Joulusanoma 2011 - Todistaja...poistavan l pimitaltaan tuuman (2.5 cm) kokoisen kasvaimen minun p st ni. H nen molemmilla puolillaan oli enkeli, ja he nostivat minut paareille ja veiv

Joulusanoma2011

Phot

o: J

arno

Kar

janl

ahti

Todistaja Joulusanoma 20112

Olen syntynyt Mäntässä, Suomessa. Tulin vanhempieni mukana siirtolaisena Kanadaan kuuden kuukauden ikäise-nä. Seitsemänvuotiaana koin suuren muutoksen elämäs-säni Thunder Bayn Saalem-kirkossa. Sunnuntaiaamun ko-kouksessa pastori Pentti Leppäsen kysyessä, tahtoisiko joku antaa elämänsä Jeesukselle, kohotin käteni merkiksi. Onneksi Pentti näki pienen pojan käden muiden joukosta. Tästä alkoi uskonelämäni.

Kolmen tai neljän vuoden iässä kehossani tapahtui muutoksia, erityisesti pääni vasemmalla puolella. Aloin nähdä “näkyjä”, kuten raiteilla kiitäviä junia tai liikkuvia kuorma- ja henkilö-autoja. Ne eivät häirinneet normaaleja touhujani, mutta tekivät

minut hyvin väsyneeksi. Salasin ne vanhemmilta ja veljiltäni. Vasta yhdeksän vuoden iässä kerroin näistä oireista vanhemmil-leni. Kuultuaan niistä he halusivat viedä minut lääkärin tutkit-tavaksi. Pastori Frans Kalliomäki tunsi Pyhän Hengen keho-tuksen tulla kotiini koulun ruokatunnin aikana rukoilemaan puolestani, ja siunaamaan minua. Vanhempani veivät minut lastenlääkäri Burnfordin tutkit-tavaksi. Hän puolestaan lähetti minut tutkimuksiin !under Bayn St. Josephin sairaalaan. Tulokset nähtyään Tri Burnford päätti lähettää minut lisätutkimuksiin Toronton Sick Children’s Sairaalaan. !under Bayn seurakunta tajusi tilanteen vakavuu-den ja aloitti rukouskampanjan puolestani. Veljeni saattoivat minut ja isäni Erkki Kuitusen !under Bayn lentokentälle, jos-ta lensimme Air Canadan koneella Toronton Pearsonin kentäl-le. Serkkuni Raini Habgood oli vastassa ja neuvoi meidät Tri Hendersonin klinikalle. Sieltä minut lähetettiin edelleen Sick Children’s Sairaalaan. Siellä hermokirurgi ja hematoloogi tekivät kumpikin omat tutkimuksensa. Tri Henderson, hermokirurgi, sanoi oireiden viittaavan kasvaimeen, joka painoi aivojani. Toinen lääkäri puo-lestaan ajatteli sen olevan jokin veressä oleva häiriö. Tri Hen-dersonin diagnoosi osoittautui oikeaksi. Kuuden viikon kulut-tua olin leikkaussalissa. Koko tämän ajan !under Bayn seu-rakunta rukoili, että Jumala parantaisi minut. Erkki Siltamäki ja kaksi muuta seurakuntalaista olivat autossa matkalla metsä-työmaalle. He alkoivat rukoilla ja siinä rukouksessa ollessaan Erkki sai seuraavan näyn: Hän näki valkoisiin puetun lääkärin poistavan läpimitaltaan tuuman (2.5 cm) kokoisen kasvaimen minun päästäni. Hänen molemmilla puolillaan oli enkeli, ja he nostivat minut paareille ja veivät ulos leikkaussalista. Kävi ilmi, että näky oli yhtäpitävä sen kanssa, mitä tapahtui leikkaussa-lissa. Jumala ohjasi kirurgin käsiä hänen leikatessaan, enkelien seisoessa vartiossa. Äitini oli rukouksessa ja pyysi Jumalalta: “Herra, jos sinulla on Larryille varattuna tehtävä ja tie Sinua seuraten, paranna hä-net.” Leikkauksen jälkeen minut vietiin heräämöön. Siellä ker-roin hoitajalle, että minusta tuntuu että kuolen. Samanaikaises-ti Sinikka Lukkarinen heräsi kotonaan töytäisyyn varhain aa-

Vain yhdet jalanjäljet näkyivät Vain yhdet jalanjäljet näkyivät

Todistaja Joulusanoma 2011 3

mulla. Kun hän viimein heräsi sikeästä unesta, hän näki enkelin seisovan vuoteen vierellä. Enkeli kehotti Sinikkaa rukoilemaan Laurin puolesta, koska hänen tilansa on erittäin kriittinen. Si-nikka viipyi tuntikaupalla taistellen rukouksessa puolestani sa-maan aikaan, kun minut oli siirretty osastolle toipumaan. Pian sen jälkeen serkkuni Raini Habgood ja ystävänsä Lauri Heiskanen vierailivat luonani. Kun Raini katseli turvonnutta, siteissä olevaa päätäni, hän virkkoi Laurille: ”Minusta tuntuu, ettei Larry-serkku taida selvitä tästä.” Mutta Jumalalla oli eri suunnitelma; Hän oli ohjannut kirurgin kättä poistamaan kas-vaimen. Parannuin täysin leikkauksesta. Vuoden kuluttua palasin jälkitarkastukseen tri Henderso-nin klinikalle. Heti nähtyään minut hän tarttui päähäni ja ra-visti sitä voimakkaasti. Sen jälkeen hän sieppasi seinältä koris-temiekan ja osoitti kärjen suoraan minua kohti. Reagoin hänen temppuihinsa nauramalla. Äitini sen sijaan säikähti näitä teste-jä. Lääkäri tutki näin terveydentilaani ja reaktioitani. Läpäisin ne helposti. Todistajan lukijalle: “Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.” Jokainen yksilö on Hänelle tärkeä tilanteista riippumatta. Silloin lapsuudessa Jeesus kulki kanssani, mutta vain yhdet jalanjäljet näkyivät, koska Hän kantoi minua. Jeesus on vastaus, mikä tarpeesi lieneekin; fyysinen, psyykkinen tai hengellinen. Jeesus voi parantaa ihmeen kautta tai auttaa lääkä-reitä parantamaan. Kiinnitä katseesi Jeesukseen ja anna Hänelle kunnia, kiitos ja ylistys.

LARRY KUITUNEN

Suomennos Terttu Karhinen

Joulun tullessa Tänään, taas tullessa joulun,majaani niin hämärään,keskelle kiireen ja touhun,Jeesus, mä sua odotan.Oletko ulkona jälleen,huonetta etsien taas?Turhat nää kiireeni tälleenyksinkö aikani saa? Oveni aukaista tahdon,Sinulle tilaa jo teen.Majaani saavu, nyt anon,valoksi himmeyteen.Henkesi suo tähden laillayllä sen taas kimmeltää.Rakkautta, lämpöä vaillaSua ilman jouluni jää. Rukoilen, valosi hohtaayllä tään majani suo.Kaipaisin, että se johtaajonkun vois seimesi luo.Niin että maailman tielläkulkija tuntea saa:Ikuinen Rakkaus vielämajassani asustaa. Terttu Karhinen

Ester Mäkelä, Meeri Kuitunen, Artturi Kähärä, John MäkeläLaurin veljet: Teuvo ja Eero

Erkki Kuitunen ja Larry sylissä


Jälleen lähestymme vuoden suurinta juhlaa joulua. Hyvä Jumala antoi rakkaimpan-sa, kalleimpansa, oman Poi-kansa syntyä tähän pimeään maailmaan. Pienoisevanke-liumissa Johannes 3:16 sa-notaan: ”Jumala on rakas-tanut maailmaa niin paljon, että antoi Poikansa, jottei yksikään, joka Häneen us-koo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elä-män.” Joulu tuo mieleen monenlai-sia muistoja, niin hyviä kuin huonojakin. Valmistellessam-me tuota suurta juhlaa, muis-tojemme kuvastoon piirtyvät rakkaamme, jotka ovat jo siir-tyneet ajasta iankaikkisuuteen. He ovat päässeet Kotiin Juma-lan Kirkkauteen. Siellä ei ole enää eroa, ei murhetta, ei kyy-neleitä. Mieleeni muistuu joulu 1977, ja myös seuraavan vuo-den ensimmäiset kaksi viikkoa. Tuolloin olimme perheenä Ke-niassa lähetystyössä. Taivaan Isä oli lahjoittanut meille kol-me tervettä lasta, joista kiitimme Jumalaa. Oli kaunis kesäinen päivä. Lapsemme Sami, Susanna ja Ma-riia leikkivät verannalla. Kesken leikkien Susanna juoksi luokse-ni ja kysyi: “Äiti, koska Jeesus tulee ja ottaa minut Taivaaseen?” Vastasin hänelle: “Ei Sinua vielä oteta pois, Jeesus hakee meidät kaikki yhtä aikaa, ettei kenellekään tule ikävä.” Tuohon Susan-na vastasi: ”Minä haluan mennä nyt.” Hän lähti leikkimään si-sarustensa kanssa. Jäin yksin mietteisiini ihmetellen lapseni pu-

heita. Sydämeeni koski, kyselin Herralta mitä tämä kaikki tar-koitti. Joulu lähestyi, kiireet vain lisääntyivät. Yhdessä lastemme kanssa teimme tarvitseville jou-lupaketteja. Näin halusimme viedä hyvää joulumieltä kotei-hin. Muutamaa päivää ennen Jouluaattoa Susanna jälleen tuli luokseni kesken leikkiensä ja pyysi, että lähtisimme koko perheenä Tsemelilin Lähetys-asemalle ja veisimme orpolap-sille hänen leikkikalujaan joulu-lahjaksi. Ensin estelimme, mut-ta nähdessämme kuinka tärkeä tuo käynti olisikaan hänelle, täytimme Susannan toiveen. Voi sitä iloa ja riemua mitä hän koki jakaessaan rakkaat nuk-kensa orpolapsille. Susanna piti kovasti lau-lamisesta, ja niinpä hän aika pienenä teki ihan oman lau-lun. Tuota laulua hän lauleskeli usein ja se kuului näin: ”Jeesus neuvo meille tie Taivaaseen, me emme tiedä tietä, mutta Sinä tiedät. Neuvo meille Taivaan tie. Muistan, kun hän näki ku-

van Jeesuksesta ristiinnaulittuna, hän kysyi itkien: “Äiti, miksi he ovat panneet Jeesuksen ristille?” Selvityksen saatuaan Su-sanna totesi, ”Jeesus ristiinnaulittiin, koska me olemme olleet pahoja.” Joulu 1977 oli ihanaa yhdessäoloa perheenä, ja myös afrik-kalaisten uskovien kanssa. Vuoden vaihteessa saimme vieraita Kapenguriasta, Airi Mäkelä, nykyisin Pesu, tuli työtoverinsa kanssa vierailemaan. Lapsemme olivat innoissaan, ja esittelivät

“Ota tämä minulta muistoksi”


heille joululahjojaan. Susanna otti lahjojensa joukosta rakkaim-man nukkensa, vei sen Airi-tädille ja sanoi, ota tämä minulta muistoksi. Airi oli ihmeissään vähän alle 5-vuotiaan puheista. Ystävien vierailun jälkeen lähdimme Mirjam Rantasen luokse pitämään Pyhäkoulun opettajien seminaaria. Iloitsimme nähdessämme, kuinka innokkaasti kurssilaiset ottivat opetuk-sen vastaan. Kurssin päätyttyä lähdimme kotimatkalle ja sillä matkal-la tapahtui auto-onnettomuus, jossa Susanna suoraan unesta muutti Taivaan kotiin. Koko perheemme oli tuossa autossa, mutta muille ei käynyt mitään. Toivuttuamme tapahtuneesta mieleeni tulivat kaikki ne kysymykset ja toiveet, joita Susanna oli viimeisten viikkojen aikana minulle esittänyt. Kaiken surun, ikävän ja miksikysymysten keskellä tulimme vakuuttuneek-si siitä, ettei uskovan elämässä ole sattumaa, vaikka kaikkea ei ymmärräkään. Room. 8:28 sanotaan: “Mutta me tiedämme, että kaikki yh-dessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, nii-den, jotka Hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” Saakoon tämä Raamatun paikka lohduttaa Sinuakin ystäväni! Rau-haisaa joulunaikaa kaikille.

