3
VIERUMÄEN GOLFKENTÄT AVOINNA POIKKEUSJÄRJESTELYIN Tutustu oheisiin pelaamisen ohjeisiin ennen kentälle suuntaamista. Edellytämme kaikilta pelaajilta ohjeiden tinkimätöntä noudattamista. Sääntöjen rikkominen voi johtaa kentältä poistamiseen. Pelaaminen Pelaamaan saa tulla vain oireettomana. Muistathan hyvän käsihygienian kierroksella. Yli 70-vuotiaita pyydämme noudattamaan heille annettuja toimintaohjeita (valtioneuvosto.fi) Lisää tietoa ja ohjeita koronavirukseen liittyen löydät THL:n sivuilta (thl.fi). Cooken väylien 5/12 ja Classicin väylän 7 WC't ovat asiakkaiden käytössä. Muut WC’t ja alueen yleiset tilat ravintoloineen ovat suljettu. Saavu ykköstiille vasta edellisen ryhmän lyötyä avauksensa. Ethän kättele tai halaa pelikavereita kentän alueella. Pidäthän vähintään kolmen metrin etäisyyden peliseurueen muihin jäseniin. Pelaamista Vierumäellä suositellaan toistaiseksi edelleen 1–2 hengen ryhmässä. Hyväksymme myös 3-4 hengen peliryhmät, ryhmässä pelaavien yhteisellä päätöksellä. Ethän nosta lipputankoa reiästä etkä koske lipputankoon tai pelikaverin palloon/välineisiin. Suosittelemme edelleen käyttämään omia kärryjä tai kantobägiä. Vierumäen lainakärryt ovat tiistaista 12.5. alkaen jälleen käytettävissä. Varaathan mukaasi omat puhdistusaineet puhdistaaksesi kärryn ennen ja jälkeen kierroksen. Kärryjä ei desinfioida henkilökunnan toimesta, vaan käyttö perustuu itsepalveluun. Myös golfautot ovat käytössä, luethan erillisen ohjeen kotisivuiltamme. Golfliiton päivitettyyn tiedotteeseen koskien koronavirusepidemiaa voit tutustua Golfliiton sivuilla. https://golf.fi/pelaajalle/golfliiton-paivitetty-tiedote-koronavirus/ Ajanvaraus, kierrokselle ilmoittautuminen ja maksut Pelaaminen poikkeusjärjestelyjen aikana perustuu rehellisyyteen ja itsepalveluun. Ajanvaraus toimiston kautta ei ole käytössä. Caddiemaster avustaa ja palvelee muissa asioissa päivittäin klo 9.-15.00, [email protected] tai puh. 0300 870 119

VIERUMÄEN GOLFKENTÄT AVOINNA POIKKEUSJÄRJESTELYIN...Suositus 1-2 pelaajan ryhmistä poistettiin, ja siirryttiin kenttäkohtaiseen harkintaan. Selvityksen mukaan n. 80 % avoinna

  • Upload
    others

  • View
    1

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: VIERUMÄEN GOLFKENTÄT AVOINNA POIKKEUSJÄRJESTELYIN...Suositus 1-2 pelaajan ryhmistä poistettiin, ja siirryttiin kenttäkohtaiseen harkintaan. Selvityksen mukaan n. 80 % avoinna

