Upload
musiikki-media
View
252
Download
7
Embed Size (px)
DESCRIPTION
Musiikki & Media- tapahtuman opas 2008
Citation preview
Kisa kovenee
Raportti: MUSIIKKI & MEDIA 2008seminaarit n livefiilikset n Industry Awards
Artisteja | Haastatteluja | Tietoa | Kommentteja | Moguleita
AARNIO•NORRES•RAMONES•SIPILÄ•SUBPOP
MOGULIMUSIIKKIBISNEKSEN IKIOMA LEHTI | N O 1 /2008
JUVONEN – SOLIDAARISUUSOHJELMISTA STADION-KEIKOILLE
HINTA 9,90
2
YHTEISTYÖKUMPPANIT:
3
M
Musiikki & Median -tapahtumaopasta oli tehty samalla konseptilla vuodesta 1989 eli tarve oli uudistua. Suurin osa väes-tä hankkii tietonsa kuitenkin suoraan ne-tistä ja monet heittivät osallistujakassissa jaetun tapahtumaoppaan suoraan mene-mään.
Mogulin tavoitteena on ilmestyä neljä kertaa vuodessa ja tarjota syväluotaavia haastatteluita alan tärkeimmistä ammatti-laisista sekä raportoida muista alaa ravis-televista tapahtumista.
Mitä Mogulissa on ?
Mogulin 1. numero kertoo vuoden 2008 Musiikki & Media -tapahtuman tarinan. Referaatit tärkeimmistä seminaareista, In-dustry Awards -gaalan voittajat ja yleis-tunnelmat tapahtumasta.
Lisäksi mukana on merkittävien suoma-laisten musiikkibisnesvaikuttajien haastat-teluita Risto Juvosesta Katri Sipilään.
Kenelle?
Moguli on suunnattu suomalaisen musiik-kibisneksen päättäjille, liikkujille ja sheik-kaajille. Moguli täydentää Musiikki & Me-dia -tapahtuman ja musiikkimedia -blogin sisältöä sekä antaaa syvälle asioiden yti-miin pureutuvaa tietoa.
Lemmenloma Teneriffalla
Musiikki & Media -tapahtuman päätös-sunnuntain Aamulehdessä vuoden pro-mottorina palkittu Taija Holm kuvailee ta-pahtumaa virtuaalimatkaksi Teneriffalle. Tämä on meidän järjestäjien mielestä hie-no vertauskuva; Musiikki & Media on ir-
tiotto arjesta, joskin työhengessä. Se on keino tavata uusia ihmisiä ja melko takuu-varma tapa hankkia itselleen melkoinen krapula. Hotelli Ilveksen aulassa oli näh-tävillä myös yksi palmu.
Musiikki & Media tapahtuma on aina järjestetty Tampereella. Paitsi yhden ker-ran ysärillä, jolloin kävimme Turussa. Mut-ta siitä ei puhuta. Miksi? Tätä saa selittää yhtä mittaa. Syitä on monia, tässä niistä muutamia:
a) Koska Tampere on 176 kilometrin päässä Helsingistä.
Valtaosa tapahtuman osallistujista tu-lee isolta kirkolta. Matkaa Tampereelle on juuri sopivasti, jotta voi kirkkain otsin kertoa kotona että ”kyllä, sinnne on ihan pakko jäädä yöksi.” Ja vielä toiseksikin yöksi. Toisaalta matkaa on kuitenkin sen verta vähän, että ratti pysyy krapulaisissa käsissä koko kotimatkan, Vaihtoehtoises-ti VR vie kotiin aikataulun mukaan puoles-satoista tunnissa ja todellisuudessa kah-dessa ja puolessa tunnissa.
b) Koska Tampereella sataa yleensä ai-na räntää ja on kylmä.
Tämä johtaa siihen, että Musiikki & Me-dia -tapahtuman osallistujien on turval-lisinta viettää aikaa muiden kaltaistensa kanssa, ja keskittyä tapahtuman sisäl-töön, seminaariohjelmaan ja Lost In Mu-sic -festivaalin tarjontaan.
c) Tampereen seudun alkuasukasvä-estö suhtautuu epäluuloisesti ulkomaalai-siin, pääkaupunkilaisiin, maahanmuutta-jiin ja muihin vähemmistöihin.
Porukasta ei lähdetä omille poluille, vaan kulku käy sponsoroiduilla pikkubus-seilla klubilta toiselle. Kohtaaminen al-kuasukasväestön kanssa minimoidaan palvelushenkilökunnan kanssa kommu-
nikointiin. Onneksi useimmat paikalliset, etenkin palveluammateissa toimivat, ym-märtävät melko hyvin stadia.
d) Toisin kuin suurkaupungeissa järjes-tettävät tapahtumat, Tampereen yö tar-joaa vähän jos lainkaan kilpailevaa huvi-tusta musiikkialan ammattilaisille. Olutta ja muita alkoholijuomia löytyy mukavas-ti kaikista soittoruokaloista, joissa Lost In Music -showcaset pyörivät, joten niiden takia ei opastetuilta reiteiltä tarvitse poike-ta, ja strippibaarit ovat heikohkoja lähes millä tahansa standardilla tarkasteltuna.
Muista syistä mainittakoon vielä se, et-tä Tampereella ei yleensä tarvitse pelä-tä kaupungin virkamiehien sekaantumis-ta tapahtumaan. Vuosien varrella on tullut hyvin selväksi, että Tampereen kaupungin mielestä Musiikki & Media -tapahtuma ei tuo kaupungille sen enempää julkisuutta kuin liikevaihtoakaan. Näin ollen tulemme varmaan jatkossakin välttymään huonosti pukeutuneiden paikallispoliitikkojen tönk-köenglannilla vääntämiltä puheilta.
Joose, pitäskö tähän loppuun vielä vääntää jotain keventävää, et ihanaa ja nähdään kaikki taas ens vuonna Tampereella ja piirrellä jotain kukkia, et kukaan ei suutu?
KIMMO PEKARI,entinen tamperelainen
Miksi Moguli?
4
M
Kustantaja:Musiikki & Media -tapahtumaSaha Creative Events OyPohjoisranta 22 B 4000170 Helsinki
Päätoimittaja: Joose Berglund
Tekstit: Joose BerglundEmmi HolopainenPekka NisuKimmo PekariJukka RaittinenArttu Silvast
Kuvat: Miina AlajärviPentti HokkanenJanne KeränenJaakko Tuure
Kuvasihteeri: Anna Martevo
AD: Timo Havu/Mediaporras Oy
Taitto: Jari Mattila
MOGULI 1/2008
6 Gaalaa ja paparazzeja Raportit gaalasta, Musexin kokkareilta, Ilveksen käytäviltä, työryhmän esittely...
18 Risto Juvonen Areenoiden viihdevastaava
26 Puhuvia päitä Seminaariraportit alkavat
36 Tommy Ramone ”The Ramones oli kuin hullu kultti”
46 ...ja neiti halusi jatsia Arttu Silvastin kolumni
52 Pekka Aarnio Rokkilaulajan takapiru
74 Katri Sipilä Tekijänoikeuden mannekiini
84 Lasse Norres Mr. PR-tykki
88 Yhteystiedot Musiikki & Media 2008
TÄSSÄ NUMEROSSA
5
Vuoden digitaalinen verkkokauppa: iTunes
Vuoden radiotoimittaja: Njassa
Vuoden kirjoittava journalisti: Ilkka Mattila
Vuoden musiikkipäällikkö: Tomi Saarinen/YleX
Vuoden tv-persoona: Maria Veitola
Vuoden radio: Radio Helsinki
Vuoden kotimainen verkkomedia: Meteli.net
Vuoden musiikkimedia: The Voice
Vuoden keikkapaikka: Tavastia
Vuoden ohjelmamyyjä/agentti: Elina Orma/Live Nation
Vuoden promoottori: Juhani Merimaa
Vuoden tapahtuma: Provinssirock
Vuoden levykauppa: Levykauppa Äx
Vuoden manageri: Seppo Vesterinen
Vuoden tiedottaja/markkinointipällikkö: Taija Holm/ProPromotion Oy
Vuoden musiikkikustannusyhtiö: Warner/Chappell Music Finland Oy
Vuoden kykyjenlöytäjä: Juha Kyyrö/Fullsteam Records & Agency
Vuoden indie-levy-yhtiö: Fullsteam Records
Vuoden levy-yhtiö: Sony-BMG Entertaiment Finland Oy
Vuoden levynkansi: Jonna Tervomaa – Lemmikit/Joel Melasniemi
Erikoispalkinto 1: Pekka Aarnio
Erikoispalkinto 2: Lasse Norres
VOITTAJAT!
6
7
n KU
VAT JANN
E KERÄN
EN &
JAAKKO TU
UR
E
Mikä ihmeen Industry Awards Gala?
Tampere-talossa järjestettävässä Industry Awards Galas-
sa palkitaan kuluneen vuoden ansioituneimmat musiik-
kivaikuttajat ja –mediat.
– Näin kokoamme alan ammattilaiset kerran vuodessa
saman katon alle ja pidämme hauskaa yhdessä. Tapahtu-
massa nautitaan hyvästä ruuasta, seurasta ja ohjelmasta.
Gaalan ydinohjelma on tietenkin Industry Awards -palkin-
tojen jakaminen ansioituneille musiikki- ja media-alan am-
mattilaisille. Tänä vuonna palkintojen saajat valitaan ää-
nestyksellä, johon voivat osallistua kaikki Musiikki & Media
tapahtumaan rekisteröityneet henkilöt. Erikoispalkintojen
saajat valitsee Musiikki & Median hallitus, sanoo Musiikki &
Median tuottaja, Lauri Laurila.
Tänä vuonna gaalan käytännön järjestelyistä vastasi
tuottaja Lotta Nyqvist. Nyqvist on opiskellut music & event
managementia Hultsfredissa ja on ehtinyt keräämään koke-
musta myös yritystoiminnasta.
– Olemme saaneet työskennellä tänä vuonna hyvien ja
joustavien yhteistyökumppanien kanssa. Yhteistyökump-
panit ovat olleet niin ammattitaitoisia, että olen itse toiminut
lähinnä niitä yhdistävänä linkkinä, Nyqvist sanoo.
Musiikki & Median yhteistyökumppaneina gaalan järjes-
tämisessä oli monia paikallisia yrityksiä. Tapahtumapaikka-
na toimi Tampere-talo, jonka puolelta tuotannosta vastasi
Immo Kytölä. Cateringin hoiti Kanresta, jossa yhteyshenki-
lönä oli Tiina Rintamäki. Gaalan grafiikat tuotti Ilkka Niemi
Tuotantoyhtiö Legendalta. Äänistä vastas Pete Koskimäki
Dramatic Soundsilta. Juontajana toimi Axl Smith.
– Pitkä matka on tultu alkuaikojen gaalasta Pakkahuo-
neelta. Yhteistyökumppaneita on kiittäminen kaiken mah-
dollistamisesta. Ilman Lottaa emme olisi myöskään selvin-
neet, Laurila sanoo tyytyväisenä. n
8
Mikä ihmeen Industry Awards Gala?
Ilkka Niemi (Tuotantoyhtiö Legenda), Immo Kytölä (Tampere-talo) ja Pete Koskimäki (Dramatic Sound) vastasivat antaumuksella gaalan teknisestä tuotannosta.
9
GAALA4321
8665
109
10
GAALA1. Axl Smith juonsi tämän vuotisen In-dustry Awardsin. Herra itse suhtautui pes-tiin rauhallisesti.
– En ole aiemmin tehnyt tällaista hom-maa eli olin hommassa vähän oppipoikana. Spiikeillä yritin kuitenkin vähän myrkyttää hommaa, ettei tilaisuus menisi liian pys-tyyn kuolleeksi.
2. Toimittaja Tero Liete totesi että Musiikki & Medialla on hänelle merkitystä henkilö-kohtaisella tasolla, koska paikalla ovat kaik-ki tutut. Liete ei myöskään lähtenyt kritisoi-maan Industry Awardseja.
– Kyllä palkinnot puolustaa paikkaansa, sillä tämä on kuitenkin ainoa foorumi jossa ne ruohonjuuritason ihmiset saavat kiitosta tekemästään työstä.
3. Texicalli Recordsin omistaja Martti Heikkinen pitää Musiikki & Mediaa muka-vana tapahtumana ja Industry Awardsin on miehen mieleen.
– Vaikka samat aina voittaa ja palkitse-minen on omalla tavallaan kornia, niin ei mun mielestä tätä kannata lopettaa. Vaikka tapahtuma on kaiken kaikkiaan kallis, niin tää on kuitenkin aina hyvin järjestetty.
Gaalassa esiintyi myös Heikkisen tallissa oleva Senni Eskelinen String Purée Band
– Uskon että Sennin kanteleproge tulee saavuttamaan suuren suosion, Heikkinen tuumi.
4. Supersounds Music Oy:n toimitusjoh-taja Karri Suksia pitää Musiikki & Mediaa tärkeänä tapahtumana juuri kansainvälis-ten kontaktien kannalta. Kehujen joukkoon
livahtaa myös muutama kriittisempi kom-mentti.
– Seminaareissa käsitellään vuodesta toiseen aika paljon samoja asioita. Vaihtu-vuutta pitäisi olla enemmän. Itse kaipaan esimerkiksi jakelijan näkökulman mukaan tuomista.
5. Lasse Norres palkittiin Industry Award-seissa elämäntyöstään.
– Onhan se hienoa, että oma ala palkit-see. Se todistaa, että jotain on saatu ai-kaan.
Uran huippuhetkikin on Norreksella tie-dossa.
– Kyllä se oli tunti Bob Dylanin kanssa Tukholmassa vuonna 1978
6. Scandinavian Music Group -yhtyeen kitaristi Joel Melasniemi nappasi musan parhaasta levynkannesta.
– Palkinnon saaminen merkitse mulle sitä, että nyt olen saanut lopullisen todis-teen siitä, että olen yhtä cool jäbä kun Pek-ka Aarnio ja Juhani Merimaa.
7. Juhani Merimaa vei tuttuun tapaan vuo-den promoottori-palkinnon. Lisäksi Tavas-tia-klubi valittiin vuoden keikkapaikaksi.
– Onhan se hienoa että ala arvostaa. Ja kyllä nämä palkinnot edelleen jaksavat sy-kähdyttää. Tää duuni on kuitenkin intohimo ja mä teen sen niin hyvin kun pystyn.
8. Edel Records Finlandin tuotantopäällik-kö Ilkka Vainio käy Musiikki & Mediassa tapaamassa tuttuja. Myös hän perää ta-pahtumaan enemmän huomiota iskelmälle
ja kotimaan markkinoille. Industry Award-seissa ei haittaa, vaikka Juhani Merimaa nappaakin aina palkinnon.
– Merimaa on mun korisvalmentaja, jo-ten sen kuuluukin voittaa.
9. Radio Helsingin Njassa valittiin vuoden radiotoimittajaksi Mies itse oli palkinnosta innoissaan. Oman palkinnon lisäksi Njassa oli onnellinen Maria Veitolan voittamasta vuoden tv-persoona -palkinnosta.
– Muistan kun Maria tuli Radio Cityyn. Mä näin jo silloin, että tosta tytöstä tullaan vielä kuulemaan.
Maria Veitola oli puolestaan liikuttunut saamastaan tunnustuksesta.
– On ihana huomata, että ihmiset pitävät ja se, että nimenomaan alan ihmiset palkit-sevat on tärkeää. Erityisen onnellinen olen siksi, että olin tänä vuonna yksi harvoista naisista, jotka palkittiin.
10. Sony-BMG:n toimitusjohtaja Kimmo Valtanen liikuttui kyyneliin noutaessaan vuoden levy-yhtiö -palkinnon.
– Meitä yhtiönä arvostellaan Idolseisista sun muista, mutta tämä palkinto osoittaa, että alan ihmiset kuitenkin loppujen lopuksi arvostavat meitä ja se on mulle ja meille iso juttu, Valtanen kommentoi.
Vierelleen Valtanen kaappasi Vuoden musiikkipäälliköksi valitun YleX:n Tomi Saarisen– Mulla on vasta vajaa vuosi takana ja heti tuli palkinto. Eli tällä on mulle iso merkitys, Saarinen summasi tuntojaan.
TEKSTI: J.S. RAITTINEN n KUVAT: JANNE KERÄNEN & JAAKKO TUURE
11
MUSEX1 2 3 4
5 6 7 8
9 10 11 12
13 14
MUSEX1. YleX:n toimittaja ja The Hypnomen -yhtyeen kitaristi Pekka Laine viihtyi perjantaina Musexin kansainvälisten vieraiden tapaamisessa.
– Tämä on vuodesta toiseen mielen-kiintoinen ja kovatasoinen tapahtuma. Välillä tulee mietittyä sitä, että tajuaako tänne tuleva jengi oikeasti koko tapah-tuman merkityksen ja sen suomat mah-dollisuuden, Laine hehkutti Musiikki & Mediaa, mutta antoi myös kritiikkiä.
– Industry Awards on loppujen lo-puksi aika korni osuus, joka oikeasti tuo hävettävällä tavalla esiin alan pienuu-den, kun vuodesta toiseen samat ni-met palkitaan. Lisäksi kategorioita on jo liikaa. Itselleni gaala ei todellakaan ole syy tulla tänne.
2. Universal Music Publishing Sweden/UK a&r -manageri Pelle Lidell oli pai-kalla puhumassa musiikin kustannus-oikeuksista. Vaikka Ruotsia aina heh-kutetaan suurena musiikin vientimaana löytää Lidell Suomen nykytilanteesta paljon hyvää.
– Myönnän, että Ruotsissa on ehkä kolmekymmentä kansainvälisesti mer-kittävää lauluntekijää, mutta uskon et-tä Suomi tulee kyllä perässä. Täällä esimerkiksi poliitikot ottavat musiikki-bisneksen nykyään vakavasti ja pitävät sitä merkittävänä teollisuuden alana. Vaikka Ruotsi on aiemmin ollut musiik-kiviennin suhteen aggressiivisempi niin ei maittemme osaamisessa on mieles-täni eroja.
Myös Musiikki & Media -tapahtuma sai Lidelliltä kiitosta.
– Tapahtumalla on loistava organi-saatio ja tämä on eurooppalaisessa mit-takaavassa tärkeä tapahtuma.
3. Paulina Ahokas palasi Musiikki & Median myötä äitiyslomaltaan takaisin Musexin johtoon.
– Tämä on hyvä paikka tulla taas mukaan kuvioihin ja ensimmäistä ker-taa saan tulla niin sanotusti valmiiseen pöytään.
Perjantain paneeleista Ahokas löysi vain hyvää sanottavaa.
– Kustannusoikeus-paneeli ja pe-
rinteinen alan tilaa luotaava Pikkupar-lamentti olivat hyvin mielenkiintoisia, mutta kyllä tämän päivän paras anti tu-li Sub Popin perustajan Jonathan Pone-manin haastattelussa.
4. YleX:n musiikkituottaja Juhani Kan-si löysi Musiikki & Mediasta vain hyvää sanottavaa. Tämän vuoden panelisteis-ta hän kiitteli erityisesti Juhani Meri-maata ja Lasse Norresta,
– Merimaa oli rento ja hyvällä ta-valla itseironinen. Norreksen haastat-telu toi puolestaan kaikkien tuntemas-ta hymypojasta esiin myös filosofisen puolen. Industry Awardseista puhutta-essa Kansi myönsi palkitsemisen tar-peellisuuden, mutta esitti myös kriitti-sen huomion,
– Vuodesta toiseen vanhat jyrää. Uu-sille nimille pitäisi saada jo tilaa.
5. Radio Helsingissä levyjä soitta-va Nick Triani toimii nykyään Johan-na Kustannuksen a&r-managerina. Mu-siikki & Mediassa Triani pitää erityisesti kansainvälisyyden lisääntymisestä.
– Kansainvälisyys on entistä parem-min esillä ja se helpottaa monen toimin-taa. Perjantain annista erityisesti Jonat-han Poneman oli hyvä.
Triani heitti arvauksensa myös In-dustry Awards -voittajasta.
– Juhani Merimaa vie palkinnon, koska kukaan ei halua suututtaa häntä, Triani naureskeli.
6. Creativeman Productions Co:n kan-sainvälisen osaston pr ja markki-nointivastaava Onta Kawaguchi aikoi bongata Lost In Music -illoista mahdol-lisimman paljon bändejä.
– En nyt muista kaikkia nimiä, mut-ta tänään listalla on ainakin viisi-kuusi nimeä. Suomalaisesta musiikista pu-huttaessa kaikille tulee ensimmäisenä mieleen metalli, mutta uskon, että tu-levaisuudessa myös muiden genrejen bändit tulevat kasvattamaan suosio-taan. Se tosin tulee vaatimaan vielä pal-jon työtä.
7. Australialaisen Triple J -radiokanavan
musiikkipäällikkö Richard Kingsmill oli Musiikki & Mediassa ensimmäistä ker-taa. Vaikka metalli näytteleekin Kings-millin mielestä isoa osaa suomalaises-sa musiikkiteollisuudessa, löytyi Lost In Music -klubien tarjonnasta paljon mie-lenkiintoista.
– Haluan ehdottomasti nähdä Dis-co Ensemblen ja Ismo Alangon. Jäl-kimmäisen sanoituksista en tietenkään ymmärrä mitään, mutta musiikillisesti Alanko on kiinnostava.
8. Tommy Ramone oli perjantaina kai-ken kaikkiaan innoissaan Musiikki & Me-dia -tapahtumasta. Erityisesti hän odot-ti lauantaita ja Jarkko Jokelaisen yleisön edessä tapahtuvaa haastattelua.
– Olen todella nauttinut olostani tääl-lä. Tämä on loistava tapahtuma, ihmiset ovat loistavia ja ruoka on loistavaa, to-tesi Ramone mennessään toistamiseen santsaamaan Musexin juhlien pitopöy-dän antimia.
9. Myös Sub Pop -levy-yhtiön luotsi Jo-nathan Poneman viihtyi Musexin illas-sa. Erityisesti hän kiitteli ruokaa ja ta-pahtuman yleisöä.
– Suomalainen yleisö on hyvin asi-antuntevaa ja tietää hyvin tarkasti, mis-tä puhutaan.
Myöhemmin illalla Ponemanin oli tar-koitus mennä seuraamaan suomalaisia bändejä Lost in Music -tapahtuman klu-beille.
– Olimme klubeilla jo torstai-iltana, mutta ainakaan vielä korviini ei ole sat-tunut mitään erityisesti suomalaiselta kuulostavaa yhtyettä, Poneman totesi hieman pettyneenä.
10. HIM:in ja The Ramuksen manageri Seppo Vesterinen totesi alan edelleen olevan monien haasteiden edessä.
– Suomalainen musiikkibisneksen ti-la on ihan yhtä sekava kuin muulla maa-ilmassakin. Tosin meillä on vanha koti-vetoisuus, joka auttaa jonkin verran.
Musiikki & Mediassa Vesteristä kiin-nosti erityisesti tuttujen tapaaminen ja seminaarit.
– En ole etsimässä uusia bände-
jä, vaikka varmaan iltaklubeilla tulee-kin käytyä.
11. Prahalaisen Radio Waven toimittaja Pavel Zelinka oli Tampereella ensisijai-sesti Lost In Music -tapahtuman takia.
– Olen etsimässä uusia bändejä, joi-ta voisimme soittaa. Torstain tarjonnas-ta kolahtivat erityisesti JESSE ja I Was A Teeage Satan Worshipper. En tosin tie-dä voimmeko soittaa jälkimmäistä radi-ossamme bändin nimen takia. Pomoni soitti tänään ja kertoi Tshekin radioval-vontavirastosta tulleesta puhelusta. Meitä moitittiin fasistisen musiikin soit-tamisesta, kun soitimme Primal Scream -yhtyeen kappaleen Swastika Eyes.
12. Saksalaisen AMV-Talpa-yhtiön ruot-salainen a&r-pomo Roger Östman oli Suomessa ties miten monetta kertaa.
– Minä rakastan tätä maata ja uskon, että tulevina vuosina suomalainen mu-siikki tulee lyömään todella kovaa läpi kansainvälisesti, totesi Östman ja heh-kutti bändejä, kuten Poets Of The Fall ja Bloodpit.
13. Nuclear Blastin promoottori Sil-ke Yli-Sirniö (vas.) ja jakelu- ja mark-kinointipäällikkö Holger Tiefenbach (oik.) viihtyivät hyvin Musiikki & Medi-assa, vaikka kummallakaan ei ollut vii-konlopun suhteen sen tarkempia suun-nitelmia.
– Olemme täällä pääasiassa tapaa-massa tuttuja. Minähän olen ollut nai-misissa täällä Suomessa, joten maan kuviot ovat minulle kyllä tuttuja, Yli-Sir-niö totesi.
Myös Holger viihtyy maassamme.– Tykkään Suomesta erityisesti tal-
vella. Kesäisin täällä on mielestäni lii-an valoisaa.
14. Venäläisen Soyuz Musicin Aleksei Aliaev tuli Musiikki & Mediaan tapaa-maan ihmisiä ja seuraamaan bändejä. Industry Awardseista Aliaev ei voinut vähempää kiinnostua.
– Palkinnot ovat tylsiä n
TEKSTI: JUKKA RAITTINEN n KUVAT: JANNE KERÄNEN
13
MUSIIKKI
&MEDIA
1. Juhani Merimaa viihtyi Musiikki & Median seminaareissa niin ylei-sön kuin panelistinkin joukossa. Tapahtumaan hän oli kaiken kaikki-aan tyytyväinen.
– Kyllähän tämä on tapahtumana huomattava ja tällaista tarvitaan.
Nykyinen taloustilannekaan ei saanut Merimaata huolestumaan liiaksi.
– Täytyy olla optimistinen, mut-ta samalla realisti. Totuus kuiten-kin on, ettei kukaan käy Tavastialla tai festareilla niiden historian takia. Oma paikka pitää lunastaa joka päi-vä ja vuosi uudelleen.
2. Helsingin Sanomien toimittaja ja Flaming Sideburns -yhtyeen rum-pali Jarkko Jokelainen haastatteli yleisön edessä The Ramones -yh-tyeen alkuperäistä rumpalia Tom-my Ramonea.
– Olen ehtinyt haastatella lä-pi yhtyeen kaikki muut, nyttemmin jo edesmenneet jäsenet. Tommyn haastattelu tekee sarjasta täydelli-sen.
Itse Musiikki & Mediaankin Joke-lainen oli tyytyväinen.
– Tästähän aina mielellään vit-saillaan, kuinka alan ihmiset tulevat tänne kahdeksi päiväksi vaan do-kaamaan ja taputtelemaan toisiaan selkään, mutta totuus kuitenkin on, että tämä on ainut kerta vuodessa, jolloin alan ihmiset oikeasti tapaa-vat kunnolla toisensa.
3. ÄKT:n puheenjohtaja Arto Alas-pää viihtyi hyvin Musiikki & Medi-assa, jonka antia hän piti hyvänä ja
asiantuntevana. Alan päähuolenai-heena Alaspää pitää edelleen pira-tismia.
– Kun digitaalinen jakelu kas-vaa entisestään pitää piratismi saa-da kuriin, jotta musiikin tekijöillä ja tuottajilla on edelleen mahdollisuus jatkaa toimintaansa.