SIRKKA ARO-PANULA

Aro-Panulan perhekuva, keskellä lapset Susanna, Samuel ja Mariia.

Koputus turvakodin ovelle jouluyönä

VIISI PALELEVAA LASTA KOKIVAT TODELLISEN JOULUNJoulumme Jekaterinburgissa oli täynnä tapahtumia ja juhlia, jotka alkoivat jouluaatosta ja jatkuivat ve-näläisen kalenterin mukaiseen jouluun aina 6.1. asti. Kodin joulun lisäksi veimme lahjoja kadulta pelastu-neille nuorille äideille ja pikkulapsille, joista pidäm-me huolta. Järjestimme myös perinteisen juhlan ka-dun lapsille.

Jouluaattona turvakotimme suuri perhe oli seurakunnas-sa. Juhla oli erityinen meidän kannaltamme, sillä musii-kista vastasi oma ”maanalainen” yhtyeemme, joka har-joittelee pohjakerroksessa muusikkopariskunnan johdol-la. Oli koskettavaa kuunnella, kuinka vaikeista oloista nousseet nuoremme johtivat ylistystä. Kun palasimme liitoksissaan natisevalla bussilla turvakodille, uunissa odotti ankanpaisti! Kello 23 olimme pöydässä iloisina ja nälkäisinä valmiina aloittamaan, kun ovelle koputettiin. Ulkona seisoi viisi lasta, 12-vuotias Ljuba sisarusten-sa kanssa, nuorin vasta 3-vuotias. Olimme auttaneet hei-tä ennenkin, milloin kadulla, milloin alkoholistiperheen kurjassa kodissa. Vanhempien juomingit olivat jatkuneet jo kolme päivää, eikä lapsilla ollut ruokaa eikä suojaa. Il-tamyöhällä Ljuba otti sisaruksensa, ja he kävelivät isosis-konsa perässä pitkän matkan kotiimme lumessa ja 25 as-teen pakkasessa. Lapset olivat nääntyneitä ja ihan jäässä.Kylmästä ja korkeasta kuumeesta väristen sisarukset as-tuivat lämpimään, valoisaan ruuantuoksuiseen taloom-me. Keskeytimme aterian ja aloimme nopeasti hoitaa si-saruksia: kuuma kylpy, kohmeisten jalkojen hierontaa, lääkettä, puhtaat vaatteet, viisi uutta lautasta pöytään. Lapset söivät ja joivat, väsyneinä, hämmentyneinä ja pu-humatta mitään. Saatuaan vatsansa täyteen he nukahti-vat heti lämpimiin vuoteisiin. Illan lopuksi me työntekijät istuimme kynttilöiden valossa puhumassa päivän tapahtumista, ryhmämme esiintymisestä, hyvästä vastaanotosta seurakunnassa. Mutta suurimman vaikutuksen meihin olivat tehneet nämä sisarukset, jotka saivat kokea todellisen joulun ko-dissamme. Kiitimme Jumalaa, että meillä on tässä kyl-mässä kaupungissa koti, jossa nääntyneet, lyödyt ja pel-käävät lapset ja nuoret voivat löytää lämpöä, rakkautta ja turvaa.

ANDREI JA NATASHA IVANOV. MISSION POSSIBLE RAPORTTI

NO.1 2011 [email protected]


Tein evankelioimismatkoja työtoverini kanssa Kainuun kylillä. Hyvin usein kokous-matkamme veivät meidät syr-jäkylille tiettömien taipaleiden taa, kauas liikekeskuksista, emmekä voineet kulkea käyt-töömme lahjoitetulla mootto-ripyörällä kuin osan matkaa. Erikoisesti Jumala oli laske-nut meidän sydämiimme men-nä juuri rajan läheisyydessä sijaitseviin syrjäisiin kyliin. Tuolloin jouduimme tekemään matkojamme kesäisin ”apos-tolin kyydillä” eli kävelimme, milloin kapeita kinttupolkuja, milloin suoalueita pitkospui-ta pitkin. Silloin tällöin jou-duimme käyttämään venettä kyytineuvonamme. Talvella matkamme taittuivat hiihtäen. Nuo matkat olivat unohtumat-tomia. Oli kuin Jumala olisi ollut siellä lähempänä suuren koskemattoman luonnon kes-kellä. Noista pienistä kylistä oli poissa kiireinen elämänme-no ja ihmiset olivat halukkaita tulemaan joukoittain Jumalan Sanaa kuulemaan. Sydänten maaperä oli avoin ja vastaan-ottava. Tuollaiset tilaisuudet olivat keidashetkiä sananju-listajille, kun sai nähdä miten kallis, iankaikkisen elämän siemen upposi hyvään maaperään. Olin noin vuotta aikaisemmin sanoutunut irti toimestani Ete-lä-Suomessa ja tuntenut Jumalan kutsuvan minua lähtemään kokoaikaiseen Jumalan valtakunnan työhön, viemään pelas-tuksen hyvää sanomaa. Uskossa olimme vaimoni kanssa läh-

teneet tälle tielle, luottaen siihen että Jumala pitää tarpeistamme huolen. Tiemme johti pohjoiseen, Kainuun kansan keskuuteen. Ei siellä pohjoisessa ollut silloin seu-rakuntia tukemassa, oli vain muu-tamia uskovia, hekin hajallaan eri kylillä. Kotiseurakuntamme Ete-lä-Suomessa muisti joka kuukau-si pienellä kannatuksella ja sitten oli muutamia ystäviämme, jotka olivat saaneet sydämelleen kan-nattaa meitä taloudellisesti. Us-kollisesti ja säännöllisesti he sen tekivät, ja me kiitimme Jumalaa taloudellisesta tuesta, eikä meiltä puuttunut mitään tarpeellista. Alkuvaiheessa asuimme Taival-koskella eräässä pienessä kylässä, vanhassa, harmaassa yhden huo-neen mökissä. Ketä kaikkia sii-nä mökissä olikaan asunut ennen meitä, sitä emme tienneet, mutta meille se oli tarpeeksi hyvä ja ko-toisen tuntuinen. Mökin ullakolle oli kertynyt kaikenlaista kamaa, tarpeettomaksi joutunutta. Tava-roista päätellen ne olivat kuulu-neet paketteihin, joita sodan jäl-

keisinä vuosina oli tullut Amerikasta. Niissä oli paljon hyvää ja tarpeellista, mutta osa oli jäänyt jakamatta. Ne eivät olleet kelvanneet kenellekään. Siellä ne lojuivat hajallaan ullakolla. Tietämämme mukaan paikkakunnalla vierailleet naisevanke-listat olivat paketeissa olleita vaatteita jaelleet kotikäynneillään tarpeessa oleville. Monet muutkin olivat vuosien varrella noita lähetyksiä tutkineet ja ottaneet hyviksi katsomansa vaatteet ja tarvikkeet käyttöönsä. Mekin niitä tarkastelimme mökin omistajan kehotuksesta.

Amerikan turkiskaulus


Joukossa oli muutamia turkiskauluksia, sellaisia irtokauluksia. Eivät ne mitään arvoturkista olleet. Minä ja työtoverini päätimme kumpikin ottaa yhden kauluksen, suunnitellen tehdä niistä läm-pimät rukkaset talven pakkasia ajatellen. Ja niin meidän tavaroittemme joukkoon joutui yksi sel-lainen ”turkiskaulus”. Muuttaessamme sitten syk-syn tullen Suomussalmelle oli tuo kauluskin mu-kana muuttokuormassa. Emme silloin osanneet aavistaa, miten arvok-kaaksi tuo turkiskaulus tulisi. Silloin oli ankara pakkastalvi siellä pohjoisessa. Pakkanen oli mone-na päivänä lähellä 40 astetta, jopa nousi muuta-mina päivinä yli 40 asteen. Revontulet loimusivat öisin värikkäinä yli taivaan saaden lumenkin hoh-tamaan eri väreissä. Se oli todella valtavaa katsel-tavaa etelän lapsille, mutta perin kylmää. Tuolloin koin ajan koittaneen lämpöisten ruk-kasten tekoon siitä turkiskauluksesta. Aloin rat-koa turkista irti siitä kauluksesta. Mikä yllätys minua kohtasikaan silloin! Kauluksen sisältä al-koi tulla Amerikan dollareita. Niitä ei loppujen lo-puksi ollut kovin monta, mutta arvoltaan ne olivat suuria seteleitä. Seuraavana päivänä kävimme pankissa ja vaih-doimme yhden setelin. Ne olivat aivan käyttökelpoisia meidän suureksi ihmeeksemme. Ei kulunut kauan tuosta, kun maassa alkoi yleislakko, joka lamautti ja pysähdytti melkein koko elämän. Ei kulkenut pos-ti, eivätkä mitkään kulkuneuvot. Lakko kesti lähes kuukauden, mutta sen haittavaikutukset tuntuivat vielä kauemmin siellä pohjoisessa. Ystävämme etelässä olivat huolestuneita meistä, mi-ten tulisimme toimeen, onko meillä edes rahaa ostaaksemme ruokatarvikkeita, kun emme voineet saada kannatuksiamme. Silloin sen lakon aikana me näimme kuinka Jumala oli jo etu-käteen nähnyt tilanteemme ja lähettänyt ”kaarneensa ” asialle. Meille kävi kuin Elialle Keritin purolla. Jumalan kaarneet ”lennättivät” hänelle ruokaa aamuin ja illoin. Meidän eväämme tulivat tuon ”Amerikan turkiskauluksen” muodossa. Kuljetta-vana kaarneena lie ollut amerikkalainen ”hyvän tahdon lento-kone”, joka toi pian sotien jälkeen avustuslastia sotien kurimuk-sissa puutteeseen joutuneille suomalaisille. Siinäpä sitten lentää liihotteli tuo turkiskauluskin Suomen kamaralle. Aikaa myöten tuo turkiskaulus oli kulkeutunut varmasti monen käden kaut-ta tuon vanhan mökin ullakolle. Emme tulleet koskaan tietä-mään tuon kauluksen historiaa, se olisi ollut mahdotonta selvit-tää, mutta siitä tulimme vakuuttuneiksi, että Jumalan tiedossa ovat kaikki elämämme päivät, menneet ja tulevat. Me, ihmisi-nä emme näe huomista päivää, emme edes tätä päivää loppuun asti, mutta kuinka turvallista on olla sellaisen Isän lapsena, joka pitää meistä hyvän huolen elämämme jokaisena päivänä. Raa-matussa sanotaan: ”Katso Herran silmä valvoo niitä, jotka Hän-tä pelkäävät ja panevat toivonsa Hänen laupeuteensa, pelastaak-seen heidän sielunsa kuolemasta ja elättääkseen heitä nälän (täs-

