4
KAO-UUTISET Kainuun Ammattiopiston Kuusamon toimipisteen julkaisu 1/2015 Kainuun ammatti- opisto Kuusamossa K ainuun ammattiopisto on aloittanut toimintansa Kuu- samossa vuoden 2008 alusta. Toiminnan käynnistyminen Kuu- samossa perustui valtioneuvoston vuonna 2005 käynnistämän Pa- ras-hankkeen mukaiseen ajatteluun. Tavoitteena oli aikanaan kunta- ja palvelurakenteen sekä palvelujen tuotantotapojen kehittäminen ja saa- tavuuden varmistaminen uudelleen organisoimisen avulla. Eräs merkittävä määritys tuolloin oli, että ammatillisen koulutuksen järjestämisessä alueen väestöpohjan tuli olla 50.000 asukasta. Kuusamon kaupungin ratkaisu oli hakea leveämpiä hartioita ammatilliselle koulutukselle yhteistyössä Kainuun maakuntayh- tymän kanssa. Vuoden 2007 aikana syntyi yhteistyösopimus, jolla alueen ammatillinen koulutus siirrettiin Kainuun ammat- tiopistolle. Kuntauudistuksen takkuilu johti vuonna 2012 siihen, että määräaikaiseksi säädetty ns. Kainuun maakuntakokeilu päättyi. Tuolloin Kainuun alueen lukiot palautuivat peruskunnille ja ammatillisen koulutuksen järjestämisvastuu siirtyi Kajaanin kaupungille. Kuusamon ja Kainuun välinen sopimus muuttui Kuusamon ja Kajaanin kaupunkien väliseksi ammatillisen kou- lutuksen järjestämissopimukseksi 1.1.2013 alkaen. SOPIMUKSEN MUKAAN Kajaanin kaupunki on sitoutunut va- raamaan ja rahoittaa Kuusamon toimipaikan käyttöön alueella tarvittavan määrän ammatillisen koulutuksen opiskelijapaikko- ja sekä oppilaitosmuotoisessa nuorisoasteen koulutuksessa että aikuiskoulutuksessa. Lähtötilanteessa oli käytettävissä 490 valtionosuudella rahoi- tettua koulutuspaikkaa. Tämän lisäksi merkittävä lisäys alueen työelämän kehittämiseen on saatu aikuiskoulutuksen kautta, jossa Kuusamon toimipaikassa on tähän saakka enimmillään ollut runsaat 130 aikuisopiskelijaa tutkintoon johtavassa koulu- tuksessa. Edelleen sopimuksen mukaan Kuusamon toimipaikka vastaa ammattiopiston yksikkönä Koillismaan ja Itä-Lapin alueiden aikuiskoulutuksesta, jolloin sen hyväksi lasketaan tällä alueella toteutetun aikuiskoulutuksen tuotot. TYÖELÄMÄN kehittämis- tehtävässä Kainuun am- mattiopisto on toiminut hankeyhteistyössä Koil- lis-Suomen Aikuiskoulu- tus Oy:n ja elinkeinoyhtiö Naturpolis Oy:n kanssa. Tutustu toimintaamme osoittessa www.kao.fi. O petusministeriö myön- si marraskuussa vuoden 2014 ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon Kainuun am- mattiopistolle. Palkintokilpailun tavoitteena on tukea ja kannus- taa koulutuksen järjestäjiä ja koulutusorganisaatioita laadun arviointiin ja kehittämiseen. Kainuun ammattiopisto on palkinnon perustelujen mu- kaan pystynyt uudistumaan ja kehittämään monipuolisesti toi- mintaansa haastavalla toimin- ta-alueella. Oppilaitoksen toi- mintaa ohjaavat kestävä kehitys ja kestävä tulevaisuus, joita kehi- tetään ja ohjataan vakiintuneen toimintajärjestelmän avulla. Vuoden erityisteemana kil- pailussa olivat koulutuksen lä- päisyn edistäminen ja keskeyt- tämisen vähentäminen. Nämä ovatkin olleet KAO:n toiminnan painopisteenä jo vuosia. KAO:s- sa opiskelijoiden läpäisyaste on noussut yli 80 prosenttiin ja opis- kelijoiden kokonaiseroaminen on pienentynyt alle 6 prosentin. Yksi toiminnan ydinproses- seista on opiskelijapalvelupro- sessi. Sen tavoitteena on tukea ja vahvistaa oppilaitoksen tuloksel- lista toimintaa Kainuun ja Koil- lismaan osaamisen kehittäjänä ja kestävän tulevaisuuden luojana. Suomen paras ammattiopisto! K oskaan ei ole liian aikais- ta tai myöhäistä opiskella unelmiensa ammattiin, tietää luonnonvara-alaa aikuisena opiskelemaan ryhtynyt Tuija Määttä-Naumanen. Aikoinaan emäntäkoulun käynyt 50-vuoti- as sanoo iloitsevansa jokaisesta koulupäivästä: oppimisen ilo ja ryhmähenki palkitsevat aikui- sen opiskelijan. – Itsekuria opiskelu tietysti vaatii, ja ajankäytön taitoa. Jos- kus tuntuu, että millään ei ehdi, mutta valmis työ kyllä palkitsee. Aikuisopiskelu KAO Kuu- samossa on paljon itsenäistä etäopiskelua: lähiopetuspäivien lisäksi tehtäviä tehdään Mood- lessa. – Yhteiset opiskelupäivät ovat kuitenkin kaikkein antoisimpia. Karjatilan emäntänä työsken- nellyt Määttä-Naumanen valitsi luonnonvara-alan, koska uskoo sen vielä työllistävän itsensä. Ennen sitä ajatteli, että pel- lolla ei kasva muuta kuin heinää ja voikukkia, mutta koulutuk- sen myötä olen oppinut, että siellä on paljon muutakin ja en- nen kaikkea sellaista, mitä voi hyödyntää yritystoiminnassa, hän kiittelee. Myös aikuiset, ylioppilaat ja lukion oppimäärän suorittaneet ovat tervetulleita opiskelemaan meille. PERTTI ERVASTI koulutusjohtaja Oppimisen ilo ja ryhmähenki palkitsevat aikuisopiskelijan www.kao.fi Yhteishaku 24.2. - 17.3.2015 Hakeminen: www.opintopolku.fi Meillä opiskelussa on teke- misen meininki ja tekemi- sessä ilo. Kun sinulla on oma haaveammatti, me tarjoam- me siihen koulutuksen. Tervetuloa Kuusamoon! COOLISTI DUUNIIN! Nyt kutsuu sua Kuusamo! Lähihoitaja, pk/yo • Matkailupalvelujen tuottaja, pk/yo • Kokki, pk/yo • Asia- kaspalvelun ja myynnin merkonomi, pk/yo • Talonrakentaja, pk • Sisustus- puuseppä, pk • Sähköasentaja, pk K a in u u n a m m a t t i o p i s t o A m m a t i l l i s e n k o u l u t u k s e n l a a t u p al k i n t o 2 0 1 4

