Inka Hirvonen ja Katariina Kaskes

TYÖELÄMÄIDENTITEETTIÄ RAKENTAMASSA

Yliopisto-opiskelijoiden positioituminen työelämään

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Filosofinen tiedekunta

Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma

Elokuu 2018

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Tiedekunta

Filosofinen tiedekunta

Osasto

Kasvatustieteiden ja psykologian osasto

Tekijät

Inka Hirvonen ja Katariina Kaskes

Työn nimi

Työelämäidentiteettiä rakentamassa. Yliopisto-opiskelijoiden positioituminen työelämään.

Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä

Kasvatustiede ja

aikuiskasvatustiede

Pro gradu -tutkielma x 13.8.2018 75 + 11

Sivuainetutkielma

Kandidaatin tutkielma

Aineopintojen tutkielma

Tiivistelmä

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, millaista identiteettiä ensimmäistä korkeakoulututkintoaan

suorittavat yliopisto-opiskelijat rakentavat itselleen työelämän murroksen keskellä, ja miten he positioituvat

työelämään, akateemiseen yrittäjyyteen ja omaan työllistettävyyteensä. Tutkielma paikantuu työelämän

murroksen kontekstiin, jossa työntekijöiltä vaaditaan yhä enenevissä määrin aktiivisuutta, toimeliaisuutta ja

yrittäjämäisiä kykyjä. Työmarkkinoilla korostuvat yksilön vastuu sekä hänen luonteensa ja persoonansa

ominaisuudet.

Tutkielman aineistona käytettiin 13 ensimmäistä korkeakoulututkintoaan suorittavan yliopisto-opiskelijan

yksilöhaastattelua, joka tuotettiin osana Itä-Suomen yliopiston sekä Turun yliopiston toteuttaman

Akateeminen yrittäjyys sosiaalisena prosessina (ACE) -osatutkimusta. Tämän tutkielman aineiston (n=13)

haastateltavista kahdeksan oli naisia ja viisi miehiä ja heistä 11 oli iältään 20–29-vuotiaita ja kaksi 30–39-

vuotiaita. Haastattelussa käsiteltiin kolmea eri teemaa, jotka olivat koulutuspolku, työkokemus ja

akateeminen yrittäjyys. Tutkielman aineisto analysoitiin soveltamalla narratiivista positiointianalyysia.

Analyysissa keskityttiin pieniin kertomuksiin, jotka liittyivät työelämään, akateemiseen yrittäjyyteen ja

työllistettävyyteen. Kolmetasoisen analyysin ensimmäisellä tasolla keskityttiin tapahtumiin, hahmoihin ja

hahmojen välisiin suhteisiin, toisella tasolla haastattelutilanteen vuorovaikutukseen ja kolmannella tasolla

kulttuurisiin mallitarinoihin. Analyysin avulla aineistosta konstruoitiin viisi keskenään erilaista

työelämäidentiteettiä: Ekspertti, Paikkaansa etsivä, Generalisti, Akateeminen yrittäjä ja Realisti.

Tutkielman tuloksissa osoitettiin työelämäidentiteettiluokittelun avulla, että yliopisto-opiskelijoiden

positioitumisessa oli eroja. Työelämään ja omaan työllistettävyyteen positioiduttiin pääsääntöisesti

positiivisesti, mutta tuloksissa myös osoitettiin, ettei työelämä ja oma työllistettävyys näyttäydy kaikille

yliopisto-opiskelijoille valoisana. Akateemiseen yrittäjyyteen positioiduttiin tuloksissa vaihtelevammin: osa

positioitui yrittäjiksi, osa yrittäjämäisiksi ja osa ei positioitunut lainkaan yrittäjyyteen. Tuloksissa havaittiin,

että osa yliopisto-opiskelijoista on omaksunut nykypäivän työelämän ja yrittäjyyskasvatuksen tavoittelemia

yrittäjämäisiä ominaisuuksia.

Vaikka yrittäjämyönteiset opiskelijat ovat tunnistettavissa jo opintojen aikana, on edelleen vain vähän

tutkimustietoa siitä, kuinka akateemiseksi yrittäjäksi kasvaminen tapahtuu.

Avainsanat

Työelämäidentiteetti, narratiivinen positiointianalyysi, yliopisto-opiskelija, työelämä, työllistettävyys,

akateeminen yrittäjyys, uusi työ

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Faculty

Philosophical Faculty School

School of Educational Sciences and Psychology

Author

Inka Hirvonen ja Katariina Kaskes

Title

Construction of Working Life Identity. University Students and Their Positioning Towards Working Life.

Main subject Level Date Number of pages

Education and Adult

Education

Education Master’s Thesis x 13.8.2018 75 + 11

Minor Subject Thesis

Bachelor’s Thesis Intermediate

Studies Thesis

Abstract

The purpose of this Master’s thesis is to find out what kind of identity university students, who are studying

their first university degree, construct in the middle of changing working life and how these students position

themselves towards working life, academic entrepreneurship and their own employability. This thesis is

located in the context where working life is changing and becoming more like knowledge work that

emphasizes workers who are active and have entrepreneurial skills. The responsibility of individual and

his/her personality and character are increasingly vital in the labour market.

The study group of this thesis consists of 13 interviewees who are studying their first university degree. The

data of the thesis was generated by Academic Entrepreneurship as a Social Process (ACE) research project

which was led by the University of Eastern Finland and the University of Turku. There were eight women

and five men interviewees in the study group and 11 of them were 20-29 of age and two of them 30-39. The

interviewees were asked about their studying history, work experience and knowledge of academic

entrepreneurship. The empirical data of the thesis was analysed by using narrative positioning analysis. The

analysis in the thesis focused on the small stories of interviewees which related to their working life,

academic entrepreneurship and understanding about their own employability. The positioning analysis

focuses on three levels: at first level it focuses on characters and contents of the story, at second level on

interaction between characters and interlocutors and at third level on master narratives that appeared in the

stories. After finishing the analysis, five different type of stories were constructed. Those five Working Life

Identities were given the following names: Expert, Position Seeker, Generalist, Academic Entrepreneur and

Realist.

Based on the results, it was pointed out that there were differences between students’ positioning. Working

life and the employability of students were generally perceived positively, but findings were also suggesting

that not all of the university students have a positive view about working life and their employability. The

positioning towards academic entrepreneurship was diverse and produced three different positions: the first

group of students were positioned as entrepreneurs, second group as entrepreneurial and third group were

not positioned at all towards entrepreneurship. The results were interpreted that some of the university

students had adopted entrepreneurial skills which are highly valued in working life.

Although, some university students are positioning positively towards academic entrepreneurship, there is

still lack of research knowledge about how these positive positionings develop and emerge.

Keywords

Working life identity, narrative positioning analysis, university student, working life, employability,

academic entrepreneurship, knowledge work

SISÄLLYS

TIIVISTELMÄ

ABSTRACT

1 JOHDANTO ...................................................................................................................... 1

2 AKATEEMINEN KOULUTUS JA MUUTTUVA TYÖELÄMÄ ................................ 5

2.1 Työelämän murros ja uusi työ ...................................................................................... 5

2.2 Työllistettävyys yliopistokoulutuksen tavoitteena ....................................................... 7

2.3 Akateeminen yrittäjyys ilmiönä ................................................................................. 12

3 IDENTITEETTI MUUTTUVASSA TYÖELÄMÄSSÄ .............................................. 18

3.1 Näkökulma identiteettiin ............................................................................................ 19

3.2 Kerronnallinen identiteetti .......................................................................................... 20

3.3 Pienissä kertomuksissa rakentuva työelämäidentiteetti.............................................. 22

4 METODOLOGISET VALINNAT ................................................................................ 24

4.1 Narratiivinen tutkimusote ........................................................................................... 24

4.2 Narratiivinen positiointianalyysi ................................................................................ 28

5 TUTKIELMAN TOTEUTUS ........................................................................................ 33

5.1 Tutkimusasetelma ja tutkimuskysymykset ................................................................. 33

5.2 Aineiston tuottaminen ja tutkimukseen osallistujien valinta ...................................... 34

5.3 Aineisto ja aineiston rajaaminen ................................................................................ 36

5.4 Aineiston luenta ja analyysi ....................................................................................... 37

5.5 Tutkielman eettiset kysymykset ................................................................................. 39

6 TULOKSET ..................................................................................................................... 44

6.1 Ekspertti ...................................................................................................................... 45

6.2 Paikkaansa etsivä ........................................................................................................ 47

6.3 Generalisti .................................................................................................................. 51

6.4 Akateeminen yrittäjä .................................................................................................. 56

6.5 Realisti ........................................................................................................................ 60

6.6 Tulosten yhteenveto ................................................................................................... 62

7 POHDINTA ..................................................................................................................... 67

LÄHTEET .......................................................................................................................... 76

LIITTEET (2KPL) ............................................................................................................ 82

1

1 JOHDANTO

Työ vaatii tekijältään yhä enenevissä määrin erilaisia valmiuksia, sillä työelämä on

muuttunut ja muuttuu koko ajan monimuotoisemmaksi, epävarmemmaksi ja häilyvämmäksi

(Julkunen 2008). Selviytyäkseen työelämässä yksilön tulee olla moniosaaja, joka jatkuvasti

kehittää itseään ja kamppailee omasta asemastaan työmarkkinoilla (Holvas & Vähämäki

2005). Myös esimerkiksi suurten yritysten ja julkisen sektorin kyky työllistää on heikentynyt

(Laalo & Heinonen 2016, 698), mikä osoittaa muutosta myös työllistymisen tavoissa.

Aikaisemmin erityisesti akateemisella koulutuksella on ollut myönteinen vaikutus

työmarkkina-aseman muotoutumiseen ja sen takaamiseen. Ajankohtaiset tilastot osoittavat

kuitenkin Suomessa olevan tällä hetkellä yli 40 000 akateemisesti koulutettua vailla työtä

(Akava 2017). Yliopistotutkinto ei enää näytä varmistavan työpaikan löytymistä, vaikkakin

tekee siitä mahdollista (Tomlinson 2008). Työpaikoista kilpailtaessa yhä keskeisimmiksi

ovatkin nousseet tutkinnon sijaan työntekijöiden luonne, heidän asenteensa, toiveensa,

tapansa ja suhteensa muihin ihmisiin (Komulainen, Kärkkäinen, Korhonen, Räty, Siivonen,

Kasanen, & Rautiainen 2015, 147). Onkin jopa todettu, että nykypäivänä työelämässä

yksilön luonteesta voi olla haittaa, kun taas sopivanlaisen persoonallisuuden ilmaisemisesta

etua (Holvas & Vähämäki 2005).

Ratkaisuksi työelämän muuttuneeseen ilmapiiriin on esitetty työntekijöiden yrittäjämäisen

käyttäytymisen ja ajattelutavan kehittäminen myös akateemisessa kontekstissa

(Suomalainen & Laalo 2015, 297). Yksilölle tämä tarkoittaa yrittäjämäisten taitojen, kuten

yrittäjämäisen asenteen, luovuuden, oma-aloitteisuuden, vastuullisuuden ja itsensä

johtamisen oppimista ja sisäistämistä (Siivonen & Brunila 2014). Samalla, kun nämä

yrittäjyysvalmiudet edistävät laajemmin yksilön pärjäämistä työelämässä, halutaan

yrittäjyys nähdä myös enenevissä määrin akateemisesti koulutettujen tavaksi työllistyä.

2

Talouden näkökulmasta jopa oletetaan, että akateemisesti koulutetut yrittäjät menestyisivät

muita yrittäjiä paremmin, ja siten vaikuttaisivat myönteisesti yleiseen taloudelliseen kasvuun

ja työllisyyteen (Paasio, Nurmi ja Heinonen 2005, 23). Akateemisesti koulutettujen

keskuudessa yrittäjäksi ryhtyminen on kuitenkin vähäistä, sillä muut työllistymisen

vaihtoehdot ovat heidän keskuudessaan edelleenkin houkuttelevampia (Tonttila 2010, 19).

Yrittäjämäiset ominaisuudet nähdään tärkeinä yksilön työelämässä pärjäämisen kannalta, ja

siksi yrittäjyyskasvatus on vakiintumassa ylikansallisen koulutuspolitiikan tehtäväksi ja näin

ollen myös yliopistojen tehtäväksi (Laalo & Heinonen 2016, 696). Yrittäjyyskasvatuksella

ja -koulutuksella pyritään lisäämään opiskelijoiden niin sanottuja työvoimakompetensseja

muuttuvilla työmarkkinoilla. Vaikka akateemiset taidot nähdäänkin yhä tärkeänä osana

korkeasti koulutettujen työelämäosaamista, on esitetty, että yliopistokoulutuksen tulee myös

tarjota yrittäjyyteen liitettyjä taitoja, kuten vuorovaikutus-, viestintä-, ongelmanratkaisu- ja

projektityötaitoja sekä itsesäätely-, johtamis- ja verkostoitumistaitoja, jotta työelämässä

pärjääminen helpottuisi (Komulainen ym. 2015, 152).

Mikä merkitys yrittäjyyskasvatuksella ja -koulutuksella on yliopisto-opiskelijoille? Entä

sopiiko työvoimakompetenssien korostaminen yhteen yliopiston perinteisen

sivistysperiaatteen kanssa? Itä-Suomen yliopiston ja Turun yliopiston toteuttama

Akateeminen yrittäjyys sosiaalisena prosessina (ACE)1 -osahanke pureutuukin tutkimaan

yrittäjyyttä akateemisessa kontekstissa erityisesti osaamisen kaupallistamisen sekä

yrittäjyyskasvatuksen ja -koulutuksen näkökulmista. Tämä pro gradu -tutkielma tehdään

osana ACE-osahanketta ja tutkielma tarkastelee yrittäjyyskeskustelua laajasti työelämän

kontekstissa identiteettitutkimuksen lähtökohdista. Lähestymme aihetta yliopisto-

opiskelijoiden näkökulmasta ja olemme kiinnostuneita heidän identiteetin rakentumisesta

työelämän vaatimusten keskellä. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää,

millaista identiteettiä ensimmäistä korkeakoulututkintoaan suorittavat yliopisto-opiskelijat

rakentavat itselleen työelämän murroksen keskellä, ja miten he positioituvat eli asemoituvat

työelämään, akateemiseen yrittäjyyteen ja omaan työllistettävyyteensä.

1 Monitieteisessä Suomen Akatemian rahoittamassa Akateeminen yrittäjyys sosiaalisena prosessina (ACE) –

tutkimushankkeessa tutkitaan akateemista yrittäjyyttä yliopistojen toiminnan murroksessa. Nelivuotinen

(2016-2020) konsortiohanke toteutetaan Itä-Suomen yliopiston ja Turun yliopiston välisenä yhteistyönä.

Projektissa keskitytään yliopistojen yrittäjämäisen toiminnan muutokseen, moninaisuuteen ja kestävyyteen.

Projektin neljässä osatutkimuksessa vertaillaan akateemisen yrittäjyyden strategioita, muotoja ja kokemuksia

eri yliopistoissa ja tarkastellaan akateemisten yrittäjyysidentiteettien rakentumista yksilötasolla.

http://www.uef.fi/fi/web/ace

3

Identiteetin tutkiminen on ajankohtaista, sillä työelämän murroksen myötä esimerkiksi

palkkatyö on muuttunut entistä yrittäjämäisemmäksi ja edellyttää yksilöllisesti

rakentuvampaa ja aktiivisempaa työtä koskevaa identiteettiä (Eteläpelto & Vähäsantanen

2007, 27). Työnantajat myös edellyttävät ja odottavat yksilöiden kehittävän monipuolisten

taitojensa ja joustavuutensa avulla entistä aktiivisempaa ja yrittäjämäisempää asennetta

työhönsä (Kirpal 2004, 218). Työelämä vaatii näin ollen yhä enenevissä määrin oman

osaamisen tunnistamista, esittämistä ja markkinoimista. Kyky tunnistaa ja markkinoida

omaa osaamista ja vahvuuksia edellyttääkin tietoisuutta omasta työtä koskevasta

identiteetistä (Eteläpelto & Vähäsantanen 2007, 27). Näiden pohdintojen perusteella onkin

mielenkiintoista tutkia, mitä yliopisto-opiskelijoiden identiteetin rakentumisen tarkastelu

tuottaa. Nostaako aineiston analyysi esille työelämäidentiteetin sijaan useita

työelämäidentiteettejä ja miten nämä mahdolliset työelämäidentiteetit eroavat toisistaan?

Tarkastelemme tässä tutkielmassa identiteettiä jatkuvasti muuttuvana ja vuorovaikutuksessa

tilanteisesti rakentuvana (esim. Hall 1999; Bamberg & Georgakopoulou 2008) ja

analysoimme suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden yksilöhaastatteluja (n=13), jotka on

tuotettu osana ACE-osahanketta. Lähestymme tutkielmaamme ja identiteetin rakentumista

laadullisesti narratiivista positiointianalyysia soveltaen (Bamberg 1997; 2011; Bamberg &

Georgakopoulou 2008). Analyysimenetelmässä positioitumista tarkastellaan kolmella

tasolla. Ensimmäisellä tasolla analyysimme keskittyy hahmoihin ja tapahtumiin ja siihen,

millaisia identiteettivaatimuksia haastateltava niiden avulla itselleen esittää. Toisella tasolla

keskitymme haastattelutilanteen eli konkreettisen kuulijan ja haastateltavan välisen

vuorovaikutuksen analyysiin. Kolmannella tasolla olemme kiinnostuneita kulttuurisista

mallitarinoista eli siitä, millaisena haastateltava haluaa näyttäytyä suhteessa siihen, mitä hän

olettaa itseltään odotettavan. Narratiivista positiointianalyysia soveltamalla tarkoituksemme

on luoda hienosyisen analyysin avulla kuvaus yliopisto-opiskelijoiden identiteetin

rakentumisesta.

Tämän tutkielman aiheena on siis yliopisto-opiskelijoiden identiteetin rakentuminen

työelämän ajankohtaisten vaatimusten keskellä. Luomme tutkielmalle teoreettisen

viitekehyksen luvuissa kaksi ja kolme. Luku kaksi käsittelee työelämää akateemisessa

kontekstissa. Esille tuodaan työelämän murros uuden työn käsitteen sekä työllistettävyyden

vaatimusten näkökulmista. Lisäksi luku käsittelee akateemista yrittäjyyttä ilmiönä.

Muuttuvassa työelämässä rakentuvaa identiteettiä ja sen määrittelyä käsittelemme

4

puolestaan luvussa kolme. Tämän jälkeen siirrymme luvussa neljä tarkastelemaan

tutkielmaa koskevia metodologisia valintoja, kuten narratiivista tutkimusotetta ja

narratiivista positiointianalyysia. Luvussa viisi esitämme tutkimuskysymykset ja kuvaamme

tutkielman toteutusta ja analyysia. Kuudennessa luvussa esitämme tuloksemme

aineistositaatteineen, joita pohdimme suhteessa teoriaan. Viimeisessä eli seitsemännessä

luvussa pohdimme tuloksia suhteessa yhteiskunnalliseen merkittävyyteen, tarkastelemme

tutkielman luotettavuuteen liittyviä kysymyksiä sekä esitämme tutkielman tulosten pohjalta

jatkotutkimusaiheen.

5

2 AKATEEMINEN KOULUTUS JA MUUTTUVA

TYÖELÄMÄ

Tutkielmamme sijoittuu yliopistokontekstiin. Olemme kiinnostuneita yliopisto-

opiskelijoiden identiteettineuvotteluista suhteessa työelämään. Yliopistokoulutuksella on

yhä edelleen merkittävä asema työelämään sijoittumisen kannalta (Isopahkala-Bouret &

Siivonen 2016, 246). Siksi onkin mielenkiintoista tarkastella yliopisto-opiskelijoiden

käsityksiä työelämästä ja niitä vaatimuksia, joita he kokevat työelämän asettavan heille

tulevina akateemisina työntekijöinä. Nykypäivän työntekijöiltä vaaditaan myös yhä

enenevissä määrin yrittäjähenkisyyttä ja yrittäjämäisiä taitoja, joka myös asettaa oman

vaatimuksensa akateemisesti koulutetuille (Laalo & Heinonen 2016, 698). Tässä luvussa

tarkastelemmekin ensimmäiseksi työelämän murrosta ja uuden työn käsitettä yliopisto-

opiskelijoiden näkökulmasta. Toiseksi tarkastelun kohteena on ajankohtainen keskustelu

työllistettävyydestä, jonka katsotaan kuvastavan uusliberalistista mentaliteettia korostaen

yksilön omaa vastuuta työelämässä (Komulainen ym. 2015, 148). Lopuksi luomme

katsauksen yrittäjyyteen ja akateemiseen yrittäjyyteen työelämän osa-alueena ja

tarkastelemme niitä ilmiönä.

2.1 Työelämän murros ja uusi työ

Uusi työ on käsite, jolla kuvataan 2000-luvun työelämän ja työn tekemisen piirteitä. Julkusen

(2008) määritelmän mukaan se on subjektivoitua, tietoistunutta, interaktiivista,

kommunikatiivista, globaalia, joustavaa ja liikkuvaa. Uutta työtä kuvastaa moninaisuus ja

6

sen voidaan todeta olevan eräänlainen synonyymi jälkimodernille työlle ja sijoittuvan

uusliberalistiseen kapitalismiin. Uuden työn taustalla vaikuttava uusliberalistinen ajattelu

painostaa työntekijää samanaikaisesti kilpailemaan työmarkkinoilla resursseista ja asemista,

toteuttamaan itseään sekä tekemään itsestään siellä pärjäävän subjektin. (Julkunen 2008, 18–

20, 122.) Uudelle työlle on myös tyypillistä prekarisoituminen, jolla tarkoitetaan

epätyypillisten ja epävarmojen työsuhteiden yleistymistä. Pätkätöistä, määräaikaisuuksista,

projekteista ja yrittäjyydestä on tullut pysyviä työn muotoja perinteisestä

teollisuusyhteiskunnasta tuttujen työsuhteiden rinnalle. (Jakonen 2014, 287.)

Moninaisuuden lisäksi uusi työ korostaa tyypillisesti yksilöllisyyttä ja se kiinnittyy entistä

tiukemmin työntekijänsä persoonaan ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin (Julkunen 2008,

121; Koivunen 2016, 271; Vähämäki 2009, 47). Työntekijän osaamisen ja taitojen rinnalla

häneltä vaaditaan työssään omien tunteiden ja motivaation käyttämistä sekä päätöksentekoa

kollektiivisesti muiden kanssa (Julkunen 2008, 120). Uuden työn voidaan ajatella olevan

myös moniosaamista ja itsensä jatkuvaa kouluttamista ja kehittämistä, jolloin perinteinen

malli, jossa koulutus edeltää työtä, heikkenee (Holvas & Vähämäki 2005, 130). Uuden työn

käsite on vakiintunut nykypäivän suomalaiseen työelämäkeskusteluun kuvaamaan

tietoyhteiskuntaan siirtymiseen liittyviä työelämän ja yhteiskunnan ristiriitaisia muutoksia.

On kuitenkin ymmärrettävä, ettei sillä kuvata loppuun tullutta siirtymää, vaan pikemminkin

työn jatkuvaa liikettä, muutosta ja perinteisten työhön liitettävien ominaisuuksien

hämärtymistä. (Jakonen 2014, 288, 298.)

Muuttuvan työelämän ja uuden työn tarpeet ovat johtaneet yhä suurempiin odotuksiin

koulutusta kohtaan. Yliopistokoulutuksesta saadut akateemiset taidot eivät enää yksistään

riitä kattamaan korkeasti koulutettujen työelämäosaamista murroksen keskellä. Kriittisen ja

tieteellisen ajattelun lisäksi koulutuksen tulisi antaa valmiuksia sosiaalisiin taitoihin sekä

viestintään, ongelmanratkaisuun ja projektityöhön. Myös itsesäätely-, johtamis- ja

verkostoitumistaidot nähdään tärkeinä vastaamaan uuden työn tekijälleen asettamiin

vaatimuksiin. (Nykänen & Tynjälä 2012, 19; Komulainen ym. 2015, 152.) Huoli riittävän

työelämäosaamisen varmistamisesta on kansainvälinen ja siihen reagoiminen onkin yksi

Euroopan Unionin korkeakoulupolitiikan tärkeimmistä päämääristä. Eurooppalaiseen

korkeakoulualueeseen tähtäävä Bolognan prosessi esitti jo vuonna 2007, että

korkeakouluista valmistuneiden työllistymistä edistävien ominaisuuksien eli

työllistettävyyden parantaminen otetaan yhdeksi lähitulevaisuuden päätavoitteista. Vuonna

7

2009 tavoitetta tarkennettiin ja yliopistoja edellytettiin vastaamaan entistä enemmän

työelämän tarpeisiin ja varmistamaan, että valmistuneilla on riittävät tiedot, taidot ja

pätevyydet työmarkkinoilla pärjäämiseksi. (Rautopuro 2011, 43.) Yliopistojen päärooliksi

kansainvälisessä kilpailussa onkin muotoutunut osaavan ja koulutetun työvoiman

tuottaminen työmarkkinoiden tarpeisiin (Boden & Nedeva 2010, 38).

Koulutuksellinen tasa-arvo ja kaikille avoin mahdollisuus korkeakoulutukseen ovat myös

merkinneet korkeakoulutuksen massoittumista eli korkeakoulututkinnon suorittaneiden

määrän suurta kasvua. Suomen väestöstä noin kolmasosa on korkeasti koulutettuja ja heistä

ylemmän korkeakoulututkinnon on suorittanut noin 30 prosenttia ja tutkijakoulutuksen noin

3 prosenttia (Kalenius 2014, SVT 2016). Ajankohtainen trendi kertoo myös, että korkeasti

koulutettujen joukossa tapahtuu koulutustason nousua, mikä tarkoittaa, että tulevaisuudessa

yhä useampi korkeasti koulutetuista on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon

(Kalenius 2014, 17). Väestön koulutustason nousua ja tutkintojen määrän kasvua voidaan

kuvata koulutusinflaation käsitteellä. Aro (2013, 287) määrittelee koulutusinflaatiolla

tarkoitettavan tutkintojen työmarkkina-arvon laskua, mikä näkyy esimerkiksi

yliopistotutkinnon suorittaneiden hakeutumisena aikaisempaa matalampiin työmarkkina-

asemiin kuten alemmiksi toimihenkilöiksi. Vaikka korkeakoulutuksen massoittumisen

myötä edelleen yhä suurempi osa opiskelijoista suhtautuu välineellisesti yliopisto-

opiskeluun, ei koulutus itsessään enää johda etuoikeutettuihin asemiin yhteiskunnassa, vaan

omasta asemasta työmarkkinoilla tulee taistella (Rautopuro 2011, 45). Voidaan myös

ajatella, että aiemmin yliopistotutkinnon tietoja ja taitoja opiskeltiin, jotta niiden avulla

osattiin tehdä töitä. Nyt samoja tietoja ja taitoja tarvitaan ennemminkin siihen, että

ylipäätään saadaan töitä. (Tomlinson 2008, 50.) Korkeasti koulutettujen määrän

lisääntyminen ja siten tutkintojen arvon rapautuminen korostavat entisestään,

etteivät tutkinnot ja niiden teoreettiset sisällöt yksistään riitä takamaan sujuvaa siirtymää

koulutuksesta työelämään, vaan yksilöillä tulee olla muita ominaisuuksia edistämässä

työelämään pääsemistä ja siellä pysymistä.

2.2 Työllistettävyys yliopistokoulutuksen tavoitteena

Tässä tutkielmassa viittaamme työllistettävyydellä (employability) yksilön kvalifikaatioihin,

ominaisuuksiin, taitoihin ja kykyihin, jotka auttavat häntä työllistymään sekä pysymään

8

mukana työelämässä. Työllistettävyys koskee sekä niitä, jotka hakevat työtä että niitä, jotka

ovat jo mukana työelämässä. (Isopahkala-Bouret & Siivonen 2016, 247.) Työllistettävyys

luo pohjan ja mahdollisuuden työllistymiselle, mutta ei kuitenkaan varmista sitä (Brown,

Helsketh & Wiliams 2003, 122). Käsitteen yksiselitteinen ja tarkka määrittely on kuitenkin

vaikeaa ilmiön moniulotteisuuden takia. Työllistettävyyden määrittely riippuukin tilanteesta

ja kontekstista, jossa sitä käsitellään. Yksinkertaisimmillaan tutkijat Boden ja Nedeva (2010,

42) ovat esittäneet työllistettävyyden olevan joukko tekijöitä, jotka tekevät yksilöstä

luontaisesti työllistyvän.

Hillagen ja Pollardin (1998, 2) esittämän määritelmän mukaan taas työllistettävyys on

”yksilön kyky saada töitä, pitää kiinni työpaikastaan sekä tarvittaessa hankkia uusi

työpaikka”. Yksilölle tämä tarkoittaa, että hänen työllistettävyytensä riippuu hänen omista

tiedoistaan, kyvyistään ja asenteistaan, kyvyistään käyttää niitä sekä kyvyistään esittää ne

työnantajille ja työyhteisöille (Hillage & Pollard 1998, 3). Vaikkakin Hillage ja Pollard

myöntävät työllistettävyyden riippuvan myös yksilön henkilökohtaisista sekä

institutionaalisista konteksteista, on heidän näkökulmaansa kritisoitu erityisesti siitä, ettei

sen nähdä huomioivan tarpeeksi työmarkkinoiden olosuhteita (Brown ym. 2003, 110;

McQuaid & Lindsay 2005, 208). Brown ym. (2003, 110–111) esittävätkin määritelmässään,

että työllistettävyys vaihtelee aina taloudellisten olosuhteiden mukaan, ja siksi se on nähtävä

”suhteellisena mahdollisuutena hankkia ja pitää kiinni erilaisista töistä”. Heidän

määritelmänsä sisällyttää työllistettävyyteen kaksi eri ulottuvuutta: absoluuttisen sekä

suhteellisen. Absoluuttinen ulottuvuus tarkoittaa yksilön tutkintoja, kyvykkyyttä ja

persoonaa. Suhteellinen taas muotoutuu työmarkkinoiden kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Ihannetilanteessa se tarkoittaisi, että mitä suurempi kysyntä koulutetulle työvoimalle on ja

mitä enemmän yksilö omaa henkilökohtaisia hyvän kansalaisen ominaisuuksia, sitä

paremmat mahdollisuudet hänellä on työllistyä. (Brown ym. 2003, 111; Siivonen &

Isopahkala-Bourdet 2016, 355.) Myös McQuaidin ja Lindsayn (2005, 113–114) laajassa

työllistettävyyttä kuvaavassa viitekehyksessä, huomioidaan yksilöllisten tekijöiden lisäksi

henkilökohtaiset olosuhdetekijät ja ulkoiset tekijät sekä ymmärretään talouden kysyntä- ja

tarjontatekijöiden merkitys yksilön työllistettävyydelle. Esimerkiksi työvoimapula tekee

työnantajan halukkaaksi palkkaamaan työntekijän, jonka ominaisuudet eivät toisenlaisessa

markkinatilanteessa täyttäisi hyväksi katsotun työllistettävyyden vaatimuksia (McQuaid &

Lindsay 2005, 208).

9

Erilaisten määritelmien tarkastelu osoittaa, että työllistettävyydestä keskusteltaessa

keskitytään ensinnäkin yksilön ominaisuuksiin ja hänen halukkuuteensa saada töitä sekä

toiseksi huomioidaan tekijät, jotka vaikuttavat yksilön töihin pääsemiseen sekä siellä

pysymiseen ja kehittymiseen (McQuaid & Lidsay 2005, 200). Työllistettävyyden keskiössä

ovat siis yksilö sekä hänen niin sanottu käytettävyytensä työmarkkinoilla. Yksilön

oikeanlaista kyvykkyyttä korostava työllistettävyyden käsite onkin nähty uusliberalistisen

hallinnan sävyttämä (Komulainen ym. 2015, 148–149), jossa kyse on vapaiden ja

autonomisten yksilöiden valintojen hienovaraisesta ohjaamisesta palvelemaan poliittisia

päämääriä (Korhonen 2012, 23). Uusliberalistinen hallinnan mentaliteetti asettaa tietyt

yksilön ominaisuudet toivotuiksi ja odottaa tietynlaista käyttäytymistä (Korhonen 2012, 24).

Koulutuksella on myös tärkeä rooli näiden uusliberalististen tavoitteiden toteuttamisessa:

koulutus nähdään keinona tuottaa työllistettävyyden näkökulmasta sopivia yksilöitä

työmarkkinoille (Komulainen ym. 2015, 150). Uusliberalistisen ajattelun näkökulmasta

koulutuksen tuottamat tiedot ja taidot nimetäänkin työllistettävyydeksi (Boden & Nedeva

2010, 38).

Kuten on todettu, pelkkä akateeminen tutkinto ei enää takaa korkeakoulutettujen

työllistymistä (Tomlinson 2008). Empiiriset tutkimukset työllistettävyydestä osoittavat

kuitenkin, että yksilöt näkevät yliopistotutkinnon työmarkkinoiden kriisiytymisestä

huolimatta edelleen massasta erottuvana kompetenssina ja etuna muihin työntekijöihin

nähden (Tomlinson 2008, 58; Komulainen ym. 2015, 167). Yliopistokoulutuksen on myös

todettu tutkimuksissa antavan riittävästi siirrettäviä tietoja ja taitoja, jotta työntekijä pystyy

siirtymään ja työllistymään työmarkkinoilla toisiin tehtäviin (Puhakka 2011, 81). Vaikka

yliopistosta hankittu tutkinto arvotetaan tärkeäksi työllistettävyyden kannalta, ovat

opiskelijatkin jo ymmärtäneet, ettei se pelkästään riitä. Tomlinsonin (2008, 59)

tutkimuksessa korkeakouluopiskelijat näkivät tärkeäksi erottua massasta erilaisin

henkilökohtaisin suorituksin sekä ominaisuuksin. Koulutuksen tuoman osaamisen ja

tutkinnon lisäksi he myös näkivät tärkeiksi niin sanotut pehmeät persoonaan liitettävät taidot

(Tomlinson 2008, 57). Myös Tuomisen (2012, 39–40) haastattelututkimuksessa jo

valmistuneet maisterit nostivat tärkeimmäksi tekijäksi työhön sopivan persoonan oman

työllistymisensä kannalta. Lisäksi joukosta erottuminen erikoisten harrastusten tai

vapaaehtoistyön avulla nähtiin etuina suhteessa muuhun hakijajoukkoon.

