Upload
jaakko-sannemann
View
1.579
Download
1
Embed Size (px)
DESCRIPTION
Minä valokuvaan puhelimellani näin.
Citation preview
Minulla on järjestelmäkamera.
Sen avulla pystyn tekemään kelvollisia kuvia.
Mutta järjestelmäkamerani vaihtolinsseineen on niin iso ja raskas,
että en kuljeta sitä kovin usein mukanani.
Kun minulla on aikaa, säädän kuviani tietokoneen
kuvankäsittelyohjelmassa.
Säilytän kuviani ulkoisilla kovalevyillä ja katson niitä näytöltä.
Taloudessani on myös digipokkareita.
Mutta niitä en ole tottunut käyttämään.
Jos olen menossa paikkaan, josta oletan voivani ottaa hyviä kuvia,
silloin otan mukaan järkkärin.
Kun nukun, puhelimeni latautuu sängyn alla ja on samalla
herätyskelloni.
Aina muulloin puhelin on taskussani tai kädessäni. Puhelimeni on se kamera, joka on mukanani aina.
Puhelimen kameralla minä otan kuvat elämän yllättävistä hetkistä.
Ja ympäristöni jännittävistä yksityiskohdista.
Kun ostin nykyisen puhelimeni,
kiinnitin huomiota prosessoriin,
käyttöjärjestelmään, kosketusnäytön
ominaisuuksiin ja sovelluksiin, joita
puhelimeen on mahdollista hankkia.
Kamera ei ollut tärkeimpien kriteerien
joukossa, kun valitsin puhelinta.
Edellisessä puhelimessani oli ollut
hyvä kamera. Olin luultavasti
alkanut pitämään selvyytenä, että
puhelimessa on hyvä kamera.
Puhelimessani ei ole kovin hyvä
kamera. Mutta elämä puhelimeni ja
sen kameran kanssa on ollut
kuitenkin hauskaa.
Ja se on muuttanut käsitystäni
kamerasta ja valokuvasta.
Puhelimeni on HTC Desire.
Käyttöjärjestelmänä
puhelimessa on Android.
Puhelimen alkuperäinen
kamera on pudonnut
kakkostyöpöydälle.
Tosin aivan arvovaltaiseen
seuraan.
Kamera toimii hyvin.
Mutta kuvat ovat usein varsin
latteita.
Haaleita, kontrastittomia.
Voi tosin olla, että en ole
säätänyt kameraa tarpeeksi
huolellisesti.
Useimmat kamerat tuottavat
heikkoja kuvia, jos kameran
käyttäjä ei opettele kameran
ominaisuuksia ja
valokuvauksen muutamia
lainalaisuuksia.
Kun kuvaan järjestelmäkameralla, tarkoitukseni on
rakentaa hyvä kuva.
Kun kuvaan puhelimella, kuva on yleensä osa tarinaa,
jota kerron verkossa.
Yleensä minulla on tarve saada puhelimella ottamani
kuva mahdollisimman nopeasti verkkoon.
Nopeus on tärkeämpää, kuin perinteinen
valokuvauksen laatu.
Valokuvauksessa on kyse kommunikaatiosta.
Valokuvaus puhelimella ei ole taideharrastusta omaan
pöytälaatikkoon.
Kuva järjestelmäkameralla.
Aihe yhdentekevä.
Leikittelyä maalaustaiteen vanhoilla maisemakuvauksen
konventioilla. Leikittelyä sommittelusäännöillä.
Kuvan varsinainen teema on tekninen.
Miten otan kuvan lähes pimeässä ilman jalustaa?
Löydänkö kamerasta asetukset, jotka tuovat terävän kuvan, mutta
eivät liikaa rakeisuutta.
Osaanko valottaa niin, että illan tunnelma tallentuu kuvaan.
Tällä kuvalla oli kaksi huippuhetkeä.
Kuvaushetki oli tärkein. Ne sekunnit, joiden aikana valitsin käyttämäni
asetukset ja sommittelin kuvan.
Toinen tärkeä hetki oli Photoshopin äärellä, kun tutkin tarvitseeko kuva
hienosäätöä.
Nyt kuva on valmis ja se on haudattu ja unohdettu kovalevylleni.
Sievät maisemakuvat eivät kiinnosta ketään jälkeenpäin.
Kun otan kuvan puhelimellani,
minulla on yleensä jo käsitys
siitä, mihin minä aion kuvaa
käyttää.
Kun olen ottanut kuvan,
päätän mitä väylää pitkin jaan
kuvan.
Mihin tarinaan sen liitän.
Puhelimen alkuperäisen kameran jakamisikkuna.
Bluetooth. En käytä.
Dropbox. Jos tarvitsen kuvaa esimerkiksi
PowerPoint-esityksessä, mutta en halua
jakaa kuvaa verkossa vielä tässä
vaiheessa.
Facebook. Kuvia minun Facebookiini.
Flickr. Kuvia Entressen kirjaston Flickriin.
Yleensä kiinnostavimmat jatkavat
matkaansa Entressen kirjaston
Facebookiin, blogiin jne. Kaikki kirjaston
Flickriin ladatut kuvat pääsevät kirjaston
Twitteriin.
Gmail. Kuvia, jotka haluan ladata
tietokoneelle, mutta en verkkoon. Kuvia
Entressen kirjaston sisäiseen käyttöön.
