ko r j au sko r t i s t o

M U S E O V I R A S TO

KK 22 – 15.8.2001

f3 julkisivukalkkirappauksen korjaus

Kuva 1. Suuremmilla työmailla rappausoh-jaimet asentaa paikoilleen alaa tunteva kirves-mies, jonka jälkeen rappari tarkastaa sap-luunan kanssa ohjainten sopivuuden.

SisällysluetteloKalkkikivestä sideaineeksi .................................................. 2Rappauspinnan ja rakenneyksityiskohtien vauriokartoitus 2Rappausalustat ..................................................................... 4Rappaustekniikka ................................................................. 4Rappauskäsittelyjen ulkonäkö ............................................. 4Rappauslaastien valmistus .................................................. 5Esimerkkejä nykyään käytetyistä laastityypeistä ............... 6Rappausverkon käyttö .......................................................... 7Työmaajärjestelyt ................................................................. 8Vaatimukset täydentäville rakennusosille ......................... 10Huoltotoimenpiteet............................................................. 10Rappauspintojen maalaus .................................................. 10Kivirakentamisen historiaa................................................. 10Kirjallisuus .......................................................................... 12Toimituskunta ..................................................................... 12

Tässä korjauskortissa käsitellään pääosin rakennustaiteelli-sesti tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten rap-pauskorjausta. Annetut suosituksenomaiset ohjeet koskevatrapattujen julkisivujen massiivisen tiiliseinän rappauksen kor-jaamiseen liittyviä kysymyksiä. Tehtävät toimenpiteet on ainaratkaistava tapauskohtaisesti. Rappauspintojen korjaus jauusinta on kokeneiden ammattilaisten työtä.

KK22 SIVU 2

Kalkkikivestäsideaineeksi

Itämeren piirissä on kalkin polttoonsoveltuvaa kalkkikiveä runsaasti Gotlan-nissa, Öölannissa ja Baltian maissa.Nämä esiintymät ovat syntyneet kerros-tumalla meren pohjaan kalkkikuoristeneliöiden jäänteistä ja sisältävät paljonkasvi- ja eläinfossiileja. Samaa kalkki-kiveä löytyy irtolohkareina Ahvenan-maalta ja Lounais-Suomesta.

Suomen kallioperästä löytyvä kalk-kikivi on kiteistä ja päämineraalina onkalkkisälpä eli kalsiitti. Jos kalkkikivensisältämän magnesiumin määrä nouseeyli 3,5%, sanotaan kiveä dolomiittiseksikalkkikiveksi.

Vanhastaan tunnettuja kalkkikivi-esiintymiä on esim. Kemiön saarella.Muista tärkeistä esiintymäpaikoista mai-nittakoon Parainen, Lohja, Lappeenran-ta, Alatornion Kalkkimaa ja Vimpeli sekäSipoon Kalkkiranta.

Kalkkisideaineeksi poltettava kivi onyleensä lähes puhdasta kalsiumkarbo-naattia CaCO3. Poltettaessa kalkkikiveänoin 1000°C asteen kuumuudessa riittä-vän pitkään, poistuu kivestä hiilidioksidi(CO2) ja tuloksena on poltettu kalkki, kal-siumoksidi CaO.

Poltettu kalkkikivi valmistetaan kalk-kimaalin tai kalkkilaastin sideaineeksisiten, että kalsiumoksidiksi palaneet ki-venkappaleet kastellaan runsaalla vedel-lä. Tämä kalkin sammuttamiseksi kutsut-tu työvaihe tehdään joko vedenpitäväs-sä astiassa tai maahan kaivetussa, lau-doilla vuoratussa ns. kalkkihaudassa.Sammumisreaktiossa kehittyy äkillises-ti lämpöä, kun kalsiumoksidi ja vesi rea-goivat keskenään. Sammutuksen tu-

loksena syntyy kalsiumhydroksidia Ca(OH)2. Pitoisuuden tulee kalkkitahnassaolla mieluimmin yli 90%. Kun sammutet-tua kalkkia säilytetään pitkään voidaanolla varmoja, että kaikki kalkkipartikkelitovat saaneet kosteutta ja sammuneet sekäliuenneet.

Kalkkitahnasta valmistetussa laastis-sa tai maalissa olevan kalkin sideaine-ominaisuus perustuu kemialliseen reak-tioon, jossa kalsiumhydroksidi ottaa il-masta hiilidioksidia (CO2) veden vähi-tellen haihtuessa. Sammutettu kalkki /kalsiumhydroksidi Ca(OH)2 muuttuukemiallisesti takaisin kalkkikiveksiCaCO3.

Kalkin kovettumisreaktiota kutsutaankarbonatisoitumiseksi, jossa kalkkiside-aine kiteytyy uudelleen ”kalkkikiveksi”.

Kalkkilaastilla rapatussa pinnassatapahtuu ensin laastin jäykistyminen ve-den imeytyessä osaksi pohjaan ja osaksihaihtuessa pinnasta, samanaikaisesti al-kaa kalkkisideaineen karbonatisoitumi-nen eli kovettuminen. Karbonatisoitumi-nen on hidas reaktio, joka alkaa pinnas-ta ja hidastuu syvemmälle mentäessä.Rappauskerroksen pinnassa karbonati-soituminen etenee viikossa muutamiamillimetrejä. Karbonatisoitumisen etene-misnopeus riippuu suuresti laastin huo-koisuudesta, ilman lämpötilasta jasuhteellisesta kosteudesta.

Rappauspinnan jarakenneyksityiskohtienvauriokartoitus

Eri aikoina ja erilaisten rakenteidenpäälle tehdyt rappauspinnat vanhenevattoisistaan poikkeavasti. Massiivisen tii-liseinän päälle tehty rappaus kestää eri

Kuva 2. Kalkkiympyrä.1. Kalkin polttoon louhittava kalkkikivi on

lähes puhdasta kalsiumkarbonaattiaCaCO3.

