w w w . o l i v i a . f i 22 h e i n ä k u u 2 0 1 1

Teksti Anna Munsterhjelm

Kuvat Kaisa Rautaheimo

Aku Louhimies on onnellinen ja kiitollinen mies. Ja paljon romanttisempi kuin silloin,

kun hän vasta aloitteli elokuvaohjaajan työtä.

mitäKaiKKi

raKastin

SaariSton lapSiJos Aku Louhimies olisi

lintu, hän tahtoisi olla kalasääski tai merikotka.

”Ne ovat selkeitä lintuja ja lentävät tarpeeksi

korkealla.”

w w w . o l i v i a . f i 23 h e i n ä k u u 2 0 1 1

raKastin

h e i n ä k u u 2 0 1 1 24w w w . o l i v i a . f i

ja paljonkoSaat palkkaa?Elina Hirvonen on

päättänyt, ettei hän koskaan kysy keneltäkään

ensimmäisenä, mitä toinen tekee työkseen.

”Tuntuu älyttömän tyhmältä tulla määritellyk-si sen kautta, mitä tekee.”

”Meressä ja rakastuMisen

tunteessa on jotain avaraa

ja selittäMätöntä. joitakin se voi

pelottaa.”

Jos Aku Louhimieh en eläm ä olisi elokuva, se alkaisi barcelonalaiselta hiekka-rannalta. Parikymppinen helsinkiläispoika on osunut sinne interreilillä ja tavannut ty-tön. Tyttö on kaunis ja älykäs, ilta ihana ja auringonlasku romanttinen. Poika ei vain oikein jaksa ymmärtää, miksi tyttö olisi kiinnostunut juuri hänestä.

Aamulla tyttö ja poika astuvat eri juniin. Tyttö antaa puhelinnumeronsa ja vannottaa poikaa soittamaan. Poika on niin rakastu-nut, että ajattelee tyttöä vielä kahdenkym-menen vuoden päästä.

Eikä koskaan soita tälle.Tarina on totta ja poika on tietysti Aku it-

se. Aku ei vieläkään tiedä, johtuiko soitta-matta jättäminen rakkaudesta vai pelosta.

”Pelko on ihmistä kahlitseva helvetti”, hän sanoo nyt, 42-vuotiaana.

Pateettinen lause naurattaisi, ellei sen sanoja näyttäisi niin vakavalta. Niin vakaval-ta, että hänet voisi helposti sekoittaa siihen Aku Louhimieheen, joka piiskaa työryh-mänsä huippusuoritukseen vaikka itkettä-mällä ja jonka kanssa moni näyttelijä halu-aa juuri siksi työskennellä. Samasta syystä jotkut ovat kieltäytyneet tekemästä sitä enää koskaan. Se Aku rypistelee kuvissa paksuja kulmiaan ja näyttää kärsivältä.

Mutta sitten on se toinen Aku Louhi-mies. Hänet esittelemme myöhemmin.

J

w w w . o l i v i a . f i 25 h e i n ä k u u 2 0 1 1

”kannattaa suuttua vain sille,

jota rakastaa. eikä silloinkaan siitä, että toinen

on unohtanut ostaa juustoa.”

Pe l ko ja r a k k aus ovat Akun mielestä ihmisen syvällisimmät motiivit sekä elämässä että eloku-vassa.

”Pelko voi ilmentyä niin monella tavalla. Ripustautumisena, rasismina, itsekkyytenä. Epäilynä ja oman edun tavoitteluna. Nuo-rella ihmisellä vihana. Masennuksenakin.”

Aku pudottelee sanoja hitaasti, istuu val-koisessa laiskanlinnassa Munkkisaaren Te-lakkastudiolla ja katselee seinänkokoisesta ikkunasta harmaalle merelle. Sohvaryhmä on ainoa tyyni paikka rekvisiittaröykkiöiden ja vaaterekkien keskellä. Viereisessä hallis-sa vasara paukkuu, vanerilevyt kolahtelevat ja lavasteiden rakentajat huutelevat toisil-leen ohjeita.

