Kulttuuri- ja kirjallisuusaikakauslehtiIlmestyy Suomessa

LiteraruS nro 5/ 2014 (nro 7 suomen kielellä)

2

LiteraruS-projektiOpetusministeriön tuella

ISSN-L 2242-1556 ISSN 224 2-1556

Päätoimittaja

Ljudmila Kol

Toimitusneuvosto

Susan IkonenArvi P erttuSergei P ogreboffGalina ProninIrina S avkinaTimo Vihavainen

Graaf inen s uunnittelu

Tanja Varonen

Web

Evgeni Malitski

Lehti il mestyy suomen kielelläkerran vuodessa

E-mail:literarus@kolumbus.fiPuh.: +358 40 5121618www.literarus.org

Julkaisija

LiteraruSY-Tunnus: 1538941-8

LiteraruS ry:n avustuksellaGRANO Oy

© LiteraruS, 2014

2003-20132003-2013

3

KULTTUURI- ja KIRJALLISUUSLEHTI

SISÄLLYSLUETTELO

RUNOJA

Polina Kopylova: Vihdoin vahvat guassivedot .......................................................... 5HISTORIALeif Ran tala: Kaksi kertomusta saamelaisista sotavangeista. ..................................... 8PROOSATatjana Pertseva: Unet (suom. Galina Pronin) ......................................................... 20KAUPUNKITunnetko Helsingin? ......................................................................................... 19MENNEISYYSMarianne Juquel ier-Verigin: Isä. Kaukana ja niin lähellä ...................................... 20VALOKUVAShanghai -2014................................................................................................. 42KIRJALLISU US, KIRJATAleksej Tshagin: Vera Bulichin lyriikka ja kulttuuritoiminta (suom. Gal ina Pronin) ..... 46LiteraruS onnittelee .......................................................................................... 54Arja Rosenholm, Irina S avkina: Miksi on tärkeää tuntea ja tutkia venäläistäpopulaarikul ttuuria .......................................................................................... 56Uusi kirja ........................................................................................................ 62TAIDETaidegraf iikkaa ................................................................................................ 63

TE ATTE RILiisa Byckling: Suomalainen ooppera venäläisessä Aleksanterin t eatterissa ............. 66SEMINAARIVenäjä ja Eurooppa: kulttuurien vuorovaikutus ..................................................... 74IN MEMORIAMJuri Ljubimovin muistolle (Liisa Byckling) ............................................................. 80KULTTUURIUUTISIAEnsimmäisen maailmansodan 100-vuotispäivän kunniaksi ...................................... 86LASTEN PALSTAMaire Pyykkö: Eemelin kokoelma ....................................................................... 88TIEDOKSI .............................................................................................................................................................92

KuvatSivut 1 ja 4: Boris Zabirokhin (Pietari), taidegrafiikkaa

4

5

Polina Kopylova

RUNOJA

Polina Kopylova

T

W

gz

o

K

P

V

S

***

Vihdoin vahvat guassivedotiskevät karuun maisemaanmusta värisekoittuuvalkoiseen valoon

Utuisen harmaa maakuin märkä listaalkaa hiljaa taipuaja horisontti katoaa

Laiha valo valuu alas,huuhtelee kuvanMaailma katoaaja muuttuu sitten valkoiseksi

Levoton katseei tavoitaenkeliä eikä paholaista.Selän takana on vain pimeys

Polina Kopylovaon toimittaja, kirjailija

ja runoilija, jokaasuu Helsingissä.

JulkaisemmePolina Kopylovan

tekemätsuomennokset

venäjän kielelläkirjoittamistaan

runoista.

6

RUNOJA

***

Auringonvalon kääntöpuolellasuvi on tumma kuin maassa lojuva luumuAlan elää.Minusta jää vain ristin muotoinen arpi.Jossa on rosoinen reuna.Paranen.Jätän muistoni tulevaisuuteen.

Auringonvalon kääntöpuolellasuvi harmaantuu kuin kuiva sänkiAlan elää.Olen valtias, ruutukuninkaan kummiSytytän tähdet. En polta merta.

Auringonvalon kääntöpuolellasuvi pörisee kuin uupunut paarmaOlen avoin haava.Minuun imeytyy elämä.Talvi on pitkä.Sinä, joka joskus olit minä,puhu minulle

Helsinki, 2014

PKPK

7

RUNOJA

Hyvät ystävät!

Maaliskuussa 2015

LiteraruS-lehtijärjestää

venäjänkielisenkirjallisuusseminaarin.

Seminaarin teema:

Kansantaide ja folkloreSeminaarin kieli: venäjä

Tervetuloa!

Lisätietoja webistä:

www.literarus.org

8

HISTORIA

Leif RantalaLeif Rantala

I. KUOLAN SAAMELAINENANASTASIJA ARHIPOVNAKO STYRKO (O.S. KONKOVA)KERTOOTAPAAMISESTAAN PETSAMO NSO TAVANKIEN KANSSA 1940

Tausta: Petsamon suomalaisia sotavankejatuotiin mm. Pulozero –nimiseen kyläännoin 100 km Murmanskista etelään.Kylässä asui Kuolan saamelaisia ja tietystivenäläisiä. Kertojan isä oli ArhipMarkovitsh Konkov (s. 1887) ja äitiMarija Kirillovna Ristikentästä. Konkov ontyypillinen pulozerolainen saamelainensukunimi, jota ei juuri tavata muualla.1920-luvulla venäläiset antropologittutkivat ahkerasti saamelaisväestöä jaArhipkin joutui tutkijoiden kohteeksi. Siksitiedämme että mm. hänen pituutensa oli156,8 cm. Tunnetuin Konkov –sukuunkuulunut oli kuuluisa leuddaaja (joikaaja)Pavla Konkova, joka kuoli muutama vuosisitten.

Kaksi kertomustasaamelaisistasotavangeista

Kirjoittaja, toimittaja, kääntäjä

9

H ISTORIA

Anastasija Kosty rkon (1923–1994)haastattelu Pulozerossa. Saamelaisradiontoimittaja Niilo Aikio haastattelijana jatulkkina Aino Snellman. Haastattelu tehty1990-luvun alussa.

– Milloin ja miten huomasitte sodantulevan?

– Maailmansodan vai talvisodan?– Talvisodan.

– Meille se tuli yllätyksenä. Emmeaavistaneet että tulee sota suomalaistenkanssa.

– Mitä tapahtu i ennen sotaasuomalaisten kanssa? Minkälaisia olivatreaktiot?

– Siellä missä asuimme ei ollut mitäänreaktioita, mutta sisareni oli naimisissa jaasui Zapadnaja Lit sassa (länt isessäLäätsissä), sisareni Dusja. Se heijastuiheihin.

10

HISTORIA

– Missä tämä oli?– Zapadnaja Litsassa, lähellä Petsamoa

asuivat, Venäjän puolella. Kun sota alkoi1939, se oli varmaan helmi- maaliskuussa.Sota alkoi muistaakseni joulukuussa. Tulitavarajuna ja siinä oli vangittuja suomalaisia,he olivat sotavankeja. Alue jossa he asuivatoli evakuoitu. Heidät tuotiin Pulozeroonkoska mukana oli poronhoitajia, poroja jameillä oli paljon ty hjiä metsäparakkejalähellä Pulozeroa. Siihen aikaan olin 16vuotias ja olimme komsomolilaisia, ja meitäkäskettiin tuomaan koulusta samovaareja,keittämään teetä, vastaanottamaan naiset.Naiset olivat suomalaisia ja saamelaisiapienine lapsineen. Oli vanhuksia ja lapsia.

– Mistä he olivat?– Petsamosta. Petsamon saamelaisia ja

suomalaisia olivat. He tulivat Pulozeroon,otimme heidät vastaan, ensimmäisen yönhe olivat koululla. Heille annettiin ruokaa,mutta sitten osa o li koululla, toisetkyläh allinnon t alossa. Meilläkomsomolilaisilla oli tehtävä, ei vartioidakoska siellä oli miliisi, sotilaita oli, vaanmeidän tuli auttaa lapsia vessaan javanhempiakin. Muist an että meillä olivuorolista. Yhtenä päivänä minä päivystän,huomenna toinen tyttö, olimme pareittaintyttö ja poika päivystämässä.

– Paljonko niitä ihmisiä oli?– Heitä oli paljon.– Satoja vai ...?– Ei, ehkä 30 henkeä oli. Se oli helmi-

maaliskuussa. Sodan lopussa.. heidänalueensa v apautettiin ja heidät tuotiinPulozeroon.

– Sodan jälkeenkö?– Talvisodan jälkeen.– Ennen sotaa ette mitään huomanneet?– Talvisodan jälkeen.– Ennen sotaa ette mitään erikoista

huomanneet?– Ei, ei mitään tapahtunut. Heidät vietiin

parakkeihin asumaan ja minua pyydettiinettä työskentelisin kaupassa, mutta enosannut laskea numeroita yhteen vaikka

komsomolin sihteeri oli opettanut, enosannut laskea, enkä halunnutkaan, koskaisä oli siellä. Isä sairasteli, enkä voinut jättäähäntä yksin. Siellä piti tehdä työtä ja asuasuomalaisten kanssa.

– Muistatteko näiden ihmisten nimiä?– Muistan sisareni miehen sukunimen,

Fedotov. Hänen äitinsä sisar oli myös siellänäiden sotavankien kanssa. Vanha nainenpoikansa kanssa, ja he olivat porojensakanssa ja kaikki tavarat ottivat mukaan. Voiolla että sukunimi ei ollutkaan Fedotov,koska Aljoshan äiti oli... Poika kävi useinheidän luonaan koska nuoruudessa isä käviPetsamon luostarissa ja siellä he tutustuivat.Petsamo n luostariin tuli norjala isia jasuomalaisia, ja he olivat siellä tuttuja ja kuntämä mies näki isän, hän sanoi: Muistatkonuoruudessa kun kävimme n oissatalvikisoissa ja kesäisin kävimme sielläkirkossa? Isä tietysti muisti ja heillä olimielenkiintoinen tapaaminen, mutta kunmiliisi huomasi että meillä käy koko ajanihmisiä, he sanoivat ettei saa pitää yhteyttä.Hehän eivät ole neuvostoihmisiä. Isälle oliepämiellyttävää sanoa että “älä tule luoksenienää”, koska ei saanut.

– Oliko sellaisia ihmisiä n äidenjoukossa, joita oli huonosti kohdeltu?

– Ei, siellä jopa eräs kolhoosin johtajahalusi mennä naimisiin suomalaisen tytönkanssa. Ei annettu lupaa. Kun heillesanott iin, haluatt eko jäädä asumaanNeuvostoliittoon vai haluatteko lähteä kotiinSuomeen, kukaan ei suostunut jäämäänNeuvostoliittoon. Sitten heille annettiin lupalähteä kotiin Suomeen tai Norjaan, en tiedä,mutta heille annettiin lupa ottaa vain 15 kiloatavaro ita henkeä k ohden. He p ukivathameit a hameiden päälle, puseroitapuseroiden päälle ja vain 15 kiloa tavaroita.He veivät rukkeja, kattiloita, nuotan, kaikkiveivät. Siitä mitä jäi Pulozeroon kun helähtivät, siitä sotilaat tekivät ison kokon japolttivat kaiken. Eivät jakaneet ihmisille.

11

H ISTORIA

Kuvan on ottanutAleksandr Stepanenko, Murmansk

II. SOTAVANKEUSMUTTATOISIN PÄIN

Viime vuosina on vihdoin ollut mahdollistavapaasti kertoa Petsamon siviiliväestöstä,joka joutui internoiduksi Neuvostoliittoontalvisodan aikana. (Kansainvälistensopimusten mukaan vain sotilashenkilötvoivat olla sotavankeja, muut ovatinternoituja.)