2. Poltettaessa n. 1000°C kuumuudessa kalk-kikivestä poistuu hiilidioksiidi CO2 ja tulok-sena on poltettu kalkki – kalsiumoksidi CaO.

3. Poltettua kalkkia runsaalla vedellä (H2O)kasteltaessa syntyy ns. ”märkäsammutet-tua” kalkkitahnaa, kalsiumhydroksidiaCa(OH)2.

4. Sammutetusta kalkista valmistetaan muu-raus- ja rappauslaasteja hiekan l. runkoai-neen kanssa sekoittamalla. Laastit karbo-natisoituvat (kovettuvat) ilman sisältämänhiilidioksidin vaikutuksesta veden samallahaihtuessa ja kalkkisideaine muuttuu takai-sin kalsiumkarbonaatiksi eli kalkkikiveksi.

tavoin kuin lämpöeristetyn seinän pinta-rappaus. Massiivisten seinärakenteidenpintana käytetty rappauskerros on yleen-sä jouduttu korjaamaan tai uusimaan vas-ta yli 50–80 vuoden käyttöiän jälkeen.Rakennuksen sijainnista ja käytetyistämateriaaleista riipuen on kuitenkin ole-massa huomattavasti vanhempiakin hy-väkuntoisia rappauspintoja.

Julkisivujen rappauspintojen kestoonvaikuttavat rakennukseen kohdistuvat il-mastolliset rasitukset (sateet, jäätyminen,auringonpaiste ja tuulet), vedenohjaus-järjestelmien toiminta ja käytettyn pin-tamaalin laatu.

Koko rapatun julkisivun kuntokartoi-tus on aina tarpeen suunniteltaessa jul-kisivupintojen korjausta. Kuntokartoi-tuksessa pinnat tutkitaan nostolavalta yk-sityiskohtaisesti koputtelemalla, avaa-malla halkeamia, selvittäen esim. koris-teiden kiinnitys, täydentävien rakentei-den liittymistavat rappaukseen, jne.Kaikki vauriot ja ns. kopoalueet merki-tään samalla julkisivupiirustuksiin. Ko-poalueen, jossa rappauskerros on irron-nut alustastaan tunnistaa kiinniolevaarappauskerrosta matalammasta ja ontom-masta koputusäänestä.

Julkisivun vauriot tulevat hyvin esiinsivuvalossa auringon valaistessa seinääpinnan suuntaisesti. Myös aiemmat paik-kakorjaukset tulevat hyvin esiin pitkinpintaa valaistaessa.

Joskus saattaa olla tarpeen selvittäärakennuksen sisäpuolelta julkisivupin-taan asti ulottuvien vaurioiden syyt: kos-teat tilat sijoitettu ulkoseinien läheisyy-teen ilman kosteuseristystä, poistopuhal-lin raitisilmaventtiilin reiässä jne. Lisäksion aina selvitettävä syyt tavallisesta, ajan

KK22 SIVU 3

HUONEEN LÄMPIMÄN POISTOILMAN JOHTAMI-NEN ULOS SEINÄVENTTIILIN KAUTTA.

JÄÄTÄ POISTETTAESSA RIKOTTU KATTOPELLI-TYS.

KERROSLISTALLA MAKAAVA LUMI.

VETTÄ SEINÄÄN JOHTAVA SYÖKSYTORVEN KIIN-NITYS.

PINTAKÄSITTELY, JOKA EI LÄPÄISE RIITTÄVÄSTIKOSTEUTTA (VESIHÖYRYÄ).

RIKKINÄINEN VESIPELTI.

RIKKINÄINEN SYÖKSYTORVI.

RUNKOHALKEAMA.

LUMIAURAN RAAPAISU.

KOROTETTU MAANPINTA. MAAKOSTEUS JA SEI-NÄÄ VASTEN LUOTU LUMI.

VESIALLAS JALUSTAN VIERESSÄ. VEDEN KAPIL-LAARINEN NOUSU SEINÄRAKENTEESEEN.

TIKKAAN KIINNITYS JOHTAA VETTÄ SEINÄÄN.

VÄÄRIN TEHTY VESIPELTI.

Kuva 3. Ulkorappauksen vauriot johtuvat usein muiden rakennusosien huollon puutteesta tai virheellisistä ratkaisuista (Piirros EM).

KK22 SIVU 4

Kuva 4. Julkisivun kuntokartoituksessa tärkeim-piä alueita ovat:• Nurkka-alueet varsinkin syöksytorvien

taustat, räystäät, aukkojen ympärykset, ve-silistojen ja muiden peltien reunaalueet sekäsokkelin seutu, erilaisten kiinnikkeiden (lip-putangot, liikennemerkit, talotikkaat jne.)ympäristö.

• Rakennusajankohdasta riippuen on tärke-ää tutkia mahdollisten seinämuurin pinnas-sa ja myös sisällä olevien teräsosien kuntoja määritellä korjaustoimenpiteet. Teräskan-nattimia on käytetty mm. räystäs- ja listau-losvedoissa. Erkkereiden ja ulokeparvek-keiden teräskannattajien kunto on myössyytä tutkia tarkasti. 1800-luvun loppupuo-lelta alkaen on ikkuna- ja oviaukkojen muu-rausholvauksen sijasta käytetty myös te-räspalkkeja mm. ratakiskoja em. tarkoituk-seen.

myötä tapahtuvasta kulumisesta, poikke-avaan vaurioitumiseen.

Perusteellisen kuntokartoituksen jäl-keen asiantuntija voi arvioida työn laa-juutta ja kustannuksia sekä suunnitellatäydentävät rakenneyksityiskohdat. Jul-kisivun koristeellisuuteen ja käsittelyjenlaatuun perustuen voidaan määritelläkäytetäänkö paikkausta vai onko rappa-us heikentynyt niin paljon, että uusinta-rappaus on tarpeen ja taloudellisesti jär-kevä vaihtoehto. Pelkästään vaurioitu-neiden alueiden prosentuaalisen määränperusteella ei päätöstä kokonaisuusinnas-ta kannata tehdä. Aina on arvioitava erik-seen julkisivun muut ominaisuudet; rap-pauskäsittelyiden monimutkaisuus, ko-ristelun määrä, maalauskäsittelyiden ker-rokset ja laatu, räystään ja vesilistojenantama suoja.

Vain silmämääräisesti, maan tasos-ta tehdyt kuntoarviot aiheuttavat useim-miten ikäviä yllätyksiä työn osoittautu-essa huomattavasti laajemmaksi kuinoletettiin.

Arvokkaiden kohteiden osalla tuleerappauspintojen ikä- ja kuntoselvitys teh-dä yksityiskohtaisesti. Jos rappausaluei-ta joudutaan uusimaan on näiden aluei-den värikerrostutkimus tehtävä ennenrappauskerrosten poistamista. Samallaselvitetään rappauskäsittelyn alkuperäänliittyvät työtavat, jotka vaikuttavat pin-nan muotoon. Työkalujen ja erilaistenohjaimien käyttö on selvitettävä vanhas-ta pinnasta ennen sen purkua. Pinnanmuotoa voi tutkia suoran laudan ja mitta-kiilan avulla tai sivuvalolla tarkastelemallaja valokuvaamalla.

Rappauksen poistoon on valittava

sellaiset työtavat, joilla ei vahingoitetatiilimuuripintoja.

RappausalustatTavallisin rappausalusta on ollut pol-

tettu savitiili, sen lisäksi on aikaisemminkäytetty rappausta luonnokivipinnoilla japuurakenteiden päällä. Uudempia alus-tatyyppejä ovat valubetonipinta, kalkki-hiekkatiili, betoniharkot, kevytbetoni, jne.Kaikkien pohjamateriaalien rappauskäsit-telyt vaativat onnistuakseen omat alus-takäsittelynsä ja laastityyppinsä.

Kovien ja tiiviiden pohjamateriaaliensekä höyrykarkaistun kevytbetonin eliSiporexin rappaamisessa on aiemminesiintynyt ongelmia.

RappaustekniikkaJulkisivujen rappauksissa käytettiin

yleisimmin puhdasta kalkkilaastia aina1950-luvulle saakka. Erikoiskohteissakuten majakoissa ja teollisuuskohteissasaatettiin käyttää sementtipitoisia kalk-kilaasteja tai sementtilaasteja jo 1800-lu-vun puolenvälin tienoilta alkaen.

Rappaustekniikassa siirryttiin sotienjälkeen 1- tai 2-kerrosrappauksesta ny-kyisin käytettävään 3-kerrosrappauk-seen.

Kolmikerrosrappausta on laajemminkäytetty vasta betonirakenteiden yleistyt-tyä, 1950-luvulta lähtien. Kynsilaastiker-roksella haluttiin varmistaa rappauksentarttuminen uusiin koviin ja tiiviisiin poh-jamateriaaleihin. Kynsikerroksen päällelyödyllä täyttörappauksella oikaistiinbetonivalun epätasaisuudet ja pintarap-pauskerroksella tehtiin halutunlainen pin-tarakenne rappaukselle.

Kivi-, kiille- tai lasirouhepintaiset sekätyöstetyt värilaastipinnat toivat uudenlisän rakennusten rappauspintoihin 1920-luvun lopulta alkaen. Värijauheilla värjä-tyn laastin laajempi käyttö pintarappaus-kerroksissa on peräisin vasta 1970-luvunloppupuolelta. Aikaisempina vuosisatoi-na värilaastin käyttö rajoittui meillä aino-astaan tiilimurskan sekoittamiseen laas-tin joukkoon, koska muut väriaineet oli-vat liian kalliita tähän tarkoitukseen.

Värilaastia ei pidä käyttää rakennus-taiteellisesti tai historiallisesti arvokkais-sa kohteissa kalkkimaalauksen alla, joskohteessa ei sellaista ole aikaisemminollut.

Monikerrosrappauksessa laastin si-sältämän sementin määrää pienennetäänkerroksittain pintaa kohti ja taas kalkinsuhteellista osuutta lisätään.

Kaksikerrosrappausta tarvittiin 1800-luvun alkupuolelta alkaen empiretyylintäsmällisempien muoto- ja mittavaati-musten myötä. Pohjalle lyöty rappaus olivähäsideaineisempaa ja kiviaines karke-ampaa kuin pintarappauskerroksessa.

Aikaisempina vuosisatoina rappaus-pinnan muoto myötäili muurauksen tu-losta eikä oikaisukerrosta käytetty. Kiin-teät linjalaudat, kulmatuet ja oikaisupila-rit ovat tulleet käyttöön vasta 1800-lu-vun puolivälin jälkeen.

Rappaustyötapojen muutosten myö-tä ovat myös työkalut muuttuneet uusi-en vaatimusten mukaisiksi; pinnoista teh-dään nykyään entistä suorempia ja täs-mällisempiä. Työtavat ja välineet, jotkasopivat uusien rakennusten käsittelyyneivät välttämättä anna luontevaa ja kau-nista tulosta vanhemman rakennuksen

KK22 SIVU 5

Kolmikerrosrappauksessa käytetään seuraavia nimityksiä eri työvaiheille:

Alin kerros = tartuntarappaus / kynsilaasti

Välikerros = täyttörappaus / oikaisulaasti

Pintakerros = valmiiksirappaus / pintalaasti

Kuva 5. Muurauksessa ja rappaamisessa käy-tettävät työkalut ovat säilyneet lähes samanlai-sina niin kauan kuin rappausta on tehty. Muu-raus- ja rappauskauha, puinen hierrin sekäkastelusuti ovat tämänkin päivän työkaluja.Muovipalju on nyttemmin korvannut puisenlaastiastian.

rappauksen korjauksessa tai uusinnas-sa.

Rakennusten ja rappauskäsittelyjenerilaisuuden takia jokaisen kohteen omi-naisuuksien tutkiminen on tarpeen oikei-den päätösten varmistamiseksi.

Rappauskäsittelyidenulkonäkö

Laastilla, plastisella ja helposti työs-tettävällä rakennusaineilla, on toteutettuaikojen kuluessa mitä moninaisempia pin-tavaikutelmia ja koristeluita. Kauhalla le-vitetty laastipinta on hyväksytty sellai-senaan keskiajalla.

Rappauspinnan hiertäminen sileäm-mäksi on kehittynyt vähitellen tultaessa1600-luvulle. Seuraavan vuosisadan ai-kana on myös listanvetotekniikka otettukäyttöön rakennustemme julkisivupinto-jen jäsentelyssä. 1800-luvun alkupuolenempirerakennusten rappauksessa tulimukaan ns. harkkojako ja saman vuosi-sadan loppupuolella uusrenessanssira-kennusten rappauksessa huipentui rap-pareiden taito runsaiden lista- ja muidenmuotojen täsmällisessä toteuttamisessa.Näiden julkisivujen rapattuihin, voimak-

kaisiin muotoelementteihin liittyi myösrunsas kipsistä valettujen koristeidenkäyttö.

Lista- ja muotorappauksen rinnallakehittyi 1700-luvulta alkaen roiskerap-paustekniikka, jolla elävöitettiin mm. mo-nen jugend-rakennuksen julkisivuja1900-luvun alkupuolella. Laastin jäyk-kyyttä ja kiviaineen karkeutta muuntele-malla voidaan roiskerappauksella tehdähyvin vaihtelevia pintastruktuureita.

Lisäksi rappauslaastista tehtiin ”leik-kaamalla” eli kauhalla muotoilemalla ko-ristekuvioita varsinkin 1910–1920 luvuil-la. Samanaikaisesti otettiin käyttöön rap-pauspintaa elävöittävä ns. harjarappausja karkeammat slammaustavat. Funktio-nalismin ihanteena oli puolestaan mah-dollisimman suorat ja sileäksi hierretytrappauspinnat.

Rappauslaastienvalmistus

Rappauskorjausten parhaan mahdol-lisen tuloksen varmistamiseksi tulee koh-teen ulkoinen rakenne ja aikaisemmin käy-tettyjen laastien ominaisuudet tuntea.Korjauskohdan ja sitä ympäröivän van-

han laastin vedenimu- ja tiiviysominai-suuksien sekä sideainepitoisuuden tuleeolla lähellä toisiaan hyvän ja mahdolli-simman pitkään kestävän tuloksen saa-vuttamiseksi.

Tärkeissä kohteissa ja kustannuksil-taan merkittävissä töissä on hyvä teet-tää laastianalyysi vanhasta pinnasta kor-jausmateriaalilta vaadittavien ominaisuuk-sien määrittelemiseksi. Laastianalyysillävoidaan selvittää sideaineiden lisäksi mm.käytetyn hiekan eli runkoaineen rakei-suusjakautuma / laastin huokoisuus-ve-denimuominaisuudet.

Paikkauslaastien osalla käytetäänkahta menetelmää, jotka poikkeavat toi-sistaan merkittävästi: Aikaisemmin kor-jauslaastit sekoitettiin työmaalla ns. mär-kälaastista K 100/900 lisäämällä joukkoonkalkkitahnaa tai sementtiä kohteen vaati-musten mukaan. Märkälaastin saatavuu-den vaikeuduttua ovat kuivatuotteet val-lanneet markkinat.

Säkitettyjä kuivatuotteita käytettäes-sä tulee materiaalin tilausvaiheessa sel-vittää tuotteen tarkat ominaisuudet javarmistettava saatavuus. Kuivatuotteetperustuvat pääosin sementti-sideaineenkäyttöön.

Sementtiä sisältävät tuotteet eivätsovi kaikkiin kohteisiin. Käytettävä laas-tityyppi tulee valita kohteen iän ja tek-nisten vaatimusten perusteella.

Pääsääntönä rappausten korjauk-sessa on: paikkaa ja korjaa samoilla ma-teriaaleilla ja työmenetelmillä kuin koh-teessa on alunperin käytetty.

Sementtivahvat paikkarappaukset ai-heuttavat vaurioita ja ne tulisi uusia ym-päristöään vastaavalla laastityypillä.

KK22 SIVU 6

Esimerkkejä nykyäänkäytetyistälaastityypeistä

Laastityyppien määrittelyssä käytetytlyhenteet tulkitaan seuraavasti: esim. KS50/50/575 on laasti, jossa on 575 kg kui-vaa hiekkaa 100 kg sideainetta kohti. Side-aineina on yhtä suuret painomäärät kalk-kia ja sementtiä.

Runkoaineena käytettävän hiekanrakeisuusjakautumalla on huomattavamerkitys laastin plastisuuteen ja kutistu-misominaisuuksiin. Hiekan maksimi-raekoko tulee valita korjattavalta tai uu-sittavalta pinnalta vaadittavan työstökar-keuden mukaisesti. Tartunta- ja täyttö-rappauskerroksissa käytetään yleisimminsuurimpana raekokona 4 milliä ja pinta-laasteissa 1–2 milliä. Listanvedossa jaosassa muita koristelutekniikoita käyte-tään näistä poikkeavia, hienompia raeko-koja. Luonnonsorasta seulotulla hiekallaja murskatulla runkoaineella on erilaisettyöstö-hierto-ominaisuudet. Nämä eroton otettava huomioon etenkin korjaus-

KolmikerrosrappausErittäin koville betoni- ja luonnonkivipin-noille sekä kylmille rakennuksilleTartuntarappausKS 10/90/450 (lyödään n. 80–90 % poh-japintaa peittävänä ”verkkona”.)TäyttörappausKS 35/65/575PintarappausKS 65/35/575 (sopii kalkkimaalin alus-taksi. Sementtipitoisempi pintarappausesim. KS 50/50/575 on liian kova toimi-akseen hyvänä kalkkimaalausalustana)

Kolmikerrosrappaus lämmitetyillesekä kylmille rakennuksilleTartuntarappaus kovilla alustoilla, esim.tummaksi poltettu tiiliKS 20/80/450 (lyödään n. 70–80 % poh-japintaa peittävänä ”verkkona”.)Täyttö- ja pintarappausKS 65/35/575Pintarappaus puhtaalla kalkkilaastillaK 100/500–700 (kalkkimaalausalustaksihyvin sopiva)

KaksikerrosrappausLämmitetyn rakennuksen normaalipolt-toiselle tiilelleTäyttörappausKS 65/35/575PintarappausK 100/500–700

Yksikerrosrappaus1 tilavuusosa kalkkia ja 3 osaa hiekkaa

laasteja hankittaessa.Rappauksessa käytettävien laastien

sekoittaminen on tehtävä valmistajanohjeita tarkkaan noudattaen, sillä rappa-uslaastin pakkaskestävyysominaisuudetperustuvat paljolti huokosrakenteeseen.Laastin sisältämä ilmamäärä eli huokoi-suus riippuu perinteisissä laastityypeis-sä sekoittamisen mukanaan tuomasta il-mamäärästä sekä runkoaineen fraktiosta(= hieno aines). Paras tulos sekoittami-sessa saavutetaan aktivaattorilla. Ns. be-tonimyllyllä sekoitetun laastin huokoi-suutta tulisi lisätä esim. tasoitteiden se-koittamiseen tarkoitetulla ”vispilällä”.

Tässä korjauskortissa ei käsitellä ns.hydraulisia kalkkilaasteja, joita on saa-tavissa eri tarkoituksiin. Näillä laasteillaon erikoisominaisuuksia, joita voi hyö-dyntää tavanomaisista kohteista poikkea-vissa tapauksissa.

Vanhan työtavan mukaisesti yhdelläkerralla tehdyissä rappauksissa on käy-tetty märkäsammutetusta kalkkitahnasta(tai rakennushienokalkista) tilavuussuh-

teessa 1:3 hiekan kanssa valmistettua ”li-havaa”, paljon sideainetta sisältävää laas-tia.

Kohteissa, joissa alunperin on käy-tetty ohutta alle 10 mm paksuista rappa-usta voidaan rakennuksen tyylipiirteidensynnyttämä vaikutelma säilyttää vainkäyttämällä samaa työstömenetelmää jakerrosvahvuutta kuin ennenkin.

Kohteeseen valittavan laastin side-ainepitoisuus tulee määritellä rappattavanpohjan perusteella. Yksikerrosrappaus-ta tehtäessä on laastin runkoaineen ra-keisuusjakautumaan, huokoisuuteen,vesipitoisuuteen ja pohjan etukäteiskas-teluun kiinnitettävä erityistä huomiotakutistumishalkeilun minimoimiseksi.Jälkikastelun merkitys on suuri kestä-vään tulokseen pyrittäessä.

Laastin koostumus vaikuttaa ratkai-sevasti myös julkisivumaalityyppin va-lintamahdollisuuksiin. Puhdas kalkkilaas-tipinta soveltuu parhaiten kalkkimaalinalustaksi, muut maalityypit vaativatyleensä kovempaa rappausta.

Kuva 6. ListarappausListarappausta tehtäessä tarvitaan vaaka-suuntaiset tuet muotosapluunan ohjaamiseen.Listat rapataan ensin karkeammalla täyttölaas-tilla ja pinta muotoillaan sapluunalla edesta-kaisin työntämällä. Valmis pinta rapataan löy-sällä, hienolla laastilla ja viimeistellään työntä-mällä sapluunalla, jonka pellillä vahvistettumuotoreuna ”leikkaa” täsmällisen listaprofiilin.Lista- ja muotorappaus on erikoisammattimies-ten työtä.

KK22 SIVU 7

Rappausverkon käyttöRappausverkon käyttö kivirakennus-

ten julkisivurappausten yhteydessä onmelko uusi tekniikka. Verkoa ei yleensätarvita. Käyttökohteita voivat olla mm. ra-kenteellisten halkeamien vahvistaminen.Muussa käytössä rappausverkolla saa-vutettava hyöty ei vastaa kustannuk-sia.

Puurakennusten rappauksessa tuki-ja kiinnitysverkot ovat puolestaan välttä-mättömiä. Puurakennusten rappauksenalla on ”eristävänä” pintana käytettyuseimmiten tervapaperia, jonka päälle onnaulauksella kiinnitetty verkko. Verkko oneri tavoin pidetty irti pohjapinnasta, jot-ta laasti pääsee ympäröimään verkon jasaa siitä tartunta-alustan.

Vanhemmissa puurakennuksissa kiin-nityspohja on tehty esim. kapeista puusä-leistä tai harvasta kaislamatosta. Hirsipin-taan voitiin lyödä kirveellä ”kiehisiä” taikäyttää tiheään naulattuja, pystyjä puu-tappeja.

Viimeksi rappauspintaa on käytetty

Kuvat 7, 8 ja 9. Rappaus puurakenteen päälleSisätiloissa ja myös ulkoseinissä on rappauskäsittelyä tehty puurakenteen päälle. Rappauksenalustalaudoitus tehtiin kapeasta laudasta tai lautatavara ”sälöttiin” puun liikkumisen minimoimisek-si. Lisäksi voitiin rappauskerros ”eristää” puurakenteesta tervapaperilla. Rappauksen kiinnitys-pohjana käytettiin seinään naulattua kaislamattoa, sälerimoitusta (ns. tikutusta, kuvat 7 ja 8) taigalvanoitua rautalankaverkkoa (kuva 9). Verkko nostettiin irti pohjapinnasta korokerimojen avul-la. Verkkoon lyötiin ensin karkeampi ja mahdollisesti sementtipitoisempi tartuntalaasti, jonka jäl-keen tehtiin täyttörappaus ja muotoiltiin sen pinta oikolaudan avulla. Pintakerroksen rappaukses-sa käytettiin runkoaineeltaan hienojakoisempaa laastia, jonka pinta tasoitettiin hierrinlaudalla.

laajemmin sodanjälkeisissä puurunkoi-sissa omakotitaloissa vaihtoehtona jul-kisivulaudoitukselle. Suosituin pinta-struktuuri oli karkeahko roiskerappaus.Rappausverkkona käytettiin ns. kana-verkkoa. Oikaisulaastissa oli mukana jon-kin verran sementtiä (KS 65/35/575). Rois-kerappauskerros oli useimmiten puhtaastikalkkisideainepohjainen.

Ensiapu, jos kalkkiajoutuu silmiin

• Silmiä huuhdellaan runsaalla ve-dellä ainakin puoli tuntia.

• Jatkohoitoa varten otetaan yh-teyttä terveyskeskukseen tai sil-mälääkäriin.

KK22 SIVU 8

TyömaajärjestelytUlkopintojen rappaustöiden onnistu-

misen edellytyksenä on, että työt teh-dään lämpimänä vuodenaikana. Työt onsaatava valmiiksi muutamia viikkoja (3–4) ennen syksyn ensimmäisiä pakkasia.Kalkkilaasteja käytettäessä on valmiinrappauksen saatava kunnolla kuivua jakarbonatisoitua muutama viikko ennentalven tuloa. Vasta kovettumisensa alus-sa oleva rappaus ei kestä pakkasta. Pa-rasta rappausaikaa meillä on toukokuunpuolivälistä elokuun loppuun.

Rapattavan ja korjattavan alueen tu-lee olla kiinteä ja puhdas kaikesta irtoai-neksesta, pölystä sekä mahdollisesta pe-sulietteestä. Pohjapinta kastellaan vallit-

Kuva 10. PaikkarappausKorjattava alue puhdistetaan hyvin kaikesta irtonaisesta aineesta. Ennen korjausmuurausta jarappausta alue ja sen lähiympäristö kastellaan runsaasti, jotta uusi laasti tarttuu pohjaansa jalaastin liian nopeasta kuivumisesta johtuvaa halkeilua ei tapahdu.Ennen rappauksen aloittamista on kasteluveden kuitenkin annettava imeytyä seinäpintaan. Vesi-kalvon päälle rappaaminen ei onnistu. Rappauslaasti ”lyödään” kauhasta nopealla ranneliik-keellä seinään ja pinta tasoitetaan kauhalla työntäen ja voimakkaasti painaen. Laastin jäykistyttyäjonkin aikaa voidaan sen pinta hiertää tasaiseksi ympäröivän pinnan tasoon.Kuvan julkisivun vauriot ovat edenneet tiilimuuriin saakka.

sevan säätilan vaatimusten mukaisesti;Kostuttaminen tai kastelu tehdään hyvis-sä ajoin ennen rappaamista. Pinta ei saaolla vesimärkä aloitettaessa. Kuumallasäällä kastelua tarvitaan antamaan seinäl-le kosteuskapasiteettia laastin liian no-pean kuivumisen ja kutistumishalkeilunestämiseksi. Kutistumishalkemat heiken-tävät rappauksen kestävyyttä.

Halkeilun syynä saattaa olla myös lii-an paksuina tehdyt rappauskerrokset.Karkealla laastilla tehdyt kasvatukset jatäytöt voivat olla vahvuudeltaan enin-tään 15 mm ja pintalaastikerroksen on ol-tava selvästi alle 10 mm.

Laastikerrosten tulee saada sitoutua– karbonatisoitua ennen seuraavan ker-

roksen rappaamista vähintään vuorokau-den – parin verran.

Ennen seuraavan laastikerroksen le-vittämistä pinta tulee kostuttaa tilanteenvaatimalla tavalla.

Valmiin rappauspinnan jälkihoitonaja kuivumishalkeilun estämisessä käyte-tään kostuttamista sumuttamalla. Jälki-kostutusta tulee tehdä 3–5 vuorokautta,säätilasta riippuen. Jälkikostutus on tär-keää myös laastin lujittumiselle, koska kal-siumkarbonaatin kiteytyminen edistyykostumisen ja kuivumisen myötä.

Parhaiten rappaustyöt ja niiden jälki-hoito onnistuvat kiinteiltä telineiltä, joi-hin on kiinnitetty tuulelta ja auringonsuoralta säteilyltä suojaavat peitteet.

KK22 SIVU 9

Kuva 13. Asiallisesti suojattu rappaustyömaa.Rappaustöiden onnistumiseen vaikuttavat huo-mattavasti alustan etukäteiskasteleminen, hallit-tu rappauskerrosten kuivuminen ja muutamanvuorokauden mittainen jälkikostutus. Suojauk-sella on tässä tärkeä tehtävä.

Kuva 11. 1800-luvun kivitalojen julkisivujen ko-ristelussa käytettiin paljon kipsistä valettuja ko-risteosia, jotka kiinnitettiin paikoilleen rappaus-töiden jälkeen. Kipsikoristeiden valmistaminenja kiinnittäminen on alan erikoisammattilaistentyötä. Kipsikoristeiden kiinnitys tulee tarkastut-taa muutaman vuoden välein ja aina silloin,kun räystäällä tai seinällä on ollut vesivuotojatai rakennus on liikkunut ja seiniin on ilmaantu-nut halkeamia.

Kuva 12. Leveän profiililistan täyttörappauskäynnissä. Sapluunaa pitkin listalinjaa työntä-mällä lista saa karkean muotonsa. Löysä hieno-laasti ”puristetaan” viimeistelysapluunan avul-la lopullisen pinnan antavaan muotoonsa. Kai-killa arkkitehtuurikausilla on ollut omat listamal-linsa ja niiden muotojen oikea tulkinta ja toista-minen uusintatyössä on tärkeä huomioida.

KK22 SIVU 10

Vaatimuksettäydentävillerakennusosille

Rappauspintojen kestävyyden kan-nalta on julkisivun yksityiskohtiin liitty-villä, täydentävillä rakenteilla suuri mer-kitys. Listojen päällyspeltien, vesipenk-kien ja syöksytorvien rakenne sekä kun-to vaikuttavat julkisivun arimpien osiensäilymiseen siisteinä ja ehjinä. Pienet yk-sityiskohdat kuten lipputankojen ja tik-kaiden kiinnitykset tai pinnalla kulkevatantenijohdot saattavat aiheuttaa vuosit-taista siistimisen tai korjaamisen tarvet-ta.

Syöksytorvien jäätymisen aiheutta-man sauman aukeamisen takia kannat-taa torvien sauma asentaa eteenpäin taisivulle. Vauriot huomataan heti ja vuo-tovedet eivät valu niin helposti seinälle.

Vesipeltien ja muiden täydentävienyksityiskohtien liittyminen julkisivuun eiole pelkästään tekninen kysymys, sillänäillä yksityiskohdilla on mitä suurinmerkitys arkkitehtuurin kokonaisilmeel-le. Ei ole yhdentekevää käytetäänköesim. 1800-luvun rakennuksessa nyky-hetken vesipeltien detaljimalleja. Yksi-tyiskohdista on parasta valmistuttaa mal-likappaleet, joiden avulla päätös käytet-tävästä ratkaisusta tehdään.

HuoltotoimenpiteetVedenohjausjärjestelmien toimivuus

ja huoltaminen ovat ensiarvoisen tärkei-tä, koska talviaikana pakkasten ja lauho-jen kausien vaihdellessa sulavedet saat-tavat tulvia julkisivuille jäätyneistä ke-räyssuppiloista tai valua yli räystäskou-ruista. Ongelman ratkaisemiseen ei ole

yhtä ainoaa menetelmää; Sulatusjärjes-telmistä riippumatta on katoille kertynytlumi ja jää poistettava tarpeen vaatiessa.Puutteelliset tai väärin käytetyt sulatus-järjestelmät voivat pahentaa ylivuotamis-ta julkisivuille.

Räystäiden, syöksytorvien ja vesipel-tien viat kannattaa korjauttaa välittömästilaajenevien vaurioiden välttämiseksi.Roskat ja lehdet on poistettava kouruis-ta ainakin kerran vuodessa, lehtien pu-dottua puista.

Rappauspintaan syntyneet vauriot onhyvä korjauttaa seuraavan kesän aikana,koska rakenteisiin imeytyvä vesi ja pak-kanen pahentavat ongelmaa seuraavantalvikauden aikana.

Julkisivut likaantuvat nopeasti kau-punkiolosuhteissa ja tästä aiheutuu pin-takäsittelyn, maalauksen toistuva uusi-mistarve. Nopeimmin likaantuvat erilai-set huokoiset ruiskupinnoitteet. Tiiviim-mät, orgaanisiin sideaineisiin perustuvatmaalityypit vaikuttavat seinärakenteenkosteustekniseen toimivuuteen useimmi-ten heikentävästi, estäessään vesihöy-ryn liikkumista.

Julkisivujen puhdistustekniikankehityttyä on uudelleenmaalaukselleolemassa varteenotettava kilpailija. Pai-nepesutekniikan osaavat liikkeet pys-tyvät puhdistamaan erilaisia julkisivu-pintoja maalauskäsittelyn kustannuksiaedullisemmin ja tällöin vältetään liianmonien päälekkäisten ja vesihöyryä lä-päisemättömien maalikerrosten synty-minen.

Puhdistus- ja paikkausvaihtoehdos-ta kannattaa teettää mallipinta työmene-telmien ja vaihtoehtojen tutkimiseksi.

Kivirakentamisen historiaaKivirakennustekniikassa laastilla on ratkaiseva merkitys. Keskiajalla monumenttirakennusten rakentaminen perustui paikallisen kivimateri-aalin käyttöön ja sopivan laatuisen kalkkikiven polttoon sideaineeksi. Suomessa rakennuskiviksi otettiin ensin jääkauden kuljettamat irtoki-vet, mutta muurauksessa tarvittava kalkki jouduttiin kuljettamaan pitkienkin matkojen päästä. Poltettu kalkki kuljetettiin puutynnyreihin pakat-tuna rakennuspaikalle, jossa se sammutettiin runsaalla vedellä ns. kalkkihaudoissa, maahan kaivetuissa ja laudoilla vuoratuissa kuopissa.Pidempään sammutettua kalkkia pidettiin parempana rappauksessa ja maalauksessa. Myöhemmisssä tutkimuksissa on pystytty osoitta-maan, että sammutusaika lisää sideaineen kalsiumhydroksidipitoisuutta. Muuraustarkoituksiin kalkki saatettiin sammuttaa heti hiekan javeden kanssa sekoittaen niin, että tuloksena oli valmis muurauslaasti.Keskiaikaisten kivikirkkojen ja linnojen muuraustyötapa oli nk. kuori- eli valumuurirakenne, jossa seinän sisä- ja ulkopuolella on kiilakivienavulla rakennettu luonnonkivikuori ja näiden välinen tila on täytetty laastilla ja pienemmillä kiven ja tiilen kappaleilla.Rakennusten ulko- ja sisäpinnat viimeisteltiin saumaamalla, rappaamalla tai slammaamalla. Rappauspinnan ja saumauksen muoto seurasimuuratun rakenteen luonnollisia vaihteluita.Kalkkirappausten mahdollisuuksista kestää säätilojen vaihteluita ja vuosittain vähintään muutaman kymmen kertaa toistuvia jäätymis- jasulamiskertoja antaa hyvän kuvan yli 500-vuotta vanhat ulkopuolen rappauspinnat. Tutkitut keskiaikaiset laastit ovat sisältäneet nykyiseenverrattuna paljon sideainetta eli kalkkia. Myöhempinä vuosisatoina on laastien sideainepitoisuutta jatkuvasti vähennetty ja ilmeisesti myöskestävyys on tästä syystä heikentynyt. Lisäksi keskiaikaisten laastien tutkimus on paljastanut, että vanhemmilla laasteilla on ollut hydraulisiaominaisuuksia, jotka ovat peräisin valmistuksen raaka-aineista ja polttoon liittyneistä seikoista.Rakennusten rappauspinnoilla on aikakauden tekniikkaan ja materiaalin käyttötapoihin liittyvä arvo ja ne kannattaa säilyttää niin kauan kuinse teknisesti ja taloudellisesti on mahdollista.Rappausmuodoilla ja käsittelyillä on toteutettu arkkitehtuurin kauneusvaatimuksia, tämän lisäksi rappauskerrokset ovat suojanneet allaolevia rakennusmateriaaleja. Esimerkiksi savilaastilla muuratut rakenteet oli suojattu kosteutta kestävällä kalkkirappauksella.

Erikoisrappattujen, kuten ns. läpivär-jättyjen terastipintojen huollossa pesu-ja paikkaustekniikat ovat ainoita kysy-mykseen tulevia mahdollisuuksia.

Rappauspintojenmaalaus

Rappauspintojen maalaus tehtiin pää-asiassa kalkkimaalilla aina 1950-luvunloppupuolelle asti, silloin markkinoilletuli uusi maalityyppi, jota käytettiin tu-hoisin seurauksin rapatuilla alustoilla.Nämä muovisideaineiset julkisivumaaliteivät toimineet ilmasto-olosuhteissammevalmistajien odotusten mukaisesti vaanaiheuttivat rappauskerroksen rapautu-mista ja irtaantumista.

Tämän jälkeen käytettiin laajasti ruis-kutettavia, liuotinohenteisia tuotteita,jotka sisälsivät mm. asbestikuituja. Joson syytä epäillä, että julkisivuissa on käy-tetty asbestia sisältävää maalia tulee asiaselvityttää, ennen korjaustöihin ryhty-mistä. Näiden maalikerrosten poistaminenaiheuttaa huomattavia kustannuksia uu-simistöiden yhteydessä, koska asbestiterveydelle vaarallisena aineena vaatiipoistajilta suojautumista. Tällaisten pin-takäsittelyiden poistaminen on annetta-va valtuutetuille liikkeille.

Kalkkimaali on otettu uudelleen käyt-töön ja sen on todettu toimivan ja sopi-van hyvin tämän korjauskortin tarkoit-tamiin rakennustyyppeihin.

Kalkkimaalin ulkonäkö, käyttäyty-minen pitkällä aikavälillä ja turvalli-suusseikat tunnetaan paremmin kuinmuiden maalityyppien. Kalkilla maala-tut pinnat on edelleenkin syytä maalataperinteisellä kalkkimaalilla (Ks.KK23).

KK22 SIVU 11

Kuva 14. Rappausohje 1900-luvun alusta. — G. E. Asp, Huonerakenteiden-oppi. Turku 1904. Kuvaliite XXVI.

KK22 SIVU 12

Museovirastonkorjauskortit:KK1 YleiskorttiKK2 Lämmöneristyksen parantaminenKK3 Ulkolaudoituksen korjausKK4 Huopakaton korjausKK5 Peltikaton korjausKK6 Tiilikaton korjausKK7 Peltikaton maalausKK8 Ikkunoiden korjausKK9 Ovien korjausKK10 Kuistin korjausKK11 Kosteiden tilojen rakentaminenKK12 KeittomaaliKK13 ÖljymaaliKK14 TulisijatKK15 Puukaupunkien pihat ja aidatKK16 Hirsitalon rungon korjausKK17 Hirsirakennusten siirtoKK18 PinkopahviKK19 PärekattoKK20 Tapetit (Verhotut seinät -näytt.luettelo)KK21 Sisäpintojen korjaus**KK22 Kalkkirappauksen korjausKK23 KalkkimaaliKK24 Perustusten korjaus*KK25 Rungon korjaus**

* Ilmestyy 2001** Ilmestyy 2002

JulkaisijaMuseovirasto, rakennushistorian osastoKulttuuritalo, Sturenkatu 4PL 169, 00511 HelsinkiPuhelin 09-40501, telefax 09-40509420

© Museovirasto

ISSN 1236–4517

Tummavuoren kirjapaino Oy, Vantaa 2001

ToimituskuntaTekstiRakennuskonservaattori Pentti PietarilaVastaava päätoimittajaArkkitehti Erkki MäkiöUlkoasu ja toimitusArkkitehti Tommi LindhPiirroksetErkki MäkiöTommi LindhMikko KääriäinenValokuvatPentti PietarilaPasi Kaarto (kansikuva)Erkki Mäkiö (kuva 4)

KirjallisuusDührkop, Henry – Saretok, Vitold – Sneck,

Tenho – Svendsen, Sven D., Laasti muu-raus rappaus. Rakentajain kustannus Oy.Helsinki 1966.

Ilman epäpuhtauksien ja ilmastomuutostenvaikutukset rakenteiden metalli-, betoni-,luonnonkivi- ja rappauspintoihin, SILMU-raportti, Valtion Teknillinen Tutkimuskes-kus 1993.

Mur & Puss, Gode råd fra Fortidsminnefore-ningen I Norge, [ISSN 0332-7205].