Seuraavana päivänä täällä alkavat Akun seitsemännen pitkän elokuvan sisäkuvauk-set. Sitä Aku ei enää jännitä eikä pelkää.

”Olen opetellut pääsemään pelosta eroon. Se vaatii hetkessä olemista ja itsensä tarkkailemista. Se on minulle tosi vaikeaa, koska ohjaajana olen tottunut havainnoi-maan enemmän muita.”

Sen soittamatta jääneen puhelun lisäksi on tietysti muitakin asioita, jotka Aku on jättänyt tekemättä tai joita hän on tehnyt pelon takia. Niitä hän ei jaksa katua.

”Yritän ajatella, että silloin aikoinaan oli varmasti hauskaa.” →

MetSäStäpoMokSi

Johtajuudesta Aku on oppinut eniten partiossa ja reserviupseerikoulussa.

”Ohjaajana minulla on vastuu ryhmästä. Kaikki

mokat pitää laittaa minun piikkiini.”

w w w . o l i v i a . f i 26 h e i n ä k u u 2 0 1 1

Ei katumiselle olisi aikaakaan, ainakaan nyt. Pitkät päivät, keskittyminen kuvauksiin ja juuri alkanut kausi Suomen elokuvaohjaajaliiton puheenjohtajana verotta-vat sosiaalista elämää. Akun sähköpostilaatikossa odot-taa yli tuhat vastaamatonta viestiä.

”Työhönsä intohimoisesti suhtautuva ihminen tekee elämästä itselleen ja muille vaikeaa, mutta ei voi sille mitään”, Aku sanoo.

”Kun kuvauksissa on hektinen vaihe, aikaa arjelle ei yksinkertaisesti jää. Vaikka olisin fyysisesti läsnä, olen henkisesti uppoutunut työhön. En soittele tai vastaa pu-heluihin. Sellainen tyyppi ei ole helppo elämänkump-pani.”

Jos Aku Louhimiehen elämä olisi elokuva, nyt katsottaisiin se tumma kohtaus, jossa pää-henkilöt itkevät, huutavat ja näyttävät synkiltä.

Kohtaus voisi olla totta, mutta varmasti em-me sitä tiedä. Akun kymmenvuotinen avioliitto näytte-lijä Laura Malmivaaran kanssa päättyi viime vuonna. He eivät puhu erosta julkisuudessa.

Astioiden paiskomista ja ovien potkimista kohtauk-seen ei kirjoiteta. Aku kertoo räjähtävänsä vain harvoin.

”Kannattaa suuttua vain sille, jota rakastaa. Eikä sil-loinkaan siitä, että toinen on unohtanut ostaa juustoa.”

Rakkauden takia tehdyt uh-raukset ovat Akulle arvokkaita.

”Olen luopunut houkutuk-sista ja virheliikkeistä. Se on tuntunut hyvältä ja tärkeältä.”

Neljä lasta ovat Akulle ihmis-suhde, joka on hyvin mutkaton – paljon mutkattomampi kuin miehen ja naisen välinen suhde.

”Lapsen ja vanhemman suh-de on erittäin selkeä. Sitä ei tar-vitse perustella.”

Kohtauksen tummia sävyjä syventää syöpä, jota Aku sairasti eronsa aikoihin.

”Vaikeuksien hyvä puoli on se, että muistaa olla iloi-nen heti kun siihen on aihetta”, hän sanoo.

”Olen nykyään niin onnellinen ja kiitollinen kaikes-ta. Että tuossa on tuollainen harmaa meri. Että joku ky-selee multa tällaisia kysymyksiä. Että lapsen koulu löy-tyi korttelin päästä kotoa ja että linnut laulavat.”

”Joutsen!”Aku nojaa kattoterassin kaiteeseen ja tä-

hyää merelle. Valkoisena hohtava lintu kaartaa saaren taakse.