Kao uutiset

  • Upload
    hiski

  • View
    225

  • Download
    0

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Kainuun ammattiopiston Kuusamon toimipisteen julkaisu helmikuussa 2015.

Citation preview

Page 1: Kao uutiset

1 KAO-UUTISET 1 KAO-UUTISETwww.kao.fi KAO-UUTISET 1

KAO-UUTISETKainuun Ammattiopiston Kuusamon toimipisteen julkaisu 1/2015

Kainuun ammatti-opisto Kuusamossa

Kainuun ammattiopisto on aloittanut toimintansa Kuu-samossa vuoden 2008 alusta.

Toiminnan käynnistyminen Kuu-samossa perustui valtioneuvoston vuonna 2005 käynnistämän Pa-ras-hankkeen mukaiseen ajatteluun. Tavoitteena oli aikanaan kunta- ja palvelurakenteen sekä palvelujen tuotantotapojen kehittäminen ja saa-tavuuden varmistaminen uudelleen organisoimisen avulla.

Eräs merkittävä määritys tuolloin oli, että ammatillisen koulutuksen

järjestämisessä alueen väestöpohjan tuli olla 50.000 asukasta. Kuusamon kaupungin ratkaisu oli hakea leveämpiä hartioita ammatilliselle koulutukselle yhteistyössä Kainuun maakuntayh-tymän kanssa. Vuoden 2007 aikana syntyi yhteistyösopimus, jolla alueen ammatillinen koulutus siirrettiin Kainuun ammat-tiopistolle.

Kuntauudistuksen takkuilu johti vuonna 2012 siihen, että määräaikaiseksi säädetty ns. Kainuun maakuntakokeilu päättyi. Tuolloin Kainuun alueen lukiot palautuivat peruskunnille ja ammatillisen koulutuksen järjestämisvastuu siirtyi Kajaanin kaupungille. Kuusamon ja Kainuun välinen sopimus muuttui Kuusamon ja Kajaanin kaupunkien väliseksi ammatillisen kou-lutuksen järjestämissopimukseksi 1.1.2013 alkaen.