T itovkassa Neuvostoliiton puolella asuijatkosodan alussa eräs saamelaisperhe,joka jäi saksalaisten jalkoihin sodansyttyessä ja vähitellen ajautui Piippolaan.Murmanskilainen valokuvaaja AleksandrStepanenko on vuonna 2002 julkaissutkirjan, jonka nimi olisi suomennettuna“Ammuttu perhe”. Kirjassa on myöskappale, joka kertoo tästäsaamelaisperheestä, joka joutui Suomeen.Kertomuksen otsikko on “Omaa Slavik –poikaansa äiti ei enää nähnyt. TatjanaPetrovna Perttusen (os. Kuzmina)muistelmat.” Olen nyt kääntänyt ja hiukanmuokannut tätä kertomusta. Se kuuluunäin:

“Vanhempani , isäni Pjotr AndrejevičKuzmin ja äitini Varvara Mihailovna (os.Mosorina) asuivat omassa talossaanTitovkassa . Äitini oli 18 vuotta isääninuorempi . Ennen kuin lapset syntyivätäiti kävi isän kanssa yhdessäkalastamassa. Ensimmäiseksi syntyi poika(kuoli 1929), vuonna 1931 ilmestyin minä,vuonna 1934 Kolja, vuonna 1935 Andrej,vuonna 1938 Šura ja vuonna 1941 Slavik.

Elimme hyvin. Koljan kanssa autoimmeisää kalastuksessa.

Kesäkuun 29. päivänä 1941 saksalaisetalkoivat pommittaa Titovkaa. Isä ja Koljaeivät olleet kotona, he olivat merelläkalassa. Osoittautui että äiti oli yksin

– Lähtivätkö saamelaisetkin?– Myös saamelaiset lähtivät, kaikki, ei

yksikään ihminen jäänyt. He lähtivätrauhallisesti, vaikka kaikkia tavaroita eivätsaaneet ottaa mukaansa.

– Milloin tämä tapahtui?– Vuonna 1940 lähtivät, oli varmaan jo

kevät, huhtikuussa, ei toukokuussa, koskanaiset repivät tyyny t rikki ja höyhenetlähtivät lentoon.

– Muistatteko jotakin erikoista tältäajalta?

– Mitään erikoista tältä ajalta en muista.Kun meillä oli tanssit, he tulivat kylään jatanssimme yhdessä ja tämä oli luvallista.

Kääntänyt venäjän kielestä Leif Rantala

12

HISTORIA

neljän lapsen ja kolmen mummonkanssa; oma äitinsä, isän äiti ja Kaija,joka oli yksin asuva norjalainen.Mummot olivat vanhoja ja Darja-mummosokea. Meillä oli talossa vielä vainottuperhe: Pelageja Čaporova kolmenlapsensa kanssa – Polja, Dora ja Mitja.Tässä hullunmyllyssä Pelageja tarjosiapuaan ja otti mukaansa pikku-Slavikin.Hänen ja kahden oman lapsensa kanssahe lähtivät kylään, mutta jätti Polja-tyttären auttamaan meitä lähdössä.Slavikin hän kääri vaalean siniseenhameeseen peitteen kanssa. Äiti miettiettä hän kerää lapset ja mummot jasaavuttaa Pelagejan; mutta kävi niin ettähän ei enää koskaan nähnyt omaa Slavik-poikaansa.

Kun he saapuivat kylään, kaikki olisiellä tulessa ja maa ja taivassekaantuivat. Tiellä näimme kärryt joillaoli sotilaita. Äiti istutti Poljan kärryille jasanoi “Pelastu edes sinä”-

Äiti ei t iennyt että se oli viimeinenkuljetus. Titovkaan jäimme vain me.Koko siviiliväestö lähti mäkien ylitsekohti Murmanskia eikä äiti kyennyt heitäsaavuttamaan. Silloin hän vei meidätveneellä Lammassaareen (ven. Ovečijostrov) lähellä T itovkaa toivoen sieltälöytävänsä setä-Prokopin, isämme veljen,joka oli siellä töissä kalatehtaassa. Muttasiellä ei ollut ketään.

Pian saksalaiset tulivat saareen (hihassaheillä oli ommeltuna sana Edelweiss).Meidät pelasti vain se että äiti puhuihyvää suomea. He alkoivat puhua hänenkanssaan venäjää mutta hän vastasi etteiymmärrä sitä. “Olemme suomalaisia”. Heeivät koskeneet meihin, jopa ruokaa javaatteita kyläkaupasta toivat. “Älkääpelätkö meitä mutta älkää menkö ulos.”

Tässä saaressa sattumalta tapettiinKaija-mummo. Hän lähti yöllä ulos. Entiedä mitä tapahtui mutta hänetammuttiin. Hautasimme hänet rannalle

veneiden väliin. Sirottelimme jotakin levääja hiekkaa hautaan.

Viikon kuluttua meidät vietiinKirkkoniemeen. Muutaman kuukaudenasuimme tavaravaunuissa, sitten meidätvietiin Salmijärvelle lähellä nykyistäNikkelia. Puolen vuoden kuluttua meidätvietiin Petroskoihin, keskitysleirille no. 5.Siellä molemmat mummot kuolivat –Darja Iljinična Mosorina ja NadeždaAndrejevna Kuzmina.

Petroskoissa asuimme parakeissapiikkilankojen ympäröiminä. Äiti kävityössä kiilletehtaassa ja minä, Šura jaAndrej työskentelimme ruokalassa kuorienperunoita. Huhtikuussa 1943 kaikki meidättyönnettiin autoihin ja meidät vietiin Etelä-Suomeen, Pippoloon (kai Piippolaan LR).Meidän nimemme muutettiin ja meidätvietiin suomalaisina, ei venäläisinä. Minuakutsuttiin Taina Pekantytär Kuzminaksi,äitiä Vappu Mikontytär Kuzminaksi,Andreita Ončiksi ja Šura-sisartaSandraksi.

Pahastuako vai ei, emme kuitenkaaniloinneet. Asuimme yksityisessä talossa.Teimme työtä pellolla ja puutarhassa. Minäpaimensin lehmiä. Saunapäivinä naisetottivat minut mukaan saunaan jottalaulaisin heille. He pitivät lauluistani,varsinkin Katjušasta. Maaliskuussa 1944meille tarjottiin mahdollisuus jäädäSuomeen tai palata kotiin. Mutta äiti halusilöytää poikansa, vanhemman Koljan januorimman Slavikin: Missä he ovat, mitenheidän on käynyt?

Suomesta meidät vietiin (ilmanasiakirjoja) tavaravaunuissa Jaroslavlinalueelle. Hyvä oli etteivät ampuneet meitäsuoraan rajalla tai panneet meidätpiikkilankojen taakse. JouduimmeJaroslavlin alueen suoranaiseenerämaahan, Osejevkan kylään Burmakininkuntaan. Asuimme jonkun eukon luonajolla oli poika. Yritimme etsiä isäämme,mutta isä löysi meidät ensin ja hän järjestikutsun (Murmanskin alue oli vielä siihen

13

HISTORIA

LRLR

aikaan suljettu alue). Syksyllä 1946saavuimme kotiin isän luokse Pieloihin.Osoittautui että hänkin oli istunutkeskitysleirissä Suomessa. Vuonna 1943hänet vapautettiin. Koljan hän löysiKostroman alueella eräästä perheestä.Sanalla sanoen kaikki löytyivät paitsiSlavik.

Äiti kertoi että sotilaamme olivatlöytäneet lapsen joen rannalla istumassakivellä. Hänet oli otettu mukaanMurmanskiin, pantu lastenkotiin ja senjälkeen Iževskiin. Mihin kaikkiininstansseihin käännyimmekäänlöytääksemme veljemme. Ja äiti etsi sensotilaan joka oli antanut pojan lastenkotiinmutta hän oli kuollut, osoittautui ettäsotilas oli kotoisin samasta kylästä muttaeivät ehtineet tavata, sillä hän oli kuollut.Hänen vaimonsa kertoi : “Hän puhuijostakin pienestä pojasta”. Äiti syyttiitseään koko loppuelämänsä siitä että olijättänyt poikansa.

Kerran tuli taloomme Murmašissavanha pariskunta ja he sanoivat: “jätimmelapsen kivelle” ja lähtivät pois. Ilmeisestiennen kuolemaa he tulivat katumaantekoaan. Keitä he ovat, mikä on heidännimensä, sitä eivät sanoneet.

Toisin sanoen emme ole löytäneetveljeämme tähän päivään mennessä,emmekä ole saaneet asiakirjoja ettäolimme keskitysleirillä ja että meidät vietiinSuomeen vankeina ja sitten Jaroslavliin.Vuonna 2000 lähetin taas kyselynJaroslavlin alueen arkistoon, mutta meillevastattiin ettei sellaista kylää kuinOsejevka koskaan ole ollutkaan, vaikkakinminä vuonna 1946 aloitin koulukäyntinisiinä kylässä.

Murheellista sillä niin paljon olemmesaaneet kärsiä mutta he viis veisaavatmeidän kärsimyksistämme. He eivät haluatunnustaa että olemme kärsineet.”

Tähän päättyy Tatjana Perttusensurumielinen kertomus. Jos jokulukijoista on kuullut tästä perheestä esim.

Piippolassa, niin olisi hauska saada siitätieto. Sen olen saanut selville ettei perheainakaan ollut jonkun seurakunnan jäsen.Minulle on epäselvää miten sodan aikananeuvostoliittolaiset sotavangit olivatkirjoilla jos he eivät olleet leireillä.

Leif Rantala, RovaniemiTeksti perustuu pääosin Aleksandr

Stepanenkon venäjänkieliseen kirjaan“Ammuttu perhe”. Murmansk 2002. Kirja

kertoo etupäässä Muotkan saamelaistenkohtaloista.

14

PROOSA

Tatjana PertsevaTatjana Pertseva

UNET

NELJÄ NELJÄNNESTÄ

Yhtenä päivänä vuodessahän katsoo ulos ikkunasta. Läpitunkeva sade piirtää viivoista ja unista varjokuvia. Jossainkaukana syttyvät tähdet, mutta tyttö ei niitä näe. Yhtenä päivänä vuodessa koko maailmajähmettyy. Se näkyy vain heijastumana taivaasta. Unohtuneiden muistojen vanha meri.Lumion jähmettynyt kyynelten tanssi lapsen mielessä. Soimaukset sivaltavat kipeästi kasvoja.Lapsen silmistä valuu hauraita lumihiutaleita. Armottomuus, julmuus ja nöyryytys.Menneiden unelmien ja toiveiden valkoinen peitto karkottaa loan.Matka kotiinon aina lyhyt olit missä tahansa, vaikka yrität työntää sen pois, polttaa tuhkaksi, unohtaa.Koti on aina hiljainen. Avoimet ikkunat tuoksuvat syreenin onnenkukille, joissa on viisiterälehteä. Jäähtynyt illallinen, kellojen hyrinää. Lastensängyssä nukkuu tavallinen Ihmeeikä aavista, että kerran syreeniyönä onni on samaa kuin matka kotiin.Puolisävylähtee pomppimaan alas rappusia kuin pikkupallo. Juoksee ja nauraa ja hehkuu auringossahopeisena melodiana.Siitä tulee kuulaan kirkas sävy.

15

PROOSA

AAMUSARASTUS

AamusarastusNainen istui ikkunan ääressä. Hän oli kauttaaltaan valkoinen. Vieressä oli flyygeli. Antaasen olla. Hän mietti. Elämää. Perimmäisiä asioita. Ikuisuutta. Teki mieli tupakkaa. Kipu.Viha. Sillä ei oikeastaan ole väliä.IltahämäräPuku. Valkoinen kuin purje. Laivat olivat lähteneet. Kello löi, se hyväksyi ajan kulun.Sotilaat. Mukamas.MuutosNainen ei muuttunut. Sinistä valkoisella. Liian onnekas. Liian vähän murtoviivoja. Muttaehkä myöhemmin…Joku osti maalauksen.

UNET

Liilat kukat virkoavat aamuisin kastepisaroista.Minä virkoan unistani. Herkin ohuin sormin haparoin sängyn vieressä puhelinta. Liianpaljon roinaa, niin kuin aina. Heitän ilmavan pullean peiton sivuun ja totutan paljaat jalkaniparkettiin. Laahustan keittiöön hakemaan kahvia. Sinulla ei taaskaan ole muuta kuinmurokahvia. Minua se ärsyttää, mutta sinua naurattaa.Keskustelemme.Kerron sinulle tarinoita taikametsistä, salaisuuksista ja hauraista muistoista.Sinä kerrot minulle rakastajattarestasi ja ensimmäisestä vaimostasi.Väsyneet teräksenväriset silmät.Pidät mukavuuksista, rakas. Minullekin on lääkäri määrännyt mukavuudet.Näet unia, joissa minä herään.

