1

2

PÄÄTOIMITTAJA

Iiris Annala

KIRJOITTAJATIiris AnnalaAnastasia AsikainenSauli JäppinenVilja KamppilaMinna LarvioIiro LeinoAnna NádasiSimo RaittilaTeemu SalmelaMarleena SavolainenArho Toikka

KUVATAnastasia AsikainenHanna KaraJussi-Pekka KinnunenMinna LarvioAnna NádasiMarleena SavolainenKukka SuonioHYYPenguin Valtsika

kajahdus@gmail.comhttp://issuu.com/kajahdus http://blogs.helsinki.fi/kajahdus-lehti/ http://twitter.com/kajahdus

ULKOASU Kukka Suonio Tuomas Kortteinen

KANNEN KUVA JA TAITTO Kukka Suonio

TAITTO Iiris AnnalaKukka Suonio

PAINOPicaset, Helsinki Painos 150 kpl

JulkaisijaStigma ry ja Stydi ry, Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön opiskelijat

TOIMITUKSEN OSOITEStigma ry/Stydi ry Snellmaninkatu 10 00014 Helsingin yliopisto

Kajahdus vastaanottaa HYY:n järjestölehtitukea.

3

101516

2628

20

31323638

7912

1618

14

2022303235

AlumnipalstaHaastateltavana sosiaalityön alumni Hanna Kara

Nate Silver: The signal and the noise. Why so many predictions fail but some don't Iiro Leino

''Hilton! Täällä ollaan elämä'' Anna Nádasi

Se on vain gradu! Anna Nádasi

Tieteen ja tieteentekijän identiteetistä Arho Toikka

GallupKukka Suonio ja Iiris Annala

Arvonlisäverojen noston taustalla suurempi kyvyttömyys Teemu Salmela

Mistä täällä puhutaan Vilja Kammpila

Stydi sosiaalityön tutkimuksen päivillä RollossaMinna Larvio

Sosiaalisen median arki on performanssitaidettaSimo Raittila

Yhtä ''itsensä ylittämiskokemusta'' rikkaampiMarleena Savolainen

Sipsejä! Futista! Kaljaa!Anastasia Asikainen

6

4

Pääkirjoitus

Kajahduksen ensimmäisen numeron teema on iden-titeetti. Identiteetti tarkoittaa ihmisen kokonaiskäsitystä omista psyykkisistä, fyysisistä ja sosiaalisista ominaisuuk-sistaan sekä arvoistaan. Lisäksi identiteetti jakautuu sosi-

aaliseen identiteettiin ja henkilökohtaiseen identiteettiin. Jotta sain tä-män sanotuksi, minun oli kaivettava vanha lukion psykologian kirja-ni esiin.

En nähnyt välttämättömäksi säästää vapaa-aikaa viettäviä lukijoita akateemiselta jargonilta, joten täältä pesee.

Identiteetin on dynaaminen; se on sidoksissa ympäröivään yhteis-kuntaan ja kulttuuriin. Filosofit ilmaisevat asian niin, että ihmisen iden-titeetillä on yhteyksiä niihin sosiaalisiin sitoumuksiin, joita hänellä on. Identiteetin dynaamisen olemuksen vuoksi ihmisellä ei ole mitään py-syvää identiteettiä. Sartren mukaan ihmisellä on rajaamaton tietoisuus, jolla ei ole valmista minuutta tai identiteettiä. Identiteetti muuttuu niin kauan, kuin ihmisellä on tietoisuus. Kulttuuriteoreetikko ja sosiologi Stuart Hall ilmaisee saman asian niin, että identiteetti on jatkuvan neu-vottelun kohteena, sillä yksilö luo kuvaa itsestään yhdistämällä itseään koskevia tarinoita ympäristönsä tuottamiin kertomuksiin.

Tosin sanoen yksilöt ovat itseään tulkitsevia yhteisön jäseniä. Tämä tulkinnallisuus aiheuttaa sen, että sosiaalisen identiteetin tuottamassa yhteisöllisyydessä on aina jotakin kuviteltua. Tätä Sartrekin tarkoittaa todetessaan, että ihmisen tietoisuus on vapaa, ja tästä syystä ihminen voi rakentaa identiteettinsä itse. Deep shit, sanoisinko jopa.

Käymme samoissa luentosaleissa ja luemme samoja tenttikirjoja. Tulkitsemme olevamme valtsikalaisia. Valtsikalaisuus yhteisöllisyytenä on kuitenkin ennen kaikkea kuviteltua.

Vaikka sosiaaliset sitoumukset ja yhteisöihin kuuluminen ovat mer-kittäviä asioita elämän merkityksellisyyden ja sosiaalisen identiteetin kannalta, on tärkeää saada määritellä identiteettinsä itse. Hallinnan tun-teen kannalta on tärkeää, etteivät esimerkiksi julkiset instituutiot sullo ihmisiä tiettyihin identiteetteihin. Esimerkiksi maahanmuuttajaäiti on yhteiskunnallisena toimijana eri asemassa kuin valtaväestöön kuuluva työssä käyvä valkoinen mies, koska jälkimmäistä ei minkään viranomai-sen toimesta olla sullomassa tiettyyn subjektipositioon.

Identiteettiä on jopa pakko rakentaa yksilöllisesti, koska kuulumme moniin eri yhteisöihin, joihin meillä on vain hauraat siteet. Siksi yksilöl-liset identiteetin rakennusprojektit ovat yhtälailla kiinnostavia sosiaali-tieteellisen tutkimuksen kannalta.

Tekeminen on oiva keino rakentaa yksilöllistä identiteettiä. Seu-raavaksi joudun hieman toiseuttamaan teitä, jotka teette muutakin kuin roikutte opiskelijajärjestöissä. Vuoden vaihteessa Facebook-tilini oli täynnä ihmisten päivityksiä siitä, mitä uusia luottamustehtäviä oli-vat saaneet alkaneelle vuodelle. Oman yhteiskunnallisen aktiivisuuden mainostaminen on yleistä valtsikalaispiireissä. Sikäli kuin rakennam-me identiteettiämme toiminnan kautta, opiskelijayhteisö on oiva paik-ka poimia aineksia omaan identiteettiin. Erilaisia järjestöpestejä riittää.

Ihmiset luovat sosiaalisessa mediassa itselleen henkilöbrändiä, kuten Simo Raittila tässä lehdessä toteaa. Some onkin oiva paikka tuunata

5

identiteettiä. Kuulostaa turhamaiselta, mutta väitän, että nykyaikana on inhimillistä ja ymmärrettävää vatvoa omaa identiteettiä. Koska kaikes-ta on kilpailtava, koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi on harrastet-tava sekä oltava persoonallisuudeltaan ja ulkomuodoltaan tietynlainen. ''Hanki virka, valuuttaa ja pyykkilautavatsa'', lauloi Jarkko Martikainen Yhdistyneiden Urbaanien Puoskarien kappaleessa Varjoleikkejä. Ei ole niin helppo erottaa, mitä teen siksi, että haluan, ja mitä siksi, että se jo-kin saattaa näyttää hyvältä CV:ssä.

Tietenkin voimme ajatella, että joku tekeminen on mukavaa ja sii-tä saatu CV-merkintä mukava lisä. Samaan aikaan voi nauttia siitä, mi-tä tekee ainejärjestössä tai vastaavassa yhdistyneet järjestöjyrät ry:ssä ja kirjoittaa työhakemukseen oppineensa järjestötoiminnassa monia työ-elämän kannalta tärkeitä taitoja. Harrastit projektinhallintaa, kun ostit patonkeja ainejärjestön illanistujaisiin. Raja jonkin tekemisen itseisar-voisuuden tai toisaalta välinearvoisuuden välillä on hämärtynyt. Luin muuten sitä Sartrea, koska halusin olla ihminen, joka lukee joskus filo-sofiaa. Harmi vaan, kun työhakemuksiin ei pyydetä kuvaa hakijan kirja-hyllystä. No, ehkä korotan profiiliani kotonani vierailevien silmissä, kun hyllyssäni on Foucault’ta ja Dostojevskia.

Vuoden ensimmäisessä Kajahdukseassa Marleena Savolainen haluaa tulla ihmiseksi, joka on lähtenyt opiskelijavaihtoon ja Anna Nadasi ker-too, miten Hilton-dokumentin tekijät ahtavat dokumentin nuoria syr-jäytyneen identiteettiin. Saamme tietää, miten määrittelevät itsensä Stig-man ja Stydin tuoreiden hallitusten jäsenet. Lisäksi Arho Toikka poh-tii yhteiskuntapolitiikan oppiaineen identiteettiä. Lämmin kiitos kaikil-le kirjoittajille ja luottokuvaajallemme Kukka Suoniolle!

Iiris AnnalaPäätoimittaja

KUVA: Kukka Suonio

6

Alumnipalsta

HAASTATTELIJA Iiris Annala

Mikä sai teidät hakeutumaan tohtorikoulutukseen?Tutkimukseni aihe kiinnosti. Gradu ja monet työtehtävät olivat pyörineet sen ympärillä ja halusin paneutua siihen kunnolla. Samoin tutkimuksen teko kiinnosti, olin tykän-nyt metodologisista kursseista ja gradun tekemisestä. En kyllä maisteriksi valmistumisen jälkeen ajatellut palaavani tänne pian uudestaan, mutta täällä nyt ollaan.

Oletteko ollut muissa sosiaali-alan tehtävissä ennen tohtorikoulutukseen hakeutumista?Olen ollut mm. tutkijana THL:ssä ja asiakas- ja kehittä-mistöissä järjestöissä.

Mistä tutkimuksessanne on pähkinänkuoressaan kyse?Hyvin lyhyesti (ja laajasti) sanottuna tutkin latinalaisame-rikkalaisten naisten siirtolaisuutta Barcelonassa, Espan-jassa.

Onko teille muodostunut vahva tutkija-identiteetti?Riippuu siitä miten tutkijaidentiteetti määritellään.

Millainen on tyypillinen työpäivä väitöskirjaa teh-dessä?Päivät ovat oikeastaan yllättävän erilaisia. Ja riippuu myös tutkimuksen vaiheesta. Tällä hetkellä työpäiviin kuuluu vaihtelevasti seminaareja, keskustelua, kommentointia, ai-neiston kanssa työskentelyä, lukemista, kirjoittamista.

Suosittelisitteko tai miten suosittelisitte väitöskirjan kirjoittamista sosiaalityön ja yhteiskuntapolitiikan opiskelijoille?Voi sitä suositella. Tarvitaan kyllä pitkäjänteisyyttä, eikä vähiten jo rahoituksen hakemisessa. Jos on halua pohtia, prosessoida ja jäsennellä, niin tässä tarjoutuu mahdolli-suus uppoutua johonkin aiheeseen, jollaista ei ehkä hel-posti tule vastaan muualla.

Haastateltavana aluminipalstalla on tohtorikoulutettava Hanna Kara (VTM). Kara valmistelee siirtolaisuutta käsittelevää väitöskirjaa Snellmaninkatu 10:ssä.

7

ja Signal and the Noise pyrkii paljastamaan, mik-si niin usein ennusteet menevät täysin ja metsään ja miksi kuitenkin joitain asioita pystytään ennus-tamaan ajoin hämmentävälläkin tarkkuudella. Sil-ver on itse rakentanut tilastogurun uransa olemal-la oikeassa todella usein. Työskennellessään kirjan-pitofirma KPMG:lle hän kehitti vapaa-ajallaan ba-seball-ennustuksia tekevän PECOTA -ohjelmis-ton ja huomasi, että periaatteessa samoin meto-dein voisi ennustaa myös vaalien tuloksia.

Kirja-arvostelu

Itse en ymmärrä tilastotieteestä juu-ri mitään. Olen istunut Vehkalahden luennoilla ja tiedostan, että tilastotieteiden osaaminen olisi valtiotieteilijälle hyväksi, mutta lukioaikoina mate-matiikka jäi kokonaan kirjoittamatta ja SPSS aihe-uttaa ihottumaa. Toisaalta olen jonkin sortin vaa-liaddikti. Puoluepoliittinen innostukseni leimah-taa liekkeihin vaalimainosten ilmestyessä kaduil-le ja pahimmissa vaalivajareissa olen päätynyt jos-kus seuraamaan brittien pääministerivaalien väit-telyjäkin. Yhdysvaltain presidentinvaalien vaali-päivänä marraskuussa nousin keskellä yötä kolme kertaa sängystä tsekatakseni tulosten kehittymistä.

Yhdysvaltain presidentinvaaleissa oli koko joukko voittajia ja häviäjiä. Nimekkäimmät heis-tä olivat Barack Obama sekä Mitt Romney. Pait-si toiselle kaudelle menevälle presidentille vaalien tulos oli merkittävä työvoitto myös blogisti Na-te Silverille, jonka FiveThirtyEight-blogi ei en-nustanut ainoastaan Obaman voittoa vaan myös tarkan Obaman saamien valitsijamiesten määrän. Vaalit tekivät FiveThirtyEightistä ilmiön ja Nate Silveristä ehkä kaikkien aikojen vaikutusvaltaisim-man blogistin. Fivethirtyä minäkin päivitin pitkin yötä vaalipäivänä.

Yhdysvaltain poliittisessa spektaakkelissa on pitkät perinteet loputtomasta ennusteiden pyö-rittelystä. TV-kanavat yrittävät kilpaa kehittää toi-nen toistaan huikaisevimpia tapoja murskata raa-kaa dataa loputtomaksi 24-tunnin uutislähetyk-set täyttäväksi mediatulvaksi. Gallupit ovat valta-va bisnes. Gallupien ongelmana on kuitenkin ol-lut pitkään se, että ne ovat kovin usein väärässä.

Nate Silverin viime vuonna ilmestynyt kir-

''Pahimmissa vaalivajareissa

olen päätynyt joskus seuraa-

maan brittien pääministerivaa-

lien väittelyjäkin. Yhdysvaltain

presidentinvaalien vaalipäivänä

marraskuussa nousin keskellä

yötä kolme kertaa sängystä tse-

katakseni tulosten kehittymistä.