SOPIMUKSEN MUKAAN Kajaanin kaupunki on sitoutunut va-raamaan ja rahoittaa Kuusamon toimipaikan käyttöön alueella tarvittavan määrän ammatillisen koulutuksen opiskelijapaikko-ja sekä oppilaitosmuotoisessa nuorisoasteen koulutuksessa että aikuiskoulutuksessa.

Lähtötilanteessa oli käytettävissä 490 valtionosuudella rahoi-tettua koulutuspaikkaa. Tämän lisäksi merkittävä lisäys alueen työelämän kehittämiseen on saatu aikuiskoulutuksen kautta, jossa Kuusamon toimipaikassa on tähän saakka enimmillään ollut runsaat 130 aikuisopiskelijaa tutkintoon johtavassa koulu-tuksessa. Edelleen sopimuksen mukaan Kuusamon toimipaikka vastaa ammattiopiston yksikkönä Koillismaan ja Itä-Lapin alueiden aikuiskoulutuksesta, jolloin sen hyväksi lasketaan tällä alueella toteutetun aikuiskoulutuksen tuotot.

TYÖELÄMÄN kehittämis-tehtävässä Kainuun am-mattiopisto on toiminut hankeyhteistyössä Koil-lis-Suomen Aikuiskoulu-tus Oy:n ja elinkeinoyhtiö Naturpolis Oy:n kanssa.

Tutustu toimintaamme osoittessa www.kao.fi.

Opetusministeriö myön-si marraskuussa vuoden

2014 ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon Kainuun am-mattiopistolle. Palkintokilpailun tavoitteena on tukea ja kannus-taa koulutuksen järjestäjiä ja koulutusorganisaatioita laadun arviointiin ja kehittämiseen.

Kainuun ammattiopisto on palkinnon perustelujen mu-kaan pystynyt uudistumaan ja kehittämään monipuolisesti toi-mintaansa haastavalla toimin-ta-alueella. Oppilaitoksen toi-

mintaa ohjaavat kestävä kehitys ja kestävä tulevaisuus, joita kehi-tetään ja ohjataan vakiintuneen toimintajärjestelmän avulla.

Vuoden erityisteemana kil-pailussa olivat koulutuksen lä-päisyn edistäminen ja keskeyt-tämisen vähentäminen. Nämä ovatkin olleet KAO:n toiminnan painopisteenä jo vuosia. KAO:s-sa opiskelijoiden läpäisyaste on noussut yli 80 prosenttiin ja opis-kelijoiden kokonaiseroaminen on pienentynyt alle 6 prosentin.

Yksi toiminnan ydinproses-

seista on opiskelijapalvelupro-sessi. Sen tavoitteena on tukea ja vahvistaa oppilaitoksen tuloksel-lista toimintaa Kainuun ja Koil-lismaan osaamisen kehittäjänä ja kestävän tulevaisuuden luojana.

Suomen paras ammattiopisto!

Koskaan ei ole liian aikais-ta tai myöhäistä opiskella

unelmiensa ammattiin, tietää luonnonvara-alaa aikuisena opiskelemaan ryhtynyt Tuija Määttä-Naumanen. Aikoinaan emäntäkoulun käynyt 50-vuoti-as sanoo iloitsevansa jokaisesta koulupäivästä: oppimisen ilo ja ryhmähenki palkitsevat aikui-sen opiskelijan.

– Itsekuria opiskelu tietysti

vaatii, ja ajankäytön taitoa. Jos-kus tuntuu, että millään ei ehdi, mutta valmis työ kyllä palkitsee.

Aikuisopiskelu KAO Kuu-samossa on paljon itsenäistä etäopiskelua: lähiopetuspäivien lisäksi tehtäviä tehdään Mood-lessa.

– Yhteiset opiskelupäivät ovat kuitenkin kaikkein antoisimpia.

Karjatilan emäntänä työsken-nellyt Määttä-Naumanen valitsi

luonnonvara-alan, koska uskoo sen vielä työllistävän itsensä.

– Ennen sitä ajatteli, että pel-lolla ei kasva muuta kuin heinää ja voikukkia, mutta koulutuk-sen myötä olen oppinut, että siellä on paljon muutakin ja en-nen kaikkea sellaista, mitä voi hyödyntää yritystoiminnassa, hän kiittelee.