VIEKÄÄ MINUT MEREN RANTAAN

Meri.Se soi. Viekää ihmeessä minut sinne! En enää jaksa mennä itse. Ihme, kuinka voi olla niinväsynyt vaikka on 25.Niin se vain on.Rahaa kuluu ja kuluu. Ympärillä on hiekkaa, se kahisee sanomalehtien sivuilla. Ympärillälojuu tyhjiä pulloja. Onpa ainakin meri. Aava elävä meri. Maapallo on sinisilmäinen.Katsokaa! Poika löysi simpukankuoren. Kova tuuli. Viekää minut pois, minulla on kylmä.En enää jaksa taistella elämästä.Lasillinen viiniä ja pala leipää. Viekää minut meren rantaan.Sen jälkeen minut kutsuu valtameri.

16

PROOSA

MINÄ ELÄN

– Älkää vain luulko, että aioin…– Mitä aioit?– No, jotain oli ollut, jotain on nyt ja jotain on joskus.Minä elän. Osaatteko te elää?Tosin se on vain refleksi. Outoa ajatella niin. Elämä.Ihminen vain elää elämäänsä. Sitten hän kuolee.Mutta emmehän me ole Pavlovin koiria eikä kukaan meistä ole edes J. L. Seagull.Miksi emme sitten jää seisomaan sateeseen, emme levitä käsiämme, emme hymyileauringolle niin kuin se hymyilee meille?Miksi on niin vaikea ymmärtää, että elämä ei ole refleksi, vaan se on vain onnentunnesiitä, että on olemassa.Eilen, tänään ja huomenna.

HIENOHELMA

Missä olet, hienohelma?Missä ovat lonkerokätesi, joissa on kiillotetut kynnet, missä ovat rajatut silmäsi, tuuheiksimaalatut silmäripsesi, hiljainen äänesi, joka hivelee valittusi korvaa.Missä olet, luonnon ja meikin ihme, värikkäiden muotilehtien ja mainoslehtisten uhri?Ihailet avoimesti itseäsi, rakastat itseäsi vilpittömästi, olet niin kaunis, niin himoittu!Mutta kun käydään kauppaa, vastineeksi vaaditaan sydäntä ja sielua. Sinä et osaa lukeahuulilta äänettömiä viestejä, et kuule hiljaisia kuiskauksia, et tunnista salaisia merkkejä.Sinä, hienohelma.

KEVÄT 2003

Oli kevät. Oli taivas.Ja oli pieni hermostunut vaaleatukkainen mies. Ei ollut paikkaa minne mennä. Ei ollut mitäkatsoa. Päässä velloivat mielikuvat. Yhtä ja samaa joka päivä. Hän ajatteli jatkuvasti seksiä,kaksi, kolme, viisi yhtaikaa, maaten, hississä, mökillä, illalla, yöllä, rappukäytävässä.Inhotti olla kotona. Kirjasto oli lähellä. Hän valtasi koko pöydän, istui siinä ylväänä kirjanääressä ja ajatteli vain seksiä.Tuli lounasaika. Hän nousi ja paiskasi kirjan kiinni. Lähti varmoin askelin ulko-ovelle.Yhtäkkiä hän näki vaalean poninhännän, jossa oli keltainen kuminauha, ja luomen poskella.Nainen puhui venäjää, vaikka kaikki puhuivat englantia tai eivät ainakaan tunnustaneetosaavansa äidinkieltään.Mies jähmettyi paikoilleen, terästäytyi, unohti itsensä, riensi kohti aurinkoa, muttamyöhästyi. Kuten aina.Luomi, tuntematon nainen, ajatukset seksistä, venäläinen…Aamulla tyhjä pullo ja onttona kaikuva pää.Keväällä 2003.

17

PROOSA

KUKAAN EI HALUNNUT OSTAA

– Liian siro ja valkoinen, liian hieno, asiakkaat sanoivat kun katsoivat häntä ja valitsivataina jonkun viereisen. Se ei herättänyt vihaa eikä katkeruutta, oli vain kärsivällisestiodotettava kun se aika koittaa. Näin oli elämä opettanut. Tosiasiassa näyteikkunanheijastuksesta näkyi, että valkoinen väri tuo kepeyttä ja siroudessa on oma ihanaviehätyksensä. Pieni katu vanhassa ranskalaiskaupungissa, katuvalojen pehmeärauhoittava kajo. Elämä oli ihanaa.Yhtäkkiä näyteikkunan taakse ilmestyi tummatukkainen nainen, jolla oli syvä kaula-aukkoja kirkkaanpunaiset huulet. Hän huusi Monsieur Sergelle ja näytti tytön kuvaa:– Täytyy ehdottomasti ostaa.Hetkessä leimahti rakkaus hänen punaisiin ahneisiin huuliin. Kohta tuntuu tuntemattomannaisen ohuiden sormien kosketus ja ahnaiden huulien suudelma muuttaa hänet tuhkaksi.Vihdoinkin toiveet käyvät toteen.Alkoi sataa. Nainen haukkui säätä, paikallisia poliitikkoja ja entistä rakastajaansa. Hänkosketti siroa valkoista vartaloa. Se alkoi läpättää tulessa.Sytytin napsahti, tupakka syttyi palamaan ja Justyne ajatteli, että nyt Michel alkaa taaspolttaa hänen Voguetaan, koska hän ei muistanut ostaa hänelle Gitanesia.

ERIVÄRISET LASINPALAT

Ota vain, minulla on niitä paljon, näitä pieniä erivärisiä lasinpaloja, kaivetaanko ne maahan,silloin meillä on salainen piilo, täytyy vain valita tarkkaan sille paikka, sinulla on isoveli,minulla… niin, voit kyllä kaivaa kepillä, isä on jossain, ei ole vienyt minua ulos, tämäotetaan ehdottomasti. Äiti itkee, mummo itkee, kaikki parkuu kuin hullut, niin sanoi vaarija mitä nyt normaali ja järkevä lapsi voi tehdä, ei muuta kuin mennä ulos, istua puistonpenkille ja lukea kirjaa, älä oranssia kaiva maahan, se on niin kaunis, ettei sitä raaski pistääkuoppaan, käytkö koulun jälkeen leikkipuistossa? Minä kyllä karkaisin sieltä, mutta kunäiti on opettaja, ne saa heti tietää ja kotona on sitten kauhea skandaali, sitten isä on taasihan hiljaa, isoisä ei anna minun leikkiä ketjukellolla, joka on kiinni hänensotilaspaidassaan, olisi kiva tietää miten Bonivard kärsi kun sitä kidutettiin, otetaan vielätoi vihreä, kirjoitetaan tähän paperille koordinaatit, sinä osaat katsoa puunrunkojensammaleesta, missä on pohjoinen, minä näin vanhalla tehtaalla laivoja, pitää mennä sinnesitten, kun veli pääsee sairaalasta, hän tietää kaiken, ota vain lisää lasinpaloja, niistä onelämässä hyötyä, minulla on niitä paljon, lähden nyt, muuten äiti on huolissaan, muttaeihän se hänen syytään ole…

18

PROOSA

MUISTATKO...

viime kesän kaatosateen, joka rummutti äkäisesti ikkunaruutuihin, mutta me vainkatsoimme toisiamme ja nauroimme. Kun nuolaisit huuliasi, poskeesi tuli kuoppa.Muistatko kun näin pelottavaa unta. Heittelehdin unissani, juoksin jonnekin ja itkin. Otitminut syliisi ja kuiskasit: kaikki on hyvin, olen tässä ja silloin kaikki oli taas hyvin.Heräsin kahvin tuoksuun. Sinä hymyilit kun toit minulle aamukahvin sänkyyn. Minä teinsinulle teetä, sellaista mistä pidät – vahvaa ja tuoksuvaa ja sokerin kanssa. Kaksiteelusikallista.Muistatko kun tulin luoksesi kylään ja pyysin etsimään minun lempikuppini. Pidin kovastisinun kupistasi. Oli niin lämmin ja mukava olo kun istuimme lepotuolissa ja katsoimmehauskaa piirrosfilmiä.Sitten oli yö. Suutelit minua hellästi ja minä itkin. Sinä ihmettelit ja kyselit välillä: miksiitket? Olin vain onnellinen. Sitten nukahdimme molemmat ja heräsimme aamulla. Yhdessä.Sitten jokin muuttui.Sanoit kerran, että tönäiset minua niin että kaadun. Pelästyin, koska tunsin olevani osasinua, olin sulautunut sinuun. Täysin. Kuulin sydämesi lyönnit.Muistako kuinka tanssimme? Kätesi kosketus, kiinni toisissamme, harmaat silmäsi. Minuapelotti kun et ollut lähelläni.Ostin sinulle aamutossut ja panin ne kaappiin.Muistatko kuinka me kiipesimme rappusia ylös vuorelle. Olimme onnellisia ja meidän pitikertoa siitä ystävillemme, mutta kielsin sinua tekemästä niin ja se oli virhe.Haaveilin siitä, että löytäisimme katon, jolla voisi kulkea niin kuin kadulla. Olisin voinutkulkea sinun vieressä, pitää sinua kädestä, katsoa vain sinua. Ja sinä syleilisit minuahellästi.Kun olin lähelläsi, teki mieli olla avoin ja toivoin että kaikilla olisi hyvä olla.Mutta jostakin syystä kaikilla oli paha olla.Mustatko kuinka olin iloinen, kun yhtäkkiä toivotit minulle unia vaaleanpunaisistanorsuista, jotka pomppivat ja loikkivat ja niillä on luppakorvat. Sanoit, että kaikki on hyvinja uskoin sinua.Välillä lähdit luotani ja jätit pöydälle lapun. Minulla on kaikki nämä laput tallella ja luen niitäaina joskus. Viime aikoina yhä useammin.Muistako kuinka istuimme pienellä uima-altaalla ja kerroit minulle kesästä. Kuvittelin,kuinka ajat hurjaa vauhtia pyörällä pölyistä tietä ja teki mieli suudella sinua.Sitten alkoi syksy ja tuli talvi. Odotimme kevättä.Muistatko, kuinka me odotimme sitä. Se tuli vihdoinkin.Olimme onnellisia kuin lapset.Mutta sitten jokin…

Helsinki

TPTPSuom. Galina Pronin

54

KIRJALLISU US, KIRJAT

26.9.2014 Tampereen yliopistossa järjestettiinjuhlaseminaari venäjän kielen ja kulttuurin oppiaineen

(alkuperäiseltä nimeltään slaavilainen filologia)40-vuotispäivän kunniaksi.

55

KIRJALLISUUS, KIRJAT

Seminaariin osallistui oppiaineensekä nykyisiä että entisiä opettajia jaopiskelijoita sekä eri sidosryhmienedustajia. Yhden seminaarin monistamielenkiintoisista esitelmistä pitivätprofessori Arja Rosenholm ja lehtoriIrina Savkina otsikolla Miksi ontärkeää tuntea ja tutkia venäläistäpopulaarikulttuuria. Uskommeesitelmän kiinnostavan myösLiteraruS-lehden lukijoita.

Venäläinen populaarikulttuurikuten myös sukupuolentutkimus,kulttuurimaantiede ja ekokritiikkikuuluvat Professori ArjaRosenholmin laajaantutkimusprofiiliin. Hänen 60-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksijärjestettiin 25.9.2014juhlaseminaari, jonka ohjelmaankuului tähän profiiliin liit tyviäesitelmiä. Seminaarissa kuultiinmyös Suomen eri yliopistojaedustavien kollegojen onnitteluja.Seminaari päättyi Arja Rosenholmin60-vuotissyntymäpäivää juhlistavanIdäntutkimus-lehden Tila-teemanumeron sekä Gaudeamus-kustantamon juuri julkaiseman, ArjaRosenholmin, Suvi Salmenniemenja Marja Sorvarin toimittamanNaisia Venäjän kulttuurihistoriassa-teoksen julkistamiseen.

Kuten teoksen takakannessa lukeeNaisia Venäjän

kulttuurihistoriassa valottaa Venäjänhistoriaa lokakuun

LiteraruS onnittelee!

vallankumouksesta Pussy Riotiin,Katariina Suuren valtakaudesta Venäjänuusrikkaisiin liikenaisiin sekäkirjallisuussalongeista ja babuškojenmökeistä Kremlin kabinetteihin. Seesittelee taiteen, t ieteen, uskonnon,talouselämän ja politiikan naisvaikuttajia jakysyy, miten he ovat kulloinkin hakeneetomaa paikkaansa yhteiskunnassa ja mikäheidän kokemuksiaan yhdistää ja erottaaeri aikoina.