TEKSTI: Iiro Leino

T H E S I G N A L A N D T H E N O I S E

W H Y S O M A N Y PR E DIC T IONS FA I L – BU T S OM E D ON' T

Kirjoittanut Nate Silver

8

Kirja nostaa keskiöön 1700-luvulla eläneen englantilaisen papin, Thomas Bayesin, jonka pää-teos ”An Essay toward Solving a Problem in the Doctrine of Chances” julkaistiin hänen kuoleman-sa jälkeen vuonna 1763. Bayesin esseen kuuluisin vertauskuva kertoo miehestä, joka saapuu ensim-mäistä kertaa eläessään ulkoilmaan. Hän näkee au-ringon nousevan ja laskevan. Mies ei voi tietää, tu-leeko se tapahtumaan uudestaan vai jatkuuko pi-meys loputtomiin. Seuraavana päivänä aurinko nousee uudestaan ja mies voi olettaa, että ehkä se tekee niin myös seuraavana päivänä. Jokaisen päi-vän myötä todennäköisyys siitä, että aurinko nou-see seuraavanakin päivänä, kasvaa. Silti voi olla et-tä jonain päivänä se ei sitä tee.

Silverin menestyksekäs vaaliennustus perus-tui samaan ideaan. Jos joku tietty gallup on ollut oikeassa vaikkapa kaksi kertaa aiemmin, voidaan olettaa, että ehkä gallupissa on tehty jotain oikein. Jos toinen gallup on ennustanut vaalit oikein viisi edellistä kertaa, annetaan sille vielä suurempi pai-noarvo. Kun erilaisia gallupeja otetaan sitten val-tava määrä ja annetaan niille erilaisia painotuksia riippuen niiden aiemmista onnistumisista ja epä-onnistumista, otetaan samalla huomioon inhimil-liset erheet gallupeissa.

Tilastoennustamisen autuudelle kirja antaa kuitenkin kylmää kyytiä. Tätä perspektiiviä vasten onkin mielenkiintoista, mikä kirjan todellinen sa-noma oikeasti on. Signal and the Noise esittää, että suurin osa ennusteista menee vikaan, koska ylei-sesti ihmiset ymmärtävät kovin huonosti toden-näköisyyksiä ja epävarmuuksia. Vielä huonom-min pärjäävät he, jotka ovat ennusteistaan varmo-ja. Kirjan mukaan tarvittaisiin parempaa balans-sia uteliaisuuden ja skeptisyyden välille. Ennustei-ta voidaan tehdä, mutta joidenkin asioiden ennus-tamattomuus pitää vain hyväksyä.

Kirjan alaotsikko ”Why so many predictions fail – but some don’t” on erinomaisen kuvaava. Se kannustaa tutkimaan skeptisesti ennusteiden taus-talla vaikuttavaa dataa ja toisaalta rohkaisee ajatte-lemaan tilastollisen ennustamisen mahdollisuuk-sista. Tilastotieteilijöille kirja ei välttämättä tar-joa suuria ilmestyksiä, mutta heille sanoma nöy-ryydestä ja tilastojen epävarmuuksista on erityisen tärkeä. Meille muille teos tarjoaa osuvan muistu-tuksen tilastollisen lukutaidon tärkeydestä sosiaa-litieteiden parissa työskenneltäessä.

''Työskennellessään kirjan-

pitofirma KPMG:lle Silver

kehitti vapaa-ajallaan ba-

seball-ennustuksia tekevän

PECOTA -ohjelmiston ja

huomasi, että periaatteessa

samoin metodein voisi en-

nustaa myös vaalien tulok-

sia.

Kirja on luettavissa sähköisenä osoitteessahttp://www.amazon.com/dp/159420411X#reader_159420411XKUVA Penguin

9

”Hilton! Täällä ollaan elämä”

''Dokumenttielokuvat nostavat

esiin rankkoja asioita, mutta eivät

jää mukaan keskustelemaan

niistä, huolehtimaan kuvaamiensa

ihmisten asioiden ajamisesta tai

siitä, että jokin todella muuttuisi.

Virpi Suutarin ohjaama dokumentti ”Hilton! Täällä ollaan elämä” (2013) kertoo nuorten Jan-nen, Tonin, Miran, Peten ja heidän eräänlaisen isähahmonsa Maken elämästä Hiltoniksi kutsu-tussa Nuorisosäätiön vuokratalossa ja sen ympä-ristössä. Tämän artikkelin piti olla tavanomainen arvostelu kyseisestä dokumentista, mutta artikkeli kertookin dokumentin näkemiseen DocPoint-do-kumenttifestivaalin avajaisissa liittyvistä tunteista sekä yleisemmin elokuvan herättämistä eettisistä ja maailmankatsomuksellisista pohdinnoista. Nä-kökulma on sosiaalityön pian valmistuvan pääai-neopiskelijan, joka on tehnyt sosiaalityötä ja tut-kimusta nuorten parissa. Kirjoitus sisältää pieniä paljastuksia elokuvan juonesta ja sisällöstä.

Odotin dokumentin näkemistä innolla ja sain lipun avajaisnäytökseen, kun siihen vapautui li-sää paikkoja. En lippua hankkiessani tiennyt ava-jaisseremoniasta, mutta yllätyin positiivisesti siitä, että nuoret ja suuri osa dokumentin työryhmäs-tä olivat paikalla. Elokuvan näkeminen avajaisti-laisuudessa ja nuorten läsnä ollessa vaikutti var-masti paljon suhtautumiseni tunteellisuuteen. Nyt useita viikkoja myöhemmin ymmärrän myös, et-tä suhtautumiseni voi vaikuttaa naiivilta mielen-sä pahoittamiselta. Varmasti tunteitani vahvisti se, miten ”sisällä” olen viime vuodet ollut esimer-kiksi työni ja graduni kautta lastensuojelutaustais-ten nuorten osallisuuden teemassa ja esimerkiksi nuorten ”syrjäytymistä” koskevassa keskustelussa.

Elämä on myös kuljettanut tielleni näitä ”syr-jäytyneitä” nuoria, joten olen elänyt mukana tun-nelmissa, joita heitä koskeva julkinen keskustelu on nostattanut.

En ole saanut yrityksestäni huolimatta Suu-tarin yhteystietoja, jotta voisin keskustella hänen kanssaan dokumentista ja selvittää vaivaamaan jääneitä seikkoja. Sähköpostin lähettämiseen hä-nen Helsingin Sanomien kolumnistisähköposti-osoitteeseensa ei riittänyt pokkaa. Tästä johtuen täytyy todeta, että suuri osa artikkelissa esiintyvis-tä huomioista on oletuksia, joihin en ole saanut se-litystä tai varmistusta. Toivon sydämestäni – ja us-konkin –, että todellisuudessa dokumentin toteut-taminen on lähtenyt sen päähenkilöiden näkökul-masta, valtauttanut ja osallistanut heitä – maksa-nut siis takaisin sen, että he avasivat dokumentissa

TEKSTI: Anna Nádasi

Hämmentyneen sosiaalityön opiskelijan näkökulma

Kirjoittaja on gradussaan nuorten osallisuutta tarkasteleva ja lastensuojelussa työskennellyt sosiaalityön opiskelija, joka haluaisi ihmisten kertovan tarinansa itse.

Elokuva-arvostelu

10

omat, ajoittain hyvin kipeät elämänkokemuk-sensa suurelle yleisölle.

Avajaistilaisuus alkoi juhlapuheilla, joissa pu-hujat toivat esiin, että kaikki salissa istuvat olivat paikalla dokumenttielokuvan ystävinä ja että do-kumenttielokuva on aina nostanut esiin yhteiskun-nallisia ongelmia ennen esimerkiksi päättäjiä. Het-kinen! Arvostan kyllä dokumenttielokuvia, vaikka viime aikoina olen ruvennut suhtautumaan kriit-tisemmin erityisesti näihin ”yhteiskunnan kipu-pisteitä” tarkasteleviin dokumentteihin. Ne nosta-vat esiin rankkoja asioita, mutta eivät jää mukaan keskustelemaan niistä, huolehtimaan kuvaamien-sa ihmisten asioiden ajamisesta tai siitä, että jo-kin todella muuttuisi. Totta kai esimerkiksi Suu-tari on rakentanut varmasti läheisen suhteen do-kumenttinsa päähenkilöihin ja pohtii, miten heil-lä nykyään menee. Se ei kuitenkaan ole hänen työ-tään. Dokumentit eivät välttämättä selitä asioiden taustoja ja mahdollisia syy-seuraussuhteita, joten ne jättävät tulkintavaltaa katsojalle. Dokumentti-elokuvaa eivät myöskään sido yhtä tiukat eettiset ohjeet kuin esimerkiksi sosiaalityön tutkimusta.

Uskon, että yhteiskuntatieteet ovat jo kauan nostaneet samoja teemoja esille kuin dokumentit-kin. Esimerkiksi kyseisen dokumentin aihepiiri on jo kauttaaltaan koluttu sosiaalityön tutkimuksessa. Tutkimus ei kuitenkaan kiinnosta suuria massoja.

Elokuvan alettua myös totesin ”nähneeni” sa-mat tarinat moneen kertaan, työssäni ja elämäs-sä. On toki mukavaa, että dokumentin tekijät ovat löytäneet jotakin heille uutta. He kysyivät puhees-saan, kuinka moni paikalla olijoista tuntee ”syrjäy-tyneen” nuoren.

''Tuntui kuin olisin tullut tilai-

suuteen, jossa valmistauduttiin

harvinaiseen elämykseen, mu-

kavasti elokuvateatterissa istuen:

Tällaisia ovat syrjäytyneet nuoret.'

Katselin ympärilleni. Epäilemättä kulttuuri-ih-misiä, juhlavastikin pukeutuneita. Mutta kai hekin jotain tästä teemasta tiesivät, toivoin. Tuntui kuin olisin tullut tilaisuuteen, jossa valmistauduttiin harvinaiseen elämykseen, mukavasti elokuvateat-terissa istuen: ”Tällaisia ovat syrjäytyneet nuoret.”

Myös aidosti liikutuin dokumentin tekijöiden puheen aikana. Suutari kertoi nuorten ja työryh-män omistavan elokuvan samana päivänä meneh-tyneelle elokuvan eräälle päähenkilölle, Makelle.

11

Pohdin, että ovatpa nuoret vahvoja, kun täs-tä huolimatta jaksoivat tulla katsomaan tilaisuu-teen. Todennäköisesti heidän omat reaktionsa (noin puolet poistui kesken elokuvan, yksi taisi jopa kirota kovaan ääneen mennessään) liittyivät myös Maken menettämiseen ja kipuun, jota hä-nen näkemisensä elokuvakankaalla aiheutti. Kui-tenkin pohdin, oliko elokuvan näkeminen, varsin-kin näin ison yleisön läsnä ollessa ja suurelta kan-kaalta, myös muulla tavoin nuorille rankka tilan-ne. Esimerkiksi yleisö nauroi useaan otteeseen, ei-kä mielestäni todellakaan aina ”oikeissa” kohdis-sa tai arvostavasti. Toisaalta päähenkilöt kertoivat hyvin henkilökohtaisista kokemuksistaan, jotka varmasti jo itsessään on vaikea nähdä isossa elo-kuvateatterissa.

Mieleeni nousi kysymyksiä siitä, miten nuo-ret ovat olleet mukana dokumentin tekoproses-sissa. Heille annettiin videokamerat, joilla he sai-vat itse kuvata materiaalia dokumenttiin, mutta si-tä oli päätynyt dokumenttiin melko vähän ja var-masti senkin osalta elokuvan tekijät ovat voineet valita, mitä pätkiä elokuvaan ottavat. Entä millais-ta keskustelua nuorten kanssa on mahdettu käydä siitä, miltä tuntuu nähdä ja kuulla itsestä kertova dokumentti isolla kankaalla? Onko heille kerrottu dokumenttiin osallistumisesta mahdollisesti koi-tuvista seurauksista? Dokumentin jälkeen jonotin narikkaan ja huomasin osan nuorista. Takanani jonotti porukka keski-ikäisiä ihmisiä, joista eräs totesi: ”Eiväthän ne kaikki olleet ihan toivottomia tapauksia.” Toivon, että hän ei huomannut nuoria – ja etteivät nuoret kuulleet tätä kommenttia.

Oma taustani vaikuttaa varmasti myös sii-hen, miten stereotypisoivana dokumentin koin. Se ei myöskään olisi tuntunut niin stereotypisoi-valta, jos jokaisessa sitä koskevassa artikkelissa ja sitä ennen pidetyissä juhlapuheissa ei olisi tuotu esiin, miten se kuvaa juuri näitä paljon puhuttu-ja ”syrjäytyneitä” nuoria. Tämä lisäsi elokuvan te-kijöiden stereotypisoivaa valtaa: heidän elokuvaan nostamansa pätkät rakensivat kuvaa ”syrjäytynees-tä nuoresta”. Toisaalta dokumentin tehtävä, kuten aiemmin totesin, ei välttämättä ole selittää ilmi-öiden taustoja tai avata niihin liittyvää laajempaa keskustelua.

Dokumenttielokuva voi piiloutua sen taak-se, että se näyttää ”totuuden”. Dokumentista välit-tyy epäilemättä myös lämminhenkinen ja arvosta-va kuva päähenkilöistä: he pitävät toisistaan huol-ta, jaksavat selviytyä päivästä toiseen ja ymmär-

tävät tilanteitaan tarkkanäköisesti. Katsojat saat-tavat suhtautua näihin kuvauksiin nuorista mo-nin tavoin. Vaikka dokumentissa tuli selväksi, et-tä suurimmalla osalla, ellei kaikilla, päähenkilöistä oli rikkonainen perhetausta ja kontakteja lukuisiin viranomaisiin, voi katsoja silti ajatella esimerkiksi, että ”menisivät nyt töihin”. Näin myönsi ajoittain ajatelleensa Suutarikin sattumoisin näkemässäni haastattelupätkässä. Dokumentissa annettiin aina-kin lastensuojeluviranomaisista kuva hölmöjä ky-selevinä ja keskusteluun kykenemättöminä, mut-ta siitä en viitsi suivaantua, koska siinä ei ole mi-tään uutta.

