OIen lapsesta asti tiennyt, ettämarjametsässä naisilla ei olemitään hätää. Jos karhu tuleevastaan, naisen pitää vain nos-

taa hameensa ja pyllistää. Kunkarhu näkee, mitä haarojen vä-

lissä on. se jattaa marjastajanrauhaan. Lapsena en tiennyt,että marjastajaa suojeli naisen

väki, minua su<rjeli usko sii-hen, etlä karhulla ei ole mitäänsrytä vahingoittaa naisia, kos-ka naiset eivät ole sen sukulai-sia metsästäneet.

Mummoni kertoi usein tari-naa "entisestä emännästä",joka oli riidoissa naapurinsakanssa. Viimeisenä keinonaanemäntä nosti helmansa ja pyl-listi naapurille. Sukuviha olisilla sinetoity. Enää en muista.oliko kyseessä sama henkilovai joku toinen '"entinen emän-

tä", joka nousi hajareisin rehu-tiinun päälle ja virtsasi, jottalehmäl lypsäisiväl enemmän.

Kansakouluaikana jarkytyinerään mummon puheista. Van-

hus kaytti sujuvasti sanoja,jol-ka olisi hetkeakään epäröimät-tä pesty lasten suusta saippual-la. Lieneeko torjuntaa vai mitä.mutta ankara miettiminenkäänei palauta mummelin karkeuk-sista varmasli mieleeni muitakuin "paskan", "perseen" ja"puan". Vanhempani ja opetta-jani voisivat onnitella itseään

siita, etta pidin tällaista kielen-kayttoa karkeana ja hämmen-tävänä.

Muistikuvani eivät olisi eri-tyisen kiinnostavia, ellei niilläolisi yhtymäkohtia Satu Aponmainion "Naisen väki" -kirjankanssa. Tielysl i marjametsässä

turvanani oli naisen väkil Tie-tysti paras keino nujertaa naa-

NAISEN VAKI JA TASA-ARVO

puri oli vahingoittaa hänta "vi-lun r ihoilla"l Rehutiinuunvirlsaamisesla en ole yhlä var-

ma. Oleellista saattoi olla tii-nun päälle levittäytyminen,mutta yhtä hyvin suolan lisää-minen karjan ravintoon. Van-

han mummon karkea kielen-kayttokaan ei hämmästytä; hänei sita paitsi ollut käynyt kan-sanopistoa kuten oma mummo-ni, joka edusti valistuneitapienviljelijänaisia.

"\aisen vaki" tutkii agraari-Suomea ja sen ajattelutapoja.mutta koskettaa myös kaupun-kilaista arkipäivää. Kirjoituk-sel kansanrunoudesta, erotii-kasta, alkoholismista, ihmesa-duista ja naisten elämäkerrois-ta valottavat suomalaista kult-tuuria 1800- ja 1900-luvulla.Suurella osalla suomalaisistaon edelleenkin laheisia yhte-yksiä maaseutuun ja maalai-suuteen oman kokemuksen,vanhempien tai isovanhempi-en kautta. Viidennen polvenhelsinkilaisetkin joutuvat ai-nakin naapureidensa kautta te-kemisiin maalaisuuden kans-sa. Agraarikulttuurin mallitraikuttavat monin tavoin esi-merkiksi suomalaiseen naiseu-teen tai alkoholin kayttoönsuhtautumiseen.

Satu Apon kirja on sosiaali-historioitsija I Ie opettavaistaluettavaa. Meillä historiantut-krjoilla tuntuu olevan vähän-laisesti välineitä ihmisten ajat-telun maagisten ja myyttislenelementtien käsittämiseen jakasitteellistamiseen. Mentali-teellihistoriasla on puhuttu jopitkaan, mutta muutamia poik-keuksia lukuun ottamatta ei olejuuri ehditty mietriä, minkalai-

sia talonpoikaiset maailman-kuvat olivatja miten "tavallisetihmiset" jäsensivät maail-maansa. Tässä suhteessa Apoavaa uusia nakokulmia, ei yk-sin kansanomaiseen kulttuu-riin vaan ylipäätään SuomenlB00- ia 1900-luvun histori-aan,

