Päivi Happonen

Sukututkimuksen asiakirjaopas

- väestöhistorialliset arkistolähteet

Sukututkimuksen asiakirjaopas - väestöhistorialliset arkistolähteet Päivi Happonen Asiakirjalähteet Joroisten piirin piirilääkärin arkisto. Mikkelin maakunta-arkisto, MMA.

Kerimäen tuomiokunnan arkisto. Joensuun maakunta- arkisto, JoMA. Kuopion läänintoimiston arkisto. JoMA. Kymenkartanon lääninhallituksen arkisto. MMA. Käkisalmen kaupunkiseurakunnan arkisto. MMA. Lappeenrannan maanmittauskonttorin arkisto. MMA. Mikkelin maanmittaustoimiston (ent. Mikkelin läänin maanmittauskonttorin) arkisto. Parikkalan seurakunnan arkisto. MMA. Pieksämäen kirkonarkisto. MMA. Porvoon tuomiokapitulin arkisto. Kansallisarkisto, KA. Rautalammin kihlakunnan henkikirjoittajan arkisto. JoMA. Ruokolahden seurakunnan arkisto. MMA. Senaatin talousosaston arkisto. KA. Sortavalan kaupungin arkisto. MMA. Sortavalan kaupunkiseurakunnan arkisto. MMA. Sortavalan maaseurakunnan arkisto. MMA. Sortavalan raastuvanoikeuden arkisto. MMA. Taipaleen ortodoksisen seurakunnan arkisto. JoMA. Viipurin hovioikeuden arkisto. MMA. Viipurin kaupungin arkisto. MMA. Viipurin lääninhallituksen arkisto. MMA. Viipurin lääninhallituksen lääninkonttorin arkisto. MMA.

Kuvat Kansallisarkisto, KA. Karjala-tietokantasäätiö, Karjala-tk. Mikkelin maakunta-arkisto, MMA. Museovirasto, MV. Pietarin Pyhän Marian seurakunta.

Kuvien käsittely ja asiakirjojen digitointi Niko Kainulainen Taitto Satu Soivanen © Karjala-tietokantasäätiö, 2004, 1. painos ISBN 951-98196-2-2 Oswald Interkopio Oy Mikkeli 2004

Esipuhe

Tämä opas perustuu Päivi Repo-Lehikoisen (nyk. Happonen) laatimaan CD-Rom-levyyn Multimedia sukututkimuksesta. Sen julkaisi Karjala-tietokantasäätiö vuonna 1999. ”Romppu” oli tarkoitettu lähinnä aloittelevil-le sukututkijoille sekä sukututkimuksen perusopetukseen. Monilta osin CD:n sisältö on yhä ajankohtainen, mutta toisaalta sukututki-muskaan ei ole muuttumaton ala. Hyvä niin, sillä muuttumattomuus mer-kitsee myös kehittymättömyyttä, pysähtyneisyyttä. Sen vuoksi Karjala-tietokantasäätiö katsoi aiheelliseksi tarkistaa, korjata, ajankohtaistaa ja täy-dentää julkaisuaan. Samalla sen ilmiasu päätettiin muuttaa painettuun muo-toon, sillä kirja on yhä monille kaikkein käyttökelpoisin tietolähde. Nyt julkaistava Sukututkimuksen asiakirjaopas perustuu asiantuntemuk-seen, joka on peräisin itäsuomalaisista ja erityisesti karjalaisista arkistoläh-teistä. Kirjan tekstin on tarkastanut Kansallisarkiston ylitarkastaja Päivi Happonen, joka mm. lisensiaatin tutkielmassaan käsitteli perusteellisesti karjalaisia väestöhistorian lähteitä. Taittotyön teki Karjala-tietokantasäätiön pitkäaikainen atk-suunnittelija Satu Soivanen. Kuvien sekä asiakirjojen kä-sittelystä ja digitoinnista huolehti tietokantasäätiön ohjelmoija Niko Kainu-lainen. Esitämme heille lämpimät kiitokset hyvin tehdystä työstä. Asiakirjaoppaan julkaisija kiittää myös kaikkia niitä tahoja, joita vuosien ku-luessa on jouduttu vaivaamaan. Näistä mainittakoon Museoviraston kuva-arkisto sekä Mikkelin ja Joensuun maakunta-arkistot, jotka ovat tarjonneet suuren osan kirjan kuvitukseen tarvitusta aineistosta. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kiitämme Jenny ja Antti Wihurin rahastoa sen myöntämästä apurahasta. Ilman rahaston tukea asiakirjaoppaan julkai-seminen ei olisi onnistunut. Mikkelissä 15. päivänä syyskuuta 2004 Karjala-tietokantasäätiö

Asiakirjaopas Sukututkimuksen asiakirjaopas sisältää yksityiskohtaista tietoa sekä arkis-toista että eri asiakirjoista, joita sukututkija voi hyödyntää tutkimukses-saan. Sukututkimuksen ja samalla myös väestöhistorian lähdeaineistoa esi-tellään asiakirjaesimerkkien ja niistä laadittujen tekstiselvennysten avulla. Oppaan esimerkit painottuvat Itä-Suomeen ja sen historiallisiin erityispii-teisiin sekä niiden vaikutuksiin arkistolähteiden luonteeseen ja säilymi-seen. Suurin osa kirkonkirjoista poimituista asiakirjaesimerkeistä on Mik-kelin maakunta-arkistossa säilytettävistä luovutetun Karjalan alueen arkis-toista. Oppaassa valaistaan seurakuntien kirkonkirjojen historiaa, niiden kehitys-kaarta ja tietotarjontaa. Artikkeleissa kerrotaan mm. ammateista, nimistös-tä, sääty-yhteiskunnasta, koululaitoksesta, rokotuskäytännöstä, kyläyhtei-söstä ja suurperheistä. Teoksessa esitellään sekä luterilaisia että ortodoksi-sia kirkonkirjoja. Luterilaisten kirkonkirjojen avulla seurataan Parikkalassa syntyneen ja Sortavalassa kuolleen kauppias Heikki Muukkosen elämää. Kirkon tuottamien asiakirjojen ohella sukututkija voi ammentaa tietoutta maallisen hallinnon monipuolisesta arkistoaineistosta, kuten lääninhallin-non, oikeuslaitoksen ja verotuksen synnyttämistä asiakirjoista. Ne tarjoa-vat käyttökelpoista materiaalia kirkonkirjatietojen täydennykseksi. Näistä lähinnä valtiovallan tuottamista asiakirjoista voidaan tutkia esimerkiksi maanomistusoloja, perinnönjakoja, Venäjällä oleskelua, kuolleeksi julista-mista ja sotalaitosta. Jokaisesta keskeisestä asiakirjasta on julkaisussa aina-kin yksi kuvaesimerkki ja siihen selvennetty teksti, jonka avulla lukija voi pureutua asiakirjoihin, niiden sisältöön sekä kehityskaariin. Samalla va-laistaan Suomen hallintohistoriaa vuosisatojen aikana lähinnä paikallista-solla, mutta osittain myös valtakunnallisella tasolla. Koska nykyaikainen tekninen kehitys tunkeutuu myös sukututkijan maail-maan, luodaan lyhyt katsaus tietotekniikan mukanaan tuomiin mahdolli-suuksiin. Julkaisuun sisältyy tietoa mm. Internetin ja erilaisten tietokanto-jen hyödyntämisestä sukututkimuksessa.

Sisältö

Tutkimus alkaa 008 Tutkimuksen ensiaskeleet 008 Kansallisarkiston kokoelmat 008 Kotiarkistot 008 Haastattelut 009 Kirkkoherranvirastot 009 Tutkimuksen eteneminen 011 Arkistolaitos palvelee tutkijoita 012 Maakunta-arkistoista 014 Lähdeaines kronologisesti 015 Lähdejulkaisut 016 Muut arkistot ja henkilöhistoriallinen aineisto 016 Sota-arkisto 016 Maanmittauslaitoksen arkistot 017 Tilastokeskuksen arkisto 017 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 017 Kansanrunousarkisto 017 Kirjallisuusarkisto 017 Svenska Litteratursällskapet 018 Yksityisluontoiset keskusarkistot 018 Ammattiyhdistysarkisto 018 Kansan Arkisto 018 Keskustan ja Maaseudun Arkisto 018 Porvarillisen Työn Arkisto 019 Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto 019 Suomen Urheiluarkisto 019 Svenska centralarkivet 019 Toimihenkilöarkisto 019 Työväen arkisto 020 Urho Kekkosen arkisto 020 Kotiseutuarkistot 021 Sukutaulut auttavat jäsentelyssä 021 Esipolvitaulut 021 Sukutaulut

Sisältö

023 Ajanlasku 023 Juliaaninen kalenteri 023 Gregoriaaninen kalenteri 023 Suomen historiaa sukututkijalle 023 Uskon puhdistuksen aika 1532-1617 024 Ruotsin mahtavuuden aika 1617-1721 026 Ruotsin vallan loppukausi 1721-1809 027 Venäjän vallan aika 1809-1917

029 Asiakirjakielet 029 Suomenkieliset asiakirjat

030 Puumerkit 030 Puumerkkien käyttämisestä 031 Merkkien selittämisestä 033 Puumerkit sukututkijan käytössä 034 Puumerkkikokoelmista

Tutkija ja asiakirjat 036 Luterilainen väestökirjanpito 037 Syntyneiden luettelot 037 Kastekäytäntö 039 Kummit 040 Nimet kertovat kansankulttuurista 040 Etunimet 041 Sukunimet 043 Lastenkirjat 044 Rippikirjat 044 Rippikirjan taitomerkinnöistä 045 Rikosluettelot eli mustakirjat 052 Vihittyjen luettelot 055 Muuttaneiden luettelot ja muuttokirjat 056 Kuolleiden luettelot 056 Hautaaminen 058 Kuolleeksi julistaminen 059 Ortodoksinen väestökirjanpito 060 Metrikat eli historiakirjat 061 Metrikoiden syntyneiden ja kastettujen luettelot 062 Metrikoiden vihittyjen luettelot 063 Metrikoiden kuolleiden luettelot 065 Rippikirjat 067 Pääkirjat

Sisältö

068 Kirkonkirjatiedot taulukoiksi 068 Väestötilastointi alkaa 069 Vanhan Suomen väestötilastot 071 Tilastollinen Toimisto perustetaan 073 Lääninhallinnon asiakirjat 073 Voutikuntahallinnosta lääninhallintoon 074 Verotusta ja valvontaa 075 Lääninhallinnon arkistoista 075 Läänijaot eri aikoina 076 Vanhan Suomen siviilihallinto 077 Vanhan Suomen hallintoarkistot 078 Vanhan Suomen verotus 079 Verotusluettelot 079 MAAKIRJA - antoisa tilahakemisto 080 Savon maakirjat 082 Karjalan maakirjat 086 HENKIKIRJA ja henkirahan maksajat 089 Papista henkikirjoittajaksi 090 Henkikirjojen sisällöstä 091 Henkikirjat arkistoissa 092 PÄÄKIRJA– avain moninaisiin tilitositteisiin 093 Lääninhallinnon tiliasiakirjojen arkistoinnista 094 Autiotilaluettelot 096 Paloviinavero 098 Venäjälle vangeiksi vietyjen luettelo 099 Savosta ja Viipurin Karjalasta poismuuttaneet 100 KYMMENYSLUETTELO - papinverojen kantoluettelo 102 Passilla kohti Venäjää 102 Muuttoliike 104 Muuttorajoitukset 105 Passimääräykset 110 Venäjän luterilaiset seurakunnat 111 Luterilainen väestökirjanpito Venäjällä 114 Kruununtilasta perintötilaksi 114 Imissiokirja uudelle kruununtilalliselle 116 Kruunuvoudin katselmukset 117 Perinnöksiosto 119 Senaatin talousosasto

121 Oikeuslaitoksen asiakirjat 121 Käräjäkalliolta tuomioistuimiin 121 Kihlakunnanoikeudet 122 Laamannioikeudet

Sisältö

122 Kämnerioikeudet ja raastuvanoikeudet 124 Hovioikeudet

124 Korkeimmat oikeudet 125 Erikoistuomioistuimet 127 Vanhan Suomen oikeusistuimet 129 Varsinaisasioiden pöytäkirjat 130 Renovoidut tuomiokirjat 131 Testamentti jakaa jäämistön 133 Tuomiokuntien arkistoista 133 Lainhuudoin kohti omistusoikeutta 134 Kiinnekirja vahvistaa omistusoikeuden 134 Kiinnitys turvaa oikeuden 136 Syytinki 139 Holhoojat ja holhottavat 140 Perukirjat kertovat omaisuudesta 143 Sotilasasiakirjat 143 Väenottojärjestelmä merkitsi veriveroa 144 Talonpoikien ylläpitämä ruotujakolaitos 147 Vanhan Suomen väenotot 148 Autonomian ja itsenäisyyden ajan armeija