4. Konserttijärjestäjäksi vauhdil-la läpi lyöneen Speed Promotions Oy:n toimitusjohtaja Kalle Keski-nen oli kolmatta kertaa mukana Musiikki & Mediassa. Ensi vuoden suurimpana haasteena hän pitää kesää. Naisten jalkapallon EM-kisat uhkaavat estää suurkonserttien jär-jestämisen Helsingin Olympiastadi-onilla.
– Monia korvaavia vaihtoehtoja on esitetty. Yhtenä mahdollisuutena on Malmin lentokenttä, mutta kat-sotaan nyt miten käy.
5. Sony-BMG a&r -manageri Mikko Tukiainen oli erityisen tyytyväinen perjantain klubitarjontaan, vaikkei suostunutkaan nostamaan mitään tiettyä bändiä yli muitten.
– Musiikki & Mediasta on oi-keasti kasvanut merkittävä tapah-tuma kansainvälisestikin. Tämä on tarpeeksi pieni, jotta täällä pys-ty luomaan suhteita ja tapaamaan kontakteja, mutta tarpeeksi iso, jot-ta tänne myös saadaan kansainvä-lisesti merkittäviä vieraita.
6. Warner Music Finlandin koti-maisen tuotannon a&r -pomo As-ko Kallonen on monelle tuttu myös entisenä Idols -tuomarina. Musiik-
ki & Mediassa miehellä oli niin kiire ettei hän ehtinyt juuri seuraamaan paneeleja. Tapahtumaa hän silti pi-tää merkittävänä.
– Tästähän usein puhutaan sii-hen sävyyn, että: ”siellä se alan kultapossu-kerho kokoontuu”. To-tuus on kuitenkin se, että täällä myös siihen kultapossu-kerhoon kuulumattomat voivat luoda oi-keasti merkittäviä kontakteja.
7. Hybrid Children -yhtyeen laula-ja Jasse Salonen soitti yhtyeineen perjantaina Lost In Music -tapahtu-massa Klubilla. Uudistuneelta bän-diltä on piakkoin ilmestymässä uut-ta materiaalia.
– Vuosien saatossa on tottunut siihen, että jätkät bändissä vaihtu-vat. Eihän Sex Pistolsin lisäksi juuri mikään bändi ole nykyään alkupe-räiskokoonpanossa.
8. Sony-BMG toimitusjohtaja Kim-mo Valtanen pitää Musiikki & Me-diaa merkittävänä tapahtumana alalle.
– Täähän kuitenkin on sellainen fiilistelyala, joten on hyvä että ker-ran vuodessa tavataan ja viihdy-tään yhdessä.
Valtanen oli myös tyytyväinen M&M:n yhteydessä pidettyyn Lost In Music -tapahtumaan.
– Perjantaina silmiin osui ja kor-viin kuului mielenkiintoisia uusia bändejä, mutta jätetään nimet mai-nitsematta, etteivät kilpailijat saa vi-hiä.
9. Fullsteam Records & Agencyn
perustajalla Juha Kyyröllä riitti kii-rettä.
– Kyllä tämä on ihan tarpeellinen tapahtuma. Mun mielestä alan ih-miset voisi tavata toisiaan useam-minkin näin virallisen epävirallises-ti.
Lauantai-illan Industry Award-seihin Kyyrö suhtautui optimisti-sesti.
– Toivon mukaan Fullsteamin ni-mi nousee esiin palkintoja jaettaes-sa.
10. Mikia Security Finland Oy tur-vamies Touko Harjula oli tyytyväi-nen päästyään vaihteeksi siistiin si-sätyöhön.
– Täällä on ollut rauhallista ja li-säksi on mukavaa, että voi vain sei-soa pikkutakki päällä, eikä tarvitse värjötellä ravintolan ovella. Niin. ja onhan tässä tullut bongattua muu-tama julkkiskin.
11. Kohtaus-festivaalin järjestäjä Maarit Salminen (vas.) ja Tampe-reen Ammattikorkeakoulun lehto-ri Sohvi Sirkesalo (oik.) odottelivat lauantaina Industry Awardsin al-kua. Uudistusehdotuksiakin kaksi-kolla oli.
– Gaalaan voisi perustaa oman Juhani Merimaa -palkinnon, jol-loin Vuoden promoottori -palkin-to voitaisiin jakaa johonkin toiseen osoitteeseen, kaksikko mietti, mut-ta tunnusti myös että Merimaa on pystinsä ansainnut.
n TEKSTI JUKKA RAITTINEN n KUVAT MIINA ALAJÄRVI
14
MUSIIKKI
&MEDIA1 2 3 4
5 6 7 8
9 10 11 15
Y li kymmenhenkinen joukko kerään-
tyi loppukesän iltana saman pöy-
dän ääreen Musiikki & Mediaa vuodes-
ta 2006 luotsanneiden Kimmo Pekarin
ja Lauri Laurilan kanssa.
– Tuotin tämän tapahtuman lähes yk-
sin pari vuotta sitten ja nyt tuntuu jän-
nältä, että tässä vieressäni istuukin
tällainen porukka, joille kaikille on sel-
kiytynyt oma työnkuva tapahtuman tuo-
tannossa, totesi Lauri tulevasta häm-
mentyneen innostuneena.
Yhtä lailla odottavalla kannalla olim-
me myös me kaikki muut, suurin osa
tapahtuman tuotannossa ensimmäistä
kertaa mukana olleet.
Laurin ja Kimmon valmisteleva tuo-
tanto lähti pyörimään täydellä teholla
heti elokuun alusta lähtien. Ruotsissa
Music & Event Management -erikois-
tumisopinnot suorittanut Lotta Nyqvist
aloitti gaalatuotannon suunnittelun se-
kä Laurin ja Kimmon avustamisen ylei-
sesti läpi koko tuotannon.
Jo aikaisemmin keväällä remmiin hy-
pännyt Jyväskylän ammattikorkeakou-
lun Music Management -linjan opiske-
lija Tarja Röytiö jatkoi esituotannossa
avustamista Poko Rekordsilla työsken-
telemisen ohessa. Toinen JAMK:in kas-
1
4
2
35
6
910
11
8712
Työryhmä esittäytyy
16
vatti, musiikin digitaalisesta markki-
noinnista lopputyötään tekevä Jaakko
Joensuu puursi osanottajaluettelon ja
muiden esituotantotehtävien kimpus-
sa.
Syyskuun alussa Tampereelle teke-
mämme tapahtumapaikkojen katsas-
tamisen ohessa Lauri ja Kimmo fiilis-
telivät heillä olevan kasassa hyvä ja
osaava työryhmä, jonka kanssa hom-
ma toimii. Ja niinhän se toimikin – kiitos
osittain Google Docs -dokumenttien,
joita työryhmän kesken tuli tehdyksi ja
jaetuksi kymmeniä!
Gaalan ohella toisen merkittävän ta-
pahtumaosion eli seminaarituotannon
puhujien kontaktointi, materiaalin ke-
rääminen ja puhujaesittelyt olivat myös
jo heti alkusyksystä hyvässä käynnis-
sä allekirjoittaneen sekä historiaa ja
tiedotusoppia Tampereen yliopistossa
opiskelevan Kaisu Honkosen käsissä.
Yhdessä Jaakon kanssa myös housta-
simme seminaarit tapahtumaviikonlop-
puna.
Zachris Sundell, allekirjoittaneen lail-
la Helsingin yliopistossa musiikkitieteen
pääaineopintoja viimeistelevä, valmis-
teli ja tuotti puolestaan seminaariohjel-
man Artist Pitching -session.
Edellisvuosista opitun ja kertyneen
palautteen perusteella vastaanoton toi-
mivuudesta ja ensikontaktista osanot-
tajiin vastasivat keväällä oman Puskuri
Tuotanto Ay:n perustaneet Tampereen
ammattikorkeakoulun taiteen ja viestin-
nän puolen opiskelijat Anna Martevo ja
Mari Aalto.
Heidän avukseen tiskin taakse pää-
tyi Tampereen Teatterikesä 2008:ssa
tuotantoassistenttina toiminut opiske-
lutoveri Laura Kuosmanen sekä Tarja.
Tapahtuman logististen pulmien ratkai-
sujen ja toteutuksen parissa pitkin syk-
syä ahkeroi puolestaan viime vuonna
runnerina toiminut kansainvälisen poli-
tiikan opiskelija Antti Mäkelä.
Syyskuun puolessavälissä Lauri ja
Kimmo totesivat, että tuotanto etenee
kuin juna, ja nyt käsissä olevan Mogu-
linkin suunnittelu oli reippaassa vauh-
dissa. Yhdessä Joose Berglundin ja
Jukka Raittisen kanssa lehden teksteis-
tä vastaa freelancer-kirjoitushommia
tekevä Pekka Nisu. Koko tapahtuman
graafisen ilmeen takaa löytyy puoles-
taan AD Mikko Häkkinen, jolla on jo
suunnittelun alla ensi vuonna 20 vuotta
täyttävän Musiikki & Median grafiikka.
Kaikkia työryhmän jäseniä yhdisti
luonnollisesti musiikki sekä kiinnostus
musiikkibisnekseen ja tapahtumatuot-
tamiseen. Keskuudessamme oli läsnä
innokas ja toisia kannustava henki, jota
Lauri ja Kimmo ohjasivat rakentavalla ja
positiivisella otteellaan. Toivomme, että
tämä iloinen tekemisen meininki välittyi
myös tapahtuman osanottajille hyvänä
fiiliksenä sekä asioiden mutkattomana
sujumisena.
Emmi Holopainen
1 Jaakko Joensuu, tuotantopäällikkö
2 Lauri Laurila, tuottaja
3 Lotta Nyqvist, tuotantopäällikkö
4 Anna Martevo, asiakaspalvelupäällikkö
5 Kimmo Pekari, tuottaja
6 Kaisu Honkonen, seminaaripäällikkö
7 Antti Mäkelä, logistiikkapäällikkö
8 Pekka Nisu, copywriter ja toimittaja
9 Jaakko Tuure, valokuvaaja
10 Tarja Röytiö, tuotantopäällikkö
11 Mari Aalto, asiakaspalvelupäällikkö
12 Emmi Holopainen, seminaaripäällikkö
Työryhmä esittäytyy
17
RISTO JUVOSEN, 45, URA OHJELMAJÄRJESTÄJÄNÄ SAI ALKUNSA 80-LUVULLA, KUN KANSANTALOUSTIETEEN OPISKELIJAN PITI SAADA HIEMAN LEVENNETTYÄ LEIPÄÄ PÖYTÄÄN.TEKSTI JOOSE BERGLUND n KUVAT PENTTI HOKKANEN
AREENOJEN VIIHDEVASTAAVA18
19
-Menin Sampo Lauri-
kaisen puheille, jo-
ka silloin johti toi-
mistoa nimeltä S-
ohjelmat. Sampo oli vasemmalle päin
kallellaan ja niinpä mäkin päädyin töi-
hin Helsingin laulufestivaaleille. Työ oli
lähinnä näitten ulkomaisten esiintyjien
asioista huolehtimista, Billy Bragg, La-
tin Quarter, Ruben Blades.
Nuoren kokelaan taitoja viihdebis-
neksessä testasi etenkin silloin PIL-yh-
tyettään luotsannut Johnny Lydon, ny-
kyään kai taas paremmin Rottenina tun-
nettu hahmo.
– Ne oli silloisessa Sociksessa yötä
ja tää Rotten tuli mulle sanoon, että, hei
mä halusin double bedin eli yhden ison
sängyn, enkä tällaista, missä on kaksi
irtonaista vuodetta. Mä sitten tsekka-
sin, että Hotelli Presidentissä on sellai-
nen sänky, että sitä sitten kantamaan.
Rotten oli siihen vaan, että ää. mä ha-
lusin vaan testata toimiiko tää. Mä tein
ne myöhemmin monta kertaa ja aina se
muisti irvailla siitä sänkyjutusta.
S-ohjelmat teki 80-luvun lopussa
konkurssin ja alaan mieltyneen ex-ops-
kelijan piti tehdä omia ratkaisuja.
Syntyi Welldone, johon Juvonen ot-
ti vanhasta firmasta mukaansa talossa
siitä asti pysyneen Tiina Vuorisen. Myös
Sampo Laurikainen jatkoi jonkin aikaa
ohjelmamyyntiä Welldonen suojissa.
– Se oli sitä ison laman aikaa, joten
juhlimaan ei päässyt. Muutama vuosi
oli tosi vaikeeta. Elettiin pienellä ja ku-
lutettiin vähän. Mitään tappiollisia vuo-
sia ei kuitenkaan tehty.
Welldonelle löytyi markkinarako ni-
menomaan ulkomaisesta bändituon-
nista juuri PIL:n ja Ramonesin kaltais-
ten keskisuurten nimien parista.
– Sitä kamaa ei oikein tehnyt kukaan.
Nää Lidot ja Korjukset ehkä pelkäs, että
ne on liian suuria ja että he astuu Einiön
Anan, joka teki vaan tosi suurta, varpail-
le. Mä olin tietysti nuori, eikä mulla ollu
mitään rajotteita.
– Meillä alkoi meneen itse asiassa
tosi hyvin, mutta ei siihen kukaan kiin-
nittänyt mitään huomiota, koska ei oltu
missään otsikoissa.
– Einiön Analla oli laman jäljiltä hok-
karit sojossa, että senkin takia oli ehkä
helppo ponnistaa.
Käänteentekeväksi hetkeksi Welldo-
nen historiassa muodostui Messilän ju-
hannusfestivaali 1995, jolloin Lahden
yötöntä yötä valaisi mm. uransa huipul-
la ollut The Offspring.
– Se oli sellainen menestys, johon oi-
keasti myytiin jotain 33 000 lippua per
päivä, Nykyäänhän nää laskee näitä
niin kuin huvittaa. Tulijoita olisi ollut var-
maan 10 000 – 20 000 lisää, mutta polii-
si kielsi myymästä.
Welldone nousu ei tietenkään men-
nyt täysin ilman soraääniä.
– Tämän työtavan lähtökohta ei ollut
se, että mä myyn tätä bändiä, koska mä
tykkään tästä bändistä, vaan ihan puh-
taasti ammattimainen, joka tietysti aihe-
utti siihen aikaan huomattavan paljon
antipatioita. Ei se enää mikään juttu oo
– kyllähän bänditkin on ammattimaistu-
neet. Kotimaisissa bändeissä on tapah-
tunut ihan valtava muutos.
– Nää suomalaiset operoijat on
yleensä toimineet niin, että ne on olleet
yhden miehen puoteja, joissa ne on ite
myyneet bändejä ja joku muu on sit las-
kenut palkkoja tai muuta. Mulla nyt oli
lähtökohtakin ihan eri tavalla. Jos Suo-
mes pärjää, niin sulla pitää olla koti-
maista ja ulkomaisia artisteja,useampia
jalkoja, joiden päällä seistä. Taloushal-
linto on sellaista, että mitä enemmän
tuot siihen tavaraa, sitä halvemmaksi
se suhteessa jää.
Vuoteen 2000 mennessä Welldone
oli jo selkeä markkinajohtaja Suomessa
– ja samoin tein Juvonen myös myi fir-
mansa maailman suurimmalle konsert-
tijärjestäjälle, amerikkalaiselle Live Na-
tionille, jonka nimi otettiin Suomessa
käyttöön kuitenkin vasta kuluneen vuo-
den alussa.
– Mun piti katsoa tätä globaalia kehi-
tystä. Kun Venäjän markkina ei ollut vie-
lä avautunut, eikä Baltiakaan kovin ke-
hittynyt, niin me oltiin tällainen Euroo-
pan vihoviimeinen kulma. Oli vielä tie-
dossa, että Skandinaviassa muutkin oli
myyneet.että pysyminen tällaisena it-
senäisenä, ulkopuolisena yrittäjänä oli-
si kyllä ollut harhakuvitelmaa. Uskallan
väittää, että jos kauppoja ei olisi tehty,
niin jokusen vuoden sisään nykyinen Li-
ve Nation olisi perustanut tänne jonkun
muun toimiston. Tietysti mä pidin huolta
siitä, että hintalappukin oli kohdallaan.
Juvonen omisti tuossa vaiheessa 90
prosenttia Welldonesta – loput 10 pro-
senttia oli Jokereilla, koska.
– Hjallis oli myymässä taloaan ja kos-
ka mulla ei ollut rahaa, niin piti myydä
osa firmasta, jotta sain sen talon. Mutta
se sai kaupassa rahat takaisin – talolle
tuli ihan hyvä hinta.
20
Risto Juvonen jatkoi Welldonen toi-
mitusjohtajana aina vuoteen 2005, jol-
loin hallinnolliset ohjat otti käsiinsä ruot-
salainen toimitusjohtaja ja Juvonen itse
siirtyi tituleeraamaan itseään “pääpro-
moottoriksi”.
– Toimitusjohtajan hommiin liittyy
paljon muutakin kuin tätä bändikaup-
paa. Siinä saa tehdä kaiken maail-
man paperihommia ja muuta sellais-
ta – varsinkin tällaisessa pörssiyrityk-
sessä. Me ei haluttu tähän sellaista
toimitusjohtajaa,joka pyörii jaloissa jo-
ka päivä. Niinpä meillä on ruotsalainen
toimitusjohtaja, joka käväisee silloin täl-
löin.
– Markkinajohtajalla ei kuitenkaan
ole aina helppoa. Apajille on ilmesty-
nyt uusia tulokkaita “häiriköimään” hie-
man samaan tapaan, kun Juvonen ai-
kanaan.
Aggressiivisin on ollut seinäjokisen
Kalle Keskisen Speed Promotion, jonka
välit Juvoseen ovat ainakin hevosmies-
ten tietotoimiston mukaan huonot.
– Ei me olla mun mielestä missään
väleissä – jokainen kai seurustelee ih-
misten kanssa, jotka tuntee. Mä en tun-
ne kyseistä tapausta – Einiön Anan
kanssa oon oikein hyvissä väleissä. Jos
se Keskinen tulis tänne esitteleen itsen-
sä, niin voitais ollakin jossain väleissä.
Voisin kertoa sille vaikka jotain totuuk-
siakin.
– Koko Speed Promotion on mun
mielestä melkoinen mediahype. Bän-
din ostamisessahan ei oo mitään on-
gelmaa – bändin ostaminen oikeal-
la hinnalla on jo isompi ongelma. Jos
21
maksaa jotain mielipuolista, niin totta-
kai ne ilokseen tulee, varsinkin, jos ra-
hat saa vielä etukäteen. Jos sä et tuo
tähän bisnesyhtälöön mitään muuta
uutta kuin sen, että lyöt ihan mielet-
tömiä hintalappuja, niin ei se voi pitkän
päälle toimia.
– Mutta mä en myöskään usko, et-
tä kuluttajaa kiinnostaa, kuka sen kei-
kan järjestää – sillä ei myydä yhtään lip-
pua. Sitä kiinnostaa vain se keikka ja li-
punhinta. Mä olen analyyttisesti mietti-
nyt myös sitä, jos haalis julkisuutta ja
muuta, mutta ei siitä ole tän bisneksen
kannalta mitään hyötyä. Näitten uusi-
en pentujen lähtökohtakin on vähän eri-
lainen. Mut on kasvatettu niin, ettei saa
hirveästi itseänsä korostaa.
Hevosmiesten tietotoimiston mu-
kaan Juvonen oli kuitenkin junailemas-
sa Speed Promotionille tuntuvaa sak-
koa sopimusrikkomuksesta, joka liittyi
Bon Jovin logon luvattomaan käyttöön
Valion maitotölkissä lähettämällä ao.
purnukan yhtyeen managementtiin.
– Kun mä näin sen tölkin, niin tiesin,
että Bon Jovi ei ole hyväksynyt sitä. Kun
mä sitten näin niitten agentin, joka on
mun vanha, hyvä tuttu, niin kysyin siltä,
että oottekste vaihtaneet toimintatapaa,
mäkin haluan tehdä tällaisia diilejä.
– Jos nyt ajatellaan Bon Jovia, niin
Bon Jovin tuotemerkki on varmasti glo-
baalisti arvokkaampi kuin Valion. Ei ne
halua kytkeä arvokasta tuotemerkkiä
vähemmän arvokkaaseen. Osoittaa
vain täydellistä hölmöyttä mennä teke-
mään tollainen diili ilman lupaa, mutta
mitään purkkia mä en oo minnekään lä-
hettänyt.
– Tää maa on väärällään ohjelma-
toimistoja, eikä ole ketään kenen kans-
22
sa me ei tultais juttuun. Koko 25-vuo-
tisen liikemies-urani aikana ei ole tullut
eteen yhtään oikeusjutua – mä en ole
koskaan edes käynyt oikeussalissa. Se
kuitenkin kertoo jotain toimintatavoista.
Kilpailu on kuitenkin karua ja ajatkin
välillä kovia. Suomessa on eletty viime
vuodet melkoista elävän musiikin buu-
mia. Suunnan veikataan kuitenkin ole-
van talouden yleisen kehityksen mukai-
sesti laskeva.
– Se lasku näkyi tänä vuonna jo erit-
täin selkeästi Baltiassa. Tallinnan kon-
serteissa oli järkyttäviä lukuja. Joku
Lenny Kravitz myi edellisellä kerralla
24000 lippua – nyt jäätiin alle 5000 li-
pun. Riika ja Vilna ovat vielä olleet ok,
mutta eivät nekään ihan samoissa kuin
aiemmin. Mä luulen, että tämä tulee nä-
kymään myös Suomessa. Ei järkyttä-
viä hyppyjä, mutta yllättäen joku myy-
kin enää 70 – 80 prossaa kapasiteetis-
ta. Ja totta kai myös tarjosten määrä al-
kaa laskea, jos tulee turpiin.
Konserttilippujen hinnat ovat kuiten-
kin pysyneet yhä korkealla tasolla.
– Artistien hinnat nousevat koko ajan
ja siitä on suora kytky lipunhintaan. Tätä
tuotetta kun ei voi monistaa – niin kau-
an kun kysyjiä on enemmän kuin tarjo-
ajia, hinta nousee. Kaikessa tällaisessa
bisneksessä ihan sama juttu; pelattiin
jääkiekkoa, jalkapalloa, nyrkkeiltiin tai
soitettiin rokkia.
Maailmanlaajuisesti Live Nationin
kohutuimpia uusia virityksiä on Madon-
nan kanssa tehty diili, joka pitää kon-
serttikiertueen lisäksi sisällään daamin
uuden albumin.
– Mä luulen, että niitten filosofia glo-
baalisti on se, että jos sä lähdet lyö-
mään jollekin 100 miljoonaa jostain
rundista, niin se on kuitenkin helvetisti
isompi riski kuin jos lyöt jollekin 200 mil-
joonaa kaikista tuotteista. Siinä on se,
että, jos live-puoli ei jostain syystä vedä
tai sattuu jotakin, niin sä pystyt komp-
paamaan sitä merchandisella ja levy-
myynnillä. Tämä ei tarkoita sitä, että Li-
ve Nation olisi ryhtymässä uusia bän-
dejä sainaavaksi levy-yhtiöksi tai jake-
lijaksi. Kyseessä ovat vain sen verran
suuret taloudelliset arvot, että tulovirrat
varmistetaan kaikista puroista.
Live Nation on viime aikoina laajenta-
nut myös Suomessa nyrkkeilytapahtu-
mien puolelle. Osasyynä Juvosen oma,
osin kehäneliössä vietetty nuoruus.
– Mä olen aina seurannut nyrkkeilyä
ja toi Amin kuvio sattui tohon sopivas-
ti, eikä se ollut meille mitenkään huo-
no veto. Globaalistihan se on isoa bis-
nestä ja jos pääsis kiinni pay per vie-
wiin, niin sittenhän puhuttais isommista
rahoista. Amerikassa isoin summa mitä
oon kuullut oli yli 3 miljoonaa tilaajaa 50
dollarin lipuilla.
– Mullehan tää on ollut piristävä si-
vuprojekti. Tässä on tahkottu aika kau-
an – ihan mielenkiintoista saada uusia
kuvioita. Oon päässy itsekin harjoitus-
leireille mukaan välillä, niin kuntokin on
noussut.
Nyrkkeiliyn takavuosien nuorten
Suomen mestarilla on myös kehän ul-
kopuolella hieman tiukan miehen mai-
ne.
– Siis ihan vellihousuhan mä oon,
mutta pidetään nyt se maine! Johtuu
varmaan osaltaan siitä, että mä olen
tietyllä tavalla aika jämpti kun en dokaa,
enkä rällästä.
Juvosen täysraittius vietti nyt loka-
kuussa 18-vuotispäiväänsä.
– Jos täytyy lopettaa, niin täytyy ym-
märtää, että aika lujaa meni. En mä olis
hengissäkään enää, ellen olis lopetta-
nut. Ne sen aikaiset bändihenkilöt, joi-
den kanssa mä pyörin, on kaikki tuolla
horsmaa pukkaamassa. n
RISTO JUVONENSyntynyt 1963
Asuu: Vartiokylässä rivitalossa
Perhe: avovaimo ja 2 lasta
Harrastukset: Nyrkkeily,
sähly, moottoripyöräily,
veneily ja flirttailu
23
www.tampere-talo.fi
www.tampere-talo.fi
Fullsteam presents:
The
PARTIESAT HOTELLI ILVES DURING MUSIIKKI & MEDIA
FOR GETTINGTHANKS
WITH US!
26
A rtist In The Spotlight -paneelissa
syvennyttiin artistin oikeuksiin
ja siihen, miten pitkälle artisti voi vie-
dä do it yourself -ajattelun nykyisessä
musiikkibisneksessä. Keskustelijoina
olivat Miikka Koivisto (Disco Ensemb-
le), Michael Monroe (Hanoi Rocks),
Ginger (The Wildhearts), Adam Katz
(Tsunami Entertainment) sekä Nick
Triani (A&R Johanna Kustannus/Love
Music Publishing). Keskustelijoita ju-
tutti Jarkko Jokelainen.
Adam Katzin mukaan albumi ei
enää ole musiikkibisneksen ykkös-
markkinointikohde. Suurin osa artistin
tuloista tulee keikka- ja merchandise-
myynnistä. Katzin mielestä myös labe-
lit ovat musiikkibisneksessä nykyään
turhia.
– Jonkun täytyy hoitaa artistin juok-
sevat asiat ja suunnitella artistin uraa,
mutta sen ei tarvitse olla levy-yhtiö.
Tarvitaan vain pari fiksua kaveria, inter-
net ja puhelin, Katz sanoi.
Miikka Koiviston mielestä on artistille
eduksi, jos bisnespuolta ei tarvitse aja-
tella, vaan voi keskittyä olennaiseen.
– Ainakin omalla kohdallani kiertu-
eet ja biisinteko vievät niin paljon ener-
giaa, että en edes jaksaisi edes ajatella
bisnestä.
The Wildheartsin Ginger haluaa olla
selvillä siitä, mitä bändin ympärillä ta-
pahtuu, mutta halusi myös muistuttaa,
mikä musiikissa on tärkeintä.
– Kun soittelet akustista kitaraa ko-
tona ja kirjoitat laulua, niin bisnes siinä
on viimeisenä mielessä. Laulu on kaik-
kein tärkein.