10

Tuominen yhdessä kollegoidensa Rautopuron ja Puhakan (2013) kanssa taas tarkastelivat

työllistettävyyden diskurssin ajatusta tehokkuudesta ja tutkivat tilastollisen aineiston

pohjalta, kannattaako yksilön suorittaa yliopistotutkintotutkinto mahdollisimman lyhyessä

ajassa parantaakseen omaa työllistettävyyttään ja ensimmäisen työpaikan löytymistä.

Tulosten mukaan nopeasta valmistumisesta oli hyötyä erityisesti generalisteille ja tuloksista

voitiin päätellä, että nopea valmistuminen voi olla yhteydessä yksilön henkilökohtaisiin

ominaisuuksiin, jotka nähdään myös etuna akateemisista työpaikoista kamppailtaessa

(Tuominen ym. 2013, 199, 204). Samassa tutkimusaineistossa valmistuneet maisterit

arvioivat, että yliopistotutkintoon liittyviä tekijöitä enemmän heidän työllistymiseensä ja

siten työllistettävyyteensä olivat vaikuttaneet oma aktiivisuus ja henkilökohtaiset

ominaisuudet. Koulutusperäiset tekijät kuten akateeminen tutkinto, ammatilliset pätevyydet

sekä pääaine nostettiin kuitenkin heti seuraavaksi tärkeimmiksi asioiksi. (Tuominen 2012,

39.) Tutkimustulos mukailee aiemmin todettua, että pelkkä tutkinto ei takaa työllistymistä,

mutta tekee sen mahdolliseksi (ks. Tomlinson 2008).

Räty, Hytti, Kasanen, Komulainen, Siivonen ja Kozlinska (2018) selvittivät tutkimuksessaan

opiskelijoiden käsityksiä omasta työllistettävyydestään. Tulosten mukaan opiskelijat olivat

melko optimistisia oman työllistettävyytensä suhteen: noin kaksi kolmasosaa uskoi saavansa

valmistuttuaan oman alan töitä sekä ajatteli omaavansa työnantajan toivomia taitoja.

Opiskelijoiden optimismi omaa työllistettävyyttään kohtaan on myös samansuuntainen

ajankohtaisen työllisyyteen liittyvän tutkimuksen ja tilastojen kanssa. Esimerkiksi Opetus-

ja kulttuuriministeriön opiskelijatutkimuksen mukaan niin ikään kaksi kolmesta yliopisto-

opiskelijasta arvioi oman alan työllisyystilanteen tulevaisuudessa hyväksi ja jopa kolme

neljästä suhtautui yleisesti luottavaisesti tulevaisuuteensa (Potila, Moisio, Ahti-Miettinen,

Pyy-Martikainen & Virtanen 2017, 14). Myös Tilastokeskuksen mukaan Suomessa lähes

kolme neljäsosaa (71 %) nuorista alle 35-vuotiaista korkeakoulutetuista kokee

työskentelevänsä koulutustasoaan vastaavissa työtehtävissä. Silti noin joka kymmenes heistä

koki työnsä vastaavan huonosti tai ei ollenkaan koulutustasoaan. (STV 2017.) Myös Rädyn

ym. (2018, 9) tutkimuksessa todettiin, ettei optimistista suhtautumista omaan

työllistettävyyteen voida yleistää kaikkiin yliopisto-opiskelijoihin, sillä vastauksissa oli

suurta vaihtelua koulutusalasta, sukupuolesta, iästä, työelämäkokemuksesta sekä opintojen

vaiheesta riippuen. Esimerkiksi miehet, alle 23-vuotiaat, paljon työkokemusta omaavat sekä

opintojensa alkuvaiheessa olleet suhtautuivat muita optimistisemmin omaan

työllistettävyyteensä.

11

Rädyn ja kumppaneiden (2018, 10) tutkimuksessa koulutusalojen väliset erot

suhtautumisessa taas myötäilivät työmarkkinatilannetta, josta voitiin päätellä opiskelijoiden

olevan tietoisia oman alansa työllistymismahdollisuuksista. Esimerkiksi heikoimmaksi

oman työllistettävyytensä näkivät luonnontieteiden ja humanististen tieteiden opiskelijat,

jotka myös sijoittuvat kärkeen korkeakoulutettujen työttömyystilastoissa (Räty ym. 2018,

10; Taulu 2018, 7). Työmarkkinoille siirtyminen ja sen helppous vaihtelevatkin suuresti

koulutusaloittain (Sainio 2008). Pääsääntöisesti korkeakoulutetuista ammattiin

valmistuneilla työttömyys on ollut generalistialoilta valmistuneita vähäisempää (Sainio

2011, 26). Professioon valmistuneilla työpolut ovat myös usein selkeämmät kuin

generalisteilla ja he työskentelevätkin useammin erityisesti heti valmistumisensa jälkeen

koulutustaan vastaavissa työtehtävissä kuin generalistialoilta valmistuneet (Rouhelo &

Rautakilpi 2005, 37; Sainio 2008, 42). Myös epätyypilliset työsuhteet ovat generalistialoilla

tyypillisempiä kuin professioaloilla (Sainio 2008, 34). Alavalintaan liittyvät

työllistymiskäsitykset ja -mahdollisuudet voivat näin ollen olla yhteydessä opiskelijoiden

käsityksiin omasta työllistettävyydestään.

Työllistettävyyden näkökulmasta on myös positiivista huomata, että korkeakoulutettujen

työttömyys on viimeaikaisen kehityksen mukaan laskussa. Esimerkiksi työttömien

työnhakijoiden osuus korkeakoulutetusta työvoimasta vuonna 2016 oli noin seitsemän

prosenttia, kun koko työvoimaa tarkasteltaessa luku oli 12,5 prosenttia. Edellisvuoteen

verrattuna korkeasti koulutettuja työttömiä oli lähes 10 prosenttia vähemmän. Toisaalta

lukumäärällisesti akateemisia työttömiä on edelleen yli 40 000 ja runsain työttömyys

keskittyy tietyille aloille, kuten taideaineisiin sekä humanistisille ja luonnontieteellisille

aloille. (Akava 2017.) Lisäksi mielenkiintoista on, että vuodesta 2005 alkaen tehdyissä

maistereiden uraseurantatutkimuksissa korkeasti koulutettujen työmarkkina-asemat ja

työsuhteen muodot viisi vuotta valmistumisen jälkeen ovat pysyneet lähes samankaltaisina,

eivätkä työelämän murroksen mukaiset niin sanotut silpputyöt ole merkittävästi lisääntyneet.

Vuoden 2016 tulosten mukaan yliopistotutkinnon suorittaneista noin kaksi kolmasosaa oli

vakituisessa työsuhteessa ja viidesosa joko määräaikaisessa työsuhteessa, osa-aikatyössä tai

useissa rinnakkaisissa työsuhteissa. Yrittäjänä, ammatinharjoittajana tai freelancerina

maistereista oli vain kolme prosenttia. (Sainio, Carver & Kangas 2017, 27.) Vastaavasti

esimerkiksi vuonna 2002 kaikista työllisistä 15 prosenttia toimi yrittäjinä ja heistä

akateemisesti koulutettuja oli vain hieman yli viisi prosenttia (Paasio ym. 2005, 12). Vuonna

12

2012 yrittäjistä taas joka kymmenes oli suorittanut akateemisen loppututkinnon

(Yrittäjyyskatsaus 2012, 127).

Yrittäjyyshalut näyttävät siis katoavan koulutuksen lisääntyessä, vaikka yhteiskunnan

näkökulmasta olisi suotavaa, että korkeasti koulutetut hakeutuisivat innokkaammin

yrittäjiksi (Yrittäjyyskatsaus 2012, 127). Yliopistoja onkin patistettu huomioimaan

opetuksessaan yhä enenevissä määrin yksilöiden yrittäjämäisen käyttäytymisen ja

ajattelutavan kehittyminen entistä epävarmemmissa ja nopeammin muuttuvissa

yhteiskunnallisissa oloissa (Suomalainen & Laalo 2015, 297). Siksi on mielenkiintoista

tarkastella tarkemmin, millaisena vaihtoehtona yrittäjyys näyttäytyy akateemisessa

kontekstissa. Seuraavaksi siirrymme tarkastelemaan akateemista yrittäjyyttä ilmiönä.

2.3 Akateeminen yrittäjyys ilmiönä

Keskustelu yrittäjyydestä on käynyt pitkään vilkkaana ja yrittäjyyteen tunnutaan luotettavan

paljon. Juha Sipilän hallituksen ohjelmassa todetaan, että Suomen talous ja työllisyys on

mahdollista kääntää kasvuun vain yrittäjyyden ja työn tekemisen avulla (Ratkaisujen Suomi

2015, 10). Yrittäjyys nähdäänkin useimmissa maissa talouden moottorina (Paasio ym. 2005,

11). Koska suurten yritysten ja julkisen sektorin kyky työllistää on heikentynyt (Laalo &

Heinonen 2016, 698) yrittäjyyden ja akateemisen yrittäjyyden nähdään olevan vaihtoehto

palkkatyölle, sillä pieneen yritykseen työllistyminen ja itsensä työllistäminen yrittäjyyden

avulla ovat nousseet merkittäviksi keinoiksi työllistyä (Tonttila 2010, 15). Kuten edellä

toimme esille, on Suomessa noin 40 000 akateemista työtöntä. Korkeakoulutettujen

työttömyyden näkökulmasta yrittäjyys ja akateeminen yrittäjyys voitaisiinkin nähdä

potentiaalisena keinona työllistyä. Seuraavaksi tarkastelemme akateemista yrittäjyyttä

yleisesti ilmiönä yrittäjyyden, yrittäjyysopintojen ja akateemisen yrittäjyyden näkökulmista.

Yrittäjyys ja yrittäjämäisten taitojen oppiminen

Yrittäjyydellä voi olla useita erilaisia ilmenemismuotoja, eikä yrittäjyys ilmiönä välttämättä

liity liiketoimintaan. Yrittäjyys voi pitää sisällään esimerkiksi yksilön toiminta- ja

ajattelutavat ja hänen asennoitumisensa elämää kohtaa laajemminkin. (Paasio ym. 2005, 22.)

13

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2017, 3) määrittelee koulutuksen yrittäjyyslinjauksessa, että

”yrittäjyys on mahdollisuuksien havainnointia ja niihin tarttumista, sekä kykyä muuttaa ideat

sellaiseksi toiminnaksi, joka tuottaa taloudellista, kulttuurista, sosiaalista tai

yhteiskunnallista arvoa.”

Kansainvälisessä Entredu-tutkimuksessa havaittiin, että yrittäjyyskulttuurissa yrittäjyydellä

voidaan nähdä kolme merkitystä: ulkoinen yrittäjyys, sisäinen yrittäjyys sekä yritteliäs

käyttäytyminen. Ulkoisella yrittäjyydellä (external entrepreneurship) tarkoitetaan

esimerkiksi yrityksen perustamista ja johtamista sekä kasvuorientoituneita yrittäjämäisiä

hankkeita. (Hytti 2002, 15.) Sisäisellä yrittäjyydellä (intrapreneurship) viitataan jo olemassa

olevien organisaatioiden yrittäjämäiseen toimintaan eli esimerkiksi yrittäjämäiseen

työntekoon ja työasenteeseen toisen palveluksessa (Hytti 2002, 15; Tonttila 2010, 58).

Yritteliäällä käyttäytymisellä (enterprising behaviour) taas viitataan yksilön koko elämän

aikana ilmenevään käyttäytymiseen, osaamiseen ja ominaisuuksiin (Hytti 2002, 15). Yksilön

näkökulmasta katsottuna voidaan puhua myös yrittäjämäisistä toimintatavoista tai

yrittäjyysvalmiuksista, joilla tarkoitetaan yksilön kokonaisvaltaista yrittäjämäistä asennetta,

luovuutta, oma-aloitteisuutta ja vastuullisuutta sekä kykyä suunnitella, asettaa tavoitteita ja

johtaa toimintaa tavoitteiden saavuttamiseksi (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2015, 10;

2017). Yrittäjyysvalmiuksilla viitataan siis yrittäjämäisiin taitoihin, joita tarvitaan

yritystoiminnan lisäksi muillakin elämän osa-alueilla ja lisäksi niiden merkitys korostuu

työelämän muutoksessa (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2015, 10; 2017; Laalo & Heinonen

2016, 698). Entredu-tutkimuksessa nousi myös esille, että yrittäjyyskulttuuriin liitetään

tärkeänä osana yrittäjyyden edistäminen, yrittäjämäiset toimintatavat sekä yrittäjyyskasvatus

ja yrittäjyyskoulutus (Hytti 2002, 15).

Aikaisemmassa tutkimuksessa on perinteisesti ajateltu, ettei yrittäjyyttä voida opettaa, sillä

yrittäjyyttä on tarkasteltu yksilön henkilökohtaisina, muuttumattomina ja synnynnäisinä

ominaisuuksina. Myöhemmin yrittäjämäisyys ja yrittäjyys on alettu nähdä laajemmin

taitoina ja osaamisena, joita voidaan sekä kehittää että synnyttää koulutuksen avulla. (Paasio

ym. 2005, 26.) Kansalaisten yrittäjämäisiä taitoja ja ajattelutapoja kehittävästä

yrittäjyyskasvatuksesta onkin tullut tärkeä tehtävä ylikansallisen koulutuspolitiikan kentällä

(Laalo & Heinonen 2016, 696). Opetusministeriö (2009, 12) linjaa selvityksessään, että enää

ei pohdita, voiko yrittäjyyttä opettaa, vaan huomio kiinnittyy siihen, miten yrittäjyyttä

voidaan parhaiten oppia ja opettaa.

14

Yliopistokontekstissa yrittäjyyttä edistävästä koulutuksesta voidaan puhua yleisesti

käsitteellä yrittäjyysopinnot, jotka pitävät sisällään sekä yrittäjyyskasvatuksen että

yrittäjyyskoulutuksen (Paasio ym. 2005, 24). Yrittäjyyskasvatuksena voidaan pitää oppijan

ohjaamista siten, että yritteliäisyydestä tulee osa elämää, jolloin oppijalle muodostuu

yrittäjyydestä ajattelu-, toiminta- ja suhtautumistapa työntekoon. Yrittäjyyskasvatuksen

avulla pyritään myös edistämään yrittäjyydelle suotuisten arvojen ja asenteiden kehittymistä

ja yrittämisessä tarvittavan osaamisen kasvua. Virikkeinä tähän henkiseen kasvuun voivat

toimia esimerkiksi koti- ja koulukasvatus, työelämän kokemukset, harrastukset ja muut

vapaat virikkeet. Yrittäjyyskoulutus taas eroaa yrittäjyyskasvatuksesta siinä, että

yrittäjyyskoulutus on tavoitteellista ja muodollista. Yrittäjyyskoulutus voi olla esimerkiksi

opettajajohtoista tai koostua monimuoto-opinnoista ja oppimiskokemuksista oppilaitoksen

ulkopuolelta. (Opetusministeriö 2009, 22.)

Yrittäjyysopintojen tavoitteet voivat vaihdella, mutta tiivistäen voidaan todeta, että usein

tavoitteet ovat 1) oppia ymmärtämään yrittäjyyttä (Mitä yrittäjyys on? Miksi yrittäjiä

tarvitaan?) 2) oppia yritteliäs elämäntapa (Miten otan vastuuta omasta elämästäni ja

urastani?) ja 3) oppia yrittäjäksi (Voiko minusta tulla yrittäjä? Miten tulla yrittäjäksi?) (Hytti

2002, 16). Suomessa Opetus- ja kulttuuriministeriön (2017) linjauksena on, että

yrittäjyysopinnot ovat laaja-alaista työtä yrittäjyyden vahvistamiseksi, jonka tavoitteena on

tutkimukseen perustuvan tiedon avulla muun muassa yrittäjyyteen liittyvien myönteisten

asenteiden lisääminen ja uuden yrittäjyyden aikaansaaminen.

Korkeakouluissa tapahtuvaan yrittäjyyden edistämiseen on Opetusministeriön (2009, 12)

selvityksen mukaan luotava tietynlaista systemaattisuutta yksittäisten kokeilujen sijaan.

Korkeakoulujen tehtävänä olisi huomioida systemaattisuutta luodessaan kolme toisiinsa

nivoutuvaa kokonaisuutta, jotka ovat yrittäjyysmotivaation vahvistaminen,

korkeakouluosaamisen ja innovaatioiden hyödyntäminen yritystoiminnan alkuvoimana ja

kiihdyttäjänä sekä kasvuyrittäjyyden edistämisen tehostaminen (Opetusministeriö 2009, 12).

Akateemisesti koulutettujen yrittäjien oletetaankin menestyvän paremmin ja olevan

kasvuhakuisia ja siten vaikuttavan myönteisesti yleiseen taloudelliseen kasvuun ja

työllisyyteen (Paasio ym. 2005, 23). Opetusministeriö (2009, 9) toteaa kiinnostuksen

yrittäjyyttä kohtaan olevan voimakasta, ja korkeakoulutettujen keskuudessa yrittäjyyttä

voidaan pitää jopa muodikkaana uravaihtoehtona. Ongelmana kuitenkin nähdään, että

15

jostain syystä voimakkaatkin yrittäjyyshaaveet toteutuvat käytännössä vain harvoin

(Opetusministeriö 2009, 9).

Akateeminen yrittäjyys ja akateemiset yrittäjät

Akateemiselle yrittäjyydelle ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, sillä käsitteellä

voidaan tarkoittaa useita asioita (Paasio ym. 2005, 23). Paasio ja kumppanit (2005, 23)

esittävät, että kapeimman määritelmän mukaan akateemisella yrittäjyydellä tarkoitetaan

akateemisten tutkijoiden omaan tieteenalaan perustuvien yritysten perustamista eli

yliopiston sivutuotteina syntyviä yrityksiä. Grimaldi kollegoineen (2011, 1045) näkee, että

akateemista yrittäjyyttä voidaan harjoittaa muun muassa patenttien, lisenssien, start upien

sekä yliopistojen ja teollisuuden välisen yhteistyön myötä. Akateemiseksi yrittäjyydeksi

voidaan myös nähdä toiminta, jossa yliopistojen tietoa ja osaamista siirretään yliopistojen

ulkopuolelle, kuten tutkimusyhteistyö, konsultoiminen, tutkimuksen oheistuotteet ja

verkostoituminen ammatinharjoittajien kanssa (Grimaldi ym. 2011, 1047).

Opetusministeriö (2009, 9) erittelee akateemisen yrittäjyyden lisäksi käsitteen akateemisten

yrittäjyys. Akateemisen yrittäjyyden määrittely rajautuu yliopistossa tuotettuun tietoon

perustuvaan liiketoimintaan ja kampusalueella toimiviin yrityksiin. Akateemisten

yrittäjyydellä tarkoitetaan kaikkia yrityksiä, joiden omistajana ja johdossa toimii

yliopistotutkinnon suorittanut henkilö tai henkilöitä, ja yritykset voivat harjoittaa missä ja

millaista yritystoimintaa tahansa. (Opetusministeriö 2009, 9.) Montonen (2014, 91) nostaa

esille, että akateeminen yrittäjyys eroaa muusta yrittäjyydestä ja yritystoiminnasta juuri

läheisemmän yliopistoyhteistyön vuoksi. Akateemisten yrittäjyys käsittää laajasti

yliopistosta valmistuneet, kun taas akateeminen yrittäjyys käsittää yrittäjäjoukon, jonka

yhteys yliopistoon on selkeämmin havaittavissa (Opetusministeriö 2009, 9). Tässä

tutkielmassa akateemisella yrittäjyydellä tarkoitamme laajasti akateemisesti koulutettujen

yrittäjyyttä.

Yrittäjien koulutustaso on ollut Suomessa perinteisesti alhaisempi kuin palkansaajilla.

Yrittäjiksi on monesti ryhdytty ammattikoulu- tai yleissivistävältä tasolta tai ilman

ammattikoulutusta. Yrittäjien koulutustaso on kuitenkin nousussa työvoimatutkimusten

mukaan. Virallisiin työllisyystilastoihin kuitenkin liittyy ongelmia, sillä tilastot eivät

16

tunnista kaikkia yhtiömuotoisissa yrityksissä työskenteleviä yrittäjiä, jotka voivat olla

keskitasoa paremmin koulutettuja. Nämä yrittäjän määrittelyongelmat liittyvät eniten

akateemisiin yrittäjiin. Vaikka määrittelyongelmat jätetään huomioimatta, akateemisesti

koulutettujen halu ryhtyä yrittäjäksi ei ole korkea. (Yrittäjyyskatsaus 2012, 126.)

Akateemisten vähäisen yrittäjyysinnon taustalla vaikuttavia syitä pohditaan kuumeisesti.

Tutkimukset osoittavat, että Suomessa korkeasti koulutetuilla sosiaaliset ja taloudelliset

kannustimet ovat liian vaatimattomat (Yrittäjyyskatsaus 2012, 127). Tonttila (2010) on

väitöskirjatyössään pohtinut akateemisen yrittäjyyden vähäisyyttä. Erityisesti

vastavalmistuneiden kohdalla yrittäjäksi ryhtymisen esteenä voidaan nähdä vähäinen

työkokemus (Tonttila 2010, 22). Vastavalmistuneiden yrittäjyyden tarkastelu osoittaa, että

vuonna 2016 Suomessa valmistuneista yliopisto-opiskelijoista toimi yrittäjinä vuosi

valmistumisensa jälkeen 438 opiskelijaa (3,7 %). Koulutusalakohtainen tarkastelu osoittaa,

että eniten yrittäjiksi ryhdyttiin maa- ja metsätaloudessa (8,9 %), humanistisilla ja

taidealoilla (6,7 %) ja luonnontieteissä (5,1 %). Vastaavasti vähiten yrityksiä perustettiin

kasvatusalalla (0,9 %), terveys- ja hyvinvointialoilla (1,8 %) sekä tekniikan aloilla ja

palvelualoilla (2,7 %). (Opetushallinnon tilastopalvelu 2016.) Vähäinen yrittäjyys ei ole

yllättävää, sillä yrityksen perustaminen heti akateemisen korkeakoulun suoritettua on

harvinaista (Paasio ym. 2005, 29). Lisäksi voidaan todeta, että palkkatyöhön verrattuna

akateemisen yrittäjyyden ei välttämättä nähdä oleellisesti parantavan ansiomahdollisuuksia,

sillä pitkälle koulutetuilla on arvioitu olevan suhteellisen korkeat odotukset palkkauksen

suhteen (Tonttila 2010, 20).

Tonttila (2010, 21) mainitsee myös mahdolliset erot korkeakoulujen ja yritysmaailman

mieltymyksissä sekä yrittäjyyden riskien korostamisen hankaloittavana tekijänä myönteisen

yrittäjyysvaikutelman syntymisen kannalta. Yksilön kannalta akateemisen yrittäjyyden

kehitys on riippuvainen siitä, miten esimerkiksi yksittäiset henkilöt ovat halukkaita olemaan

mukana esimerkiksi tutkimustulostensa markkinoimisessa, sillä he voivat olla hyvinkin

tietoisia mahdollisuuksista ja seurauksista. Ei ole yksinkertaista ratkaisua siihen, mitkä

ominaisuudet tekevät menestyksekkään tutkijan tai mitkä ominaisuudet tekevät

menestyksekkään yrittäjän. Vaikka menestyvä tutkija olisikin potentiaalinen akateeminen

yrittäjä, on syytä muistaa, että hän on voinut tehdä valinnan työskennellä yliopistossa eikä

yrityspuolella. (Grimaldi ym. 2011, 1049–1050, 1052, 1054.) Huomionarvoista on myös se,

17

ettei pelkkä korkea koulutus tee kenestäkään menestyvää yrittäjää (Yrittäjyyskatsaus 2012,

127).

Yliopistojen tehtäväksi ei ole valikoitunut vain akateemiseen yrittäjyyteen osallistuminen,

vaan myös osallistuminen talkoisiin, joilla pyritään vastaamaan muuttuvan työelämän

haasteisiin tarjoamalla opiskelijoille yrittäjämäisiä taitoja (Laalo & Heinonen 2016, 698).

Yliopistojen näkökulmasta tulisikin huomioida, että yliopistot toimivat erilaisissa

ympäristöissä ja konteksteissa, joten samojen toimintatapojen käyttäminen kaikissa

yliopistoissa ei ole suotavaa, vaan tulisi soveltaa toimintatapoja ympäristölle sopivalla

tavalla (Grimaldi ym. 2011, 1052). Syitä vähäisen akateemisen yrittäjyyden taustalta

voidaan pohtia useista eri näkökulmista, mutta Tonttila (2010, 19) kiteyttää, että

akateemisten vähäinen osuus yrittäjien keskuudessa selittyy viimekädessä sillä, että muut

vaihtoehdot korkeasti koulutettujen keskuudessa ovat edelleen houkuttelevampia.

18

3 IDENTITEETTI MUUTTUVASSA TYÖELÄMÄSSÄ

Työelämän moninaisuuden kontekstissa herää usein kysymys siitä, millaisia työntekijöitä

me olemme tai millaisiksi meidän pitäisi työelämän edustajien näkökulmasta tulla.

Kiinnostus identiteettiä ja sen tutkimista kohtaan onkin yleistynyt viime vuosikymmenten

aikana. Perusteluna voidaan pitää esimerkiksi työelämän muutosta, mutta yhtä lailla yleistä

yhteiskunnallisiin rakenteisiin liittyvää muutosta ja kehitystä, joilla on ollut suora vaikutus

ihmisten arkielämään. Elämän moninaistuessa ihmiset ovat alkaneet pohtia entistä enemmän

sitä, keitä he ovat. (Saastamoinen 2006, 170.) Nämä yhteiskunnalliset muutokset, kuten

informaation määrän kasvu, kansainvälistyminen, kaupallistuminen sekä työn ja ammattien

muutokset, ovat kriisiyttäneet yhteiskunnan ohella yhtä lailla yksilöitäkin (Ropo 2015, 26).

Ne ovat myös horjuttaneet institutionaalisia kehikkoja, jotka aikaisemmin tarjosivat

yksilöille vakaita tukipisteitä sosiaalisissa ympäristöissä (Hall 1999, 19). Usein kiinnostus

identiteettien tutkimiseen kasvaakin, kun ne koetaan jollain tapaa epävarmoiksi, epävakaiksi

tai yhteiskuntakehityksen kannalta ongelmallisiksi (Eteläpelto 2007, 93). Esimerkiksi

Eteläpelto (2007, 93) toteaa identiteetistä tulleen yksi avainkäsite, jonka avulla pyritään

ymmärtämään, mitä jatkuvat yhteiskunnalliset muutokset merkitsevät yksilölle. Seuraavaksi

luomme lyhyen katsauksen identiteettitutkimukseen sekä tarkastelemme identiteettiä

narratiivisesta tutkimusotteesta käsin, jolloin näemme identiteetin sosiaalisesti

vuorovaikutuksessa rakentuvana prosessina.

19

3.1 Näkökulma identiteettiin

Identiteetin määrittely riippuu siitä, millaisista tieteellisistä lähtökohdista sitä tarkastellaan.

Identiteetti on laajasti ymmärretty ja tutkittu käsite useilla tieteenaloilla, mikä näkyy

erilaisina määritelminä ja soveltamisena kunkin tieteenalan tutkimuskohteisiin ja -

ongelmiin. Esimerkiksi sosiologiassa identiteetti nähdään yksilön ja yhteiskunnan välisenä

suhteena, kun taas psykologiassa painotetaan enemmän yksilökeskeistä näkökulmaa, jolloin

identiteetti kuvataan persoonallisena olemisena, kuulumisena tai samaistumisena. (Ropo

2015, 28, 42.) Voidaan kuitenkin ajatella, että identiteetissä on aina kyse yksilöllisen ja

sosiaalisen jonkinlaisesta riippuvuussuhteesta. Erilaiset identiteetin teoreettiset määritelmät

eroavatkin yleensä siinä, miten ne painottavat yksilöllistä ja sosiaalista näkökulmaa tai

kummasta näistä näkökulmasta identiteettiä lähestytään. (Eteläpelto 2007, 97.) Vaikka

identiteetille ei voida antaa yksiselitteistä ja yhteistä määritelmää, voidaan nähdä, että

identiteetti on se, mikä tekee ihmisestä ihmisen. Arkielämässä tämä tarkoittaa, että kyse on

ensisijaisesti siitä, ”kuka tai keitä tunnemme olevamme ja mihin kuulumme nyt ja

tulevaisuudessa" (Ropo 2015, 27).

Useita nykypäivän identiteettitutkijoita yhdistää näkemys yhtenäisen ja kestävän identiteetin

olemassaolon hylkäämisestä. Pysyvyyden sijasta identiteetti määräytyy tutkimuksissa yhä

enenevässä määrin identiteetin rakentumisen, identiteettityön sekä identifioitumisen kautta.

(Ruopsa 2016, 12.) Identiteetin määrittely on myös saanut aikaan ja paikkaan sidotun

kontekstuaalisen luonteen (Bamberg & Georgakopoulou 2008, 379). Esimerkiksi Hall

(1999, 20) perustelee näkemystään yhteiskunnan rakenteellisella muutoksella, joka on

aiheuttanut aiemmin vankkojen asemien, kuten luokan, sukupuolen, seksuaalisuuden,

etnisyyden, rodun ja kansalaisuuden, pirstoutumista. Niiden muuttuminen ja

moninaistuminen sysäävät myös henkilökohtaiset identiteetit liikkeeseen, ja sitä kautta

horjuttavat käsityksiä niiden pysyvyydestä ja yhtenäisyydestä (Hall 1999, 20). Hallin (1999,

23) mukaan tämä on luonut postmodernin subjektin, jolla ei ole enää kiinteää tai pysyvää

identiteettiä, vaan joka ennemminkin mukautuu tilanteisesti vastaamaan ympäröivään

maailmaan. Identiteetit tuleekin nähdä muotoutuvan ja muokkautuvan jatkuvasti erilaisissa

sosiaalisissa tilanteissa, joissa postmoderniksi kutsuttu subjekti ottaa itselleen erilaisia ja

osittain ristiriitaisiakin identiteettejä (Hall 1999, 20, 23).

20

3.2 Kerronnallinen identiteetti

Sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta todellisuus ja käsitykset itsestä rakentuvat

ihmisten välisessä kielellisessä vuorovaikutuksessa, jolloin identiteetit nähdään sekä

kielellisinä rakenteina että heijastumina laajemmista kulttuurisista kielellisistä rakenteista

(Saastamoinen 2006, 178). Identiteetin nähdään olevan aina jatkuvassa prosessissa, jota

tuotetaan ja muodostetaan erilaisissa tilanteissa esittämisen avulla (Hall 1999, 223).

Identiteettiä sosiaalisesti rakentuneina kertomuksina voidaan lähestyä narratiivisen

tutkimusotteen näkökulmasta. Narratiivisesta viitekehyksestä katsottuna tutkimuksen

kohteena ovat identiteettiä ilmentävät ja tuottavat kertomukset, jotka sisältävät kertojalle

itselleen tärkeitä subjektiivisia merkityksiä, suhteita, rooleja sekä vuorovaikutuksen ja

asemoinnin kuvauksia (Ropo 2015, 36). Kertomusten avulla esimerkiksi määritellään ja

selitetään itselle sekä muille, kuka on ja miten on päätynyt tiettyyn tilanteeseen. Sintosen

(1999, 51) mukaan ihminen luo identiteettiään kertojana, joka soveltaa kulttuurisesti tuttuja

kertomuksia ja hahmoja kerronnassaan, tuottaen kuitenkin samalla aina jotain uutta ja

poikkeavaa. Identiteettiä siis rakennetaan omien kokemusten avulla, mutta myös suhteessa

tarinoihin, jolloin tarinoiden malleja ja normeja ammennetaan ja työstetään itselle sopiviksi

(Hänninen 1999, 61). Hännisen (1999, 61) mukaan tilanteissa, jossa alun perin ulkoiset

normit sisäistetään ja muovataan omaksi henkilökohtaiseksi ja sisäiseksi

normijärjestelmäksi voidaan puhua yleistetystä toisesta tai yliminästä. Yleistetty toinen voi

keskustelutilanteessa näkyä esimerkiksi henkiin heränneinä kulttuurisina arvoina, jolloin

kertoja voi ikään kuin huomaamattaan perustella asiaa, vaikka häneltä ei perusteluja erikseen

pyydetä. Yleistetty toinen voidaan nähdä osana keskustelun vuorovaikutusta siinä missä

vaikkapa hyvä ystävä konkreettisena kuulijana. Sintonen (1999, 51) toteaakin, että

narratiivisesta näkökulmasta katsottuna identiteetissä on toisin sanottuna aina jo jotain

olemassa olevaa, mutta jonka pohjalta aina konstruoidaan jotain uutta. Narratiivinen eli

kerronnallinen identiteetti rakentuukin näiden kahden välisessä jännitteessä (Sintonen 1999,

51). Identiteetti myös muuttaa muotoaan sitä mukaa kun ihminen saa uusia kokemuksia ja

on vuorovaikutuksessa muiden kanssa (Heikkinen 2015, 157).

Perinteisesti narratiivisia identiteettikertomuksia on etsitty niin sanotuista suurista

kertomuksista. Suurten kertomusten tutkimus, kuten elämäkertatutkimus, on kohdistunut

ensisijaisesti menneisiin tapahtumiin ja siihen, miten kertoja itseään esittää niiden kautta.

