19
Matka suunnittelevaksi maantieteilijäksi Kooma 2015 Turussa 27.3.2015 Maija Merikanto Suomen Suunnittelevien maantieteilijöiden PJ 2013-2014 Erityisasiantuntija Uudenmaan liitto

Matka suunnittelevaksi maantieteilijäksi

Embed Size (px)

Citation preview

Matka suunnittelevaksi

maantieteilijäksi Kooma 2015 Turussa

27.3.2015

Maija Merikanto

Suomen Suunnittelevien maantieteilijöiden PJ 2013-2014

Erityisasiantuntija Uudenmaan liitto

1. Tärkeät kysymykset

2. Havaintoja

suunnittelualasta

3. Menestyksen avaimia

Maijan matka

Miksi sä halusit isona, kun olit lapsi? Millaisia muutoksia halusit nähdä maailmassa ja saada aikaan?

Lapsena halusin

arkkitehdiksi, mutta lukiossa

keksinkin, että

suunnittelumaantiede olis

vielä kivempaa…

”Mä tykkäsin kaikesta

luovasta ja eteenpäin

menevästä.

Ja yhdessä tekemisestä.

Haaveilin, että kaikilla olisi

viihtyisä kotiympäristö… ”

Voiko alueellista

suunnittelua –

ja kehittämistä

opiskella yliopistossa?

Vaasa

• Aluetiede

Tampere

• Ympäristöpolitiikka

• Aluetiede

Oulu

• Aluekehitys

• Aluepolitiikka

Itä-Suomen yliopisto

• Yhteiskuntamaantiede

Helsinki

• Aluetiede, jossa erikoistumislinjoina mm

kaupunkimaantiede ja

suunnittelumaantiede. Myös sosiologian

puolella kaupunkipolitiikassa sivutaan

teemaa

Turku

• Sivutaan osana maantiedettä

”Haluan oppia vaikuttamaan

alueiden ja yhdyskuntien

hyvään kehitykseen ja

suunnitteluun ”

Minkälaista tietoa saan ja

etsin yliopistossa?

Yliopistojen perustehtävä on tutkimustiedon tuottaminen ja jakaminen.

Paras paikka sivistää itseään kiinnostavien aiheiden tietämyksessä

Esim: • yhteiskunnan ja yhdyskuntien tila • Sijainnin, tilan ja paikan merkitys • Erilaisten asioiden suhde toisiinsa

• Kokonaisjärjestelmä • Teoriat ja mallit • Yhteiskunnan ja ympäristön

suhde

”Jes, olen yliopistossa!

…Valtio sijoittaa minuun, että

saan omaksua ja selvittää

kiinnostavia asioita”

Millaisia välineitä ja taitoja

voin opiskella mantsassa?

Pelkällä tiedolla ei omassa päässään

paljoa tee, ennen kuin sitä oppii

käyttämään ja itseään

ilmaisemaan...

Taitoja ja välineitä, esim.

• Tieteellinen kirjoittaminen

• Kirjallinen ja suullinen kiteyttäminen

sekä sen esittäminen

• Paikkatieto-analyysien tekeminen

• Karttojen tekeminen

• Raporttien tekeminen

• SWOT –analyysit

• Tutkimusmenetelmät

”Haluun oppia tekemään

itse! Kirjoittamaan,

sparraamaan tiimejä …”

Millaisin sivuainein

täydennän?

• Yhdyskuntasuunnittelu ja

kaavoitus (Aalto Espoossa,

Tampere, Oulu)

• Kaupunkiakatemia (HY + Aalto)

• Maanmittaus ja kiinteistötalous

• Maankäyttö- ja ympäristöoikeus

• Kielet

• Johtaminen

• Viestintä

• Liiketoimintaosaaminen

• Kokemuksia ulkomailta

”Halusin käytännön

kaavoitusosaamista, jotta

oppisin ymmärtämään ja

ehkä tekemään. Myös tiimit

ja johtaminen kiinnosti”

Millaisia muita taitoja voin

kartuttaa opiskeluaikana?