VIERUMÄEN GOLFKENTÄT AVOINNA POIKKEUSJÄRJESTELYIN Tutustu oheisiin pelaamisen ohjeisiin ennen kentälle suuntaamista. Edellytämme kaikilta pelaajilta ohjeiden tinkimätöntä noudattamista. Sääntöjen rikkominen voi johtaa kentältä poistamiseen. Pelaaminen Pelaamaan saa tulla vain oireettomana. Muistathan hyvän käsihygienian kierroksella. Yli 70-vuotiaita pyydämme noudattamaan heille annettuja toimintaohjeita (valtioneuvosto.fi) Lisää tietoa ja ohjeita koronavirukseen liittyen löydät THL:n sivuilta (thl.fi). Cooken väylien 5/12 ja Classicin väylän 7 WC't ovat asiakkaiden käytössä. Muut WC’t ja alueen yleiset tilat ravintoloineen ovat suljettu. Saavu ykköstiille vasta edellisen ryhmän lyötyä avauksensa. Ethän kättele tai halaa pelikavereita kentän alueella. Pidäthän vähintään kolmen metrin etäisyyden peliseurueen muihin jäseniin. Pelaamista Vierumäellä suositellaan toistaiseksi edelleen 1–2 hengen ryhmässä. Hyväksymme myös 3-4 hengen peliryhmät, ryhmässä pelaavien yhteisellä päätöksellä. Ethän nosta lipputankoa reiästä etkä koske lipputankoon tai pelikaverin palloon/välineisiin. Suosittelemme edelleen käyttämään omia kärryjä tai kantobägiä. Vierumäen lainakärryt ovat tiistaista 12.5. alkaen jälleen käytettävissä. Varaathan mukaasi omat puhdistusaineet puhdistaaksesi kärryn ennen ja jälkeen kierroksen. Kärryjä ei desinfioida henkilökunnan toimesta, vaan käyttö perustuu itsepalveluun. Myös golfautot ovat käytössä, luethan erillisen ohjeen kotisivuiltamme. Golfliiton päivitettyyn tiedotteeseen koskien koronavirusepidemiaa voit tutustua Golfliiton sivuilla. https://golf.fi/pelaajalle/golfliiton-paivitetty-tiedote-koronavirus/ Ajanvaraus, kierrokselle ilmoittautuminen ja maksut

Pelaaminen poikkeusjärjestelyjen aikana perustuu rehellisyyteen ja itsepalveluun. Ajanvaraus toimiston kautta ei ole käytössä. Caddiemaster avustaa ja palvelee muissa asioissa päivittäin klo 9.-15.00, [email protected] tai puh. 0300 870 119

Page 2: VIERUMÄEN GOLFKENTÄT AVOINNA POIKKEUSJÄRJESTELYIN...Suositus 1-2 pelaajan ryhmistä poistettiin, ja siirryttiin kenttäkohtaiseen harkintaan. Selvityksen mukaan n. 80 % avoinna

Kaikkien osakkeeseen/pelioikeuteen kohdistuvien maksujen sekä jäsenmaksun tulee olla maksettuna ja pelioikeuden käyttöilmoituksen tehtynä kaudelle 2020. Ajanvaraus on toistaiseksi mahdollista Golfboxin kautta kesäkuun loppuun asti. Tiedotamme, kun heinä-/elokuun lähtöajat avataan varattavaksi. Lähtöaika varataan normaalisti GolfBoxin kautta. Sen jälkeen tehdään ilmoitus käytettävästä pelioikeudesta osoitteeseen [email protected]. Mainitse viestissä nimesi, lähtöaikasi ja käyttämäsi pelioikeus. Käytettävät pelioikeudet

- Nimetty pelioikeus. Yksi ilmoitus riittää. Huolehdithan että pelioikeusilmoitus tehty - Monikäyttö. Ilmoitathan viestissä monikäyttöpelioikeuden numeron/nimen ja sitä

käyttävät pelaajat - Pelilippu. Ilmoitathan viestissä pelilipun numeron, tai mikäli peliliput eivät ole vielä

tavoittaneet Teitä, osakkeen omistaja/numero. - Greenfee. Alla olevan hinnaston mukainen greenfee.

Saat erilliset maksuohjeet sähköpostiisi paluupostina. Ajantasaisen hinnaston löydät kotisivuiltamme, osoitteesta https://vierumaki.fi/golf/hinnasto - klikkaa tästä Kenttä Siirtosääntö on voimassa kentän lyhyeksi leikatulla alueella. Kentältä on kerätty pois kaikki bunkkeriharavat. Tasoitathan jälkesi esimerkiksi jalalla tai mailalla. Mailapesurit, pallopesurit, kentän roska-astiat, sähkökärryt ja rangen vesipiste ovat poissa käytöstä. Rangen pallokorit ovat poissa käytöstä. Ota oma ämpäri tai muovikassi mukaan. Huomioittehan, että kenttä on vielä paikoittain varsin keväisessä kunnossa. Muistattehan korjata kaikki jälkenne kentällä, varsinkin lyönti- ja alastulojäljet.