Suuret kertomukset on myös nähty johdonmukaisina maailmojen ja identiteettien

21

representaatioina. (Bamberg & Georgakopoulou 2008, 378.) Bambergin (2011, 15) mukaan

suurten kertomusten tutkimuksen ongelmana on ollut liian laajan ja jopa yksinkertaistavan

identiteetin esittäminen. Identiteettitutkimuksen kentällä ollaankin yhä enemmän

kiinnostuttu myös kertomusten käytöstä yksittäisissä vuorovaikutustilanteissa, joissa ihmiset

konstruoivat itseään. Tämän pieniin kertomuksiin kohdistuvan tutkimuksen kohteena ovat

arkielämän pienet vuorovaikutukselliset tilanteet ja tapahtumat, joiden avulla luodaan

käsityksiä itsestä (Bamberg & Georgakopoulou 2008, 378–379). Identiteetti ei siis vain

määritä tapaa olla vuorovaikutuksellisissa tilanteissa, vaan myös tilanteet määrittävät

identiteettiä (Ropo 2015, 40). Se, millaisen käsityksen rakennamme itsestämme, riippuu aina

ajasta, paikasta, tilanteesta ja meistä itsestämme (Montonen 2014, 56).

Pienet kertomukset sisältävät parhaillaan tapahtuvia tai tulevia ja mahdollisia tapahtumia.

Ne voivat myös olla viittauksia tuttuihin kertomuksiin tai kieltäytymistä kertomasta niitä.

(Bamberg & Georgakopoulou 2008, 381.) Pienissä kertomuksissa identiteettiä tulkitaan

yksilön tavasta kommunikoida ja puhua sekä tavasta asemoida itseään suhteessa itseensä,

vastapuoleen ja puhunnan kohteeseen (Ropo 2015, 40). Erilaiset pienissä kertomuksissa

rakentuvat positiot ovatkin merkityksellisiä identiteetin rakentumisessa. Niitä tuotetaan,

omaksutaan ja vastustetaan tuottaen samalla neuvotteluja niin paikallisista kuin

laajemmistakin sosiaalisista identiteeteistä (Bamberg & Georgakopoulou 2008, 379). Tämä

positiointi eli asemointi perustuu Daviesin ja Harrén (1990) teoretisointiin, jolla pyritään

selittämään yksilöiden puheessa muuttuvaa ja joustavasti vaihtuvaa suhdetta itseen, toisiin

ja ympäristöön. Positiot puolestaan ovat puhetilanteissa tuotettuja diskursiivisia tiloja ja

paikkoja ja niihin liittyy aina myös erilaisia persoonallisia määrittelyitä sekä moraalisia

oikeuksia ja velvollisuuksia. (Mutanen & Siivonen 2016, 86.)

Pienten kertomusten näkökulmasta identiteetti nähdään jatkuvasti muuttuvana prosessina,

jolla on kuitenkin mahdollisuus yhä uudelleen ja uudelleen harjoitettuna tuottaa tunnetta

pysyvyydestä ja samanlaisuudesta (Bamberg 2011, 16). Kertomuksissa esiintyvät

uskomukset itsestä eivät kuitenkaan välttämättä muodosta yhtenäistä kokonaisuutta, vaan

ovat tilanteista riippuvaisia (Davies & Harré 2001, 270). Pienten kertomusten näkökulmasta

päämääränä on oikeuttaa identiteetin rakentuminen kilpailevien ja ristiriitaistenkin

positioiden avulla (Bamberg 2011, 16). Pienet kertomukset ovat diskursiivisesti rakennettuja

huomioita identiteettityöstä (Barkhuizen 2009, 283) ja niitä tulkitsemalla voidaan tehdä

tulkintoja identiteetin rakentumisesta.

22

3.3 Pienissä kertomuksissa rakentuva työelämäidentiteetti

Tässä tutkielmassa tavoitteenamme on selvittää yliopisto-opiskelijoiden identiteetin

rakentumista työelämän kontekstissa, ja siksi onkin aiheellista tarkastella identiteetin

määrittelyä suhteessa työelämään. Työhön liittyvästä identiteetistä käytetään usein

kirjallisuudessa käsitteitä ammatillinen identiteetti, ammatti-identiteetti ja työidentiteetti.

Esimerkiksi ammatillisella identiteetillä tarkoitetaan käsitystä itsestä ammatillisena

toimijana eli muun muassa millaiseksi ihminen ymmärtää itsensä suhteessa työhön ja

millaiseksi hän haluaa työssään tulla. Se myös käsittää kokemuksen kuulumisesta ja

samaistumisesta sekä esimerkiksi näkemykset tärkeistä asioista, arvoista ja tavoitteista

työssä. (Eteläpelto & Vähäsantanen 2007, 26.) Työhön liittyvä identiteetti on myös

ratkaisevassa roolissa työhön suhtautumisen ja sitoutumisen näkökulmista (Kirpal 2004,

199). Ammatillista identiteettiä ei kuitenkaan löydetä tai valita ja suunnitella valmiiksi ennen

työn aloittamista, vaan se rakennetaan työyhteisöön osallistumisen myötä (Räsänen & Trux

2012, 36). Kirpal (2004, 201) puhuukin työidentiteetistä, jonka rakentuminen on

dynaaminen prosessi ja johon vaikuttavat sekä työelämän olosuhteet että yksilölliset

taipumukset ja resurssit. Työidentiteetti myös muuttuu ajan kuluessa ja yksilön työhön

liittyvät tärkeät ominaisuudet voivat vaihdella (Kirpal 2004, 204).

Työelämässä esimerkiksi palkkatyön muuttuminen entistä yrittäjämäisemmäksi edellyttää

yksilöllisesti rakentuvampaa ja aktiivisempaa työtä koskevaa identiteettiä (Eteläpelto &

Vähäsantanen 2007, 27). Työnantajat myös edellyttävät ja odottavat yksilöiden kehittävän

monipuolisten taitojensa ja joustavuutensa avulla entistä aktiivisempaa ja yrittäjämäisempää

asennetta työhönsä (Kirpal 2004, 218). Työelämä vaatii näin ollen yhä enenevissä määrin

oman osaamisen tunnistamista, esittämistä ja markkinoimista. Kyky tunnistaa ja

markkinoida omaa osaamista ja vahvuuksia edellyttää tietoisuutta omasta työtä koskevasta

identiteetistä (Eteläpelto & Vähäsantanen 2007, 27). Myös työhön liittyvät viralliset ja

epäviralliset yhteisöt ja sosiaaliset rakenteet ovat merkittävässä roolissa identiteetin

rakentumisessa (Kirpal 2004, 203). Ammatillisen identiteetin tai työidentiteetin neuvottelu

tapahtuukin viime kädessä työpaikalla ja työyhteisöjen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa

(Eteläpelto & Vähäsantanen 2007, 27). Työpaikan olosuhteet ja työkavereiden odotukset

voivat jopa rajoittaa ammatti-identiteetin rakentumista, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, että

sama työ voi saada useita erilaisia merkityksiä (Räsänen & Trux 2012, 25). Tästä syystä

tutkimuskohteenamme olevien yliopisto-opiskelijoiden kohdalla ammatillisen identiteetin

23

tai työidentiteetin määritelmän käyttäminen on jokseenkin ongelmallista. Emme ole

niinkään kiinnostuneita heidän tulevaa ammattiaan kohtaan rakennetusta identiteetistä, vaan

pikemminkin heidän identiteetistään laajemmin suhteessa työelämään.

Tulemme tässä tutkielmassa käyttämään ammatillisen identiteetin tai työidentiteetin

käsitteiden sijaan laajempaa työelämäidentiteetin käsitettä. Työelämäidentiteetillä

tarkoitamme opiskelijoiden pienissä kertomuksissaan tuottamaa kuvausta itsestä suhteessa

työelämään liittyviin kysymyksiin. Toisin sanoen työelämäidentiteetti kuvastaa sitä,

millaisia identiteettipositioita opiskelijat ottavat työelämän kontekstissa suhteessa itseensä,

toisiin ja ympäristöön. Näemme työelämäidentiteetin olevan osittain yhtenäinen edellä

kuvattujen työhön liittyvien identiteettien, kuten ammatillisen identiteetin käsitteen kanssa,

sillä sitä tarvitaan, kun esimerkiksi tulkitaan, mitä työ tekee tekijälleen, millaiseksi hän on

tulossa tai millainen hän haluaisi työelämässä olla (Räsänen & Trux 2012, 34).

Haastateltavien neuvottelemat identiteetit sisälsivät pieniä kertomuksia muun muassa

opinnoista, koulutuksesta, työkokemuksesta, yrittäjyydestä ja työllistettävyydestä, joten

näemme heidän rakentamansa identiteetit työhön liitettyjä identiteettimääritelmiä

laajempina. On myös tärkeä muistaa, että työelämäidentiteettiä rakennetaan sekä opinnoissa

että opintojen ohella erilaisten työkokemusten ja -käsitysten näkökulmasta. Näemme

työelämäidentiteetin kannalta olennaisena yksilön kokemukset, uskomukset ja

tulevaisuuteen suuntautuvat visiot. Käytämme tutkielmassamme käsitettä

työelämäidentiteetti, joka kuvastaa laajasti yliopisto-opiskelijoiden rakentamaa identiteettiä

suhteessa työelämän ja työllistettävyyden kysymyksiin. Työelämäidentiteetin näemme

haastattelutilanteessa vuorovaikutuksellisesti rakennettuna ja osittain tulevaisuuteen

suuntautuvana kuvauksena yliopisto-opiskelijoiden identiteetistä.

24

4 METODOLOGISET VALINNAT

Tässä luvussa tarkastelemme tutkielman tekoon vaikuttaneita metodologisia valintoja.

Tutkielma sijoittuu narratiivisen eli kerronnallisen tutkimuksen kentälle ja siellä erityisesti

sosiaaliseen konstruktionismiin pohjautuvaan suuntaukseen, jonka näkökulmasta katsottua

todellisuus rakentuu sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa (Saaranen-Kauppinen

& Puusniekka 2006a). Narratiivinen tutkimusote on väljä tutkimuksellinen kehikko, joka

sisältää erilaisia metodeja tehdä tutkimusta. Tutkimuksen keskiössä ovat kuitenkin

kerronnallisuus ja kertomukset. Lähestymme omaa tutkielmaamme kertomuksen

vuorovaikutuksellisen tuottamisen näkökulmasta ja sovellamme Michael Bambergin (1997)

ja hänen kollegoidensa kehittämää kolmetasoista narratiivista positiointianalyysia.

Käsittelemme luvun aluksi narratiivista tutkimusotetta laajemmin, jonka jälkeen siirrymme

tarkastelemaan tässä tutkielmassa sovellettua analyysimenetelmää.

4.1 Narratiivinen tutkimusote

Kun tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita vuorovaikutuksellisessa kerronnassa rakentuvista

identiteeteistä, on perusteltua käyttää narratiivista tutkimusotetta. Narratiivinen eli

kerronnallinen tutkimus tarkoittaa tutkimusta, jossa on kiinnostuttu kertomuksista ja

kertomisesta tiedon välittäjänä ja rakentajana (Heikkinen 2015, 151). Se on laadullista

tutkimusta, jonka kohteena ovat ihmisten kertomukset joko koko elämästään tai sen pienistä

osista (Hänninen 2008, 122). Narratiivinen tutkimus lähtee olettamuksesta, että kertominen

kuuluu olennaisesti ihmisyyteen, ja että ihmiset tarinoivat kaiken aikaa (Saaranen-

25

Kauppinen & Puusniekka 2006b). Kertomus tekee mahdolliseksi välittää ihmisten omaa

kokemusta ja tietoa asiasta oli kyseessä sitten terveydentila, politiikka tai vaikka

yhteiskunnallinen aktiivisuus (Hyvärinen 2017b, 174). Kertomus nähdään inhimillisen

tulkinnan perusmuotona, johon elämänkokemus luonnostaan kietoutuu (Heikkinen 2015,

149). Narratiivisuus ja narratiivinen ajattelu ovat toisin sanottuna ihmiselle ominaisia

piirteitä (Abott 2009, 1) ja kertomus nähdään suhteellisen universaalina tapana jäsentää

inhimillistä kokemusta (Hyvärinen 2017b, 174). Heikkisen (2015, 149) mukaan kertominen

ja kertomusten tutkiminen onkin hyvä tapa tehdä tutkimusta, kun halutaan ymmärtää ihmisiä

sekä heidän toimintaansa ja rakentamiaan identiteettejä.

Kertomus ja tarina

Narratiiviselle tutkimukselle kaksi tärkeää käsitettä ovat kertomus eli narratiivi (narrative)

ja tarina (story), jotka usein arkikielessä nähdään toistensa synonyymeinä (Heikkinen 2015,

151). Tutkimuksen näkökulmasta ero on kuitenkin tärkeä. Tarinalla tarkoitetaan

kertomuksen tapahtumarakennetta eli sitä, mitä on tapahtunut (Heikkinen 2015, 151). Kun

puolestaan tätä tapahtumien tulkintaa eli tarinaa esitetään, syntyy kertomus (Hänninen 2015,

169). Tarinan voidaan ajatella pysyvän samana, vaikka kerronnan välineet ja keinot

muuttuisivatkin (Heikkinen 2015, 152) eli samasta tarinasta, kuten Punahilkasta, voi olla

monta toisistaan poikkeavaa kertomusta (Hyvärinen & Löyttyniemi 2009, 189).

Kertomuksen käsitteelle ei kuitenkaan ole yhtä oikeaa määritelmää ja eri määritelmät ovat

kehittyneet ajan myötä. Watsonin (2007, 372) mukaan perinteisesti kertomus on nähty

asioiden tai tapahtumien esittämisenä tietyssä järjestyksessä (alku, keskikohta ja loppu) ja

kertomuksesta on voitu tunnistaa kertoja, yleisö, henkilöhahmot sekä jonkinlainen konflikti.

Aina kertomuksilla ei kuitenkaan ole erotettavissa näitä elementtejä, esimerkiksi kaikilla

kertomuksilla ei ole aina loppua, vaan ne voivat jäädä kesken. Hyvärisen ja Löyttyniemen

(2009, 190) mukaan yksinkertaisimmillaan kertomuksissa kuvataan muutosta tai prosessia,

suhteutetaan tapahtumia toisiinsa sekä käsitellään niiden kausaalisia suhteita tavalla tai

toisella.

Heikkisen (2015, 152) mukaan, jotta voi ymmärtää kertomuksen esitettynä tarinana, täytyy

hahmottaa kerronnallisen diskurssin käsite. Sillä viitataan kertomisen tapaan, muotoon ja

välineisiin eli siihen, miten kertomuksia kerrotaan. Ne ovat puolestaan kulttuurisesti ja

historiallisesti muotoutuneita ja vakiintuneita käytänteitä, tapoja ja tyylejä ilmaista asioita.

26

(Heikkinen 2015, 151–152.) Kertomuksen muotoutumiseen vaikuttavatkin erilaiset

kertomisen ehdot: tullakseen ymmärretyksi kertojan tulee valita tilanteeseen sopivat

kerronnan keinot (Hänninen 2015, 169–170). Kertomukset ovat siis esitettyjä tarinoita,

joissa kertoja tulkitsee tapahtumien kulkua aikaan ja paikkaan sidottujen vakiintuneiden

kerronnan välineiden avulla. Toisin sanottuna ne muotoutuvat ja saavat merkityksensä

esittämishetkellä ja siten eivät esitä elettyä elämää suoraviivaisella tavalla (Juhila 2004,

174).

Sosiaalinen konstruktionismi näkökulmana narratiivisuuteen

Narratiivinen tutkimus on väljä tutkimuksellinen kehikko tai kattokäsite monille eri

tieteenaloille sijoittuville lähestymistavoille (Juhila 2004, 174). Narratiivisen tutkimuksen

suosio onkin kasvanut ihmistieteiden parissa, sillä narratiivisella tutkimuksella on kyky

tuoda yhteen erilaisia tieteenaloja ja jopa kaventaa tieteen ja taiteen välistä kuilua (Hänninen

2004, 69). Narratiivisen tutkimuksen kenttä on jopa niin laaja, ettei koko kirjo ole sen

kaikille osapuolille selvä, koska eri alojen ideoita, käsitteitä ja metodeja sovelletaan ja

jaetaan avokätisesti eteenpäin (Hänninen 2004, 69). Tämän vuoksi selvennämme, että

tutkielmamme sijoittuu sosiaaliseen konstruktionismiin pohjautuvaan narratiivisen

tutkimuksen suuntaukseen, jonka painopisteenä ovat tutkielmallemme olennaiset

kielellisissä ja vuorovaikutuksellisissa käytännöissä rakentuvat kertomukset (Juhila 2004,

174). Lisäksi on aiheellista tarkastella narratiivisuutta sen epistemologisista ja ontologisista

taustaoletuksista käsin. Kun narratiivista tutkimusotetta tarkastellaan näistä tietämisen tavan

ja tiedon luonteen näkökulmista, liittyy se konstruktivistiseen tiedon käsitykseen.

Konstruktivistisesta näkökulmasta katsottuna tietäminen on aina suhteellista: se riippuu

ajasta, paikasta ja tarkastelijan asemasta. Myös todellisuus nähdään rakentuvan sosiaalisesti,

jolloin sosiaalinen maailma on olemassa ihmisten kesken neuvoteltujen merkitysten avulla.

Konstruktivismin perusajatus on, että ihminen rakentaa tietonsa aikaisempien kokemustensa

ja tietojensa varaan. (Heikkinen 2015, 156–157.) Heikkisen (2015, 157) mukaan

narratiivisen ajattelutavassa tieto onkin kertomusten kudelma, joka uusiutuu jatkuvasti

liikkeessä olevasta kulttuurisesta tarinavarannosta.

Narratiivinen tutkimusote korostaa ymmärtämisen prosessia ja siksi se sijoittuukin

tieteellisten lähestymistapojen joukossa lähelle muita tulkinnallisen tutkimuksen muotoja,

27

kuten hermeneuttista ja fenomenologista tutkimusta (Heikkinen 2015, 158). Filosofisesta

viitekehyksestä katsottuna narratiivisessa tutkimusprosessissa tutkijan tavoitteeksi voidaan

nähdä pyrkimys emansipaatioon eli vapautukseen ja reflektion käyttöön sekä ilmiön

merkitysten ja tulkintojen tavoittamiseen. Kasvatustieteellisen tutkimuksen kartalla

narratiivista tutkimusta lähimpinä muista tutkimustavoista ovat diskurssianalyysi,

sisällönanalyysi, tapaustutkimus ja elämäkertatutkimus. (Heikkinen, Huttunen, Niglas &

Tynjälä 2005, 348; Syrjälä 2005, 371.)

Narratiivinen tutkimusaineisto ja analyysi

Narratiivinen tutkimusaineisto on joko suullisesti tai kirjallisesti tuotettua kerrontaa.

Tutkimuksen aineistona ovat tyypillisesti elämäkerralliset kirjoitukset tai narratiiviset

haastattelut, jotka painottuvat tutkittavien vapaaseen kerrontaan. Lisäksi aineistoa voivat

olla ilman tutkimustarkoitusta tuotetut päiväkirjat, elämäkerrat tai muut dokumentit.

(Heikkinen 2015, 159.) Tutkielmassa lähestymme aineistoa, joka on tuotettu kerronnallisina

haastatteluina. Kerronnallisen haastattelun tavoitteena on koota tutkijan aineistoksi

kertomuksia (Hyvärinen & Löyttyniemi 2009, 189). Haastatteluissa kerrotuista

kertomuksista on ollut ihmistieteellisen tutkimuksen perusaineistonkeruumenetelmä jo

vuosikymmenten ajan. Haastattelu ei heijasta suoraan ulkopuolista todellisuutta

objektiivisesti olemassa olevana ja kielestä riippumattomana asiana, vaan kuvaukset ja tieto

todellisuudesta syntyvät haastattelun vuorovaikutuksessa ja osapuolten yhteistyönä. Näin

ollen haastattelijan toiminta nähdään tärkeänä osana aineistoa ja sen myötä myös tärkeänä

analyysin kohteena. (Pietilä 2010, 212, 214.) Haastatteluissa tuotettua aineistoa ja sen

kertomuksia on kuitenkin kritisoitu keinotekoisiksi ja epäaidoiksi (De Fina 2009, 234). De

Fina (2009, 235) huomauttaa, että haastatteluissa ilmeneviä kertomuksia on tutkittu

vähemmän kuin niin sanottuja luonnollisissa tilanteissa ilmeneviä kertomuksia, mikä

osaltaan vaikuttaa siihen, ettei haastattelutilanteen potentiaalia välttämättä tunnisteta.

Haastattelutilanne voi tarjota mahdollisuuden laajemmalle kerronnalle ja tapahtumien

arvioimiselle, mitä ei välttämättä esiinny samalla tavalla luonnollisissa puhetilanteissa. De

Finan näkemys on, että haastattelut ovat vuorovaikutuksellisia tilanteita siinä missä muutkin

tilanteet, eivätkä keinotekoisia sosiaalisia tapahtumia, joten huomio kannattaakin kiinnittää

siihen, miten ja millaiseksi vuorovaikutus tilanteessa rakentuu. (De Fina 2009, 234–235,

237.)

28

Aineistoja analysoidessa narratiivisessa tutkimuksessa ollaan kiinnostuttu siitä, millaisia

kertomuksia ne ilmentävät. Kertomusten analyysissa keskitytään esimerkiksi siihen,

millaisia juonenkulkuja niistä löytyy, millaisten arvojen ympärille ne rakentuvat, millaisia

hahmoja niissä esiintyy ja miten ne suhteutuvat yleisimpiin kulttuurisiin tarinoihin.

(Hänninen 2008, 122–123.) Kuten aiemmin mainitsimme, narratiivisen tutkimusotteen

väljyys merkitsee myös analyysimenetelmien laajaa kirjoa. Hyvärisen (2006, 17) mukaan

yksi tapa jäsentää narratiivisia analyysimenetelmiä on erottaa ne neljään kategoriaan:

temaattiseen luentaan tai sisällön analyysiin, kertomusten luokitteluun kokonaishahmon

perusteella, kertomuksen kulun yksityiskohtien analyysiin sekä kertomuksen

vuorovaikutuksellisen tuottamisen analyysiin. Eri menetelmiä ei kuitenkaan tule nähdä

toisiaan poissulkevina. Tässä tutkielmassa lähestymme aineistoa narratiivisen

positiointianalyysin avulla, joka on yksi versio vuorovaikutuksellisen analyysin lukutavoista

(Hyvärinen 2006, 23). Seuraavaksi esittelemme tämän Michael Bambergin ja hänen

kollegoidensa kehittämän kolmetasoisen narratiivisen aineiston lukutavan.

4.2 Narratiivinen positiointianalyysi

Narratiivisessa positiointianalyysissa on yksinkertaisesti ajateltuna kyse siitä, miten ihmiset

positioivat itsensä toimijoina ja miten heitä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa positioidaan

(Bamberg 2011, 10). Kertojina ihmiset positioivat tyypillisesti sekä itseään että muita

kertomustensa hahmoja esimerkiksi samanlaiseksi tai erilaiseksi kuin muut hahmot sekä

tekevät oletuksia hahmojen toimijuudesta (Bamberg 2011, 17). Positiointia tuotetaan siis

puheen avulla, mutta on muistettava, ettei kertoja välttämättä tuota positioita tietoisesti ja

harkitusti (Davies & Harré 2001, 264).

Positiointi luo suhteita ja yhteyksiä ihmisten välille ja nämä suhteet voidaan nähdä myös

rooleina (Bamberg 1997, 336). Erilaisia suhteita ovat esimerkiksi äidin ja pojan, lääkärin ja

potilaan sekä opettajan ja oppilaan välinen suhde, ja nämä suhteet voidaan nähdä henkilöiden

toimesta eritavoin. Positiot eivät ole pysyviä, vaan ne muuttuvat silloin, kun sosiaalinen

tilanne muuttuu (Montonen 2014, 19), esimerkiksi nainen voi positioitua tilanteen mukaan

äidiksi, vaimoksi ja opettajaksi. Sosiaalista tilannetta voidaan kuvata tarinalinjan (storyline)

29

käsitteellä, jolloin tarinalinja kuvaa sosiaalisen puhetilanteen tai episodin ajallista

etenemistä. Positiot ja tarinalinja liittyvät yhteen siten, että yleensä positioiden muuttuminen

kertoo tarinalinjan vaihtumisesta, vaikkakin joskus positiot voivat muuttua myös

tarinalinjojen sisällä. (Montonen 2014, 19, 55.) Koska positiointi tapahtuu suhteissa,

positioiden käyttöönotto, ohittaminen ja torjuminen tapahtuvat suhteessa muihin positioihin.

Esimerkiksi jos esimies asettuu aloittelevan ja tietämättömän positioon, hän ei voi enää

samassa tarinalinjassa olla uskottavasti kokenut ja tietävä. (Montonen 2014, 55.)

Narratiivisessa positiointianalyysissa huomio kiinnittyy koko kerronnan sisällön sijaan

kerronnassa ilmeneviin pieniin kertomuksiin. Pienissä kertomuksissa ollaan kiinnostuneita

siitä, miten henkilöt käyttävät vuorovaikutuksessa pieniä kertomuksia muodostaakseen

käsityksiä siitä keitä he ovat (Bamberg 2011, 16). Pienet kertomukset ovat lyhytkestoisia

kertomuksia, joita ilmenee päivittäin arkisissakin tilanteissa (Watson 2007, 371). Tämän

lisäksi pienet kertomukset voivat olla upotettuina pitkiin keskusteluihin, muodostaen pieniä

ja lyhyitä keskustelun osia (Barkhuizen 2009, 283). Tiivistäen voidaan sanoa, että pienet

kertomukset ovat puheen kautta muodostettuja kuvauksia identiteetin rakentumisesta

(Barkhuizen 2009, 283), kuten edellä luvussa kolme kuvasimme.

Kolmitasoinen analyysi tulkitsee identiteettejä

Narratiivinen positiointianalyysi tarkastelee sosiaalisesti rakentuvan identiteetin

muodostumista kolmella tasolla. Michael Bambergin kehittämän positiointitasoja erittelevän

mallin mukaan kertoja positioi itseään kolmella tasolla: kertomuksensa toimijana suhteessa

toisiin kertomuksen toimijoihin (taso I), puhetilanteen kertojana suhteessa yleisöön eli

kuulijoihinsa (taso II) sekä kertomisella omaa identiteettiään rakentavana suhteessa

laajempiin kulttuurisiin merkityksiin (taso III) (Pöysä 2010, 169). Narratiivinen

positiointianalyysi tarjoaakin mahdollisuuden monikerroksiseen tulkintaan ja siten selvittää,

millaista identiteettiä kertoja rakentaa kerronnassa esiintyvien positioidensa avulla.

Identiteetin lisäksi positiointianalyysin avulla voidaan lähestyä myös toimijuutta ja

minuuksia (Mutanen & Siivonen 2016, 87).

Lähestymistapana narratiivinen positiointianalyysi mahdollistaa identiteetin rakentumisen

tarkastelun kahdesta suunnasta. Ensinnäkin voidaan analysoida kerronnassa esiintyvien

hahmojen, ajan ja paikan avulla, millä tavoin kyseinen maailma on rakentunut ja miten

30

hahmot jakautuvat esimerkiksi kannattajiin ja vastustajiin sekä sankareihin ja roistoihin

(Bamberg 2011, 10). Toiseksi voidaan tarkastella, kuinka kyseinen maailma on rakentunut

vuorovaikutuksessa. Ympäröivän maailman esittäminen kuvaa sitä, miten kertoja haluaa

tulla ymmärretyksi (Bamberg 2011, 10). Lisäksi analyysitavalla voidaan tarkastella

kulttuurisia mallitarinoita, jotka rakentavat kerronnalle kontekstia. Kulttuurisella

mallitarinalla tarkoitetaan kulttuurissa tai yhteisössä yleisesti hahmotettuja uskomuksia,

jotka liittyvät johonkin tiettyyn tilanteeseen ja siihen, miten kyseisessä tilanteessa olevan

tulisi ajatella ja toimia (Hänninen 1999, 143). Erilaisissa kulttuurisissa ja yhteisöllisissä

konteksteissa yksilöille on tarjolla identiteetin rakentamiseen monenlaisia resursseja, jotka

voivat olla kielellisesti, historiallisesti ja sosiaalisesti muotoutuneita (Montonen 2014, 20).

Yksilö ei kuitenkaan omaksu kulttuurisia mallitarinoita mekaanisesti ja mielivaltaisesti, vaan

valikoi niitä tietoisesti ja tiedostamattaan (Hänninen 1999, 52). Kulttuurisia mallitarinoita

siis omaksutaan, ohitetaan, vastustetaan ja muokataan itselle sopiviksi (Hänninen 1999, 52;

Montonen 2014, 20).

Narratiivisessa positiointinalyysissa ensimmäisellä tasolla analysoidaan sitä, miten hahmot

positioidaan suhteessa toisiinsa kerronnassa ilmenevissä tilanteissa (Bamberg 1997, 337).

Aineistolta voidaan esimerkiksi kysyä ”Mistä kertomuksessa on kyse?” ja ”Keitä henkilöt

ovat ja miksi heidät on positioitu näin?” (Watson 2007, 374). Toisella tasolla analyysissa

huomioidaan, miten kertoja positioi itsensä suhteessa yleisöön (Bamberg 1997, 337), mitä

kertoja haluaa saavuttaa kertomuksellaan sekä kerronnan ja vuorovaikutuksen keinot

(Watson 2007, 374). Analyysissa huomio keskittyy erityisesti siihen, miten kertomusta

esitetään tietyssä vuorovaikutustilanteessa (Barkhuizen 2009, 284). Analyysissa voidaan

esimerkiksi pohtia ”Miksi tämä kerrotaan tällä tavoin?” ja ”Miksi tässä ja nyt?” (Watson

2007, 374). Analyysin kolmannella tasolla rakennetaan tasojen avulla yhteenvetoa ja edetään

yleismaailmalliseen tarkasteluun. Pyrkimyksenä on vastata kysymykseen ”Kuka minä olen

suhteessa siihen mitä yhteiskunta sanoo, että minun pitäisi olla?” (Watson 2007, 374).

Kolmannella tasolla pyritään näin ollen linkittämään yksilön rakentamaa ja kerrottua

identiteettiä suhteessa laajempiin kulttuurisiin merkityksiin ja diskursseihin (Pöysä 2010,

169).

Narratiivinen positiointianalyysi keskittyy vuorotellen kolmeen edellä kuvattuun tasoon ja

etenee asteittain paikallisesta yhä yleismaailmallisempaan tarkasteluun (Barkhuizen 2009,

284). Yhdessä analyysin eri tasot ottavat huomioon muun muassa kertomuksen henkilöiden

31

vuorovaikutuksen, kertomuksen sisällön, kertomuksen kerronnan ja vuorovaikutuksen

rakentumisen sekä diskurssit, joihin kertoja itsensä positioi (Barkhuizen 2009, 283). Tasoja

ei tule nähdä toisiaan poissulkevina vaan ennemminkin toisiaan tukevina ja täydentävinä.

Eri tasoja tarkastelemalla pystytään näin ollen yhdistämään sekä yksittäiset

haastattelutilanteessa rakentuvat pienet kertomukset että laajemmat kulttuuriset mallitarinat

(Mutanen & Siivonen 2016, 96).

Vaikka positioiden analysoiminen painottuu kielen analysoimiseen, Bamberg (1997, 341)

korostaa, että huomiota tulisi kohdistaa enemmän vuorovaikutukselliseen prosessiin, jossa

kertomuksia rakennetaan. Kertomuksen rakentuminen on prosessina laaja ja moniulotteinen.

Esimerkiksi kerronnan taustalla voi olla useita ja yhtä aikaa vaikuttavia syitä, kuten halu

jakaa tietoa, viihdyttää, vakuuttaa tai tutustua yleisöön (Bamberg 1997, 341–342). Yleisön

rooli onkin tärkeä muistaa, sillä yleisö vaikuttaa osaltaan siihen, miten kertomus muotoutuu

ja esitetään (Bamberg 1997, 335). Tullakseen ymmärretyksi ja hyväksytyksi kertoja

noudattaa kuulijoiden jakamia perusolettamuksia ja siten esittää kertomuksen, jonka kokee

olevan tilanteeseen mielekäs (Hänninen 1999, 55). Sen lisäksi, että huomio keskittyy siihen,

mitä ja miten kerrotaan, on oleellista myös pohtia, mitä mahdollisesti jätetään kokonaan

kertomatta. Kerronta voidaan nähdä ikkunana, jonka avulla on mahdollista nähdä henkilön

kokemuksiin (Bamberg 1997, 335). Bamberg (2011, 6) huomauttaa, että yleisesti ottaen

identiteetin käsite ei ota tarpeeksi hyvin huomioon sitä, että henkilöiden omilla

kertomuksilla olisi vaikutusta siihen, keitä olemme.

Analyysimenetelmän soveltaminen tutkimuksessa

Narratiivista positiointianalyysia on sovellettu erilaisissa tutkimusasetelmissa.

Analyysimenetelmää on käytetty esimerkiksi yksilö- ja ryhmähaastatteluiden sekä ryhmässä

käytävien keskusteluiden analysoimiseen. Narratiivista positiointianalyysia on soveltanut

muun muassa De Fina (2009, 241) tutkiessaan meksikolaisia maahanmuuttajia.

Analyysitavan avulla aineistosta nousee esille esimerkiksi muuton taustalla vaikuttaneet syyt

ja tapahtumat liittyen Yhdysvaltojen rajan ylitykseen. Haastatteluaineisto on koottu yksilö-

ja ryhmähaastattelujen avulla, ja haastattelijana on toiminut tutkijan lisäksi myös

ulkopuolinen haastattelija. Watson (2007, 375) on tutkimuksissaan soveltanut narratiivista

positiointianalyysia tutkiessaan matematiikan opettajaopiskelijoita ja heidän ammatti-

32

identiteettiään. Tutkimuksen aineistoa on tuotettu muun muassa siten, että opiskelijat

keskustelevat keskenään, heille annettujen keskustelua virittävien kysymysten avulla ilman

tutkijan tai haastattelijan läsnäoloa.