Muita taitoja. Esim

• Kansainväliset kokemukset ja perspektiivi

• Kielitaito

• Oma-aloitteinen, yrittäjämäinen ote

• Vuorovaikutustaidot

• Esiintymistaidot

• Viestintätaidot

• Liiketoimintaosaaminen

• Ryhmätyöskentely

• Bloggaus

”En halua tutkijaksi vaan

saada yhteiskuntaa

eteenpäin! Miten

voisinkaan harjoitella

tätä?”

Miten kesätöihin?

• Ennen kuin haen, mietin – Mistä aiheista olen juuri nyt

eniten innoissani?

– Millaisia asioita ja taitoja olisi

siistiä oppia tänä vuonna?

– Mitä haluan päästä

tekemään?

– Mitä jo olemassa olevia taitoja

ja ominaisuuksia mulla on?

– Mitä, millaisia ihmisiä ja

millaisen organisaation haluan

seurata sivusta?

• Kesätöitä saan kun – Kerron kesätyötavoitteistani

joka suuntaan ja kaikille tutuille

– Heittäydyn

unelmatyönantajieni

saappaisiin ja kuvittelen mitä

he saattavat kaivata

– Soittelen ja lähetän avoimia

hakemuksia kohdennetusti

”Haluan testata

osaamistani ja

päästä tekemään!”

Millaisia verkostoja ja

järjestöjä alalla on?

• Järjestöaktiivina – Tutustuu alan ihmisiin eri

ikäluokista ja kokemustaustoista

– Oppii tärkeitä työelämätaitoja

– Kasvatan rohkeuttani ja vien

eteenpäin juttuja, joita pidän

hyvinä

• Verkostoissa – Voin seurata alan keskustelua

ja osallistua siihen

– Tutustun uusiin alan ihmisiin

– Saan näkökulmia ja tietoa

oman laitokseni ja kavereiden

ulkopuolelta

– Luon pohjaa tulevaisuudessa

joka tapauksessa tärkeälle

tukiverkolle

”Haluan päästä alan

piireihin, keskusteluihin ja

meininkeihin”

SUM ry:n jäsenet asuinpaikkakunnittain. © SUM ry,

Aineistot: © MML 2014, Tilaston pohjakartta

180 jäsentä

1-5

6-20

21-91

Kokoaa

• yhdyskunta- ja kaupunkisuunnitteluun ja aluekehitykseen orientoituneita maantieteilijöitä koko Suomesta.

• konkareita ja alan opiskelijoita.

Toimii ja luo puitteita:

1. Verkostoidutaan ja tavataan

2. Osaaminen, tekeminen ja uutuudet esiin

3. Ammatillinen asema

Vuoden 2015 päätavoite

• koko Suomen laajuisen yhteistyöverkoston vahvistaminen.

• Tehdään lehtijuttuja ja kootaan yhdyshenkilöitä eri kaupungeista.

Jäsenyys opiskelijoille 10e, valmistuneille 35e.

SUM Ry =

suunnittelusta

kiinnostuneiden

mantsalaisten kotiverkosto

Millaisia tehtäviä alalla on?

Missä niitä tehdään?

• Maankäytön suunnitelmat ja

kaavat – Kunnat ja maakunnan liitot tekee

– ELY ja YM valvoo ja ohjaa

• Sanalliset aluekehitysstrategiat – Kunnat, kuntayhtymät, maakunnan

liitot

• Hankkeet – Maakunnan liitot, kunnat,

elinkeinoyhtiöt, kuntayhtymät, yliopistot, ammattikorkeakoulut, järjestöt

• Vuorovaikutus, arvioinnit, projektijohtaminen, analyysit

• Selvitykset, raportit , tutkimukset suunnitelmien ja strategioiden tueksi tai muuten vaan – Monissa paikoissa kaiken

suunnittelun ja kehittämisen tukena

– Mm. syke, yliopistot ja muut tutkimuslaitokset erikoistuneet tähän

– Välineinä hallitsen paikkatietojärjestelmät tai tutkimus- ja raportointimenetelmät

• Mm. näissä tehtävissä julkista sektoria palvelevat lukuiset suuret ja pienet konsulttitoimistot

”Haluan työskennellä

asioiden parissa, joita

pidän tärkeinä”

Alalla keskimäärin.