Myös aikuiset,

ylioppilaat jalukion oppimäärän suorittaneet ovat

tervetulleita opiskelemaan

meille.

PERTTI ERVASTIkoulutusjohtaja

Oppimisen ilo ja ryhmähenkipalkitsevat aikuisopiskelijan

www.kao.fi

Yhteishaku 24.2. - 17.3.2015Hakeminen: www.opintopolku.fi

Meillä opiskelussa on teke-misen meininki ja tekemi-sessä ilo. Kun sinulla on oma haaveammatti, me tarjoam-me siihen koulutuksen.

Tervetuloa Kuusamoon!

COOLIST I DUUNI IN! Nyt kutsuu

sua Kuusamo!

Lähihoitaja, pk/yo • Matkailupalvelujen tuottaja, pk/yo • Kokki, pk/yo • Asia-kaspalvelun ja myynnin merkonomi, pk/yo • Talonrakentaja, pk • Sisustus-puuseppä, pk • Sähköasentaja, pk

Kainuun ammattiopisto

Amm

at i l l i sen kou lu tuksen l aa tupa lk i nto

201

4

Page 2: Kao uutiset

2 KAO-UUTISETKAO-UUTISET www.kao.fi 2

Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta muuta-mia suurempia varmoja

suuntaviivoja on kyllä nähtävis-sä. Globaalisuus on jo tätä päi-vää. Digitaalisen toimintaym-päristön yhä vain kehittyessä maailma näyttää pienentyvän.

Tulevaisuudessa ihmisten on osattava erottaa olennainen tie-to epäolennaisesta sekä tehdä sen mukaan oikeita johtopää-töksiä ja ratkaisuja. Kaikkien meistä on osattava myydä omaa osaamistamme, ja jokaiseen hy-vään kauppaan sisältyy jossa-kin vaiheessa henkilökohtainen myyntityö.

Tulevaisuudessa työtä teh-dään yhä enemmän erilaisissa tiimeissä ja projekteissa, jolloin vuorovaikutus- ja tunnetaidot ovat avainasemassa. Itsesäätely-

ja ohjaustaitojen tarpeet tulevat myös lisääntymään tulevaisuu-dessa ja elämänhallinnan pitää olla kunnossa.

MITEN SITTEN TÄLLAISEN loistavan tulevaisuuden edessä osaamme tehdä oikeita amma-tinvalintaratkaisuja? Ratkaisut saattavat tuntua monimutkai-silta ja vaikeilta, mutta nyt, tässä kaaoksessa, asioita kannattaakin yrittää yksinkertaistaa ja kes-kittyä vain olennaiseen, oman henkilökohtaisen opintopolun löytämiseen. Jos on kysymys en-simmäistä ammatinvalintaansa tekevästä nuoresta, on hyvä oi-valtaa suomalaisen koulutusjär-jestelmän joustavuus.

Valinnoissa ei ole olemassa umpiperiä. Löytyipä ensimmäi-nen varsinainen koulutuspaikka sitten ammattikoulusta tai luki-osta, molemmat mahdollistavat opiskelujen jatkumon.

Ammattikoulun tärkein teh-tävä on kouluttaa työvoimaa työelämän tarpeisiin, mutta myös kasvattaa kykyä ja roh-keutta jatkaa opintoja kor-kea-asteella.

KAO KUUSAMON toimipai-kassa olemme keskittyneet vain olennaiseen. Pidämme huolta

opiskelijoistamme ja koulutam-me nuoria ja aikuisia sellaisille ammattialoille, joista elämässä on kaikella tavalla hyötyä, joilla työllisyysnäkymät ovat hyvät ja joista on mahdollisuus jatkaa opintoja sujuvasti usealla eri alalla.

Tavoitteenamme on, että yhdenkään nuoren ei tarvitsisi lähteä monen sadan kilometrin päähän kotipaikkakunnaltaan ensimmäiseen opiskelupaik-kaansa. 15–16-vuotiaan nuoren paras kasvupaikka on oma tuttu ja turvallinen kotipaikkakunta. KAO Kuusamo tarjoaa nuoril-le huolehtivan ja monipuolisen oppimisympäristön. Yhtäkään nuorta emme jätä yksin päh-käilemään elämänsä kanssa.

MENEILLÄÄN OLEVASSA yh-teishaussa KAO Kuusamoon on mahdollista hakeutua opiske-lemaan seitsemälle eri ammat-tialalle:

SisustuspuuseppäTalonrakentajaSähköasentajaKokkiMatkailupalvelujen tuottajaLähihoitajaMerkonomi

Mitä haluaisit tehdä isona?

