8
Pulmunen Syyskuu 2008

Pulmunen - pomsi.wdfiles.compomsi.wdfiles.com/local--files/start/Pulmunen_0803.pdf · rannalla. Nähtäväksi jää, millainen talvi meille tulee? Yhdessä oleminen ja tekeminen lämmittää

  • Upload
    others

  • View
    3

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

PulmunenSyyskuu 2008

PUHEEN-

JOHTAJAN

PALSTA

Sateinen ja kylmä kesä on takanapäin. Lämpimiä päiviä ei ollutmonta. Vettä satoi paljon ja minun vaivalla kasvattamani kukantaimet olivathukkua. Eivätkä ne toipuneetkaan koko kesänä vaan osa kukista jäikukkimatta. Syksykin on alkanut tosi kylmänä ja tuulisena täällä merenrannalla. Nähtäväksi jää, millainen talvi meille tulee?

Yhdessä oleminen ja tekeminen lämmittää mielen koleanakinpäivänä.

Kesän aikana teimme yhdessä retken Hailuotoon ja onneksi oli hyväsää. Retkellä oli yli neljäkymmentä osallistujaa, varsinkin Kemi/Tornioseudulta oli runsaasti väkeä. Esa Tero toimi oppaana ja kertoi meille saarenhistoriasta.

Kesän ohjelmassa oli myös retki Hupisaaren kesäteatteriinnäytelmään nimeltä ”Sulhaseni Ernest”. Kesäkoti Irjalassa olemmekokoontuneet viisi kertaa. Eniten yleisöä veti Risto Ikäheimonmielenkiintoinen luento.

Lahjan päivänä oli Rotuaarilla tapahtuma ja yhdistyksemme olimukana jakamassa Elinsiirtokortteja. Palaute oli positiivista. Lämmin kiitosjakajille.

Kesäkoti Pulmusta on tyhjennetty talkoilla ja käyttökelpoiset tavaraton kaupattu edelleen. Syyskuun lopulla luovutetaan avaimet pois, joten yksiajanjakso yhdistyksen taipaleella päättyy. Moni mukava tapahtuma jayhdessäolon hetki on Pulmusessa vietetty ja haikeus valtaa mielen.

Helen Keller on sanonut: ”Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu,mutta katselemme sulkeutunutta ovea niin kauan, ettemme huomaa sitä,joka meille on avautunut”. Katsokaamme me kuitenkin rohkeasti jatoiveikkaana eteenpäin.

Syksy tuo tullessaan loistavan ruskan värit, puolukat ja sienetmetsiin, joten iloitkaamme niistä.

Saara

Kohtaamispaikka Kumppanuuskeskuksessa,Isokatu 47, Oulu Katutasossa.

Tule käymään Kohtaamispaikalla! Se on avoinna kaikillekaupungilla liikkuville. Tavoitteenamme täälläkumppanuuskeskuksessa toimivilla on, että paikkatäyttyisi ihmisistä. Siellä syntyisi herkullisiakeskusteluja kumppaneiden kesken. Kenenkään ei tarvitsisi olla enää yksinkotona ilman juttuseuraa, vaan kävellä, pyöräillä, ajaa autolla tai tulla taksillakohtaamaan muita kumppaneita.Kohtaamispaikka on avoinna ma-to 9.00 – 16.00 ja pe 9.00 – 15.00.Kohtaamispaikalta löytyy:

