VIIPURIN PITÄJÄLÄINEN · Matka Karjalaan -pelin mainos 30 Iloisia perhetapahtumia: Marian ja Antin tyttö 30 Avojaloin näyttely 31 ... sitta ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus

Viipurin pitäjäseura ry:n lehti 2 / 2 015

VIIPURIN PITÄJÄLÄINEN

Viipurin pitäjäläinen 2/2015

2

SISÄLLYS Pääkirjoitus 3

Muistokirjoituksia 4

Kevätkokouksessa päätettyä 6

Marja-Liisa Putkosen kokousesitelmä: 6 Esivanhempia Viipurin pitäjässä

Syyskokouskutsu 8

Tutustumisretkellä Mikkelin maakunta-arkistoon 9

Karjalaisilla kesäjuhlilla Hyvinkäällä 11

Elojuhla vm 2015 12

Raija Majamaan esitelmä: 14 Elias Lönnrot, mies Kalevalan takana

Kanneljärven Kansanopisto ja Jean Sibelius 17

Hautausmaita ja suomalaisturisteista tyhjä Viipuri 20

Tiina Mahlamäki: näkymättömiä taloja 24

Raija Voipio: Pamppusaari ja Relander 26

Raija Voipio: Puotipyöräily Porkansaareen Koivuniemestä 27

Sisarseurojen toimintaa 28

Seinäkalenteri 2016 28

Kiveen hakattu - Ihantalan muistomerkit –kirja 29

Puurojuhla 21.11. 29

Matka Karjalaan -pelin mainos 30

Iloisia perhetapahtumia: Marian ja Antin tyttö 30

Avojaloin näyttely 31

Haluatko kirjoittaa pitäjälehteemme? 32

Mielenkiintoisia internetsivuja 33

Hallituksen yhteystiedot 34

Toimitusvastaava päätoimittaja Marja-Leena Evinentoimitussihteeri Anne Uotinentaitto Jari Stirkkinenpainosmäärä 310 kplpainopaikka Karkkilan Painopalvelu Oykannet 120 g offset-paperisisus 80 g offset-paperikannen kuva Taitelija Juhani Honkaselta tilattu Evakkoaiti-patsas paljastettiin 5.6.2015 Karjalatalon edessä. Patsaan hankinta toteutettiin keräysvaroin ja se on kun- nianosoitus kymmenille tuhansille evakkoäideille. Kuva: Anne Uotinen.

Kiitos kaikille tähän lehteen kirjoittaneille ja kuvia toimittaneille! Terveisin lehden toimitus.Vuoden 2016 ensimmäisen lehden aineisto tulee toimittaa Anne Uotiselle 15.2. mennessä.

Viipurin pitäjäläinen 2/2015 Viipurin pitäjäläinen 2/2015

3

Hyvät Viipurin pitäjäläiset

Kesä on taas kerran mennyt vaikka sitä oikeaa lämmintä kesäsäätä saatiinkin odottaa aina elokuulle asti. Pitäjäseurassa jännitettiin pitkin kevättä toteutuuko perinteinen kotiseutumatka. Toteutuihan se. Matkasta voit lukea ensikertalaisen tuntemuksia tässä lehdessä.

Karjalaiset kesäjuhlat vietettiin tänä vuonna pitäjäläisten ’omalla alueella’ Hyvinkäällä Karjalan Liiton 75-vuotisen taipaleen merkeissä. Juhlien esiintyjäkaarti oli jälleen kerran nimekäs, joidenkin kohdalla karjalaiset juuret olivat ainakin minulle uusi asia. Kesäjuhlistakin voit lukea lisää toisaalla lehdessä.

Elokuun lopussa vierailin Kanadassa Ikävalko-suvun jäsenten luona. Vietimme kaupunkielämää Torontossa ja hyvin suomalaista mökkielämää Clear Lakella, jossa suvun jäsenillä on mökkin-sä, vanhin niistä Toivo Ikävalkon rakentama. Sateinen sääkään ei haitannut, aika kului hyvin saunoen, uiden ja karjalanpiirakoita leipoen. Suvun neljännen polven teini-ikäisetkin ovat tai-tavia piirakantekijöitä. Karjalaiset juuret olivat vahvasti läsnä mökkiarjessa. Kun rantakoivujen katveessa vielä liehui puna-musta Karjalan viiri, oli tunnelma aika uskomaton.

Viime aikoina olen tavan takaa törmännyt nimeen Anna Kortelainen. Kortelaista on haastateltu niin radiossa kuin televisiossakin samoin aikakausi-lehdissä, näiden joukossa myös Karjalan Liiton jäsenlehti Karjalan Kunnaat (20.5.2015). Mutta kuka on Anna Kortelainen? Hän on kirjailija, taidehistorioitsija ja filosofian tohtori, ’ilmajuu-riltaan’ viipurilainen. Kiinnostus äidin ja isoisän juuriin on vienyt Annaa kymmenen vuoden ajan perehtymään Viipuriin, jossa hän on osittain kir-joittanut isoisänsä elämänkertaromaanin ’Ei ke-nenkään maassa’.

Anna Kortelainen on ollut käsikirjoittamas-sa Lappeenrannan Linnoituksen suurnäyttelyä ’Avojaloin - 10 elämää Karjalan Kannaksella’. Näyttelystä lisää lehdessä. Anna esiintyy myös Karjalaisen Nuorisoliiton 35-vuotisjuhlassa ker-toen karjalaisista sukujuurista. Anna on loistava esimerkki sukupolvesta, joka keski-iän lähestyessä herää tunnistamaan ja tunnustamaan karjalaiset juurensa. Näitä Annoja, miksei Anttejakin, tarvitaan lisää!

Värikylläistä syksyä ja iloista joulun odotusta pitäjäseuralaisille. Tapaamisiin Puurojuhlassa!

Mikonpäivänä

Marja-Leena Evinenvarapuheenjohtaja


4

Protetiikan erikoishammaslääkäri Tapio Putkonen kuoli sairauksien uuvuttamana 4. toukokuuta 2015 Hel-singissä. Hän oli 86-vuotias, syntynyt Viipurin mlk:n Näätälässä 31.10.1928.

Tapio Putkonen ehti aloittaa oppikoulun Viipurin suomalaisessa lyseossa ennen kuin piti lähteä ensimmäisen kerran evakkoon. Keväällä 1942 perhe palasi Näätälän kotiin, josta sitten jouduttiin juhannuksen alla 1944 uudelleen evakkoon. Koulunkäynti oli repaleista: välirauhan aikana Toijalassa, sitten uudelleen Viipurissa ja rauhan tultua Nokialla.

Hammaslääkäriksi Tapio Putkonen valmistui vuonna 1953 ja sai erikoishammaslääkärioikeudet vuonna 1980 erikoisalanaan protetiikka. Hänellä oli yksityisvastaanotto Helsingissä 1953–63, minkä jälkeen hän perusti Helsingin Hammassairaalan, jonka johtajana hän toimi vuoteen 1985. Hammassairaala oli erikoistunut pel-kopotilaitten hoitoon ja siellä aloitettiin ensimmäisenä Suomessa yksityishammaslääkärin vastaanotolla ham-mashoidot yleisanestesiassa. Vaikka anestesiahoidot ovat nykyään tavallisia, 1960-luvulla Tapio Putkonen oli alan pioneeri. Hän osasi ajatella asioita erilaisilla tavoilla, mikä johti mm. uudenlaisiin hammasproteettisiin ratkaisuihin.

Opiskeluaikana Wiipurilainen Osakunta oli Tapio Putkoselle toinen koti. Siellä oli pienois-Karjala, jossa oli paljon samankaltaisia kokemuksia läpikäyneitä kavereita. Juhlissa hän toimi laulunjohtajana ja Osakunnan kuoro sai hänestä innokkaan jäsenen. Hän toimi myös 1959–62 osakunnan kuraattorina. Osakunnasta ja sen kuorosta jäi useita elinikäisiä ystäviä sekä löytyi ensimmäinen vaimo. Opiskeluaikaan liittyi myös Akateemi-nen Laulu, jonka perustajajäsen hän oli. Tässä kuorossa oli laulajia eri osakunnista ja se esitti suurimuotoisia teoksia, usein orkestereiden kanssa.

Vaikka Tapio Putkosella oli monia harrastuksia, musiikki oli aina ykkönen. Eläkkeelle jäätyään hän alkoi säveltää lauluja, joista osaan hän teki myös tekstin. Vuosien mittaan lauluja syntyi yli 50. Varsin iäkkäänä hän julkaisi kaksi cd-levyä, joista toisessa oli ainoastaan hänen omia laulujaan. Pitkäaikaiseksi laulunopetta-jakseen Tapio Putkosella oli onni saada Sibelius-Akatemian lauluprofessori Matti Lehtinen.

Eläkkeellä oli enemmän aikaa myös kotikylälle ja Karjalalle. Merkittävän elämyksen Tapio Putkonen koki 1980-luvun puolivälissä, kun hän pitkästä aikaa osallistui Näätälän nuorisoseuran pikkujouluun Hyvinkäällä. Hän odotti hyvin pientä tilaisuutta, mutta salissa olikin iso joukko vanhempaa tuttua väkeä, mutta myös pal-jon nuorempaa polvea. Kotimatkalla hän liikuttui siinä määrin, että joutui pysäyttämään autonsa. Tien pien-tareella syntyi sitten ensimmäinen versio Näätälän laulun tekstiksi ja pian tämän jälkeen pianon äärellä sanat saivat myös sävelen. Tämä oli itse asiassa samalla lähtölaukaus laulujen sävellystyöhön.

Eläkepäivinään Tapio Putkonen oli useamman vuoden ajan luottamustehtävissä Wiipurilaisen Osakunnan senioreissa ja Viipurin pitäjäseurassa. Näätälässäkin tuli käytyä kolme kertaa, vaikka hän oli pitkään sitä mieltä, ettei sinne lähde. Yhdellä matkoista oli mukana koko perhe.

Tapio Putkosta jäivät kaipaamaan vaimo, neljä lasta, viisi lastenlasta ja neljä lastenlastenlasta sekä muuta sukua ja ystäviä.

Teksti ja kuva: Marja-Liisa Putkonen Kirjoittaja on Tapio Putkosen vaimo.

Laulava hammaslääkäri in memoriam

31.10.1928 - 4.5.2015


5

Mauno Kemppi in memoriam

17.13.1928 - 21.9.2015

Juha Lankinen in memoriam

31.10.1937 - syyskuu 2015

Juha Lankinen

Viipurin tuntija, Viipurin pienoismallin isä ja Viipurin pitäjäseuran vaakunan suunnittelija, intendentti Juha Lankinen siirtyi ajasta iäisyy-teen Lahdessa syyskuun alkupuolella 77 vuoden iässä.

Juha syntyi Viipurissa 13.10.1937. Hänen isänsä Jalmari Lankinen toimi Viipurissa arkkitehtina ja kuvasi ahkerasti kotikaupunkiaan. Kiitos isänsä kuvien, satojen henkilöiden haastatteluiden ja valokuvien sekä omien perusteellisten tutkimus-tensa perusteella Juha pystyi tekemään piirustuk-set Viipurin pienoismallia varten. Pienoismalliin voi tutustua joko Etelä-Karjalan museossa tai internetissä osoitteessa www.virtuaaliviipuri.fi.

Vuosien varrella Juha loi hyvät suhteet moniin Viipurin viranomaisiin, mm. kaupungin johtoon ja kaupungin arkkitehtiin, Monrepon johtajaan ja Viipurin linnan johtajaan. Kiitos näiden suh-teiden saatiin maaseurakunnan alueen hautaus-maille viralliset muistomerkit. Juha osallistui Viipurin linnan Suomen itsenäisyyden - ja Autonomia-ajan näyttelyiden suunnittelutöihin ja oli aloittamassa myös Sorvalin hautausmaan kunnostustöitä.

Juha on itse kirjoittanut useita kirjoja Viipurista. Ja hän antoi auliisti tietoja muille Viipurista kir-joittaneille ja Viipuria tutkineille.

Juha toimi aktiivisesti myös mm. Pro Monrepos-yhdistyksessä ja Wiipuri-Liitossa. Viime vuo-sina Juha toimi Lahdesta käsin ja oli Lahden Torkkelin killan jäsen.

Teksti: Anne Uotinen ja Pertti JoenpolviKuva: Karjala-lehden arkistot

Mauno Kemppi

Pitäjäseuramme kunniajäsen Mauno Kemppi siirtyi ajasta iäisyyteen 21.9.2015 87 vuoden iässä. Mauno syntyi 17.3.1928 Viipurin maalais-kunnan Pihkalassa.

Mauno toimi lähes 40 vuotta maanviljelijänä Vihdin Otalammella isänsä sodan jälkeen hank-kimalla maatilalla. Kaksoisveli Matti asui naapu-rissa. Eläköidyttyään Mauno ja vaimonsa Sirkka muuttivat Nummelan keskustaan. Maunolla ja Sirkalla on kaksi poikaa ja yksi tytär ja lapsen-lapsia viisi.

Mauno oli aktiivinen kansantanssija ja urheilija. Hän voitti Sirkan kanssa polkan Suomen mes-taruuden kolme kertaa peräjälkeen sekä kerran masurkan Suomen mestaruuden. He osallistuivat myös Lappeenrannassa aikoinaan humppa-kisoihin, jossa pari humppasi 22 tuntia ja 20 minuuttia.

Urheilupuolella lajivalikoimaan kuuluivat kyyk-kä, mölkky, yleisurheilu ja suunnistus. Mauno kuuluu Vihdin Veteraaniurheilijoiden perus-tajajäseniin. Mauno oli mukana myös muuten Vihdin kulttuuririennoissa; hän kuului Vihdin harrastajateatteriin ja lauloi Vihdin Veteraani-kuorossa.