Mike Monroen ja Nick Trianin mie-
lestä bisnes on kuitenkin välttämätön
paha.
– Musiikkibisnes on täynnä lima-
nuljaskoita ja olen urani aikana näh-
nyt kaikenlaista ja oppinut virheistäni.
Puolensa täytyy pitää, Monroe sanoi.
Majoreita ja indie-firmoja vertaillessa
panelistit olivat samaa mieltä siitä, että
oli label suuri tai pieni, siellä työsken-
televät ihmiset ovat tärkein asia artistin
kannalta.
– Esimerkiksi Fullsteam on sellainen
kaveriporukka, joka nyt sattuu julkai-
semaan levyjä ja myymään keikkoja.
Universal taas on iso koneisto, ja kun
levityssopimusta tehdessämme se hie-
man pelotti. Siellä olevat ihmiset olivat
kuitenkin todella hyviä tyyppejä, joten
päädyimme Universaliin, Koivisto sa-
noi.
Katzin mielestä suuret levy-yhtiöt
ovat menossa menossa parempaan
suuntaan tällä hetkellä.
– Pahimmat limanuljaskat karsiutu-
vat, koska bisnes ei ole enää niin help-
poa ja paskaa on vaikea myydä.
Vaikka musiikkibisneksen kriisistä
on puhuttu viimeiset viisi vuotta, se ei
juurikaan näyttänyt itse artisteja huo-
lestuttavan. Kaikki olivat keskustelun
päättyessä yhtä mieltä siitä, että lau-
lu jää pystyyn, kävi bisnekselle miten
kävi. n
Artist In The SPOTLIGHT
TEKSTI PEKKA NISU n KUVA MIINA ALAJÄRVI
Fullsteam presents:
The
PARTIESAT HOTELLI ILVES DURING MUSIIKKI & MEDIA
FOR GETTINGTHANKS
WITH US!TEKSTI PEKKA NISU n KUVA MIINA ALAJÄRVI
30
V iihteen moniottelija Jone Nikula
johdatti seminaariyleisön kes-
kusteluun aiheesta ”Mikä on rock?”
Nikula keskittyi puheenvuorossaan eri-
tyisesti artistin imagon ja musiikillisen
annin kohtaamiseen. Nikulan mukaan
rockissa pyritään rakentamaan uraa,
ja mitä pidemmän kaavan kautta artis-
ti on liikeellä, sitä mielenkiintoisempi
hän on. Myös Idols-formaatissa vai-
kuttanut Nikula pitää Idolsia toimiva-
na popin piirissä, mutta sen tarjoamat
tuhkimotarinat eivät hänen mielestään
rock-kansaa liikuta.
– Artistin uudistuessa siirtymä rockin
puolelta poppiin on vaivalloisempi kuin
popista rockiin. Rock-kansa on huo-
mattavasti omistautuneempaa ja mo-
net inhoavat liukuhihnalta tulevia ar-
tisteja. Jos popparin laittaa laulamaan
raskasta musiikkia, se ei vielä ole tae
rockista. Oppirahat täytyy maksaa, Ni-
kula summasi.
Samassa tilaisuudessa pohdittiin
vastausta kysymykseen ”Mitä jos et
ole soittolistalla?” Soittolistoja tutkinut
Arto Vilkko alusti keskustelua esittele-
mällä radiokanavien musiikkitarjonnas-
ta laatimiaan tilastoja. Tilastot kertoivat
karua kieltä siitä, että soittolistoilla viih-
tyvien artistien joukko Suomessa on
hyvin suppea.
– Jos et ole soittolistalla, elämän on
jatkuttava. Radio on vain yksi kanava
muiden joukossa. Saattaa myös olla,
että soittolistat ovat nähneet parhaat
päivänsä, kun nettiradiot valtaavat
alaa. Keikat ovat nykyään suositumpia
kuin koskaan, Vilkko sanoi.
Nikulan mielestä artistin ei pidä kes-
kittyä tyrkyttämään itseään soittolis-
talle, vaan luoda niin mielenkiintoinen
ura, että jossain vaiheessa soittolistan
laatija väkisinkin kiinnostuu artistista.
Vilkon mukaan alalla käydään jatku-
vaa kilpailua siitä, kuka voi määritellä
hitin ja kenen sanalla lopulta on mer-
kitystä. Keikkamyynnin, levy-yhtiötoi-
minnan ja merchandise-myynnin siir-
tyminen saman katon alle nousi myös
esiin keskustelussa.
– Kannattaako antaa sellaisen yh-
tiön hoitaa keikkamyyntiä, joka on
todennut nykyisen bisneksensä kan-
nattamattomaksi. Onko sittenkin jär-
kevämpää antaa keikkamyynnin osaa-
van kaverin hoitaa sen, koska hän sen
jo osaa, Nikula kysyi. n
MIKÄ ON ROCK?
TEKS
TI P
EKKA
NIS
U n
KU
VA J
ANN
E KE
RÄN
EN
MIKÄ ON ROCK?
n KU
VAT JAAKKO TU
UR
E
32
ELINA ORMATel: +358-9-8567 [email protected]
Anna ErikssonAnssi KelaClark KentClifton SextetEmmiHappinessJenni VartiainenJonna TervomaaKengurumeininkiKristiina WheelerKwanMarikoMartti Servo & NapanderNicole Willis & The Soul InvestigatorsPaukkumaissiRödsögårdenSamuli EdelmannSiiri NordinSofia SidaSunrise AvenueTyyne Rauniovon Hertzen Brothers JUHA JUONI Tel: + 358-9-8567 [email protected]
DaikiniExtreme Duudsonit showHanna Marsh IrinaKemopetrolLemonator Major LabelMy First BandOlavi UusivirtaPelle Miljoona & UnabomberPin IonSnipe DriveStalingrad Cowgirls TechnicolourThe Crash The OdorantsTiara
JUKKA MELAMETSÄTel: +358-9-8567 [email protected]
Barefoot BrothersBoomhauerCircleHanoi RocksHidria SpacefolkKuusumun ProfeettaLamaPaskaSoul TattooSuperchristSweatmasterThe Flaming Sideburns
LENNY LINDFORSTel: +358-9-8567 [email protected]
DaisyDirty LicksEgotrippiGyan Dookie & The Telecaster ComboJean S.MarbleheroesMorleySmackThe Mama KingThe MilestonesZero Nine
INTERNATIONAL ARTISTS:
JOHAN HOLLSTEN (erikoistapahtumat)Tel: +358-400-520 215 [email protected]
JUKKA MELAMETSÄTel: +358-9-8567 [email protected] JUHA MATTILATel: +358-9-8567 [email protected]
RISTO JUVONENTel: +358-9-8567 [email protected] NIKSU VÄISTÖTel: +358-9-8567 [email protected] LENNY LINDFORSTel: +358-9-8567 [email protected]
SCOTT LAVENDERTel: +358-50-365 [email protected]
LIVE NATION FINLAND OYHämeentie 1500500 Helsinki FinlandTel: +358-9-8567 3400Fax: +358-9-8567 3451www.livenation.fi
TEEMU SUOMINENTel: +358-9-8567 3418 [email protected]
Deathchain Dimebag Beyond ForeverDraugnimGodsplagueInsomniumKiuasMoonsorrowmyGrainProfane OmenSaraSotajumalaThe Scourger
TIINA VUORINENTel: +358-9-8567 [email protected]
BlakeBlossomsDead by GunDeep InsightDiabloHIMJytäjyrsijät Kings of FoolsNegativeNortherThe 69 EyesThe Rasmus VELI PALEVAARATel: +358-9-8567 [email protected]
45 Degree WomanCrumblandKa8i KaraKiller AspectKäsityöläiset Lost Soul DivisionPrivate LineTeleksTorpedoTracedawn Traffic IslandValvomoXL5
livenation_musiikkimedia_08.indd 1 14.10.2008 13:18:07
ELINA ORMATel: +358-9-8567 [email protected]
Anna ErikssonAnssi KelaClark KentClifton SextetEmmiHappinessJenni VartiainenJonna TervomaaKengurumeininkiKristiina WheelerKwanMarikoMartti Servo & NapanderNicole Willis & The Soul InvestigatorsPaukkumaissiRödsögårdenSamuli EdelmannSiiri NordinSofia SidaSunrise AvenueTyyne Rauniovon Hertzen Brothers JUHA JUONI Tel: + 358-9-8567 [email protected]
DaikiniExtreme Duudsonit showHanna Marsh IrinaKemopetrolLemonator Major LabelMy First BandOlavi UusivirtaPelle Miljoona & UnabomberPin IonSnipe DriveStalingrad Cowgirls TechnicolourThe Crash The OdorantsTiara
JUKKA MELAMETSÄTel: +358-9-8567 [email protected]
Barefoot BrothersBoomhauerCircleHanoi RocksHidria SpacefolkKuusumun ProfeettaLamaPaskaSoul TattooSuperchristSweatmasterThe Flaming Sideburns
LENNY LINDFORSTel: +358-9-8567 [email protected]
DaisyDirty LicksEgotrippiGyan Dookie & The Telecaster ComboJean S.MarbleheroesMorleySmackThe Mama KingThe MilestonesZero Nine
INTERNATIONAL ARTISTS:
JOHAN HOLLSTEN (erikoistapahtumat)Tel: +358-400-520 215 [email protected]
JUKKA MELAMETSÄTel: +358-9-8567 [email protected] JUHA MATTILATel: +358-9-8567 [email protected]
RISTO JUVONENTel: +358-9-8567 [email protected] NIKSU VÄISTÖTel: +358-9-8567 [email protected] LENNY LINDFORSTel: +358-9-8567 [email protected]
SCOTT LAVENDERTel: +358-50-365 [email protected]
LIVE NATION FINLAND OYHämeentie 1500500 Helsinki FinlandTel: +358-9-8567 3400Fax: +358-9-8567 3451www.livenation.fi
TEEMU SUOMINENTel: +358-9-8567 3418 [email protected]
Deathchain Dimebag Beyond ForeverDraugnimGodsplagueInsomniumKiuasMoonsorrowmyGrainProfane OmenSaraSotajumalaThe Scourger
TIINA VUORINENTel: +358-9-8567 [email protected]
BlakeBlossomsDead by GunDeep InsightDiabloHIMJytäjyrsijät Kings of FoolsNegativeNortherThe 69 EyesThe Rasmus VELI PALEVAARATel: +358-9-8567 [email protected]
45 Degree WomanCrumblandKa8i KaraKiller AspectKäsityöläiset Lost Soul DivisionPrivate LineTeleksTorpedoTracedawn Traffic IslandValvomoXL5
livenation_musiikkimedia_08.indd 1 14.10.2008 13:18:07
THE RAMONES oli kuin hullu kultti
TOMMY RAMONE muisteli menneitä:
36
THE RAMONES oli kuin hullu kultti
TÄMÄNVUOTISEN MUSIIKKI & MEDIA -TAPAHTUMAN EHDOTTOMASTI ODOTETUIN VIERAS OLI MUSEXIN SUOMEEN KUTSUMA THE RAMONES -YHTYEEN ENTINEN RUMPALI TOMMY RAMONE.
TEKSTI JUKKA RAITTINEN n KUVAT MIINA ALAJÄRVI
37
HEY HO LET’S GO
RAMONESLauantain viimeisessä paneelis-
sa Helsingin Sanomien toimit-
taja Jarkko Jokelainen jutut-
ti Ramonea sekä The Ramo-
nesin alkuperäisen levy-yhtiön Sire Re-
cordsin legendaarista pomoa Seymour
Steinia.
Kuin lämmitelläkseen Jokelainen ky-
syi Ramonelta, muistaako tämä edellis-
tä vierailuaan Tampereelle The Ramo-
nesin kanssa 31 vuotta sitten.
– Muistan sen varsin hyvin. Keikka oli
hyvin hauska. Täkäläinen yleisö oli ai-
van innoissaan, mutta turvamiehet ei-
vät oikein pitäneet tilanteesta. He heit-
tivät salin valot päälle ja uhkasivat kes-
keyttää keikan, ellei jengi rauhoitu. No
parin päivän päästä Tukholmassa ylei-
sö repi kaksi ensimmäistä penkkiriviä ir-
ti lattiasta.
Steinilta Jokelainen puolestaan tie-
dusteli, muistaako hän ensikosketuk-
sensa bändin kanssa.
– Olin kuullut kehuja bändistä, ja mi-
nun oli tarkoitus mennä katsomaan hei-
dän keikkaansa. Kuitenkin sairastuin,
mutta silloinen vaimoni meni keikalle ja
tuli takaisin aivan innoissaan ilmoittaen,
että bändi oli mahtava ja, että hän aikoo
ryhtyä manageroimaan sitä.
– Seuraavana päivänä kutsuin bän-
din studioon. He soittivat 15-20 minuut-
tia ja tajusin heti että tässä se oli, Stein
muisteli ensikosketusta.
– Oli todella outoa olla studiossa
soittamassa vain Steinille ja muutamalle
muulle, Ramone lisäsi.
The Ramonesista ei tullut välitön-
tä menestystä Yhdysvalloissa ja Stei-
nin ajatuksena oli alunperinkin esitellä
yhtye ensin ulkomaiselle yleisölle. Kar-
toittaessaan sopivia maita mieleen nou-
sivat Englanti, Ranska ja Suomi, josta
Stein tiesi Hurriganesin.
– Breikkaamiseen meni todella aikaa.
Olimme musiikillisesti edellä aikaamme.
Amerikkalaiset radioasemat olivat jo
tuolloin vahvasti formatoituja eikä mei-
dän musiikkimme sopinut niille. Myös-
kään sanasta punk ei pidetty. Se oli vah-
va negaatio ihmisille, Ramone kertaili
yhtyeen alkuaikoja.
– Englannissa BBC1 saattoi soit-
taa peräkanaa countrya ja Sex Pistol-
sia. Siellä ei välitetty tyyleistä ja formaa-
teista, vaan levyjä soitettiin, jos ne oli-
vat hyviä. Jouduin The Ramonesin takia
vaikeuksiin myös Siren muiden artistien
kanssa. Meidän suurimmat yhtyeemme
olivat tuohon aikaan The Climax Blues
Band ja The Renaissence. Heidän ma-
nagerinsa uhkasi lähteä bändeineen Si-
reltä, jos levytän The Ramonesia, Stein
puolestaan kertoo.
Stein ei kuitenkaan tekisi mitään toi-
sin, jos The Ramones tulisi vastaan nyt.
Toisaalta hän huomauttaa, että ajat ovat
toiset eikä The Ramonesin kaltaista tois-
ta bändiä varmasti koskaan enää tule.
– Mutta olin lojaali yhtyeelle, enkä
heittänyt heitä pihalle, vaikka levyt eivät
myyneetkään. Mutta maailma on täyn-
GABBA GABBA HEY
38
HEY HO LET’S GO
RAMONESnä bändejä, jotka eivät ole menestyneet
uransa alkuvaiheessa. Talking Heads,
Echo & The Bunnymen ja The Smiths
nousevat nyt mieleen.
Entä miten The Ramonesin kaltainen
bändi sai edes alkunsa? Mikä johti bän-
din perustamiseen?
– Ennen The Ramonesia täytyi olla oi-
kea muusikko, jos halusi päästä soitta-
maan ja minähän olin työskennellyt stu-
diossa jo 60-luvun lopulla. Kun sitten ai-
koinaan näin New York Dollsin, tajusin,
että tuossa on se juttu, jota haluan teh-
dä. Yritin löytää soittajia, mutta eivät oi-
keat muusikot pystyneet soittamaan sil-
lä tavalla. The Ramoneshan oli perus-
tettu jo ennen minun mukaan tuloani.
– Näin bändin sattumalta ja taju-
sin sen valtavan energian ja potentiaa-
lin, mikä yhtyeessä oli. Tiesin, että jos
pystyen valjastamaan hyvän studiotyön
bändin vauhtiin ja biiseihin, siitä tulee jo-
tain mahtavaa. Oikeastaan minusta tuli
rumpali vain, koska muita sopivia vaih-
toehtoja ei ollut.
– Olen aina nähnyt The Ramonesin
innovatiivisena taideprojektina, joka oli
enemmän kuin osiensa summa. Olim-
me vakavissamme, ei vakavia, Tommy
luotaa.
Oma merkityksensä The Ramone-
sin historiassa on newyorkilaisella, sit-
temmin jo suljetulla musiikkiklubilla
CBGB´sillä. Nimi on lyhenne sanoista
Country, Blue Grass, Blues.
– Keikkapaikkoja oli tuohon aikaan
New Yorkissa melko vähän ja CBGB´s
oli niitä yksiä harvoja paikkoja, mis-
sä kuka vain pääsi soittamaan. Paikan
omistaja Hilly Kristal ei ehkä aina ym-
märtänyt kaikkia bändejä, mutta sinne
aina pääsi soittamaan.
– Koen myös, että The Ramones oli
alusta asti valmis bändi. Ja me teimme
kaiken, soittamisen, levyt jne todella no-
peasti. Siksi esimerkiksi Johnny ei pys-
tynyt työskentelemään Phil Spectorin
kanssa. Hän ei kestänyt Spectorin ta-
paa viilata jokaista pilkkua.
Tommyn ura The Ramonesissa kes-
ti neljä vuotta ja kolme albumia. Suurim-
maksi syyksi lopettamiseen bändissä
hän mainitsee väsymisen. Neljä vuotta
olivat olleet hektisiä ja ainut tapa selvitä
oli lähteä bändistä.
– Muut olivat niin intensiivisiä persoo-
nia ja jokainen omalla tavallaan hullu,
etten enää jaksanut sitä. Halusin tehdä
biisejä heidän kanssaan ja työskennellä
studiossa, mutta en enää kyennyt kier-
tämään. Tuntui kun olisi ollut mukana
jossain hullussa kultissa, kun The Ra-
mones oli tien päällä.
– The Ramones oli kuin kajahtanut
perhe. Alituista riitelyä, mutta silti toisia
omalla tavalla rakastavaa, Stein huo-
mauttaa ulkopuolisen silmin.
– Toisaalta en ole koskaan tavannut
yhtä asialleen omistautuneita henkilöitä.
Vaikka he eivät puhuneet keskenään,
he pystyivät silti tekemään levyjä ja kier-
tämään yhdessä, koska he kaikki rakas-
tivat The Ramonesia niin paljon, Tommy
toteaa ja kertoo lyhyen anekdootin Jo-
eystä.
– Joey oli sairaalassa kun minulle
soitettiin, että Rock And Roll Hall Of Fa-
me haluaa meidät. Kun kerroin asias-
ta Joeylle sanoin, että minusta The Ra-
monesin ei pitäisi mennä mukaan. Mut-
ta Joey sanoi minulle että: Ei! Kyllä me
menemme sinne. Me kuulumme sinne.
Se asia merkitsi valtavan paljon Joeyl-
le. Hänestä tuntui, että hän lopulta sai
sen arvostuksen, joka The Ramonesil-
le kuuluu.
Tällä hetkellä
Tommy Ramone,
tai oikealta ni-
meltään Tamás
Erdélyi, soittaa
Uncle Monk- ni-
misessä duos-
sa yhdessä Claudia
Tienanin kanssa. Duo ottaa vaikutteen-
sa vanhasta blue grassista, countrysta
ja bluesista tuoden niihin oman moder-
nin rockmausteensa.
– Täytyy muistaa, että nuo tyylit ovat
pohjana kaikelle länsimaiselle popmu-
siikille.
Kysymykseen siitä, milloin Uncle
Monk saapuu Eurooppaan ja mahdol-
lisesti Suomeenkin, Ramone heittää va-
rovaisen arvion.
– Alamme pian tehdä uutta levyä ja
ensi vuonna alamme taas kiertää. Eli
ehkä ensi vuonna, mutta viimeistään si-
tä seuraavana saavumme Eurooppaan
soittamaan.
Entä minkälaisia suunnitelmia Sey-
mour Steinilla on tulevaisuuden suh-
teen?
– Ainakaan en ole jäämässä eläk-
keelle. Sirellä menee kohtuullisen hyvin
ja meidän yksi merkittävimmistä bän-
deistämme on tällä hetkellä HIM, joten
odotan innolla yhteistyömme jatkumis-
ta. n
39
Yksi viikonlopun puhutuimmista
aiheista oli niin kutsuttu 360 as-
teen malli. Tässä liiketoimintamallissa
yksi yritys vastaa artistin kaikista liike-
toiminnan osa-alueista. Firma hoitaa
levy-yhtiötoiminnan, keikkamyynnin,
kustannustoiminnan sekä merchandi-
se-kaupan. Pokon Epe Heleniuksen
johtamassa paneelissa keskustelijoina
olivat Antti Lehtinen (Universal Music
Publishing), Niko Nordström (Warner
Music Finland), Risto Juvonen (Live
Nation Finland) sekä Seppo Vesteri-
nen (HIM ja The Rasmus).
Seppo Vesterisen ja Risto Juvosen
mielestä mallissa on kysymys vain sii-
tä, että kakkua yritetään jakaa erilailla
kuin ennen. Kakku ei kasva.
Niko Nordströmin edustama War-
ner on viimeaikaisilla toimillaan pyrki-
nyt toteuttamaan 360-mallia. Nordströ-
min mielestä malli on toimiva varsinkin
uuden artistin kannalta.
– Pystymme viemään kaikkia toi-
mintoja samaan suuntaan ja suunnit-
telemaan artistin kehityksen kannalta
oleellisia asioita huomattavasti parem-
min. Suurille nimille toimivan pakan
muuttaminen 360-mallin mukaisesti
ei ole välttämättä edes kannattavaa,
Nordström sanoi.
Vesterisen mielestä suurien levy-
yhtiöiden rooli tulevaisuudessa tulee
olemaan ennemminkin markkinoinnis-
sa kuin entisen kaltaisessa julkaisutoi-
minnassa.
– Artistin kannattaa yrittää rakentaa
uraansa mahdollisimman pitkälle omin
voimin ja pitää langat omissa käsis-
sään. Vasta sitten, kun fanikanta ja sen
myötä kysyntä ovat olemassa, artistin
kannattaa harkita tiettyjen toimintojen
ulkoistamista.
Myös Antti Lehtisen mielestä artistin
kannattaa yrittää pitää huolta asiois-
taan itse.
– Levy-yhtiöiden ja muiden palvelut
ovat tukitoimintoja. Artisti voi hoitaa
asiansa niin pitkälle itse kuin jaksamis-
ta ja osaamista vain riittää.
Nordströmin mielestä keikkabisnes
nykyisellään osoittaa merkkejä huo-
lestuttavasta kehityksestä.
– Jos investoinnit artistin kehityk-
seen tulevat levy-yhtiöiden puolelta ja
tulovirrat menevät keikkamyyjille, niin
investoinnit ovat levy-yhtiöiden kan-
nalta huonoja.
Risto Juvosen loppupuheenvuoro
major-levy-yhtiöiden pöhöttyneitä pil-
venpiirtäjäkonttoreita vastaan kirvoitti
yleisöltä aplodit.
– Keikkamyyjät ovat aina työsken-
nelleet pikkukopeissaan puhelimi-
neen. Keikkamyyjien ja levy-yhtiöiden
vaatimat prosentit eivät ole myöskään
lähelläkään toisiaan. Levy-yhtiöt ovat
tottuneet korkeisiin prosentteihin ja
pilvenpiirtäjiin. Nyt on tullut aika laskea
levy-yhtiöiden kuluja ja ottaa mallia
keikka- ja indie-firmoista. Kulut alas! n
360 astetta
womex_ad_mussikki_210x240.indd 1 13.10.2008 20:42:24 Uhr
TEKSTI PEKKA NISU n KUVA M
IINA ALAJÄRVI
40
womex_ad_mussikki_210x240.indd 1 13.10.2008 20:42:24 Uhr
HANOI42
HANOI ROCKS
n KU
VAT MIIN
A ALAJÄRVI
43
www.rockadillo.fi Jakelu: Supersounds Music
Suomalainen musiikkivienti on ollut
viime vuosina kasvussa, mutta se
on ollut hyvin artistikeskeistä. Myös
säveltäjien ja sanoittajien olisi tärkeää
pyrkiä ujuttamaan jalkaa ulkomaan
markkinoiden oven väliin.
Englantilainen David Ferguson luen-
noi Teoston sponsoroimassa tilaisuu-
dessa otsikolla “An Accidental Career”
urastaan freelancer-säveltäjänä. Tällä
hetkellä British Academy of Compo-
sers and Songwriters:n hallituksessa
istuva Ferguson kertoi ajautuneensa
säveltäjäksi monen sattuman kautta.
– Kun minulla oli 70-luvulla Thatche-
rin Englannissa tutkinto historiasta ja
historia rock-bändissä, töitä oli vaikea
löytää.
Ferguson ilmoitti yhteystietonsa
BBC Radiophonic Workshopiin ja sai
sävellystilauksen erääseen elokuva-
tuotantoon. Sen myötä hänelle alkoi
tulla uusia työtarjouksia. Suuri virstan-
pylväs Fergusonin uralla oli musiikin
tekeminen Fitz ratkaisee –tv-sarjaan.
Ferguson korosti suhdeverkoston
tärkeyttä alalla.
– Tutustuin esimerkiksi John Han-
nahiin tehdessäni musiikkia Rebus-
sarjaan. Ystävystyimme ja hän ehdotti
minua Dr. Jekyll & Mr. Hyde –elokuvan
säveltäjäksi. Sitä kautta sain jälleen
uuden työn.
Freelancer-säveltäjän voi olla vaikea
valvoa etujaan sävellysten levitessä
ympäri maailmaa erilaisina julkaisuina.
Ferguson pitää tekijänoikeusjärjestö-
jen työtä erittäin tärkeänä säveltäjän
kannalta.
– Myös kustannussopimus on jär-
kevää tehdä, koska lait ja korvausjär-
jestelmät vaihtelevat maakohtaisesti.
Ferguson on viime aikoina innostu-
nut säveltämään poikansa kanssa sat-
tumalta löytämälleen laulajattarelle.
– On hauskaa säveltää oman poi-
kansa kanssa. Olen tehnyt pitkään
musiikkia tv-sarjoihin ja elokuviin,
mutta nyt olen tehnyt taas pop-biisejä.
Mielenkiintoista nähdä, mitä tästä tu-
lee, Ferguson kertoo innoissaan. n
An Accidental Career:
DAVID FERGUSON
TEKSTI PEKKA NISU n KUVA M
IINA ALAJÄRVI
44
www.rockadillo.fi Jakelu: Supersounds Music
on Suomessa toimivien ohjelmatoimistojen etujärjestö.
Liiton jäsenyritysten kautta tavoitat kaikki esiintyjät ja alan palvelut.
Ohjelmatoimisto on elävän viihteen asiantuntija.
Lisää suosikkeihisi www.ohjelmatoimistot.fi
Ohjelmatoimistojen liitto ry
Live_ilmoitus_210x240.indd 2 17.10.2008 10:50:38
”Ja nyt, mä haluan sitä jatsia”,
kuului eräänä iltana ystävättäre-
ni vaatimus.
Ja neitihän on tottunut saamaan mitä
neiti haluaa.
Ja mikäpäs siinä sitten, levykauppa,
verkkokauppa vai vertaisverkko?
Minkäänlaista arvontaa vaihtoehtojen
välillä ei tarvinnut suorittaa.