Kynnys-galleria, johon harrastelijatkin voivat rakentaa taidenäyttelynluomistaan töistä.Neuvonta, ohjaa ja neuvooMyymälästä löytyy järjestöjen adresseja, t-paitoja, pipoja, kirjoja jne.Kansalaispäätteet TAITO Oulu 400 ovat vapaasti käytettävissä.Muistineuvonta auttaa, kun henkilö on muistista kiinnostunut,muististaan huoltapitävä tai muistissa tapahtuvat muutoksetaskarruttavat mieltä. Oulun kaupungin muistineuvojan tavoittaaKohtaamispaikassa keskiviikkoisin klo 10-13. Palvelu on maksutonta.Aino neuvontapalvelu on ikäihmisten tarpeista lähtevää ohjausta janeuvontaa. Ainolta voi kysyä kaupungin, yksityisten tai kolmannensektorin ikääntyneiden palveluista. Oulun kaupungin palveluneuvojantavoittaa Kohtaamispaikassa keskiviikkoisin klo 9-15.Yhteispalvelupisteestä saa tietoa julkisten ja järjestötoimijoidentarjoamista tukimuodoista ja palveluista sosiaali- ja terveysalalla.Siellä autetaan etsimään tietoa, täyttämään hakemuksia sekälöytämään mielekästä tekimistä. Piste on avoinna ma ja to 9-15 sekä ke13-17.Järjestöjen kysely- ja tiedotustunnit ovat maanantaisin klo 13-15.Munuais- ja maksaliitto on mukana 8.9., 13.10. ja 17.11.

Tervetuloa Kumppanuuskeskukseen!Arja Nummi, Munuais- ja maksaliiton aluevastaava

Tähän Pulmuseen ovat kirjoittaneet Elsi Keränen,Anne Karvinen-Poutanen, Saara Lassila, ArjaNummi ja Anneli Pekkarinen.Kansikuva on Hailuodon retkeltä ja sen on ottanutJutta Siira. Irjalassa kuvasi Anneli Pekkarinen.Anneli Pekkarinen on koonnut lehden.Painopaikka on Multiprint ja painosmäärä 450kappaletta.

KAIKKI ON MAHDOLLISTA

Jouduttuani marraskuussa 2005 PD-hoitoon ajattelin, että matkustelut ulko-maille on matkustelu kunnes saisin uuden munuaisen. Sain kuitenkin sellaisenkutsun, mistä en voinut kieltäytyä.

Pääsin kantamaan Olympiasoihtua ja vielä Kiinaan saakka.Matkustaminen vaati kylläkin huomattavasti enemmän ennakkovalmisteluja

kuin terveenä matkustaminen, mutta oli se sen arvoista. Ikäheimon Riston teke-mät paperit olivat kullankalliita tulleissa ja turvatarkastuksissa. Lisäksi hiukan hir-vitti maailmalta tulleet uutiset mielenosoituksista. En antanut niiden kuitenkaanvaikuttaa, olihan kyse jonkinlaisen unelman toteutumisesta ja kunniatehtävästä.Olenhan antanut urheilulle lähes koko elämäni, ensin urheilijana ja sitten siirron(-89) jälkeen valmentajana noin 18 vuotta.

Saatuani tiedon matkasta aloin miettimään, että olisiko kuntoni kahden japuolen vuoden hoidon jälkeen sellainen, että jaksaisin hoitaa juoksuosuutenikunnialla. Aloitin kuntoilun, mutta kolmen kuukauden jälkeen tuli takapakki. Lisä-kilpirauhasten leikkauksen jälkitaudit pudottivat kuntoni täysin nollaan. Kuntonikuitenkin palautui yllättävän nopeasti. Terveyden kannalta ennen matkaamietityttivät pitkät lentomatkat ja Hong Kongin/Kantonin kuumuus. Lisäksikäsivaihdoilla tehdyt hoidot eivät olleet aikaisemmin olleet tarpeeksi tehokkaita.

Kaikki meni kuitenkin hienosti. Hiukan kanssamatkustajia ihmetytti kärryt jalaatikkopino käsimatkatavaroissa. Nesteet menivät helposti läpi tulleista.

Juoksu meni myös odotettuaparemmin. Onneksenikannettava matka oli kokoajanlyhentynyt. Aluksi ilmoitettumatka oli 450m, mutta lopultamatka oli vain noin 200m.Pääsin onnekseni vieläjuoksemaan osuuteni jyrkkäänalamäkeen ja tulikaan ei sam-munut kaikkien ”pelotteluista”huolimatta.