Tutkija kohtaa menneen maailman 152 Yhteiskunta ja väestöryhmät 152 Sääty-yhteiskunta murenee 154 Itäsuomalaiset suurperheet 156 Maaseudun asukkaat 156 TALONPOJAT 157 Läänitys– ja lahjoitusmaajärjestelmien vaikutukset talonpoikien elämään 159 Yhtiömiehet ja lampuodit 159 TORPPARIT 160 Torppien itsenäistyminen 162 Kruunun metsämaiden torpparit 163 TILATTOMAT 164 PALVELUSVÄKI 166 Kaupunkien porvarit 166 KAUPPIAAT 166 KÄSITYÖLÄISET 168 Oppipoika, kisälli, mestari 170 Pitäjänkäsityöläiset

Sisältö

171 Opintiellä 171 Kinkereillä kuulusteltiin kristinoppia 172 Kansanopetus kirkolta kunnille 175 Sunnuntaikoulut koulivat oppipoikia 177 Oppikouluista korkeampaa sivistystä 179 Rokottaja rokottaa 179 Isorokkokuolleisuus taltutetaan 182 Maanmittari uudistaa maalaismaisemaa 182 Maanmittauslaitos 183 Sarkajaosta isojakoon

Tutkimuksen apuvälineet 188 Suomen Sukututkimusseura 188 Puhtaaksikirjoitetut historiakirjat 190 Karjala-tietokanta 190 Luovutetun alueen kirkonkirjat 191 Karjala-tietokantasäätiö 191 Etätyöprojekti 191 Tietokannan käyttö 192 Mikrofilmit 192 Asiakirjojen mikrokuvaus 194 Tuomiokirjakortisto 194 TUOKKO tehostaa tuomiokirjojen tutkimista 195 Mormonien IGI-kortisto 196 Suomen asutuksen yleisluettelo 196 SAY verotusluetteloiden koosteeksi 198 Talonhaltijaluettelot 199 Multimedia sukututkimuksesta 200 Internet-tietoverkko sukututkijan apuna 201 Hyödyllisiä verkko-osoitteita

Sisältö

Liitteet 204 A. Ammattinimikkeet 223 B. Taudit ja kuolinsyyt 235 C. Suhdemerkinnät 240 D. Aikakäsitteet 242 E. Muut merkinnät 250 F. Asiakirjaesimerkit 251 G. Hakusanat 257 H. Lähdeluettelo

Sisältö

Tutkimus

alkaa

Valmiit sukutut-kimukset Lähdejulkaisut, paikallishistoriat, matrikkelit, ka-lenterit, sanoma-lehdet Kirjeet, päivä-kirjat, valokuvat, perheraamatut yms.

Tutkimuksen ensiaskeleet Ennen varsinaista tutkimustyön aloittamista kannattaa selvittää, onko su-vun jostakin jäsenestä tai jostakin sukuhaarasta saatavilla valmista tutki-musaineistoa. Tällaista tietoa löytyy mm. Suomen Sukututkimusseuran vuonna 1992 julkaisemasta Sukuhakemistosta, joka luettelee 3 426 painet-tuna tai monistettuna, vuoteen 1990 valmistunutta sukututkimusta. Hake-misto kertoo esimerkiksi, missä kirjassa tai artikkelissa tietty suku tai su-kunimi esiintyy. Sukukirjojen lisäksi voi katsastaa lähdejulkaisuja, paikallishistorioita, kou-lumatrikkeleita, ammattialojen matrikkeleita, aateliskalentereita ja sano-malehtien kuolinilmoituksia. Paikallishistoriat valaisevat monipuolisesti alueen menneisyyttä, sen arkielämää erilaisine tapahtumineen. Useimpien pitäjänhistorioiden loppuun on laadittu kylittäin ja taloittain ryhmitelty ta-lonhaltijaluettelo, josta tutkija voi ammentaa valmista tietoutta mm. su-kunsa asuttaman talon omistussuhteista.

Kansallisarkiston kokoelmat Valtionarkiston yleisluettelo IV esittelee nykyisessä Kansallisarkistossa säi-lytettäviä sukututkijoiden, historioitsijoiden, sukukirjojen laatijoiden koko-elmia, joihin sisältyy mm. sukukirjojen käsikirjoituksia, muistiinpanoja, siirtolaisluetteloita, luetteloita Venäjän armeijassa palvelleista suomalaisis-ta sekä kortisto Suomen virallisessa lehdessä vuosina 1868-1918 olleista henkilötiedoista.

Kotiarkistot Moni sukututkimuksen tekijä löytää mielenkiintoista aineistoa usein koti-arkistoista, joissa saattaa olla tallessa kirjeitä, päiväkirjoja, valokuvia, per-heraamattuja, perukirjoja, virkatodistuksia, lainhuudatusasiakirjoja.

Haastattelut Haastattelut tuovat lisäväriä sukututkimukseen. Monet heräävät liian myöhään, kun ei enää ole ketään, jolta kysellä. Haastatteluihin on valmis-tauduttava huolellisesti, mutta haastateltavan ohjailua ja tarkoitushakuisia kysymyksiä on muistettava välttää mahdollisimman luotettavan lopputu-loksen takaamiseksi. Tilaisuuden anti on hyvä nauhoittaa tai kirjata muis-tiin. Syntymä-, vihki- ja kuolinaikoihin sekä -paikkoihin kannattaa kiinnit-tää erityistä huomiota.

8

Kauppias Vesterinen perheineen Uudelta- kirkolta Kannakselta. Kuva: Samuli Paula-harju 1909. MV

Virkatodistukset

Esivanhempien kato

Kirkkoherranvirastot Jos valmiit tutkimukset, kotiarkistot tai haastattelut eivät ulotu vuoteen 1900 tai sitä edeltävään aikaan, on käännyttävä kirkkoherranviraston puo-leen ja tilattava sieltä virkatodistus sukututkimusta varten. Virkatodistuk-seen pyydetään henkilöiden syntymä-, vihki- ja kuolinaikojen sekä -paikkojen lisäksi tiedot ammateista, asuinpaikoista ja mahdollisista muu-toista.

Tutkimuksen eteneminen Sukututkimus on ehtymätön työsarka. Pystysuora eteneminen kohti men-neisyyttä päättyy aina johonkin pisteeseen, mutta vaakasuoraa laajenta-mista voi periaatteessa jatkaa loputtomiin. Tutkimustyö kannattaa kuiten-kin rajata tai ainakin jakaa mielekkäisiin osiin, jotta sitä olisi mielekästä käytännössä toteuttaa ja helppoa hallita. Jokainen sukupolvi kasvattaa ai-neistoa, sillä työn edettyä 1700-luvun alkuun esivanhempien määrä on kasvanut 256:een: kaikilla on kaksi vanhempaa, molemmilla vanhemmilla taas kaksi jne. eli kahdeksan sukupolvea taaksepäin päästään lukuun 256. Suomalainen kuuluu siis useaan sukuun. Sukujen määrä ei kuitenkaan välttämättä lisäänny samassa tahdissa esivanhempien lukumäärän kanssa, sillä matkan varrelta löytyy usein esivanhempien keskinäisiä avioliittoja, jolloin sama henkilö sijoittuu useampaan sukutauluun. Tätä kutsutaan esi-vanhempien kadoksi. Suppea säätyläisjoukko miehitti yhteiskuntapyrami-din huippua. Yhteisö oli suljettu, sillä avioliitot solmittiin oman ryhmän si-sällä. Koska säätyläisiä oli vähän, näissä suvuissa esivanhempien kato oli yleistä. Samanlaiseen ilmiöön törmää myös syrjäisellä maaseudulla.

9

Lähdeaineisto I ajalta 1900—2004 Lähdeaineisto II ajalta 1634—1900 Lähdeaineisto III ajalta 1540—1634

Lähdeaineisto IV ennen vuotta 1540

Sukututkimustyössä liikutaan yleensä nykyisyydestä menneisyyteen. Su-kututkimuksen etenemistä voidaan kuvata aikajanalla: 2004 I 1900 II 1634 III 1540 IV

Jana on jaettu neljään osaan siten, että se kuvaa keskeisimmän sukututki-muksessa käytettävän lähdeaineiston, kirkonkirjojen ja verotusluetteloi-den, saatavuutta ja sijoituspaikkoja. Ensimmäisen osan eli vuosien 1900-2004 tietoja on usein kerättävä monesta eri paikkaa: kotoa, kirkkoherranvi-rastoista, haastatteluin, kirjallisuudesta. Suuri osa tiedosta on muistitietoa. Toisen osan, vuosien 1634-1900, tiedot ovat suhteellisen helposti poimitta-vissa arkistolaitoksessa säilytettävistä asiakirjoista, ensin kirkonkirjoista ja niiden päätyttyä viimeistään 1600-luvun jälkipuoliskolla henkikirjoista. Ensimmäinen henkikirja laadittiin vuonna 1634. Lisäksi lähteinä voi käyt-tää tuomiokirjoja ja sotilasasiakirjoja. Ison vihan aika 1710-1720 -luvuilla pysäytti kruunun (valtion) ja kirkon toiminnan. Näin ollen tuon ajan eri lähdesarjat ovat hyvin aukollisia. Kolmanteen osioon, vuosiin 1540-1634, edennyt tutkija liikkuu jo huomat-tavasti vähäisempien asiakirjojen parissa: hän paneutuu pääasiassa vou-dintileihin, joihin sisältyy mm. maakirjoja ja kymmenysluetteloita. Päästy-ään 1540-luvun loppupuolelle jäljelle jäävät enää maakirjat. Suomen ensimmäiset maakirjat ovat vuoden 1540 tienoilta: esimerkiksi Ahvenanmaalla vuodelta 1537, Hämeessä vuodelta 1539, Uudellamaalla vuodelta 1540 ja Savossa vuodelta 1541. Ajankohtaa voidaan pitää merkki-paaluna, jota kauemmas historiaan, keskiaikaisiin asiakirjoihin ainoastaan hyvin harvat pääsevät vetämään sukujohtoja. Keskiaikaisesta veronkan-nosta on säilynyt vain joitakin maakirjakatkelmia.

10

Tutkija Mikkelin maakunta-arkiston asiakirjojen äärellä. Hyllyssä Viipurin hovioikeuden reno-voituja tuomiokirjoja. Kuva: Niko Kainu-lainen 2004. Karjala-tk

Arkistolaitos palvelee tutkijoita "Arkistolaitos on asiantuntija- ja palveluorganisaatio, joka pyrkii säilyttämään yksilölle ja yhteiskunnalle merkittävää arkistoainesta suppeassa ja käyttökelpoi-sessa muodossa ja edistämään sen tehokasta käyttöä". Arkistolaitoksen toiminta-ajatus ki-teyttää sen kaksi päätehtävää: asia-kirjahallinnon ja tietopalvelun. Suppeasti rajattuna opetusminis-teriön alaiseen arkistolaitokseen kuuluvat Kansallisarkisto (entinen Valtionarkisto) keskusvirastona ja seitsemän maakunta-arkistoa piiri-hallintoviranomaisina. Lisäksi Suomessa toimii sekä jul-kishallinnon osina että yksityisinä organisaatioina yksiköitä, joiden pääasiallisena tehtävänä on säilyt-tää todistuksellista ja informatiivis-ta arvoa omaavia asiakirjoja sekä vastata oman aineistonsa tietopal-velusta. Laajemmassa mittakaavas-sa myös nämä laitokset voidaan lu-kea osaksi arkistolaitosta. Tosin vuoden 1994 arkistolaki tuntee vain kapeamman määritelmän.

Suomen arkistolaitoksen juuret juontuvat autonomian alkuvuosiin. Vuonna 1809 solmittu Haminan rauhansopimus sisälsi arkisto-

artiklan, jonka mukaan Ruotsin oli luovutettava sen hallussa oleva Suomea koskeva asiakirja-, kartta- ja piirustusaineisto: hallinto tarvitsi asiakirjoja ja yksityisten oikeudet ja edut oli pystyttävä turvaamaan. Asiakirjat siirrettiin Turkuun Suo-men hallituskonseljin haltuun.

11

VAKKA- Arkisto-tietokanta

Vuonna 1816 hallituskonseljista tuli senaatti, vuonna 1817 perustettiin ar-kistonhoitajan virka ja vuonna 1819 senaatti muutti Helsinkiin. Senaatin arkisto palveli kauan ainoastaan hallinnon tarpeita: tutkijoille ovet avattiin vuonna 1859. Kymmenen vuotta myöhemmin senaatin arkistosta tuli Val-tionarkisto. Omaan rakennukseen Valtionarkisto pääsi muuttamaan vuon-na 1890. Arkistolainsäädäntö määrää arkistolaitoksen tehtävistä. Kansal-lisarkiston toimenkuvaan kuuluu tietopalvelun lisäksi keskusvirastojen ja koko maata piirinään pitävien viranomaisten asiakirjahallinnon ohjaus ja valvonta. Arkistolaitoksen yhteisenä projektina on vuonna 1993 käynnistynyt tieto-kantahanke, VAKKA-Arkistotietokanta, joka valmistuttuaan palvelee te-hokkaasti tutkijoita eri puolilla maailmaa. Tietokantaan on vuoden 1997 loppuun mennessä syötetty Kansallisarkiston ja maakunta-arkistojen arkis-tonmuodostajat, niiden toimintavuodet, edeltäjä-seuraaja -yhteydet sekä tieto kyseistä arkistoa säilyttävästä/säilyttävistä arkistolaitoksen yksiköstä/yksiköistä. Tässä muodossa ja laajuudessa arkistotietokanta on ollut haluk-kaiden selailtavissa Internet-tietoverkossa syksystä 1997 lähtien. Tietokan-taan tallennetaan parhaillaan yksikkötason tietoja.