Barkhuizen (2009, 286) on puolestaan soveltanut narratiivista positiointianalyysia

tutkiessaan kieltenopettajaksi opiskelevien opiskelijoiden identiteetin rakentumista.

Tutkimusaineisto koostui kirjoitetuista kertomuksista ja haastatteluista. Mutanen ja Sivenius

(2017) ovat soveltaneet narratiivista positiointianalyysia tutkiessaan, miten työpajaan

osallistuvat nuoret positioivat itsensä kertoessaan elämästään. Kiinnostuksen kohteena

tutkimuksessa ovat muun muassa millaisia merkityksenantoja nuoret antavat koulutukseen

ja työelämään hakeutumiseen liittyen. Nuorten kertomukset pohjautuvat kerronnallisiin

yksilöhaastatteluihin, joissa aineisto on tuotettu vuorovaikutuksessa haastattelijan kanssa.

Tässä tutkielmassa narratiivista positiointianalyysia sovelletaan yliopisto-opiskelijoiden

työelämäidentiteetin rakentumisen tarkasteluun sekä siihen, miten työelämäidentiteetissä

positioidutaan työelämään, akateemiseen yrittäjyyteen ja työllistettävyyteen. Tutkielma

paikantuu työelämän murroksen ja yliopistokoulutukselle asetetun työllistettävyyden

vaatimuksen kontekstiin. Narratiivista positiointianalyysia soveltamalla analysoitiin 13

yliopisto-opiskelijan yksilöhaastattelua, joissa opiskelijat kertoivat koulutuspolustaan ja

työelämäkokemuksistaan sekä näkemyksistään yrittäjyyteen liittyen. Aineiston analyysissa

keskityimme narratiivisen positiointianalyysin jokaiseen kolmeen tasoon, mutta analyysin

toisella tasolla vuorovaikutusta eritellään lähinnä vain haastattelutilanteen ja konkreettisen

kuulijan, eikä niinkään yleistetyn toisen näkökulmasta. Analyysitavan avulla tarkastelemme

haastattelutilanteessa rakennettuja identiteettipositioita ja yhdistämme niitä laajempaan

yhteiskunnalliseen kontekstiin.

33

5 TUTKIELMAN TOTEUTUS

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaista identiteettiä yliopisto-opiskelijat rakentavat

itselleen työelämään liittyen. Lähestymme tutkielmaa narratiivisella tutkimusotteella ja

analysoimme aineistoa narratiivista positiointianalyysia soveltaen. Tässä luvussa kuvaamme

tutkielman aineistoa sekä esittelemme aineiston luennan ja analyysin etenemisen. Lopuksi

tuomme esille tutkielmaan liittyviä eettisiä kysymyksiä ja niihin liittyviä ratkaisuja.

5.1 Tutkimusasetelma ja tutkimuskysymykset

Tässä pro gradu -tutkielmassa olemme kiinnostuneita siitä, millaista työelämäidentiteettiä

yliopisto-opiskelijat pienissä kertomuksissaan rakentavat suhteessa työelämään.

Tarkoituksenamme on peilata tutkittavien identiteettineuvotteluita suhteessa teoreettisiin

lähtökohtiin ja ilmiöön, joihin tutkielma paikantuu. Näemme identiteetin rakentuvan

kerronnallisesti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tässä tutkielmassa käytämme

työelämäidentiteetin käsitettä, jonka määrittelyn jätimme tutkimusasetelmaa rakentaessa

väljäksi. Halusimme jättää käsitteen lopullisen muotoutumisen tutkittavien kerronnan

varaan. Tutkimuskysymyksemme muotoituivat lopulliseen muotoonsa tutkimusprosessin

edetessä seuraavalla tavalla:

1. Millaista työelämäidentiteettiä yliopisto-opiskelijat rakentavat pienissä

kertomuksissaan?

2. Miten työelämäidentiteetissä positioidutaan suhteessa työelämään, akateemiseen

yrittäjyyteen sekä työllistettävyyteen?

34

5.2 Aineiston tuottaminen ja tutkimukseen osallistujien valinta

Tutkielmamme on luonteeltaan laadullinen ja aineiston tuottaminen on toteutettu

tutkimushaastattelujen avulla. Haastattelu on yksi hyödyllinen tapa tuottaa

tutkimusaineistoa. Ihmisten kokemukset ovat tärkeitä tutkimuskohteita, ja haastattelu on

kätevä tapa lähestyä näitä kokemuksia esimerkiksi silloin, kun tutkijan ei ole mahdollista

olla paikalla (Hyvärinen 2017a, 12). Haastattelun avulla voidaan palata haastateltavan

kokemiin tilanteisiin ja tapahtumiin vuosienkin päähän. Tämän vuoksi haastattelut ovat

rakenteeltaan moniaikaisia ja monipaikkaisia, sillä haastattelut voivat olla yhtä aikaa sekä

"tässä ja nyt" että "siellä ja silloin" (Hyvärinen 2017a, 12). Haastattelukysymyksiä

suunniteltaessa tutkijan kannattaa miettiä, millaisia asioita kysymyksillä haetaan.

Mahdollinen haastattelurunko voi sisältää erilaisia kysymyksiä, jotka voivat virittää

haastateltavan kertomaan esimerkiksi kertomuksia, kuvauksia ja selityksiä. Kysymykset

voivat olla myös suoria faktakysymyksiä esimerkiksi haastateltavan taustatietoihin liittyen.

(Hyvärinen 2017a, 27.)

Tämän tutkielman haastatteluiden lähestymistapana on käytetty teemahaastattelua.

Teemahaastattelun ideana on, että tutkija määrittää haastattelussa käytävät keskeiset teemat

sen sijaan, että tutkija esittäisi tarkkoja lukkoon lyötyjä kysymyksiä (Hyvärinen 2017a, 21).

Tutkimushaastattelun teemat liittyivät koulutuspolkuun, yrittäjyyteen ja työelämään (katso

liite 1). Haastattelu sisälsi myös kaksi toiminnallista osuutta. Ensimmäinen toiminnallinen

osuus koostui 28 erilaisesta yrittäjyyteen liittyvästä väittämästä ja toisessa osuudessa

haastateltavan tuli eläytyä kehyskertomuksen tilanteeseen kertomalla, miten tilanne hänen

mielestään etenisi. Väittämät oli poimittu etnografisesti yliopisto-opiskelijoille tarkoitetulta

yrittäjyysviikolta ja niiden taustalla vaikuttivat muun muassa keskustelussa esiin nousseet

yrittäjyyteen liittyneet teemat. Muotoilultaan väittämät olivat valmiiksi kantaa ottavia, kuten

"Minulla on hyviä yritysideoita", "Palkkatyö on mielestäni tylsää" ja "Jo lapsesta mielestäni

näkee, voiko hänestä tulla yrittäjä". Väittämillä ei ollut ennalta asetettuja oikeita vastauksia,

vaan niiden tarkoituksena oli herätellä haastateltavaa kertomaan omia näkemyksiään.

Kehyskertomuksia oli kaksi erilaista ja niissä eläydyttiin joko tilanteeseen A, jossa

haastateltava on oman alan vakituisessa työpaikassa ja saa yritysidean tai tilanteeseen B,

jossa haastateltava on työttömänä ja hänelle tarjotaan työvoimatoimistosta yrittäjyyskurssia.

Haastattelija tarjosi haastateltavalle yhden kehyskertomuksen ja molempia

kehyskertomuksia pyrittiin tarjoamaan tasaisesti haastateltavien kesken.

35

Vaikka haastattelussa käytettiin lähestymistapana teemahaastattelua, oli haastattelun

tavoitteena antaa mahdollisimman paljon tilaa haastateltavan omalle kerronnalle.

Kerronnallisesta haastattelusta voidaan puhua myös nimillä kertomushaastattelu tai

narratiivinen haastattelu. Kerronnalliselle haastattelulle on ominaista, että kysymysten

avulla haastateltavalle annetaan lupa pitkään ja vapaamuotoiseen kerrontaan (Hyvärinen

2017a, 26). Kertomuksen avulla ihmiset voivat jäsentää ja ilmaista identiteettiään sekä

suuntautua esimerkiksi tulevaisuuteen (Hyvärinen 2017b, 174). Kertomus on tärkeä

kokemustiedon välittäjä, jonka avulla ihminen voi jakaa omia kokemuksiaan ja tietojaan

tutkijan aineistoksi. Kerronnallinen haastattelu voi käsitellä haastateltavan koko

elämänkertaa, lyhyttä tai pitkää elämänjaksoa tai jotakin osa-aluetta. (Hyvärinen 2017b,

174.)

Toteutimme tämän pro gradu -tutkielman osana ACE-hanketta ja pääsimme myös

tuottamaan hankkeelle haastatteluaineistoa parityönä yhden haastattelun verran.

Noudatimme haastattelussa haastattelurungon sisältämiä teemoja ja niiden sisältämiä

alakysymyksiä. Annoimme kuitenkin haastattelun edetä haastateltavan kerronnan mukaan,

jos tilanne sitä vaati. Haastateltavamme sai esimerkiksi kertoa vapaasti yritysideaansa

liittyvää kertomusta, vaikka sitä ei varsinaisesti haastattelurungossa kysytty. Vapaan

kerronnan myötä myös muissa haastatteluissa esimerkiksi käsiteltävien teemojen järjestys

saattoi poiketa rungon järjestyksestä, ja osa teemoista saattoi jäädä vähemmälle tarkastelulle.

Esimerkiksi keskustelu oman alan työkokemukseen liittyvästä teemasta saattoi jäädä

vähemmälle, mikäli haastateltava ei kokenut omaavansa oman alan työkokemusta. Myös

Hyvärisen (2017b, 22) mukaan haastattelussa voikin nousta esille tilanteita, joissa jokin

ennalta valittu teema ei ehkä olekaan niin läheinen haastateltavalle tai ainakaan niin läheinen

kuin jokin hänen itsensä nostama aihe. Haastattelutilanteissa voidaan nähdä toimivana

tapana joustavaa reagointia haastateltavan kerrontaan ja keskustelun suuntaamista

haastateltavan esiin nostamiin asioihin kuten käsitteisiin, teemoihin ja kielikuviin

(Hyvärinen 2017a, 22). Tässä tutkielmassa käytettyjen haastatteluiden yhtenä keskeisenä

tavoitteena olikin reagoida joustavasti haastateltavan kerrontaan ja esittää tarpeen mukaan

tarkentavia lisäkysymyksiä haastattelurungon ulkopuolelta.

Haastatteluun osallistuneet rekrytoitiin erilaisten kanavien kautta. Haastateltavia haettiin

suomalaisen yliopiston syksyllä 2016 järjestämien yrittäjyysopintojaksojen, minäkäsityksiä

36

ja yrittäjyysintentioita käsittelevän sähköisen kyselytutkimuksen sekä ACE-hankkeen

tutkijoiden omien verkostojen kautta. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina

kasvotusten sekä etänä Skype for Business -ohjelman kautta syksyn 2016 ja kevään 2017

aikana. Haastattelijoina toimivat sekä ACE-hankkeen tutkijat että kasvatustieteen,

aikuiskasvatustieteen ja psykologian opiskelijat.

5.3 Aineisto ja aineiston rajaaminen

Koko haastatteluaineisto koostui 28 yliopisto-opiskelijan yksilöhaastatteluista, joista 9 oli

miehiä ja 19 naisia. Haastateltavista 16 oli 20–29-vuotiaita, kahdeksan 30–39-vuotiaita ja

neljä yli 40-vuotiaita. Tästä joukosta lopulliseksi aineistoksemme valikoitui 13 haastattelua.

Rajasimme tutkielmassa käytetyn aineiston koskemaan ensimmäistä

korkeakoulututkintoaan suorittaviin yliopisto-opiskelijoihin. Aiemmat tutkimustulokset

osoittavat, että mitä kauempana valmistuminen suhteessa opiskelijan ikään ja suoritettuihin

opintoihin oli, sitä myönteisemmin työllistettävyyteen suhtauduttiin sekä päinvastoin (Räty

ym. 2018). Vastaavasti, mitä lähemmäs työelämää opiskelijat positioivat itsensä suhteessa

omaan työkokemukseensa, sitä myönteisempiä odotuksia heillä oli työllistettävyydestään

(Räty ym. 2018). Rädyn ja kumppaneiden tutkimustuloksista voidaankin tulkita, että

ensimmäistä tutkintoaan suorittavilla voi kenties olla vähemmän työkokemusta kuin jo

tutkinnon suorittaneilla, ja sen myötä mahdollisesti vähemmän työkokemuksen sävyttämiä

näkemyksiä työelämästä. Tästä syystä halusimme keskittyä akateemisen työuransa

kynnyksellä oleviin yliopisto-opiskelijoihin, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta

korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeisestä työllistymisestä. Rajauksen taustalla vaikutti

myös kiinnostuksemme ajankohtaista ilmiötä kohtaan, jossa opiskelijoita kannustetaan yhä

nopeampaan valmistumiseen, ja siten siirtymään entistä sujuvammin työmarkkinoille

(Isopahkala-Bouret & Siivonen 2016, 246). Rajauksen ehdot täyttäneistä haastateltavista

(n=13) kahdeksan oli naisia ja viisi miehiä. Heistä 11 oli 20–29-vuotiaita ja kaksi 30–39-

vuotiaita, ja he edustivat eri aloja kuten kauppatieteitä, oikeustieteitä, luonnontieteitä ja

kasvatustieteitä. Opiskelijat edustivat myös opintojen eri vaiheita alkuvaiheesta aina

valmistumisen kynnykselle asti. Aineiston laajuuden ja analyysimenetelmän vaatiman

lähiluvun vuoksi keskityimme analysoimaan aineistosta kerronnallisuutta sisältäneet

osuudet, jättäen tarkastelun ulkopuolelle haastattelun kaksi toiminnallista osuutta sekä Turun

37

yliopiston yrittäjyyden ja yrittäjyyskoulutuksen strategiaa käsitelleet mielipideosuudet.

Analysoitavaa haastatteluaineistoa kertyi yhteensä 278 sivua (Times New Roman 12 ja

riviväli 1).

5.4 Aineiston luenta ja analyysi

Aloitimme aineiston analysoinnin tutustumalla haastatteluaineistoon kokonaisuudessaan.

Luimme itsenäisesti jokaisen haastattelun yksi kerrallaan läpi, ja teimme sivun laitaan

merkintöjä teemoista ja aiheista, joita haastattelussa käsiteltiin. Teimme myös havaintoja

kertomuksessa mukana olleista henkilöistä. Tutustuvan lukutavan jälkeen keskustelimme

yhdessä tekemistämme merkinnöistä ja aineistosta yleisesti. Tämän aineistoon tutustuvan

vaiheen tarkoituksena oli auttaa meitä hahmottamaan, mistä haastatteluissa oli kyse ja mitkä

teemat tai tapahtumat nousivat esille. Tutustumisvaiheen jälkeen, rajasimme analyysin

ulkopuolelle haastatteluiden toiminnalliset ja Turun yliopiston strategiaa koskeneet osuudet.

Aineiston laajuuden ja analyysimenetelmän vaatiman lähiluvun vuoksi, koimme

perustelluksi jättää osan haastattelun osuuksista tarkastelun ulkopuolelle.

Seuraavassa analyysivaiheessa kirjoitimme yhdessä jokaisesta haastattelusta lyhyen

tiivistelmän, jota voidaan kutsua juonianalyysiksi. Juonianalyysin avulla voidaan eritellä

kertomuksen juoni eli millainen sen lopputilanne on suhteessa alkutilanteeseen sekä

millaisten tapahtumien ja hahmojen kautta tarina etenee pääpiirteittäin (Hänninen 2015,

176). Tässä toisessa analyysivaiheessa pyrimmekin erottelemaan haastattelun kannalta

keskeisiä pääkertomuksia ja niihin liittyviä alakertomuksia sekä kertomuksissa esiintyviä

henkilöitä. Haastatteluiden tiivistelmät auttoivat meitä havaitsemaan tarkemmin, millaisia

kokemuksia opiskelijoilla oli työelämästä ja millaisten vaiheiden seurauksena ne olivat

muotoutuneet. Tiivistelmien avulla pystyimme myös tekemään alustavia havaintoja

opiskelijoiden kertomusten samankaltaisuudesta tai erilaisuudesta, ja nämä havainnot

toimivat pohjana viiden aineistolähtöisen tyyppitarinan konstruoimiselle analyysin

syventyessä. Tyyppitarina tiivistää aineiston keskeiset elementit ja sitä kautta niissä

ilmennetään keskimääräisesti kertomusten tyypillisiä piirteitä (Saaranen-Kauppinen &

Puusniekka 2006). Tyyppitarinat konstruoimme analyysissa siten, että kunkin opiskelijan

haastattelu esiintyi vain yhdessä tyyppitarinassa. Analyysin tulosten esittäminen

38

tyyppitarinoina myös vähentää tutkimukseen osallistuneiden tunnistettavuutta (Hänninen

1999, 33).

Analyysin kolmas vaihe sisälsi jokaisen haastattelun analysoimisen kolmetasoista

narratiivista positiointianalyysia soveltaen. Uutena ja haasteellisena menetelmänä

narratiivinen positiointianalyysi vaati paljon taustatyötä, ennen kuin lähdimme itse

soveltamaan analyysimenetelmää. Positiointitasoja erittelevän narratiivisen

positiointianalyysin aloitimme valitsemalla aineistoista kaksi toisistaan erilaista haastattelua,

jotka analysoimme ensin molemmat itsenäisesti. Itsenäisen vaiheen jälkeen vertailimme

analyysin tuloksia ja tarkensimme tapaa soveltaa analyysimenetelmää.

Tarkennuksen jälkeen kiinnitimme erityisesti huomiota aineistossa pieniin kertomuksiin,

jotka käsittelivät tutkimuskysymystemme kolmea teemaa eli työelämää, akateemista

yrittäjyyttä ja työllistettävyyttä. Koska menetelmänä narratiivinen positiointianalyysi on

kolmetasoinen, tarkastelimme kolmen eri tason avulla kaikkia näitä kolmea teemaa.

Ensimmäisellä tasolla tavoitteenamme oli analysoida kertomus yhtenäisenä yksikkönä, ja

katsoa millaisia identiteettivaatimuksia kertoja sen kautta esittää (Hyvärinen 2006, 23).

Analyysimme keskittyi haastattelussa esiintyneisiin hahmoihin ja tapahtumiin. Analyysin

alkuun pääsemistä auttoi vaihe, jossa korostimme aineistosta kaikki ne kohdat, jossa

haastateltava toi esille itsensä lisäksi myös muita henkilöitä.

Toisella tasolla kiinnitimme huomiota haastattelun vuorovaikutukseen, sekä siihen miten

kertomusta esitetään haastattelutilanteen kontekstissa (Barkhuizen 2009, 284). Tason

hahmottamisesta teki haasteellista se, että valtaosaan aineistosta tutustuimme pelkästään

litteraatioiden avulla. Haastattelutilanteen vuorovaikutuksen hahmottamista lisäsi kuitenkin

erilaisten vuorovaikutustilanteiden pohtiminen, sillä Pöysä (2010, 170) huomauttaa että,

toisessa tilanteessa, toiselle haastattelijalle tai toisten kuulijoiden läsnä ollessa, kertoja olisi

saattanut nostaa esiin hyvinkin erilaisia asioita. Vuorovaikutukseksi voidaan myös nähdä

tavat, jolla puhujat tarjoavat, ottavat vastaan ja muuttavat puheenaiheita, samalla asemoituen

suhteessa toisiinsa ja puheen kohteena oleviin asioihin (Pöysä 2010, 158). Keskityimmekin

analyysissa toisella tasolla erityisesti haastattelutilanteen ja siten konkreettisen kuulijan ja

haastateltavan välisen vuorovaikutuksen analysoimiseen.

39

Kolmannella tasolla syvennyimme tarkastelemaan sitä, miten sekä puhuja että yleisö luovat

ja esittävät tietynlaisia omakuvia, eli toisin sanoen suhteuttavat itse itsensä niihin asemiin,

jotka he olivat kerronnallaan vuorovaikutteisesti tuottaneet (Hyvärinen 2006, 23).

Mielenkiinnon kohteena analyysissa olivat kertomukset siitä, millaisena kertoja halusi

näyttäytyä suhteessa siihen, mitä hän oletti itseltään odotettavan (Bamberg 1997, 337).

Odotusten lisäksi pyrimme kiinnittämään huomiota kohtiin, joissa ilmeni kulttuurissa

yleisesti hahmotettuja uskomuksia eli kulttuurisia mallitarinoita, joita haastateltava pyrki

puheessaan esimerkiksi vahvistamaan tai hylkäämään. Uskomukset voidaan nähdä

identiteetin rakentumisen kannalta merkittävinä, sillä erilaiset kulttuurit ja yhteisöt tarjoavat

yksilölle runsaasti erilaisia resursseja identiteetin rakentamiseen (Montonen 2014, 20).

Analyysimme keskittyi siis näihin kulttuurisiin odotuksiin ja ideaaleihin, joihin suhteessa

haastateltavat kerronnassaan itseään jäsensivät.

Narratiivista positiointianalyysia sovellettaessa pidimme mielessä, miten aiemmin

alustavasti konstruoimamme viisi tyyppitarinaa rakentuvat analyysin edetessä.

Tyyppitarinoiden tulkitsemisen tueksi ja analyysitapamme yhdenmukaisuuden

varmistamiseksi laadimme kokoavan analyysitaulukon jokaiselle viidelle tyyppitarinnalle

(katso liite 2). Analyysitaulukkoon merkitsimme ensin kolme tutkimuskysymystemme

mukaista teemaa. Seuraavaksi lisäsimme jokaisen teeman alle positiointianalyysin kolme

tasoa. Taulukoon laadimme jokaisesta tyyppitarinaan kuuluneesta haastattelusta (1-4

haastattelua per tyyppitarina) teemojen mukaiset positiot. Taulukon täytyttyä teimme

yhteenvetoa jokaisen teeman pohjalta, jonka tuloksena saimme aikaan kuvaukset

tyyppitarinoista, joita kutsumme työelämäidentiteeteiksi. Työelämäidentiteettiryhmien

sisällä yhdistävinä tekijöinä olivat samankaltaisuus positioitumisessa suhteessa työelämään,

akateemiseen yrittäjyyteen ja työllistettävyyteen. Yksittäinen työelämäidentiteetti on

tyyppitarinana kuvaus, joka kuvailee yleistäen ryhmän positioitumista suhteessa

tutkimuskysymystemme teemoihin.

5.5 Tutkielman eettiset kysymykset

Tutkimuseettiset normit sekä ohjaavat tutkimuksen tekoa että ilmaisevat arvoja, joihin

tutkijoiden toivotaan ja uskotaan sitoutuvan. Nämä tutkimuseettiset normit jaotellaan

40

kolmeen pääryhmään, jotka ovat totuuden etsimistä ja tiedon luotettavuutta ilmentävät

normit, tutkittavien ihmisarvoa kunnioittavat normit sekä tutkijoiden suhteita kuvaavat

normit. (Kuula 2011, 24, 58.) Tutkimuksessa tulee siis eettisestä näkökulmasta huomioida

niin menetelmälliset valinnat, tutkimuskohdetta koskevat valinnat kuin tieteen

yhteisöllisyyttäkin koskevat valinnat. Lähtökohtana tutkielmamme teolle ovat nämä yleiset

tutkimuseettiset normit, joiden lisäksi noudatamme ACE-hankkeen tavoin Itä-Suomen

yliopiston ja Turun yliopiston tutkimuseettisiä ohjeita.

Kuulan (2011, 59) mukaan ihmistieteellisen tutkimuksen eettiset normit perustuvat neljään

pääperiaatteeseen: hyötyyn, vahingon välttämiseen, autonomian kunnioitukseen ja

oikeudenmukaisuuteen. Lisäksi normeihin sisältyy aina tutkittaviin liittyvien tietojen

luottamuksellisuuden turvaaminen (Kuula 2011, 59). Tutkielmaan osallistuvien tietoja

olemmekin käsitelleet nimettömänä ja luottamuksella, eivätkä hankkeen ulkopuoliset

henkilöt ole saaneet tietoa haastateltavien henkilöllisyydestä. Kunnioitamme myös

haastatteluun osallistujien autonomiaa, sillä osallistuminen oli täysin vapaaehtoista ja

haastateltavien halukkuutta osallistua haastatteluun sekä lupaa haastattelun nauhoittamiseen

kysyttiin haastattelutilanteessa. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta haastateltaville myös

kerrottiin haastattelun keskeiset teemat, eli heille kerrottiin ennalta, mistä haastattelussa on

kyse. Teimme myös tulosten raportointitavassa ratkaisuja, joilla pyrimme vähentämään

haastatteluun osallistuneiden tunnistettavuutta ja näin ollen välttämään haastateltaville

tunnistettavuudesta mahdollisesti koituvaa haittaa.

Tässä tutkielmassa käytetyn aineiston säilyttämiseen ja mahdolliseen jatkokäyttöön

liittyvissä asioissa eettisyyteen pyrittiin kiinnittämään ACE-hankkeen toimesta

erityishuomiota. Haastatteluaineisto litteroitiin alkuperäistä haastattelutilannetta

vastaavaksi, minkä jälkeen kaikki litteraatiot anonymisoitiin. Haastattelun katsotaan olevan

anonyymi eli tunnisteeton, jos haastateltavan tunnusomaiset piirteet ilmenevät samanlaisina

useammalla henkilöllä ja jos katsotaan, että henkilöä ei voida tunnistaa kohtuullisesti

toteutettavissa olevilla toimenpiteillä (Ranta & Kuula-Luumi 2017, 418–419).

Anonymisoinnin avulla pystytään myös takaamaan se, ettei aineistosta muodostu

henkilörekisteriä ja näin ollen aineisto voidaan arkistoida mahdollista uudelleenkäyttöä

41

varten esimerkiksi Yhteiskunnalliseen tietoarkistoon2 (Ruusuvuori & Nikander 2017, 438).

ACE-hanke järjesti tutkielmassamme käytetyn aineiston anonymisoinnin, mikä mahdollisti

meistä tutkielman tekijöistä toisen olla toteuttamassa kokonaisuudessaan aineiston

anonymisoinnin. Vasta aineiston anonymisoinnin jälkeen litteraatiot luovutettiin yleisesti

hankkeen muille tutkielman tekijöille.

Anonymisoinnilla varmistetiin haastateltavan yksityisyyden suojaaminen menettämättä

kuitenkaan tutkimukselle tärkeitä tietoja. Keskeisimmät haastatteluihin soveltuvat

anonymisoinnin tekniikat ovat muuttaminen, poistaminen ja kategorisointi (Ranta & Kuula-

Luumi 2017, 419). Muuttamisella tarkoitetaan tilanteita, joissa haastateltavaa koskeva

tunnistetieto muutetaan toiseksi, poistamisella taas tunnistetiedon hävittämistä ja

kategorisoinnilla tunnistetietojen nostamista yleisemmälle tasolle (Ranta & Kuula-Luumi

2017, 419). Muuttamista vaativia tunnistetietoja ovat esimerkiksi kaikki erisnimet ja

poistettavia tunnistetietoja muun muassa yhteystiedot. Anonymisointia varten luotiin

anonymisointijärjestelmä, jonka mukaan koko aineisto anonymisoitiin yhdenmukaisesti.

ACE-hankkeessa kaikki alkuperäisen aineiston 28 anonymisoitua haastattelua

anonymisoitiin siis samanlaista toimintatapaa käyttäen. Esimerkiksi aineistostamme kaikki

erisnimet anonymisoitiin ja jokaiselle haastateltavalle annettiin pseudonyymi eli peitenimi.

Kategorisointia käyttämällä taas esimerkiksi haastatteluissa esiintyneet täsmälliset ammatit

ja asuinpaikat nostettiin yleisemmälle tasolle.

Yksi tärkeimmistä ihmistutkimuksen eettisistä perussäännöistä onkin, että tutkittavan

henkilöllisyys ei saa tulla tutkimuksen raportointivaiheessa esiin (Hänninen 2008, 133).

Narratiivinen tutkimus tuo kuitenkin omat haasteensa tunnistettavuudelle ja aineiston

huolellisesta anonymisoinnista huolimatta kohtasimme tulosten raportointivaiheessa useita

haastateltavien anonymiteettiä koskevia kysymyksiä. Narratiiviselle tutkimukselle on

tyypillistä, että yksilö piirtyy tutkimuksessa esiin tunnistettavana, sillä henkilöitä käsitellään

yksilöllisinä, ajallisina ja kontekstuaalisina kokonaisuuksina (Hänninen 2008, 133).

Tulosten raportointivaiheessa päätimmekin jättää sitaatteja koskevat tunnistetiedot hyvin

vähäisiksi, sillä halusimme tämän valinnan avulla suojata haastateltavien anonymiteettiä, ja

näin ollen vähentää haastateltavien tunnistettavuutta. Esimerkiksi tämän vuoksi

2 Hankkeen päätyttyä osa tutkimusaineistosta luovutetaan Tampereen yliopiston ylläpitämään

Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Ennen luovutusta aineistosta poistetaan tiedot, jotka voivat

vahingoittaa tutkimukseen osallistuneiden yksityisyyden suojaa.

42

haastateltavien koulutusalaa, sukupuolta tai ikää ei sitaattien yhteydessä mainita. Jokaisessa

sitaatissa haastateltava on myös nimetty työelämäidentiteetin mukaan hänen

pseudonyyminimensä sijaan. Työelämäidentiteetin nimen käyttäminen sitaateissa vähensi

mielestämme yksittäisen haastateltavan leimaantumista identiteettiryhmänsä edustajana ja

nosti tarkastelua yksilöä yleisemmälle tasolle.

Oleellista narratiiviselle tutkimusotteelle on tulkinnallisuus ja etiikan näkökulmasta

katsottuna se liittyy haitan välttämisen periaatteeseen. Jos tutkijan tekemät tulkinnat

aiheuttavat kohteelleen esimerkiksi mielipahaa, omanarvontunnon alenemista tai tärkeiden

asioiden mitätöintiä, on tutkimus aiheuttanut tutkittavalle haittaa. Lisäksi oman

ainutkertaisen tarinan löytäminen esimerkiksi tyyppitarinan tai ylemmän kulttuurisen

mallitarinan edustajana voidaan kokea loukkaavana tai omaa ainutkertaisuuttaan

kyseenalaistavana (Hänninen 2008, 130–131.) Tässä tutkielmassa pyrimme välttämään

tutkittaville koituvaa haittaa rakentamalla jokaisen tyyppitarinan useamman haastattelun

pohjalta, jolloin tulkintamme eivät koskeneet vain yhtä tutkittavaa. Jokaisen tyyppitarinan

kohdalla useamman tutkittavan kertomusten käyttäminen ei kuitenkaan toteutunut. Tästä

syystä pyrimmekin nostamaan tulkintaa ja raportointiin liittyviä yksityiskohtia yleisemmälle

tasolle muun muassa mielipahan aiheuttamisen ja ainutkertaisuuden kyseenalaistamisen

välttämiseksi. Tutkielman luotettavuuden näkökulmasta päädyimme kuitenkin lopulta

numeroimaan haastateltavat ja merkitsemään nämä numeroinnit sitaatteihin. Tällä

ratkaisulla toimme esille, että olimme käyttäneet monipuolisesti aineistoamme ja että

jokainen konstruoimamme tyyppitarina koostui yhteenvedon tavoin joko yhdestä tai

useammasta haastattelusta.

Tulkintaan liittyvät eettiset kysymykset koskivat myös tutkielmamme menetelmävalintaa.

Menetelmävalintana narratiivinen positiointianalyysi on yksi eikä suinkaan ainoa

lähestymistapa tarkastella identiteettiä. Pyrkimyksemme ei ole tavoitella totuutta, vaan

pyrkiä mahdollisimman uskottavaan kuvaukseen todellisuudesta. Lisäksi

identiteettitutkimuksessa tulee erityisesti huomioida ihmisarvoa kunnioittavat eettiset

normit, jotka huomioimme valitsemalla menetelmän, jonka pyrkimyksenä on tavoitella

tulkintaa mahdollisimman moniulotteisesti. Narratiivinen positiointianalyysi tarkasteleekin

sosiaalisesti rakentuvan identiteetin muodostumista kolmella tasolla. Yhdessä analyysin

toisiaan tukevat tasot ottavat huomioon muun muassa kertomuksen henkilöiden välisen

vuorovaikutuksen, kertomuksen sisällön, kerronnan tavat ja vuorovaikutuksen rakentumisen

43

yleisön kanssa sekä diskurssit, joihin kertoja itsensä positioi (Barkhuizen 2009, 283).

Narratiivinen positiointianalyysi tarjoaakin mahdollisuuden monikerroksiseen tulkintaan ja

siten selvittää, millaista identiteettiä kertoja rakentaa kerronnassa esiintyvien positioidensa

avulla. Aineiston analyysivaiheessa pyrimme keskittymään tulkintoihin aineistolähtöisesti.

Tulkinnallisuudessa on tärkeää muistaa, ettei aineisto ole absoluuttinen totuus, vaan

haastateltavan ja haastattelijan yhdessä ja siinä kyseisessä hetkessä tuottama aineisto (Pietilä

2010, 212, 214). Narratiivisen positiointianalyysin osalta muistutimme itseämme myöskin

haastatteluhetken tärkeydestä, sillä positiointia tulee tarkastella juuri siinä hetkessä

tapahtuvana. Tutkimusprosessimme aikana tutkittavien erilaiset eettiset kysymykset

nousivat esille pitkin matkaa. Aloittelevina tutkielman tekijöinä saimme myös tukea ja apua

ratkaisuihimme tiedeyhteisöltä esimerkiksi helmikuussa 2018, kun esittelimme alustavia

tuloksia Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivillä. Tiedeyhteisöltä saadun arvokkaan palautteen

ja keskusteluiden pohjalta kehitimme tutkielmamme eettiset ratkaisut lopulliseen

muotoonsa.