Oli todella mahtava tunnekatsoa televisiosta, kun tuli tuo-tiin stadionille. Olihan saanutolla yksi heistä n. 20 000:stasoihdun kantajasta, jotka veivättulta ympäri maailmaa. Erään-lainen unelma toteutui, muttatoista ”unelmaa” on odoteltukohta kolme vuotta, mutta kylläsekin joku päivä toteutuu, kunjaksaa vain odottaa. Matkaosoitti, että kaikki on mahdol-lista myös PD-potilaalle,kunhan vain uskaltaa kokeilla jayrittää.

Anne Karvinen-PoutanenPD-potilas, Oulu

AJANKOHTAISTA MUNUAISRINTAMALTA

Nefrologi Risto Ikäheimo kertoi olevansa ensinnäkinhuolissaan munuaissiirtojen tilanteesta. Vuosi 2006oli ennätysvuosi, jolloin tehtiin 210 siirtoa.Seuraavana vuonna siirtojen määrä kääntyi laskuunja kuluva vuosi on ollut erityisen huono, koskasiirrettävistä elimistä on jatkuvasti pulaa.

Tästä syystä omaissiirtojen määrää yritetäänlisätä. Munuais- ja siirtopotilaiden liittokin onpuuttunut myös asiaan ja teettänyt uuden esitteen”Vaihtoehtona omaisluovutus”.

Nouseeko dialyysipotilaiden määrä ennätystasolle, jää nähtäväksi Ikäheimonmukaan.

Kotona suoritettu hemodialyysi on vielä harvinaista. Suomessa noin 50 jaOYS:n potilaista neljä on kotihemodialyysissä, Ikäheimo kertoo. Hän on todennutpotilaiden olevan tyytyväisiä, koska hoitomuoto antaa joustavuutta arkielämään.

Risto Ikäheimo sai meidät vakuuttuneiksi siitä, että munuaistaudin varhainentoteaminen on välttämätöntä. Hän kertoi, että pienikin valkuaiseritys virtsaan onhaitallista ja se lisää munuaisten vajaatoiminnan riskin lisäksisydäntautikuolleisuutta. Aamuvirtsanäyte, verikoe ja verenpainetieto riittävätmunuaistaudin seulontaan ja munuaisia suojaava verenpainelääkitys voidaanaloittaa.

Loppupuolella mielenkiintoista esitystä Ikäheimo pohti eettisesti vaikeitahoitoratkaisuja. Monisairaat iäkkäät munuaispotilaat lisääntyvät. Entistäuseammin potilaan kohdalla on vaikea arvioida, minkä verran dialyysihoidonaloitus parantaa jäljellä olevan elämän laatua. Hoitoa on vaikea olla aloittamatta,mutta vielä vaikeampi on lopettaa tulokseton dialyysihoito. Hoidon edellytys”elämisen arvoinen elämä” täytyy punnita jokaisen kohdalla erikseen.

Kaikkien paikalla olleiden puolesta haluan kiittää Risto Ikäheimoa ajatuksiaherättävästä puheenvuorosta kesäkoti Irjalassa 21.8.2008.

Yhteenvedon esityksestä laati Anneli Pekkarinen

Kaikki kuuntelivat kiinnostuneina Risto Ikäheimon esitystä Irjalan pihalla.

TULE MUKKAAN TOIMINTAAN

Nyt kun on tullut syksy taas,vain sataa ja tuulla tuivertaa.Mieli tekisi vain käpertyä vällyjen alleja näyttää nyrpeää naamaa kokomaailmalle.

Mutta ei kannata jäädä sinnepeiton alle yksin murehtimaan,sillä yhdessä ystävien kanssaon aina paljon hauskempaa.