56

KIRJALLISU US, KIRJAT

Arja RosenholmArja Rosenholm

Irina SavkinaIrina Savkina

Miksi on tärkeäätuntea ja tutkiavenäläistäpopulaarikulttuuria?1

kulttuuria, emme voi sanoa olevammetietämättömiä siitä, miksi esimerkiksipresidentti Putin on niin suosittu omiensakeskuudessa. Hänen sankarin kuvansa onosa suurta populaarikulttuurin tuottamaaidentiteettineuvottelua, jota käydäänviihdekirjallisuudessa, elokuvien jaerityisesti TV:n Venäjän historiaaihannoivissa sarjoissa, bojevikeissa elitoimintatrillereiden väkivaltamaailmassa,salapoliisi- ja salaliittoromaaneissa.

Edellä sanottu tarkoittaa, että “elämä” on“kulttuurin” tuotetta, että todellisuus ei eläirrallaan kulttuurista, vaan pikemminkinpäinvastoin, kuten venäläinenkulttuurintutkija, Mark Lipovetsky, ontodennut. Populaarikulttuuri onerottamaton osa sosiaalisiamuutosprosesseja ja identiteettienuudelleenmuokkaamista. Se on siis paikka,jossa käydään neuvotteluja sosiaalisista,poliitt isista ja moraalisista arvoista. Senkeskeisiä tuotteita ovat tunteet, affektit ,kokemistavat ja ruumiillisuus osanaihmisen identiteettiä, etnistä ja kansallistaminuutta. Olennaista populaarikulttuurissaon se, että sen monet käytännöt ja muodotovat mitä suurimmassa määrin ideologisia,vaikka eivät ole sitä eksplisiittisesti.Identiteetin keskeiset määreet,venäläisyys/suomalaisuus, naiseus/miehisyys ja elämän tyylit muotoutuvattiedostamattomasti niin sanotulla harmaallaalueella, jota ylläpitävät lukemattomat,Antonio Gramscin hegemoniateoriassaanmainitsemat ideologiset koneistot. Niihinkuuluvat perhe, lehdistö, TV, koululaitos,uskonnolliset yhteisöt ja juuri kyseinenkulttuurikoneisto, joiden vaikutus ihmistenmaailmankuvaan ja sen kauttakäyttäytymiseen on paljonmonimutkaisempi kuin mitä virallinenpolitiikka olettaa. Populaarikulttuurinkäytännöt ja merkitykset eivät (aina) osuyksiin “virallisen” ideologian ja senretoriikan kanssa. Ja koska populaarintuotteet ovat monimerkityksisiä, ne ovat

KKun yhdysvaltalainen tutkija, professoriAdele Barker, vieraili muutama vuosi sittenTampereella, hän aloitti luentonsatoteamalla, että jos länsimaiset Venäjäntutkijat olisivat siirtäneet yksiulotteisenkatseensa hetkeksi pois Kremlinpoliittisista kannanotoista ja kiinnittäneethuomionsa neuvostoarkeen ja senpopulaarikulttuurin ilmiöihin, emme ehkäolisi tulleet perestroikan yllättämiksi.Tampereen kielen ja kulttuurin oppiaineen– nykyisen tutkinto-ohjelman – yksikeskeinen tutkimusalue onpopulaarikirjallisuuden ja -kulttuurintutkimus. Se on osa poikkitieteellistäkulttuurintutkimusta, jonka merkitysVenäjän tutkimuksessa on kasvanut.Nykyisessä kansainvälisessä tilanteessavoidaankin nähdä, että samalla kuntaloutemme on vääjäämättömästi globaali,kulttuurin vastaukset ja tuotteet ovatpartikulaarisia, vaikka ovatkinylikansallisia. Tämä aiheuttaakommunikaatio-ongelmia ja erilaisiatulkintoja. Jos siis käännämme katseemmepois valtiokeskeisestä retoriikasta kohtinyky-Venäjän vahvasti pirstoutunutta

57

KIRJALLISUUS, KIRJAT

hankalia määritellä – muuten kuinkontekstissaan, jossa ne voivat olla jokovaltakulttuuria vahvistava tai sitävastustava voima. Tämä tarkoittaa myös,että karkea vastakkainasettelu korkean jamatalan, valta- ja vastakulttuurin välillä onparasta unohtaa, jos itsepopulaarikulttuurinkaan selvämääritteleminen ei onnistu.Populaarikulttuuri voi olla sekä ideologistamanipulaatiota vahvistava resurssi ettävastarinnan potentiaalia, tai se voidaannähdä – kuten ovat tehneet Birminghamincultural studies -koulukunnan brittitutkijat– eräänlaisena suodattimena, joka välittäävaltakulttuurin arvoja ylhäältä alas japäinvastoin vastakulttuurina toimiessaan.

On siis tärkeää tuntea ja tutkiamonenlaisia kulttuurituotteita sekä irtautuahierarkkisista arvolatauksista, joillaelitistinen taideideologia on leimannutpopulaari- tai massakulttuurin vähemmänautenttiseksi taiteenalaksi ja aitoa jaarvokasta luovuutta rapauttavaksi. Erimaissa on omanlaistaanpopulaarikulttuuria ja sen tutkimusta.Venäläisessä kirjallisuuden- jakulttuurintutkimuksessa populaarinmäärittelyyn on aina kuulunut vahvaarvolataus. Venäläinen diskurssi suosiimassakulttuurin käsitettä, joka onheijastanut taistelua kulttuurisesta vallastaintelligentsijan ja kansan massakulttuurinvälisessä rajanvedossa. Juopaa onsäilytetty tähän asti myös venäläisessätutkimuksessa, jolle tarpeeksi arvokastaon ollut pääosin korkeakulttuurin tutkimusilman että hierarkioiden syntymistä olisitarkasteltu kontekstuaalista taiteentuotantoprosessia vasten.

T ilanne on kuitenkin muuttumassa.Nykykäyttäjät valitsevat tuotteensa kukintarpeittensa ja luovuutensa mukaanneuvostoaikaisen valtiojohtoisenmassakulttuurin t ilalle astuneestamarkkinajohteisesta kulutuskulttuurista.Erilaisia “tuotteita” tarkastelemalla Venäjä-

kuvamme monipuolistuu, koska juuripopulaarikulttuuri reagoi aikaansa tässä janyt. Nopeasti tapahtumiin reagoivana seavaa uusia ja yllättäviäkin näköalojaerilaisiin identiteettikamppailuihin, jotkajäävät näkymättömiksi, jos jämähdämmevain virallisen valtiodiskurssintarkasteluun. Populaarikulttuurin tehtäväon käsitellä ajankohtaisia haasteita, antaaniille nimiä ja toimia samalla sosiaalisenaadapterina erilaisten arvojen välillä.

Esittelemme kolme esimerkkiä, jotkavahvistavat ajatusta siitä, miksi on tärkeäätuntea ja tutkia venäläistäpopulaarikulttuuria. Yhteistä kaikille on se,että nykyvenäläinen populaarikulttuurikatsoo vahvasti menneisyyteen. Putiniinliitetyn vakauden kaipuun tuottaakulttuurissa vallitseva katse, joka on 2000-luvulla kääntynyt nostalgisesti taaksepäin,etenkin Neuvostoliittoon, jostapopulaarikulttuuri on koko perestroikanjälkeisen ajan ammentanut symbolistapääomaa osaksi jälkisosialististaidentiteettiä. Lukijamarkkinat valloittanutviihdekirjallisuus ja massamedia ilmentävätvahvaa halua määritellä nykyidentiteettitradition ja perinteiden kautta: vaikkahalutaan olla muuta kuinneuvostoliittolaisia, tuodaan samallavahvasti esille, että kuuluminen meihinerotukseksi muista tarkoittaa myösyhteistä neuvostohistoriankokemusta.22000-luvulla muu, toinen,vieras eivät enää näyttäydy positiivisena jahoukuttelevana kuten 1990-luvulla, kunrajat avautuivat Länteen. Suhdemenneisyyteen on ristiriitainen, ellei jopaparadoksaalinen. Siinä korostuu ylpeysneuvostoimperiumista ja sen voimasta.Tämä vaikuttaa vähintäänkin oudolta, kunotetaan huomioon neuvostovaltionväkivaltakoneisto sekä pyrkimyspikemminkin imperiaaliseen kuinidentiteetin kansalliseen määrittelyyn.3

Tutkimuksen tehtävänä on nostaa esillekysymyksiä kuten: minkälaisia

58

KIRJALLISU US, KIRJAT

identiteettikamppailuja suhdemenneisyyteen tuottaa, onko kysejonkinlaisesta pakotetusta toistostatrauman käsittelynä ja miten jatkuvapalaaminen menneisyyteen vaikuttaaelämiseen nykyhetkessä?

Ensimmäinen esimerkkimme tuleepopulaarikirjallisuudesta. Kuten jototesimme, populaarikulttuuri onluonteeltaan yhtäältä konservatiivista,toisaalta markkinoiden alaisena se onmyös äärimmäisen joustavaa jasopeutuvaista, mikä tarkoittaa, että sekykenee reagoimaan nopeasti ja on ajanhermolla. Se viestii siitä, miten tapojen jatottumusten jähmettämät sosiaalisetkonstruktiot muuttuvat. Myös ikuisina jaluonnollisina näyttäytyvät tavat jatottumukset ovat muuttuvia. Josesimerkiksi haluamme tietää, mitäVenäjällä tapahtuusukupuolistereotypioiden suhteen, onaivan olennaista tutkia sellaisiapopulaarikirjallisuuden lajeja kutenbojevikkeja, naistenromaania tai dekkaria.

Esimerkiksi dekkaria pidettiinNeuvostoliitossa vielä 1950- ja 60-luvuillatäysin miehisenä; voimakas ja/taiintelligentti salapoliisimies oli todellisenmiehisyyden ruumiillistuma. Naisetilmestyivät dekkareihin useimmiten uhrintai ystävättären, vaimon ja rakastajattarenrooleissa. Nerokasta Agatha Christietäpidettiin poikkeuksena, joka vahvistisäännön. Kun naisten asema ja rooli nyky-Venäjällä muuttui, myös salapoliisiromaanimuuttui. Nyky-Venäjän ehdottomastisuosituimpia kirjailijoita ovat AleksandraMarinina, Darja Dontsova, TatjanaUstinova, Tatjana Poljakova. Heidänteostensa painokset ylittävät muut. Siksionkin kiinnostavaa tarkastella, minkälaisianaishahmoja ja lukijoittensa odotuksianämä teokset välittävät. Minkälaisiaodotuksia heijastaa esimerkiksi AleksandraMarininan supersuosittu dekkarisarjaetsivä Anastasija Kamenskajasta, jota

Marinina on kuvannut 30 romaanissaan.Ensimmäiset “Kamenskaja-sarjan”romaanit reagoivat yhteiskunnan ilmeiseentarpeeseen muuttaasukupuolistereotyyppejä. Vuonna 1996pietarilaisessa lehdessä Na Dnejulkaistussa artikkelissa Marininaanimitettiin “venäläisen feminisminpeiliksi”. Kuva venäläisestä naisesta –tuosta uhrautuvasta, kärsivästä,tunteikkaasta itsensä kieltävästä vaimostaja äidistä – vaati perestroikan myötäkorjauksia. Marinina ei vain muuttanutperinteisen venäläisen naisen konseptiavaan käänsi sen ympäri ja loisankarittaren, joka oli riippumaton,intellektuelli, itseriittoinen jaepäseksuaalinen. Naisen, joka oli vaillakotihengettären avuja ja joka ei liioinunelmoinut perheestä ja lapsista.Sankaritar oli “epätavallinen” nainen vaillastereotyyppisiä naisellisia ominaisuuksia,“uudenlaisen lajin nainen”, “yksinäinennaaras-susi”, kuten tutkija GalinaPonomarjova hänestä kirjoitti 1990-luvulla.4 Sarjan analyysi osoittaakiinnostavalla tavalla, miten Kamenskajanhenkilöhahmo on muuttunut sarjan myötä.Miesten leikit romaanin jälkeen (1997)miltei kaikki sarjan romaanit kuvaavatnaisetsivän muuttumista ja hänenepätavallisuutensa hiipumista. Viimeisissäromaaneissa etsivä Nastja kuvataan yhäuseammin heikkona, miehistä tukeakaipaavana, tunteellisena ja itkuisena.Romaanissa Nezapertaja dver(Lukitsematon ovi) vuodelta 2002päähenkilö miettii: “Kaikki sanoivat, ettäen olisi nainen vaan elävä kahdella jalallakulkeva tietokone, ja itsekin uskointuohon, rehellisesti sanottuna, aina tähänasti. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitäselvemmin ymmärrän, että kaikestahuolimatta olen nainen… Minulla onnaisen sielu. Ja naisen suhtautuminentyöelämään. Olen kyllä eteenpäin pyrkiväja vastuullinen, mutta vain jos minulla on

59

KIRJALLISUUS, KIRJAT

hyvä esimies tai jos rinnallani on minulletuttuja ihmisiä. Minulle on tärkeää, kutenkaikille normaaleille naisihmisille, että vointoimia psykologisella mukavuusalueella”.Romaanissa Elämä elämän jälkeen (2010)Nastja vaihtaa myös ulkoisenolemuksensa: hän pukeutuu hameeseen,ottaa muodikkaan kampauksen ja alkaasiten näyttää “normaalilta aikuiseltanaiselta”.