Nimittäin turhan laiska oli neiti lähte-
mään levykauppaan.
Liian vaikeaa olisi neidin ollut verkko-
kaupassakaan asioida, ainakaan koti-
maisessa, kuluttajan kannalta järkeviä
vaihtoehtoja kun ei ollut eikä ole saata-
villa. Kuulemma.
Neiti päätyi hakemaan jatsinsa tällä
kertaa vertaisverkosta.
Ja katso. Samalla neiti tarttui mah-
dollisuuteen ladata mitä tahansa jatsia
vertaisverkon käyttäjiltä sattui löytymään
niin paljon kuin kovalevy antoi periksi ja
ilmaiseksi. Valitettavasti laittomasti kä-
sittääkseni. Ei sikäli, että rikollisuuden
harjoittaminen olisi neidin mielessä mi-
tenkään aktiivisesti liikkunut.
Koko tapauksen suhteettomuuden
kiteyttää se, että kun alkuperäisenä tar-
koituksena oli hakea ”ihan muutama
jazzlevy vaan”, lataukseen päätyi lopul-
ta puolet erään amerikkalaisen jatsarin
tuotannosta, siis vaivaiset neljäkymmen-
täkaksi albumia. Olen täysin vakuuttu-
nut siitä, että neidin aika tai kiinnostus ei
koskaan tule riittämään kaikkien näiden
levyjen keskittyneeseen kuunteluun.
Pani miettimään.
Tapaus on erinomainen esimerkki sii-
tä minkälaisessa tilassa musiikin kulut-
tamisen kulttuuri tänä päivänä voi olla.
Edelliseen kun lisätään muut arkipäiväi-
set mahdollisuudet kuluttaa musiikkia
(YouTube, Last.fm, MySpace, radio tai
televisio [mitä näitä nyt on]), voidaan
kai helposti todeta, että musiikin kulut-
tamisen mahdollisuudet ovat viimeisen
kymmenen vuoden aikana vähintäänkin
monipuolistuneet.
Tietyt verkossa olevat palvelut ovat
kasvaneet pysyväksi ja vallitsevaksi
osiksi koko musiikin kuluttamisen kult-
tuuria, erottamattomiksi osiksi sitä toi-
mintaa, miten ihmiset musiikkia käyttä-
vät.
On kiinnostavaa nähdä, millä tavoin
tämä varsin tervetullut muutos musiik-
kikentässä tulee vaikuttamaan itse mu-
siikkiin, lopulta myös sen peruselement-
tiin, kappaleeseen.
Millä tavoin se, että nykyään voidaan
ladata yhtyeen kokonaisia tuotantokau-
sia sen sijaan, että käytäisiin levykau-
pasta hakemassa yksittäinen albumi,
vaikuttaa esimerkiksi musiikin arvoihin
tai yksittäisten kappaleiden rakenteisiin.
Voitaisiinko esimerkiksi Metallican
uusimman albumin monumentaalisen
pitkien raitojen ajatella toimivan yhtenä
esimerkkinä siitä, että kappaleita ei teh-
dä enää ainakaan hittiradioon.
Ajallemme, ja miksei tietysti myös
suurelle osalle verkon musiikkipalve-
luita, on ominaista, että kuluttajat ja
käyttäjät saavat itse päättää mikä toimii
ja mikä ei. Tuleeko verkon luoma suu-
rempi muutos itse musiikkiin olemaan
myös ihmisten itsensä määrittelemä, vai
tuotetaanko se edelleen rahaa silmällä
pitäen ja instituutioiden täydellä tuella.
Häh? n
...ja neiti halusi jatsia TEKSTI ARTTU SILVAST
ARTTU SILVAST toimittaa yle.fi/pop-saittia osoitteessa yle.fi/pop
46
on Suomessa toimivien ohjelmatoimistojen etujärjestö.
Liiton jäsenyritysten kautta tavoitat kaikki esiintyjät ja alan palvelut.
Ohjelmatoimisto on elävän viihteen asiantuntija.
Lisää suosikkeihisi www.ohjelmatoimistot.fi
Ohjelmatoimistojen liitto ry
Live_ilmoitus_210x240.indd 2 17.10.2008 10:50:38
NEW DEADLINE
MY FIRST BAND
n KU
VAT MIIN
A ALAJÄRVI
49
PEKKA NISU
KUVA: JANNE KERÄNEN
Johan Vosmeijer lähti lätkimään
SonyBMG:n johtoportaasta kah-
den suuren yhdistyttyä ja ryhtyi tut-
kimaan uudenlaisia ansaintamalleja.
Vosmeijer näki mahdollisuuden ylei-
sön tahdossa osallistua ja vaikuttaa.
– Levy-yhtiöt ottavat nykyään yhä
vähemmän riskejä, ja toisaalta pin-
nalle pyrkiviä bändejä tuntuu olevan
enemmän kuin koskaan aikaisemmin,
Vosmeijer sanoi.
Asiaan perehdyttyään Vosmeijer
kehitti kumppaneineen Sellabandin.
Sellaband on sivusto, jossa musiikin
kuluttajat voivat sijoittaa artistiin halu-
amansa summan. Kun artistiin on si-
joitettu yhteensä viisikymmentätuhatta
dollaria, artisti pääsee levyttämään am-
matilaisten kanssa ja Sellaband julkai-
see levyn. Tuotot jaetaan Sellabandin
ja artistin kesken. Artistiin sijoittaneet
saavat sijoitustaan vastaavan määrän
artistin levyjä.
– Olemme tehneet yhteistyösopi-
muksen Amazonin kanssa ja kaikki
levymme ovat saatavissa sieltä, Vos-
meijer kertoi.
Vosmeijerin mukaan Sellabandin
konsepti on hyvin yksinkertainen ja
jopa perinteinen.
– Kyseessä on periaatteessa vain
ennakkomaksusysteemi. Kun viisi-
kymmentätuhatta on kasassa, sijoi-
tamme sen artistin levyyn. Artistin levy-
jen kysyntää ei tarvitse miettiä, koska
artistiin sijoittaneet ovat jo uskoneet
artistiin niin paljon, että ovat olleet val-
miit sijoittamaan vaikkapa kymmenen
dollaria hänen levyynsä.
Sellabandilla on lukuisia sponsorei-
ta, ja se saa tuloja myös mainostulois-
ta. Artisteihin sijoitetut rahat pysyvät
Sellabandin tilillä, kunnes viisikym-
mentätuhatta dollaria on kasassa. Ko-
rot kertyvät yhtiön hyväksi.
Sellaband on mitä toimivin osoitus
yhteisöjen ja vuorovaikutuksen merki-
tyksestä musiikkibisneksessä, ja se on
jo saanut monenlaisia seuraajia. Har-
va perinteinen levy-yhtiö on myöskään
valmis sijoittamaan viisikymmentätu-
hatta dollaria uuden artistin debyytti-
levyyn. Käyttäjiä Sellabandilla on noin
viisikymmentätuhatta. Sivuston kaksi-
vuotisen taipaleen aikana kaksikym-
mentäseitsemän artistia on onnistunut
keräämään viidenkymmenentuhannen
euron budjetin. Sellabandin artisteihin
on yhteensä sijoitettu noin kolme mil-
joonaa dollaria.
– Kun aloitimme, ihmiset sanoivat,
että olen hullu, ja tällä liiketoimintamal-
lilla pystymme julkaisemaan ensim-
mäisen levymme kymmenen vuoden
päästä. Nyt olemme julkaisseet neljä-
toista levyä ja tällä hetkellä yksi artisti
kuukaudessa saa kasaan viisikym-
mentätuhatta euroa. Minua ei myös-
kään enää sanota hulluksi, Vosmeijer
virnistää. n
JOHAN VOSMEIJER: Sellaband
TEKSTI PEKKA NISU n KUVA JANNE KERÄNEN
50
52
PEKKA AARNIOLLA, 61, ON TAKANAAN 41 VUOTTA ESITTÄVÄNÄ TAITEILIJANA JA 32 VUOTTA TOISTEN TAITEILIJOIDEN TUOTTAJANA.
ROKKILAULAJAN TAKAPIRU
Musiikki&Median elämäntyöpalkinto siis nap-
sahtaa äijälle kuin nenä päähän, vaikka hän
pyöriikin hieman kiusaantuneena työtuolis-
saan, kun asiasta pitäisi antaa oikein haas-
tattelu.
– Firmalla on ollut sen verran erikoisia vaiheita, että niitä
ei ole hirveästi reposteltu. On sitten ollut tapana pitää mata-
laa profiilia. Artistit sen musiikin kuitenkin tekevät.
Eli Helsingin Hämeentiellä ollaan, firmassa, jota yleisim-
min kai kutsutaan nykyään Megamaniaksi, mutta, jossa sa-
man katon alla majailevat Love Kustannus Oy, Johanna
Kustannus Oy ja Siboney Oy.
Siboney julkaisee koko touhun alkuun panneen, 1979
konkurssiin menneen legendaarisen Love Recordsin back-
kataloogia, Love Kustannus hoitaa kustannustoimintaa ja
1984 konkurssiin menneen Johanna-levy-yhtiön nimen pe-
rinyt Johanna Kustannus taas huolehtii Megamania- ja Py-
ramid-levymerkkien toiminnata.
TEKSTI JOOSE BERGLUND n KUVA MIINA ALAJÄRVI
53
Vielä kärrylilä? Ei syytä huoleen – en
ole aina minäkään.
Pekka Aarnio tekee joka tapauk-
sessa tuotantopäällikön työtään lähin-
nä Pyramid ja Megamania levymerkki-
en laskuun.
– Siis tämä firmaviidakon synty pe-
rustuu Johannan konkurssiin 1984.
Syntyi kaksi henkilöyhtiötä, Megama-
nia ja Pyramid – Aten ja mun – jotka
toimivat kuitenkin koko ajan yhdessä
samassa huoneessa ja jotka sitten fuu-
sioituivat Johanna Kustannukseksi, kun
se nimi taas vapautui.
Asia selvä, mutta mistä tämä kaikki
musiikin kanssa puljaaminen oikein sai
alkunsa?
– No, aika nuorena. Isäni oli innokas
kuorolaulaja ja isoisä kanttoriurkuri. Mut
pakotettiin soittamaan pianoa.
Piano vaihtui aikanaan folk-liikkeen
instrumentteihin. Launiksen veljesten
kanssa syntyi Pekan ensimmäinen bän-
di Guldgurkorna.
– Jostain vuodesta -64 touhuttiin ai-
ka tiiviisti Helsingin Folk-klubin kuvios-
sa. Siinä oli aktiiveina Hootenanny trioa,
Ankia ja Hectoria. Jotkut kuuluivat Ei-
kan pumppuun (Eino Leinon patsaalla
viikonloppuisin kokoontuneet folk-akti-
vistit), josta Jukka Kuoppamäki teki bii-
sinkin.
Vuosikymmenen vaihteessa folk ja-
lostui laululiikkeen säveliksi – syntyi Agit
Prop-kvartetti, josta tuli yksi oman aika-
kautensa symboleista.
– Se oli aika klassinen tarina. Mu-
siikkikuviot veivät vähitellen mukanaan
ja sosiologia alkoi tuntua yhä etäisem-
mältä. Roikuin yliopistolla 70-luvun puo-
leenväliin asti, mutta vika tentti taisi ol-
la 1970.
Aarnio pyöri erilaisten, lähinnä kir-
jallis-poliittisten ohjelmaryhmien muka-
na, teki “toisella kädellä” radio-ohjelmia
Ylelle ja tutustui siinä sivussa Love Re-
cordsin voimahahmoihin Atte Blomiin ja
Otto Donneriin.
– Sitten joskus vuoden 1976 alussa
Atte tokaisi, että mitä sä sähläilet joka
puolella, tuu tänne.
Pekka päätyi edistyksellisten laulu-
jen tulkitsijasta Suomen edistyksellisim-
män levy-yhtiön tuottajaksi.
– Kyllä meillä taisi olla kaikki aat-
teessa mukana paitsi Chrisse Schwindt
(Loven edesmennyt kolmas perustaja-
jäsen). Mä olin ihan taistolaisia. Vaikka
kansandemokraattinen liike oli kahtiaja-
kautunut, niin kulttuuripuolella pystyttiin
punomaan yhteisiä kuvioita toisin kuin
varsinaisen poliiikan teossa.
– Kaikki mitä mä puolueessa tein liit-
tyi jollain tapaa musiikkiin, mutta mä
olin kyllä ihan täysillä messissä. En ollut
mikään outsider.
Vuosikymmenen loppua kohden va-
semmistoaateen vetovoima alkoi pik-
kuhiljaa hälventyä ja Agit Propikin siirtyi
seitsemän vuoden jälkeen säästöliekil-
le.Tosin kootakseen rivinsä uudestaan
90-luvun alkupuolella.
– Ei näistä mun taistolaisajoista ole
ollut tuotantopäällikön työssä sanotta-
vammin haittaa, eikä hyötyä. En muis-
ta tilannetta, joloin se olisi aiheuttanut
studiossa jotain jännitettä, vaikka jon-
kun Baddingin kaltaisen herkän taiteili-
jan kanssa ehkä olisi voinutkin. Hän oli
kuitenkin sitä ikäluokkaa.
– Joku Gösta saattoi olla sanomai-
sillaan jotain, mutta sitten ilmassa olikin
tiettyä kohteliaisuutta, että ai niin, Pek-
ka kun on humanisti. Hän ikäänkuin ar-
vosti sitä, vaikka hänellä ei ollutkaan
vasemmistolaisia, poliittisia mielipitei-
tä. Göstan kaltaista individualistia olisi-
kin ollut vaikea kuvitella työväenluokan
riveihin laulamaan.
Nurkan takana puhallettiin kuitenkin
uutta musiikillista myteriä, jonka laineet
iskivät lujaa Lovenkin officeen.
– Punkhan rekrytoi suurimman osan
sukupolvensa lahjakkuuksista. Siihen
kannatti kuulua, jos halusi olla tekemi-
sissä fiksujen tyyppien kanssa.
– Siinä jengissä oli hirveesti energi-
aa, joka sitten tarttui itse kuhunkin. Lo-
vessa ja Johannassa varsinkin Atte
suhtautui intohimoisesti punkkiin.
Myös Pekan vanhat toverit suhtau-
tuivat punkkiin mielenkiinnolla – kapi-
naliike olisi mielellään omittu osaksi
voimansa tunnosta kuihtunutta vasem-
mistokulttuuria.
– Punkillä oli kuitenkin selvästi oma
profiilinsa. Yhtymäkohtia oli vain jossain
rauha- ja solidaarisuusjutuissa. Oli tie-
tysti kavereita, jotka olivat aktiivisia mo-
lemmissa piireissä, kuten Laurikaisen
Sampo.
Pekka Aarnio tuotti Lovelle ja Jo-
hannalle kuitenkin jatkuvasti muunkin-
laista musiikkia kuin punkkia ja uutta
aaltoa.
– Tuomari Nurmio laskettiin tosin
välillä uuden aallon tekijöihin, vaikka
miehen juuret olivat aivan muualla
kuin punkissa. Liisa Tavi, Kari Rydman
ja Badding tai Anssi Tikanmäen Mai-
54
PEKKA AARNIO
Syntynyt 5.1. 1947
Koti: Omakotitalo Jollaksessa
Perhe: Vaimo ja aikuinen poika
Harrastukset: Lukeminen
semakuvia sen sijaan olivat selkeästi
wanhaa liittoa.
– Kaikesta innosta huolimatta tai eh-
kä juuri siitä johtuen Johannan talous
kuitenkin lasketteli alamäkeä konkursiin
asti. Tilalle tulivat Aten Megamania ja
Pekan Pyramid.
– Käytännössä jatkettiin samaa toi-
mintaa, mutta suu säkkiä myöten elet-
tiin. Karjaalta vuokrattiin halpa studio,
jossa tehtiin ainakin Leavingsin Ra-
ha ja rakkaus, Froikkareitten eka ja Si-
gin Unelmia. Nukuttiin jokainen lattialla
siskonpedissä ja Atte paistoi keittiössä
kaikille ruokaa.
80-luvun loppua kohden tilanne kui-
tenkin jo tasaantui. Samalla Aarnion toi-
menkuva alkoi pikkuhiljaa muuttua.
– Vielä 80-luvulla vietin tosiaan
enemmän aikaa studiossa kuin toimis-
tolla. Sitten kuitenkin rupesi tulemaan
aktiivisesti kiinnittämiäni bändejä, ku-
ten Hearthill ja Don Huonot, joiden le-
vyt tuottikin ihan joku muu.
– Viime vuosina taas jonkun Ultra
Bran prosessit olivat hyvinkin intensii-
visiä. Kerkko koki varmaan musiikillista
sukulaisuutta meikäläiseen, vaikka tou-
hu olikin puolittain campia. Mulla taas
oli alkuun sellainen olo, että onko tää
juttu liian tyylipastissi. Siitä se nousi kui-
tenkin pian omille jaloilleen.
– Absoluuttinen nollapiste on taas
viimeisin bändi, jota olen oikein perin-
teisessä mielessä tuottanut.
– Musta on ollut studiossa aina
enemmän apua laulattamisessa kuin
vaikka sovitusten hiomisessa.
– Studiotilanne sisältää kuitenkin ai-
na keinotekoisen asetelman liveen ver-
rattuna. Siinä sitten koetetaan potkia
esitykseen tuoreutta ja kiihkoa ilman,
että se rupee derivoitumaan miinus-
merkkiseksi.
– Joku Moottoritien aikainen Pelle
esimerkiksi oli tehnyt biisinsä kesän kei-
koilla valmiiksi, Sit studioon ja siitä läh-
ti. Näpeissään tunsi sen hirveän latauk-
sen ja energian.
Tuotantopäällikön rooliin kuuluva ta-
loudellinen vastuu on ollut välillä myös
taakka.
– Itsensä kanssa tappeleminen on
hankala kombinaatio. Ja tässä joutuu
vielä sitten jälkeen päin kuuntelemaan,
että olisiko tuonkin kohdan voinut to-
teuttaa sitenkin toisin. Välillä joutuu olla
estämässä sitä mitä itse haluaisi.
Vaikka Aarniolla on huomattavas-
ti vähemmän aikaa jäljellä eläkeikään
kuin rippikouluun, niin myös nuorem-
masta soittajasukupolvesta on löytynyt
sielunkumppaneita.
– Tän homman suola ovat tämmöi-
set naamarit kuin Sydän, Sydän. Iloisia
ja fiksuja nuoria tyyppejä. Tyyliltään hie-
man kuin nuoria Gösta Sundqvisteja.
Aivan oma lukunsa oli tietenkin Lee-
vi & The Leavings, jonka kanssa Pek-
ka Aarnio oli tekemisissä aivan Göstä
Sundqvistin äkilliseen poismenoon as-
ti.
– Leavingsin kanssa studiossa olo
oli 20 vuotta kestänyt oma rituaalinsa
ja hirveän keskeinen osa elämää. Gös-
talla oli tietenkin vahva, oma tuotannol-
linen näkemyksensä, joten työskente-
ly oli enemmänkin dialogia ja ideoiden
heittelyä kuin kädenvääntöä.
Heittipä Pekkakin kerran Göstalle yh-
den idean:
– Meidän ostamaan vanhaan taloon
tehtiin silloin remonttia. Mä menin selit-
tämään Göstalle, koulutetulle rakennus-
maalarille ja ammattimaiselle remont-
timiehelle, että nykyään on sellaista
aivan erikoista lasivillaa, jota voi sahata
sahalla. Göstä ei sanonut mitään – nau-
reskeli vain. Pari viikkoa myöhemmin se
sitten näytti uutta biisiään, että katos to-
ta. Se oli Vasara ja nauloja. n
55
Cdon.com:in Pasi Kukkonen totesi,
että suurin ero indien- ja major-yh-
tiön kanssa toimiessa on markkinoin-
tiin käytettävä raha ja aika. Isot yhtiöt
suunittelevat julkaisujaan pitkällä ai-
kajänteellä, kun taas indiet toimivat
enemmän fiilispohjalta.
Berglund heitti takaisin, että indiet-
kö sitten vain syytävät levyt ulos sen
enempää suunnittelematta. YleX:n
musiikkipäällikkö Tomi Saarinen totesi
tähän, että jos hänelle lähetetään sink-
ku tai albumi esimerkiksi kaksi viikkoa
julkaisun jälkeen, sen päätyminen soit-
tolistalle on melko epätodennäköistä.
Saarinen peräänkuuluttikin indieiltä
ammattimaisempaa otetta.
Tästä päästiin keskusteluun siitä,
miten radioiden soittolistoille pääsee.
Auttavatko viskipullot sun muut ja
onko radiosoitolla loppujen lopuksi
niin suurta merkitystä? Ylen radiosoi-
tolla todettiin olevan merkitystä, koska
levy-yhtiöt saavat siitä Gramex-tuloja,
mutta samaan aikaan huomattiin, että
loppujen lopuksi levyjä julkaistaan, jot-
ta ne myyvät – ei siksi, että ne soisivat
radiossa.
Saarinen myös huomautti, ettei Ylen
soittolistalle pääse lahjonnalla, vaan
julkaisemalla hyvää musiikkia ja että
Yle soittaa indieiden ja erityisesti koti-
maisten indieiden musiikkia siinä mis-
sä majorienkin. Kaupallisten kanavien
edustajia ei ollut läsnä, mutta Mikko
Vehmas Stay Heavy Recordsista tote-
si ettei heillä ole ollut ongelmia saada
artistejaan soimaan esimerkiksi Radio
Rockin aalloilla.
Esa Tontti GAEA Booking & Re-
cordsista totesi, että heille toimii digi-
taalinen sinkku aivan yhtä hyvin kuin
kaupallinen julkaisu ja Saarinen sanoi,
että cd-r ajaa Ylessä saman asian kuin
virallinen singlekin.
Saarinen myös totesi, ettei Ylelle ole
merkitystä, onko soittolistalla sinkku
vai albumiraita. Esimerkkinä hän mai-
nitsi Egotripin, jonka tuoreen albumin
sinkut eivät ole nousseet YleX:n soit-
tolistalle, mutta yksittäinen albumiraita
on.
Playgroundin Tom Pannula toi esiin
positiivisen printtimedianäkyvyyden
merkityksen, mutta huomautti samalla,
että sen saamiseen vaikuttaa ensisijai-
sesti sisältö eli se, että levy on hyvä.
Kukkonen taas toi esiin Cdon.com:in
merkityksen mediana ja menekinedis-
täjänä. Samalla hän totesi, että levyjen
Cdon.com:in mainos Rumbassa lisää
myyntiä nelinkertaisesti verrattuna esi-
merkiksi viiteentoista mainokseen Ne-
losella.
Koko paneelin lopputulema oli, että
indieys ei voi, eikä saa olla itseisarvo,
mutta indienäkin voi toimia, sillä lop-
pujen lopuksi sisältö ratkaisee. n
Indie-yhtiöt vastaan iso paha maailma
Esittäjät:
ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE
AGIT PROP
ANSSI TIKANMÄEN ORKESTERI
CMX
GRAND SLAM
KASEVA
KOTIPELTO
MAIJA VILKKUMAA
MUSTA JOUTSEN
MUUSA
OLLI LINDHOLM
PATE MUSTAJÄRVI
POPEDA
SAPATTIVUOSI
STRATOVARIUS
YÖ
Edustajat:
JENNI
JOUKO J.
TANJA
VEIKKO
J. Karppanen Oy
Kehräsaari B 201
33200 Tampere
tel. +358-3-3122 7000
fax.+358-3-3122 7070
www.karppanen.fi
TEKSTI J.S. RAITTINEN n KUVA JANNE KERÄNEN
IndieCo ry:n paneelissa puheenjohtajana toimi Joose Berglund
Stupido Recordsista. Panelisteina olivat Tomi Saarinen (YleX),
Esa Tontti (GAEA Booking & Records), Mikko Vehmas (Stay Heavy
Records), Tom Pannula (Playground Music Finlandia) ja
Pasi Kukkonen (Cdon.com).
56
Esittäjät:
ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE
AGIT PROP
ANSSI TIKANMÄEN ORKESTERI
CMX
GRAND SLAM
KASEVA
KOTIPELTO
MAIJA VILKKUMAA
MUSTA JOUTSEN
MUUSA
OLLI LINDHOLM
PATE MUSTAJÄRVI
POPEDA
SAPATTIVUOSI
STRATOVARIUS
YÖ
Edustajat:
JENNI
JOUKO J.
TANJA
VEIKKO
J. Karppanen Oy
Kehräsaari B 201
33200 Tampere
tel. +358-3-3122 7000
fax.+358-3-3122 7070
www.karppanen.fi
POETS OF THE FALL
n KUVA MIINA ALAJÄRVI
POETS OF THE FALL
Suomalaisen livemusiikin tarjonnan
tilaa luotaavan paneelin anti oli
laaja ja monisäikeinen. Tunnin aikana
ehdittiin käydä läpi niin artistien ura-
kehityksen vaikutukset, keikkapaik-
kojen ansaintalogiikat, uusien tyylien
esiinnousu kuin paikkojen teknisen
kehityksen merkitys. Unohtamatta tie-
tenkään kilpailevia viihdemuotoja ja
tulevaisuuden näkymiä.
Kaikki panelistit olivat samaa meiltä
siitä, että edessä oleva taantuma tulee
vaikuttamaan myös keikkoihin. Ensin-
näkin yleisö miettii tarkemmin, miten
rahansa käyttää ja tämä tulee näky-
mään niin lippujen kysynnässä kuin
klubien kaljanmyynnissäkin.
Toisaalta tuleva lama heijastuu myös
muihin ravintoloihin. Tämä saattaa
nostaa hetkellisesti keikkojen kysyn-
tää kun vaikeuksiin joutuneet ravinto-
loitsijat yrittävät houkutella väkeä jopa
ilmaisella livetarjonnalla.
Jatkolupien saaminen tulee tule-
vaisuudessa edellyttämään ohjelma-
tarjontaa. Tämä ajaa yhä useamman
jatkoaikaravintolan joko aloittamaan
livemusiikin tarjoamisen tai pistämään
ovensa kiinni entistä aiemmin.
Alan terveenä ilmiönä nähtiin soit-
toaikojen aikaistuminen. Tampereen
Klubillahan siirryttiin aikaisempiin soit-
toaikoihin jo pari vuotta sitten. Helsin-
gin Tavastialla puolestaan tämän vuo-
den alussa.
Ratkaisu on osoittautunut toimivak-
si ja kaikkien osapuolten, niin yleisön,
bändien kuin ravintoloiden osalta ter-
vetulleeksi. Bändin jälkeen yleisö jää
helpommin paikoilleen kuuntelemaan
levymusiikkia ja tämä puolestaan li-
sää oluen myyntiä. Samaa edesauttaa
yleisön alhaisempi humalatila keikan
alkaessa. Väkeä saadaan helpommin
arkena keikoille, kun työssä ja koulus-
sa käyvä yleisö pääsee ajoissa kotiin.
Bändien kohdalla Juhani Merimaa
nosti esiin sen tosiasian, että kotimaa-
ta kiertävissä suurissa yhtyeissä on
heavy-genreä lukuun ottamatta varsin
vähän nuorta 1980-90 -lukujen tait-
teessa syntynyttä kaartia, vaan valta-
osa edustaa 70-luvun ikäpolvea.