Mietin pitkäan, miksi Aponkirja on mielestäni niin hyvä,mutta jättää kuitenkin odotuk-sen jostain enemmästä, ikäänkuin hän ei sanoisi riittävästi,vaikka sanookin paljon. Tamaepämääräinen tuntemuksenijohtuu todennäköisesti siitä,että miltei jokainen artikkelijohdattaa uuteen, kiehtovaantutkimushankkeeseen. "Nai-sen väki" esittaä paljon kysy-myksiä ja vihjaa monista kiin-nostavista vastauksista, muttajoutuu jattämään osan niistäodottamaan tarkempaa tutki-musta. Apo osoittaa, että edesLönnrolia. Kiveä ja Topeliusta

- puhumattakaan ihmesaduis-ta tai eroollisista runoista - eiole tutkimuksellisesti kaluttuloppuun. Hämmästyin. etteiesimerkiksi Kantelettarerr re-septiota ole tutkittu kunnol-la. vaikka se on teos. jossa

Lönnrot kuvaa ruumiillisuutta,lihallisuulla, r äkivaltaa, himo-ja ja hajuja. Yllatyin kovasti,että folkloren kannalta niinkintärkeiden henkilöiden kuin ke-ruukilpailujen vastaajien jakeruuverkostojen jäsenten so-siaalisla laustaa. motiireja taiperinnekäsityksiä ei ole selvi-tetty. Odotan innokkaasti tutki-muksia. jotka selvittävät perinpohjin näitä kysymyksiä, ana-lysoivat talonpoikaisia seksu-aalikasiryksia tai miertivär

ALKOHOLIPOLITIIKKA61 (199ö):4 3r5

vaikkapa Elias Lönnrotin tuo-

tantoa uudesta näkökulmasta.

On tietysti kohtuutonta vaa-

tia, että yksi artikkelikokoelmavastaisi kaikkiin kysymyksiin,joita se lukijan mielessä herät-

tää. Näin en teekään. Keskitynyhteen problematiikkaan, jo-hon kirja antaa arvokkaita ai-neksia. Tähänastisissa arviois-sa kokoelman avausartikkeli"Ex cunno väki tulee" on kiin-nittänyt eniten huomiota. En

yhtään ihmettele, jos 1990-lu-vun naistutkijoita kiinnostaa

tutkimus, joka erittelee rikasta

kansanomaista seksuaalidis-

kurssia. Itseäni askamrttavat"perinteisen" kansanomaisen

sukupuolia ja sukupuolten

suhteita koskevan ajatteluntulkintatavat, joita Apo miettiiavausartikkelin ohella muissa-

kin artikkeleissa.Useimmat pohjoismaiset su-

kupuolten työnjakoa koskevat

tutkimukset korostavat, että

maata omistavan talollisväes-

tön hedelmällisessä iässä ole-

vat naiset olivat larkimminkontrolloitu ryhmä. Antropolo-gisen käsitteistön avulla Apo

osoittaa, että hedelmällisyys-

ikäistä naista pidettiin "erityi-senä" monestakin syystä. En-sinnäkin hän kuului sosiaali-

sesti vähälukuiseen ryhmään.joka reproduktiivisen kykynsä

vuoksi poikkesi tytöistä, van-

hoista naisista.ja kaikista mie-

histä. Han oli rakenteeltaan"rikollu astia". Lisäksi hanen

ruumiissaan yhtyi useita pe-

ruskategorioita voimalatauksi-neen. Naisessa yhdistyivätluonto ja ihminen, tuonpuolei-nen ja tämänpuoleinen. Naisen

ruumis ymmärrettiin väylänä

kahden maailman valilla.Myyttisen ja maagisen ajatte-

Iun mukaan väylät, jotka yh-

distivät maailman pääkerros-

tumia, oli ladattu vaarallisen

suurella väellä. Naisen ruu-miissa oli yliluonnollista voi-

maa, "väkeä", jolla saattoi suo-

jella, mutta joka oli myös vaa-

rallrnen vaarassa palKassa Ja

väärin käytettyna. Tämä rajoit-ti naisten ja erityisesti hedel-

mällisessä iässä olevien nais-

ten elämää monella tavalla.