Maakunta-arkistoista Valtionarkiston alaisuuteen rakennettavan, paikallisesta asiakirja-aineis- tosta vastaavan maakunta-arkistoverkoston suunnittelu kesti neljäkymmen-tä vuotta: vuoden 1888 valtiopäiväesityksestä ensimmäisen maakunta-arkiston perustamiseen Hämeenlinnaan vuonna 1927. Arkisto-oloja pohti-nut delegaatio ehdotti vuonna 1899 Suomeen neljää maakunta-arkistoa, jot-ka sijoitettaisiin Turkuun, Hämeenlinnaan, Savonlinnaan ja Vaasaan. Arkis-torakennuksiksi kaavailtiin Ruotsin mallin innoittamina linnoja, jotka näin saisivat historiallisesti arvokkaan käyttömuodon. Tarkoituksena oli säilyt-tää vuoteen 1776 mennessä syntyneet aluekokonaisuudet: esimerkiksi Itä-Suomen arkistopiiri muodostaisi asiakirjalähteiltään yhden tiedollisen ko-konaisuuden.

Maakunta-arkistot sijaitsevat Hämeenlinnassa, Turussa, Oulussa, Mikkelissä, Vaasassa, Jyväsky-lässä ja Joensuussa. Joensuun maakunta-arkisto on näistä nuorin: se perustettiin paikallisen kor-keakoulun aloitteesta vuonna 1974. Ahvenan-maalla on toiminut vuodesta 1977 lähtien maa-kunnanarkisto. Mikkelissä vuodesta 1953 sijain-nut maakunta-arkisto jatkaa Viipurin maakunta-arkiston perinteitä. Kansallisarkisto hoitaa maa-kunta-arkiston tehtäviä Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla.

12

Valtionarkisto

Arkistopiirit

Maakunta-arkistojen piirijako 1997, Arkis-tolaitos. MMA

Mikkelin maakunta-arkisto. Kuva: Niko Kainulainen 2004. Karjala-tk

Arkistolain mukaan maakunta-arkisto ottaa vastaan arkistopiiristään neljä-kymmentä vuotta vanhemmat, pysyvästi säilytettävät valtion viranomais-ten asiakirjat. Tämän lisäksi sen tehtäviin kuuluu kunnallisen, kirkollisen ja yksityisen arkistoaineiston turvaaminen ja tarvittaessa niiden säilyttämi-nen. Lakkautettujen valtion viranomaisten asiakirjat siirretään niin ikään maakunta-arkistoon. Tämänhetkinen lainsäädäntö ei velvoita seurakuntia siirtämään asiakirjo-jaan arkistolaitokseen. Monet ev.lut. seurakunnat ovat kuitenkin noudatta-neet kirkkolain suositusta, jonka mukaan seurakunnat voivat tallettaa sataa vuotta vanhemmat kirkonkirjansa toimialueensa maakunta-arkistoon. Itäi-sen Suomen seurakunnat ovat siirtäneet kirkonkirjojaan arkistolaitokseen läntistä Suomea ahkerammin. Myöskään ortodoksiseurakunnilla ei ole siir-topakkoa.

Luovutetun alueen ev.lut. seurakuntien ja ortodoksiseurakuntien arkistoja säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa. Sodan jälkeen tuon alueen ev.lut. seurakuntien asiakirjoja säilytettiin Mikkeliin perustetussa Lakkautet-tujen seurakuntien keskusarkistossa. Se liitettiin heinäkuussa 1990 Mikke-lin maakunta-arkistoon.

13

Lähdeaines kronologisesti 0 1 2 3 4 5 6 7-8 9 10-12 | | | | | | | | | | --------------------------------------------------------------------–------------------------------------ 1150- keski- 1537 1623 1634 1648 1667 1710- 1723 1809 -1900 aika 1720 0 Ei asiakirjalähteitä (veriryhmätutkimukset ja DNA-ketjut) 1 Keskiaika (Reinhold Hausen, Finlands medeltidsurkunder), vain 66 alkuperäistä ja 223 myöhemmin tehtyä jäljennöstä 2 Voudintilit alkavat 1537 Kansallisarkistossa * maakirjat, kymmenysluettelot ja muut tositteet * SAY: yhteenvetotiedot voudintileistä alkavat 3 Tuomiokirjat alkavat 1623 4 Henkikirjat alkavat 1634 (ja päättyvät 1989) 5 Ev.lut. srk:ien syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden luettelot (historiakirjat) alkavat 1648 6 Rippikirjat alkavat 1667 7-8 Aukot ison vihan ajalta 1710-1720 eri lähteissä 9 Suomen Karjalan vanhojen ortodoksiseurakuntien syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden luettelot (metrikat) alkavat 1723 Pietarin historiallisessa keskusarkistossa * sotilasasiakirjojen Militaria-sarja alkaa 1725 Kansallisarkistossa 10 Suomen asutuksen yleisluettelo (SAY) päättyy 1809 11 Mikrofilmattujen kirkonkirjojen vapaasti käytettävät tiedot päättyvät vuoteen 1900 12 Alkutiedot seurakunnista yleensä vuotta 1900 nuoremmalta ajalta (luovutetun Karjalan 1950 lakkautettujen ev.lut. ja ortodoksisten kirkonkirjat Mikkelin maakunta-arkistossa)

Lähdejulkaisut Vanhoista verotusluetteloista ja tuomiokirjoista on laadittu julkaisuja, jotka helpottavat sukututkijan työtä huomattavasti. J.V. Ronimus on jul-kaissut vuonna 1906 Vatjan viidenneksen verokirjan vuodelta 1500. Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitos on toimittanut Asiakirjoja Karjalan historiasta - sarjaa, johon sisältyvät Käkisalmen läänin maakirjat vuosilta 1592, 1618 ja 1631 sekä arviomaakirja vuodelta 1637. Suomen historian lähteitä -sarjassa on julkaistu Suomen hopeaveroluetteloita vuodelta 1571. Siihen sisältyvät Savon ja Viipurin Karjalan hopeavero-luettelot. Kauko Pirinen on toimittanut suomeksi ja ruotsiksi Savon vanhimmat tuomiokirjat 1559 ja 1561-1565 ja John E. Roos samoilla kielillä Ala-Sata-kunnan vuosien 1550-1552 tuomiokirjan.

14

Verotusluettelot, tuomiokirjat, maakirjat

Valtionarkistonhoitajan tehtäväksi tuli vuonna 1882 julkaista Valtionarkis-tossa säilytettäviä, Suomen historian kannalta merkittäviä asiakirjoja, mut-ta käytännössä työnkuva laajeni myös muualta lainattujen asiakirjojen jul-kaisemiseen. Tuolloin Valtionarkistoa johtanut Reinhold Hausen toimitti keskiaikaisia asiakirjoja sisältäviä julkaisuja, esimerkiksi Bidrag till Fin-lands historia (5 osaa), Finlands Medeltidsurkunder (8 osaa) ja Turun tuo-miokirkon Mustakirja. Bidrag till Finlands historia sisältää Kaakkois-Hämeen vuosien 1443-1502 tuomiokirjan, Lounais-Hämeen vuosien 1506-1510 tuomiokirjan, ritari Bir-ger Trollen verotilin Turun linnaläänistä vuosilta 1463-1464, Kallialan kes-kiaikaiset kirkontilit vuosilta 1469-1524 ja Johan Buren laatiman otteen vuoden 1413 Erik XIII:n vero- ja maakirjasta. Kauko Pirinen on analysoinut keskiaikaisten hämäläisten tuomiokirjojen luonnetta: Kaakkois-Hämeen tuomiokirja on valikoitu kokoelma Hollolan kihlakunnan tuomiokirjojen sisältämiä maa- ja rajariitoja, Lounais-Hämeen tuomiokirjassa on taas Sääksmäen kihlakunnan tuomareiden langettamia tuomioita. Finlands Medeltidsurkunder esittelee keskiaikaista kirjallista lähdeaineis-toa laajemmin: Hausen on ottanut mukaan mm. tuomiot vuotta 1751 van-hemmista laamannin- ja kihlakunnanoikeuksien pöytäkirjoista, otteet kro-nikoista, tileistä, luetteloista sekä kirjoituksia hautakivistä, maljoista, kir-konkelloista. Keskiaikaisia alkuperäisiä asiakirjoja on Suomesta säilynyt 66, jäljennöksiä, otteita ja mainintoja 223. Hausenin julkaisema Medeltids-sigill keskittyy keskiaikaisiin vaakunoihin ja sinetteihin.

Turun tuomiokirkon mustakirja vuodelta 1442. MMA

15

Keskiaikaiset asiakirjat

Muut arkistot ja henkilöhistoriallinen aineisto

Sota-arkisto Sota-arkisto on perustettu vuonna 1918 puolustusministeriön, puolustusvoi-mien ja rajavartiolaitoksen keskusarkistoksi. Hallinnollisesti se kuuluu maan-puolustuskorkeakoulun alaiseen sotatieteen laitokseen. Yhtenäinen asiakirja-aineisto alkaa vuodesta 1812. Lisäksi arkistoon on hankittu yksityisten lahjoit-tamia, tallentamia tai myymiä asiakirjoja sekä jäljennöksiä muualla säilytettä-vistä asiakirjoista. Ruotsin vallan aikana syntyneet sotalaitosasiakirjat ovat sen sijaan Kansallisarkistossa. Puolustusvoimien asiakirjoista suurin osa on julkisuuslainsäädännön mukaisesti 25 vuotta salassa pidettäviä.

Internetissä on Sota-arkiston tietokanta Suomen sodissa 1939-1945 menehty-neistä suomalaisista (http://www.mil.fi). Tietokannasta löytyy yli 95 000 henkilöä, joita voi etsiä sukunimen, etunimen, syntymä- tai kuolinajan mu-kaan tai vaikkapa kunnittain. Palvelu mahdollistaa tietojen hakemisen myös joukko-osaston tai menehtymispaikan mukaan.

Maanmittauslaitoksen arkistot

Maanmittauslaitoksen ar-kistot tarjoavat mielenkiin-toista kartta- ja asiakirja-aineistoa tutkittaessa van-haa kyläyhteisöä ja asetel-taessa tutkimuskohdetta hänen elinympäristöönsä. Maanmittaushallituksen arkistoon sisältyy mm. verollepanoasiakirjoja, iso-jakokarttoja, halkomis- ja lohkomiskarttoja.

Maanmittaustoimistojen arkistoista taas löytyy esimerkiksi maarekistereitä ja kantakarttoja. Maanjako-oikeuksien pöytäkirjoja on Kansallisarkistossa ja maakunta-arkistoissa.

Suomen sodissa 1939-1945 meneh-tyneet Etelä-Savon maan-mittaustoimisto, Mikkeli. Kuva: Satu Soivanen 2003. Karjala-tk

16

Tilastokeskuksen arkisto Tilastokeskuksen kirjaston yhteydessä toimiva arkisto säilyttää tilastoai-neistoa. Lainsäädäntö on julistanut tilastojen pohja-aineistot lähes poikke-uksetta salaisiksi, mutta niiden tutkimukseen on myönnetty poikkeuslu-pia.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Kansanrunousarkisto Kansanrunousarkistoon on koottu ja luokiteltu suomalaista kansanperin-nettä ja siihen liittyvää tutkimusaineistoa. Kansanrunousarkistossa on tut-kijoiden käytettävissä perinnelaji-, paikkakunta- ja asiasanahakemistot. Kirjallisuusarkisto Kirjallisuusarkisto on Suomen kirjalliseen kulttuuriin liittyvän kirjallisuus- ja kulttuurihistoriallisen lähdeaineiston jatkuvasti karttuva arkisto, joka si-sältää suomenkielisten kirjailijoiden käsikirjoituksia ja muuta arkistoai-neistoa. Svenska Litteratursällskapet Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ruotsinkielinen versio on Svenska Litteratursällskapet, joka tallettaa kansanperinnettä. Seuran yleisarkistossa säilytetään ruotsinkielisten kulttuurihenkilöiden arkistoja. Arkiston kult-tuuri- ja henkilöhistorialliset käsikirjoitusaineistot alkavat 1660-luvulta. Kokoelmien avaimina ovat yleisluettelo, kokoelmaluettelot ja kirjerekisteri.