Bändien kehityksen kannalta mer-
kittäväksi huomioitu lämmittelybändi-
slotin saaminen isomman yhtyeen
keikalle huomioitiin vaikeutuneen
viime vuosina. Yleensä kyseessä ei
ole niinkään pääbändin diivailu, vaan
enemmänkin bändien teknisen henki-
lökunnan toivomus.
Koko raati oli hyvin esillä ja osasi
kertoa asiansa, mutta suurimmat nau-
runremakat nosti yleisöstä esiin liki
stand up -koomikoksi osoittautunut
Merimaa, joka nauratti yleisöä muun
muassa mainitessaan kuulleensa jon-
kun todenneen J-rockin olevan teini-
ikäisille tytöille jotakin hevosten ja poi-
kien välissä. n
Livebisneksen näkymät Suomessa
Puheenjohtaja: Jussi Santalahti
(Sauna Open Air).
Panelistit: Tero Viikari (Klubi),
Kari Pössi (Piikkikasvi Agency)
Juhani Merimaa (Helsingin
Rock’n’Roll Oy)
Marko Stenström (Tampere-
talo) ja
Jouni Markkanen (KingFoo
Entertainment).
■ CD/DVD tuotanto ■ Pikapalvelu■ CD-masterointi■ DVD-authorointi ■ Graafinen suunnittelu■ Online-jakelu■ Blu-ray
Alan paras palvelu ja edulliset hinnat!
Ota yhteyttä!
dicentia musiikki ja media.indd 1 13.10.2008 10:01:12
TEKSTI J.S. RAITTINEN n KUVA MIINA ALAJÄRVI
60
■ CD/DVD tuotanto ■ Pikapalvelu■ CD-masterointi■ DVD-authorointi ■ Graafinen suunnittelu■ Online-jakelu■ Blu-ray
Alan paras palvelu ja edulliset hinnat!
Ota yhteyttä!
dicentia musiikki ja media.indd 1 13.10.2008 10:01:12
Jonathan Poneman on yksi indie-
levy-yhtiötoiminnan pioneereista.
Yhdessä Bruce Pavittin kanssa perus-
tamaansa Sub Popia luotsaava Pone-
man vieraili tämän vuoden Musiikki &
Mediassa. Saku Tuominen haastatteli
Ponemania täyteen pakatussa Ilvek-
sen Ballroomissa.
Poneman muisteli Sub Popin histo-
riaa kuin omaa elämänkertaansa. Mm.
Nirvanan, Soundgardenin, Band Of
Horsesin, The Shinsin, CSS:n ja The
Postal Servicen signannut herrasmies
kertoi, että tärkeintä yrityksen toimin-
nassa on ollut luottamus yhtiön ja ar-
tistien välillä, sekä usko artisteihin.
– Tietysti Nirvanalla oli suuri vaiku-
tus yhtiömme menestykseen. Olen
kuitenkin erityisen ylpeä suhteesta,
joka meidän ja yhtyeen välillä vallitsi,
Poneman kertoi.
Grungea Poneman pitää puhtaasti
seattlelaisena ilmiönä. – Jälkeenpäin
siitä on sanottu kaikenlaista ja historia
muuttuu kertojasta riippuen. En vertai-
si grungea esimerkiksi punkiin. Seatt-
le on melko pieni ja syrjäinen paikka,
ja meidän täytyi aikanaan keksiä itse
omat viihdykkeemme. Siitä grungessa
oli kysymys. Meillä oli hyvä radioase-
ma, musiikkilehtiä, levykauppoja, ja
kaikki olivat innoissaan.
Poneman kertoi Sub Popin toimi-
neen alkuaikoinaan pitkään kädestä
suuhun -periaatteella.
– Kamppailimme pitääksemme
valot ja puhelimet päällä. Myimme
neljänkymmenenyhdeksän prosentin
osuuden Sub Popista Warnerille 1995
vakauttaaksemme yhtiömme talou-
den. Sen myötä menetimme kuitenkin
paljon itsemääräämisoikeudestamme.
Jälkikäteen on vaikea sanoa, oliko
myyminen viisas ratkaisu.
Poneman korosti, että majoreilla
ja indie-firmoissa työskentelevillä on
työnsä suhteen usein eri motiivit.
– Meillä työskentelevät ovat kovia
musadiggareita ja tuntevat indieken-
tän kuin omat taskunsa. Jos joku heis-
tä haluaa ehdottomasti signata jonkun
artistin ja luottaa siihen, uskon heitä.
Aina, kun olen itse signannut artistin,
johon en usko sataprosenttisesti, tu-
los on ollut katastrofaalinen, Poneman
naurahti.
Majorit tuntuvat nykyään olevan vai-
keuksissa, mutta indie-yhtiöt porskut-
tavat entiseen malliin. Ponemanin mie-
lestä suurien levy-yhtiöiden tulisi ottaa
mallia indie-firmojen ruohonjuuritason
toiminnasta. Se mahdollistaa nopeam-
man reagoimisen yleisön liikkeisiin.
– Levy-yhtiöillä on myös massiiviset
back-katalogit, ja uudelleenjulkaisujen
oikeanlainen markkinointi olisi hyvä
pelastusrengas suurille yhtiöille, Pone-
man muistutti. n
Jonathan Poneman Interview
TEKSTI PEKKA NISU n KUVA M
IINA ALAJÄRVI
62
brighton, uk 14th, 15th, 16th may 2009
3,000 international delegates, 300 of the world’s best new bands
3 days, 34 venues, 100+ influential speakers,
“Anyone doubting the vitality of the uk’s live scene should have
spent the weekend in brighton at the great escape” the guardian
“TGE has established itself as the leading european event for discovering new talent” - les inrocks
“All those bands that have been so ubiquitous in the last six months are present
and correct at the British seaside’s far, far superior answer to south by southwest” - nme
just under an hour by rail from London, 45 minutes by road from the M25 and half
an hour from London Gatwick airport.
artist registration: to register as an artist please go to www.escapegreat.com/artistregistrationHotels: hotel packages are available from www.escapegreat.com/hotels
Tickets: super early bird delegate tickets are £80 inc vat
go to www.escapegreat.com to purchase and for more info
PALKKAA TYÖSTÄ JA
YRITTÄMISESTÄMusiikki ei synny itsestään. Jokaiseen äänilevyyn sisältyy monen
ihmisen työpanos.
Kun käyttää toisen työn ja yritystoiminnan tulosta, on reilua maksaa siitä heille kor vaus. Se on palkkaa työstä ja yrittämisestä.
Tekijänoikeusjärjestö on palveleva linkki. Kun korvaukset hoidetaan perille, muusikot ja tuottajat pystyvät jatkamaan työtään.
Näin musiikkia tehdään huomennakin, meidän kaikkien iloksi.
Jotta musiikki soi huomennakin
MUSA_MEDIA_2008_ilmoitus3.indd 3 7.10.2008 14:42:25
PALKKAA TYÖSTÄ JA
YRITTÄMISESTÄMusiikki ei synny itsestään. Jokaiseen äänilevyyn sisältyy monen
ihmisen työpanos.
Kun käyttää toisen työn ja yritystoiminnan tulosta, on reilua maksaa siitä heille kor vaus. Se on palkkaa työstä ja yrittämisestä.
Tekijänoikeusjärjestö on palveleva linkki. Kun korvaukset hoidetaan perille, muusikot ja tuottajat pystyvät jatkamaan työtään.
Näin musiikkia tehdään huomennakin, meidän kaikkien iloksi.
Jotta musiikki soi huomennakin
MUSA_MEDIA_2008_ilmoitus3.indd 3 7.10.2008 14:42:25
n KUVAT MIINA ALAJÄRVI66
Suosittu ”härkäviini” Solaz on loistava pihviviini. Parhaimmillaan grillatun lihan, riistan ja juustojen kumppanina.
• Helsingin Sanomien testivoittaja: LOISTO-OSTOS ***• Ilta-Sanomat: 88 pistettä. Paras laatikkoviini
• Gloria Ruoka & Viini: Paras laatikkopunkku
• Pro Sail Magazine 2007: Ensimäinen sija hanapakkausviinit testissä
Kaikkien Espanjanystävien hyvin tuntema tienvarsien uljas maamerkki, Osbornen viinitalon logo, musta taisteluhärkä, saa uuden upean tausta-maiseman Solaz hanapakkauksen uusiutuessa perusteellisesti.
HÄRKÄ SAI UUDET MAISEMAT
Alko nro: 454058 Hinta: 29,90 €
Festivaalipalvelu MP OyT u o t a n t o j a k o n s u l t o i n t i
Tapahtumia ja
tilaisuuksia 25 vuotta.
Mikko Puska050 [email protected]
Suosittu ”härkäviini” Solaz on loistava pihviviini. Parhaimmillaan grillatun lihan, riistan ja juustojen kumppanina.
• Helsingin Sanomien testivoittaja: LOISTO-OSTOS ***• Ilta-Sanomat: 88 pistettä. Paras laatikkoviini
• Gloria Ruoka & Viini: Paras laatikkopunkku
• Pro Sail Magazine 2007: Ensimäinen sija hanapakkausviinit testissä
Kaikkien Espanjanystävien hyvin tuntema tienvarsien uljas maamerkki, Osbornen viinitalon logo, musta taisteluhärkä, saa uuden upean tausta-maiseman Solaz hanapakkauksen uusiutuessa perusteellisesti.
HÄRKÄ SAI UUDET MAISEMAT
Alko nro: 454058 Hinta: 29,90 €
Festivaalipalvelu MP OyT u o t a n t o j a k o n s u l t o i n t i
Tapahtumia ja
tilaisuuksia 25 vuotta.
Mikko Puska050 [email protected]
Finnish Music Express2008-2011
Vientivalmennusta musiikkialalle
Uusi koulutus- ja valmennuspaketti musiikkiviennin kehittämiseen
• Musiikkialan yrityksille mm. myynti- ja markkinointivalmennusta• Biisintekijöille co-writingkoulutusta • Esiintyville taiteilijoille ammattilaisklinikoita • Musiikintuottajille tuottajavalmennusta
Lisätietoja: Sibelius-Akatemia Täydennyskoulutus, Sanna Takala
p. 020 753 9399 [email protected]. koulutuskalenteri: www.siba.fi/taydennyskoulutus
Koulutukset ja valmennukset tuottaa yhteistyössä Sibelius-Akatemian täydennyskoulutus, Music Export Finland ja Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus Fimic.
BISNESTAITOJA MUUSIKOILLE JA BÄNDEILLEMusabiz 2 – Liiketalouden perustutkinto, merkonomi
AIKA:15.1.2009 – 15.1.2011
Kuinka haen koulutukseen?
Tammikuussa 2009 käynnistyy toinen muusikoille ja bändeille suunnattu liiketalouden perustutkinnon valmennusohjelma. Valmentajina ja tutoreina toimivat musiikkialan ammattilaiset. Koulutus on monimuoto-opiskelua ja toteutetaan oppisopimuskoulutuksena. Lähiopiskelua kaksi päivää kuukaudessa.
YHTEYSTIEDOT:Adulta OyPL 96, 04401 JärvenpääPuh. (09) 271 901info@adulta.�
ww
w.a
dulta
.�
PAIKKA:Radiokatu 5 D00240 Helsinki (Pasila)
LISÄTIEDOT:www.adulta.�/musabizRiikka SelanderPuh. (09) 27190 603riikka.selander@adulta.�
Internetin vaikutukset olivat esillä mo-nessa paneelissa tämän vuoden Musii-
ki & Mediassa. Markkinointinäkökulmasta internet on tasoittanut tietä itsenäisille toi-mijoille. Viisi vuotta sitten levy-yhtiöt eivät pitäneet internetiä yhtä varteenotettavana markkinointikanavana kuin nykyään.
Aiheesta keskustelivat Arttu Silvastin johdolla Matti Kari (Sulake Dynamoid), Riku Vassinen (MySpace Finland), Kimmo Kivisilta (Universal Music) ja Timo Kuoppa-mäki (EMI Finland).
Nettimarkkinointina voidaan Matti Karin mielestä ymmärtää nykyään muutakin kuin perinteinen bannerimainonta.
– Musiikkivideotkin voitaneen nykyään laskea nettimarkkinoinniksi, koska katso-jakunta on internetissä. Musiikkivideoita
ei näytetä televisiossa niin paljon, että kymmenien tuhansien eurojen satsaukset yksistään televisiomainontaan olisivat kan-nattavia, Kari sanoo.
Kimmo Kivisilta on samoilla linjoilla:– Esimerkiksi Nightwishin videoita on
katsottu You Tubesta miljoonia kertoja ja se kertoo kuluttajien siirtyneen internetiin.
Musiikin ilmainen jakaminen markki-nointimielessä saa kannatusta, mutta toi-saalta ansaintamallit ovat hämärtyneet. Timo Kuoppamäki on huolissaan nykyi-sestä kehityksestä, jossa musiikkia jae-taan muiden tuotteiden ohessa.
– Nuori sukupolvi ei osta enää musiik-kia. He ovat tottuneet lataamaan musiikin ilmaiseksi, eivätkä todennäköisesti tule muuttamaan tottumuksiaan. Raha tulee
tulevaisuudessa enimmäkseen keikoista, Riku Vassinen sanoo.
Matti Karin mielestä musiikin ilmaiseksi jakaminen voi kuitenkin vielä olla taloudel-lisesti kannattavaa.
– Olen itsekin ladannut monta levyä ne-tistä ja todettuani ne hyväksi olen marssi-nut levykauppaan. Kun levyn saa ladattua ilmaiseksi, se kannustaa myös sijoitta-maan rahat keikkoihin.
Puhuttaessa uusista ansaintamalleista keskustelijat eivät osanneet sanoa, mikä tulee olemaan tulevaisuuden suunta.
– Todennäköisesti keskustelemme täs-tä tässä huoneessa kolmen vuoden pääs-tä, Kimmo Kivisilta lohkaisi.
ARTISTIEN NETTIMARKKINOINTI – halpa oikotie onneen vai silkkaa huuhaata?
TEKSTI PEKKA NISU
70
I WAS A TEENAGE SATAN WORSHIPPER
72
n KU
VA JANN
E KERÄN
EN
I WAS A TEENAGE SATAN WORSHIPPER
74
TEKIJÄNOIKEUDEN MANNEKIINI
Hän tuli Teostoon ensin laki-
mieheksi ja ehti toimia ra-
dio- ja tv-lisensioinnissa
sekä vetää NCB-osastoa
ennen kuin päätyi seitsemän vuotta sit-
ten Teoston toimitusjohtajaksi.
– Kouluaikoina soittelin viulua ja har-
kitsin jopa muusikon uraa. Järki kuiten-
kin voitti – totesin, että minusta tulee
parempi lakimies kuin muusikko. Tämä
on siinä mielessä ollut unelma-ura, et-
tä olen voinut yhdistää kiinnostusta mu-
siikkiin ja samalla hyödyntää sitä osaa-
mista, mitä olen opintojen kautta hank-
kinut. Tietysti näissä johtajan hommis-
sa juridiikka on hyvä tausta, koska tä-
mä on immateriaali-alaa.
Sipilän aika Teoston johdossa ei ole
ollut rauhaisaa ”virastonjohtamista”,
vaan pikemminkin melkoista myllerrys-
tä monella rintamalla.
– Tämä on ollut mielenkiintoinen jak-
so Suomen ja koko maailman musiik-
kibisneksessä. Tässä toimariaikanani
seitsemässä vuodessa on tapahtunut
enemmän muutoksia kuin ensimmäise-
nä neljänätoista vuonna yhteensä.
– Tekijänoikeudet ovat tärkeä talou-
dellinen tukiranka monelle elinkeinotoi-
minnalle ja kiinnostus niitä kohtaan on
viime aikoina lisääntynyt poliittisessa ja
taloudellisessakin keskustelussa. Näh-
dään, että niillä on iso merkitys jatkos-
sa.
– On tärkeää, että tekijöillä ja luovan
alan ihmisillä on riittävä edunvalvonta.
Nykyisin tietysti Bryssel on paikka, jos-
sa monista meidän asioista päätetään
raamitasolla EU-jäsenten suhteen ja Te-
osto on aktiivinen myöskin siellä. Meillä
on Euroopan Teostojen oma lobbaus-
organisaatio, jossa olemme aktiivisesti
mukana. Olen ollut siinä viimeiset vuo-
det varapuheenjohtajana.
Aina ei kuitenkaan tunnu siltä, että
Teoston viesti menee perille etenkään
kotimaiseen kuluttajaportaaseen, jossa
koko organisaatiolla on hieman negatii-
vinen leima kannettavanaan.
– Jokaisen sukupolven nuorilla mie-
hillä täytyy olla joku vihollinen. Tämä on
tietysti pieni yhteisö, jotka ihan netissä
elävät, mutta heille me olemme hyvä
maali, jota voi tykittää. Symboli jäykkyy-
delle ja vanhalle ajalle. Itse emme kyl-
lä tunnista tätä kuvaa, kun peiliin katso-
taan. Teosto on viimeisinä vuosina uu-
distunut rajusti. Olemme lähteneet sii-
tä, että haluamme olla asiakaspalveli-
ja sekä oikeudenomistajiin että meidän
musiikinkäyttäjäasiakkaisiin päin. Vaik-
ka toimimmekin business to business-
markkinoilla, niin lähdemme siitä, että
kuluttajalla olisi mahdollisimman laaja
kirjo musiikkia käytettävänään.
– Olemme teettäneet tutkimuksia ul-
kopuolisilla laitoksilla ja sinänsä Teos-
toa pidetään luotettavana ja uskottava-
na neuvottelukumppanina. Mehän ha-
luamme olla osa tätä suomalaista mu-
siikkibisnestä, emmekä vain mikään vi-
ranomainen. Suurin osa kuluttajista kat-
soo, että olemme oikealla asialla, että
tekijät saavat palkkionsa, mutta harva
haluaa maksaa itse siitä mitään ja se
on ongelma.
Asenneilmastopuolella Suomessa
onkin paljon tekemistä. Vertaisverkko-
lataaminen rehottaa, eikä laillinen tie-
dostokauppa ole lähtenyt käyntiin lain-
kaan odotetusti.
– Opetusministeriö on asettanut tä-
nä syksynä ryhmän, jossa on edustajia
luovan alan puolelta, mediataloista, te-
TEKSTI JOOSE BERGLUND n KUVA JANNE KERÄNEN
KATRI SIPILÄ, 45, ON OLLUT TÖISSÄ LAUTTASAAREN SILLAN KUPEESSA JO 20 VUOTTA.
75
leoperaattoreista ja viranomaisista, jos-
sa mietitään sitä, miten voitaisiin edus-
tää laillista kaupankäyntiä netti- ja mo-
biilijakelussa ja luoda vähän painetta
laittoman toiminnan estämiseksi. Vas-
taavia järjestelyitä on tehty esi-
merkiksi Ranskassa ja Englan-
nissa.
– Pidemmän päälle kaikkien
etu kuitenkin on, että verkois-
sa virtaisi laillista aineistoa – pi-
tää vain löytää oikeat liiketoi-
mintamallit, jotka ovat kuluttajan kan-
nalta houkuttelevia ja tehdä laittomista
latauksista epähoukuttelevampi vaihto-
ehto. Nopeusrajoitusten noudattamis-
tahan kannustaa kummasti sakon uh-
ka. Teleoperaattorit on saatava kanta-
maan vastuunsa viihdesisältöjen käy-
tön ohjaamisessa vertaisverkoista laili-
siin palveluihin.
– Suomessahan onnistunut malli oli-
vat nämä soittoäänet, jotka tulivat vuo-
situhannen vaihteessa. Me olimme ihan
pioneereja Suomessa johtuen tietys-
ti siitä, että olemme Nokian kotimaa ja
täällä on edistyksellinen kännykkäkult-
tuuri. Teostona onnistuimme neuvotte-
lemaan ihan ensimmäisiä toimivia mal-
leja soittoäänimarkkinoille ja kuluttajat
omaksuivat laillisen markkinan, eikä lie-
veilmiöitä juuri tullut.
80-vuotisjuhlavuonnaan Teosto on
halunnut korostaa nimenomaan teki-
jyyttä. Teoksella on joku tekijä ja sitä
voidaan kaupitella ja viedä myös aivan
sellaisenaankin kenties ilman fyysistä
äänitemyyntiä.
– Jos verrataan Suomea ja Ruotsia
musiikkiviejinä, niin ero on ehkä siinä,
että siellä ollaan muutama vuosikym-
men edellä. Teosvienti on isoa, ruot-
salaiset tekijät tekevät teoksia monen-
maalaisille esittäjille, jopa maailman-
tähdillekin ja sitä kautta Ruotsiin tulou-
tuu paljon tuloja, jotka luovat työllisyyttä
koko musiikkialalle. Tähän Suomessa-
kin pyritään mm. Musexin pyörittämien
Biisilinnojen ja muiden workshoppien
kautta. Meillä on osaamista, mutta näi-
tä yhteistyöverkkoja pitäisi saada vielä
luotua, että saataisiin myös suomalai-
sia tekijöitä mukaan kansainvälisiin ku-
vioihin. Teostolla on siinä tärkeä rooli,
miten kansainvälisten Teostojen kautta
Suomeen rahaa sitten tuloutuu.
Kansainvälisten tekijänoikeusjärjes-
töjen tilanne on tosin sikäli muuttunut,
että nykyään jäsenistä voidaan vapaas-
ti kilpailla eri maitten Teostojen kesken
ja esim. Saksan tekijänoikeusjärjestö
GEMA on saanut houkuteltua Suomes-
ta joitakin asiakkaita, joskin osa näistä
on tullut jo takaisinkin.
– Hyvin pitkäänhän meidän toimin-
ta oli alueellisiin monopoleihin perustu-
vaa. Kussakin maassa oli oli oma jär-
jestönsä, joka hoiteli kansalliset tekijät.
Nythän internet ja tietoverkot ovat mah-
dollistaneet rajat ylittävät musiikkipalve-
lut ja se on edesauttanut sitä, että jär-
jestöt ovat ryhtyneet kilpailemaan kes-
kenään. Tätähän EU:n komissio on ai-
ka voimakkaasti toivonutkin. Komissio
ei hyväksy alueellista markkinoiden ja-
koa keskitetyillä sopimusmalleilla ja yk-
si järjestö – yksi maa -periaatteella.
Teosto on valmistaunut kilpailuun te-
hostamalla toimintaansa ja pa-
rantamalla asiakaspalveluaan,
vaikka markkina-alue sinänsä
onkin pieni.
– Olemme ylpeitä siitä, et-
tä viime tammikuussa Music
& Copyright -lehti teki vertai-
lua Euroopan Teostojen tehokkuudes-
ta ja olimme siinä ykkösiä meidän kym-
menen pinnassa olevalla kuluprosentil-
lamme. Sen olemme saavuttaneet ni-
menomaan panostamalla pitkään tek-
niikkaan ja sähköiseen raportointiin, jo-
ka säästää kustannuksia.
– Totta kai on tekijöille ja kustanta-
jille tärkeää, kuinka paljon Teoston ke-
räämästä rahasta tuloutuu lopulta itsel-
le, mutta myös nämä edistämispalvelut
koetaan Suomessa tärkeinä. Olemme
mukana Fimicin ja Musexin toiminns-
sa sekä tietenkin lainsäädäntöpuolella
luomassa toimintaedellytyksiä ja muka-
na keskustelussa, jolla kehitetään esi-
merkiksi taiteilijoiden verotusta. Nythän
on ollut esillä, että taiteilijoilla tulisi olla
samanlainen tuloja tasaava rahastoin-
timahdollisuus kuin esimerkiksi urheili-
joilla.
Ainakin suomalaiset musiikin tekijät
ovat pysyneet pääsääntöisesti tutun ta-
lon asiakkaina.
– Joukkopakoa ei ole ollut havaitta-
vissa, joten toistaiseksi olemme onnis-
tuneet olemaan paras palvelija suoma-
laisen musiikin tekijöille. Moni arvostaa
– Pidemmän päälle kaikkien etu kuitenkin on, että verkoissa virtaisi laillista aineistoa – pitää vain löytää oikeat liiketoimintamallit.
76
sitäkin, että palvelua saa omalla äidin-
kielellä läheltä ja suomalaiset markkinat
tuntevalta toimijalta.
– Tavitteenamme on se, että rahat
tilittyvät mahdollisimman nopeasti sil-
le, jolle ne kuuluvat. Meillä on Euroo-
pan mittakaavassa erittäin tarkka tili-
tys – olemme ihan kärkipäässä siinä,
mitä tietoa saadaan esim. radioissa tai
tv:ssä esitetyistä teoksista ja taustamu-
siikkipuolella olemme teettäneet vuo-
sikausia tutkimuksia siitä, mitä lähtei-
tä siellä käytetään. Niitten perusteella
myös ne rahat saadaan tilitettyä oikein.
Musiikkihan soi nykyään enemmän
kuin koskaan aikaisemmin, mutta sen
levitystavat ovat vain osin vaihtuneet.
– Mikä on ilahduttavaa Teoston ja
koko musiikkialan kannalta on se, et-
tä elävä musiikki vetää nyt todella hy-
vin. Täällä on ollut stadionkeikkaa ja
monenlaista pienimuotoisempaa klubi-
esitystä viimeisen parin vuoden aikana
enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Se näkyy myöskin Teoston tilityksissä.
Tuntuu, että ihmiset hakevat aitoja elä-
myksiä ja elävää kosketusta musiikkiin
tämän kaiken nettilevittämisen rinnalle.
Live-puolen kukkiessa perinteinen
tallennemyynti on kuitenkin ollut hiipu-
maan päin, mikä on heijastunut vaike-
uksina mm. sellaisen perinteisen yh-
teistyöelimen, kuin tallennuslupamak-
sut keräävän ja tilittävän NCB:n eli Nor-
dic Copyright Bureaun toimintaan.
– NCB:hän on perustunut fyysis-
ten tallenteiden lisensiointiin. Fyysinen
markkina on kuitenkin jatkuvan putoa-
misen tiellä ja kulutus siirtyy immateri-
aaliseen, sähköiseen suuntaan, mikä
KATRI SIPILÄSYNTYNYT: 28.4. 1963KOTI: Paritalo EspoossaPERHE: Aviomies ja 14- ja 17-vuotiaat lapsetHARRASTUKSET: Musiikki, urheilu ja liikunta
näkyy tietysti NCB-tilissä. Meillä on nyt
vakavat keskustelut NCB:n omistajien
piirissä meneillään, että miten ja mihin
NCB:tä käytetään jatkossa. Tuleeko sil-
le uusia rooleja tässä uudenlaisen mu-
siikkijakelun maailmassa ja mikä sen
asema tulee olemaan pohjoismaisessa
yhteistyössä.
Uusien haasteiden ristipaineessa Te-
ostossakin on päästy iloitsemaan live-
buumin lisäksi myös suomalaisen mu-
siikin näkyvyyden lisääntymisestä koti-
markkinoitten ulkopuolella.
– Suomalaisen musiikin kannalta vii-
me vuodet ovat sikäli olleet kivaa aikaa,
että nämä yhteiset vientiponnistukset,
joista on puhuttu pitkään, ovat lähte-
neet liitoon. Fimicin pitkäaikaisen työn
ja Musexin toiminnan tulokset alkavat
näkyä. Itseluottamus on kasvanut kai-
killa toimijoilla.