Kaikkein keskeisin mielessäni pyörinyt kysy-mys dokumenttia koskien oli, millä oikeutuksel-la kerromme jonkun toisen tarinan. Edellytykse-nä toisen tarinan kertomiselle ei voi vaatia olevan, että tulee hänen kanssaan ”samasta maailmasta”, Pohdin paljon myös sitä, mitä on tarpeellista tai edes eettistä näyttää. Onko oikein kuvata ja näyt-tää tilanne, jossa nuori ahdistunut ihminen sanan-mukaisesti hakkaa omaa päätään seinään? Ajaako tämä kuvattavan henkilön asiaa mitenkään, var-sinkin, kun tilanne tuntui jopa huvittavan yleisöä?

Kaiken tämän vatvomisen jälkeen haluan to-deta, että onhan ”Hilton!” hyvin toteutettu ja kos-kettava, ainakin ”dokumenttielokuvan ystävän” nä-kökulmasta. Käykää katsomassa se ja keskustelkaa siitä. Hieman kauhistuttaa dokumentin tuleminen laajaan elokuvalevitykseen, mutta ehkä siinäkin käy ihan hyvin. Harmikseni en nähnyt festivaaleil-la toista samankaltaista aihetta käsittelevää doku-menttia ”Hiljaisen talven lapsi” (2012). Käsitykseni mukaan se lähtee erittäin arvostavalla tavalla pää-henkilönsä näkökulmasta, esimerkiksi koska pää-henkilö oli itse yhteydessä elokuvan tekijään ja tar-josi tarinaansa kuvattavaksi. ”Hiljaisen talven lap-si” esitetään myöhemmin tänä vuonna televisiossa.

Dokumentin osalta tuohtunutta mieltäni rau-hoitti hieman 28.2.2013 Helsingin Sanomissa jul-kaistu Miran haastattelu ”Ihminen tuomitaan yh-den virheen perusteella”. Siinä Mira kertoi lähte-neensä mukaan dokumenttiin, ”koska hänellä ei ollut mitään hävittävää”. Lisäksi ohjaaja Suuta-ri oli esimerkiksi kannustanut Miraa hänen unel-ma-alalleen musiikin pariin. Ainakaan kyseisessä lehtijutussa ei tullut esiin mitään, mikä Miraa oli-si dokumentin suhteen vaivannut. Olisiko tuohtu-neen sossun siis syytä rauhoittua?

12

Tarkoituksena ei ole pelotella tulevia pro gradu -tutkielman tekijöitä, vaan antaa etukäteen erään-laista vertaistukea ja yrittää alentaa rimaa, jonka olen nähnyt monien, myös itseni, asettavan ehkä turhan korkealle, vaikka kyseessä on vain akatee-minen opinnäytetyö. Opinnäytetyössä kuuluu op-pia tutkimuksen tekoa, ei olla vielä valmis tutkija. Miksi tämä on niin vaikea muistaa työtä tehdessä? Olen graduprosessini aikana löytänyt tälle joitakin mahdollisia selityksiä. Selitykset löydettyään pai-neisiin voi olla mahdollista vaikuttaa.

Myös monissa muissa, hyvin erityyppisissä op-piaineissa, gradut tuottavat varmasti päänvaivaa. Esimerkiksi olen kuullut luonnontieteellisistä gra-duista, jotka ovat paljolti riippuvaisia siitä, onnis-tuvatko laboratoriokokeet. Joskus ne onnistuvat ensimmäisellä yrittämällä, joskus yrityksiä vaadi-taan lukuisia. Keskityn nyt kuitenkin siihen, mi-tä olen havainnut sosiaalityön gradua työstäessäni. Artikkelini voi koskettaa myös yhteiskuntapolitii-kan graduntekijöitä, koska esimerkiksi aiheemme ja menetelmämme ovat usein samankaltaisia. To-ki sosiaalityönkin opiskelijan tapauksessa gradun asettamat paineet riippuvat opiskelijan luonteen-laadusta ja mahdollisista urasuunnitelmista sekä hänen valitsemastaan aiheesta ja menetelmästä. Ei siis todellakaan pidä potea huonoa omaatuntoa, jos ei tuskaile gradunsa kanssa! Toisaalta useim-milla opiskelijoilla on varmasti jonkin tasoisia pai-neita tai stressiä gradun suhteen jo sen takia, et-tä se liittyy valmistumiseen ja on kyseisen tutkin-non siihen mennessä todennäköisesti laajin opin-näytetyö. Tuskalla tuotetun tekstin luetuttaminen ja asettaminen kritiikille alttiiksi voi tuntua hyvin henkilökohtaiselta (myönnän!), mutta siitä selviää.

Sosiaalityön graduissa esimerkiksi arkaluon-toinen aihe, työläs aineistokeruumenetelmä se-kä eettiset pulmat voivat lisätä tutkielman teki-jän stressiä. Olisin itse voinut monessa kohdassa valita ”helpomman” vaihtoehdon ja vaikeimman

kautta kiipeämiseni tuntuu tällä hetkellä hieman tyhmältä itsensä kiusaamiselta. Tässä kuitenkin nyt ollaan ja toisaalta siinä mielessä olen onne-kas, että aiheeni on alusta asti kiehtonut minua äärimmäisen paljon. Kaikille se ei ole yhtä tärke-ää, mutta varmasti ainakin menetelmältään työ-lään gradun tekijää se motivoi.

Koska sosiaalityön gradut käsittelevät usein sosiaalityön piirissä olevia tai sitä tarvitsevia ih-misiä, heitä saatetaan myös esimerkiksi haastatel-la tai havainnoita tutkielmaan, niihin liittyy myös monenlaisia lupa- ja suostumuskuvioita. Tutki-muslupien saaminen voi kestää, muttei ole mah-dotonta; tutkimussuunnitelmaan voi tehdä muu-toksia ja harva gradu kaatuu tutkimuslupavaihee-seen. Lopulta lupa, jonka eteen on taistellut, voi tuntua hienolta läpimurrolta. Muutenkin olen kuullut monien sosiaalityön graduntekijöiden joutuvan todistelemaan tutkimuksen tarvetta ja merkitystä sekä puolustamaan alamme tutkimuk-sen paikkaa, vaikka kyseessä on vasta opinnäyte-työ. Emme me ihan samantekevää tutkimusta siis taida tehdä?

Tutkielman tekoon liittyy yleensä monenlaisia eettisiä kysymyksiä. Mikä ensinnäkin oikeuttaa juuri minun tutkimuksen tekoni? Voinko tuottaa oikeaa tai jollain tavalla parempaa tietoa toisten ihmisten tilanteista? .

SE ON VAIN GRADU!Joskus tuntuu vaikealta tehdä ”vain gradu” – mikä neuvoksi?

TEKSTI JA KUVAT: Anna Nádasi

''Monet sosiaalityön gradunte-

kijät joutuvat todistelemaan tutki-

muksen tarvetta ja merkitystä se-

kä puolustamaan alamme tutki-

muksen paikkaa, vaikka kyseessä

on vasta opinnäytetyö.

13

Ehkä en, mutta voin omalla pienellä teollani pyrkiä viemään tietoa eteenpäin ja millaista kuvaa niistä tuotetaan tutkimusteksteissä. Nämä eettiset pohdinnat kannattaa kuitenkin asettaa oikeisiin mittasuhteisiin, mistä kirjoitan lopuksi lisää.

Sosiaalityössä gradut saattavat olla sidottuja johonkin hankkeeseen tai projektiin. Tutkielman tekijä voi siis kokea tekevänsä tutkimusta muille-kin kuin itselleen, toisin kuin on tapana sanoa. En kuitenkaan usko, että mikään hanke kaatuu, jos siihen liitetty gradu ei arvosanaltaan (siis arvoste-lijan näkemyksen mukaan!) yllä laudaturin tasolle tai viivästyy. Pikemminkin gradut todennäköises-ti tuottavat hyvää tietoa, jota hankkeen puitteissa ei muuten olisi ehditty kerätä.

Omia gradupaineitani on varmasti lisännyt osaltaan se, että olen sattunut opiskelemaan pit-kälti järjestöaktiivien ja muutenkin sosiaalityöhön intohimoisesti suhtautuvien ihmisten kanssa. Var-masti lahjakkaita ja ahkeria puurtajia löytyy sosi-aalityöstä monenlaisista opiskelijoista, mutta täs-sä porukassa ainakin viime aikoina arvosanojen taso on ollut korkea. Sosiaalityön tulevaisuuden toivoja! Kuvittelen, että arvosanalla ei olisi itsel-leni merkitystä, mutta on silläkin kai jonkin ver-ran: koen sen arvonantona tutkimukseni aiheel-le ja kohteelle sekä sen eteen tekemälleni työlle. Kuitenkin arvosanaan, kuten myös tämänhetki-siin mahdollisuuksiini tehdä graduani, vaikuttavat monet seikat, eikä se välttämättä kerro gradun ar-vosta kaikkea.

Arvosanaa suurempi stressin aihe omalla koh-dallani on ollut yksinkertaisesti kirjoittamisessa eteneminen ja aikaan saaminen. Gradun tekemi-nen on mullistanut kuvani itsestäni kirjoittajana, mikä johtaa pohtimaan tulevaisuuttani. Sosiaali-työtä näytetään vievän suuntaan, jossa tutkimus- ja kehittämistyö korostuvat entisestään. Itselläni on ollut haaveita ainakin erityissosiaalityöntekijän tehtävistä joskus tulevaisuudessa, mikä vaatii (ai-nakin teoriassa) lisensiaatin tutkintoa. Olisiko tut-kimuksen tekeminen työkseen kuitenkin erilais-ta? Uskon, että olisi, eikä tämänhetkinen tuskai-luni kirjoittamisen kanssa saisi vesittää unelmiani.

Kirjallisuusvinkkejä:

Svinhufvud, Kimmo (2009) Gradutakuu. Helsinki: Tammi.

Svinhufvud, Kimmo (2013) Gradutakii. Erilainen graduopas.

www.gradutakuu.fi

Tässä joitakin ideoita, joiden toivon hyödyttävän myös muita:1.Etsi graduahdistusta helpottavaa kirjallisuutta. Jos uskot olevasi stressaantuvaa tai ahdistuvaa tyyppiä, etsi kir-jallisuutta tueksi jo ennen pahinta ahdistusta – itse tajusin tämän vasta pahimmalla hetkellä. Suosittelen esimerkiksi x:n ”Gradutakuu”-teosta ja myös hänen ylläpitämiään net-tisivuja. 2. Pyydä apua. Tämän olet varmasti kuullutkin. Hae ohja-usta ohjaajalta, koska hän on sitä varten. Pyydä apua ihmi-siltä, joilta koet sitä voivasi saada, äläkä jää pohtimaan on-gelmia itseksesi.3. Kenelle ja miksi kirjoitat? Omalla kohdallani se, et-tä myös gradussani tutkimani nuoret (toivottavasti) lukevat graduni, myös tavallaan lisää paineita. Toisaalta koen, että tärkeintä on, että teen tutkielmani, vaikkei se täydellinen oli-sikaan. Muistelen myös käytäntötutkimustani, jota käytän-nön toimijat ihastelivat, mutta yliopistolla siinä nähtiin pal-jon parantamisen varaa. Olisin epäilemättä ollut tyytymät-tömämpi, jos asetelma olisi ollut toisin päin. Tarvitaan eri-laisia, eri näkökulmista lähteviä ja eri osapuolia palvelevia tutkimuksia. 4. Älä vertaa. Tämä voi tuntua itsestään selvältä, mutten usko, että sitä voi toistaa tarpeeksi. Aihettasi, menetelmääsi ja omaa elämäntilannettasi ei voi verrata muiden vastaaviin. Ennen gradun tekoa luulin olevani tehokas ja jopa hyvä kir-joittaja, mutta aiheen ja menetelmän haastavuus sekä elä-mäntilanteeni ovat varmasti vieneet veronsa. Tilanteessani voin ajatella, että olenpa saanut paljon aikaiseksi! Vertaistu-ki, erityisesti sosiaalityön opiskelijoiden luoma upea gradu-tukiryhmä, voi auttaa monia, mutta jos se tuntuu vain lisää-vän omia paineitasi, siitä ei todennäköisesti ole apua.5. Aseta mittasuhteisiin. Mikä on elämässä tärkeintä? Mielestäni gradu ei ole, esimerkiksi terveys on tärkeämpää. Tästä huolimatta toimin koko ajan ajatukseni vastaisesti, vaikka tausta-ajatukseni on olevinaan minulle niin selvä. Yl-lätyin, miten herättävä eräs pikkuveljeni kysymys oli: ”Entä sitten, jos gradusi ei koskaan valmistu?” Elämä ei lopu sii-hen. Yleensä tavataan sanoa, että gradu ei kiinnosta ketään, joten ihan sama, millainen siitä tulee. Esimerkiksi sosiaa-lityön gradujen kohdalla ei aina ole näin, mutta silti kannattaa muistaa, ettei gradulla hirveästi vielä muu-teta maailmaa tai vaikka sillä olisi vaikutusta tutkitta-vien ihmisten elämään tai yhteiskunnallisiin rakentei-siin, sen valmistumisen venyminen ei välttämättä vä-hennä tätä vaikutusta. Ja tämän olet varmasti kuullut jo monta kertaa: gradu on vain opinnäytetyö.

Tätäkin on varmasti toisteltu, mutta sinä pystyt sii-hen, jos haluat. Eräänä päivänä olet palauttanut gra-dusi.

14

TEKSTI: Teemu SalmelaKirjoittaja on äärikeskustalainen Espoosta

''Jostain syystä tätä ei kuule Juhana Vartiaisen tai Raimo Sailaksen suusta, vaan

joudut lukemaan sen Kajahdus-lehdestä.

''Millaiset olisivat vaikutukset, jos harmaaseen talouteen ja veronkiertoon

todella puututtaisiin? Tai puututtaisiin K- ja S-ryhmien kartelleihin? Näin oltaisiin jo lähellä yrittäjyyteen kannustamista, jopa oikeudenmukaista sellaista ja – herranen

aika – markkinataloutta.