44

6 TULOKSET

Tutkielman tulokset on koottu tähän lukuun. Analyysissa yhdisteltiin tulkitsemiamme

opiskelijoiden samankaltaisia positioita, joiden avulla konstruoitiin viisi erilaista

tyyppitarinaa, joita kutsumme työelämäidentiteeteiksi. Nämä viisi aineistolähtöistä

työelämäidentiteettiä ovat Ekspertti, Paikkaansa etsivä, Generalisti, Akateeminen yrittäjä ja

Realisti. Jokainen työelämäidentiteetti on konstruoitu 1–4 yliopisto-opiskelijan

haastatteluista, joissa yhdistävänä tekijänä ovat samankaltaisuus positioitumisessa suhteessa

työelämään, akateemiseen yrittäjyyteen ja työllistettävyyteen (katso taulukko 1). Alla olevan

taulukon 1 tavoitteena on havainnollistaa näitä positioita eri työelämäidentiteettien välillä.

Analysoimme aineiston kolmetasoisesti narratiivista positiointianalyysia soveltaen, mutta

kuvaamme tulokset tässä edellä mainittujen tutkimuskysymysten sisältämien teemojen

mukaan. Käsittelemme seuraavaksi jokaisen työelämäidentiteettiryhmän työelämän,

akateemisen yrittäjyyden ja työllistettävyyden teemojen kautta. Luvun loppuun olemme

koonneet tuloksista vielä erillisen yhteenvedon.

Ekspertti Paikkaansa

etsivä

Generalisti Akateeminen

yrittäjä

Realisti

M N K M N K M N K M N K M N K

Työelämä x x x x x

Akateeminen

yrittäjyys

x

x

x

x

x

Työllistettävyys x x x x x

TAULUKKO 1. Työelämäidentiteetit suhteessa työelämään, akateemiseen yrittäjyyteen ja

työllistettävyyteen (M: myönteinen positioituminen, N: neutraali positioituminen ja K:

kielteinen positioituminen)

45

6.1 Ekspertti

Ekspertti opiskelee koulutusalaa, jonka valinnan taustalla on pitkäaikainen haave. Lukiossa

herännyt kiinnostus alaa kohtaan on vahvistunut opintojen ja oman alan työkokemuksen

myötä. Pienissä kertomuksissaan Ekspertti tuo esille, että työelämään positioitumista auttaa

opintojen ja oman alan työkokemuksen toisiaan tukeva vaikutus. Ekspertti toimii aktiivisesti

päämääränsä eteen ja selviytyykin voittajana erilaisista haasteellisista tilanteista.

Akateemiseen yrittäjyyteen Ekspertti positioituu haastattelupuheessa etäisesti, sillä

akateeminen yrittäjyys ei ole perinteinen suuntautumisvaihtoehto omalla alalla, eikä itseltä

löydy yrittämistä kohtaan mielenkiintoa. Akateeminen yrittäjyys on Ekspertin mielestä

tärkeää, mutta se ei ole vaihtoehto hänelle. Ekspertti positioituu pienissä kertomuksissaan

hyvin työllistyväksi ja halutuksi työntekijäksi, sillä oman alan työkokemus ja useat

pätevyydet parantavat hänen työllistettävyyttään. Hän onkin omaksunut mallin, jonka

mukaan koulutus ja työ limittyvät yhteen (Holvas & Vähämäki 2005, 131). Ekspertille onkin

jo opintojen aikana selvää, mitä tuleva työ pitää sisällään.

Työkokemukset opintojen tukena

Lukioaikoina hankitun työkokemuksen myötä Ekspertille heräsi kiinnostus omaa

opiskelualaansa kohtaan. Mielenkiintoisen alan löytyminen oli jopa hieman sattumaa, sillä

Ekspertillä ei ollut ennalta selvillä, miten mieluisaa työ voisikaan olla. Työssä viihtyminen

alkoi kokemusten myötä vaikuttaa jopa potentiaaliselta uravaihtoehdolta. Ekspertti

vakuuttaa omaa kiinnostustaan alaa kohtaan toteamalla, että jopa omat kaverit

kummastelivat Ekspertin kykyä tehdä työtä nuorten parissa.

Ekspertti: Kävin neljää vuotee, lukion, mä heti päätin sen et no, jos sitä saa venyttää

ku ei mul oo hajuukaa et mitä mä haluun tehä. Ja sit mä täytin 18, ni mä rupesin

tekee opesijaisuuksii, siinä koulun ohella. Ja sit mä tajusin et vitsi toi on muuten

siistii että, pitäs varmaan tota miettii sitte yhtenä vaihtoehtona et mitä, tulevaisuudes

haluu tehä, ja mä tein yläkoulus et siit monet oli sillee järkyttyneit kaveritki et miten

sä siihen pystyt. (H3)

Kiinnostavan työkokemuksen myötä Ekspertti hakeutui opiskelemaan kyseistä alaa

yliopistoon. Haastattelijan kysyessä työelämästä muodostuneista käsityksistä Ekspertti

suuntaa kerrontaa tulevaisuuteen. Tuleva työelämä ei häntä juurikaan huoleta, sillä hän

kokee saaneensa etua työkokemuksen myötä. Ekspertti tietää jo ennen valmistumista,

46

millaista työtä hän tulee tulevaisuudessa tekemään. Hän positioi itsensä vahvasti osaksi alan

ammattikuntaa, vaikkei vielä ole edes opintojensa loppusuoralla. Ekspertti positioikin

itsensä pienessä kertomuksessaan kokeneemmaksi kuin muut opiskelutoverit, joilla

työkokemusta ei välttämättä ole niin paljon kuin hänellä itsellään.

Haastattelija: No minkälainen käsitys sulla on, työelämästä, muodostunut?

Ekspertti: No, joo siis mua ei hirveesti pelota, se tuleva työelämä, koska mulla sitä

kokemusta, löytyy. Et siinä mulla on ihan hirvee etu, sitte et mä tiedän mitä se tulee

olemaan se, työ, mitä mä tuun tulevaisuudessa tekemään. Kaikil ei välttämättä oo.

(H3)

Akateeminen yrittäjyys ei näyttäydy perussuuntautumisalana

Yrittäjyyttä ja akateemista yrittäjyyttä käsittelevät pienet kertomukset tulkitsemme niin, ettei

Ekspertti positioidu haastattelupuheessa yrittäjyyteen. Ekspertti perustelee vähäistä

yrittäjyyskeskusteluun osallistumista tuomalla esille, ettei yrittäjyys näyttäydy tulevassa

ammatissa hänelle tavanomaisena työllistymisvaihtoehtona, eikä yrittäjyys ole noussut esille

keskusteluissa saman alan opiskelukavereiden kanssa. Lopuksi Ekspertti tekee eroa

koulutusalan suhteen ja mainitsee, että "ne muut" opiskelijat keskustelevat yrittäjyydestä.

Haastattelija: (…) tästä yrittäjyydestä niin, ootko törmänny siihen, että se olis jotenki

niinku ajankohtainen tämmösessä työelämäkeskustelussa?

Ekspertti: No ei se ainakaan mun kohal hirveesti oo tullu, missään et oon niinku

opeks opiskelee ni, se ei siel oo semmonen perussuuntautumisala, välttämättä. (…)

ei kyl ihan hirveesti tuu keskusteltuu varsinkaa näitten jotka opettajaks opiskelee.

Jonku verran ne muut sitte, saattaa puhuu et no pitäsköhän jotain kehittää (…). (H3)

Ekspertti tuo esille, että häneltä myös puuttuu tarvittava kiinnostus yrittäjänä toimimista

kohtaan, ja perustelee näkemystään omien luonteenpiirteidensä avulla. Hän positioituu

pienessä kertomuksessaan työntekijäksi, joka haluaa keskittyä itse työn tekemiseen, eikä

yrityksen pyörittämiseen ja muiden ohjeistamiseen.

Ekspertti: (…) minua itessään ei se yrittäjyys, sinänsä houkuttele, kun, minä en oo

sem.. niinku semmonen tyyppi että, minä en jaksa, hirveesti hallinnoia asioita tai

muutenkaan semmonen että minä en, minä en niinkun, minä mieluummin, teen töitä

rauhassa sen yhen asian ympärillä mihin mistä mikä minua kiinnostaa kun se, että

minä alan, niinkun pyörittämmään, niinku, semmosta firmaa. Et minä mieluummin

teen ite jottain, sitä firman, pientä juttua kun se että minä käsken muita tekemään

erilaisia juttuja ja sitten, hoitelen niinkun, yhteyksiä ja, muuta tämmöstä. (H1)

Oma aktiivisuus parantaa työllistettävyyttä

47

Haastattelussa Ekspertti positioituu luotettavaksi työntekijäksi ja perustelee työyhteisössä

saavuttamaansa statusta pitkällä työkokemuksella. Hyvin tehdyn työn ja oman aktiivisuuden

avulla hänelle on tarjoutunut myös uusia työtarjouksia, mitkä yhdessä pitkän

työkokemuksen myötä vahvistavat toimeliaan työntekijän positiota (Laalo & Heinonen

2016, 700). Haastattelijan esittäessä lisäkysymyksen statukseen liittyen, päättää Ekspertti

puheenvuorossaan vielä tarkentaa asiaa. Pienessä kertomuksessaan Ekspertti positioituu

yhdenvertaiseksi työyhteisössä virkasuhteissa olevien ammattilaisten kanssa.

Ekspertti: (…) oon pyöriny siel koululla mis mä teen niit sijaisuuksii, ja sitte, oon

tehny siel sitä kesäduunii, ja sitte on, ne muut opettajat ketä mä vaikka sijaistan, ne

tietää et mikä tyyppi mä oon ja, miten sitte ne asiat hoituu ni, yleensä niil on tosi

luottavainen olo siihen. Ja, esimerkiks nyt se että mä oon nyt, keväällä, ni mul on

matikan, fysiikan kemian opettajan sijaisuus, ku yks, ope jää äitiyslomalle, ni se oli

jo kysyny sitte, että onkohan sillä [Ekspertillä] nyt tässä niinku miten tossa, keväällä

(…) pystysköhän se ottaa sitte, täst hänen niinku, tunneistaan kopin.

Haastattelija: Et sinut on otettu ikään kun osaksi henkilökuntaa?

Ekspertti: On, on ehdottomasti. Oon kuin yks niistä jotka siel on oikeesti niinku,

viroissaan. (H3)

Tulkitsemme statuksen saavuttamisen perustuvan työkokemuksella hankittuun osaamiseen,

jolla Ekspertti osoittaa oman aktiivisuuden lisänneen työllistettävyyttään. Hän positioituukin

pienissä kertomuksissaan omaan työllistettävyyteensä luottavaisesti, mitä hän perustelee

myös alalla vallitsevan työvoimapulan ja oman kaksoispätevyytensä avulla. Hän hyväksyy

uskomuksen, jonka mukaan viran saaminen heti valmistumisen jälkeen näyttää

epätodennäköiseltä. Ekspertti kuitenkin vakuuttaa, että tulevaisuudessa oman alan töitä on

melko varmasti saatavilla.

Ekspertti: Mä oon erittäin luottavainen, oman alan juttuihin. Mul on viel se et ku mä

muutan takas sinne [Etelä-Suomeen], ni siel on aika kova pula, tällä hetkel

matikanopettajista ja, luokanopettajista. Sit ku mulle tulee niihin, niinku

kaksoispätevyys, ni näyttää tosi hyvältä, tälläki hetkellä. Et oon erittäin luottavaine.

Ja, vaikka ei heti, mikä on niinku epätodennäköst et, vastavalmistunu sais heti viran,

ni siihen en välttämättä usko, mut mä oon aika, 95 pinnaa varma siitä, et mä saan,

ku mä haen, sillon tulevaisuudessa, töitä, ni jonku noin vuoden mittasen, omana alan

pestin. (H3)

6.2 Paikkaansa etsivä

Paikkaansa etsivä on generalistialan opiskelija, jolle työelämään siirtyminen on pian

ajankohtaista. Paikkaansa etsivä tavoittelee työelämään pääsyä ja kokee, ettei ole vielä

48

löytänyt omaa paikkaansa työelämässä. Hänen pieniä kertomuksiaan työelämästä

luonnehtivat kasaantunut pettymys oman koulutuksen tuomiin mahdollisuuksiin ja sen

myötä heikko usko omaan työllistettävyyteen. Työelämään hän positioituu kesätyöntekijänä,

joka siirtyy varsinaiseen työelämään vasta valmistumisensa jälkeen. Parantaakseen omaa

työllistettävyyttään Paikkaansa etsivä pohtii haastattelupuheessaan uudelleen

kouluttautumista, sillä hän kokee olevansa uuden työn ideaalin mukaisesti itse vastuussa

omasta heikosti työllistettävän positiostaan (Komulainen ym. 2015, 148). Akateeminen

yrittäjyys ei kuitenkaan näyttäydy Paikkaansa etsivälle vaihtoehtona, sillä palkkatyö on

huonoista työllisyysnäkymistä huolimatta edelleen houkuttelevampi vaihtoehto.

Pyrkimyksenä varsinainen työelämä

Paikkaansa etsivän oma opiskeluala valikoitui aikoinaan lähinnä kiinnostuksen mukaan,

mutta opintojen kuluessa pettymys omaa koulutusvalintaa kohtaan on lisääntynyt erityisesti

huonojen työllistymisnäkymien takia. Työkokemusta Paikkaansa etsivälle on kuitenkin

kertynyt opintojen aikana mukavasti sekä kesätöistä että omaan alaan liittyvistä tehtävistä.

Kerronnasta voidaan tulkita, että työkokemuksen myötä hänen ymmärryksensä itselle

sopivista työtehtävistä onkin lisääntynyt jonkin verran. Hän positioituu kuitenkin

haastatteluhetkellä työelämässä pelkäksi kesätyöntekijäksi, jolle opintoihin keskittyminen ja

niiden valmiiksi saaminen ovat etusijalla. Tulkitsemme Paikkaansa etsivän jäsentävän

itseään perinteisen mallin edustajaksi, jossa akateeminen koulutus edeltää työtä ja

mahdollistaa työpaikan löytymisen (Holvas & Vähämäki 2005, 131). Hän tuokin esille

pienissä kertomuksissaan, että varsinainen työelämä alkaa vasta opintojen jälkeen.

Haastattelija: Minkälainen merkitys työllä on sun elämässä?

Paikkaansa etsivä: Tällä hetkellä se työ on semmonen kesätyö. Opiskelu on sitä

pääasiallista työtä tällä hetkellä. Ja sitte kuitenki se kun tässä kohta on

valmistumassa ni se työ on kuitenki semmonen, alati lähestyvä tämmönen, mihin

pitäs sitte tavallaan, pyrkiä (…). (H13)

Tulkitsemme, että omaan opintoalaan liittyneen työkokemuksen hän kokee olleen itselleen

liian helppoa tai yksitoikkoista, eikä se näin ollen ole vastannut hänen ajatuksiaan

korkeakoulutetuille soveltuvista asiantuntijatehtävistä. Tästä voidaan tulkita, ettei

Paikkaansa etsivä ole vielä löytänyt omaa positiotaan työmarkkinoilla. Tulevaisuuteen

suuntautuvassa kerronnassa työelämä näyttäytyykin päämääränä, jonne hänen tulee

valmistumisen jälkeen pyrkiä hinnalla millä hyvänsä.

49

Haastattelija: Kertosikko vie minkälaisii suunnitelmia sul on, yliopiston jälkeisestä

työelämästä?

Paikkaansa etsivä: Yritän kovasti ainaki hakea töitä mutta saa nähä jääkö

työttömyydeksi.

Haastattelija: Haet sä, minkä tyyppisii töitä?

Paikkaansa etsivä: Mie oon hakenu kaupan alan töitä ja sitte mie lähetin

siivousyritykseenki että, sitte ku valmistuu ni sitte yritän varmaa hakkee vähä laaja-

alasemmin sitte näitä töitä mihin pystyy ilman koulustaki hakemaa. (H13)

Akateeminen yrittäjyys ei ole mahdollista

Haastattelun edetessä haastattelija kutsuu Paikkaansa etsivää useaan otteeseen

positioitumaan yrittäjyyteen. Paikkaansa etsivä positioituu vastauksissaan kuitenkin kauas

yrittäjyydestä, ellei haastattelussa esille tuotua kuviteltua kertomusta niin sanotusta

duunariyrittäjyydestä lasketa. Hän ei koe olevansa luontaisilta ominaisuuksiltaan

yrittäjämäinen, jolloin pystyisi tuotteistamaan ja markkinoimaan omaa osaamistaan ja

itseään (Keskitalo-Foley, Komulainen & Naskali 2010, 28), eikä siksi halua ryhtyä

yrittäjäksi löydy. Paikkaansa etsivä ei myöskään näe yrittäjyyttä mahdollisena työllistäjänä

tämän hetkisellä koulutuksellaan. Yrittäjyys muotoutuu kerronnassa hänelle enemmänkin

toisten, kuten perinteisten yrittäjäammattien edustajien uravalintana tai ammatillisen

tutkinnon suorittaneiden työllistymismahdollisuutena.

Haastattelija: Entä ootko harkinnu itse yrittäjyyttä tulevaisuuden työpolkuna?

Paikkaansa etsivä: En sanosi et kauheen vakavasti mut se vaatis sitte kyllä jotaki

muunlaista koulutusta sitte.

Haastattelija: Kerro lisää.

Paikkaansa etsivä: Jos ois joku tämmönen pintakäsittelijä tai joku tämmönen

duunari ni miksipäs ei sitte vois olla yrittäjä. Että ei ainakaa tällä koulutuksella, ei

taia oikee olla mitää sijaa että tämmösellä.. Et ei ainakaa minulla oo mittää halua

tällä koulutuksella ryhtyy yrittäjäks. (H13)

Koulutusvalinta heikentää omaa työllistettävyyttä

Paikkaansa etsivä positioituu heikosti työllistettäväksi. Hän tuo jo heti haastattelun alussa

esille, että on ollut jälkeenpäin pettynyt omiin valintoihinsa ja koulutukseensa, koska oma

koulutus ei ole tuonut erityisosaamista ja -taitoja, joiden avulla saisi töitä. Tulkitsemme, että

Paikkaansa etsivän koulutususko on koetuksella, koska akateeminen koulutus ei ole antanut

hänelle riittäviä valmiuksia ja taitoja työelämää varten (Komulainen ym. 2015, 152). Hän

positioikin itsensä pienissä kertomuksissaan generalistiksi, joka ei erotu tarpeeksi

työnhakutilanteessa omilla erityistaidoillaan muista.

50

Haastattelija: Ite oot ollu tyytyväine?

Paikkaansa etsivä: Opintoihi vai, historiaan valintaan vai?

Haastattelija: Niin että tähän alavalintaan.

Paikkaansa etsivä: No olin mie aluks ihan tyytyväine mutta nyt, mietin et olisin voinu

ehkä valita jotaki toisin ku miettiny et tässä ei kauheesti oo mittää historiasta ku, mie

oon tämmönen generialisti et en oon mihinkää erikoistunu ni sitte vähä vaikee saada

töitä, että pitää todennäkösesti hakee jotaiki muuta, sit ehkä hakeutuu johonki

muuhun koulutukseen tämän, tutkinnon jälkee. (H13)

Hän tuokin haastattelussa esille useampaan otteeseen haaveet toisen alan opiskelusta ja eri

ammatista, mikä vahvistaa hänen puhettaan ja kokemustaan väärän koulutuksen valinnasta

ja heikosti työllistettävän positiosta. Tästä voidaan tulkita, että Paikkansa etsivä kokee

olevansa itse vastuussa omasta heikosta positioistaan työmarkkinoilla ja jäsentävän siten

itseään nykypäivän uuden työn ideaalin mukaan. Tutkinnon lisäksi Paikkaansa etsivä tuo

esille kerronnassaan omaan persoonaansa liittyviä piirteitä, joiden kautta hän positioi itsensä

toisenlaiseksi suhteessa siihen, mitä hän uskoo työelämän niin kutsutuilta hyviltä tyypeiltä

odottavan, kuten yrittäjämäisiä kykyjä ja sosiaalisia taitoja (esim. Räty ym. 2018, 3).

Tulkitsemme tästä myös, että oman erityisosaamisen tunnistaminen ja markkinointi, joita

työelämässä vaaditaan, ovat Paikkaansa etsivälle haasteellista.

Haastattelija: Onks sussa jotain, erityistä, joka vois edistää, työllistymistä?

Paikkaansa etsivä: En oikee osaa sannoo mitää semmosta erityistä. Ehkä tuo

näyttälijän hommat mutta, niitä ei.. Tuntuu että ei eikä monessa ammatissa ehkä

tarvita semmosia. En tiiä. Esiintymistä oon tietenki joutunu paljon tekemään et ehkä

mie sanosin sen sitte tämmöseks, erottavaks tekijäks.

Haastattelija: Onko jotain ominaisuuksia mitä koet et, mikä voi vaikeuttaa

työllistymistä?

Paikkaansa etsivä: Minussa ominaisuuksia vai?

Haastattelija: Ni. Sinussa.

Paikkaansa etsivä: Sanotaanko vaikka et jos etsitään ns. hyvää tyyppiä ni minä en

omasta mielestäni ole semmonen ns. hyvä tyyppi, että minä en oo semmonen, jos

ajatellaan tämmöstä viihdyttäjää ja tämmöstä ekstroverttia ihmistä ni en voi sanoa

olevani semmonen et tuun varmaa ihan normaalisti ihmisten kanssa toimeen ja..

Tietysti ihan hyvin tulee toimeen mutta en voi sanoa olevani mikään semmonen, jos

haetaan tämmöstä hyvi ulkospäinsuuntautunutta ihmistä. (H13)

Myös epäonnistunut työnhaku on vahvistanut tunnetta, että työn saaminen tämän hetkisellä

koulutuksella ja kokemuksella on yrittämisestä huolimatta tuloksetonta. Paikkaansa etsivä

tuo pienissä kertomuksissaan pitkin haastattelua esille kohtaamiaan haasteita ja yleistä

pettymystä omaan koulutusalaan liittyen. Haastattelija tarttuu tähän Paikkaansa etsivän

koulutusta koskevaan tarinalinjaan vasta haastattelun loppupuolella, jolloin Paikkaansa

etsivä myöntää avoimesti olevansa väärällä alalla.

51

Haastattelija: Minkälaisia ajatuksia toi tulevaisuuden työelämä sussa ylipäätäään,

virittää että miltä tulevaisuus näyttää?

Paikkaansa etsivä: Huonolta. Hakenu töitä eikä oo saanu ni on siinä vähä semmonen

et okei, ei kannata oikee hakea. Ehkä sitte yritän hakeutua jonki tämmöseen

työkokeiluun tai harjotteluu tai millä nimellä niitä kututaan ni yritän voisko sitä sillä

saada vähä, jalkaa oven välii, paikkoihi et sanosinko vaikka näin että, jos pelkästään

avoimii paikkoja hakee ni on vähä heikkoo mutta mie yritän, jos sais sitä kokemusta,

ni sitte ois jo paremmat mahollisuudet.(…)

Haastattelija: Sä koet olevas nyt vähän, työelämän suhteen väärällä alalla?

Paikkaansa etsivä: Joo. (H13)

6.3 Generalisti

Generalisti on opiskelija, joka tavoittelee laaja-alaista tutkintoa ja osaamista. Generalistille

on tärkeää, että koulutus antaa hänelle monipuoliset mahdollisuudet tulevaisuuden

työelämää ajatellen. Hänen työelämää käsittelevissä pienissä kertomuksissaan korostuu oma

aktiivisuus ja yrittelijäisyys, joiden avulla hän rakentaa haastattelussa työelämän toivomaa

toimeliaan työntekijän positiota (Laalo & Heinonen 2016, 700). Generalisti on tietoinen

akateemisen yrittäjyyden mahdollisuuksista tulevaisuudessa omalla työkentällään, mutta

positioituu kuitenkin ennemmin yritteliääksi työntekijäksi kuin yrittäjäksi. Yrittäjämäiset

ominaisuudet ovatkin hänelle tärkeitä työelämässä pärjäämisen kannalta. Omaan

työllistettävyyteensä hän suhtautuu luottavaisesti ja osoittaa pienten kertomustensa avulla

toimivansa myös aktiivisesti sen parantamiseksi.

Laaja-alainen työelämäosaaja

Generalistin päätyminen oman alansa opintoihin on ollut jokseenkin mutkikas: oma laaja-

alainen kiinnostus eri oppiaineita kohtaan sekä haasteet opiskelupaikan saamisessa ovat

hidastaneet opintojen aloitusta. Lopulta oma ala on kuitenkin löytynyt ja kerronnasta

voidaan tulkita, että oma ammatillinen positio työelämässä on hyvää vauhtia

muotoutumassa. Generalisti on kartuttanut työkokemustaan laajasti jo teini-iästä asti

erilaisissa kesätöissä. Hän on myös työskennellyt monipuolisesti eri työtehtävissä koko

yliopisto-opintojensa ajan, ja aikoo jatkaa töiden tekemistä opintojensa ohella aina

valmistumiseen saakka. Lisäksi omaan koulutusalaan liittyvää työkokemusta alkaa jo

vähitellen löytyä. Työelämäkokemukset eivät ole olleet aina myönteisiä, mutta haasteet

52

Generalisti kertoo selvittäneensä olemalla periksiantamaton ja aktiivinen. Generalisti

positioituukin työelämässä monipuoliseksi ja aktiiviseksi työntekijäksi, joka selviää

haasteista voittajana joko itsenäisesti tai pyytämällä toisilta apua. Haastattelijan esittäessä

kysymyksen työkokemukseen liittyen Generalisti tuokin esille pienen kertomuksen, jossa

hän positioituu aluksi epävarmaksi noviisiksi, mutta selviytyy tilanteesta lopulta auttajan

avulla voittajana.

Generalisti: (…) pääsin niihin myyntihommiin, niin tota, mut täytyy sanoa, että

siinäki alku oli kyllä erittäin hankala että, meinas käyä vähä samalla tavalla että,

tavallaan työnantaja oli silleen vaan että, noh nyt vaan, nyt vaan hommiin ja,

seuraan sinua ankarasti ja, jaa että, nyt pitää sitte heti melkee oli jo että, nyt pitää

sitten sitä tulostakin jo tulla että, aivan, mutta toisaalta niitä eväitä ei kyllä hirveesti

tullu et millä sitä ois tehny ja nii eespäin. Ja sitte huono ilmapiiri siinä vaiheessa

työpaikalla, välillä erittäin huono, ei niin ku ollu halukkuutta muilla auttaa

ollenkaan, mutta sitte tuota niin, siinä kävi semmonen hyvä tuuri että mulla sattu

olemaan semmonen osastopäällikkö joka niin ku, oikeesti halus auttaa mua niin ku,

kuunteli ja niin ku, näki että mie osaan sen homman, ja anto niin ku, puhu sitte

ylöspäin että hei että, ymmärtäkää että se nyt, on vielä uus täälä ja, antakaa hänen

ees näyttää. Ja sitte näytin, tota ja senpä jälkeen oikeestaan kenelläkään ei ollu

missään vaiheessa epäilyksiä siitä et osaanko sen homman vai en että olin hyvinki

menestyksekäs sen jälkeen. (H9)

Generalistin osoittaa pienillä kertomuksillaan jäsentävänsä itseään ja valintojaan uuteen

työhön liitettyjen piirteiden näkökulmasta (esim. Julkunen 2008, 18–20).

Haastattelupuheessa hän osoittaa myös tekevänsä ammatillisia valintoja työelämän tarpeiden

mukaan ja valmistautuu olemaan tulevaisuudessa joustava ja muutoksiin valmis työntekijä.

Generalisti rakentaakin uuden työn vaatimusten mukaista positiota ja korostaa

haastattelijalle, että haluaa tulevaisuudessa tehdä monipuolisesti erilaisia töitä sekä omasta

tahdosta että työelämän vaatimuksesta.

Haastatteija: Mmmm eli onks sulla vähän niin ku ikään ku näkökulma laajentunu?

Generalisti: Joo. Toisaalt se ei oo pelkästään yliopiston niin ku vaikutusta mut ehkä

yleisen yhteiskunnallisen muutoksen, että kun jotenkin on vähä pakko sopeutuu

siihen et sä et tee enää samoja töitä…

Haastattelija: Aivan.

Generalisti: …kymmenii vuosia et jotenkin, jotenkin on vaan sitten niin ku vaan

jotenkin aktivoitunut ajattelemaan laajemmin vaikka. Niin ku vaik se nyt musta

tuntuu semmoselt et se ois jotenki niin ku sisäänrakennettua, et mä olisin niin ku ite

niin ku päättänyt et tää on kivaa, mut toisaalt se saattaa myös johtuu siitä et ei oo

niin ku et pyrkii suojelemaan itteensä semmoselta pettymykseltä. Että vaikka et sä et

saakkaan jostain vaik vakivirkaa et sun… Sun pitää vähän niin ku oppii tykkäämään

siitä, että sä vaihat koko ajan. (H5)

53

Yritteliäs muttei valmis yrittäjäksi

Kerronta yrittäjyydestä muotoutuu myönteiseen valoon Generalistin puheessa. Yrittäjyys

kiinnostaa häntä, mitä hän vakuuttaa haastattelussa kertomalla hankkineensa tietoa

yrittäjyydestä muun muassa osallistumalla yrittäjyysopintoihin yliopistossa. Hän tuo myös

haastattelussa esille muutamia mielessään olevia yritysideoita. Haastattelijan kysyessä

näiden ideoiden toteuttamisesta Generalisti kuitenkin toteaa, ettei koe olevansa tällä hetkellä

vielä valmis toteuttamaan niitä. Tulkitsemme tästä, että haastatteluhetkellä positioituminen

yrittäjäksi on heikkoa. Tulevaisuuteen suuntautuvassa kerronnassa Generalisti näkeekin

yrittäjyyden työllistymisvaihtoehtona ensinnäkin vain sopivien yhteistyökumppaneiden

löytyessä, joka tulee esille hänen pienestä kertomuksestaan.

Haastattelija: (…) sä sanoit et sä suhtaudut positiivisesti, mut oot sä niin ku harkinnu

yrittäjyyttä tällasena niin ku tulevaisuuden työpolkuna?

Generalisti: Mmm no ehkä viime vuoden sisällä olen aatellut (...) tai et jos olis jotain

muita ihmisiä, jotka niin kun haluis perustaa jonkun yrityksen. Niin varmaan lähtisin

mukaan, jos se ois jotain mikä mua kiinnostaa. Mutta tota, ainakaan niin ku mulla ei

oo semmosta et mä en pienyrittäjäks yksinyrittäjäks ehkä ihan niin ku lähtis et tarvin

ehkä semmosen niin ku porukan, että perustaisin jonkun. (H5)

Toisaalta yrittäjyys voisi olla vain pakon sanelemaa, jos oman alan palkkatöitä ei löytyisi.

Haastattelija: Ehkä niinkun, mm tulkitsenko oikein et vähän pakonki, sanelemana?

Generalisti: No se on just sitä et kyllähän niinkun, niin mitä tossa nyt on, näitä,

potenttiaalisia, niinku uravaihtoehtoja sanonu, niin, must tuntuu et mä en oo

maininnu varsinaista yrittämistä kertaakaan, elikkä se on vaan siis niinkun, et siinä

vaiheessa sitte ku, on siellä, työtä ettimässä niin, sit sen näkee että, onko niinkun,

mahollisia, ihan niinku, kiinteitä, yhden, työnantajan työpaikkoja. Onks se sit sitä

isomman paletin pyörittämistä monen, monen työnantajan kanssa vai, onko sit

semmonen tilanne että, tota, on semmonen sauma että pystyy, pistämää oman lafkan

pystyy ja elämään sen aikaa että, saa kasattua sen, asiakaspohjan. (H7)

Tulkitsemme myös, että Generalisti on tietoinen siitä, että nykypäivänä työntekijältä

odotetaan yrittäjämäisiä piirteitä. Hän hyväksyy tämän mallitarinan ja kokee siksi

yrittäjämäisyyden ja yleisen yrittäjähenkisyyden olevan häneltä toivottavaa. Pienistä

kertomuksista voidaan tulkita, että nämä yrittäjämäiset ominaisuudet sekä yrittäjähenkisyys

työelämässä ovatkin Generalistille varsinaisena yrittäjänä toimista tärkeämpiä. Generalisti

onkin valmistautunut työelämän muutoksiin kehittämällä omia yrittäjämäisiä

ominaisuuksiaan, joiden hän kokee olevan hyödyllisiä. Hän tuo myös haastattelussa esille,

54

että on pyrkinyt totuttelemaan ajatukseen yrittäjyydestä, jos tulevaisuudessa yrittäjäksi

työllistyminen tulisi eteen.

Haastattelija: Joo. No jos vielä mietitään sitä et se ehkä se yrittäjyys se on se siunkin

tulevaisuuden työllistymisen keino niin, onko sulla sellasii ominaisuuksii jotka, joita

yrittäjyys edellyttää?

Generalisti: No nyt o ainaki pitäny kehittää semmosia ominaisuuksia, mitä, yrittäjyys

edellyttää ja mä oon, hyvin tyytyväinen, siihe että, ainaki tässä käännösalalla niin,

ää, se yrittäminen on, se on loppujen lopuks suhteellisen samankuulosta, kun sitten

esimerkiks se että, tekisit, kolmelle neljälle käännöstoimistolle hommia. (H7)

Tekevälle aina töitä löytyy

Generalisti positioituu hyvin työllistettäväksi. Hänen kokemuksensa työelämästä ovat

vahvistaneet uskoa työpaikan löytymisestä myös tulevaisuudessa. Hän kertoo haastattelussa,

että on aina tarttunut erilaisiin työtarjouksiin ja näin ollen ollut mukana työelämässä jo

pitkään ilman pitkiä työttömyysjaksoja. Generalisti positioituukin työllistettäväksi, joka

toimii aktiivisesti oman työllistettävyytensä eteen. Pienessä kertomuksessaan hän tuo esille,

että koulutusta vastaamaton työkin kelpaa valmistumisen jälkeen ja tilanteen vaatiessa

omien taitojen kehittäminen on oman työllistettävyyden takia tärkeää. Generalisti jäsentää

itseään elinikäisenä oppijana, joka näkee velvollisuudekseen tarvittaessa

uudelleenkouluttautumisen ja taitojensa päivittämisen (Keskitalo-Foley ym. 2010, 25–26).