Pohtiessaan suhdettaan näi-hin kasityksiin Satu Apo koros-

taa olevansa sitoutunut suku-

puolten tasa-arvoa korostavan

pohjoismaisen hyvinvointival-tion ideologiaan. Siksi han pi-tää naiseen liittyvää vanhakan-

taista ajattelua sekä kiehtova-

na. että kauhistuttavana. On

kiehtovaa, että nainen oli jos-

sakin suhleessa voimakkaampi

kuin mies, mutta samalla Apon

mielestä on kauhistuttavaa,

että nainen joutui ottamaan

huomioon erityisyytensä ja va-

romaan voimansa vaikutustamuihin ja vieraiden voimien

vaikutusta itseensä.

Kannatan itsekin pohjois-maisen hyvinvointivaltiontasa-arvoihanteita, mutta en

ole varma, voinko historiantut-kijana sitoutua oman aikani jamaailmankolkkani ideologioi-hin siinä määrin. että torjuntoisenlaiset ajattelutavat, men-

neisyyden käsitykset. Pitaako

minun kauhistua ajatteluta-voista, jotka eivät ole omiani?

Kärjistaen: onko se kauheaa,jos 1800-luvun maaseudulla

edes naiset eivät sitoutuneet

pohjoismaisen hyvinvointival-tion tasa-arvoideologiaan?

Eiko pikemminkin pitaisi sel-

vittää vielä tarkemmin, miten

naiset voimiensa kanssa elivät,miten he mielsivät sukupuo-

lensa?

Ihmesadut ovat toinen jän-

nittävä esimerkki. Satakunta-

laiset kansankertojat olivat lai-tavia pappien ja herrojen pilk-kaajia. Apo havaitsee, että

kulttuurisesti ja sosiaalisesti

heikommassa asemassa olevi-en kansankertojien toiseuden

määrilteIyä leimasivat avoin

aggressio ja hapaisynhalu.

Kerlojat käsiltelivät yhteis-

kunnan rakenteita ja valtasuh-

teita avoimen kriittisesti, mutta

eivät kyseenalaistaneet niitä.Apo paljastaa sosiaalisia suh-

teita koskevat karnevalistiset

piirteet ja asioiden kaäntämi-

sen päälaelleen. Naiskuvaan

hän ei tarjoa karnevalistisiatulkintamahdollisuuksia. "Excunno' -artikkeli avasi silmäni

huomaamaan naislen väen. jo-ten odotin innoissani sitä aina-

kin käänteisesti myös kansan-

saduista. Tata iloa minulle ei

suotu. Esimerkiksi kirjan lop-puun olisin kaivannut keskus-

telua. jossa toisaalta naisen

väki. toisaalta kansansatujen

avuttomat tai pahat ja aktiivisetnaiset olisi rinnastettu. Mistä

näissä oli kyse? Voiko näiden

perusteella hahmottaa jonkin-laista synteesiä sukupuolikäsi-tyksistä?

Naiskuva j a kasitykset suku-

puolten suhteista osoittautuvat

tutkijoille kiusallisiksi, kuten

Apokin toteaa. Etsitäänko juu-ri niistä nykykasityksia? En

suinkaan väitä, että Apo pro-jisoi nykypäivän arvoja aineis-

toonsa, päinvastoin, hän tekee

hienosyistä analyysia kansan-

omaisisla ajattelutavoista.

mutta joutuu muutamassa koh-

den toteamaan, että nykymaa-

ilman mittapuulla jotkut kasi-tykset eivät ole kasitettäviä.

Apo huomauttäa, että sata-

kuntalaisten i hmesatujen nais-

kuvaus ei nykyperspektiivistäole kovin positiivinen. Saman

hän toteaa Satasärmäinen nai-nen -keruukilpailun elämäker-

roista (s. 202): "Kaupunkilai-sen, koulutetun ja tasa-arvo-

ideologian sisäistäneen naislu-

ATKOHOLIPOTITIIKKAöl (199ö);4316

kijan silmissä elämäkertojenvaikeat vaiheet saattavat näyt-täytyä vielä astetta raskaam-milta kuin niiden kertojista."Tätä pohdintaa voisi mielestä-ni vieda pitemmälle.