17

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran rakennus, Helsinki. Kuva: Satu Soivanen 2003. Karjala-tk

Yksityisluontoiset keskusarkistot

Vuonna 1974 säädettiin yksityisluontoisten arkistojen valtionapulaki ja sitä täydentävä asetus. Näin rekisteröidyn yhdistyksen tai säätiön ylläpitämälle yksityiselle arkistolle avautui mahdollisuus valtionapuun. Valtionavun ehtoja ovat, että arkiston asiakirjoilla on tieteellistä arvoa ja yhteiskunnallista merki-tystä sekä että arkistolla on koulutettu henkilökunta ja säännöllinen tutkija-palvelu. Yksityisarkistot pyrkivät avaamaan ikkunan suomalaisen ihmisen ja yhteiskunnan monimuotoiseen elämään. Kansallisarkisto valvoo yksityisar-kistojen toimintaa. Lakimääräistä valtionapua saa tällä hetkellä kymmenen yksityisluontoista arkistoa. Myös yksityisissä arkistoissa säilytetään sukutut-kimuksessa hyödyntämiskelpoista henkilöhistoriallista aineistoa.

Yksityisarkistorekisterissä on tietoja arkistolaitoksessa sekä valtionapua saa-vissa yksityisissä keskusarkistoissa säilytettävistä yksityisarkistoista. Rekiste-rin verkko-osoite on http://www.narc.fi/yksark.html.

Ammattiyhdistysarkisto Ammattiyhdistysarkisto on SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen arkisto, jota ylläpitää SAK ry. Arkisto on perustettu toukokuussa 1976. Ammatti-yhdistysarkiston tarkoitus on edistää ammattiyhdistysliikettä koskevaa tutkimusta. Arkisto kokoaa ammattiyhdistysliikkeen historiaan liittyvää asiakirja-aineistoa.

Kansan Arkisto Kansan Arkisto on Yhteiskunnallisen Arkistosäätiön ylläpitämä kansalais-järjestöjen ja vasemmistolaisen työväenliikkeen keskusarkisto. Arkisto on perustettu vuonna 1945. Arkisto toimii yhteistyössä muiden yksityisten keskusarkistojen ja työväenperinnettä tallentavien laitosten kanssa.

Keskustan ja Maaseudun Arkisto Suomen Keskustaksi rekisteröidyn puolueen arkistoaineistoa säilytetään Keskustan ja Maaseudun Arkistossa (KMA:ssa). Vuonna 1970 perustetun arkiston toiminta jakautuu maalaisliittolais-keskustalaisen liikkeen sekä sitä lähellä olevien järjestöjen, yhteisöjen sekä yksityishenkilöiden arkisto-aineis-tojen keruuseen, vastaanottoon, järjestämiseen, luettelointiin ja säilyttämi-seen sekä arkistonhoidon neuvonta– ja koulutustyöhön. Lisäksi KMA tar-joaa arkistomateriaaliaan tutkijoiden ja muiden asiakkaiden käyttöön edis-täen siten maalaisliittolais-keskustalaiseen liikkeeseen kohdistuvaa tutki-musta.

Porvarillisen Työn Arkisto Porvarillisen Työn Arkisto (PTA) on perustettu vuonna 1975 säilyttämään ja kokoamaan konservatiivista yhteiskunnallista toimintaa koskevia ja porvarillisissa järjestöissä syntyneitä asiakirjoja. Arkisto kokoaa ja tallentaa Kansallinen Kokoomus rp:n, sen eduskuntaryhmän sekä jäsen- ja erillisliittojen vanhinta arkistoaineistoa ja toimii puolueen keskusarkistona. Ajallisesti materiaalia on vuodesta 1906 nykypäivään.

PTA

18

KMA

Valtakunnallinen yksityisarkisto-rekisteri on viite-tietokanta, joka sisältää tiedot ar-kistonmuodosta-jasta, lyhyen luon-nehdinnan aineis-ton sisällöstä, ar-kiston rajavuodet sekä määrän hylly-metreinä.

Yksityisarkisto- rekisteri

Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto (ELKA) säilyt-tää yritysten ja elinkeino-elämän järjestöjen asiakirjoja. Arkistoaineisto ulottuu Ruotsin vallan ajalta nyky-aikaan. Arkiston materiaali-tiedot on viety atk-rekisteriin. ELKA:n arkistokokoelmiin voi tehdä hakuja valtakunnallisen yksityisarkis-torekisterin kautta tai suoraan ELKA:n kotisivuilta.

Suomen Urheiluarkisto Suomen Urheiluarkiston toiminta alkoi vuonna 1985. Arkistoa ylläpitää Suomen Urheilumuseosäätiö. Arkistossa on urheilijoiden, urheilujärjestöjen ja -johtajien asiakirjoja, joista vanhimmat ovat 1850-luvulta. Tiedonhakua varten on laadittu järjestö- ja henkilöarkistorekisterit. Svenska centralarkivet Arkisto sisältää Ruotsalaisen kansanpuolueen, Ruotsalaisen eduskunta-ryhmän, naisjärjestön, nuorisojärjestön sekä eräiden suomenruotsalaisten ei-poliittisten järjestöjen arkistoja. Asiakirjoja on vuodesta 1881 eteenpäin, joukossa on vaalijulisteita ja valokuvia. Toimihenkilöarkisto Toimihenkilöarkisto on toimihenkilöammattijärjestöjen päätearkisto. Se aloitti toimintansa vuonna 1988. Arkistoa ylläpitää Toimihenkilöarkisto-yhdistys, jonka jäseniä ovat AKAVA ja STTK. Asiakirjoja arkistossa on yli viideltäsadalta järjestöltä ja ajallisesti aineisto kattaa viimeiset sata vuotta. Työväen Arkisto Työväen Arkisto on maan vanhin kansanliikearkisto. Se perustettiin Suo-men Sosialidemokraattisen Puolueen Kotkan puoluekokouksessa vuonna 1909 poliittisen ja ammatillisen työväenliikkeen keskusarkistoksi.

19

Mikkelissä v. 1980 perustettua Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkistoa on laajennettu vuosina 1991 ja 1999. Kuva: Satu Soivanen 2003. Karjala-tk

ELKA:n aineistoa voi selata ELKA:n kotisivuilla olevis-ta tietokannoista. http://www.elka.fi

Urho Kekkosen arkisto Urho Kekkonen perusti 18.8.1970 "Tasavallan Presidentin Arkistosäätiö" -nimisen säätiön, jonka tarkoituksena on ylläpitää Urho Kekkosen arkistoa historian tutkimuksen edistämiseksi. Urho Kekkosen arkisto vastaanottaa, säilyttää, järjestää ja luetteloi Urho Kekkosen elämäntyöhön liittyvää arkis-toaineistoa. Arkisto vastaanottaa myös Urho Kekkosen ystävien ja työtove-reiden yksityiskokoelmia sekä yksittäisiä asiakirjoja. Urho Kekkosen yksi-tyisarkisto sisältää paljon ulkopoliittista materiaalia ja siksi Arkistosäätiö noudattaa Ulkoasiainministeriön salassapitorajoituksia. Päiväkirjoja ja nii-hin liittyvää erittäin salaista aineistoa sekä perhekirjeenvaihtoa lukuun ot-tamatta 25 vuotta vanhempi materiaali on tutkijoiden vapaasti käytettävis-sä. Sisäpolitiikkaa koskevan 25 vuotta nuoremman materiaalin käyttöön tarvitaan aina tutkimuslupa Arkistosäätiöltä.

Kotiseutuarkistot Suomessa on toiminut 1800-luvulta lähtien pitäjäseuroja, jotka keräävät ja säilyttävät paikkakuntansa historiaa valaisevaa yksityisluontoista arkisto-aineistoa. Toiveita varsinaisten kotiseutuarkistojen perustamiseksi oli esi-tetty useiden vuosikymmenten ajan, varsinaisesti keskustelu alkoi Turussa vuonna 1976 järjestetyillä kotiseudun tutkimuspäivillä. Valtionarkiston-hoitaja Toivo J. Paloposki esitti Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi alueel-listen ja paikallisten kotiseutuarkistojen alullepanoa, sillä arkistolaitoksen resurssit eivät hänen mukaansa koskaan riittäisi kaiken paikallisen aineis-ton vastaanottamiseen. Kotiseutuarkistoasiaa puitiin 1970-luvun lopulla asetetussa työryhmässä ja ensimmäisillä arkistopäivillä, joilla todettiin, kuinka tärkeää yksityisarkis-tojen tallettaminen mm. tutkimuksen näkökulmasta katsottuna on. Vuon-na 1983 Suomen Kotiseutuliitto antoi suosituksen, jonka mukaan kotiseu-tuarkistot tallentavat ja säilyttävät paikkakuntansa yksityisluontoisia asia-kirjoja ja henkistä perinnettä sekä asettavat sen paikallisen tutkimuksen, opetuksen ja muiden tarvitsijoiden käyttöön. Tällaisia asiakirjoja ovat esi-merkiksi seurojen ja yhdistysten, osuuskuntien, liikelaitosten, talojen, su-kujen ja yksittäisten henkilöiden arkistot. Kotiseutuarkistot toimivat kunnallisten keskusarkistojen, kunnankirjasto-jen tai paikallisten museoiden yhteydessä. Sukututkija voi mainiosti käyt-tää kotiseutuarkistojen tarjontaa tutkimustyössään: aineistosta saa mielen-kiintoisia ja elävöittäviä yksityiskohtia kirkonkirjoista ja tiliasiakirjoista poimituille ns. perustiedoille.

20

Pitäjäseurat

Suomen Kotiseutuliitto

UKK-arkisto

Sukututkimus-ohjelmien avulla suurtakin tutki-musaineistoa on vaivatonta hallita. Tallennetuista tie-doista voi tulostaa listauksia: aakkosluetteloita, esipolvitauluja, jälkipolvitauluja, sukupuita.

Sukutaulut auttavat jäsentelyssä Sukututkimustyössä kertyy valtava määrä aineistoa, joten tutkimus on osattava rajata selkeästi jäsentyviin kokonaisuuksiin. Tässä työssä tutkijaa auttavat erilaiset sukutaulut, esipolvitaulut ja sukupuut, joihin esivanhem-mat on helppo sijoittaa.

Esipolvitaulut Esipolvitaulu lähtee liikkeelle tietystä henkilöstä, koetista eli probantista, jonka esivanhempia tutkimuksessa etsitään. Tauluun sopii yhdestä henki-löstä hyvin vähän tietoa, nimen lisäksi ainoastaan syntymä-, vihki- ja kuo-linaika, joten henkilöhistoriaa voi kerätä esimerkiksi kortistoon. Kortistoin-nin numeroinnissa on käytetty saksalaisen genealogin O. Lorenzin kehittä-mää järjestelmää, joka perustuu numeron 2 potenssilukuihin siten, että eksponentti osoittaa, kuinka mones sukupolvi koetista lukien on kysy-myksessä. Lisäksi jokaisen sukupolven esivanhempi numeroidaan taulus-sa juoksevasti vasemmalta oikealle. Koetin vanhempien kohdalla numero 2 korotetaan potenssiin 1, isovanhempien kohdalla taas potenssiin 2. Sa-malla se osoittaa, kuinka monta esivanhempaa koetilla missäkin sukupol-vessa on. Sukupolvea osoittava luku ja sukupolven sisäinen järjestysnume-ro muodostavat henkilön kortistonumeron. Edellinen luku merkitään osoittajaksi ja jälkimmäinen nimittäjäksi.

Sukutaulut Esipolvitauluissa edetään kohti menneisyyttä, sukutauluissa taas kohti ny-kyisyyttä, sillä sukutaulussa esitetään tietyn henkilön jälkeläiset. Taulu-koinnissa voidaan noudattaa joko agnaattista tai kognaattista periaatetta. Agnaattisessa järjestelmässä kerätään ainoastaan miespuoliset jälkeläiset, kognaattisessa molempaa sukupuolta olevat jälkeläiset. Lisäksi selvitetään sukuun avioituneet henkilöt. Yleensä valitaan agnaattinen esitystapa, jol-loin henkilömäärä jää suppeammaksi ja kokonaisuutta on helpompi käsi-tellä. Tavallisesti tyttäret otetaan mukaan ensimmäisessä polvessa, samoin heidän mahdolliset aviomiehensä. Esipolvitaulujen tapaan sukutauluihinkin sopii hyvin rajallinen määrä henkilöhistoriaa, joten elämäkerralliset tiedot voidaan kirjata esimerkiksi perhetauluihin. Sukupolvet merkitään roomalaisin numeroin, sukupolvien sisällä henkilöt numeroidaan juoksevasti käyttäen esikoisoikeussääntöä. Tällöin jokaisen sukupolven vanhin miespuolinen henkilö saa numeron yksi eli toimii kyseisen polven päämiehenä.

21

Agnaattinen tai kognaattinen järjestelmä

Probantti

OSA PRESIDENTTI KEKKOSEN ESIVANHEMPAINTAULUSTA. Laatinut valtiot. maisteri

Heikki Soininvaara.