…onko sillä merkitystä?

• Suunnittelumaantieteilijät ovat

suunnittelu-, kehitys- tai

hallintotehtävissä

• Tyypillisiä ammattinimekkeitä

projektipäällikkö, tutkija,

ylitarkastaja ja

ympäristöasiantuntija,

hallintosihteeri, kuljetussuunnittelija

(GIS). Enemmän johtajia mitä mm.

teknisillä aloilla.

• Naisia 50% / Miehiä 50%

• Suurin työllistäjä julkinen sektori

– Kunnissa 38%

– Valtiolla 26%

– Yksityisellä 27%

– Teollisuus 7%

– Yliopisto 2%

• Ka. palkka 4500e/kk

”Tunnen alani ja oman

tapani viedä sitä

eteenpäin”

Lähteet Töissä.fi sekä TEK:n työmarkkinatutkimuksesta SUM ry:n selvittämät tarkemmat tiedot

Kokemusvuodet valmistumisen jälkeen

Mediaanipalkka Kuukaudessa (brutto (10/2014)

Vastausten lukumäärä

≥ 25 5 300 5

20-24 4 508 < 5

15-19 4 500 < 5

10-14 4 350 < 5

5-9 3 716 7

< 5 3 610 6

Paljon palkkaa?

Lähde TEK:n työmarkkinatutkimus 2014 : Tekniikan akateemisiin kuuluvat maantieteilijät = Suunnittelevia maantieteilijöitä

”Ansaitsen hyvän palkan

työnantajalle

tuottamastani lisäarvosta”

Mitä alalla tapahtuu nyt?

• Mistä käytännössä keskustellaan?

• Mitä konkreettisesti tavoitellaan?

• Mitä mieltä itse olen?

• Mitä haluaisin itse viedä

eteenpäin?

Seuraa

• Mediaa, someryhmiä ja sivuja, alan

julkaisuita, järjestöjä, ryhmiä,

verkostoja sekä juuri sua

kiinnostavan asian guruja.

”Ahaa, näistä asioista

vuonna 2015 ihan

oikeasti on kysymys!”

• Millaisia organisaatioita ja toimijoita?

• Ketkä kiinnostavat ihmiset asioita tekevät ja vievät eteenpäin?

• Keneen haluaisin tutustua?

• Millaisiin järjestöihin, ryhmiin ja verkostoihin voisin mennä mukaan?

• Missä alasta keskustellaan?

• Missä asioita ja suunnitelmia käytännössä tehdään?

Ketä ja mitä

voin seurata oppien?

”Tiedän alani

organisaatiot ja tunnen

niissä työskentelevät

ihmiset. Opin alan

parhailta tyypeiltä.

Kehitän osaamistani koko

loppuelämän ajan”

Miltä tuntuu kun elää

itseään kuunnellen ja

kunniottaen?

Miltä tuntuu, kun yrittää

elää ulkopuolisten

odotusten mukaan?

” koostuu

näköaloista itseen,

omiin intohimoihin,

tavoitteisiin,

vahvuuksiin ja

kykyyn johtaa elämää

ja yhteiskuntaa

suuntaan,

jonka kussakin ajassa

parhaimmaksi kokee.”

”paitsi lukemalla,

ennen kaikkea

elämällä,

kokemalla,

tekemällä!”

Matka

suunnittelevaksi

maantieteilijäksi…

Tulevaisuuden

tekijäksi

Tullaan…

Ikimuistoista Koomaa,

oppimisen iloa &

hyvää kevättä!

Nähdään ständillä!

Maija Merikanto

FM, Suunnittelumaantiede, HY

Erityisasiantuntija, Uudenmaan liitto

Suomen Suunnittelevien Maantieteilijöiden PJ 2013-2014,

[email protected]

fi.linkedin.com/in/maijamerikanto

@Maija_Merikanto