Pitäjäseuran hallituksessa Mauno vaikutti kol-mekymmentä vuotta, vuodesta 1981 vuoteen 2011. Hän osallistui aktiivisesti vuosia Viipurin maaseurakunnan hautausmaiden hoitotalkoisiin. Karjalan Liitto myönsi Maunolle kultaisen an-siomerkin vuonna 2001 ja vuonna 2012 Mauno valittiin pitäjäseuran kunniajäseneksi.

Teksti: Anne Uotinen ja Aulis JuvonenKuva : Anne Uotinen


6

Kevätkokouksessa päätettyä

Pitäjäseuran kevätkokous pidettiin Karjalatalon Wiipuri-salissa 28.3. Kevätkokouksessa pu-hetta johti kunniapuheenjohtaja Eero Kunttu ja sihteerinä toimi Anne Uotinen. Kokouksessa käsiteltiin toimintakertomus ja tilinpäätös vuo-desta 2014. Molemmat hyväksyttiin muutok-sitta ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus.

Kevätkokouksen yhteydessä julkistettiin vuo-den virvottava. Vuoden 2015 virvottavaksi oli etukäteen valittu entinen hallituksen jäsen Kaarina Manni sisarineen, jotka vuosien ajan hoitivat taidolla niin Elojuhlien kuin kevät- ja syyskokoustenkin tarjoilut. Arvon emännät eivät kuitenkaan päässet paikalle, joten vuoden virottavaksi päätyi ex tempore hallituksen jä-sen Anne Uotinen, joka kokouspäivänä vietti syntymäpäiväänsä.

Kokouksen, kahvien ja virpomisen jälkeen puheenjohtajamme Timo Lindroos mainosti kesän kotiseutumatkaa ja sen jatkettua ilmoit-tautumisaikaa. Sitten kuulimme vielä FM Marja-Liisa Putkosen esitelmän sukututkimuk-sen perusteista, erityisesti karjalaisten sukujen kannalta. Ohessa Liisa Munsterhjelmin kirjoit-tama tiivistelmä esitelmästä.

Teksti: Anne Uotinen

Tunnettu sukututkija Marja-Liisa Putkonen on toiminut myös Karjalan Liiton sukututki-jana muutaman vuoden. Nyt hän kertoi meille sukututkimuksen perusteista, erityisesti karja-laisten sukujen kannalta. Marja-Liisa Putkonen on avioliiton kautta Viipurin pitäjän Putkosia, on tutkinut tätä sukuaan kirjaksi asti. Hän ha-vainnollisti meille sukututkimuksen alkeita käyttäen esimerkkinään omaa appiukkoaan ja sukututkimusohjelman testaajana Tomi Här-mää pitäjäseuran hallituksesta.

Karjalaisten sukujen tutkimuksestaSuurin ongelma tutkimuksessa on arkistojen osittainen tuhoutuminen erityisesti karjalaisten sukujen kohdalla, muutoin tutkimus on saman-laista kuin muissakin suomalaisissa suvuissa. Tässä esityksessä ei käsitellä Karjalan orto-doksisukuja.

Marja-Liisa Putkonen on tutkinut erityisesti Viipurin pitäjän koillisia kyliä, osaksi miehen-sä suvun Putkosien takia. Hän aloitti vuoden 1980 tienoilla tutkimuksen Kansallisarkistossa (Valtionarkistossa) mikrofilmien parissa; nyt tutkimusta suoritetaan pääosin internetissä. Netissä löytyy valtava määrä tietoa, ja se li-sääntyy koko ajan.

Esivanhempia Viipurin pitäjässäSukututkija, FM Marja-Liisa Putkosen esitelmä

Marja-Liisa Putkonen.


7

Tärkein tietolähde karjalaisten sukujen tutki-muksessa on Karjala-tietokanta, joka fyysisesti on Mikkelin Maakunta-arkiston yhteydessä. Mikkelissä saattaa olla paljon sekalaista aineis-toa, mitä ei ole Kansallisarkistossa.

TaustatyöEnsin on syytä selvittää tutkittavan suvun omat säilyneet asiakirjat, niissä saattaa olla ratkai-sevia tietoja tarkempaa tutkimusta varten. Muistettava, että osa tiedoista saattaa olla arka-luonteisia, jolloin tulee huomioida, ettei suvun jäseniä loukata.

KirjallisuusLähtötietoja hankittaessa hyviä tiedonlähteistä ovat kyläkirjat, paikallishistoriat, sukukirjat, erilaiset matrikkelit. Hyvä myös selvittää onko sukua aiemmin jo tutkittu; myös mahdolliset lähisukujen tutkimukset kannattaa tarkistaa.

Karjalaisista suvuista ja niiden tutkimuksesta sekä sukututkijoista löytyy julkaisuja mm. Juu-ret suvussa / Karjalan Liitto. Viipurin maalais-kunnan alueelta löytyy oivallisia kyläkirjoja, kuten Teuvo Moision kirjoittama Pihkalanjär-vi. Myös Suomen sukututkimusseuralta Lii-sankadulta voi lainata kirjoja.

Lähtötiedot 100 vuotta nuoremmat tiedot löytyvät Luovu-tettujen alueiden seurakuntatiedoista vuoteen 1949 asti Mikkelin Maakunta-arkistosta tai Karjalan tietokantasäätiöstä / KATIHA-tieto-kanta. Myös muissa seurakunnissa tai maist-raateissa saattaa löytyä tietoja.

100 vuotta vanhemmat tiedot ovat vapaasti käytettävissä, 100 v nuoremmat vain osittain. Hyvä olisi tietää haetun henkilön nimi, synty-mäaika ja –paikka tai kuolinaika. Samoin tulisi kertoa mitä halutaan tietää, kun kyselyä lähete-tään arkistoihin.

Seurakuntien arkistojen tärkeimmät tietoluette-lot ovat syntyneet, vihityt, kuolleet, sekä rippi-kirjat, lastenkirjat ja muuttoasiakirjat.Nämä ns. historiakirjat pitävät sisällään run-saasti tietoja kunhan niitä osaa vain etsiä ja tulkita. Varhaisimpia tietoja on 1600-luvun lopulta, vuodelta 1686, mutta luetteloissa on

usein suuria aukkoja, esimerkiksi 1700-luvun alussa, Viipurissa myös 1700-l.uvun lopulla. Syntyneet ja kuolleet kirjattiin, mutta henkilöl-lä saattaa olla kaksikin eri merkintää samasta asiasta.

Rippikirjat laadittiin taloittain, perheen lisäksi siis palkolliset löytyivät siitä. Rippikirjoissa kerrottiin milloin henkilö kävi kirkossa ripillä. Maattomat henkilöt kirjattiin rippikirjan lop-puun sukunimen mukaan aakkosittain.

Lastenkirjat, joihin perheen lapset kirjattiin kunnes heidät konfirmoitiin, jonka jälkeen he siirtyvät rippikirjaan. Lastenkirjaa ei kuiten-kaan pidetty joka seurakunnassa. Kirjoista il-menee valitettavan runsasta lapsikuolleisuutta.

Muuttoasiakirjoja tehtiin, kun henkilö vaihtoi seurakuntaa lähiseudulla, muualle Suomeen tai jopa Pietariin. Siellä hyviä tietolähteitä ovat Pyhän Morsiamen seurakunta tai Pyhän Katarinan seurakunta, jonne ruotsinkieliset kirjattiin.

Asiakirjat löytyvät osittain mikrofilmattuina Kansallisarkistossa ja Mikkelin Maakunta-ar-kistossa. Osa on lisäksi digitoituina kortteina, aineistoina ja erilaisissa tietokannoissa. Näitä tutkittaessa ei tarvitse osata lukea vanhoja kou-keroisia käsialoja vaan tiedot on talletettu ko-netekstinä. Tekstit ovat ruotsiksi noin 1880-lu-vulle asti, sitten myös suomeksi. Huomioitava, että nimet usein ruotsinnettiin vaikka henkilö oli suomenkielinen – Antista tehtiin Anders, jne.

Muita sukututkimuksen arkistolähteistä ovat henkikirjat, verotuslähteet, tuomiokirjat, lain-huudot. Sukututkimuksesta on tehty runsaasti oppaita, esimerkiksi Kari-Matti Piilahti on kir-joittanut sellaisen.

Muita tiedonhaun lähteitä on - Suomen sukututkimusseura Helsingissä - HISKI-tietokanta, joka löytyy osoit-

teesta genealogia.fi/ hiski. Tämä on helpoin hakutietokanta käyttää.

- Suomen sukuhistoriallinen yhdistys Helsingissä / sukuhistoria.fi/ sshy

-

...jatkuu seuraavalla sivulla


8

- Kansallisarkisto Rauhankadulla Hel-singissä ja maakunta-arkistot muualla Suomessa / arkisto.fi

Lopuksi Marja-Liisa Putkonen demonstroi sukutietojen hakua tietokannoista pilottinaan Tomi Härmä. Tässä hyödynnettiin HISKI-tietokantaa. Tomi löysikin opastuksen mukaan Marja-Liisa Putkosen appivainaan suvun tietoja Viipurina maaseurakunnasta aina vuo-desta 1870 lähtien. Oleellista haussa oli, ettei määreiksi annettu liian tarkkoja tietoja vaan esimerkiksi nimestä vain alkukirjaimet – eri pappien kirjaamina samat nimet saattoivat saa-da hyvinkin erilaisia kirjauksia, etenkin nimien lopputavuissa. Lapsia saattoi perheissä olla lukuisia, joista iso osa kuoli pieninä. Tällöin uudelle vauvalle saatettiin antaa jo kuolleen sisaruksen nimi, joten lapsia kartoitettaessa on syytä olla erityisen tarkkana, jotta oikeat löyty-vät eri lähteitä tarkasteltaessa.

Kaiken kaikkiaan, sukututkimus tuntui kovasti kiinnostavan Kevätkokoukseen kerääntynyttä pitäjän väkeä, ja lisää tietoa ja käytännön op-pia kaivattiin. Tätä esitelmätilaisuutta seura-sikin parin viikon päästä pitäjäseuran vierailu Mikkelin Maakunta-arkistoon, jossa johtaja Tytti Voutilainen esitteli arkistoa sekä sukutut-kimusaineistoa Viipurin maalaiskunnan alueel-ta.

Teksti: Liisa MunsterhjelmKuva: Anne Uotinen

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN

Pitäjäseuran sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina 24.10.klo 13.00 Karjalatalon Yläsalissa, Helsingissä.

Syyskokouksessa vahvistetaan mm. vuoden 2016 talousarvioehdotus, toimintasuunnitelma ja jäsenmaksu, valitaan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle sekä käsitellään muut sääntöjen §:ssä 11 mainitut asiat.

Kahvitarjoilu klo 12.00 alkaen.

Kokouksen jälkeen katselemme kuluneen vuoden Karjalan matkojen kuvia. Ota omat kuvasi mukaan ja tule muistelemaan.

Tervetuloa!


9

Huhtikuisena lauantaina 10.4. teki 15 pitäjä-seuralaista junamatkan Mikkeliin tutustuak-seen Mikkelin maakunta-arkistoon. Arkistoa oli lupautunut esittelemään arkistonjohtaja Tytti Voutilainen, joka ystävällisesti uhrasi meille aikaa vapaapäivänään.

Viipurin maakunta-arkiston aikaTytti Voutilainen kertoi, että Viipurin maakunta-arkisto perustettiin vuonna 1934 Terveniemelle. Arkiston rakennuksen suun-nitteli arkkitehti Uno Ullberg. Arkistoa saatiin evakuoitua osin jo ennen talvisodan alkua. Toinen evakuointi toteutettiin vuosina 1943-44, jolloin evakuointeja vaikeuttivat junien ja muun kuljetuskaluston käyttöön saaminen. Osa aineistosta jäi Viipuriin.

Maakunta-arkisto toimi sodan jälkeen muuta-man vuoden Äänekoskella ja vuodesta 1946 Kuopiossa. Aineistot siirrettiin Kuopioon tyhjäksi jääneen tukkuliikkeen varastoraken-nuksiin, jotka olivat sekä kylmiä että kosteita. Niinpä kaikissa Kuopiossa olleilla asiakirjoissa on hometta.

Maakunta-arkiston evakkotaival päättyi 1953, jolloin se muutti Mikkeliin.

Mikkelin aikaMaakunta-arkiston lisäksi Mikkeliin sijoitettiin myös Lakkautettujen seurakuntien keskusar-kisto, jonka hallussa olivat luovutetun alueen luterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien kirkonarkistot. Nämä arkistot yhdistettiin maa-kunta-arkistoon vuonna 1990.

Mikkelin maakunta-arkiston ensimmäiset vuosikymmenet aina 1970-luvulle saakka olivat tietopalvelun ja sukuselvitysten vuosi-kymmeniä. 1980-luvulla arveltiin sukuselvi-tystarpeen vähitellen hiipuvan, mutta ihmisten eliniän nousun vuoksi 1990-luvulla tehtiin vielä vuosittain lähes 10 000 sukuselvitystä henkilöistä, jotka olivat olleet kirjoilla siirto-seurakunnissa 1949 tai sitä ennen. Nykyisinkin selvityksiä tehdään vielä noin 5600 vuodessa. Sukuselvitysten erityispiirre ovat ortodoksisu-vut.

Mikkelin maakunta-arkiston yhteyteen si-joitettiin vuonna 1989 myös Suomen ainoa mikrofilmien arkistointipiste. Mikkelissä säily-tetään kaikki valtion viranomaisten asiakirjat. Mikkelin Naisvuoren alla olevissa holveissa on tilaa 18 km:lle aineistoja. Nyt holveissa on aineistoja 16 km, joista luovutetun alueen ai-neistoja 2 km.