22

Juliaaninen kalenteri oli gregoriaanista kalenteria jäljessä: 1600-luvulla 10 pv, 1700-luvulla 11 pv, 1800-luvulla 12 pv ja 1900-luvulla 13 pv

Ajanlasku

Juliaaninen kalenteri Rooman keisari Julius Caesar hallitsi valtakuntaansa itsevaltiaana jättäen jälkeensä niin monumentaalisia rakennuksia kuin uuden kalenterinkin: vuonna 46 eKr. hän siirsi vuoden alkamaan tammikuun 1. päivästä, aikai-semmin roomalaisessa ajanlaskussa uusi vuosi ajoittui maaliskuun alkuun. Syyskuun, lokakuun, marraskuun ja joulukuun latinankieliset vastineet merkitsevät lukusanoja seitsemästä kymmeneen. Nämä nimitykset perustu-vat siis vanhaan roomalaiseen kalenteriin ennen Caesarin uudistusta. Jos-kus tutkija saattaa törmätä asiakirjoja lukiessaan esimerkiksi kuukausimer-kintään 7:ber tai 7bris, joka tarkoittaa syyskuuta. Uuden vuoden ajoituksen ohella Caesar määräsi ajanlaskun perustaksi auringonkulun siten, että vuo-dessa oli 365 päivää, paitsi joka neljäs vuosi yksi vuorokausi enemmän.

Gregoriaaninen kalenteri Trenton kirkolliskokouksessa (1545-1563) keskusteltiin juliaanisen kalente-rin uudistamisesta, sillä todellinen auringonkulun mukainen vuosi jäi run-saat yksitoista minuuttia juliaanista vuotta lyhyemmäksi eli 128 vuodessa eroa kertyi yksi vuorokausi. Niinpä paavi Gregorius XIII:n päätöksellä ka-toliset maat siirtyivät uuteen, hänen mukaansa gregoriaaniseksi nimettyyn kalenteriin, jossa karkausvuodet sijoittuvat neljällä jaollisiin vuosiin. Protes-tanttiset maat siirtyivät tähän ajanlaskuun 1700-luvulla, esimerkiksi Ruotsin valtakunta vuonna 1753. Tuolloin Suomenkin seurakunnissa siirryttiin 17. helmikuuta jälkeen suoraan maaliskuun ensimmäiseen päivään. Sen sijaan Vanhassa Suomessa juliaaninen kalenteri oli käytössä vuoteen 1812 ja se eli autonomian aikana rinnakkaisjärjestelmänä, sillä Venäjä ryhtyi noudatta-maan gregoriaanista ajanlaskua vasta vuonna 1921. Etenkin 1900-luvun or-todoksikirkonkirjoista löytyy useita esimerkkejä uuden kalenterin vaiku-tuksesta seurakuntalaisten syntymäaikamerkintöihin.

Suomen historiaa sukututkijalle Uskonpuhdistuksen aika 1532-1617 KUSTAA VAASA (1526-60) 1527-28 ruttoisia katovuosia 1534-36 kreivisota 1537 voudintilit alkavat 1542 ruttoinen katovuosi 1543 Mikael Agricolan ABC-kirja 1548 Mikael Agrigolan suomentama Uusi Testamentti 1550 purjehdus- ja kauppasääntö 1550 Helsinki perustettiin

23

Trenton kirkollis- kokous

Karkausvuodet

Saksalainen Junghans seinäkello, joka on ostettu Turusta 1940-luvun alkupuolella. Kuva: Niko Kainulai-nen 2004. Karjala-tk.

1551 Ruttoinen katovuosi, sisä-Suomen erämaiden asutus, rakennettiin kuninkaan kartanoita 1554 Viipurin hiippakunta perustettiin 1555 rajarettelöitä, lyhyt Venäjän-sota 1556 perustettiin Suomen herttuakunta 1557 rauha Novgorodissa, entiset rajat ERIK XIV (1560-68) Taistelu Itämeren herruudesta alkoi 1563 veljessota 1563-70 Pohjoismainen seitsenvuotinen sota Tanskaa vastaan JUHANA III (1568-92) 1569 aateluus perinnölliseksi 1570-95 pitkäviha, Venäjän hallitsija Iivana Julma aloitti 25-vuotisen

sodan, sota päättyi Täyssinän rauhaan 1595 1571 hopeavero, Älvsborgin lunnaat 1571 Suomen väkiluku n. 300 000 1574 katovuosi, karjarutto 1580 ankara kato- ja tautivuosi 1588 rutto Suomessa SIGISMUND (1592-99) 1595 Täyssinän rauha, Ruotsille Viro ja Narva 1596-97 nuijasota, Pohjanmaan, Hämeen ja Pohjois-Savon talonpoikien

kapina KAARLE IX (1599-1611) 1600-11 sota Puolaa vastaan 1601-02 ankarat kato- ja tautivuodet, olkivuodet, leipää jatkettiin oljil-

la, syntyi paljon autiotiloja mm. Varsinais-Suomeen n. 600 kpl 1609-17 sota Venäjää vastaan Itämeren maissa ja Kannaksella 1610 Jaakko De la Gardie sotajoukkoineen Moskovaan KUSTAA II ADOLF (1611-32) 1611-13 sota Tanskaa vastaan Etelä-Ruotsissa 1613 hopeavero Älvsborgin linnoituksen lunastamiseksi 1614 Suomen kaupungit tapuli- ja maakaupunkeihin 1615-17 Venäjän sota 1617 Stolbovan rauha, Inkerinmaa ja Käkisalmen lääni Ruotsille Ruotsin mahtavuuden aika 1617-1721 1623 perustettiin Turun hovioikeus 1621-29 sota Puolaa vastaan, Liivinmaa Ruotsille 1629-48 suomalaiset osallistuivat 30-vuotiseen sotaan Saksassa 1630 rutto 1631-35 katovuosia 1635 Perttulin hallavuosi

24

KRISTIINA (1632-54) 1634 läänintiliasiakirjat alkavat 1637 Pietari Brahe Suomen kenraalikuvernööriksi 1638 postilaitos perustettiin, liikenneyhteyksiä parannettiin 1639- uusia kaupunkeja perustettiin 1640 Turun akatemia perustettiin 1642 suomenkielinen Raamattu 1648 Westfalenin rauha päätti 30-vuotisen sodan 1649-50 katovuosia KAARLE X KUSTAA (1654-60) 1655 taistelu Puolaa vastaan 1656 Laurin hallavuosi 1656- Venäjän tsaari rikkoi rauhan, ruptuurisota 1657-58 taistelu Tanskaa vastaan 1657 rutto raivosi 1658 sota Venäjää vastaan päättyi Vallisaaren välirauhaan KAARLE XI (1660-97) 1661 lopullinen rauha Kardisissa, rajat ennallaan 1664 katovuosi 1668-70 Laurin hallavuodet 1674-79 selvitettiin välejä Brandenburgin kanssa 1675-79 selvitettiin välejä Tanskan kanssa 1680- isoreduktio, ruotujakolaitos viljelyä edistettiin, autiotiloja asutettiin 1680 kato 1686 kirkkolaki 1690 kato 1693 kato 1695 Suomen väkiluku n. 400 000 1695-97 suuret kuolovuodet, lähes 1/3 Suomen väestöstä kuoli, autioituminen, kerjäläisiä KAARLE XII (1697-1718) 1700-21 suuri Pohjan sota, Suomi mukana 1710-16 1704-06 katovuodet useassa osassa maata 1708 täydellinen kato koko maassa 1710 rutto levisi laivojen mukana Tallinnasta, mm. Helsingissä

kuoli yli 1000 henkeä 1713-21 isoviha - venäläisten miehityskausi, virkamiehiä, säätyläisiä ja osa papistoa pakeni Ruotsiin, paljon kirkonarkistoja tuhoutui ULRIKA ELEONORA (1718-20) 1720 uusi hallitusmuoto

25

Ruotsin vallan loppukausi 1721-1809 FREDRIK I (1721-51) 1721 Uudenkaupungin rauha, Venäjälle Itämeren maakunnat ja

kaakkoisosa Suomea mm. Viipuri 1726 konventikkeliplakaatti kielsi kirkon ulkopuoliset hartausko-

koukset 1726 katovuosi 1740 katovuosi 1741-43 sota Venäjää vastaan, hattujen sota, pikkuviha 1743 Turun rauha, Kaakkois-Suomi Venäjälle, mm. Hamina ja Veh-

kalahti 1750 Suomen väkiluku 422 000 1751- alkoi liikamaiden asuttaminen, torppia syntyi ADOLF FREDRIK (1751-71) 1753 uusi ajanlasku eli siirryttiin gregoriaaniseen kalenteriin 1756 katovuosi 1757 isojakoasetus 1757-62 suomalaiset Pommerin sodassa, toivat perunan Suomeen 1763 katovuosi 1769 katovuosi KUSTAA III (1771-92) 1771 Suomen ensimmäinen sanomalehti Tidningar utgifne af et

Sällskap i Åbo alkoi ilmestyä 1775 perustettiin Suomen toinen hovioikeus Vaasaan 1775 Suomen oma isojakoasetus 1776 katovuosi 1783-85 katovuosia 1770-78 tappava isorokko raivosi 1779-85 uusia kaupunkeja perustettiin 1788-90 sota Venäjää vastaan, Ruotsinsalmen taistelu, Liikkalan nootti, Anjalan liitto 1790 rauha Värälässä KUSTAA IV ADOLF (1792-1809) 1797 Suomen Talousseura perustettiin 1797- rokotukset isorokkoa vastaan alkavat 1800 Suomen asukasluku 833 000 1808 Helsinki paloi 1808-09 Suomen sota 1809 Haminan rauha, Suomesta Venäjän suuriruhtinaskunta

26

Venäjän vallan aika 1809-1917 ALEKSANTERI I (1796-1825) 1809 hallituskonselji perustettiin 1812 Helsingistä pääkaupunki 1816 hallituskonselji muuttui senaatiksi 1817- keskusvirastoja perustettiin 1819 Suomen senaatti muutettiin Turusta Helsinkiin NIKOLAI I (1825-55) 1822 suurin osa Oulua paloi 1827 Turun palo 1829 Turun akatemia siirrettiin Helsinkiin 1831 suuri tulipalo Hämeenlinnassa 1833 Suomen ensimmäinen höyrylaiva Ilmarinen 1833 ankara katovuosi 1835 Kalevalan ensimmäinen laitos ilmestyi 1838 suuri tulipalo Pietarsaaressa 1840 suuri tulipalo Haminassa, hopearupla ainoaksi rahaksi 1844-46 Snellmanin sanomalehti Saima ilmestyi 1847-1866 Suometar ilmestyi 1848 Maamme-laulu esitettiin ensimmäisen kerran ylioppilaiden

Kukan päivän juhlassa 1849 Kalevalan toinen, laajennettu painos 1850 sensuuriasetus kielsi julkaisemasta suomeksi muuta kuin uskonnollista ja taloudellista kirjallisuutta 1850 Suomen asukasluku 1 624 000 1851-54 punatautiepidemia 1852 osakunnat kiellettiin 1853-56 itämainen eli Krimin (Oolannin) sota ALEKSANTERI II (1855-81) 1856 Saimaan kanava valmistui, Suomen ensimmäiset postimerkit, koulujärjestys mahdollisti suomen käytön opetuskielenä 1857 höyrysahojen perustaminen sallittiin 1858 ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu Jyväskylään 1858-62 rautatie Helsinki-Hämeenlinna rakennettiin 1859 maakauppakielto kumottiin 1860 oma raha 1862 kato 1862 ensimmäinen liikepankki Suomen Yhdyspankki perustettiin 1863 kieliasetus, suomesta tasaveroinen virkakieli 1863 ensimmäinen opettajaseminaari Jyväskylään 1864 naisista täysivaltaisia 1865 asetus maaseudun kunnallisesta itsehallinnosta 1865 markka sidottiin hopeaan ja irrotettiin ruplasta 1865-66 ankarat ja pitkälliset talvet 1866 kansakouluasetus

27

1866 viinan kotitarvepoltto kiellettiin 1867 valtiopäivät päättivät lunastaa lahjoitusmaat 1867-68 suuret nälkävuodet 1869 valtiopäiväjärjestys ja kirkkolaki 1870 Lahden-Pietarin rata avattiin 1873 asetus kunnallisesta itsehallinnosta kaupungeissa 1877 Suomen markka kultakantaan 1877-78 sota Turkkia vastaan 1878 asevelvollisuuslaki 1879 Suomen asukasluku n. 2 miljoonaa ALEKSANTERI III (1881-94) 1886 säädyille esitysoikeus 1887 Postisäästöpankki perustettiin siirryttiin metrijärjestelmään 1889 Kansallis-Osake-Pankki perustettiin 1890 postimanifesti: Suomen postilaitos Venäjän viranomaisten

johtoon 1894 Nuorsuomalainen puolue aloitti toimintansa NIKOLAI II (1894-1917) 1898 piirijakoasetus: maalaiskuntien perustettava kansakouluja 1898 Nikolai Bobrikovista Suomen kenraalikuvernööri 1899 helmikuun manifesti, Suomessa kerättiin suuri adressi Suomen Työväenpuolue aloitti toimintansa 1900 Suomen asukasluku 2 656 000 1900 kielimanifesti: venäjästä eräiden virastojen virkakieli, postimerkit venäläistyivät 1901 asevelvollisuuslaki 1902 kutsuntalakko 1903 Bobrikovista diktaattori 1903 Työväenpuolueesta Sosiaalidemokraattinen puolue 1904 Suomen aktiivinen vastustuspuolue aloitti toimintansa 1904 Eugen Schauman ampui Bobrikovin 1905 suomalaiset vapautettiin sotilaspalvelusta sotilasmiljoonia

vastaan 1905 suurlakko 1906 eduskuntauudistus 1906 Maalaisliitto aloitti toimintansa 1910 yleisvaltakunnallinen lainsäädäntö ulotettiin Suomeen 1912 yhdenvertaisuuslaki: venäläisillä Suomessa samat oikeudet

kuin suomalaisilla 1914 I maailmansota syttyi 1915 ensimmäiset jääkärit Saksaan 1917 Suomi itsenäiseksi

28

Asiakirjakielet Keskiaikaiset suomalaisia koskevat asiakirjat kirjoitettiin latinaksi, mutta 1300-luvulla ruotsin kielen käyttö yleistyi. Jälkimmäinen kieli säilyi viralli-sena asiakirjakielenä aina 1900-luvun alkuun saakka; sitä puhuivat virka-miehet ja sivistyneistö.