Moni kentällä kokee kuitenkin, että
Musexin ja Fimicin toiminnot menevät
osittain päällekkäin.
– Fimic on ollut osa Teostoa kymme-
nen vuotta ja olemme olleet perustajajä-
senenä Musexissa. Kaikkien etu tietysti
on, että päällekkäisyydet karsitaan. Mu-
sexhan keskittyy valtavirran, jo menes-
tyneen pop/rock-musiikin vientiin kau-
pallisista lähtökohdista, kun taas Fimi-
cin ajatus on se, että se edustaa mah-
dollisimman laaja-alaisesti kaikkia mu-
siikin lajeja. Myös niitä, jotka edustavat
jotakin marginaalimusiikin haaraa, joka
pieninä pirstaleina maailmalla on kui-
tenkin vientitavaraa. Luulen, että tässä
maassa tarvitaan sekä kaupallista vien-
tinyrkkiä että enemmän kulttuurillisista
lähtökohdista toimivaa organisaatiota.
– Meillä on Teoston piirissä käynnis-
sä keskustelu Fimicin tulevaisuudesta
lähinnä siitä näkökulmasta, että tähän
asti Fimic on rahoitettu lähes täysin te-
kijänoikeuden haltijoiden eli Teoston te-
kijä- ja kustantaja-asiakkaitten omilla
rahoilla. Muut taiteen tiedotuskeskuk-
sethan ovat saaneet huomattavaa val-
tionapua.
– Pitkään ollaan valtion kanssa kes-
kusteltu siitä, että ei ole oikein, että yksi
toimiala joutuu ikään kuin omarahoittei-
seksi. Musiikkihan on tärkeä osa maab-
rändiä ja kansallista kulttuuria. Ei vain
tämä kaupallinen vientituote, vaan koko
musiikki Sibeliuksesta kansanmusiik-
kiin. Sen pohjalta toivon, että Fimicin
rahoituspohjaa oltaisiin laajentamassa
niin, että valtio ottaisi Fimicin toiminnan
rahoittamisesta samanlaista vastuuta
kuin kirjallisuuden, näyttämötaiteen ja
muiden taiteenalojen osalta. Lisäksi Te-
osto keskustelee Fimicin ja Gramexin
kanssa toiminnan ulottamisesta teos-
ten ja tekijöitten lisäksi myös suoma-
laisten esitysten ja esittäjien edistämi-
seen. n
77
78
n KUVAT MIINA ALAJÄRVI
79
PINTANDWEFALL
n KU
VAT JANN
E KERÄN
EN
D igitaalisen myynnin osuus musiikkikaupassa kasvaa
jatkuvasti. Myyntipaikkoja on monia, niin myös an-
saintamalleja. Digitaalista jakelua koskevassa paneelissa
keskustelijoina olivat Nokian Ilkka Kujansivu, 24/7 Enter-
tainmentin Morten Dahlgren, Fullsteam Recordsin Niko
Kangas ja Stay Heavy Recordsin Tero Hiltunen.
Keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että digitaalinen
myynti tulee tulevaisuudessa ohittamaan fyysisten levyjen
myynnin. Siirtymän kestosta oli useampia näkemyksiä.
Levykauppojen häviäminen harmittaa, mutta digitaalisen
musiikin helppoa saatavuutta, varastoitavuutta ja valmis-
tusta pidetään ylivoimaisina valtteina. Kehitystä jarruttavina
tekijöinä nähdään kopiosuojaus sekä laitteiden ja netti-
kauppojen yhteensopimattomuus. Kuukausimaksullisessa
musiikkikaupassa kopiosuojausta pidettiin kuitenkin koh-
tuullisena.
Verkkokaupat voivat tehdä jatkuvasti tutkimusta asiak-
kaan musiikkimieltymyksistä ja mainostaa samankaltaisia
artisteja ostohetkellä.
Vaikka yksittäisiä kappaleita myydään digitaalisessa
muodossa albumikokonaisuuksia enemmän, panelistit ei-
vät nähneet albumiformaattia aikansa eläneenä.
– Aikaisemmin formaatti saneli albumin pituuden. Vi-
nyylillä oli tilaa neljällekymmenelleviidelle minuutille, CD:llä
seitsemällekymmenelleviidelle minuutille. Digitaalisessa
muodossa pituudelle ei ole todellista rajoitusta. Albumiko-
konaisuutta ei tarvitse enää myöskään pilata täytebiiseillä,
Morten Dahlgren sanoo.
Myös Rockadillo Recordsin Tapio Korjus käytti puheen-
vuoron, jossa hän totesi digitaalisen myynnin olevan kivi-
kaudella.
– Kukaan ei tee sitä oikein. Mahdollisuuksia olisi vaikka
mihin, mutta suuri osa resursseista jätetään hyödyntämät-
tä. Kuluttajille on mahdollista tarjota musiikin yhteydessä
paljon tietoa artisteista ja soittajista, mutta kukaan ei sitä
vielä tee. Verkkokaupat eivät myöskään ole perillä musiikin
lokalisoinnista. Artistimme myyvät Suomessa digitaalisesti
paljon paremmin Levyviraston kuin iTunesin kautta, Korjus
sanoo.
– Mitä tulee laittomaan lataamiseen, se ei ole menossa
minnekään. On kyse siitä, voimmeko opettaa ihmiset lataa-
maan musiikkia laillisesti vai pystymmekö keksimään jon-
kinlaisen uuden ansaintamallin, Niko Kangas pohtii. n
DIGITAL DISTRIBUTION IN SCANDINAVIA
TEKS
TI P
EKKA
NIS
U n
KUV
A JA
NNE
KERÄ
NEN
ROKKIBAARIEN TOP 30. Lista alan soitetuimmista biiseistä. LEVYPOSTITUS. CD:t kentälle joka viikko.BIISIPANKKI. Digitaalinen promojakelu musiikkitoimittajille ja DJ:lle.PR-PALVELU. Kohdistettutiedotus, oikeat osoitteet.LISTASEURANTA. Suora linjakentälle joka viikko.RADIOSARJAT. Paikallisradioissa kautta maan.HITIT! Lehti, listajuliste ja netti.
… ja paljon muuta!
ROCK PROMOTION! Kysy lisää!
Pentti Teräväinen vastaa numerossa 0400 620036
Discopress OyBox 57033101 Tamperepuh. 0400 620036e-mail: [email protected]: www.hitit.fi
82
ROKKIBAARIEN TOP 30. Lista alan soitetuimmista biiseistä. LEVYPOSTITUS. CD:t kentälle joka viikko.BIISIPANKKI. Digitaalinen promojakelu musiikkitoimittajille ja DJ:lle.PR-PALVELU. Kohdistettutiedotus, oikeat osoitteet.LISTASEURANTA. Suora linjakentälle joka viikko.RADIOSARJAT. Paikallisradioissa kautta maan.HITIT! Lehti, listajuliste ja netti.
… ja paljon muuta!
ROCK PROMOTION! Kysy lisää!
Pentti Teräväinen vastaa numerossa 0400 620036
Discopress OyBox 57033101 Tamperepuh. 0400 620036e-mail: [email protected]: www.hitit.fi
MR. PR-TYKKI
Lassella on reaktioon myös
syynsä.
– Siis onhan tämäkin ala
tietyssä mielessä hyvin ikära-
sistinen. Nuoremmat katsoo hyvin äk-
kiä, että siirtyis noi vanhukset vaan syr-
jään. Ei ne oo tästä enää kärryillä.
– Kun katsoo monia mun ikätoverei-
ta levy-yhtiöissä tai ohjelmatoimistois-
sa, niin ne ovat joko toimitusjohtajia tai
omistajia. Tuskinpa mulla ois enää mi-
tään saumaa olla levy-yhtiössä duunis-
sa. Nuoremmat on vallanneet ne mes-
tat – Warnerilla taitaa olla kolme tai neljä
samaa ihmistä töissä, kun mun aikana.
– Lasse – oikeasti Lars Johan Chris-
tian Norres – on kuitenkin ehtinyt ole-
maan monessa mukana. Viisitoistavuo-
tiaana Katajanokan kundi senttasi juttu-
ja kotimaisista ja ulkomaisista rock-sta-
roista jo 60-luvun lopun rajuimpaan leh-
teen eli Ilkka Sysimetsän (myöhemmin
Frederik) vetämään Stumppiin, eikä ko-
toa tippunut toimittajanalulle enää viik-
korahaa
Lasse teki henkensä pitimiksi seka-
laisia hanttihommia nokikolarin apulai-
sesta Stockmannin myyjäksi, mutta kir-
joitti samaan aikaan koko ajan musajut-
tuja lehtiin, Suosikkiin, Helppiin, Kodin
Kuvalehteen.
Opinahjo oli yo-kirjoitusten jälkeen
sivistyneesti kauppaopisto ja mielessä
siinsi Isä-Norreksen jalanjälkiä mukail-
len kauppakorkea.
Silloisen Scandia musiikin toimitus-
johtaja Gugi Kokljuschkin kuitenkin se-
koitti pakan pyytämällä 1976 kirjoitus-
taitoisen, musiikkia seuraavan ja kau-
pungin yössä viihtyvän nuoren miehen
Scandialle tuotepäälliköksi.
– Suomalaisilla levy-yhtiöillä meni sil-
loin ihan tajuttoman lujaa. Heti kätte-
lyssä, syksyllä -76 minunkin kuukausi-
palkkani oli jo sen verran asiallinen, ett-
en jäänyt paljoa jälkeen pitkän uran teh-
neen faijani tienesteistä. Mä olin onnel-
linen!
Lasse sai heti kättelyssä vastattavak-
seen Katri Helenan Paloma Blancan ja
Kari Tapion Klabbin kaltaisia 70-luvun
menestysalbumeita.
Scandian, Finndiscin ja Finnlevyn
yhdistyttyä Finnscandiaksi pari vuotta
myöhemmin Lasse oli jo tiedotus-, vies-
tintä- ja pr-pääliikkö titteliltään eli mies
joka voiteli toimittajat ja viihdytti niin koti-
kuin ulkomaisetkin tähdet, levy-yhtiön
laskuun tietenkin.
– Se oli monessakin suhteessa mun
unelma-ammatti – sai olla tekemisissä
musiikin, artistien ja menevien ihmisten
KUN LASSE NORRES, 56, KUULEE SAAVANSA MUSIIKKI & MEDIAN ELÄMÄNTYÖPALKINNON 40-VUOTISESTA URASTAAN LÄHINNÄ TIEDOTTAJANA JA PR-TYKKINÄ, ÄRÄHTÄÄ HÄN ENSIMMÄISEKSI,
OONKS MÄ JO NOIN HEMMETIN VANHA?
TEKSTI JOOSE BERGLUND n KUVAT MIINA ALAJÄRVI & JAAKKO TUURE
85
kanssa. Duunikaverit oli tosi nastoja ja
innostuneita. Tehtiin tulokkaista yhdes-
sä staroja – ja siitä lohkes sitten him-
meetä loistoo itsellekin.
– Kyse oli myös nuoruuden haus-
kanpidosta. Klubien ovet aukenivat ja il-
lat olivat hauskoja ja kosteita. Töitä kui-
tenkin tehtiin aamusta iltaan viikonloput
mukaanlukien. Jos joskus joutui omalla
rahalla maksamaan, niiin sitten seuraa-
vana päivänä haettiin kuiteilla firmasta
fyrkkaa.
Bileillä oli kuitenkin myös kääntö-
puolensa.
– Myöhemmässä vaiheessa huo-
masin, että olisi pitänyt myös opiskel-
la, eikä unohtua siihen huumaan. Levy-
yhtiöissä etenemismahdollisuudet tys-
säsivät, kun ei ollut sitä korkeakoulu-
tutkintoa. Kantapään kautta alalle tullut
porukka väheni.
Lasse Norreksen uran suurimmat bi-
leet olivat kuitenkin vasta edessä. Po-
rissa keksi eräs nuori mies nimittää it-
sensä Neumanniksi ja bändinsä Din-
goksi.
Kykyjenetsijä Timo Lindström bon-
gasi bändin Fazerille, Pave Maijasesta
tuli tuottaja ja Lasse Norreksesta ma-
nageri.
– Meistä tuli ensin hyvät ystävät. Vä-
lillemme syntyi luottamus ja kevääl-
lä 1985 he pyysivät minua managerik-
seen, jolloin lähdin Fazerilta ja ryhdyin
yksityisyrittäjäksi.
Ja lujaa meni. Hilloa tuli ovista ja ik-
kunoista, mutta sitä myös meni. Bändi
ja Lasse Norres perustivat oman Bang
Trax -levy-yhtiön, joka kuitenkin Dingon
hajottua kaatui omaan mahdottomuu-
teensa. Lasssen pr-ja viestintätoimisto
Riopop sen sijaan on yhä hengissä.
Samaan aikaan Lasse hääräsi vie-
lä 80-luvun lopun kuumimman pinta-
paikan, jopa nollakahteen auki olleen
Cafe Metropolin asiakas- ja mediasuh-
depäälikkönä eli piti jälleen hyvää huol-
ta toimittajien ja artistien tarpeista.
– Olin kadehditussa ja etuoikeute-
tussa asemassa. Mulla oli hyvät ansiot,
sitä ei kieltäminen Mä soin ja join hy-
vin. Matkustelin ympäri maailmaa. Yk-
sin, poikamies kun olin. Valehtelisin, jos
väittäisin, etten nauttinut siitä elämästä.
Nyt, kun käy sopimassa eläkevakuutuk-
sesta, niin on käynyt mielessä, että ois
niitä asioita voinut aikaisemminkin hoi-
taa. Mä voisin nyt olla jo vaikka osa-ai-
ka-eläkkeellä. mut en mä silti kadu mi-
tään. Asunnon sentään ostin, mutta
myin pois, että mitä mä täällä pihiste-
len, kun tuolla venttaa Thaimaat, Keni-
at ja Brasiliat!
Dingo loppui ja loppuivat myös
80-luvun juhlat. Lasku maksettiin laman
muodossa. Taloudellisesti huonossa
hapessa ollut Bang Trax myytiin Fazeril-
le ja Lasse pestattiin pr-päälliköksi van-
haan tuttuun taloon.
– Dingossa mä ihmettelen sitä, mi-
hin se Neumannin huima luovuus silloin
yhtäkkiä katosi. Hyviä frendejä me ol-
laan kuitenkin Nipan kanssa edelleen ja
pidetään yhteyttä. Se mikä on surullista
on se, että bändin muut pojat ja Neu-
mann ovat niin huonoissa väleissä kes-
kenään., enkä mäkään ole ollut vuosiin
tekemisissä juuri muiden kuin Nipan ja
Even kanssa. Viime aikoina mulla on
kuitenkin ollut ilo nähdä, kuinka toimi-
va livebändi tämä Neumannin ja Even
Dingo on. Olen nähnyt aikoinaan, alku-
peräisessä kokoonpanossa, paljon vä-
syneemmän ja elottomamman Dingon
kuin mitä nykyinen bändi on.
Fazer myytiin 1994 Warnerille ja Las-
sen mukaan uusien amerikkalaisomis-
tajien myötä tuloskeskeisyys söi suuren
osan työnteon luovuudesta ja hauskuu-
desta.
Norres sai tarjouksen lähteä uuden
paikallisradion, Radio Stadin markki-
nointipäälliköksi ja lähti myös
Bileet eetterissä jäivät kuitenkin ly-
hyiksi, kuten monen muunkin radioalan
yrittäjän kohdalla on käynyt.
Oli vaihteeksi aika kaivaa oma firma
naftaliinista ja pistää se taas aktiivisek-
si. Riopop jatkoi tiedottamista ja erilais-
ta bileorganisointia, mutta tapahtumien
kirjo oli jo varsin laaja. Lahden viinijuh-
lia, American Car Showta, Koululiikun-
taliiton Power Moveria. Siihen päälle sit-
ten Mestareita areenalla, Drag&Racea,
Bumtsibum-kiertuetta ja Hurriganes-lef-
faa.
– Jo toistakymmentä vuotta sitten
mun hyvä ystäväni Jyrki Hämäläinen
sanoi kaikista parhaan profetian: Saat
nähdä Lasse, että tämä ala muuttuu
fast foodiksi. Artistit ja niiden musiikki
kulutetaan hetkessä loppuun – ihmiset
haluavat vain lisää ja lisää. Se heijastuu
siihen, että 1990- ja 2000-luku eivät ole
tarjonneet käytännöllisesti katsottuna
yhtään uutta kiintotähteä musabisnek-
seen. Sähköinen media ja koko tapa
elää on muuttunut niin kiivastempoisek-
si. Mediankin ainoa tehtävä tänä päivä-
nä on tahkota sen omistajille rahaa.
86
Lassella oli myös siivu ohjelmatoi-
mistobisneksestä Dex-viihteen ja Melo-
dian osakkuuden kautta, mutta.
– Mua viisaammat, tuloksesta ja ta-
seesta enemmän ymmärtävät yhtiö-
kumppanit olivat sitä mieltä, että kasvu-
luvut eivät sittenkään olleet riittävän hy-
viä ja halusivat myydä.
– Niinpä ohjelmatoimistot myytiin
pari vuotta sitten Eastwaylle. Norrek-
selle jäi oma, yhden miehen yritys, joka
kantaa Riopopin ohella komealta kals-
kahtavaa nimeä Entertainment Capital
Finland Oy. Nimi on edellämainitun yri-
tysryppään peruja.
Käytännössä Norres on ollut paljon
esillä bändituontiin innolla mukaan ryn-
nistäneen Kalle Keskisen Speed Pro-
motionin tiedottajan pestin myötä.
– Mä olen tehnyt Kallen kanssa ah-
kerasti töitä, mutta en ole Kallen yrityk-
sen palkkalistoilla. Työnjako on selkeä.
Kallen Speed Promotion tuo bändit
maahan ja minun yritykseni hoitaa tie-
dotuksen, viestinnän ja peeärrän.
– Kalle on vielä niin nuori – mä ihai-
len sen energisyyttä, päättäväisyyttä ja
rohkeutta. Nostalginen rock, John Ma-
yallit, Todd Rundgrenit ja Ted Nugentit
eivät välttämättä ole Kallen ominta alaa,
mutta 2000-luvun rockin ja rap-scenen
Kalle tuntee loistavasti.
Kun Lasse itse esittelee musiikkima-
kuaan, niin esille nousevat Cream, Led
Zeppelin, Jimi Hendrix, Kirka ja Hurriga-
nes. Artisteja, joista 2000-luvulla moni
ei ole edes hengissä.
– Kyllä mä olen säilynyt ihan hyväs-
sä vireessä, 60 prosenttia musiikkiku-
vioiden seuraamisesta on ammatillista
ja loput 40 prosenttia aitoa kiinnostus-
ta. sanoo herra itse ja lisää listaan Amy
Winehousen sekä Duffyn.
– Mulle tää homma on kuitenkin jat-
kuvaa kontaktien hakua, tutustumis-
ta ihmisiin ja verkoistoitumista mah-
dollisimman laajasti. Se on ehkä osa-
syy miksi mä yhä olen tässä näitä hom-
mia tekemässä. Sitä mä kuitenkin ha-
luan korostaa, että pääsääntöisesti mä
nautin työstäni.
– Mua on myös ilahduttanut, kun oon
tutustunut keikoilla ja festareilla uusiiin
bändeihin, kuinka myönteisesti ja en-
nakkoluulottomasti nää Negativet, Uni-
klubit ja PMMP:t ovat ottaneet vastaan
tällaisen vanhan konkarin. En mä tie-
tysti enää bailaa ja häilää niitten kans-
sa niin kuin bändien kanssa ennen. Mä
hoidan hommani ja lähden hotelliin nuk-
kumaan tai sitten himaan. Festareiltakin
saatan ajaa viimeisen esiintyjän jälkeen
yöllä himaan.
Niin tosiaan, himaan. Kolmannen
polven stadilaisella seurapiirihailla on
nykyään hima Vantaan Nikinmäessä.
– Mietittiin, että ehkä Töölö ei sitten-
kään oo paras kasvuympäristö pienille
lapsille. Ostettiin tää tontti syksyllä 2005
ja kyl mä talvella 2006 ennen kuin piti al-
kaa rakentaa, sanoin vaimolle pari ker-
taa, että myydään se tontti pois. Emmä
haluu lähtee sinne.Kehäkolmosen taak-
se.
– Mut sit mun yks hyvä kaveri kysyi,
että eikös sulla ole kesämökki, jonne
menet aina mielelläs. Etsä sitten muka
viihdy siellä? Ja mä olen aina viihtynyt
siellä helvetin hyvin.Töissä joutuu ta-
paan koko ajan helvetisti ihmisiä, säh-
köposti laulaa ja puhelimet soi tauko-
amatta. Nyt, kun mä ajan työhuoneel-
tani tai jostain keskustasta ton 25 kilo-
metriä Lahden suuntaan ja pääsen Ni-
kinmäkeen maaseudun rauhaan, niin
kyllä mun sielu siellä lepää.
Kahden pienen lapsen isä on jopa
niin vantaalaistunut, että pyrki Vantaan
kaupunginvaltustoon lokakuun vaaleis-
sa Kokoomuksen listalta ja pääsi.
– No, ne pyysivät mua mukaan ja mä
ajattelin, että miksi ei. Kyllä mä haluun
vaikuttaa oman kotipaikkakuntani asioi-
hin yhteiskunnallisessa päätöksenteko-
portaassa. n
LASSE NORRESSyntynyt: 21.9. 1952
Koti: Omakotitalo Vantaan
Nikinmäessä
Perhe: Vaimo ja Anni 4 vuotta
sekä Nikolas, 8 vuotta.
Harrastukset: Matkailu, piha-
askareet, sienestys, perhe
87
Perinteinen Pikkuparlamentti kokoontui perjantaina Helsin-
ki Rock’n’Roll Oy:n Juhani Merimaan johdolla. Pikkupar-
lamentin muina jäseninä nähtiin levy-yhtiö-, keikka- ja media-
vaikuttajia: Juha Kyyrö (Fullsteam Records & Agency), Kimmo
Valtanen (SonyBMG), Ville Kilpeläinen (Music Export Finland),
Riku Vassinen (MySpace Finland), Taija Holm
(ProPromotion) ja Anssi Autio (YLE). Keskus-
telu poukkoili musiikkiviennistä 360-mallin
kautta verkkoyhteisöihin ja -sisältöihin.
Merimaan mielestä vuosi on ollut varsin ta-
pahtumarikas.
– Keikkoja on ollut paljon, niin pieniä kuin
suuria. Ihmiset käyvät keikoilla enemmän kuin
aikaisemmin. Levybisnes sen sijaan tuntuu
kamppailevan laskevien myyntilukujen kans-
sa ja yrittää ratkaista, mikä olisi paras tapa
pysyä bisneksessä.
Kimmo Valtasen mielestä nykyinen kehitys
tukee ajatusta, että vain vahvat selviytyvät.
Keskikastin bändit jäävät vähälle huomiolle,
eivätkä keskinkertaisuudessaan menesty. Val-
tasen mielestä musiikin digitaalinen myynti on
Suomessa pahasti jäljessä kehityksestä.
– Levynmyynnin laskiessa digitaalinen myynti ei ole vastaa-
vasti kasvanut, Valtanen pyöritteli.
Juha Kyyrön mielestä suomalainen musiikkivienti ei voi
jatkua nykyisenkaltaisen mallin mu-
kaan.
– Ei voida olettaa, että tu-
lee uusi HIM tai The Ras-
mus, jotka kattavat koko
viennin. Meillä pitäisi olla
tasainen virta ulkomail-
le, josta piikit sitten vain
erottuvat edukseen.
Ville Kilpeläinen veikkaili
tulevaisuuden vientivalttien löytyvän ennemmin biisintekijöistä
kuin artisteista.
Internetin vaikutusta musiikkibisnekseen pohdittiin monelta
kantilta. Anssi Aution mukaan YLE:n kokemukset netti-tv-lähe-
tyksistä ovat olleet positiivisia. Viime kesän Provinssirock-lä-
hetykset keräsivät enemmän katsojia, kuin mitä aikaisemmat
Provinssista televisioon tehdyt tuotannot. Myös Ruisrockin
omilla nettisivuilla julkaistut livetaltioinnit keräsivät Merimaan
mukaan kiitettävästi katsojia.
MySpace on viime vuosina noussut ylivoimaisesti suu-
rimmaksi internetin musiikkikanavaksi. Kaikkien panelistien
mielestä nettiyhteisöjen vaikutus musiikkikenttään on ollut
kiistaton. MySpacessa lanseeratut sponsorijulkaisut herättivät
kuitenkin kysymyksiä siitä, pistääkö systeemi ansaintalogiikan
artistin kannalta retuperälle.