Siis tule viettämään kanssamme syksyistä iltapäivää SUNNUNTAINA 5.10.2008klo 14.00 Kumppanuuskeskukseen, Isokatu 47, katutaso

Pertti Haipola laulattaa!Tule ja tuo ystäväsikin mukaan.Huom! Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan yllätyspalkinto.Tarjolla musiikkia, yhdessäoloa ja muutakin ohjelmaa.Samalla kuulet yhdistyksen loppuvuoden tapahtumista.

Hei sinä,Olisitko innokas kanssamme käsitöitä taiaskarteluja myyjäisiä varten tekemäänja yhteiseen virkistyskäyttöömmevaroja sillä tavoin keräämään?

Siis, jos vähänkin alkoi sulla nyt sormenpäitä jo syyhyttämäänja kaikenlaisia hauskoja ideoita mielessä heräilemään.

Niin tuuppa silloin mukkaan porina- ja käsityökerhoomme tähän,sillä kaikkien taitoja tarvitsisimme avuksi nyt kyllä vähän.

Tietysti saat myös itseksesi kotonarauhassa töitä valmistaaja jos haluat, voit niitä myyjäisiimme jaarpajaisiimme vapaasti lahjoittaa.

Ja pengotko, jos sattuisi kätköistäsi löytymäänylimääräisiä lankoja, askarteluvärkkejä tai tilkkukankaita.Olisi niille meillä kerhossamme myöskin tarvetta.

Eikä työn tekemisen tarvi olla meillä lainkaan mitään pakkopullaa,sillä sehän riittää kun yhdessä tehdään ja keskenään me toimeen tullaan.

Välissä keitetään toki kahvitkin hyvätja siittä rauhassa nautitaan,toisiamme kuunnellaanja vaikka maailmaa sitten yhdessä tuumin parannetaan.

Huomaa, että mukaan kerhoon mahtuusekä RAAVAAT MIEHET että TYTTÖSET hupsutja takaan sen, että valmistuvat meiltä ainakinedes niihin pikkujoulu myssyihin tupsut!!

Käsityö- ja porinakerho Kumppanuuskeskuksessa,Isokatu 47, katutasoMa 13.10.2008 klo 18.00Ti 28.10.2008 klo 18.00Ma 24.11.2008 klo 17.00

Maksatreffit - kuukauden ensimmäinen tiistai klo 18.00Kumppanuuskeskuksessa, Isokatu 47, Oulu, kokoushuone Pikkuseppä 2.krs. Maksa-asioista kiinnostunut! tule kahvikupposen ääreen keskustelemaankokemuksistasi ja kuulemaan ajankohtaisia asioita. Mukana yhdistyksenmaksayhdyshenkilö Annikki Holma ja liiton aluevastaava Arja Nummi.Kokoontumispäivät 7.10., 4.11. ja 2.12.2008

Keilavuorot alkavat:keskiviikkona 15.10., tiistaina 4.11., keskiviikkona 26.11., tiistaina 16.12., klo17.00. Tule klo 16.40 niin voit rauhassa valita kengät ja pallon. Oulun Keilahalli,Isokatu 97, Heinäpää.

Vaalikeräys kuntavaaleissa:Kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 26.10.2008. Ennakkoäänestys on 15.-21.10.2008. Äänestyspaikoille tarvitaan Pomsilaisia suorittamaan vaalikeräystä.Tuotto on meille erittäin tärkeä. Keräyspaikkakunnat ovat: Kestilä, Vaala, Tornio,Keminmaa, Oulunsalo, Kiiminki, Kempele, Haukipudas, Ii, Merijärvi, Pyhäjärvi,Tyrnävä, Raahe, Ylivieska, Oulu, Liminka, Lumijoki, Muhos, Taivalkoski, Kemi,Hailuoto.Ota yhteys Saara Lassilaan ja ilmoittaudu lipasvahdiksi. Puh: 0500-685795,[email protected] tai [email protected]