Kolumni

15

Arvonlisäverojen nostojen taustalla SUUREMPI KYVYTTÖMYYS

Jyrki Kataisen hallitus korotti arvonlisäveroja 1.1.2013 alkaen. Kyseessä on lyhyen ajan sisään jo toi-nen korotus. Surkuhupaisaa sinänsä, hallitusneuvotteluissa nähtiin varsinainen Jutta & Paavo -show vasemmistojohtajien marssiessa välissä jo uloskin säätytalosta, koska arvonlisäveron nosto oli SDP:lle ja Vasemmistoliitolle kynnyskysymys.

Arvonlisävero on siitä hieno vero, että se tuottaa valtion kassaan rahaa aivan tolkuttomasti (jota voi sitten jaella pankeille). Pelkkä nosto tuottaa jopa 750 miljoonaa. Kärsijäksi joutuvat köyhät: pien-yrittäjät, jotka eivät voi nostaa hintoja globaalin kilpailun paineessa ja pienituloiset, joita tämänkaltai-set tasaverot kirpaisevat esimerkiksi ruokakorin hinnan nousun muodossa.

Miksi vasemmisto lopulta taipui nostoon? Syy löytyy kahden viimeisen vuosikymmenen aikana harjoitetusta talouspolitiikasta. Suomi nousi 1990-luvun lamasta palkkamaltilla ja niihin sidotuilla ve-ronkevennyksillä. Talous lähtikin ennennäkemättömään nousuun. Veronkevennykistä hyötyivät eni-ten suurituloiset, koska yritysverot ja pääomaverot vapautettiin progressiosta Ahon hallituksen suu-ressa verouudistuksessa. Keskiluokka sai tuloverojen kevennysten muodossa jotain, köyhät eivät mi-tään.

Opinkappaleena ostovoiman ruokkiminen veroja laskemalla näytti aukottomalta, ja valtion haluk-kuus lisätä kysyntää työpaikkoja lisäämällä väheni. Julkinen sektori toisaalta kokonaisuudessaan pai-sui, koska kuntien oli pakko palkata lisää väkeä hoitamaan niille sälytettyjä tehtäviä. Tehtävät määrit-teli valtio, joka samanaikaisesti itse kaksinaamaisesti vetäytyi vastuusta. Nyt se yrittää saada kunnat ruotuun surkuhupaisalla kunta- ja palvelurakenneuudistuksellaan.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana harjoitettu malli on ollut tuhoisa valtiontaloudel-le, koska uudessa (liberaalissa) talouspolitiikassa mikä tahansa talouskasvua häiritsevä tekijä aiheut-taa verotuloihin aukon. Tuloverojen kevennykset olivat mittavia. Ihmisten palkkatulojen vähentyessä myös arvonlisäveron kertyminen lakkaa. Negatiivinen kierre oli valmis.

Jostain syystä tätä ei kuule Juhana Vartiaisen tai Raimo Sailaksen suusta, vaan joudut lukemaan sen Kajahdus-lehdestä: hyvänä aikana valtion olisi pitänyt kyetä ulosmittaamaan paljon enemmän kasvusta kuin mitä se teki. Syy oli täysin ideologinen. Alkoi rikkaiden paapomisen aika. Jos tienaat miljoonan varallisuuden, niin saat ulosmitata firmasta 90 000 euroa päälle (nyttemmin 40 000) ve-rottomana. Vähän boonuksii ku oot muutenki vetäny nii hyvin.

Verotuksen progressiota kevennettiin. Varallisuusvero poistettiin. Näiden sijaan köyhien verotaak-ka ei juuri ole keventynyt. Tuore esimerkki veropohjan näivettämisestä on Kela-maksun poistaminen, josta hyötyvät - nyt seuraa yllätys - enimmäkseen suuret pörssiyritykset. Esimerkiksi Kokoomuksen propagandassa edelliset toimet kannustavat yrittäjyyteen.

Täysin absurdia. Mitäpä jos otetaankin arvonlisävero ja poistetaan se yrityksiltä, joilla on vaikkapa alle sadantuhannen liikevaihto? Mitäpä jos suurituloiset maksaisivat vähän enemmän? Millaiset oli-sivat vaikutukset, jos harmaaseen talouteen ja veronkiertoon todella puututtaisiin? Tai puututtaisiin K- ja S-ryhmien kartelleihin? Näin oltaisiin jo lähellä yrittäjyyteen kannustamista, jopa oikeudenmu-kaista sellaista ja – herranen aika – markkinataloutta.

Kaikkiin edellä mainittuihin tarvitaan tahtoa. Sitä ei maamme hallituksellamme ole. Se on kyvy-tön, haluton, tietämätön ja eripurainen. Kokoomus ja RKP eivät halua puuttua veronkiertoon vaan päinvastoin edistää sitä uudella lailla hallintarekistereistä. SDP sähläsi taannoin vakuuksien kanssa vakuuttavasti ja Vasemmistoliitto, noh, hengailee mukana ja yrittää jotenkin pelastaa kasvonsa seu-raavissa vaaliessa. Vihreät tekevät mitä tahansa isot pojat Brysselissä suosittelevat ja ovat muutenkin pragmaattisia. Hallituksessa taisi olla joku kuudeskin puolue vielä.

Hallituksen ainoaksi todelliseksi missioksi näyttää jäävän estää perussuomalaisia pääsemästä val-taan. Tärkein tehtävä on edelleen pitää homma edes jotenkuten kasassa, etteivät Soini ja persut vain pääse pilaamaan mainettamme EU:ssa. Erästä professoria lainaten: nehän ovat niin rumiakin vielä.

16

kimuksen muotoisia tekstejä ja harjoituksia. Näi-hin harjoitusten opastamisessa tarvitsisin vastauk-sia siitä, mitä yhteiskuntapoliittinen tutkimus oi-keastaan on.

Valitettavasti vastaukset riippuvat tutkijan tai opiskelijan tieteellisestä identiteetistä ja sen vuo-rovaikutuksesta tieteenalan tai oppiaineen kanssa – tavoilla, joista osa on hankalia opettaa, ja osa ehkä lopulta mahdottomia. Tiettyjä yhteiskuntatieteelli-sen tekstin ja ajattelun yleisiä periaatteita voidaan tietysti käsitellä ja niitä on kirjattu retoriikkaa, kir-joittamista ja menetelmiä koskeviin opuksiin. Osa tutkimuksen teon periaatteista on kuitenkin vai-keammin sanoiksi muutettavaa, selkäytimestä tu-levaa.

Oppiaineen nimi vaikuttaa juuri näissä piilossa olevissa tutkimuksen oletuksissa. Nimi ei sinänsä muuta mitään, mutta monella yllättävällä tavalla se on voimakkaampi tekijä kuin olisin itsekään us-konut. Nimikeskustelu sosiaalipolitiikan ja yhteis-kuntapolitiikan välillä käytiin kahden argumentin kautta: yhteiskuntapolitiikkaa puolustettiin toi-mivana sateenvarjokäsitteenä kaikelle oppiaineen toiminnalle, sosiaalipolitiikkaa puolestaan ydinai-neksen ilmauksena ja sitoumuksena alkuperäiseen ideaan ja identiteettiin, rönsyt hyväksyen.

Itse olen ympäristötutkija ja tilastopuolen me-netelmäopettaja, ja suhteeni yhteiskuntatieteen or-ganisaatiojärjestelmään sekä käsitteelliseen kes-kusteluun on ilman nimenvaihdosprosessejakin jatkuvan kyseenalaistamisen alla. Lähin työyhtei-söni on ympäristöpolitiikan tutkimusryhmä. Ym-päristö on tämän ryhmän toimintaa yhdistävä te-kijä, mutta vain pieni osa kursseista ja tutkimuk-sista liittyy luonnonympäristöä koskevaan politii-kan sektoriin. Todellisuudessa ryhmässä tehdään tieteen ja teknologian tutkimusta ja pohditaan ris-kin, asiantuntijuuden ja monitieteisyyden kaltai-sia laajempia keskusteluja; samoja, joita yhteiskun-ta tieteissä on käyty pitkään ja jotka voivat jonkun mielestä muodostaa ydinmateriaalia esimerkiksi sosiologian keskusteluihin.

Opettajana olen aikaisemmin erityisesti kes-kittynyt tilastollisiin menetelmiin, joita tehdes-sä identiteetti- ja filosofiakysymyksissä pääsee ai-ka helpolla. Mittarien ja analyysien kevyt kritiik-ki on rakennettuna menetelmiin itseensä, ja kurs-sien laajuus on sellainen, että perusasiat ja tekni-nen osaaminen ovat välttämättä aika isossa roo-lissa. Viime syksystä asti olen kuitenkin hoitanut yliopistonlehtorin tehtäviä ja päässyt uudesta nä-kökulmasta tarkastelemaan yhteiskuntapolitiikan opiskelijoita ja asiantuntijan ja tiedeyhteisön jä-senen identiteetin rakentumista. Opettamillani kandivaiheen kursseilla tehdään ensimmäisiä tut-

TEKSTI: Arho Toikka KUVA Valtsika

Tieteen ja tieteentekijän identiteetistä

Nyt kun sosiaalipolitiikan oppiaineen nimikin on vaihtunut, mutta identeettipohdiskelut myös oppiaineen ja tieteenalan jatkuvat,

päätin käyttää tämän minulle annetun tilan tuulettaakseni hieman omia ajatuksiani. Oppiaineen nimi tuntuu helposti triviaalilta, kun sisältö ei näytä lainkaan muuttuvan sen mukana. Todellisuudessa

nimi on kuitenkin työkalu kollektiivisen identiteetin luomiseen ja yhteisen tekemisen määrittämiseen. Otsikko on kollektiivisen

identiteetin rajanvetäjä ja sisäisen kommunikaation väline.

17

Nimenmäärittelyssä on kuitenkin kyse muus-takin kuin tästä yksinkertaisesta käytännön kiis-tasta – nimenvaihto on herkullinen esimerkki pro-sesseista, joita vain harvoin käydään eksplisiitti-sesti, mutta jotka tieteen taustalla aina vaikuttavat. Tieteenalat käyvät jatkuvaa keskinäistä kamppai-lua arvovallasta ja myös resursseista. Tämä kamp-pailu on rajanvetopeliä. Se ei perustu loogisiin eroihin eivätkä ratkaisut ole johdettavissa mistään abstrakteista prinsiipeistä. Tiedeyhteisöt yrittävät määrittää yhteistä identiteettiä vetoamalla tutki-muksen kohteeseen tai aiheeseen - wikipedia esi-merkiksi määrittelee sosiologian yhteisöllisiä ryh-miä ja yhteiskuntia tutkivaksi tieteenalaksi, tai ve-toamalla tutkimusmetodiin tai tutkimuksen teke-misen prosessiin, kuten laboratoriotieteissä.

Yhteiskuntapolitiikka ei ole metodin eikä kes-kustelun määrittämä tieteenala tai disipliini. Ny-kyinen Helsingin yliopiston oppiaine on tutki-muksellisesti varsin satunnainen joukko erilaisia tutkimusperinteitä, jotka historiallisten sattumien kautta ovat päätyneet samaan rakennukseen. Hy-vänä päivänä perinteet yhdistyvät ja kommunikoi-vat, ja Snellu kymppiä voidaan pitää esimerkillise-nä monitieteellisen tutkimuksen tekemisen paik-kana. Valitettavan usein vain viesti ei kulje erikois-tumisalojen, perusopiskelijoiden ja tutkimusryh-mien välillä eikä tietoa ole edes siitä, mitä toiset opiskelevat tai tekevät, saati siitä mikä olisi yhtei-nen tarkoitus tai toimintatapa.

Tässä sekamelskassa nimenmuutoksella raken-nettu identiteetti saa suuren merkityksen. Mitä yh-teisiä pelisääntöjä nimi asettaa? Mitä nimi viestii ulospäin yhteisön identiteetistä? Tällä hetkellä näyttää mielestäni siltä, että alun perin esitetyt pe-lot perinteisen sosiaalipolitiikan ja sosiaaliturvan siirtymisestä yhä enemmän marginaaliin eivät ole toteutumassa. Yhteisiä synergioita ja toimintata-

poja on ehkä alkanut syntyä ainakin keskustelujen tasolla, kun vaikkapa ympäristö- ja terveysteemo-jen yhteyksiä on helpompi löytää vähemmän ra-jaavassa käsitteellisessä ympäristössä.

Suuret keskustelut opiskelijan, tutkijan, oppi-aineen ja tieteenalan identiteetistä ovat kuitenkin vasta alkamassa, kun ulkopuolelta tuleviin vaati-muksiin reagoimiseksi suunnitellaan laajoja kan-diohjelmia. Näiden ohjelmien luonnin hankaluus johtuukin ehkä identiteettikriiseistä, ei käytännön asioista. Oppiaineiden rakenteet on suunniteltu ja ne ovat historian myötä rakentuneet vastaamaan niissä toimivien ihmisten tieteellisiä identiteettejä. Kahdessa oppiaineessa annettava samansisältöi-nen opetus voi tuntua turhalta, mutta opetukseen rakennetaan paljon muutakin kuin instrumentaa-lisia tavoitteita.

Yhteiskuntapolitiikan sisällä olisikin ehkä nyt hyvä kohta miettiä, mitkä ovat ne merkitysjärjes-telmät, joihin erilaiset toimijat oppiaineessa kiin-nittyvät. Jaetut käsitteet – kuten vaikkapa riski tai asiantuntijuus – ovat kompleksisia eli ainoastaan vuorovaikutuksessa koko käsitteelliseen järjestel-mään määrittyviä, historiallisesti eläviä käsitteitä. Käsitehierarkian muodostama järjestelmä on kui-tenkin se institutionaalinen kiinnike tai jaettu nor-misto, jossa tieteenala määrittyy.

Yhteiskuntapolitiikassa ei ole teoreettista ana-lyysia kaihdettu, mutta identiteettikeskustelu on käyty varsin instrumentaalisin ja organisatorisin perustein. Ehkä oppiaineen sisällä valmistautu-minen tuleviin kandiohjelmiin, seuraaviin tutkin-tovaatimuksiin ja tutkimuslinjauksiin voisikin ol-la vähän abstraktimpaa kuin aiemmat kierrokset, melkein metafyysistä oman henkilökohtaisen ja yhdessä jaetun käsiterakennelman ja tiedon luon-teen ja rajojen pohdintaa.