Merimaa muisti loppupuheenvuorossaan ylistää livekoke-
muksen ylivertaisuutta, mitä Pikkuparlamentin jäsenet eivät
käyneet kiistämään. n
Pikkuparlamentti
TEKSTI PEKKA NISU n KUVAT M
IINA ALAJÄRVI
89
24/7 entertainmentwww.247entertainment.com
Morten Dahlgren VP Sales & Marketing, [email protected]
A 38 / Club
Zsuzsanna Bende
AdultaPL 9604401 Järvenpääwww.adulta.fi
Lasse Kastarinen Yksikönpäälikkö 050 310 7389 [email protected]
Markku Häkkinen
Antero Gustafsson
Riikka SelanderKoulutuskoordinaattori050 606 609 [email protected]
Maija HeikkinenOpiskelija
Vilho RajalaOpiskelija
Ville Juvonen Opiskelija
Eduardo Martinez Opiskelija
Aina Interactive Vanajantie 7, PL 58513111 Hämeenlinnawww.aina.fi
Perttu Laakso Johtaja 045 773 02797 [email protected]
Air Chrysalis Scandinaviawww.sc.chrysalismusic.co.uk
Ben Malén Managing Director +46 705 288231 [email protected]
Aitoon Kirkastusjuhlat Honkalantie 436720 Aitoowww.aitoo.fi/kirkastus
Kari TuominenProjektipäällikkö 040 065 [email protected]
AKUN TEHDAS / Motley Ltd Aurinkokuja 933420 Tamperewww.akuntehdas.com
Petri SihvonenAluemyyntipäällikkö 040 081 2109 [email protected]
All Studio Publishing
Rotdornweg 23 63128 Dietzenbach Germany
Leanaliisa Pirhonen-Kornhauser Tv- musicproducer/ songwriter 050 041 5514 [email protected]
AMV Talpa GmbHwww.amv-talpa.de
Daniela Gassert Creative Manager+49 49 28006 140 [email protected]
Jörg-Ingram Hiller Music Publishing+49 (0)40 28006150 [email protected]
Ancienne Belgique
Kurt OverberghAnttila OyPL 173800016 Keskowww.anttila.fi
Martti Loponen050 559 [email protected]
Jan VuorinenTuotepäällikkö040 096 [email protected]
Seppo KaijansinkkoTuotepäällikkö050 359 [email protected]
Anne LeinonenTuotepäällikkö050 322 [email protected]
Asianajotoimisto Karjalainen Oy Eerikinkatu 200100 Helsinkiwww.karjalainen.info
Kari Karjalainen Asianajaja 040 556 4110 [email protected]
A&R Worldwide/MUSEXPOwww.musexpo.net
Sat Bisla President & Founder 1.323.782.0770 ext 106 [email protected]
Arcadawww.arcada.fi
Tuulikki HaaranenTutkija040 509 [email protected]
Karin LindroosOpiskelija
Mauri Suomivuori
Opiskelija
AV-Disc OyRobert Huberin tie 701510 Vantaawww.av-disc.fi
Niko TanhualaMyyntijohtaja040 900 [email protected]
Backbeat Oy PL 14800931 Helsinkiwww.backbeat.fi
Kai Jauhiainen Toimitusjohtaja040 088 [email protected]
Backstage AllianceSuomenlinna C 100190 Helsinkiwww.backstagealliance.com
Paavo Bäckman Managing director 040 541 9122 [email protected]
Virpi Immonen President 041 518 6243 [email protected]
Toni Ritonen Booking agent & Publishing A&R 050 404 4573 [email protected]
Milla Palovaara Promotion manager 040 596 7973 [email protected]
Teja Kotilainen A&R 040 777 9366 [email protected]
Baltic DiscPärnu mnt. 499,76401 Laagri,Harjumaawww.balticdisc.ee
Aare Puur Myynti-ja markkinointijohtaja+372 [email protected]
BDG Music
Helen Sildna Promoter +3726274780 [email protected]
Belides OyVenteläntie 2808500 Lohja www.belides.fi
Maria Tarnanentoimitusjohtaja
+358-40-707 [email protected]
Benjon Oy Fredrikinkatu 55 A 600100 Helsinkiwww.benjon.fi
Mikael Kolehmainen Lakimies 050 340 5202 [email protected]
Beverage Partners FinlandKaikukatu 3 A, 3 krs.00530 Helsinkiwww.bpf-finland.fi
Kalle SukanenBrand Manager044 527 [email protected]
Juha TarvonenAluemyyntipäällikkö040 556 7117 [email protected]
Mika PajulaMyyntijohtaja040 778 0008 [email protected]
Bodog Musichttp://music.bodoglife.net
Björn Meyer Product Manager +4930310117124 [email protected]
Bose FinlandKornetintie 6 B00380 Helsinkiwww.bose.fi
Suvi SaarelainenSales Administrator010 778 [email protected]
Olli KarisalmiPro & Live Music Sales 050 501 [email protected]
Perttu Vänttinen Country Manager 050 531 9095 [email protected]
Brian Reza Management
Brian Reza
BTJ Finland OyPL 8400211 Helsinkiwww.btj.fi
Kari Heikkinen Toimitusjohtaja 040 045 0439 [email protected]
Carita Oksman Toimitussihteeri 040 591 8185 [email protected] M
USIIK
KI&
MED
IA 2
008
90
Tiina Uimonen Päätoimittaja 09 58404534 [email protected]
Böning.Haube.Nerger Werbeagentur GmbH
Jürgen Nerger
CDON ABBox 385SE 201 23 MalmöSwedenwww.cdon.com
Pasi Kukkonen Country Manager +46 736 992895 [email protected]
Century Media Records Ltd.www.centurymedia.com
Jens Prueter Head Of A&R Europe +49 (0)231 82 97 0 [email protected]
Channel 4 Radiowww.channel4radio.com
Andrew Phillips
Clockwork Music Management
Paul Cheetham MD 040 7024 775 [email protected]
Cod Musicwww.cod.is
Jon Thor Eythorsson Manager +354 8632270 [email protected]
Comixpress Marsinkatu 3 B 2711130 Riihimäkiwww.comixpress.com
Miki Wallenius Tuottaja-toimittaja 040 080 [email protected]
Cool Records Finland Oy Kömöntie 735300 Orivesi
Jokke BlomsterTuottaja 040 074 4317 [email protected]
Cosmic StudiosYliopistonkatu 5033100 Tamperehttp://cosmicstudios.fi
Antti Suomalainen CEO, Producer, A&R 040 081 1209 [email protected]
Leo Melin [email protected]
Jarno Alho [email protected]
Creative Labs Visionist Läntinen Brahenkatu 2 c A 2600510 Helsinkiwww.visionist.fi
Jiri KoivuniemiMarkkinointi 040 837 [email protected]
Mika AhonenMarkkinointi046 885 [email protected] Records www.demolitionrecords.com
Ged Cook
Dex Viihde Oy PL 3344801 Pihtipudaswww.dexviihde.fi
Hannu KorhonenMyyntipäällikkö 044 064 [email protected]
Janne Tokola Agentti 044 520 3335 [email protected]
Kirsi Myllynen Toimistopäällikkö 044 592 8837 [email protected]
Minna Kumpuvuori Keikkamyyjä 044 280 [email protected]
Dicentia Finland OyValimotie 100380 Helsinkiwww.dicentia.fi
Mika TalvitieToimitusjohtaja050 587 [email protected]
Asta MajanderCusomer service coordinator09 530 55 [email protected]
JP MönkkönenCD -masterointi09 530 55 [email protected]
Dicentia Online Ab www.dicentia.se
Stefan Claesson Business manager [email protected]
Digital Media Finland OyMadetie 25b 2
02170 Espoowww.digitalmedia.fi
Timo Argillander Toimitusjohtaja040 044 8079 [email protected]
Discopress Oywww.hitit.fi
Pentti Teräväinen Toimitusjohtaja 040 062 0036 [email protected]
Aija Teräväinen toimistopäällikkö03 346 2522 [email protected]
Drakkar Entertainment GmbH
Marius KopecLabel [email protected]
Eastway Oy Hankasuontie 800390 Helsinki www.eastway.fi
Tomi Lindblom Tiedotuspäällikkö 040 528 8485 [email protected]
EasyZone Oy Kärsämäentie 3520360 Turkuwww.easyzone.fi
Panu Tolonen Toimitusjohtaja050 530 0460 [email protected] Mikko Korhonen Valikoimapäällikkö 050 530 0449 [email protected]
Markku RinneKaupallinen johtaja 040 068 0565 [email protected]
Eat This Music Oy Tarkk’ampujankatu 20 e 6900150 Helsinki
Juuso Maasara Tuottaja 050 593 2912 [email protected]
Edel Records Finland Oy Säynäslahdentie 1200560 Helsinkiwww.edel.fi
Jorma Kosonen Toimitusjohtaja 040 040 5419 [email protected]
Ilkka Vainio Tuotantopäällikkö 040 546 0866 [email protected]
Tempo Suvanto Tiedotus - Promotion 040 043 1105 [email protected]
EKTY ry PL 20002321 Espoowww.kivenlahtirock.com
Jere Makkonen Promoottori 040 503 1319 [email protected]
Elements Music Oy Itälahdenkatu 23 A 600210 Helsinkiwww.elementsmusic.fi
Jani Jalonen Toimitusjohtaja 040 056 4612 [email protected]
Tommi Tuomainen COO 040 844 [email protected]
Eero Tolppanen Label relations 040 837 6664 [email protected]
Elwood Muusik LTD
Paul Pihlak +3725025700 [email protected]
Oy Emi Finland Ab Tammasaarenlaituri 300180 Helsinkiwww.emi.fi
Wemppa KoivumäkiManaging Director [email protected]
Minna KärkkäinenProduction Assistant [email protected]
Jaana Karila Office Manager 09 348 426 [email protected]
Elina Ämmälä Promotion Manager (international repertoire)[email protected]
Inka LaitinenPromotion Manager (local) [email protected]
Mari Wainio Promotion Manager (local)[email protected]
Stella Harasek Digital Marketing & Promotion [email protected]
Gabi Hakanen Head of A&R [email protected]
Timo KuoppamäkiA&R Manager & Export [email protected]
Jari Petäjäniemi New Business Development & [email protected]
Entertainment Capital Finland OyRadiokatu 5 D00240 Helsinki www.riopop.fi
Lasse Norres Viihde- ja musiikkialan yrittäjä044 770 6007 [email protected]
Equal Dreams OyTekniikantie 2102150 Espoowww.equaldreams.com
Kimmo KärkkäinenToimitusjohtaja050 443 [email protected]
Eyeball RecordsPO Box 400Ridgewood, NJ 07451www.eyeballrecords.com
Marc DebiakGeneral [email protected]
Fallen Angel PromotionReiherintie 1 E 5400870 Helsinkiwww.fallenangelpromotion.com
Hanna Backända Perustaja 040 562 [email protected]
Fast Freddie Productions Oy/8raita Record StoreEerikinkatu 820100 Turkuwww.8raita.fi
Fredrik Johansson 040 740 6725 [email protected]
Festago Oy Kilpisenkatu 940100 Jyväskyläwww.festago.fi
Vesa Walden Yrittäjä 040 064 5435 [email protected]
Festivaalipalvelu MP OyPL 45233101 Tamperewww.festserv.com
91
Mikko Puska Toimitusjohtaja050 591 7880 [email protected]
Paula Hankaanpää Sihteeri050 591 7880paula.hankaanpää@nettilinja.fi
Finnish Metal Events OyFredrikinkatu 61 A 2400100 Helsinkiwww.fme.fi
Jouni MarkkanenPromoottori 050 057 4636 [email protected]
Hanne KuosmanenTuottaja041 523 [email protected]
Finnish Music Information Centre FIMICLauttasaarentie 100200 Helsinkiwww.fimic.fi
Jutta Jaakkola Toiminnanjohtaja 09 681 01314 [email protected]
Henna Salo Tuottaja-tiedottaja, kevyt musiikki 09 681 01315 [email protected]
Merja HottinenTiedottaja09 681 [email protected]
Firebox Oy Päivölänkatu 4060120 Seinäjokiwww.firebox.fi
Toni PeltolaBooking Agent044 021 8601 [email protected]
Fremantle Mediawww.fremantlemedia.fi
Fred Casimir Vice President Music EMEA +493317060383 [email protected]
Fullsteam Records & Agency OyTyöpajankatu 2, rak 7, 2. krs 00580 Helsinkiwww.fullsteamrecords.com
Juha KyyröPresident050 546 [email protected]
Johannes Kinnunen Managing Director, Promotion
Manager 041 533 [email protected]
Artemi Remes Promoter 050 374 4626 [email protected]
Otso Kähönen Booking Agent050 538 [email protected]
Silke Hölker International Marketing Manager 040 822 [email protected]
Anne-Mari HarinenProduction Manager 050 435 [email protected]
Niko Kangas A&R, Production Manager 050 544 3312 [email protected]
Lauri ElorantaA&R, Indie Center, Production Assistant 040 523 [email protected]
Petra Pitkänen Business Administration 040 745 [email protected]
Annina Ahola Personal Assistant 040 575 5776 [email protected] Heikki Häkkinen Marketing & Production Assistant 040 356 8657 [email protected]
Janne Myllymäki Production Assistant [email protected]
Heidi AhoProduction manager 09-29050805 [email protected]
Futurice Oy Vattuniemenranta 2, 5krs00210 Helsinkiwww.futurice.com
Tommi HietavuoConnector 040 779 8113 [email protected]
Tommi ForsströmSpecialist050 411 0260 [email protected]
GAEA Booking&Records Rautatienkatu 26 B33100 Tamperewww.gaea.fi
Esa TonttiCEO
03 211 0775 / 044 563 1430 [email protected]
Lasse Hytönen Promotion, A&R 03 211 0775 [email protected]
Henri Koskiniemi Booking Agent 03 211 0775 [email protected]
Global Music Limited
Eric Cook+44 191 4239313 [email protected]
Google Finlandwww.google.fi
Petri Kokko Country Manager
Gramex Pieni Roobertinkatu 16 A00120 Helsinkiwww.gramex.fi
Taru TuovinenTilitysvalmistelija [email protected]
Ilona Saarela Tilitysvalmistelija [email protected]
Pirjo Salmela Sopimusassistentti [email protected]
Leena PitkänenApulaisjohtaja leena.pitkä[email protected]
Kari Niemelä Projektipäällikkö kari.niemelä@gramex.fi
H-POP Music ManagementPyytivaarantie 6281100 Kontiolahti www.h-pop.fi
Heikki Tietäväinen Toimitusjohtaja050 444 2285 [email protected]
Haaga-Heliawww.haaga-helia.fi
Sirpa Lassila Lehtori 050 310 1059 [email protected]
Hellfest
Mannix Strauchner
Helsingin JuhlaviikotLasipalatsiMannerheimintie 22-2400100 Helsinki www.helsinginjuhlaviikot.fi
Minna Huuskonen
Tuottaja 044 088 1232 [email protected]
Helsingin Kaupungin NuorisoasiainkeskusPL 502700099 Helsingin Kaupunkiwww.hel.fi
Antti LiljaMarkkinointipäällikkö 050 559 [email protected]
Pekka Mönttinen Nuoriso-ohjaaja 050 559 1799 [email protected]
Tiina Toivonen Nuoriso-ohjaaja 041 512 [email protected]
KOY Helsingin KulttuuritaloSturenkatu 400510 Helsinkiwww.kulttuuritalo.fi
Antti SarmanneTuotantopäällikkö 041 503 0050 [email protected]
Marja Salo Myyntipäällikkö 050 594 1699 [email protected]
Helsingin Rock and Roll Oywww.tavastiaklubi.fi
Juhani MerimaaToimitusjohtaja / Promoottori050 505 [email protected]
Pekka Görman050 070 [email protected]
Helsingin Sanomat / Radio HelsinkiPerämiehenkatu 12 E00150 Helsinkwww.radiohelsinki.fi
Jan Ketonen Myyntipäällikkö 050 5270 590 [email protected]
HeseTVwww.hesetv.fi
Vekke Mäki Tuottaja
Hillmedia UK
Gis Gudmundson
Himos Festival OyHimospark Jämsäwww.himosfestival.com
Hannu HaljalaVastaava tuottaja040 064 0610
Hullu Poro Oy Rakkavaarantie99130 Leviwww.hulluporo.fi
Jonna Köngäs 040 5463816 [email protected]
Hype Records Oy World Trade CenterVeistämönaukio 1-320100 Turkuwww.hypeproductions.fi
Kari PenttinenLabel Manager 040 055 3585 [email protected]
Jarno Rouhiainen Promoter 050 354 5488 [email protected]
Koy Ideapark AbIdeaparkinkatu 437570 Lempäälä www.ideapark.fi
Joonas RuolahtiMarkkinointijohtaja 040 020 0202 [email protected]
Ikra
Grigory Goldenzwaig
Imperial Records JPN Tomomi Suganuma
In Output Oy Oksasenkatu 4 A 700100 Helsinki
Jyri Forsström Promoter / CEO 040 537 [email protected]
IskelmäKehräsaari B 533200 TAMPEREwww.iskelma.fi
Ari Ojala Erkki Ryttyläinen
Itella Asiakkuusmarkkinointi Oy
Jani Karppanen Product Manager 040 354 2941 [email protected]
iq-pro.ru
Anna Shvets
J. Karppanen Oy PL 14533101 Tampere
92
www.karppanen.fi
Jouko J. Karppanen Agentti03 312 27000 [email protected]
Tanja Saarinen Agentti03 312 27000 [email protected]
Jiffel Music OyLeirikatu 602600 Espoowww.jiffel.com
Jukka HynynenGeneral Manager 050 302 7007 [email protected]
Janne AinesmaaA&R Manager [email protected]
Teemu Aho Promotion [email protected]
Johanna Kustannus Oy Hämeentie 6 A 4 00530 Helsinkiwww.johannakustannus.fi
Sami RikalaTiedottaja 040 076 6879 [email protected]
Nick Triani A&R050 578 0443 [email protected]
Pekka Aarnio Tuotantopäällikkö 040 551 1647 [email protected]
Jykes Oy Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Sepänkatu 440100 Jyväskyläwww.jykes.fi
Saila Pulkkinen Yrityskehittäjä 040 086 2198 [email protected]
Carita Harju Kehittämispäällikkö [email protected]
Risto Kovala Yrityspalvelupäällikkö [email protected]
Jyväskylä University of Applied SciencesPitkäkatu 18-2240700 Jyväskyläwww.jamk.fi
Pia Kreus Lecturer040 096 [email protected]
Heidi Apponen Lecturer 040 517 [email protected]
Martti Heikkinen Lecturer 040 533 1539 [email protected]
Kalle MarttilaStudent
Antti Moilanen Student
Nienke van der Peet Student
Jyväskylän Ammattikorkeakouluwww.jamk.fi
Juho-Heikki KorhonenOpiskelija
Sampo-Ilmari TuhkalehtoOpiskelija
Kiinteistö Oy KaapelitaloTallberginkatu 1 C / 1500180 Helsinki
Stuba NikulaToimitusjohtaja040 555 55 [email protected]
Kaiku EntertainmentPohjoisranta 20 C 4900170 Helsinkiwww.kaikuentertainment.fi
Pekka RuuskaToimitusjohaja040 046 [email protected]
Osku KetolaA&R Manager050 349 [email protected]
King Foo EntertainmentFredrikinkatu 61A 7. kerros00100 Helsinkiwww.kingfooentertainment.fi
Juha Ruusunen Manageri050 355 7876 [email protected]
Klubi PL 50033101 Tamperewww.klubi.netTero ViikariOhjelmapäällikkö040 550 4044 [email protected]
Seppo Tahvanainen 050 466 9462 [email protected]
Antti HietalaTuotantoassistentti044 560 [email protected]
Koetinkivi Oy PL 61433101 Tamperewww.koetinkivi.fi
Petri Ekman Toiminnanjohtaja040 086 [email protected]
Hannu Lepistö Agent045 110 8003 [email protected]
Jani HölliScout 040 075 4574 [email protected]
Kohtaus / Kettu rywww.kohtaus.fi
Maarit Salminen040 775 [email protected]
KROQ
Gene Sandbloom
Labrador
Johan Angergård
Lifetime Networks
Marianne Goode
Livenation Finland Oywww.livenation.fi
Risto Juvonen Head of Promotion 09 856 73404 [email protected]
Ritva VäänänenMarketing Manager 09 856 73408 [email protected]
Teemu Suominen Agent 09 856 [email protected]
Niksu Väistö Promoter 09 856 73402 [email protected]
Lenny Lindfors Agent09 856 73407 [email protected]
Juha JuoniAgent 09 856 73412 [email protected]
Scott Lavender Promoter09 856 73426 [email protected]
Sanna Lanttola
09 856 73415 [email protected]
Elina Orma Agent 09 856 73405 [email protected]
Veli PalevaaraAgent 09 856 73434 [email protected] Anne Kirsikka Assistant 09 856 [email protected]
Minna Tuulari Assistant 09 856 [email protected]
Anssi NevalainenPromotion & Marketing Director 09 856 [email protected]
Nina CastrénCFO09 856 [email protected]
Maritta KettunenPromotion Manager [email protected]
Luger
Niklas Jonsson
Maailma kylässä -festivaali / Kepa ry Töölöntorinkatua 2 a00260 Helsinkiwww.maailmakylassa.fi
Johanna Eurakoski Promoottori 040 087 9333 [email protected]
Susanna Okker Festivaalituottaja045 670 2023 [email protected]
Matador Nils Bernstein
Mediakeskus LumeTaideteollinen korkeakouluHämeentie 135 C00560 Helsinkiwww.lume.fi
Samppa MurtomäkiProduction manager050 343 [email protected]
Melkweg
Cor Schlösser
Melodia Oy Telekatu 1020360 Turkuwww.melodia.fi
Markku [email protected]
Hanna LaineTaloushallinto [email protected]
Krista Westerlund [email protected]
Meteli.net / Nemesys OyTallberginkatu 1 C 12500180 Helsinkihttp://meteli.net
Patrik Lindberg [email protected]
Marcus Ahlfors [email protected]
Samira [email protected]
Martti Lindholm [email protected]
Motor Entertainment GmbHwww.motor.de
Tim RennerCEO [email protected]
MTG Musiikkituottajat Group OyMTG PL 54020101 Turkuwww.mtgmusiikki.fi
Aku Toivonen Toimitusjohtaja, tuottaja 050 559 0025
Music Export Finland ry Pieni Roobertinkatu 16 A00120 Helsinkihttp://musex.fi
Ville Kilpeläinen Vt. Toiminnanjohtaja 045 678 0393 [email protected]
Sami Häikiö Tuottaja 040 769 0717 [email protected]
Marileea JärnefeltMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö 040 533 3312 [email protected]
Katariina Karstila Kontrolleri050 376 8240 [email protected]
Music Televisionwww.musictelevision.fi
Axl Smith VJ / Tuottaja / Musiikkipäällikkö [email protected]
Erja Morottaja
93
Maajohtaja040 865 [email protected]
Music To Their Earswww.musictotheirears.com
Andrew Phillips Managing Director 07850 [email protected]
MusicWorks Helsinki OyPursimiehenkatu 29 E00150 Helsinkiwww.musicworks.fi
Leri Leskinen040 045 9086 [email protected]
Musiikki & Media www.musiikkimedia.fi
Kimmo Pekari Tuottaja 040 032 [email protected]
Lauri LaurilaTuottaja 050 366 3532 [email protected]
Zachris SundellTuotantopäällikkö040 516 9358 [email protected]
Pekka Nisu Copywriter 040 828 3828 [email protected]
Mikko Häkkinen Graafinen suunnittelu 050 353 4214 [email protected]
Jaakko Joensuu Tuotantopäällikkö 045 638 3779 [email protected]
Tarja Röytiö Tuotantopäällikkö044 520 6921 [email protected]
Emmi HolopainenTuotantopäällikkö040 727 [email protected] HonkanenTuotantipäällikkö040 574 [email protected]
Antti MäkeläLogistiikkapäällikkö 050 309 [email protected]
Lotta NyqvistTuotantopäällikkö040 822 [email protected]
Muttis Booking Büro
www.muttis-booking.de
Mutti 0049 30 61507745 [email protected]
MySpace Suomiwww.myspace.com
Riku VassinenMarketing & Content Coordinator040 535 [email protected]
Myy PromotionRitariperhonkuja 833400 Tamperewww.myypromotion.fi
Myy Honkanen040 574 3577 [email protected]
NBC Universal www.nbcuni.com
Alicen Schneider
Nelonen Media www.nelonen.fi
Marko PohjosmäkiPromotuottaja 040 581 5465 [email protected]
Nem- Booking OyVerstaankatu 5 A33100 Tamperewww.nem-booking.fi
Harri KarvinenToimitusjohtaja050 557 [email protected]
Rowan RaffertyBooking Agent050 585 [email protected]
Timo HyvönenBooking Agent040 535 [email protected]
Nettwerk
Gary Levermore
Noisy Promotion Töölönkatu 3 A00100 Helsinkiwww.noisypromotion.com
Kaisa Väisänen040 055 6492 [email protected]
Mii Saraskoski 044 550 1877 [email protected]
Wille Wilenius 040 552 2622 [email protected]
Nokia Musiikkikauppawww.nokia.fi/musiikkikauppa
Ilkka KujansivuService Manager040 736 [email protected]
Nokia Oyj / Nokia Interactive Advertising
Juhani Polkko Country Manager, Nordic 040 543 0825 [email protected]
North & South PL 7433311 Tampere www.northandsouth.fi
Kari Kallonen040 517 0659 [email protected]
NUCLEAR BLASTwww.nuclearblast.de
Holger Tiefenbach +49 172808557 [email protected]
Off Records Finland OyLaajalammintie 14 C 2350160 Mikkeliwww.offrecords.fi
Jaakko TarvainenToimitusjohtaja050 531 1682 [email protected]
Timo Päiviölä
Ohjelmanaiset Oy Sorinkatu 133100 Tamperewww.ohjelmanaiset.fi
Marita Mannila-Savola Ohjelmamyyjä 040 023 9377 [email protected]
Ohjelmapalvelu J.Airaksinen Arinatie 2 C00370 Helsinki
Jukka AiraksinenManageri 040 054 2693 [email protected]
Ohjelma-Viisari Oy Kauppakatu 2360100 Seinäjokiwww.ohjelma-viisari.com
Kari RatavaaraToimitusjohtaja 040 056 3329 [email protected]
Omnia Aikuisopistowww.omnia.fi
Anssi Eriksson Opiskelija
Laura Lindell Opiskelija
Nino Lintermo Opiskelija
Mia-Mari Ljungqvist-Merensalmi Opiskelija
Terhi Miettunen Opiskelija
Sarita Nyyssönen Opiskelija
Jari Pekkonen Opiskelija
Miika Pispala Opiskelija
Pekka Brelo Opiskelija
Minette Ristikari Opiskelija
Elina Rummukainen Opiskelija
Petri Salo Opiskelija
Tanja Saarinen Opiskelija
Christa Sillberg Opiskelija
Maria Sundström Opiskelija
Minna Vuorio Opiskelija
The Orchardwww.theorchard.com
Ian HayllarManager Retail & Integrated Marketing The Orchard+49 173 719 2353 [email protected]
Oulun MusiikkivideofestivaalitPL 4290015 Oulun kaupunki www.omvf.net
Olli RantalaToiminnanjohtaja040 578 1074 [email protected]
Taina Ronkainen Taiteellinen johtaja 040 582 9143 [email protected]
Hanna Jakku Festivaalituottaja 044 568 1429 [email protected]
Ondine Oywww.ondine.net
Pekka SeppänenHall.pj.
040-342 [email protected]
Otto Production CompanyFabianinkatu 400130 Helsinkiwww.ottofilm.com
Ox-Fanzinehttp://www.ox-fanzine.de
Joachim Hiller +49 212 38 31 828 [email protected]
Partysan Concert Promotionwww.sauna-open-air.fi
Jussi SantalahtiPromoter 040 062 7349 [email protected]
Otto HallamaaProdution manager [email protected]
Peace & Lovewww.peaceandlove.nu
Göran Beischer Program assistant (46) 070-6606399 [email protected]
Jesper Heed
Piikkikasvi Agency Tallberginkatu 1/4000180 Helsinkiwww.piikkikasvi.fi
Juha LassilaToimitusjohtaja09 685 93226 [email protected]
Kari M. PössiVanhempi agentti 09 685 [email protected]
Arttu Tolonen Erikoisohjelmat, toimitusjohtaja (Sahara Oy)09 683 93225 [email protected] Sanna Kylmälä Nuorempi agentti 09 685 9321 [email protected]
Paula Jurvanen Tuotantosihteeri09 685 93225 [email protected]
Hiksu Toivanen Tuotantovastaava 09 685 93222 [email protected]
Pirkanmaan Ammattikorkeakouluwww.piramk.fi
Timo Kivikangas
94
Koulutuspäällikkö040 869 8840
Timo Luukkanen Opettaja 040 071 4254
Janne TauriainenOpettaja 040-7059474
Aapo Hellman
Lauri Heikkilä
Mikko Luontama
Jussi Heino
PKT-säätiö Mikonkatu 17 A00100 Helsinkiwww.pkt.fi
Leena Hoppania Johtava asiantuntija 040 724 2076 [email protected]
Jaana LähteenmäkiAsiantuntija 050 437 0060 [email protected]
Playground Productions Oy Ab
Niklas Nylund050 337 5089 [email protected]
Pluto Finland Oksasenkatu 10 A 700100 Helsinkiwww.plutofinland.fi
Susanna Torvinen Tuottaja 040 591 [email protected]
Poko Rekords Oy PL 48333101 Tamperewww.poko.fi
Epe Helenius Managing Director 03 213 6800 [email protected]
Jouni TamminenA&R 03 213 6835 [email protected]
Mikko Meriläinen A&R03 213 6819 [email protected]
Maiju AsikainenPromotion 03 213 6814 [email protected]
Jaana HarjuMarketing Assistant 03 213 6825 [email protected]
Marita Helenius
Royalty/Business Affairs 03 213 6845 [email protected]
Kari Lahtinen AD/Karin Workshop Oy 03 213 6840 [email protected]
Polarartistit OyVeneentekijäntie700210 Helsinkiwww.polarartistit.fi
Ilkka Pensola Toimitusjohtaja040 044 [email protected]
Marko Nuutinen Asiakkuuspäällikkö 050 076 [email protected] PONY CANYON INC.