Tutustumisretkellä Mikkelin maakunta-arkistoon

Tarkkaavaisia kuuntelijoita

Kiitokseksi Tytti Voutilaiselle luovutettiin Teuvo Moision kirjoittama Viiva-säätiön historiikki. Luo-vuttajina Timo Lindroos ja Liisa Munsterhjelm.

Havaintoaineistoksi sukututkimuksen tekijöille Tytti Voutilainen oli ottanut esiin kirkonkirjoja, joista löytyi Virolaisen suvun jäseniä.


10

Karjalatietokantasäätiö (KATIHA)On vuonna 1990 perustettu säätiön, jonka tehtävänä on tallentaa luovutetun Karjalan luterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien kir-konkirjoja sekä toimia väestötieteellisenä tut-kimusrekisterinä. Karjala-tietokannassa, johon voi tutustua internetin kautta, on yli 100 vuotta vanhat aineistot. Tallennettavia seurakuntia on noin 70 ja tallennettavaa aineistoa 1600-luvull-ta vuoteen 1950. Kirkonkirjoista on tallennettu noin 95 %, noin 10 miljoonaa henkilötietuetta. Se on yksi suurimpia väestöhistoriallisia tieto-kantoja. Tietojen digitointia tehdään työllistä-misvaroin. Työn saattamiseksi loppuun tarvit-taisiin noin 20 000 euroa. Tietokantaa on tehty yhteistyössä Mikkelin ammattikorkeakoulun kanssa.

Vakka-arkistonkantaan kuuluvat vuotta 1909 nuoremmat aineistot ja niiden käyttö vaatii oman luvan. Luovutetun alueen arkistot ovat valtion omaisuutta ja niihin tarvittavat tutki-musluvat on voimassa kerrallaan kolme vuotta.

Naisvuoren luolissa säilytetään niin karttoja kuin oikeusistuintenkin paksuja sidottuja niteitä.

Evakuoimatta jääneet aineistotEtelä-Karjalan Instituutin sivuilla on aineis-toa nyky-Viipurissa edelleen sijaitsevista aineistoista. Tervaniemen arkistorakennus toimii edelleen arkistona ja sinne on sijoi-tettu Kannaksen aluetta koskeva aineisto. Laatokan Karjalan alueen aineistot sijaitsevat Petroskoissa.

Teksti: Anne UotinenKuvat: Eero Ahlström

Nälkävuosien aikainen hengissä pysymisohje

Yhteiskuvassa maakunta-arkiston pihalla. Keskellä arkistonjohtaja Tytti Voutilainen.


11

Karjalaiset kesäjuhlia juhlittiin tänä vuonna 67. kertaa. Juhlapaikkana oli Hyvinkää ja ajan-kohta tuttu - viikkoloppu ennen Juhannusta (13.–14.6.2015). Kaksipäiväiset juhlat koko-sivat yli 12 000 osallistujaa. Monipuolinen ohjelmatarjonta houkutteli karjalaisia, heidän jälkeläisiään ja karjalaisuudesta kiinnostuneita eri-ikäisiä ympäri Suomea.

Ohjelmatarjonta oli jälleen kerran monipuoli-nen; oli seminaaria, kyykkää ja maratonia, oli piirakkakilpailua, kuorokavalkadia ja karjalai-set markkinat monine toimijoineen, oli juma-lanpalveluksia, kirkko- ja kansantanssikonsert-tia, tansseja ja karjalan kielen pajaa ja paljon muuta. Ja tietysti oli avajaisjuhla ja sunnuntain päiväjuhla.

Avajaisissa Pihkalan pesäpallostadionilla näimme Hyvinkään Tahkon nuorten pelaajien avauslyönnin ja Hyvinkään historian tiivistet-tynä 10 minuuttiin. Kuulimme mielenkiintoisia puheita, shamaanista laulantaa, Hyvinkään Rautatiesoittajien musisointia sekä energisen musiikin monitoimimiehen Mika Ikosen juon-tavan. Saimme myös nauttia aurinkoisesta ja kauniista kesäpäivästä.

Päivät eivät ole veljeksiä. Sunnuntai valkeni sateisena. Vaikuttava juhlakulkue lippuineen ja kansallispukuisine airuineen sai kuitenkin kulkea 1,5 km:n marssireitin kuivin jaloin. Taivaat aukesivat vasta päiväjuhlan puolessa välissä. Huolimatta sateisesta sääennusteesta saapui Pihkalaan runsaat 3000 juhlavierasta sadetakein ja -varjoin varustettuna. Säästä huolimatta jaksoivat laulaja Diandra Flores, maakuntajohtaja Ossi Savolainen, heimojoh-tajamme Marjo, teatterinjohtaja Mikko Kouki,

Karjalaisilla kesäjuhlilla HyvinkäälläKarjalaisen Nuorisoliiton kansantanssijat ja rytmiryhmä sekä suurkuoro ja Karelia pu-hallinorkesteri juontajana toimineesta Eija Vilppaasta puhumattakaan esiintyä hymyssä suin.

Teksti: Anne UotinenKuvat: Timo Lindroos

Avajaisyleisöä.

Karjalaiset markkinat pidettiin entisen Villatehtaan tiloissa.

Ei markkinoita ilman Juvosen Aulista. Aulis sai taas haastella ”suunsa makiaksi” tehdessään kauppaa kirjoistamme ja Taka-Hikiän hunajasta.

Pitäjäseurat olivat hyvin esillä. Oma pitäjäämme esitteli puheenjohtajamme Timo.

Diandra Flores esiintyi kesäjuhlilla.


12

Elojuhla vm 2015

Elojuhlaa juhlittiin kauniissa säässä sunnun-taina 13.9. Karjala-talon juhlasalissa. Kesän palattua vielä yhden viikonlopun ajaksi, oli se verottanut myös osanottajajoukkoa hieman, kuitenkin vajaat 50 seuran jäsentä oli paikalla ja puheensorina ennen juhlaa ja kahvin aikana oli sen mukainen.

Pakolaiset ja evakotJuhla aloitettiin yhteisesti laululla Viipurin pitäjän lipulle. Seuran puolesta tervehdyspu-heenvuoron piti seuran puheenjohtaja Timo Lindroos. Hän käsitteli puheessaan myös ajan-kohtaista aihetta eli pakolaistilannetta ja maa-han jäävien kotouttamista.

Timo pohdiskeli, voisiko myös oma seuramme ja pitäjäseurat ylipäänsä olla mukana paikallis-tasolla tarjoamassa apuaan Marttojen ja seura-kuntien tavoin.

Seuramme jäsen ja Karjalan Liiton puheenjoh-taja Marjo Matikainen-Kallström oli pyydetty pitämään tervehdyspuhe ja hän sen mielellään tekikin. Marjokin viittasi ajankohtaiseen pa-kolaiskeskusteluun ja kehotti myös pitäjäseu-ralaisia korjaamaan keskusteluista vääriä kä-sitteitä karjalaisiin liittyen – karjalaiset olivat evakkoja, eivätkä pakolaisia.

Karjalaiset olivat oman maan kansalaisia, jotka joutuivat viranomaiskäskyllä jättämään kotin-sa. Aihetta sivuaa myös Karjalan Liiton syys-valtuuston kokouksen yhteydessä järjestettävä seminaari, jonka teemoina ovat historiamme kokemukset ja suvaitsevaisuus.

Marjo Matikainen-Kallström kävi läpi myös liiton kuulumisia ja kertoi tulevista tapahtu-mista, mm. ensi vuonna Seinäjoella vietettä-vistä kesäjuhlista. Liitolla on paljon tapahtu-mia jäsenilleen, vaikka taloudellinen tilanne näyttää entisestään heikommalta myös Liiton osalta.

Juhlapuheen teema Elias LönnrotVarsinaisen juhlapuheen piti esitelmän muo-dossa FM Raija Majamaa, joka toimi ennen eläkkeelle jäämistään Suomalaisen Kirjallisuu-den Seuran erikoistutkijana. Hänen otsikko-naan oli ”Elias Lönnrot, mies Kalevalan taka-na” ja Raija kertoikin käyttäneensä työurastaan ja vapaa-ajastaankin paljon aikaa tutkien ni-menomaan minkälainen Lönnrot oli ihmisenä.

Raija Majamaa kertoi yleisölle kiinnostavia yksityiskohtia Elias Lönnrotin merkityksestä sanaston kehittäjänä mm. käyden läpi esimerk-kejä lääketieteen ja kasvitieteen sanastosta, josta suuri osa on Lönnrotin käsialaa. Hän ker-toi Lönnrotin tavasta muodostaa uusia sanoja esim. erilaisten sananlaskujen kautta.

Tilaisuuden puheet aloitti puheenjohtajamme Timo. Kuva AK

Juhlapuhuja Raija Majamaa. Kuva AK

Heimopäällikkömme Marjo. Kuva AK


13

Raija muistutti, että Elias Lönnrotista löytyy edelleen uutta tutkittavaa ja SKS:ssä vielä työskennellessään hänen viimeisimpinä töi-nään aloitettiin Lönnrotin kirjeiden digitointi, joka antaa paljon uutta materiaalia tutkijoille analysoitavaksi. Mielenkiintoinen puheen-vuoro käsitteli myös paljon muita Lönnrotin aikalaisia sekä Lönnrotin esikuvia kuten H. G. Porthania.

Ennen kahvitaukoa laulettiin vielä yhteisesti kalevalaisella pohjennolla, jonka jälkeen siir-ryttiin kahville juhlasalin perälle. Tarjolla oli luonnollisesti karjalanpiirakoita munavoilla ja itse leivottua herkullista omenapiirakkaa. Kahvitauon jälkeen kokoonnuttiin jatkamaan juhlaa. Toisessa osassa kuultiin yhteislauluja-kin säestäneen Petra Hirvosen kaunista flyyge-linsoittoa, tällä kertaa hän soitti juhlayleisölle Beethovenia.

Kalevalan ohella juhlassa sivuttiin myös juhla-vuottaan viettävää Jean Sibeliusta, kun juonta-jana toiminut hallituksen jäsen Anne Uotinen kertoi vuonna 1893 järjestetyistä hyvänteke-

väisyysiltamista ja Sibeliuksen yhteydestä Kanneljärven Kansanopiston perustamiseen ja sitä kautta kansansivistystyöhön Karjalan kan-naksella.

Juhlan lopuksi kajautettiin yhteisesti Karja-laisten laulu ja ennen kotiinpaluuta pidettiin perinteisesti vielä arpajaiset. Voittoja oli ker-tynyt mahtava määrä ja aluksi arvottiin pää-palkintoina olleet mahtava herkkukori ja upea laatikollinen erilaisia kaaleja, joiden voittajat paljastettiin kuitenkin vasta viimeisenä. Arvat olivat tehneet hyvin kauppansa ja iloisia voi-tonkiljahduksia kaikuikin pitkin juhlasalia ja suurin osa juhlavieraista saikin kotiinviemisik-seen jonkin arpajaisvoiton.

Auringon paistaessa sekä ulkona että mielissä lähdettiin kohti kotia odottelemaan seuraavia pitäjäläisten yhteisiä tapahtumia.

Tiivistelmä Raija Majamaan juhlapuheesta sekä Anne Uotisen esityksestä löytyvät seuraa-vilta sivuilta.

Teksti: Tomi HärmäKuvat: Antti Kuntsi ja Anne Uotinen

Juhlaeleisöä. Kuva AK

“Hovipianistimme” Petra Hirvonen. Kuva AU


14

Elias Lönnrot (1802-1884) oli luova tiedemies, aktiivinen kulttuurivaikuttaja ja lehtimies, joka käytti yhteiskunnallisia vaikutuskanavia hyväk-seen sekä terveydenhoidollisten uudistusten että kauaskantoisten julkaisusuunnitelmien toteutta-miseen. 1800-luvun kyläräätälin pojasta kasvoi tiennäyttäjä maailmankirjallisuuteen ja esikuval-linen kulttuuristen rajojen ylittäjä.

Tänä vuonna juhlan aiheita ovat Kanteletar 175 vuotta, Kalevala 180 vuotta, Jean Sibelius 150 vuotta, Akseli Gallen-Kallela 150, Helsingin yliopisto 375, Kalevalaiset Naiset 80 vuotta ja lisäksi vietetään Kirjan vuotta – kirjan vuoksi. Kaikkien näiden juhlavuosien aiheissa on muka-na Elias Lönnrot.

Hänen kirjalleen Kalevalalle on omistettu suo-malaisen kulttuurin päivä – ja nimipäiviään viettävät tuolloin Onni ja Sisu. Tänä vuonna vietämme myös sisun juhlavuotta. Lönnrotin syntymäpäivänä, Mikael Agricolan kuolinpäivä-nä vietämme vuosittain suomen kielen päivää.

Oivallisia yhteenvetoja, muistuttavat itsensä Lönnrotin tapaa omistaa uuden kirjansa käsikir-joituksen allekirjoituspäiväksi tietty salasanoma, kuten koulu-Kalevalan esipuheessa Eva Agatha Törngrenin syntymäpäivä – joka sattumoisin oli silloin myös Eliaksen nimipäivä.

Miksi juuri näitä merkkihenkilöitä ja -vuosia juhlitaan? Kalevalan ilmestymisestä on kulunut 180 vuot-ta: nykyään korostetaan teoksen tulkinnallisuut-ta ja yhteisöllisyyttä: nuoria, ulkomaalaisia ja maahan muuttaneita neuvotaan etsimään uusia taiteidenvälisiäkin suullisia ja kirjallisia ilmai-suja musiikin, kuvataiteiden, valokuvauksen ja tanssin aloilta. Kalevalaan kohdistuva tutki-mus elää vahvana monitieteisenä verkostona. Tuorein käsiini saama tutkimus on julkaistu Amerikassa, The Journal of Finnish Studies, joka tutkii suomalaisten arkistojen kokoelmien heijastusta kansan kulttuuritietoisuudesta kult-tuuriperintöön.