18

GA

LL

UP

GA

LL

UP

GALLUP G

ALLUP G

ALLUP

HAASTATTELIJAT Kukka Suonio ja Iiris AnnalaKUVAT Kukka Suonio

Lukas, 19, valmistautuu kehitys-maatutkimuksen pääsykokeisiin

"Hyväntahtoisuuteen."

Saara, 20, viestintä"En ainakaan akateemiseen maail-maan. Enemmän lähipiiriin, erityi-sesti työssäkäyvään ystäväpiiriin."

Merja, 31, Venäjän kieli ja kirjallisuus"Ulkopaikkakuntalaisuus on keskeinen osa identiteettiäni."

Anni, 23, valtio-oppo"Identifioin itseni itä-suomalai-suuteen."

Kävimme eräänä lumisena iltapäivänä Metsätalolla kyselemässä ohikulkijoilta, keitä he ovat.

19

GALLUP G

ALLUP G

ALLUP G

AL

LUP G

AL

LUP

Vilja, 23, yhteiskuntapolitiikka"Identifioin itseni seikkailijoihin."

Maria, 19, sosiaalipsykologia, avoin yli-opisto

"Identifioin itseni aatteiden kautta."

Jaorgio, 23, teoreettinen filosofia"I identify myself with studies."

Minna, 26, sosiaalityö"Olen maailmankansalainen!"

Kävimme eräänä lumisena iltapäivänä Metsätalolla kyselemässä ohikulkijoilta, keitä he ovat.

20

Mistä täälläpuhutaan

TEKSTI: Vilja Kamppila

Viimeaikainen aborttikeskustelu on ollut valitettavan yksitoikkoista sik-

si, että asialla ovat Kristillisdemokraatit. Päivi Räsäsen argumentointitaidot ovat harmittavan huonot. Moni olennainen seikka on jäänyt vaille huomiota, kun on intetty puolin ja toisin vakaumuksista, ar-voista, elämän kunnioittamisesta ja valin-noista ja vastuista. Mitä väliä, mitä Päivi Räsänen sanoo? Eduskunnassa pohditaan oleellisempiakin asioita, ja jätetään vielä tärkeämpiä asioita vaille huomiota.

Miksi Räsäsen sa-nomisille asetetaan niin suuri painoar-vo? Hänen johtamansa puoluekin on varsinai-nen kummajainen ny-kypäivänä, ja epäilen suuresti kokeeko edes kristityistä monikaan Räsästä edustajakseen. Unohtakaa jo se Päi-vi Räsänen. Tässä kes-kustelussa on kyse tär-keämmistä asioista kuin mitä hän huomaa.Tämä keskustelu on li-haa ja verta.

Lääkärit haluavat pelastaa henkiä ei-vätkä tehdä abortteja, tietysti. Silti lää-kärit tekevät abortteja. Se, että osa lääkä-reistä saisi kieltäytyä abortin tekemisestä, asettaa heidät epätasa-arvoiseen asemaan keskenään. Ei abortin tekeminen ole var-masti yhtään kenenkään mielestä kivaa. Ei lääkärin, eikä varsinkaan abortin teh-neen naisen mielestä. Abortin tekeminen on kivuliasta, traumatisoivaa ja henkises-ti raskasta. Siitä huolimatta naiset pääty-vät aborttiin, ja heillä on päätökselleen varmasti syy, jonka perusteet tuskin ovat heppoiset. Ne syyt eivät katoa aborttila-kia tiukentamalla. Vaatimus lääkäreiden oikeudesta kieltäytyä toimenpiteestä, joka kuuluu heidän valitsemaansa alaan, on it-sekäs ja lapsellinen. Eivät lääkärit tarvit-se tässä lain suojaa, vaan abortin valitse-vat äidit.

Ongelma ei ole se, että lääkärit joutuvat tekemään vastoin periaatteitaan. Ongelma on epätoivotut raskaudet. Ne eivät johdu löysästä lainsäädännöstä, eivätkä katoa la-kia kiristämällä. Ongelmana on ehkäisyn puute, huono seksuaalikasvatus ja riittä-mätön sosiaaliturva. Anna Sofia Berner (HS 24.2.2013) kirjoitti aborttien kasautu-van tietyille yksilöille samalla tavalla, kuin yhteiskunnassa ongelmat tunnetusti ka-sautuvat pienelle joukolle. Pari vuotta sit-ten aborttipotilaista 37 prosentille oli tehty

keskeytys aiemminkin. Se toimenpide sattuu. Joka kerta. Se sattuu paljon ja pitkään.

Muut ihmiset eivät ole hirviöitä, itsekkäi-tä, vastuuttomia, ei-vätkä muuten vaan tyhmiä, kun tekevät abortteja. Muutkin ih-miset arvostavat elä-mää. Yhden lääkärin vakaumus ei ole ar-vokkaampi kuin mui-den lääkäreiden va-

kaumus. Lääkäreiden vakaumus ei ole ar-vokkaampi kuin potilaan vakaumus.

''Abortit eivät johdu löysästä

lainsäädännöstä, eivätkä katoa la-

kia kiristämällä. Ongelmana on

ehkäisyn puute, huono seksuaali-

kasvatus ja riittämätön sosiaalitur-

va.

Lääkärin vastuu elämän pelastamisesta tuntuu painavalta etenkin silloin, kun sikiö näyttää jo ihmiseltä. Mutta ne äidit ja isät, jotka haluavat abortin, eivätkö he näytä ih-misiltä?

Kommentti

21

Arvaa kuka?

22

TEKSTI JA KUVAT: Minna Larvio

Stydi sosiaalityön tutkimuksen päivillä Rollossa

Sosiaalityön tutkimuksen seuran järjestä-mät vuotuiset Sosiaalityön tutkimuksen päi-vät järjestettiin tänä vuonna Lapin yliopistos-sa Rovaniemellä ja tottahan toki myös Hel-singin yliopiston sosiaalityön opiskelijat us-kaltautuivat Suomen lappiin. Seurueemme koostui 15 rohkeasta opiskelijasta ja alumnis-ta – mitä emme tekisikään sosiaalityön puolesta!

Päivien teemana oli tänä vuonna oikeuden-mukaisuus sosiaalityössä ja puhujina kuulimme muun muassa sosiaalityön suurta gurua professo-ri Lena Dominellia, joka puhui ekososiaalityöstä ja ihmisoikeuksista. Sosiaalioikeuden professori Pentti Arajärvi luennoi sosiaalisesta oikeudenmu-kaisuudesta. Lisäksi saimme paikallista näkökul-maa, kun professori Anneli Pohjola piti luennon saamelaisten hyvinvointikysymyksistä. Luentojen ja työryhmien lisäksi tutustuimme mainioihin opiskelijakollegoihin torstain illanvietossa, jonka Lapin yliopiston sosiaalityön ja kuntoutustieteen

opiskelijoiden ainejärjestö Lyhty ry oli meille jär-jestänyt. Ilmassa oli koko päivien ajan suurta sosi-aalityö-rakkautta ja sen voimalla ainakin minä jak-san taas porskuttaa pitkään!

Mutta mitä päivistä jäi käteen?

”Olin supervaikuttunut, kun Pauli Niemelä pu-hui yhdessä työryhmässä siitä, kuinka sosiaalityön keskeisin työväline on tieto (ihmistä, yhteiskuntaa, järjestelmiä, lakeja, menetelmiä, arviointeja koske-va tieto). Pätkä abstraktista: Vaativaan sosiaalityön ammattiin tieto saadaan alan teoreettis-ammatil-lis-tutkimuksellisessa koulutuksessa. Tämän kal-tainen koulutus on mahdollista vain tutkimuspe-rustaisessa koulutusorganisaatiossa, eli yliopistos-sa. Sosiaalityö on intentionaalinen, soveltava sosi-aalitiede, jota tietoa muut oppiaineet eivät tuota ei-vätkä välitä opetuksessa. (Niemelä P: Tutkiva sosi-aalityö 2008.)

”Paljon jäi mieleen, mutta tähän kiteytyy minusta paljon: ”Tehokkuus on tärkeää, mutta oikeudenmukaisuus välttämätöntä (P. Arajärvi).”

23

”Menomatkalla Rovaniemelle kokoonnuimme hyttibileisiin. Jo ennen Pasilaa olimme keskuste-luissa sosiaalityön ydinaiheissa ja ennen Tampe-retta saimme ensimmäiset valitukset melusta…Hytin sossubuffetti oli huikea, vaikkakin alasän-gyssä nukkujat joutuivatkin yöpymään kaiken-maailman ruuantähteiden seassa.”

”Dominellin perjantai-aamun luento oli väkevä paketti. Hän puhui holistisesta näkemyksestä, eli siitä miten kaikki vaikuttaa kaikkeen ja miten so-siaalityöntekijöiden tulisi kiinnittää tähän enem-män huomiota. Sosiaalityöntekijät ovat ratkaise-vammassa ja vaikuttavammassa asemassa kuin us-kommekaan.”

”Paluumatkalla Rollosta Helsinkiin istuimme junan rahvasosastolla, eli raavintolavaunun ja röö-kikopin välissä. Tutustuimme tällä osastolla seinä-jokelaiseen Teroon, jonka kanssa puhuimme so-siaalityöstä, lapsityövoimasta, pistaasipähkinöistä, sunnuntai-ahdistuksesta ja paitojen silittämisestä. Hieno tunne matkustaa halki Suomen ja keskustel-la sosiaalityöstä kemistin kanssa. Näin se sosiaali-työn ilosanoma leviää!”

”Koskaan en ole matkustanut niin paljon tak-silla kuin Rollossa, jossa ei julkista liikennettä pa-hemmin ole. Taksikuskit osoittautuivat Suomen parhaimmiksi, vaikkakin eräs kuski totesi kuske-ja kehuessani, että: kyllä niitä mulukkujakin on. Ei kannata ihmetellä, jos stydiläiset tästä lähin kur-vaavat luennoille ja bileisiin tyylikkäästi taksilla myös Helsingissä ;) ”

”Karaoke-laulanta paikallisessa kuppilassa oli päivien hienointa antia. Kaksikymmentä sosiaa-lityön opiskelijaa ja karaoke-baari, suurta yhteen-kuuluvuutta ja tunne siitä, että kuuluu johonkin suurempaan joukkoon. Enemmän ei voisi olla asi-an ytimessä!”

”Pyhiinvaellus Lordin kunniaksi pystytetylle monumentille. Hieno kokemus. Kiitos Rovaniemi.”

”Löydän joka vuosi jonkun uuden sloganin, jo-ta alan toistaa jatkuvasti ja yleensä se löytyy Sosi-aalityön konferensseista. Tällä kertaa se oli: Nyky-maailmassa annamme kaikelle hinnan, mutta em-me milleen arvoa. Se taisi olla Arajärven luennol-ta.”

Kiitän matkaseuralaisia, Sosiaalityön tutkimuksen seuraa, Helsingin yliopiston sosiaalityön oppiaineen henkilökuntaa, Talentiaa ja HYY:n matkatukea. Ilman teitä tämä ihana matka kaamokseen ei olisi ollut mahdollista! Nähdään ensi vuonna Kuopiossa!

24

Esittelyssä Stigman ja Stydin hallitukset 2013

Hallituksen jäsenten on tätä juttua varten kuulunut vastata seuraaviin kysymyksiin:1. Nimi2. Pesti3. Mitä odotattulevalta hallituskaudelta ja millaisia asioita olisit kiinnostunut tekemään omaan pestiin liittyen?4. Vapaavalinnainen random-asia itsestä.

1. Verneri Aalto2. Varapuheenjohtaja3. Odotan innolla koko Stigman jäsenistön yhteenkokoavia tapahtumia, erityisesti tulevia maalissitsejä. Varapuheenjohtajana toimin puheenjohtajan oikeana kätenä ja olkapäänä. Aion osallistua aktiivisesti juhlien ja muiden tapahtumien

suunnitteluun ja järjestelyyn.4. Johdan tällä hetkellä futsal-joukkue Päätypoikien sisäistä maalipörssiä.

1. Sauli Jäppinen2. Opintovastaava3. Odotan mukavia tyyppejä ja paljon mainioita häppeningejä! Opintopuolen asioiden suhteen tavoitteena on, että opiskelijoiden toiveita saataisiin paremmin kuulumaan opetuksessa ja että stigmalaiset pysyisivät ajan tasalla oppiaineen ja tdk:n keskeisistä opintoasioista. Toivon myös stigmalaisilta ideoita ja ehdotuksia opiskeluun ja opintoihin liittyen, joten ottakaa rohkeasti yhteyttä!4. Imatra maailmankartalle (tai edes

Kuvassa olevat kaksitoista skarppia kaveria tekivät loppuvuodesta rohkean ja kannattavan päätöksen lähteä Stigma ry:n hallitukseen. Keitä he ovat ja mitä he haluavat kertoa itsestään? Aloitetaan eturivistä vasemmalta jä päädytään takarivin oikeaan laitaan.

25

Esittelyssä Stigman ja Stydin hallitukset 2013Suomen)! Jos se pitää olla joku asia itsestä ni sen voi muotoilla sitten vaikka motoksi.

1.Terhi Korkiala2.Työelämä- ja alumnivastaava3.Odotan hallituskaudelta hyvää ryhmähenkeä ja uusia haasteita. Haluan järjestää mielenkiintoisia työelämä-ekskursioita ja tuoda esiin erilaisia uramahdollisuuksia, vaikkapa jonkinlaisen työelämätapahtuman merkeissä. Olisi mukavaa saada myös opiskelijoiden ja alumnien välille lisää kohtaamisia. Otan mielelläni vastaan ehdotuksia työelämä- ja alumnitoiminnan kehittämiseksi.4. Tykkään kissoista ja matkustelusta. Ystävieni mukaan mulla on tarttuva nauru.