Osaamista oppimaan 1.8.2015 alkaen

Ammatillisen koulutuksen tutkintorakenneuudistus

on parhaillaan menossa, ja kai-ken pitäisi olla valmista tämän vuoden elokuun alusta alkaen. Syksyllä ammatillisen perustus-tutkinto-opintonsa aloittavat ja myös opintojansa jatkavat niin nuoret kuin aikuisetkin kerryttä-vät opintoviikkojen sijasta osaa-mispisteitä (lyhennetään osp).

Mikä sitten tulee muuttu-maan? Ammatillinen perustut-kinto, laajuudeltaan 180 osaa-mispistettä, voidaan edelleen opiskella kolmessa vuodessa, mutta myös lyhyemmässä ajassa. Opiskeluaika määräytyy opiske-lijan jo olemassa olevan osaami-sen perusteella. Aiemmin han-kitun osaamisen tunnistaminen

ja tunnustaminen on ammatin opiskelun lähtökohta. Tutkinto-uudistuksen myötä oppimisen aikasidonnaisuus poistuu. Yh-den osaamispisteen hankkimi-nen ei ole sidottu aikaan, vaan osaamiseen.

Uudistuksen tavoitteena on muuttaa koko ammatillisen op-pimisen ajattelutapaa ja sen mu-kanaan luomaa toimintaa.

AMMATILLISEN OPETTAJAN tehtävä tulee muuttumaan yhä enemmän faktatiedon jakajasta yksilöllisen oppimisprosessin ohjaajaksi.

Faktatietoa tietenkin tarvi-taan osaamisen perustaksi, mut-ta tiedon haltuunottotilanteet sekä ympäristöt vaihtelevat ja osaamista voidaan hankkia mo-nella eri tavalla ja menetelmällä, ei ainoastaan koulun penkissä pänttäämällä, vaan esimerkiksi

työpaikoilla, digitaalisissa op-pimisympäristöissä tai jopa va-paa-ajalla.

Syksystä lähtien ammatillinen tutkinto, esimerkiksi merkono-min tutkinto, muodostuu yhdel-le tai useammalle osaamisalalle suunnatuista osaamiskokonai-suuksista. Työelämän kokonai-suuksien osaaminen mitataan ammattiosaamisen näytöissä, jotka arvioidaan ennalta mää-riteltyjen arviointikriteerien pe-rusteella tyydyttäväksi (1), hy-väksi (2) tai kiitettäväksi (3).

Tutkintorakenneuudistuksen tavoitteena on myös vahvistaa jatko-opintokelpoisuuden toteu-tumista. Näin ollen uudistetuissa tutkinnon perusteissa nk. yleis-sivistävien oppiaineiden määrää (yhteiset tutkinnon osat) on jon-kin verran lisätty ja vastaavasti vapaasti valittavien tutkinnon osien laajuutta on vähennetty.

ANNE KOSKI-HEIKKINENkoulutuspäällikkö

Ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelma uudistuu

Ammatillinen perustutkinto 180 osaamispistettä (osp)

Ammatilliset tutkinnon osat 135 osaamispistettä• Pakollisia ja valinnaisia tutkinnon osia, määräytyvät kunkin perustutkinnon kohdalla ammattialakohtaisesti.• Tulee sisältää vähintään 30 osp työpaikalla tapahtuvaa oppimista.• Tutkinnon osan osaaminen arvioidaan ammattiosaa-misen näytöllä.

Yhteiset tutkinnon osat 35 osaamispistettä• Pakollisia 19 osp.• Valinnaisia 16 osp.• Opintoja mm. seuraavista: äidinkieli, toinen kotimai-nen kieli, vieras kieli, matematiikka, fysiikka ja kemia, tieto- ja viestintätekniikka, yhteiskuntataidot, työelämä-taidot, yrittäjyys ja yritystoiminta, liikunta, terveystieto.

Vapaasti valittavat tutkinnon osat 10 osaamispistettä• Opintoja omalta opiskelualalta, yhteisistä tutkinnon osista, lukio-opinnoista tai työkokemusta.

!

Page 3: Kao uutiset

3 KAO-UUTISET 3 KAO-UUTISETwww.kao.fi KAO-UUTISET 3

Tolpanniemeen Kivikirveen-tielle ensi vuoden aikana

valmistuva rivitalo tekee seuraa vuoden 2013 lopulla valmistu-neelle. Tällä hetkellä myynnissä on kaksi 64 neliömetrin kaksiota ja kaksi 82 neliömetrin kolmiota.