Marininan naisetsivä on myöskiinnostava, jos häntä vertaa vaikkapasuomalaisen Leena Lehtolaisennaispoliisiin, Maria Kallioon, jonka kanssaMarininan henkilöllä on paljon yhteistä: heovat samanikäisiä, aluksi kumpikaan ei olenaimisissa, sittemmin kyllä, aviomiehetovat kumpikin yliopisto-opettajia(matematiikan tohtoreita), molemmatnaiset näyttävät ikäisiään nuoremmilta,kummallakaan ei ole läheisiä ystäviäaviomiehen ja kollegoiden lisäksi ja jopasukunimi on molemmilla samanlainen –Kamenskaja on Kallio. Vaikka naistenongelmat näyttävät osin samanlaisilta,Lehtolaisen ja Marininan naiset toimivat eritavoin. Lehtolaisen sankaritar ei vältteleongelmia, vaan työstää vastoinkäymisiäänetsimällä niihin konkreettisia ratkaisuja.Marininan Kamenskaja taas sulkeeongelmat pois: kerronnassa ongelmat ovatratkaisemattomia, ja anatomia määrittäänaisen kohtalon. Kamenskajankehittyminen on prosessi, jossanaishahmo muuttuu romaani romaaniltaeikä kirjailija enää suosi performatiivistanaiseuden tuottamista, mikä oli Marininanromaanien oivallus 20 vuotta sitten.Muutos kertoo siitä, mitenuustraditionalismi on vahvistunutvenäläisessä yhteiskunnassa, johonMarinina juuri markkinoiden arvojaseuraten selvästi reagoi tuottaessaanuudelleen sukupuolistereotypioita.Muutoksesta voi siis vetää ainakin senjohtopäätöksen, että uudenlaisen naisenkysyntä Marininan nykylukijoiden

keskuudessa on hiipunut eikästereotypioiden haastaminen ole niinhaluttua kuin mitä se oli perestroikanaikana.

Toisen esimerkkimme kulttuurisenperintöteollisuuden toiminnasta jaidentiteettineuvottelun paikasta tarjoavatsuklaa- ja konvehtipakkauksetpopulaarikulttuurin tekstilajina. Suklaa onsyvästi juurtunut venäläiseenkulutuskulttuuriin, jossa se edustaaluksusta, laatua ja mielihyvän jatkuvuutta.1930-luvun Neuvostoliitossa suklaajulistettiin parfyymin rinnalla sosialistisenonnen ja runsauden symboliksi.Pakkausteksti sisältää erilaisia koodeja,immateriaalisia arvoja, jotka viittaavatmuun muassa maineeseen ja mielihyvään.Pakkausteksti viestii väreillä, koolla japakkauksen kuvastolla ja tarjoaa erilaisiaidentifikaation mahdollisuuksia javenäläisyyden malleja. Bettina Jungen5,joka on tutkinut suklaapakkaustennykykuvastoa, esittää, että samoin kuin1930-luvun Neuvostoliitossa, jossayläluokan luksustuotteesta tuliproletaarisen kulttuurin symboli, myösnykyinen suklaapakkaus muistaa Venäjänaristokraattisen menneisyyden. Syntyypseudo-Venäjä, jossa elävätsamanaikaisesti sekä vallankumous ettäkeisari-Venäjän aristokraattinen luksuselämänlaadun tavoitteellisena symbolina.1990-luvulla ja 2000-luvun alussa olierilaisia trendejä, jotka kaikki veivätsuklaansyöjän menneeseen estetiikkaan.Suklaa pakataan kukkiin, syksynkultaiseen lehvästöön, jotka herättävätpositiivisia konnotaatioita. Pakkauksetviestivät kansallista valtaa ja voimaakuvitustensa kautta: niissä kuvataanesimerkiksi historiallisia sankarihahmoja jataistelupaikkoja. Ne esittivät “venäläisiätyyppejä”, kuten talonpoikaa jaaatelisnaista. Tretjakovin gallerianmaalaustaide ja visualisoitu Iltakellojensointi (Vetsernyi zvon) kommunikoivat

60

KIRJALLISU US, KIRJAT

Venäjän menneisyyden suuruutta, joka onsiirretty nykyaikaan. Vanha kuvasto luokehityskaaren keisari-Venäjän janeuvostoajan välille ja linkittääjälkisosialistisen ajan Suureen historiaan.Imperiaalinen menneisyys tarjoaaperustan, jolle uutta identiteettiärakennetaan: löydetään niin sanotusti omaja ainutkertainen kulttuurinen alkuperä,josta retro-design viestii. Retro-kuvasto eisuinkaan ollut ainutkertaista vainsuklaapakkauksissa vaan vaikutti yleisestimainostrendinä 1990- ja 2000-luvunmainoksissa yleensäkin. Kuluttajassa nämäretro-pakkaukset herättävät lapsuudenmuistot. Samalla kun neuvostoarjenaskeettisuutta ei juuri muisteltu erityisellälämmöllä, jotkut muistot ovat säilyneetjuuri suklaamarkkinoiden ansiosta:Esimerkiksi Alenka-suklaa, jonka nimensanotaan kuuluneen Valentina Tereškovantyttärelle, tai Miška Kosolapyi, jossaŠiškinin maalaus palauttaa suklaasyöjänsekä neuvostoaikaan että keisarinajanVenäjälle, vievät kuluttajat menneeseen jalapsuuden muistoihin, jotka rakentavatemotionaalista jatkumoa neuvostoaikaan jatuottavat mielihyvää tunnistamisessa.Babajevin suklaatehtaan (1922) Ljuks-suklaa demonstroi kehitystä selvästi. Setuotiin sosialistisille markkinoillesuklaakampanjan aikana 1939. Uusi brändisuklaalle luotiin 1990-luvun alussa,neuvostodesignia muistuttava ulkoasu,jonka uskottiin vastaavan senhetkisenkuluttajan taustaa. Sitten brändiä taasmuutettiin, ja uusi design viittasi nytVenäjän aristokraattiseen taustahistoriaan:punaisella taustalla kaksi kultaista enkeliäsoittavat pasuunoita, keskellä on mitali,jossa on suklaan nimi. Tyyli tulee 1800-luvun Venäjän empire-tyylistä, enkelitpuolestaan ovat barokin figuureja.Aatelinen historia pysyi visuaalisenasamastumisviestinä myös seuraavassaversiossa vuodelta 1999: kuvassa on nytmyös alkuperäisen suklaatehtaan

omistajan, Aleksei Abrikosovin omistamatehdasrakennus Moskovassa.Identifioituminen vallankumoustaedeltävään aateliskulttuuriin säilyi siismerkittävässä osassa. Suklaapaperiinlisättiin kuitenkin uusi elementti.Kirjoituksen taustalle ilmestyi pitsikuvio,joka myös esiintyi tuona aikana useissatuotteissa, jotka haluttiin nähdä aatelisessatai erityisen elegantissa kontekstissa.Olennaista pitsikuviossa on se, että seyhdistää aateliskulttuurin janeuvostokulttuurin – kul’turnostin – jonkaarvomaailma tuli korkeakulttuurista.Jungen esittääkin, että tämä hienostunut jakallisarvoinen pitsitekstuuri yhdistääkeisari-Venäjän aateliskulttuurin janeuvostomenneisyyden, ja siten setarjoutuu status- symboliksi molemmillekulttuureille. Toisin sanoen, Ljuks-suklaanpitsikuvio tarjoaa samastumiskohteeksimenneen aateliskulttuurin, joka linkittyyneuvostoajan lähihistoriaan, ja viestii sitenjatkumosta nykyajan suklaansyöjälle.

Kolmas esimerkkimmepopulaarikulttuurin voimasta javastarinnan vaikutuksesta liit tyyvenäläiseen Pussy Riot -punk-ryhmään.6

Liikkeen kolme jäsentä vangittiinmaaliskuussa 2012 heidän esiinnyttyäänVenäjän ortodoksisessa pääkirkossaMoskovassa. Yksi vapautettiin ehdollisellatuomiolla, ja kaksi jäsentä saikaksivuotisen vankeusrangaistuksen, jostaheidät armahdettiin vain kaksi kuukauttaennen vankeusajan loppua.Oikeudenkäynnistä muodostui julkinenfarssi, ja ryhmästä tuli kansainvälinenilmiö, joka levisi sekä läntiseen ettävenäläiseen mediaan. Liike onäärimmäisen hyvä esimerkkipopulaarikulttuurin vastustavastavoimasta, jolla saattaa olla odottamatonvaikutus yhteiskunnassa tapahtuviinkäänteisiin. Pussy Riot avasi venäläiseenjulkisuuteen tilan, jokaennennäkemättömällä tavalla herätti

61

KIRJALLISUU S, KIRJAT

kansalaiset miettimään maallisen jakirkollisen vallan liit tolaissuhdetta jasananvapauden tilaa.

Pussy Riot -liikkeen performanssejaleimaa populaarikulttuurille ominainenhyvin erilaisten elementtien ja perinteidenyhdistäminen. Performanssit yhdistävättoisiinsa venäläisiä uskonnollisia perinteitä,kuten jurodivajan, eli Jumalan Houkanhahmon, skomoroh-hahmon, elikeskiaikaisen narriperinteen edustajan,joka uhmaa kirkollisen ja maallisen liitonvirallista valta-asemaa, ja venäläistä sekäkansan- että avantgarde -taiteen perintöä.Samalla se kääntää eli kotouttaa läntisiäpopulaarikulttuurin muotoja venäläiseenkontekstiin. Vastarinta rakentuu punk-ideologialle, jonka esikuvat ovat lännenfeministisessä Riot grrrl liikkeessä.Punkin vastarintaideologian mukaanryhmä kritisoi vertikaalisen vallanasetelmaa ja toimii itse horisontaalisesti,mikä tarkoittaa, että performanssitkoostuvat erilaisista elementeistä.Esiintymisen malli on punkin do-it-yourself -ihanteessa, mikä tarkoittaa, ettäryhmä esiintyy ilman vahvaa musiikillistakoulutusta. Ryhmä on verkostoitunut jaastuu julkiseen tilaan mahdollisimmanavoimen ja demokraattisen median,Internetin, kautta. Vastarintakarnevalisoidaan ottamalla esikuviksi –venäläisten perinteiden rinnalle – läntisiäesikuvia, kuten supersankarin hahmon,joka kätkee todellisen tavis-minänsänaamion alle ja asettuu vastustamaankaikkea pahaa – tässä tapauksessa Putininpolitiikan kulttuurista liit tolaista,kulutuskulttuuria ja moraalistatekopyhyyttä, jota virallinen kirkkoryhmälle edustaa. Juuri tämämonimerkityksisyys tekee liikkeestäainutkertaisen ja vaikuttavan, vaikkakinmyös osittain haavoittuvan, koska se eiole selvästi poliittisten tai taiteenhierarkioiden määriteltävissä olevaliittolainen.