1. Roope Kaaronen2. Hallinto ja liikuntavastaava3. Hallituskaudelta odotan kahvintuoksuisia kokouksia ja aktiivista järjestötoimintaa! Toissavuoden hallituspesti jäi muuton takia puolitiehen, joten tällä kertaa olisi tarkoituksena pysyä pitempään kuvioissa mukana. Oma hallintovastaavan pesti varmaan paljastaa todellisen luonteensa vasta ajan myötä, eli sen tarkempaa työnjakoa ei vielä ole ilmaantunut. Liikuntavastaavuuden suhteen olisi mukavaa keksiä muiden ainejärjestöjen kanssa jotain päihteetöntä tapahtumaa (tulevien alkoholittomien bileiden lisäksi!) jahka lumet ovat sulaneet.4. En osaa antaa vastauksia liian suurpiirteisiin kysymyksiin (kuten "voitko kertoa vapaavalintaisen random-asian itsestäsi?", johon minun nyt tulisi vastata). Tämän suhteen ei tässäkään tapauksessa tapahtunut poikkeusta. Ellei edellistä lasketa vastaukseksi, jolloin väittämäni on ainakin tietynasteinen itseensä viittaava paradoksi.

1. Minna Teittinen2. Puheenjohtaja

3. Vaatimaton tavoitteeni on kannustaa niin hallitusta kuin muitakin stigmalaisia tekemään mahdollisimman omannäköistään ja huikeinta ainejärjestövuotta ikinä.4. Syön aamupalaa sängyssä. Aina.

1. Erik Nyroos2. Taloudenhoitaja3. Odotan, että talous pysyisi kunnossa. Haluaisin olla mukana toteuttamassa enemmän erilaisia tapahtumia perinteisten alkoholipitoisten tapahtumien rinnalla.4. Tähän meni kaksi tuntia: pidän jalkapallosta.

1. Stella Qin2. Tiedottaja3. Haluan olla mukana luomassa monipuolista toimintaa aina bileistä seminaareihin. Tiedottajana annan panokseni erityisesti tapahtumien markkinointiin. Kykyni mukaan aion myös kehittää Stigman nettisivuja vieläkin paremmiksi. Toivon tulevalta hallituskaudelta hyvää yhteishenkeä ja fiilistä tehdä ja kehittää toimintaa.4. Mäkihyppykisat ovat talven telkkaritarjonnan kohokohta.

1. Meeri Virtamo2. Suhde-,kv-ja tasa-arvovastaava3. Hallitusvuodelta odotan erityisesti kaikkea kivaa yhdessä säätämistä ja tekemistä. Stigman ilmeisesti kaikkien aikojen ekana tasa-arvovastaavana minuun saa myös mielellään ottaa yhteyttä tasa-arvoasioiden kehittämisen tiimoilta tai jos joku asia henkilökohtaisesti nyppii! 4. Opiskelumaailmojen ulkopuolella minut saattaa löytää Hakiksen hallista jossa myyn erilaisia kaalinpäitä ja turnipseja. Kasvisten lisäksi harrastan myös kahviloissa jumittamista ja muuta yleistä oleskelua.

Jatkuu seuraavalla sivulla!

26

1. Jenna Hirvonen2. Tapahtuma- ja virkistysvastaava3. Toivottavasti tulee hauskaa ja päästään järjestämään kaikkia kivoja tapahtumia.4. En osaa sitoa kengännauhoja silleen ku aikuiset.

1. Noora Järvi2. Sihteeri ja fuksivastaava3. Tulevalta hallituskaudelta odotan uusia haasteita, sillä fuksivastaavan pestissä tulee vastaan täysin uusia juttuja, joita en ole aiemmin tehnyt. Vastaavuuden kautta olisin kiinnostunut lisäämään fuksien omaa ohjelmaa ja tapahtumia, joissa voisi paremmin tutustua niin muihin fukseihin valtsikassa kuin Stigman vanhempiin opiskelijoihinkin.4. Jaan jääkaapin stydiläisen kanssa.

1. Iris Pykäläinen2. Tapahtuma- ja virkistysvastaava3. Tulevalta hallistuskaudelta odotan paljon toimintaa ja tapahtumia sekä yhdessätekemisen hauskuutta. Olen kiinnostunut toteuttamaan kaikennäköisiä ideoita tapahtumiin liittyen.4. Tykkään laittaa ruokaa ja syödä hyvää ruokaa.

1.Iiro Leino2 Kulttuurivastaava3.Tavoitteena sivistää laaja-alaisesti.4.All-time suosikkiyhtyeeni on New Order ja vaikka taideleffat ovatkin ihan kivoja, niin Arskan Commando on parempi.

...ja sitten vuorossa Stydi

27

Esittelyjärjestys ylävasemmalta alaoikealle.

1. Elina Jääskeläinen2. Rahastonhoitaja ja ympäristö-vastaava3. Meillä on aivan mahtavia ideoita tälle hallituskaudelle ja varmasti tulen tekemään muutakin kuin pestiin liittyviä asioita!4. Olen armoton kissapässi.

1. Saara Lipponen2. Stydin työelämä -ja praxisvastaava3. Olen ensikertalainen ainejärjestötoiminnassa, joten odotan mielenkiintoista vuotta, hauskoja tapahtumia ja tutustumista uusiin ihmisiin. Opiskelijana on mielenkiintoista päästä mukaan kehittämään ja ideoimaan sosiaalityön harjoitteluja praxis-toiminnan myötä. Toisaalta vähän jännittää, miten osaan tuoda opiskelijoiden ääntä esiin mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Työelämävastaavan pestin osalta tuntuu kivalta toimia linkkinä mahdollisten tulevien työpaikkojen ja opiskelukavereiden välillä. Joku excukin olisi kiva saada aikaiseksi.4. Olen jäänyt koukkuun vesijuoksuun ja uimahallissa saunomiseen, joihon voi paeta vaikka tenttilukuja...

1. Jenni Simola2. Puheenjohtaja3. Hallituskautta odotan pienoisella jännityksellä ja isolla innolla! Itseä kiinnostaa erityisesti sujuva oppiaineyhteistyö ja muutoinkin opintoasioihin vaikuttaminen sekä tietysti loistava mahdollisuus tutustua moniin moniin uusiin ja mahtaviin tyyppeihin niin omassa kuin muissakin ainejärjestöissä. 4. Asun Jallu-nimisen koiran kanssa, joka osaa sekä kuorsata että nauraa yhtäaikaa.

1, Ilona Vaaja2. Tapahtuma-, tila- ja kv-vastaava3. Odotan mukavaa yhteisstydiläistä toimintaa. Haluaisin olla järkkäilemässä Stydin jäsenistöä kiinnostavia tapahtumia.

Eli kaikki toiveet vaan kuuluviin!4. Matkustan kesällä Kuubaan! Odotan reissua jo ihan innoissani ja käyn salsatunneilla.

1. Tiina Mäntyniemi2. Tiedottaja ja sihteeri3. Odotan tulevalta kaudelta mukavia tapahtumia ja uusia ihmisiä.4. Olen aikaisemmin opiskellut terveydenhotajaksi.

1. Susanna Nurminen2. Opintovastaava ja alumnivastaava3. Odotan mukavaa yhteistyötä muiden kanssa tärkeiden opiskeluasioiden parissa! Sosiaalityön alumnitoiminta on kehittymässä aktiivisemmaksi, ja haluan olla Stydin puolesta mukana kehittämässä tätä toimintaa, ja toimia yhdyshenkilönä tähän suuntaan.4. Keittiölamppuni virkaa toimittaa Berliinistä mukaan napattu lasten pöllölamppu.

1. Mona Tamminen2. Varapuheenjohtaja, tapahtuma- ja tutorvastaava3. Odotukset hallituskaudelle ovat luonnollisesti kovat - rima pidetään korkealla, kuten Stydissä on tapana:). Ei vaiskaan, pääasia on rento yhdessä tekeminen. Omaan pestiini liittyen haluan huolehtia rakkaiden sossuopiskelijoiden yhteishengestä ja hoitaa ainejärjestömme sisäisiä suhteita. Lisäksi suostun pj Jennin avuksi ainakin melkein mihin vaan.4. Jos olisin tv-sarjahahmo, oisin Frendien Phoebe, tai joskus kuulemma myös Todella upeesta Patsy.

1. Saana Raittila (ei kuvassa)2. Opinto- ja tasa-arvovastaava3. Odotan aktiivista vuotta ja Stydiltä räjähtävää vaikuttamistoimintaa4. Juon tosi paljon liikaa maitoa

28

Ei pakkopullaa vaan oppiainekahveja

Ajankohtaisia kuulumisia yhteiskuntapolitiikan oppiaineesta

Uudeksi professoriksi on valittu Heikki Hiilamo. Hiilamo aloittaa tehtävässään todennäköi-sesti elokuussa 2013. Toista avointa professuuria (vammaisuuden erikoisala) ei ole vielä täytetty, mutta todennäköisesti toinenkin uusi professori aloittaa syksyllä 2013.

Laajat kandidaatin tutkinnot ja sitä myötä uudet tutkintovaatimukset otetaan käyttöön lu-kuvuonna 2014–2015. Tulossa on siirtymäaika, eli aiemmin aloittaneet saavat vielä tehdä tutkin-toaan vanhemmilla tutkintovaatimuksilla. Ulla-Maija Seppälä esitteli yhteiskuntapolitiikan op-piainekahveilla uuden kanditutkinnon alustavaa rakennetta, jossa suurimpana uudistuksena on kaikille valtsikalaisille yhteiset yhteiskuntatieteiden perusopinnot (25 op). Tutkinnossa säilyvät edelleen mm. yleisopinnot, aineopinnot, sivuaineopinnot jne. Käytännössä uudistuksen myötä joitain nykyisten perusopintojen opintosisältöjä siirrettäneen muualle kandi- tai maisteritutkin-toon. Näillä näkymin uudistukseen ei liity laitosten tai oppiaineiden muutoksia.

Paikalla olleet oppiaineen edustajat olivat sitä mieltä, että nettitenttejä voitaisiin ehdottomas-ti ottaa käyttöön myös yhteiskuntapolitiikan pääaineessa huomattavasti enemmän. Tenttiakvaa-rio voidaan saada tiedekuntaan jo ensi syksyksi. Tiedekuntatenteissä aiemmin kaikkien pääainei-den tentit olivat samoina päivinä, nyt on yritetty oppiainejaolla parantaa mahdollisuuksia tenttiä. Mahdollinen ajatus tiedekuntatasolla olisi kierrättää ”tenttipäiväpareja”.

Opintokyselyn selkein viesti oli se, että opintoihin toivottiin lisää erityisesti lukupiirejä ja pi-en-ryhmäopetusta (myös luentoja), ja opinnoissa oli nyt liikaa kirjatenttejä. Erityisesti kirjatent-tejä koettiin olevan liikaa aineopinnoissa ja syventävissä opinnoissa. Nykyisistä kursseista erityi-sesti Eriarvoisuus-kirjallisuusseminaari sai paljon kiitosta.

Oppiaineen edustajat suhtautuivat ehdotuksiin lukupiireistä myönteisesti. Keskustelua käy-tiin mm. siitä, miten lukupiirit voitaisiin toteuttaa: opettaja voisi olla läsnä esim. ryhmän aloitus-tapaamisessa ja kenties muutamissa muissa tapaamisissa ja ryhmä voisi muuten toimia itsenäi-sesti. Esitettiin toivomus, että lukupiirejä voitaisiin kokeilla aluksi lisätä vaikka muutamaan tie-dekuntatenttiin lukuvuodessa. Lukupiirien lisäksi pohdittiin, että myös kirjoittamisseminaareja voitaisiin järjestää nykyistä enemmän. Myös ryhmätöiden lisäämisestä keskusteltiin. Arho Toik-ka toi esille, että ainakin ympäristöpolitiikan opinnoissa on jo käytössä ryhmätyö (ryhmäposte-rit) opetusmuotona, ja se on koettu hyväksi.

Oppiaineen edustajat muistuttivat, että heidän vastaanottoaikojaan hyödynnetään nykyisel-lään hyvin vähän ja he toivoivat, että opiskelijat tulisivat rohkeasti kysymään opinnoista esim. op-piaine-kokonaisuudesta vastaavalta opettajalta.

Lisäksi oppiainekahveilla keskusteltiin siitä, että laitoksella tehtävää tutkimustyötä tulisi avata opiskelijoille paremmin. Laitos voisi pitää esimerkiksi”tutkimuspäivä”, jossa laitoksella tehtävää tutkimusta esiteltäisiin. Tämä voisi toimia paitsi henkilökunnan ja opiskelijoiden välejä lähentä-vänä asiana myös innostaa ja antaa vinkkejä kandi- ja graduaiheisiin. Myös kandivaiheessa voi rohkeasti tulla kysymään vinkkejä muiltakin opettajilta kuin kandiseminaarin vetäjältä, jos tietää jonkun opettajan tehneen tutkimusta tai kirjoittaneen oman työn aihepiiristä.

Sauli JäppinenStigman opintovastaava

29

Oppiainekahveilla sanottua ja ajateltua

Opiskelijat ovat kokeneet, että perusopintojen kurssit ovat keskenään melko samanlaisia.

Ainakin vanhoista tutkintovaatimuksista mieleeni on jäänyt lähinnä se, ettei joulupukkia (hyvinvointivaltiota) olekaan, vaikka peruskoulun yhteiskuntaopissa muuta väitettiin. Ei kun joo! Mä muistan ne lähiökapakoiden tikkakerhot sillon, kuin kaupungistuminen alkoi. Naiset olivat tottuneet hoitamaan kaikki kotityöt, eikä miehillä ollut työpäivän jälkeen juuri mitään tekemistä. Muistaako kukaan muu?

Aineopintojen osalta on todettu, että sosiaalipolitiikan ydin on kateissa. Pelkän Qua vadiksen antia ei ole katsottu riittäväksi.

On myös tärkeää muistaa, että kaikki 60-lukulaiset kuuluvat suuriin ikäluokkiin, mutta kaikki suuriin ikäluokkiin kuuluvat eivät ole 60-lukulaisia.

”Tentit ovt isoja möhkäleitä melkoisella kirjalistalla”. Siispä on toivottu lisää lukupiirejä.

Sosiaalityön opiskelijat ovat omine nokkineen järjestäneet joskus lukupiirin. Ihailtavaa omatoimisuutta. Nyt myös Stigman hallitus järkkää kevääksi lukupiirejä. Kiitos Stigma!