Kansainvälistä elinsiirtopäivää vietetään lauantaina 18.10.2008Vuosi on ollut elinsiirtojen osalta erityisen synkkä. Elinsiirtojen määrä onpudonnut huolestuttavasti, koska siirtoelimistä on huutava pula. Siksi jokainentäysi-ikäinen voi omalta osaltaan helpottaa elinluovutustoimintaa ja täyttääkansalaisvelvollisuutensa allekirjoittamalla elinluovutuskortin.Hyvinä esimerkkeinä muille voisivat toimia kunnallisvaaliehdokkaat.Haastetaan oman kuntamme kunnallisvaaliehdokkaat allekirjoittamaanelinluovutuskortti. Ehdokkaiden toivotaan myös jatkavan haastetta. Lähettäkäälähetteen (jota saa hallituksen jäseniltä) mukana kaksi elinluovutuskorttiakunnallisvaaliehdokkaille tai käykää antamassa ne suoraan henkilölle. Voit myöslähettää kortteja ystäville ja tutuille. Elinluovutuskortteja on saatavilla ArjaNummen toimistolta, Kumppanuuskeskuksesta, Isokatu 47.

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 29.11.2008 klo 14.00Kumppanuuskeskus, Isoseppä, 3 kerros. Tervetuloa vaikuttamaan!

Oulussa pikkujoulu 14.12.2008 klo 14.00Aleksinkulmassa, Aleksanterinkatu 9. Ohjelmaa, joulupuuro,kahvit. Joka lahjan tuot, niin lahjan saat.

LAITA KAIKKI KALENTERIINLOKAKUU

Sunnuntai 5.10.2008 klo 14.00Yhdessä oloa ja yhteislaulua Pertti Haipolan johdolla Kumppanuuskeskus,Isokatu 47, katutasoTiistai 7.10. klo 18.00Maksatreffit, Kumppanuuskeskus, Kokoushuone Pikkuseppä 2. krsMaanantai 13.10. klo 18.00Käsityö- ja porinakerho Kumppanuuskeskus, Isokatu 47, katutaso

Keskiviikko 15.10. klo 17.00Keilavuoro, Oulun keilahalli, Isokatu 97Lauantai 18.10. Kansainvälinen elinsiirtopäiväSunnuntai 26.10 klo 9.00-20.00Vaalikeräys kuntavaaleissaMaanantai 28.10. klo 18.00Käsityö- ja porinakerho Kumppanuuskeskus, Isokatu 47, katutaso

MARRASKUUTiistai 4.11. klo 18.00Maksatreffit, Kumppanuuskeskus, Kokoushuone Pikkuseppä 2. krs.Tiistai 4.11. klo 17.00Keilavuoro, Oulun keilahalli, Isokatu 97Maanantai 24.11. klo 17.00Käsityö- ja porinakerho Kumppanuuskeskus, Isokatu 47, katutasoKeskiviikko 26.11. klo 17.00Keilavuoro, Oulun keilahalli, Isokatu 97Lauantai 29.11. klo 14.00Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous, Kumppanuuskeskus, Isokatu 47,Isoseppä, 3. krs

JOULUKUUTiistai 2.12. klo 18.00Maksatreffit, Kumppanuuskeskus, Kokoushuone Pikkuseppä 2. krs.Sunnuntai 14.12. klo 14.00Oulussa pikkujoulu Aleksinkulma, Aleksanterinkatu 9.Tiistaina 16.11. klo 17.00Keilavuoro, Oulun keilahalli, Isokatu 97

KauppaporvarinapteekkiSovionkatu 12-1492100 Raahe

Apteekki(08) 213 0300Telefax (08) 213 0318

[email protected]

Aukioloajat:

Pariton viikko(ei päivystystä):ma-pe 9-18la 9-15

Parillinen viikko(päivystys):ma-pe 9-21la 9-18su 11-18

Tervetuloa Kauppaporvarin apteekkiin.