Kainuun Ammattiopiston Kuusamon toimipisteen ammat-tiaineiden opettaja Alli Wedman on silminnähden ylpeä oppilai-densa tekemisistä: huoneistojen käytännöllinen pohjaratkaisu, valoisat ja tilavat asuintilat, laa-dukkaat sisustusratkaisut sekä energiatehokkuus luovat viihtyi-sät ja toimivat asumisen puitteet.

Ilmanvaihto tapahtuu läm-möntalteenotolla, ja taloissa on huoneistokohtainen veden ja energian kulutuksen mittaus.

– Rivitalohuoneistot on raken-nettu monialaisena oppilastyönä, huolella työstäen ja laadusta tin-kimättä, Wedman sanoo.

Kivikirveentie rivitalot monialaisen oppilaistyön taidonnäyte

Talonrakentajan mielestä parasta on tekeminenParasta on se, kun saa teh-

dä itse, sanoo ensimmäistä vuotta talonrakentajan perustut-kintoa Kuusamossa opiskeleva Joel Lämsä. Hänelle hakeutu-minen ammattiopintoihin ko-tipaikkakunnalle oli selvää jo vuosia sitten.

– Haluan ammatin, jossa työl-listyy, nuori mies sanoo.

Kivikirveentien rivitalotyö-maalla laastia sekoittaa myös Teemu Apiainen, Joel Lämsän luokkakaveri. 27-vuotias Apiai-nen valmistui aikoinaan matkai-lualalle ammattikorkeakoulusta, mutta päätyi ammattiopistoon ja talonrakentajan oppiin, koska halusi tehdä töitä käsillään.

– On hieno tunne, kun näkee mitä osaamisellaan saa aikaan, hän sanoo.

Aikuinen mies nuorten jou-kossa on Lämsän ja tämän kou-lukavereiden mieleen. Apiainen valitsi nuorisoasteen – eikä ole opintojaan katunut.

– Porukka on mahdottoman mukavaa, hän kiittelee.

– Teemulta voi kysyä vaikka

mitä ja sitä paitsi sillä on ajokort-ti, kuuluvat nuorempien perus-telut.

KIVIKIRVEENTIEN rivitalotyö-maa työllistää useita eri alojen opiskelijoita. Kohteessa tekevät ja oppivat rinta rinnan muun muassa talonrakentajat ja säh-kömiehet, niin ensimmäisen, toisen kuin kolmannenkin vuo-sikurssin opiskelijat.

– Kohde ei korvaa työssäop-pimisjaksoja, vaan täydentää niitä. Talonrakentamista oppii parhaiten rakentamalla taloja, sanoo nuoria opettava Alli Wed-man.

Ammatilliset opinnot ja en-nen kaikkea tekninen ala kasvat-taa Kuusamossa jälleen suosio-taan. Sähköalan opettaja Tommy Vallioniemi tutustutti työmaa-han Nilon 9.-luokkalaisia, joista lähes puolet aikoo hakeutua säh-köasentajan koulutukseen.

– Haluan opiskella Kuusa-mossa ja jotakin sellaista alaa, jossa työllistyy, perusteli Teemu Lämsä tulevaa yhteisvalintaansa.

Joel Lämsä (vas.) ja Benjamin Laitala sekoittavat laastia, jolla tasoitetaan märkätilan seiniä. Alli Wedman ja Teemu Apiai-nen varmistavat, että homma etenee oikein.

Eetu Takkula ja Teemu Lämsä tutustuivat Kainuun Ammat-

tiopiston Kuusamon toimipis-teen koulutustarjontaan ysien päivässä. Tommy Vallioniemi (oik.) iloitsee perinteisten kä-

sityöalojen kiinnostavuudesta: hakijoita sähköalalle on enem-

män kuin aloituspaikkoja.

Page 4: Kao uutiset

4 KAO-UUTISETKAO-UUTISET www.kao.fi 4

KAO:n monipuolisesta ai-kuiskoulutuksen tarjonnasta

löytyy vaihtoehtoja:• perustutkintoja opetussuunni-telmaperusteisena opetuksena ja näyttötutkintoina,• ammatti- ja erikoisammattitut-kintoja näyttötutkintoina,• lyhyitä lisäkoulutuksia; kortti-, sertifiointi-, passi- ja ammattipä-tevyyskoulutuksia sekä• työvoimakoulutuksia.