Elias Lönnrot valikoitui myös sadan suomalai-sen tieteen ja teknologian saavutuksista kerto-vaan joukkoon. Kirja Suomalaisia tieteen hui-pulla (toim. Tapio Markkanen-Allan Tiitta-Paula Havaste, Gaudeamus) ilmestyi viime vuonna.

Kalevalan Kullervo tuottaa aina uusia tulkin-toja usean taiteen alueelta, sen kuvitti toinen kansallinen ikoni Gallen-Kallela. Tuore tulkinta oli Kansallisoopperassa Tero Saarisen tanssija-ryhmän esittämä Sibeliuksen Kullervo-sinfonia. Kullervo-sävellyksen ensiesitys oli 1892, arvos-telijat ylistivät 26-vuotiaan Sibeliuksen kappa-letta suomalaisuuden ja suomalaisen säveltai-teen lähtölaukauksena.

”Kullervo” oli Lönnrotin oma runoelma, jon-ka hän toimitti kansanrunojen katkelmallisista muistiinpanoista taiteellisesti eheäksi. Kullervo kuvataan monitasoiseksi luonteeksi, täynnä hä-vittävää vimmaa. Hän oli poika joka joutui orjan asemaan menetettyään vanhempansa heimoso-dassa. Julma ja kehittymätön yhteiskunta kostaa kokonaisille perheille. Kullervon traagiseksi kohtaloksi tuli olla sijoituslapsi, jolta ei mikään tuntunut onnistuvan eikä hän voinut olla teois-taan vastuullinen. Ajankohtaisempaa aihetta tus-kin voi löytää nykymaailmasta, jossa veljesviha ja uskonsodat jakavat heimoja vuosikymmeniä kestäviin taisteluihin.

Helsingin Yliopisto juhlii 375-vuotista taival-taan suurella ohjelmalla. Juhlapäivä oli 26. maa-liskuuta.

Sibeliuksen säveltämää vuoden 1894 promoo-tiokantaattia (Ylioppilaskunnan Soittajien ja Akateemisen Laulun esitys 19.3.2015) kuvail-laan Helsingin yliopiston sivuilla seuraavasti: ”Kalevalaan viittovat tekstit henkivät suomalaisuuden nousua ja kansakun- nan rakennusta, jossa yliopisto näyt- teli merkittävää roolia. Kansan sivistys, tieto, tieteet ja taiteet ovat lääk- keitä, joilla kansakunta nousee ja hallayöt torjutaan.”

Elias Lönnrot, mies Kalevalan takana FM Raija Majamaan juhlaesitelmä


15

Helsingin Yliopiston kotisivuilta löytää myös tietokannan ”375 humanistia”, jossa on tuorein yleistietämys Elias Lönnrotista.

Kantelettarellakin on merkkivuosi, Kalevalan sisarteos ilmestyi kolmena kirjana 1840–1841; siihen Lönnrot sepitti omiakin kalevalaisia lau-luja.

Kuten luonto on ehtymätön inspiraation lähde taiteilijoille ja luonnontieteilijöille, samoin tun-nen itse Lönnrotiana-kokoelmaa kohtaan sekä 1800-luvun historiaa kohtaan. Digitalisaatio hel-pottaa tutkimuksiani ja laajentaa tietämykseni rajoja, kunhan muistan sen rajoitukset.

Tuotannon ja yksityiskirjeiden digitalisoinnin avulla löytyy muistiorganisaatioiden kokoel-mista ns. löytöjä, jotka tuovat kokoelmat käy-tettäviksi. Internetin avulla voi tutustua Lönn-rotin digitalisoidun kirjekokoelman demoon ja Suomen Kansan Vanhoihin Runoihin (SKVR), joista voi tehdä hakuja Lönnrotin ja muiden keräämiin runoihin. Kirjekokoelman saaminen kokonaisuudessaan vaatii vielä työtä ja rahoitus-ta. Demo löytyy osoitteesta: http://elias.finlit.fi/lonnrot/. SKVR on verkossa: http://skvr.fi/#/%7B%22content%22:%22aloita%22%7D. Suoma-laisen Kirjallisuuden Seuran verkkosivut löyty-vät osoitteesta www.finlit.fi.

Lönnrot ja ViipuriViipuri sinällään ei ollut keskeisessä asemassa Lönnrotin tutkimuksissa tai kokemusmaailmas-sa. Kaupunki mainitaan toimittamieni Valittujen teosten 1-5(1990–1993) aineistossa liki 60 ker-taa, Viipurin pitäjä viisitoista.

Useimmiten merkintä koskee Sanansaattaja Wiipurista-lehteä tai opettajana työskentelevää C.H. Ståhlbergiä, opiskeluaikojen ystävää, joka toimi aktiivisesti myös Viipurin Suomalaisessa Kirjallisuuden Seurassa.

Viipuri oli kauttakulkupaikka, vilkas monikult-tuurinen kaupunki, jonka vaiheista Lönnrot kirjoitti oman Mehiläinen-aikakauslehtensä palstoilla ja J.V. Snellmanin toimittamassa Maamiehen Ystävässä artikkelisarjassa Suomen maan Historiasta.

Viipurissa vaikuttava Jaakko Juteini oli 20 vuotta Lönnrotia vanhempi, Lönnrotin kirjei-tä hänelle ei ole säilynyt. Lönnrotianassa on mainintoja Juteinista ja hänen kirjoittamistaan kirjeistä.

Kieli on kansallisuuden perustus. Oma kieli on kulttuurin edellytys ja selviytymisen ehto. Aleksis Kivi loi suomenkielisen kirjallisuuden, Lönnrot sen kielen jolla Kivi kirjoitti.

Sekä Jaakko Juteini että Elias Lönnrot tunnus-tautuivat H.G. Porthanin seuraajiksi elämässään ja toiminnassaan, joka laajentui kulttuuripoli-tiikkaan aiheuttaen kateutta ja henkien taistelua. Lönnrot lahjoitti 60-vuotislahjakseen saaman-sa varat Porthanin patsasrahastoon. Suomen ensimmäinen näköispatsas pystytettiin Turun tuomiokirkon lähettyville. Muistopatsaan pal-jastajaisissa Lönnrot piti voimakkaan puheen akatemian juhlasalissa 9.9.1864. Sivistys oli kansallisuuden vahvin ja luotettavin tuki, mutta varsinaista sivistystä ei mikään kansa voinut vieraalla kielellä saada eikä voimassa pitää.

Lönnrot siteerasi suomenkielistä valitusrunoa, jonka kirjoitti ”yksi hänen oppilaisistansa, Ja-kob Juteini, ja suotaneen minulle vielä tässäki tilaisuudessa julki lukea, koska ei olekkaan erit-täin pitkä. Se kuuluu näin: Mies on ollut, mies on mennyt, Ah kuin rinta ahdistuupi!”

Mainitussa 70-säkeisessä runossa Juteini ylistää Porthanin opetustaitoja ja kyvykkyyttä johdattaa valistuksen varoiksi järjen tielle, ymmärryksen ystäväksi. Lönnrot tahtoi näin kunnioittaa myös Juteinin muistoa, hänen ansioitaan suomen kie-len edistäjänä. Puhe oli Lönnrotin voimakas jul-kinen kannanotto kansallisuuskysymykseen.

Juteinilla ja Lönnrotilla on kolme muuta yhteis-tä, kansallista esikuvaa.

Runoilija Frans Mikael Franzén (1772–1847), esiromanttinen akatemian professori josta tuli Suomen liityttyä Venäjään ruotsalainen Härnö-sandin piispa. Franzén tuki ja rohkaisi Juteinin runousharrastuksia ja sepittelyä, jotka olivat saaneet herätteitä valistushenkisestä kirjallisuu-desta.


16

Juteinia pidetään suomenkielisen taiderunouden perustajana, joskin hänen runojaan moititaan sisällön puisevuudesta, opettavasta ja moralisoi-vasta asenteesta.

Fennomaani Adolf Iwar Arwidsson ajettiin 1822 maanpakoon hänen taisteltuaan suomen kielen oikeuksista. Karkotus peruttiin jo 1843, mutta vasta 1858 hän tuli käymään Suomessa, jossa hänet otettiin suurin juhlallisuuksin vas-taan. Matkana aikana hän sairastui keuhkotuleh-dukseen, johon hän Viipurissa kuoli 21.6.1858.

Lönnrot sepitti marraskuussa 1858 distikonin Viipurin Sorvalin hautausmaalla sijaitsevaan Ar-widssonin hautamuistomerkkiin, joka vihittiin 14.5.1860. Säepari oli elämäkerran kirjoittajan Aarne Anttilan mielestä iskevä ja paljon ilmai-seva kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Maan oman rakkaus vei hänen maasta ja toi hänen jälleen,Nyt hänen ain’omanaan kätkevä on oma maa.

J. V. Snellmaniin olivat sekä Juteini että Lönn-rot monella tavalla kytköksissä, sekä aatemaail-maltaan että lehtimiestyöskentelyn kautta.

Juteini pysyi Viipurissa, kirjoitti ahkerasti sekä runoja että tietopuolista kirjallisuutta, osallistui Viipurin Bibliaseuran perustamiseen 1819, Sa-nan Saattaja Wiipurista –lehden perustamiseen 1833 ja Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran perustamiseen 1845. Maistraatin sihteerin virasta hän erosi 59-vuotiaana 1840, mutta jatkoi senso-ri A.A. Thesleffin kuoltua 1846 paikallissensori-na aina vuoteen 1849.

Juteinia houkuteltiin Helsinkiin, mutta kirjees-sään Lönnrotille maaliskuussa 1843 hän kieltäy-tyi vedoten lisäansioihin mm. laivanmittaajana. Korkeasti kunnioitettava Suomalainen Weikkoni! Saaduista Suomen kansan Sanalas- kuista on minulla syytä sinua suuresti kiittää. Kohta aloin minä niitä lukemaan, vaan en ole vielä järjestyksessä etäälle ehtinyt, mutta toivon heistä huvitusta itselleni. Kiitos olkoon sinulle kalliista työstäsi Suomen kansangin puolesta! Olisi nyt minullakin kymmenkunta suomi-vihkoa valmiina kirja-painoon, vaan minä olen vielä kiinnitettynä Wiipuriin, jossa on työläs painotyötä toimittaa, ja laivan mittaus estää minua muuttamasta Helsingiin. Vaikea on heittää sitäkin virkaa, sillä se andaa minulle rahan apua, että minä täällä voin olla hyvässä elämässä, joka pääkaupungissa joutilaana niukaksi muuttuisi.

Korkeasti kunnioitettava Weikkoni! Sinun nöyrin palvelijasi Jak. Juteini Wiipurissa 20 päivä Maaliskuuta 1843

Elias Lönnrot vapaa-ajan asussaan Sammatissa 1870-luvulla, jolloin hän oli yhä aktiivinen tieto-kirjailija. Piirtäjä oli kasvattitytär Eva Ingman. Lähde: SKS Kia.


17

Kanneljärven Kansanopisto ja Jean Sibelius

Anne Uotisen esitys pohjautuu Jouko Teperin vuonna 1986 julkaisemaan Vuosisadan iltamat - kirjaan.

TaustaaViipurin lääni on palautettu muun Suomen yhteyteen, osaksi Suomen Suuriruhtinaskuntaa vuonna 1812. Tuolloin ruhtinaskunnalle oli jäänyt voimaan Ruotsin vallan aikaiset lait ja asetukset. Elo Suuriruhtinaskunnassa oli rau-haisaa edellisten vuosisatojen useiden sotien jälkeen.

Helsinki oli 1870 yhdistetty rautatiellä Pieta-riin. Viipurilaiset iloitsivat, koska Helsinkiin pääsi aiempaan paljon helpommin. Toisaalta taloudelliset mahdollisuudet Venäjän suuntaan houkuttelivat yritteliäitä viipurilaisia kauppi-aita ja teollisuusmiehiä. Samalla myös pietari-laisten matkan Kannakselle helpottuivat ja ly-henivät. Ensiksi huomasivat Terijoen talolliset entisten joutomaittensa hinnan nousevan rajus-ti pietarilaisten ostaessa niitä huvilatonteiksi ja 1890-luvulle tultaessa pietarilaisten huviloita

SananlaskutLönnrotin mielestä sananlaskuissa oli hyödyl-lisiä esivanhempien tietoja, oppeja ja neuvoja, niiden avulla voi höystää puhettaan ja tutkia suomen kielen kehitystä. Lönnrot kehitti uu-dissanojaan sananlaskujen avulla. Esimerkiksi republik –sanan vastineen Lönnrot löysi sa-nanlaskusta: ”Tasavalta tappelussa, lyöpi kuka kerkiää”.

Sananlaskuja Lönnrot oli saanut omalta kulttuu-riverkostoltaan ja muiden keräelmistä. Suomen Kansan Sanalaskuja ilmestyi vuoden 1842 lo-pulla, kirjassa oli aakkostettuina 7077 sananlas-kua. Esipuheessaan Lönnrot kertoi toimitusperi-aatteesta, joka antoi kunniaa kaikille kerääjille: ”Ensin päätimmä merkitä kunki ko koomat sanalaskut erittäin; mutta kun yksiä on usiammalta koottu, niin kat- soimma sopivammaksi sitä ei tehdä. Vähäpä tuosta, ken heidät kokosi; se paras, että ovat kootut. Ne ovat Suo- men kansan yhteinen, ei kokoiliain erityinen tavara.”

Elias Lönnrotin – suomen kielen toisen perusta-jan Mikael Agricolan jälkeen – vaikutus tuntuu jokapäiväisessä elämässämme sekä symbolisella että käytännöllisellä tasolla ja hänessä henkilöi-tyy yhä suomalaisuus.