Suomenkieliset asiakirjat

Kansan käyttämä suomi hiipi pikkuhiljaa ruotsin rinnalle. Mikkelin maa-kunta-arkiston vanhin tiedossa oleva suomenkielinen asiakirja on Kiven-navan kirkonarkistoon kuuluva Viipurin venäläisen komendantin julistus 16.8.1710 sissipartioiden kiinni ottamisesta. Vastaavasti Joensuun maakun-ta-arkistossa ensimmäinen kansankielinen asiakirja on Liperin seurakun-nan arkistoon sisältyvä leimapaperiasetuksen osittainen suomennos vuo-delta 1736. Vuonna 1858 säädettiin asetus, jonka mukaan pitäjänkokousten pöytäkirjat sai laatia suomeksi, jos alueen väestöpohja oli suomalainen. Sama periaate säilyi maaseudulla pitäjänkokoukset korvanneessa kunnallisessa itsehal-linnossa vuonna 1865. Kaksi vuotta aikaisemmin annettu kielimanifesti mahdollisti suomenkielisten asiakirjojen jättämisen viranomaisille, joiden oli vastaavasti kirjoitettava välittömästi suomalaisia koskevat päätöksensä ja niihin liittyvät asiakirjat samalla kielellä. Suomesta tuli vuonna 1883 tasavertainen ulkoinen virkakieli ja kolme vuotta myöhemmin myös tasavertainen sisäinen virkakieli, mikä mahdol-listi suomen puhumisen ja kirjoittamisen viranomaisten keskinäisessä kanssakäymisessä. Tästä alkavat valtion viranomaisten suomenkieliset asiakirjasarjat. Itsenäisen Suomen hallitusmuodossa 1919 nuoren maan kansalliskieliksi säädettiin suomi ja ruotsi, tasavertaisia kieliä niistä oli tul-lut vuonna 1902 säädetyssä asetuksessa. Itäsuomalaisia oloja ja ihmisiä tutkivan on hyvä osata ruotsin lisäksi myös saksaa ja venäjää. Vanhan Suomen aikana saksaa käytettiin paikallishallin-nossa, mm. kirkonkirjoihin ilmestyy saksankielisiä ammattinimikkeitä ja muita termejä. Keskushallinto taas hoidettiin venäjäksi. Venäjän kieltä ei esiinny ainoastaan Vanhan Suomen aikana, vaan myös autonomian loppu-vuosia värittäneillä venäläistämiskausina. Ortodoksiseurakuntien asiakir-jat ovat venäjänkielisiä aina 1920-luvulle saakka.

29

Kielimanifesti 1863

Puumerkit "Puumerkki, kirjoitustaidottoman henkilön nimensä asemesta piirtä-

mä merkki, käsitti usein nimen alkukirjaimet"

(Otavan iso tietosanakirja 6, 1963)

Puumerkin käyttämisestä Tietosanakirjan puumerkistä antamassa määritelmässä ei kaikki ole aivan kohdallaan, sillä nimen alkukirjaimia ei toisissa lähteissä varauksettomasti ole hyväksytty varsinaisiksi puumerkeiksi. Tai ne tulevat alkuperäisten omistusmerkkien tilalle vasta puumerkkikulttuurin rappeutumiskaudella 1800-luvun alkupuoliskolta lähtien, jolloin moni jo alkoi osata lukea ja jo-tenkuten kirjoittaa nimensä. Puumerkki-sana on johdettu lähinnä ruotsin sanasta "bomärke", siis asumus- eli talomerkki. Tuomiokirjojen puhtaaksi kirjoitetuissa kappaleissa se on usein lyhennetty muotoon "bom.", jolloin kirjuri on tietysti merkinnyt puumerkin paikalle asianomaisen nimen jäl-jentämättä itse merkkiä.

Puumerkkiä käytettiin omistusmerkkinä, mihin sillä katsottiin olevan jopa lain antama suoja. Sen käyttö perustui ikivanhaan oikeustapaan. Puumer-kin väärentäminen tulkittiin samalla tavoin rikolliseksi kuin nimikirjoituk-senkin väärentäminen. Jo keskiaikainen Ruotsin maanlaki mainitsi raken-nuskaaressaan puumerkin väärinkäytön rangaistavana tekona. Suomessa oli pitkään voimassa oikeuskaaren määräys vuodelta 1798, jonka mukaan puumerkillä varustetussa asiakirjassa piti olla kahden todistajan nimet. Puumerkki vastasi käytännössä omistajansa vaakunaa tai sinettiä. Myöhem-min kirjoitustaidon yleistyessä se usein sijoitettiin vaakunoiden ja sinettien tunnuskuvioksi.

30

Raimo Viikki:

Omistusmerkki

Suomen vanhin säily-nyt puumerkki lienee Ulvilan hautakivessä oleva 1200-luvun puumerkki (Taulu I, merkki 1). Paavo O. Ekko, Puumerkit ja riimut menneisyyden avaimina. Helsinki 1984.

Käsityöläisistä varsinkin kultasepät merkitsivät jo keskiajalta työnsä lei-mallaan. Siihen heitä velvoittivat säädöksetkin. Myös muut ammattimiehet ovat panneet usein puumerkkinsä työnsä kylkeen. Kalleimpien metalli-teosten valmistajista ja heidän käyttämistään leimoista on laadittu matrik-keleja. Jopa naiset kirjailivat merkkinsä ryijyihin ja muihin tekstiileihinsä, sillä pitäjien kutojamestarit olivat arvostettuja paikkakunnallaan. Puumerkki varmisti omistajan irtaimistonsa haltijana, jolloin se tehtiin mm. huonekaluihin, työkaluihin, kalastusvälineisiin, maatalouden esinei-siin. Kun niitä lainattiin naapurille, tämä varmasti muisti, etteivät ne olleet hänen omiaan. Puumerkki maalattiin jopa viljasäkkien kylkeen, jotta ne eivät päässeet sekaantumaan myllyssä. Huittisissa on kirkkotarhan kivi-aidassa ja museon seinässä joukko hevosten kiinnitysrenkaita, joissa useas-sa on talon puumerkki. Rengas kuului juuri sen talon hevoselle. Savossa oli joskus tapana merkitä laudanpalaan vainajan puumerkki sekä syntymä- ja kuolinvuosi. Laudanpala naulattiin kylän "kylmän huoneen" seinälle. Karjalassa tiedetään kaskimaita omistetun puihin veistetyin merkein. Jopa aidanseipäisiin koverrettiin ns. riukumerkkejä. Puumerkkejä etsivä löytää niitä helpoimmin tietysti vanhoista asiakirjoista. Kantatuomiokirjojen ilmoitusasioissa - lainhuudatuksissa, kiinnityksissä, holhous-, avioehto- ja testamenttiasiakirjoissa - niitä on, samoin perukir-joissa, kirkonkokousten pöytäkirjoissa, tilikirjoissa, velka- ja kauppakirjois-sa ynnä monissa muissa 1900-lukua vanhimmissa asiakirjoissa. Sitä nuo-remmissa puumerkit ovat latistuneet kaunokirjoitetuiksi nimikirjaimiksi. Puumerkeistä voidaan vetää semioottinen viiva ulkomaalaisiin termeihin, jotka tulevat meitä vastaan erilaisina merkkeinä ja symboleina joka päivä mediasta, pylväiden mainoksista, talojen seinistä, aidoista ja alikulkutun-neleista : brand, logo, tag, graffito. Osa taiteilijoiden, osa mainosmiesten ja osa häiriköiden merkkimaailmaa, kauniita, rumia ja huomion kiinnittämi-seksi tehtyjä, yleensä merkkeinä omistajansa reviiristä tai sen rajaamisesta muita vastaan. Ne eivät ole kaukana aiemmasta puumerkkien kansainväli-sestä maailmasta.

Merkkien selittämisestä

"Mies seisoo käret leviällä toinen polovi ylähällä koukus" Noin selitti tunnettu kansanperinteen kerääjä ja kirjailija Samuli Paulahar-ju 1943 Kurikan Torkkoolan puumerkkiä. Tosiasiassa kysymys oli jalka-jousesta, joka on eräs selvimpiä kuvapuumerkkejämme. Jalkajousi tunnet-tiin aseena Lounais-Suomessa jo 1300-luvulla ja sen käyttö loppui 1600-luvulla. Puumerkkinä se esiintyi tavallista yleisemmin Turun tienoilla se-kä Kokemäenjoen suuseudulla.

31

Puumerkkinä kuva jal-kajousesta, jonka kaari on jäänyt pois (Taulu II, merkki 14). Paavo O. Ekko, Puumerkit ja rii-mut menneisyyden avaimina. Helsinki 1984.

Rovasti Paavo O. Ekko on teoksessaan "Puumerkit ja riimut menneisyyden avaimina" (Hki 1984) selittänyt puumerkkien syntyä ja merkityksiä. Hänen teoksessaan on myös hyvä lähdeluettelo asiasta kiinnostuneille. Hän on luetellut 34 erilaista puumerkkien perustyyppiä. Selvästi yleisin on ollut hänen tutkimallaan alueella, Lounais-Suomessa ja Kokemäenjokivarressa, H- kirjain tai monogrammi (62 %), seuraavana risti (11.3 %), riimukirjain (8.6 %) ja kolmantena erottuvana yksinkertainen aitamerkki (5.3 %). Kol-mio, tiimalasi ja hakaristi ovat jo pudonneet 3-4 prosentin osuuksille, muut vieläkin vähäisemmille. Ammatit ovat antaneet hahmon ja sisällön monille puumerkeille. Niiden tulkinnassa vain on joskus vaikeuksia ja kiistaakin. Niinpä kalana pidetyn symbolin on väitetty toisaalta muodostuneen kahden henkilön selästä, kun sillä on selityksen mukaan kuvattu sukupuoliyhdyntää. Joka tapauksessa kalastus ja metsästys, maatalous, käsityö, kirkolliset ammatit, merenkulku ja oikeuslaitos ovat tuoneet kukin omia vaikutteitaan harjoittajiensa puu-merkkeihin. Monet puumerkit ovat kansainvälistä lainaa, tulosta ihmisten kanssakäy-misestä ajan pitkässä riennossa. Taikamerkkien käyttöön kätkeytyy ihmi-sen kulttuuriin liittyvä symbolifunktio: ennen kirjoitustaitoa on opittu il-maisemaan merkein haluttu tarkoitus. Niistä varhaisimmilla on yhteys us-kontoon. Niinpä hakaristi, svastika, joka on peräisin Intiasta, on kuvannut auringon liikettä ja muuntunut onnellisuutta tuottavaksi merkiksi. Se on yleisin puumerkkien taikasymboleista. Hakaristejä tunnetaan maastamme jo myöhäisemmältä rautakaudelta. Merkin taikavoimasta kertovat sen eri nimitykset, kuten nelokirvehöinen, mursunsydän ja tursaansydän, mitä lappalaiset suosivat taikamerkkinään. Hakaristi omittiin toisen maailman-sodan aikana valloittajakansan käyttöön. Hakaristiä harvinaisempi mutta yhtä voimallinen esikristilliseltä ajalta periytyvä taikamerkki oli viisikanta (pentagrammi tai pentalfa), jonka voima säilyi myös kristillisen ajan puu-merkeissä. Se oli "harmonisen ihmisruumiin" merkki. Tämä "viisloppinen" saatettiin piirtää riihen ovenpieleen, ettei sinne tuotu vainaja pääsisi öisin häiritsemään eläviä. Viiskanta on voitu uurtaa myös ruumisarkun kanteen. Viikinkiajan riimukirjaimet ovat luontevasti muuntuneet talojen puumer-keiksi ja niitä on todettu maassamme esiintyvän varsinkin vanhojen vesi-teiden varsilla. Ne korvautuivat 1700-luvulta lähtien usein latinalaisista kirjaimista tai kirjoituskirjaimista muovautuneilla puumerkeillä. Kaikki kansalaispiirit käyttivät kirjainpuumerkkejä. Kaupalliset ja asutukselliset yhteydet loivat oman puumerkkimuodon, jolloin vaikutteita tuli mm. friiseiltä, saksalaisilta, gooteilta, Hansa-kauppiailta. Puumerkkien symbolikirjo on todella laaja ja monipuolinen. Kansainväliset vaikutteet sulivat paikallisiksi, niiden signaali hämärtyi ja merkkeihin liittyi usein jotain salaista, suojaavaa ja aina omistavaa.