sä tapauksessa lakon) aikana” ( Ps. 33:18,19). Edellä mainittu tapahtuma sai vielä hieman jatkoa. Tie-toomme oli tullut, että silloisella Helluntaiherätyksen lähetys-sihteerillä Finellillä oli vaikeuksia saada ulkomaan valuuttaa lähetyssaarnaajien kannatuksiin lähetyskentille. Meillä heräsi kysymys, olisiko näistä dollareista jotain hyötyä tuohon kanna-tuspulmaan. Kun sitten yleislakko päättyi, lähetin välittömästi kirjeen Odin Finellille. Kerroin kirjeessäni, että olimme saaneet käyt-töömme erän Amerikan dollareita, jotka olisimme halukkaat myymään normaaliin pankin kurssihintaan, jos hän haluaisi ostaa ne. Mainitsin myös, ettemme voi niitä lahjoittaa, koska olen köyhä evankelista ja kannatukseni on vaatimaton. Siinä vaiheessa olimme jo käyttäneet 20 dollaria perheemme välttä-mättömiin tarpeisiin. Vastauskirjeessään Odin pyysi meitä lähettämään rahat ensi tilassa hänelle. Emme suinkaan viivytelleet, vaan heti lähetim-me dollarit menemään hänelle. Pian saimme postilaatikkoom-me häneltä kirjeen ja siinä samassa sievoisen summan Suomen rahaa, josta riitti elatukseemme ja vuokraamme pitkäksi aikaa. Ostettiinpa noilla rahoilla vaimolleni uusi ompelukone, jota hän oli toivonut saavansa, kun hän teki itse kaikki lasten vaat-teet ja omatkin asunsa. Odin osoitti kirjeessään suurta kiitollisuutta saadessaan pie-nen helpotuksen kannatuspulmiin. Meillä oli kaksikertainen ilo saadessamme näin kokea Jumalan apua ja voidessamme ja-kaa iloamme lähetyssaarnaajien hyväksi.

HEIKKI RUMMUKAINEN

Heikki puolisonsa ja Maija-tyttärensä kanssa kotinsa edustalla Suomussalmen kirkonkylällä 1955.


Joulu koskettaa jokaista tavalla tai toisella. Toiset kritisoivat joulunviet-toa pakanallisena perinteenä, johon on liitetty kristillinen kuorrutus. Toi-sille joulu on sananmukaisesti juh-lista jaloin. Olipa henkilön katsanto-kanta mikä tahansa ja mielipide jou-luperinteistä ja ajankohdasta mikä tahansa, joulun sanoma pysyy. Me kristityt voimme täydellä syyllä ja hyvällä omallatunnolla erottaa joulu-kuun 24 ja 25 päivät ja juhlia Kristuk-sen syntymää. Matteuksen evanke-liumin alussa meille kerrotaan, kuin-ND� HQNHOL� LOPHVW\L� -RRVH¿OOH� XQHVVD��Tuossa kohtaamisessa voimme näh-dä muutamia tärkeitä ulottuvuuksia joulun sanomaan.

Joulu tuo Jumalan yliluonnollisen voiman ihmisen ulottuville Maria oli raskaana Pyhästä Henges-tä (Matt. 1:18). Joose"lle ilmestyi unessa Herran enkeli (Matt. 1:20). Koko joulun sanoma on valtavaa kuvausta Jumalan yliluonnollisen voiman esiinastumises-ta ihmiskunnan keskelle. Jumala, maa-ilmankaikkeuden Luoja, astuu ihmisten keskelle. Taivaat avautuvat ja näkymät-tömän maailman edestä vedetään ikään-kuin esirippu pois. Maria tulee raskaaksi Pyhän Hengen voimasta. Tästä tapahtu-masta saa syntynsä kristinuskon voitto-kulku. Neitseestäsyntyminen on Raa-matun kirkas ilmoitus ja näin Jumala haastaa koko nykyaikaisen skeptisismin, humanismin ja liberalismin, joko uskot alusta alkaen, tai et sitten ollenkaan. Kun nykyään on muotia houkutella länsimaisia sanankuulijoita raamatulli-sella elämäntapaopetuksella ja sitä kaut-ta saada ihmiset miettimään, että kenties Jumala on olemassa, Matteus lataakin heti kirkkailla valoilla. Jumalan yliluon-

nollisuutta ja voimaa ei yritetä selitel-lä siistiksi paketiksi, joka sopisi nykyih-miselle joka ei usko mihinkään. Jumala on kaikkivaltias, ihmeitätekevä Jumala. Hän tekee mitä tahtoo, milloin tahtoo ja miten tahtoo. On lohdullista tietää, että kun ihmisen inhimillisestä ja rajallisesta työkalupakista loppuvat työkalut ja avai-met, Jumalalla on tuon rajallisuuden ul-kopuolelta tulevat toimintatavat ja avai-met. Usko Raamatun yliluonnolliseen ja ihmeitätekevään Jumalaan, sillä Hänelle on kaikki mahdollista.

Joulu osoittaa Jumalan myötätunnon ihmiskuntaa kohtaan “Ja Hän on synnyttävä pojan” (Matt. 1:21). Jumala syntyi ihmiseksi. Hän tuli ihmiseksi ihmisten keskelle. Tämä suu-ri teologinen totuus on nimeltään inkar-naatio. Raamatun Jumala ei ole ainoas-taan pyhä ja transsendentti Jumala, vaan Jumala, joka on tullut lähelle. Filippiläis-kirjeen sanoilla: Kristus ei “vaikka hänel-lä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliik-sensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja Hänet havaittiin olennal-taan sellaiseksi kuin ihminen; Hän nöy-ryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristinkuolemaan asti” (Fil. 2:6-8). Tämän tyhjentymisen kautta Jumala osoitti rakkautensa ja myötätuntonsa ih-miskuntaa kohtaan. Kristus kärsi ihmise-nä ihmisen tuskan, nälän, janon, ikävän, hyljätyksi tulemisen, murheen, petetyk-si tulemisen, ihmisten pilkan, pahoin-pitelyt, ruoskan iskut, yksinäisyyden ja viimein hirvittävän kuoleman Golgatan ristillä. Tämän tähden Heprealaiskirje todistaakin Hänen myötätuntoisesta pa-pillisesta virastaan: “Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä

tavalla osalliseksi…Sentähden piti Hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että Hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylim-mäinen pappi tehtävissään Jumalan edes-sä, sovittaakseen kansan synnit. Sillä sen-tähden, että Hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa” (Hepr. 2:14,17,18). “Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksi-amme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksel-la armon istuimen eteen, että saisimme lau-peuden ja löytäisimme armon, avuksem-me oikeaan aikaan” (Hepr 4:15-16). Tä-män tähden voit rohkeasti astua Jumalan eteen ja pyytää Häntä auttamaan itseäsi elämäsi kiusojen, taisteluiden ja koettele-musten keskellä.

Joulu julistaa pelastuksen sanomaa ”Ja Hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä Hän on vapahtava kansansa heidän synneistän-sä” (Matt.1:21). Tässä on joulun keskei-sin sanoma pähkinänkuoressa. Raamattu osoittaa, että kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Vie-lä meille ilmoitetaan, että synnin palkka on kuolema, siis iankaikkinen ero eläväs-tä Jumalasta. Nykyisessä maailmanajassa

Joulun sanoman äärellä


Asuimme silloin ennen Kanadaan muuttoa Rekolassa, 20 km matkan päässä Helsingistä. Jokaiselle perheelle tulee vuosien mittaan traditioita. Niin meillekin oli tullut. Vie-timme jouluja sukuni kanssa yhdessä. Näin saimme jouluaattona vieraaksem-me iäkkään isäni ja kaksi sisartani, jois-ta toinen oli leski, ja hän tuli viettämään joulua poikansa kanssa. Sisarusten lap-sista meidän lapsemme olivat nuorim-pia. Usein tuli vieraaksemme myöskin hyvä ystävämme, vanha uskova veli. Jälleen tuli joulu ja mietimme kuinka sen viettäisimme. Lapsemme olivat jo suurem-pia. Oli kuin joku olisi kuiskannut sydä-meeni: ”Menkää käymään romanilasten kodissa.” Ja niin teimme. Oli liikuttavaa katsella, kuinka monia heistä haettiin ko-teihin juhlimaan joulua. Oli kuitenkin muutamia, joita ei kukaan tullut hake-maan. Yksi heistä oli pieni Henry-poika. Ei ollut vaikea saada pikku Henryä mukaam-me. Paperityön jälkeen lähdimme hänen kanssaan kotiimme joulunviettoon. Uskon, että ilo oli molemminpuolinen, kun ajelim-me Rekolaan. Suomessahan on jouluaatto juhlan kohokohta. Sisarteni kanssa laitoimme juhla-aterian kuntoon ja lämmitimme sau-nan. Näin olivat ulkonaiset puitteet mitä parhaimmat. Tuli aika istahtaa juhla-aterialle. Mutta eihän jouluna noin vain aterioida. Pentti-isä siunasi ruuan ja sen jälkeen isäni luki maailmanhisto-

rian suurimmasta tapahtumasta. Luuk. 2 luvusta: ”Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen

ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maa-herrana. Ja kaikki menivät verollepantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Betlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlat-tunsa kanssa, joka oli raskaana. Niin tapah-tui heidän siellä ollessaan, että Marian syn-nyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet sei-meen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.” Aterian jälkeen lauloimme jou-lulauluja ja jaoimme lahjoja. Muistelimme suurinta lahjaa, jonka Jumala antoi syntyä jouluyönä talliin, että meillä jokaisella oli-si uskallus rukoilla Joulun Herraa. Hänhän myös kuoli edestämme kantaen ja sovittaen syntivelkamme, ja on edelleenkin herrain Herra ja kuningasten Kuningas. Jouluaamuna menimme joulukirkkoon. Erityisen hauskaa oli pikku-Henryllä. Kat-selin tuota musikaalista pikkulasta. Eihän

hänellä mitään kitaraa ollut, mutta kun kuoro lauloi, otti hän mielikuvituskitaransa ja ”soitti” mukana. Otekin oli ihan oi-kea. Oli mukava katsoa, kuinka hän nautti joulukirkosta.

AIRI VIRTANEN

Joulu joulujen joukossa

on vallalla ajattelumalli, että kaikki on luvallista ja suvaittua. On myös vallalla ajattelu, että kaikki uskonnot ja tiet vie-vät loppujen lopuksi Jumalan yhteyteen. Jumalan sana osoittaa meille kuiten-kin kirkkaasti, että on olemassa vain yksi Pelastaja. On olemassa vain yksi nimi, jossa voi pelastua ja saada syntinsä an-teeksi. On olemassa ainoastaan yksi ja ai-nut tie Jumalan yhteyteen. Hän on Jeesus Kristus. Tämä on suuri ilosanoma. Voit saada syntisi anteeksi kun teet parannuk-sen ja uskot joulun Herraan Jeesukseen Kristukseen. Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut, julistaa meille joulun sanoma.