”Opiskelemme suuria ja raskaita asioita, teemoja, jotka ovat arkaluontoisia ja tunnelatautuneita. Nyt tuntuu, että pieni opiskelija jää tiedosta syntyvän maailmantuskan kanssa aivan yksin. Ajattelua kehittäisi paljon, jos vaikeista asioista puhuttaisiin ja keskusteltaisiin.”

Niinpä! Nyt on vaan sellanen fiilis, että buhuu, kaikki on mennyt viimeset kaksikymmentä vuotta päin persettä, mutta me ei voida tehdä sille mitään.

Palautteen antoa opiskelijoille pitäisi kehittää: ”Kirjallisuusseminaari oli ainut kurssi josta olen saanut palautetta suorituksesta.”

Aiheeseen liittyen, katso tämän lehden vaihtarijuttu sivulla 35.

Mihin suuntaan tähdätä esimerkiksi omia sivuaineopintoja, jos tiedän jo nyt, millaisesta työstä olen kiinnostunut?

Nyt 19-vuotiaat uraohjukset voivat tulla kaapista ulos.

Harjoitteluapuraha kaikille. Päästään joskus töihinkin.

Ministeriöt pyörikööt stigmalaisten voimin.

Henkilökunnan ja opiskelijoiden vuorovaikutusta on lisättävä esimerkiksi tapahtumien avulla.

Joo, se kaljapingis viime keväänä oli ihan mahtavaa!

30

Sosiaalisen median arki on performanssitaidetta

I am a poseur and

I don’t care”, lauloi punk-yhtye X-Ray Spexin Poly Styrene vuonna 1978. Toisessa bändin kappaleessa hän muistutti: “Identity is the crisis, can’t you see?”. Tämä artikkeli ei kerro hänestä, vaan identiteetistä ja siitä kuinka me sitä sosiaalisessa mediassa esitämme.

Identiteetti on pohjimmiltaan erontekoa: mikä on ero minun ja sinun, entä meidän ja muiden vä-lillä. Nopeat tietoverkot ja liki universaali oikeus nettiyhteyteen ovat tehneet tästä entistä vaikeam-man lajin. Maailma on tiivistynyt yhä vain, ja suo-malainen nuori kokeneekin todennäköisemmin osallisuutta johonkin globaaliin alakulttuuriin kuin kokoelmaan suomalaisuuden kliseitä.

Internetin vallankumouksen myötä mahdol-listen ulkokuorien, ajatusmaailmojen ja valittu-jen elämäntarkoitusten tarjonta on kasvanut rä-jähdysmaisesti. Kulttuurin markkinoilla on entis-tä enemmän kilpailua ja siten erikoistumista. Käy-tännössä tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisen on helppo chattailla vaikkapa korealaisten kanssa tai brasilialaisen erottautua hullaantumalla pohjois-maisen metallimusiikin melankoliaan.

Sosiaalisessa mediassa eli somessa rakennam-me julkista minäkuvaamme pienin performans-sein. Sosiologi Erving Goffman esitti kirjassaan The Presentation of Self in Everyday Life, että eläm-me jatkuvasti kuin näyttämöllä - valitsemme tar-jolla olevista rooleista omiin tavoitteisiimme ja ky-kyihimme mahdollisimman hyvin sopivan:

Esiinnymme jatkuvasti muille ja muut meille. Keskeistä on, että joudumme neuvottelemaan ti-lanteen tulkinnasta. Emme taio tilanteenmukaisia kommunikaation keinoja tyhjästä, vaan ammen-namme oppimastamme kulttuurista. Kuten kuka tahansa Judith Butleria lukenut tietää, voivat nä-mä normit kahlita esimerkiksi naiset tiettyihin su-kupuolirooleihin.

Vastaavalla tavalla sosiaalisen median palvelut kirjaimellisesti koodaavat pienet esityksemme la-veisiin kehyksiin. Facebook:iin voit ladata kuvia käyttöehtojen ja tekniikan rajoissa. Lisäksi joiden-kin kuvien tai mielipiteiden jakaminen herättäisi paheksuntaa kanssaihmisissäsi. Joka somepalve-lussa vallitsevatkin yhteiskunnan lakien lisäksi nii-den omat näkyvät normit.

Hallinnan puute synnyttää raivon

Julkisen ja yksityisen minän erossapito oli ennen helpompaa. Lapsuudenkotini ensimmäi-sen tietokoneen 56k-modeemi piipitti ja rätisi. Google:n hakua ei ollut ja selaimella navigoitiin suoraan tuttuihin osoitteisiin. En käyttänyt tiettyä nimimerkkiä koherentisti kaikkialla. Harvoin edes rekisteröidyin. Pidin yhteyttä vain ihmisiin, jotka tunsin “tosimaailmassa”.

''Ihmiset jaksavat uskoa omaan

kontrolliinsa, ja raivostuvat, kun

Mark Zuckerberg viekin julkisuu-

den hallinnan kauemmas asiak-

kaidensa käsistä.

Verkkofoorumeillakin tietoa tavataan jakaa ra-jallisesti. Chat-intoa taas synnytti juuri tuntemat-tomana esiintyminen. Parhaimmillaan ihmisiin tutustuttiin kuten muuallakin: hitaasti, lisää tie-toa pikkuhiljaa antamalla. Kuten luonnossa, omaa persoonaa ei liikaa vilautella tuntemattomille.

TEKSTI: Simo Raittila

31

Tänään on kysyttävä, hallitsenko julkista identiteettiäni, jos minulla on yli 500 Facebook-

”ystävää”. Kaikkeen tiedon julkaisemiseen opete-taan suhtautumaan varauksella: “kun laitat jotain nettiin, se on julkista”. Silti ihmiset jaksavat us-koa omaan kontrolliinsa, ja raivostuvat, kun Mark Zuckerberg viekin julkisuuden hallinnan kauem-mas asiakkaidensa käsistä.

Raivostumme, koska haluamme hallita ulkois-ta identiteettiämme. Haluamme paitsi luoda itses-tämme hyvin työllistäviä henkilöbrändejä myös yl-läpitää henkilökohtaista elämäntarinaamme. Per-formoimamme identiteetit perustuvat toistoon, oli yleisö sitten “tuolla ulkona” tai oman päämme si-sällä. Tämän koherenssin rikkoutuminen inhottaa.

Amerikkalainen unelma sosiaalisessa mediassa

Hävisit pelin, jos epäonnistuit esittämään valit-semaasi roolia. Facebookissa voi periaatteessa os-taa etumatkaa rahalla, mutta lopulta sielläkin rat-kaisevaa on viestinnän laatu.

Esimerkiksi Twitter:in on väitetty olevan ta-sa-arvoisempi, koska siellä tavallinen pulliainen voi haastaa ministerin laajan yleisön edessä. Var-sinaiseen kotimaanjulkisuuteen pääsee kuitenkin vain perinteisen median nostamana, missä esim. journalistiselta tasoltaan kyseenalaiset Ylen Uuti-set Suora linja ja verkkolehti Uusi Suomi ovat kun-nostautuneet.

''Hävisit pelin, jos epäonnistuit

esittämään valitsemaasi roolia.

Sosiaalinen media on perustaltaan liberaa-li, jollei vallan anarkistinen. Ei ole päätoimittajaa, joka punnitsisi viikon pääuutisen. Somessa yleisö määrittää kriteerit, joihin yltämällä yksilö menes-tyy. Ajatus puheenvuorojen tasajaosta olisi täysin absurdi.

Kilpailuhenkinen näyttämö repii meitä kappa-leiksi. Vuorovaikutuksia ja tietoa on entistä enem-

män. Kun joudumme vastaamaan entistä useampi-en ihmisten odotuksiin jokapäiväisessä kommuni-kaatiossa, herää kysymys, kuinka montaa erilaista roolia jaksamme ylläpitää. Selviytymisstrategioita lienee useita:

Ensimmäinen voi kehystää somenkäyttönsä tiettyyn rajattuun elämänpiiriin. Hän käyttää so-mea vain töissä tai vain vapaalla. Toinen voi ylläpi-tää muutamaa eri roolia samassa tai useammassa palvelussa. Esimerkiksi allekirjoittanut luo julkis-ta henkilöbrändiä, kirjoittaa puolijulkisia hassuuk-sia ystävilleen ja nauraa häijylle huumorille salai-sissa ryhmissä.

Kolmas voisi tuomita julkisen ja yksityisen persoonansa erot “huonoksi uskoksi”: elämi-seksi ulkoisten odotusten mukaan, oman tah-tonsa sijaan. Mallia Jean-Paul Sartren kirjois-ta ottaen hän voisi ottaa projektikseen elää au-tenttisesti, ja levittää kaiken koko maailmalle.

Yllättävän monet tuntuvat (valitettavasti) va-linneen kolmannen vaihtoehdon. Siksi saamme lukea esimerkiksi eduskunnan wc:n kakkarai-doista. Koska kansanedustaja James Hirvisaari (ps.) on oma itsensä - myös julkisesti.

Identiteetti

32

Yhtä ”itsensä ylittämiskokemusta”rikkaampi

Minulla oli haave, tai oikeastaan suorastaan pakkomielle siitä, että ollessani hyvässä vaiheessa opintojeni kanssa lähden opiskelijavaihtoon. Tie-sin, että jos en toteuta haavettani, tulen katumaan sitä koko loppuelämäni. Olen aina pitänyt itseäni kohtuullisen rohkeana, seikkailunhaluisena ja pär-jäävänä tyyppinä ja minulla on kokemusta nuo-rempana ulkomailla asumisesta. Siispä ajattelin vaihtoon lähtemisen olevan pikkujuttu ja tuovan mukanaan vain mukavia fiiliksiä ja tuntemuksia. Olenhan odottanut tätä tilaisuutta jo teini-ikäises-tä asti. No, eihän se ihan niin sitten mennytkään. Tässä kirjoitelmassa kerron omasta kriisistäni ja pohdinnoistani vaihtoon lähtemisestä ja sen vai-

Kun kaikki paperihommat oli hoidettu ja sain hyväksymiskirjeen Kööpenhaminan yliopistos-ta, suhtauduin vielä asiaan aika lunkisti. Lähtöön oli siinä vaiheessa aikaa vielä reilu puoli vuotta, jo-ten minulla olisi runsaasti aikaa orientoitua uu-teen vaiheeseen elämässä ja valmistautua henki-sesti. Yhtäkkiä yhdessä silmänräpäytyksessä puoli vuotta hurahti ja olin viettämässä viimeisiä viikko-ja kotona ennen muuttoani Köpikseen. Koska odo-tin kokevani lähinnä innostusta ja positiivista jän-nitystä, olin ällikällä lyöty, kun mieleeni tulvi pik-kuhiljaa pelon ja epäilyksen tunteita ja ajatuksia.

Viimeiset viikot kotona olivat yhtä tunteiden vuoristorataa, jonka aikana koin omaavani ainakin viisi eri persoonallisuutta. Vuoristoradan huipulla olin maailmanvalloittaja, joka tulisi kokemaan jo-tain huikean hienoa tulevan puolen vuoden aikana ja varmaan keksimään lääkkeen nälänhätään sii-nä sivussa. Mutta kaikki, ketkä ovat olleet vuoris-toradan kyydissä tietävät, että matka huipulta alas menee paljon kovempaa kuin matka takaisin hui-pulle. Välillä siis mielialassani tapahtui hurjia hu-mahduksia, joiden aikana esiin astui arka ja pelo-kas tyyppi, joka pelkäsi kaikkea ja oli aivan varma,

ettei tulisi tutustumaan kehenkään, ei viihtymään eikä sopeutumaan uuteen ympäristöön. Tai sitten tuo tyyppi viihtyisi liian hyvin eikä haluaisi enää palata. Sekin olisi liian iso riski otettavaksi. Tätä pelokasta tyyppiä en ole varmaan koskaan elämäs-säni joutunut kohtaamaan aikaisemmin ja tuntui todella epäreilulta, että nyt se sitten tuli vaikeutta-maan elämääni ja fiilistelyäni tilanteessa, jonka piti olla ihan pikkujuttu.

Ihmismieli on jännä. Mieli on ohjelmoitu siten, että se pyrkii pitämään ihmisen tasapainossa kei-nolla millä hyvänsä. Siispä uudessa tilanteessa tai muutoksen edessä mieli heittää kehiin kaikki mah-dolliset keinot saadakseen ihmisen luopumaan hy-pystään tuntemattomaan ja jäämään, tuttuun tur-valliseen ympäristöön. Tehokkaimpia keinoja ovat pelot ja epävarmuus. Kohdallani pelot olivat mel-kein saamassa minut heittämään hanskat tiskiin ja jäämään kotiin. Onneksi en niin tehnyt. Näin jäl-kikäteen asiaa arvioidessa koko taistelu omien pel-kojen kanssa tuntuu aika naurettavalta. Mutta siinä hetkessä kun olin jättämässä kaiken tutun ja tur-vallisen, se tuntui minulle täysin todelliselta ja ah-distavalta. Jälkikäteen olen jutellut muiden vaihta-

TEKSTI JA KUVAT: Marleena Savolainen

Vaihtarit

Kirjoittaja on kolmannen

vuoden sosiaalityön opiskelija.

Hän on ylianalysointiin ja

haaveiluun taipuvainen tuleva

kukkahattusossutäti, jonka

mielestä maailmassa ei ole

olemassa mustaa eikä valkoista,

vaan kaikki on loppujen

lopuksi aina harmaata.

33

34

''Viimeiset viikot kotona olivat yh-

tä tunteiden vuoristorataa, jonka

aikana koin omaavani ainakin vii-

si eri persoonallisuutta. Vuoristo-

radan huipulla olin maailmanval-

loittaja, joka tulisi kokemaan jo-

tain huikean hienoa tulevan puo-

len vuoden aikana ja varmaan

keksimään lääkkeen nälänhätään

siinä sivussa.

taistelleensa pelkojen kanssa, kun ensin uskal-taa kertoa niistä itse. Mutta pelot voi voittaa par-haiten kohtaamalla ne, ja sen jälkeen on taas yh-tä ”itsensä ylittämiskokemusta” rikkaampi. Koh-taamisessa auttaa se kun pääsee turvatarkastuksen läpi ja lentokoneeseen. Sitten ei ole enää (ainakaan niin helposti) takaisin kääntymistä.