Elias Lönnrot oli taitava muusikko. Runonkeruu-matkoillaan hän merkitsi muistiin sävelmät nume-ronuotein, jotka sitten muunsi majapaikassa nuot-tiviivastolle. Nuottivihkossaan hänellä oli Marsel-jeesi, masurkka, sävelaskeleita huilua varten sekä Keisarihymni 1848. Lähde: SKS Kia Lna 93.


18

oli jo jokaisen rautatieaseman tuntumassa aina Viipuriin saakka ja pidemmälläkin.

1890 julkaistiin postimanifesti, joka alisti Suo-men postilaitoksen Venäjän postilaitoksen ja sisäasianministeriön alaiseksi. Suomen asiain komitea, jonka tehtävänä oli toimia senaatin ja ministerivaltiosihteerin välillä ja edustaa Pieta-rissa Suomen ja sen olojen tuntemusta, lakkau-tettiin 13. toukokuuta 1891. Lisäksi annettiin asetus venäjän kielen opetuksen lisäämisestä oppikouluissa ja vaatimus virkamiehille venä-jän kielen taidon edistämisestä. Nämä Venäjän vallanpitäjien toimenpiteet olivat herättäneet maassa yleistä levottomuutta..

Samoihin aikoihin oli nuorten suomalaisten taiteilijoiden ja kirjailijoiden keskuudessa muodostunut aatesuunta, jota nykyisin kut-sutaan karelianismiksi. Esimerkiksi vuonna 1892 inspiraatiota hakivat Karjalasta mm. Ju-hani Aho, Eero Järnefelt, Louis Sparre, Emil Wikström ja Jean Sibelius. Inkeriläinen ru-nontaitaja Larin Paraske asui vuodet 1891–94 Porvoossa, jossa monet taitelijat kävivät häntä maalaamassa.

Maamme-laulu, Kalevala ja Kanteletar sekä monien Helsingin yliopiston osakuntien 1800-luvun jälkipuolella virinnyt kotiseu-tutoiminta olivat pohjana kansan henkiselle heräämiselle. Yliopisto-opiskelijoissa heräsi halu työskennellä kotimaakunnan henkisen kehityksen hyväksi. Viipurilainen Osakunta asetti 1890 komitea suunnittelemaa ”valis-tuksen levittämistä kansan riveihin”. Yhtenä keinona olivat lukutuvat, joiden tarkoituksena oli aina tarjota varsinkin rajapitäjien asukkaille suomalaista lukemista. 1891 lukutupia oli jo mm. Raudussa, Valkjärvellä, Muolaassa ja Py-häjärvellä.

Lukutupien jälkeen tavoitteeksi tulivat kui-tenkin Tanskassa jo useamman vuosikymmen toiminnassa olleet kansanopistot. Ne nähtiin ratkaiseviksi kansansivistyksen kohottamisek-si. Vuoteen 1892 mennessä olivat etelä- että pohjois-Pohjanmaa, Varsinais-Suomi ja Savo olivat saaneet jo omat kansanopistonsa, mutta Karjasta sellainen vielä puuttui.

Rahan keräämiseksi kansanopiston perustami-seksi Viipurilainen Osakunta päätti järjestää hyväntekeväisyysiltamat Savo-Karjalaisen Osakunnan järjestämien iltamien innoittama. Iltamien organisaattoriksi valittiin rakennus-hallituksen ensimmäinen arkkitehti Jac Ah-renberg. Ahrenberg tunnetaan nykyisin ehkä parhaiten koulurakennuksistaan, joita ovat Vii-purin Klassillisen Lyseon rakennus, I normaa-likoulu Helsingin Ratakadulla sekä Sortavan tyttö- ja poikakoulut.

ValmistelutMukana hankkeessa oli koko 80 henkinen osa-kunta. Hyväntekeväisyysiltamien keskeisin oh-jelma oli seitsemän osainen kuvaelma Karjalan historiasta. Avukseen kuvaelman tekijöiksi saatiin monia nykyisin ns. kultakauden taite-lijoita tunnettuja, tuolloin uraansa aloittelevia taiteilijoita ja suunnittelijoita kuten mm. Akseli Gallen-Kallela, Eliel Saarinen, Emil Wikströn ja Jean Sibelius. Panoksensa iltamiin antoivat myös Larin Paraske, Kaarlo Bergbom ja Suo-malainen teatteri, Ylioppilaskunnan laulajat, Robert Kajanuksen orkesteri sekä monet muut. Rekvisiitaksi lainattiin paljon myös Kansallis-museoon talletettuja osakunnan keräämiä vaat-teita ja muuta esineistöä.

Kuvaelman lisäksi iltamien ohjelma sisälsi kaksi pientä näytelmäkappaletta, joista toinen oli ranskan- ja toinen suomenkielinen sekä lausuntaa ja musiikkia, arpajaiset ja yleiset tanssit.

Kuvaelma Karjalan historiasta tuo säveltäjä-mestarimme Jean Sibelius mukaan kuvaan. Häneltä tilattiin musiikki kuvaelmaan. Työn on nuoren säveltäjän ensimmäinen tilaustyö ja hän sai siitä 500 markan kertakorvauksen. Sibelius myös johti iltamissa kuvaelman mu-siikin.

ArpajaisetIltamien rahankeräyksessä ratkaisevaan osaan nousi arpajaiset, joita valmistelemaan ja toteut-tamaan Jac Ahrenberg ja osakunnan kuraattori Theodor Schwindt värväsivät yhteensä 178 arvokasta rouvaa ja 51 neitiä. Heidän jou-koissaan oli kymmenkunta vapaaherratarta,


19

leskikonsulina, salaneuvoksetar jne. Arpa-jaisvoittoja kertyi lopulta lähes 900. Moni-naisten käsitöiden mm. sohvatyynyjen lisäksi palkintoina oli Albert Edelfeltin ja muitten kotimaisten taiteilijoiden lahjoittamia lauluja ja muita taideteoksia, kokonaisia hienoja soh-vakalustoja, puuleikkauksin koristeluja sekä erilaisia pesänvarjostimia uunien eteen. Lisäksi Stockmannilta oli hankittu pari säilykepurkkia, veitsenteroitin, sakset, kello, pari korkkiruuvia sekä kolme kattilaa. Sinebrychoffin puutarhas-ta Bulevardin päästä ostettiin 50 ruukkukasvia. Finska Industri –Magasinet- nimisestä myymä-lästä hankittiin mm. puukkoja, eau de colog-nea, saippuarasia, krokettipeli, valokuvaraamit ja kukkavaasi. Lisäksi ostettiin mm. hedelmä-veitsiä, maljakoita, erilaisia astioita, imureita, sateenvarjoja, vasaroita ja lyhtyjä. Arpajaisvoi-tot olivat yleisölle nähtävänä muutaman päivä-nä ennen iltamia, pientä maksua vastaan.

H-hetki Itse iltamat pidettiin maanantaina 13.11.1983 ravintola-hotelli Seurahuoneella, joka nykyisin toimii Helsingin kaupungintalona. Pitopäiväksi valikoitui maanantai, koska se oli muusikoiden ja näyttelijöiden viikoittainen vapaapäivä ja silloin oli myös rekvisiitta paraiten lainattavis-sa. Viikonpäivästä huolimatta Itse juhlailtana Seurahuoneen pääsaliin oli ahtautunut noin 1500 ihmistä. Parisataa ihmistä jäi ovien ul-kopuolelle ja useiden juhlapukuisten daamien nähtiin itkien kääntyvät ympäri portaissa. Mu-siikin arvostelijana paikalla olleen Päivälehden edustaja Oskar Merikannon mukaan juhlissa oli vallan hauskaa. Ilta oli alkanut klo 20.00 ja uusintojen ja suosionosoitusten jälkeen tanssit pääsivät alkaman vasta puolen yön tienoilla. Tanssit jatkuivat aamun pikkutunneille saakka.

Kuvaelman toteuttamisessa vain paras oli kyl-lin hyvää. Kun kustannukset iltamien jälkeen laskettiin, tuotti iltamien taiteellinen osuus 13,65 markan tappion. Arpajaiset pelastivat illan. Ne tuottivat noin 11 500 markan voiton. Ennen euroon siirtymistä 1990-luvulla voitto vastasi noin 200 000 markan summaa.

Suuren suosion saavuttanut kuvaelma esitet-tiin Helsingissä saman viikon lauantaina. Nyt

esityspaikkana oli Ylioppilastalon juhlasali. Iltamat uusittiin vielä Viipurissa seuraavana keväänä.

Kiitos suuren voiton marraskuussa 1893 saat-toi Uudenkirkon Kanneljärven kylään perustet-tu kansanopisto aloittaa toimintansa jo vuonna 1894 nimellä Uudenkirkon Kansanopisto. Tal-visodan takia opisto siirtyi joulukuussa 1939 Vihdin pitäjään Uudellemaalle. Vuonna 1953 Kanneljärven opisto siirtyi nykyiseen sijainti-paikkaansa Lohjan Hormajärven rannalta.

Iltamien perintöJouko Teperi, joka julkaisi vuonna 1986 teok-sen näistä hyväntekeväisyysiltamista, kirjoit-taa, että ” Pysyvimmäksi vuosisadan iltaman muistomerkiksi on Kanneljärven Kansanopis-ton ohella epäilemättä jäänyt Jean Sibeliuksen Karelia-sarja. Alun perin siinä oli alkusoiton ja Intermezzon lisäksi seitsemän osaa, joista kak-si oli laulunumeroa. Pian Sibelius kuitenkin muokkasi sitä. Keväällä 1894 hän jätti sarjasta lauluosat pois. Ennen pitkää Sibelius pelkisti sarjaa vielä lisää ja niin siihen jäivät lopuksi vain Intermezzo, Balladi ja Alla Marcia. Näistä osista tämän päivän ihmiset tuntevat Karelia-sarjan. Alkusoiton Sibelius julkaisi erillisenä.”

Tällainen on Jean Sibeliuksen ja Kanneljärven Opiston yhteys.

Tiivistelmä: Anne UotinenKuva: Teperin kirjan kansi


20

Pitäjäseuran kotiseutumatka toteutettiin tut-tuun tapaan juhannuksen jälkeisellä viikolla. Yhteensä 29 reipasta matkalaista kerään-tyi Ossi Niinimäen linja-autoon Lohjan ja Helsingin väliltä.

Jo rajalla törmäsimme kummaan ilmiöön. Olimme ainoa turistibussi. Passintarkastus sujui siis varsin ripeästi, mutta linja-automme rajamuodollisuudet seisottivat pidempään. Sopivaa ”koppalakkista” ei meinannut löytyä Venäjälle menevien puolelle.

Viipurin Veikoissa hoidettujen rahanvaihtojen ja virvokkeiden oston jälkeen suuntasimme Säkkijärven kenttähautausmaalle, jonne las-kettiin sekä Antrea-seuran (Satu Stirkkinen) että oman pitäjäseuramme (Timo Lindroos) yhteiset kukat. Kenttähautausmaa on aivan Suomeen menevän tien varrella ja hautausmaa-alueelta löytyy runsaasti vanhoja hautakiviä. Ennen hotelli Druszhbaan majoittumista py-sähdyimme vielä Sorvalin hautausmaan koh-dalla.

Hautausmaita ja suomalaisturisteista tyhjä Viipuri

Pohjoiset kylät ja AntreaKeskiviikon retkipäivänä matkalla pohjoiseen ohitimme Kostialassa luonnonlähteen, joka toi-mii viipurilaisten veden noutopaikkana. Sieltä mm. Pro Monrepos´n väki haki juomavedet Monrepos´hon.

Portinhoikassa pysähdyimme venäläiselle sotamuistomerkille. Viipurista mukaamme tullut inkeriläissyntyinen tulkki Nina Laitinen kertoi kuinka sodan jälkeen monet Kannaksen pitäjistä nimettiin uudelleen - venäläisten so-tasankareiden mukaan. Eräs näistä uudelleen nimetyistä on Uuras, nykyisin Vysotsk.

Ninan jutellessa nimistä ehti Leena Vakkilainen kahlata korkeassa ruohikos-sa ja löytää isovanhempiensa talon paikan. Portinhoikasta lähteissämme Leena kertoili Yliveden historiasta. Nuorisoseuran oli perus-tettu vuonna 1906 Juustilanmäellä. Nykyisin puheenjohtajana toimii Lauri Lehtonen ja jä-senten keski-ikä on noin 75 vuotta. Seura tekee aina keväisin matkan vanhoille kotipaikoille Karjalaan.

Seuraavana pysähdyspaikkana oli Ihantalan kirkonmäki. Sadun ja Timon laskiessa kukat sankarivainajien muistomerkille airueina toi-mivat Leena Vakkilainen ja Helge Putkonen.

Säkkijärven kenttähautausmaa. Kuva EA

Vanhoja hautakiviä. Kuva JS

Ihantalan sankarihautausmaan portti, jonne Ihantalan seurakunnan entiset jäsenet ovat pystyt-täneet 2014 hienon mustavalkoisen kyltin, joissa on kuva samasta paikasta vuonna 1944 ja kuvatekstit sekä suomeksi että venäjäksi. Myös entisen kirkon rappujen luona oli vastaavanlainen kyltti. Kuva JS


21

Kilpeenjoelle Runolammen sillan kohdalla Veikko Salli kertoi Kilpeenjoen koulusta sekä sota-aikaan liittyvistä muistoistaan. Koulua oli käytetty joukkosidontapaikkana ja luok-kahuoneita leikkaussaleina. Haavoittuneita makasi käytävillä ja taivas oli täynnä lentoko-neita. Koulun katolla ollutta punaista ristiä oli kuitenkin kunnioitettu eikä koulua ollut pom-mitettu. Koulun vierellä oli ollut vankileiri. Kilpeenjoen keskustassa oli ennen sotia mm. sahalaitos ja Narisen kauppa.