Joulussa on kysymys Jumalan läsnä-olosta “Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyt-tää pojan, ja tälle on annettava nimi Im-manuel”, mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme” (Matt. 1:23).Jumala siis astui ihmiseksi ihmisten kes-kelle ja sovitti maailman synnit. Näin avaten tien jokaiselle ihmiselle Jumalan läsnäoloon ja läheisyyteen. Jumala tah-too olla meidän kanssamme. Hän tahtoo olla osa meidän jokapäiväistä elämääm-me, työtämme, opiskeluamme, ilojam-me, surujamme, perhe-elämäämme ja harrastuksiamme. Kristuksen uhrikuole-man kautta saamme olla avoimen taivaan

alla kaksikymmentäneljä tuntia vuoro-kaudessa ja seitsemän päivää viikossa. On suurenmoista kokea Jumalan todellisuus arkielämän kilvoituksen keskellä hänen selvänä puheenaan tai hellänä kosketuk-senaan. Tänä jouluna toivon sinulle Immanu-elin käsinkosketeltavaa läsnäoloa, mutta, kiitos Jumalalle, se ei ole vain joulun ajan etuoikeus, vaan saa jatkua joka päivä. Lauluntekijä Joy Webbin sanoin: “Voit joulun elää joka päivä vaan ja parhaan vuotes tulet tuntemaan. Jos vain joulun Herra saa sydämessäs asustaa, niin silloin joulu luonas aina on.”

MARKO SELKOMAA


Muistan miten hartaasti ja suurel-la jännityksellä lapsuuden kodissani odotimme joulun tuloa. Voi miten se oli pienestä pojasta jännittävää aikaa. Kaiken yllä oli jonkinlainen salaperäi-syyden verho, ja kaikilla oli kiire. Jou-lun ihanat hajut tuntuivat nenässä. Lahjojen saaminen ja pakettien avaa-minen oli se varsinainen kohokohta. Pienelle pojalle joulussa oli jotain sa-laperäistä tunnelmaa, joka ihmeelli-sellä tavalla kietoutui Jeesuslapsen, 0DULDQ� MD� -RRVH¿Q� \PSlULOOH�� 7XR-ta tunnelmaa ei voinut oikein kuvata edes sanoillakaan, sen vain aisti kaik-kialla ympärillään.

Mutta sitten kun lapsuus jäi taakse, jou-lusta jotenkin katosi se hohto ja tunnel-ma jonka olin lapsena tuntenut. Ihmette-lin itsekseni, että mihin se joulun tunnel-ma on kadonnut. Olisin halunnut saada sen takaisin, mutta sitä ei enää löytynyt mistään. Aika kului ja noin 20 vuotiaana huo-masin, että ei vain joulu ollut menettä-nyt tunnelmaansa, vaan koko elämä al-koi tuntua turhalta ja tyhjältä. Elämä oli kuin keinutuolilla kiikkumista, se ei vienyt minnekään eikä antanut mitään. Ajattelin, että ellei parempaa sisältöä ja perustaa löydy elämälle, niin kannat-taako tätä elää. Yritin etsiä elämäni tyh-jyyteen sisältöä erilaisista huvipaikoista, mutta sieltäkään ei vastausta löytynyt, ne tuntuivat yhtä tyhjältä kuin oma sydäme-ni. Ihmetellessäni mistä löytäisin elä-

män tarkoituksen ja elämänhalun, mie-leeni tulivat lapsuuden joulut ja Raama-tun kertomukset joulun tapahtumista. Niissä muistoissa oli jotain salaperäistä ja lohduttavaa, joka veti puoleensa. Otin sil-loin Raamatun ja aloin lukea sitä ja ajat-telin, jospa sieltä löytyisi jotakin joka aut-taisi minua saamaan elämänhaluni takai-sin. Luin koko Uuden testamentin läpi osittain kaksikin kertaa. Minua kiehtoi valtavasti Jeesuksen persoona ja Hänen ylevä luonteensa. Mutta löysin myös ai-van ihmeellisiä Raamatun jakeita, joita en ymmärtänyt ollenkaan. Esim. Joh. 3:3: ”...joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Myös Room. 8:15,16: ”...te olette saaneet lapseu-den hengen, jossa me huudamme: ’Abba Isä!’ Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.” Olin aivan hämmentynyt. Mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa? Minähän olen kunnon kristitty, lapsena kastettu ja käyn joskus jopa kirkossakin. Uskon Jeesuk-seen, kunnioitan Jumalaa ja luen uskon-tunnustuksen niin kuin muutkin. Mutta mitä ihmettä tuo ”uudestisyntyminen ja lapseuden henki” on, joka meillä pitäisi olla, ja onko minulla sitä? Näyttävät kui-tenkin olevan tosi tärkeitä asioita, koska ilman niitä ei pääse taivaaseen ja iankaik-kiseen elämään. Siinä ihmetellessäni löy-sin kirkon papin Urho Muroman kirjoit-taman pienen kirjasen ”Kuka on kristit-ty.” Luin sen ja se selvitti juuri nuo asiat joita itseltäni kyselin. En tuntenut ketään jolta olisin kysynyt näistä asioista. Samal-la se kuitenkin lisäsi epävarmuuttani sii-tä, olenko todellinen vai nimikristitty. Sitten eräänä iltana ajattelin että selvä, minä kysyn asiaa itseltäni ja kuulostelen mitä sisimpäni siihen vastaa. Niinpä tein sen ja suljin silmäni. Vähän ajan kuluttua tulivat mieleeni väärinteot ja synnit, joita olin tehnyt ja rikkonut Jumalan kymme-tä käskyä. Ei mitään todistusta syntien sovituksesta ja Jumalan lapseudesta. Olin aika tavalla säikähtynyt kun huomasin

olevani vielä väärällä tiellä, menossa koh-ti kadotuksen kuilua. En oikein tiennyt mitä ajatella ja mitä tehdä. Mutta noin kahden synkän viikon jälkeen ajattelin, että ei tässä muu auta, täytyy ruveta te-kemään parannusta, tunnustaa syntisyy-tensä ja etsiä Jeesuksen ristin ja sovinto-veren voimaa. Jospa Jumala sitten kuulee kun muutaman kuukauden ajan, joka ilta tätä rukoilen. Erikoista, että heti kun aioin polvistua, kummallinen sisäinen taistelu alkoi. Yksi ajatus sanoi: ”Älä missään tapauksessa tee sitä. Jos otat asian noin vakavasti, tulet hulluksi.” Toinen ajatus sanoi: ”Luovuta elämäsi Jumalalle, muutoin et koskaan selviä elämäsi ongelmista.” En silloin tiennyt etteivät ne olleet minun omia aja-tuksiani, vaan sielunvihollinen ja Jeesus taistelivat minun sielustani ja kohtalosta-ni. Lopulta päätin, että uskon ja luotan Jumalaan, menköön sitten niin kuin me-nee. Jeesushan on luvannut: ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” Niinpä sitten polvistuin ja tunnustin syntisyyteni ja pyysin päästä Jeesuksen ristin juurelle Hänen sovintoverensä alle saadakseni syntini anteeksi. Jatkoin vielä, että haluan lähteä seuraamaan Jeesusta välittämättä siitä mitä ihmiset sanoisivat. Ihmeekseni Jumalan taivas vastasi heti. Jeesuksen veren voima huuhtoi sisimpäni ja tuli niin puhdas ja hyvä olo. Sitten tuli vielä toinen pehmeä aalto, jonka Urho Muroman kirjan perusteella tunnistin Jeesuksen Hengen tuomaksi Jumalan lapseuden hengeksi. Ilo ja rauha oli niin valtavan suuri, että se ylitti lapsuuden joulutunnelmatkin. Todellinen, hengel-linen joulu oli tullut sydämeeni, tuoden sisäisen rauhan ja ilon. Olin saanut jou-luni takaisin, mutta ei enää ulkonaisten asioiden tuomana, vaan Jeesuksen anta-mana sisäisenä, sydämen jouluna. Hyvä ystävä, joka olet lukenut tämän kerto-mukseni, onko sinulle syntien sovitus ja sydämen joulu jo todellisuutta?

VEIKKO ARO-PANULA.

Lapsuuden joulu sydämessä


”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta (Joh. 1:14).

Yllä olevat sanat kirjoit-ti Johannes, joka saattoi maailman tietoisuuteen Jumalan suuren pelastus-suunnitelman. Hän puki taivaassa tehdyn suunni-telman sanoiksi, jotka tuli vat lihaksi. Jumala tuli ih-miseksi Jeesuksessa, joka asui täällä ihmisenä. Hän koki ihmisen ongelmat ja asumisen vaikeudet. Hän oli kaikessa kiusattu niin kuin mekin, kuitenkin il-man syntiä. Lihaksi tullut Sana oli täynnä kirkkautta ja puh-tautta, niin tekojen kuin vaelluksen suhteen. Hän kantoi hedelmää, näin kirkastaen Isän nimeä ja valtasuuruutta. Jeesuksen elämä oli kuuliaisuuden hedelmää Isälle, sillä Poika teki vain sitä, mitä Isä tah-toi. Jeesus oli täynnä kir-kastusvuoren kirkkautta, mutta myös hän oli täynnä ristin ja ylösnousemuksen kirkkautta. Elämän kirkkaus oli siinä, että hän oli täynnä armoa ja totuutta. Tänään maailma ei tunne kumpaa-kaan. Ihmiset ovat armottomia ja totuus vääristyy ihmis-ten sanoissa ja teoissa. Kuitenkin saamme lukea: ”Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta, sillä vasta hänessä nämä ominaisuudet tulivat maailmaan jumalalli-sen puhtaina.” Kun enkeli ilmoitti Jumalan Siinain vuorella, hän

ilmoitti lain ja oikeudenmukaisesti rankaisevan Juma-lan. Jeesuksen ilmoitus toi Jumalasta esiin toisen puolen: Isän. Raamattu sanoo: ”Ainokainen poika, joka on Isän helmassa on hänet ilmoittanut.” Johannes jatkaa: ”Ja hän asui meidän keskellämme.” Asuminen tuo Jumalan mei-

tä lähelle. Jumalalle vä-littyi ihmisen puoli. Hän tuntee kokemuksellisesti kaikki ihmisen ongelmat. Hän tietää, miltä tuntuu, kun ei ole valmiina sijaa mihin päänsä kallistaisi. Hän oli ”kipujen mies ja sairauden tuttava”. Hän koki sen tuskan, kun yksi luottoystävä petti. Hän koki myös Jumalan ylös-nousemuksen voiman il-mestyvän kuoleman kes-kelle. Siksi hän on todelli-nen ja suurenmoinen apu kärsivälle ihmiselle. Asumisen kautta vä-littyi Jumalan puoli ihmi-selle. Ilman Sanan lihaksi tuloa ja asumista, emme tuntisi taivaallista Isää, emmekä tietäisi, mitä on olla Isän sylissä. Jeesuk-sessa Jumala tuli meille todella katseltavaksi ja kä-sin kosketeltavaksi. Jee-sus on sisäinen elämäm-me. Voimme kokea hä-nen tunteitaan, ja saada omaan elämäämme hä-nen luonteenpiirteitään ja

mielenlaatuaan. Kristuksen armo ja totuus, tämän jou-lun kaksoisvalo, voi tänäänkin valaista ja lämmittää mo-nia. Myös omassa sydämessämme Jumalan armo ja to-tuus voi muovata meitä. Antakaamme sen tähden Kris-tukselle sijaa sydäntemme majatalossa.