Dropbox on kätevämpi.
Google+. Etsin vielä oikeaa käyttötapaa.
Kun lähetän kuvan puhelimestani Entressen kirjaston
Facebookiin Flickrin kautta, minulla on mahdollista piristää
latteaa kuvaa verkossa olevalla Picnik-
kuvankäsittelypalvelulla.
Photoshopin käyttäminen puhelimella otettujen kuvien
käsittelyyn tuntuu minusta ylimitoitetulta.
Ja kun minä haluan saada kuvani verkkoon
mahdollisimman nopeasti, Photoshop-koneen etsimiseen
kuluu liian paljon aikaa.
Flickr ja Picnik ovat jokaisessa netissä olevassa
tietokoneessa.
Mutta tarvitsen kuitenkin tietokoneen parantaakseni
kuvaani.
Liian hidasta.
Liian kömpelöä.
Kun tarkoitus on lähettää kuva Entressen kirjaston Facebookiin,
on ehkä hyväkin, että matkalla on yksi hidaste. Flickr.
Minulle jää hetki aikaa miettiä, onko kuva oikeasti niin kiinnostava
ja onnistunut, että se kannattaa laittaa kirjaston nimissä
verkkoon.
Mutta kun kuvaan ei-kirjastolaisena, silloin minä en kaipaa hidasteita.
Jos näen ällistyttävän suuren ukonputken, minä haluan näyttää
sen ystävilleni heti.
Myöhemmin illalla kotona tietokoneen ääressä minä tiedän, että
maailma on täynnä isoja ukonputkia, eikä monikaan tuntemani
ihminen oikeastaan ole kovin kiinnostunut ukonputkista.
Tarvitsen puhelimeeni kameran, joka tekee niin hyvännäköisiä kuvia, että voin jakaa ne verkossa välittömästi.
Puhelimeni ensimmäisellä
työpöydällä on tällä hetkellä
kaksi kameraa.
Lightbox ja Camera360.
Jos minulla olisi iPhone,
käytössäni olisi Instagram.
Näissä kameroissa on
mahdollista käyttää
efektejä, joilla puhelimen
kameran heikkoudet
voidaan peittää.
Kuvaamisesta tulee hauskaa
leikkiä.
Kuvien katsoja tosin kyllästyy
samoihin toistuviin efekteihin
luultavasti paljon
nopeammin, kuin kuvaaja.
Lightboxin kamerassa minä otan ensin kuvan ja mietin
kuvaamisen jälkeen, minkälaisena haluan sen jakaa.
Annan kuvalle nimen. Tai kerron jotain, mikä liittyy jollain tavalla tähän
kuvaan tai siihen keskusteluun, johon kuvan liitän.
Haluanko kertoa, missä kuva on otettu? Yleensä haluan.
Haluanko kuvan julkisesti verkkoon? Yleensä haluan.
Jaanko kuvan Twitterissä? Jos haluan jakaa, kuva tulee minun Twitteriini ja
sieltä automaattisesti Facebookiini.
Camera360 toimii toisin päin, kuin Lightbox.
Minä valitsen ensiksi, millaista kuvaa tavoittelen ja
kuvaan valinnan jälkeen.
Mitä haluan, että kuvassani nousee esiin.
Minkä tunnelman haluan välittää.
Mitä haluan kuvallani kertoa.
Tämä ei ole hyvä kuva.
Mutta minä voisin ottaa tämän kuvan
maanantaiaamuna kello 6.30 ja
lähettää sen Facebookiin.
Kuva on Hyvän Huomenen –toivotus
aamuvirkuille ystävilleni.
Kerron kuvalla, mihin aikaan minä juon
aamuvuoroaamuna kahvin.
Kuvan sumeus ja terävyyden
keskittäminen kahvikupin kahvaan
kertovat aamun tunnelmasta ja
tarpeesta saada heti kahvia.
Jos otan kuvan maanantaiaamuna
kello 6.30, kuvan on mentävä
Facebookiin heti. Iltapäivällä se on
merkityksetön.
Kuvan on myös mentävä Facebookiin
ilman tietokonetta. Minulla ei ole
aamulla aikaa käyttää läppäriä.
Tämä lista elää sen
mukana, mitä sovelluksia
minulla on puhelimessani.
Kun latasin Google+an
puhelimeeni, palvelu
ilmestyi myös tähän
listaan.
Jos kuva olisi ollut mielestäni
täydellinen, olisin jakanut sen
kaikille Google+an käyttäjille
tuomaan iloa iltaan.
Mutta kuva ei ole niin hyvä.
Lähetin sen tekniikasta
kiinnostuneiden työtovereideni
ringille.
Kerron kuvan avulla, että
minussakin on herkkyyttä. Otan
kuvia kukista. Mutta en ole liian
inhimillinen. Pidän muovista.
Tietokoneetkin ovat muovia.
Kuva on osa tarinaa.
Tarina elää verkossa.
Tarina elää reaaliajassa. Kuten ihminen.
Puhelimen kamera sopii erinomaisesti minun
tarinani ja kirjaston tarinan kertomiseen.
Kyse on ihmisten välisestä kommunikaatiosta.
Kamerat, tietokoneet, kuvat ja tekstit ovat vain
välineitä.
Minä haluan saada aikaan pienen reaktion
sinussa.
Jaakko Sannemann Entressen kirjasto