Kilpeenjoen jälkeen mikrofoniin tarttui Helge Putkonen joka ryhtyi kertomaan Terävälästä ja Pihkalasta. Terävälän ja Pihkalan koulun olivat venäläiset polttaneet 1940. Sen jälkeen siirryimme taloihin. Helge luetteli talojen pai-kat ja omistajat kuin liukuhihnalta. Mainituiksi tulivat mm. Moisiot, Kempit, Kontiot, Kölhit, Putkoset, Vilkot, Ikävalot kuin Pentikäisetkin. Helgen muisti oli kuvan tarkka ja näimme sie-lumme silmin talot milloin tievierillä, milloin kauempana kumpareilla.

Naapuripitäjä Antrea Pihkalan jälkeen vaihdoimmekin pitäjää ja seurakuntaa - saavuimme Antreaan. Antreassa oppaanamme toimi Satu Stirkkinen, joka on ollut aktiivinen Antrea-seuran vuosi-kymmenien ajan.

Antrea on erotettu Jääskestä 1724, ja Antrean itäosasta muodostettiin Vuoksenranta 1924. Vuonna 1914 Antreasta löydettiin suosta kivi-kautinen verkko, joka on ajoitettu noin vuoteen 7000 eaa. Antrean kautta kulki rata Viipurista Joensuuhun sekä Imatralle. Antreasta löytyy

myös aitojen Talikkalan talvimarkkinoiden pitopaikka.

Antreassa on kuuluisa Kuukaupin silta. Silta menee yli ylvään Vuoksen yli. Näkymä sil-lalta on osa suomalaista kansallismaisemaa. Kuukaupin sillan on tehnyt kuuluisaksi jat-kosodan aikaiset radiomiinat. Suomalaisten valloittaessa takaisin menettämiään alueita löytyi mm. Kuukaupin sillan rakenteista radio-miinoja. Yksi ehti räjähtää, mutta toinen löy-dettiin ennen H-hetkeä. Nuori luutnantti Lauri Sutela selvitti miinan rakenteen ja sen että se on radio-ohjattu. Yleisradiossa jatkettiin työtä ja saatiin selville miinojen taajuus. Taajuus oli sama kuin Säkkijärvenpolkassa. Niinpä tuota Vili Vesterisen mestariteosta soitettiin kaksi viikkoa yhtäjaksoisesti rintamamiesten kiusak-si kunnes miinojen patterit olivat tyhjentyneet.

Sillalta ajoimme Hatulaan, kirkonkylän alueel-le. Entisen kirkonmäen paikalle on muodostet-tu muistiopuisto, joka on rauhoitettu suojelu-alueeksi Viipurin hallinnon päätöksellä. Myös 300 metrin päässä oleva vanha hautausmaa on rauhoitettu suojelualueeksi.

Lauri Salli, Terttu Marttala, Aulis Juvonen, Veikko Salli ja Anne Salli-Suomalainen Kilpeenjoella enti-sen koulunsa edessä. Kuva EA

Taustalla Suomen vallan aikuinen Kuukaupin silta ja edessä neuvostoaikainen silta. Kuva JS.

Vuonna 1996 rakennettu kirkonportti, joka johtaa 1800 hengen kirkon raunioille. Kuva JS


22

...jatkuu seuraavalla sivulla

Kirkonmäelle saakka taivas oli ollut pilvessä, mutta sateeton. Kiivetessämme kirkonmäelle joku avasi hanat yläilmoissa. Tapahtui sama kuin käydessämme muutama vuosi sitten Heinjoen kirkon mäellä. Asiaa harmitellessani loihe puheenjohtajamme Timo lausumaan, että ”taitaa jollain olla jäänyt kymmenykset mak-samatta, kun eivät kirkonmiehet tunnu meistä pitävän”. Tiedä häntä. Ulkona pidettäväksi ajateltu lounastauko siirtyi bussin sisälle, jossa nautittiin yhteiset piirakka- ja tiikerikakkukah-vit.

Lounastauon jälkeen lähdimme kiertoajelul-le. Näimme entisen sokeritehtaan (nykyisin tuottaa wc-paperia), joka aloitti toimintansa 1938. Talvisodan aikana tehtaan koneet ja laitteet siirrettiin läntisempään Suomeen, mut-ta Neuvostoliitto vaati niiden palauttamista. Sama tapahtui uudelleen jatkosodan aikana. Taas koneet siirtyivät Suomeen ja vaadittiin ta-kaisin Neuvostoliittoon. Radan yli ajaessamme näimme lukemattomia junavaunuja täynnä ”ki-vikaupungin” erilaisia kivituotteita vietäväksi ympäri laajan Venäjän maan. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Antrean hautausmaalla, jossa on suuret muistomerkit niin kansalais-sodan, talvisodan kuin jatkosodankin uhreille. Muistomerkit ovat toimivalla venäläisellä hau-tausmaalla.

Paluumatkalla Viipuriin pysähdyimme tietysti Ihantalan taisteluiden muistomerkillä, jossa lauloimme ensin Sillanpään marssilaulun, nau-timme yhteiset kuohujuomat sekä otimme mat-kalaisista yhteiskuvan. Muistomerkille saapui myös ”metsämarket”, yksi viimeisistä, josta matkalaiset hankkivat mm. tuliaisjuomia.

Kirkosta on jäljellä enää perustusten rauniot. Kuva EA

Myös Antrean sankarihautamaan muistomerkit, komeat kivipaadet saivat seurojen yhteiset kukat. Kuva EA

Virallinen yhteiskuva. Kuva EA


23

Viipuri tänäänLopun kotimatkasta saimme tulkki-Ninalta lyhyen selvityksen nyky-Viipurista. Viipurin kaupungissa on noin 80 000 asukasta. Viipurin piirikunnassa, joka ulottuu Svetogorskin rajal-ta aina Uuraaseen ja Koivistolle, on asukkaita 200 000. Viipuri on nykyisin teollisuuskaupun-ki, kansainvälinen satamakaupunki, turistikau-punki ja telakkakaupunki. Viipurin piirin alu-eella on kaksi sellu- ja paperitehdasta, toinen Ensossa ja toinen Johanneksessa. Gaspromilla on öljyterminaalit Koivistolla ja Uuraassa. Viipurin työttömyysaste on 0,5 % eli töitä on aina tarjolla.

Viipurissa halutaan kaupungin ohitustietä pa-rantaa ja laajentaa. Vanhan Viipuria halutaan restauroida. Hyvinä esimerkkeinä ovat Alvar Aallon kirjasto ja taidemuseo. Kaupungissa on 305 arkkitehtuurista muistomerkkiä esim. Linna ja Monrepos`n puisto. Kaupungin res-taurointiprojektien konseptit pitää hyväksyttää Moskovassa. Rahat kuulemma ovat olemassa.

Viipurissa tunnetaan kiinnostusta sotahistoriaa kohtaan. Kannaksen sotahistoriallinen museo löytyy Karjaportinkadulta.

Viipurissa on paljon nuorta väkeä. Kaupun-gissa on kahdeksan koulua, joita ovat perus-koulut, ammattikoulut sekä korkeakoulujen filiaaleja. Kaupungissa on mm. kasvatustieteel-lisen tiedekunta, laivanrakennusopisto, ilmai-luopisto ja metsäalan ammattioppilaitos.

Viimeinen matkapäivä alkoi käynnillä maa-seurakunnan hautausmaalla, jonne laskettiin viimeiset yhteiset kukat. Viimeisenä matka-päivä ryhmämme hajautui eri tahoille. Monet kävivät takseilla omilla tai sukunsa kotipai-koilla, toiset tutustuivat taidemuseon antiin ja Monrepos´hon. Vielä kun tuliaiset oli hankittu kauppahallista ja käyty lounaalla niin kuljetta-jamme Ossi suuntaisi linja-auton kokan kohti nykyistä Suomea. Rajanylitys meni nopeam-min kuin toiseen suuntaan. Vielä pysähdys toi-mintaansa supistaneessa Rajahovissa ja matka oli ohi.

Teksti: Anne UotinenKuvat: Eero Ahlström, Jari Stirkkinen

Maaseurakunnan sankarimuistomerkillä airuei-na toimivat Kersti Bergroth - tutkijamme Tiina Mahlamäki Turusta ja reissumme nestori Juhana Jääskeläinen. Kuva JS

Näkymä Salakkalahden yli Kauppatorille. Kuva JS


24

Osallistuin kesäkuussa Viipurin pitäjäseura ry:n kotiseutumatkalle tarkoituksenani tutus-tua niihin seutuihin, paikkoihin ja maisemiin, joissa kirjailija Kersti Bergroth (1886–1975) syntyi, eli lapsuutensa ja nuoruutensa, kävi koulunsa ja vietti kesänsä. Matka oli minulle ensimmäinen, joten opin paljon myös kannak-selaisuudesta, karjalaisuudesta, evakkoudesta ja niiden kaikkien ylisukupolvisuudesta.

Lähdin matkaan hieman epävarmana, sillä matkatoverini olivat minulle vieraita, enkä ko-vin paljoa tiennyt matkakohteistammekaan. It-selläni ei ole juuria Karjalassa; esivanhempani ovat eläneet Satakunnassa ikimuistoisia aikoja. Liekö sitten kyse karjalaisesta välittömyydestä, mutta retken aikana tutustuin moniin hienoihin ja kiinnostaviin ihmisiin, ja paluumatkalla koin hyvinkin kuuluvani joukkoon. Elämänkoke-musta, -iloa ja -janoa ei matkaseurasta puuttu-nut.

Näkymättömiä taloja, tiloja ja maisemia. Kersti Bergrothia etsimässä

Kersti Bergrothin Viipuri ja Kuukauppi

Kersti Bergroth on muistellut lapsuutensa Viipuria ja elämää ruotsinkielisessä, suomen-mielisessä perheessä muistelmissaan sekä teoksessa Rakas kaupunki (1951). Bergroth kuvaa lapsuutensa Viipurin vuodenaikoja, taloja joissa hän asui, kouluja joita hän kävi. Hän muistelee tuoksuja, värejä ja makuja, Fen-nia-karamelleja, harooshi-marooshi-ukkojen jäätelöä sekä hapanleipää. Näitä makuja en, leipää lukuun ottamatta, Viipurista löytänyt, mutta jotain kuitenkin löysin: Löysin Torkke-itenkin löysin: Löysin Torkke-linpuiston pitkät käytävät, joita pitkin Bergroth käveli kouluun, perheensä kanssa saksalais-ruotsalaiseen kirkkoon tai ystäviensä kanssa luistinradalle. Aistin jotain siitä turvallisuuden ja perillesaapumisen tunteesta, jota Bergroth kertoi puistossa tunteneensa.

Bergroth kuvasi myös kotejaan. Osa niistä oli jo purettu uudempien rakennusten tieltä, mutta yhden sentään löysin. Bergroth kirjoittaa:

Asuimme kauan Hotelli Belvederen yläpuolella Aleksanterinkadun ja Sa-lakkalahdenkadun kulmassa. Salak-kalahdenkatu on muistissani jollakin tavalla epäselvä, kuin varjossa, sillä ei tunnu olevan muuta tehtävää kuin joh-taa luistinradalle talvella. Mutta Alek-santerinkatu kulkee kaupungin poikki kuin joku laaja Niili deltoineen. Kun muistissa seison kotini parvekkeella ja katselen tätä suuren suurta katua, niin maailma tuntuu vieläkin rikkaalta ja pramealta ja tekee melkein ylpeäksi, kuin omistaisi paljon.

Samalla paikalla löytyy edelleen hotelli Bel-vedere ja talo parvekkeineen. Aleksanterinkatu on tosin saanut uuden nimen, mutta halkoo edelleen samalla tavalla kaupunkia. Kirjoitin muistikirjaani, mitä muuta oli kaupungissa säi-lynyt:

Tiina Mahlamäki


25

Samaa on lämmin ja lempeä ilmas-to, samaa on kasvillisuuden vehreys, samaa meren läheisyys, kauneus ja voima, muuttuvat kasvot. Samaa on 800-vuotinen linna, pyöreä torni ja koulutalot, samoja torit vaikka niiden käyttötarkoitus onkin muuttunut, samo-ja ovat puistot, pitkät puurivistöt, suo-rat käytävät, vehreys ja vihreys. Samaa on karjalainen luonteenlaatu, jonka sel-vittämiseen minulla on vielä matkaa.

Kesiään Bergroth ei Viipurissa viettänyt, vaan perhe muutti kesän alussa Antrean Kuukaup-piin, Vuoksen rannalle. Perheen omistamaa maatilaa ei enää ollut löydettävissä, mutta Vuoksi oli paikallaan. Kuukaupin kylän ja sen asukkaat Bergroth on tehnyt eläväksi muis-telmissaan Oma muotokuva (1942) ja näytel-mässään Anu ja Mikko. Hän kuvaa myös sitä dramaattista päivää, jolloin hänen huimapäinen sisarensa ui yli Vuoksen: ”Minusta tuntui, että Vuoksella silloin oli yksi levottomia päiviään. Silloin sen väri muuttui melkein uskomat-tomasti.” Vuoksella oli lapsiin kummallinen arvovalta, se piti heitä aina pienessä pelossa. Tuon arvovallan ja pelon tunteen pystyi aisti-maan Kuukaupin sillan yli kävellessä.

Voisin kirjoittaa Kersti Bergrothista vaikka kuinka pitkään, mutta kokoan mielikuvani, kokemukseni ja muistoni hänestä parhaillaan kirjoittamaani elämäkertaan.

Näkymätön maisema

Etsiessäni Bergrothin lapsuudenmaisemia jouduin kuvittelemaan paljon. Kuvittelu jatkui myös kotiseuturetkellä ja siellä vasta tajusin muistojen ja kuvitelmien voiman. Ajoimme Viipurin maalaiskunnan kylien lävitse, pitkin pieniä, mutkaisia hiekkateitä. Teiden reunoilla kasvoi heinikkoa, pusikkoa, metsikköä ja jät-tiputkea. Aika ajoin heinikon keskellä näkyi omenapuu, syreeni tai kukkiva ruusupensas. Ne kantoivat mukanaan muistoa siitä, että sillä paikalla oli kauan sitten sijainnut talo puutar-hoineen, jonkun koti.