Page 3: VIERUMÄEN GOLFKENTÄT AVOINNA POIKKEUSJÄRJESTELYIN...Suositus 1-2 pelaajan ryhmistä poistettiin, ja siirryttiin kenttäkohtaiseen harkintaan. Selvityksen mukaan n. 80 % avoinna

VIERUMÄEN GOLFKENTILLE AJANVARAUS ON 24.4.2020 ALKAEN MAHDOLLISTA MYÖS 3-4 PELAAJAN RYHMISSÄ

Tausta Suomen Golfliitto (SGL) ja golfin toimialajärjestöt (PGA, FGMA ja SGKY) väljensivät suositustaan 16.4.2020 lähtöryhmien koon suhteen.

Suositus 1-2 pelaajan ryhmistä poistettiin, ja siirryttiin kenttäkohtaiseen harkintaan. Selvityksen mukaan n. 80 % avoinna olevista kentistä siirtyy tai on siirtynyt 3-4 pelaajan ryhmiin, huomioiden kuitenkin erityisjärjestelyin riskiryhmien tarpeet pienemmistä ryhmistä.

Varaussäännöt Pelaamista Vierumäen Classic-, Cooke- ja Coach-kentillä suositellaan toistaiseksi 1–2 hengen ryhmässä. Hyväksymme myös 3-4 hengen peliryhmät, ryhmässä pelaavien yhteisellä päätöksellä.

Peliryhmään ei saa missään tilanteessa tulla useampia kuin kaksi pelaajaa, mikäli pelaajat eivät ole samaa perhettä tai perhe-/kaveriyhteisöä, jotka muutoinkin ovat vapaa-ajalla tekemisissä toistensa kanssa. Älä tee omaa varaustasi toisen varaamaan lähtöaikaan, jollet tästä ole sopinut lähtöaikaa aiemmin varanneiden kanssa!

Coach-kentällä (Par 3) on käytössä palloränni, jonka jonotus tapahtuu riittävän kaukana edellisestä ryhmästä pysäköintialueen reunalla, mutta muutoin samat säännöt pätevät Coachin peliryhmiin.

Erityishuomiot

- Näillä säännöillä on tarkoitus mahdollistaa pelaaminen perheiden ja perhe-/kaveriyhteisöjen kesken, jotka muutoinkin ovat kentän ulkopuolella lähikontakteissa

- Tällä järjestelyllä kentän peliryhmien tasapaino ei ole optimaalinen (sekaisin kahden, kolmen ja neljän hengen ryhmiä) -> yksiselitteinen vastuu ja velvollisuus aina päästää nopeampi peliryhmä ohitse. Poikkeusaikana emme voi lisätä valvontaa kentillä, vaan kaikki perustuu avoimuuteen, rehellisyyteen ja hyvään käytökseen. Pidetään yllä tätä linjaa kaikki yhdessä ja pelataan hyvä golfkausi! Tällä tavalla varmistamme, että Te pelaajat pelaatte turvallisesti sellaisissa ryhmissä, joissa itse haluatte. Pysykää terveinä ja arvostakaa toisten yksityisyyttä sekä terveyttä, kiitos. PS. Kevään aikana kentällämme ovat pelanneet lähes kokonaan oman seuran jäsenet ja pelioikeuksien haltijat. Alastulojälkien runsas määrä on jokaisen havaittavissa. Olethan ystävällinen ja huolehdit omastasi sekä vähintään kolmesta muusta alastulojäljestä jokaisella viheriöllä, jos ne näet. Pidetään loistavat viheriömme kunnossa yhdessä.