K ilpak i rjoi t usten osanot tajatovat poikkeuksellisia, kutenApo useaan otteeseen huo-mauttaa. Agraaristen sukupuo-likasitysten tutkimista heidänavullaan vaikeuttaa myös yh-teiskunnan muutos. Sisaltaninousee kurttuotsaisen histori-oitsijan haamu. joka sormi

ojossa huomauttaa folkloristii-kan tutkijalle. että viime vuosi-sadan alun ja tämän vuosisa-dan jalkipuoliskon agraari-Suomea ja sen sukupuolimal-leja on vaikea rinnastaa. EIa-mäkertakilpailun sato on

1990-luvulta. Siinä maaseu-

dun naiset tulkitsevat elä-määnsä hyvinvointivallion nä-

kökulmasta. Heidan äitinsä,osin jopa isoäitinsä, ovat olleetäänioikeulelluja kansalaisia.Heidan tulkintansa suodattu-vat tasa-an/oideologian läpi,vaikka he eivät ehkä olisikaansisäistäneet näitä ihanteita sa-

malla tavalla kuin kaupunki-laiset, enemmän kouluja käy-neet sisarensa,

Talla en yritä sanoa, ettämaaseudun raataj anaiset olivatonnellisia, jaloja villeja, kun-nes heidän silmänsä avattiin

EU-äänestyksen yhteydessa

kayty keskustelu sai minut ih-mettelemään, mika olio tai il-miö se "Suomi" oikein on.

Ovatko sen edut samat kuin

ALKOHOLIPOT TIIKKA

epäoikeudenmukaisuudelle.On myös syytä alleviivata, ettäen nostalgisesti etsi mennei-syydestä onnelaa, jossa vallitsisukupuolten tasa-arvo. Sen si-jaan minua kiinnostaa suun-nattomasti, minkälainen oli yh-teiskunta, josta Apo toteaa (s.

208): "Kylayhteisön naiset ei-vät kyseenalaistaneet epäoi-keudenmukaista työnjakoa -päin vastoin: se opeteltiin pai-nokkain repliikein seuraavallesukupolvelle." Millä tavointässä yhteiskunnassa hahmo-tettiin sukupuolten suhteita?Oliko se tapa jokin muu kuinmeidän tasa-arvokeskeinen ta-pamme? Onko lasa-arvo tai

epätasa-arvo ainoa ulottuvuus,jolla sukupuolten suhteila voi-daan arvioida?

Satu Apo avaa keskustelun,jota pidan tarpeellisena kaikil-le, jotka miettiväl naisten jamiesten historiaa. Kysymys onpohjimmiltaan tutkimuksenpäämääristä ja tavoitteista. Et-simmekö sukupuolten suhteis-ta tuttuutta vai vierautta, sa-

minun ja naapurioven takanaasuvan yksinhuoltajan. Ja mitase "Eurooppa" oikein on? Enkokenut kummankaan osapuo-

len Suomi-retoriikkaa omakse-

manlaisuutta vai erilaisuutta?

Jos tavoitteena on osoittaa, ettäsuomalainen agraariyhteisö olinykypäivän mittapuulla naisiasorlava, ei tehtävä ole kovinvaikea. Intänkin muita tarkas-telutapoja. En välttämättä tie-da, mitä etsimäni vastauksetovat, mutla naisten ikiaikaistaalistusta pidän liian helppo-hintaisena vastauksena. Minuakiinnostaa, miten voi tutkia su-kupuolten suhteita ja käsitystäsukupuolesta yhteiskunnassa,jossa monet asiat ymmärreltiineri tavoin kuin me olemme tot-tuneet ymmärtämään. SatuApo pitäytyy eksplisiittisestipohjoismaisen hyvinvointival-tion tasa-arvoihanteissa, muttaantaa kosoltiaineksia myös toi-senlaisten selitysten etsimi-seen ja toisenlaisten ajatteluta-pojen ymmärtämiseen.

"Eteenpäin, sano mummulumessa", kuten muislinvarai-nen satakuntalainen sanontakuuluu.

PIRJO MARKKOLA

ni, vaan koin itseni jotenkin ul-kopuoliseksi tai yksinkertai-sesti huonoksi suomalaiseksi.Retoriikoissa jäi kertomatta,että kansalaisten valta on jok-

SATU APONAISEN VAKITUTKIMUKSIA SUOMALAISTEN KANSANOMAISESTAKU LTTU U R ISTA JA AJATTE LUSTA

HELSINKI: HANKI JA JAA, I995

KENEN SILMISTA ME ITSEAMME PEILAAMME?

öl (1996): 4 317