Nämä kolme esimerkkiä edustavaterilaisia populaarikulttuurin tuotteita, muttaniille on yhteistä se, että ne vaikuttavatihmisten maailmankuvaan ja sitenrakentavat arkea, joka on – kutentiedämme – paljon monimutkaisempi jamoniarvoisempi kuin se, jota Venäjänvaltiojohtoinen puhe rakentaa.

1 Esitelmä pidettiin Tampereen yliopistonvenäjän kielen ja kulttuurin oppiaineen 40-vuotisjuhlaseminaarissa 26.9.2014.

2 Gudkov, Lev (2004), Negativnajaidentichnost. Moskva, NLO.

3 Condee, Nancy (2000), The ImperialTrace. Recent Russian Cinema. New York:Oxford University Press.

4 Ponomarjova, Galina (1999), Ženštšinakak ’granitsa’ v proizvedenijah AleksandryMarininoi. Pol, gender, kultura. E.Cheaure, K. Heider (Red.). Ìoskva, 181–192, tässä s. 181.

5 Jungen, Bettina (2013), “SweetDreams: Retro Imagery on ChocolatePackaging in Post-Soviet Russia”.Russia’s new fin de siècle. ContemporaryCulture between Past and Present. BirgitBeumers (Ed.). Bristol, UK: intellect, 119-130.

6 Rosenholm, Arja, Sorvari, Marja. “’Myvyšli zahvatyvat ulitsy’”. Soprotivleniedviženiem kak kulturnaja kontseptsijagruppy Pussy Riot”. Rosenholm, Arja iSavkina, Irina (Red.) Topografiipopuljarnoi kultury. Moskva: NLO,[ilmestyy 2015].

74

SEMINAARI

Helsinki19.–20.3.2014

Seminaari“Venäjä jaEurooppa:kulttuurien

vuorovaikutus”

75

SE MINAARI

Kulttuurien vuorovaikutustuo monipuolisuutta,ymmärrystä ja uusia ideoita

19. – 20.3.2014 Helsingissä pidettiinLiteraruS-lehden vuosittain järjestämätutkijaseminaari aiheesta “Venäjä jaEurooppa: kulttuurien vuorovaikutus”.

Kahdestoista LiteraruS-lehdenkansainvälinen seminaari toteutettiinyhdessä Helsingin yliopiston Maailmankulttuurien laitoksen ja Venäjän tiede- jakulttuurikeskuksen kanssa. Seminaarinalustusten laaja aihepiiri koskikirjallisuutta, historiaa, käännösteoriaa,kuvaamataidetta ja musiikkia. Seminaarinesitelmöitsijät Ranskasta, Belgiasta,Puolasta, Slovakiasta, Suomesta jaVenäjältä (Pietarista, Moskovasta,Petroskoista ja Permistä) pitivät

76

SEMINAARI

“Kulttuurin uudet haasteet”

kahdeksantoista esitelmää. Lisäksitapahtuman aikana esiteltiin viisi uuttakirjaa ja kaksi hanketta kulttuurimedianalalta.

Tatjana Artemjeva (Venäjän valtionpedagoginen korkeakoulu, Pietari) käsitteliVenäjän ja Euroopan kulttuurienvälisenvisuaalisen kommunikaation eri muotojaValistuskauden aikana. Tutkija Artemjevakeskittyi ennen kaikkea tunnustenkäyttöön visuaalisessa ideologiassa japropagandassa. Marina Babalyk(Petroskoin valtionyliopisto) vertailikristillisen Venäjän käsityksiä uusistalänsimaisista ilmiöistä Pietari Suurtaedeltävänä aikana ja nykypäivänä. InnaMinejeva (Petroskoin valtionyliopisto)esitelmöi aiheesta “Gotlanti Ruotsin jaVenäjän kirjallisuudessa 1900- ja 2000-lukujen taitteessa”. Irina Takala(Petroskoin valtionyliopisto) käsitteliSuomen ja Itä-Karjalan muuttuvaa rooliakulttuuriyhteyksien muotoutumisessaVenäjän ja läntisen maailman välillä 1700–

2000-luvuilla. Liisa Byckling (Helsinginyliopisto) puhui professori Jakov Grotin1840-luvulla Helsingissä suomalaistenkirjailijoiden kanssa käymistäkeskusteluista. Irina Gornaja (Petroskoinvaltion konservatorio) piti esitelmänaiheesta: “Venäläinen kirjallisuussuomalaisten säveltäjien teoksissa”.

Ljudmila Gatarova (Venäjäntiedeakatemian Venäjän historian laitos,Moskova) puhui sota-aiheen käsittelystämaailmansota-aiheisissa novelleissa jakuvituksessa (julkaisija I.D. Sytin, 1915).Tatjana Filippova (Venäjäntiedeakatemian Venäjän historian laitos jaIdäntutkimusinstituutti, Moskova):“Venäläisten aikakauslehtien satiirikkojennäkemys ns. länsimaisesta vihollisesta”.Ensimmäisen maailmansodan aikainenkirjasarja ja venäläisten hopeakaudensatiirikkojen artikkelit, joissa esiintyy“länsimaista vihollista” koskeva retoriikka.Helsingin yliopiston Venäjän historianprofessori Timo Vihavainen käsitteliesitelmässään Venäjän ja Euroopan

77

SE MINAARI

Kaupungintalolla

Lehtistösihteeri Paula Katajamäki kertoorakennuksen historiasta.Tulkki: Marja-Leena Pengermä

78

SEMINAARI

arvomaailmaa. Mihail Mikeshin(Ideoiden historiantutkimuskeskus jaVuori-yliopisto, Pietari) analysoihumanistisen kentän kielikuvia.

Aleksei Filimonov (Ranskan Nabokov-yhdistys ja Pietarin kirjailijaliitonkansainvälinen edustusto) osoitti VladimirNabokovin tuotannon olevanainutlaatuinen esimerkki dialogistavenäläisen kirjailijan ja eurooppalaisenkulttuurin välillä. “Ei ole liioiteltua sanoa,että Vladimir Nabokovista tuli uudellatasolla linkki eurooppalaisen ja venäläisenkulttuurin välillä. Tällä tavalla VladimirNabokov jatkoi Pushkinin, T jutshevin,Dostojevskin, Blokin, InnokentiAnnenskin, Nikolai Gumilevin ja monienmuiden perinteitä”.

Varsovan yliopiston professorin LjudmilaLutsevitsin esitelmä koski Venäjän jaEuroopan tunnustuskirjallisuutta.Lutsevitsh käsitteli Ljudmila Koljinromaania Pöytätennis esimerkkinätunnustuskirjallisuudesta, jossatarkastellaan monitasoista politiikan/vallan/kulttuurin aihepiiriä ja jossa menneisyys janykypäivä ovat jatkuvassavuorovaikutuksessa. Venäjän puolenvuosisadan tapahtumien seurauksenasosiologian ja kulttuurin alueella ovatmuotoutuneet uudet käyttäytymismallit .

FT Irina Savkina (Tampereenyliopisto) tarkasteli kirja- ja kirjastoaiheitamodernissa kaunokirjallisuudessa. IrinaSavkina analysoi mm. seuraavia teoksia:Tatjana Tolstaja Kys. M. JelizarovKirjastonhoitaja, M. Benigsen GenAzid,V. Pelevin T, B. Akunin F.M.

Monsin yliopiston (Belgia)kääntäjälaitoksen opettaja Benoît VanGaver kertoi venäläisen kirjallisuudenkääntämiseen ja kustantamiseen liit tyvästäkokemuksesta Belgiassa, esitteli filologi,opettaja, kääntäjä ja kustantaja Emmanuel

Waegemansin tuotantoa ja kertoi Monsinyliopiston vuonna 2013 julkaisemastakirjasta Belgian kääntäjät.

Paneelikeskustelun lopuksi esiteltiinmedia- ja kustannushankkeita. JakubLopatka Helsingistä esitteli Pietarissavuonna 2013 ilmestyneitä Suomenkronikoiden käännöksiä. Eleonora IoffeHelsingistä kertoi uudestasuomenkielisestä kirjastaan Mannerheiminkuriiri. Gennadi Kovalenko (Venäjäntiedeakatemian historian laitos) kertoikustannushankkeesta «Venäjäruotsalaisissa ja suomalaisissa 1600–1900-lukujen matkapäiväkirjoissa”. HeliJormanainen esitteli Ylen venäjänkielisiäuutisohjelmia. Irina SetshikovaSlovakian venäjänkielisestä radiosta(Bratislava) kertoi 20 vuotta toimivanSlovakian ääni -radiokanavan ohjelmista.Igor Volovik (Grenoble, Ranska) kuvailiesitelmässään “Venäjä, miltä se näyttääkaukaa” Moskovassa 2013 ilmestyneenesseekokoelmansa syntyvaiheita. Esseistipitää Eurooppaa kotinaan, mutta elääajatuksissaan Venäjällä eikä vedä rajaakahden erilaisen maailman välille.

Nadezhda Matvejeva (Pietarin valtionelokuva- ja televisioyliopisto) käsittelisuomalaisten ja venäläisten kansatieteellisiäja kulttuuriperinteitä. Jekaterina Petrovaja Irina Petrova (European Club, Perm)puhuivat Venäjän koululaistennäkemyksistä Suomesta. TaidemaalaritMaire Pyykkö, Arkadi Anishtshik jaDenis Anishtshik Lappeenrannastaesittelivät töidensä näyttelyn Venäjän tiede-ja kulttuurikeskuksessa sekä puhuivattaiteilijan toimintamahdollisuuksistavieraassa ympäristössä.

Seminaarin osanottajat kävivät Slaavilaisenkirjaston Jakov Grot -näyttelyssä sekäHelsingin kaupungin vastaanotolla, jonkajälkeen lehdistösihteeri Paula Katajamäki

79

SE MINAARI

SeminaariSeminaari

kertoi Helsingin kaupungintalonhistoriasta.

Seminaarin päätteeksi Trio Blure soittijazzia ja pianisti Marina Kostik esittiModest Musorgskin pianosarjanNäyttelykuvia.

80

IN MEMORIAM

Juri Ljubimovinmuistolle

81

IN MEMORIAM

1900-luvun Venäjän johtaviinteatteriohjaajiin kuulunut Juri PetrovitšLjubimov kuoli 97-vuotiaana Moskovassa5. lokakuuta. Ljubimov perusti 1964Moskovan Taganka – teatterin, jonkarohkeana johtajana ja uudistavanaohjaajana hänet tunnettiin Venäjällä ja kokomaailmassa lähes viiden vuosikymmenenajan. Tagankan ja Ljubimovin esitystentunnusmerkkeinä olivat voimakkaatmuotokokeilut, selkeä yhteiskunnallinennäkökulma ja katsojan asettaminenkeskeisten moraalisten kysymysten eteen.Suomessa Ljubimov tunnettiin hyvinmyös henkilökohtaisesti. Monien maidenohella Taganka-teatteri vieraili Suomessakaksi kertaa1980-luvulla. 1990-luvunalussa Juri Ljubimov ohjasi SuomenKansallisteatterissa kahdesti: Dostojevskinromaanin pohjalta Keskenkasvuisen jaOstrovskin näytelmäkoosteenKomeljanttarit. Hänen kirjansa Pyhä tulion julkaistu suomeksi.

Juri Ljubimov syntyi 17.9.1917Jaroslavlissa. Hän opiskeli MoskovassaVahtangovin teatterin koulussa. Sodanaikana hän esiintyi NKVD:n laulu- jatanssiryhmässä, jolloin hänen kerrotaansolmineen tuttavuuksia, jotka kannattivathänen teatteriaan vuosia myöhemmin.Sodan jälkeen Ljubimov palasi Vahtangov-teatteriin jossa hän näytteli yli 30 roolia.Hän esitti myös 18 filmiroolia. Kunneuvostoteatteri vapautui Stalinin ajanpainolastista 1960-luvulla keskusteluuudistuksista alkoi. Ljubimov osallistuitapahtumiin aluksi kouluttajana. Hänennäyttelijänkurssinsa esittämä BrechtinSezuanin hyvä ihminen todistiteoreetikoille, ettei älyllinen ja eeppinenteatteri ollut mahdottomuus tunnepitoisillevenäläisille näyttelijöille. Keväällä 1964nopeasti maineeseen noussut ryhmä siirtyipääohjaajansa johdolla omiin tiloihinsateatteriin Taganka-torille – siitä Ljubimovinnäyttämön nimi.