MARTTI KALLIONPÄÄ

Sana tuli lihaksi

Marjatta ja Martti Kallionpää


Laatikon pohjalta löytyi vanha kirje, kauhtunut fax vies-ti perheen äidiltä, joka oli läheinen ystävä meille monille. Tuntui surulliselta, kun tämän arvokkaan faxin sanoista ei enää saanut kunnolla selvää. Viestin oli lähettänyt Kaari-na Viitanen, joka joutui elämässään koviin kokemuksiin harvinaisen sairautensa takia. Ja hän muutti ajasta ikui-suuteen jo 30 vuoden ikäisenä. Kaarinasta on nyt vain kal-lisarvoisia muistoja. Niitä on kyllä tallennettu kirjankin muotoon sekä suomeksi että englanniksi. Kaarina syntyi Suomessa, ja muutti pienenä vanhempiensa mukana Ka-nadaan, ensin Thunder Bayhin ja sitten lännelle Vancou-veriin. Lasten leirillä hän antoi nuoren elämänsä Jeesuk-selle ja päätti seurata häntä lopun ikänsä. ”Se olikin oikein elämän alku minulle”, hän kirjoitti. Työelämässä hän toimi kirjanpitäjänä.

Hääkellot soivat - Juha tuli elämääni, ja tiesimme heti alusta, että Jumala oli antanut meidät toisillemme. Kun Juha pyysi minua vaimok-seen, minun piti kysyä, oliko hän varma siitä, sillä minulla oli kasvannaisia ja sen tähden mahdollisesti isoja vaikeuksia edessä.

Oikeasta korvasta oli kuulo jo kokonaan hävinnyt. Mutta Juha oli varma, ja kohta olimme alttarilla lupaamassa elämämme toi-sillemme ja Herralle. Hääjuhla Vancouverin Kotikirkossa oli kaunis ja kaikki toi-vottivat sydämestään onnea ja Jumalan siunausta nuorelle pa-rille. Juha ja Kaarina olivat vielä vastavihittyjä, kun Kaarinan toinenkin korva, se parempi, alkoi menettää kuuloaan. Tutki-muksia ja kuvauksia tehtiin ja palavat rukoukset nousivat tai-vaan puoleen. Kuinka Jumala sallii tällaista heille? Lääkäri ker-toi, että seuraava leikkaus johtaisi täydelliseen kuulon mene-tykseen. Voi vain kuvitella, kuinka kovalta sellainen lausunto saattoi tuntua.

Maailma ilman ääntä - Helmikuun 14. 1985 muutti elämäni perusteellisesti. Leik-kaus oli sovittu kello kahdeksaksi aamulla, mutta jo seitsemältä minua lähdettiin viemään operaatiohuoneeseen. Olin lääkkei-den vuoksi uninen, mutta pidin lujasti Juhan kädestä kiinni. Hän käveli siinä rinnallani. Pysähdyimme leikkaussalin ovella, Juha ei voinut tulla pitemmälle. Hän puristi kättäni vielä vii-meisen kerran ja sanoi: ”Minä rakastan sinua.” Aloin itkeä hiljaa

Kallisarvoisia muistoja KAARINA


kun minua vietiin sisälle leikkaussaliin, jossa ryhmä lääkäreitä ja hoitajia oli odottamassa. Mitä minulle olikaan tapahtumassa? Oliko Jumala ollenkaan hallitsemassa? Kun sitten Juha tuli hakemaan minua kotiin sairaalasta, hän auttoi minut autoon, mutta hämmästyin sitä etten kuullut min-käänlaista ääntä, kun hän sulki oven. Ja tuntui hyvin kummal-liselta, kun hän pani moottorin käyntiin, enkä kuullut silloin-kaan mitään. Koko ajo kotiin oli ihan epätodellista. Maailma liikkui, mutta ilman ääntä. Kotona istuin tuolille ja katselin sei-niä: ”Apua, minä olen joutunut toiseen maailmaan. Haluan ulos täältä.” Mutta vain unessa pää-sin sieltä pois. Aamulla herätessä olin aina hirveän pettynyt siitä, että olin yhä kuuro. Ja joka päivä odotin, että Jumala minut paran-taisi.

Täydellinen hiljaisuus - Minun sallittiin päästä ta-kaisin työhön. Rakastin kirjan-pitotyötä. Mutta elämä ei ollut helppoa kuurolle. Alussa pelkä-sin mennä ruokakauppaan tai ostoksille yksinäni. Mitä jos joku puhuisi minulle, mitä tekisin? Yhtä kamalaa oli alussa tulla mu-kaan seurakunnan kokouksiin. Meiltä tultiin myöhästyneenä ja pujahdimme parvekkeelle, etten tapaisi ketään. Ja pois lähdettiin ennen muita. Joskus itkin autos-sa, ja meidän piti lähteä takai-sin kotiin. Jouduin paniikkiin, jos Juha ei ollut rinnallani. Kesti vuoden, ennen kuin pystyin ole-maan luontevasti toisten seura-kuntalaisten kanssa. Kuulevana ollessaan Kaarina oli soittanut urkuja kokouksis-sa. Nyt kun ei ääntä ollut, hän ei voinut sitä tehdä. Kuitenkin, kaikkien ihmeeksi, Kaarina roh-kaistui taas soittamaan yhteisiä lauluja vain nuotteja seuraamal-la. Laulujen johtaja näytti hänelle kirjasta numeron, ja käsiviit-tauksien mukaan Kaarina soitti, ja soittikin varmasti ja sopi-valla voimalla. Tämä liikutti koko seurakuntaa syvästi. Mikä suurenmoinen esimerkki kaikille! Vieläpä Kaarina puhuikin kansalle ja luki Raamattua. Oli hyvin vaikuttavaa kuunnella esimerkiksi näitä sanoja: ”Rauhan minä jätän teille, minun rau-hani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maa-ilma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” Penkissä istujana Kaarinalla oli hyviä ystäviä, jotka

kirjoittivat käsin tai tietokoneen näytölle, mitä kokouksessa pu-huttiin. Vuonna 1988 syntyi Kaarinalle ja Juhalle suloinen pikkutyt-tö Jessica. - Olin ylionnellinen Jessicasta heti ensipäivästä lähtien ja ra-kastin häntä niin kovasti, että tuntui kuin nyt vasta oikea elä-mä olisi alkanut. Jessica oli kaksivuotias, kun kerroin hänelle ensimmäisen kerran, että minulla on ”kipeät korvat”. Heti hän risti pienet kätensä ja kumarsi päänsä rukoukseen. Jessica tunsi

myös velvollisuutta vastata pu-helimeen, kun olin yksin koto-na hänen kanssaan. Ja oppi sa-nomaan soittajille, että ”isä on työssä tai ulkona”. Ja ilman ään-tä hän koitti selvästi kertoa mi-nulle kuka soitti, jos oli tunte-nut soittajan. Hänellä oli selvästi lahjakuutta sellaiseen tehtävään. Aika kului ja elämä jatkui. Perheeseen syntyi uusi tyttövau-va nimeltä Elissa. Kaarinan äiti Marjatta Pölönen rakasti suu-resti näitä pikkutyttöjä ja hoi-ti heitä paljon Kaarinan apuna. Niihin aikoihin faxit ja kirjeet olivat kovassa käytössä Viitasen perheessä. Kaarinalla oli paljon ystäviä lähellä ja Amerikan puo-lella, ja he kannustivat kirjeil-lään häntä kestämään tässä hil-jaisuuden maailmassa.

Taistelu elämästä kiihtyy Vuonna 1993 Kaarinan vointi alkoi muuttua pahasta huonompaan, kertoo Juha Kaa-rina-kirjan sivuilla. Tasapaino vaikeutui, samoin silmien nä-kökyky ja kipu päässä alkoi voi-mistua. Kolme suurta kasvainta päässä olivat jo vaarallisen isoja, kivut vain pahenivat. Kaarina vietiin sairaalaan ja siellä teho-

osastolle, ja kohta hengityskoneeseen. - Kysyin ensiapulääkäriltä, mitä voisimme tehdä? Hän sanoi: ”Rukoilla”. Ilman että kone olisi työntämässä happea Kaarinan keuhkoihin, hän menehtyisi 3-4 minuutissa. Tämä oli täsmäl-leen se tilanne, jota Kaarina oli pelännyt, ja hän oli sanonut, et-tei koskaan haluaisi pysyä elossa koneen avulla. ”Kun minun ai-kani on mennä, antakaa minun mennä, sillä tiedän, mihin olen menossa.” Perhekuntana pohdimme parasta tapaa edetä. Useita tunteja kului, ja lopulta annoimme päätöksemme. Kaarina oli nyt Tekijänsä käsissä. Ja halusimme hengityslaitteen poistamis-


ta. Lääkäri alkoi käsitellä tietokoneen nappuloita. Kun minuutit kuluivat, lääkäri alkoi hymyillä, hän reagoi myönteisesti. Kyllä. Nyt hän hengitti taas itse. Rukouksiimme oli vastattu, potilas oli toipumassa ja tulossa vahvemmaksi.

Iso leikkaus - Kaarina voimistui ja jopa kirjoitti tauluun viestejä. Hän kysyi: ”Oletko jo syönyt?” Ja ”Älkää itkekö minua, itkekää niitä, jotka vaeltavat ilman Jeesusta. Minä tiedän mihin menen, mut-ta he eivät tiedä.” Kysyimme, haluaisiko hän mennä suureen leikkaukseen. Lääkärit olivat melko optimistisia sen onnistumi-sesta. Hän nyökkäsi, ”kyllä”. Viidentoista tunnin leikkauksen jälkeen tri Durity soitti minulle kotiin iltamyöhällä. Hän kertoi vaikeuksista, mutta oli optimistinen ja sanoi, ettei suurempaa vahinkoa ollut aiheutu-nut. Aikaisin seuraavana aamuna tutkiessaan Kaarinaa hän oli todennut, että ”hänellä on liikettä sormissaan ja varpaissaan.” Ylistys Herralle, leikkaus oli onnistunut! Mutta kolmannen päivän aamuna tapahtui käänne huo-nompaan. Kaarina riippui kuitenkin elämässä kiinni. Olimme hänen luonaan, nukuimme vuorotellen läheisessä perhehuo-neessa. Olimme rukoilleet ja odottaneet Jumalan ihmettä tähän asti. Hänen nuori sydämensä oli sykkinyt normaalia nopeam-min korvatakseen elämää antavan hapen puutetta. Nyt katse-

limme numeroiden pienenemistä 70.. 67 .. 20 .. 19. Sitten äk-kihyppäys 20..30..40..50. Toivoni kohosi kun huudahdin: ”Kas niin, Jumala parantaa hänet nyt. Tätä ihmettä olemme odotta-neet!” Sitten tuli pudotus 50 lyönnistä nollaan ja sitten tasais-ta viivaa-------- Olimme olleet todistamassa jalon sydämen vii-meisiä yrityksiä, viimeistä taistelua selvitä. Jumalan enkelit olivat tulleet meidän Kaarinaamme nouta-maan. Hän meni pois ollakseen oikean omistajansa Jeesuksen Kristuksen luona – vain kymmenen päivää 30-vuotissyntymä-päivänsä jälkeen. Ihmeellinen pyhyys laskeutui päällemme huo-neessa. Voimme melkein tuntea enkelien siipien äänen, kun he kantoivat Kaarinan Jeesuksen luokse. Tunsimme surua, mutta myös iloa samaan aikaan. Surua menetyksemme johdosta, mut-ta iloa vapautuksesta Jeesuksen kautta. Hautajaiset tulivat ja menivät. Saattajia oli paljon ja kuk-kia suuret määrät. Kaarinalla oli paljon ystäviä, jotka olivat ru-kouksin kantaneet häntä. - Ja me astuimme seuraavaan vaiheeseen elämässä ilman ra-kastavaa vaimoa ja äitiä. Puhuimme Jessican kanssa usein äi-distä ja aloimme iltarukouksemme sanoilla: ”Kiitos Jeesus, että pidät hyvää huolta äidistä. Ja kiitos Jeesus, että eräänä päivänä saamme liittyä häneen siellä taivaassa ja saamme aina olla yh-dessä.”