Haastattelija: Mmm millasia ajatuksii ylipäätään niin ku tää tulevaisuuden työelämä

sus virittää?

Generalisti: Mmm no mä koen että mä luultavasti saan aika nopeesti töitä, että mulla

ei niin ku mä en oo niin ku miettiny et onko se välttämättä alan töitä, mut liippaa

läheltä luultavasti ja sitten niin ku jotenkin mulla ei oo ollu semmosia pitkiä

työttömyysjaksoja et sitten mä oon kokenu myöskin sen et mulle ei oo

maailmanloppu, jos mä joudun vuoden tekee vaikka vielä kassatyötä valmistumisen

jälkeen että jotenkin. Nii sitten taas se et mulla on taas taloudellinen mahdollisuus

opiskella omalla rahalla sitten valmistumisen jälkeen. Niin sitten taas se, että jos ei

vaikka sais niin ku heti töitä, nii sit mulla ois jotain niin ku puuhaa puuhaa sitten

mitä mä voisin tehä. (H5)

Generalistin työllistettävyyttä lisää myös hänen laaja-alainen tutkintonsa, johon hän on

sisällyttänyt monipuolisesti erilaisia sivuaineita. Työelämässä tarvittavaa osaamista hän

kertoo kartuttaneensa tekemällä erilaisia ja eritasoisia töitä sekä toimimalla omassa

opiskelijajärjestössään aktiivisesti. Generalisti kokee myös, että hänen työllistettävyyttään

lisäävät merkittävästi oma luonne ja persoonan ominaisuudet, jotka voidaan nähdä myös

uuden työn ideaalityöntekijän ominaisuuksiksi (Komulainen ym. 2015, 149). Tätä hän

55

vahvistaa pienessä kertomuksessaan positioitumalla väsymättömäksi taistelijaksi.

Kerronnasta nousee myös esille utelias luonne, jolle on luontaista hoitaa useita eri asioita

yhtäaikaisesti.

Haastattelija: Entäs onko sinussa taas, sinulla jotain sellaista joka edistää sun

työllistymistä? (…)

Generalisti: Nooh, on se siis niin ku, se että tota, mähän oon niin ku, loputtoman,

utelias kaikista mahollisuuksista ja tällee, niin ku pyrin selvittämään kyllä ja, haen

moniin paikkoihin esimerkiks että niin ku, [naurahtaen] välillä vähän turhankin

paljon ehkä, mut kumminki, niin ku että, oon semmonen, oon peräänantamaton.

Haastattelija: Joo, kokemuksia siis tästä hakemisesta on?

Generalisti: Esimerkiks siitä kyllä, eihän ne aina tärppää mutta niin ku, aika niin ku,

aika väsymätön taistelijahan mä oon. (H9)

Oman aktiivisuuden esille tuominen ja sen perusteleminen ovat tärkeitä Generalistille läpi

haastattelun. Hän myöntääkin haastattelun lopuksi ajattelevansa, että ”tekevälle aina töitä

löytyy”. Tulkitsemme Generalistin toteuttavan mallitarinaa aktiivisesta työnhakijasta, joka

on vastuussa omasta työllistettävyydestään. Pienistä kertomuksista voidaan kuitenkin

havaita myös pientä pelkoa korkeakoulutetulle tarkoitetun työpaikan löytymisestä, minkä

tulkitsemme uuden työn työntekijän positiona työelämän muutosten ja vaatimusten keskellä.

Generalisti vakuuttaakin haastattelussa, että aikoo pysyä jatkuvasti kiinni työelämässä oman

työllistettävyytensä varmistamiseksi myös tulevaisuudessa. Hän on omaksunut käsityksen,

ettei työelämän ja koulutuksen välillä ole enää selvää eroa (Holvas & Vähämäki 2005, 131),

vaan omaa työllistettävyyttään tulee parantaa jo opintojen aikana ja, että opiskelu jatkuu

myös tulevaisuudessa. Generalisti tekeekin eroa opiskelukavereihinsa pienessä

kertomuksessaan, ja positioi itsensä paremmin työllistettäväksi kuin ne, jotka eivät tee töitä

opintojen ohella.

Haastattelija: Minkälaisiks sä näät sun omat mahdollisuudet työllistyä, sitte

valmistumise jälkeen?

Generalisti: Mm, no mä nään ne, tosi hyvänä, että, ajattelen, ehkä, ei, pitäis ajatella

mut ajattelen, että tekevälle aina töitä löytyy, ja sehän on ihan fakta, että niitä löytyy

mutta minkä, minkä alan hommia ja minkä tasosii hommii ni se on sitte eri juttu.

Mutta tota, mut aina nyt oon niinku oon huomannu että aina on, aina on jotenki

saanu töitä, ja aina on niinku, ollu, ollu ihan tyytyväinen. (…) Ja sitte niinku oon

miettiny että sitte, sitä omaa valmistumista pitkittää (…) että ei uskalla valmistua

ellei oo töitä, ehkä näin mä sen ajattelen. Ja just, yks kaveriki, hirveäl kiireellä teki

opinnot, ja sit oli niinku, oliks se puoltoist vuotta työttömänä, vaikka hän ois voinu

niinku, olla tota, pitkittää pikkasen opintoja ja käydä vaikka harjottelussa, tehä jonku

harjottelun viellä. Että niinku, et hän vaan oletti että hän nytte sillä olemattomalla

työkokemuksellaan mutta, yhteiskuntatieteiden maisterien paperilla, löytäis yhtäkkii

töitä jostain, joka mun mielest oli vähän naiivia kyllä. Mutta tota, että sitä

työkokemusta pitää olla, ja, että jotenki, et uskon että omat työllistymisen

mahollisuudet on hyvät mutta en ehkä uskalla ihan heittäytyä niin että valmistuisin,

56

ja sit kattoo et noh, mitäs sitte. Vaan että pitäis olla jotain viritystä, jo, ennen sitä

valmistumista. (H2)

6.4 Akateeminen yrittäjä

Akateeminen yrittäjä on opiskelija, joka on aloittanut oman yrityksen suunnittelemisen ja

perustamisen jo opintojen aikana. Hänelle omien taitojen kehittäminen ja tutkinnon sisältö

näyttäytyvät tärkeinä, sillä yrityksen pyörittäminen ja menestyminen vaativat osaamista

monella osa-alueella. Akateeminen yrittäjä positioituu pienissä kertomuksissaan

yrittäjähenkiseksi ja työorientoituneeksi, ja yrityksen perustaminen onkin hänelle urahaave,

joka on vahvistunut omien ja lähipiirin kokemusten myötä. Hän jäsentää itseään

uusliberalismin näkökulmasta ihannekansalaisena, joka on omaksunut sekä ulkoisen että

sisäisen yrittäjyyden (ks. Korhonen, Komulainen & Räty 2010). Akateeminen yrittäjä näkee

palkkatyön riittämättömänä tarjoamaan tarpeeksi vastinetta tehtyyn työhön nähden, mikä

tarkoittaa, että kuukausipalkassa ei huomioida sitä, että työntekijä jonain kuukautena

tekeekin enemmän töitä. Muun muassa tämän vuoksi Akateeminen yrittäjä erottautuukin

kerronnassa palkkatyöntekijöistä ja positioi itsensä yrittäjäksi, joka hyötyy ahkerasta

työnteosta.

Kokemukset palkkatyöstä eivät vastaa omia odotuksia

Kokemusten mukaan oman alan työkokemus työntekijän positiossa on näyttäytynyt

Akateemiselle yrittäjälle liian tylsänä. Samalla alalla työskentely, mutta yrityksen johtajana

toimiminen tekisi työnkuvasta monipuolisempaa, minkä vuoksi hän positioituukin

työntekijän sijaan mieluummin yrityksen johtajaksi. Tätä hän vahvistaa kerronnassaan sillä,

ettei pelkkä rahallinen korvaus riitä korvaamaan työn mielekkyyttä hänelle.

Akateeminen yrittäjä: (…) se kirjanpitäjän työ on liian tylsää mulle ni emmä kyllä

sitä ois pystyny koko, ikääni tehdä vaik mitä ois maksettu mutta, mä uskon et jos mä

johdan sitä yritystä niin siin työssä on, enemmän vaihtelua ni, et sitte mä pystyn

tekemään sen mut, muuten se on ihan liian tylsää mulle. (H8)

Palkkatyö näyttäytyy Akateemiselle yrittäjälle ongelmallisena myös ansioiden kannalta,

sillä ahkerampi työskentely ei välttämättä näy palkassa. Itsensä työllistämällä työnkuva

sisältää myös enemmän jännitystä. Näin ollen Akateemisen yrittäjän voidaan nähdä

57

edustavan ajatusta, jonka mukaan akateeminen yrittäjyys on sekä keino ansaita että vaikuttaa

työn sisältöön enemmän kuin mitä palkkatyössä on mahdollista (Yrittäjyyskatsaus 2012,

128).

Akateeminen yrittäjä: No mulle se aina oli, tuntu niinku että vois olla mulle

mielekkäämpi vaihtoehto ku palkkatyö koska siinä on, jännitystä enemmän ja, sitte

jos vaikka työskentelee kovasti ni sit se näkyy suoraa, siellä, tilissä että mitä sä

tienaat että, palkkatöissä ni, yleensä se palkka on sitte sama vaikka mitä sitte tekis

yks kuukausi vähä enemmän töitä. (H8)

Työn kiinnostavuuden ja palkkauksen lisäksi Akateeminen yrittäjä toivoo tehdystä työstä

myös kunnioitusta. Haasteellisten työkokemusten ja kunnioituksen puutteen vuoksi

palkkatöihin siirtyminen ei tunnu mielekkäältä vaihtoehdolta. Palkkatyön riskittömyydestä

huolimatta Akateeminen yrittäjä positioituu ennemmin yrittäjäksi, joka kantaa riskin kuin

omistautuneeksi työntekijäksi, joka tietää jonkun muun kantavan riskin. Tulkitsemme

Akateemisen yrittäjän omaavan päättäväisyyttä ja paineensietokykyä ja näin ollen myös

kuvastavan yleistä mallitarinaa yrittäjästä (Naskali 2010, 82). Tätä hän kuvaa seuraavassa

työelämää käsittävässä pienessä kertomuksessaan:

Akateeminen yrittäjä: Oli jo tavallaan niin sellasessa puristuksessa, et on hirveen..

tällä hetkellä – miten sen sanois, varovainen enää lähtemään palkolliseksi, koska

tuntuu, että antaa niin paljon eikä saa edes kunnioitusta. (...) Niin sanotaan, että

ehkä mulla on nyt sen [tutkimus- ja tuotekehitys Yrityksen] jälkeen tullut hyvin

semmonen että mä en lähde tohon enää. Kyllä siis ihan mielelläni menisin töihin,

koska siinä ois sitten nollariski käytännössä. Mut sit kun tavallaan tietää sen, et siellä

on aina joku yrittäjä taustalla, jolla ei oo nollariski, niin tuntuu, et ei oo enää mulle

fine elää tietäen, että siellä on joku, jolla on se riski ja se en oo minä. Tavallaan et

kun tuntuu, että antaa joka tapauksessa sille työlleen sitten myöskin niin paljon, että

mieluummin kantais sen riskin sitten itse. (H4)

Akateeminen yrittäjyys urahaaveena

Pienissä kertomuksissaan Akateeminen yrittäjä kuvaa, kuinka kiinnostus yrittämistä kohtaan

lähti liikkeelle lähes sattuman kautta, kun työkokemuksen myötä hänelle tarjoutui

mahdollisuus tutustua yrittäjyyteen. Kokemustensa avulla Akateeminen yrittäjä vakuuttaa

haastattelijalle tietävänsä, millainen yrittäjyys hänelle ei sovi.

Haastattelija: No, onks tää akateeminen yrittäjyys käsitteenä tai terminä sulle tuttu

(…)

Akateeminen yrittäjä: Ei siis tosiaan kauppiksesta se tuli, siis just tänä syksynä

näiden kauppatieteen opintojen ja näiden yrittäjyysopintojen myötä on lähtenyt. Se

on kuullut se ekan kerran, ja on lähtenyt kiinnostus siitä kohtaan. Ylipäätään se

yrittäjyys tuli sieltä [kauneusalan Yrityksen] kautta ja siinä ymmärsin, et okei, tää

58

on ihan huippua. Haluun olla yrittäjä, mut en halua olla [kauneusalan Yrityksen] -

yrittäjä. Eli niillä on niin tarkka se oma business-malli tietysti konsulttina toimiessa,

että miten palkataan ja mistä tai palkitaan ja mistä näin. Joo, ymmärsin, että

yrittäminen on kivaa, mut tää varpaanvälirasvan myynti ei nyt oo ehkä sit se

ykkösjuttu (naurua) se myyminen ei sinänsä. (H4)

Akateeminen yrittäjä tekee tulkintamme mukaan pienessä kertomuksessaan eroa

pienyrittäjyyden ja kasvuyrittäjyyden välillä. Pienyrittäjyydeksi hän mieltää yrittäjyyden,

jossa ansiot jäävät pieniksi eikä työnteosta juuri makseta. Kasvuyrittäjyydessä on

mahdollisuudet ansaita jopa paremmin kuin palkkatyössä ja siten Akateeminen yrittäjä

positioituukin ennemmin kasvuyrittäjäksi. Yrittäjäksi ryhtymiselle hän näkee ehtona sen,

että tehdystä työstä on saatava korvausta ja korvauksen tulee olla enemmän kuin mitä hän

nykyisessä elämäntilanteessaan ansaitsee.

Akateeminen yrittäjä: Mä just mietin, että se konsulttiyritys, mikä mulla oli

ajatuksena siellä yrittäjäkurssilla, niin se oli.. se kaatu just siihen, että kun tehtiin

jotain laskelmia, niin se kouluttaja oli, että laitetaan tähän laskelmaan, että tuhat

euroa saa yrittäjä palkkaa. Mä olin silleen, että mitä?! Kuka elää tuhannella

eurolla? Niin en mä maksa siitä työnteosta. Tää on tämmönen kannustinloukku toki,

että jos mä saan ansiosidonnaista enemmän kuin palkkaa, niin en kai mä nyt

jumalauta lähde tekeen puoltoista vuotta perse ruvella töitä, että mä saan vähemmän

rahaa kuin nyt. Sit ne muut, kellä oli varaosaliikettä ja muuta, niin ne oli ihan että

ooooh, paljon sä oikein kuvittelet, että sä saat sillä? Enemmän kuin palkkatyössä,

että eihän siinä muuten mitään järkee oo, oooooh (naurua). Sit mä olin silleen, että

jaaha, tää ei vissiin ollut mun paikka (naurua). (H4)

Työllistettävyyttä parantamalla alan kärkinimiin

Akateeminen yrittäjä kokee, että työnteko ja yrittäjyys ovat keinoja saada Suomi jälleen

nousuun. Hän korostaa myös yksilön vastuuta, sillä kenenkään ei pitäisi olettaa, että töihin

haettaisiin kotoa. Yrittäjyys näyttäytyy hänelle keinona työllistyä ja omien kokemusten

myötä myös keinona päästä vaikeissa elämäntilanteissa eteenpäin. Tulkitsemmekin

Akateemisen yrittäjän kerronnallaan tukevan näkemystä, jonka mukaan työnteko ja

yrittäjyys nähdään kansakuntamme kehityksen keihäänkärkenä (Ratkaisujen Suomi 2015,

10).

Akateeminen yrittäjä: Koska just se, että me menetetään hirvee määrä potentiaalii

niinku siis potentiaalisia innovaatioita saada oikeesti Suomi nousuun [Pääministerin

(mies)] sanoin (…) Kun kukaan ei puhu siitä, että hei, työllistä itse itsesi edes vaikka

konsulttina tai jonain tämmösenä. Ettei tarvii odottaa kotona oikeesti niinku peukalo

suussa ja oottaa, että ovikello soi ja joku lääkeyhtiö tulis sun kottiis soittamaan

ovikelloa, että tule meille töihin. Muitakin vaihtoehtoja on. Mutta siis yritysideoita

on ollut kaikkea mahollista. Sanotaan, että se [kauneusalan Yritys] oli sellanen, se

59

pieni.. se ensimmäinen kivi, joka alottaa sen lumivyöryn. Siinä vaiheessa mä

ymmärsin, että mä en voi enkä halua jäädä enää tonne työpaikkaan, että mun pitää

löytää tästä tilanteesta jotenkin ovi ulos. (H4)

Akateemisella yrittäjällä ei ole tavoitteena pelkästään parantaa omaa työllistettävyyttään,

vaan hän aikoo tulla alallaan kaupungin parhaaksi. Haastattelupuheessa nousee esille, kuinka

omien perheenjäsenten menestys lisää myös hänen haluaan menestyä. Parhaan

ammattilaisen statuksen saavuttaminen vaatii kuitenkin tutkinnon loppuun suorittamista,

millä hän vahvistaa mallia, jossa akateeminen loppututkinto voidaan katsoa näytöksi

pätevyydestä ja ammattisisältöihin liittyvästä asiantuntijuudesta (Komulainen ym. 2015,

151). Vaikka töihin siirtyminen olisi houkuttelevaa jo ennen valmistumista, Akateeminen

yrittäjä näkee yliopisto-opinnot tärkeänä oman uran ja osaamisen kannalta.

Akateeminen yrittäjä: ..nyt ois, kun ne toimitilatki tuli ni, kyllä ois ihan mukava

alottaa mut, kyl mä sit kuitenki koen et mä haluun ne maisterin paperit vaik, voisin

mennä ottaan ne kandit ja tehä sitä täyspäiväsesti mut, emmä tiä kyl mä koska mun

idea on just olla [suuren Kaupungin] paras kirjanpitäjä niin sitte kuitenki siinä,

koulutuksessa jottain oppiiki ni, emmä sit tiedä voink mä olla paras ellen mä hoida

mun koulua loppuun. Ihan oikeasti uskon et mun isäni oli, [suuren Kaupungin] paras

kirjanpitäjä ellei koko maan ni, laadultaan ni, pitää siihen pyrkiä niin siksi aion

kuitenki joka tapauksessa hoitaa sen, koulutuksen loppuun vaikka nyt ois vähä kuume

alottaa ne hommat että, oisin halunnu alottaa tämän kesän aikana jo. (H8)

Akateemisen yrittäjän yrittäjämäiset piirteet ovat tulleet esille palkkatöissä ja aiheuttaneet

työpaikalla myös erimielisyyksiä. Hän esimerkiksi kertoo haastattelussa tarpeestaan tehdä

aina työnsä hyvin, mikä ei ole työyhteisössä ollut kaikkien mieleen. Tämän myötä hän

positioituukin haastattelupuheessaan hyvin työorientoituneeksi. Tulkitsemme Akateemisen

yrittäjän pienen kertomuksen siten, että palkkatyö ei välttämättä tarjoa hänelle tilaisuutta

loistaa työssään, ja hän näkeekin itsensä työllistämisen myös keinona saada omat taidot

paremmin esille.

Akateeminen yrittäjä: Mut tavallaan mä luulen, että mulla on semmonen tietynlainen

yrittäjähenkisyys, mitä sit muiden – tai ehkä jopa johdon, jos heillä ei sitä ole – jos

he suhtautuu johtamistyöhönsä ja siihen omaan työhönsä hyvin semmosena

palkansaajana, niin heidän on hirmu vaikee nähä sitä, että joku oikeesti haluaa tehdä

parasta mahollista jälkeä ja antaa sen 110 prosenttia joka päivä että Mä en tiedä,

että johtuuks se, että he kokee sit jotain alemmuudentunnetta tai siitä tulee heille

semmonen, että he ei yritä tarpeeks, ja helposti se, jos yrittää ja haluaa tehä ja on

hyvin semmonen työorientoitunut, niin se äkkiä sitten semmoseks huononlaiseks

perfektionismiks ja semmoseks besserwisseröinniks ja semmoseks kääntyy. Niin

tavallaan mä luulen, että mulla ois ehkä helpoinkin siinä mielessä työllistää itse

itseni niin sanotusti. (H4)

60

6.5 Realisti

Realisti opiskelee koulutuksessa, josta hän saa alallaan tarvittavan ammattipätevyyden. Hän

on aloittanut opintonsa yliopistossa eri koulutusalalla, mutta vaihtanut pääainetta huonojen

työllisyysnäkyminen takia. Realisti vahvistaa pienten kertomustensa avulla

työelämäpositiota, joka perustuu harkittuihin ja realistisiin päätöksiin. Hänen pieniä

kertomuksiaan työelämästä luonnehtii työkokemuksen tuoma varmuus omassa

työelämäpositiossaan. Hän positioituu haastattelussa jo osaksi alansa ammattiryhmää,

vaikkei vielä ole varsinaisesti valmistunut ammattiin. Realisti toteuttaa yksilölle asetettua

työllistettävyyden vaatimusta, sillä hän on pääainetta vaihtamalla parantanut omia

mahdollisuuksiaan työllistyä. Yrittäjyyttä tai akateemista yrittäjyyttä hän ei kuitenkaan näe

realistisena vaihtoehtona itselleen edes työllistettävyyden näkökulmasta.

Ammattilaisen positio työelämässä

Pienet kertomukset valottavat, kuinka ammattilaisen asema on löytynyt erilaisten vaiheiden

kautta: alkuvuodet yliopistossa menivät omaa kiinnostusta etsien ja lopulta oma ala löytyi

pääaineen vaihdon kautta. Realisti positioituu työelämässä ammattilaiseksi omalla alalla

kertyneen työkokemuksen myötä. Vaikka opinnot ovat vielä kesken, hän positioi itsensä

vahvasti osaksi oman alansa ammattikuntaa. Tätä hän osoittaa kerronnassaan puhumalla

itsestään ja muista alan työntekijöistä me-muodossa. Erilaiset työkokemukset sekä kesätöistä

että omalta alalta ovat vahvistaneet Realistin käsitystä itselle sopivista työtehtävistä.

Työelämän hän näkee olevan yleisesti muutoksessa, mutta kokee olevansa valmis

sopeutumaan näihin muutoksiin. Tulevaisuuteen suuntautuvassa kerronnassaan Realisti

myös uskoo oman ammatin töiden jatkuvan alaa koskevista ajankohtaisista muutoksista

huolimatta.

Haastattelija: Millasia ajatuksii niinku ylipäätään, työelämä tulevaisuuden työelämä

sussa herättää?

Realisti: No, sillee vähän, on epävarma se tilanne yleisesti tän sote-uudistuksen

kannalta meiän alalla (…) mutta, sitte just esim lastensuojelupuoli mikä on itelle se,

kiinnostuksen kohe ni, se on jo laissa määritelty että, ne päätökset tietyt päätökset on

pakko tulla sosiaalityöntekijältä, ja että niitä ei voia ulkoistaa minnekää. Eli sillee

kuitenki siin on joku turva olemassa et ei ne työt nyt katoa, mutta se että miten ne

sitte järjestyy tulevaisuudessa ni se, tuntuu kaikilla olevan ihan mysteeri vielä. (H11)

61

Hänen kerronnastaan voidaan myös tulkita yhteiskunnallista tietoisuutta ja kytevää halua

vaikuttaa omalla alalla vaikuttaviin rakenteellisiin epäkohtiin. Realistin voidaan tulkita

vastustavan hänen alallaan työntekijältä vaadittavia toimintamalleja. Haastattelun lopussa

hän tuokin esille ajatuksen jatko-opinnoista ja jopa tutkijan työstä tulevaisuudessa omalla

alallaan. Työn merkitystä Realisti ei kuitenkaan arvota omassa elämässään erityisen

tärkeäksi, vaan lähinnä edellytykseksi rahan ansaitsemiselle ja yhteiskunnallisen velvoitteen

täyttämiselle.

Haastattelija: Okei, no millanen merkitys työllä on, sun elämässä?

Realisti: No, loppujen lopuks aika pieni. Että, jos olisin rikas ni en, tekis töitä. Eli

tällee et mä en nää sitä semmosena itselle tärkeenä arvona sitä työtä, että, nii. Se on

jotain mitä on pakko tehä jos niinku, haluaa... (H11)

Yrittäjyys ei ole realistinen vaihtoehto

Haastattelija tarjoaa haastattelun edetessä useaan otteeseen Realistille mahdollisuutta

rakentaa positiota suhteessa yrittäjyyteen. Realisti ei kuitenkaan koe yrittäjyyttä tai

akateemista yrittäjyyttä itselleen realistisena vaihtoehtona, mikä toistuu haastattelun

edetessä. Kielteistä suhtautumistaan hän myös perustelee haastattelijalle pienessä

kertomuksessaan yrittäjyyden haasteilla, joita hänen läheisensä ovat kohdanneet. Realisti

jäsentää omia kokemuksiaan suhteessa yrittäjyyden yleiseen mallitarinaan, jossa yrittäjyys

liitetään riskeihin ja riskinottoon (Naskali 2010, 81).

Realisti: No mun isä oli yrittäjä sillon 80-luvulla, ja sitten tuli lama ja sitten se meni

konkkaan se firma.

Haastattelija: Minkä alan yrittäjä?

Realisti: Se oli auto..korjaamo.

Haastattelija: Mimmonen kokemus sulle tuli sen pohjalta yrittäjyydestä tai niinku

semmosia ajatuksia?

Realisti: : No, se on varmaan kans miks, ei kauheesti oo siitä innostunu että, se kyllä

tosi, negatiivisesti vaikutti minun perheeseen sit tietenki se, yrityksen kaatuminen,

että sille jäi isot velat ja niinku kaikkee sellasta että sitte taloudellisesti vaikutti,

negatiivisesti. (H11)

Realisti epäilee myös oman akateemisen koulutuksen antamia mahdollisuuksia toimia

yrittäjänä, ja siksi yrittäjät ovat hänelle ”toisia”, joilla on sopiva ammatti tai koulutus siihen.

Omalla alallaan yrittäjäksi ryhtyminen vaatisikin hänen mielestään jatkokouluttautumista.

Vaikka yrittäminen kouluttautumisen myötä tulisikin tulevaisuudessa Realistille

mahdolliseksi, hän vakuuttaa, ettei silti haluaisi toimia yrittäjänä.

Haastattelija: No entä yrittäjyys tulevaisuuden työpolkuna?

62

Realisti: No, se sitte riippuu taas siitä et no esim just siinä psykoterapeutin

ammatissa et siinähän se on, minun tietääkseni aika yleistä tai ehkä se yleisinki

muoto, että on se joku toiminimi tai sen kautta. Et sillonhan se on, mahollisuus, yks

mahollisuus mihin ehkä suuntautuu mutta, en mä ehkä muuten sitä nää semmosena

realistisena että se ois se, mitä haluais tehä. (H11)

Omat valinnat paransivat työllistettävyyttä

Realisti tuo heti jo haastattelun alussa esille, että on vaihtanut pääainetta yliopisto-

opintojensa aikana parantaakseen omaa työllistettävyyttään. Vaikka pääaineen vaihtaminen

on pitkittänyt opintoaikaa, Realisti vakuuttaa haastattelussa, että haluaa valmistua alalta,

jolta on realistiset näkymät työllistyä.

Haastattelija: No miten sulla valikoitu sitte tää sosiaalityö loppujen lopuks niinkun,

pääaineeks?

Realisti: No, se on sitte taas ehkä vähä semmonen, pragmaattinen, niinku työhön

liittyvä vaihtoehto että tietää että työllistyy tällä, ammatilla, eli historiassaha on aika

huonot työllistymismahollisuudet ni, sen takia sitte vaihdoin. (H11)

Hän positioituukin hyvin työllistettäväksi ja siten tulevaisuus omalla alalla vaikuttaa

lupaavalta. Pienissä kertomuksissaan hän tuo esille, että koulutuksen tuoma pätevyys sekä

siihen liittyvä työkokemus ovat yhdessä parantaneet hänen työllistettävyyttään. Realisti

positioituukin ammatillisen pätevyytensä myötä työntekijäksi, jonka ei ole vaikea saada

töitä. Hän jäsentää itseään myös uuden työn ideaalityöntekijäksi positioitumalla joustavaksi

työnhakijaksi (Julkunen 2008, 18–20) ja osoittaa tätä kertomalla olevansa valmis

muuttamaan työn perässä parantaakseen työllistettävyyttään. Pienissä kertomuksissaan hän

kertoo haastattelijalle omaavansa tarvittavaa osaamista, joka tulevaisuudessa hyödyttää tai

on jo hyödyttänyt häntä työelämässä.

Haastattelija: Onks sulla tai sussa jotain erityistä joka edistää, sun työllistymistä?

Realisti: (…) kyllä mä luulen että jos mä haen jotaki työtä niin mä koen että mä oon

myös siihen pätevä ja sitte on, jotain osaamista siihen, työhön olemassa. Ja, ainaki

tähän asti se on riittäny. (H11)

6.6 Tulosten yhteenveto

Tulokseksi muodostuneet viisi työelämäidentiteettiä rakentuivat 13 yliopisto-opiskelijan

haastattelusta. Haastatellut opiskelijat olivat suorittamassa ensimmäistä

korkeakoulututkintoaan ja heistä 11 oli 20–29-vuotiaita ja kaksi 30–39-vuotiaita. Opiskelijat

63

myös edustivat monipuolisesti eri koulutusaloja. Aineiston pohjalta konstruoidut

tyyppitarinat poikkesivat keskenään positioitumisessa suhteessa työelämään, akateemiseen

yrittäjyyteen ja työllistettävyyteen. Tyyppitarinat eivät kuitenkaan eronneet täysin toisistaan,

vaan sisälsivät keskenään myös samankaltaisuuksia (ks. taulukko 1). Analyysin kolmannen

tason tarkastelun avulla tulkitsimme työelämäidentiteettien positioituneen myös

haastattelupuheessaan suhteessa erilaisiin yhteiskunnallisesti havaittaviin kulttuurisiin

mallitarinoihin. Tulosten mukaan nämä vahvimmin esille nousseet mallitarinat olivat uuden

työn ideaalityöntekijän mallitarina, uusliberalistinen yksilön vastuuta korostava mallitarina,

protestanttisen työetiikan mallitarina, yrittäjyyden yleinen puhetapa sekä tarina

normatiivisesta elämänkulusta, jossa koulutus edeltää työtä. Nämä puhetavat esiintyivät joko

yksittäisissä työelämäidentiteeteissä tai laajemmin aineistossa. Suuri osa mallitarinoista

toistuikin useammissa työelämäidentiteeteissä, vaikkakin vaihdellen, jäsennettiinkö vai

vastustettiinko niitä suhteessa itseen.

Tulosten pohjalta voidaan todeta, että työelämäidentiteeteissä positioidutiin pääsääntöisesti

myönteisesti työelämään. Työelämäidentiteetit myös jäsensivät itseään uuden työn

ideaalityöntekijän piirteisiin ja tärkeiksi nähtiin olla muun muassa aktiivinen, osaava ja

joustava työntekijä. Myönteistä positioitumista työelämään tukivat myös monipuoliset

työkokemukset ennen opintoja ja opintojen aikana. Lisäksi erityisesti omaan koulutusalaan

ja tulevaan ammattiin liittyvä työkokemus vahvisti positioita työelämässä, mikä näkyi sekä

Ekspertillä, Generalistilla, Akateemisella yrittäjällä että Realistilla. Mielenkiintoinen

havainto olikin se, että osa, kuten Realisti ja Ekspertti, piti itseään jo opintojen aikana

ammattilaisena, kun taas osa koki perinteisemmin tärkeäksi opinnoista saatavan hyödyn ja

tutkinnon tuoman pätevyyden. Opiskelun ja työnteon yhdistämiseen liittyvä mallitarina

jakoikin työelämäidentiteettejä. Osa näki työnteon opintojen ohella tärkeänä, osa halusi

keskittyä opintoihin ja osa taas keskittyi molempiin. Tulosten mukaan perinteinen malli,

jossa koulutus ja erityisesti akateeminen koulutus edeltää työelämään siirtymistä, oli

mallitarina, johon kuitenkin vähemmistö halusi enää itseään jäsentää.

Myös omaan työllistettävyyteen positioiduttiin pääsääntöisesti työelämäidentiteeteissä

luottavaisesti. Työelämäidentiteeteissä esille nousivat muun muassa oman persoonan

piirteet, ominaisuudet, kyvyt sekä koulutuksella hankitut taidot ja pätevyydet, joiden avulla

vahvistettiin omaa asemaa työllistettävyyteen liittyen. Lisäksi toimittiin tietoisesti ja oltiin

aktiivisia oman työllistettävyyden parantamiseksi. Vaikka suurin osa työelämäidentiteeteistä

64

positioituikin tulevaisuuden työelämään ja omaan työllistettävyyteensä myönteisesti,

voidaan tulosten perusteella todeta, että kaikilla opiskelijoilla työelämäkokemukset eivät ole

samansuuntaisia. Työelämäidentiteettiluokittelun mukaan Paikkansa etsivä positioitui

työelämään lähinnä kesätyöntekijän roolissa, vaikkakin hänellä oli laaja työkokemus ja

useita omaan koulutusalaan liittyviä työkokemuksia, minkä vuoksi olikin mielenkiintoista

havaita, että hänellä erityisesti omaan työllistettävyyteen positioituminen oli kielteistä.

Kielteiseen positioitumisen taustalla vaikuttivat tulosten mukaan muun muassa

epäonnistunut työnhaku ja erityisosaamisen puute, joilla vahvistettiin heikosti työllistettävän

positiota.