Heinikot ja kumpareet heräsivät eloon, kun alueella lapsuutensa viettänyt mies kuvasi pikkutietä ajaessamme, keitä aikoja sitten puretuissa ja maatuneissa taloissa oli asunut. Hänen kertomuksensa vangitsi meidät kuulijat ja tajusin, miten ajoimme ohi näkymättömien talojen ja tilojen, ohi kadonneiden maisemi-en. Mutta ne olivat elävinä niitä muistelleen kertojan mielessä: missä oli paikka, jossa tytöt olivat käyneet marjassa, missä oli asunut hyvä viljelijä, missä oli pidetty mehiläisiä, kenel-le mikäkin talo oli kuulunut, mihin sieltä oli muutettu ja mistä löydetty puoliso. Minne oli jäänyt hyvä tukkimetsä venäläisille. Missä oli käyty neljä vuotta koulua ennen kuin rakennus oli muutettu sotilassairaalaksi tai sotavankilei-riksi.

Opin Kannaksen-matkallani monenlaista, mut-ta erityisesti muistamisen, muistelun, muistin ketjun ylläpitämisen ja kuvittelun taidoista. Evakkojen lapset ja lastenlapset näkevät tär-keänä muistaa ja kuvitella edesmenneitten van-hempiensa ja isovanhempiensa puolesta. He kuljettavat eteenpäin tietoa näkymättömästä ja kadonneesta maailmasta.

Teksti: Tiina Mahlamäki

Kirjoittaja työskentelee Turun yliopistossa uskontotie-teen yliopistonlehtorina. Hän kirjoittaa parhaillaan elämäkertaa Kersti Bergrothista. Hänen väitöskirjansa vuodelta 2005 käsitteli Eeva Joenpellon Lohja-sarjaa. Hän on myös kirjoittanut Eeva Joenpellon elämäkerran Kuinka elää ihmisiksi (2009).

Kuva: Anne Uotinen


26

Viipurista Tienhaaran kautta tultaessa Merijoen suoralla oltiin jo Viipurin maalaiskunnan alu-eella. Merijoen suoralla erosi tieltä Rasalahden tie. Sieltä päästiin siltojen yli Pamppusaareen, Niittysaareen ja meille Koivuniemeen. Jatkosodan aikana tuo vajaan 20 km:n matka tehtiin polkupyörällä.

Pamppusaari oli presidentti Lauri Kristian Relanderin (1883–1942) kesäpaikka. Relanderista tuli agronomi vuonna 1905. Filosofian maisteriksi hän valmistui vuonna 1907 ja vuonna 1914 hän väitteli tohtoriksi. Relander oli Viipurin läänin maaherra vuosina 1920–1925 ja Tasavallan presidentti vuosina 1925–1931.

Pamppusaari oli myös Relanderin kasvi-huoneiden ja puutarhaviljelyksen paikka. Pamppusaaresta käytiin meiltäkin pienen soutumatkan päässä kukkakaalia ostamassa. Tällöin todettiin, ettei presidentti kukkakaalin hintaa tiennyt.

Pamppusaareen puksutti salmimoottori reittiä Viipuri - Viereväsaari - Verkkosaari - Koivuniemi - Pamppusaari. Sillä matkalla Relander kiusoitteli leikillään tyttöjä kysymäl-lä: ”Kenenkäs poikia te olette?” Vaikka hyvin tiesi, keitä oltiin ja olihan meillä hameet yllä ja rusetit päässä.

Pilkkanimen Reissu-Lassi Relander sai tehtyään valtiovierailuja solmiakseen nuoren tasavallan suhteita Pohjoismaihin. Näitä mat-koja oli vain pieni osa niistä makoista, joita nykyään tehdään.

Sota-aikana syntyy välistä totisia tai perättö-miä tarinoita. Kerrottiin myös, miten oli tuikat-tu tuleen Pamppusaaren rakennukset. Mitä lie tuleen tuikattu, rakennukset olivat vielä jatko-sodan aikana paikoillaan ja taitavat olla vielä-kin. Rintamalinjoista Pamppusaari jäi syrjään.

Jatkosodan aikana meillä Koivuniemessä kun-nostettiin rantasauna ja kesäpäivistä siellä nau-tittiin. Pamppusaarestakin kuultiin elämisen ääniä.

Paluu Koivuniemestä tehtiin kauniilla ilmal-la soutuveneellä. Matkaa oli noin 5-6 km yli Suomen veden selän ja vältettiin noin 20 km:n pyöräily maantietä pitkin Pamppusaaren ja Rasalahden kautta.

Presidenttikauden jälkeen Relander toimi Maalaisten keskinäisen palovakuutusyhtiön johtajana. Hänen viimeinen työ- ja asuin-paikkansa oli Jokiniemen tutkimuslaitos Tikkurilassa Urheilutien varrella lähellä Valkoisenlähteentietä.

Kulosaaressa on kunnioitettu entisiä presi-denttejä. Siellä on myös Relanderin aukio. Missähän voisi olla myös ”Pamppusaaren piha”?

Teksti: Raija Voipio

Pamppusaari ja Relander


27

Oli kuuma tai kylmä, paahtava helle, sade tai ukkonen, saunapäiviä kesäpaikalla Koivuniemessä olivat keskiviikko ja lauantai. Saunailtaan kuuluivat suuret vadilliset ihania voileipiä, jotka keittiöhenkilökunta oli valmis-tanut. Leipä oli kotoisin Porkansaaresta hae-tusta ihanasta junttapullasta. Polkupyörillä se poljettiin Ahokkaan kaupasta.

Saunapäivä oli juhlapäivä paitsi silloin, kun äiti tahtoi pestä tukan silmiä kirvelevällä shampoolla. Siihen aikaa ei ilmeisesti valmis-tettu lempeitä lasten shampoita Havillakaan.

Alkumatka Porkansaareen polkupyörillä ajet-tiin autotietä. Se oli kapea, ”yksiraiteinen” Kärkisen kartanosta lähtien kunnallisneuvos Aleksanteri Konkosen lähes kokonaan rakenta-ma tie. Se tie pelotti isäni sinne tuomia vieraita ” Mitä sitten tehdään, jos auto tulee vastaan?” kysyivät vieraat. Isä kiusoitteli: ”Pysähdytään, sytytetään paperossi ja mietitään.”

Eipä niitä autoja vastaan tullut. Koivuniemen seuduilla ei juuri autoilijoita ollut.

Koivuniemeen menevä tie erkani Helsingin tiestä siitä kohdasta, joka jäi sivuun, kun Merijoen suora oikaistiin Mälkin kylän koh-dalla. Vastaantulijana Koivuniemen tiellä voisivat olla Kärkisen kartanosta lähtevät he-vospelit. Ne kuljettivat maitoa. Meillekin tuli sieltä ”tinkimaito” kesät talvet Koivuniemeen ja Viipuriin. Hyvin piti maitotonkat peittää kuumalla sekä pakkasella. Naisihminen ajaja-na ehti tehdä paljon käsitöitä matkan aikana. Maito kulki kuitenkin aamuvarhaisella ”ku-konlaulun” aikaan eikä tullut vaaraa tulla vas-taan.

Leivänhakumatkalla Porkansaaresta polku-pyörät oli nostettava kiviaidan yli. Siitä jatkui kivikkopolkupyöräily. Tähän vaiheeseen liittyi kilpailu: kuka vähiten nousee pyörän selästä matkan varrella? Isot pojat voittivat. Vain kivi-aitaa ylittäessä he nousivat pyörän selästä.

Kivikkopolulla puikkelehtiessa opittiin taita-viksi maastopyöräilijöiksi. Sileillä kallioilla, esimerkiksi Kukka-(Kukku?) mäellä ajelu oli vaivatonta. Sitten Kesämaan laituril-ta lähti oikea tie. Pienen sillan yli päästiin Porkansaareen. Rannasta nousi ylämäki, jossa ei aina vauhti riittänyt, piti taluttaa.

Ylväästi ohi osuusliikkeen mentiin. Se oli mie-lestämme rakennettu hävyttömästi yksityis-kaupan eteen. Pois se meistä, että siellä olisi poikettu.

Ahokkaan kaupassa hoidettiin kotoa saatujen listojen mukaan asiat. Joskus on tarvittu jymy-tupakkaa ruusujen kiusaamien ötököidenkarkottamiseksi. Junttapullat olivat kaikkeintärkein ostos. Lopuksi juotiin ”Metsämarja-kuohu” -nimistä limsaa. Kotiin ajettiin samaa tietä ja tuotiin pyörän tarakalla ihanasti litisty-neet junttapullat. Jotkut tunnustivat syöneensä jo matkalla niistä suuren osan. Saunaillan herkuksi saatiin siis litistettyjä, osin pures-keltuja, osin muruisina olevia junttaleipiä Porkansaaresta.

Tarina ei kerro, mitä äiti ja keittiöhenkilökunta arvelivat Porkansaaren tuliaisista.

Teksti: Raija Voipio

Puotipyöräily Porkansaareen Koivuniemestä


28

SISARSEUROJEN OHJELMAA

Viipuri-Yhdistys

31.10.–1.11.2015 PERINTEINEN KYNTTILÄMATKA VIIPURIINGalinan järjestämää yllätysohjelmaa, yöpymi-nen Hotelli Victoriassa. Järjestäjä: Pro Sorvalin Hautausmaa ry. Lisätietoja hinnasta ja ilmoittautumiset: Galina Pronin, puhelin 050-563 4518 7.11.2015 klo 13.30 Kirjailija LASSI HAKULINEN kertoo kirjastaan Laatokan sini. Romaani suu-rilta vesiltä, taisteluja Laatokan meririntamal-la, ihmisten ja perheiden kohtaloita.Paikka: Wiipuri-sali, kahvitarjoilu 10 e.

22.11.2015 klo 14.00 ILOINEN ILTAPÄIVÄTAPAAMINENOhjelmassa mm. Pääkaupungin Karjalaisten Nuorten tanhuesityksiä. Myynnissä piirakoita, kahvitus.Paikka: Wiipuri-sali, kahvitarjoilu 10 e. Tuuhan haastelemaan ystävien ja tuttavien kanssa. 29.11.2015 klo 14.00 JOULUJUHLAPaikka: Wiipuri-saliJouluista ohjelmaa, riisipuuroa ja joulutorttuja.Hinta: 10 e.

TERVETULOA TILAISUUKSIIMME JOUKOLLA MUKAAN!

WIIPURI-YHDISTYSJOHTOKUNTA

Vuoden 2016 seinäkalenteri kohta myynnissä

Ensi vuoden seinäkalenteri uusin matka-kuvin tulee myyntiin marraskuussa. Kalenterin kuva-aiheina ovat Viipuriin ja maalaiskuntaan tehtyjen matkojen kuvat.

Kalenteri painetaan vahvalle kartongille ja kuvat ovat tasokkaita A4-kokoisia värikuvia. Kuvat voi myöhemmin irrot-taa ja vaikka kehystää seinätauluiksi. Näin maalaiskunnan kotikylistä jää elä-vä muisto myös nuoremmalle polvelle.

Kalenterihankkeen avulla Viipurin pi-täjäseura haluaa siirtää kotipitäjän ja Karjalan perintöä edelleen nuorelle polvelle. Kalenteri on myös oivallinen joululahja, jolla voi kertoa suvun karja-laisista juurista.

Kalenteri on myynnissä mm. Puurojuh-lassa 21.11.

Kalenterin hinta on 18 euroa. Kotiin postitettuna hintaan lisätään postitus-kulut.

Viipurin pitäjäseuran vuoden 2016 sei-näkalenteria saa tilata seuramme sih-teeriltä Päivi Putkonen-Hegazilta,puh. 040 593 [email protected]


29

KIVEEN HAKATTU - Ihantalan muistomerkit

Hyvät Ystävät!

Kirja Ihantalan muistomerkeistä on loppu-suoralla. Kirjasta tulee noin l70-sivuinenkuvateos, joka kertoo kaikista Ihantalan suomalaisista muistomerkeistä, niidenpystyttämisisistä, juhlallisuuksista Ihantalassa sekä muistomerkkien hoita-misesta 24 vuoden aikana. Kovakantinen, 237 kuvaa sisältävä kirja painetaan Otavan Kirjapaino Oy:ssä.

Kirjan julkistamistilaisuus pidetään keskiviikkona 11.11.2015 klo 14.00 Karjalatalossa Käpyläntie 1, Helsinki. Tilaisuus on ohjelmallinen. Kirjoja en-nakkoon tilanneet saavat kirjansa silloin. Kirjaa myös myydään siellä.

EnnakkotilaaminenKirjaa voi tilata ilmoittamalla tilaajan ni-men ja osoitteen sekä maksamallaennakkotilausmaksun 25 euroa tilille IHANTALAN MUISTOMERKIT, tilinumero: FI66 151 93500 5147 12.

Ennakkotilaus on voimassa lokakuun loppuun. Sen jälkeen kirjan myyntihin-ta on 30 euroa/kpl. Jos kirja toimitetaan postitse, lisätään toimitukseen normaalit lähetyskulut.

Toivomme kirjan herättävän mielenkiintoa ja avautuvan lukijalle kiviin hakattuna,käsinkosketeltavana muistona sodan traa-gisuudesta, mutta myös rakentavasta, va-loisasta yhdessä tekemisen voimasta.

Ystävällisin terveisin kirjantekijät

Teuvo ja Anneli KuparinenAleksanterinkatu I A 815110 Lahti040 505 [email protected]

Perinteinen PUUROJUHLAMME

vietetään Helsingin Karjalatalon Wiipuri-salissa

lauantaina 21.11.klo 13.00.

