2015. Autocorrelation. Viitattu 7.4.2016. http://www.real-
statistics.com/multiple-regression/autocorrelation/
Rev, N. A. C. E. 2008. 2. Statistical classification of economic activities in the European
Community. Luxembourg: Office for Official Publications of the European Communities.
Ruigrok, W. & Wagner, H. 2003. Internationalization and performance: An organizational
learning perspective. Management International Review 43(1), 63–83.
Ruigrok, W., Amann, W. & Wagner, H. 2007. The internationalization-performance
relationship at Swiss firms: A test of the S-shape and extreme degrees of
internationalization. Management International Review, 47(3), 349–368.
Scherr, F. C. & Hulburt, H. M. 2001. The debt maturity structure of small firms. Financial
management 30, 85–111.
Schmidt-Eisenlohr, T. 2013. Towards a theory of trade finance. Journal of International
Economics 91(1), 96–112.
Schwartz, R. A. 1974. An economic model of trade credit. Journal of Financial and
Quantitative analysis 9(4), 643–657.
Schwartzman, F. 2013. The business cycle behavior of working capital. Economic Quarterly-
Federal Reserve Bank of Richmond 99(4), 287–303.
63
Shin, H. H. & Soenen, L. 1998. Efficiency of working capital management and corporate
profitability. Financial Practice and Education 8, 37–45.
Smith, J. K. 1987. Trade credit and informational asymmetry. Journal of Finance 42(4), 863–
872.
Taketa, K. & Udell, G. F. 2007. Lending channels and financial shocks: The case of small and
medium-sized enterprise trade credit and the Japanese banking crisis. Monetary and Economic
Studies 25(2), 1–44.
Tang, T. T. 2009. Information asymmetry and firms’ credit market access: Evidence from
Moody's credit rating format refinement. Journal of Financial Economics 93(2), 325–351.
The World Bank. 2015. GDP growth (annual %). [The World Bankin Internet-sivuilla] Viitattu
12.11.2015. http://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.KD.ZG/countries
Valli, R. 2015. Johdatus tilastolliseen tutkimukseen. 2. painos. Jyväskylä: PS-kustannus. ISBN
978-952-451-661-7.
Verbeek, M. 2004. A Guide to Modern Econometrics. 2. painos. Chichester: John Wiley &
Sons.
Wang, X. 2015. Trade credit, international trade costs and exports: cross-country firm-level
evidence. Applied Economics Letters 22(12), 993–998.
Wilner, B. S. 2000. The exploitation of relationships in financial distress: The case of trade
credit. The Journal of Finance 55(1), 153–178.
Wilson, N. & Summers, B. 2002. Trade credit terms offered by small firms: survey evidence
and empirical analysis. Journal of Business Finance & Accounting 29(3-4), 317–351.
Recommended