Vaihtoon ei kannata lähteä itseään pakoon. Tällä tarkoitan sitä, että vaihdossa ollessa joutuu jatkuvasti kohtaamaan oman itsensä ja pohtimaan, millaista kuvaa itsestään tuottaa uusille ihmisille. Tätä tapahtuu toki myös arkisessa jokapäiväisessä elämässä tuttujenkin ihmisten kanssa. Kun yhtäk-kiä kaikki ihmiset ympärilläsi ovat sinulle täysin tuntemattomia ja joudut kertomaan elämänhisto-riastasi, itsestäsi ja maastasi asioita, jotka sinulle ja läheisillesi ihmisille on itsestäänselvyyksiä, tu-lee samalla pohdittua ja kohdattua monia sellaisia asioita itsestä, joita ei ole ajatellut vuosiin tai ken-ties koskaan aikaisemmin. Vaihto tarjoaa siis mah-dollisuuden palata tavallaan omiin lähtötekijöihin-sä ja pohtimaan omaa elämänhistoriaa ja nykyis-tä elämää etäisyydeltä. Joskus pitää käydä kaukana että näkee lähelle.

Vaihdossa joutuu myös hyvin vahvasti kas-votusten oman kansallisen identiteettinsä kans-sa. Muista maista tulevat opiskelijat pitävät Suo-mea hyvinkin eksoottisena, ja ovat kovin innok-kaita kuulemaan miten tämä tai tuo asia on Suo-messa. Siispä itsensä löytää tilanteesta, jossa pun-nitsee, mitä kertoo muille Suomesta, suomalaisis-ta ja suomalaisuudesta. Samalla luo kuvaa siitä mi-tä suomalaisuus itselle merkitsee. Ainakin minun tapauksessani tämä on ollut täysin uusi asia, jota ei Suomessa arkeaan eläessä tule laisinkaan ajatel-leeksi.

Sosiaalityön opiskelijana olen tottunut suh-tautumaan kriittisesti Suomen terveys- ja sosiaa-lipalvelujärjestelmään ja näkemään siinä herkem-min puutteita ja kehityksenkohteita kuin positiivi-sia asioita. Nyt käytyäni useita keskusteluita muis-ta maista tulevien skandinaavista järjestelmää ihai-levien opiskelijoiden kanssa huomaan, että meidän järjestelmässä on kuin onkin paljon myös hyviä puolia. On pelottavaa käydä australialaisen opis-kelijan kanssa keskustelua siitä, kuinka hänen mie-lestään kaikkien maiden tulisi ottaa mallia pohjois-maisesta hyvinvointivaltiomallista. Vallalla oleva voima tuntuu Pohjoismaissa pikemminkin pyrki-vän hyvinvointivaltion heikentämiseen.

Joku viisas henkilö (tämän lehden päätoimit-taja) sanoi minulle kerran hakevansa rahaston-hoitajan pestiä ainejärjestössä, vaikkei oikeastaan pidä raha-asioista, koska ihminen kehittyy vain mennessään oman mukavuusalueensa ulkopuolel-le. Olen tässä asiassa täysin samaa mieltä. Tai aina-kin ihminen kehittyy ja oppii tehokkaimmin men-nessään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja kohdatessaan uutta. En nyt virallisesti sano men-neeni epämukavuusalueelle lähtiessäni vaihtoon, mutta oman arjen jättäminen ja uudelleen raken-taminen on haastavaa, mutta myös hyvin opetta-vaista ja antoisaa. Kaukana löytää myös paljon kai-vattua arvostusta omaa ihanan kyllästyttävää arke-aan kohtaan ja osaa (ainakin hetken) arvostaa uu-della tavalla oman arjen kuvioita ja siihen kuulu-via ihmisiä. Ei siis muuta ihmiset, kuin pois omal-ta mukavuusalueelta ja uutta oppimaan. Niin, eh-kä minäkin voisin harkita uudelleen niitä kansik-sen opintoja.

Päätoimittaja kommentoi: Minusta ei tullut Stydin rahas-tonhoitajaa, koska tehtävään oli muita halukkaita. Kiitos kuitenkin kauniista sanoista!

35

TEKSTI JA KUVAT Anastasia Asikainen

Sipsejä! Futista!

Lähempänä totuutta ovat kuitenkin curryt, kir-jasto ja kahvi.

Lontoossa on tällä hetkellä menossa viides kuukausi. Kaikilta edellisiltä vaihdossa olleilta kuulee, kuinka aika valahtaa suoraan sormien lä-vitse, nyt se tuli itsekin todistettua. Vielä kesäkuu-hun asti aikaa nauttia suurkaupungin elämästä – sitä täällä tosissaan saa kokea.

Tekemistä on myös paljon, ja vaihdon alussa tuntui, että hukun vaihtoehtojen paljouteen. Jatku-vien hätäisten ilmaisjakelulehtien ja netin selailun jälkeen oivalsin sen, että täällä kaupungissa ei pys-ty kaikkeen repeämään. Jos kaupungin hektisyy-teen lähtee liikaa mukaan ja koettaa tarttua jokai-seen mahdollisuuteen, ettei jäisi mitään kokemat-ta, varmasti saa burnoutin pelkän vapaa-ajan orga-nisoinnista. Burnoutista puheen ollen, paikallinen vaihtoyliopisto University College London, UCL.

Olen täällä yhteiskuntahistorian vaihtopaikan kautta syys- ja kevätlukukauden ajan. Tyypillinen viikkoni yliopistolla on seuraavanlainen: 5 tun-tia luentoja ja 5 tuntia tutoriaaleja tai seminaare-ja. Suurin ero Englannissa ja Suomessa opiskelussa on juuri näiden tutoriaalinen ja seminaarien osuus opetuksessa. Ideana on tehdä opiskelusta osallistu-vampaa jakamalla luentoryhmät pienempiin tuto-riaaliryhmiin, jotka koostuvat noin 10 opiskelijasta. Tutoriaaleissa käydään lävitse sille viikolle määrä-tyt luettavat (yleisesti pari artikkelia, reilu 50 sivua vaihdellen luettavaa), jokainen pitää vuorollaan esitelmiä, aiheista väitellään, keskustellaan tee-maan liittyvistä uutisista jne. Tutoriaaliin ei myös-

kään voi saapua jos ei ole tehnyt luettavista tiivis-telmää, ns. Reflection sheettiä. Yliopisto täällä pi-tää opiskelijansa kiireisenä. Kaikki koulukaverini täällä ovat täysipäiväisiä opiskelijoita, sillä harvalla riittää aikaa työntekoon opiskelun lomassa.

Syyslukukausi täällä olikin melko rankka, sil-lä kaikki oli kovin uutta ja samanlaiseen työtaak-kaan ja opiskelutyyliin ei ollut tottunut. Myös kou-lun byrokraattisuus ja puhtaasti epäkäytännölliset proseduurit ottivat päähän.

''Suurin ero Englannissa ja Suo-

messa opiskelussa on juuri näiden

tutoriaalinen ja seminaarien osuus

opetuksessa.

Erittäin positiivinen asia täällä on se, kuin-ka paljon opiskelijalle annetaan palautetta. Aluk-si se oli myös rassaavaa, sillä kaikki tehdyt esseet saa takaisin kommenttien kanssa jossa on viilattu jok’ikinen pilkku sileäksi. Kun jatkuvaan kritiik-kiin tottuu, siitä ei ota niin paljon itseensä vaan op-pii katsomaan omia töitään neutraalimmasta nä-kökulmasta.

Vaihtarit

KALJAA!

36

Kevätlukukasi on lähtenyt rennommissa tun-nelmissa käyntiin, siinä myös yksi syy miksi suo-sittelen kaikille toteuttamaan vaihtonsa koko vuo-den mittaisena. Itselleni kotiin palaaminen jo tam-mikuussa olisi ollut kova paikka. Lontoo on rank-ka kaupunki ja oman paikkansa löytäminen täällä vie aikansa. Mutta kun sen paikkansa löytää ja kun alkaa olla kaveriverkostoa ympärillä kaupunki al-kaa avautua enemmän, tyypilliset turistinähtävyy-det lähinnä ärsyttävät ja saa sen kotoisan tunnel-man aikaan, on fiilis mahtava.

Itse asuin ensimmäiset reilut 4 kuukautta Beth-nal Greenin kaupunginosassa, Itä-Lontoossa. Itä-Lontoo on hyvin etninen, liha on halalia ja suurin osa ruokapaikoista intialaisia. Jaoin asunnon kah-deksan kämppiksen kanssa, melkoinen kokemus mutta onneksi kävi hyvä tuuri ja meitä oli mene-vä sekoitus kansalaisuuksia ja persoonallisuuksia.

Tällä hetkellä asun Islingtonissa, Pohjois-Lon-toossa, kymmenen minuutin kävelymatkan Arse-nalin Emirates Stadiumista. Siinä tuntee asuvansa Lontoossa, kun pitää tarkistaa, milloin Arsenalilla on kotipeli. Muuten metroon tai bussiin pääsemi-nen on mahdotonta. Koko katukuva peittyy puna-valkoisiin huiveihin. Onneksi ainoan omistamani jalkapallohuivin värit ovat myös samat, niin ei tar-

vitse pelätä joutuvansa väärien värien kanssa vää-rään paikkaan.

Jaan kämpän kahden tytön kanssa, kummat-kin ovat jo valmistuneet ammatteihin. Täällä on yleistä, että vaikka olisit jo valmistunut yliopistos-ta ja siirtynyt työelämään, Lontoon uskomattoman korkeiden vuokrien takia on yleistä asua jaetussa asunnossa. En tunne täältä ketään kenellä on pari-kymppisenä oma asunto. Brittiläinen kaverini sa-noi että “taidan ehkä mahdollisesti tietää pari”. Eli omasta kodista suhteellisten hyvien kulkuyhteyk-sien varrella on turha haaveilla jos tulot eivät ole erittäin korkeat.

''Siinä tuntee asuvansa Lontoos-

sa, kun pitää tarkistaa milloin, Ar-

senalilla on kotipeli. Muuten me-

troon tai bussiin pääseminen on

mahdotonta. Koko katukuva peit-

tyy punavalkoisiin huiveihin.

Opiskelija-asuntolan julkisivu Camdenissa. Kyseisest

muovipussit ovat ratkaisuna siihen ongelmaan, että

yleisistä jääkaapeista lähtee ruoat melko varmasti

parempiin suihin. Ruoat muovipussiin ja ikkunasta

roikkumaan viileään!

37

Yhteisasumiseen myös tottuu ja siitä alkaa nauttia. Nyt muutto omaan yksiöön Helsingissä tuntuu kolkolta, pitää ehkä etsiä solukämppä…

Ruokakulttuuri täällä on surullisenkuuluisaa. Kouluruokailua ei ole järjestetty hyvin, ruokalas-ta saa neljällä punnalla epämääräisen mössön tar-joiltuna ranskalaisten kanssa. Joko pitää tuoda mu-kaansa omat eväät, tai käydä hakemassa lähikau-pasta jotain kelvollista. Hevosenlihaa on tullut ko-keiltua sitten ihan vahingossa, kiitos Tesco tästä ta-hattomasta makujen avartamisesta. En tiedä olisi-ko muuten tullut kokeiltua, mutta nyt tuli. Eroa en kyllä huomannut.

Jaksamisia kaikille tutuille opiskeluun siellä Helsingissä, kohta on jo kevät!

Anastasian vinkit Lontoossa vieraileville:

Markkinoita:Borough marketLondon Bridgen metroaseman vieressä, Thamesin ku-peessa aivan mahtavat markkinat. Enimmäkseen ruo-kaa ja juomaa, hedelmiä, lihaa, juustoja, saippuoita, kukkia etc. Kannattaa mennä aikaisin aamusta, sillä paikka on myös turistien suosima. Auki joka päivä, mutta päämarkkinat lauantaina.

Broadway marketPienempi markkinapaikka London fieldsin lähellä. Ei niin iso kun Borough market, enimmäkseen myös ruokaa, jonkun verran myös vaatteita ja koruja. Au-ki lauantaisin.

Pubeja:Faltering FullbackFinsbury Parkin aseman lähettyvillä kovin erikois-laatuinen pubi. Hieman vaikea löytää, mutta pai-kanpäältä sitten löytyykin todellinen helmi. Mestassa tarjoillaan hyvää ja edullista thai-ruokaa, näytetään futispelejä ja sisustus on sekavan kodikas. Osoite: 19 Perth Rd Finsbury Park, London N4 3HB

The Camden HeadTyypillinen brittipubi jossa ilmaista live-musiikkia tai stand-uppia useana päivänä viikossa. Viikonloppui-sin hyvää, teemoittain vaihtelevaa musiikkia ja me-nevä tunnelma.Osoite: 100 Camden High Street, London NW1 0LU

Safkaa:TayyabsItä-Lontoossa Whitechapelin metroaseman lähettyvil-lä sijaitsee loistava Intialainen ravintola. Itä-Lontoos-ta päin kannattaa tulla etsimään hyviä intialaisia ravintoloita, ruoka on kuitenkin erittäin tulista, itsel-läni mietokin polttelee jo suussa. Omat juomat saa tuoda mukaan.Osoite: 83-89 Fieldgate Street, London E1 1JU

Muuta:Genesis cinemaSympaattinen elokuvateatteri Stepney Greenin ase-man vieressä. Vanhanajan tunnelmaa, opiskelijaliput 5,5 puntaa.Osoite: 93-95 Mile End Road, Whitechapel, London E1 4UJ

38

39

40

Kuten rakennukset painavat maan pintaa,niin painaa myös tämä ajatus: joka kerta, kun tapaamme, täytyy meidäntutustua uudestaan.

esittelemme toisemme: ystävät,nimet unohtuvat, nimet muuttuvat,istumme vierekkäinja kadotamme toisemme.

mitä teet, mitä osaat, kenet tunnet,se muuttuu,mutta se pysyy, että hengität, olet.

Petra Malin