Ensimmäinen Brecht-esitys oli vuosiaTagankan ohjelmistossa; sitä seurasitoinen,Galileon elämä. Brechtin näytelmätvastasivat sodanjälkeisen sukupolvenrehellisyyden vaatimukseen: kirjailijanselkeä näkökulma ja“maailmankatsomuksen temperamentti”kiinnostivat Ljubimovia. Tagankanalkuaikoina hän totesi: “Yleensäkin teräväja selväpiirteinen, suurissa linjoissaliikkuva ja groteski taide on minulleläheistä”. Katsojaa ryhdyttiin aktivoimaan“köyhän teatterin” periaatetta noudattaenja soveltaen 1920-luvun teatterin keinoja:teatteri-illuusio rikottiin, ramppi tulitarpeettomaksi ja takaseinää myötenpaljaaksi riisutulla näyttämöllä ryhmänäyttelijöitä esitteli taitojaan pantomiimistalaulunumeroihin.

Ljubimovin ohjaajantyö oli alusta alkaenollut määrätietoista näyttelijänilmaisun janäyttämökielen uudistamista. Töissäänhän on myös suorapuheisesti tarttunutmaansa kehityksen solmukohtiin sekäjatkanut 1920-luvun kumouksellistaperinnettä. Tärkeä etappi Tagankankehityksessä oli sen varhaiskaudenkansainvälisesti ehkä kuuluisin esitys 10päivää, jotka vavisuttivat maailmaa,näyttämöfantasia John Reedin romaanista.(Se nähtiin 1982 Suomessa kuten myösMolièren Tartuffe. Toisella Suomen-vierailulla nähtiin Trifonovin jaDostojevskin romaanien dramatisoinnit.)

10 päivää… edusti venäläisenkarnevaalitradition jatkajaa. Iloisenpiittaamattomasti siinä syrjäytettiinvallankumousesitysten juhlava traditio jayhdisteltiin kabareeta ja julistustaTagankan tapaan epäpuhtaaksi seokseksi.Ljubimov nimitti tyyliä Brechtin-Vahtangovin suunnaksi ja venäläisenmarkkinateatteriperinteen jatkajaksi.Runoesitysten sarjan Ljubimov nimesiteatterinsa toiseksi tärkeäksi linjaksi: 1960-luvulla hän ohjasi runoesitykset Kuolleetja elävät, Kuunnelkaa! (Majakovski) ja

82

IN MEMORIAM

Antimaailmat (Voznesenski). Tagankankolmas linja oli klassikkojen sarja:Molièren Tartuffe, Dostojevskin Rikos jarangaistus, Tšehovin Kolme sisarta sekäPuškinin Boris Godunov, joka ei saanutesityslupaa Neuvostoliitossa ja esitettiinvasta 1990.

Ljubimov kertoi oppineensa paljonStanislavskin menetelmistä MoskovanTaiteellisen teatterin seminaareissa.Samalla kävi ilmi, että nämä metodit eivätsovellu kaikkiin näytelmiin. ja esimerkiksiShakespearen kohdalla ne ovatneuvottomia. “Runollinen teatteri toimiimuiden lakien mukaan”, kiteytyiLjubimovin lähtökohdaksi. “Uudentaideilmiön synty perustuu aina sitäedeltäneen estetiikan kieltämiselle. Tämäon monimutkainen kehityskulku, sillä uusiilmiö imee itseensä myös vuosisatojenkokemukset, mutta juuri negaatio toimiisen virikkeenä. Minulle irtisanoutuminenpsykologisesta teatterista on tärkeää,protesti sitä vastaan, että teatterinmoninaiset muodot rajoitetaan yhdeksialalajiksi.”

Jos alkuaikoina katsoja tiedosti selvästiTagankan yhteydet perinteisiin, oli selvääettä teatteri halusi vastata ensi kädessäoman aikansa vaatimuksiin. Tarkoituksenaoli vedota jokaiseen katsojaan yksilönä,herättää hänen kykynsä mieltäätodellisuutta. Jo vanhan Taganka-teatterinkarut puitteet keskittivät yleisön huomionesitykseen. Muistan kuinka opiskelijanatunsin täyteen ahdetussa katsomossa (taivielä täydemmällä parvella) olevanikosketusetäisyydellä tapahtumista.“Näyttelen ja katson sinua silmiin”, eräsnäyttelijä määritteli suhdettaan katsojaan,läheiseen ja ainutkertaiseen. Tagankassayleisö ja esittäjät kokivat kuuluvansasamaan aikaan, teatteri tähdensi heidänvastuutaan yhteiskunnassa, “eikä kaikkienollut aina helppoa katsoa näyttelijöitäsuoraan silmiin”, eräs kriitikko kiteytti.

Ljubimovin voimakkaiden visuaalistennäkymien keskipisteenä oli näyttelijöidenroolityö. Ohjaaja edellytti ryhmältäänkurinalaisuutta ja käsitystä omastaroolistaan kokonaisuuden osana.Tagankan näyttelijöiden skaala syventyiihmiskuvauksen alueella. Inhimillisentunteen koskettavina tulkkeina olivatZinaida Slavina Gorkin romaaninesityksessä Äitinä, Alla DemidovaTšehovin Mašana sekä ennen varhaistakuolemaansa legendaksi muodostunutVladimir Vysotski Hamletina – moniamuita mainitsematta.

Ljubimovin tyyliä on nimitetty“julistavaksi”, toisinaan taas “runolliseksi”.Ensi askeleillaan Taganka erosi 1960-luvun intiimistä neuvostonäytelmästä,eivätkä niiden tiet kohdanneetmyöhemminkään. Perimmäisenä syynäLjubimov piti nykydramatiikan kapeaaongelmakenttää ja pitäytymistä vanhoihinmuotoihin. Puhuttelevampia tekstejä hänlöysi runoudesta ja proosasta. “Kun jokinsuuri elämänkysymys alkaa kiinnostaaminua ja ryhdyn jo mielessänikuvittelemaan tulevaa esitystä, haluaisinlöytää materiaalia, joka avaisi myösnäyttämöllisiä mahdollisuuksia. Ja koskaproosa on rakenteeltaan vapaampaa kuindramatiikka ja antaa enemmän tilaisuuksiasen dramaturgiseen muokkaukseen, onluonnollista että se houkuttelee enemmänminunlaistani ohjaajaa.” KotimaassaanTagankaa nimitettiin “yhden tekijänteatteriksi” (avtorskij teatr). Taganka-teatteri kasvoi pienestä opiskelijaryhmästäsuureksi organisaatioksi, johon kuului1980-luvulla 60 näyttelijää ja kaikkiaan300 henkeä. Saman katon alla olikokonainen teatterikompleksi, sillä vanhannäyttämön viereen avattiin 1980 uusimoderni näyttämö sekä pieni studio.

Merkittävien neuvostoromaaniendramatisoinnit toivat teatteriin sitä kipeäälähimenneisyyden tarkastelua, johon

83

IN MEMORIAM

näytelmissä ei useinkaan ylletä.Moskovalaisyleisölle tapauksiksi nousivatMihail Bulgakovin Mestari ja Margareta,Juri Trifonovin Talo valtakadulla jaVaihto sekä Fjodor AbramovinPuuhevoset. Ne osoittavat, että Taganka eijoidenkin muiden kokeilevien teattereidenlailla päätynyt sanan kuolettamiseen.Omalla karheapintaisella tavallaan Tagankahelli Venäjän mahtavaa kirjallista perintöä.Dramaturgisia tuotteitaan Ljubimov nimittinäyttämökompositioiksi, sillä hän rikkoirealistisen draamamuodon episodimaiseksirakenteeksi. Kuvaavaa onkin, että ohjaajapiti Tšehovin ajan draamakäsitystävanhentuneena ja haki liittolaisekseenShakespearen. Tämän näytelmien väljästiajassa ja tilassa liikkuvat kohtausketjutkiehtovat Ljubimovia. Niissä hän näkeeMeyerholdin teatterissa ja Eisensteininelokuvassa kehittämän montaasinperiaatteen.

Ratkaisevan tärkeää Ljubimoville olihänen yhteistyönsä loistavan skenografinDavid Borovskin (1934–2006) kanssa. Hetuottivat jokaiselle esitykselle omanpienoismaailmansa, koreilemattoman jatarkoituksenmukaisen. Vaikka he toivatesityksiin naturalistisia esineitä ja ääniä,niitä käsiteltiin runollisen teatterin lakienmukaan. Arkipäivän esineestä tulinäyttämön metafora, joka sai uuttamerkitystä sen olosuhteissa ja muuttuunäyttelijän vastapeluriksi. Toimivaanäyttämömetaforaa onkin pidettyLjubimovin varsinaisenakuningasajatuksena. Tällainenmonitoimiratkaisu oli Hamletin kuuluisaliikkuva väliverho, joka muuntuivaltaistuimeksi, kätki kätyrit poimuihinsaja lopuksi kohtalon käden lailla pyyhkäisinäyttämän tyhjäksi.

Borovskille tyypilliseen tapaanyksinkertainen ja loputtoman kekseliäs oliBoris Vasiljevin sotaromaaniin Ja ilta onrauhaisa näyttämökuva, joka palkittiinkultamitalilla Prahan festivaalissa. Siinä

kuorma-auton lavasta hajotetut laudatolivat valon ja näyttelijän keinoinmuunneltavina peruselementteinä. Nemuodostivat nuoria naissotilaita suojaavantai uhkaavan metsän, rauhanajan muistotnousivat niiden taustalle kuinvalkokankaalle. Ja lopussa ne kääntyivättyttöjen ruumislaudoiksi ja kohosivatpyörimään hitaasti kuolemanvalssintahdissa.

Työryhmän johtajana Ljubimov olierittäin vaativa, Borovski kertoi minulleHelsingissä. “Missään muussa teatterissaen väsy fyysisesti niin valtavasti.”Ljubimov vaatii kaikilta keskittynyttätyötahtia ja itsensä alttiiksi antamista. Senäkyy väistämättä lopputuloksessa:“Ljubimov ei hyväksy ikävää teatteria, seon eräs hänen periaatteistaan. Hän varaaesitykseen sellaisen dynaamisen latauksen,että kukaan ei voi katsomossa pysyävälinpitämättömänä, vaikka ei voisikaanhyväksyä kaikkia ohjaajan mielipiteitä.”

Tšehovin Kolmessa sisaressa Tagankatarjosi jännittävän muunnelmanarkitodellisuudesta irtautuneestatulkinnasta. Ljubimovin ensimmäinen jatäysin vastakkaisia arvioita kerännytTšehov-ohjaus valmistui Tagankan uudennäyttämön avajaisiin (1980). Vanhanteatterin lämpiöön yhdistetyn uuden tilanavaraan katsomoon mahtuu 900 katsojaa.Entistä huomattavasti leveämpi näyttämöjoustaa monenlaisiin ratkaisuihin sivuseiniämyöten, jotka avautuvat tarvittaessaviereiselle kadulle tai vehreään puistoon,kuten Kolmen sisaren vaikuttavassaalkukohtauksessa – tai ikkunansulkeutuessa finaalissa.

Julkaisin artikkeleita Juri Ljubimovin jaDavid Borovskin töistä 1980-luvullaHelsingin Sanomissa sekä pitkän artikkelinJuri Ljubimovin ohjaustyöstä MoskovanTaganka-teatterissa.

(Marja Jänis – Liisa Byckling.Moskovan Taganka-teatteri. Helsingin

84

IN MEMORIAM

yliopiston Slaavilaisten kielten laitoksenraportteja 3. Helsinki: Yliopistopaino1985.)

Juri Ljubimov tapasi MoskovanTaganka-teatterin pääohjaajakaudellaansuomalaista teatteriväkeä Moskovassa,muun muassa suomalaisen dramatiikantapahtuman aikana toukokuussa 1981.Tuolloin toimittajat Reijo Nikkilä ja RiiaKarhila tekivät TV-YLE I:n dokumentinTagankasta. Uudelleen Ljubimov tapasisuomalaisia ohjaajia Helsingissätoukokuussa 1982 Tagankan Suomen-vierailun aikana. Ljubimov kertoiinnostuneesti Tšehov- ja Dostojevski-tulkinnoistaan sekä vastasi kysymyksiinnäyttelijäntyön perusongelmista. Olin olimukana ensimmäisen tapaamisen tulkkinaja toisen muistiinmerkitsijänä. SaimmeLjubimovin myös luennoimaan Helsinginyliopistoon lokakuussa 1991.