32

Puumerkit sukututkijan käytössä Kolttien puumerkit Lapissa muodostavat selviä sukutyyppejä, niin että ko-kenut asiantuntija voi sanoa miltei yhdellä silmäyksellä, mihin sukuun sen haltija kuuluu. Puumerkkejä tutkivat ovat pyrkineet etsimään säännönmu-kaisuuksia tiettyjen sukujen jäsenten merkeistä. Ne tarjoavatkin sukututki-mukselle arvokkainta apuaan silloin, kun kirjalliset lähteet näyttävät vai-kenevan. A.W. Granit kirjoitti jo 1926, kuinka hänen oli onnistunut selvit-tää Korppoon seudun vaikeita sukujohtoja talojen puumerkkien avulla. Aatelissukujenkin sinetteihin sisällytettiin suvun vanha puumerkki. Kokkolan kirkkoherrana 1500-luvun puolimaissa mainitun Gregorius Hen-rikinpojan, "Koira-Greuna" tunnettu, sinettikilvessä (kuvassa 15 oikealla) oli sama puumerkki kuin Maskun Kurittulan Anders Jacobssonilla yhä 1824 (taulu III, merkki 16). Koira-Greun sanotaankin olleen kotoisin Maskusta.

Ainakin Länsi-Suomessa puumerkki lienee ollut enemmän sidoksissa ta-loon kuin sen asukkaisiin. Niinpä talokauppojen yhteydessä puumerkki tavallisesti säilyi, vaikka uusi isäntäväki olisi ollut eri sukua kuin entinen. Koska talon puumerkillä kirjattu irtaimisto usein seurasi kauppaa, olisi ol-lut hankalaa veistää kaikkiin tavaroihin uutta merkkiä. Menettely on so-pusoinnussa sen länsisuomalaisen tavan kanssa, että sukunimi tuli talon mukana.

33

Sukujen jäsenten puumerkit

Papisto muodosti oman säätynsä ja sille oli luonnollista sinetti-kilven käyttö (Kuva 15). Paavo O. Ekko, Puumerkit ja riimut menneisyyden avaimi-na. Helsinki 1984.

Maskun Kurittulan puumerkki (Taulu III, merkki 16) oli myös Gregorius Henrikin-pojan sinettikilvessä. Paavo O. Ekko, Puu-merkit ja riimut men-neisyyden avaimina. Helsinki 1984.

Taloa jaettaessa saattoi puumerkki muuttua. Kantataloon jäänyt säilytti sen puumerkin. Sen sijaan uuden talon perustaneet ottivat myös uuden puu-merkin muuntelemalla kantatalon merkkiä yksinkertaisin viivoin. Koska ja-koveljille lankesi osuus talon irtaimistosta, se oli helpointa merkitä varioi-malla vanhaa puumerkkiä. Samalla säilyi suvun yhteinen tunnus. Myös sii-hen kuuluvalla naisella saattoi olla oma puumerkki varsinkin, jos hän omis-ti leskiemäntänä talon. Mikäli vaimo käytti toisenlaista puumerkkiä kuin miehensä, erilaisuus oli periytynyt toisen kotitalosta. Kun Huittisissa Sam-mun Mattilan isäntäväki kuittasi 1809 perintöosuuttaan, isäntä piirsi kuit-tiin talon puumerkin mutta emäntä syntymäkotinsa Klaavolan merkin.

Puumerkkikokoelmista Kun Eeva Mäkelä-Henriksson kirjoitti 1955 "Suomen Museoon" artikkelin puumerkkien tutkimuksesta maassamme, hän valitteli sitä, että tutkijan on kerättävä vaivalloisesti aineistonsa arkistojen asiakirjoista tai suullisesta pe-rimätiedosta. Hänen mielestään olisi tarvittu riittävän iso ja kunnolla järjes-tetty puumerkkikokoelma käytettäväksi jossakin museossa tai arkistossa. Suomen Muinaismuistoyhdistys oli kuitenkin jo 1872 ryhtynyt keräämään puumerkkejä koko maasta Otto Donnerin aloitteesta. Kyselyyn saatiin vas-tauksia ja lähetyksiä kahdentoista seurakunnan alueelta (Finström, Houts-kari, Kemi, Kumlinge, Lappajärvi, Lemland, Lokalahti, Luoto, Petolahti, Rymättylä, Tuulos ja Vöyri). Vuonna 1909 E. Granit-Ilmoniemi esitti yhdis-tykselle uudestaan puumerkkikokoelman keräämistä mutta tuloksetta. Rovasti P.O. Ekon puumerkkikokoelma lienee siten laajimpia, jos ei laajin, maassamme kerätyistä. Hän aloitti sen kokoamisen 1928 ollessaan pappina ensimmäisessä virkapaikassaan Karunassa. Seurakunnan papereissa esiin-tyneet puumerkit antoivat innoituksen hänen työlleen. Ekon puumerkki-koelma käsittää noin 9 500 puumerkkiä 143 paikkakunnalta. Kokoelman on järjestänyt ja luetteloinut hänen poikansa, maisteri (nyk. emeritus fyysikko) Timo Ekko. Sen avaimena on pitäjännimi, jonka perusteella pääsee kylittäi-siin ja talottaisiin hakemistoihin. P.O. Ekon puumerkkikokoelma on mikro-filmattu ja mikrokortteja säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa. Maa-kunta-arkistolla on lupa kopioida ja myydä tarvitsijoille kokoelman mikro-kortteja. Kokoelma on mahtunut neljälle mikrokortille: kaikkine puumerk-keineen (129 kuvasivua), sisällysluetteloineen ja merkkien käyttäjien nimi-listoineen (211 sivua), julkaisuteksteineen ja niihin sisältyvine merkkeineen (38 sivua). Puumerkeistä lisää: http://www.tp.spt.fi/~ekko/puumerk.htm

34

Paavo O. Ekon kokoelmassa 9500 merkkiä

Kantatalon puu-merkki

Tutkija ja

asiakirjat

Ripillä käynti 1300-luvulla Ruotsiin ja Suomeen

Luterilainen väestökirjanpito

Vanhimmat tunnetut väestörekisterit löytyvät Italiasta, Espanjasta ja Rans-kasta, joiden väestörekisterinpidosta on tietoja 1400-luvulta. Tuon ajan asiakirjasarjat ovat hyvin aukollisia. Katolisten maiden kirkonkirjoista kes-kusteltiin mm. Trenton eli Tridentin kirkolliskokouksessa (1545-1573), jos-sa todettiin, että kastettujen luettelointi oli tyydyttävällä tasolla, mutta seu-rakuntien haluttiin pitävän kirjaa myös vihityistä. Englannin kuningas Henrik VIII määräsi vuonna 1538, että seurakuntien oli rekisteröitävä kas-tetut, vihityt ja haudatut erillisiin luetteloihin. Katolisen kirkon 1200-luvulla antamien ohjeiden mukaisesti jokaisen tuli käydä ripillä kerran vuodessa. Tilaisuudessa testattiin kristillisten opin-kappaleiden hallintaa. Ruotsiin ja Suomeen käytäntö juurtui viimeistään 1300-luvun lopulla, jolloin seurakuntalaisten oli vuosittain kokoonnuttava toistamaan papin perässä mm. Isän meidän -rukous ja uskontunnustus se-kä osoittamaan ripittäytymiskäytännön tuntemus. Uskonpuhdistuksen jäl-keenkin tapa säilyi ennallaan. Suositeltavaa oli osallistua ehtoolliselle kol-mesta neljään kertaa vuodessa, ehdoton ajallinen takaraja oli vuosi ja yksi päivä. Uskonnollinen tietämys ja ehtoolliselle osallistuminen merkittiin erilliseen kirjaan piispa Johannes Gezeliuksen vuoden 1665 piispantarkas-tusohjeen ja vuoden 1673 hiippakuntasäännön edellyttämillä tavoilla. Suo-messa varhaisimmat tunnetut määräykset historiakirjoista ovat 1660-luvulta. Vanhimmat kastekirjat ovat säilyneet Teiskosta vuodelta 1648, Hammarlandista 1653, Nauvosta ja Saltvikistä 1655 ja Virolahdelta 1656. Turun hiippakunnan alueelta on säilynyt kastekirjoja 1600-luvulta 110, kun taas Viipurin hiippakunnassa vastaava luku on 28. Tämä suhde kuvaa hyvin läntisen ja itäisen Suomen asiakirjojen säilymisen eroa. Periaatteessa kirkollinen väestökirjanpito Ruotsissa ja Suomessa alkoi vuonna 1686 säädetyn kirkkolain myötä, joka määräsi rippikirjat, histo-riakirjat ja muuttaneiden luettelot pakollisiksi jokaisessa seurakunnassa. Historiakirjoiksi nimitetään syntyneiden ja kastettujen, kuulutettujen ja vi-hittyjen sekä kuolleiden ja haudattujen luetteloita. Tiedot historiakirjoihin merkittiin aikajärjestyksessä, jokaisen vuoden tiedot erikseen. Valtionhal-linto on laatinut ja laatii omia väestörekistereitään, mutta kirkollinen kir-janpito on niihin verrattuna ollut kolmen sadan vuoden ajan huomattavas-ti tarkempaa. Ruotsin ja Suomen kirkonkirjat on arvostettu maailman luo-tettavimmiksi. Kuitenkin on huomattava, ettei niitä aikoinaan laadittu ny-kyistä sukututkimusta varten, vaan palvelemaan seurakunnan omaa toi-mintaa: seuraamaan seurakuntalaisten hengellistä vaellusta.

Kirkonkirjat olivat valtionhallinnon väestörekisterien ohella virallisia väestörekistereitä 1600-luvun puoli-välistä lokakuu- hun 1999 saakka. Sen jälkeen kirkon-kirjat on määritelty seurakuntien jäsen-rekistereiksi.

36

Syntyneiden luettelot Vanhimmissa syntyneiden ja kastettujen luetteloissa mainitaan usein aino-astaan kastepäivä, lapsen nimi, isän nimi ja perheen asuinpaikka lapsen syntyessä. Vuoden 1686 kirkkolain mukaan luetteloon oli merkittävä näi-den tietojen lisäksi myös syntymäpäivä, vanhempien ja kummien nimet sekä heidän sosiaalinen asemansa. Äidin ikämerkintöjä löytyy syntynei-den ja kastettujen luetteloista vuodesta 1776 alkaen tarkentuneen väestöti-lastoinnin seurauksena. Luetteloista voi lukea tietoja myös hätäkasteesta, aviottomasta syntyperästä, lapsen mahdollisesta kuolemasta sekä viittauk-sesta lastenkirjan (rippikirjan) sivunumeroon, jonne perhe on kirjattu. Määräysten mukaisesti lapsi oli kastettava viimeistään kahdeksan päivän kuluessa syntymästä. Laajoissa seurakunnissa ja saariseurakunnissa sää-döksen käytännön toteuttaminen oli mahdotonta. Valitettavasti syntyneiden ja kastettujen luettelot eivät kuitenkaan täysin luotettavasti kerro esimerkiksi kaikkia seurakunnassa syntyneitä ja siellä kastettuja lapsia, sillä on arvioitu, että 1800-luvun puoliväliin saakka niistä puuttuu jopa 10-20 % lapsista. Näin siksi, että historiakirjat olivat muistiin-panokirjoja eri kirkollisista toimituksista: useimmiten jätettiin merkitse-mättä kuolleena syntyneet tai kastamattomina kuolleet lapset, sillä he eivät olleet missään vaiheessa seurakunnan jäseniä. Kastekäytäntö Kirkko siirtyi lapsikasteeseen 200-luvulla. Kasteen kautta lapsi otetaan kristillisen yhteisön, seurakunnan jäseneksi. Luterilainen oppi korosti no-pean, pian syntymän jälkeen suoritettavan kasteen merkitystä, sillä kasta-mattomana kuollut lapsi oli tuomittu kadotukseen. Syntyneiden ja kastet-tujen luetteloissa törmää silloin tällöin maallikon, hyvämaineisen kristityn antamaan hätäkasteeseen, jonka pappi on sittemmin vahvistanut, jos lapsi on jäänyt eloon. Vuoden 1686 kirkkolain mukaan vastasyntynyt lapsi oli kastettava kah-deksan päivän kuluessa. Säädöstä oli helppo noudattaa rintamailla, mutta pitkien taipaleitten takaa, syrjäseuduilta ei ollut vaivatonta lähteä kuljetta-maan lasta pappilaan säädetyssä kasteajassa. Kasteaikaa pidennettiin vuo-den 1868 kirkkolaissa kuuteen viikkoon. Kastettu lapsi merkittiin seurakunnan pitämään luetteloon, johon ensial-kuun kirjattiin kastepäivä, lapsen ja isän nimet sekä perheen asuinkylä.