Katsumi TeradaGeneral [email protected]
Pop BusinessPohjanmaantie 2033270 Tampere
Markku MakkonenJohtaja 040 537 9072 [email protected]
Popkomm GmbH
Dirk Schade Manager Festival +49 151 167 460 04 [email protected]
Pop Media Oy Malminkatu 2400100 Helsinkiwww.comomedia.com
Viljami PuustinenPäätoimittaja/Rumba 040 523 3110 [email protected]
Popgee Oy PL 28502601 Espoowww.popgee.fi
Matti KaunisvesiManaging Director020 741 [email protected]
Jonna Kovasin Project Manager020 741 [email protected]
Timo KaunisvesiBooking Agent 020 741 [email protected]
Mika Sorola Booking Agent
020 741 [email protected]
Sami Siilin Booking Agent020 741 [email protected]
Popgram Finland / Warner Music Finland Oy PL 7400211 Helsinkiwww.popgram.fi
Samppa Hartikainen Managing Director 09 681 400 [email protected]
Ville NymanBooking Agent 09 681 400 [email protected]
Niina JalonenSales Manager09 681 400 [email protected]
Jake Hannula Booking Agent 09 681 400 [email protected]
Petri PirttikangasSales Manager09 681 400 [email protected]
Pori Jazz www.porijazz.fi
Katja Leppäkoski Toimitusjohtaja 044 3637 066 [email protected]
Niina EevaMarkkinointipäällikkö044 3637 016 [email protected]
Program ProductionRautatienpuistokatu 628130 Poriwww.programproduction.com
Marko LuomaOhjelmapäällikkö050 590 [email protected]
Promosystems Oy Jaakokatu 201620 Vantaawww.promosystems.fi
Mika Sopanen 040 084 2322 [email protected]
Matti Rauvanto040 041 [email protected]
ProPromotion Oy Aurinkokuja 933420 Tamperewww.propromotion.fi
Taija Holm Toimitusjohtaja040 748 3435 [email protected]
Laura Kokkonen Tiedottaja 040 748 0067 [email protected]
Janni EerolaStreet team -toiminta040 080 8036 [email protected]
Provisual OyKoskelantie 2100610 Helsinkiwww.provisual.fi
Cyde Hyttinen Executive Producer / Partner 050 057 [email protected]
Juha Nikulainen Producer 040 056 6495 [email protected]
Puskuri Tuotanto AYHämeenpuisto 14 C 3033210 Tampere
Mari Aalto041 469 0836 [email protected]
Anna Martevo 044 513 2555 [email protected]
Rabarock Festivalwww.rabarock.ee
Kristo Rajasaare+3725013724 [email protected]
Rabbit Merchandising Oy Wavulinintie 3A00210 Helsinkiwww.rabbitmerch.com
Anssi LehtomäkiTuotepäällikkö 045 638 8480 [email protected]
Antti-Jussi Hämäläinen [email protected]
Kaisa [email protected]
Samuli [email protected]
R-Beat Oy & DBTLPaavo Nurmen puistotie 1120810 Turkuwww.r-beat.com
Kari Rantala Tuottaja 040 082 0701 [email protected]
Radar Booking & Inferno Metal Festival www.radarbooking.no
Jan-Martin JensenManaging Director+4797041664 [email protected]
Radio Vaasawww.radiovaasa.fi
Hippi Hovi Ohjelmapäällikkö 050 551 3995 [email protected]
Red Eye USA www.redeyeusa.com
Tor Hansen
Radio NRJ Finland Kiviaidankatu 2i00210 Helsinkiwww.nrj.fi
Jani JääskeläinenOhjelmajohtaja040-722 6866 [email protected]
Radio Wave
Pavel Zelinka +420 723 347 653 [email protected]
RMS
Toni SillanpääCEO, Management, Production046 885 [email protected]
Janne OrdenVastaava tuottaja, [email protected]
Rockadillo RecordsIlmarinkatu 12 A 233500 Tamperehttp://rockadillo.fi
Tapio KorjusJohtaja 03 213 1260 [email protected]
Rockpolis / Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskusPL 1690015 Oulun Kaupunkiwww.rockpolis.fi
Jarkko HalunenProjektipäällikkö 044 703 [email protected]
Rock This Town Rock This Town GbR Hobrechtstr. 41 12047 Berlin - Germanyhttp://www.rockthistown.de/
Ingo Teichert
95
RokkikauppaUrho Kekkosenkatu 8 C 34 B00100 Helsinkiwww.rokkikauppa.com
Ulla IkonenSales Manager, Merchandise044 346 [email protected]
Masi Hukari
Rookie Recordswww.rookierecords.de
Juergen Schattner+49 221-29074674 [email protected]
Rough Trade
Sjuul KokSenior Product Manager 00-31-35-6256340 [email protected]
S-IltaravintolatPL 6900088 S-ryhmäwww.s-iltaravintolat.fi
Miko KamppuriIltaravintoloiden ketjupäällikkö / Brand Manager 010 768 2885 [email protected]
Sakara Records PL 79933101 Tamperewww.sakararecords.com
Tuomo SaikkonenToimitusjohtaja 040 025 2756 [email protected]
Marko AnnalaTuotantopäällikkö [email protected]
Kuisma [email protected]
Sam Agency Tallberginkatu 1 C/10200180 Helsinkiwww.samagency.fi
Sami Peura President040 590 [email protected]
Mira Koponen Booking Agent040 067 [email protected]
Laura ImmonenProduction Assistant/Controller040 701 [email protected]
Satu rywww.satu.fi
Stiina LaaksoToiminnanjohtaja
SBS Media / The Voice Tallberginkatu 1 c00180 Helsinkiwww.voice.fi
Jussi SuvantoOhjelmajohtaja [email protected]
Sami Virtanen Musiikkipäällikkö[email protected]
Unne Sormunen Ohjelmapäällikkö[email protected]
Johannes SaukkoOhjelmapäällikkö[email protected]
Ida Korhonen Toimittaja [email protected]
Jussi Mä[email protected]
Juha Västi [email protected]
Kristian JuusoKuvaaja [email protected]
Tila TuovinenPromootiovastaava020 747 [email protected]
Antti PehkonenPromootiovastaava 020 747 [email protected]
Elina KarjalaPromootio assistentti020 747 [email protected]
Sami Sarkkinen
SC/ Jagjaguar
Chriss Swanson
Oy Scan-Show Ab PL 5900251 Helsinki www.scanshow.fi
Susanna Lönnqvist Projektipäällikkö 040 572 [email protected]
SellaBandwww.sellaband.com
Johan Vosmeijer CEO +31622801294 [email protected]
Sellosali PL 316102070 Espoon kaupunkiwww.sellosali.fi
Leena Topinoja Tuotantokoordinaattori 050 301 9428 [email protected]
Selmu / ProvinssirockPl 18060101 Seinäjokiwww.provinssirock.fi
Juha KoivistoPromoottori 06 421 2714 [email protected]
Mika Virkkala
Harri Pihlajamäki
Servicehttp://srvc.se
Ola Borgströ[email protected]
Shadow World Records Oy Veteraanikuja 3 B 600940 Helsinkiwww.shadowworld.fi
Markus LaaksoToimitusjohtaja 044 337 1774 [email protected]
Sibelius-AkatemiaPL 8600251 Helsinkiwww.siba.fi
Sanna TakalaProjektipäällikkö020 7539 [email protected]
SK Entertainment Group OyFredrikinkatu 48 A 6.krs00100 HelsinkiFinlandwww.sk-ravintolat.fi
Tommi NiemiEntertainment Manager040 072 3399 [email protected]
Riku RäsänenPromoottori 044 555 [email protected]
Skrikhult Production
Olof Wikström Agent / Promoter +46 709 522 [email protected]
Smalltown Supersound
Joakim Haugland
Some Bazaar
Peter Vesterbacka
Founder 050 555 [email protected]
SonyBMG
Tessy SchulzSenior Director Cont.European Repertoire+49-30-13888-7683 [email protected]
Sony/ATV
Axel Erler
Sony/ATV Music Publishing
Nico MeckelnburgA&R Manager+49 176 700 217 [email protected]
Sony/ATV Music Publishing Scandinavia
Jonas HolstA/R [email protected]
Sony BMG Music Entertainment (Finland) Oy PL 28502601 Espoowww.sonybmg.fi
Kimmo Valtanen Managing Director [email protected]
Vesa Aittomäki Director of Finance & Administration [email protected]
Marko Alanko Digital Business Director [email protected]
Jan Streng Director of Branded [email protected]
Piia SarajuuriMarketing Manager [email protected]
Kari HolmgrenMarketing [email protected]
Janne HalmkronaA & R Manager [email protected]
Mikko TukiainenA & R and Brand Manager [email protected]
Katja ToivanenBrand Manager [email protected]
Katja Vauhkonen Brand Manager [email protected]
Liina Rislakki Brand Manager [email protected]
Maarit Tasa Production Manager, Executive Assistant [email protected]
Esa Nummela Sales Manager [email protected]
Eero LampénBusiness Controller [email protected]
Sara LaaksonenBrand Manager [email protected]
Saara MannerBrand [email protected]
Soyuz Musichttp://music.soyuz.ru
Alexey AliaevA&R/Business Development Director +7-499-267-6910 [email protected]
Speed Promotion & Agency Kalevankatu 1460100 Seinäjokihttp://speedpromotion.fi
Kalle Keskinen Ceo/ Promoter 040 525 [email protected]
Sini Latvala Producer [email protected]
Henri Suni Agent [email protected]
Ida LehtmanProject Coordinator [email protected]
Pasi TamminenSales/project Coordinator040 086 [email protected]
Toni Törrönen Agent/promotor040 059 2152 [email protected]
St. Petersburg Times http://www.sptimes.ru
Segei Chernov
Stage Music Artistit Oy PL 200641 Helsinkiwww.stagemusic.fi
Anne KujanpääOhjelmamyyjä045 110 2801 [email protected]
96
Matti Makkonen Hallituksen pj. 040 511 6569 [email protected]
Stara Media Oy Pinninkatu 44 A 133100 Tamperewww.stara.fi
Jocka Träskbäck Toimitusjohtaja 050 066 [email protected]
Stay Heavy Records Fredrikinkatu 61 A, 4. krs.00100 Helsinkiwww.stayheavyrecords.com
Mikko Vehmas Toimitusjohtaja 040 840 4098 [email protected]
Jari Kontunen Partner050 516 [email protected] Tero HiltunenPartner 045 131 6333 [email protected]
Stupido Productions OyPL 30100121 Helsinkiwww.stupido.fi
Joose Berglund Hallituksen puheenjohtaja 040 546 [email protected]
Stupido Productions Oy / Ässä Design OyIso Roobertinkatu 20-22 A 7500120 Helsinkiwww.sdesign.fi
Sirkku Haikonen040 771 [email protected]@sdesign.fi
STREAM
Michael Kramer
Sublime Music Agency Ruusulankatu 1400250 Helsinkiwww.sublime.fi
Pia KuismaProduction Manager 040 820 2340 [email protected]
Sub Pop
Jonathan Poneman
Sue / Kustannusosakeyhtiö Kärkiwww.sue.fi
Jukka TaskinenToimitusjohtaja040 779 9618
Sulake Dynamoid Oy http://dynamoid.com
Matti KariViestintäpäällikkö 040 838 [email protected]
Jari Jaanto Tuottaja 040 763 8288 [email protected]
Suomalaisen Musiikin Osuukunta SMOK www.smok.com
Bianca MoralesToimitusjohtaja040 044 [email protected]
Suomen Jazzliitto ry / Finnish Jazz FederationPL 5400101 Helsinkiwww.jazzfin.com
Maati RehorToiminnanjohtaja / Executive Director050 570 [email protected]
Matti NivesTuottaja / Producer040 735 [email protected]
Suomen Messut PL 2100521 Helsinkiwww.finnexpo.fi
Jussi Kivikari [email protected]
Markku Kosonen [email protected]
Suomen Musiikki & Media -tapahtumat S.M.M. Oy
Janne AiroHallituksen jäsen050 345 0777 [email protected]
Suomen Musiikkikustantajat ry Lastenkodinkatu 700180 Helsinkiwww.musiikkikustantajat.fi
Pekka SipiläToiminnanjohtaja 09 586 0870 [email protected]
Virpi ForsbergToimistosihteeri09 586 0870 [email protected]
Suomen Tietotoimisto PL 550
00101 Helsinkiwww.stt.fi
Jussi Lankinen Toimittaja 050 546 [email protected]
Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajatÄKT ry Yrjönkatu 300120 Helsinkiwww.ifpi.fi
Arto Alaspää Toiminnanjohtaja 09 680 34050 [email protected]
Super! (Paris)
Claire Perrot 0033 (0)670935307 [email protected]
Yhtyneet Kuvalehdet Oy/Suosikki Maistraatinportti 100015 Helsinkihttp://uusi.suosikki.fi
Ville Kormilainen Päätoimittaja 040 743 0003 [email protected]
Mikko Merilinna Toimituspäällikkö[email protected]
Jukka PulkkinenMyyntipäällikkö[email protected]
Supersounds Music Oy PL 84533101 Tamperewww.supersounds.fi
Karri Suksia Toimitusjohtaja 050 564 2557 [email protected]
Maako Härönen Myyntipäällikkö [email protected]
Maarit Laitinen [email protected]
Super Agency
Julien Catala
Sveriges Radio www.sr.se
Jarmo Mänty Musiikkituottaja +46761473069 [email protected]
Brent GrulkeCreative Director(512) [email protected]
Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry Runeberginkatu 15 A 1100100 Helsinki www.elvisry.fi
Janne LouhivuoriPuheenjohtaja 040 763 [email protected]
Reijo KarvonenToiminnanjohtaja040 019 7939 [email protected]
T-Skirt Oy
Tuula Syrjä [email protected]
TAMK Taide ja Viestintäwww.tamk.fi
Sohvi SirkesaloLehtori 050 329 [email protected]
Tampere-talo OyYliopistonkatu 5533100 Tamperewww.tampere-talo.fi
Marko StenströmVastaava tuottaja 050 579 9226 [email protected]
Kaisu Liuhala Ohjelmatuottaja 050 584 7877 [email protected] Immo KytöläTuottaja
Tiina Kuusisto Yhteyspäällikkö
Jyri Tervakangas Tekninen päällikkö
Veli-Pekka Niemi Tekniikka
Juha Kuitu Tekniikka
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry Pieni Roobertinkatu 1600120 Helsinkiwww.antipiracy.fi
Ilpo ValtaTarkastaja [email protected]
Antti Kotilainen Toiminnanjohtaja 09 680 34049 [email protected]
Jaana PihkalaLakimies 09 680 34059 [email protected]
Erika LeinonenInternet-tarkastaja/lakimies
Riikka Perälä Projektipäällikköriikka.perälä@antipiracy.fi
Ulla [email protected]
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Lauttasaarentie 100200 Helsinkiwww.teosto.fi
Katri Sipilä [email protected]
Jari [email protected]
Satu Kaarenoja [email protected]
Olli [email protected]
Teemu Hänninen [email protected]
Mika Kauhanen [email protected]
Petri [email protected]
Meri-Tuuli Kupiainen [email protected]
Satu Mättö [email protected]
Jori Nummelin [email protected]
Anne Söderholm [email protected]
Vappu Verronen [email protected]
Päivi Väisä[email protected]
Jarkko [email protected]
Texicalli Records Oy Tunturikatu 15 B 4200100 Helsinkiwww.texicalli.net
Martti Heikkinen 040 502 0104 [email protected]
TikettiUrho Kekkosen katu 4 -600100 Helsinkiwww.tiketti.fi
Mirva MerimaaToimitusjohtaja044 533 [email protected]
Heidi BackströmTiedottaja
97
Mari HatakkaMyyntijohtaja [email protected]
Toivontuottajat Helsingin seurakuntayhtymäPL 31024101 Salowww.toivontuottajat.fi
Riitta KalliorinneTuottaja 050 546 8755 [email protected]
Tuba Records
Jörgen Anvik
Trænafestivalenwww.trena.net
Anita Overelv Head of management+47 46961856 [email protected]
Trinity Concertswww.trinityconcerts.de
Martin Rabitz Head Of Promotion +49-30-780 99840 [email protected]
triple j (Australia)www.abc.net.au/triplej
Richard Kingsmill Music Director 61.2.8333 2907 [email protected]
Adam KatzMD-Label Services/Producer Management 323-210-2525 [email protected]
TUG/Humppa Records, Wantokmusic Publishing
Martti [email protected]
Turbo Recordingswww.turborecordings.com
Thomas SontagA&R, Label Manager+1 514 9951960 [email protected]
Turku University of Applied SciencesTurku Arts Academy / Music departmentLinnankatu 54-6020100 Turkuwww.turkuamk.fi
Riikka KastuIntendentti050 5985 272 / 050 377 5023
Turku Jazz ry Uudenmaankatu 120500 Turku www.turkujazz.fi
Kimmo HyyppäPuheenjohtaja 040 582 [email protected]
Turun kauppakorkeakouluRehtorinpellonkatu 320500 Turkuwww.tse.fi
Emma VironmäkiTutkijatohtori050 322 [email protected]
Turun kaupunki / Nuorisoasiainkeskus Aurakatu 16 20100 Turkuwww.vimma.info
Tomi ArvasToiminnanjohtaja050 554 [email protected]
Työväen MusiikkitapahtumaKauppatori 937600 Valkeakoskiwww.valmu.com
Mikko HuovialaProjektisihteeri 040 098 8649 [email protected]
Emmi HellTapahtumasihteeri 040 744 2209 [email protected]
Joni RokkanenOhjelmatyöryhmän edustaja 040 089 1469 [email protected]
UMO Jazz Orchestra / UMO-säätiö Katajanokanlaituri 500160 Helsinki www.umo.fi
Eeva PirkkalaToimitusjohtaja 040 743 7141 [email protected]
Satu Keltanen Tuotantopäällikkö 040 575 3467 [email protected]
Umpitunneli OyPL 3195401 Torniowww.umpitunneli.fi
Reijo AngeriaToimitusjohtaja040 087 [email protected]
Universal Music Vattuniemenkatu 21PL 17900211 Helsinkiwww.universalmusic.fi
Gugi [email protected]
Kimmo Kivisilta [email protected]
Hannu [email protected]
Satu [email protected]
Sini [email protected]
Heidi Nuopponen [email protected]
Marjut Ruusuvaara [email protected]
Mikko Haapala [email protected]
Martti [email protected]
Kristiina [email protected]
Antti Lehtinen [email protected]
Kyösti Salokorpi [email protected]
Eero [email protected]
Universal Music Internationalwww.umusic.com
Dante Bonutto
Universal Music Publishing Germany
Alexandra Ziem
Universal music publishing Sweden
Pelle Lidell
Vantaan Festivaalit Oy Merikotkanpolku 201450 Vantaawww.ruisrock.fi
Maria SilvastoTuottaja 050 560 [email protected]
Katja Valpas Tuotantoassistentti040 745 0084 [email protected]
Matti LaukkoTuottaja 044 351 8233 [email protected]
Mikko Niemelä Tuottaja040 543 [email protected]
Veli / Forma Publishing GroupRuoholahdenkatu 2100180 Helsinkiwww.velilehti.fi
Antti Isokangas Päätoimittaja 040 5113799 [email protected]
Kulttuuri- ja kongressikeskus VERKATEHDAS OyPL 100013101 Hämeenlinnawww.verkatehdas.fi
Janne NieminenMyynti- ja viestintäpäällikkö040 092 [email protected]
Vertigo www.vertigo.cd
Minna Koivunen Toimittaja 050 530 2824 [email protected]
Viihdekeskus Kari Hoikka Oywww.viihdekeskus.org
Kari [email protected]
Pekka [email protected]
Viihdemaailma OyKutilantie 19014500 Iittalawww.viihdemaailma.fi
Veli-Matti Alarto Toimitusjohtaja 020 741 [email protected]
Tuomas Alarto Myyntineuvottelija 020 741 1774 [email protected]
Viking Line Norragatan 422100 Maarianhaminawww.vikingline.fi
Kimmo SeleniusViihdepäällikkö 045 651 4630 [email protected]
Kaisa Löfgren Tuottaja - ohjelmat ja kampanjat 040 528 [email protected]
Mikko Heimonen Risteilyisäntä 040 082 8078 [email protected]
Vireä-tuotanto Upankatu 6 B 10
60100 Seinäjoki
Saijaleena Rantanen Manageri / agentti 050-5814155 [email protected]
Voices Music & Entertainment AS / by:Larm
Vegard Waske
Warner Music Finland Oy Vattuniemenkatu 2100210 Helsinki www.warnermusic.fi
Niko NordströmGeneral Manager 09 681 400 [email protected]
Asko Kallonen A&R Director09 681 [email protected]
Pete EklundA&R Manager09 681 [email protected]
Mark Fry Marketing Director09 681 400 [email protected]
Jouni PerämaaMarketing Manager 09 681 400 [email protected] Pekka NieminenHead of Promotion / A&R09 681 [email protected]
Tuomo TähtinenPromotion Manager, Domestic & International 09 681 400 [email protected]
Riikka LahtinenPromotion Manager, Domestic 09 681 400 [email protected]
Nicholas WilczynskiDigital Key Account Manager 09 681 400 [email protected]
Hannu Asumaa Product Manager / International Repertore & Royalties 09 681 400 [email protected]
Saara Närhi Creative Assistant (HMC Music Publishing)09 681 400 [email protected]
Mikko ManninenController
98
09 681 400 [email protected]
Ramona ForsströmPromotion Manager, International 09 681 [email protected]
Hannamari PyykköA&R Assistant09 681 [email protected]
Warner/Chappell Music Finland Oy
Tom FriskA&R Director040 556 [email protected]
Marja KortelainenCreative assistant044 077 [email protected]
Kaisa Paju Creative Manager040 750 5212 [email protected]
Warner/Chappell Music Germany
Mareike Hettler Creative Manager 0049-30-44318016 [email protected]
WATANABE MUSIC PUBLISHING CO.,LTD.www.watanabe-group.com
Chiharu Shibuki Assistant Manager [email protected]
Waterfall Recordswww.waterfall.no
Kai Robøle Managing Director+47 23 08 50 80 [email protected]
Yahoo! Music http://new.music.yahoo.com
John Lenac
YLE www.yle.fi
Hannele Kurkela Vastaava tuottaja 040 554 0333 [email protected]
Heikki Hilamaa Vastaava tuottaja 040 830 7101
Juha KiiskinenGraafinen suunnittelija 040 773 [email protected]
Jonnu Aho Konseptituottaja050 574 1796 [email protected]
Arttu SilvastToimittaja 040 830 [email protected]
Pia LjungmanTapahtumamarkkinoinnin päällikkö 040 518 1754 [email protected]
Tuija AaltoKehityspäällikkö 050 467 7988 [email protected]
Katja Karasvaara Tiedottaja 040 710 4802 [email protected]
Jyrki Koskenseppä Tekn.tuottaja040 749 [email protected]
Jorma Hietamäki Musiikkipäällikkö 040 503 6328 [email protected]
Seppo Sillanpää Musiikkiassistentti 040 757 9335 [email protected]
Tomi MikolaValokuvaaja 040 767 8636 [email protected]
Pia Asikainen
Maritta Kuula
Laura Sippola
Hinni Aarnisalo
Yle Media
Merete ManninenVastaava tuottaja040 868 [email protected]
Antti LeinoOhjaaja040 733 7044 [email protected]
YLE Nuoret
Jusu Lounela Tuottaja 040 505 9766 [email protected]
Markku Mastomäki
Tuottaja 040 869 1295 [email protected]
Tuomas RajalaToimitussihteeri/Toimitt040 710 [email protected]
YLE Populaarimusiikki
Harri Tuominen Toimittaja 040 090 5663 [email protected] Tuuli Saarakkala Tuottaja 040 528 [email protected]
Pekka Laine Päällikkö040 528 [email protected]
Juhani KansiTuottaja 040 505 [email protected]
Erno KulmalaToimittaja 040 830 2971 [email protected]
Tero Liete Toimittaja 040 724 0429 [email protected]
Tarja NärhiToimittaja 040 830 [email protected]
Yle Viihde
Laura VähähyyppäToimittaja 040 830 2885 [email protected]
Anssi Autio Vastaava tuottaja 040 749 [email protected]
Jani Mikkonen Tuottaja 040 860 3937 [email protected]
YLE Visio
Ville Vilén Ohjelmistoalueen johtaja 040 722 0745 [email protected]
Jukka Haarma Kehityspäällikkö 040 546 1434 [email protected]
Yleisradio Oy
Jouko Luotonen 09 148 04385 [email protected]
Petri Home
Arkistointilinjan esimies 040 544 3687 [email protected]
Jami Liukkonen 040 501 [email protected]
Arto Mäkinen Vastaava tuottaja 050 052 2045 [email protected]
Yleisradio/YleXPL 1700024 Yleisradiohttp://ylex.yle.fi
Tomi SaarinenMusiikkipäällikkö 040 830 2976 [email protected]
Elisa TynkkynenInternet-tuottaja 040 710 4896 elisa.tynkkynen @yle.fi
Sampo Mäkelä Projektituottaja 040 860 3915 [email protected]
Ville AlijokiTuottaja 040 070 [email protected]
Satu Huhtaniska Tuottaja 040 710 0948 [email protected] Jani KorttiTuottaja
Veli Kauppinen Toimittaja
Toni Laaksonen Toimittaja
Laura Satimus Toimittaja
Susa Hölttä Toimittaja
Juuso Pekkinen Toimittaja
Matti Ylönen Toimittaja
Venla Kokkonen Toimittaja
Jonna FermSuunnittelupäällikkö09 148 [email protected]
Tampereen Yo-talo OyKauppakatu 1033210 Tamperewww.yo-talo.com
Timo IsomäkiToimitusjohtaja040 066 [email protected]
Zen Master Publishing OyIlmarinkatu 12 A 233500 Tamperewww.rockadillo.fi/zenmaster
Eija Savolainen 03 213 1260 [email protected]
Ravintola Zivago Oy/ 45 SpecialSaaristonkatu 1290100 Ouluwww.45special.com
Ilpo SulkalaKapakoitsija040 058 [email protected]
Kepa SalmirinneEsa Harju Zodiak Television
Saku TuominenTuottaja 040 060 5084 [email protected]
Valerie Beljakovich 040 577 4034 [email protected]
Marianne Kanerva 045 112 2678 [email protected]
99
20th Anniversary
Tampere 22.-24.10.2009
SeminarIndustry Awards GalaLost In Music Festi val
www.musiikkimedia.fi