KOONNUT L. MYYRA


Lapsuuskotini oli Kerimäellä. Olen neljälapsisen perheen nuorin. Äitini oli uskovainen ja toimi pyhäkoulun opettaja-na siinä kylässä missä asuim-me. Opin äidiltäni paljon, hän oli rukoileva äiti. Kävin pyhä-koulussa ja myös lastenleiril-lä, joita pidän nykyisinkin hy-vin tärkeinä.

Tulimme mieheni kanssa Sault Ste. Marie nimiseen, kauniiseen kaupunkiin heinäkuun 1. päi-vänä 1959. Oli paljon uutta ja opittavaa. Suomalaisten paris-sa oli monenlaista tapahtumaa, kirkkotoimintaa, tansseja, ym. Emme siihen aikaan käyneet kirkossa. Kävimme tansseissa, joihin tuttavamme heti halusi-vat viedä meidät. Minä erikoises-ti pidin tanssimisesta. Muuten elämä meni eteenpäin työntou-hussa. Vuosien kuluessa saimme perheenlisää, Annen, Andyn ja Daven. Meillä on ollut suuri ilo lapsistamme. Vaikka en ollut us-kossa, rukoilin aina lastemme puolesta, että Taivaan Isä suoje-lisi ja varjelisi heitä, ja Kiitos Tai-vaan Isälle, että Hän on vastan-nut rukouksiini. Elämä oli monivaiheista! En-tiseen tapaan menimme tansseihin, mutta kun tulimme kotiin, niin mikä suuri tyhjyys olikaan sisimmässä. Ymmärsin, että Herra alkoi puhutella tavalla ja toisella. Aloin lukea Raamattua ja rukoilin (salaa mieheltäni) Jumalaa, että Hän johdattaisi elä-määni. Sisimmässäni tunsin halun ja kaipauksen tulla uskoon, mutta en kertonut tästä kenellekään, ainoastaan Taivaan Isälle rukouksessa. Halusin mennä kirkkoon ja odotin, että joku pyy-täisi, mutta ei kukaan pyytänyt. Kaipasin saada jotakin parem-paa, mitä eivät maailman menot voineet antaa. Kerran olimme

kahvipöydässä sisareni ja erään muun henkilön kanssa. Kes-kustelumme juontui hengelli-siin asioihin. Minäkin halusin tuoda esille mielipiteeni ja millä tavalla uskoin. Sanoin, että kun äitini on uskossa, pelastun äiti-ni uskolla. Sisareni sanoi hyvin napakasti: ”Raamatussa sano-taan, ettei toisen uskolla voi pe-lastua. Meidän täytyy henkilö-kohtaisesti tulla uskoon ja ottaa Jeesus vastaan Pelastajanam-me.” Uskoin, että Herra johdat-taa elämääni rukousten kautta. Raamatussa sanotaan Matt. 7:7,8: ”Anokaa niin teille annetaan, etsikää, niin te löydät-te, kolkuttakaa, niin teille ava-taan, sillä jokainen anova saa ja etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.” Meillä on lupa anoa, etsiä ja kolkuttaa niin monta kertaa kuin haluamme kun-nes saamme vastauksen. Olin janoinen Jumalan puoleen ja rukoilin johdatusta, että voi-sin julkisesti tehdä ratkaisun. Tapahtui, että eräs perhetutta-vamme kuoli yllättäen tapatur-maisesti. Se oli kova isku meil-le, erikoisesti minulle, sillä olin voimakkaasti etsikkoajassa. Tiesin, että jos minulle näin ta-

pahtuisi, en olisi valmis kuolemaan. Menimme sinä iltana kirk-koon, tämän vainajan leski ja eräs toinen henkilö. Se ilta oli hy-vin vaikuttava monella tavalla. Oli kaunista musiikkia ja laulua Jeesuksesta ja Hänen rakkaudestaan. Liikutuksen kyyneleet pu-tosivat poskilleni. Ne olivat surun ja ilon kyyneleitä. Tiesin, että olen oikeassa paikassa. Sitähän olin rukoillut Jumalalta. Pastori toi saarnassaan esille pelastuksen tärkeyden. Musiikki oli aina ollut lähellä sydäntäni. Kuoro lauloi kutsulauluja. Niissä oli sa-

Viimein löysin tien

Jatkuu sivulla 21

Helvi ja Arvo Huopalainen


Ikivanha kuva sukutalosta vei ajatukset kaukaisiin aikoi-hin. Harmaa hirsitalo ja muutama ihminen valokuvaan asettuneina luovat lähes sata vuotta sitten vallinneen tun-nelman. Pihakoivut ovat vielä pieniä verrattuna myöhem-piin aikoihin, mutta samat leikkikivet ovat näköjään aina olleet noilla paikoilla. Kalaverkkoja oli silloinkin tuvan sei-nällä kuivumassa. Omassa lapsuudessani päärakennus oli jo laudoilla vuorattu ja aittarivi taustalla punamullalla maalattu. Pihan toisella laidalla oli navetta, sarain ja sau-na, ja kauempana olevan riihen nurkalta on aina siintänyt sininen lampi. Mikä ihana maalaismaisema peltoineen ja järvineen. Isän kotitila Luumäellä. Pikkupoikana pääsin sinne junalla ja loppumatkan isän pyö-ränputkella istuen. Muistan isän läähätyksen vieläkin, kun hän

mutkittelematta polki isoja mäkiä hiekkaista maantietä pitkin kohti entistä kotiaan. Veräjäportti kääntyi saranoillaan, ja eteen aukeni hieno lapsuusmuistojen pihapiiri, Kukasmäki. Aina kun ajattelen suomalaista maalaistaloa, se näyttää juuri tällaiselta. Siellä olivat Janne-setä ja Veera-täti, jotka pitivät taloa yllä. Elämä oli rauhallista. Talvi-iltoina leveälierinen öljylamppu heitti valoa tupaan, jossa oli massiivinen valkoinen uuni ja rin-kihella. Pitkä ruokapöytä oli keskeisellä paikalla ja penkit sei-nän vierillä. Valkoinen vesisaavi oli oven luona ja sen laidassa koussikka. Seinällä vanha kello mittasi aikaa ja soitti tunnit, parram parram. Kesällä heräsin tuoksuvassa aitassa lehmänkellojen kalinaan ja tädin heleisiin huutoihin. Tähikki, Mansikki ja muut lehmät lähtivät metsään päiväksi ja palasivat iltapuolella itsekseen koti-veräjälle. Jannen kanssa otettiin airot olalle ja lähdettiin järvelle

Rikkaita muistoja

Kukaslahden talon pihalla


katiskoita katsomaan tai verkkoja nostamaan. Niinpä sai Vee-ra-täti usein istua kaivolla ahvenia perkaamassa. Komea musta-valkoinen Maikko-kissa oli silloin myös paikalla. Mahtava elä-mys oli sekin, kun täti tuli pärekorin kanssa tuomaan viljan tai heinän niittäjille evästä ja kahvia. Sirpit ja viikatteet olivat siihen aikaan käytössä näillä kivisillä pelloilla, joskus hevonen veti raksuttavaa niittokonettakin. Lähimetsässä oli lähde, jon-ka reunalla oli halaistun tikun päässä tuohisippu. Sillä oli hyvä hörpätä raikasta vettä kuumana kesäpäivänä. Nämä ovat niitä kuolemattomia lapsuusmuistoja. Veera lauleskeli usein hengellisiä lauluja: ”Kestävät kaikk lu-paukset iäti voimassa.” Jostain hän oli oppinut sen eestiksi, ja lauloi ”tööttuset iial ei peta”. Eteisestä pääsi ruokahuoneeseen, jossa oli separaattori. Sieltäkin kuului kampea vääntävän heleä laulu. Ja muistiin jäi pysyvästi, kun hän pannuja kolistellessaan lausahti hellan ääreltä. ”Kyllä se niin on, että Herran vuorelta sitä eteskatsotaan.” Janne ei liikoja laulellut, mutta oli uskovai-nen mies. Hän hoiteli talossa miesten tehtäviä ja otti aterian jälkeen mielellään ruokalevot, eleli hiljaista elämäänsä. Pidin hänestä kovasti, ja hän minus-ta. Talossa oli musta hevonen nimeltä Pekka. Se oli isännän lemmikki. Tallin ovella kuului lempeä tervehdys hörähtäväl-le ystävälle - ”Mies musta kuin tropiikin yö.” Ja Pekka hamuili sokeripalaa Jannen taskusta. Setä ja täti kävivät hengelli-sissä kokouksissa Taavetin Saa-lemissa. Joskus oli pidetty ko-kouksia tässä kotonakin. Sel-laisessa oma isäni tuli nuorena miehenä uskoon. Hän kääntyi vain polvilleen puusohvan vie-reen ja antoi elämänsä Juma-lalle. Ja muutti vuosikymmeniä myöhemmin taivaan kotiin.Saalemissa oli seinällä taulu, jossa luki: ”Mestari on täällä ja kutsuu sinua.” Muutaman nai-sen ja miehen kuoro lauloi ki-taroiden säestyksellä ”Golgata paikka ihmeinen tää, sieluni sua ain ylistää. Golgatan virta puhdisti mun. Jeesus oi pelasti tuomitun...”. Sormet vaihteli-vat akordeja ja kitarat helkkyivät. Yksinkertaista, mutta aitoa ja koskettavaa. Laulu pysäytti ja Mestari kutsui! Kuulijoiden sydä-missä syntyi päätös lähteä seuraamaan Jeesusta. ”Tahdon seura-ta Sua Jeesus, vieköön tiesi minne vaan.” Saalem seisoo yhä pai-kallaan. Tämä vaatimaton rukoushuone on ollut pelastuksen paikka monille, ja paikkakunnan uskoville hengellinen koti.

Lapsuuden aikaiset sukulaiset nukkuvat Luumäen hautaus-maan mullassa odottaen ylös-nousemuksen aamua. Tuskin monikaan käy lukemassa hei-dän kauhtuneita nimiään hau-takivistä. Mutta kaikki uskos-sa kuolleet ovat perillä Jumalan ikuisessa valtakunnassa. Siel-lä on myös legendaarinen lähi-talon isäntä, Lepiston Manu, joka raskaalla, mustaksi terva-tulla veneellään hiljaa nytkytte-li järven selkää musta lierihattu päässään. Talteen jäänyt kuva soutajasta olisi maalauksen ar-voinen. Loppujen lopuksi. Millaises-sa ajassa kukin onkaan elänyt, tärkeintä on se, miten kaikki on

päättynyt. Onnellinen se, joka tekee sydämessään selvän rat-kaisun: Tahdon seurata sua Jeesus! Ja kiitos Jumalan, vieläkin on voimassa Saalemin taulun teksti: Mestari on täällä ja kutsuu sinua!

LEEVI MYYRÄ

Veera ja Janne

Käsissä heillä on vanhan ajan puintiväline varsta.