Ljubimov availi Venäjän ikkunoita moneensuuntaan sekä Tagankanulkomaanvierailuilla, jotka keräsivätpalkintoja ja ylistystä, että vierailevanaohjaajana. Hänet kutsuttiin ohjaamaanMilanon La Scala-oopperaan, jonkatoiminnassa hän aloitti uuden ajanjakson1970-luvun puolivälissä. OhjauksetBudapestissa ja Münchenissä seurasivat.Ljubimov ei ollut “ toisinajattelija” vaikkahän koetteli sallitun rajoja, ja hänellesallitt iinkin sellaista mikä ei ollutmahdollista muille neuvosto-ohjaajille,tosin taistelujen tuloksena. Hän sai useitatunnustuksia, muun muassa Venäjänkansantaitelijan arvon, Venäjän valtionpalkinnon sekä lukuisia kansainvälisiäohjaajapalkintoja. 1980-luvun alussaLjubimovin konfliktit NKP:n johdonkanssa kärjistyivät häntä kannattaneen JuriAndropovin sairauden aikana, eivätkä jovalmiit produktiot saaneet esityslupaa.Andropovin kuoleman jälkeen 1984Ljubimov, joka Lontoossa ohjatessaankritisoi NL:n kulttuuripolitiikkaa, erotettiin

Tagankan johdosta ja menetti NL:nkansalaisuuden.

Hän jäi länteen perheineen, johon kuuluuunkarilaissyntyinen vaimo Katalin ja poikaPjotr. Tagankan johtoon tuli Anatoli Efros,ja tämän kuoleman jälkeen NikolaiGubenko. Muutaman vuoden ajanLjubimov ohjasi Englannissa, Itävallassa,Italiassa, Saksassa, Ranskassa jaYhdysvalloissa. 1988 hän palasi Venäjälle,omaan teatteriinsa ja ohjasi useita esityksiä(Vysotski, N. Erdmanin Itsemurhaaja,Zhivago, Teatteriromaani jaSolzhenitsynin Vankiselli, jossa hännäytteli Stalinia, 2008). Tagankanhajotessa sisäisiin riitoihin Ljubimov erosisen johdosta 2011 ja siirtyi muualle. Hänohjasi nuoruutensa näyttämöllä Vahtangov- teatterissa Dostojevskin Riivaajatromaanin dramatisoinnin (2012), Bolšoi-teatterissa Borodinin Ruhtimas Igorin jaideoi viimeiseksi jäänenä työnäänkoomisen oopperan Naisten koulu(Novaja opera 2014).

Juri Ljubimov kuoli Botkinin sairaalassasydänkohtaukseen lyhyen aikaasairastettuaan. Muistotilaisuus järjestettiinvainajan toivomuksesta Vahtangov-teatterissa, jonne 3000 henkeä saapuihyvästelemään vainajan. Hänen arkkunsaoli näyttämöllä, ja sen takana Nikolainikoni ja viimeisen ohjaustyön,Dostojevskin Riivaajien lavastus.T ilaisuudessa puhuivat muun muassaVenäjän Teatteriliiton johtaja, AleksandrKaljagin, joka korosti että Taganka olipoliitt inen teatteri, ja ohjaaja itse olimaansa suuri kansalainen, jonkateatterissa kuului “kansalaisen ääni”.Näyttelijä Sergei Jurski sanoi ettäLjubimov oli “ laajempi kuin teatterinsa” jatäysin omaperäinen taitelija. Juri Ljubimovon haudattu Donskoin hautausmaalleMoskovaan. Kun olin viime viikollaPietarin Baltiiski Dom-teatterifestivaalillanäin kuinka suuri uutinen Ljubimovinpoismeno oli Venäjällä ja sen mediassa.

85

IN MEMORIAM

Kulttuuriministeri V. Medinski ehdottiLjubimovin nimikkokatua Moskovaan.Surunvalitteluja on tähän mennessäsaapunut muun muassa Italianpresidentiltä ja La Scala – teatterilta.

Haastattelussa Kaksi kohtausta JuriLjubimovin kanssa kysyin häneltä mitkäovat ohjaajan tärkeimmät ominaisuudet.Ljubimov vastasi: “Hyvin tarpeellinenominaisuus on kärsivällisyys ja tietystirikas mielikuvitus. Ohjaajan täytyykärsivällisesti johdatella näyttelijätajuamaan ideansa. Kun näyttelijäymmärtää ja tulkitsee ohjausideantietoisesti, työprosessista tulee miellyttävä.Mutta olen nähnyt usein työssäni, ettävaikka näyttelijä ei ymmärräkään kaikkeaja hän toteuttaa silti ohjaajan ideat hyvin,lopputuloskin on onnistunut. Joskusnäyttelijä tavoittaa sisäisen orgaanisuudenulkonaisin keinoin- ja päinvastoin.”

“Kaikilla suurilla ohjaajilla on omakäsityksensä maailmasta. Ja kirjallisuus onheidän perustansa. Kaiken teatteritaiteenlähtökohtana on yhden tekijän näkemys.Esimerkkinä otan Vahtangovin teatterin:kun Vahtangov kuoli, hänen teatterinsakin

hävisi. Mutta byrokraatit sanovat: tekuolette mutta teatteri jää jäljelle.Mielestäni taiteessa vallitsee ikuinenvihamielisyys virkamiesten ja luovientaiteilijoiden välillä. Meillä on ongelmana seettä kaikki luulevat ymmärtävänsäteatterista kaiken. Mutta mitävanhemmaksi tulen, sitä vähemmänvälitän yleisön reaktioista.”(Kulttuurivihkot 1985, 4.) Toivotaan ettäTagankan peruskorjauksesta huolimattaLjubimovin työhuone legendaarisinenimikirjoituksineen seinillä ja hänenarkistonsa säilytetään huolella jälkipolvieniloksi.

Meille katsojille Taganka-teatteri ja JuriLjubimovin taide olivat eräs suurimmistateatterielämyksistä ja vapaan sananilmaisusta Neuvostoliitossa ja senjälkeisellä murroskauden Venäjällä. Niidenmuisto ei himmene.

Liisa BycklingFT, Dosentti (Venäläisen kulttuurin

tutkimus)Maailman kulttuurien laitos

Helsingin yliopisto

86

KULTTUURIUUTISIA

Arkistovalokuvien näyttely Ensimmäisenmaailmansodan 100-vuotispäivän kunniaksi

87

KULTTUURIUUTISIA

10. syyskuuta keskiviikkonaavattiin Venäjän tiede- jakulttuurikeskuksessaarkistovalokuvien näyttelyEnsimmäisen maailmansodan100-vuotispäivän merkeissä.Näyttely on avoinna tämänvuoden joulukuuhun asti.

Näyttelyssä nähdäänhistoriallisia asiakirjoja, valokuviaja sotaan osallistuneidenhenkilökohtaisia arkistoissasäilytettäviä dokumentteja. Niitäon lainattu Venäjän valtiolliseltaelokuva- ja valokuva-arkistolta,saatu yksityisarkistoista, joitaylläpitävät mm. Aleksei Shkvarovja Lars-Stieg Sheveloff (Suomi),Gerard Gorohoff (Ranska) jamuutamat muut tutkijat.

Näyttelyn avajaisissa puhuifilosofian tohtori (Helsinginyliopisto), historian kandidaatti(Pietarin valtionyliopisto) sekäVenäjän kirjalijaliiton jäsen AlekseiShkvarov. Hän kertoi 19.heinäkuuta (1. elokuuta) 1914alkaneen Ensimmäisenmaailmansodan joistakinvaiheista. Sotaan osallistuiEuroopan monia valtioita ja sevaati Venäjältä lukuisia uhrauksia(noin 6 miljoonaa ihmistämenehtyi – se on 46%ympärysvaltojen kaikistatappioista). Venäläisiä upseereitaja sotilaista taisteli vihollistavastaan urhoollisesti Ranskassaja Balkanilla ynnä muillasotatantereilla.

88

Maire PyykköMaire Pyykkö

LASTEN PALSTA

Omistettu kaikille pikkutaiteilijoille

Afrikan savannin metsässä asuipikkunorsu Eemeli. Hän oli niin pieni, etteijaksanut kaataa eikä kantaa isoja puita niinkuin isä ja äiti.

Mutta Eemeli osasi nauttia väreistä.Jahah! Sepä mielenkiintoista.Hän huomasi sen joskus akasian

kukinnan aikana. Kukkia oli niin paljon ettätuntui, etteivät ne mahdu oksille.

Se oli ihmeellistä ja ihanaa.Levottomat paviaanit hyppivät

onnellisina kukkien runsaudessa janauttivat nuorten lehtien mausta. Eemeliluuli, että apinat ovat puiden osia; liikkuviaja kirkuvia oksia.

Ne heittelivät alas hedelmiä. Äiti varoittiottamasta lahjoja vastaan.

– Jotkut hedelmät voivat olla hyvinkinmyrkyllisiä, sanoi joskus äiti. Eemelimuisti sen.

No, se oli tavallinen aamu ja Eemeli olimenossa katsomaan uusia kukkia, joita oliilmestynyt pensaaseen Ison Polunvieressä. Se Pensas kukki ensimmäistä

Eemelin kokoelma

kertaa. Eemeli halusi nähdä millaisiakukkia se pyöreä ja vähän ylimielinenPensas synnyttää. Pikkunorsu olisihalunnut jo viikko sitten keskustellaPyöreän Pensaan kanssa, mutta Pensas eivastannut Eemelille mitään.

Kukat olivat jo auenneet. Niitä ei ollutvielä paljon, mutta kauniita ne olivat.Pitkät valkoiset tötteröt roikkuivat siellä,missä eilen törröttivät vaaleavihreät nuput.Kukat tuoksuivat aika makeasti, muttaEemeli muisti äidin varoituksen, että onolemassa myrkyllisiä kasveja. Eemeli eikoskenut kukkiin, vaan jatkoi matkaa.Aurinko oli nousemassa.

Yhtäkkiä hän huomasi, ettätummanvihreä metsä muuttuikirkkaanvihreäksi ja sitten punavihreäksi,ja sitten sinivihreäksi, ja sittenkeltavihreäksi, ja sitten harmaanvihreäksi,ja sitten ruskeanvihreäksi, ja sittenvioletinvihreäksi ja sitten… Miten voi ollaniin paljon erilaisia vihreän sävyjä, tuumasiEemeli. Ihme, mutta totta, metsä olitäynnä erilaisia vihreitä sävyjä.

89

LASTEN PALSTA

– Minä perustan kokoelman vihreitäsävyjä, päätti Eemeli.

Koska hänellä ei ollut paperia eikämaaleja, oli pakko laittaa kaikki vihreätsävyt muistiin.

Hän laski: 1-tummanvihreä, 2-vaaleanvihreä, 3- sinivihreä, 4-punavihreä, 5- keltavihreä, 6-ruskeanvihreä, 7- harmaanvihreä, 8-violettivihreä.

Illalla hän kuiskasi äidille: minulla onkokoelma vihreitä sävyjä.

– Miten niin? äiti ihmetteli, - eikö vihreäole vain VIHREÄ?

– Ei, vastasi Eemeli, – kuuntelepas: 1-tummanvihreä, 2- vaaleanvihreä, 3-sinivihreä, 4- punavihreä, 5-

keltavihreä, 6- ruskeanvihreä, 7-harmaanvihreä, 8- violetinvihreä.

– Kullanvihreä, – äiti lisäsi, – minä näinillalla auringonlaskussa kullanvihreitäpuunlehtiä.

– Missä?! – Eemeli hätääntyi. Hän olivalmis juoksemaan heti sinne, missä voisinähdä harvinaisen kullanvihreän sävyn.

– Huomenna, – sanoi äiti. – Nytnukkumaan. Aurinko nousee aamulla jame mennään yhdessä katsomaankullanvihreää sävyä.

– Sinäkin olet KULTAINEN, äiti, –sanoi Eemeli ja nukahti.