NÄYTTÖTUTKINNON suoritta-minen on joustava tapa opiskel-la. Jokaiselle tutkinnonsuoritta-jalle laaditaan henkilökohtainen oppimissuunnitelma, joka mah-dollistaa opiskelun erilaiset elä-mäntilanteet ja työpaikan vaati-mukset huomioiden.

Tutkinnon suorittamisella on merkitystä työmarkkinoilla. Se lisää kilpailukykyä ja parantaa työllistymismahdollisuuksia, kohottaa suorittajan itseluotta-musta ja antaa varmuutta työn hakemiseen.

Tutkinnon suorittamisen ai-kana on mahdollisuus tutustua monipuolisesti erilaisiin työym-päristöihin ja samalla saada luo-

tua kontakteja eri yrityksiin.Opiskelu työn ohessa tarjoaa

hyvät mahdollisuudet kehit-tyä omassa työssä, saada uutta innostusta työhön ja mahdol-lisuuksia uusiin työtehtäviin osaamisen laajentuessa tai sy-ventyessä.

Useilla aloilla tutkinnon suo-rittaminen mahdollistaa myös palkankorotuksen ja on joillakin aloilla yrityksen perustamislu-van ehtona. Tutkinnon suoritta-minen antaa myös eväitä yrittä-jyyttä suunnitteleville.

Perustutkintojen opetus on maksutonta, ammatti- ja erikoi-sammattitutkintoihin valmista-vasta koulutuksesta opiskelijalta peritään opiskelumaksu.

Näyttötutkintoina suoritetta-vissa perus-, ammatti- ja erikoi-sammattitutkinnoissa opiske-lijalta peritään tutkintomaksu, joka on 58 euroa.

AIKUISKOULUTUSTUKI on opintotuen vaihtoehtona ai-kuisille, joilla on jo työhistoriaa

olemassa. Ammatillisen näyt-tötutkinnon (ammatillinen pe-rustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto) suorit-taneella on mahdollisuus hakea ammattitutkintostipendiä 390 euroa (vuonna 2015). Jos näyttötutkinto on henkilön ensimmäinen perusasteen (pe-ruskoulun, keskikoulun tai kan-sakoulun) jälkeinen tutkinto, stipendin suuruus on 450 euroa. Lisätietoja www.koulutusrahas-to.fi.

TYÖVOIMAKOULUTUKSESSA olevat opiskelijat saavat opis-kelun aikaiseen toimeentuloon työttömyysetuutta (ansiopäivä-rahaa, peruspäivärahaa tai työ-markkinatukea), johon hänellä on oikeus työttömänä olleessaan sekä lisäksi ylläpitokorvausta.

Ohjeita tukien hakemiseen ja myöntämisperusteisiin saa työ- ja elinkeinotoimistosta, opinto-tuen maksajalta ja opintotoimis-tosta sekä Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry:ltä (www.tyj.fi).

OPPISOPIMUSKOULUTUS perustuu työnantajan ja työn-tekijän väliseen määräaikaiseen työsopimukseen ja pääosa kou-lutuksesta tapahtuu työpaikalla. Työnantaja maksaa opiskelijalle työssä oppimisen ajalta työehto-sopimuksen mukaista palkkaa.

Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle maksutonta. Opis-kelija maksaa tutkintoon valmis-tavassa koulutuksessa voimassa olevan tutkintomaksun 58 euroa (vuonna 2015).

Oppisopimuskoulutuksen järjestäjä voi maksaa opiskelijalle tietopuolisen koulutuksen ajalta opintososiaalisina etuina matka-kuluja, päivärahaa ja majoitus-korvausta.

www.kao.fi

KATTO- JA VEDENERISTYSALAN TULITYÖKOULUTUS 12.3.2015 Hinta 115 € (sis. alv 24 %). Koulutus sisältää koulutusmateriaalin, katto- ja vedeneristysalan tulityökortin. Kortti voimassa 5 vuotta.

TULITYÖKORTTI KOULUTUS 16.3.2015Hinta 115 € (sis. alv 24 %) sis. koulutusmateriaalin ja tulityökortin. Kortti voimassa 5 vuotta.

MATKAILUALAN TURVALLISUUSPASSI 20.3.2015 Hinta 115 € (sis. alv 24 %) sisältää koulutusmateriaalin ja kortin. Kortti voimassa 5 vuotta.

HYGIENIAPASSIKOULUTUS 23.3.2015 Hygieniakoulutus ja testi , hinta 85 € (sis. alv 24 %), pelkkä testi on 40 €.