When we moved to Africa as a family in 1995, my heart was burning with a desire to tell the world about Jesus. I had been trained to do this; I had grown up seeing others doing this; this is what they were paying me to do. Life is full of surprises and para-doxes. I, who had gone to present Je-VXV��HQGHG�XS�¿QGLQJ�KLP�� Some years ago, we met a family with the mother and father being HIV+. !e infection developed into AIDS and the mother died, leaving the grieving hus-band with "ve children to support; the youngest were twins. !e widower did not have a regular job but took occasio-nal work when it became available. Ho-wever, working proved impossible when

the children were sick and he could not leave them. Recognizing his despair, my wife suggested that we could look after the youngest child for a while to see if we could nurse her back to health and give the father an opportunity to regain his st-rength. Her name was Babirye. Babirye’s twin sister was named Nakato and is HIV-, weighing approximately twice as much as her sister. Babirye was lethar-

gic and was unresponsive. She did not eat and was gradually wasting away. When my wife tried to feed her, she would spit out the food. My wife noted the child had sores in her mouth; something she thought was common amongst people with HIV. Fortunately, half an hour af-ter the baby was given pain medication, Babirye was eating happily. !ree days later she gave her "rst smile. We were able to control the terrible rash and she continues to eat which has ensured that she has gained weight and acts like a nor-mal baby. !e di#culty is that her de-velopment has been stunted in many ways. !is is in strking contrast to her twin. Babirye weighed a mere 4.9 kilos (normal weight for a 2.5 – 3 month old baby) compared with her twin sister who was over 10 kilos. Nevertheless, Babirye stayed with us for three months and we were able to provide her with medicati-on and sustenance, which prompted her to gain weight. !rough this vital nurtu-

ring, Babirye began developing and today is a normal healthy child. Jesus clearly said that when we receive a child, we are receiving Christ Himself. “Whoever welcomes one of these little children in my name welcomes me; and whoever welcomes me does not welcome me but the one who sent me.” (Mark 9.37; Matthew 18.5; Luke 9.48). For two months, our family knew the address of Jesus. He ate our food; we were able to bath him; we interacted with him every day. Matthew 25:31–46 shows us that Je-sus can come to us in the form of nee-dy people: the malnourished, those who lacked clean water, the homeless, those who lacked clothing, those who were un-well, and with prisoners. !is was a reve-lation which also surprised the people in the story who questioned: “When did we see you hungry or thirsty … a stranger … needing clothing … sick, or in prison?” (Matthew 25:37–39). !is passage chal-

Meeting Jesus this Christmas

Babyirye and Milla Happonen


Tähti ajan yössä

On hiljainen yö.Taivas tummana kaareutuuYli kedonJa lampaiden laidunmaan.Vartiat sauvoihin nojatenJa viittoihin kietoutuneina Liekin loimuihin tuijottaa.

Uskon liekkiHiipuvan hiilloksen laillaVain rinnassa harvan hehkuu.Ajan yö niin synkkä ja toivotonKaapuunsa kalseaan kätkee maan. Vaikeroi sydän tyhjyyttään -

Synkeimmän yön säde taivaanKatkoo ja kirkastaa.Puhjennut huomenkoi on -Syttynyt seimehen halpaanJumalan Poika on. Rakkaus, Taivaan Lahja,Kaikille annettu on.

Yön ikipimeys jälleen Maan yli laskeutuu.Pelko ja kauhu ja synti Kansoja kahlehtii. Toivoton, tahdoton, turta,Soenneet silmät on.

Kohta Jumalan Poika, Kuningas Kuninkain,Puhdas ja Pyhä ParhainKirkkaana ilmestyy.Pasuunat mahtavat kaikuinValitut kutsun saa.

Vahvista väsyneet polvet!Lohduta murheelliset!Nosta, ohjaa ja kannaLuoksensa uupuneet!

Sinikka Doherty

lenges us to examine our relationship with Christ himself. We are often daily confronted by Christ yet he is incognito, hidden in the guise of our fellow human beings. It is important to be aware that people will be judged one day not because they did the wrong thing, but because they failed to do what was right. We may be like the disciples on the road to Emmaus, Jesus was right there walking and talking with them but “they were kept from recognizing him” (Luke 24:13–15). Christ comes to us when we least expect Him, in an appearance we do not recog-nize. We may feel that it is another person just asking for help or another poor person complaining about the lack of water or the lack of a pit latrine - “Why do you come to bother me by rubbing your stomach complaining about hunger? I always hear the same story: why don’t you dress better? Why are you telling me this story about being wrongly imprisoned or becoming in-fected with HIV? You deserved what you got.” We often remain blinkered to opportunities to serve Christ himself, reliving what is written in the book of Job: “When he passes me, I cannot see him; when he goes by, I cannot perceive him” (Job. 9:11). Jesus rebuked one of the disciples because he failed to recognize who he was even though he had followed Jesus for a long time. John 14:9: “Don’t you know me even after I have been among you such a long time?” Perhaps, we do not advocate for the poor, the weak, the marginalized because we are failing to see who we are advocating for. “Jesus is the reason for the season” is a often stated slogan. Let Jesus become real to us this season in those who are around us.

HANNU HAPPONEN

Babyirye is holding a picture of herself at eight months old when she was living with Hannu and

Milla Happonen. She is now six years old


Kerttu Myyrä

Jouluviesti


Joulusanoma 2011

Julkaisija - Publisher Mission Press Society1920 Argyle Dr. Vancouver, BC Canada, V5P 2A8HINTA $6.00 (HST incl.)

Editor: Outi AlopaeusLayout: Keijo SakaraOikoluku: Helena Rantanen Veera LehtimäkiKansikuva: Jarno Karjanlahti

GST No. R 121903561 PublicaTioNS Mail aGReeMeNT No. 40028608 PublicaTioNS Mail ReGiSTRaTioN No. 40028608

Siunattua Joulurauhaa kaikilleVancouver, BC Bethel-seurakunta Kotikirkko Finnish Bethel Church 1920 Argyle Dr. Vancouver, BC V5P 2A8 Puh. 604 325 5414 Fax 604 325 5414 Pastori Klaus Lehtimäki 604 451-4500

VICTORIA, BC VICTORIAN KOTIKIRKKO Finnish Bethel Church Pastori Lauri Tomminen Puh. (250) 381-2418

Calgary, AB Suomalainen Seurakunta Calgary Finnish Church Kokoukset kodeissa Yhdyshenkilö Jorma Heinikainen Puh. 403-248-9907

Thunder Bay, ON Suomalainen Helluntaiseurakunta Finnish Pentecostal Church Saalem 21 Walkover St., Thunder Bay, ON P7B 1L1 Puh:(807) 767-6938 Fax: (807) 767-7587 Pastori Marko Selkomaa (807) 767-6927

Broadview, SK Suomalainen Raamattupiiri Sinikka Lukkarinen (306) 696-2253

Sault Ste. Marie, ON Helluntaikirkko Finnish Pentecostal Church 891 Peoples Rd., Sault Ste. Marie, ON P6C 3W1 Rudolph Hyvärinen (705) 253-8383 Sudbury, ON Sudburyn Suomalainen Helluntaiseurakunta Siion Finnish Pentecostal Church 1843 Paris St. Sudbury, ON P3E 3C5 Puh. (705) 522-2164 Fax (705) 522-4879 Pastori Veikko Aro-Panula

South Porcupine, ON Suomalainen Helluntaiseurakunta Finnish Pentecostal Church P.O. Box 1017 199 Main Street South Porcupine, ON P0N 1H0 Puh/Fax (705) 235-5025

Toronto, ON Toronton Suomalainen Helluntaiseurakunta Saalem Finnish Pentecostal Church of Toronto 2570 Bayview Ave. Willowdale. ON M2L 1B3 Puh. (416) 222-2291 Fax (416) 222-3356 Pastori Paavo Korpela (416) 733-0854

Lake Worth, FL Suomalainen Helluntaiseurakunta Kotikirkko Finnish Pentecostal Church 1510 High Ridge Rd. Lake Worth FL 33461 U.S.A. (561) 533-5716 Pastori Petri Kosonen

Fitchburg, MA Bethel-seurakunta Finnish Bethel Assembly of God Liisa Liedes 163 River St. #1, Fitchburg, MA 01420-3025 Puh. (978) 343-9659

noma minulle. Loppurukouksen aikana eräs henkilö tuli luokseni ja kysyi: ”Etkö sinäkin haluaisi antaa elämääsi Herralle? Lähde tuonne eteen rukoiltavaksi.” Olin heti valmis lähtemään. Pastori rukoili puolestani. Sain kaikki syntini anteeksi ja suuren onnen ja rauhan sydämeeni; si-tähän olin etsinyt. ”Olen uusi luomus Kristuksessa, Hän puhdisti mun verellään.” Voin kokemuk-sestani yhtyä lauluntekijän sanoihin. En huomannut heti kertoa miehelleni us-koontulostani. Vasta kahden päivän ku-luttua kun kerroin, hän sanoi minulle, että sehän on hyvä, johan minä olen huo-mannut, että olet aivan erilainen, mutta

silti piti kysyä: ”Vieläkö äidin mieli tekee tansseihin?” Näin ihmeellisen unen, jossakin vai-heessa ennen uskoontuloani. Olin met-sässä ja etsin tietä, sitä oli hankala löy-tää. Siellä oli kaatuneita puita ja risukkoa enkä millään tahtonut päästä eteenpäin. Mutta yritin vaan ja viimein löysin tien, joka oli kaunis, valkoinen ja korkeam-malla maasta. Se oli valtava näky! En lähtenytkään yksin sitä tietä kulkemaan, vaan halusin mennä hakemaan miestäni, että yhdessä lähdettäisiin sille tielle. Eikä mennyt kuin muutama kuukausi, kun mieheni tuli uskoon. ”Taas syttyvät kynttilät Joulun ja ne loistavat yöhön maan, sekä keskellä ar-kisen touhun. Luovat lämmintä hohdet-

taan.” Joulu on juhlista jaloin, ja meillä on suuri ilo, että saamme viettää sitä las-temme perheitten kanssa. Lapsuuteni jouluista muistan, kuin-ka isäni vei aina koko perheen joulukirk-koon. Hevosilla sinne mentiin. Kerimäen kirkko, maailman suurin puukirkko oli mahtava satojen kynttilöiden valaistuk-sessa. Olihan se lapsille ihanaa katselta-vaa, ja siellä saimme kaikki yhdessä laulaa urkujen soidessa. ”Nyt Jumalalle kunnia, kun antoi Ainoon poikansa, Siit enke-litkin riemuiten, Veisaavat hälle kiitok-sen.” Joulurauhaa ja Siunausrikasta Uutta Vuotta jokaiselle Todistaja lehden lukijal-le.

HELVI HUOPALAINEN

Jatkoa sivulta 15

Viimein löysin tien


vat ovensuussa oudon näköisinä ja pois-tuivat saman tien. Ihmettelin miksi he eivät tulleet luokseni sairaskertomustani selvittämään. En tiennyt syytä siihen. Il-lalla sain kuumaa mannaryynivelliä mo-nen päivän syömättömyyden jälkeen. Se maistui, lämmitti ja oli hyvää. Syödessäni nielusta irtosi pieni pala. Nielin sen vai-keasti alas. Seuraavana yönä voin pahoin ja silloin sukkulan muotoinen, noin nel-jän cm pituinen ” pala” tuli pois. Yöhoita-ja näki sen. Aloin saada penisilliiniä pis-toksina ja siitä paraneminen alkoi. Pääsin vihdoin kotiin. En ollut kertonut kokemuksistani kenellekään mitään. Illalla kotona olles-samme mieheni sanoi, ettei voi kosket-taa minua, koska olen niin ”pyhä”. Olin hämmästynyt ja kerroin hänelle mitä olin kokenut. Hänestä se oli ihana asia. Näin oli helpompaa kertoa, sillä itsekin olin vielä ymmälläni kaikesta kokemastani.