Positioituminen akateemiseen yrittäjyyteen ja yrittäjyyteen yleisesti oli tulosten mukaan

jokseenkin vaihtelevampaa. Kaikista myönteisimmin työelämäidentiteeteistä yrittäjyyteen ja

yrittäjäksi positioitui Akateeminen yrittäjä, jolle yrityksen perustaminen ja yrittäjäksi

ryhtyminen oli selkeä urahaave. Akateeminen yrittäjä ei kuitenkaan positioitunut keneksi

tahansa yrittäjäksi, vaan menestyväksi ja kunnianhimoiseksi yrittäjäksi jäsentäen itseään

yrittäjän mallitarinan edustajaksi. Tuloksista voitiin myös todeta, että osa

työelämäidentiteeteistä oli omaksunut uuden työn ideaalityöntekijän piirteitä, joihin omaa

identiteettiä haluttiin rakentaa. Yrittäjämäiseksi työntekijäksi työelämäidentiteeteistä

positioitui vahvimmin Generalisti. Hänelle yrittäjyys näyttäytyi tulevaisuudessa lähinnä

hypoteettisena työllistymisvaihtoehtona, mutta yrittäjämäiset ominaisuudet ja siten

yrittäjämäiseksi positioituminen olivat erittäin tärkeitä. Työelämäidentiteeteistä Ekspertti,

Paikkaansa etsivä ja Realisti eivät puolestaan positioituneet yrittäjyyteen lainkaan eikä

yrittäjäksi ryhtyminen näyttäytynyt heille sopivana vaihtoehtona. Heidän puhetapansa

myötäilivät yrittäjyyteen yleisesti liitettyä mallitarinaa, jossa yrittäjyys yhdistetään muun

muassa itsenäisyyteen sekä riskinotto- ja paineensietokykyyn. Vaikka akateeminen

yrittäjyys ja yrittäjyys miellettiin edellä mainituissa työelämäidentiteeteissä usein itselle

sopimattomiksi, kokivat he silti tärkeäksi tuoda esille haastattelupuheessaan mielipiteensä

yrittäjyydestä tärkeänä ja arvostettavana työnteon muotona. Tuloksista voitiin myös

huomata, että akateemisesta yrittäjyydestä puhuttiin yleisesti yrittäjyytenä, mistä

päättelimme, ettei akateeminen yrittäjyys käsitteenä ollut vakiintunut samalla tavalla

puhetapoihin kuin yrittäjyys.

Tulosten mukaan yksilön vastuuta korostava puhetapa oli työelämäidentiteettien

keskuudessa yhtenäinen. Yksilön nähtiin olevan vastuussa omista teoistaan ja valinnoistaan,

65

vaikka tiedostettiinkin, että esimerkiksi koulutus ei välttämättä tarjoa kaikkea tarpeellista ja

että omalla alalla työllistyminen voi olla haasteellista. Kaikki työelämäidentiteetit

positioituivatkin asemaan, jossa vastuu omasta työelämäpositiosta oli itsellä. Esimerkiksi

Paikkaansa etsivä näki olevansa itse vastuussa omasta heikosta työllistettävyydestään, kun

taas Generalisti koki olevansa velvollinen kouluttamaan itseään lisää, jos työpaikkaa ei

löytyisi. Yhteistä kaikille työelämäidentiteeteille oli myös se, että niin ikään protestanttista

työetiikkaa vastustettiin. Elämää ei haluttu elää vain työn vuoksi, vaan työltä toivottiin

mielenkiintoa. Vapaa-aika, perhe ja harrastukset arvotettiin korkealle ja työntekoa

kellonympäri vastustettiin. Erityisesti Ekspertti ja Akateeminen yrittäjä toivat esille, että

mielekkäästä työstä huolimatta työ ei ole koko elämä, vaan aikaa täytyy riittää myös

perheelle ja vapaa-ajalle. Kuten tuloksista voitiin havaita, kaikki viisi tyyppitarinaa

rakentavat työelämään suuntautuvaa identiteettiään suhteessa sekä omiin kokemuksiinsa että

laajempiin kulttuurisiin mallitarinoihin. Tulostemme tueksi esitämme taulukossa 2

yhteenvedon jokaisesta työelämäidentiteeteistä. Tämän jälkeen siirrymme pohtimaan

tuloksiamme ja niiden merkittävyyttä sekä teemme johtopäätöksiä suhteessa laajempaan

yhteiskunnalliseen kontekstiin.

66

Työelämä-

identiteetti

Työelämä Akateeminen

yrittäjyys

Työllistettävyys

Ekspertti Positioituu aktiiviseksi

ja määrätietoiseksi

ammattilaiseksi, joka

toteuttaa pitkäaikaista

haavettaan. Rakentaa

vahvaa ammatillista

identiteettiä oman alan

työkokemuksen ja

opintojen myötä.

Ei positioidu

yrittäjyyteen, sillä

akateeminen yrittäjyys

ei ole

perussuuntautumisala

omalla alalla eikä

kiinnostusta siksi

löydy.

Positioituu hyvin

työllistettäväksi ja

halutuksi työntekijäksi.

Hankkii oman alan

työkokemusta ja

ammattipätevyyksiä

lisätäkseen

työllistettävyyttään.

Paikkaansa

etsivä

Positioituu työelämään

kesätyöntekijänä, jolle

varsinainen työelämä

alkaa perinteisen

mallin mukaan vasta

valmistumisen jälkeen.

Tavoittelee pääsyä

työelämään ja etsii

omaa positiotaan siellä.

Ei positioidu

yrittäjäksi, sillä uskoo,

ettei oma koulutus,

luonne ja kyvyt luo

edellytyksiä yrittäjäksi

ryhtymiselle.

Positioituu heikosti

työllistettäväksi oman

koulutusvalintansa

takia. Pohtii

uudelleenkouluttautumi

sta työllistettävyytensä

parantamiseksi.

Generalisti Positioituu

monipuoliseksi,

joustavaksi ja

aktiiviseksi

työntekijäksi ja

työnhakijaksi.

Ymmärtää uuden työn

eetoksen ja tekee

valintoja suhteessa

siihen.

Positioituu

yrittäjämäiseksi ja

yrittäjyydestä

kiinnostuneeksi.

Kehittää yrittäjyyteen

liittyviä ominaisuuksia,

joita katsoo

nykypäivän

ideaalityöntekijän

tarvitsevan.

Positioituu hyvin

työllistettäväksi, jolla

on laaja, monipuolinen

ja yksilöllinen tutkinto.

Edistää omaa

työllistettävyyttään

aktiivisesti kehittämällä

itseään ja osaamistaan

työelämän vaatimusten

mukaisesti.

Akateeminen

yrittäjä

Positioituu

työorientoituneeksi ja

tunnolliseksi

työntekijäksi, joka

aikoo yrittäjäksi.

Ymmärtää

työkokemuksen myötä,

ettei palkkatyö ole

itselle mielekäs

vaihtoehto.

Positioituu

akateemiseksi

yrittäjäksi ja

yrittäjähenkiseksi.

Ymmärtää yrittäjyyden

vaatimukset ja rakentaa

kokemusten avulla

yrittäjän identiteettiä.

Positioituu hyvin

työllistettäväksi, sillä

tavoitteena työllistyä ja

menestyä osaavana

akateemisena

yrittäjänä. Suorittaa

akateemisen tutkinnon

varmistaakseen

osaamisensa.

Realisti Positioituu

työntekijäksi, joka on

osa oman alansa

ammattikuntaa.

Ymmärtää työelämän

realiteetit ja

mahdolliset muutokset

ja on valmis

sopeutumaan niihin.

Ei positioidu

yrittäjäksi, sillä

lähipiirin negatiiviset

kokemukset ovat

vahvistaneet käsityksiä

yrittäjyyden riskeistä.

Positioituu hyvin

työllistettäväksi, jolle

koulutus antaa

tarvittavan pätevyyden

ja työkokemus

tarvittavan osaamisen.

Toimii aktiivisesti

parantaakseen omaa

työllistettävyyttään.

TAULUKKO 2. Yhteenveto työelämäidentiteeteistä

67

7 POHDINTA

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitimme, millaista identiteettiä ensimmäistä

korkeakoulututkintoaan suorittavat yliopisto-opiskelijat rakentavat itselleen työelämän

murroksen keskellä, ja miten he positioituvat työelämään, akateemiseen yrittäjyyteen ja

omaan työllistettävyyteensä. Tutkielma paikantui työelämän kontekstiin, jossa uusi työ ja

uuden työn tekemisen muodot, kuten akateeminen yrittäjyys ovat ottamassa yhä suurempaa

roolia. Nykypäivänä työntekijöiltä vaaditaan yhä enenevissä määrin toimeliaisuutta ja

heidän omaa vastuutaan työelämässä korostetaan. Uusliberalistisessa ajattelussa

työmarkkinoilla korostuu yksilön merkitys sekä hänen kyvykkyytensä ja persoonansa

ominaisuudet. Koska tutkielman keskiössä oli työelämä laajasti ymmärrettynä, nimesimme

nämä tuloksiksi muodostuneet identiteettipositiot työelämäidentiteeteiksi.

Tutkielman aihetta lähestyimme laadullisesti ja analysoimme haastatteluaineiston

narratiivista positiointianalyysia soveltaen. Narratiivisen positiointianalyysin avulla

konstruoimme viisi toisistaan poikkeavaa tyyppitarinaa. Nämä viisi työelämäidentiteettiä

Ekspertti, Paikkaansa etsivä, Generalisti, Akateeminen yrittäjä ja Realisti antavat

monipuolisen kuvan aikamme yliopisto-opiskelijoista ja siitä, mitkä odotukset ja ideaalit

näyttäytyvät ajassamme heille merkityksellisinä. Luokittelun mukaan Ekspertti voidaan

nähdä perinteisen professioalan edustajana, joka rakentaa jo opintojen aikana vahvaa

ammatillista identiteettiään ja tietää varmaksi, mitä haluaa tulevaisuudessa työkseen tehdä.

Paikkaansa etsivä taas edustaa opiskelijaa, joka pärjää kenties heikoiten uuden työn

kontekstissa, koska ei ole ominaisuuksiltaan eikä kyvyiltään yrittäjämäinen. Luokittelun

mukaan kolmas työelämäidentiteetti eli Generalisti, joka on omaksunut yllättävänkin

68

vahvasti uuden työn eetoksen ja jäsentää omaa identiteettiään vahvasti ihannetyöntekijän

mallitarinaan, ja joka on jo vahvasti mukana työelämässä opintojensa aikana. Akateeminen

yrittäjä voidaan nähdä taas kunnianhimoisena ja menestyvää yritystoimintaa tavoittelevana

akateemisena osaajana, joka kokee olevansa jo ominaisuuksiltaan sisäinen yrittäjä.

Luokittelun viides työelämäidentiteetti on Realisti, jolle työ on keino taata elanto ja muu

työn ulkopuolinen elämä. Realisti onkin vaihtanut yliopisto-opintojensa aikana alaa

osoittaakseen toimivansa aktiivisesti oman työllistettävyytensä hyväksi.

Akateeminen yrittäjyys

Tulostemme mukaan työelämäidentiteettien positioituminen teemaan akateeminen

yrittäjyys jakautui kielteiseen, neutraaliin ja myönteiseen positioitumiseen. Kielteisesti

positioituneita luokkia ilmeni kolme: Ekspertti, Paikkaansa etsivä ja Realisti, ja vastaavasti

myönteisesti positioituneita yksi: Akateeminen yrittäjä. Neutraalisti akateemiseen

yrittäjyyteen positioituneita luokkia oli näin ollen yksi eli Generalisti. Tuloksemme olivat

myös linjassa tilastojen kanssa, jotka osoittavat vähemmistön akateemisista olevan

kiinnostuneita yrittäjyydestä (esim. Sainio ym. 2017, 27). Silti akateemisen koulutuksen

yhdeksi tehtäväksi on muodostunut opiskelijoiden yrittäjämäisten taitojen ja ajattelutapojen

kehittäminen (esim. Laalo & Heinonen 2016, 696). Yksilön kannalta yrittäjämäisillä

taidoilla ja ajattelutavalla tarkoitetaan yrittäjämäisen asenteen, luovuuden, oma-

aloitteisuuden, vastuullisuuden ja itsensä johtamisen oppimista ja sisäistämistä (Opetus- ja

kulttuuriministeriö 2015, 10; 2017; Siivonen & Brunila 2014). Suomalaisen ja Laalon (2015,

297) mukaan näitä taitoja tarvitaan työelämässä jo tällä hetkellä. Yhteiskunnan

yrittäjyysinnokkuuden näkökulmasta tutkielman tuloksissa esille nousseet myönteisesti

yrittäjyyteen positioituvat ovatkin menossa toivottuun suuntaan. Neutraalisti positioituville

taas voitaisiin mahdollisesti tarjota tukea omien yrittäjyysmahdollisuuksien kartoittamiseen

yrittäjyyskasvatuksen ja -koulutuksen avulla. Yrittäjyyden näkökulmasta negatiivinen

positioituminen aiheuttaa huolta, mutta tulisi myös muistaa, että samalla kun yrittäjyydelle

ja yrittäjämäisille piirteille on tarvetta, eivät ne suinkaan voi olla ainoita edellytyksiä pärjätä

työmarkkinoilla. Voidaan myös pohtia, tuleeko akateeminen yrittäjyys nähdä vaihtoehtona

kaikkien kohdalla, vai voisiko olla, että yrittäjyysopintoja tarjottaisiin lähtökohtaisesti niistä

kiinnostuneille? Tonttila (2010, 19) onkin todennut, että yrittäjyyden vähäisyys

akateemisten keskuudessa selittyy pitkälti sillä, että muut vaihtoehdot ovat edelleen

kiinnostavampia. Onko yliopistojen kannattavaa lähteä yhteiskunnan toimesta ajamaan

69

kaikkia opiskelijoita yrittäjämäiseen muottiin? Tutkielman tulosten pohjalta voidaan

päätellä, ettei yrittäjyys ole kaikille opiskelijoille luontevaa tai tavoiteltavaa, sillä enemmistö

heistä positioitui yrittäjyyteen kielteisesti.

Entä mitä pitää sisällään tämä neutraalisti akateemiseen yrittäjyyteen positioitunut ja selvästi

yrittäjämäisiä piirteitä omaksunut työelämäidentiteetti Generalisti? Yrittäjyyskasvatuksen ja

-koulutuksen näkökulmasta näissä neutraalisti positioituvissa voi piillä hyödyntämätöntä

yrittäjyyspotentiaalia. Onkin mahdollista, että heistä osa siirtyy tulevaisuudessa neutraalista

myönteiseen positioitumiseen yrittäjämäisten piirteidensä myötä. Tulokset antoivat siis

viitteitä yrittäjyyskasvatuksen ja -koulutuksen tavoitteiden täyttymisestä joidenkin yliopisto-

opiskelijoiden kohdalla, ja tämä heidän omaksumansa yrittäjähenkisyys herättää

kiinnostusta. Ovatko yrittäjämäiset piirteet vahvistuneet koulutuksen avulla kannustavassa

yrittäjyysilmapiirissä vai pakon sanelemana omien työelämäkokemusten myötä vai onko

taustalla kenties opittu ja myönteinen puhetapa yrittäjyyttä kohtaan? Onko Generalisti

mahdollisesti oppinut hyödyntämään yrittäjämäisiä piirteitä itselleen sopivalla tavalla,

kuitenkaan tuntematta pakotetta ryhtyä yrittäjäksi? Vaikka tässä tutkielmassa ei kyetä

vastaamaan kysymykseen, mitä neutraalin positioitumisen taustalla on, tarjosi tutkielma

kuitenkin viitteitä siitä, että neutraalisti positioituvien ryhmään tulisi kiinnittää enemmän

huomiota muuttuvan akateemisen työelämän kontekstissa.

Työllistettävyys

Työelämäidentiteettien positioituminen teemaan työllistettävyys taas jakautui myönteiseen

ja kielteiseen positioitumiseen. Tulosten mukaan myönteisesti positioituneita oli neljä

luokkaa: Ekspertti, Generalisti, Akateeminen yrittäjä ja Realisti, kun kielteisesti

positioituneita oli vain yksi: Paikkaansa etsivä. Työelämäidentiteettien positioituminen

omaan työllistettävyyteensä myötäili myös aikaisempaa tutkimusta. Rädyn ym. (2018)

mukaan yliopisto-opiskelijat suhtautuvat pääsääntöisesti myönteisesti omaan

työllistettävyyteensä, mutta joukossa on aina niitä, jotka kokevat tilanteensa työmarkkinoilla

heikoksi. Aikaisemman kvantitatiivisen tutkimuksen mukaan työkokemuksen ja työelämään

siirtymisen ajankohtaisuuden suhteella on myönteinen vaikutus kokemuksiin

työllistettävyydestä (Räty ym. 2018). Vaikka valmistumisen lähestyminen voi lisätä

opiskelijoiden huolta sopivan työn löytymisestä, on mahdollista, että kokemukset

työelämästä auttavat opiskelijaa vakuuttumaan siitä, että he tulevat selviytymään

70

työelämässä (Räty ym. 2018). Mielenkiintoista onkin, että tulosten mukaan

työelämäidentiteeteistä Paikkaansa etsivä positioitui valmistumisen kynnyksellä omaan

työllistettävyyteensä kielteisesti, vaikka hänelle oli kertynyt runsaasti sekä työkokemusta

että omaa koulutusalaa vastaavaa työkokemusta.

Tomlinson (2008) mukaan yliopistotutkinto ei yksistään riitä varmistamaan työpaikan

saamista, vaan työntekijöiltä vaaditaan myös muita ominaisuuksia. Komulainen ym. (2015,

147) esittävät, että näitä ominaisuuksia ovat työntekijän luonne, asenteet, toiveet, tavat ja

suhtautuminen muihin ihmisiin. Tulostemme mukaan kielteisiä positioita työllistettävyyteen

muodostuu jo yliopisto-opintojen aikana. Tulos on mielenkiintoinen, sillä kielteinen

positioituminen työllistettävyyteen voi syntyä jo opintojen aikana, eikä vain vasta

valmistumisen jälkeen, kun varsinaisesti siirrytään työelämään. Sekä yhteiskunnan että

yksilön näkökulmasta tarkasteltuna kielteinen positioituminen omaan työllistettävyyteen on

huolestuttavaa, sillä riskinä voivat olla esimerkiksi vaikeudet löytää omaa koulutusalaa

vastaavaa työtä tai jopa työttömyys. Tällä hetkellä Suomessa on yli 40 000 akateemisesti

koulutettua työtöntä (Akava 2017). Jos akateeminen yrittäjyys ei näyttäydy vaihtoehtona

työllistyä ja yksilö positioituu omaan työllistettävyyteensä kielteisesti, voidaan miettiä,

valmistautuuko yksilö jo opintojen aikana työttömyyteen. Tilanne voi vaikuttaa

haasteelliselta, sillä työntekijän luonne ja asenteet ovat niitä ominaisuuksia, jotka vaikuttavat

työllistettävyyteen (Komulainen ym. 2015, 147).

Nykyisessä yhteiskunnassa ei voida enää luottaa akateemisen tutkinnon takaavan työtä

(esim. Tomlinson 2008), mutta silti toiveena on, että yliopistot pyrkisivät yhä paremmin ja

paremmin vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Yliopistojen tehtävänä on tarjota

ennen kaikkea sivistystä, mutta jollain keinolla pitäisi myös huolehtia opiskelijat osaksi

työelämää. Tutkinto ei takaa töitä, mutta tutkinnon sisällöltä toivotaan työllistettävyyttä

vahvistavia apuja. Esimerkiksi Tomlinson (2008) on todennut, ettei nykypäivänä tutkintoja

opiskella niinkään sen vuoksi, että osataan tehdä töitä, vaan ennemminkin, että saadaan töitä.

Onko mahdollista, että osa aloista pystyy vastaamaan paremmin työllistettävyyteen liittyviin

kysymyksiin ja osa taas sivistystä koskeviin kysymyksiin? Tai onko yliopistokoulutusta edes

relevanttia arvostella työllistettävyyden näkökulmasta, jos sen tehtävä ei edes ole toimia

korkeana ammattikouluna? Toisaalta tulokset antoivat viitteitä siitä, ettei kaikilla

opiskelijoilla ole aktiivisesta työnhausta ja akateemisesta koulutuksesta huolimatta keinoja

päästä töihin. Voiko tämän nähdä vahvistavan tarvetta siitä, että yliopistokoulutuksen tulee

71

sivistyksen ja teoreettisen tiedon ohella antaa muitakin valmiuksia, kuten sosiaalisia taitoja,

oman osaamisen reflektoinnin taitoja sekä epävarmuuden sietokykyä (Komulainen ym.

2015, 152) työelämässä pärjäämiseksi? Opiskelijoiden voi olla kuitenkin haasteellista

sisäistää ajatus, että yliopistossa etusijalle nousevat omat kyvyt ja ominaisuudet sekä niiden

kehittäminen, eivätkä niinkään aiemmassa kouluhistoriassa painotetut sisällöt ja arvosanat.

Lisäksi yksilön pitäisi opiskella nopeasti ja siirtyä työelämään muistaen, että loppupeleissä

hänellä on itsellään vastuu työelämää koskevista valinnoista, sillä uuden työn ideaaliin

kuuluu yksilön oman vastuun korostaminen. Tukea tämän kaiken keskellä tuskin antaa heti

ensimmäisistä opiskelupäivistä lähtien maalatut kauhukuvat alan huonosta

työllistymistilanteesta. Aineistossamme tästä antoivat viitteitä pienet kertomukset, joissa

yliopiston henkilökunta toteaa opiskelijoiden ahkerasta opiskelusta huolimatta ”valmistuvan

kortistoon”. Keskustelu työllistettävyydestä on kieltämättä haasteellinen ja moniulotteinen,

mikä voi jättää opiskelijat tasapainoilemaan erilaisten toiveiden ja odotusten kanssa.

Työelämä

Työelämäidentiteettien positioituminen teemaan työelämä jakautui myönteiseen ja

neutraaliin positioitumiseen. Tulostemme mukaan myönteisesti positioituneita

työelämäidentiteettejä oli kolme: Ekspertti, Generalisti ja Akateeminen yrittäjä ja vastaavasti

neutraalisti positioituneita kaksi: Paikkaansa etsivä ja Realisti. Teemana työelämä herätti

positioitumisessa eniten yhdenmukaisuutta. Työkokemusta oli kertynyt nuoresta pitäen

kaikille työelämäidentiteeteille, ja töitä tehtiin myös opintojen ohessa, eli voidaan olettaa,

että työn tekemisen tärkeys oli selvästi omaksuttu. Suomessa opiskelijoiden työssäkäynti

opintojen ohella onkin yleistä, ja tilastojen mukaan yliopisto-opiskelijoista yli puolella on

voimassa oleva työsuhde opintojensa aikana (STV 2018, 1). Työssäkäynti opintojen ohella

aiheuttaa ristiriitaisuutta, sillä opintojen aikana hankitut työkokemukset voivat edistää

työllistettävyyttä, mutta samanaikaisesti voivat viivästyttää valmistumista.

Tulostemme mukaan työelämään positioiduttiin myönteisesti ja neutraalisti, ja vaikuttaisi

siltä, että opintojen jälkeen mielekkään työn löytäminen ja vapaa-ajasta nauttiminen ovat

seuraavia tavoitteita. Aikaisemman tutkimuksen mukaan valmistumisen jälkeen enemmistö

yliopisto-opiskelijoista uskookin työllistyvänsä (Räty ym. 2018) ja niin ikään kaksi kolmesta

arvioi omalla alallaan olevan tulevaisuudessa hyvä työllisyystilanne (Potila ym. 2017, 14).

Myönteisistä näkymistä huolimatta, varsinaisesti työn tekeminen ja merkitys elämässä jäivät

72

alhaisiksi. Lukuun ottamatta Akateemista yrittäjää, työelämään ja työhön ei liitetty puhetta

nousujohteisesta urasta tai menestyksestä. Puolestaan tutkinnon saamiseen, työpaikan

löytymiseen ja työelämässä pärjäämiseen kiinnitettiin enemmän huomiota ja osittain

liitettiin jopa huolipuhetta.

Yhteiskunnan näkökulmasta olisi tärkeää tutkia, miksi yliopistosta valmistuneet eivät

niinkään tavoittele työelämässä korkealle, vaan haluavat löytää työpaikan ja keskittyä vapaa-

aikaan. Akateemisen yrittäjän innostus keskittyi oman yrityksen perustamiseen ja

pyörittämiseen, mutta palkkatyössä menestymistä ei muissa työelämäidentiteeteissä

juurikaan ilmennyt. Voidaankin pohtia kuluttavatko muuttuva työelämä ja uuden työn

asettamat vaatimukset opiskelijoita jo ennen valmistumista? Uusi työ on subjektivoituvaa,

joustavaa sekä dynaamista ja työntekijän odotetaan olevan moniosaaja, joka jatkuvasti

kouluttaa ja kehittää itseään (Holvas & Vähämäki 2005; Julkunen 2008). Tulostemme

mukaan yliopisto-opiskelijat olivat tietoisia nykypäivän työelämässä tarvittavista kyvyistä

ja näin ollen pyrkivät omalla tavallaan ja taidoillaan vastaamaan näihin vaatimuksiin.

Erityisesti työelämäidentiteeteistä Generalisti näki tulevan työelämän pirstaleisena, ja oli

valmis asettamaan oman persoonansa likoon edistääkseen työelämässä pysymistään. Kenties

tietoisuus työelämän epävarmuudesta ja sen hyväksyminen vahvistavat entisestään muiden

elämän osa-alueiden merkitystä yksilöiden arjessa.

Tutkielman luotettavuus ja jatkotutkimusaiheet

Tutkielman tulokseksi koottu identiteettiluokittelu oli mielestämme onnistunut ja

vakuuttava. Tuloksemme tuottivat ymmärrystä erilaisista yliopisto-opiskelijoita, mutta myös

samalla kuvasivat, kuinka yhteiskunnalliset odotukset ja ideaalit voivat vaikuttaa

opiskelijoiden kertomuksiin itsestään. Tulokset antoivat viitteitä, että identiteettiä koskevia

huolia ja toiveita herää varsinkin silloin, kun yksilö ei koe sopivansa siihen, mitä tekee tai

se mitä tehdään, ei sovi yksilölle, ja tällaiset tuumailut ja henkiset kamppailut voivat johtaa

monenlaisiin tuloksiin (Räsänen & Trux 2012, 224). Toinen päättää vaihtaa alaa yliopisto-

opintojensa aikana samalla, kun toinen suorittaa huonosti työllistävän tutkintonsa loppuun

pyrkien samalla sopeutumaan huonosti työllistettävän asemaan. Tuloksemme myös

osoittivat, että identiteetin rakentuminen on dynaaminen prosessi eivätkä kertomukset itsestä

ole aina yhtenäisiä. Toisessa tilanteessa minä näyttäytyi hyvänä ja osaavana työntekijänä,

mutta toisaalla omat kyvyt ja osaaminen kyseenalaistettiin. Tulokset vahvistivatkin ajatusta

73

identiteetistä jatkuvasti muuttuvana prosessina, joka rakentuu tilanteisesti vastaamaan

ympäröivää maailmaa (Hall 1999, 20; Bamberg & Georgakopoulou 2008, 379; Bamberg

2011, 16). Tämän tutkielman tulokset antoivat myös viitteitä, että yliopisto-opiskelijat

pääsääntöisesti suhtautuvat tulevaisuuteensa luottavaisesti. Heidän rakentamistaan

identiteeteistä voidaan tunnistaa kyky selviytyä työelämän tuomista haasteista ja

muutoksista. Tulokset kuitenkin nostivat esille tosiseikan yliopisto-opiskelijoiden

moninaisuudesta ja siitä, ettei kaikilla ole vielä riittäviä kykyjä vahvan työelämäposition

löytämiselle jatkuvasti muuttuvassa uuden työn kontekstissa.

Laadullisen tutkimuksen luonteeseen kuuluu, ettei näitä tuloksia ja niistä tehtyjä

johtopäätöksiä voi yleistää kohtuuttomasti. Siksi onkin aiheellista pohtia myös tämän

tutkielman luotettavuuteen liittyviä kysymyksiä. Tutkielman kohdejoukkona olivat

yliopisto-opiskelijat, jotka valikoituivat haastatteluun ACE-hankkeen rekrytoinnin avulla.

Hankkeessa kerätyn aineiston avulla tarkoitus oli hankkia tutkimustietoa akateemisesta

yrittäjyydestä, joten on aiheellista pohtia, valikoituiko haastateltaviksi keskivertoa

yrittäjämyönteisempiä tai sanavalmiimpia opiskelijoita, jotka kokivat tutkimusaiheen itselle

tärkeäksi. Aineistoa ei myöskään kerätty puhtaasti satunnaisotannalla, mutta eri

rekrytointikanavien käyttäminen mahdollisti kuitenkin vakuuttavan ja kunniallisen aineiston

kokoamisen (ks. Hänninen 2016, 111).

Lisäksi, kuten narratiivisessa eli kerronnallisessa tutkimuksessa, myös tässäkin tutkielmassa

aineiston analyysi on tulkintaa. Tutkittava tuottaa yhdessä tutkijan kanssa kertomusta, josta

tutkijat raportoivat lopulliset tulkinnalliset johtopäätöksensä (Mutanen & Sivenius 2017,

285). Tulkintojen läpinäkyvyyden tueksi tässä tutkielmassa pyrittiin kuvaamaan tarkasti

tutkielman eri vaiheet ja tehdyt valinnat. Esimerkiksi luvussa viisi kuvasimme tarkasti

aineiston luennan ja analyysin vaiheet. Lisäksi tulosluvussa toimme esille useita

aineistositaatteja tulkintojen tueksi, ja tulkinnoissa pyrimme ottamaan huomioon

haastattelutilanteen merkityksen. Tulkintojen läpinäkyvyyden ohella nämä valinnat antavat

myös lukijalle mahdollisuuden joko hyväksyä tai hylätä tekemiämme tulkintoja (Mutanen

& Sivenius 2017, 285).

Aineiston analyysi- ja tulkintavaiheet osoittautuivat haasteelliseksi tehtäväksi.

Haasteelliseksi osoittautunut narratiivinen positiointianalyysi ja menetelmään tutustuminen

vaativat paljon aikaa, mikä laittoi myös pohtimaan menetelmän sopivuutta tutkielman

74

kannalta. Jälkeenpäin tutkielmaprosessia tarkasteltaessa pohdimme, olisivatko tuloksemme

muotoutuneet samankaltaisiksi käyttämällä jotain muuta menetelmää, tai oliko narratiivinen

positiointianalyysi kenties liian järeä työkalu aineiston käsittelyyn. Analyysin ja tulkintojen

pohjalta saimme kuitenkin koottua vakuuttavat tulokset, kuten edellä esitettiin, ja analyysia

kyettiin kehittämään asteittain menetelmän eri tasoja hyödyntäen. Tutkielman

ohjausprosessi myös tuki tulkintojemme muodostumista ja saimmekin ohjauksesta

analyysiprosessiin tärkeää tukea kokeneemmilta tutkijoilta.

Ennen haasteelliseen analyysi- ja tulkintavaiheeseen ryhtymistä pyrimme tiedostamaan

valittuun menetelmään kohdistunutta kritiikkiä. Esimerkiksi Pöysän (2010, 172–173)

mukaan positiointianalyysia on kritisoitu muun muassa siitä, ettei menetelmää voida pitää

kovin konkreettisena analyysimallina, sillä kyseessä nähdään olevan ennemminkin

tulkinnallinen kehys muiden analyysitekniikoiden tueksi. Myös tuloksissa esille nousseet

kulttuuriset mallitarinat ja niiden linkittäminen suoraviivaisesti muodostuneisiin

identiteetteihin ovat saaneet osakseen aikaisemmassa tutkimuksessa kritiikkiä. Kriittisestä

näkökulmasta katsottuna mallitarinat nähdään usein tutkijan omiksi henkilökohtaiseksi

arvailuksi siitä, mitä yhteiskunnallisen tason tarinamalleja haastateltava puheessaan käyttää

(esim. Mutanen & Siivonen 2016, 96). Tässä tutkielmassa esitetyt kulttuuriset mallitarinat

pyrimme kuitenkin perustelemaan kirjallisuuteen pohjautuen, minkä lisäksi tulkinnat

perustuivat yhteisiin päätöksiimme, eikä pelkästään toisen tutkielman tekijän

henkilökohtaisiin arvailuihin. Kokonaisuudessaan menetelmävalinta toi syvyyttä analyysiin

ja mahdollisti tekemään hienosyisen analyysin yliopisto-opiskelijoiden identiteetin

rakentumisesta. Lisäksi oli mielenkiintoista päästä tutustumaan vaativaan

analyysimenetelmään jo opintojen aikana.

Tämän tutkielman tekeminen oli kaiken kaikkiaan monipuolinen, mielenkiintoinen ja

ajatuksia herättävä prosessi. Esitetyt tulokset ja johtopäätökset herättävätkin ajatuksia

jatkotutkimusaiheista. Jos opiskelijat ovat jo opintojen aikana positioituneet myönteisesti

yrittäjyyteen, saattaa yrittäjyyteen positioituminen alkaa todellisuudessa jo aiemmin.

Olisikin syytä selvittää, mitkä tekijät ohjaavat yksilön myönteistä positioitumista

yrittäjyyteen ja missä elämänvaiheessa tämä viriää. Tämä tutkimustieto edistäisi myös

yrittäjyyskasvatuksen kehittämistyötä. Lisätutkimusta tarvitaan myös työhön liittyvistä

uskomuksista, asenteista ja kokemuksista, sillä ne saattavat olla tekijöitä, jotka vaikuttavat

myös tosiasialliseen työllistettävyyteen. Positiivinen elämänasenne vaikuttanee myönteisesti

75

työllistettävyyteen, mutta opiskelijoiden kielteiset asenteet ja uskomukset eivät

varmaankaan edistä työllistettävyyttä. Lisäksi opiskelijoiden työelämäidentiteettejä tulisi

tutkia enemmän, sillä työelämäidentiteettejä on varmasti tutkielmassa esitettyä enemmän.