37

Hätäkaste

Parikkalan seura-kunnan syntyneiden-luettelo lokakuu 1831. MMA

Esimerkki syntyneiden luettelosta, jossa sarakkeet: 1. Perheen asuinkylä lapsen syntymähetkellä 2. Lapsen syntymäpäivä 3. Kastepäivä 4. Poika/tyttö 5. Lapsen etunimi 6. Vanhemmat 7. Kummit 1 2 3 4 5 6 7

Paul (Paavo), syntynyt 23.10.1831, kastettu 30.10.1831. Vanhemmat: Koitsanlahden kylässä asuneet Paul Nokelain (Paavo Nokelainen) ja Eva Joro (Eeva Joro-nen). Kummit: Thomas (Tuomas) Myllys ja Susanna Nokelain (Nokelainen). Anders (Antti), syntynyt 23.10.1831, kastettu 30.10.1831. Vanhemmat: Joukion kylässä asuneet Anders Tuunain (Antti Tuunainen) ja Carin Jäskeläin (Kaisa Jääskeläinen). Kummit: Matts Luukain (Matti Luukkanen) ja Lisa (Liisa) Repo. Johan (Juho), syntynyt 24.10.1831, kastettu 6.11.1831. Vanhemmat: Rasvaniemen kylässä asuneet Johan Kesoin (Juho Kesonen) ja Lena Soickeli (Leena Soikkeli). Kummit: Paul Matikain (Paavo Matikainen) ja Anna Turkulain (Turkulainen). Henrik (Heikki), syntynyt 25.10.1831, kastettu 6.11.1831. Vanhemmat: Kinnarniemen kylässä asuneet Johan Muukoin (Juho Muukkonen) ja Anna Leinicka (Leinikka). Kummit: Magnus Pirhoin (Mauno Pirhonen) ja Lena Leinicka (Leena Leinikka). Simon (Simo), syntynyt 26.10.1831, kastettu 6.11.1831. Vanhemmat: Rasvaniemen kylässä asuneet Erik (Eero, Erkki) Kurki ja Anna Härkäin (Härkänen). Kummit: Jöran Turkulain (Yrjö Turkulainen) ja Brigitha Tiain (Riitta, Birgitta) Tiainen.

Helena, syntynyt 26.10.1831, kastettu 6.11.1831. Vanhemmat: Änkilän kylässä asuneet Johan Hämäläin (Juho Hämäläinen) ja Elin Sauckoin (Saukkonen). Kummit: Johan (Juho) Terävä ja Susanna Harmain (Harmainen).

38

Tiedot täydentyivät 1700-luvulla, kun mukaan tulivat äiti, kummit sekä mahdollinen avioton syntyperä. Vuodesta 1776 lähtien luettelosta löytyy myös äidin ikä lapsen syntymähetkellä. Lapsen synnyttänyt nainen ei saa-nut esiintyä julkisesti ennen kuin hänet oli kirkotettu, otettu uudelleen seurakunnan yhteyteen. Tapa periytyi kristinuskoon juutalaisesta Moosek-sen laista ja oli yleinen vielä 1800-luvulla. Kirkottamistapahtuma vaihteli rukouksesta moraaliseen tuomioon äidin siveyden mukaan: avioliitossa synnyttänyt nainen selvisi kiittävällä rukouksella, mutta yksinäisen lapsen synnyttänyt äiti sai osakseen huomattavasti tiukemman, nuhtelevamman kohtelun. Koska lapsi kastettiin pian syntymänsä jälkeen, ei äiti voinut osallistua ristiäisiin. Näin kummien, etenkin sylikummin merkitys koros-tui. Eriuskoisten vanhempien avioliitosta syntyneet lapset seurasivat kirkolli-sesti isäänsä. Nykyisin lapset kastetaan yleensä äidin uskoon. Vuonna 1970 säädetyssä asetuksessa syntymän ja kuoleman rekisteröinnistä mää-rättiin, että synnytyksessä avustaneen henkilön on annettava vastasynty-neestä vuorokauden sisällä kolmena kappaleena syntymätodistus, josta ensimmäinen lähetetään äidin väestörekisterinpitäjälle. Tämä asetus ku-mottiin vuoden 1998 alussa. Periaatteessa käytäntö säilyi samana, mutta syntymän ilmoittaminen voidaan tehdä sähköisesti väestötietojärjestel-mään. Kummit Lapsikastekäytäntöön siirryttäessä kummit yleistyivät ristiäisissä. Kasteti-laisuudessa uskonsa tunnustaneet kummit huolehtivat ja vastasivat lapsen kristillisestä kasvatuksesta. Alunperin oli yleistä, että vanhemmat olivat myös kummeja, mutta tapa kiellettiin vuonna 1813 Mainzin synodissa. Kummien rooli supistui lähinnä kastetilaisuuden todistajina oloon, tosin myöhemminkin on uskonnollista kasvatusta painotettu. Kummikulttuuri on säilynyt lähes muuttumattomana nykypäiviin. Sukututkija löytää tietoja lasten kummeista syntyneiden ja kastettujen luet-teloista, joihin kummit merkittiin vanhempien nimien jälkeen. Kummit ovat lähes aina kuuluneet lapsen lähipiiriin: yleensä he ovat olleet van-hempien sisaruksia puolisoineen. 1600-luvulla nimettiin kummeiksi varak-kaita henkilöitä. Kummien avulla pystyy silloin tällöin selventämään ja ve-tämään muutoin hämäräksi jääviä sukujohtoja. Rahvaan lapsella oli tavallisesti kaksi kummia, mutta säätyläislapsella sitä-kin enemmän. Esimerkiksi vuonna 1795 Juvan Wehmaan rusthollin osta-neen upseeri Carl Herman Grotefeltin ja hänen vaimonsa Maria Charlotta Fabritiuksen vuonna 1794 syntyneellä vanhimmalla pojalla Carl Gustafilla oli 11 mieskummia ja 14 naiskummia. Perheeseen syntyi kaikkiaan kaksi-toista lasta; kummien lukumäärä pieneni lapsijoukon kasvaessa.

39

Kirkottaminen

Nimet kertovat kansankulttuurista Etunimet Suomalaisessa etunimistössä voidaan erottaa useita eri kerrostumia. Etuni-mien historia on osa suomalaista kulttuurihistoriaa, johon jokainen aika-kausi tuo oman mausteensa: Pakanuuden ajan henkilöistä noustaan keski-ajan pyhimysmaailmaan, jonka taivaallisista sfääreistä vähitellen laskeu-dutaan kansan pariin. Vuosisadan kuluttua kohotaan jälleen kuninkaiden ja keisareiden loistoon, jonka suomalaistuminen kuitenkin lopulta kukis-taa. V. Koskenniemi ja Aarno Maliniemi ovat asiakirjoihin, sukunimiin ja lap-palaisille tarttuneisiin nimiin nojautuen tuoneet esille kymmeniä muinais-suomalaisia etunimiä, jotka elivät kristillisten nimien rinnalla keskiajalla, syrjäisillä alueilla vielä uuden ajan sarastaessa 1500-luvulla. Tällaisia paka-nuuden aikaisia nimiä olivat esimerkiksi Arijoutsi, Hyväneuvo, Kaukoval-ta, Kultamies, Mielikirja, Sotijalo ja Vihavaino. Esikristilliset nimet kytkeytyivät vahvasti persoonaan, joten elämäntilan-teen muuttuessa nimeäkin vaihdettiin. Lisäksi samaa ihmistä puhuteltiin eri nimin eri yhteyksissä. Kristinuskon vallatessa alaa muinaissuomalaiset etunimet unohtuivat: pakanuuskauden nimistöä säilyi suku- ja paikanni-missä sekä kansanrunoudessa. Tilalle tulivat Turun hiippakunnan pyhi-myskalenterin viljelemät kristilliset etunimet: papit kastoivat lapset 1300-luvulla asemansa vakiinnuttaneen pyhimyskalenterin nimistön mukaan. Näin yleistyivät esimerkiksi nimet Anna, Antti (Anders), Eero (Ericus), Jo-hannes, Liisa (Elisabet), Matti, Paavo (Paulus) ja Vappu (Valborg). Pyhimyskalenteri löi leimansa myös ensimmäiseen suomalaiseen kalente-riin, jonka Mikael Agricola painatti Rukouskirjansa (Rucouskirja) alkuun vuonna 1544. Hän lisäsi siihen muutamia nimiä, kuten Susannan, Adalber-tuksen (Pertti) ja Caroluksen (Kalle). Kauko Pirinen on tutkinut maakir-joista, papinveroluetteloista ja tuomiokirjoista Savon etunimistöä 1500-luvulla. Suosituin nimi oli Pekka eli Pietari, toisena tuli Paavo eli Paavali, kolmantena Lauri ja neljänneksi sijoittui Antti. Näistä ensimmäinen, toi-nen ja neljäs olivat raamatullisia apostolinimiä, kun taas Lauri oli mm. Up-salan tuomiokirkon suojeluspyhimys ja siten myös Suomessa paljon käy-tetty nimi. Kirkolliset nimet saivat 1700-luvulla rinnalleen hallitsijoiden nimiä, 1800-luvulla yleistyivät keisariperheen nimet. Lapsia kastetaan Kustaiksi, Niko-laiksi ja Aleksantereiksi. Kansallisen heräämisen aikaan 1800-luvun lopul-la nimistöä haettiin jälleen kansanperinteestä, Kalevalasta, josta poimittiin mm. Kyllikki ja Panu. Vuonna 1945 säädettiin etunimilaki, jonka mukaan jokaisella suomalaisella tulee olla vähintään yksi etunimi, joka ei saa olla eri sukupuolen nimi, sama kuin sisaruksella eikä sopimaton.

40

Pyhimyskalenterit

Etunimet kertovat kansankulttuurista ja sen muutoksista. Itä-Suomessa oli 1800-luvun puolelle saakka hyvin yleisenä sääntönä, että perheen esikois-poika sai isän isän nimen ja vastaavasti vanhin tytär isän äidin nimen. Sit-temmin totutusta tavasta luovuttiin, lapselle ryhdyttiin antamaan kaksi etunimeä säätyläisten tapaan. Usein perheen nuoremmat lapset kastettiin samannimisiksi kuin heidän kuolleet sisaruksensa. Sukunimet Vuonna 1921 säädetyn sukunimilain mukaan jokaisella tuli olla suku-nimi. Karjalaiset ja savo-laiset ovat jo kauan käyttäneet sukunimeä, esimerkiksi Savon van-himmassa, vuoden 1541 maakirjassa sukunimet-tömät olivat lähinnä vir-kamiehiä, muualta Itä-Suomeen muuttaneita. Mikkelin peltoviljelyyn soveltuvilla alueilla asui tosin ensi alkuun su-kunimettömiä hämäläi-siä, mutta tulokkaat sai-vat kuitenkin nopeasti sukunimet. Matti Kuusi on todennut eläinaiheisten sukunimien periytyvän jo itäme-rensuomalaiselta kaudelta: ne kuuluvat täten sukunimien vanhimpaan kerrostumaan. Karjalassa nimet esiintyivät sellaisenaan, Savossa ne saivat nen-päätteen. Eläinten nimien lisäksi sukunimiä on syntynyt ja kehittynyt mm. myönteisistä ja kielteisistä ominaisuuksista, ruumiinrakenteesta, ul-konäöstä, liikkumistavasta, äänenkäytöstä, vaatetuksesta, yhteiskunnalli-sesta asemasta, ammatista, asuinpaikasta ja etunimistä. Myös etunimen eteen tai jälkeen liitetyistä henkilökohtaisista määreistä, liikanimistä muo-toutui sukunimiä. Savon ja Karjalan sukunimistön on todettu olleen san-gen yhteneväistä: yhteiset juuret ulottuvat Pähkinäsaaren rauhaa edeltä-vään aikaan. Sukunimistön uudempaan, aikaisintaan varhaiskeskiajalle ajoittuvaan ker-rostumaan kuuluvat kristillisperäiset, raamatulliset ja pyhimykselliset su-kunimet, joista vanhimmat ovat ortodoksisia nimiä. Savossakin ortodoksi-peräisiä sukunimiä on esiintynyt niin paljon, että on pidetty todennäköise-nä Novgorodin kastattaneen Savilahden pogostan asukkaita ortodoksiseen

41

Muinaiskarjalaisia kansallispukuja 1892. MV

uskoon 1200-luvulla. Kristillisiä sukunimiä nuorempia ovat saksankieliset nimet ja niitäkin nuorempia taas ruotsalaisperäiset ammattinimet. Sukunimi ei aina ollut pysyvä, vaan henkilökohtainen liikanimi tai am-mattinimi on joskus syrjäyttänyt varsinaisen sukunimen. Vaikka ruotsin-kielinen ammattinimike työntyi sukunimen paikalle, ei se tarkoita sitä, että kaikki ammatinharjoittajat olisivat muuttaneet Savon ja Karjalan ulkopuo-lelta. Toisinaan kotivävy otti appensa sukunimen.