Oli kuitenkin niin hyvä olo ja kiitollinen mieli, synnit anteeksisaaneena. Jouduin käymään vielä erikoislääkärin luona sai-raalan lähettämänä. Hän tutki ja haas-tatteli ja sanoi lopuksi: ” Uskokaa Juma-laan.” Olin kiitollinen ja todella, ei sen parempaa lääkettä ole olemassa.

Siunaukset kantavat

Jo sairaalassa ollessani Raamatun luke-minen tuli minulle tärkeäksi ja rakkaak-si. Siellä askeleeni usein johtivat seuruste-luhuoneeseen, missä pöydän alla hyllyllä oli iso perheraamattu. Myös jouluevan-keliumin lukeminen on ollut siitä asti joulunviettoomme kuuluva asia. Haluni tehdä jotain Jumalan valtakunnan työs-sä johti pyhäkoulun pitoon. Olin rukoil-lut tehtävää ja vanha pyhäkoulunopettaja taas puolestaan apulaista itselleen. Näin olin mukana 16 vuotta. Seuraavaksi olin mukana lähetyspiirissä ja olen edelleen-kin, nyt rivijäsenenä. Oma perheeni on kasvanut niin, että lapsia on jo kolme kolmannessa polves-sa. Meille on ollut suuri ilo hoitaa heitä ja seurata heidän kasvuaan.

Iloitsen uskovien yhteydestä mikä syntyy, missä Jumalan Henki saa toimia. Ystäviä on eri kirkkokunnissa ja lämmin yhteys syntyy aina tavatessamme. Minul-la on ollut myös vahva tunne siitä, että siunaukset kantavat sukupolvien takaa. Kummitätini, äidin vanhempi sisko on kertonut heidän isästään. Isoisäni Juho Olsson oli uskovainen. Hän kokosi suu-ren perheensä sunnuntaisin tuvan pöy-dän ympärille. Siinä luettiin Raamattua ja Lutherin postillaa, sekä veisattiin vir-siä. Isoisä kuoli ennen äitini syntymää. Hän ei näin ollen koskaan oppinut tun-temaan isäänsä. Iltarukous ”Levolle las-ken Luojani” oli äitini opettama. Kävim-me myös silloin tällöin kirkossa, siskoni ja minä. Kaikkein tärkein asia on esiru-kous, se kantaa yli rajojen, eivätkä väli-matkat merkitse mitään.

IRMA KAJASTO

(KOONNUT AIRI TOMMINEN)

Jouluihme Aarno, Hilja-äiti Hypén, Kaija, Pertti, ja Irma

Jatkoa takasivulta

Lunta Valkeemmaks!Kun katselen lumista maisemaa tulee mieleeni laulu, jossa sanotaan: ”Lunta val-

keemmaks, lunta valkeemmaks, oi, kun Jeesus puhdistaa mun, niin saan lunta val-

keammaksi.” Tuo laulu kertoo meille sydämen puhtaudesta, synnin pois pyyhkimi-

sestä sisimmästämme.

(QQHQ�NXLQ�0DULD�V\QQ\WWL�-HHVXNVHQ��LOPHVW\L�HQNHOL�-RRVH¿OOH�MD�VDQRL��´6LQXQ�RQ�DQ-QHWWDYD�+lQHOOH�QLPL� -HHVXV�� VLOOl�+lQ�RQ�YDSDKWDYD�NDQVDQVD�KHLGlQ�V\QQHLVWlQVl�́ ��.XLQND�VXXUHQPRLVWD��2OOD�YDSDD�V\QQLVWl� MD�VHQ�NDKOHLVWD��-R�PXLQRLQ�3VDOPLVVD�NHU-URWDDQ�-HHVXNVHVWD�QlLQ��´+lQ�OXQDVWDD�,VUDHOLQ�NDLNLVWD�VHQ�V\QQHLVWl�́ �MD�+lQHHQ�PH�SDNDQDNDQVRLVWDNLQ�XVNRRQ�WXOOHHW�VDDPPH�SDQQD�WRLYRPPH��0DWW��VDQRR��´$XWXDLWD�RYDW�SXKGDVV\GlPLVHW��VLOOl�KH�VDDYDW�QlKGl�-XPDODQ´��3VDOPLQ�NLUMRLWWDMD� UXNRLOHHNLQ��-́XPDOD��OXR�PLQXXQ�SXKGDV�V\GlQ´��MD�YlKlQ�DLNDLVHPPLQ�VDPDVVD�3VDOPLVVD�KlQ�UX-NRLOHH��³-XPDOD�ROH�PLQXOOH�DUPROOLQHQ�K\Y\\WHVL�WlKGHQ��S\\KL�SRLV�PLQXQ�V\QWLQL�VXXUHQ�ODXSHXWHVL� WlKGHQ�� 3HVH�PLQXW� SXKWDDNVL� ULNRNVHVWDQL�� SXKGLVWD�PLQXW� V\QQLVWlQL�� VLOOl�PLQl�WXQQHQ�ULNRNVHQL�́ ��-D�5DDPDWWX�WRGLVWDD�� -́RND�V\QWLQVl�WXQQXVWDD�MD�K\ONll��KlQHO-OH�WDSDKWXX�ODXSHXV�́� 0H�NDLNNL�ROHPPH�V\QWLVLl��PXNDDQ�OXHWWXQD�PLQl�MD�VLQl�� MD�PH�NDLNNL�WDUYLWVHPPH�SXKGLVWXVWD��5RRP��YDNXXWWDD��HWWl�PH�YRLPPH�VDDGD��´��ODKMDNVL�YDQKXUVNDXGHQ�+lQHQ�DUPRVWDDQ��VHQ�OXQDVWXNVHQ�NDXWWD��MRND�RQ�.ULVWXNVHVVD�-HHVXNVHVVD��MRQND�-X-PDOD�RQ�DVHWWDQXW�DUPRLVWXLPHNVL�XVNRQ�NDXWWD�+lQHQ�YHUHHQVl�́ ��-HHVXNVHQ�YHUL�YXR-ti, että me voisimme saada puhdistuksen synneistämme. Ei ansioittemme vuoksi, vaan DUPRVWD��ODKMDQD��-HHVXV�ROL��MD�RQ�YLHOlNLQ�SDUDV�MRXOXODKMDPPH��HLNl�ODKMDVWD�PDNVHWD��YDDQ�VH�VDDGDDQ�YDVWDDQRWWDD�NLLWROOLVLQ�PLHOLQ��0H�YRLPPH�YDLQ�VDQRD�UXQRLOLMDQ�WDYRLQ��´2L��NLLWRV�-HHVXV��NXQ�SHODVWLW��PXQ�NDXWWD�NDOOLKLQ�YHUHQ´��-D�VDPDVVD�ODXOXVVD�MDWNHWDDQ�P\|KHPPLQ��´2Q�PXVWD�SXNXQL�YDONRLQHQ��VLLQ¶�VHLVRQ�NHUUDQ�HHV¶� LVWXLPHQ��Pl�NDXWWD�YHUHQ��RL�YHUHQ�́ �.LLWRV�-HHVXNVHOOH�+lQHQ�VRYLQWRW\|VWllQ��

Saara Rossi


Jatkuu sivulla 22

-RXOXVDQRPD��+67�LQFO��

”Valo välkkyvi talvitiellä, Pyhä lapsonen vaeltaa.Vuotehessaan sairas tyttö, joulujuhlaa odottaa.

Korkealta kellot kirkkaat soi. Jeesus lapsi joulun rauhan toi.”

Joka joulu löydän joulukoristeiden joukosta puisen, reen-muotoisen kynttilänjalan. Se muistuttaa minua viimeises-tä joulusta Suomessa ja ystävästäni, työtoveristani vuosi-kymmenien takaa. Ystävyys ja yhteys on säilynyt pitkistä välimatkoista huolimatta. Tässä ystäväni Irma kertoo ko-kemuksistaan elämänsä varrella. Kotikaupunki on Kouvo-la, missä hän toimi Kaupungin Rakennustoimiston kartan-piirtäjänä eläkepäiviinsä saakka ja hänen miehensä Paavo veturinkuljettajana.

Sotalapsiksi Ruotsiin

Synnyin neljäntenä lapsena perheeseemme. Ikäeroa oli aina noin kaksi vuotta ja äidillä oli paljon puuhaa lastensa kanssa. Sairastuin pienenä vakavasti. Lääkäri ei antanut mitään toivoa paranemisesta. Äiti hoiti ja rukoili. Hän ei olisi enää halunnut minua, neljättä lastaan, siksi hän luuli Jumalan rankaisevan ja ottavan minut pois. Paranin kuitenkin, rukouksiin vastattiin.

Olimme vielä pieniä, kun isä alkoi sairastella. Sairaus todettiin vatsasyöväksi. Se eteni nopeasti monista leikkauksista huoli-matta. Pääsimme äidin kanssa, siskoni ja minä, isää katsomaan. Hän oli jo hyvin heikko. Siinä ollessamme hänen vuoteensa vie-ressä hän pani kätensä päämme päälle. Luulen, että hän siunasi meidät. Isä kuoli seuraavana päivänä. Suuri suru ja kova ikävä oli koko perheellä. Ensimmäisen joulun, isän kuoleman jälkeen vietimme Raahessa isovanhempiemme luona. Olin silloin hy-

vin sairaana. En kuumeessa jaksanut edes ihailla joululahjak-si saamaani ensimmäistä nukkeani, mutta jotenkin olen aina yhdistänyt radiosta kuulemaani Martti Helan kauniin laulun, ”Jouluihme” siihen jouluun siellä. Oli sota-aika ja me, sisko ja minä lähdimme Ruotsiin so-talapsiksi. Jouduimme siskoni kanssa eri perheisiin. Ikävä oli suuri. Kaksi ja puoli vuotta kesti kotoa poissaoloa. Kotiin pa-lattuamme suomen kieli oli aivan unohtunut. Jäin jopa luokalle suomenkielisessä koulussa.

Ei sen parempaa lääkettä voi olla

Aika kului ja menin nuorena naimisiin ja perheeseemme syntyi kaksi poikaa, Kari ja Jouni. Kävin työssä ja silloin oli myös pal-jon kotityötä. Kuitenkin se oli elämäni parasta aikaa. Oli vuosi 1965, kun jouduin sairaalaan kovan päänsäryn vuoksi. Ilman tarkempia tutkimuksia aloin saada lääkkeitä. Olin todella sai-ras. Elämäni tapahtumat kulkivat kuin "lminauhana edessä-ni. Kolmantena yönä, suuressa tuskassa rukoilin ja pyysin edes muutamaa vuotta elinaikaa, sillä nuorin poikamme oli vasta kolmen vuoden ikäinen. Vaivuin sänkyni viereen polvilleni, it-kin ja rukoilin. Pian sen jälkeen tuska hellitti ja kipu otettiin pois. Suuri ilo ja kiitos kumpusi syvältä sydämestäni. Kiitin ja kiitin, eikä ilon tähden ollut rajaa ajan ja iäisyyden välillä. Kir-kas valojuova tuli kohti ja risti siinä keskellä. En tiedä, kuinka kauan sitä kesti, mutta lopulta vaivuin rauhalliseen uneen. Oli tammikuinen aamu ja luulin auringon valaisevan huonetta, oli niin kirkasta. Lääkäri ja kaksi hoitajaa tulivat huoneeseen. He

Jouluihme

Irma 70-vuotispäivänään

Documents

Joulusanoma 2011 - Todistaja...poistavan l pimitaltaan tuuman (2.5 cm) kokoisen kasvaimen minun p st ni. H nen molemmilla puolillaan oli enkeli, ja he nostivat minut paareille ja veiv