Työelämäidentiteettien tarkastelu tarjoaa oivan mahdollisuuden niin valtavirrassa kuin

marginaalissa olevien opiskelijoiden tutkimiselle. Työelämäidentiteettien tunnistamisen

avulla voitaisiin mahdollisesti tarjota tukea jo opintojen aikana niille, jotka vielä etsivät

itseään ja paikkaansa.

76

LÄHTEET

Abbott, H. 2009. Cambridge introduction to narrative. Cambridge: Cambridge University.

Akava. 2017. Korkeakoulutettujen työttömyys nopeassa laskussa. Akavan

työttömyyskatsaus. Helsinki: Akava.

https://www.akava.fi/tyoelama/akavalaiset_tyoelamassa/tyottomyyskatsaus/korkea

koulutettujen_tyottomyys_nopeassa_laskussa.21459.news [luettu 11.6.2018]

Aro, M. 2013. Koulutusekspansio ja koulutusinflaatio Suomessa vuosina 1970–2008.

Yhteiskuntapolitiikka 78 (3), 287–303.

Bamberg, M. 1997. Positioning between structure and performance. Journal of narrative and

life history 7 (1-4), 335–342.

Bamberg, M. 2011. Who am I? Narration and its contribution to self and identity. Theory &

Psychology 21 (1), 3–24.

Bamberg, M. & Georgakopoulou, A. 2008. Small stories as a new perspective in narrative

an identity analysis. Text and Talk 28 (3), 277–396.

Barkhuizen, G. 2009. An extended positioning analysis of a pre-service teacher's better life

small story. Applied linguistics 31 (2), 282–300.

Boden, R. & Nedeva, M. 2010. Employing discourse: universities and graduate

“employability”. Journal of Education Policy 25 (1), 37–54.

Brown, P., Hesketh, A. & Wiliams, S. 2003. Employability in a Knowledge-driven

Economy. Journal of Education Policy 16 (2), 107–126.

Davies, B., & Harré, R. 2001. Positioning: The discursive production of selves. Teoksessa:

Wetherell, M. Taylor, S. Yates, S. J. (toim.) Discourse theory and practice: A

Reader. Great Britan: SAGE, 261–271.

De Fina, A. 2009. Narratives in interview - The case of accounts: For an interactional

approach to narrative genres. Narrative inquiry 19 (2), 233–258.

Eteläpelto, A. 2007. Työidentiteetti ja subjektius rakenteiden ja toimijuuden ristiaallokossa.

Teoksessa: Eteläpelto, A. Collin, K. & Saarinen, J. (toim.) Työ, identiteetti ja

oppiminen. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit, 90–142.

Grimaldi, R., Kenney, M., Siegel, D. S., & Wright, M. 2011. 30 years after Bayh–Dole:

Reassessing academic entrepreneurship. Research Policy 40 (8), 1045–1057.

Hall, S. 1999. Identiteetti. Suom. Mikko Lehtonen ja Juha Herkman. Tampere: Vastapaino.

Heikkinen, H. 2015. Kerronnallinen tutkimus. Teoksessa: Valli, R. & Aaltola, J. (toim.)

Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen

teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: PS-kustannus, 149–

167.

Heikkinen, H., Huttunen, R., Niglas, K. & Tynjälä, P. 2005. Kartta kasvatustieteen

maastosta. Kasvatus 36 (5), 340–354.

Hillage, J. & Pollard, E. 1998. Employability: Developing a framework for policy analysis.

DfEE Research Brief 85. London: Department for Education and Employment

(DfEE).

77

Hytti, U. 2002. State-of-Art of Enterprise Education in Europe. Results from the Entredu

project. Edited by Ulla Hytti. Written jointly with Paula Kuopusjärvi, Irma Vento-

Vierikko, Arthur Schneeberger, Christine Stampfl, Colm O'Gorman, Halvor

Hulaas, Judi Cotton and Keith Hermann. A publication published in the Entredu -

project, Leonardo da Vinci –programme of the European Commission, Turku,

Finland.

Hyvärinen, M. 2006. Kerronnallinen tutkimus. www.hyvarinen.info [luettu 1.2.2006]

Hyvärinen, M. & Löyttyniemi, V. 2009. Kerronnallinen haastattelu. Teoksessa:

Ruusuvuori, J. & Tiittula, L. (toim.) Haastattelu – tutkimus, tilanteet

javuorovaikutus. Tampere: Vastapaino, 189–222.

Hyvärinen, M. 2017a. Haastattelun maailma. Teoksessa: Hyvärinen, M., Nikander, P., &

Ruusuvuori, J. (toim.) Tutkimushaastattelun käsikirja. Tampere: Vastapaino, 11–

45.

Hyvärinen, M. 2017b. Kertomushaastattelu. Teoksessa: Hyvärinen, M., Nikander, P., &

Ruusuvuori, J. (toim.) Tutkimushaastattelun käsikirja. Tampere: Vastapaino, 174–

192.

Hänninen, V. 1999. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Tampereen yliopisto. Sosiologian ja

sosiaalipsykologian laitos. Väitöskirjatutkimus.

Hänninen, V. 2004. A model of narrative circulation. Narrative inquiry 14 (1), 69–85.

Hänninen, V. 2008. Narratiivisen tutkimuksen eettiset haasteet. Teoksessa: Pietilä, A. &

Länsimies-Antikainen, H. (toim.) Etiikka monitieteisesti. Pohdintaa ja kysymyksiä.

Kuopio: Kuopion yliopisto.

Hänninen, V. 2015. Narratiivisen tutkimuksen käytäntöjä. Teoksessa: Valli, R. & Aaltola,

J. (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle

tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: PS-

kustannus, 168–184.

Hänninen, V. 2016. Kuinka paljon on tarpeeksi? Aineiston määrä laadullisessa

tutkimuksessa. Aikuiskasvatus 37 (2), 109–113.

Isopahkala-Bouret, U. & Siivonen P. 2016. Viisikymppisten naisten neuvottelua

korkeakoulutuksesta, ikääntymisestä ja työllistettävyydestä. Aikuiskasvatus 36 (4),

246–257.

Jakonen, M. 2014. Uusi työ ja prekarisaatio. Tiede & Edistys 39 (4), 287–320.

Juhila, K. 2004. Sosiaalityön vuorovaikutuksen tutkimus. Historiaa ja nykysuuntauksia.

Janus 12 (2), 155–183.

Julkunen, R. 2008. Uuden työn paradoksit. Keskusteluja 2000-luvun työprosess(e)ista.

Tampere: Vastapaino.

Kalenius, A. 2014. Korkeasti koulutetun väestön kehitys. Opetus- ja kulttuuriministeriön

julkaisuja 12.

78

Keskitalo-Foley, S., Komulainen, K. & Naskali, P. 2010. Risto Reipas riskinottaja.

Koulutuspolitiikan tavoittelema ihannekansalainen. Teoksessa: Komulainen, K.,

Keskitalo-Foley, S., Korhonen, M. & Lappalainen, S. (toim.) Yrittäjyyskasvatus

hallintana. Tampere: Vastapaino, 15–36.

Koivunen, T. 2016. Täyttä päivää työttömänä. Työn ja ei-työn rajalla. Aikuiskasvatus 36

(4), 270–278.

Komulainen, K., Kärkkäinen, M., Korhonen, M., Räty, H., Siivonen, P., Kasanen, K., &

Rautiainen R. 2015. Kun mikään ei riitä. Akateeminen kykyminuus puntarissa.

Teoksessa: Brunila, K., Onnismaa, J., & Pasanen, H. (toim.) Koko elämä töihin.

Koulutus tietokykykapitalismissa. Tampere: Vastapaino, 145–170.

Korhonen, M., Komulainen, K. & Räty, H. 2010. Kenestä on yrittäjäksi? Mukaan ottavat ja

erottelevat yrittäjämäisen oppilaan tulkinnat peruskoulun opettajille. Teoksessa:

Komulainen, K., Keskitalo-Foley, S., Korhonen, M. & Lappalainen, S. (toim.)

Yrittäjyyskasvatus hallintana. Tampere: Vastapaino, 37–71.

Korhonen, M. 2012. Yrittäjyyttä ja yrittäjämäisyyttä kaikille? Uusliberalistinen hallinta,

koulutettavuus ja sosiaaliset erot peruskoulun yrittäjyyskasvatuksessa. Joensuu: Itä-

Suomen yliopisto. Filosofinen tiedekunta. Väitöskirjatutkimus.

Kuula, A. 2011. Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Tampere:

Vastapaino.

Laalo, H. & Heinonen, J. 2016. Governing the entrepreneurial mindset: Business students’

constructions of entrepreneurial subjectivity. European Educational Research

Journal 15 (6), 696–713.

Montonen, T. 2014. Tutkimuksen ja liiketoiminnan välissä: johtajien identiteettityö

yliopistolähtöisissä yrityksissä. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto.

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Väitöskirjatutkimus.

Mutanen, H. & Siivonen, P. 2016. Narratiivinen positiointianalyysi ja nuorten aikuisten

toimijuus työpajaympäristössä. Aikuiskasvatus 37 (2), 84–98.

Mutanen, H. & Sivenius, A. 2017. Aktivoituva ja toisin suuntautuva toimijuus

työpajanuorten kertomuksissa. Kasvatus 48 (4), 274–287.

Naskali, P. 2010. Toistoa ja vastarintaa. Yliopisto-opiskelijat ja yrittäjyyskasvatus.

Teoksessa: Komulainen, K., Keskitalo-Foley, S., Korhonen, M. & Lappalainen, S.

(toim.) Yrittäjyyskasvatus hallintana. Tampere: Vastapaino, 72–99.

Nykänen, S. & Tynjälä, P. 2012. Työelämätaitojen kehittämisen mallit

korkeakoulutuksessa. Aikuiskasvatus 32 (1), 17–28.

Opetushallinnon tilastopalvelu. 2016. Yliopistosta valmistuneiden työllistyminen,

alueellinen sijoittuminen ja ammattiasema. Helsinki: Opetushallinnon

tilastopalvelu. https://vipunen.fi/fi-fi/yliopisto/Sivut/Tutkinnon-suorittaneiden-

sijoittuminen.aspx [luettu: 5.6.2018]

Opetusministeriö. 2009. Korkeakoulupohjaisen yrittäjyyden edistäminen. Helsinki:

Opetusministeriö. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:10.

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2017. Yrittäjyyslinjaukset koulutukseen. Helsinki: Opetus-

ja kulttuuriministeriö. http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tulevaisuuden-

79

tyo-on-yha-enemman-yrittajyytta-koulutuksen-yrittajyyslinjaukset-julki [luettu:

6.6.2018]

Paasio, K., Nurmi, P. & Heinonen, J. 2005. Yrittäjyys yliopistojen tehtävänä? Helsinki:

Opetusministeriö. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2005:10.

Pietilä, I. 2010. Ryhmä- ja yksilöhaastattelun diskursiivinen analyysi. Kaksi aineistoa

erilaisina vuorovaikutuksen kenttinä. Teoksessa: Ruusuvuori, J., Nikander, P. &

Hyvärinen, M. (toim.) Haastattelun analyysi. Tampere: Vastapaino, 212–241.

Potila, A. K., Moisio, J. Ahti-Miettinen, O., Pyy-Martikainen, M. & Virtanen, V. 2017.

Opiskelija tutkimus. EUROSTAT VI -tutkimuksen keskeisemmät tulokset.

Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja

2017:37.

Puhakka, A. 2011. Maistereiden työssään tarvitsemia taitoja kartoittamassa. Teoksessa:

Puhakka, A. & Tuominen, V. (toim.) Kunhan kuluu viisi vuotta - ylemmän

korkeakoulututkinnon suorittaneiden työurat. Tampere: Juvenes Print, 61–86.

Pöysä, J. 2010. Asemointinäkökulma haastattelujen kerronnallisuuden tarkastelussa.

Teoksessa: Ruusuvuori, J., Nikander, P., & Hyvärinen, M. (toim.) Haastattelun

analyysi. Tampere: Vastapaino, 153–179.

Ranta, J. & Kuula-Luumi, A. 2017. Haastattelun keruun ja käsittelyn ABC. Teoksessa:

Hyvärinen, M., Nikander, P., & Ruusuvuori, J. (toim.) Tutkimushaastattelun

käsikirja. Tampere: Vastapaino, 413–426.

Ratkaisujen Suomi. 2015. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma

29.5.2015. Hallituksen julkaisusarja 10/2015.

Ropo, E. 2015. Identiteetti tutkimuskohteena. Teoksessa: Ropo, E., Sormunen, E. &

Heinström, J. (toim.) Identiteetistä informaatiolukutaitoon: tavoitteena itsenäinen

yhteisöllinen oppija. Tampere: Juvenes Print, 26–47.

Rouhelo, A. & Rautakilpi, S. 2005. Suuret odotukset vai turhat toiveet? Akateemiset

generalistit vuosituhannen vaihteen työmarkkinoilla. Aikuiskasvatus 25 (1), 36–46.

Ruopsa, L. 2016. Kerrottu identiteetti organisaatiomuutoksen kontekstissa. Oulun

yliopisto. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu. Väitöskirjatutkimus.

Ruusuvuori, J. & Nikander, P. 2017. Haastatteluaineiston litterointi. Teoksessa: Hyvärinen,

M., Nikander, P., & Ruusuvuori, J. (toim.) Tutkimushaastattelun käsikirja.

Tampere: Vastapaino, 427–444.

Räsänen, K. & Trux, M. L. 2012. Työkirja - ammattilaisen paluu. Keuruu: Otavan

kirjapaino.

Räty, H., Hytti, U., Kasanen, K., Komulainen, K., Siivonen, P. & Kozlinska, I. 2018.

Perceived employability among university students. Julkaisematon käsikirjoitus.

Saaranen-Kauppinen, A. & Puusniekka, A. 2006a. Sosiaalinen konstruktionismi.

KvaliMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen

tietoarkisto. http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L5_6.html [luettu

1.9.2017]

80

Saaranen-Kauppinen, A. & Puusniekka, A. 2006b. Narratiiviset tarkastelutavat.

KvaliMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen

tietoarkisto. http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L7_3_6_4.html [luettu

10.5.2018]

Saastamoinen, M. 2006. Minuus ja identiteetti tutkimuksen haasteina. Teoksessa: Rautio,

P. & Saastamoinen, M. (toim.) Minuus ja identiteetti. Tampere: Juvenes Print, 170–

180.

Sainio, J. 2008. Kitkaa ja kasautuvia vaikeuksia - Akateemisten työuran alkua vaikeuttavia

tekijöitä. Aarresaari-verkosto ja Akava ry: Hermes.

Sainio, J., Carver, E. & Kangas, T. 2017. Eväitä hyvän työuran rakentamiseen. Aarresaari-

verkoston maisteriuraseuranta 2016. Aarresaari-verkosto.

https://www.aarresaari.net/download/71/evaita_hyvan_tyouran_rakentamiseen_mai

steriuraseuranta_2016/pdf [luettu 6.4.2018]

Siivonen, P. & Isopahkala-Bouret, U. 2016. Adult graduates’ negotiations of age(ing) and

employability. Journal of Educational Research 60 (1), 110–125.

Siivonen, P., & Brunila, K. 2014. The making of entrepreneurial subjectivity in adult

education. Studies in Continuing Education 36 (2), 160–172.

Sintonen, T. 1999. Etninen identiteetti ja narratiivisuus. Kanadan suomalaiset miehet

elämänsä kertojina. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos.

Väitöskirjatutkimus.

Suomen virallinen tilasto (SVT). 2016. Väestön koulutusrakenne. Helsinki: Tilastokeskus.

http://www.stat.fi/til/vkour/2016/vkour_2016_2017-11-02_tie_001_fi.html [luettu

6.4.2018]

Suomen virallinen tilasto (SVT). 2017. Opiskelijoiden työssäkäynti. Helsinki:

Tilastokeskus. https://www.stat.fi/til/opty/2016/opty_2016_2018-03-

14_tie_001_fi.html [luettu 28.6.2018]

Suomalainen, S. & Laalo, H. 2015. Henkilökunnan näkemyksiä yrittäjyyskasvatuksen

edellytyksistä yliopistossa. Hallinnon tutkimus 34 (4), 297–309.

Suomen virallinen tilasto (SVT) 2017. Nuoret korkeakoulutetut kokevat työskentelevänsä

koulutustasoaan vastaavassa työssä. Helsinki: Tilastokeskus.

http://www.stat.fi/uutinen/nuoret-korkeakoulutetut-kokevat-tyoskentelevansa-

koulutustasoaan-vastaavassa-tyossa [luettu 7.4.2018]

Syrjälä, L. 2005. Kertomuksen tutkija kasvatustieteen maastossa. Kasvatus 36 (5), 366–

372.

Taulu, H. 2018. Tilastoja korkeasti koulutettujen työttömyydestä. Työ- ja

elinkeinoministeriön työttömyystilastot. Helsinki: Akava.

https://www.akava.fi/files/12516/01_Tilastoja_korkeasti_koulutettujen_tyottomyyd

esta_yleisimmat_asteet.pdf [luettu 20.6.2018]

Tonttila, K. 2010. Yrittäjyyden arvottaminen akateemisten nuorten argumentoinnissa.

Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Väitöskirjatutkimus.

81

Tomlinson, M. 2008. ”The degree is not enough”: students’ perceptions of the role of

higher education credentials for graduate work and employability. British Journal

of Sociology of Education 29 (1), 46–61.

Tuominen, V., Rautopuro, J. & Puhakka, A. 2013. Varhainen mato linnun nappaa?

Opiskeluajan yhteys vastavalmistuneiden maistereiden työmarkkinatilanteeseen.

Teoksessa: Tuominen, V. Maistereiden työllistyvyys. Itä-Suomen yliopisto, 190–

207.

Watson, C. 2007. Small stories, positioning analysis, and the doing of professional

identities in learning to teach. Narrative Inquiry, 17 (2), 371–389.

Yrittäjyyskatsaus 2012. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 46/2012.

LIITTEET

LIITE 1. Haastattelurunko

Haastattelurunko (opiskelijoiden yksilöhaastattelut)

Tutkimustehtävä ja tutkimussopimukseen (kirjeeseen, tutkimustiedotteeseen) liittyvät asiat:

vapaaehtoisuus, luottamuksellisuus, aineiston käsittely ja arkistointi, nauhoittaminen.

Taustatietoa hankkeesta

Itä-Suomen ja Turun yliopistoissa on käynnistynyt syyskuussa 2016 Suomen Akatemian rahoittama

nelivuotinen hanke akateemisesta yrittäjyydestä (Academic Entrepreneurship eli ACE-hanke).

Monitieteisessä hankkeessa tutkitaan akateemista yrittäjyyttä yliopistojen toiminnan murroksessa.

Tutkimuksessa keskitytään yliopistojen yrittäjämäisen toiminnan muutokseen.

Hanke koostuu neljästä osatutkimuksesta. Näissä vertaillaan kokemuksia ja käsityksiä akateemisesta

yrittäjyydestä. ISYssä meidän työnämme on tutkia erityisesti yrittäjyyskoulutusta, käsityksiä

akateemisesta yrittäjyydestä ja minäkäsitysten mahdollista muutosta yrittäjyyskoulutusten

aikana.

Tutkimusetiikka

Tutkimuksessa noudatetaan Itä-Suomen yliopiston ja Turun yliopiston tutkimuseettisiä ohjeita.

Tutkimukseen osallistuvien tietoja käsitellään luottamuksella ja nimettöminä. Hankeryhmän

ulkopuoliset henkilöt eivät saa tietoa siitä, keitä tutkimukseen on osallistunut. Julkaisut kirjoitetaan

siten, ettei osallistuneita henkilöitä voi tunnistaa. Aineistoon mahdollisesti sisältyviä

luottamuksellisia tietoja ei julkaista. Osallistuminen tutkimukseen on vapaaehtoista.

Osa tutkimusaineistosta annetaan tutkimuksen päätyttyä vuonna 2020–2021 Tampereen yliopiston

ylläpitämään Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Ennen aineiston luovutusta siitä poistetaan

tiedot, joiden avulla tutkimukseen osallistuneet henkilöt voitaisiin tunnistaa. Aineistosta poistetaan

myös muu mahdollinen luottamuksellinen tieto.

Haastattelu kestää keskustelustamme riippuen 1.5–2.5 h, teemat liittyvät koulutuspolkuun,

yrittäjyyteen ja työelämään.

Onko nauhoittaminen ok? Onko kysyttävää?

Etähaastattelut: Skype for Business, Skype, Puhelin (ACR-puhelunauhoitusohjelma Google-

kaupasta + lisämuistia tarvittaessa). Toiminnallisten tehtävien toimitus sähköpostilla ja/tai jakaminen

näyttöä jakamalla puhelin- ja Skype-haastatteluissa.

Taustatiedot – sukupuoli, ikä (syntymävuosi), pääaine, sivuaineet, opintojen aloitusvuosi

1. Polku yliopisto-opintoihin

(miten käsitys akateemisesta itsestä on elämänhistoriallisesti rakentunut; kuulunko, olenko

lähellä vai kaukana; kerronnallisuus tärkeää – teemojen kerrostuneisuus koko haastattelussa

huomioitava: akateeminen identiteetti sävyttää seuraavia teemoja)

Avoimesti liikkeelle: Kertoisitko, miten olet päätynyt yliopisto-opiskelijaksi, millaisten

vaiheiden ja valintojen kautta se on tapahtunut?

Lisäkysymykset: perheesi tilanne, oletko ensimmäinen, joka on päätynyt yliopistoon; oliko

sinulla muita vaihtoehtoja; miksi juuri yliopisto, miksi ei amk?

Kertoisitko, miten (millaisten vaiheiden ja valintojen kautta) olet päätynyt opiskelemaan juuri

tätä tiettyä alaa?

Lisäkysymykset: Oliko sinulla vaihtoehtoja mielessäsi?

Kuvaisitko yliopisto-opiskeluasi – millaista se on ollut? Onko se vastannut odotuksiasi? Onko

se sopinut sinulle, ollut sinulle luontevaa?

Kuinka olet jaksellut ja pärjännyt opiskelijana?

Millainen muutoin on elämäntilanteesi opiskelijana, ketä ja mitä siihen kuuluu tällä hetkellä?

Akateeminen kykyminuus: Kuvaisitko, miten nimenomaan pääaineesi opiskelu on vastannut

odotuksiasi? Koetko muuttuneesi opintojen aikana, ja jos niin millä tavoin olet muuttunut? Mitä

olet oppinut?

(myös työelämätaidot voivat nousta tässä kohtaa esiin, jolloin niistä voi kysyä jo tässä

tarkentavia kysymyksiä)

Mitä akateemisuus ja yliopistokoulutus sinulle merkitsee? Näetkö itsesi yliopistokoulutuksen

myötä akateemisena ihmisenä, ja jos niin mitä se tuo tullessaan? Miksi et näe/Missä mielessä et

näe?

2. Yrittäjyys (yleisenä ja henkilökohtaisena)

Johdanto aiheeseen/Opintojaksoille osallistuneet: yhtenä ajankohtaisena trendinä

työelämäkeskustelussa on yrittäjyys, jota siellä yrittäjyysviikollakin/jollakin muulla

opintojaksolla monesta näkökulmasta käsiteltiin. Minkälaisia mielikuvia ja ajatuksia

yrittäjyysviikko/jokin muu opintojakso sinussa herätti? [Ohjelma esillä.]

Johdanto aiheeseen/Lomaketutkimukseen osallistuneet: Olet osallistunut sähköiseen kyselyyn,

joka koski mm. minäkäsitystä ja yrittäjyysintentioita. Millaisia ajatuksia kysely sinussa viritti?

Entä yleisemmin työelämäkeskustelussa esillä oleva yrittäjyys – oletko seurannut keskustelua?

Onko yrittäjyys tullut omassa pääaineessasi (muutoin) esiin? Onko sinulla (muita) kokemuksia

yrittäjyyskoulutuksesta yliopistossa?

Oletko itse toiminut yrittäjänä tai onko lähipiirissäsi ollut yrittäjiä? Kertoisitko tarkemmin,

millaisia kokemuksia sinulle on kertynyt omasta tai toisten yrittäjyydestä.

Millaisia mielikuvia yrittäjyys sinussa virittää?

Entäpä akateeminen yrittäjyys? Millaisia mielikuvia akateeminen yrittäjyys sinussa virittää?

Onko ilmiö tuttu ja mistä yhteyksistä? Miten eroaa pelkästä yrittäjyydestä, vai eroaako? Tuoko

’akateemisuus’ yrittäjyyteen jotakin lisää, onko siinä mielestäsi jotakin erityispiirteitä?

Toiminnallinen osuus 1 (yrittäjyyden ja työelämän mielenmaalaus):

Own Categories Procedure eli väittämiä korteilla. Tehtävänä lajitella kortit kahteen pinoon sen

mukaan, oletko samaa mieltä vai eri mieltä väitteen kanssa. Ei oikeita tai vääriä vastauksia.

Käydään lajittelun jälkeen kaikki yksitellen läpi: ”Lue väittämä ääneen ja perustele valintasi”. Jos

haastateltavalle on vaikeaa sijoittaa kahteen pinoon, voi mahdollistaa kolmannenkin osittain

samaa/eri mieltä vaihtoehdon.

Etähaastattelussa jaetaan sähköpostilla ja/tai näytöllä väitteet ja pyydetään yksi kerrallaan niitä

kommentoimaan.

Toiminnallinen osuus 2 (suhde yrittäjyyteen ja tulevaisuuden visio eläytymismenetelmällä):

Kehyskertomus A. ”Olet ollut puoli vuotta työttömänä ja hakenut useita oman alasi

asiantuntijatehtäviä tuloksetta. Työkkärissä sinulle ehdotetaan akateemisille suunnattua

yrittäjyyskurssia. Eläydy tilanteeseen, käytä mielikuvitustasi ja kerro miten tilanne etenee.”

Kehyskertomus B. ”Olet vakituisessa oman alasi kuukausipalkkaisessa työtehtävässä. Saat

kiinnostavan yritysidean, jolla pystyisit mitä todennäköisimmin työllistämään itsesi. Eläydy

tilanteeseen, käytä mielikuvitustasi ja kerro miten tilanne etenee.”

Joka toiselle haastateltavalle tarjotaan A-vaihtoehto, joka toiselle B-vaihtoehto.

Tavoitteena saada molempia tarinatyyppejä yhtä paljon. Etähaastattelussa jaetaan

näytöllä/toimitetaan sähköpostilla jompikumpi kehyskertomuksista.

Palataan lajittelutehtävään tai edelliseen kertomukseen yrittäjyysideoista. Oletko pohtinut

yrittäjyysideoita? Mikä on se idea ja alue, jossa sitä yrittämistä voisi kokeilla/tehdä? Mitä

yrittäminen onnistuakseen mielestäsi vaatii? Onko sinulla sellaisia ominaisuuksia, joita

yrittäjyys/akateeminen yrittäjyys edellyttää? Millaisia ne ovat?

3. Oma työkokemus ja käsitys työelämästä (edellisen liittäminen yleisempään

työelämäkeskusteluun mukaan lukien kykykäsitykset)

3.1. Työkokemus

Olet (ehkä jo) ollut mukana työelämässä - kuvaisitko kokemuksiasi työelämästä? Olemme

kiinnostuneita sekä myönteisistä että kielteisistä kokemuksista.

Millaista työkokemusta sinulle on kertynyt? Missä vaiheessa tätä työkokemusta on kertynyt

(opintojen aikana, kesätöistä, aiemman koulutuksen yhteydessä/jälkeen, tietyn alan

ammattilaisena, muutoin)?

Millaisia osaamista ja millaisia ominaisuuksia näissä työtehtävissä tarvittiin?

Kertoisitko jonkun tilanteen (muisto tai kokemus), jossa

a) pääsit itse soveltamaan osaamistasi ja juuri näitä ominaisuuksia,

b) entä muistuuko mieleesi jokin tilanne, jossa tuli tunne, että olisi pitänyt osata jotakin

muuta, olla osaamiseltaan ja ominaisuuksiltaan toisenlainen; millainen olisi pitänyt olla ja

millaisessa tilanteessa tämä kokemus virisi?

3.2. Omaan opiskelualaan liittyvät työelämäkokemukset ja ajatukset omasta

(työ)elämänpolusta

Entäpä oma nykyinen opiskelualasi, onko sinulla siihen liittyvää työkokemusta? Kertoisitko

tarkemmin? Millaisia myönteisiä tai kielteisiä kokemuksia sinulla on oman alasi

työkokemuksesta?

Mitä ajattelet siitä, millaisia työelämään liittyviä osaamista ja ominaisuuksia oman opiskelualasi

työntekijöiltä odotetaan?

Kertoisitko jonkun tilanteen (muisto tai kokemus), jossa

a) pääsit itse soveltamaan osaamistasi ja ominaisuuksiasi,

b) entä muistuuko mieleesi jokin tilanne, jossa tuli tunne, että olisi pitänyt osata jotakin

muuta, olla osaamiseltaan ja ominaisuuksiltaan toisenlainen; millainen olisi pitänyt olla ja

millaisessa tilanteessa?

Nykyisin yliopistoissa korostetaan, että koulutuksen pitäisi olla lähellä työelämää niin miten on,

ovatko työelämäasiat olleet teillä koulutuksessa esillä? Onko teitä valmennettu työelämään

opiskelun aikana? Missä ja miten se on tapahtunut?

Millaisia valmiuksia (taitoja, osaamista) koet, että olet saanut koulutuksessa työelämää varten?

Millaisiksi näet omat mahdollisuutesi työllistyä? Onko sinulla tai sinussa jotakin erityistä, joka

edistäisi näitä mahdollisuuksia? Entä onko jotakin, joka voisi vaikeuttaa työllistymistäsi?

Millainen käsitys (”miten sinä näet sen”) sinulle on muodostunut työelämästä

a) oman työkokemuksesi kautta?

b) entä opintojesi kautta?

c) näetkö näissä eri kautta/konteksteissa syntyneissä käsityksissä eroa?

Millainen merkitys työllä on elämässäsi? Onko työ sinulle leivän ansainnan keino, tavoitteletko

uraa vai onko työ peräti kutsumus? Mitä akateemisuus työelämässä sinulle merkitsee? Onko

akateemisuudella/akateemisella työllä tekemistä sen kanssa, millaisia merkityksiä annat työlle?

Liittyykö akateemisuus siihen, että koet työn vain työnä/kutsumuksena/urana?

Kertoisitko, millaisia suunnitelmia sinulla on yliopiston jälkeisestä työelämästä, kun valmistut

yliopistosta?

Oletko harkinnut itse yrittäjyyttä tulevaisuuden työpolkuna? Kyllä, ei - kerro lisää.

Entä akateemisen yrittäjyyden työpolku, oletko harkinnut sitä? Liittyykö siihen jotakin erityistä?

Millaisia ajatuksia tulevaisuuden työelämä ylipäätään sinussa virittää? Miltä tulevaisuutesi

näyttää?

4. Yrittäjyysyliopisto

Johdanto: Turun yliopistossa yrittäjyys on yliopiston strategiassa (esitteen näyttäminen). Turun

yliopiston strategian toimenpideohjelmassa todetaan, että yliopisto ylläpitää ja kehittää

yrittäjämäistä asennetta sekä yrittäjämäistä toimintatapaa arvostavaa kulttuuria.

Yrittäjyysopintoja tarjotaan kaikilla koulutusaloilla. Yrittäjyysyliopisto on elinkeinoelämän

kumppani. Toimenpiteisiin kuuluu mm. että lisätään opiskelijoiden mahdollisuuksia

työskennellä yrityksissä osana opintojaan. Tutkijoita pyritään siirtämään tilapäisesti yrittäjiksi

tai yrityksiin. Opetuksessa sovelletaan yrittäjämäisiä työtapoja. [Käydään tarvittaessa lause

lauseelta tarkemmin läpi]

Mitä ajattelet tällaisesta yrittäjämäisestä yliopistosta? Tulisiko yliopiston mielestäsi olla juuri

tällainen ja kehittää näitä sisältöjä?

Kiitos! Haluatko kommentoida tätä haastattelua? Oliko jotakin jota en ymmärtänyt tai huomannut

kysyä ja josta olisit halunnut tässä kertoa?

LIITE 2. Analyysitaulukko

Työelämä-

identiteetti Analyysin

taso Työelämä Akateeminen yrittäjyys Työllistettävyys

Työel

äm

äid

enti

teet

in n

imi

1

Haastattelu1: Tähän

kohtaan merkitään miten

Haastateltava1

positioituu teemaan

Työelämä,

tarkasteltaessa

positiointianalyysin tasoa

1.

Haastattelu2:

.

.

Haastattelu1:

Haastattelu2:

.

.

Haastattelu1:

Haastattelu2:

.

.

2

Haastattelu1: Tähän

kohtaan merkitään miten

Haastateltava1

positioituu teemaan

Työelämä,

tarkasteltaessa

positiointianalyysin tasoa

2.

Haastattelu2:

.

.

Haastattelu1:

Haastattelu2:

.

.

Haastattelu1:

Haastattelu2:

.

.

3

Haastattelu1: Tähän

kohtaan merkitään miten

Haastateltava1

positioituu teemaan

Työelämä,

tarkasteltaessa

positiointianalyysin tasoa

3.

Haastattelu2:

.

.

Haastattelu1:

Haastattelu2:

.

.

Haastattelu1:

Haastattelu2:

.

.

Yhteenveto

Yhteenvetoon kootaan

yleistys siitä, miten

haastateltavat

positioituvat teemaan

Työelämä kolmen

positiointianalyysin tason

kautta. Yhteenvedon

avulla saadaan kuvaus

teemasta "työelämä"

työelämäidentiteettiä

varten.

Yhteenveto Yhteenveto