Täällä, helsinkiläisen rantakahvila Mattolaiturin il-ta-auringossa siristelee nyt silmiään se toinen Aku Lou-himies. Se, jonka mielestä elämän tärkeimmät asiat voi oppia Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä? -kirjas-ta, joka tahtoisi pelastaa maapallon ekokatastrofilta ja joka hymyilee leppoisasti ja näyttää parransänkineen enemmän säänpieksemältä merikarhulta kuin tiukalta elokuvaohjaajalta.

Meri on Akun lempimaisema, se, jonka äärelle pitää hakeutua joka päivä. Mereen Aku vertaa myös rakastu-misen tunnetta.

”Molemmissa on jotain avaraa ja selittämätöntä. Joi-takin se voi pelottaa.”

Tämän kesän purjehdukset saavat vielä odottaa. Seu-raavalla viikolla Aku on lähdössä Los Angelesiin neu-vottelemaan uudesta elokuvaprojektistaan, Risto Iso-mäen Sarasvatin hiekkaa -kirjan filmatisoinnista. Sa-manlaisia matkoja on luvassa lisää.

”Olen ollut etuoikeutettu, kun olen päässyt matkus-tamaan näin paljon. Mutta nyt olen reissannut niin pal-jon yksin, että se alkaa jo kyllästyttää.”

Aku on mielestään ”aika hyvä” tekemään asioita il-man muita. Jos pitää olla yksin, sitten pitää.

”Mutta elämästä saa enemmän irti, jos tekijöitä on enemmän. Ei ihmistä ole luotu nukkumaan yksin.”

K aksikymmentä vuotta sitten Aku jätti soit-tamatta rannalla tapaamalleen tytölle. Nyt hän saattaisi tehdä toisin.

”Pelkään vähemmän. Rakkaudesta minul-la on vielä romanttisempi käsitys kuin aiemmin.”

Se näkyy myös Akun elokuvissa. Yksitoista vuotta sit-ten valmistunut esikoinen, Levottomat, kertoo Arista, jo-

ka saa kaiken ja josta mikään ei tunnu enää miltään. Nyt työn al-la oleva elokuva on tekijänsä mu-kaan selvästi romanttisempi ja tunnelmaltaan enemmän va-pauttava kuin ahdistava. Siinä näkyvät myös Akun viime vuosi-en isoimmat teemat: avioero, kuolema ja rakkaus.

”Levottomien tarina on me-lankolisempi kuin itse nyt olen. Olen hyvin, hyvin erilainen ih-minen kuin silloin”, Aku sanoo.

”Olen lempeämpi. Itsevarmempi ja nöyrempi. On to-si paljon asioita, jotka pitää vain hyväksyä. Hallitsen epäonnistumisen pelon paremmin kuin nuorempana. Kun on huomannut elämän rajallisuuden, ei kyynisyy-delle halua antaa aikaa.”

J os Aku Louhimiehen elämä olisi elokuva, se voisi päättyä tänne, Kaivopuiston rannan kal-lioille. Tuuli vinkuu korvissa, heittää ihmisten hiukset silmille ja piiskaa aremmat kulkijat si-

sään kahvilaan. Lokit kaartelevat veneiden yllä. Meri säihkyy auringossa.

Päähenkilö kääntyy lähteäkseen. Taskussa piippaa lapsen lähettämä tekstiviesti. Kotona odottaa joku.

Se on onnellinen loppu.

Aku Louhimiehen seitsemäs pitkä elokuva,

työnimeltään Kosketus/Vuosaari,

tulee ensi-iltaan ensi vuoden alussa.

”kun on huoMannut

eläMän rajallisuuden,

ei kyynisyydelle halua antaa

aikaa.”

rakaStunut ShakeSpeare

Ekaluokkalaisena Akun ensirakkaus oli sekarotui-

nen koira. Sittemmin lemmityt ovat löytyneet

ihmisten joukosta.

h e i n ä k u u 2 0 1 1 27w w w . o l i v i a . f i