Ohjelmassa mm. kotiseutuneuvos Aira Viitaniemen

keittämä makoisa puuro,torttukahvit,

muisteloita, musiikkia, joululauluja ja arpajaiset.

Myynnissä myös uunituoreita vuoden 2016 seinäkalentereita,

ja Matka Karjalaan –lautapelejä.

Kahviraha 5 euroa.

TERVETULOA!


30

-LAUTAPELI ON SEIKKAILU KARJALASSA

Karjalaisen Nuorisoliiton 35-vuotis-juhlatuote, Matka Karjalaan -lauta-peli vie luovutetun Karjalan pitäjiin aikaan, jolloin alue oli osa Suomea.

Yli 7-vuotiaille suunnatussa pelissä seikkaillaan alueen pitäjissä maan-teitä, rautateitä ja vesistöjä pitkin.

Samalla opitaan hauskalla tavalla alueen maantietoa,

historiaa ja kulttuuria.

Pelilaatikko, joka on tehty matkalau-kun muotoon, sisältää pelilaudan,

puiset nappulat ja nopan, peliohjeet, pitäjä- ja sattumakortit sekä pitäjistä kertovan vihkon.

Vihko on tehty yhteistyössä pitäjä-seurojen ja -säätiöiden kanssa.

Pelin hinta on 25 euroa. Peliä voi ostaa joko suoraan Karjalaisesta Nuorisoliitosta

(Karjalatalon 3. kerros) tai Pitäjäseuran tulevista tilaisuuksista

(Syyskokous ja Puurojuhla).

Kuva: Riitta Stirkkinen

Iloisia perheuutisia

Hallituksemme jäsen Maria Heiskasen ja puolisonsa Antti Kuntsin perhe kasvoi

tyttövauvalla 29.7.2015.

Sinisilmäinen ja tumma hiuksinen neito, Vaula Iida Hilja, on ehtinyt jo osallistua Elojuhliin sekä muutamaan hallituksen

kokoukseen kuunteluoppilaana.

Onnittelut koko perheelle ja suvuille uudesta jäsenestä.


31

Käymisen arvoinen näyttely

Avojaloin – 10 elämää Karjalan Kannaksella

Huhtikuun lopussa Etelä-Karjalan museossa ja taidemuseossa avattiin Avojaloin-näyttely, jossa esitellään elämää Kannaksella kymmenen henkilön kautta.

Näyttelysalin jakavat seuraavat henkilöparit:

kuvataiteilija Wäinö Kunnas – Elämä Viipurissasäveltäjä Toivo Kuula – Kuolema Viipurissa

ylösottaja Hilda Käki – Ulkoilmakonttoristin avara toimistopiikatyttö Hilma Ylä-Outinen – Seiso liikkumatta!

kauppias Emilia von Zweygberg-Grönroos – Veiperin kankaita detaljina ja grossinaHullu-Jussin kuljettaja Heikki Pietiläinen – Radanrakentajan katse

etappimies Matti Ilonen – Salatein tavaraa ja aatettarajamaan komendantti Ilo Schroeder – Ankara portinvartija

igumenia Larisa – Työntäyteinen köyhyystaiteilija-runoilija Jelena Guro – Herkät paljaat jalat

Yksi näyttelyn päähenkilöistä on Hilma, taiteilija Hugo Simbergin maalauksesta Lammastyttö. Hilma Ylä-Outinen on kotoisin Säkkijärveltä. Hilma oli muutaman kesän töissä Niemenlautan kartanossa lapsenlikkana. Miten Hilmalle elämässä kävi? Avojaloin-näyttely kertoo sen.

Näyttelyn kaikki henkilöt ovat todellisia. Muutama tuttu nimi esitetään uudessa yhteydessä ja kaikki loput, uudet tuttavuudet, saavat ensi kertaa kertoa elämäntarinansa. He ovat eri-ikäisiä naisia ja miehiä, eri puolilta Kannasta, eri yhteiskuntaluokista, erilaisista miljöistä. Heidän tarinansa kerrotaan taideteoksin, esinein, valokuvin, äänin ja sanoin. Näyttelyarkkitehtuuri ja näyttelyn rakenne johdattavat kävijän lähelle henkilöitä ja tarjoavat myös tilaisuuden katsella elävää kuvaa Kannakselta.

Kannasta hellästi rakastanut Uudenkirkon kesäasukas, runoilija-taiteilija Jelena Guro kirjoitti 1910-luvulla, että runoilijan tulee aina vaeltaa paljain jaloin. Hänen tulee

Hugo Simberg, Lammastyttö, 1913


32

allekirjoittaneen. Suosittelen lämpimästi käyntiä näyttelyssä.

Teksti: Anne UotinenKuva: Hugo Simberg, Lammastyttö, 1913.Tampereen taideyhdistys ry:n kokoelma. Kuva: Tuomas Nokelainen

aistia yhtä lailla lämmin santa kuin pisteliäät männynneulasetkin. Avojaloin on uudenlainen tapa katsella 1900-luvun alkupuolen Kannas-ta. Avoimin mielin, herkästi, ennakkoluulot-tomasti. Kymmenen ihmistä tuo kukin oman näkökulmansa Kannakseen, joka on osa kaikkien suomalaisten historiaa, ei vain niiden, joiden sukutaustasta löytyy kannakselaisia. Suuret ja pienet virrat saattavat ihmisiä yhteen, Suomen historian käänteet, työ, menetykset, rakkaus. Suurmiesten ja sotien takaa löytyy moninainen Kannas ‒ arkinen, traaginen, toimelias, tunteikas, karu, jännittävä.

Näyttelyn päähenkilöt ja heidän tarinansa esitellään Etelä-Karjalan taidemuseon tiloissa ja Etelä-Karjalan museossa. Etelä-Karjalan museoon rakennetussa Kinolinnassa, joka on nimetty viipurilaisen elokuvateatterin mukaan, kävijä voi tutustua muun muassa Kannakseen liittyviin lyhytelokuviin, haastatteluihin, valokuviin ja kirjallisuuteen.

Näyttelystä on tehty myös kolmekielinen (suomi-englanti-venäjä) verkkonäyttely, joka johdattaa syvemmälle näyttelystä tuttuihin teemoihin. Verkkonäyttely on osoitteessa www.aikamatkakannakselle.fi.

Näyttelyn sisällöstä vastaavat Lappeenrannan museoiden Avojaloin -näyttelytyöryhmä ja näyttelyn käsikirjoittaja, kirjailija Anna Kortelainen.

Anna Kortelainen on toimittanut kansien väliin sekä näyttelyssä esiteltyjen henkilöiden tarinat että kymmenen muun mielenkiintoisen henkilön tarinat.

Näyttely ovat avoinna Lappeenrannassa 10.1.2016 saakka ti-su klo 11-17.

Näyttelyyn tutustumiseen kannattaa varata aikaa, sillä henkilöhistorioita kuvittavat lukuisat vanhat valokuvat, joista löytyy paljon mielenkiintoista katsottavaa. Etelä-Karjalan museossa pyörii diaesitys 1930-luvun mainoksista, jotka lumosivat ainakin

Haluatko kirjoittaa pitäjälehteemme?

Mistä oli mukava saada juttuja?- muistoja entisistä kotikylistä- kyläesittelyjä- matkoista ja käyntikohteista maa-

laiskunnan alueella- mielenkiintoisista maalaiskuntalai-

sista tai maalaiskuntalaistaustai-sista henkilöistä

- kirjoista, jotka liittyvät Viipurin maalaiskuntaan

- vanhat valokuvat ovat aina kiin-nostavia

- jne.

Miten pitää toimia? Lähetä teksti ja kuva/kuvat toimitussih-teeri Anne Uotiselle joko

- sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai

- kirjeitse osoitteeseen Aino Acktén tie 1 A 6, 00400 Helsinki

- laita kuvien taakse tieto ku-vaajasta ja kuvassa mahdolli-sesti olevista henkilöistä.

- laita mukaan palautusosoite ja/tai osoite mihin voin toimit-taa kirjoittajan kappaleen kun lehti on ilmestynyt.

Seuraavan lehden jutut pitää olla Annella 15.2.2016 mennessä.


33

Evakoiden, asekätkijöiden ja rintamamies-ten SuomiLottamuseon ja Sotamuseon suunnittelema verkkopalvelu Rauhan 1944 jälkeen valot-taa Moskovan välirauhansopimuksen ehtoja ja niiden vaikutuksia suomalaisten elämään. Rauhaan paluuta seurataan 22 teeman kautta. Paperilla solmitusta rauhasta on vielä pitkä matka rauhanajan elämään, ja sotien päätty-miset voivat mullistaa yhteiskuntia jopa sotia enemmän. Siirtymävaihe sodasta rauhaan oli myös 1940-luvun Suomessa myllerrysten ai-kaa. Käsiteltävänä ovat esimerkiksi Lapin sota ja sotasyyllisyys. Sota päättyi Suomen osalta taisteluun entistä aseveljeä vastaan ja useiden johtajien vankilatuomioihin. Entä miksi sadat vapaaehtoiset osallistuivat aseiden piilotta-miseen, mistä aseita hankittiin, ja millaisista paikoista kätköjä on nykyaikaan asti löydetty? Teemat valottavat myös kotien ja kaupunkien mullistuksia sodan jälkeen. Kun armeija ko-tiutettiin, joka kymmenes 20-40 -vuotias mies oli kuollut tai kadonnut sodassa. Rintamalta palaavista moni oli invalidisoitunut pysyvästi. Kaupunkien laidoille nousi rintamamiestalo-alueita: ensimmäisiä suomalaisia lähiöitä.

Rintamamiesten lisäksi oli asutettava yhteensä yli 400 000 siirtolaista, joiden kodit jäivät rauhanehdoissa Neuvostoliiton puolelle. Väli-rauhansopimus saneli ankarat ehdot sodan-jälkeiselle elämälle, ja sillä oli pitkäaikaisia vaikutuksia yhteiskunnan kehitykseen. Askel askeleelta yhteiskunta eheytyi kuitenkin rau-hanajan Suomeksi, vaikkei sotia edeltäneeseen elämään ollut paluuta.

Monipuoliseen lähdemateriaaliin perustuva verkkopalvelu sisältää yli 350 sivua, valoku-via, lehtileikkeitä, äänileikkeitä ja elävää ku-vaa. Sisältö on suunniteltu siten, että se palve-lee kaikkia Suomen historiasta kiinnostuneita. Lisäksi se täydentää erinomaisesti koulujen historian opetusta. Opettaja voi valita sopivat

teemat käsiteltäväksi oppituntien aikana tai ohjata oppilaat käyttämään itsenäisesti verkko-palvelua. Sivulla on myös kysymyssarja, jonka avulla verkkopalveluun voi tutustua. Rauhan 1944 jälkeen -verkkopalvelu on julkaistu kah-della kielellä suomeksi ja ruotsiksi.

Verkkopalvelua voi käyttää maksuttomasti osoitteessa:http://www.lottamuseo.fi/rauhan-jalkeen/

Suomen armeijan sota-ajan kuvat SA- kuvista löytyy satoja talvi- ja jatkosodan aikaisia TK-kuvia mm. Viipurin pitäjästä ja sen kylistä Kuvia voidaan hakea kylän nimel-lä. Esimerkiksi löysin seuraavia kuvamääriä Ihantala (284 kuvaa), Kaipola (2 kuvaa), Kilpeenjoki (55 kuvaa), Ylivesi(14 kuvaa), Portinhoikka (14 kuvaa), Karisalmi (27 ku-vaa), Säiniö (95 kuvaa), Porlampi (52 kuvaa), jne. Tässä vain osa Viipurin mlk:n kylien ku-vista....Kuviin pääsee tutustumaan osoitteessa:https://sa-kuva.fi/

Linkit tullaan lisäämään pitäjäseuran netti-sivuille osoitteeseen:www.viipurinpitaja.net

Timo Lindroos

Mielenkiintoisia internet-sivustoja


34

HALLITUKSEN YHTEYSTIEDOT 2015

Timo Lindroos Peräläntie 115, 03220 Tervalampi puh. (09) 222 4823, 050 355 [email protected]

Marja-Leena Evinen Arielinkatu 8 B 52, 00540 Helsinkipuh. 050 492 7337 [email protected] varapuheenjohtaja

Eero AhlströmAulikintie 28, 01420 Vantaapuh 0400 [email protected]

Maria HeiskanenKirstinmäki 17 E 96, 02760 Espoopuh. 0500 [email protected]

Tomi HärmäHämeentie 94 A 101, 00550 Helsinkipuh. 0400 [email protected]

Liisa Munsterhjelm Friisiläntie 49, 02240 Espoo puh. 040 840 [email protected]

Päivi Putkonen-HegaziKoulunummentie 101, 03790 Vihtijärvipuh. 040 593 [email protected]

Päivi Salo Graniittitie 10, 01840 Klaukkala puh. 040 848 [email protected]

Riitta StirkkinenSteniuksentie 39 B 16, 00320 Helsinkipuh. 050 560 [email protected]äsensihteeri

Anne Uotinen Aino Acktén tie 1 A 6, 00400 Helsinki puh. 050 540 [email protected] toimitussihteeri

Markku VirolainenVanhakyläntie 93,08500 Lohja019 335 717 / 0500- [email protected]

Muutokset jäsentietoihin:

Jos o osoitteesi muuttuu o haluat liittyä jäseneksi tai o päättää jäsenyytesi seurassammeole hyvä ja ota yhteyttä jäsensihteeri Riitta Stirkkiseen. Yhteystiedot yllä.


Documents

VIIPURIN PITÄJÄLÄINEN · Matka Karjalaan -pelin mainos 30 Iloisia perhetapahtumia: Marian ja Antin tyttö 30 Avojaloin näyttely 31 ... sitta ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus