8
Iltakirkko alkaa sunnuntaisin Syksy tuo uutta myös lapsiperheille Solukonferenssin teemana ”Jokainen rakastaa” Kesän leireillä satoja lapsia ja nuoria TAMPEREEN HELLUNTAISEURAKUNNAN TIEDOTUSLEHTI 4 2017

Kesän leireillä - Tampereen Helluntaiseurakunta...tettu sanoin ja sävelin aina poh-joisesta etelään. Suomen juhlakesä huipentuu suurkuorotapahtumaan Helsin-gin Senaatintorilla

  • Upload
    others

  • View
    2

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Iltakirkko alkaa sunnuntaisin

Syksy tuo uutta myös lapsiperheille

Solukonferenssin teemana ”Jokainen rakastaa”

Kesän leireillä satoja lapsia ja nuoria

TAMPEREEN HELLUNTAISEURAKUNNAN TIEDOTUSLEHTI 42017

2 24. elokuuta 2017 VIESTINTUOJA

Kiitollisuus

Osana Jumalan unelmaa

K esä on erityistä aikaa. Luonto herää eloon ja valo tuo meidät ulos koloistam-

me. Haluamme rentoutua, mat-kustaa ja muuttua. Haluamme tehdä asioita toisella tavalla.

Kesä tuo myös seurakunnan toimintaan uusia ulottuvuuk-sia. Kokouskeskeisyyden sijaan ihmisiä kohdataan vapaammin toreilla, festareilla ja leireillä. Tänäkin kesänä monet lapset ovat kuulleet sanoman Jeesuk-sesta seurakunnan leirillä. Moni nuori on juurtunut Jumalan Sanaan tehden hyviä päätök-siä esimerkiksi Fifteen-leirillä. Sadat avioparit ovat hoitaneet suhdettaan perheleireillä. Ke-sätapahtumissa ja ulkoilmakon-serteissa evankeliumia on julis-tettu sanoin ja sävelin aina poh-joisesta etelään.

Suomen juhlakesä huipentuu suurkuorotapahtumaan Helsin-gin Senaatintorilla 26.8., jossa Lasse Heikkilän Suomalaisen Messun satavuotisjuhlaversio esitetään 100 kuoron ja satojen

soittajien sekä tanssijoiden voi-min. Tilaisuus on osa virallista Suomen satavuotisjuhlaohjel-maa ja on hyvin esillä mediassa. Jumalan valtakunta vaikuttaa laajasti niiden ihmisten kautta, jotka ovat antaneet lahjansa ja aikansa tämänkin projektin to-teutumiseksi.

Kaiken monimuotoisuuden keskellä Jumala tahtoo vaikuttaa ihmissuhteissamme. Hän halu-aa rakentaa rakkaussuhteen jo-kaisen luomansa henkilön kans-sa. Hän tuntee parhaiten ilom-me ja surumme, odotuksemme ja pettymyksemme. Vain hänel-lä on toivo, jota ilman ihminen on kadotettu.

On rohkaisevaa nähdä, että maailman epävarmuuden li-sääntyessä Raamatun ennus-tukset toteutuvat yhä tarkem-min. Ahdistuksen kasvaessa Ju-malan Sanan lohdutus on aina kirkkaampi. Raamatun pohjalta ymmärrämme, että kun vääryy-den ja vanhurskauden ero sel-kenee, Jeesuksen takaisintulo lä-

henee. Saakoon se meidät entis-täkin enemmän turvautumaan Häneen ja luottamaan kaikessa Pyhän Hengen ohjaukseen.

Jumalalla on hyviä suunnitel-mia Suomea ja seurakuntaansa varten. Siksi odotan innokkaas-ti tulevaa toimintakautta ja sen tuomia muutoksia. Saamme olla osana Jumalan unelmaa!

Tarja jääskeläinen

Armoa ja laupeutta

Kolumni

MONEEN LAULUUN liittyy elä-mästäni muisto tapahtumas-ta ja elämäntilanteesta. Yksi tällainen on Credon Armo-laulu. Loppukesästä mieles-säni on soinut laulun sävelet ja olen muistellut muutaman vuoden takaista syksyä Bang-kokissa.

Koimme tuon syksyn alka-neen positiivisesti: pitkällisen rukouksen ja etsimisen jäl-keen olimme löytäneet Ent-rance-kahvilalle sopivat tilat yliopiston läheltä. Olimme jo allekirjoittaneet vuokraso-pimuksenkin, ja kaiken piti olla kunnossa, kunnes paljas-tui aasialaisittain pienehkö epäkohta: vuokranantajalta puuttui yksi paperi, joka oli välttämätön sille, että Hen-ry olisi saanut virallisen työs-kentelyluvan. Paikalliseen ta-paan meille neuvottiin, että jos tarkistaja tulee paikalle, Henry kertoo olevansa vain käymässä, vaikka hän todel-lisuudessa työskenteleekin Pohjois-Thaimaassa. Koim-me kuitenkin sydämessäm-me, että meille kristillisen kahvilan liiketoiminnassa re-hellisyys ja asioiden tekemi-nen lainmukaisesti on luo-vuttamaton periaate ja pu-rimme sopimuksen. Emme voisi valehdella. Olimme jäl-leen lähtöpisteessä.

Jonkin ajan kuluttua alkoi Keski-Thaimaasta kuulua uutisia pahimmasta tulvasta viiteenkymmeneen vuoteen. Ja joidenkin viikkojen kulut-tua vesimassat virtasivatkin Bangkokiin peittäen ylleen kaupunginosia. Yhtäkkiä huomasimme olevamme or-ganisoimassa tulva-apua ja pitämässä majataloa evak-koon lähteneille läheteille. Tämä oli jotakin sellaista,

mitä kukaan meistä Bang-kokin läheteistä ei ollut ai-kaisemmin kokenut elämäs-sään. Joka päivä toi tullees-saan lukuisia kysymyksiä ja valintoja.

Eräänä perjantai-iltana keskellä tätä kaikkea sain pu-helinsoiton Suomesta. Vel-jeni kertoi, että rakas mum-momme oli nukkunut pois. Yksi aikakausi sukumme his-toriassa päättyi ja matkustin Suomeen hautajaisiin. Olim-me sisaruksina tilanteessa, jossa me olemme perheem-me vanhimmat ja vastaam-me perheyhteyden ja -pe-rinteiden ylläpidosta. En ar-vannut tämän ajan koittavan elämässäni vielä tässä iässä.

Kymmenen tunnin len-tomatka yksin hautajaisiin tuntui pitkältä ja ajatuksis-sani vilisi koko elämänkirjo. Lohtua toi Armolaulu. Lau-lun sanat pohjautuvat Raa-matun sanoihin siitä, kuinka pelastus on Jumalan lahja ja Jumalan armo tulee näkyviin meidän heikkoudessamme. Nyt vuosien jälkeen voin kii-tollisena todeta, että Jumalan armo kantoi siitäkin syksystä ja talvesta eteenpäin. Halu-aisinkin rohkaista meitä seu-rakuntana tänä syksynä: Ju-malan armo ja laupeus ovat käytännöllisiä osoituksia Ju-malan rakkaudesta meitä kohtaan. Armo kantaa, kun suostumme sen kannetta-vaksi. Seurakuntayhteydessä saamme kukin vuorollamme olla sekä kannettavana että kantajana – rakkaudesta kä-sin.

Armontäyteistä syksyäruuT Mononen

Pääkirjoitus

T uoko kiitollinen elämän-asenne parempaa elä-mänlaatua? Varmasti, sik-

si myös Raamatussa puhutaan paljon kiitollisuudesta. Myös Jeesus antoi esimerkin kiitok-sen osoittamisesta taivaan Isäl-le. Yksi hyvä esimerkki tästä on Lasaruksen kuolleista he-rättäminen: Jeesus kohotti kat-seensa ja sanoi: “Isä, minä kii-tän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mut-ta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat si-nun lähettäneen minut.” Tä-män sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: “Lasarus, tule ulos!” Silloin kuollut tuli hau-dasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: “Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen men-nä.” (Joh. 11.41-44)

Mieleeni nousee monia asi-oita, kun esitän itselleni kysy-myksen, mistä voin olla kiitolli-nen: Olen kiitollinen, että saan olla uskossa; olen kiitollinen perheestä; olen kiitollinen seu-rakuntalaisista ja jokaisesta va-paaehtoistyöntekijästä ja niin edelleen. Mistä sinä voit olla kiitollinen tänään? Ehkä voisit ottaa aikaa ja pysähtyä mietti-mään.

Raamatun sanat “kiitos” ja “kiittäminen” liittyvät miltei poikkeuksetta ihmisten Luo-jalleen ja Lunastajalleen anta-maan kiitokseen. Paavali ke-hottaa liittämään kiitoksen ru-koukseen: Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoil-len, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon (Fil. 4.6). Rukous on vuorovaikutusta Jumalan kans-sa, samoin siihen sisältyvä kii-tos. Siksi elämän haasteiden

keskellä kannattaa kohdistaa kiitos Jumalalle, joka on voi-mallinen vastaamaan pyyntöi-hin. On ihan eri asia rukoilla ”Kiitos taivaan Isä, että olet voimallinen vastaamaan elä-män haasteisiin”, kuin ”Kiitos Jumala, että on näin kurjaa”. Toki Jumalalle on hyvä myös kertoa negatiiviset tunteet, mutta ei kannata unohtaa luot-tamusta Jumalaa kohtaan.

Jumala on luonut meistä ai-nutlaatuisia ihmisiä. Jokainen meistä on luotu erilaiseksi, sik-si myös tapa kokea kiitollisuut-ta Jumalaa kohtaan vaihtelee. Toinen laulaa kiitoslauluja ja toinen kiittää hiljaa sydämes-sään Jumalaa. Onneksi kiitok-sen osoittamiseen ei ole mitään malliseremoniaa, vaan voi olla varma, että taivaan Isä näkee sydämeen.

PeTTeri arasalo

324. elokuuta 2017VIESTINTUOJA

Jumalanpalveluspaletti muovautuu

Hei, se toimii!

Tällä palstalla olemme aikaisemmin käsitelleet Pyhää Henkeä, lähetystyötä ja muutostarinoita sekä Raamattu-uskollisuutta helluntailaisuuden piirteinä. Nyt on käytännöllisyyden ja henkilökohtaisuuden vuoro.

S e, että tällainen helluntai-identiteetin pohdinta voi tuntua monelle meistä vie-

raalta kertonee uskonkäsityk-semme käytännöllisyydestä. Meille oppia erittelevä näkö-kulma uskoon on hieman vie-ras. Uskoa eletään mieluummin todeksi käytäntö edellä, onhan evankeliumi elävä ja voimalli-nen eikä pelkkää teoriaa. Uskon ytimessä on siis se, että se toimii.

Miksi näperrellä teorian paris-sa, jos voi yhtä hyvin heittäytyä koko persoonallaan uskon to-dellisuuteen?

Toinen näkökulmaPohjoismainen luterilaisuus taas painottaa ehkä huomaa-mattaankin järkeä edellä ku-vatun kokemuksellisuuden kustannuksella. Lutherin aika-na kansan katoliseen uskoon oli sekoittunut taikauskoa, ja oppi armosta oli päässyt peit-tymään. Hän siirsi painotus-ta ihan ymmärrettävistä syis-tä vanhurskauttamiseen uskon kautta ja poispäin maagisesta kansanuskosta. Näin tahdot-tiin pitää esillä sitä, ettei armo muutu ihmisen tunteiden ja te-kojen mukana, vaan se on ank-kuroitunut ihmisen ulkopuo-lelle. Tässä erityisesti sylilap-sena saatu kaste oli keskeinen.

Henkilökohtainen valintaEdellä kuvattu tuo esille, miten eri näkökulmista samaa uskoa voi katsella. Eri näkökulmien edustajilla on varmasti jotain opittavaa toisiltaan. Eräs seik-ka, jossa mainitut kirkkokun-nat eroavat selvästi toisistaan, on suhde henkilökohtaisuu-teen. Meille on itsestäänsel-vyys, että uskoon tuleminen eli uudestisyntymä on ihmisen vapaa valinta, jota seuraa va-paaehtoisesti valittu uskovien kaste. Ihminen saa siis ihan itse valita. Toki asiaa tasapai-nottaa se, että aloite tapah-tuu aina Jumalan vaikutukses-ta, kuten myös uskon loppuun saattaminen ja kaikki sillä vä-lillä. Mutta silti ihmisen va-paalla tahdolla on oma tärkeä paikkansa. Miksi muuten Raa-mattu sisältäisi niin paljon ke-hotuksia?

Vapaus ilmaista uskoaHelluntaipiireissä myös uskon ilmaisemisessa on haluttu säi-lyttää vapaus. Rukoushetki on yleensä huomattavasti äänek-käämpi kuin keskimääräisessä luterilaisessa kirkossa. Joku ylis-tää Jumalaa kädet kohotettuna ja toinen puhuu kielillä. Tästä tyystä meitä on joskus nimetty hurmahenkisiksi tai hihhuleiksi. Meillä myös kokoukset on ha-luttu pitää vapaana vanhojen kirkkojen liturgiasta. ”Pikkuvel-jemme” uuskarismaattisuus on tullut hyväksi haastajaksi tällä saralla. Suomalainen helluntai-laisuus on hyvin seesteistä aina-kin amerikkalaisiin karismaatti-siin liikkeisiin verrattuna. On-neksi paikallisten seurakuntien välillä on tässäkin suuria eroja eli vapautta.

Vapaus valtiostaVapaiden suuntien nimitys tulee siitä, että liikkeissä ollaan halut-tu pitää selkeä ero valtioon näh-den. Raamattu nähdään ohjee-na uskovista koostuvalle seura-kunnalle eikä lakikirjana, jota myös vastentahtoinen uskosta osaton pakotetaan seuraamaan. Sen sijaan Jumala rakkaudel-laan kutsuu jokaista seuraansa. Vapaus tarkoittaa myös sitä, et-tei uskon sisältö muutu kansan enemmistön mukana. Toivotta-vasti me uskovat vuorostamme olemme tarpeeksi vapaita esi-merkiksi peloista, välittääksem-me Jumalan kutsua muille.

Korinttilaiskirjeessä lukee ”missä Herran Henki on, siel-lä on vapaus”. Luetaanpa jae muutamaan kertaan ja mieti-tään, onko se meille pelkkää teoriaa!jarkko lindqvisT

Seurakuntamme näyn ytimessä on Jeesuksen antama opetuslapseutuskäsky. Käytännössä tämä on näkynyt muun muassa vahvana opetuksena, nuorisotyönä ja solunäkynä. Olemme myös ymmärtäneet että toiminnan tulee puhutella juuri oman aikamme ihmisiä. Toisinaan tämä on tarkoittanut rohkeitakin uudistuksia.

Seurakuntamme juma-lanpalveluksia uudiste-taan kautta linjan alka-vana syksynä. Uudis-tuksissa on entistäkin

paremmin pyritty huomioi-maan seurakuntalaisten eri ikä-ryhmiä, kulttuurillisia näkökul-mia ja elämäntilanteita.

Nuorisotyö-WE muuttuu kanavatyyppi-seksi, jolloin yläkoululaiset tule-vat henkilökohtaisemmin koh-datuksi; niinkuin silloin kun it-sekin olin teini, toteaa Jukka Sipilä, joka aloittaa perjantai-iltaisin kokoontuvan WE-työn johtajana. Muutenkin Jukka

iloitsee uudistuksista, sillä nyt kaikkia nuorten ikäluokkia huo-mioidaan paremmin.

Jumalanpalvelusuudistuksen myötä lauantai-iltojen nuorte-nillat saavat uuden ilmeen ja uuden nimen Lost & Found. Nuortenilloista vastaava nuo-risopastori Joona Salo sanoo, että visiona on olla kulttuuril-taan nuorekas ja uusia ihmisiä

tavoittava perheyhteisö. Lost & Found rakennetaan nuorten ja opiskelijoiden tarpeita huomi-oiden ja nuorille annetaan roh-keasti vastuuta.

Sunnuntain jumalanpalveluksetSunnuntain molemmat ju-malanpalvelukset ovat kaikil-le avoimia.Sunnuntaisin on

tutusti aamupäivän Jumalan-palvelus, jota seuraa englan-ninkielinen English Service. Uutena lisänä sunnuntain tar-jontaan on klo 17 alkava Ilta-kirkko.

Aamujumalanpalveluksen pyhäkoulut jatkuvat entiseen malliin. Myös lltakirkossa on oma lastenohjelma.

IltakirkkoNuorten aikuisten puolella on järjestetty aiemmin sununtai-il-taisin Alku-iltoja, joita oli enim-milläänkin vain kaksi kertaa kuukaudessa. Moni jäi tuolloin kaipaamaan säännöllistä viikot-taista ilta-jumalanpalvelusta. Säännöllisyyden lisäksi nähtiin tärkeänä laajentaa iltajuma-lanpalvelus kaikille ikäryhmille avoimeksi, tasaveroiseksi vaih-toehdoksi päiväjumalanpalve-lukselle. Tämän tilaisuuden ni-meksi tuli Iltakirkko.

Iltakirkon tekijöistä suurin osa on aiemmin ollut vastuun-kantajina WUPissa ja Alku-työssä ja Iltakirkon jumalanpal-veluskulttuuri muotoutuukin tekijöidensä näköiseksi. Tilai-suuden toivotaan olevan myös matalan kynnyksen paikka mo-nelle, jotka ovat kasvaneet ulos nuorten illoista, mutta eivät ole ehkä tunteneet oloaan kotoi-saksi muissa jumalanpalveluk-sissa. Illoissa halutaan tehdä tilaa niin Jumalan kuin ihmis-tenkin kohtaamiselle. Ajatus uudistuksesta on otettu vastaan iloiten. Saamme olla mukana, kun Jumala tekee uutta!

Markus rauTanieMi

4 24. elokuuta 2017 VIESTINTUOJA

Mix-leiriläiset retkeilivät lasten suosikkipaikoissa

J uhannuksen jälkeen 9-12 -vuotiaiden lasten Jees-lei-rille kokoontui 70 leiriläis-

tä, 19 ryhmänohjaajaa ja 20 aikuista. Leirillä tutustuimme Jeesuksen elämään ja merkityk-seen meidän jokaisen elämässä. Raamatun opetuksen lisäksi lei-riläiset toteuttivat Jeesuksen elä-mään liittyviä esityksiä sekä vi-deoita leirin teeman mukaisesti: ”Millainen on sinun tuntemasi Jeesus?” Moni lapsi päätti teh-dä leirillä oman uskonratkai-sunsa, josta olemme kiitollisia Taivaan isälle. Leiripäivät ete-nivät vauhdikkaasti Raamatun opiskelun, leikkien, pelien, ui-misen ja vesiliukumäen mer-keissä. Leirin ohjelmaan kuu-lui myös perinteinen iltanuotio, jonka vietimme hengellisten asioiden, nuotiotulen ja ilta-au-ringon äärellä. Iltahupailussa oli vielä mahdollisuus kuluttaa

päivän viimeiset energiahippu-set erilaisten tehtävien ja leik-kien merkeissä. Iltahartauteen ja rukoukseen oli hyvä päättää jokainen leiripäivä. Leiriläiset saivat leiriltä mukaansa itse te-

kemänsä ristinmuotoiset ran-nekorut. Ne muistuttavat meitä leirin jälkeenkin Jeesuksen sovi-tustyöstä ristillä.

jarkko Makkonen

M ix-leirillä vierailtiin ke-säkuun alussa Viikin-saaressa ja SuperPar-

kissa. Superpark tuntui tänä vuonna nousevan lapsien suo-sikkipaikaksi monipuolisen toi-mintatarjonnan tähden. Kol-mekymmentä leiriläistä vietti viisi päivää retkeillen, pelaillen,

askarrellen sekä kuunnellen Jumalan sanan opetuksia eri Raamatun henkilöistä. Kuvas-sa leiripomo Joona Kaura-nen antaa ohjeita lapsille Vii-kinsaaressa laivaan nousuun.

TaPani varuhin

Leiri on niin Jees!

Lapset ja isovanhemmat Aarrearkku-leirillä

L ilja 3,5 vuotta oli tänä kesä-nä ensimmäisellä leirillään yhdessä mummin kanssa.

Reissu oli odotettu ja laukut hy-vissä ajoin pakattu. Pikkusisko sai jäädä tällä kertaa kotiin.

Leirillä oli lämmin vastaan-otto. Yllätyksekseen Lilja löy-

si leiriltä neljä pikkuserkkua, ja mummillakin oli paljon kave-reita. Nimilappu vain rintaan ja menoksi.

Ulkona leikittiin palloleikke-jä ja hypittiin trampoliinilla. As-karteluhuoneessa väriteltiin ku-via ja näperreltiin helmiranne-koruja. Välillä etsittin aarretta. Kaikki oli niin kivaa ja ihmeel-listä.

Annukan hauskat leikkilau-lut tempasivat mukaansa. Tap-san tarinat maailman luomi-sesta ja Jeesuksen rakkaudesta upposivat syvälle sydämeen. Il-tanuotiolla paistettiin makkaraa ja laiturilla narrattiin ahvenia.

Ruokahetket olivat yhtä juh-laa, sillä Kukkolassa asui ihan oikea Esa-kokki. Häneltä liikeni hymy tai hauska kommentti jo-kaiselle jonottajalle.

Leiri oli hyvin suunniteltu ja leppoisassa hengessä toteutettu. Kokemus oli Liljalle ensimmäi-nen ja mummille nostalginen. Molempien mielestä leiri loppui liian nopeasti. Ehkä ensi vuon-na taas!

Tarja jääskeläinen

Kukkolassa jo toista kesää työskennellyt suurtalouskokki Esa Miettinen suunnitteli leirien ruoat, hoiti tilaukset ja täydennykset.

Eläkeläiset leirillä

E läkeläisten seniorileiri pi-dettiin Kukkolan leirikes-kuksessa 4.-5.7. Puitteet

siellä olivat ihanteelliset leppoi-salle yhdessäololle sekä sosiaali-selle kanssakäymiselle - varsin-kin niille eläkeläisille, joilla ei ole mahdollisuutta kesänviet-toon maalla.

Mielenkiintoiset raamattu-tunnit, hyvä ruoka, saunomiset, uimiset ja iltakokoukset vuo-rottelivat. Kukkolassa yöpyvät paistoivat makkaraa rantalaa-vulla.

Hengellinen anti oli ravitse-va. Pertti Virolainen vakuut-ti, että Jumala ymmärtää meitä jokaista eikä jätä työtään meis-sä kesken. Ritva Tiilikainen kertoi iltatilaisuuksissa enkeleis-tä Jumalan palvelijoina. Antero

Karppinen valotti raamattu-tunnillaan Jeesuksen toista tule-mista ja ylöstempausta. Pekka Ylenius rohkaisi pysymään ja-lossa öljypuussa, johon meidät on oksastettu. Pekka jakoi myös videoiden avulla välähdyksiä kutsumustyöstään Venäjällä ja Keniassa. Meria Jokinen toi mielenkiintoiset ja koskettavat terveiset Thaimaasta.Musiikis-sa merkittävän panoksen leirille toivat Trio-veljet Mauri Lat-va-Käyrän johdolla.

Riemullinen yhdessäolo päättyi aivan liian pian. Ensi kesän leiriin saakka on hyvä muistaa iltatilaisuuden keho-tus: ”Palvelkaa Herraa ilolla” ja ”kantakaa toistenne kuormia”.

arja BergMan

P yhisleiri vietettiin kesä-kuussa aurinkoisessa sääs-sä. Leirillä oli reilu 50

6-8-vuotiasta lasta. Monelle leiriläiselle leiri oli ensikoske-tus leirielämään. Leirin teema oli seikkailu yli muurien. Lai-la Kurki kertoi lapsille, kuin-ka Jeesus poisti muurin Jumalan ja ihmisten väliltä ja kuinka me voimme ylittää erilaisia muure-ja rukouksen avulla. Leiriläisille jäi kivat muistot leikeistä, lau-luista ja yhteisistä hetkistä uusi-en kavereiden kanssa.

Mari jääskeläinen

Pyhisleirillä seikkailtiin leikkien ja laulaen

524. elokuuta 2017VIESTINTUOJA

Kymmenen päivää Nepalissa

Syksy tuo uutta lapsille ja perheille

A amujumalanpalveluksi-en pyhäkoulutarjonta ei tule muuttumaan ensi

syksynä. Niiden sisältö ja toi-minta pysyy samanlaisena. Py-häkoulut alkavat 13.8. aamuju-malanpalveluksien yhteydessä sunnuntaisin. Pyhäkoulutiloi-hin tehdään loppukesän aikana pieniä tila- ja kalustemuutok-sia. Lasten Jippii-kuoro Sate-lee aloittaa toimintansa jälleen syksyllä sunnuntaisin klo 10.45 – 11.30. Ylisalin tiloihin raken-tuu syksyllä Iltakirkon yhtey-teen Lastenmaailma ja alaker-taan avautuu pienille lapsille hoitopaikka Taaperoparkki.

Lastenmaailma on tarkoi-tettu 4-11 vuotiaille lapsille. Tavoitteena on antaa lapsil-le mahdollisuus tutustua mui-hin uskoviin kavereihin, saada opetusta Jumalasta ja vahvistaa oman paikan löytymistä seu-rakunnasta. Lastenmaailman jokainen kerta aloitetaan hen-gellisellä osiolla, johon kuuluu Raamattuhetki, laulu ja ruko-us. Nykyinen studiotila muo-kataan lasten liikunnallisia tar-peita huomioiden. Luvassa on lapsille pieniä yllätyksiä ja kivaa tekemistä. Lastenmaailma si-sältää neljä puuhapistettä. Niis-sä lapset harjoittavat mm. sosi-aalisen vuorovaikutuksen lisäksi käden-, liikkumisen- sekä ilmai-suntaitoja.

Taaperoparkki on tarkoitettu pienille lapsille ( 0-3 v) ja hei-dän vanhemmilleen. Tilat ovat alakerran kahvioon tehty leik-kinurkkaus sekä seimi. Kahvi-lassa vanhemmat voivat tavata

toisiaan ja keskustella. Juma-lanpalvelusta voi seurata ha-lutessaan tilojen monitoreista. Kaikkien sunnuntain lastentoi-mintojen turvallisuuden takaa-miseksi on tehty toiminnallinen turvallisuussuunnitelma sekä riskianalyysi. Turvallisuusasiat käydään huolella läpi pyhäkou-lulapsitoimijoiden kanssa.

Royal Rangers kerhoillat ovat perjantaisin alkaen 25.8. rukoushuoneella klo 17.30-19.

SyysStartti pe 8.9 klo 18- 20 on koko perheen tapahtuma. Ilta sisältää monia kivoja aktivi-teetteja, kuten ison pomppulin-nan, kiipeilyä, lastenmaailman sekä pientä tarjoilua. Mukana illassa on Jippii-kuoro Satelee ja King`s Kids -ryhmä, nukke-teatteri, RR-Tampere ja seu-rakunnan omat lapsitoimijat. Tule ja tuo ystäväsikin mukaan!

TaPani varuhin kuva TaPani varuhin

Päivä 1-2 Matka NepaliinLähdimme Nepalin valokuva-usaktioon suoraan sunnuntain aamukokouksesta kahvituksen ja siunausten saattelemana. Tii-miin lukeutui Elena Garbali, Emma Similä, Nora Falck ja Teemu Raassina. Emme tunteneet toisiamme ennestään ja olimme tavanneet vain ker-ran ennen matkaa, mutta yhtei-nen sävel löytyi nopeasti ja tun-nelma oli innostunut suunnates-sa kohti Kathmandua, Nepalin pääkaupunkia. Saavuimme tur-vallisesti perille ja vierailimme aluksi Fidan toimistolla Ash-leigh ja Vesa Mätön luona.

Päivä 3 Matka NuwakotiinHeräsimme kristittyjen ylläpi-tämästä majapaikasta, Grace Guest Housesta ja lähdimme matkaan Kathmandusta kohti Nuwakotia.

Reilu 70 kilometrin matka kesti lopulta noin kymmenen tuntia, kun maan yksi pääteis-tä meni poikki bussin törmät-tyä rajusti ihmisryhmään. Pai-kalliset polttivat bussin eivätkä päästäneet liikennettä läpi en-nen kuin poliisit saivat tilan-teen selvitettyä. Lopulta aurin-gon laskettua selvisimme seu-raavaan majapaikkaan.

Päivät 4-5 Koulu- ja kotivierailujaSeuraavat kaksi päivää vierai-limme kahdella koululla ja lä-

hes kymmenessä Fidan tuke-massa talon jälleenrakennus-kohteessa.

Oppaanamme koko Nuwa-kotin matkan ajan toimi huip-pukaveri, Fidan projektipääl-likkö Dhan Khatri! Teimme kouluilla voimaannuttavaa va-lokuvausta ja teetätimme jo-kaiselle oppilaalle henkilökoh-taiset muotokuvat. Meillä oli myös etuoikeus vierailla uu-delleen rakenteilla olevissa ko-deissa, jotka olivat sortuneet vuoden 2015 maanjäristyksen seurauksena. Maanjäristyk-sen vaikutukset ja sen jättämät haavat olivat vieläkin nähtävis-sä kahden vuoden jälkeen.

Päivä 6 Maisemakierros moottoripyörilläKuudentena päivänä vierai-limme kristillisellä Bethel-kou-lulla. Tämän jälkeen Dhan jär-jesti meille mielettömän upean maisemakierroksen moottori-pyörien selässä kolmen ystä-vänsä kanssa. Ajoimme muun muassa peltojen lomassa ja yli-timme koskia riipusiltoja pit-kin. Nepal on todella kaunis maa ja paikalliset ovat huo-maavaisia ja ystävällisiä!

Päivä 7 Jumalanpalvelus ja paluu KathmanduunSeitsemäntenä päivänä vie-railimme paikallisen Bethel-seurakunnan jumalanpalve-luksessa. Lauloimme Tämän

kaupungin Herra -kappaleen suomeksi, snglanniksi ja ne-paliksi sekä kävimme pyhä-kouluissa leikittämässä lapsia “Milläs minä pääsen taivaa-seen” -laulun tahdissa. Lisäksi Nora puhui aiemmassa nuor-tentilaisuudessa. Tämän jäl-keen ajoimme takaisin Kath-manduun.

Päivä 8 Store of Hope -koruvalmistajallaKahdeksantena päivänä suun-tasimme Kathmandun reuna-alueille vieraillaksemme Store of Hopen korujen valmistajal-la ja ottaaksemme heille kuvia. Tapasimme sydämelliset Anji-la Kunwarin ja hänen äitinsä. He valmistavat koruja taidok-kaasti kotonaan käsityönä. Mo-

lemmat olivat uskossa ja heillä oli mahtavia suunnitelmia laa-jentaa toimintaansa ja tukea sen kautta muita sidosryhmiä.

Päivä 9 SairaalaSairauksilta ei valitettavasti mat-kassa vältytty. Muutaman päi-vän kuluttua Nepaliin saapumi-sesta kaikilla oli vatsa sekaisin ja osalla meistä nousi kuumetta pariin otteeseen. Voimat heik-kenivät viikon loppua kohden, ja matkan yhdeksäs päivä vie-tettiin lopulta sairaalassa. Ele-na ja Emma olivat tiputuksessa, mikä onneksi palautti voimia.

Päivät 10-11 Store of Hope kashmir-tuotteet ja kotimatkaViimeisenä päivänä Nepalissa vierailimme vielä Store of Ho-pen kashmir-tuotteiden valmis-tajalla. Tehdasta johti Saroj Shahi, ja teimme siellä video-haastattelun. Kävimme lopuksi Fidan toimistolla aktion loppu-koonnissa, jonka jälkeen Ash-leigh ja Vesa saattoivat meidät kotimatkalle Suomeen.

Kiitos että muistitte meitä ru-kouksin koko matkan ajan! Ak-tion kuva- ja videoantia löytyy Instagramista ja Youtubesta @storiesthroughlens sekä Face-bookista @storiesthrough.

TeeMu raassina

kuvaT TeeMu raassina

Vierailu koulussa. Taustalla Fidan sponsoroima koulurakennus.

Store of Hopen koruvalmistajien luona. Kuvassa vas. Elena, Anjila, Nora, Anjilan äiti ja Emma.

6 24. elokuuta 2017 VIESTINTUOJA

Harvest in Hervanta -tapahtuma

rohkaisi ja yhdistiPyhän Hengen voimalla varustettu kristitty kantaa evankeliumin tulta, muistutti Matt King.

H ervannan vapaa-aikakes-kuksella ja Katukappe-lissa 10.-13.8. pidettyihin

tilaisuuksiin osallistui noin 500 ihmistä eri seurakunnista.

Evankeliumia ja Pyhän Hengen voimaaJuuri Kaliforniasta Lontooseen muuttaneet Matthew (Matt) ja Elisabeth King palvelivat antautuneesti yhdessä. Tulkki-na toimivat Satu Hyrsky ja Teemu Koivisto.

Matt King korosti Raama-tun auktoriteetin ajankohtai-suutta, Pyhän Hengen voiman kokemista ja evankeliumin tu-len tärkeyttä uskovan elämässä.

– Jos jumalanpalveluksem-me rajoittuu vain seurakunnan tilaisuuksiin ja rukoushetkiin neljän seinän sisällä, emme ko-vinkaan paljon vaikuta ympä-ristöömme. Jeesus eli, puhui ja vaikutti ihmisten keskellä Pyhän Hengen voimassa, hän sanoi.

Matt kertoi useita käytännön esimerkkejä Pyhän Hengen toi-minnasta omassa elämässään. Hän toi esille myös useita pa-rantumiskertomuksia ja rukoi-li vaimonsa kanssa sairasten puolesta. Erityisesti perjantai-na useat henkilöt todistivat saa-neensa konkreettisen avun eri-laisiin vaivoihin.

Elisabeth King jakoi usei-ta kertoja profetaalisen sanan, jonka hän oli saanut sydämel-leen tilaisuuksien aikana. Pyhä Henki mursi ja rohkaisi ihmisiä niiden kautta Jumalan Isän rak-kaudella ja hyvyydellä.

Tilaisuudet päättyivät ru-kouspalveluun, joissa ilmeni nälkää ja janoa Jumalan puo-

leen ja Pyhän Hengen kokemi-seen. Muutamat vastaanottivat Jeesuksen ensimmäistä kertaa elämässään.

Monimuotoisuus rikastuttiTapahtuma oli kattaus eri seu-rakunnan edustajien puheen-vuoroja ja musiikkia. Alkajais-tilaisuudessa Andreas Fors-berg johti ylistystä yhdessä Katukappelin ylistäjien kanssa.

Perjantain tilaisuuden alku-osassa kuultiin Roisi Ronin ja tiimin rap-konsertti. Lauan-taina Katukappeli Worship:n ylistyksen lomassa kuultiin Ju-hani Tuomisen viulusoo-lo ”Kultainen Jerusalem” sekä Leevi Ahopellon lauluja ris-tistä. Hervannan kirkon seu-rakuntapastori Hannu Vuo-rinen kiitti yhteistyöstä Katu-

kappeli-seurakunnan kanssa ja puhui siunauksen merkityksestä Uudessa Testamentissa. Tilai-suuksien juontajina toimineet Timo Penttilä, Jukka Ka-java ja Tampereen Kristillisen Yhteisön pastori Jaakko Pa-sanen kokosivat palaset ilta il-lan jälkeen taitavasti yhteen.

Rappia nuorille, draamaa lapsilleHervannan Runoilijanaukiolle perjantaina ja lauantaina park-keeratun Gospel-rekan laval-la Rap-artisti Roisi Roni julisti rohkeasti Jeesuksesta, todistaen myös omasta elämästään. Leevi Ahopelto lauloi, Matt King ja Omar Taleb julistivat evanke-liumia eri kielillä.

Perjantaina ja lauantaina Omar Taleb opetti arabian-

kielisille Raamattua sekä toimi heidän tulkkinaan yleisissä tilai-suuksissa. Mukana oli kymme-niä maahanmuuttajia.

Lauantain lasten tilaisuus ja sählypelit pidettiin sateen vuok-si vapaa-aikakeskuksen tiloissa. Merja Salmisen ohjaamat

draamat, nukketeatterit sekä laulut kertoivat synnistä, armos-ta ja Jeesuksen rakkaudesta.

Tarja jääskeläinen

kuvaT olavi rajahalMe ja Tarja jääskeläinen

Lasten kokouksen draamaesitys kertoi synnistä ja armosta.

Matt ja Elisabeth King rohkaisivat elämään läheisessä suhteessa Jeesuksen ja Pyhän Hengen kanssa. Tulkkina Teemu Koivisto (oik).

Roisi Roni räppäsi tiiminsä kanssa Jeesuksesta.

Katukappeli Worship palveli koko tapahtuman ajan.Andreas Forsberg johti ylistystä torstain tilaisuudessa.

724. elokuuta 2017VIESTINTUOJA

VIESTINTUOJA64. vuosikerta

JulkaisijaTampereen rukoushuoneyhdistys Saalem ry.

OsoiteAleksanterinkatu 18, 33100 TampereIlmestyy kuusi kertaa vuodessa

ToimitusPäätoimittajaTarja Jääskeläinenpuh. [email protected]

ToimituskuntaPetteri Arasalo, Lea Haapalahti,Jarkko Lindqvist,Tapani Varuhin

Ulkoasu ja taitto: Mika Kavasto/Aikamedia

Seurakunnan pastoritUsko [email protected] puh. 0400 782 521, koti (03) 367 7544Petteri [email protected]. 044 090 1759Hannakaisa [email protected] [email protected]. 040 512 9646Joona Salo [email protected] puh. 0505204830 Tapani Varuhin puh. 0400 650 025 [email protected]

Seurakunnan toimistoSoile HelkiöToimistonhoitajaTampereen HelluntaiseurakuntaAleksanterinkatu 1833100 Tamperepuh. 0505422231avoinna ma, ke-pe klo 10-13sekä tiistaisin klo 17-19

PankkitiliOP IBAN FI2757312020013075viite 13 (seurakunta), viite 26 (lähetystyö),

Seurakunnan sähköpostiosoitteetToimisto: [email protected]ö: [email protected]ö: [email protected]ö: [email protected]

Internetwww.tamperehelluntai.fi

Karismakirjapuh. 040 [email protected]

Hervannan Katukappeli helluntaiseurakuntaPietilänkatu 2, Kauppakeskus Duo, 2 krs Timo Penttilä, puh. 040 734 1912 www.katukappeli.com

Painopaikka: ISSN-0787-8699

Toimitus pidättää itsellään oikeuden muokata ja lyhentää lehteen lähetettyä aineistoa.

Solukonferenssi järjestetään Tampereen Helluntaiseurakunnassa 15-16.9.2017

S olukonferenssin pääpuhu-jaksi tulee tällä kertaa Jo-han Forsbäck Helsingin

Fila-seurakunnasta. Perjantai-na vietetään perinteisesti so-lujohtajien iltaa, ja itse tapah-tuma on lauantaina 16.9. Ka-navien tilalla on tänä vuonna yksi hieman pidempi semi-naari, jossa on useita puhu-jia. Solukonferenssin teemaksi on valittu seurakunnan näky ”Jokainen rakastaa”, joka on aivan evankeliumin ja opetus-lapseuden ytimessä. Jeesuksen sanoin: ”Minulle on annettu

kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslap-sikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ni-meen ja opettamalla heitä pi-tämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja kat-so, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt. 28:18-20).

Kutsuttu palvelemaanSolukonferenssissa haluam-me kääntää katseemme jälleen Kristukseen, uskomme alka-jaan ja täydelliseksi tekijään, keskittyen vahvasti henkilökoh-taiseen uskoomme ja seurakun-nan tärkeyteen. Palveleminen on ehkä jo hieman kulunut il-

maus, mutta siihen meidät on kutsuttu; rakkaudesta käsin. Jeesus tuli palvelemaan, Paava-li palveli seurakuntaa ja meidät on kutsuttu palvelemaan. Yti-messä ei kuitenkaan ole palvelu vaan ystävyys ja yhteys. Jeesus kutsui apostoleja ystävikseen. Se on esimerkkinä meille. Jee-suksen kohtaaminen henkilö-kohtaisesti saa evankeliumin tulen palamaan sydämissäm-me ja täyttää meidät rohkeu-della julistaa evankeliumia sekä opettaa Jumalan Sanaa. Roh-kaisen siis sinua tulemaan mu-kaan solukonferenssiin ja ko-kemaan Jumalan rakkauden voimaa. Jeesus sanoi, että ek-symme, jos emme tunne kirjoi-tuksia ja Jumalan voimaa; mo-

lemmat ohjaavat meitä oikealle tielle, keskinäiseen yhteyteen ja rakkauteen. Tarvitsemme Sa-nan pohjan kaikelle, sillä eihän Jumala toimi Sanansa vastaises-ti. Tarvitsemme myös Hengen voiman osoituksen, sillä Jumala on Henki.

Yhteyttä rakentamassaHaluamme seurakuntana olla rakentamassa tervettä kristillis-tä yhteisöä Tampereella ja koko Suomessa. Solunäky on oiva työkalu tämän näyn toteutta-miseen. Vaikka mielestäni he-rätys perustuu opetuslapseut-tamiseen eikä suurkokouksiin, tällaisessa konferenssissa voim-me tulla yhteen yli seurakunta-rajojen, oppia toinen toisiltam-

me sekä kokea yhteyttä. Solun johtaminen on myös hyvä tapa sitoutua seurakuntaan, joskaan se ei saa olla edellytys muihin palvelutehtäviin. Elämäntilan-teet eivät aina salli olla mones-sa mukana. Solut kasvattavat yhteyttä. Pienen kaveriporu-kan kanssa voi kasvaa yhdessä Kristuksen kaltaisuuteen toinen toistaan tukien, ilot ja surut ja-kaen, sekä oppia tuntemaan uusia ystäviä solun laajentu-essa. Solu voi siis olla erittäin hyvä ja terve tapa rakentaa seu-rakuntaa.

TAPAHTUMAN OHJELMA

10-10.30 Yhteinen aloitus ja ylistys

10.30-11.15 Raamattutunti I – evankeliumin valloittama

Tauko

11.30-12.30 Raamattutunti II – ystävyydessä kasvava

Ruokatauko

13.45-15.15 Miniopetukset solunäystä, samaan aikaan pastori-kanava pastoreille

16.00-17.15 Raamattutunti III – paimenuudessa palveleva

Tule mukaan saamaan avaimia omaan elämääsi, palvelustyö-hösi ja seurakuntasi keskelle. Tapahtuma on maksuton. Il-moittaudu osoitteessa solukon-ferenssi.net.

TeeMu koivisTo, solukonfferenssin koordinaaTTori

Solukonferenssin teemana

8 24. elokuuta 2017 VIESTINTUOJA

Vko 34Ti 22.08. klo 19 Seurakunta rukoilee, Markus RautaniemiLa 26.08. klo 19 WUP – nuorille ja nuorille aikuisilleSu 27.08. klo 11 Jumalanpalvelus, Hannakaisa Shehu musiikki: Veera ja Mikko TillanderSu 27.08. klo 14 English Service

Vko 35Ti 29.08. klo 19 Seurakunta rukoilee, Tapani VaruhinLa 02.09. klo 19 WUP – nuorilleSu 03.09. klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus, musiikki: Moreeni-kuoroSu 03.09. klo 14 English Service Su 03.09. klo 17 Iltakirkko

Vko 36Ti 05.09. klo 19 Seurakunta rukoileeKe 06.09. klo 12.30 Päivätilaisuus La 09.09. klo 19 WUP – nuorilleSu 10.09. klo 11 Jumalanpalvelus, musiikki: AMenSu 10.09. klo 14 English ServiceSu 10.09. klo 17 Iltakirkko

Vko 37Ti 12.09. klo 19 Seurakunta rukoilee Ke 13.09. klo 12.30 Päivätilaisuus La 16.09. klo 19 WUP – nuorilleSu 17.09. klo 11

Lähetyssunnuntain jumalanpalvelus, musiikki: Hymnos Su 17.09. klo 14 English ServiceSu 17.09. klo 17 Iltakirkko, ehtoollinen

Vko 38Ti 19.09. klo 19 Seurakunta rukoileeKe 20.09. klo 12.30 Päivätilaisuus La 23.09. klo 19 WUP – nuorilleSu 24.09. klo 11 JumalanpalvelusSu 24.09. klo 14 English Service Su 24.09. klo 17 Iltakirkko

Vko 39Ti 26.09. klo 19 Seurakunta rukoileeKe 27.09. klo 12.30 Päivätilaisuus La 30.09. klo 19 WUP – nuorilleSu 01.10. klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus Su 01.10. klo 14 English ServiceSu 01.10. klo 17 Iltakirkko

Vko 40Ti 03.10. klo 19 Seurakunta rukoileeKe 04.10. klo 12.30 Päivätilaisuus La 07.10. klo 19 WUP – nuorilleSu 08.10. klo 11 JumalanpalvelusSu 08.10. klo 14 English ServiceSu 08.10. klo 17 Iltakirkko

Vko 41Ti 10.10. klo 19 Seurakunta rukoilee Ke 11.10. klo 12.30 Päivätilaisuus La 14.10. klo 19 WUP – nuorilleSu 15.10. klo 11 Lähetyssunnuntain jumalanpalvelus, Su 15.10. klo 14 English ServiceSu 15.10. klo 17 Iltakirkko, ehtoollinen

Vko 42Ti 17.10. klo 19 Seurakunta rukoilee Ke 18.10. klo 12.30 Päivätilaisuus La 21.10. klo 19 WUP – nuorilleSu 22.10. klo 11 JumalanpalvelusSu 22.10. klo 14 English ServiceSu 22.10. klo 17 Iltakirkko

Vko 43Ti 24.10. klo 19 Seurakunta rukoilee Ke 25.10. klo 12.30 Päivätilaisuus La 28.10. klo 19 WUP – nuorilleSu 29.10. klo 11 Jumalanpalvelus Su 29.10. klo 14 English ServiceSu 29.10. klo 17 Iltakirkko

NETISSÄ SUORANAsunnuntain jumalan-palveluksista klo 11–12.30. Lähetyksiin pääset seurakunnan nettietusivun kautta.

TULEVAA OHJELMAA 21.8.–29.10.

AamurukouksetPe klo 7 RukouskammiossaPäivärukouksetMa-ke klo 11 RukouskammiossaRukousliekkiSyyskausi alkaa tiistaina 5.9. klo 17.30Moreeni-kuoro etsii uusia laulajia. Tule mukaan palvelemaan Jumalaa ja seurakuntaa laulun lahjalla. Moreeni-kuoro harjoittelee kahden viikon välein keskiviikkoisin klo 18 ja esiintymisvuoro seurakunnassa on kerran kuussa. Kuoronjohtaja Timo Myllymäki, 050-4801796, [email protected] Opiskelijapiiri on kesäajan tauolla. Syyslukukauden

ensimmäinen OP kokoontuu 6.9.2017 klo 19 alasalissa. Tervetuloa! Viikoittainen tiedotus on toimintakauden ajan nähtävissä osoitteessa www.facebook.com/opiskelijapiiriLapsityöWartit aloittavat syyskauden pe 25.8 klo 19.15 - 20.45 ylisalissaJippii-kuoro Satelee aloittaa harjoitukset su 27.8 klo 10.45KokousavustajatOletko kiinnostunut palvelemaan kokousavustajana? Palvelemme sunnuntaisin päivätilaisuudessa. Kokousavustajat puh. 0503037920 (Hiipakka)

Työmuodot tiedottavatwww.facebook.com/ TampereenhelluntaiseurakuntaSEURAKUNNAN TOIMISTON AUKIOLOAJATMaanantaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina klo 10–13. Tiistaina klo 17–19

POISNUKKUNEET Keisala TainaLaurikainen VilhoLaurila OrvokkiMartikainen TuulaMäkeläinen JukkaNiemi Mirja OrvokkiPuisto TerttuRannikko AnttiSyrjänen Paavo

Avoinna ti-pe 10-17 • Aleksanterinkatu 18, Tampere • 040 776 2729 • [email protected] • www.karismakirja.fi

34,90€ 25,00€ 27,90€35,00€

22,00€

La 28.10. klo 12-17Auta pienellä panoksella ja ole mukana lähetystyössä

VARAA AIKA KALENTERI IS I

Lähetyslounas ja -kahvila, vintagekirppis, Fidan lähetystori, kädentaitajien myyntipiste,lähetyksen tietoiskut, talvirenkaiden vaihtoa, näöntarkastusta ja paljon muuta.

Lapsille pelitaivas, pomppulinna ja kasvomaalausta.

Jos haluat olla mukana toteuttamassa toimintapäivää tuomalla leivonnaisia, käsitöitä tai muullatavalla auttamassa ota yhteyttä 0405243901 tai [email protected].