ENSIAVUN PERUSKURSSI EA1 26.-27.3.2015. Hinta 110 € (sis.alv 24 %) sisältää ensiapukortin. Kortti voimassa 3 vuotta.

Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset ke 4.3.2015 mennessä: [email protected] tai 044-497 5062. Ilmoittautua voi myös sähköisesti: www.kao.fi/opiskelemaan/aikuiskoulutus.

Kainuun ammattiopiston tu-leminen Kuusamoon on

merkinnyt merkittävän lisäpa-nostuksen saamista alueen ke-hittämiseen aikuiskoulutukseen panostamisen kautta. Aikuis-koulutuksen tarjonta aloitettiin Kuusamossa opiston vuoden 2009 syksyllä, kun yhteistyössä alan yritysten kanssa järjestettiin kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkintokoulutus.

Vuoden 2010 aikana toimin-ta laajeni uusille koulutusaloille, kun järjestettiin matkailun am-mattitutkinto tapahtumanjär-

jestämisen osaamisalalla sekä sisustusalan ammattitutkinto-koulutus. Myös hotelli- ja ra-vintola-alan sekä rakennusalan perustutkintokoulutus alkoi sa-mana vuonna. Näyttötutkintojen järjestämisessä ammattiopisto on palvellut aluetta mm. saha-alan, autoalan ja metsäalan perustut-kintojen järjestämisessä mukaan lukien metsämestarin erikoisam-mattitutkinto.

Tutkintoon johtavissa koulu-tuksissa ammattiopistolle uusia avauksia ovat olleet Taivalkos-kella toteutettu levyseppä-hit-saajan ja kaivosalan perustut-kintokoulutukset. Kuusamossa uusimmat avaukset ovat olleet turvallisuusalan perustutkinto,

autoalan perustutkinto autoko-rinkorjaajan osaamisalalla sekä luonnonvara-alan perustutkinto luonnonvaratuottajan osaami-salalla. Vuoden 2014 alusta käyn-nistettiin myös lähihoitajakoulu-tus vanhustyön osaamisalalla.

Työelämässä edellytetään ny-kyisin alakohtaisia lupa- ja pas-sikoulutuksia. Niitä Kainuun ammattiopisto on järjestänyt jo yli 50:lle ryhmälle. Näistä ylei-simmät ovat olleet työturvalli-suuskortti, tulityökortti, anniske-lupassi ja hygieniapassi. Uusina lyhytkoulutuksina on aloitettu sosiaali- ja terveysalan turva-korttikoulutus, palveluja kotiin –passikoulutus sekä turvalli-suusalan lyhytkoulutukset.

Aikuinen - innostu osaamisesi kehittämisestä

PÄIVI KOIVISTOkoulutussuunnittelija

Mitä hyötyä yritykselle on, että henkilöstö suorittaa näyttötutkintoja?

• Yrityksen henkilöstön ammattitaidon todentaminen näyttö-tutkinnoilla on tärkeä osa yrityksen laatujärjestelmää.• Suoritetut näyttötutkinnot lisäävät yrityksen imagoa ja näky-vyyttä henkilöstön aktiivisena kehittäjänä, josta on konkreet-tista hyötyä mm. rekrytoinnissa.• Suunnitelmallinen henkilöstön ammattitaidon kehittäminen edistää yrityksen kilpailukykyisyyttä markkinoilla.• Tietoisuus tutkinnoista ja henkilöstön suorittamat näyttötut-kinnot lisäävät yrityksen laadukkuutta ja arvostusta.• Mahdollistaa yritykselle henkilöstönsä laajemman ja moni-puolisemman osaamisreservin, mikä auttaa yritystä hyödyntä-mään henkilöstöä tehokkaammin toiminnan eri tilanteiden ja tarpeiden mukaan.

Lisäksi yritys saa toimintansa tueksi • Asiantuntevaa tiedotusta, ohjausta ja koulutusta henkilöstön lisäkouluttamisen mahdollisuuksista näyttötutkintojärjestel-män avulla, luotettavat ammatillisen koulutuksen yhteistyö-kumppanit, toimivan koulutuksen yhteistyöverkoston sekä tietoa jatko-opintomahdollisuuksista.

www.nayttotutkinnot.fi

KAO Kuusamonaikuiskoulutukset

!Vahvista osaamistasi!

www.kao.fi

KAO:ntarjonnasta

löytyyvaihtojaehtoja

jokaiselle!